Kulttuuri- ja liikuntapolitiikka SHO 2011

Opasnet Suomista
Versio hetkellä 27. kesäkuuta 2011 kello 13.11 – tehnyt Pauli (keskustelu | muokkaukset) (→‎Perustelut)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun




Rajaus

Millaista kulttuuri- ja liikuntapolitiikan pitäisi olla Suomessa? Erityisesti, mitä asioita tältä alueelta pitäisi nostaa hallitusohjelmaan 2011?


Tulos

  1. Jos koulutetaan, pitää olla myös työpaikkoja. Kaikki eivät voi työllistyä yrittäjinä [1]
    Koulutettuja ihmisiä tarvitaan korkeakulttuurin palvelukseen. Esim. oopperassa toimii yli sadan hengen sinfoniaorkesteri, maan ainoa ammattimainen kuoro, maan ainoa klassinen baletti ja parikymmentä laulusolistia.
  2. Taidealan koulutusta tarvitaan opetuksessa aivan kaikilla koulutusasteilla [1]
  3. Yksityisillä varoilla ei voi koskaan pitää yllä korkeakulttuuria [1]
    On turvattava korkeakulttuuri, johon yksityisen sektorin eli markkinavoimien avulla ei Suomen kokoisessa maassa milloinkaan päästä Oopperan rahoituksesta 70 prosenttia tulee opetusministeriöltä, 10 prosenttia pääkaupunkiseudun kunnilta ja 20 prosenttia lipputuloista.
  4. Tulevien sukupolvien taiteilijoille on annettava mahdollisuus kasvaa ja kehittyä nimenomaan Suomessa [1]
    Taidealojen korkeakoulutukseen suunnattujen resurssien taso on saatava riittäväksi, jotta koulutuksemme olisi kansainvälisellä tasolla.
  5. Enemmän esitys- ja harjoitustiloja [2]
    Tanssitaiteelle olisi katsojia mutta ei esitystiloja.
  6. Tanssi nostettava muiden taiteenlajien rinnalle [2]
    Tanssin osuus kulttuuribudjetista on yksi prosentti. Sitä ei voi perustella ainakaan kysynnällä. Dancen kaltaiset televisio-ohjelmat innostavat ihmisiä tunneille, ja nykytanssiteoksilla on koko ajan enemmän katsojia. Marginaalinen asema johtuu ehkä siitä, ettei tanssin merkitys käänny helposti kirjoitetuksi kieleksi (Tuomo Railo).

Taulukointi

Kulttuuri- ja liikuntapolitiikka SHO 2011(M€/v)
ObsNroEhdotusHinta
11Työpaikat kulttuurialalla-1 250
22Taideaineiden lisääminen! Käsite epätarkka, hinta määrittämätön.
33Korkeakulttuurin ylläpitäminenNoin -5
44Suomalaisen taidekoulutuksen parantaminenMikäli ajatuksena on parantaa koulutusta koko maassa summa on n. -15
55Lisää tiloja tanssitaiteelleNoin miljoona rakennustaan kohti, riippuen hyvin paljon rakennuksen koosta.
66Tanssi budjetin nostaminen-1,6

Perustelut

1. Teatteri-, musiikki- ja tanssiala tarvitsee tukia jotta siellä pystyy työllistymään ammattilaisena. Jos työntekijöitä on 25 000, kulut ovat 25 000*50 000 € = 1 250 M€.

2. Tulisi tietää kuinka paljon niitä halutaan lisätä ja onko esim. yliopistossa opiskeltava taideaineita. Tietysti taideaineiden lisääminen lisäisi opettajien määrää, tarvikkeiden tarvetta ja vähentäisi käytettäviä tiloja (siis tiloja tulisi lisätä).

3. Hinta on määritelty epätarkasti ja sen koko voi vaihdella suuresti. Vastaavaa tapausta mihin ehdotusta voisi verrata ei löydy, joten hinta on merkitty arvioidun kriteerin perusteella. Koko teatterialan ylläpitäminen perustuu hyvin paljolti valtiolta tuleviin rahoituksiin.

4. Hintaan laskettuna useiden mahdollisien koulutusten hinnat ja työskentely välineistön mahdollinen laajentaminen. Vastaavia tapauksia ei löydy.

5. Hinta määritelty neliöiden hinnan perusteella.(Perusomakotitalon neliöt n.150m2 maksaa n. 300 000 euroa ja rakennusten koot ovat n. 1:3)

6. Tanssin nostamista muiden taiteenlajien rinnalle tulisi huomioida useita asioita ja prosessi luultavasti veisi useita vuosia. Tanssia varten tulisi järjestää enemmän erilaisia tapahtumia ja tiloja, sekä harrastusmahdollisuuksia tulisi parantaa. Tässä hinnassa olen nostanut budjetin hintaa 230 000 € vuoden 2010 ehdotuksesta.

Data

Riippuvuudet

  • Ei määritelty.

Katso myös


Avainsanat

Politiikka, hallitusohjelma, Suomen valtion päätöksenteko


Viitteet


Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>

Suomen hallitusohjelma 2011
Osat:

Kehitysyhteistyö | Pelastustoimi | Maanpuolustus | Vakausrahastot | Ostovoima ja kilpailukyky Suomessa | Työttömyysvakuutusrahaston talous Suomessa | Veropolitiikka Suomessa | Talousrikosten torjunta | Ihmisoikeuspolitiikka | Tiede- ja innovaatiopolitiikka Suomessa | Koulutuspolitiikka Suomessa | Kulttuuri- ja liikuntapolitiikka | Maatalous | Elintarvikepolitiikka | Julkisen sektorin keräämän tiedon yleinen saatavuus Suomessa | Laajakaistaverkko- ja älyliikennepolitiikka Suomessa | Liikenneväyläpolitiikka ja rakennettu ympäristö Suomessa | Joukko- ja työmatkaliikenteen kehittäminen Suomessa | Politiikkatoimien vaikuttavuusarviointi Suomessa | Energiapolitiikka | Ilmastopolitiikka | Aluepolitiikka | Kuntareformi | Yrityspolitiikka Suomessa | Julkisen sektorin hankintapolitiikka Suomessa | Palvelurakenteiden ja -tuotantoprosessien kehittäminen Suomessa | Johtaminen ja henkilöstö Suomessa | Työvoimapolitiikka Suomessa | Sosiaali- ja terveyspolitiikka | Sosiaaliturva ja työmarkkinat Suomessa | Eläkepolitiikka | Lapset ja nuoret | Luonto ja yhteiskunta | Vesiensuojelupolitiikka | Julkisen sektorin tuottavuuden mittaaminen ja tavoiteasettelu Suomessa | Organisaatiorakenteet ja ohjaus Suomessa | Julkisen hallinnon ICT:n kehittäminen Suomessa | Demokratiakehitys