Koulutus- ja nuorisopolitiikka Suomessa

Opasnet Suomista
Versio hetkellä 27. kesäkuuta 2012 kello 06.59 – tehnyt Tiinu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun




Kysymys

Millaista koulutus- ja nuorisopolitiikan pitäisi olla Suomessa? Erityisesti, mitä asioita tältä alueelta pitäisi nostaa hallitusohjelmaan 2011?

Vastaus

58. Kaikkien peruskoulun päättävien nuorten pääsy koulutukseen tai erityistoimiin on varmistettava. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikat kohdistetaan ensisijaisesti ensimmäistä tutkintoa suorittaville. Opiskelupaikkoja tulisi kohdentaa niille alueille, joilla hakijoiden ja opiskelupaikkojen epäsuhta on suurin. Lisäksi ryhmässä pidettiin tärkeänä arvioida huolellisesti muun muassa kuluvan ja edellisvuoden kuluessa tehtyjen opiskelijapaikkalisäysten vaikutusta peruskoulun päättävien nuorten koulutukseen pääsyyn. [1]

59. Oppisopimuskoulutukseen voi osallistua hyvin eri tilanteessa olevia henkilöitä. Esimerkiksi koulutuksessa voi olla ammatillista peruskoulutusta suorittava nuori tai tutkinnon suorittanut, lisäkoulutusta hankkiva henkilö, joka on mahdollisesti jo aikaisemmin ollut oppisopimusyrityksen palveluksessa. Ryhmän ehdotukset keskittyvät lähinnä nuorille suunnatun oppisopimus13 koulutuksen kehittämiseen. Tavoitteena tulisi olla tämän koulutusmuodon tekeminen houkuttelevammaksi erityisesti nuoria palkkaavien yritysten näkökulmasta sekä se, että nuoret, etenkin syrjäytymisriskissä olevat pääsisivät nykyistä enemmän oppisopimusjärjestelmän piiriin. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan monia toimenpiteitä (muun muassa etsivä nuorisotyö, työpajatoiminta ja ammattistartti), jotka voivat tukea oppisopimusjärjestelmän toimivuutta. Ryhmässä todettiin myös, että oppisopimusjärjestelmän kehittämiseen liittyvät kysymykset saattavat olla erityisen merkittäviä pk-yritysten näkökulmasta. Näistä lähtökohdista ryhmä on käsitellyt muun muassa seuraavia vaihtoehtoja:

  • Oppisopimusjärjestelmää tulee kehittää lisäämällä oppilaitosten vastuuta ja ohjausta sekä kehittämällä yhteistyötä työpaikkojen kanssa. Oppilaitosten on kartoitettava oppilaiden osaamispohjaa, valmennettava työnantajaa oppisopimuskoulutusta varten, koulutettava työpaikkaohjaajia sekä seurattava koulutuksen edistymistä työpaikoilla nykyistä tiiviimmin.
  • Lisäksi oppisopimusjärjestelmää tulisi uudistaa siten, että siitä tulisi toimivampi työnantajan, oppilaitoksen sekä oppilaan kannalta sekä vahvistaa järjestelmän menettelytapojen ja -käytäntöjen joustavuutta erityisesti laajennettaessa koulutusta syrjäytymisriskissä oleville nuorille.
  • Järjestelmästä tulisi tehdä houkuttelevampi työnantajalle painottamalla työnantajan saama rahallinen tuki (koulutuskorvaus) oppisopimuskoulutuksen alkuun.

60. Etsivä nuorisotyö on ammatillinen työmuoto, joka sijoittuu sosiaalityön, terveystyön ja nuorisotyön välimaastoon. Etsivällä nuorisotyöllä tarkoitetaan nuorten arkielämän toiminta-areenoilla tapahtuvaa kohtaamista sekä matalakynnyksisiä palvelupisteitä. Tavoitteena on luoda kontakti sellaisiin nuoriin, joita jo olemassa olevat palvelut eivät tavoita. Etsivän nuorisotyötä tulee laajentaa valtakunnalliseksi kuntatasolla. Kunnille tulisi asettaa velvoite järjestää etsivää nuorisotyötä kuitenkin samalla korvaten kunnille täysmääräisesti tästä aiheutuvat kustannukset.

61. Lisätään yksilöllisiä mahdollisuuksia ammatillisen perustutkinnon tai tutkinnon osien suorittamiseen muuan muassa tiivistämällä yhteistyötä työpajatoiminnan ja ammatillisen peruskoulutuksen välillä.

62. AKKU-johtoryhmän ehdotusten mukaisesti näyttötutkintojärjestelmää tulisi hyödyntää tehokkaammin lisä- ja aikuiskoulutuksessa sekä lisätä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen mahdollisuuksia tarjota aikuiskoulutuksessa osia tutkinnoista ja muuta elinikäistä oppimista tukevaa opetusta.

63. Opintoihin siirtymisen nopeuttamiseksi, opintoaikojen lyhentämiseksi ja opintotukijärjestelmän kehittämiseksi tulisi vahvistaa lukiolaisten opinto-ohjausta sekä uudistaa korkeakoulujen yhteisvalintajärjestelmää; uudistaa korkeakoulujen opintotuki- sekä opintolainajärjestelmiä nopeampaa valmistumista kannustavaan suuntaan ja tehostaa opintoja lisäämällä opetusta kesäkaudella. Toisen asteen opintotukijärjestelmää tulee uudistaa siten, että opintotuki on riittävä ja oikeudenmukainen, jolloin se kannustaa opiskeluun ja ehkäisee syrjäytymistä. Toisen sekä kolmannen asteen koulutuspaikkoihin etusijalla tulee olla ilman tutkintoa tai opiskelupaikkaa olevat henkilöt.

64. Yrittäjyyden edistämiseksi yrittäjyyskasvatusta tulee vahvistaa kaikilla koulutusasteilla sekä opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa.

Perustelut

Tulos perustuu erityisesti Valtioneuvoston kanslian tuottamaan raporttiin Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelma. Lisäksi Opasnetissä käydyillä keskusteluilla on ollut vaikutusta sisältöön.

Data

Riippuvuudet

  • Ei määritelty.

Katso myös

Avainsanat

Politiikka, hallitusohjelma, kilpailukyky, Suomen valtion päätöksenteko

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelma. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 16/2010. ISSN 0782-6028. www.vnk.fi/julkaisut, julkaisut@vnk.fi. ISBN 978-952-5896-25-1 (nidottu) ISBN 978-952-5896-26-8 (pdf) Wikistetty versio Valtioneuvoston tiedote. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”kttohjelma” on määritetty usean kerran eri sisällöillä

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>

Suomen hallitusohjelma 2011
Osat:

Kehitysyhteistyö | Pelastustoimi | Maanpuolustus | Vakausrahastot | Ostovoima ja kilpailukyky Suomessa | Työttömyysvakuutusrahaston talous Suomessa | Veropolitiikka Suomessa | Talousrikosten torjunta | Ihmisoikeuspolitiikka | Tiede- ja innovaatiopolitiikka Suomessa | Koulutuspolitiikka Suomessa | Kulttuuri- ja liikuntapolitiikka | Maatalous | Elintarvikepolitiikka | Julkisen sektorin keräämän tiedon yleinen saatavuus Suomessa | Laajakaistaverkko- ja älyliikennepolitiikka Suomessa | Liikenneväyläpolitiikka ja rakennettu ympäristö Suomessa | Joukko- ja työmatkaliikenteen kehittäminen Suomessa | Politiikkatoimien vaikuttavuusarviointi Suomessa | Energiapolitiikka | Ilmastopolitiikka | Aluepolitiikka | Kuntareformi | Yrityspolitiikka Suomessa | Julkisen sektorin hankintapolitiikka Suomessa | Palvelurakenteiden ja -tuotantoprosessien kehittäminen Suomessa | Johtaminen ja henkilöstö Suomessa | Työvoimapolitiikka Suomessa | Sosiaali- ja terveyspolitiikka | Sosiaaliturva ja työmarkkinat Suomessa | Eläkepolitiikka | Lapset ja nuoret | Luonto ja yhteiskunta | Vesiensuojelupolitiikka | Julkisen sektorin tuottavuuden mittaaminen ja tavoiteasettelu Suomessa | Organisaatiorakenteet ja ohjaus Suomessa | Julkisen hallinnon ICT:n kehittäminen Suomessa | Demokratiakehitys