Ajattelemme, siis toimimme

Tämä sivu on luento. Sivutunniste: Op_fi2045
Moderaattori:Jouni (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi2045}}

Ajattelemme, siis toimimme. Kuinka kuka tahansa voi ratkoa yhteisiä ongelmia on yleistajuinen videoblogi ja kirja avoimesta arvioinnista ja sen hyödyntämisestä toiminnan parantamiseksi sekä siitä, miten uusi tieto käyttöön -ajattelu voi ja miten sen pitäisi muuttaa maailmaa paremmaksi. Kirjaa kirjoitetaan idean periaatteiden mukaisesti avoimesti. Tällä sivulla on sisällysluettelo ja keskeisiä kohtia sekä yleistä keskustelua aiheesta. Kukin luku on omana sivunaan toisaalla. Kirjan kirjoittajat (tai toimittajat, jos työn aikana ilmaantuu lukuisia kanssakirjoittajia) ovat Jouni Tuomisto, Mikko Pohjola, Sami Majaniemi ja Matleena Tuomisto.

Videoblogin sisältö

Aiempi kirjasuunnitelma on varsin raskas, ja siksi sen tekeminen ja markkinointi on edennyt huonosti. Ketterämpi tapa saada tämä ajatusten kokonaisuus maailmalle olisi videoblogi, johon reiluun kymmeneen jaksoon nostetaan joitakin keskeisiä nykyongelmia ja niiden analyysi. Blogisarjan kokonaisuudesta nousee johdonmukainen ja perusteltu ratkaisu tunnistettujen ongelmien välttämiseen. Tämä levittäminen viraalisesti olisi paljon tehokkaampaa kuin jonkin kirjamammutin teko. Kukin blogi olisi pituudeltaan noin kuusi minuuttia.

⇤--#: . Nyt on liikaa julkaisemista, ja avoimen päätöksentekokäytännön ydinasiat ovat liian ohuella. Jaettu ymmärrys ja tietokide pitäisi esitellä aika aikaisin, viidenteen osaan mennessä. --Jouni Tuomisto (keskustelu) 29. marraskuuta 2015 kello 15.56 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)

Vaihtoehtoinen osa 1. Käytettiinkö päätöksessä kaikki tieto?

Katsotaanpa viimeaikaisia poliittisia päätöksiä: a), b) c). Onko näissä käytetty kaikki mahdollinen tieto, joka olisi ollut hyödyllistä päätöstä tehtäessä? Yleensä vastaus on ei. Ja miksi ei? Tällaisia syitä esimerkiksi virkamiehet antavat: päätöksiä valmisteltaessa on liian kiire; tietoa on kyllä olemassa mutta sitä ei ehdi sisäistää; jos asia ei googlaamalla löydy, ei ole aikaa paneutua syvemmin; tutkimustieto on usein hyödyttömässä muodossa päätösten vaikutuksia arvioitaessa; jokin tieto toimii tavoiteltua päätöstä vastaan ja siksi se halutaan pimittää.

Mitä tälle olisi tehtävissä? Miten tieto saadaan jalostettua siten, että se olisi silloin, siellä ja siinä muodossa kuin kulloinkin tarvitaan? Tämä videoblogisarja antaa siihen vastauksen.

Osa 1. Talouskasvu tai kuolema?

Talouskasvua on pakko saada tai menee kurjemmin. Tämä on nykypäivän poliittinen mantra. Mutta onko se niin vai ei? Tästä vallitsee erimielisyys, mutta taloustieteilijät ovat aika yksimielisiä että sitä tarvitaan.

Mutta mietitäänpä mihin. Jos ihminen pystyy elämään eli saa riittävästi ruokaa ja voi maksaa asunnon ja vaatteet ja itselleen tärkeitä perusjuttuja, häntä alkaa kiinnostaa elämän merkitys enemmän kuin lisäraha.

Lisäaineistoja:

• Tarvepyramidi. ----#: . Kuka klassikko olikaan? --Jouni Tuomisto (keskustelu) 10. marraskuuta 2015 kello 09.09 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)
• Työn merkityksen vs palkan piirrosvideo. ----#: . Etsittävä: todistaa että people are purpose maximizers. --Jouni Tuomisto (keskustelu) 10. marraskuuta 2015 kello 09.09 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)

Talouskasvun tarve tulee siitä, että lisäarvo alkaa jakautua epätasaisesti ja yhteiskunnan perushyödykkeiden tuottajien kuten opettajien ja sairaanhoitajien työ vaarantuu rahoituksen puutteessa. Baumolin tauti kuvattava. Mutta saadaanko tämä ongelma kierrettyä muulla tavalla?

Osa 2. Tietotalouden ongelma

Tieto ei antajalta vähene. Taloustiede on kuitenkin rakentunut tutkimaan vaihdantaan perustuvaa toimintaa, jossa lisäarvo tulee siitä, että vaihdettavien asioiden arvo on vastaanottajille suurempi kuin antajille. Mutta jos kyseessä ei olekaan vaihtaminen vaan antaminen niin miten toimitaan ja miten sitä tutkitaan?

Niukkuus on yksi taloustieteen perusoletuksista. Ja jos katsotaan taloudellista toimintaa niin niinhän se toimii. Tiedonkin osalta pystytettään maksumuureja vaikka tiedon jakelijalle olisi halvempaa jakaa kaikki tieto ilmaiseksi. Mutta silloin tulot jäävät saamatta ja toiminnalla ei elä.

Suhteellisen toimivia ratkaisuja on toistaiseksi neljä.

1. Maksumuurit eli tehdää tiedosta keinotekoisen niukka hyödyke.
2. Pro-versiot jossa perustuote on ilmainen mutta erillistoiminnallisuuksista pitää maksaa paljon. Tämän ongelmana on, että sinulla pitää olla jokin pro-tuote tarjolla, jolla subventoidaan ilmaisversiota, eli työ ei kannata itsessään.
3. Mainokset. Tässä on kyse siitä, että tärkeää asiaa subventoidaan jollain täysin asiaan liittymättömällä toiminnalla. Ongelmana on, että tässäkään työ ei kannata, ja lisäksi se, että mainonta keskittyy sinne missä on näkyvyyttä ja siksi se on järjestelmä jossa voittaja saa kaiken.
4. Lahjoitukset kuten Wikipediassa. Ongelmana on, että ihmisten halu lahjoittaa ei korreloi kovin hyvin sen kanssa mikä on tärkeää vaan mikä on jännää tai hienoa. Wikipedia on sekä tärkeää että hienoa mutta meillä on useita asioita jotka ovat vain tärkeitä mutta eivät hienoja. Siksi niitä ei tunneta tai niitä ei edes ole olemassa.

Mikä olisi yhteiskunnallisesti ajatellen paras kuviteltavissa oleva järjestelmä? Sellainen missä ei ole mitään nykyratkaisujen pahimmista ongelmista mutta joka kuitenkin motivoisi tiedon tuottamiseen?

Osa 3. Arvostusteoria

Tarvitaan mittari, joka mittaa työn yhteiskunnallista tärkeyttä. Tietotyö on tärkeä sovelluskohde koska juuri siellä nykysysteemit toimivat niin huonosti.

Esitellään onorit ja niiden mittaaminen. Tarkoituksena on varmistaa että yksittäiset hyödylliset teot tulevat noteeratuksi ilman että työn tekijän täytyy organisoitua tai käyttää valtaa.

Osa 4. Perustulo ja onorit

Ihminen jolla on jo peruselanto saattaa keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin sen sijaan että miettisi lisärahan hankkimista. Mutta jotta ilmaista tietoa tuottavan ihmisen peruselanto olisi kunnossa, pitää onoreita pystyä muuttamaan rahaksi. Tähän on esitetty ratkaisu, jossa onorit ovat eräänlainen perustulon erityistapaus. Tarkastellaan siis perustuloratkaisuja.

Onorit ovat tehokas perustulomalli, koska tuloa ei jaeta vastikkeetta kaikille. Tässä pitäisi tehdä Sisu-mallilla laskentoja siitä, mitä eri ratkaisut maksavat.

Osa 5. Tieteellinen julkaiseminen

Nyt kun on selvitetty miten kannattaisi ilmaista tiedon tuotantoa palkita, katsotaanpa miten tutkimuksessa tietoa tuotetaan ja julkaistaan. Julkaisun perusyksikkö on tieteellinen artikkeli, jossa tutkijaryhmä esittelee tutkimuaiheensa ja kertoo, millaisia havaintoja he tutkimuksessaan tekivät ja mitä niistä voi heidän mielestään päätellä.

Maailmassa on x tieteellistä lehteä ja y suurta arvostettua kustantajaa. Bisnes on z miljardia. Miten se toimii? Tutkija tutkii (yleensä) verovaroilla ja lähettää lopulta artikkelinsa tieteelliseen lehteen. Lehti värvää tutkijoita tekemään vapaaehtoistyötä arvioimaan, onko tutkimus julkaisemisen arvoinen eli onko siinä uutuusarvoa ja hyvä laatu. Jos on artikkeli julkaistaan, kaikki artikkelin tekijänoikeudet siirtyvät kustantajalle. Tutkija ei voi laittaa artikkeliaan nettiin vaan ne jotka haluavat lukea sen joutuvat ostamaan lehden. Mukaan lukien tutkijan oma laitos, jotta tutkija voi lukea muita alansa juttuja samasta lehdestä. Suurimmat lehtien tilaajat ovat yliopistoja ja verovaroilla rahoitettuja tutkimuslaitoksia.

Tehdään siis selväksi: Tieteellien kustantaja saa tutkijalta valmiin artikkelin ilmaiseksi. Muut tutkijat arvioivat artikkelin laatua eli tekevät vertaisarviointia ilmaiseksi. Kaikki tekijänoikeudet siirtyvät kustantajalle. Lehtiä painetaan ja postitetaan nykään vähän, koska kaikki lukevat artikkelit netistä tai printtaavat itse. Tutkijat joutuvat maksamaan kustantajalle, jos he haluavat lukea artikkelin. Tutkimustiedon panttaaminen on siis erittäin menestyvä bisnes koska tutkijoiden on pakko lukea oman alansa artikkeleita koska ne ovat kalliita.

Mutta eihän tässä ole järkeä. Miksi niin sitten tapahtuu? Siksi, että tutkijat haluavat lukea vain laadukkaissa lehdissä julkaistuja artikkeleita. Jos sinun lehteäsi siis pidetään laadukkaana, istut kultakaivoksen päällä.

Koska ongelmat ovat niin ilmeisiä, nykyään onkin siirrytty ns. open access -lehtiin eli artikkelit ovat ilmaisesksi saatavillla kaikille. Niin kuin tiedon tieteessä pitääkin olla. Mutta nyt tutkija joutuu maksamaan esim 1300 euroa, jotta lehti suostuu julkaisemaan jutun. Ei tässäkään ole järkeä, mutta se on parempi järjestelmä lukijalle. Laatulehdet ovat edelleen kultakaivoksia. Ovatko ne yhteiskunnalle hintansa arvoisia?

Lehdet perustelevat järjestelmää sillä, että ne toimivat laadun takaajana ja siis karsivat huonot artikkelit pois. Onko tämä totta, on kiistanalaista. Mutta todellinen myyntivaltti on luottamus laatuun. Ei yksittäinen tutkija ehdi arvioida onko joku artikkeli hyvin tehty vai ei. Hän joutuu luottamaan siihen, että lehti on arvioinut sen hänen puolestaan. Eli päätelmä on, että laadukkaassa lehdessä on laadukkaat jutut. Kannattaa siis maksaa siitä, että saa omat juttunsa sinne jotta muut lukevat niitä.

Arvaatteko mihin tämä on johtanut? Tietenkin siihen, että syntyy saalistajalehtiä jotka lupaavat vertaisarvioinnin, mutta itse asiassa julkaisevat mitä vain kunhan kirjoittaja maksaa. Vastavetona muut lehdet ja tutkijat ovat julkaisseet mustia listoja, joissa paljastetaan saalistajalehdet, jotta tutkijat osaavat välttää niitä.

Tässähän ei ole mitään järkeä. Koko systeemi keksittiin aikana, jolloin tiedon painaminen ja jakelu oli kallista. Koko järjestelmä siis ratkoo ongelmia, jotka ovat jo kadonneet. Jotakin hyötyä siitä siis on, kun sitä edelleen puolustetaan. Mitä?

Osa 6. Julkaisumuotojen ongelmia

Maailmassa julkaistaan x tieteellistä artikkelia vuodessa. Yhdeltä suppealta alaltakin, esimerkiksi Y, julkaistaan y artikkelia. Tutkijoilla on siis työ ja tuska pysyä perässä edes oman kapean alansa kirjallisuudesta.

Tieteellisessä julkaisemisessa on kolme ongelmaa.

1. Miten varmistetaan laatu?
2. Miten jaetaan kunnia?
3. Miten seulotaan tietomassasta itselle tärkeä tieto?

Tarkastellaan artikkelin toimivuutta tässä suhteessa. Nyt artikkelit perivät lehdeltä arvostuksen eli kovassa lehdessä julkaistua artikkelia arvostetaan kovatasoisena. Korrelaatio on tutkitusti huono. ----#: . Viite? --Jouni Tuomisto (keskustelu) 10. marraskuuta 2015 kello 09.09 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)

Impaktifaktori on menetelmä, jossa lasketaan, montako kertaa lehdessä julkaistuja artikkeleita on keskimäärin lainattu toisissa artikkeleissa. Mitä parempi artikkeli, sitä enemmän viittauksia. Mitä enemmän viittauksia, sitä parempia juttuja lehdessä keskimäärin on. Mitä suurempi impaktifaktori, sitä kovemman karsinnan artikkeli on käynyt ja sitä laadukkaampi se oletettavasti on.

Näin menee päättely, mutta valitettavasti se ei kertä kriittistä tieteellistä tarkastelua.

Tähänkin on kehitetty parempia artikkelikohtaisia pisteytyksiä kuten highly accessed article, joka siis mittaa suoraan kyseisen artikkelin suosiota.

Mutta tarkastellaampa systeemin toimivuutta laadun löytymisen ja arvostuksen kautta. Miten tämä järjestelmä pärjää?

Kaikki löytyy nykyään helposti. On yleiset hakukoneet ja artikkelihakukoneet. Yksittäisen artikkelin löytymisen ongelma on ratkaistu. Ongelmana on löytää tärkeää tietoa artikkelien sisältä.

Laatu on hankala kysymys. Vertaisarviointi ei tutkitusti paljon paranna laatua. Lehtiä on eritasoisia laatukriteeriensä suhteen ja yleensä julkaisemisen vaihtoehtona ei ole julkaisemattomuus vaan julkaiseminen huonommassa lehdessä. Se päätyy siis samaan luettavien artikkelien jonoon joka tapauksessa.

On tutkittu että itse asiassa kaiken julkaiseminen on tehokkaampaa kuin valikointi. Nykyjärjestelmän ongelmana kun on että nollatuloksen julkaiseminen on vaikeaa vaikka tulos olisi tosi. Onneksi vähitellen on syntynyt arvostettuja lehtiä jotka eivät pidä kriteerinä uutuusarvoa. Silloin tämä tiedettä pitkään piinannut julkaisuharha on vähitellen lientymässä.

Osa 7. Tiedon löytymisen ja rakenteen ongelma

Artikkeli on tutkijan kuvauiluja siitä mitä hän luulee löytäneensä. Avoin data on sitä mitä tutkija löysi. Sen takia on kiitettävää kehitystä, että julkaisemisessa on alettu puhua vahvasti avoimen datan julkaisemisesta. Kuitenkin edellisissä osissa kuvatut palkitsemissysteemit hidastavat kehitystä, koska pelkän datan julkaisija ei saa siitä vielä mitään tieteellistä palkkiota eli käytännössä kunniaa, professuureja tai tutkimusrahoitusta. Tai ainakin näin useimmat tutkijat luulevat. Tilanne on muuttumassa, mutta vallitseva uskomus on tämä.

Tieteellisen artikkelin vakiintuneet osat ovat:

• Abstrakti: Lyhyt kuvaus siitä mitä tutkittiin ja mitä löytyi. Usein tutkijoilla on aikaa lukea vain tämä.
• Johdanto: Mitä aiheesta on aiemmin tiedetty ja miksi oli olennaista tutkia juuri tätä asiaa. Mikä oli tutkimuskysymys?
• Menetelmät ja aineisto: Mitä menetelmiä asian tutkimiseen käytettiin? Millaista aineistoa kerättiin, mitä analyysejä tehtiin?
• Tulokset: Mitkä ovat analyysien keskeiset tulokset?
• Pohdinta: Mitä merkitystä tuloksilla on, ja miten ne suhteutuvat aiemmin tehtyihin havaintoihin?
• Nettiaineisto: Uutena toimintamallina on yleistynyt se, että artikkeliin liitetään tarkentavia analyysejä, tulosten yksityiskohtia ja jopa alkuperäisaineisto kokonaisuudessaan tai osittain.

Tämä rakenne opetetaan kaikille tutkijoilla ja se on tapa, jolla tutkijat ajattelevat tutkimustietoa. Voiko siinä siis olla jotain ongelmia?

Kyllä voi. Se ei lainkaan huomioi sitä, mikä monilla aloilla on jo arkipäivää: monet asiat eivät ole yhden tutkijan tai ryhmän aikaansaannoksia, vaan globaalisti rakentuvia tietomassoja, joissa tuhannet tai miljoonat ihmiset lisäävät joukkoon omat tiedonmurunsa. Esimerkkejä laajoista hankeista, joissa tieto ja toiminta on nerokkaasti yhdistetty:

• Airbnb: ei omista asuntoja vaan välittää ihmisten asuntoja.
• Uber: ei omista takseja vaan välittää tietoa kyytitarpeista.
• Innocentive: ei ole neroja palkkaava yhtiö vaan välittää haasteita halukkaille ratkaisijoille.

Tieteessä voitaisiin tehdä jotain samantapaista, yhtä mullistavaa. Mutta miten?

Osa 8. Miten tämä korjataan

Ei sitä korjata. Kannattaa rakentaa kokonaan uusi systeemi jossa ei ole näitä ongelmia. Avoimessa yhteiskunnassa kilpailu yleensä huolehtii siitä, että parempi järjestelmä edistyy, vaikka dinosauruksetkin onnistuisivat sinnittelemään hengissä.

Tähän tavoiteet jotka pitäisi saavuttaa.

Osa 9. Tietokide

Tietokiteen idea, rakenne ja käyttö. Miksi se on tehokkaampi kuin jokin muu tapa jäsentää tietoa?

Miten tutkijat voivat organisoitua kysymysten äärelle sen sijaan että jokainen julkaisi omaa artikkeliaan.

Hypoteesien testaaminen KAIKKEA esitettyä havaintoaineistoa vastaan. Jos vaikka vain yksi asia on ristiriidassa hypoteesin kanssa, se ei voi olla tosi. Siksi tutkijoita pitää kannustaa yhdessä tekemiseen, sen sijaan että jokainen katsoo asiaa omasta datastaan käsin.

Osa 10. Avoimet arvioinnit

Kun tietokiteitä tuotetaan tutkimuskysymysten ympärille, miksei niitä voisi tuottaa myös käytännöllisten poliittisten kysymysten ympärille? Tutkijat ja päättäjät saataisiin puhumaan yhdessä, kun tutkimustiedon avulla yritettäisiin vastata yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta olennaisiin kysymyksiin.

Mitä avoimet arvioinnit ovat?

Miksi arvioinnit pitäisi tehdä avoimesti? Jotta vältetään osaoptimointia, jossa jokainen taho tekee niin kuin on itselleen edullisinta, vaikka se olisi kokonaisuuden kannalta vahingollista. Vasta kun kokonaisuus on kaikilla kirkkaana mielessä, voidaan jakaa selkeitä vastuita siitä, mitä kenenkin pitää tehdä yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Silloin myös kaikki muut tietävät mitä itsen ja muiden pitää tehdä ja miksi, ja tämä sitouttaa.

Vangin dilemma: Jos toinen vanki kielii minusta, minun kannattaa kieliä hänestä. Vain jos tiedän että hän ei kieli, ei kannata minunkaan kieliä.

Mihin kohtaan Yhtäköyttä-periaatteet?

Jaettu ymmär­rys

Täsmällinen käsitys asiaa koskevista tiedoista, arvoista ja erimielisyyksistä ja niiden syistä koko yhteiskunnassa.

Tavoit­teelli­suus

Päätöksentekijä julkistaa päätöksellä tavoiteltavat vaikutukset ja arvot.

Koh­teelli­suus

Tuotos kirjoitetaan siten, että ajantasainen luonnos on jatkuvasti löydettävissä samasta paikasta.

Syy­suhteet

Kuvataan päätöstä seuraavien toimenpiteiden vaikutukset olennaisiin asioihin syy-seurausketjuna aina tavoiteltuihin vaikutuksiin asti.

Kri­tiikki

Tuotos on jatkuvasti kommentoitavana ja kritisoitavissa, ja pätevä (eli tarkempien sääntöjen mukaan hyväksyttävä) kritiikki huomioidaan sisällössä.

Uusio­käyttö

Tuotos ja sitä varten kerätyt tiedot ovat mahdollisimman helposti kaikkien käytettävissä mihin tahansa tarkoitukseen.

Avoi­muus

Kuka tahansa voi osallistua työn tekemiseen missä vaiheessa tahansa ja vaikuttaa lopputulokseen (vain osallistumisen sisältö ja laatu ratkaisevat).

Yhteenvetämisen taito

Työn tekemisessä on mukana riittävästi sellaisia ihmisiä, joilla on sekä substanssiosaamista että taitoa jäsentää tietoa näiden uusien tietotyön periaatteiden mukaisesti.

Seuran­ta ja oh­jaus

Työn etenemisestä on selkeä kuva, jota peilataan päätöksentekijän tavoitteisiin jatkuvasti ja ohjataan toimintaa sen mukaisesti tarkempien ohjeiden avulla.

Ryhmäytyminen

Työn aikana osallistujat kokevat olevansa osa sellaista ryhmää, jolle osallistujan työllä on merkitystä ja jonka työ on yhteiskunnallisesti tärkeää.

Arvos­tus

Kaikille työhön osallistujille annetaan julkista arvostusta heidän työnsä todellisen merkityksen mukaan.

Osa 11. Rumien ja ujojen puolustus

On tutkittua tietoa, että ihmiset uskovat asian herkemmin, jos sen esittää joku itsevarma tai komea henkilö. Sen sijaan ei ole näyttöä siitä, että itsevarmat tai komeat henkilöt olisivat keskimäärin viisaampia tai useammin oikeassa kuin muut. Syntyy siis systemaattinen harha, jossa rumien ja ujojen ihmisten osaaminen tulee huonosti hyödynnetyksi.

Tästä seuraa tietenkin henkilökohtaista harmia ja joskus katastrofejakin. Mutta sillä on myös yhteiskunnallinen merkityksensä: resurssit jäävät hyödyntämättä ja se on kaikkien tappio. Jo kauan sitten on ymmärretty, että naisten systemaattinen jääminen kotiin lastenhoitoon estää parhaan potentiaalin hyödyntämisen, ja siksi yhteiskunnat ovat aktiivisesti yrittäneet lisätä naisten mahdollisuuksia osallistua täysipainoisesti työelämään.

Miten siis rumien ja ujojen osallisuutta voidaan parantaa? Tietotyössä se on varsin helppoa: koska ihmiset kommunikoivat paljon verkon välityksellä tapaamatta toisiaan, rumuus ja ujous ei haittaa lainkaan niin paljon kuin esimerkiksi presidentiksi pyrittäessä. Tärkeintä on siis varmistaa, että täysipainoisesti voi osallistua tiedon tuottamiseen ja jalostamiseen ilman, että joutuu yrittämään asiansa vakuuttamista elävän yleisön edessä. Väittelyt pitää pystyä ratkaisemaan kirjallisesti verkkotyötilassa.

Jatkoa seuraa...

Esim.: taloutta pitäisi suunnata kehitysmaiden ihmisille. Siellä on asiakaskunta joka ostaa tavaroita vielä monta vuosikymmentä, koska lähtötaso on niin alhainen. Sinne myös pitäisi viedä ilmaisohjelmia, jotka parantavat elämänlaatua.

Meta

Miten tämä videoblogisarja tuotetaan? Tarvitaan monen ihmisen yhteistyötä. Jotta blogin sanoma olisi uskottava, myös itse blogi pitäisi tuottaa samalla tavalla kuin mitä saarnataan: järjestäytymällä yhteiskirjoittamiseen ja palkitsemalla osallistujia onoreilla.

Joka sivulle lista teoista joilla sisältö tuotettiin. Näille arvioidaan onorit ja lisäksi sivun sisällölle ja merkitykselle arvioidaan kokonaisonorit. Jos kokonaisonorit ovat työtä pienemmät ei sivua kannata tehdä. Mutta jos ne ovat paljon suuremmat ei ole selvää miten gäppi täytetään. Skaalataanko työtä vain jolloin saa muhkeamman palkkion kuin ansaitsee vai ei? Tämä on ehkä ratkaistavissa matkan varrella.

Kokonaisarkkitehtuuri: miten arvioinnit ja tiedontuotanto muuttuvat toiminnaksi

Tämä kappale esittelee keskeiset ajatukset siitä, miten erilaiset ympäristöön, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät vaikutusarvioinnit palvelevat - tai eivät palvele - päätöksentekoa. Erityisesti pohditaan sitä, miten erilaiset käytännöt asettavat turhaan raja-aitoja aihepiirien, toimintatapojen, organisaatioiden ja ihmisten välille ja näin estävät tiedon tehokasta leviämistä. Alkuperäinen teksti on käsikirjoituksesta Mikko V. Pohjola: Assessment of impacts to environment and health in influencing manufacturing and public policy.

Kohti monia tietotarpeita palvelevia lähestymistapoja

Vaihtoehtoinen lähestymistapa on ottaa menettelytapojen tarkastelun lisäksi sisällöllinen näkökulma terveyteen, turvallisuuteen ja luonroon liittyviin arviointeihin. Tämä tarkoittaa pohjimmiltaan keskittymistä tietoon, sen syntyyn, levittämiseen ja käyttöön erilaisten toimenpiteiden käsittelyssä yhteiskunnassa, ??niiden täyttämiä tarpeita sekä niiden vaikutuksia ja seurauksia??. Tälläinen käytännönläheinen lähestymistapa, joka rakennetaan tiedon ja tekojen yhteyden idean varaan, on kehitetty viime aikoina ja sitä on sovellettu mm. tietokoneen tukemaan yleiseen oppimiseen, sosiaali ja terveyspalvelujen käytäntöjen yhteiseen kehittämiseen sekä auttamaan terveyteen ja ympäristöön liittyvässä politiikassa. Tärkeitä mahdollistajia tässä kehityksessä ovat olleet myös yhteisöllisen teknologian ja työkalujen kehitys ja ja käytännöt laajalti levinneeseen internet-pohjaiseen yhteistyöhön monia käytännön tarkoituksia varten.

Basically it means focusing on the knowledge, its creation, dissemination and application, within the social context of dealing with different actions, the needs they serve, and their impacts and consequences.

Sisällöllisen, yhteisöllisen arviointien lähestymistavan idea on olennainen käsiteltäessä terveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön liittyviä asioita, kuten on esitelty kuvissa 1 ja 2 ja selitetty lyhyesti alla.

Kuva 1. Kuvailu arvioijien (tietyn alan asiantuntijoita), johtajien (joilla on valtaa ja vastuuta päättää joistain asioista) ja sidosryhmän (keitä tahansa, jotka ovat kiinnostuneita arvioinnin/päätöksen kohteesta tai miten se vaikuttaa heihin) sitoutumisesta hyöty-riski arvioinnissa yhteisen ymmärryksen siitä, mitä ja miten pitää tehdä, saavuttamiseksi.

Kuvan 1 kuvaama viitekehys kehitettiin parantamaan hyöty-riski arviointeja ruuasta ja ravinnosta samoin kuin muista käytäntöjen tukemisen osa-alueista.?? Se korostaa lisättyä kommunikaatiota ja sitoutumista kaikkien muiden olennaisten arvioitavaan asiaan liittyvien toimijoiden ohella. Prosessin yhteinen päämäärä on tuottaa kollektiivista tietoa ja jaettua ymmärrystä osallistujien keskuuteen toimijoiden päätösten ja tekojen tueksi. Pohjimmiltaan arvioijijat (asijantuntijat), johtajat (mm. käytännöissä tai tuotannossa) sekä sidosryhmä (rajattu tai yhteiskunta yleisesti) koetaan saman arvoisina osallistujina tiedon tuottamisessa ja soveltamisessa. Joidenkin tahojen arvioinnista pois jättämisen tulisi olla selvästi perusteltua ja pohdittua. Tietysti kaikki osallistuvat tahot soveltavat itselleen oman roolinsa, esim. asiantuntija, tuottaja, poliitikko tai kansalainen, jaetun tiedon prosessissa oman kiinnostuksen, tarpeiden, velvollisuuksien ja taitojensa mukaan ja myös toimivat vastaavasti. Roolien jakaumaa arvioinneissa ja merkittävässä päätöksen teossa on havainnollistettu kuvassa 2.

The framework described in figure 1 was developed as guidance for improving benefit-risk analysis of food and nutrition as well as other fields of policy support [3]

Kuva 2. Avoin arviointi yhteisenä sosiaalisena tietoprosessina. Graafinen kuvaus yksilöistä ottamassa eri rooleja ja tekemässä yhteistyötä saadakseen titää, mitä tapahtui, päättääkseen mitä tehdä ja työskennelläkseen sen mukaan. Olkimiehet kuvastavat kansalaisia. Paperiarkki kuvastaa Opasnetissa olevaa arviointia (Q=kysymys, R=Perustelut, A=vastaus). Keltaiset nuolet osoittavat havaintoa (tässä epätoivottava tapahtuma, myrkyn leviäminen). Siniset nuolet kuvastavat tiedon siirtymistä (kansalaisilta Opasnetin arviointiin, arvioinnista kansalaisille, tai suoraan kansalaisten kesken). Vihreä nuoli kuvaa tietopohjaista toimintaa (leviämisen oikea käsittely).

Metodeja ja työkaluja tällaisen hajoitetun yhteistyön käyttöön arvioinneissa ja terveyden, turvallisuuden ja ympäristön hallintaan on jo olemassa, käytössä ja kehityksessä. Esimerkiksi Opasnet on avoin yhteystyötila, joka tarjoaa wiki-käyttöliittymän, mallinnus työkaluja ja tietokannan arviointien aloittamiseen ja tekemiseen ja niiden tulosten käytännön toteuttamiseen. Opasnet on kehitetty alunperin ympäristöterveyden yhteydessä, mutta on sovellettavissa yhteistyölliseen virtuaalisen arviointiin mistä tahansa asiasta. Periaatteessa siis arvioinnin aloittamiseen tarvitsee kenen tahansa vain luoda arviointi sivu Opasnetiin, määritellä arvioinnin kysymys ja saada olennaiset tahot kiinnostuneeksi asiasta esim. asiantuntijat, poliitikot, tuottajat tai pakallinen väestö, sitouttaakseen yhteistyön vastauksen löytämiseksi. Tietysti, käytännössä tämä on vaikeamkaa mm. taitojen, resurssien ja teidon saatavuuden, asiaan mielenkiinnon herättämisen, säätelevien säädösten ja harjoittamisen kasaantumisen vuoksi.

Syyt sisällöllisen ja yhteistyöllisen lähestymistavan ottamiseksi ovat samanlaiset kuin ne, joita usein kuulee sidosryhmän osallistumiseen ja julkisen osallistumiseen arviointeihin ja politiikkaan, ja liittyvät totutuista yleisistä arviointikäytännöistä (käsitelty yllä, lähestymistapojen yleiskatausessa) joustamiseen. Avoin yhteistyö yksittäisten osallistujien välillä olennaisista asioista on olennaista materiaalin prosessoinnin kannalta ja asiaan liittyvä yleinen toimintatapa voi johtaa esim. parempaan ymmärrykseen käyttäjien, sidostyhmän ja väestön tarpeista, näkemyksistä ja käsityksistä, teollisen toiminnan? säädösten parantamiseen, toimien käsittelyn ja vaikutusten ymmärtämiseen ja paremmin perusteltuun pohjaan yleiselle näkemykselle toimien käsittelystä. Kaiken kaikkiaan avoimen yhteistyön mahdolliset hyödyt perustuvat parempaan ja yleisesti jaettuun tietopohjaan, jonka avulla käsitellään teollisen toiminnan?, käytäntösäädösten? ja yleisesti yhteiskunnan vuorovaikususta.

Open collaboration between plural participants upon issues relevant to materials processing and related public policy may result e.g. in better understanding of the needs, views and perceptions of users, stakeholders and public, improvements of regulations affecting industrial activity, better understanding of the processing activities and their impacts, and a more well-reasoned basis for public perception of the processing activities. Overall, the potential benefits of open collaboration are based on a better and more broadly shared knowledge-base for managing the interactions between industrial activity, policy regulation, and the society at large.

Luonnollisesti tällaisessa lähestyimstavassa on alunalkaenkin haasteita, kuten on myös esteitä tämänhetkisistä käytännöistä yllä esitettyyn ihanteeseen. Sopivat systeemit, metodit, työkalut ja tiedonlähteet täytyy kehittää ja saada käytettäviksi. Myös säädeltävä viitekehys kaipaa päivittämistä ja sopeutumista tukeakseen, eikä haitatakseen, yhteistyötä terveyden, turvallisuuden ja ympäristön arvioinnin ja hallinnan olennaisten tekijöiden välillä. Suurin haaste on kuitenkin luultavasti tällä hetkellä omaksutuissa rooleissaja käytännöissä jotka usein rajoittavat yksilöiden ja organisaation osallistumista tällaiseen työhön. Muutos kohti avoimempaa ja yhteisöllisempää yhteiskuntaa on kuitenkin jo käynnissä monissa paikoissa maailmalla, mm. avoimen tiedon, suoran demokratian, avoimen ohjelmoinnin?? ja avoimen tutkimuksen muodossa, ja myös terveyden, turvallisuuden ja ympäristövaikususten arviointi tulee kehittymään samaan suuntaan.

However, the movement towards more open and collaborative societies is taking place in many parts of the world, e.g. in terms of open data, direct democracy, open source programming, and open research, and also the assessment of health, safety, and environmental impacts is bound to develop along with the movement.

Myös esimerkkejä kehityksestä kohti sisällöllistä internet-pohjtiasta yhteistyötä liittyen terveyden, turvallisuuden ja ympäristön arviointiin ja hallintaan on jo olemassa.

EU-rahoitteinen Urgenche tutkimusprojekti on sitoutunut kehittämään yhteistä ymmärrystä ja tukemaan hyvin perusteltuja toimenpiteitä monen Euroopan ja Kiinan kaupungin ilmastopolitiikoissa yhteis-arvioinnin avulla. Lisäksi projekti tuottaa malliarviointeja, malleja ja dataa avoimeen käyttöön, pidemmälle kehitettäväksi, sovitettavaksi ja sovelluksen mm. tukemaan muiden kaupunkien ilmastopolitiikan tekemistä. Merkittävä puoli tässä projektissa, verrattuna tavallisiin tutkimusprojekteihin, on myös se, että kaupungit itse ovat vahvasti mukana arvioinnissa, joka kuvastaa kaupunkien oikeita ja käytännönläheisiä politiikantekotarpeita.

Minera on suomalainen tutkimusprojekti liittyen kaivostoiminnasta johtuvaan ympäristön altistumiseen ja terveysvaikutuksiin. Vaikka projekti onkin suurimmaksi osaksi melko perinteinen tutkimusprojekti, se tuottaa myös arviointimalleja, jotka on tehty avoimesti Opasnetin avulla ja ovat siten käytettävissä mm. avoimessa säätelevässä kaivostoiminnan ympäristövaikutuksien arvioinnissa kenelle vain. Myös tutkimus veden laadusta ja mikrobiologisista riskeistä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, sitoen sekä vesilaitokset että yhteiskunna suurimmat veden käyttäjät yhteistyöhön, tuottaa avoimesti käytettävissä olevia malleja veden laadun ja riskien arviointiin.

Tekaisu on tutkimus- ja kehittämisprojekti kuntatason politiikantekotapojen parantamiseksi, etenkin ympäristöön ja terveyteen liittyvien vaikutusarviointien olemassa olevan tiedon tehokkaampi käyttöön liittyen. Se on pilottiprojekti kuntatason päätöksenteon kehittämiseksi Suomessa kohti monen tahon avointa yhteistyötä yhteisessä arvioinnissa ja hallinnassa kaikissa ympäristöön ja terveyteen liittyvissä kuntatason päätöksissä. Perusperiaatteet projektissa ovat samat, kuin yllä kuvatut.

Esimerkki viimeaikaisesta avoimesta arvioinnista on jatropa öljyn ja kalajätteen mahdollisuuksista ja riskeistä vaihtoehtoisina biodieselin lähteinä. Neste Oil aloitti tämän arvioinnin ja sitä koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Yhteenveto ja tulos

Terveys-, turvallisuus- ja ympäristökysymykset ovat tärkeitä teollisessa toiminnassa, julkisessa politiikassa aivan kuten yhteiskunnassa yleensäkin. Ne ovat myös hyvin monimutkaisia kysymyksiä. Terveys-, turvallisuus- ja ympäristökysymysten arviointi ja hallinta ovat siis asioita, joilla on laajalle levinnyt vaikutus ja jotka ovat olennaisia monelle eri taholle yhteiskunnassa, mm. tuottajille, kuluttajille, poliitikoille, asiantuntijoille ja kansalle yleensä. Tieto liittyen terveys-, turvallisuus- ja ympäristövaikutuksiin on olennaista lähes kaikessa tekemisessä, johon ihmiset sitoituvat elämässään.

On monia eri lähestymistapoja materiaalikäsittelyyn ja julkiseen politiikkaan liittyvien? terveys-, turvallisuus- ja ympäristövaikutusten arviointiin. Niillä on monia yhteneväisyyksiä, mutta eroavat myös huomattavasti mm. mielenkiintoisilta kysymyksiltään ja käytäntöjensä järjestämiseltä.? Joidenkin yleisesti käytettyjen lähestymistapojen luonnehdinnan ja arvioinnin vaikutuksen ja vaikutuksen syyn mukaan tarkasteleminen?, arvioinnin tekijät ja käyttäjät ja arvioinnin avoimuuden aste paljastavat, että lähestymistapoihin on rakentunut paljon estoja, yksittäin ja kokonaisuutena. Nämä estot voivat vaikeuttaa arviointien kunnollista käyttöä sisällön laadun rajoitusten, niiden vaikean soveltamisen tai niiden tekemisen tehokkuuden takia.

There are many approaches to assessing health, safety, and environmental impacts relevant to materials processing and public policy. They share many similarities, but also differ significantly e.g. in terms of their issues of interest and arrangements of their practice. Characterization and evaluation of some commonly applied approaches according to the impacts and causes of impacts considered, the makers and users of assessment, and the degree of openness, reveals that there are many constraints built in the approaches, individually and in aggregate. These constraints may compromise making full use of their results due to limitations in their quality of content, applicability or the efficiency of their making.

Monet näistä rajoista voidaan rikkoa tuotatoon kohdistuvalla sisällöllisellä, yhteistyöllisellä ja käytännönläheisellä perspektiivillä ja terveys-, turvallisuus- ja ympäristökysymyksiin liittyvän tiedon soveltamisella. Keskittyminen metodeihin, työkaluihin ja käytäntöihin yleisen tiedon ja yhteisen ymmärryksen luomisessa lähes mistä tahansa asiasta on vapaata monesta rajoitteesta, joita tulee vastaan tavallisissa lähestymistavoissa terveys-, turvallisuus- ja ympäristövaikutusten arviointiin ja hallintaan. Arvioinnin mielenkiintoiset kysymykset ja järjestelyt voivat vaihdella tapauskohtaisesti riippuen juuri jonkun tietyn arvioinnin tarpeista. Pohjimmiltaan vain aivan perus periaatteet yhteistyöllisessä kysymysten kartoittamisessa ja niihin vastausten etsimisessä täytyvät olla määrätyt. Tällä tavalla kokonainen joukko tahoja voi sitoutua yhteistyöhön, jokainen edustaen ja toimien omien tarpeittensa, kiinnostuksena, velvollisuuksiensa ja taitojensa mukaan. Periaatteessa yhteistyölle ei pitäisi asettaa mitään rajoitteita, elleivät ne ole hyvin perusteltuja ja mietittyjä.

Käytännönläheisiä yhteistyötapoja kehitetään eri aloilla, sisältäen terveys-, turvallisuus- ja ympäristöarvioinit. Esimerkki tällaisesta on Opasnet, joka on avoin verkkotyötila ensisijaisesti ympäristöterveysarvioinneille ja käytäntöjen tukemiselle, mutta on sovellettavissa myös käytettäväksi lähes mihin tahansa kysymykseen ja sallii kenen tahansa osallistua arviointeihin. Opasnet on jo käytössä arviointi- ja käytäntötukena monessa tapauksessa materiaalien prosessoinnissa ja siihen liittyvissä julkisissa käytännöissä. Pragmatic collaborative approaches are being developed within different fields of practice, including health, safety, and environmental assessment. An example of such is Opasnet, which is an open web-workspace primarily for environmental health assessment and policy support, but is applicable to collaborative assessment of virtually any issue, and allows initiation of assessments by anyone. Opasnet is already currently applied in a assessment and policy support in many cases relevant to materials processing and related public policy.

Luonnollisesti tällaisen ensi näkemältä radikaalin käytännön käyttöön otossa on haasteita. Metodeja, työkaluja, käytäntöjä ja rajoittavia tekijöitä tulee kehittää yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin liittyvälle avoimelle yhteistyölle tarpeellisen tuen aikaansaamiseksi. Suurin haaste on luultavasti kuitenkin niissä käytännöissä ja rooleissa jotka saattavat estää yksilöitä ja organisaatioita sitoutumasta tällaiseen vaikka he näkisivät siinä olevat mahdolliset hyödyt.

Kysymys

Millainen pitäisi olla yleistajuisen, helppolukuisen ja innostavan kirjan, joka esittelee avoimen arvioinnin ja toiminnan välistä suhdetta ja erityisesti kannustaa aktiivisuuteen yhteiskunnallisen päätöksenteon muuttamiseksi osallistavaksi ja avoimeksi toiminnaksi?

Vastaus

Myytinmurtajat

Tämä kirja käsittelee vaikeaa aihetta. Vaikea se ei ole siksi, että esitetyt ajatukset olisivat jotenkin ylivertaisen vaikeita ja monimutkaisia, vaan siksi että ne ovat vastoin vallitsevia piintyneitä käytäntöjä. Joskus on jopa niin, että ihmisille on opetettu tietynlainen ajattelutapa siitä, miten asioiden pitää olla, ja tähän liittyy vakiintunut käytäntö, joka on itse asiassa täysin vastoin vallitsevaa ajattelutapaa. Ihmisten tuntuu olevan erittäin vaikea tunnistaa tällaista tilannetta ja ymmärtää, että nykytilanne on sisäisesti ristiriitainen. Kutsumme tällaisia ilmiöitä myyteiksi ja niiden muuttamista myytinmurtamiseksi.

Propaganda on menneiden vuosien jäänne eikä kuulu sivistysvaltioon

Määrittelen tässä propagandan tarkoitukselliseksi ja järjestelmälliseksi työksi jonkin tietyn uskomuksen levittämiseksi laajan kansanjoukon pariin tarkoituksena ihmisten käyttäytymisen muuttaminen. Kun seuraa kansainvälisiä uutisia ja analyysejä, joutuu toteamaan ettei propaganda ole hävinnyt minnekään. Venäläiset kannattavat Ukrainan sotaa, koska heille välittyy kuva sorretuista venäläisvähemmistöistä. Lähi-idän osapuolilla on ällistyttävän erilaiset käsitykset tapahtumista ja niiden taustoista. Tämä ei ole sattumaa vaan propagandan tulosta. Se mikä tuntuu muuttuneen on että länsimaiden kyky tehdä propagandaa on viime vuosina huonontunut eikä se pärjää maailman konflikteissa kilpaileville propagandoille. (Tai ehkä länsipropagandistit vain keskuttävät huomionsa ja tarmonsa asioihin, joista kuulemme mainoskatkolla.)

Mutta entä jos maailmassa olisi tehokas propagandakoneisto, joka keskittyisi totuuden levittämiseen maailmassa? Nyt varmaan sanot, että onhan meillä media. Kyllä, mutta sen tarkoituksena on levittää tietoa maksavien asiakkaiden keskuuteen eli kansainvälisissä asioissa oman maan ihmisille. Missä on se tiedonvälitys, joka suuntaa viestintänsä mökin mummolle Irakin pohjoisosassa tai Itä-Ukrainassa? En ole nähnyt länsimedian ainakaan julkisesti murehtivan tämän asiakassegmentin palvelukattavuutta. Ja kuitenkin nämä mummot päästävät poikansa sotimaan, koska heillä on täysin väärä kuva siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Juuri nämä ihmiset kipeimmin tarvitsisivat järjestelmällistä propagandaa, jonka sisältönä olisi tieteelliselle kritiikille alistettu ymmärrys maailman menosta. Ehkä sotien loppuminen olisi silloin vähän lähempänä.

Kansalaistiede on vain mukava harrastus

Edellisen jatkoksi ajatus etenee citizen scienceen. Siinä tavalliset ihmiset keräävät dataa jolla sitten tehdään tiedettä. Kriisialueilla tällä olisi erityistä arvoa tapahtumien selvittämisessä. Olisiko Itä-Ukrainassa erilaista jos YK:n youtubeen ladattaisiin vuorokausikaupalla aika- ja oaaikkaleimattua kännykkävideota ja satojatuhansia valokuvia? Näitä voisi sitten joukkoistamalla analysoida tapahtumien kulun selvittämiseksi. Kun esimerkiksi kapinalliset marssittivat sotavankeja kaupungin halki Donetskissa, tapahtuisi muutakin kuin päivittelyänsiitä oliko tämä vankien häpäisyä. Marssijat laskettaisiin, tunnistettaisiin, taustat pengottaisiin ja tehtäisiin analyysi siitä kuka oli tehnyt ja mitä ja luultavasti miksi. Samoin malesialaiskoneen alasampumisesta voisi olla videota monesta suunnasta, ja jokainen voisi halutessaan itse analysoida aineistoa selvittääkseen kuka ampui. Nyt keskustelu loppuu lyhyeen, koska julkisen datan puutteessa kansalaiset eri puolilla joutuvat muodostamaan käsityksensä sen perusteella, kenen tulkintoja he ovat päättäneet uskoa.

Eikö olisi ihmiskunnalle parempi, että tällaiset asiat joukkoistettaisiin ja muodistettaisiin kritiikin kestäviä näkemyksiä? Tähän varmaan vastataan että se horjuttaisi kansainvälistä tasapainoa ja esille tulisi hyviä asioita ajavien puolelta ikäviä tietoja. Varmaankin. Mutta luin lehdestä että Litvinenkon poloniummyrkytyksestä on niin tarkat tiedot että Englannissa tapaus on ratkaistu. Tietoja ei ole haluttu julkaista ja syytettä nostaa koska seuraisi kriisi Venäjän kanssa. Ehkä seuraisi. Mutta jos siten saataisiin vyörytettyä todellista tietoa laajemmalle ihmiskunnan tajuntaan kaikille osapuolille, eikö se toimintatapana kuitenkin olisi parempi kuin että tiedustelupalvelut koettavat pelata shakkia tietojen panttaamisella vihollista vastaan? Todellisessa maailmassa kun on se hankaluus, että nykypäivän ystävä voi olla huomisen vihollinen. Ei siis ole selvää kenen hyväksi pitäisi taktikoida. Jos sen sijaa kohderyhmäksi otettaisiin mökin mummot, jotka totuuspropagandan avulla pidettäisiin tietoisina siitä mitä heidän tai heidän maapuriensa johtajat ovat tehneet, tämä ehkä vuosien myötä rajoittaisi johtajien mahdollisuuksia tehdä kaikkein kauheimpia tekojaan.

Ymmärrän että totuuspropaganda sanana kuulostaa sanana kauhealta. Mutta tässä tarkoitan totuudella sitä miten se käsitetään tieteessä, ei kansandemokratioissa. Totuuden tarkoitus politiikassa on rajoittaa toimintamahdollisuuksia silloin kun perusteet eivät kestä kritiikkiä, osapuolesta ja jakolinjoista riippumatta. Propagandan sisältöä ei siis tule alistaa minkään hallituksen päätettäväksi. Mutta demokraattisten hallitusten pitäisi ymmärtää, että tällaisen propagandan toteuttaminen on oma etu.

Tutkimus ja päätöksenteko (faktat ja mielipiteet, järki ja tunne, objektiivinen ja subjektiivinen) on pidettävä visusti erillään, jotta tieteen ideaali ei kontaminoidu.

Loppujen lopuksi ei ole mitään eroa tietämisen laadussa, vaan kaikki tietäminen on perimmiltään subjektiivista ja toisaalta myös arvoja ja subjektiivisia kokemuksia voidaan tarkastella tieteen keinoin. On hyödyllisempää ajatella molempia yhtenä tiedontuotantoprosessina, jossa tavoitteena on jaettu ymmärrys.

Tutkijan pitää olla skeptinen ja epäillä uutta väitettä kunnes se on validoitu

Tieteen metodi on itse asiassa päinvastainen. Lähtökohtaisesti jokainen väite on mahdollisesti totta, ja tieteen tehtävä on juuri havaintojen ja päättelyn avulla karsia tästä joukosta pois ne, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Kaikkien mahdollisten väitteiden arviontia ja karsimista pidetään yleisesti mahdottomana, ja erityisen vahva tämä näkemys on niiden tutkijoiden joukossa, jotka ovat joutuneet äänekkäiden ja voimakastahtoisten (mutta usein hakoteillä olevien) kansalaisliikkeiden hypoteesitulitukseen. Tässä ei ole kuitenkaan ymmärretty sitä, mitä modernit tietojärjestelmät mahdollistavat: hypoteesia ei tarvitse kumota kuin kerran, ja tieto tästä voidaan levittää heti kaikille. Äänekkäisiin jankuttajiin ei tarvitse kiinnittää huomiota, elleivät he keksi uutta sanottavaa.

Asiantuntijan auktoriteetti eli uskottavuus on säilytettävä

Auktoriteettiusko eli argumentum ad hominem on itse asiassa heikko argumentti, ja sen käyttö on turhaa silloin kun asiasta on olemassa myös dataa.

Vertaisarviointi on tieteessä välttämätöntä

Vertaisarviointiin perustuvan ennakkosensuurin aika alkoi tieteessä vasta, kun tutkimusta tuli yhdeltä alalta liikaa yksittäisen tutkijan hallittavaksi eli noin sata vuotta sitten. Periaate on siis käytännöllinen ajankäytön sanelema eikä mikään periaatteellinen asia. Nykyiset tietojärjestelmät mahdollistaisivat sen, että kaikki tieto avataan heti kaikille, ja vertaisarviointi tehdään jälkikäteen niille aineistoille, joita pidetään riittävän mielenkiintoisina. Itse asiassa nykykäytntö aiheuttaa sen, että tieteen näkösektoriin ei tule juuri mitään sellaista tietoa tai ideoita, jotka yksinään ovat pienempiä kuin minimal publshable unit eli jotka vastaavat käytännössä alle puolen vuoden työmäärää. Sellaiseen julkaisukelvottomaan asiaan tutkija ei tuhlaa aikaansa, vaikka oivallus olisi tärkeäkin. Esimerkkinä Tiede ?/2012 ollut juttu kitkan teorian keksimisestä: idea syntyi minuutissa ja kehittyi hypoteesiksi nopeasti, mutta kesti 20 vuotta rakentaa siihen riittävästi lisäaineistoa täyttämään minimal publishable unitin kriteerit.

Tiedon tuottaminen on tieteessä tärkeämpää kuin jakaminen

Monet tutkijat ovat täysin sokeita sille, kuinka helposti tai vaikeasti heidän tuottamansa tieto on jatkokäytettävissä. Ajatus kantaa vain julkaistuun artikkeliin saakka, ja alkuperäisdatan tai tilastoanalyysikoodien avaamista ei usein edes harkita. Tämä olennaisesti vaikeuttaa tieteen edistymistä.

Tieteellinen tieto rakentuu tieteellisistä artikkeleista

Artikkeli on äärimmäisen huono tapa jäsentää ja jatkokäyttää tietoa, jonka pitäisi tapahtua kokonaan koneluettavasti. Tieteessä pitäisi rakentaa yksi globaali Bayes-malli, joka jatkuvasti päivittää itseään uuden datan perusteella.

Tiedon omistaminen on tärkeää

Monet nykykäytännöt perustuvat siihen, että joku saa taloudellista etua pitämällä hallussaan tietoa, jota muilla ei ole. Nykykäytännöt ajavat tutkijoita panttaamaan tietoaan, koska he saavat meriittiä vain itse julkaisemistaan artikkeleista eivätkä toisen tutkijan työstä, joka perustuu heidän aineistoonsa. Tällainen käytäntö voi olla yhteiskunnallisesti harmitonta, jos tieto on kallis menestyselokuva, josta halutaan sijoitukset pois. Mutta jos kyseessä on uuden malarialääkkeen kehitystutkimus, on selkeästi yhteiskunnan tappio, että tieto on yksittäisellä lääkeyrityksellä. Käytäntö on toki parempi kuin tilanne, jossa lääketutkimusta ei tehtäisi lainkaan, mutta paljon parempi olisi, jos malarialääketutkijat saisivat voittonsa suoraan yhteiskunnalta tuottamalla hyödyllistä tietoa, eivätkä vasta vuosikausien päästä mahdollisesti kehitettävän lääkkeen epävarmoista myyntituloista. Nykykäytäntö ajaa lääketutkimuksen niiden jättiläisten yksinoikeudeksi, joilla on varaa ottaa miljardiluokan riskejä vuosikausiksi.

Valta ja päätöksentekijät ovat politiikan ytimessä

Tuntuu olevan niin, että päätöksentekoa on helppo ajatella ihmisten kautta. Ensimmäisenä keskustellaan siitä, kenellä on valta, ketä kannatetaan ja minkälaisiin valtaryhmiin liitytään. On vaikeampaa puhua asioista, koska ne ovat usein monimutkaisia ja huonosti ihmisten tiedossa ainakaan tarvittaviin yksityiskohtiin asti. Erityisen vaikeaa on puhua johdonmukaisesti siitä kokonaisuudesta, jonka tavoitteet, asiat ja toiminta muodostavat. Myös oman roolin näkeminen tuossa kokonaisuudessa on vaikeaa, puhumattakaan kaikkien muiden roolien näkemisestä yhtaikaa. Niinpä ihmisten on vaikea irrottautua siitä ajatuksesta, että valta ja henkilöt ovat vain toissijaisia asioita, tapoja organisoida yhteisön tavoitteita ja toimintaa. Ihmisiä auttaisi suuresti, jos ne vaikeat asiat, kuten mikä vaikuttaa mihinkin ja mikä toiminta tuottaa todellisia vaikutuksia, organisoitaisiin "viran puolesta" avoimessa tietojärjestelmässä asiaa tuntevien voimin. Silloin ihmiset voisivat keskittyä toisaalta kertomaan, mitä he haluavat ja toisaalta oppimaan, ovatko heidän tai heidän viiteryhmänsä kannattaman toiminnan tavoitteiden väliset syy-seuraussuhteet kuviteltuja vai onko niistä (tai niitä vastaan) jopa näyttöä. Henkilöpolitikointi voitaisiin säästää pubi-iltoihin, joissa se onkin erinomainen sosiaalisen harrastuksen muoto.

Juridiset henkilöt ovat lähtökohtaisesti vapaavaltaisia, mutta he voivat sitoutua toimintaansa rajoittaviin sopimuksiin

Tämä aksiooma vaatii ehkä selittämistä ennen kuin puhutaan sen ongelmista. Juridiikassa (sikäli kuin sitä lainkaan ymmärrän) lähdetään periaattesta, että kuvitteellisessa lähtötilanteessa on vain vapaita henkilöitä, jotka asioiden helpottamiseksi alkavat vapaaehtoisesti sopia keskenään, miten asiat hoidetaan. Näihin sopimuksiin sisältyy aina toimintarajoituksia (koska se on niiden tarkoitus) kuten että kansalaiset sitoutuvat noudattamaan eduskunnan säätämiä lakeja, ja vastavuoroisesti he saavat oikeuden päättää eduskunnan kokoonpanosta. Periaatteessa kaikki henkilöt ovat siis vapaita tekemään mitä haluavat niissä puitteissa joissa heidän sopimuksensa sallivat. Ongelmaksi tulevat fyysiset rajoitteet, joista ei ole sovittu. Otetaanpa esimerkki. Kansainväliset ilmastoneuvottelijat ovat kokoontuneet sopimaan päästökaupasta, jonka avulla maapallon lämpotilan nousu pidetään alle kahdessa asteessa. Kaikki ovat samaa mieltä että kahden asteen tavoite on hyvä, mutta keinoista vallitsee erimielisyyttä. Lopussa äänestetään, ja vain laimea sopimus saadaan aikaan. Kuitenkaan kukaan ei vaadi neuvottelijoita irtisanoutumaan kahden asteen tavoitteesta, vaikka tieteellinen tieto lähes varmasti osoittaa, ettei sovituilla keinoilla tavoitteeseen päästä. Pitäisi siis saada aikaan käytäntö, että laimean sopimuksen puolesta ei saa äänestää, ennen kuin on julkisesti irtisanoutunut kahden asteen tavoitteesta. Koska fysikaaliset tekijät rajoittavat toimintamahdollisuuksiamme, päätöksentekoa pitäisi muuttaa niin, että samat rajoitteet tulisivat osaksi päätöksentekoa. Toisin sanoen pitäisi olla mekanismi, joka poistaa agendalta käytännössä mahdottomat toimintavaihtoehdot. Tämä on tietysti työlästä, joten kannattaa aloittaa kaikkein tärkeimmistä päätöksistä.

Kirjan tärkeimmät teesit

• Suurimpaan osaan tiedon tuotantoa, jalostusta ja käyttöä riittää yksi tietojärjestelmä. Pilkkominen aihepiireittäin, organisaatioittain tai muulla tavalla vain huonontaa tilannetta.
• Tietojärjetelmän tärkeimmät ominaisuudet ovat avoimuus, kritisoitavuus ja helppo korjattavuus. Jos jokin näistä puuttuu, tietojärjestelmästä on luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä, koska tietotyö olisi tehtävissä paremmalla järjestelmällä, jossa näitä puutteita ei ole.
• Vaikka päätöksentekijällä on valta päättää hänelle kuuluvista asioista, hänellä ei ole oikeutta hallita päätökseen liittyvää keskustelua sen enempää etu- kuin jälkikäteen. Sen sijaan hänellä on velvollisuus osallistua asiasta käytävään avoimeen keskusteluun.
• Avointa keskustelua ei hallitse kukaan henkilö tai organisaatio vaan avoimen keskustelun käymistä koskevat säännöt. Muuten se olkoon täysin vapaata.
• Kaiken hyödyllisen tiedon pitää olla yhteiskunnassa avointa ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Tilanteen parantaminen on kuitenkin iso ja pitkäkestoinen työ ja vaatii taitoa, jotta nykyisten suljettuun tietoon perustuvat organisaatiot eivät romahda vaan joko kutistuvat tarpeettomina tai ohjautuvat osaksi avointa yhteiskuntaa.
• Avoimen tiedon tuottajia on palkittava onoreilla, jota nimeä tässä käytetään tiedon yhteisöllistä arvoa avoimesti mittaavista mekanismeista. Onoreita on pystyttävä vaihtamaan rahaksi siten, että arvokkaan tiedon avaaja pystyy elämään työllään mukavasti. Onoreille on kehitettävä teoria ja käytännön toteutusmekanismi.
• Myös taide on useimmiten hyödyllistä tietoa. Taiteilijoiden pitää itse saada valita, tuottavatko he perinteistä omistusoikeuteen ja käyttörajoituksiin perustuvaa vai avointa taidetta. Perinteisen taiteen palkitsemismekanismi on perinteinen raha, avoimessa taiteessa onorit.
• On olemassa paljon hyödyllistä tietoa, joka on henkilökohtaista (esim. sairauskertomukset). Tämäkin tieto on avattava mutta sillä tavalla, ettei tiedon kohteena olevien ihmisten yksityisyys siitä kärsi mutta että ihminen itse voi yhdistää tällä tavalla kertyvää yhteistä tietoa omiin yksityisiin tietoihinsa ja näin saada yksilöllistä ohjausta tai muuta hyötyä. Tällaisten suojaus- ja anonymisointimenetelmien kehittäminen ja käyttöönotto on tärkeää ja aivan mahdollista.
• Nykymaailmassa voittajaksi ei useinkaan selviä se, joka on oikeassa, vaan se, jolla on parhaat kyvyt ja resurssit markkinoida omaa näkemystään. Joissakin asioissa totuuden asettamat rajat ovat toki tiukat: virheelliseen fysiikan ymmärryksen perusteella rakennettu kännykkä ei voi menestyä, koska kaikille on heti aivan ilmeistä, ettei se näköjään lainkaan toimi. Sen sijaan virheelliseen psykologiseen tai yhteiskuntatieteelliseen tietoon perustuva palkkausjärjestelmä tai kuntauudistus voi nousta vallitsevaksi ja säilyä vuosikausia tuhoten sosiaalista pääomaa, koska sen virheiden haitat ovat epäsuoria, kiistanalaisia ja vaikeasti korjattavia puuttuvien palautemekanismien takia.
• Virheiden tekeminen on olennainen osa avoimuuden kulttuuria. Ensisijaisena tavoitteena ei toki ole tehdä virheitä vaan sallia tökeröidenkin virheiden julkaiseminen ilman sosiaalista rangaistusta. Nykyinen tiedekulttuuri esimerkiksi sietää hyvin huonosti virheitä: useimmat tutkijat eivät halua näyttää keskeneräisiä tekeleitään julkisesti ja monet edes lähimmille kollegoilleen, koska eetoksena on virheettömän, puhtaan tiedon tuottaminen ja julkaiseminen arvostetuilla foorumeilla (ja arvostetun foorumin tärkeimpiä piirteitä on, ettei se julkaise virheellisiä tietoja). Ongelmina ovat, että a) muut tekevät päällekkäistä työtä tietämättään, b) ihminen itse oppii hitaasti koska ei saa välitöntä palautetta, c) alkuvaiheen tyypillisiä ajatusvirheitä ei tule dokumentoiduksi, joten samoille hetteiköille eksyy jatkuvasti uusia ihmisiä.

--#: Lista pitää käydä läpi suhteessa sisällysluetteloon ja joko päivitettävä luetteloa niin että kukin teesi sisältyy siihen, tai sitten tiputettava teesi tarpeettomana pois. --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 17.11 (EET)

Teknisiä tietoja

• Kirjan nimi: Ajattelemme, siis toimimme. Kuinka kuka tahansa voi ratkoa yhteisiä ongelmia D↷
• Ehdotuksia sisällöksi: D↷
• Apuraha-anomus WSOY-kirjallisuussäätiölle 29.2.2012 R↻

Sisällysluettelo

Osa 1: Toiminta ja mihin siinä tietoa tarvitaan?

• Avoin Ministeriö ja kansalaisaloitelaki: Eivätkö virkamiehet ja poliitikot enää osaa kirjoittaa lakeja?
  • Opetus: Me voimme toimia yhteiseksi hyväksi, jos haluamme ja osaamista riittää.
• Kielteinen esimerkki päätöksenteosta, jossa ei kenttää kuultu ja huonosti kävi (kuntauudistus menossa kohti tätä?): Miten me olisimme voineet edistää hyvää lopputulosta?
• Negatiivisen tiedon välittämisen vaikeus: Markkinatalouden käytännöin ja resurssein voidaan kertoa, että on kivaa ostaa telkkari ja että voi vielä itse valita eri vaihtoehdoista, ja tämä tieto johtaa helposti tiedon ohjaamaan toimintaan. Mutta samat käytännöt eivät ollenkaan helposti johda toimintaan (eikä samoja resurssejakaan tahdo löytyä), jos tietosisältö on esimerkiksi, että omaa elintasoa on laskettava kestävän kehityksen turvaamiseksi. Isotkin muutokset käyttäytymisessä ovat kuitenkin mahdollisia myös suuntaan, joka on kuulijalle lähtökohtaisesti epämiellyttävä, kuten tehtaiden rikkipäästöjen raju vähentäminen 80-luvulta alkaen tai Lontoon ruuhkien torjunta tietullein ja rajoituksin. Kummassakin esimerkissä on käytössä ollut pakottavia keinoja mutta myös tieto-ohjausta vaihtoehdoista ja toisaalta pakkokeinojen sovittaminen sellaisiksi ja sellaisilla aikatauluilla, että muutokset eivät ole aiheuttaneet kohtuutonta haittaa.

Osa 2: Käytännön ohjeita tietoon perustuvan toiminnan tueksi

• Yleistilanne: Ota tilanne haltuun: Mistä on kyse, onko avoimuudessa ongelmia, onko minulle tärkeää, voinko tuottaa hyödyllistä uutta näkemystä?
• Päätökset: Mitä päätösvaihtoehtoja harkitaan? Mitä on esitetty mutta ei harkita? Mitä ei ole esitetty mutta olisi mahdollista? Ketkä kaikki voivat päättää ja mistä, ja ketkä eivät voi päättää?
• Lopputulokset: Mitä seurauksia ja lopputuloksia tilanteessa voi olla? Miten ne riippuvat mahdollisista päätösvaihtoehdoista? Kuka voi vaikuttaa mihinkin osaan lopputuloksesta?
• Arvot: Mitkä lopputulokset olisivat arvokkaita ja mitkä vahingollisia? Kenelle? Onko ristiriitaisia arvoja?
• Tieto ja toimijat: Kenen pitää saada tuotettu tieto, jotta toiminta muuttuisi? Mikä rooli minulla on tiedon tuottajana ja toisaalta toimijana? Voinko toimia välittäjänä, esimerkkinä tai muuten epäsuorasti toiminnan parantamiseksi?

Osa 3: Tiedosta toimintaan -ajattelun idea

1. Perusidea: Vaikeita ongelmia päästään ratkomaan, kun tuodaan yhdessä yhteinen tieto päättäjien käyttöön käytännöllisellä tavalla. Kyseessä ei ole vain nettipohjainen komitea, vaan uudessa systeemissä on useita tärkeitä parannuksia, jotka tekevät siitä perustavaa laatua olevasti erilaisen ja paremman.
   • Tieto on käytännöllisessä muodossa päätösten vaikutusten tutkimiseen ja arvioimiseen.
   • Päättäjien tietomonopoli murretaan ja ulkopuoliset voivat valvoa mitä päätetään ja miksi ja vielä etukäteen.
   • Kansalaiskeskustelu ja asiantuntijoiden tieteellinen pohdinta käydään samassa paikassa ja toisiinsa kytkeytyneinä.
   • Yhden luukun politiikka keskittää tiettyyn asiaan liittyvät tiedot, keskustelut ja arvioinnit yhteen paikkaan. Näin kuka tahansa asiasta kiinnostunut löytää samat, ajankohtaiset tiedot.
   • Oikeat kysymykset. Politiikassa kysytään vain niitä kysymyksiä, joiden uskotaan liittyvän todennäköisesti läpimeneviin ehdotuksiin. Sen sijaan pitää kyseenalaistaa sekä nykyisiä että suunniteltuja käytäntöjä: "Millä perusteella autoilu pitäisi sallia, jos voimme tarjota ekologisen joukkoliikenteen kaikille?" (Ei kovin hyvä esimerkki)
2. Muilta lainatut ideat (hyvin lyhyesti kukin; tarkemmat kuvaukset kirjan loppuun omiksi luvuikseen): wisdom of crowds, mass collaboration, wikinomics, wiki government, BBN, pragma-dialektiikka, ...
3. Perusteesit
   1. Lista asioista, jotka lukijan oletetaan uskovan. Perustelut tulevat myöhemmin kirjassa.
   2. Tieto ilmaisena kaikkialla olevana hyödykkeenä
   3. Tieteellinen maailmankuva ja sen edellytykset (avoin tiedonjako, vapaa kritiikki, kriittiset perustelut ja keskustelut)
   4. Avoin tietojärjestelmä
   5. Tieto-oliot
   6. Tiedon linkkautuminen ja hierarkiat
   7. Tiedon uudelleenkäyttö, jalostaminen ja kopiointi
   8. Avoin osallistuminen ja viisauden kertyminen
   9. Palkitsemisjärjestelmät
4. Miksi isojen ajattelu on välttämätöntä mutta liian vähän harrastettua
   1. On muistettava, että asiat voivat muuttua ja ne muuttuvat koko ajan paljon. Muutosta voi ohjata.
   2. Miksi se toimii
   3. Mikä muuttuu
   4. Miksi mun pitäis?
   5. Miten asiat kytkeytyvät toisiinsa?
5. Mosaiikin rakentaminen pienestä isoon
   1. Mosaiikin idea on yksinkertainen ja sääntöjä on vain muutamia, joten alkuun pääsee helposti. Kuitenkin vasta taiteellinen silmä ja käden tarkkuus tuottavat parhaat tulokset. Mutta kuka vain voi osallistua.

Osa 4: Käytännön mahdollisuuksia tiedon hyödyntämisessä ja mikä nykymaailmassa mättää

1. Puoluetoiminnan järjestäminen
   • Suomen_hallitusohjelma_2011
2. Tieteellinen tutkimus
3. Artikkelin kirjoittaminen
4. Ydinvoimapäätöksen tarkastelu
5. Kalansyönnin hyöty-riskitarkastelu
6. Erityistilanteista tiedottaminen (Islannin tulivuorenpurkaus 2010)
7. Terveydenhuollon tietojärjestelmä

Osa 5: Miten avoin ajattelu pitäisi organisoida

1. Nykyorganisaatioiden osallistumismahdollisuuksia: NGO:t, puolueet, lobbarit, kansalaiset
2. Uusien järjestöjen perustamismahdollisuus: wikipuolue, iskuryhmät tietyn asian puolesta, Avoin Ministeriö, ...
3. Toimintamahdollisuuksia
   1. Osallistuminen tieteellisen tiedon tuottamiseen: tutkimuslaitokset, citizen science
   2. Osallistuminen arvojen tuottamiseen: etiikka
   3. Osallistuminen asioiden yhdistelemiseen
   4. Osallistuminen päätösten valmisteluun ja linkkaamiseen tietoon
4. Tuotetun tiedon muuttaminen toiminnaksi: älä päästä päättäjää unohtamaan, että tieto oli tarjolla

Osa 5B: (Tieto)Työn osittaminen käytännössä

1. Joukkoistaminen vs. jakaminen
2. Työvälineet
3. Yhteisön kätilöinti ja suuntaaminen
4. Ratkaisujen hyötykäyttökapasiteetin kasvattaminen
5. Rahoituksen järjestäminen

Osa 5C: Avoin tiede käytännössä

1. Mikä mättää? Kuinka norsunluutornista ja yksisuuntaisista (tiede)viestintästrategioista päästään eroon?
2. Kuinka sitä edistetään
3. Tieteentekijöiden muuttuvat roolit
4. Kohti todellista yhteiskunnallista vaikuttavuutta

Osa 6: Avoimen tietojärjestelmän rakenne

1. Avoin kokonaisarkkitehtuuri
2. Esimerkkinä Opasnet

Osa 6.1: Kuinka rakennat avoimen arvioinnin toimintatilanteen ympärille

• Konkreettinen ja todellinen esimerkki, josta rakennetaan avoin arviointi tukemaan esimerkissä tehtävää päätöksentekoa.
• Esimerkki: Kuntauudistus?

←#: Tämä olisi mielenkiintoinen esimerkki myös osabudjetoinnin näkökulmasta eli siitä, että on olemassa jokin kokonaisbudjetti, joka jakautuu pienpiin osabudjetteihin, joihin kuhunkin on omat päätöksentekijänsä ja niinpä organisaatio sisältää rakenteellisen osaoptimoinnin ongelman. --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 17.11 (EET)

←#: Vaikka ei menisi budjetointiin ollenkaan, voisi tätä lähteä tarkastelemaan siitä kysymyksestä, mihin terveydenhuolto pitäisi sijoittaa kuntauudistuksessa. Nyt esitettyjä vaihtoehtoja ovat ainakin a) tarpeeksi suuret kunnat, jotta jaksavat hoitaa terveydenhuoltonsa (Katainen), b) terveydenhuoltouudistus toteutetaan nopeammin ja riippumatta kuntauudistuksesta (Puska), c) terveydenhuolto irrotetaan kokonaan kunnista ja annetaan alueellisille toimijoille toteutettavaksi (useita ehdottajia). Tällä yksittäisellä mutta isolla valinnalla on suuria seurannaisvaikutuksia kaikkeen muuhun keskusteluun esimerkiksi optimaalisesta kuntakoosta eri asioista selviytymisessä. --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 17.11 (EET)

⇤#: Pitäisikö kuitenkin ottaa sellainen esimerkki, joka on jo oikeasti toteutettu, kuten biodieselarviointi? --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 17.11 (EET)

⇤#: Esimerkin pitää noudattaa uusinta ajattelua datatauluista päätöksenteon runkona. Biodiesel ei tue tätä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan se on rakennettu sellaisen kausaalikaavion varaan, joka työn aikana muuttui moneen kertaan ja varsin rajusti, joten sen ymmärtämisellä on omat haasteensa. Varsinkin kun jatropa ja kalajäteöljy lasketaan eri tavoilla, vaikka ne muuten muistuttavat kaavioina toisiaan. --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 17.11 (EET)

• Vaihtoehtoinen esimerkki: Kilometrikorvaus AM 2012?

←#: Tämä on joka tapauksessa työn alla, ja ilmeisesti siihen on tulossa täydennystä. Pitäisikö siitä tehdä kartoitus kohdan #Osa 0.7: Käytännön ohjeita tietoon perustuvan toiminnan tueksi mukaisesti: yleistila, päätökset, lopputulokset, arvot sekä tieto ja toimijat? --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 20.25 (EET)

Osa 6.2: Avoimen ajattelun psykologiaa

• Päätöksentekoprosessien roolijako ja demokraattisuus
• Rajoitukset ja ongelmat päätöksenteon (evoluutio)psykologisessa perustassa (kognitiivinen dissonanssi, epäluuloisuus, ennakkoluulot, erilaiset biakset).
• Jakaminen pitkäkestoisen onnellisuuden tuottajana.

Osa 7: Tiedosta toiminnaksi -ajattelun taustalla olevia menetelmiä

Sulkeissa on mainittu keskeisiä opetuksia ja parannuksia, joita menetelmät tuovat nykykäytäntöön.

1. op_en:Discussion (jäsennetty keskustelu tuottaa jatkuvasti päivittyvän tiivistelmän ja välttää rönsyilemisen)
2. Avoin arviointi (mahdollistaa systemaattisen ja kvantitatiivisen kuvauksen monimutkaisistakin aiheista)
3. Opasnet (tarjoaa ammattilaistason työskentely-ympäristön kenelle tahansa, ja tuen sellaisille, joiden työ kiinnostaa muitakin)
4. Avoin osallistuminen
5. Avoin tieto / avoin data (yleiskuvaus avoimen datan megatrendistä, mihin se on menossa ja mitä siltä on odotettavissa)
6. Tietorakenne (miksi on hyödyllistä, että tieto pilkotaan rakenteellisesti samanlaisiin palasiin)
7. Opasnet-kanta (avoin tietolähde muiden joukossa, mutta joustavammin käytettävissä omille datoille.
8. BBN (tehokas työkalu ehdollisten riippuvuuksien kvantitatiiviseen kuvaamiseen)
9. Tieteen menetelmä ja falsifikaatio (tieteen voi pelkistää kolmeen (neljään?) asiaan: avoin hypoteesien esittäminen, havaintoihin perustaminen, avoin kritisoitavuus ja helppo korjattavuus)
10. Hyvyys ja tarkoitus
11. Päätösanalyysi (päätökset ja tavoitteet sekä niihin liittyvät epävarmuudet on kuvattava jotta ymmärretään mistä on kyse)
12. Arvoarvostelmat, utiliteetti (arvoja voidaan kuvata johdonmukaisesti, ja pitääkin jotta voidaan saavuttaa jaettu ymmärrys)
13. Pragma-dialektiikka (ks. Discussion)
14. Joukkojen viisaus
15. Joukkoyhteistyö
16. Arvostusteoria
17. Tekijänoikeudet
18. Wikihallinto
19. op_en:Onor Onorit ja tiedontuotannon palkitsemiskäytännöt
20. Jaettu ymmärrys (jaettu ymmärrys voidaan saavuttaa ja sen avulla operoida silloinkin kun yhteisymmärrystä ei synny)

--#: Omstart: lisää pragmatismia (tiedon ja toiminnan yhteyttä → avoimesta ajattelusta tekoihin)! --Mikko Pohjola 29. helmikuuta 2012 kello 08.53 (EET)

Some of the important methods used in pragmatic approach to knowledge-based policy. The list is not exhaustive but should give the reader a flavor of the kinds of methods are needed. See links in References for more detailed descriptions.

Method	Description	Implementation	References
Knowledge support
Open assessment	Overall method for knowledge support in a situation where open participation is allowed. Specifically, it deals with the issue of systematically combining scientific information and value judgements for improving societal decision making.	Opasnet (open web workspace) http://en.opasnet.org. For each topic, an assessment page is opened in Opasnet. Detailed content is located on several web pages, each of which deals with one topic and can be used by several assessments.	Tuomisto and Pohjola 2007, Pohjola et al 2011: Pragmatic knowledge services http://en.opasnet.org/w/Open_assessment
Openness (participation, contribution, availability of information)	All information is made available to everyone at all times of the work. Also, comments and contributions are accepted at all times and incorporated in the relevant information products.	Opasnet enables impact assessments or discussions to be started immediately when a need emerges. A web page can be used as a home for the work, and the link is used to invite readers and contributors.
Discussion and argumentation	Discussions are organised into formal argumentations, where a statement is presented, and it is defended or attacked by arguments. Also other arguments can be attacked and defended in a hierarchical way. Discussion rules are based on pragma-dialectic argumentation theory.	In practice, a formal argumentation is usually created afterwards based on written, online, or live discussions and materials. Opasnet pages can be used to create and show hierarchical argument structures.	van Eemeren and Grootendorst 2005## http://en.opasnet.org/w/Discussion
Falsification	Falsification is based on the idea that anyone can suggest a hypothesis as an answer to a scientific question. The hypothesis is assumed plausible until it is convincingly falsified based on irrelevance, illogicality, or inconsistence with observations. The approach is in contrast with a common scientific practice where a hypothesis is ignored until it is validated (to the satisfaction of the establishment).	Anyone is allowed to edit a page in Opasnet. A contribution, unless falsified, may also affect the statement (of a discussion), the answer (to the question on a page), or the conclusion (of an assessment). Each page has a moderator who checks for relevance, prevents vandalism and requests further comments from experts in a controversial situation.	Popper 1939##
Information structure	Information is collected, synthesised and made available based on topic (instead of owner, time, or organisation as usually). Information is organised in a standard form (question, answer, rationale) that is not dependent on the topic or level of maturity of content. Topics can be split into sub-topics and handled separately before making a synthesis, hence the structure facilitates contributions without being easily disrupted.	Opasnet pages have the same general structure: question (a research question about the topic), answer (the current best answers to the question, including uncertainties), and rationale (anything that is needed to convince a reader about the answer). There are also some detailed structure guidelines to support the general structure such as references or categories.	Tuomisto and Pohjola 2007, http://en.opasnet.org/w/Attribute
Shared understanding	A situation where all participants are able to describe, what views there are about the topic at hand among the participants, where the agreements and disagreements are and why people disagree.	In practice, shared understanding is a written description about agreements and disagreements. Shared understanding is properly described when all participants think that their own point of view is adequatly described. Assessments in Opasnet aim at shared understanding.	Tuijhuis et al 2012 http://en.opasnet.org/w/Shared_undestanding
Evaluation
Properties of good assessment	List of properties that should be evaluated about the quality of content, applicability, and efficiency of an assessment or assessment work. The properties evaluate the potential of an assessment to fulfil its purpose of informing and improving decision making and thus actually improve the outcome.	The properties are used to evaluate and manage the assessment work during the whole process. The question is constantly asked: Does what we are planning to do actually improve the properties of our assessment in the best possible way?	Tuomisto and Pohjola 2007, http://en.opasnet.org/w/Properties_of_good_assessment
Dimensions of openness	Five different perspectives to openness in external participation of assessment processes: scope of participation, access to information, timing of openness, scope of contribution, and impact of contribution.	Perspectives are used to evaluate assessment work (past, ongoing, or planned) to identify problems with openness and participation and tackle them.	Pohjola and Tuomisto: Environmental Health 2011, http://en.opasnet.org/w/Dimensions_of_openness
Purposes, goals and evaluation criteria	The purpose and objectives of the upcoming decision, and criteria to evaluate success, are made explicit in the very beginning of the process. The purpose of this is to make it possible to a) evaluate and manage the planned work, b) comment the work, and c) comment the objectives.
Relational evaluation approach			http://www.innokyla.fi
Management
Constant evaluation and adjustment	Based on the evaluation criteria described above, the decision support, decision making, and implementation are constantly being evaluated and adjusted.
Facilitation and moderation	The key players (experts, decision makers, interst groups) are typically experienced with neither the practices of open assessment nor with tools and web workspaces used. Therefore, there is a continuous need for moderation of the information content from a format it was originally produced into a format that follows the information structures needed. In addition, there is a need to facilitate meetings, discussions, committees, and evaluations to obtain the knowledge from people and facilitate learning.
Guiding decisions/topics?
Interaction, effectiveness?

Perustelut

• Keskustelu
• op_en:Inference rules
• op_en:Axioms of open assessment

Lukujen rakenne

Jokainen luku käsittelee jotain tiettyä aihetta useasta eri näkökulmista. Niinpä kukin luku jakautuu seuraaviin osiin.

Nykyehdotus

• Tutkimuskysymys ja vastaus kumpikin yhdellä lauseella irrallaan leipätekstistä.
• Anekdootti tai tarina, joka johtaa aiheeseen mielenkiintoisella ja konkreettisella tavalla.
• Tarinan analyysi ja opetus, ongelmien tunnistaminen.
• Avoimen ajattelun ja toiminnan mukainen ratkaisuehdotus (perusteluineen). Yleensä tämä on yksi konkreettinen asia, mutta niitä voi olla useitakin, kunhan kotiinvientiviesti on selkeä.
• Ratkaisuehdotuksen kytkennät muuhun kokonaisuuteen eli siihen mitä on tähän mennessä opittu.

  --#: On siis tärkeää, että asiat esitetään tietyssä rationaalisessa järjestyksessä, jossa rakennetaan koko ajan aiemman päälle. Mikä tämä järjestys on? Nyt on vasta heitelty ideoita ilman järjestystä. Onko mahdollista lähteä liikkeelle lopusta eli toiminnasta ja joka luvussa todeta, että jotta onnistuisit toiminnassa, tarvitset päätössuositukset. Sitten esitellään miten paras päätös löytyy. Seuraavaksi esitellään, miten tehdään analyysi, joka tuottaa suositukset jne.? --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 17.11 (EET)

  ⇤#: Vai olisiko parempi rakenne rinnakkainen siten, että joka luvussa on melko itsenäinen ongelma, ja joka luvussa löytyy siihen ongelmaan ratkaisu? Näin kirjan lukuja voisi lukea haluamassaan järjestyksessä mielenkiinnon mukaan. --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 17.11 (EET)

Aiempi ehdotus

• Aiheen tai ongelman määrittely (rajaus)
• Taustaa ja teoriaa aiheesta (määritelmä)
• Ratkaisu (tulos)
  • Yleiskuvaus tai idea ratkaisusta tai toimintamallista
  • Käytännöllinen toteutus Opasnetissä
  • Esimerkkilaatikko
  • Hyödyllisiä vinkkejä
  • Asioita, joihin voit itse tarttua (esimerkiksi tekeillä olevia projekteja)
  • Perusviesti erikseen projektinäädille, pilvenveikoille ja myyrille (nämä nimet päivitettävä)

⇤#: Millaiselle lukijakunnalle yritetään kirjoittaa? Ehdotan helppolukuista yleisteosta pokkarina, jota voi lukea metrossa matkalla töihin tai opiskelemaan ja josta saa innoitusta uuteen työpäivään. Tekniset yksityiskohdat mainitaan, kuvataan lyhyesti lopussa olevassa liitteessa mutta tarkempi kuvaus jätetään Opasnetiin verkosta luettavaksi. Jos tämä on tarkoitus, luku jakautuu pikemminkin osiin tarina tai anekdootti, sen analyysi ja ongelmien kuvaus ja sitten avoimet ratkaisuehdotukset. --Jouni Tuomisto 10. maaliskuuta 2012 kello 08.08 (EET)

Katso myös

• Avoin tietoyhteiskunta
• Here Comes Everybody
• Clay Shirky
• Peter Principle
• Clay Shirky: Newspapers and Thinking the Unthinkable
• George Russell: What Would Happen If You Threw a Revolution and Everyone Showed Up? You'd Have a Cognitive Surplus
• WSOY-apurahahakemus_2012

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>

Katso myös

• Deliberatiivinen demokratia ja julkisuus internetissä, Näytösjulkisuudesta avoimeen politiikkaan (J. Luomala, Pro gradu-tutkielma, Jyväskylän Yliopisto 2008)

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

Jouni T. Tuomisto, Mikko V. Pohjola, Sami Majaniemi, Matleena Tuomisto: Ajattelemme, siis toimimme. Videoblogin käsikirjoitus. Opasnet 2016. Viitattu 01.11.2024.