Kadmiumin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet

Tämä sivu on tietokide alatyypiltään muuttuja. Sivutunniste: Op_fi5773
Moderaattori:Marjo (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi5773}}

Kadmiumin terveysriskinarvion peruste

Kadmium ei tyypillisesti ole (ollut) erityinen kaivosvesien ja ympäristön ongelma Suomessa, mutta kadmium on terveydelle niin haitallinen metalli, että siihen liittyvä riski on syytä arvioida. Kaivoksen mineraalit saattavat sisältää tavanomaista enemmän kadmiumia ja kallioperästä esille kaivettuna päätyä kuormittamaan ympäristöä ja vesistöjä.

Kaivosympäristön vesissä olevaan kadmiumiin (Cd) liittyvää terveysriskiä olisi syytä arvioida järjestyksessä:

• Kadmiumin saanti arvioitavan vesistön kalassa
• Kadmiumin saanti veden kasteluvesikäytössä (kasvimaat, muu mahdollinen kasvien/maan kasteluvesi)
• Kadmiumin saanti kaivovesistä juomavedessä
• Kadmiumin saanti veden muissa veden käyttötarkoituksissa (ilman prioriteettijärjestystä)

Kadmiumin osalta täytyy ensisijaisesti arvioida ja selvittää, lisääkö kaivostoiminta (kaivosvesien kautta) ihmisten kadmiumin saantia; lisääntyykö ihmisten kadmiumin saanti elimistöön ja jos lisääntyy, niin kuinka paljon.

Terveysriskin yksityiskohtainen selvittäminen edellyttää ihmisten kadmiumaltistumisen määrittämistä veri- ja virtsanäytteistä. Tähän menettelyyn ei ole syytä mennä, elleivät kadmiumpäästöt ympäristöön ole niin suuria ja vakavia, että ympäristön kadmiumkuormitus on merkittävä ja jatkuva. Tällöin on todellinen tarve selvittää ihmisten kadmiumaltistus ja syytä epäillä merkittävää terveysriskiä.

Viitearvoja kadmiumin terveysriskin kuvaukseen

• Kadmiumin laatuvaatimus talousvedessä (juomavesi): 5.0 µg/l

• Kadmiumin tavanomainen pitoisuus kaivovedessä Suomessa:

• Porakaivot: <0.02 µg/l (mediaani), suurin todettu 0.56 µg/l (Lahermo ym. 2002)
• Rengaskaivot: <0.02 µg/l (mediaani), 0.04 µg/l (keskiarvo), suurin todettu 1.27 µg/l (Lahermo ym. 2002)

• Kadmiumin ympäristölaatunormi, ks. htp://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151308

• Kadmiumin todetuista pitoisuuksista suomalaisessa järvivedessä löytyy tietoa mm. raportista Verta ym. 2010.

• Kadmiumin siedettävä viikkosaanti (TWI): 2.5 µg/kg bw/viikko (EFSA 2011)

• Kadmiumin sallittu enimmäispitoisuus kalassa (EU-normi, EY2006/R1881 ): yleisesti 0.05 mg/kg , poikkeukset mainittu erikseen

• Kadmiumin sallittu enimmäispitoisuus ravinnossa (EU-normi, EY2006/R1881 ): elintarvikkeesta riippuen 0.05 (esim. nautaeläinten liha) - 1.0 mg/kg (esim. nautaeläinten munuainen)

• Suomalaisten keskimääräisen kadmiumin saannin on arvioitu olevan noin 1 µg/kg bw/viikko (Evira 2009) , eli 40 % EFSAn TWI-arvosta (ks. yllä). Muita arvioita: kadmiumin keskimääräinen saanti ravinnosta: 8-25 µg/d (Cho et al. 2013).

Kadmiumin terveysriskin arvioinnin toteuttaminen

Saanti kalassa

Riskinarviossa huomio kannattaa kiinnittää saantiin kalassa. Onko kaivosympäristön vesistöjen kaloissa enemmän kadmiumia kuin muualla kaloissa keskimäärin? Onko kadmiumia kertynyt kaloihin poikkeuksellisesti? Riskinkuvaukseen voi ensisijaisesti käyttää kalojen kadmiumpitoisuusvertailua: ovatko pitoisuudet tavanomaista korkeampia ja onko pitoisuuksissa havaittavissa ajan myötä muutostrendejä?

Kadmium ei erityisesti kerry vesistöistä kaloihin, varsinkaan petokaloihin, mutta kalojen pitoisuus saattaa heijastella lisääntynyttä kadmiumpitoisuutta vedessä. Muutoksia on havaittu mm. särkien kadmiumpitoisuudessa. Kadmium kertynee kaloihin niiden ravinnosta ja siinä saattaa olla myös vuodenaikaisvaihtelua.

Saanti veden kasteluvesikäytössä

Kasvit keräävät vaihtelevasti kadmiumia maaperästä. Kadmiumin kertyminen viljakasveihin kadmiumpitoisista keinolannoitteista on tunnettu asia ja ongelma myös Suomessa. Kadmiumin kertyminen kasveihin kasteluvedestä kasvimailla kaivosympäristössä on enemmän teoreettinen kuin käytännön ongelma, elleivät kasteluveden kadmiumpitoisuudet ole poikkeuksellisesti koholla. Jos kasvimaiden kasvien roolia kadmiumaltistumisen lähteenä on tarvetta tarkemmin tutkia, syötävistä kasveista kannattaa määrittää kadmiumpitoisuudet ja käyttää saantia riskinarvioon. Sama suositus koskee myös kaivosympäristön muita keräilytuotteita kuten marjoja ja sieniä.

Saanti peseytymis- ja löylyvedessä

Sekä järvi- ja jokivesien (pintavedet), että pohjaveden (kaivovedet) kadmiumpitoisuudet ovat yleisesti, ja myös toistaiseksi todettuna kaivosympäristöissä, niin pieniä, että nämä veden käyttömuodot eivät merkittävästi lisää elimistön kadmiumkuormaa. Asia on syytä kuitenkin aina arvioida, ja esittää arvion lopputulos osana kaivoksen vesiin liittyvää terveysriskinarviota.

Saanti juomavedessä

Pohjavedet (kaivovedet) eivät sisällä Suomessa merkittävästi kadmiumia, eivät myöskään kaivosten ympäristössä. Juoma/talousveden välityksellä tapahtuva altistuminen kadmiumille ei ole poikennut tavanomaisesta kaivosympäristöissä. Riskinarvio juomaveden kautta tapahtuvasta altistuksesta on syytä perustaa pohja/kaivovedessä todettuihin veden kadmiumpitoisuuksiin vertaamalla niitä tavanomaisiin Suomessa todettuihin pitoisuuksiin sekä raja- ja ohjearvoihin.

Kadmiumin haittavaikutukset terveydelle

Kadmiumin toksisuus ja haitallisuus tunnetaan varsin hyvin sekä työperäisen että ympäristöperäisen altistumisen seurauksena. Kadmiumin pahin haitta on sen elinikäinen kertyminen ihmisen elimistöön, munuaisiin. Kaikki altistuminen missä vaiheessa ihmisen elinkaarta tahansa lisää munuaisten kadmiumpitoisuutta. Siksi ei ole toivottavaa, että kaivostoiminta myöskään vesien välityksellä lisää merkittävästi ihmisten kadmiumin saantia.

Kadmium kaivosympäristön vesistöissä ei aiheuta akuutteja terveysriskejä. Se ei ole ihoa ärsyttävää ainakaan vesissä olevina pitoisuuksina, eikä myöskään ihoa herkistävää (ei aiheuta allergiaa). Terveyshaitta liittyy pitkäaikaisaltistumiseen.

Kadmium on munuaistoksista (WHO 2010). Ensimmäisinä munuaisvaikutuksina ilmenee pienten proteiinien (mm. β-2-mikroglobuliini) lisääntynyt eritys virtsaan. Haitallinen vaikutus munuaisiin voidaan todeta kyseisten indikaattoriproteiinien lisääntyneestä erityksestä virtsaan. Munuaisvaurio on pahimmillaan pysyvä.

Kadmium hakeutuu myös luuhun ja vaikuttaa luussa haitallisesti . Kadmium aiheuttaa ja ilmeisesti pahentaa osteoporoosia.

Kadmium on luokiteltu syöpävaaralliseksi aineeksi (IARC Group 1, ihmiselle syöpävaarallinen). Kadmium aiheuttaa hengitettynä (pöly) keuhkosyöpää. Kadmium on yhdistetty myös miesten eturauhassyöpään. Näyttö syöpäriskistä perustuu pääasiassa työperäiseen altistumiseen kadmiumille, mutta riskiä on syytä pitää todellisena myös suun kautta tapahtuvalle altistumiselle.

Kadmiumaltistuminen on yhdistetty myös kohonneeseen verenpaineeseen. Kadmium on luokiteltu eläinkokeiden perusteella lisääntymiseen haitallisesti vaikuttavaksi aineeksi. Kuitenkin ympäristöstä, myös kaivosympäristöstä, saatuun kadmiumiin liittyvät ensisijaiset terveysriskit ovat lisääntyvä munuaisten kadmiumkuorma ja siihen liittyvä munuaistoksisuus, sekä kadmiumin haitallinen vaikutus luuhun.

Kadmiumin saanti ja kinetiikka elimistössä

Kadmiumia saadaan pääasiassa ravinnossa viljojen ja viljatuotteiden ollessa tärkein lähde. Suomalaisten keskimääräisen kadmiumin saannin on arvioitu olevan noin 1 µg/kg bw/viikko (Evira 2009 ), eli 40 % EFSAn siedettävän viikkosaannin arvosta (ks. yllä). Koska ihmiset syövät pääasiassa muualta kuin kaivosympäristöstä tulevaa (kasvanutta, kasvatettua tai pyydystettyä) ravintoa, kadmiumin kokonaisvaltaisessa riskinarviossa kokonaissaantia arvioitaessa muualta saatu kadmium on huomioitava. Hirven maksa ja munuaiset sisältävät paljon kadmiumia. Niiden syönti lisää merkittävästi kadmiumin saantia. Myös tupakka sisältää poikkeuksellinen paljon kadmiumia: tupakointi lisää kadmiumin saantia.

Kadmium imeytyy elimistöön suun kautta saatuna 4-7 %, kertyy munuaisiin ja luuhun, ja erittyy pääasiassa virtsaan. Kadmiumin puoliintumisaika elimistössä on pitkä, 10-40 vuotta. Sen pitoisuus munuaisissa kasvaa koko eliniän.

Kadmiumaltistumista voidaan seurata virtsan ja veren kadmiumpitoisuuden perusteella.

Katso myös: KAVERI-mallin kaikki sivut

KAVERI-malli

Pääsivu Kaivosvesien riskit (KAVERI-malli) Kaivosvedet ja päästöt vesiin Kaivosvedet · Kaivoksen päästöt vesiin · Päästöjen leviämisen arviointi vesistössä Terveysriskinarvioinnin yleiset ohjeet Kaivosvesien terveysriskinarvion toteuttaminen · Pintavesiin liittyvä terveysriskinarvio · Pohjavesiin liittyvä terveysriskinarvio · Viihtyvyyshaitat Ainekohtaiset terveysriskin laskentamallit Arseeni · Elohopea ja metyylielohopea · Kadmium · Mangaani · Nikkeli · Sulfaatti · Uraani ·Sinilevät ja levät Ainekohtaiset tietosivut - terveysriskin laskentamallien tieteellinen tausta ja perusteet Arseenin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet· Elohopean terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet· Kadmiumin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet· Mangaanin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet· Nikkelin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet· Sulfaatin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet· Uraanin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet· Sinilevien ja levien terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet Mikrobiologinen riskinarviointi Mikrobiologinen riskinarviointi · Mikrobiologisen terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet · Legionellan terveysriskinarviointi Ekologinen riskinarviointi Kaivosvesistä aiheutuvien ekologisten riskien arvioinnin toteuttaminen · Miten kemiallisen aineen vaikutusta pintaveden kemialliseen tilaan arvioidaan? · Mitä epäsuoria vaikutuksia kemiallisella aineella on pintaveden laatuun ja ekologiseen tilaan? · Kemiallisesta aineesta aiheutuva rehevöitymisriski · Kemiallisesta aineesta aiheutuva happamoitumisriski · Kemiallisesta aineesta aiheutuva suolaantumisriski · Pintaveden ekologisen riskin kuvaus Ainekohtaiset ekotoksikologisen riskin kuvaukset Sulfaatin ekotoksikologisen riskin kuvaus Kaivosvesistä aiheutuvien terveydellisten ja ekologisten riskien kuvaus ja raporttiohje Kaivosvesien riskin kuvaus

Katso lisäksi

Tahvonen R. 2014. Luomutuotteissa (viljat, kasvikset ja niistä valmistetut tuotteet) enemmän antioksidantteja, vähemmän kadmiumia ja harvemmin torjunta-ainejäämiä. htp://luomu.fi/luomuinstituutti/wp-content/uploads/sites/2/2014/11/Luomuruoassa_enemm%C3%A4n_antioksidantteja_RaijaTahvonen_SOFI2014.pdf