Pintavesiin liittyvä terveysriskinarvio
Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli.
Sivutunniste: Op_fi5793 |
---|
Moderaattori:Marjo (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
Lisää dataa
|
Pintavesiin liittyvät terveysriskit ja viihtyvyyshaitta
Pintavesien epäpuhtauksiin liittyvää terveysriskiä ja viihtyvyyshaittaa on suositeltavaa arvioida veden/vesistön käyttökohteiden mukaan, käytettäessä vettä
- uimavetenä
- pesuvetenä (peseytymisvetenä)
- saunottaessa löylyvetenä
- ravintokasvien kasteluvetenä kasvimaalla
sekä arvioida
- aineiden saantia vesistöstä pyydetyssä kalassa
Terveysriski ja viihtyvyyshaitta tulisi arvioida sekä veden yleisen laadun suhteen (erityisesti kun vettä arvioidaan uima- ja peseytymisvetenä) että yksittäisten vedessä olevien kemiallisten aineiden suhteen (löylyvesi, pesuvesi, kasvien kasteluvesi, aineiden saanti kalassa). Myös mikrobiologisten tekijöiden mahdollinen rooli ja vaikutus tulisi arvioida (erityisesti uima- ja peseytymisvesien laatu). Mikrobiologisiin tekijöihin liittyvää riskinarviota on käsitelty kohdassa Mikrobiologinen riskinarviointi.
GTK:n tutkimusraportin 222 luvussa 7 (2015)[1] on lueteltu yleisellä tasolla tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa pintavesien laatuun kaivosympäristössä ja joita tulisi tarpeen mukaan selvittää.
Seuraavissa vedenkäyttökohtaisissa kappaleissa on ohje ja suosituksia, kuinka terveysriskiä kuuluisi ko. yhteydessä arvioida ja kuvata. Terveysriskin kuvaus jää pääasiassa kvalitatiiviseksi seuraavissa veden käyttökohteissa: uimavesi, pesuvesi, löylyvesi sekä kasvien kasteluvesi. Terveysriskin kuvauksessa voidaan päästä kvantitatiivisuuteen seuraavissa yhteyksissä: aineiden saanti vesistöstä pyydetystä kalasta, pintavesi juomavetenä (ei suositeltu käyttömuoto!) tai vesilaitoksen raakavetenä sekä mikrobiologiset riskit.
Uimavesi
Arvioitaessa veden laatua uimavetenä on syytä huomioida vedessä olevat kemialliset aineet, mikrobit ja levät ja veden laatu kokonaisuutena, jolloin huomioidaan myös yleinen likaisuus ja vettä likaavat aineet. Luonnon uimaveden käyttökelpoisuuden ja sen sisältämien kemiallisten epäpuhtauksien riskinarvioon ei ole yksiselitteistä riskinarviomallia. Uimaveden laadulle ei ole myöskään kemiallisten aineiden osalta raja- tai ohjearvoja. Arvio on tehtävä vedessä todettujen aineiden haitallisuuden ja toksisten ominaisuuksien perusteella yleisarviona. Käytännössä arvioidaan, sopiiko vesi uimavedeksi, vai onko uimista tarvetta rajoittaa. Tähän tulisi riskinarviossa ottaa kantaa. Jos haittoja voi olettaa, olisi osoitettava mikä on todennäköisin haitta ja mihin se liittyy. Esimerkiksi pelkkä ihon likaantuminen tai tahraantuminen on haitta. Asiaan tulisi ottaa kantaa uimapaikkakohtaisena (esimerkiksi yleiset uimarannat eri puolilla vesistöä).
Metallit ja epäorgaaniset aineet imeytyvät terveen ihon lävitse huonosti eivätkä näin ollen pääse verenkiertoon. Kaivosperäisiä orgaanisia kemiallisia aineita vesissä on vähän. Metallien ja epäorgaanisten aineiden pitoisuudet järvien vesissä ovat harvoin niin suuria, että aineet vedestä vaikuttaisivat suoraan haitallisesti ihoon. Vesissä lisäksi uidaan satunnaisesti lyhyitä aikoja kerrallaan. Riskinarviossa on syytä huomioida myös uimapaikan/rannan sijainti päästölähteeseen nähden. Päästölähteen lähellä aineiden pitoisuudet saattavat olla suurempia veden vaihtuvuudesta riippuen.
Mahdolliset epäpuhtauksien vaikutukset kohdistuvat ensisijassa ihoon. Muu vaikutus (esimerkiksi uitaessa suuhun tulevassa vedessä saatu altistuminen) on toissijaista. Kemiallisten aineiden vaikutuksista ihoon on eniten tietoa työperäisestä altistumisesta, millaisia vaikutukset voivat olla kun altistuminen on voimakasta. Tietoa kannattaa tältä osin hyödyntää huomioiden kuitenkin, että luonnon vesistä ei iholle päädy niin suuria pitoisuuksia aineita kuin työperäisesti. Uimaveden käytettävyyden kannalta kysymys on toisaalta myös psykologinen: millaisessa vedessä kukin haluaa uida.
Uimaveden ja sen laadun ajantasainen viranomaisohjeistus on VALVIRA:n www-sivuilla VALVIRA. Viranomaisohjeet koskevat varsinaisiksi uimarannoiksi luokiteltuja uimapaikkoja, joiden vedenlaatua viranomaisten kuuluu valvoa, mutta samoja laatuvaatimuksia voi käyttää arvioitaessa uimaveden käyttökelpoisuutta myös niiden ulkopuolella. Mikrobeihin ja leviin liittyen KAVERI-mallissa on osiot Mikrobiologinen riskinarviointi, Mikrobiologisen terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet, Sinilevät ja levät sekä Sinilevien ja levien terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet.
Uimaveteen liittyvän riskinarvion suurin epävarmuus on yleistiedon puute kemiallisten epäpuhtauksien aiheuttamista vaikutuksista ja riskeistä uimavedessä. Haitallisia pitoisuuksia ei (tätä kirjoitettaessa) tiedetä.
Pesuvesi
Pintavettä käytetään erityisesti kesämökeillä usein saunassa peseytymisvetenä. Altistuminen kohdistuu pääasiassa ihoon. Pesuvedelle sopii lähtökohtaisesti sama riskinarvio kuin uimavedelle. Tarvittaessa yhdisteiden haihtuminen vedestä ilmaan on syytä huomioida.
Löylyvesi
Löylyvetenä saunassa käytetään todennäköisesti samaa vettä järvestä tai joesta kuin pesuvetenä. Löylyvedestä syntyy kiukaalle heitettynä aerosoli, jota hengitetään. On todennäköistä, että aineita pääsee hengityksen kautta elimistöön löylyvedestä enemmän kuin pesuvedestä. Vaikka kerta-altistumiseen ei liittyisi riskejä, vuosia kestävä säännöllinen veden käyttö lisää altistumista. Toistaiseksi ei tiedetä, altistutaanko epäpuhtauksille myös hiukkasmuotoisena pölyn mukana (kiuaskivet). Kemiallisille aineille altistumisesta löylyvedestä ei ole (tätä kirjoitettaessa) tiedossa tutkimustietoa. Haitallisia pitoisuuksia ei tiedetä ja riskinarvioon ei ole kuvattua mallia.
Riskinarviossa on syytä arvioida veden käytettävyyttä löylyvetenä: voiko sitä käyttää vai onko käyttöä syytä rajoittaa. Arviossa tulisi todeta aineet, joiden perusteella riski arvioidaan ja esittää ne pitoisuudet vedessä, joiden perusteella arvio tehdään. Jos vedessä on milligramma/litra -tason pitoisuuksia haitallisena pidettäviä metalleja, esimerkiksi mangaania, nikkeliä, uraania, kadmiumia tai arseenia, terveysriskiä voi pitää mahdollisena. Vedenkäyttöä löylyvetenä on tällöin varovaisuusperiaatteen mukaisesti syytä rajoittaa. Asia on syytä harkita huolella, koska vedenkäytön kiellolla on laajat seuraamukset.
Jos arvioitava vesi on pahasti pilaantunutta (epäpuhtauden pitoisuudet satoja mikrogrammoja/litra), pahinta altistumistilannetta (hengitysilmaan päätyvän epäpuhtauden pitoisuus saunassa) voi laskea teoreettisesti löylyvetenä käytetyn veden epäpuhtauspitoisuuden ja käytetyn vesimäärän perusteella oletuksella, että kaikki aine on ilmassa hengitettävässä muodossa (eli kaikki aine haihtuu ilmaan). Esimerkiksi metalleille on työperäisiä HTP-arvoja (haitalliseksi tunnettu pitoisuus, löytyvät Internetistä) hengitysilmassa, joita voi käyttää vertailukohtana. Jos ne ylittyvät, riskiä on syytä tarkemmin tarkastella. Riskinarvion epävarmuus liittyy yleisen tiedon ja ymmärryksen puutteeseen altistumisesta kemiallisille aineille löylyvedestä.
Kasvien kasteluvesi
Jos epäpuhtauksia sisältävää pintavettä käytetään kasvimaan kasteluun, ihmisten altistuminen asiaan liittyen on syytä arvioida. Vedessä olevat aineet päätyvät kasvien pinnalle ja kasvimaan maaperään. Jos samaa maata kastellaan vuodesta toiseen, epäorgaaniset aineet kertyvät maahan. Kasvien kyky kerätä maasta epäpuhtauksia on lajikohtainen. Samoin maaperän ominaisuudet vaikuttavat. Syötävät kasvit eivät keskimäärin kerää tehokkaasti esimerkiksi raskasmetalleja maaperästä. Maaperän kyllästyminen epäorgaanisilla aineilla saattaa haitata kasvien kasvua.
Kemiallisten aineiden riskinarvioon kasvimaan kasteluvedestä ei ole yksiselitteistä mallia. Käytännössä arvioidaan, onko veden käyttöä kasteluvetenä syytä rajoittaa. Veden sisältämien epäpuhtauksien ja niiden pitoisuuksien (veden puhtauden) perusteella voidaan tehdä yleisarvio veden sopivuudesta kasteluvedeksi.
Ensin kannattaa selvittää veden laatutietojen perusteella, sisältääkö vesi poikkeuksellisen paljon jotakin ainetta. Mahdollisten haittavaikutusten kannalta raskasmetallit (kadmium, lyijy, arseeni, elohopea, uraani) ovat keskeisimpiä arvioitavia asioita. Jos vedessä on orgaanisia aineita, ne sitoutuvat maa-ainekseen eivätkä aiheuta helposti ongelmia. Jos metallien pitoisuudet kasteluvedessä eivät ole poikkeuksellisen suuria luonnon taustapitoisuuksiin nähden, kasteluveden käyttöön ei todennäköisesti liity ylenmääräistä lisäystä altistumiseen eikä näin ollen erityisiä terveysriskejä. Tämän tason arvio voidaan tehdä jo kaivoksen suunnitteluvaiheessa.
Jos asiaa on tarpeen myöhemmin kaivoksen jo toimiessa selvittää tarkemmin, voidaan kasvimaan maaperästä analysoida epäpuhtauksien pitoisuudet sen pilaantuneisuuden arvioimiseksi ja arvioida maaperän pilaantuneisuusaste PIMA-periaatteita käyttäen (vertailu kynnysarvoon, alempaan ja ylempään ohjearvoon; Ympäristöhallinnon ohjeita 2014)[2]. Puutarha-kasveista voidaan määrittää myös haitta-ainepitoisuudet ja päätellä niiden soveltuvuutta ravinnoksi esimerkiksi elintarvikkeissa sallittujen enimmäispitoisuuksien perusteella. Tietoa epäorgaanisten aineiden kertyvyydestä kasveihin on tieteellisessä kirjallisuudessa. Syötävien kasvien pinnalta kasteluvedestä pinnalle päätynyttä epäpuhtautta voidaan poistaa kasvit huuhtomalla (esimerkiksi salaatti).
Terveysriski on käytännössä hyvin tapaus/paikkakohtainen ja tulisi sellaisena arvioida. Miten kauan ja miten paljon arvioitavaa maata on kaikkiaan kasteltu, miten paljon kasvimaan tuotteita syödään jne. Mikä on todellinen haitta-aineiden saanti ja altistuminen puutarhakasveja syömällä? Useimmiten puutarhakasvien syönti ainoastaan lisää aineiden kokonaissaantia ja tulee lasketuksi altistumiseen, jos kokonaissaanti arviodaan/lasketaan (Kollanus ja Komulainen 2013)[3]. YVA-arviossa kannattaa tehdä ensin yleisarvio veden soveltuvuudesta kasteluvedeksi, ja jos näyttää olevan tarvetta, mennä yksityiskohtiin. Arvion tulisi olla vesistökohtainen.
Aineiden saanti vesistöstä pyydetystä kalasta
Aineiden saanti arvioitavasta vesistöstä pyydetystä kalasta on potentiaalisin väestön altistumisreitti pintaveden vierasaineille. Siksi se on pintavesiin liittyen aina YVA-arviossa arvioitava, vesistökohtaisesti. Epäpuhtaudet päätyvät syödystä kalasta elimistöön. Erityisesti orgaaniset aineet saattavat rikastua ravintoketjussa kalaan.
Kaivokset sijaitsevat useimmiten sisävesien äärellä. Sisävesien kaloissa ei ole luonnostaan paljoa orgaanisia aineita (esimerkiksi dioksiineja tai organotinoja) epäpuhtautena eikä kaivoksiltakaan juuri tule orgaanisia aineita. Kaivoksilta tulevat aineet eivät myöskään ole samoja orgaanisia aineita, joita kaloissa voi olla muista lähteistä. Orgaanisia aineita ei ole tarpeen arvioida, ellei kaivokseen liity jotain spesifistä päästöä. Riskinarvio voidaan keskittää terveysvaikutusten osalta metalleihin, joista kaivosvesien yhteydessä keskeisimpiä ovat mm. elohopea/metyylielohopea, kadmium, arseeni, uraani, mangaani ja nikkeli.
Epäorgaaniset aineet/ionit, kuten esimerkiksi sulfaatti, eivät pääsääntöisesti kerry tehokkaasti tai merkittävästi kaloihin tai niiden syötäviin osiin. Metalleistakin kaloihin kertyy tehokkaasti ainoastaan metyylielohopea, joka ravintoketjussa kertyy erityisesti petokaloihin (hauki, ahven, kuha).
Metallien, erityisesti elohopean/metyylielohopean, luontainen taustapitoisuus on vesistö/järvikohtainen. Se voi vaihdella vesistöjen välillä paljon. Kalan elohopeasta noin 95 % on metyylielohopeaa. Elohopea määritetään kalasta usein kokonaiselohopeana, joka sisältää sekä epäorgaanisen elohopean että metyylielohopean. Kun tulos ilmoitetaan elohopeana, se on kokonaiselohopea, edellisten summa. Koska metyylielohopea on noin 100-kertaa toksisempaa ihmiselle kuin epäorgaaninen elohopea (Hg2+), riskinarviossa on syytä olla täsmällinen sen suhteen, milloin puhutaan epäorgaanisesta elohopeasta ja milloin spesifisesti metyylielohopeasta.
Käytännössä kaloihin liittyvässä riskinarviossa selvitetään, lisääkö kaivostoiminta kalojen haitta-ainepitoisuuksia niin paljon, että aineiden saantiin kalasta liittyy terveysriski. Riskinarvio perustuu kaloista, mieluiten niiden syöstävästä osasta, mitattuihin aineen pitoisuuksiin (pitoisuuteen kalassa). Riskinarviossa on syytä olla mukana niitä kalalajeja, joita arvioitavasta vesistöstä eniten kalastetaan ja syödään. Optimitapauksessa näytteeksi on kerätty riittävän monta kalaa (enemmän kuin viisi) kutakin lajia. Riskinarvion kannalta on oleellista, että kaloista esitetään kalakohtaisesti:
- näytekalojen tarkka pyyntipaikka, esimerkiksi järven tietty syvänne
- pyyntiajankohta
- epäpuhtauspitoisuus (mg/kg tai µg/kg)
- kalan koko (pituus ja paino)
- ikä (jos on määritetty)
Esimerkiksi metyylielohopea kertyy kalaan iän myötä: suurimmat ja vanhimmat kalat sisältävät sitä eniten. Kalan koon/painon esittäminen on tärkeää, koska vasta tällöin on mahdollista tulkita hyvin sen pitoisuustietoa.
Riskinarvio toteutetaan ensisijaisesti metallien keskipitoisuuksien (keskiarvo, mediaani) perusteella kalassa, mutta yksittäisten kalojen pitoisuuksia on syytä myös verrata valittuihin viitearvoihin, ja ilmoittaa, kuinka moni kala ja kuinka paljon ylittää viitearvon. Tarkastelu kuvaa pitoisuuksien hajontaa kaloissa ja antaa paremman kuvan vallitsevasta tilanteesta.
Riskin arviona/kuvauksena kaloissa todettuja aineiden pitoisuuksia kannattaa verrata ensin niiden yleiseen taustatasoon sisävesien kaloissa muissa lähialueen (vertailu)järvissä ja Suomessa yleensä; poikkeavatko pitoisuudet ja miten paljon. Tarkemman riskin arvioimiseksi pitoisuuksia kannattaa verrata EU:n ja Suomen elintarvikelainsäädännön mukaisiin myytäville kaloille tai elintarvikkeille asetettuihin lakisääteisiin suurimpiin sallittuihin enimmäispitoisuuksiin. Jos nämä ylittyvät, on suotavaa laskea kalan keskimääräisen kulutuksen perusteella aineen päivittäinen saanti ja verrata sitä aineen suurimpaan sallittuun saantiin (TDI, Tolerable Daily Intake tai ADI-arvo, Acceptable Daily Intake) ja määrittää turvamarginaali tai arvioida saannin ylityksen merkitys, kuten riskin kuvauksessa on suositeltu (Komulainen & Kollanus 2013). KAVERI-mallin ainekohtaisilla laskentasivuilla löytyy tähän työkaluja, ks. Elohopea ja metyylielohopea sekä Kadmium. Konkreettinen tapa kuvata kalojen syömäkelpoisuutta on laskea, kuinka paljon kalaa voi päivässä syödä, että TDI- arvo tai muu vastaava saantisuositus täyttyy ilman, että terveysriskiä vielä todennäköisesti on.
Riskinarvioinnin kannalta on suotavaa, että pitoisuuksista kaloissa on seurantatietoa pidemmältä ajanjaksolta. Tällöin voidaan havainnoida muutostrendejä pitoisuuksissa. Kaloissa epäpuhtauksina olevien metallien ja mahdollisesti muiden, kaivoksen tarkkailuohjelmaan valittujen aineiden seurantatieto on olennainen osa ympäristöterveyden riskinarviota ja se tulisi aina sisällyttää kaivoksen tarkkailuohjelmaan, jos vesistöpäästöt ovat mahdollisia. Tarkkailu tulisi ulottaa niin etäälle vesistöreitillä kuin on todennäköistä, että kaivoksen vaikutus vedenlaadussa ulottuu. Kaloista kannattaa määrittää laaja patteri epäorgaanisia aineita, myös muita kuin kaivoksen tuotantometallit. Mahdolliset muutokset vesistössä ja sen vesikemiassa, kuten esimerkiksi vuosikierron pysähtyminen, hapettomat syvänteet ja elohopean metylaatiomuutokset, saattavat vaikuttaa aineiden pitoisuuksiin kaloissa. Kokonaistilanne on syytä olla tiedossa.
Kun kalojen epäpuhtauspitoisuudet tiedetään, kalojen käyttökelpoisuus ravintona ja myös koholla oleviin pitoisuuksiin liittyvän terveysriskin suuruus voidaan varsin hyvin arvioida.
Pintavesi juomavetenä (ei suositeltu käyttömuoto!)
Pintavesien (järvi- ja jokivedet) käyttöä juomavetenä ei kannusteta arvioimaan, koska järvi- ja jokivesiä ei pitäisi lainkaan käyttää juomavetenä eikä ruoanlaittoon, ei varsinkaan kaivosympäristöissä. Talous/juomavedelle asetetut lakisääteiset epäpuhtauksien raja-arvot (laatuvaatimukset, laatusuositukset) eivät ole oikea/relevantti vertailukohta luonnon pintavesien laadun arvioitiin, koska vettä ei juoda. Kyseiset laatuvaatimukset on asetettu juomavedelle, eli elimistöön niellylle vedelle. Talousveden lakisääteisiä raja/ohjearvoja voi kuitenkin käyttää indikoimaan veden laatua suhteessa talousvedelle asetettuun laatuun, jolloin saadaan käsitys, miten arvioitavan veden laatu suhtautuu tilanteeseen ”jos vettä käytetäisiin talous/juomavetenä”.
On syytä tiedostaa, että epäpuhtauksien saanti juodussa vedessä olisi ylivoimaisesti suurinta ja merkittävintä. Terveysriskit juodusta vedestä, vettä pitkään/jatkuvasti juotuna (ja käytettäessä ruoanlaittoon) muodostaisi suurimman riskin: epäpuhtauksien pitoisuudesta riippuen terveyshaitat olisivat todennäköisiä. Äärimmillään voisi seurata myrkytyksiä.
Huom! pohja/kaivovesiin liittyvässä riskinarviossa veden käyttö juomavetenä on tärkein arvioitava asia, ks. Pohjavesiin liittyvä terveysriskinarvio.
Pintavesi vesilaitoksen raakavesilähteenä
Jos pintavettä, jonne kaivostoiminnan päästöt päätyvät, käytetään vesilaitoksen raakavesilähteenä, päästöjen merkitys raakaveden käytettävyydelle tähän tarkoitukseen ja siitä valmistetun juomaveden laadulle on arvioitava erikseen. Oleellista tässä yhteydessä on arvioida
- onko käytettävässä pintavedessä vieraita/haitallisia aineita
- tuleeko raakavedestä jäämiä vesilaitokselta lähtevään veteen ja
- mitkä ovat niiden pitoisuudet käyttäjälle tulevassa talousvedessä
Viitteet
- ↑ Kauppila P. 2015. Vaikutukset pintavesien laatuun. Kauppila T (toim). 2015. Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 222.
- ↑ Pilaantuneen maa-alueen riskinarviointi ja kestävä riskinhallinta. Ympäristöhallinnon ohjeita 6/2014. 237s. Ympäristöhallinnon ohjeita
- ↑ Kollanus V, Komulainen H. 2013. Altistumisen arviointi terveysriskin arvioinnissa. Kauppila T, Komulainen H, Makkonen S, Tuomisto J. (toim.) Metallikaivosalueiden ympäristöriskinarviointiosaamisen kehittäminen - MINERA-hankkeen loppuraportti. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 199, s. 99-104.
Katso myös: KAVERI-mallin kaikki sivut
Edistymisluokitus |
---|
Opasnetissa lukuisat sivut ovat työn alla eri vaiheissa. Niiden tietosisältöön pitää siis suhtautua harkiten. Tämän sivun sisällön edistyminen on arvioitu:
|