Ilmastopolitiikka pääkaupunkiseudulla

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämän sivun teksti on julkaisusta Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 - Ilmastonmuutoksen hillintä keskeiseksi osaksi kaupunkien suunnittelua ja päätöksentekoa.

Ilmastopolitiikka

Muutoksia tuhannen vuoden ajalta: Hiilipäästöt, CO2-pitoisuudet ja lämpötilat. Kuva: ACIA

Kansainvälinen ilmastopolitiikka

Tärkein ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvistä sopimuksista on vuonna 1994 voimaan astunut YK:n ilmastosopimus. Sopimuksen perimmäinen tavoite on vakiinnuttaa ilmakehän kasvihuonekaasujen määrä vaarattomalle tasolle. Ilmastonmuutoksen puitesopimusta täsmentävä, oikeudellisesti sitova Kioton pöytäkirja hyväksyttiin vuonna 1997 ja se tuli voimaan 16.2.2005. Suomi ratifioi ilmastosopimuksen vuonna 1994 ja Kioton pöytäkirjan 2002 yhdessä muiden Euroopan unionin maiden kanssa. Pöytäkirja velvoittaa teollisuusmaita vähentämään kuuden kasvihuonekaasun päästöjä yhteensä 5,2 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosiin 2008–2012 mennessä. EU:n keskimääräinen kahdeksan prosentin päästövähennysvelvoite on jaettu maakohtaisesti kuvassa 12 esitetyllä tavalla. EU:n sisäisen taakanjaon mukaan Suomi sitoutuu vuosina 2008–2012 vakiinnuttamaan päästönsä vuoden 1990 tasolle. (UNFCCC 2005)

Euroopan unioni on sitoutunut tavoitteeseen, jossa ilmakehän lämpeneminen pyritään pysäyttämään korkeintaan kahden celsius-asteen tasolle (Euroopan Neuvosto 1996). Tavoite edellyttää kymmenien prosenttien maailmanlaajuista päästövähennystä, joten Kioton pöytäkirja on vasta ensimmäinen askel pitkällä tiellä. Neuvottelut vuoden 2012 jälkeisestä sopimuskaudesta ovat alkaneet syksyllä 2005. EU on esittänyt alustavia tavoitteita vuoden 2012 jälkeiselle sopimuskaudelle. Eurooppa-neuvoston päätöksessä (2005) tavoitellaan kehittyneiden maiden osalta strategioita ja vähennyspolkuja, jotka olisivat suuruusluokaltaan 15–30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Eurooppa-neuvosto on keväällä 2007 täsmentänyt tavoitteitaan. Täsmennetyissä tavoitteissaan EU sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Mikäli muut merkittävät toimijat, kuten USA ja Kiina lähtevät mukaan päästövähennyksiin, vähennys olisi 30 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Samassa päätöksessä EU sitoutui myös nostamaan biopolttoaineiden osuuden 10 prosenttiin liikennepolttoaineiden käytöstä vuoteen 2020 mennessä ja nostamaan uusiutuvien energianlähteiden osuuden 20 prosenttiin. Käytännön keinoiksi puheenjohtajan päätelmissä (9.3.2007) esitetään liikenteen energiatehokkuuden lisäämistä, energiaa käytävien laitteiden tehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten käyttöönottoa, energiankuluttajien energiatehokkuuteen ja energiansäästöön vaikuttamista, uusien energiateknologioiden ja innovaatioiden edistämistä, rakennusten energiansäästöä ja lisäksi energiatehokkuutta toimisto- ja katuvalaistuksen uusimisessa. Eräät EU-maat kuten Ruotsi ja Iso-Britannia ovat asettaneet tavoitteeksi, että kasvihuonekaasupäästöt vähennetään puoleen vuoteen 2050 mennessä.

Kuva 1. EU:n sisäinen Kioton pöytäkirja kasvihuonekaasujen kokonaispäästötavoitteen taakanjako vanhoissa EU-maissa vuoteen 2008-2012. (EEA 2005)

EU:n ilmastonmuutoksen hillintätyötä toimeenpanemaan, lähinnä Kioton pöytäkirjan tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta, on käynnistetty Euroopan ilmastonmuutosohjelma, European Climate Change Programme (ECCP). Ohjelman ensimmäinen kausi (ECCP 1) toteutettiin kahdessa vuosina 2000–2001 ja 2002–2003. Seuraavissa kappaleissa kuvattujen ilmastomuutokseen liittyvien direktiivien valmistelu on käynnistetty ja toteutettu tämän ohjelman puitteissa. Ohjelman tarkoituksena on yhdistää kaikki oleelliset sidosryhmät ilmastonmuutoksen hillintään tarvittavien toimenpiteiden valmisteluun. Ohjelman toinen kausi (ECCP2) käynnistettiin lokakuussa 2005. Siinä keskitytään vuonna 2012 loppuvan ensimmäisen Kioto-sopimuskauden jälkeisen ilmastopolitiikkan kehittämiseen ja etsitään kustannustehokkaita päästövähennystoimia. Ohjelman eteenpäin viemiseksi toimii kuusi työryhmää, joiden vastuulla on ensimmäisen ohjelmakauden uudelleentarkastelu, lentoliikenne, autojen hiilidioksidipäästöt, hiilidioksidin talteenotto ja varastointi, sopeutuminen sekä EU:n päästökauppajärjestelmän uudelleentarkastelu. Vuonna 2007 tehdään myös ehdotus hiilidioksidin talteenotosta ja varastoinnista (Carbon Capture and Storage = CCS) sekä laaditaan vihreä kirja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta.

Ilmastosopimuksen 12. osapuolikokous ja Kioton pöytäkirjan 2. osapuolikokous pidettiin marraskuussa 2006 Nairobissa. Kokous pääsi yksimielisyyteen siitä, kuinka kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtääviä Kioton pöytäkirjan neuvotteluja tullaan jatkamaan. Jatkoneuvottelut aloitetaan vuonna 2008. Takarajaa neuvotteluille ei ole asetettu. Kioton pöytäkirja umpeutuu vuonna 2012. Sopimuksen mukaan kehitysmaita ei pakoteta nopeisiin leikkauksiin.

Nairobin kokous hyväksyi myös kehitysmaiden tukemiseksi perustettavan sopeutumisrahaston hallintomallin ja säännöt. Rahaston tarkoituksena on helpottaa sopeutumista tuleviin muutoksiin, vähentää haittoja ja rohkaista puhtaan teknologin projekteja köyhissä maissa.

Kesäkuussa 2007 pidetyssä G8-kokouksessa tuettiin YK:n neuvotteluja ja asetettiin tavoitteita niiden vahvistamisesta niin, että vuonna 2009 voitaisiin hyväksyä kokonaisvaltainen sopimus. Myös yksittäisten maiden, kuten Yhdysvaltojen, Japanin ja Kiinan uudet kansalliset aloitteet ja ohjelmat ovat vieneet kansainvälistä tilannetta eteenpäin.

YTV-aluetta koskeva ilmastopolitiikka EU:ssa

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta (2002/91/EY) annettiin joulukuussa 2002. Direktiivin tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä rakennusten energiatehokkuutta parantamalla. Direktiiviä sovelletaan kansallisella tasolla ottamalla huomioon maan ilmasto-olosuhteet, paikalliset olosuhteet, sisäilmastolle asetetut vaatimukset ja kustannustehokkuus. Laki ja asetus, jolla direktiivi toimeenpannaan, tulevat voimaan 1.1.2008. Direktiivi edellyttää mm. seuraavia toimia:

  • on laadittava alueelliset energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset direktiivissä annettujen ohjeiden mukaisesti
  • uusien rakennusten on täytettävä energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset
  • yli 1000 neliömetrin rakennuksiin laajamittaisia korjauksia tehtäessä niiden energiatehokkuutta parannetaan vähimmäisvaatimukset täyttäen edellyttäen, että tämä on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa
  • energiatehokkuustodistus on asetettava omistajan saataville tai omistajan toimesta mahdollisen ostajan tai vuokralaisen saataville rakennuksia rakennettaessa, myytäessä tai vuokrattaessa; todistuksessa on esitettävä vertailuarvoja sekä liitettävä suosituksia energiatehokkuuden parantamiseksi kustannustehokkaasti
  • koko lämmityslaitteistolle on suoritettava kertatarkastus niiden lämmityslaitteiden osalta, joissa on yli 15 vuotta vanhat ja yli 20 kW:n nimellistehon lämmityskattilat tai on varmistettava, että käyttäjät saavat neuvoja lämmityskattilan vaihtamisesta
  • ilmastointijärjestelmät on tarkastettava, kun nimellisteho on yli 12 kW

Energiapalveludirektiivi

Energiapalveludirektiivi on tullut voimaan toukokuussa 2006. Se asettaa jäsenmailleen ohjeellisen 9 prosentin säästötavoitteen jaksolle 2008–2016. Direktiivi koskee lähtökohtaisesti kaikkea energian loppukäyttäjille myytyä tai siirrettyä energiaa lukuun ottamatta lentoliikenteen, merenkulun sekä päästökaupan piirissä olevien yritysten energiankäyttöä. Säästötavoite lasketaan vuosien 2001–2005 tilastotietojen keskiarvosta. Säästöksi voidaan laskea vuoden 1995 (joissakin tapauksissa 1991) jälkeen toteutetut säästötoimenpiteet, joilla on yhä säästövaikutuksia. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkinen sektori näyttää esimerkkiä siihen liittyvissä kysymyksissä.

Koko direktiivin kansallisessa toimeenpanossa on valittavissa kaksi perusvaihtoehtoa – energiatehokkuussopimukset tai energiansäästölaki. Tällä hetkellä Suomessa ensisijaisena vaihtoehtona ovat vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset. Vapaaehtoiset sopimukset on saatava voimaan vuoden 2008 alusta lähtien. Direktiivissä on erityisesti korostettu tehokasta tiedotusta, energiatehokkuuden huomioimista hankinnoissa ja korkeatasoisten energiakatselmusohjelmien ylläpitämistä. Lisäksi direktiivissä on velvoitteita, jotka kohdistuvat energiankulutuksen mittarointiin ja mittaamiseen, informatiiviseen laskutukseen sekä kulutustietojen luovuttamiseen.

Muut direktiivit

Edellä mainittujen direktiivien ohella kasvihuonekaasujen päästöihin vaikuttavat seuraavat EU:n direktiivit:

  • Päästökauppadirektiivi (2003/87/EY)
  • Linkkidirektiivi eli direktiivi kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan toteuttamisesta annetun direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta Kioton pöytäkirjan hankemekanismien osalta (2004/101/EY)
  • Uusiutuvan energian direktiivi (2001/77/EY) (Uusiutuvan energian direktiivi valmisteilla, ehdotus v. 2007 lopussa)
  • Liikennepolttoainedirektiivi (2003/30/EY)
  • Suurten polttolaitosten direktiivi eli tiettyjen suurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2001/80/EY)
  • direktiivi jätteenpoltosta (2000/67/EY)
  • Kaatopaikkadirektiivi (1999/31/EY)
  • Eco-design-direktiivi (2005/32/EC)
  • Päästökattodirektiivi (2001/81/EY)
  • Energiapalveludirektiivi (ESD) eli direktiivi energian loppukäytön tehokkuudesta ja energiapalveluista (2006/32/EY)
  • Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (2002/91/EY)

Kaupunkiympäristön teemakohtainen strategia

Komission ehdotus Kaupunkiympäristön teemakohtaiseksi strategiaksi on julkaistu tiedonantona tammikuussa 2006. Ajatus kaupunkiympäristön teemakohtaisesta strategiasta perustuu siihen, että ympäristönsuojelun hyvä taso tulisi tunnistaa merkittäväksi tekijäksi eurooppalaisten kaupunkilaisten elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta. Kaupunkiympäristön teemakohtaisella strategialla edistetään yhtenäistä laaja-alaista lähestymistapaa kaikessa yhteisön politiikassa ja parannetaan kaupunkiympäristön laatua.

Kaupunkiympäristön teemakohtaisessa strategiassa keskitytään neljään monialaiseen aiheeseen, jotka ovat olennaisia kaupunkien pitkän aikavälin kestävyydelle. Nämä ovat kaupunkien kestävä hoito, kestävä kaupunkiliikenne, kestävä rakentaminen ja kestävä kaupunkisuunnittelu. Kaikki nämä liittyvät vahvasti myös kasvihuonekaasupäästöihin vaikuttaviin ratkaisuihin ja strategian todetaankin olevan synergiassa EU:n ilmastopolitiikan kanssa. Paikallisviranomaisten ensisijaiset kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskohteet ovat strategian mukaanliikenne ja rakennukset.

Teemakohtaisten strategioiden suunniteltiin pitävän sisällään lainsäädännöllisiä sitovia velvoitteita kunnille, mutta tästä luovuttiin. Kaupunkiympäristön teemakohtaisen strategian tarkoituksena on auttaa alue- ja paikallisviranomaisia EU:n ympäristöpolitiikan toimeenpanossa ja kaupunkiympäristön parantamisessa edistämällä kokemusten ja hyvien käytäntöjen vaihtoa viranomaisten välillä.

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Kioton päästösitoumuksen saavuttamiseksi Suomi on tehnyt kansallisen energia- ja ilmastostrategian. Se päivitettiin valtioneuvoston selonteolla energia- ja ilmastopoliittisista linjauksista syksyllä 2005. Päivityksessä arvioidaan, että kansallisen päästötavoitteen saavuttaminen edellyttää uusia tehokkaita toimenpiteitä. Ilman uusia toimenpiteitä Suomen päästöt ylittäisivät kaudella 2008-2012 päästötavoitteen yhteensä 55 miljoonalla CO2-ekvivalenttitonnilla eli 11 miljoonalla tonnilla vuodessa. Ennustettu päästökehitys ja tavoitteet on esitetty kuvassa 2. Suomen tavoitteena on vuoden 1990 päästötaso, joka oli 70,5 Mt. Päästöjen ennakoitu kasvu on seurausta ennen kaikkea sähkönkulutuksen kasvusta.

Selonteon mukaan keskeisiä välineitä päästötavoitteen saavuttamiseksi ovat uusiutuvan energiantuotannon lisääminen ja päästöoikeuksien osto hyödyntäen ns. Kioton mekanismeja. Kioton mekanismit ovat valtioiden välisiä päästövähennyshankkeita tai päästömääräyksiköiden hankintaa. Niillä pyritään mm. suuntaamaan päästöjä vähentävät toimenpiteet sinne, missä niiden toteuttaminen on edullisinta.

Kuva 2. Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1990–2025, vuodet 1990–2004 toteutunut kehitys ja vuoteen 2025 saakka WM (with measures) mukainen kehitys. (Kauppa- ja teollisuusministeriö 2005)

Ilmastostrategiaa toteutetaan edelleen jo aikaisemmin tehtyjen Energiansäästöohjelman sekä Uusiutuvan energian edistämisohjelman (vuosille 2003–2006) avulla. Niissä on asetettu myös määrällisiä tavoitteita.

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategia valmistui vuonna 2005. Strategiassa kuvataan ilmastonmuutoksen vaikutuksia seuraavilla toimialoilla: maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö sekä vakuutus. (Maa- ja metsätalousministeriö 2005)

Vaikka edellisen ilmastostrategian valmistumisesta on kulunut vain muutama vuosi, on IPCC:n uuden arviointiraportin, Sternin raportin ja muun uuden tiedon valossa syntynyt tarve tarkistaa suuntaa ilmasto- ja energiakysymyksissä. Hallitus onkin aloittanut toukokuussa 2007 uuden kansallisen energia- ja ilmastostrategian valmistelun asettamalla ilmasto- ja energiapoliittisen ministeriryhmän valmistelemaan pitkän aikavälin strategiaa. Sen tähtäin on vuodessa 2050 ja työ on tarkoitus saada valmiiksi vuoden sisällä. Valmisteluun osallistuu laaja joukko sidosryhmiä.

Yhdyskunnat kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa

Yhdyskuntien kannalta tärkeitä teemoja on käsitelty Kansallisen ilmastostrategian päivitetyssä versiossa (marraskuu 2005) kappaleissa ”Yhdyskuntien ja rakennusten energiankäyttöä koskevat tavoitteet”, ”Liikennettä koskevat tavoitteet” ja ”Kunnat ja ilmastonmuutos”. Asetetut tavoitteet ovat laadullisia ja toimenpiteet on esitetty yleisellä tasolla. Kunnat voivat parhaiten ottaa ilmastokysymykset huomioon uuden yhdyskuntarakenteen, rakennuskannan ja infrastruktuurin suunnittelussa, rakentamisessa ja perusparannuksessa. Luonnonvaroja tehokkaammin hyödyntävän yhdyskuntarakenteen luominen edellyttää kuitenkin nykyistä vahvempaa ohjausta. Kuntien ja valtion välistä yhteistyötä energiansäästösopimuksissa halutaan kehittää edelleen.

Kansallisen strategian mukaan uusi rakennettava rakennuskanta tulee sijoittaa niin, että se tukeutuu olemassa oleviin palvelu-, liikenne- ja energiajärjestelmiin. Ministeriöiden välistä yhteistyötä luvataan tehostaa yhdyskuntien kehittymiseen liittyvien politiikkojen yhteensovittamisessa. Tavoitteena on kehittää maankäytöltään tehokaita mutta houkuttelevia pientaloyhdyskuntia. Matalaenergiarakentamista edistetään informaatio-ohjauksella sekä tukemalla tutkimus- ja kehitystyötä. Energiansäästöä luvataan edistää myös mm. kehittämällä kiinteistönpidon työvälineitä ja energiankulutuksen seurantaa.

Asuinrakennusten energia-avustusten uudesta kohdentamisesta tehtiin selvitys vuonna 2006. Valtioneuvosto pitää energiatehokkuuden parantamisen lisäksi tärkeänä vähäpäästöisten lämmitystapojen käyttöönoton vauhdittamista pientaloissa. Vaihtoehtoisesti selvitetään kotitalousvähennyksen laajentamista koskemaan kyseisiä investointeja.

Liikennejärjestelmien tehostamista sekä valtion ja kuntien yhteistyön lisäystä sen toteutuksessa pidetään tärkeänä. Osapuolten sitoutumista erityisesti joukkoliikenneinvestointeihin tuetaan aiesopimuksen avulla. Kaupunkiseuduilla henkilöliikenteen energiatehokkuuden parantamisen kannalta oleellisina pidetään riittäviä investointeja joukkoliikenteeseen sen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Jo toteutunut työsuhdematkalipun käyttöönotto mainitaan ja sitoudutaan myös informaatiopalveluiden ja matkakeskusten kehittämiseen. Pääkaupunkiseutu mainitaan erikseen yhtenäisen työssäkäyntialueen lippujärjestelmän toteuttamisen edistämisessä.

Tavaraliikenteen energiatehokkuuden parantamisessa tärkeimmiksi on nostettu kuljetuslogistiikan kehittäminen sekä rautatie ja merikuljetusten kilpailukyvyn parantaminen. Kuljetusalan ja julkisenliikenteen energiansäästöohjelmia luvataan jatkaa ja kehittää.

Lisäksi luvataan edistää tai kehittää:

  • hallinnon ja yhdyskuntasuunnittelun keinoin energiataloudellisen, vähän liikennettä aiheuttavan, ehjän yhdyskuntarakenteen syntymistä
  • kaupunkiseutujen yhteistyötä energiatehokkaiden ratkaisujen luomiseksi suunnittelussa ja palveluiden järjestämisessä
  • uusiutuvien energialähteiden käyttöä
  • energiansäästöä kannustamalla energiatehokkaisiin ratkaisuihin kuntien tavara- ja palveluhankinnoissa sekä sisällyttämällä energiansäästö paikalliseen elinkeinoelämän ja yritystoiminnan kehittämiseen ja kuntien eri hallintokuntien toimintaan
  • alue- ja kuntatason ilmastopoliittisten toimien koordinointia siten, että toimet edistävät kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteita
  • erityisesti energia- ja ilmastokysymyksiin liittyvän paikallisen asiantuntemuksen ja osaamisen vahvistamista

Kasvihuoneilmiö, kasvihuonekaasupäästöt ja ilmastonmuutos

Kuva 3. Maailman kasvihuonekaasupäästöjen kehitys hiiliekvivalentiksi laskettuna alueittain vuodesta 1882 vuoteen 2002. (Carbon Dioxide Analysis Center)
Kuva 4. Ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuden kehitys vuodesta 1900 (IPCC 2001).
Kuva 5. Kasvihuonekaasupäästöjen kehitys alueittain vuoteen 2030 (Euroopan komissio 2003).

Ilmastonmuutos tarkoittaa hiilidioksidin, metaanin, typpioksiduulin ja muiden kasvihuonekaasujen lisääntymisestä johtuvan kasvihuoneilmiön sekä muiden tekijöiden aiheuttamia muutoksia globaalissa ilmastossa. Koko maapallon keskimääräinen ilman ja meriveden lämpötila on noussut, jää- ja lumipeite on sulanut laajoilla alueilla ja valtamerien pinta on noussut. Ilmakehän hiilidioksi, metaani ja typpioksiduuli pitoisuudet ovat korkeampia kuin koskaan viimeksi kuluneen 650 000 vuoden aikana. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut 70 prosenttia vuosien 1970–2004 välisenä aikana (IPCC 2007). Maapallon ilmastohistorian aikana on tapahtunut paljon suuria muutoksia luonnollisista syistä. Nykyinen ilmastonmuutos on kuitenkin ainutkertainen, koska ihmisen toiminta on merkittävin osasyy siihen. Erityisesti viimeisten 30 vuoden aikana ihmisen osuus on ollut ylivoimaisen suuri luonnollisiin tekijöihin verrattuna. (IPCC 2001)

Ihmisen aiheuttamien päästöjen vuoksi ilman hiilidioksidipitoisuus on noussut esiteollisen ajan 0,028 prosentista kahdessa ja puolessa vuosisadassa noin kolmanneksen eli 0,039 prosenttiin. Kasvihuonekaasujen pitoisuuskäyrä on eksponentiaalinen eli kasvu kiihtyy. Kasvu on ollut erittäin nopeaa viimeisten vuosikymmenien aikana (kuva 4). Tällä hetkellä hiilidioksidipitoisuus kasvaa noin 2 ppm:ää (miljoonasosaa) vuodessa, mitä tutkijat pitävät nopeana. (Keeling & Whorf 2005)

Maailman kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet teollisen ajan alkupuolen lähes nollasta noin kuuteen miljardiin tonniin hiiltä vuosituhannen loppuun mennessä (hiilidioksidiksi muutettuna arvo on noin 3,7-kertainen) (kuva 3). Nopeinta päästökasvu on ollut 1950-luvulta alkaen. (Carbon Dioxide Analysis Center)

Maailman valtioista Yhdysvallat on suurin päästöjen aiheuttaja. Sen päästöt asukasta kohden ovat yli kaksi kertaa EU:n keskiarvoa suuremmat (kuva 5). Yhdysvaltojen päästöt kasvavat edelleen voimakkaasti. Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat tasaisessa kasvussa, vaikka vuosittaista heilahtelua tapahtuu. Asukasta kohden laskettuna Suomen päästöt olivat 16,4 tonnia vuonna 2003. Tämä on selvästi yli EU:n keskitason, joka on noin 11 tonnia. Suomen päästöt ovat korkeammat kuin Ruotsissa, mutta selvästi alemmat kuin toisessa metsäteollisuusmaassa Kanadassa. Vielä 1900-luvun alussa hiilidioksidipäästöjä syntyi Suomessa vain 130 kiloa henkeä kohti. Voimakkain kasvu on tapahtunut 1960-luvulta 1990-luvulle tultaesa. (Carbon Dioxide Analysis Center)

Kuvassa 6 on esitetty maailman kasvihuonekaasujen ennustettu päästökehitys alueittain vuoteen 2030 mennessä siinä tapauksessa, että ei ryhdytä erityisiin toimenpiteisiin päästöjen kasvun rajoittamiseksi. Kiinan ennustetaan nousevan suurimmaksi päästöjen aiheuttajaksi jo seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Intian odotetaan ohittavan EU:n noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua, mutta muiden alueiden päästökasvun oleteaan pysyvän suhteellisen matillisena. Näin näyttää käyvän siitäkin huolimatta, että energiankulutuksen asukasta kohti arvioidaan Aasiassa olevan vielä vuonna 2030 vain murto-osa teollisuusmaiden kulutuksesta.

Kuva 6. Kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohti CO2-ekvivalentteina EU:ssa ja eräissä maissa vuonna 2003. (UNFCCC 2005, Carbon Dioxide Analysis Center, YK:n väestötilasto) (* Venäjän tiedot vuodelta 2001, Kiinan ja Intian vuodelta 2002 ja sisältävät vain hiilidioksidipäästöt)

Maapallon keskilämpötila kohosi viime vuosisadalla keskimäärin 0,6 celsius-astetta ja tätä muutosta pidetään pääosin ihmisen aiheuttamana. Paleoklimatologisissa tutkimuksissa on päädytty siihen, että viimeisten 50 vuoden aikana on ollut lämpimämpää kuin kertaakaan vähintään 1300 vuoteen. Napa-alueitten ilmasto oli viimeksi selvästi nykyistä lämpimämpi noin 125 000 vuotta sitten. Tuolloin napajäätiköitten kutistuessa vapautunut vesi nosti valtamerien pintaa 4-6 metriä (IPCC 2007). Ihmiskunnan vaikutus ilmastoon on nyt nähtävissä, esimerkiksi valtamerien ja yksittäisten maanosien lämpötiloissa, äärimmäisten lämpötilojen esiintymisessä ja tuulioloissa. Lähimmän 20 vuoden aikana maapallon keskilämpötilan ennustetaan nousevan noin 0.2 asteella vuosikymmenessä (IPCC 2007). Lisäksi on havaittu mm. äärevien sääilmiöiden, kuten myrskyjen, rankkasateiden ja kuivuuksien lisääntymistä. Ilmastollisten muutosten vaikutuksia luonnonympäristössä ja rakennetussa ympäristössä on jo havaittavissa monilla alueilla.

Erityisen huolestuttavia ovat muutokset pohjoisilla napa-alueilla. Niillä lämpötilat ovat nousseet viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana lähes kaksi kertaa niin nopeasti kuin maapallolla keskimäärin. Napa-alueilla jääpeite on pienentynyt 2,4 prosenttia vuosikymmenessä ja kesäjää vielä tätäkin nopeammin 7,4 prosenttia vuosikymmenessä. Myös routaantuvan maan osuus pohjoisella pallonpuoliskolla on vähentynyt huolestuttavasti. Routaantuneen maan sulaminen vaikuttaa merkittävästi kasvihuonekaasupäästöihin erityisesti siitä vapautuvan suuren metaanimäärän vuoksi.

Ilmastonmuutoksen heijastusvaikutukset ovat suuria ja enimmäkseen kielteisiä. Vaikka kasvihuonekaasupäästöt saataisiin maailmanlaajuisesti kääntymään voimakkaaseen laskuun jo kuluvan vuosisadan puolessa välissä, jatkaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ja maapallon keskilämpötila nousuaan vielä noin 50 vuotta sen jälkeen. Maapallon keskilämpötila tulee nousemaan vuosisadan loppuun mennessä 1,5–3 °C huomattavista kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisponnisteluista huolimatta. Pahimpien päästöskenaarioiden mukaan lämpötilan nousu voi olla jopa 8–10 °C. (IPCC 2001)

Ilmastonmuutos vaikuttaa moniin sellaisiin ilmiöihin, joilla on puolestaan vaikutusta ilmastonmuutokseen. Suurimmat riskit liittyvät sellaisiin palautekytkentöihin, joissa käynnistyy itseään voimistava kasvihuonekaasuja vapauttava prosessi. Tällainen voi syntyä mm. merien tai maaperän muuttuessa hiilinieluista hiililähteiksi. Suomen kannalta tärkeä negatiivinen palautekytkentä voisi olla valtamerten ns. termohaliinisten virtausten (esim. Golf-virta) heikkeneminen, mikä johtaisi vähenevään lämmönkulkeutumiseen pohjoisen pallonpuoliskon korkeille leveysasteille. Nykyiset ilmastomallit eivät ennakoi näiden virtausten loppumista vuoteen 2100 mennessä, mutta sen jälkeen ne saattavat lakata pysyvästi kokonaan molemmilla pallonpuoliskoilla. (IPCC 2001)

Energiavarojen riittävyys

Kuva 7. Nykyarvio todennettujen uusiutumattomien energiavarojen riittävyydestä vuosissa, jos maailman vuoden 2030 energiankulutus (15 Gtoe) katettaisiin pelkästään yhdellä energiamuodolla. (IEA, Tilastokeskus)
Kuva 8. Löydetyt öljyvarat ja ennustettu öljynkulutus vuoteen 2030. (World Watch)

Maailman energiavarojen riittävyyttä on arvioitu monissa eri tutkimuksissa. Arviot ovat sidoksissa käytettävissä olevaan teknologiaan ja energian hintaan. Energiavarojen suuruusluokka näkyy kuvassa 7. Kuvassa tarkastellaan todennettujen uusiutumattomien energiavarojen riittävyyttä vuoden 2030 arvioidulla kulutuksella, jos globaali energiantarve katettaisiin vain yhdellä energiamuodolla. Energiankulutuksen ennustetaan vähintään puolitoistakertaistuvan vuoteen 2030 mennessä (International Energy Agency, IEA). Uusiutumattomat energiavarat ovat kivi- ja ruskohiiltä lukuun ottamatta hyvin rajalliset, vaikkei aivan kaikkea potentiaalia vielä tunnetakaan. Esimerkiksi maapallon vuoden 2030 arvioidun energiankulutuksen kattamiseen todennetut uraanivarat riittäisivät vain viideksi vuodeksi. Uusiutuvan energian osuus on vielä vähäinen. Vesivoimalla katetaan noin 3 prosenttia globaalista energiatarpeesta ja biomassalla suunnilleen saman verran kuin ydinvoimalla, noin 7 prosenttia (Tilastokeskus).

Energiankulutuksen kasvu Aasiassa on kohottanut energian hintaa voimakkaasti viime vuosina. Öljyn hinta on yli kaksinkertaistunut 2000-luvulla ja hintojen ennustetaan edelleen kohoavan lähitulevaisuudessa voimakkaasti. Öljyn tuotantohuippu (ns. Peak Oil) saavutetaan IEA:n mukaan välillä 2010–2020. Öljyn kysyntä on ollut voimakkaassa kasvussa ja sen ennustetaan ylittävän tuotannon 2010-luvun aikana (International Energy Agency, IEA). Kuvassa 8 tarkastellaan löydettyjä öljyvaroja ja IEA:n ennustetta öljynkulutuksesta. Myös raakauraanin hinta on kolminkertaistunut 2000-luvulla. Raakauraanin hinta muodosti sähkön tuotantokustannuksista vuonna 2002 noin 5 prosenttia, mutta vuonna 2005 jo 15 prosenttia (Energiateollisuus ry). Todennettujen energiavarantojen huvetessa vaihtoehtoiset energialähteet sekä energiatehokkaammat teknologiat tulevat yhä kilpailukykyisemmiksi.

Ilmastonmuutoksen hillintä

Kuva 9. Energiankulutuksen ja -tuotantomuotojen (EJ, eksajoulea) kehitys maailmassa vuoteen 2100 asti perustilanteessa sekä ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpitein saavutettavassa tilanteessa. (Van Vuuren et al, 2003 IMAGE/TIMER model, EEA)

Ilmastonmuutos on jo alkanut. Ei voida enää puhua sen täydellisestä hillitsemisestä, vaan ainoastaan hillitsemisestä tasolle, jonka vaikutukset olisivat ihmisten elämän kannalta siedettävät. Euroopan Unionissa tällaiseksi tavoitetasoksi on arvioitu kahden celsius-asteen keskilämpötilan nousu esiteolliseen aikaan verrattuna (Euroopan Neuvosto 1996). Tavoitteen saavuttaminen edellyttää erittäin suurta muutosta nykyisen maailman energiankulutuksen ja fossiilisten polttoaineiden käytön kehitystrendiin. Kehittyneissä maissa tämä tarkoittaa päästöjen vähenemistä selvästi alle puoleen nykytasosta kuluvan vuosisadan aikana. Päästöjen kasvun hidastamiseksi olisi pyrittävä pienentämään yhtäaikaisesti kahta tekijää: energiantuotannon hiili-intensiteettiä eli CO2-päästöä energiayksikköä kohti sekä talouden energiaintensiteettiä, eli energiankulutusta bruttokansantuotteeseen verrattuna. Näiden toimien lisäksi maailmalla tutkitaan hiilidioksidin talteenottoa ja varastoimista geologisiin kerroksiin ja merenpohjaan.

Kuvassa 9 on esitetty European Energy Agencyn (EEA) tekemä skenaario, jossa on kaksi vaihtoehtoista kehitysuraa maailman energiankulutukselle ja -tuotannolle. Perustilanteessa (vasen kuva) energiankulutusta ei pyritä rajoittamaan, vaan sen kasvu jatkuu hyvin voimakkaana 2100-luvun loppupuoliskolle asti nousten nykytasosta noin puolitoistakertaiseksi. Tavoitetilassa (oikea kuva), energiankäytön tehostamisella on merkittävä rooli. Energiankulutus saadaan kääntymään laskuun vuoden 2020 tietämillä. Uusiutuvan ja muun CO2-päästöttömän energian käytön lisääntyminen tapahtuu tavoiteskenaariossa lähes samoin kuin perusskenaariossa. Perusskenaariossa tällä pystytään kuitenkin kattamaan vain neljännes energiantarpeesta, kun tavoiteskenaariossa se riittää kattamaan lähes puolet. Tämän tuloksena saavutettaisiin kasvihuonekaasupäästöjen kääntyminen laskuun noin vuonna 2020.

Katso myös

Noudettu kohteesta http://fi.opasnet.org/fi-opwiki/index.php?title=Ilmastopolitiikka_pääkaupunkiseudulla&oldid=26171