Keskustelu:Aikakone

Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Työajanseuranta

Monet tutkimusrahoittajat vaativat työajan seurantaa nähdäkseen, että käytetyt palkkarahat todella on käytetty kyseisen projektin tehtävien tekemiseen, ja että tehtyä työtä ei laskuteta kahteen kertaan kahdelta eri projektilta. Nämä ovat periaatteessa legitiimejä vaatimuksia. Yksinkertaisena ihmisenä minulla on kuitenkin ongelmia kyetä noudattamaan raportointivaatimuksia, ja siksi olen kirjannut kaikki yhden päivän aikana tekemäni työt ja niiden kytkennät eri projekteihin. Toivon saavani ammattiapua työaikani kohdentamisessa oikeille projekteille.

Vaikka palkkani tällä hetkellä tulee täysimääräisesti Suomen Akatemialta, siirryn 1.1.2010 THL:n työntekijäksi, jolloin työajan seuranta alkaa koskea minuakin. Lisäksi nykyisessä full cost -järjestelmässä myös laitoksen omalla rahoituksella (ei siis ainoastaan projetirahoituksella) tehty työ tulee raportoida projekteittain.

Marraskuussa 2009 olen ollut mukana seuraavissa tutkimusprojekteissa, joiden kesken työaikani on kohdennettava:

Keskeiset periaatteet työajan kohdentamisessa ovat seuraavat:

Kysymys: Kuinka alla oleva työskentely kohdennetaan yllä mainituille projekteille siten, että kohdentamisperiaatteet toteutuvat?

27.11.2009

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Työkalut
Työkalut