Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa:Liitteet

Tämän sivun teksti on otettu oppaasta Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa.

Liite 1. Kaivoshankkeita koskeva muu lainsäädäntö

Kaivoslaki

Kaivoslailla (621/2011) säädellään oikeutta hyödyntää kallioperän mineraaleja. Kaivoslakia sovelletaan metalleihin ja mineraaleihin, vuolukiveen ja marmoriin. Soran ja hiekan ottoon sekä luonnonkivien louhintaan sovelletaan sen sijaan maa-aineslakia.

Kaivoslain tavoite on turvata malminetsinnän ja kaivostoiminnan edellytykset yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Laki varmistaa edellytykset malminetsinnän ja kaivostoiminnan kehittämiselle, mutta laissa otetaan huomioon ympäristönäkökohdat, kansalaisten perusoikeudet, kuntien vaikutusmahdollisuudet ja maanomistajien oikeudet. Keskeisiä perusoikeuksia ovat omaisuuden suoja, elinkeinovapaus, kansalaisvaikuttaminen ja -osallistuminen, ympäristöperusoikeus ja oikeusturva. Kaivoslaissa on otettu huomioon myös saamelaisalueita koskevat erityiskysymykset, perustuslaki ja muu voimassa oleva lainsäädäntö. Lupaa ei saa myöntää, jos kaivostoiminta aiheuttaa vaaraa yleiselle turvallisuudelle, aiheuttaa huomattavia vahingollisia ympäristövaikutuksia tai heikentää merkittävästi paikkakunnan asutus- ja elinkeino-oloja, eikä kyseisiä haittoja tai vaikutuksia voida poistaa lupamääräyksin.

Kaivosluvan voi Suomessa saada se, jolla on kaivoslupahakemusta jättäessään voimassa oleva malminetsintälupa kyseiseen alueeseen. Hankkeen tulee lisäksi täyttää muun lainsäädännön vaatimukset. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES myöntää kaivoslain edellyttämät luvat ja valvoo niiden noudattamista.

Ympäristösuojelulaki

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille, kuten kaivoshankkeille, tarvitaan ympäristönsuojelulain (527/2014) mukainen lupa. Uusilla säädöksillä pantiin toimeen erityisesti EU:n teollisuuspäästödirektiivi. Kaivostoiminta ja kaivannaisjätteen varastointialueen perustaminen edellyttävät aluehallintoviranomaisen myöntämää ympäristölupaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole laissa mainittu direktiivilaitos, jota siten eivät suoraan sido EU:n hyväksymät parhaan tekniikan päätelmät, BAT-periaate kylläkin.

Ympäristöluvassa tulee antaa tarpeelliset määräykset toiminnasta aiheutuvan pilaantumisen ehkäisemiseksi. Määräyksiä voidaan antaa muun muassa toiminnan laajuudesta ja lopettamisen jälkeisistä toimista sekä päästöistä ja jätteistä ja niiden vähentämisestä. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Ympäristönsuojelulaissa säädetään maaperän pilaamiskiellosta. Sen mukaan maahan ei saa päästää tai jättää esimerkiksi jätettä tai muuta ainetta siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyvyyden melkoista vähentymistä tai muuta niihin verrattavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Vastaava kielto on voimassa pohjaveden osalta. Ympäristölupahakemuksen käsittelee se aluehallintovirasto, jonka toimialueella kaivoshanke on.

Vesilaki

Vesilailla (587/2011) säännellään vesitaloushankkeiden lupa-asioita. Niitä ovat esimerkiksi padon rakentaminen vesistöön ja veden ottaminen. Myös pohjavesiesiintymän antoisuuteen tai määrälliseen tilaan vaikuttavat hankkeet edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Kaivostoimintaa koskeva, vesilain mukainen lupahakemus käsitellään ympäristöluvan yhteydessä ja ratkaistaan samalla päätöksellä. Vesistön pilaamisasiat käsitellään ympäristönsuojelulain nojalla.

Lupahakemuksen käsittelee se aluehallintovirasto, jonka toimialueella kaivoshanke on.

Kaivannaisjäteasetus

Ympäristöluvan hakemisen yhteydessä toiminnanharjoittajan on laadittava kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma. Yksityiskohtaisia määräyksiä kaivannaisjätteiden jätehuoltosuunnitelmasta on annettu valtioneuvoston asetuksella kaivannaisjätteistä (190/2013). Kaivannaisjätteen jätealue on suunniteltava ja toteutettava siten, ettei jätealueesta aiheudu pitkänkään ajan kuluessa ympäristön, maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai niiden vaaraa. Jätehuoltosuunnitelmaa on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava viiden vuoden välein. Kaivannaisjäteasetuksessa säädetään myös sellaisten vaarojen ja haittojen torjumisesta, joita voi koitua suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavasta kaivannaisjätteen jätealueesta.

Patoturvallisuuslaki

Patoturvallisuuslakia (494/2009) ja valtioneuvoston asetusta patoturvallisuudesta (319/2010) sovelletaan patoihin niihin kuuluvine rakennelmineen ja laitteineen. Myös kaivostoimintaan liittyvät maanpäälliset padot kuuluvat patoturvallisuuslain soveltamisalaan. Patoturvallisuuslain yleisiin velvoitteisiin kuuluu velvollisuus suunnitella ja rakentaa pato siten, ettei sen käyttämisestä aiheudu vaaraa turvallisuudelle. Patoa tulee käyttää siten, että käytöstä ei aiheudu vaaraa ihmishengelle ja terveydelle. Riskien arvioimiseksi padon omistajan on muun lain mukaisessa lupahakemuksessa selostettava tarpeellisessa määrin padosta aiheutuvaa vahingonvaaraa ja sen vaikutusta padon mitoitusperusteisiin. Patoturvallisuuslain mukaisina viranomaisina toimivat Hämeen, Kainuun ja Lapin ELY-keskukset erikseen säädetyn aluejaon mukaan.

Ympäristvahinkoja koskeva lainsäädäntö

Ympäristövahingon korjaamiseen sovelletaan eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta annettua tai korvaamista koskevaa lakia eli nk. ympäristövastuulakia (383/2009). Lisäksi sovelletaan eri ympäristölakeja sen mukaan, mikä on vahingon kohde tai millaisesta toiminnasta vahinko aiheutuu. Toimivaltainen viranomainen ja tarkemmat säädökset määräytyvät sen mukaan, mitä lakia sovelletaan, mutta yhteistä näille laeille on aiheuttajan vastuu aiheuttamastaan ympäristövahingosta. Ympäristövastuulakia sovelletaan vain merkittävän ympäristövahingon kriteerit täyttäviin ympäristövahinkoihin. Merkittävällä ympäristövahingolla tarkoitetaan suojeltaville lajeille ja luontotyypeille sekä vesille ja maaperälle aiheutuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Ympäristövahinkojen korvaamisesta säädetään puolestaan laissa ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994), joka voi kaivostoiminnasta aiheutuvien vahinkojen osalta tulla sovellettavaksi myös kaivoslain mukaisessa kaivostoimituksessa. Korvausasian ratkaisemiseksi voidaan kaivostoiminnan harjoittajan tai korvausta vaativan hakemuksesta pitää erityinen kaivostoimitus vuoden kuluessa siitä, kun korvausten perusteena oleva vahinko tai haitta on ilmennyt.

Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulakia (1096/1996) sovelletaan luonnon- ja maisemansuojeluun sekä maisemanhoitoon. Luonnonsuojelulain nojalla voidaan muun muassa perustaa valtion maille luonnonsuojelualueita, mikä rajoittaa näiden alueiden käyttöä. Luonnonsuojelulain säädökset luontotyyppien ja lajien suojelusta koskevat myös talouskäytössä olevia alueita. Ympäristövastuulainsäädäntö koskee myös luontovahinkoja.

Luonnonsuojelua koskevaa Euroopan unionin keskeisintä lainsäädäntöä ovat lintudirektiivi ja luontodirektiivi. Kaivoshankkeiden vaikutusten arvioinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota Natura 2000 -alueiden suojeluperusteisiin. Luonnonsuojelulain 10 luvussa on Natura-alueiden suojelua koskevat säädökset. Mikäli hankkeella voi olla vaikutuksia Natura-ohjelmalla suojeltuihin luontotyyppeihin tai eliöstöön, tulee vaikutukset arvioida LSL:n 65§:n mukaisesti.

Maankäyttö- ja rakennuslaki

Maankäytön suunnittelun yleinen ohjaus perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (1999/132). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat suunnittelua maakunnissa ja kunnissa. Valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi alueidenkäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavoitusjärjestelmän lähtökohtana on tarkentuva suunnittelu, jossa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet konkretisoituvat maakuntien ja kuntien suunnitelmissa sekä kaavoituspäätöksissä. Yleispiirteiset kaavat, eli maakuntakaava ja yleiskaava, ohjaavat yksityiskohtaisten asemakaavojen suunnittelua.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Ne on ilmaistu sanallisesti, ja valtioneuvosto hyväksyy ne. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa.

Maakuntakaava

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan tehtävänä on ratkaista valtakunnalliset, maakunnalliset ja seudulliset alueiden käytön kysymykset. Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja muuta alueiden käyttöä koskevaa viranomaisten suunnittelua. Kaava esitetään kartalla kaavamerkintöjen ja -määräysten avulla. Maakuntakaavaan liittyy myös selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteet, vaikutukset ja muut, muun muassa kaavan tulkinnan ja toteuttamisen kannalta tarpeelliset tiedot.

Maakuntakaavan laatimisesta vastaa maakunnan liitto, ja sen hyväksyy maakunnan liiton liittovaltuusto. Kaavan vahvistaa ympäristöministeriö, minkä jälkeen se saa lainvoiman.

Yleiskaava

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yleispiirteisesti ohjata ja sovittaa yhteen yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamista. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista.

Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan. Kaava esitetään kartalla, ja siihen liitetään kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus.

Kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta. Kaavan hyväksyy kaupungin- tai kunnanvaltuusto. Jos kunnat ovat laatineet yhteisen yleiskaavan, sen hyväksyy kuntien yhteinen toimielin ja vahvistaa ympäristöministeriö.

Asemakaava

Asemakaavassa määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko, rakennusoikeus ja käyttötarkoitus.

Asemakaava voi koskea kokonaista asuntoaluetta asuin-, työ- ja virkistysalueineen tai joskus jopa vain yhtä tonttia. Asemakaavan laatii kunta. Ranta-alueiden rakentamista voidaan ohjata ranta-asemakaavalla, joka laaditaan maanomistajan aloitteesta.

Asemakaavaan kuuluvat asemakaavakartta sekä kaavamerkinnät ja -määräykset. Asemakaavaan liittyy selostus, jossa kerrotaan kaavan laatimisesta ja keskeisistä ominaisuuksista.

Asemakaavoituksen yhteydessä kunta ja kaivosyhtiö voivat tehdä maankäyttösopimuksia.

Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella myönnettävät luvat

Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella myönnettäviä lupia ovat:

• Rakennuslupa
• Rakennuksen purkamislupa
• Toimenpidelupa
• Maisematyölupa.

Näiden lupien tulee perustua kaavoitukseen. Jos asemakaavaa ei ole laadittu, voi rakennusluvan myöntäminen edellyttää suunnittelutarveratkaisua. Ympäristövaikutuksiltaan merkittävien rakennusten rakennuslupien tulee kuitenkin perustua asemakaavaan.

Maanteiden, katujen ja muiden tieyhteyksien sekä voimalinjojen suunnittelussa kaavoitus tulee ottaa huomioon.

Muita lakeja

Kaivoshankkeita koskevat edellä mainittujen lisäksi monet muut lait ja säädökset. Poronhoitolaki (848/1990) turvaa poronhoidon edellytyksiä ja oikeuksia poronhoitoalueella; se muun muassa velvoittaa neuvottelemaan valtion mailla maankäyttöasioissa asianosaisen paliskunnan kanssa. Maastoliikennelaki (1710/1995) säätelee moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttöä maastossa. Säteilylailla (592/1991) ja ydinenergialailla (990/1987) säädellään kaivos- ja rikastustoimintaa, jonka tarkoituksena on uraanin tai toriumin tuottaminen. REACH-asetus (EPNAs (EY) N:o 1907/2006) säätelee kemikalien käyttöä EU:ssa. Kemikaalilailla (599/2013) ehkäistään ja torjutaan kemikaalien aiheuttamia terveys- ja ympäristöhaittoja sekä palo- ja räjähdysvaaroja. Kemikaaliturvallisuuslaki (390/2005) edellyttää myös tiettyjä lupia ja ilmoituksia kemikaalien käyttöön. Säteilylaki ja ydinenergialaki voivat tulla kyseeseen uraanin ja toriumin hyödyntämisen kohdalla.

Sähkömarkkinalaki (588/2013) luo puitteet sähkönsiirtojärjestelyille. Mitä pidemmälle hankkeen suunnittelu ja toteutus etenevät, sitä yksityiskohtaisemmaksi eri lakien mukainen säätely muuttuu.

Liite 2. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 10.6.1994/468

Tämä säädös on tulostettu Edilex-lakitietopalvelusta. Vastuunrajoitus ja tulosteen käyttö Edilexin käyttöehtojen mukaisesti. Lainsäädäntöä seurattu säädöskokoelman numeroon 664/2014 saakka.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 LUKU Lain tavoite ja määritelmät

1 § Tavoite

Tämän lain tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia.

Ks. Suomen perustusL 731/1999 14 § 3 mom. ja 20 §, HallintoL 434/2003 41 § ja KuntaL 365/1995 4 luku. Ks. myös KP-sopimus SopS 7–8/1976 25 art.

2 § Määritelmiä

Tässä laissa tarkoitetaan:

1. ympäristövaikutuksella hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia Suomessa ja sen alueen ulkopuolella:

   a) ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen;

   b) maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen;

   c) yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön;

   d) luonnonvarojen hyödyntämiseen; sekä

   e) a–d alakohdassa mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin;(5.3.1999/267)

2. ympäristövaikutusten arviointimenettelyllä 2 luvun mukaista menettelyä, jossa selvitetään ja arvioidaan tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutukset ja kuullaan viranomaisia ja niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea; (8.6.2006/458)
3. ympäristövaikutusten arviointiohjelmalla hankkeesta vastaavan laatimaa suunnitelmaa tarvittavista selvityksistä sekä arviointimenettelyn järjestämisestä;
4. ympäristövaikutusten arviointiselostuksella asiakirjaa, jossa esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä yhtenäinen arvio niiden ympäristövaikutuksista;
5. hankkeesta vastaavalla toiminnanharjoittajaa tai sitä, joka muutoin on vastuussa tässä laissa tarkoitetun hankkeen valmistelusta ja toteuttamisesta; (5.3.1999/267)
6. yhteysviranomaisella viranomaista, joka huolehtii siitä, että hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely järjestetään; sekä (8.6.2006/458)
7. osallistumisella hankkeesta vastaavan, yhteysviranomaisen, muiden viranomaisten ja niiden, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjen ja säätiöiden, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea, välistä vuorovaikutusta ympäristövaikutusten arvioinnissa. (8.6.2006/458)

3 § (5.3.1999/267) Suhde muuhun lainsäädäntöön

Tätä lakia sovellettaessa otetaan huomioon, mitä hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista on muussa yhteydessä selvitetty, sekä sovitetaan yhteen mahdollisuuksien mukaan tässä laissa ja muussa lainsäädännössä edellytetyt selvitykset. Tämän lain mukaisen arviointiselostuksen käyttämisestä muun lain mukaisena selvityksenä säädetään erikseen.

2 LUKU Arviointimenettely

4 § (8.6.2006/458) Soveltamisala

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöönpaneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioitavista hankkeista ja niiden muutoksista sää- detään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Harkintaperusteista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Ks. VNa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 713/2006.

4 a § (26.11.2004/1059) Suomen talousvyöhyke

Tätä lakia sovelletaan myös Suomen talousvyöhykkeestä annetunlain (1058/2004) 1 §:ssä tarkoitetulla Suomen talousvyöhykkeellä.

5 § (5.3.1999/267) Suhde muihin menettelyihin

Yhteysviranomaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liiton ja hankkeesta vastaavan on oltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamiseksi.

Ellei 3 luvun säännöksistä muuta johdu, arviointimenettelyä ei sovelleta 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen tai toteutetun hankkeen muutokseen, jos vaikutukset on selvitetty muun lain mukaisessa menettelyssä tässä laissa edellytetyllä tavalla ja selvityksistä on kuultu kaikkia niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea. Yhteysviranomainen arvioi tarvittaessa muun lain mukaisesti tehtyjen selvitysten ja kuulemisten riittävyyden ennen hankkeen toteuttamista koskevan lupa- tai muun siihen rinnastettavan päätöksen tekemistä. (8.6.2006/458)

6 § (22.12.2009/1584) Päätös arviointimenettelyn soveltamisesta

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen. Päätös on tehtävä viipymättä, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on saanut hankkeesta riittävät tiedot. Ennen päätöksentekoa on arviointimenettelyn tarpeesta käytävä riittävät neuvottelut asianomaisten viranomaisten kesken ja hankkeesta vastaavalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Päätös on annettava tiedoksi hankkeesta vastaavalle siten kuin hallintolain (434/2003) 60 §:ssä säädetään. Päätöksestä on tiedotettava viipymättä kuuluttamalla vähintään 14 päivän ajan hankkeen todennäköisen vaikutusalueen kuntien ilmoitustauluilla siten kuin julkisista kuulutuksista annetussa laissa (34/1925) säädetään. Päätös on julkaistava myös sähköisesti ja lähetettävä tiedoksi asianomaisille viranomaisille.

Jos hanke sijoittuu useamman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimialueelle tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa hankkeen suunnittelusta tai toteuttamisesta, ympäristöministeriö määrää, mikä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta. Ympäristöministeriön asiassa tekemään päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta.

Työ- ja elinkeinoministeriö huolehtii 1 momentin mukaisista tehtävistä ydinenergialaissa (990/1987) tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevien hankkeiden osalta.

6 a § (22.12.2009/1584) Yhteysviranomainen

Yhteysviranomaisena toimii elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Ydinenergialaissa tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevissa hankkeissa yhteysviranomaisena toimii kuitenkin työ- ja elinkeinoministeriö. Toimivallan jaosta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön välillä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Jos hanke sijoittuu useamman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimialueelle, viranomaisten on sovittava, mikä niistä toimii hankkeen yhteysviranomaisena. Jos yhteysviranomaisesta syntyy epäselvyyttä tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa hankkeen suunnittelusta tai toteuttamisesta, ympäristöministeriö määrää, mikä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista toimii hankkeen yhteysviranomaisena. Ympäristöministeriön asiassa tekemään päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta.

7 § Arvioinnin ajankohta

Hankkeen ympäristövaikutukset on selvitettävä tämän lain mukaisessa arviointimenettelyssä ennen kuin hankkeen toteuttamiseksi ryhdytään ympäristövaikutusten kannalta olennaisiin toimiin.

Arviointi on kuitenkin suoritettava viimeistään ennen 13 §:ssä tarkoitettua päätöksentekoa.

8 § (8.6.2006/458) Arviointimenettelyn aloittaminen

Hankkeesta vastaavan on toimitettava arviointiohjelma yhteysviranomaiselle suunnittelun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hankkeen muu valmistelu huomioon ottaen. Arviointiohjelman sisällöstä ja rakenteesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Ks. VNa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 713/2006.

8 a § (8.6.2006/458) Arviointiohjelmasta kuuleminen

Yhteysviranomaisen on huolehdittava arviointiohjelman tiedottamisesta kuuluttamalla siitä viipymättä vähintään 14 päivän ajan hankkeen todennäköisen vaikutusalueen kuntien ilmoitustauluilla siten kuin julkisista kuulutuksista annetussa laissa säädetään. Kuulutus on lisäksi julkaistava sähköisesti ja ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kuulutuksen sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Yhteysviranomaisen on huolehdittava myös siitä, että arviointiohjelmasta pyydetään tarvittavat lausunnot ja varataan mahdollisuus mielipiteiden esittämiseen. Yhteysviranomaisen on varattava hankkeen vaikutusalueen kunnille tilaisuus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta. Mielipiteet ja lausunnot on toimitettava yhteysviranomaiselle kuulutuksessa ilmoitettuna aikana, joka alkaa kuulutuksen julkaisemispäivästä ja kestää vähintään 30 päivää ja enintään 60 päivää.

Arviointiohjelmasta ei tarvitse tiedottaa, jos se on ilmeisen tarpeetonta siksi, että hankkeesta on jo muussa yhteydessä tässä laissa edellytetyllä tavalla tiedotettu ja kuultu niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea.

Tiedottamisen ajankohta ja sisältö on määritettävä siten, että hankkeesta vastaavan kilpailuasemaa ei vaaranneta. Samalla on otettava huomioon, mitä 3 luvussa säädetään valtioiden rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista.

Ks. L julkisista kuulutuksista 34/1925 ja VNa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 713/2006 11 §.

9 § Yhteysviranomaisen lausunto

Yhteysviranomainen antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta. Lausunto on annettava hankkeesta vastaavalle kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. Yhteysviranomaisen on lausunnossaan tarvittaessa todettava, miltä osin arviointiohjelmaa on tarkistettava. Lausunnosta on myös käytävä ilmi, kuinka tämän lain mukaisten tarpeellisten selvitysten hankkiminen sekä niistä tiedottaminen ja kuuleminen järjestetään ja sovitetaan tarpeen mukaan yhteen hanketta koskevien muiden lakien mukaisten menettelyjen kanssa. Lausunnossa on esitettävä yhteenveto muista lausunnoista ja mielipiteistä. (8.6.2006/458) Yhteysviranomainen toimittaa lausuntonsa ja muut lausunnot ja mielipiteet hankkeesta vastaavalle. Lausunto on samalla toimitettava tiedoksi asianomaisille viranomaisille. (5.3.1999/267) Hankkeesta vastaavalla on oikeus saada yhteysviranomaiselta tämän hallussa olevat hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin kannalta tarpeelliset tiedot.

10 § Arviointiselostus

Hankkeesta vastaava selvittää hankkeen ja sen vaihtoehtojen vaikutukset arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen lausunnon pohjalta sekä laatii ympäristövaikutusten arviointiselostuksen. Arviointiselostus on toimitettava yhteysviranomaiselle sekä liitettävä hanketta koskeviin hakemusasiakirjoihin siten kuin siitä erikseen säädetään.

Arviointiselostuksen sisällöstä ja rakenteesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. (8.6.2006/458) Ks. VNa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 713/2006 10 §.

11 § (8.6.2006/458) Arviointiselostuksesta kuuleminen

Yhteysviranomaisen on huolehdittava arviointiselostuksen tiedottamisesta kuuluttamalla siitä viipymättä vähintään 14 päivän ajan hankkeen todennäköisen vaikutusalueen kuntien ilmoitustauluilla siten kuin julkisista kuulutuksista annetussa laissa säädetään. Kuulutus on lisäksi julkaistava sähköisesti ja ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kuulutuksen sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Yhteysviranomaisen on huolehdittava myös siitä, että arviointiselostuksesta pyydetään tarvittavat lausunnot ja varataan mahdollisuus mielipiteiden esittämiseen. Yhteysviranomaisen on varattava hankkeen vaikutusalueen kunnille tilaisuus antaa lausuntonsa arviointiselostuksesta. Mielipiteet ja lausunnot on toimitettava yhteysviranomaiselle kuulutuksessa ilmoitettuna aikana, joka alkaa kuulutuksen julkaisemispäivästä ja kestää vähintään 30 päivää ja enintään 60 päivää.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu tiedottaminen ja kuuleminen voidaan järjestää hanketta koskevassa muussa laissa edellytetyn tiedottamisen ja kuulemisen yhteydessä.

Ks. L julkisista kuulutuksista 34/1925 ja VNa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 713/2006 11 §.

11 a § (8.6.2006/458) Muu osallistuminen

Edellä 8 a ja 11 §:ssä säädetyn lisäksi hankkeesta vastaava ja yhteysviranomainen voivat sopia tiedottamisen ja kuulemisen järjestämisestä myös muulla tavalla.

12 § (8.6.2006/458) Arviointimenettelyn päättyminen

Yhteysviranomainen antaa lausuntonsa arviointiselostuksesta ja sen riittävyydestä. Lausunto on annettava hankkeesta vastaavalle kahden kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä. Lausunnossa on esitettävä yhteenveto muista lausunnoista ja mielipiteistä. Arviointimenettely päättyy, kun yhteysviranomainen toimittaa lausuntonsa sekä muut lausunnot ja mielipiteet hankkeesta vastaavalle. Lausunto on samalla toimitettava tiedoksi hanketta käsitteleville viranomaisille, hankkeen vaikutusalueen kunnille sekä tarvittaessa maakuntien liitoille ja muille asianomaisille viranomaisille.

13 § Arvioinnin huomioon ottaminen

Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen tai tehdä muuta siihen rinnastettavaa päätöstä ennen kuin se on saanut käyttöönsä arviointiselostuksen ja yhteysviranomaisen siitä antaman lausunnon.

Hanketta koskevasta lupapäätöksestä tai siihen rinnastettavasta muusta päätöksestä on käytävä ilmi, miten arviointiselostus ja siitä annettu yhteysviranomaisen lausunto on otettu huomioon.

3 LUKU Valtioiden rajat ylittävät ympäristövaikutukset

14 § Kansainväliset tehtävät

Tämän lain säännöksiä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä sovelletaan myös, jos Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen toimeenpano edellyttää, että Suomessa toteutettavan hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely järjestetään yhteistyössä toisen valtion kanssa.

Ympäristöministeriö huolehtii 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen mukaisista ympäristövaikutusten arviointiin liittyvistä ilmoitus- ja neuvottelutehtävistä.

Jos hankkeella on todennäköisesti toisen valtion lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella ilmeneviä merkittäviä ympäristövaikutuksia, yhteysviranomaisen on toimitettava arviointiohjelma viipymättä ympäristöministeriölle edellä tarkoitetun sopimuksen mukaista toiselle valtiolle ilmoittamista varten. Ympäristöministeriö toimittaa toiselle valtiolle annettavan ilmoituksen tiedoksi ulkoasiainministeriölle. (5.3.1999/267)

Ilmoituksesta on käytävä ilmi erityisesti:

1. tiedot hankkeesta;
2. tiedot mahdollisesti valtioiden rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista;
3. tiedot arviointimenettelystä ja hankkeen toteuttamisen kannalta olennaisesta päätöksestä; sekä
4. kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa viranomaisten, kansalaisten ja yhteisöjen mahdolliset ilmoitukset osallistumisesta arviointimenettelyyn on toimitettava ympäristöministeriölle. (8.6.2006/458)

15 § Kansainvälinen kuuleminen

Ympäristöministeriön tai sen määräämän viranomaisen on varattava 14 §:n 1 momentissa tarkoitettujen sopimusten osapuolena olevan valtion viranomaisille sekä luonnollisille henkilöille ja yhteisöille tilaisuus osallistua tämän lain mukaiseen arviointimenettelyyn, jos tässä laissa tarkoitetun hankkeen ympäristövaikutukset todennäköisesti ilmenevät kyseisen valtion alueella.

4 LUKU Erinäiset säännökset

16 § Ohjaus, valvonta ja seuranta

Lain täytäntöönpanon yleinen ohjaus ja seuranta sekä arvioinnin yleinen kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle. Muut ministeriöt huolehtivat täytäntöönpanon ohjauksesta ja seurannasta sekä arvioinnin kehittämisestä toimialoillaan ja voivat tarvittaessa antaa arviointimenettelyä koskevia soveltamisohjeita.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ohjaavat ja valvovat tämän lain täytäntöönpanoa toimialueellaan. (22.12.2009/1584)

Valtion ja kuntien viranomaisten on oltava keskenään yhteistyössä tässä laissa säädetyn arviointimenettelyn toteuttamiseksi ja sovittamiseksi hanketta koskevien muiden lakien mukaisiin menettelyihin.

17 § (22.12.2009/1584) Valitusoikeus arvioinnin puuttumisen tai puutteellisuuden perusteella

Sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on oikeus valittaa 4 §:ssä tarkoitettua hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä sillä perusteella, että tässä laissa tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointia ei ole suoritettu tai se on suoritettu olennaisilta osin puutteellisesti. Se, jolla muutoin on oikeus hakea päätökseen valittamalla muutosta, voi valituksessaan vedota siihen, ettei arviointimenettelyä ole suoritettu tai se on suoritettu olennaisilta osin puutteellisesti.

18 § (22.12.2009/1584) Pakkokeinot

Jos 4 §:n mukaisen hankkeen toteuttaminen ei edellytä 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua lupaa tai päätöstä ja hankkeen toteuttamiseen ryhdytään ennen tässä laissa edellytettyä ympäristövaikutusten arviointia, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi sakon uhalla määrätä hankkeen toteuttamisen keskeytettäväksi siihen saakka, kunnes arviointimenettely on suoritettu. Uhkasakosta on voimassa, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

19 § (8.6.2006/458) Muutoksenhaku arviointimenettelyn soveltamista koskevaan päätökseen

Hankkeesta vastaava saa hakea 6 §:n 1 momentin nojalla tehtyyn päätökseen valittamalla muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy hallintolainkäyttölain 12 §:n mukaan, kuitenkin niin, että valitettaessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksestä toimivaltainen hallinto-oikeus on se, jonka tuomiopiirissä pääosa kysymyksessä olevasta hankkeesta tai toiminnasta sijaitsee. (22.12.2009/1584)

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on oikeus hakea hallinto- ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi valittamalla muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on kumonnut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen 6 §:n 1 momentin nojalla tekemän päätöksen. (22.12.2009/1584)

Lain 6 §:n 1 momentin nojalla tehtyyn päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Edellä 17 §:n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta päätökseen, jolla on katsottu, ettei arviointimenettelyn soveltaminen ole tarpeen, samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin 4 §:ssä tarkoitettua hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan.

20 §

20 § on kumottu L:lla 21.5.1999/623.

21 § (8.6.2006/458) Maanpuolustusta koskevat erityissäännökset

Tämän lain mukaisesta tiedottamisesta ja kuulemisesta voidaan tarpeellisilta osin poiketa, jos hanketta koskevat tiedot ovat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetyllä tavalla maanpuolustuksen kannalta salassa pidettäviä.

Ympäristöministeriö voi puolustusministeriön esityksestä päättää, ettei ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelleta puolustusvoimien hankkeeseen, joka toteutetaan valmiuslaissa (1080/1991) tarkoitetuissa poikkeusoloissa, jos arviointimenettelyn soveltaminen vaikeuttaisi maanpuolustusta. Ympäristöministeriön asiassa tekemään päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta.

Ks. L viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 24 § 1 mom. 10 k. ja poikkeusolojen määritelmästä ValmiusL 1552/2011 3 §.

22 § Kustannusvastuu

Tiedottamisen, kuulemisen ja ympäristövaikutusten selvittämisen kustannuksista sekä valtioiden rajat ylittävien vaikutusten arviointia varten tarvittavien käännösten kustannuksista vastaa hankkeesta vastaava.

23 § (8.6.2006/458) Tarkemmat säännökset

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin viranomaisista ja niiden tehtävistä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Ks. VNa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 713/2006.

5 LUKU Yleinen selvitysvelvollisuus

24 § (8.4.2005/201) Ohjelmat ja suunnitelmat

Viranomaisten valmistelemien suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista säädetään viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa laissa (200/2005).

25 § Selvilläolovelvollisuus

Muusta kuin 4 §:ssä tarkoitetusta hankkeesta vastaavan on sen lisäksi, mitä erikseen säädetään, oltava riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista siinä laajuudessa kuin kohtuudella voidaan edellyttää.

6 LUKU Voimaantulosäännökset

26 § Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1994. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

27 § Soveltamissäännös

Tätä lakia ei sovelleta hankkeeseen, jonka toteuttamiseksi on myönnetty lupa tai josta viranomainen on tehnyt muun lupaan rinnastettavan päätöksen ennen tämän lain voimaantuloa tahi josta on ennen 14 päivää tammikuuta 1994 julkisesti kuulutettu tai kuultu asianosaisia rakennuslain (370/58), vesilain (264/61), ympäristölupamenettelylain (735/91), ilmansuojelulain (67/82), jätelain (1072/93), terveydenhoitolain (469/65), eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/20), kemikaalilain (744/89), maa-aineslain (555/81), kaivoslain (503/65), sähkölain (319/79), yleisistä teistä annetun lain (243/54), ilmailulain (595/64) , kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/77), yksityismetsälain (412/67), metsänparannuslain (140/87) tai ydinenergialain (990/87) mukaisesti. HE 319/93, YmVM 4/94

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

24.1.1995/59: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1995. HE 241/94, YmVM 14/94

5.3.1999/267: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1999. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

Tätä lakia ei sovelleta hankkeeseen, jonka arviointiohjelmasta on ennen tämän lain voimaantuloa tiedotettu kuuluttamalla siitä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 8 §:n nojalla tai jota koskevasta lupahakemuksesta on tiedotettu julkisesti ennen 14 päivää maaliskuuta 1999 tai kuultu asianosaisia rakennuslain (370/1958) , vesilain (264/1961), ympäristölupamenettelylain (735/1991), ilmansuojelulain (67/1982), jätelain (1072/1993), terveydensuojelulain (763/1994) , eräistä naapuruussuhteista annetunlain (26/1920), kemikaalilain (744/1989), maa-aineslain (555/1981), kaivoslain (503/1965), sähkömarkkinalain (386/1995), yleisistä teistä annetun lain (243/1954), ilmailulain (281/1995), kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) tai ydinenergialain (990/1987) mukaisesti.

HE 182/1998, YmVM 8/1998, EV 260/1998, Neuvoston direktiivi97/11/EY; EYVL n:o L 73, 14.3.1997, s. 5

21.5.1999/623: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1999.

HE 30/1998, HaVM 31/1998, EV 303/1998

26.11.2004/1059: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 2005.

HE 53/2004, UaVM 11/2004, EV 126/2004

8.4.2005/201: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2005.

HE 243/200, YmVM 1/2005, EV 7/2005, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/42/EY; EUVL N:o L 197, 21.7.2001, s. 30

8.6.2006/458: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2006.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

Ympäristöministeriössä tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat 4 §:n 2 momentissa tarkoitetut asiat siirretään tämän lain mukaan toimivaltaisen alueellisen ympäristökeskuksen käsiteltäväksi. Tämän lain voimaan tullessa voimassa olevaa lakia sovelletaan kuitenkin edelleen sellaiseen 4 §:n 2 momentin soveltamista koskevaan ympäristöministeriön tai kauppa- ja teollisuusministeriön päätökseen taikka ympäristöministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön tai alueellisen ympäristökeskuksen lausuntoon, joka on tehty tai annettu ennen tämän lain voimaantuloa.

HE 210/2005, YmVM 3/2006, EV 29/2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/35/EY; EUVL N:o L 156, 25.6.2003, s. 17

22.12.2009/1584: Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 161/2009, HaVM 18/2009, EV 205/2009

Liite 3. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 17.8.2006/713

Tämä säädös on tulostettu Edilex-lakitietopalvelusta. Vastuunrajoitus ja tulosteen käyttö Edilexin käyttöehtojen mukaisesti. Lainsäädäntöä seurattu säädöskokoelman numeroon 462/2012 saakka.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty ympäristöministeriön esittelystä, säädetään ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 10 päivänä kesäkuuta 1994 annetun lain (468/1994) nojalla:

1 luku Viranomaisten tehtävät

1 § Ympäristöministeriön tehtävät

Ympäristöministeriö ohjaa, seuraa ja kehittää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä yleisesti sekä huolehtii ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/1994) 6 §:n 2 momentin, 6 a §:n 2 momentin, 3 luvun ja 21 §:n 2 momentin mukaisista tehtävistä.

2 § Kauppa- ja teollisuusministeriön tehtävät

Kauppa- ja teollisuusministeriö tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa ja toimii yhteysviranomaisena ydinenergialaissa (990/1987) tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevissa hankkeissa.

3 § Suomen ympäristökeskuksen tehtävät

Suomen ympäristökeskus:

1. huolehtii ympäristövaikutusten arviointiin liittyvästä yleisestä3koulutuksesta, tiedotuksesta ja tutkimuksesta yhteistyössä muiden viranomaisten, tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa;
2. avustaa arviointimenettelyssä tarvittavan asiantuntemuksen hankkimisessa;
3. tallentaa ja pitää saatavilla laaditut arviointiohjelmat ja arviointiselostukset sekä yhteysviranomaisen niistä antamat lausunnot;
4. seuraa ja kerää kokemuksia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain ja tämän asetuksen soveltamisesta;
5. suorittaa ympäristöministeriön sille antamat muut ympäristövaikutusten arviointiin liittyvät asiantuntijatehtävät.

4 § Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät (29.12.2009/1812)

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: (29.12.2009/1812)

1. ohjaa ja valvoo arviointimenettelyn täytäntöönpanoa toimialueellaan;
2. tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa;
3. toimii yhteysviranomaisena siten kuin 2 luvussa säädetään;
4. huolehtii laissa ja tässä asetuksessa sille säädetyistä muista tehtävistä.

5 § Yhteysviranomaisen tehtävät

Yhteysviranomainen:

1. sovittaa yhteen arviointimenettelyä muiden lakien mukaisiin menettelyihin yhteistyössä asianomaisten viranomaisten kanssa;
2. hoitaa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 8a ja 11 §:n mukaiset tiedotukset ja kuulutukset sekä järjestää tarvittavat julkiset kuulemistilaisuudet;
3. toimittaa tarvittaessa ympäristöministeriölle tiedot hankkeesta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 14 §:n 2 momentissa tarkoitettua toiselle valtiolle ilmoittamista varten;
4. tarkistaa arviointiohjelman ja arviointiselostuksen sekä antaa niistä lausuntonsa;
5. huolehtii tarvittaessa muiden viranomaisten ja hankkeesta vastaavan kanssa, että hankkeen ympäristövaikutusten seuranta järjestetään;
6. toimittaa arviointiohjelman ja arviointiselostuksen sekä niistä antamansa lausunnot mahdollisine käännöksineen Suomen ympäristökeskukselle;
7. huolehtii laissa ja tässä asetuksessa sille säädetyistä muista tehtävistä.

2 luku Arviointimenettelyn soveltaminen

6 § Hankeluettelo

Hankkeita, joihin sovelletaan arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 1 momentin nojalla, ovat:

1. eläinten pito: kanalat ja sikalat, joissa kasvatetaan yli

   a) 85 000 kananpoikaa tai 60 000 kanaa,

   b) 3 000 sikaa (paino yli 30 kg/sika) tai

   c) 900 emakkoa;

2. luonnonvarojen otto ja käsittely:

   a) metallimalmien tai muiden kaivoskivennäisten louhinta, rikastaminen ja käsittely, kun irrotettavan aineksen kokonaismäärä on vähintään 550 000 tonnia vuodessa tai avokaivokset, joiden pinta-ala on yli 25 hehtaaria;

   b) kiven, soran tai hiekan otto, kun louhinta- tai kaivualueen pinta-ala on yli 25 hehtaaria tai otettava ainesmäärä vähintään 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa;

   c) asbestin louhinta tai laitokset, jotka käsittelevät ja muuntavat asbestia tai asbestia sisältäviä tuotteita;

   d) uraanin louhinta, rikastaminen ja käsittely lukuun ottamatta koelouhintaa, koerikastamista ja muuta vastaavaa käsittelyä;

   e) turvetuotanto, kun yhtenäiseksi katsottava tuotantopinta-ala on yli 150 hehtaaria;

   f ) yli 200 hehtaarin laajuisen, yhtenäiseksi katsottavan alueen metsä-, suo- tai kosteikkoluonnon pysyväisluonteinen muuttaminen toteuttamalla uudisojituksia tai kuivattamalla ojittamattomia suo- ja kosteikkoalueita, poistamalla puusto pysyvästi tai uudistamalla alue Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomilla puulajeilla;

   g) raakaöljyn tai maakaasun kaupallinen tuotanto;

3. vesistön rakentaminen ja säännöstely:

   a) padot ja muut rakenteet, kun padottu tai varastoitu vesimäärä tai3vesimäärän lisäys on yli 10 miljoonaa kuutiometriä; (14.4.2011/359)

   b) tekoaltaat, kun padottu tai varastoitu uusi vesimäärä tai vesimäärän lisäys on yli 10 miljoonaa kuutiometriä;

   c) vesistön säännöstelyhankkeet, jos vesistön keskivirtaama on yli 20 kuutiometriä sekunnissa ja virtaama- tai vedenkorkeusolosuhteet muuttuvat olennaisesti lähtötilanteeseen nähden;

   d) veden siirto vesistöalueelta toiselle siirrettävän vesimäärän ylittäessä 3 kuutiometriä sekunnissa;

   e) tulvasuojeluhankkeet, joiden hyötyala on vähintään 1 000 hehtaaria;

4. metalliteollisuus:

   a) valimot tai sulatot, joiden tuotanto on vuodessa vähintään 5 000 tonnia;

   b) rautatehtaat, terästehtaat, sintraamot, rautalejeerinkien valmistuslaitokset tai pasutuslaitokset;

   c) muita kuin rautametalleja jalostavat metallitehtaat tai pasutuslaitokset;

5. metsäteollisuus:

   a) massatehtaat;

   b) paperi- tai kartonkitehtaat, kun tuotantokapasiteetti on yli 200 tonnia päivässä;

6. kemianteollisuus ja mineraalituotteiden valmistus:

   a) raakaöljynjalostamot;

   b) laitokset, jotka kaasuttavat tai nesteyttävät öljyliusketta, kivihiiltä tai turvetta vähintään 500 tonnia päivässä;

   c) tekokuituja valmistavat tehtaat;

   d) liuottimia tai liuottimia sisältäviä aineita käyttävät laitokset, joiden liuottimien käyttö on vähintään 1 000 tonnia vuodessa;

   e) vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuja vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti valmistavat tehtaat;

   f) mineraalivillaa tai sementtiä valmistavat tehtaat;

7. energian tuotanto:

   a) kattila- tai voimalaitokset, joiden suurin polttoaineteho on vähintään 300 megawattia;

   b) ydinvoimalaitokset ja muut ydinreaktorit, mukaan lukien näiden laitosten tai reaktoreiden purkaminen tai käytöstä poistaminen, lukuun ottamatta halkeamis- ja hyötämiskelpoisten aineiden tuotantoon ja konversioon tarkoitettuja tutkimuslaitoksia, joiden suurin jatkuva lämpöteho ei ylitä yhtä kilowattia; ydinvoimalaitokset ja muut ydinreaktorit lakkaavat olemasta tällaisia laitoksia, kun kaikki ydinpolttoaine ja muut radioaktiivisesti saastuneet elementit on pysyvästi poistettu laitosalueelta;

   c) laitokset, joissa jälleenkäsitellään säteilytettyä ydinpolttoainetta;

   d) laitokset, jotka on suunniteltu

   • ydinpolttoaineen tuottamiseen ja isotooppirikastamiseen,
   • säteilytetyn ydinpolttoaineen tai runsasaktiivisen jätteen käsittelyyn,
   • säteilytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen,
   • ainoastaan radioaktiivisen jätteen loppusijoittamiseen tai
   • ainoastaan säteilytettyjen ydinpolttoaineiden tai radioaktiivisen jätteen varastoimiseen muualla kuin tuotantopaikassa (suunniteltu pidemmäksi ajaksi kuin 10 vuodeksi);

   e) tuulivoimalahankkeet, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia; (14.4.2011/359)

8. energian ja aineiden siirto sekä varastointi:

   a) öljyn tai muiden nesteiden kuin veden ja jäteveden kaukokuljettamiseen tarkoitetut runkoputket;

   b) kaasuputket, joiden halkaisija on yli DN 800 millimetriä ja pituus yli 40 kilometriä;

   c) vähintään 220 kilovoltin maanpäälliset voimajohdot, joiden pituus on yli 15 kilometriä;

   d) öljyn, petrokemian tuotteiden tai kemiallisten tuotteiden varastot, joissa näiden aineiden varastosäiliöiden tilavuus on yhteensä vähintään 50 000 kuutiometriä;

   e) laitokset, jotka on tarkoitettu hiilidioksidivirtojen talteenottoon geologista varastointia varten tämän hankeluettelon soveltamisalaan kuuluvista laitoksista tai muut laitokset, joissa talteen otetun hiilidioksidin kokonaismäärä on vähintään 1,5 megatonnia vuodessa; (14.4.2011/359)

   f) hiilidioksidin kuljettamiseksi talteenottolaitoksilta varastointipaikoille tarvittavat putket, joiden halkaisija on yli DN 800 millimetriä ja pituus yli 40 kilometriä, mukaan luettuina niihin liittyvät paineenkorotusasemat; (14.4.2011/359)

   g) hiilidioksidini geologinen varastointi lukuun ottamatta tutkimus-, kehittämis- ja testaustoimintaa, jossa varastoidun hiilidioksidin kokonaismäärä on alle 100 000 tonnia; (14.4.2011/359)

9. liikenne:

   a) moottoriteiden tai moottoriliikenneteiden rakentaminen;

   b) neli- tai useampikaistaisen, vähintään 10 kilometrin pituisen yhtäjaksoisen uuden tien rakentaminen;

   c) tien uudelleenlinjaus tai leventäminen siten, että näin muodostuvan yhtäjaksoisen neli- tai useampikaistaisen tieosan pituudeksi tulee vähintään 10 kilometriä;

   d) kaukoliikenteen rautateiden rakentaminen;

   e) lentokenttien rakentaminen, kun pääkiitorata on vähintään 2 100 metriä pitkä;

   f) pääosin kauppamerenkulun käyttöön rakennettavat meriväylät, satamat, lastaus- tai purkulaiturit yli 1 350 tonnin aluksille;

   g) yli 1 350 tonnin aluksille rakennettavat kanavat, alusliikenteen sisävesiväylät tai satamat;

10. vesihuolto:

    a) pohjaveden otto tai tekopohjaveden muodostaminen, jos sen vuotuinen määrä on vähintään 3 miljoonaa kuutiometriä;

    b) suuret raakavesi- tai jätevesitunnelit;

    c) yli 100 000 asukasvastineluvulle mitoitetut jätevesien käsittelylaitokset;

11. jätehuolto:

    a) ongelmajätteiden käsittelylaitokset, joihin ongelmajätteitä otetaan poltettaviksi, käsiteltäviksi fysikaalis-kemiallisesti tai sijoitettaviksi kaatopaikalle, sekä sellaiset biologiset käsittelylaitokset, jotka on mitoitettu vähintään 5 000 tonnin vuotuiselle ongelmajätemäärälle;

    b) muiden jätteiden kuin ongelmajätteiden polttolaitokset tai fysikaalis-kemialliset käsittelylaitokset, joiden mitoitus on enemmän kuin 100 tonnia jätettä vuorokaudessa, sekä biologiset käsittelylaitokset, jotka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle;

    c) yhdyskuntajätteiden tai -lietteiden kaatopaikat, jotka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle;

    d) muiden kuin a tai c alakohdassa tarkoitettujen jätteiden kaatopaikat, jotka on mitoitettu vähintään 50 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle; 12) 1–11 kohdassa tarkoitettuja hankkeita kooltaan vastaavat hankkeiden muutokset.

Ks. PatoturvallisuusL 494/2009 11 § ja 12 §.

7 § Arviointimenettelyn soveltaminen yksittäistapauksessa

Harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen on tarkasteltava erityisesti:

1. hankkeen ominaisuuksia, kuten

   a) hankkeen koko;

   b) yhteisvaikutus muiden hankkeiden kanssa;

   c) luonnonvarojen käyttö;

   d) jätteiden muodostuminen;

   e) pilaantuminen ja muut haitat;

   f) onnettomuusriskit ottaen erityisesti huomioon käytettävät aineet ja tekniikat;

2. hankkeen sijaintia, kuten

   a) nykyinen maankäyttö;

   b) alueen luonnonvarojen suhteellinen runsaus, laatu ja uudistumiskyky;

   c) luonnon sietokyky ottaen erityisesti huomioon

   • kosteikot,
   • rannikkoalueet,
   • vuoristo- ja metsäalueet,
   • luonnon- ja maisemansuojelualueet,
   • lain nojalla luokitellut tai suojellut alueet,
   • alueet, joilla yhteisön lainsäädännössä vahvistetut ympäristön tilaa kuvaavat ohjearvot on jo ylitetty,
   • tiheään asutut alueet sekä
   • historiallisesti, kulttuurisesti tai arkeologisesti merkittävät alueet;

3. vaikutusten luonnetta, kuten

   a) vaikutusalueen laajuus ottaen huomioon vaikutuksen kohteena olevan väestön määrä;

   b) valtioiden rajat ylittävä vaikutus;

   c) vaikutuksen suuruus ja monitahoisuus;

   d) vaikutuksen todennäköisyys;

   e) vaikutuksen kesto, toistuvuus ja palautuvuus.

8 § Yhteysviranomainen

Yhteysviranomaisena toimii:

1. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 6 §:n 1–6 kohdassa, 7 kohdan a alakohdassa ja 8–11 kohdassa sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa hankkeissa; (29.12.2009/1812)
2. kauppa- ja teollisuusministeriö 6 §:n 7 kohdan b–d alakohdassa ja ydinlaitoksia koskevissa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa hankkeissa.

3 luku Arviointiohjelma ja arviointiselostus

9 § Arviointiohjelma

Arviointiohjelmassa on esitettävä tarpeellisessa määrin:

1. tiedot hankkeesta, sen tarkoituksesta, suunnitteluvaiheesta, sijainnista, maankäyttötarpeesta ja hankkeen liittymisestä muihin hankkeisiin sekä hankkeesta vastaavasta;
2. hankkeen vaihtoehdot, joista yhtenä vaihtoehtona on hankkeen toteuttamatta jättäminen, jollei tällainen vaihtoehto erityisestä syystä ole tarpeeton;
3. tiedot hankkeen toteuttamisen edellyttämistä suunnitelmista, luvista ja niihin rinnastettavista päätöksistä;
4. kuvaus ympäristöstä, tiedot ympäristövaikutuksia koskevista laadituista ja suunnitelluista selvityksistä sekä aineiston hankinnassa ja arvioinnissa käytettävistä menetelmistä ja niihin liittyvistä oletuksista;
5. ehdotus tarkasteltavan vaikutusalueen rajauksesta;
6. suunnitelma arviointimenettelyn ja siihen liittyvän osallistumisen järjestämisestä; sekä
7. arvio hankkeen suunnittelu- ja toteuttamisaikataulusta sekä arvio selvitysten ja arviointiselostuksen valmistumisajankohdasta.

10 § Arviointiselostus

Arviointiselostuksessa on esitettävä tarpeellisessa määrin:

1. 9 §:ssä tarkoitetut tiedot tarkistettuina;
2. selvitys hankkeen ja sen vaihtoehtojen suhteesta maankäyttösuunnitelmiin sekä hankkeen kannalta olennaisiin luonnonvarojen käyttöä ja ympäristönsuojelua koskeviin suunnitelmiin ja ohjelmiin;
3. hankkeen keskeiset ominaisuudet ja tekniset ratkaisut, kuvaus toiminnasta, kuten tuotteista, tuotantomääristä, raaka-aineista, liikenteestä, materiaaleista, ja arvio jätteiden ja päästöjen laadusta ja määristä ottaen huomioon hankkeen suunnittelu-, rakentamis- ja käyttövaiheet mahdollinen purkaminen mukaan lukien;
4. arvioinnissa käytetty keskeinen aineisto;
5. selvitys ympäristöstä sekä arvio hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista, käytettyjen tietojen mahdollisista puutteista ja keskeisistä epävarmuustekijöistä, mukaan lukien arvio mahdollisista ympäristöonnettomuuksista ja niiden seurauksista;
6. selvitys hankkeen ja sen vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuudesta;
7. ehdotus toimiksi, joilla ehkäistään ja rajoitetaan haitallisia ympäristövaikutuksia;
8. hankkeen vaihtoehtojen vertailu;
9. ehdotus seurantaohjelmaksi;
10. selvitys arviointimenettelyn vaiheista osallistumismenettelyineen;
11. selvitys siitä, miten yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta on otettu huomioon; sekä
12. yleistajuinen ja havainnollinen yhteenveto 1–11 kohdassa esitetyistä tiedoista.

11 § Kuulutus

Arviointiohjelmaa koskevasta kuulutuksesta on käytävä ilmi riittävästi yksilöidyt tiedot hankkeesta, sen sijainnista, hankkeesta vastaavasta sekä siitä, miten arviointiohjelmasta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja. Lisäksi kuulutuksessa on mainittava, missä arviointiohjelma ja yhteysviranomaisen siitä myöhemmin antama lausunto pidetään nähtävinä arviointimenettelyn aikana. Jos hankkeeseen sovelletaan valtioiden välistä arviointimenettelyä, tämä on mainittava kuulutuksessa. Arviointiselostusta koskevasta kuulutuksesta on soveltuvin osin voimassa, mitä 1 momentissa säädetään.

4 luku Voimaantulo

12 § Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2006. Tällä asetuksella kumotaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 5 päivänä maaliskuuta 1999 annettu asetus (268/1999).

Tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleen asetuksen arviointiohjelman ja arviointiselostuksen sisältöä koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin edelleen sellaiseen arviointiohjelmaan ja arviointiselostukseen, joka on toimitettu yhteysviranomaiselle ennen 1 päiväätammikuuta 2007.

Tämän asetuksen 6 §:n 2 kohdan d alakohtaa ja palo- ja räjähdysvaarallisten kemikaalien osalta pykälän 6 kohdan e alakohtaa ei sovelleta hankkeeseen, jota koskevasta lupahakemuksesta on ennen tämän asetuksen voimaantuloa tiedotettu julkisesti tai kuultu asianosaisia ympäristönsuojelulain (86/2000), kemikaalilain (744/1989) tai vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain mukaisesti.

Neuvoston direktiivi 97/11/EY; EYVL N:o L 73, 14.3.1997, s. 5, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/35/EY, EYVL N:o L 156, 25.6.2003, s. 17

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

29.12.2009/1812: Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

14.4.2011/359: Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2011.

Tämän asetuksen 6 §:n ja 7 kohdan e- alakohtaa ja 8 kohdan e, f ja g- alakohtaa ei sovelleta hankkeeseen, jota koskevasta lupahakemuksesta on ennen tämän asetuksen voimaantuloa tiedotettu julkisesti tai kuultu asianosaisia maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999), vesilain (264/1961) tai ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisesti, tai jota koskien on tehty päätös arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 §:n mukaisesti.

Neuvoston direktiivi 85/337/ETY (31985L0337) ; EYVL N:o 175, 5.7.1985, s. 40 – 48, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/31/EY (32009L0031) ; EYVL N:o L 140, 5.6.2009, s. 114 – 135

Liite 4. Kaivoshankkeen yksityiskohtainen kuvaus

Keskeistä kuvauksissa on tuoda esille ne seikat, joilla on merkitystä päästöjen hallintaan ja leviämiseen sekä niistä seuraaviin mahdollisiin vaikutuksiin. Lisäksi esitetään eri toimintovaiheiden päästökuvaukset (melu, tärinä, pöly ym.) ja päästöjen ominaisuudet. Päästöt arvioidaan tyypillisesti työvaiheiden yksikköpäästöjen, päästövähennystoimien ja käsiteltävän aineksen määrän tai työtuntien perusteella. Arviossa otetaan huomioon myös työvaiheiden välisistä aineksen siirroista aiheutuvat päästöt.

Malmikiven rikastus

Malmikiven rikastuksessa erotetaan arvoaineita sisältävät mineraalit arvottomista mineraaleista. Rikastusmenetelmä sisältää useita vaiheita, jotka kuvataan lyhyesti sanallisesti sekä selventävillä kaaviolla, joissa erotellaan eri rikastusvaiheet ja rikaste-, jäte- ja sivutuotejakeiden käsittely. Rikastusvaiheesta voidaan kuvata:

• Käsiteltävän malmikiven määrä
• Tuotettavat rikastejakeet ja niiden vuosituotantomäärät; kokonaistuotanto hankkeen aikana
• Tuotettavat jäte- ja sivutuotejakeet määrineen
• Raakaveden käyttö (veden hankinta on esitetty vesien hallinnan yhteydessä)
• Vesien kierrätys (kierrätysaste eri vaiheissa, menetelmät, rajoitteet, väkevöitymisen hallinta, poikkeustilanteet, käsittely)
• Rikastuksessa käytettävät kemikaalit, niiden käyttömäärät ja kemialliset ominaisuudet sekä niiden käyttäytyminen ja vaikutukset ympäristössä
• Rikasteiden ja sivutuotteiden ominaisuudet, ml. tulevaisuuden sivutuotepotentiaali
• Rikasteiden epäpuhtaudet
• Rikasteiden käsittely ja varastointi (siirto, varastointi, lastaus, kuljetus, sijoittuminen alueelle)
• Rikasteiden käsittelyn ja varastoinnin päästöt ja päästövähennystoimet (pölyäminen käsittelyssä ja varastoinnissa, liettyminen, rakenteet jne.)

Malmikiven rikastukseen liitetään kuvaus myös eri osatoiminnoista ja vaiheista syntyvien päästöjen määristä ja laadusta (esim. kaasut, haju, jätevedet, erilaiset kiinteät jätteet, ym.). Päästöt (määrät ja ominaisuudet) on hyvä esittää osatoiminnoittain prosessin sisällä. Lisäksi esitetään varsinaiset kontrolloidut päästöt ympäristöön, kun eri osaprosessien päästövirrat on yhdistetty suunnitellulla tavalla ja kun suunniteltuja päästövähennyskeinoja on käytetty. Myös nämä on hyvä mahdollisuuksien mukaan esittää prosessikaaviona.

Päästöjen arviointitarve otetaan huomioon myös koerikastuksessa ja prosessisuunnittelussa. Niissä saatuja tietoja hyödynnetään arvioinnin lähtötietoina. Tärkeää on varmistaa, että koerikastuksesta ja prosessisuunnittelusta saadaan riittävät lähtötiedot päästöjen arviointiin ja tiedot ovat tarpeeksi laadukkaita.

Jatkojalostus

Malmirikasteen jatkojalostus hydrometallurgisilla tai muilla metallurgisilla menetelmillä voi tapahtua kaivosalueella. Jatkojalostus voi sisältää esimerkiksi metallien liuotusta joko hapoilla, bioprosesseilla tai syanidilla, usein vaahdottamalla rikastetuista malmeista. Tähän voi liittyä jatkomenetelmänä liuenneen metallin saostaminen kemikaalilla (esim. rikkivedyllä) tai elektrolyysi- ja sulatusmenetelmien sovelluksia. Jos malmikiven rikastukseen on sovellettu bioliuotusmenetelmää, kivestä liuenneet arvometallit saostetaan jatkojalostuksessa esimerkiksi rikkivedyllä metallisulfideiksi.

Jatkojalostus kuvataan osaprosessit eriteltynä lyhyesti ja selkeästi esimerkiksi kaavioina ja niitä täydentävinä sanallisina kuvauksina. Osaprosesseissa käytettävät kemikaalit kuvataan tarkemmin kemikaalit-tekstiosassa. Jatkojalostuksen kuvauksessa esitellään syntyvät päätuotteet ja mahdolliset sivutuotteet, arvio vuosittaisista tuotantomääristä ja tuotannon kokonaismäärästä kaivoksen elinkaaren aikana. Lisäksi kuvataan syntyvien tuotteiden ominaisuudet, varastointi, lastaus ja kuljetus yleispiirteisesti. Oleellista prosessikuvauksissa ja tuotteiden käsittelykuvauksissa on tuoda esille niitä asioita, joilla on merkitystä koko hankkeen ympäristövaikutuksille. Kuljetusreitit esitellään Liikenne-tekstiosassa.

Jatkojalostuskuvaukseen sisällytetään myös esitys toiminnassa syntyvistä päästöistä ja jätteistä (taulukkona tai kaavioesityksenä) siten, että päästön muodostumisvaihe prosessissa käy ilmi. Päästöt voivat koostua ilmaan kohdistuvista päästöistä (kaasut, pöly, hajut), jätevesipäästöistä sekä jalostuksessa syntyvistä jätejakeista. Päästöistä kuvataan lyhyesti niiden määrät ja ne keskeiset ominaisuudet, joilla on merkitystä jatkojalostuksen ympäristövaikutuksille. Jatkojalostuksessa käytettävä veden määrä ja sen hallinta, kierrätys ja johtaminen luonnonvesiin kuvataan tässä tekstiosassa. Kuvauksesta tulee ilmetä, missä prosessiosassa vettä käytetään ja missä osassa se poistuu käytöstä tai palautuu takaisin käyttöön. Jos veden käyttöön liittyy veden puhdistusta, kuvataan myös se arvioituine puhdistustehokkuuksineen. Sen sijaan jatkojalostukseen liittyvä vesitase ja vesien käytön hallinnan kytkeytyminen muihin toimintoihin kuvataan osassa ”Kaivoskohteen vesien hallinta”.

Jatkojalostuksesta syntyvien jätejakeiden ominaisuudet kuvataan samalla tarkkuudella kuin varsinaisten kaivannaisjätteiden ominaisuudet (fysikaalinen ja kemiallinen koostumus sekä mahdollisesti myös mineraloginen koostumus, hapontuotto- ja neutralointiominaisuudet, haitta-ainepitoisuudet ja niiden liukenevuuspotentiaali, kemikaalijäämät). Jätejakeista käytettävissä nimityksissä on hyvä pyrkiä siihen, että ne kuvaavat ympäristön kannalta merkittävimpiä jakeiden ominaisuuksia. Toinen vaihtoehto on käyttää yhdisteiden nimiä. Lisäksi esitetään suunnitelmat jätejakeiden varastoinnista (läjitysalueesta) ja siirrosta läjitysalueelle. Jos jätejakeet sijoitetaan kaivannaisjätteistä erillisille alueille, kuvataan myös läjitysalueen hydrogeologiset ominaisuudet ja pohja- ja patorakenteet sekä jätealueen vesien hallintajärjestelmä. Jos taas jätejakeet sijoitetaan rikastushiekkajakeiden sekaan jätealtaille, arvioidaan myös jätejakeiden keskinäistä vuorovaikutusta. Sijoitussuunnitelmissa on tärkeää korostaa sijoitusvaihtoehtojen merkitystä lyhyen ja pitkän ajan ympäristövaikutusten vähentämiselle ja hallinnalle.

Rikastusjätteet ja niiden käsittely

Malmikiven arvomineraalien rikastuksesta syntyy jätteenä rikastushiekkaa. Varsinkin sulfidimalmikaivoksilla rikastushiekka on hankkeen ympäristövaikutusten kannalta keskeisessä asemassa. Malmiesiintymän mineralogia ja valittu rikastusmenetelmä vaikuttavat olennaisesti rikastushiekan fysikaaliseen ja kemiallisen koostumukseen, raekokoon ja vesipitoisuuteen. Yleensä rikastushiekka on hienojakoista, lietemäistä jätettä, joka sijoitetaan padottuun altaaseen.

Rikastuksen eri vaiheissa syntyvien rikastushiekkajakeiden osalta kuvataan niiden mineraloginen ja kemiallinen koostumus. Lisäksi kuvataan rikastushiekan kiintoaineksen kantajana toimivan vesifaasin ominaisuudet. Tärkeää on kuvata ne fysikaaliset, mineralogiset ja kemialliset ominaisuudet, joilla on merkitystä sijoituspaikan, läjitysmenetelmän ja pato- ja pohjarakenteiden vaihtoehtojen valinnalle sekä ympäristövaikutusten arvioinnille. Keskeisiä kuvattavia ominaisuuksia voivat olla:

• Rikastushiekan mineralogia ja kemiallinen koostumus
• Haitallisten aineiden pitoisuudet ja niiden liukenevuuspotentiaalit
• Jätteen hapontuotto- ja neutralointipotentiaalit
• Rikastushiekan huokosveden ominaisuudet
• Rikastuskemikaalien pitoisuudet jätteissä
• Jäteluokittelu

Myös tietoja läjitetyn aineksen hydraulisista ominaisuuksista ja hapen diffuusioon liittyvistä ominaisuuksista (raekokojakauma) voidaan hyödyntää, kun arvioidaan pitkän aikavälin kuormitusta. Kuvattavat ominaisuudet määritellään erityisesti malmikiven koerikastuksesta syntyneiden jätejakeiden ja niiden huokosveden analyysitulosten perusteella. Oleellista on kuvata myös arvioiden mahdolliset virhemarginaalit ja tulosten luotettavuutta heikentävät seikat. Niitä voivat olla esimerkiksi se, että arviot perustuvat pienimuotoisesta koerikastuksesta tehtyihin analyyseihin.

Toinen osa rikastusjätteiden kuvausta koskee niiden varastointia. Tähän kuuluvat mm.

• Siirto varastoalueelle (läjitysalueelle) eri vaihtoehdoissa
• Läjitysmenetelmät (läjitystapa, vaiheistus, hapettumisen ja pölyämisen hallinta)
• Varastoalueen sijoituspaikkavaihtoehdot (sijainnit, maa- ja kallioperän kerrosjärjestys, ominaisuudet, soveltuvuus läjitykseen, vastaanottavat vesistöalueet)
• Pato- ja pohjarakenteet eri jätejakeille eri vaihtoehdoissa (poikkileikkaukset, perusteet)
• Jätealtaan ja sen ympäristön vesien virtaussuunnat, ja varastoinnin vaikutus niihin
• Vedenhallintaratkaisut (laskeutus, kierrätys, käsittelyt, suotovesien keräys)

Edellä lueteltujen toimintojen ja ominaisuuksien kuvaamisessa voidaan hyödyntää karttaesityksiä, joista käyvät ilmi eri vaihtoehtojen erot sekä perusteet vaihtoehtojen muodostamiselle. Maapohjasta ja sen päälle rakennettavista pohja- ja patorakenteista on oleellista kuvata niitä ominaisuuksia, joilla on merkitystä jätealueen lyhyen ja pitkän ajan vaikutuksille ja niiden hallinnalle. Sijoituspaikan ja läjitysalueen rakenteiden sekä veden hallintajärjestelmän valintaa ohjaavat yleensä kaivannaisjätteen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet sekä arvio siitä, millaisia kemiallisia muutoksia jätteessä tapahtuu eri sijoitusratkaisuissa.

Rikastusjätteiden ja jätealueiden kuvauksen yhtenä tavoitteena on mahdollistaa rikastusjätteiden käsittelystä syntyvien päästöjen arvioiminen (mm. Kauppila et al., 2013). Päästöjä aiheuttavat pääasiassa pölyäminen, kaasujen muodostuminen ja suotovedet sekä kierrätettävät tai jätevesiksi johdettavat vedet. Näistä erityisen haastavaa on ennustaa, miten läjitysalueilta suotautuvien vesien laatu kehittyy pitkällä aikavälillä. Asia on toisaalta ympäristövaikutusten arvioinnin kannalta olennainen.

Maanpoistomaat, sivukivet ja marginaalimalmi

Poistomaat

Kaivostoiminnan alkuvaiheessa, erityisesti avolouhoksen ja tunneleiden rakentamisessa, syntyy varastoitavia ja hyödynnettäviä poistomaita. Poistomaita hyödynnetään tyypillisesti louhosseinämien maisemointiin tai sivukiven läjitysalueiden peittämiseen ja maisemointiin. Poistomaita voidaan käyttää myös jäte- tai vesialtaiden patorakenteissa ja mahdollisesti myös pohjarakenteissa, jos maan geotekniset ja kemialliset ominaisuudet sen sallivat.

Poistomaat ovat kaivannaisjätteitä. Niiden ominaisuudet, määrät, käsittely ja varastointiratkaisut kuvataan samalla tavoin kuin muidenkin kaivannaisjätteiden (kts. edellä). On huomattava, että kaivoskohteissa myös poistomaat saattavat olla kemiallisesti muuttuvia ja happoa tuottavia. Niistä koituvat päästöt vesiin arvioidaan tarvittaessa samaan tapaan kuin rikastusjätteiden päästöt. Mahdolliset ympäristövaikutukset otetaan yleensä huomioon kun poistomaille – ja usein samaan aikaan sivukivelle – valitaan sijoituspaikkaa. Tässä yhteydessä kuvataan myös, mikä osa poistomaista käytetään hyödyksi kaivoksen rakentamisvaiheessa ja mikä osa myöhemmin esimerkiksi jälkihoitovaiheessa.

Sivukivet

Sivukiviä (raakkukiviä) louhitaan sekä avolouhoksissa että maanalaisissa kaivoksissa malmikiven irrottamiseksi. Sivukivi voi olla malmikiveä rajaava kivilaji tai malmikiven sisään jäävä arvottomaksi luokiteltu kivilaji. Avolouhinnassa sivukiven määrä voi olla suurempi kuin varsinaisen malmikiven louhintamäärä, ja sivukivet varastoidaan usein kaivosalueelle niille varatuille läjitysalueille, joiden pohja on mahdollisesti rakennettu. Maanalaisessa louhinnassa sivukiven määrä on yleensä vähäisempi ja kivet käytetään tyypillisesti kaivoksen täyttämiseen, eikä niitä varastoida maan päälle muulloin kuin rakennusvaiheessa. Osaa sivukivistä voidaan hyödyntää kaivoksen maarakentamisessa (padot, tiestö, rakennusten pohjan täyttömaa), jos ne ovat ominaisuuksiensa puolesta ympäristökelpoisia.

Sivukivistä kuvataan niiden sisältämät kivilajit osuuksineen, massamäärät (vuosittainen louhinta, kokonaislouhinta elinkaaren aikana) sekä fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet niiltä osin kuin näillä ominaisuuksilla on merkitystä hyötykäytön ja varastoalueen ympäristövaikutuksille. Keskeisiä ominaisuuksia ovat hapontuotto- ja neutralointipotentiaali, haitta-ainepitoisuudet ja haitta-aineiden liukenevuuspotentiaali.

Tärkeää on kuvata myös sivukiviin sitoutuneita räjähdysainejäämiä ja arvioida erityisesti varastoinnin ajalta vesiin päätyvien typpiyhdisteiden määrät. Ominaisuuksien kuvausosassa voidaan esittää arvio sivukivien jäteluokittelusta. Sivukiven varastointi kuvataan ja vaikutukset arvioidaan samaan tapaan kuin rikastushiekkojenkin.

Marginaalimalmi

Marginaalimalmi on malmikiveä, jossa malmimineraalien pitoisuudet ovat niin pienet, ettei sen rikastus ole louhintahetkellä kannattavaa. Yleensä oletetaan, että marginaalimalmia rikastetaan kaivostoiminnan loppuvaiheessa tai ajankohtana, jolloin malmin sisältämien metallien myyntihinta on riittävän korkea. Marginaalimalmin ominaisuudet kuvataan samoin kuin kaivannaisjätteidenkin ominaisuudet. Oleellista on mitata niitä tekijöitä (hapontuotto, haitta-aineiden pitoisuus ja liukenevuuspotentiaali), joilla on merkitystä varastoalueen ympäristövaikutuksille. Myös marginaalimalmin varastoiminen kuvataan, ja sen vaikutukset arvioidaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin rikastushiekan ja sivukivenkin.

Muut jätteet ja niiden käsittely

Muita kaivos- ja rikastustoiminnassa syntyviä jätteitä ovat muun muassa metalliromu, sähkö- ja elektroniikkaromu, kumi- ja muovijätteet, ongelmajätteet ja saniteettijätevedet. Kuvaus sisältää lyhyet selkeät esittelyt jätteiden laadusta ja niiden käsittelystä sekä mahdollisesta varastoinnista tai siirrosta kaivoksen ulkopuolelle. Olennaista on kuvata ympäristövaikutusten kannalta keskeisiä tekijöitä. Saniteettivesien käsittelymenetelmä tai käsittelypaikat on niin ikään esiteltävä, samoin kuin käsitellyn veden johtaminen vesistöön, mikäli käsittely sijoitetaan kaivosalueelle.

Polttoaineet, räjähsynaineet, kemikaalist ja niiden varastointi

Erilaisten kemikaalien ja aineiden käsittelylle ja varastoinnille voidaan varata arviointisuunnitelmassa ja -selostuksessa oma osio.

• Polttoaineet
  • Polttoainetyypit kuljetuskalustoluokittain ja vuotuiset käyttömäärät
  • Paikalliseen energiantuotantoon käytettävät polttoaineet
  • Polttoaineiden varastointi- ja tankkauspaikat sekä kuljetusreitit
  • Varastoinnin ja tankkauspaikkojen ominaisuudet ja suojarakenteet
• Räjähdysaineet
  • Räjähdysaineet ja niiden käyttömäärät
  • Räjähdysaineiden kuljetus, varastointi tai valmistus
  • Räjähdysaineiden tai niiden valmistuskemikaalien kemialliset ominaisuudet ja erityisesti niiden vaikutukset ja käyttäytyminen ympäristössä
  • Räjähdysaineiden varastointi- ja valmistusalueet ominaisuuksineen ja rakenteineen
• Rikastuksessa, jatkojalostuksessa ja vesien käsittelyssä käytettävät kemikaalit
  • Kemiallinen koostumus (alkuainesisältö, yhdisteet)
  • Käyttötarkoitus ja käyttömäärät eroteltuina käyttötarkoituksen mukaan
  • Kuvaus kemikaalin vaikutuksista ja käyttäytymisestä ympäristössä
  • Arvio sitoutumisesta rikastejakeisiin ja jätejakeisiin; kulkeutuminen ja hajoaminen prosessissa
  • Kemikaalien käsittely- ja hajotusmenetelmät tehokkuuksineen
  • Varastointi

Vesien hallinta, vedenhankinta ja vesitase

Kaivostoiminnassa käytetään vettä louhinnassa, malmikiven jauhatuksessa ja rikastuksessa sekä mahdollisessa jatkojalostuksessa. Lisäksi sitä käytetään erilaisten laitteiden tiivistevetenä, kemikaalien valmistuksessa, laitteiden ja lattioiden huuhtelu- ja pesuvesinä ja talousvetenä (juomavesi, saniteettitilat). Kaivosalueen vesien hallinta jakaantuu viiteen pääosaan: raakavesi, prosessivesi, talousvesi, louhoksen kuivatusvesi ja kaivosalueen valumavedet (rakennettu alue, kaivannaisjätealueet, luonnonvedet).

Vesien hallinta on hyvä esittää tekstiä selventävien vesitasekaavioiden avulla niin tarkasti kuin senhetkiset suunnitelmat sen sallivat. Kuvauksessa esitetään kohdekohtaiset arviot veden vuotuisesta käyttö- ja muodostumismäärästä, veden takaisinkierrätysmäärästä ja -menetelmistä, sekä puhdistamattoman ja puhdistetun veden ulos johdettavasta määrästä. Lisäksi kuvataan vesivarastoaltaiden ja muiden vedenhallintarakenteiden sijainti ja ominaisuudet sekä altaiden sijoituspaikkojen geologiset ja geotekniset ominaisuudet. Arviointiselostuksessa otetaan kantaa myös hydrologisesti poikkeuksellisiin oloihin ja niihin varautumiseen.

Jätevesien käsittely ja kuormitus

Kuvataan pääpiirteissään hankkeen prosessi- ja kuivatusvesien sekä kaivosalueella kontaminoituneiden valumavesien käsittelyvaihtoehdot puhdistustehoineen, samoin veden poisjohtamisen periaatteet ja vastaanottavat vesistöt. Tietojen perusteella lasketaan pois johdettavien vesien aiheuttama kuormitus ja arvioidaan syntyvät vesistövaikutukset. Tärkeää on tarkastella myös sitä, miten hyvin eri puhdistusmenetelmät sietävät poikkeustilanteita ja soveltuvat veden takaisinkierrätykseen. Luonnonvesistöön johdettavan jäteveden ja mahdollisen hajakuormitusveden kemiallinen ja fysikaalinen laatu esitetään rakentamisvaiheesta, normaalin toiminnan ajalta ja poikkeustilanteista.

Energian käyttö ja tuotanto ja polttoainehuolho

Kaivoshankkeen energian käytön kuvauksessa eritellään energian tarve kohteittain ja energian tuotantotavat. Mikäli hanketta varten tarvitaan vähintään 220 kV:n voimajohto, jonka pituus on vähintään 15 kilometriä, vaatii se oman YVA-menettelynsä, jossa sähkönsiirrosta vastaava yhtiö on hankkeesta vastaava. Kaivoshankkeen YVA-menettelyn yhteydessä on kuitenkin vähintään yleispiirteisesti esitettävä ja arvioitava sähkönsiirto, jotta sen toteuttamiskelpoisuus voidaan arvioida yleispiirteisesti.

Jos kaivosalueella tuotetaan energiaa, kuvataan tuotantomenetelmä ja vuotuinen energiantuotanto sekä energian käyttökohteet mukaan lukien hukkaenergian hyödyntäminen. Kuvauksessa otetaan huomioon myös muusta toiminnasta syntyvä mahdollinen lämpöenergia ja sen hyötykäyttö. Paikallisesta energiantuotannosta esitetään laitoksen sijainti, käytettävät polttoaineet, niiden varastointi ja vuotuinen käyttömäärä. Myös muu polttoainehuolto rakenteineen ja varotoimineen voidaan esitellä tässä yhteydessä.

Energian tuotannosta syntyvät päästöt (arvio) ja niiden hallintatoimet esitellään arviointiselostuksessa niin, että katetaan kaivostoiminnan koko elinkaari. Kuvauksesta on ohjeita muun muassa artikkelissa Pasanen & Kousa (2013). Siinä on lueteltu useita kirjallisia lähteitä, joiden avulla voidaan arvioida energiantuotannon hiukkas- ja kasvihuonekaasupäästöjä sekä haitallisten aineiden päästöjä.

Lisätietoja:

110 kV sähköjohdon rakentamislupa neuvottelumenettely ja ympäristöselvitys. Ohje 20.12.2006. Energiateollisuus.

Muut toiminnot ja rakenteet

Kuvataan kaivosalueelle rakennettavat muut toimintotilat (tuotanto-, toimisto-, sosiaali-, varasto- ja huoltotilat), tilojen käyttötarkoitus ja niiden mahdolliset vaihtoehtoiset sijoituspaikat. Sijoituspaikkavaihtoehdot esitetään samoissa kartoissa, joihin on merkitty myös muut keskeiset osatoiminnot (louhos, kaivannaisjätealueet, vesialtaat). Rikastamon ja mahdollisen jatkojalostuksen kemikaalivarastot sekä räjähdysaineiden ja polttoaineiden varastointipaikat voidaan kuvata tässä yhteydessä tai niitä kuvaavissa tekstiosissa.

Liikenne ja kuljetusreitit

Liikenteen ja kuljetusreittien kuvauksessa esitetään kaivosalueelle tulevat liikenneyhteydet (maantie, rata, satama) ja kaivosalueen sisäiset kuljetusreitit vaihtoehtoineen, mukaan lukien kuljetushihnareitit. Karttakuvissa voidaan esittää eri kuljetusreittien sijaintivaihtoehdot hankkeen eri vaiheissa sekä rajata kuljetusreittien arvioidut vaikutusalueet päästöittäin. Arviointi- ja suunnitteluvaiheen edetessä kuvataan tarkentuvasti seikkoja, joita käytetään kuljetusten aiheuttamien päästöjen tunnistamisessa ja arvioimisessa:

• Kuljetuskalustot eri toiminnoissa ja reiteillä hankkeen eri vaiheissa
• Kuljetusmäärät ja ajosuoritteet
• Teiden päällysteet ja pölyntorjuntakeinot eri reiteillä
• Kuljetushihnojen ja hihnanvaihtopaikkojen rakenteet
• Työmatkaliikenteen kuvaus (reitit, kulkuneuvot, liikennemäärät)
• Kaivoskohteeseen kohdistuvan tavaraliikenteen kuvaus

Lopettaminen ja jälkihoito

Tämä osa sisältää kuvauksen kaivoksen lopettamisvaiheen suunnittelusta, arvion suunnittelun vaiheistamisesta ja aikataulusta sekä itse suunnittelun sisällön pääkohdat erityisesti ympäristövaikutusten ja turvallisuuden osalta. Kaivoksen eri toimintojen sulkemissuunnitelmille esitetään alustavat päätavoitteet sekä yleiskuvaus menettelyistä ja toimista, joilla tavoitteet aiotaan saavuttaa. Jälkihoitovaiheen osalta kuvataan myös se, miten sulkemisen tavoitteiden toteutumista aiotaan seurata. Suunnitelmat ja tavoitteet on hyvä kuvata erikseen avolouhosten ja maanalaisen kaivoksen sekä kaivannaisjätealueiden jälkihoidosta. Varsinainen kaivoksen sulkemissuunnitelma on erillinen ja yksityiskohtaisempi dokumentti, jota päivitetään säännöllisesti kaivoshankkeen edetessä.

Liite 5. Kaivoshankkeen elinkaari

Kaivoshankkeiden elinkaari on rajallinen ja jakautuu neljään päävaiheeseen: malminetsintään, kaivoksen avaamiseen, tuotantovaiheeseen sekä kaivoksen sulkemiseen ja jälkihoitoon.

Malminetsintä

Malminetsintä etenee alueellisesta malminetsinnästä kohteelliseen malminetsintään. Alueellisen malmietsinnän tavoite on paikallistaa malmipotentiaaliset vyöhykkeet jatkotutkimuksia varten. Etsintätyö perustuu pääasiassa olemassa olevan geologisen, geofysikaalisen ja geokemiallisen tiedon käsittelyyn (esim. GTK:n kallioperä- ja maaperäkartat, matalalentogeofysikaalinen aineisto, alueellinen moreenigeokemiallinen aineisto).

Kohteellisen malminetsinnän tavoite on rajata malmipotentiaalisesta muodostumasta tarkemmin tutkittavat kohteet. Malmipotentiaalisilta alueilta kerätään tietoa geologisilla maastotutkimuksilla, geofysikaalisilla mittauksilla ja geokemiallisilla tutkimuksilla. Geologiset tutkimukset sisältävät havaintoja ja mittauksia kalliopaljastumista, lohkare-etsintää, kallio- ja moreeninäytteiden ottoa ja näiden näytteiden kemiallista ja mineralogista analysointia. Kalliosta otetaan palanäytteitä vasaralla, minikairalla tai timanttilaikalla tai jauhenäytteitä poralla. Lohkare-etsinnässä tutkitaan lohkareita ja kalliopaljastumia, kiven rakenteita ja sen sisältämiä mineraaleja sekä otetaan tarvittaessa kivivasaralla tai minikairalla näytteitä tarkempiin tutkimuksiin. Moreenigeokemialliset näytteet otetaan iskuporalla, ja geofysikaalisia mittauksia tehdään lentomittauksina tai maanpinnalta. Moreeni- ja raskasmineraalitutkimukset tehdään kaivinkonekaivannoista, joista havainnoidaan maaperän koostumusta ja rakennetta, moreenin kerrostumisvaiheita ja kuljetusmatkaa sekä raskasmineraaleja ja malmimineraaleja sisältävien lohkareiden esiintymistä moreenikerrostumissa.

Kohteellisilla tutkimuksilla selvitetään rajatun malminetsintäkohteen taloudellista hyödyntämiskelpoisuutta. Esiintymää tutkitaan kairaamalla, geokemiallisilla tutkimuksilla ja geofysikaalisilla mittauksilla. Kairauksilla saadaan pitkiä, kymmenien tai satojen metrien pituisia, yhtenäisiä näytesarjoja kivilajiseurueista. Kairasydämistä ja kairareikämittauksilla voi tutkia myös kallioperän rakenteita.

Esiintymän kannattavuutta arvioidaan koelouhinnan ja -rikastuksen perusteella sen jälkeen, kun esiintymä on kairausnäytteiden perusteella todettu mahdollisesti hyödyntämiskelpoiseksi. Koelouhinnalla testataan eri louhintamenetelmiä ja valitaan näytteitä koerikastukseen. Koerikastuksessa tutkitaan louhittavan malmin rikastamismahdollisuuksia. Esiintymän hyödyntämiskelpoisuuden arvioinnissa otetaan huomioon koerikastuksen ja -louhinnan tulosten lisäksi myös muun muassa esiintymän sijainti ja koko, arvomineraalien tai arvoaineiden määrä, kaivoksen rakentamis-, ylläpito- ja jälkihoitokustannukset, rikasteiden markkinointimahdollisuudet ja ympäristönäkökulmat. Hyödyntämiskelpoisuutta ja kannattavuutta arvioitaessa otetaan huomioon kaivoksen toiminnan aikaisista ja sulkemis- ja jälkihoitovaiheen ympäristöinvestoinneista aiheutuvat kustannukset.

Kaivoksen avaaminen

Kun malmiesiintymän louhinta- ja rikastusmenetelmät on valittu ja hyödyntäminen todettu taloudellisesti kannattavaksi, ja tarvittavat luvat on saatu, aloitetaan kaivoksen rakentaminen. Rakentaminen kestää yleensä noin kaksi vuotta, jos kaivoksen yhteyteen rakennetaan myös rikastamo. Aluksi rakennetaan tie- ja sähköyhteydet ja kuivatus- ja vedenjohtamisjärjestelmät sekä valmistellaan tuotantolouhinta ja rakennetaan läjitysalueet louhinnassa ja rikastuksessa muodostuville kaivannaisjätteille. Jos käytetään avolouhintaa, malmiesiintymän päältä poistetaan pintamaat. Poistettuja pintamaita käytetään kaivosalueella maarakentamiseen tai ne varastoidaan myöhempää käyttöä varten. Maanalaisen kaivoksen rakentaminen aloitetaan louhimalla vinotunneli ja mahdollinen nostokuilu sekä maanalaiset prosessointi-, huolto- ja varastotilat. Louhinnassa syntyvät sivukivet joko hyödynnetään alueen rakennuskohteissa tai läjitetään sivukivialueelle.

Kaivoksen toimintavaihe

Kaivoksen tuotantovaiheessa malmi irrotetaan kallioperästä louhimalla joko avolouhoksesta tai maanalaisesta kaivoksesta. Usein toiminta aloitetaan avolouhintana, mutta tuotannon edetessä siirrytään maanalaiseen louhintaan.

Louhitusta malmista irrotetaan arvoaineet tai mineraalit rikastamalla. Rikastus voi tapahtua kaivospiirin alueella, tai malmi kuljetaan muualle rikastettavaksi. Ennen rikastusta malmi murskataan, seulotaan ja jauhetaan. Murskaus tehdään usein vaiheittain. Maanalaisessa kaivoksessa malmi esimurskataan mahdollisesti maan alla. Jauhatuksessa malmi hienonnetaan sellaiseen raekokoon, että malmin sisältämät arvomineraalit saadaan erottumaan muista mineraaleista rikastusprosessissa. Yleisimmät rikastusmenetelmät ovat vaahdotus, ominaispainorikastus, magneettinen rikastus ja liuotusmenetelmät (tankki- tai kasaliuotus). Usein käytetään eri rikastusmenetelmien yhdistelmiä. Useissa rikastusmenetelmissä käytetään kemikaaleja tehostamaan arvoaineita sisältävien mineraalien erottamista muusta kiviaineksesta. Rikastuksen lopputuotteena on tavallisesti kuiva, hienoksi jauhettu, arvometallit sisältävä mineraaliaines. Osa malmeista, esimerkiksi esimurskattu kalkkikivi, on käyttökelpoista sellaisenaan ilman erillistä rikastamista. Valmiit tuotteet ja rikasteet varastoidaan kaivosalueelle kasoihin tai erilaisiin säiliöihin ja kuljetetaan asiakkaille jatkokäsiteltäviksi.

Louhinnassa syntyy jätteenä sivukiveä ja rikastuksessa rikastushiekkaa. Ne käytetään hyödyksi kaivosalueen rakentamisessa tai läjitetään kaivosalueelle omiin varastokasoihinsa tai käytöstä poistettuihin kaivostiloihin. Rikastusprosessiin sisällytetään usein vaiheita, joilla rikastusjäte ositetaan useisiin jakeisiin esimerkiksi myöhempää kaupallistamista varten tai varastoinnin helpottamiseksi. Muita toiminnassa syntyviä kaivannais- ja prosessijätteitä ovat muun muassa rakentamisessa poistettavat pintamaat sekä rikastuksessa tai vesien käsittelyssä muodostuvat sakat ja lietteet.

Kaivostoiminnassa käytetään runsaasti vettä muun muassa porauksessa ja rikastuksessa. Osa veden tarpeesta katetaan kierrättämällä vettä ja käyttämällä kaivoksen kuivanapitovesiä, mutta usein prosessit edellyttävät puhtaan tuoreveden käyttöä. Tuorevesi otetaan yleensä läheisestä järvestä tai joesta. Vettä kierrätetään takaisin prosessiin muun muassa selkeytyksen jälkeen rikastushiekka-altaalta, kaivannaisjätekasojen valumavesistä ja prosessin eri vaiheista. Ylimääräinen vesi johdetaan kaivosalueelta vesistöön. Ennen vesistöön johtamista vedet tarvittaessa puhdistetaan.

Kaivoksen sulkeminen ja jälkihoito

Toiminnan päätyttyä kaivosalue saatetaan ympäristölle ja ihmisten terveydelle turvalliseksi. Alue sovitetaan ympäristöönsä ja ympäröivään maisemaan niin, että otetaan huomioon alueen tulevat käyttötarpeet. Kaivosalueelta poistetaan tarpeettomat rakenteen ja huolehditaan siitä, ettei jäljelle jäävistä rakenteista aiheudu riskejä tai haittoja luonnonympäristölle, ihmisten terveydelle tai alueen jatkokäytölle. Sulkemisen suunnittelu ja sulkemistavoitteiden asettaminen aloitetaan mahdollisimman varhain. Näin voidaan vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia ja parantaa kunnostustoimien kustannustehokkuutta. Sulkemissuunnitelma laaditaan ympäristölupahakemukseen, ja sitä päivitetään toiminnan edetessä. Lopullinen sulkemissuunnitelma esitetään viranomaisille toiminnan loppuvaiheessa.

Kaivosalueen kunnostamisessa laaditaan kaikille kaivosalueella oleville toiminnoille (louhostilat, teollisuusalue, sivukivi- ja rikastushiekka-alueet) sulkemissuunnitelma, jossa kuvataan sulkemisen tavoitteet ja määritellään toimenpiteet niiden saavuttamiseksi.

Liite 6. Esimerkki YVA-ohjelman sisällysluettelosta

Hannukaisen kaivoshankkeen YVA-ohjelman sisällysluettelo

(hankevastaava Northland Mines Oy / konsultti Pöyry Finland Oy)

YHTEENVETO

1. HANNUKAISEN KAIVOSHANKKEEN YVA-MENETTELY
   1. Johdanto
   2. Pajala-Kolari hankekokonaisuus
2. HANNUKAISEN RAUTAKAIVOSHANKE
   1. Hannukaisen rautamalmiesiintymä
      1. Sijainti ja historia
      2. Geologia ja mineraalivarannot
   2. Kaivostoiminta
      1. Yleistä
      2. Valmistelevat toimenpiteet
      3. Louhinta ja murskaus
      4. Sivukivet
      5. Rikastaminen
      6. Raakaveden hankinta ja prosessivesien käsittely
      7. Rikastushiekka-allas
   3. Liikenne ja kuljetukset
      1. Tiet
      2. Rautatiet
      3. Putkilinjat
      4. Satamat
   4. Muut toiminnot ja rakenteet
   5. Energia
      1. Sähkö
      2. Polttoaine
   6. Työvoiman tarve
   7. Toiminnan päättyminen
3. LIITTYMINEN MUIHIN HANKKEISIIN
   1. Tapulin ja Sahavaaran kaivoshankkeet
   2. Ratayhteydet ja rautatien perusparannus
   3. Satamat
   4. Kaavoitus
   5. Muut teollisuushankkeet
   6. Uudet voimajohtoyhteydet
4. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY
   1. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn periaatteet, soveltaminen ja vastuut
   2. YVA-ohjelma
   3. YVA-selostus
   4. Kansainvälinen kuuleminen
   5. Aikataulu
   6. Muut osallistumisjärjestelyt
5. HANKKEEN VAIHTOEHDOT
   1. Nollavaihtoehto, VE0
   2. Vaihtoehto 1, VE1
   3. Vaihtoehto 2, VE2
   4. Arvioinnista pois jätetyt vaihtoehdot
6. YMPÄRISTÖN NYKYTILA
   1. Maankäyttö, maisema ja kulttuuriympäristö, rakennettu ympäristö ja asutus
      1. Maankäyttö ja asutus
      2. Kaavoitustilanne
      3. Maisema
      4. Kulttuuriympäristö
      5. Muinaisjäännökset
   2. Elinkeinot Tunturi-Lapin alueella
   3. Maa- ja kallioperä
      1. Maaperä
      2. Kallioperä
   4. Pohjavedet
      1. Pohjavedenpinnan taso ja virtaama
      2. Kaivot ja vesihuolto
      3. Pohjaveden laatu
      4. Ympäristön nykytila Rautuvaaran rikastushiekka-alueella
   5. Luonto
      1. Kasvillisuus
      2. Uhanalaiset kasvilajit
      3. Natura 2000 -alueverkoston kohteet ja luonnonsuojelualueet
   6. Vesistöt
      1. Vesistöalueen kuvaus
      2. Virtaama
      3. Muu vesistökuormitus
      4. Veden laatu ja vesistön tila
      5. Kalasto ja kalastus
   7. Ilmasto ja ilmanlaatu
      1. Ilmasto
      2. Ilmanlaatu
7. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI
   1. Selvitettävät ympäristövaikutukset
   2. Tarkastelualueen rajaus
   3. Hankkeen todennäköiset ympäristövaikutukset ja niiden arviointi
      1. Vaikutukset ihmiseen
      2. Liikenne
      3. Melu ja tärinä
      4. Vaikutukset luonnonympäristöön
         1. Maa- ja kallioperä
         2. Pohjavesi
         3. Pintavedet
         4. Ilman laatu ja pölyäminen
         5. Vaikutukset Natura 2000 -alueisiin
         6. Muut suojelukohteet
         7. Kalasto ja kalastus
      5. Kasvillisuus ja eläimistö
      6. Vaikutukset rakennettuun ympäristöön
         1. Maankäyttö, rakennettu ympäristö ja kulttuurihistorialliset arvot
         2. Maisema
8. Yhteisvaikutukset
   1. Vaihtoehtojen vertailu
   2. Epävarmuustekijät
9. HAITTOJEN EHKÄISEMINEN JA LIEVENTÄMINEN
10. VAIKUTUSTEN SEURANTA
11. HANKKEEN EDELLYTTÄMÄT LUVAT
    1. Olemassa olevat ja vireillä olevat kaivoslain mukaiset luvat ja oikeudet
    2. Ympäristölupa ja vesilain mukainen lupa
    3. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset suunnitelmat, päätökset ja luvat
    4. Patoturvallisuuslain mukaiset luvat
    5. Rautatiet
    6. Muut luvat
12. LÄHTEET

Liite 7. Esimerkki YVA-selostuksen sisällysluettelosta

Hannukaisen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen sisällysluettelo

(Hankevastaava Northland mines OY / Konsultti Ramboll Finland Oy)

Arviointiselostuksen suositeltava pituus on 100–150 sivua.

TIIVISTELMÄ

• Johdanto
• YVA-menettelyn ja hankkeen aikataulu
• Hanke ja arvioidut vaihtoehdot
• Hankkeen tekninen toteutus
• Ympäristövaikutukset
• Sosiaaliset vaikutukset
• Vaihtoehtojen vertailu ja hankkeen toteuttamiskelpoisuus

1. JOHDANTO
   1. Hannukaisen kaivoshankkeesta vastaavat osapuolet
   2. Northland Resources
   3. Sijainti
   4. Hannukaisen ja Rautuvaaran aikaisemmat kaivostoiminnot
   5. Valtaukset ja kaivosoikeudet
   6. Yhteiskunnalliset hyödyt
2. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN KOORDINOINTI JA HALLINTA
3. YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN JA SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN RAJAUKSET
   1. Vaikutusalueiden rajaukset
   2. Kaivostoiminnan rajautuminen
   3. Muut rajaukset
4. YVA-MENETTELY, KAAVOITUS JA LUVAT
   1. Johdanto
   2. Hannukaisen kaivoshankkeen YVA-menettely
   3. YVA-menettely, kaava- ja lupaprosessi
   4. Kaavoitus
   5. Hankkeen edellyttämät luvat
   6. Kaivospiiripäätös ja alueen käyttöoikeus
5. OSALLISTUMINEN JA TIEDOTTAMINEN
   1. Osallistuminen YVA-ohjelman aikana
   2. Osallistuminen YVA-selostuksen aikana
   3. Viranomaisneuvottelut
   4. LAINSÄÄDÄNTÖ
   5. YVA-laki
   6. YVA-asetus
   7. YVA-menettely
   8. Northlandin käytännöt
   9. Kansallinen ympäristölainsäädäntö
   10. Muu kansallinen lainsäädäntö
   11. EU-direktiivit
   12. Kansainväliset sopimukset
6. LIITTYMINEN MUIHIN SUUNNITELMIIN JA OHJELMIIN
   1. Kansallinen mineraalistrategia
   2. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
   3. Lapin maakuntasuunnitelma
   4. Lapin teollisuusstrategia
   5. Lapin matkailustrategia
   6. Ympäristönsuojelu ja kestävä kehitys
7. HANKEKUVAUS
   1. Johdanto
   2. Hanketoiminnot ja hankkeen vaiheet
   3. Maanhankinta ja pinta-alat
   4. Suunnitellut hanketoiminnot: Kaivoksen rakentamisvaihe
   5. Suunnitellut hanketoiminnot: Kaivoksen toimintavaihe
   6. Suunnitellut hanketoiminnot: Kaivoksen sulkeminen ja jälkihoito
8. HANKEVAIHTOEHDOT
   1. YVA-ohjelman hankevaihtoehdot
   2. Hylätyt hankevaihtoehdot
   3. YVA-selostuksessa arvioidut hankevaihtoehdot
9. YMPÄRISTÖN NYKYTILA
   1. Maisema
   2. Geologia
   3. Taustasäteily
   4. Ilmasto
   5. Ilmanlaatu
   6. Melu ja tärinä
   7. Pohjavedet
   8. Pintavedet ja pohjaeliöstö
   9. Kalasto ja kalastus
   10. Luonnonympäristö
   11. Maankäyttö ja kaavoitus
   12. Kulttuuriperintö
   13. Infrastruktuuri
   14. Yhteiskunnallis-taloudellinen nykytila
   15. Matkailu
   16. Porotalous
   17. Rautateiden käytön nykytila
10. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET
    1. Vaikutusten arviointimenetelmä
    2. Vaikutukset maisemaan
    3. Vaikutukset maa- ja kallioperään
    4. Pölyvaikutukset
    5. Vaikutukset ilmanlaatuun – kasvihuonekaasut
    6. Meluvaikutukset
    7. Tärinävaikutukset
    8. Vaikutukset pohjavesiin
    9. Pintavedet
    10. Luontovaikutukset
    11. Natura 2000
    12. Vaikutukset maankäyttöön, rakennettuun ympäristöön sekä kaavoitukseen
    13. Vaikutukset kulttuuriperintöön
    14. Liikennevaikutukset
    15. Sosiaalisten vaikutusten arviointi
    16. Terveysvaikutukset
    17. Rautatien käytön vaikutukset
    18. Yhteisvaikutukset
11. HANKEVAIHTOEHTOJEN VERTAILU
    1. Ympäristövaikutukset
    2. Ympäristövaikutusten vertailu
    3. Sosiaaliset vaikutukset
    4. Sosiaalisten vaikutusten vertailu
12. RISKIT JA HÄIRIÖTILANTEET
    1. Riskien hallinta ja lieventäminen
    2. Suunnittelu
    3. Tunnistetut riskit
    4. Patoturvallisuus
    5. Sosiaaliset riskit ja ennakoimattomat vaikutukset
13. HANKKEEN TOTEUTTAMISKELPOISUUS
    1. Tekninen toteuttamiskelpoisuus
    2. Yhteiskunnallinen toteuttamiskelpoisuus
    3. Ympäristöllinen toteuttamiskelpoisuus
    4. Sosiaalinen toteuttamiskelpoisuus
14. 0-VAIHTOEHTO
    1. Vaikutukset maisemaan
    2. Vaikutukset maa- ja kallioperään sekä pohjaveteen
    3. Vaikutukset ilmanlaatuun, meluun ja tärinään
    4. Vaikutukset pintavesiin ja pohjaeliöstöön
    5. Vaikutukset kalastoon ja kalastukseen
    6. Luontovaikutukset
    7. Vaikutukset maankäyttöön ja rakennettuun ympäristöön
    8. Vaikutukset kulttuuriympäristöön
    9. Liikennevaikutukset
    10. Yhteiskunnallis-taloudelliset vaikutukset
15. SEURANTA
    1. Ympäristövaikutusten tarkkailusuunnitelma
16. LÄHTEET

LIITTEET

Liite 8. Esimerkkejä vertailutaulukoista

Ympäristövaikutus	VE0+	VE1		VE2		Perustelut
	5 Mt/a	Ve1.1 7,5 Mt/a	VE1.2 10 Mt/a	VE2.1 7,5 Mt/a	VE2.2 10 Mt/a
Ilman laatu	0	0	0	0	0	Pölyä voi tietyissä olosuhteissa levitä asutuksen suuntaan, mutta pitoisuudet eivät ylitä ohjearvoja. Luonnon kannalta pitoisuuksilla ei ole merkitystä. Myöskään savukaasupitoisuudet eivät aiheuta ympäristöhaittaa.
Vesistöt ja veden laatu	0	0	0	–	–	Jätevesien vaikutus ei ole merkittävä Kitisessä tehokkaassta laimentumisesta johtuen. Pitoisuusnousut ovat suurimmat kesäaikana. VE2 osalta jätevesimäärät ovat suurimmat.
Kalasto ja kalastus	0	0	0	–	–	Kalojen käyttökelpoisuus ei heikenny. VE2 osalta elinolosuhteet voivat virtaamamuutosten vuoksi heikentyä tiettyjen lajien osalta Mataraojassa tai Viivajoessa. Merkittävin vaikutus olisi jos RH 1 toteutuisi.
Maa- ja kallioperä/pohjavesi	0	0	0	0	0	Pohjaveden laatu voi paikoin hieman heikentyä suotovesien johdosta. Louhoksen kuivatus alentaa ympäristön pohjavesipintaa. Alueen läheisydessä ei kuitenkaan pohjavesialueita tai vedenottoa.
Kasvillisuus ja luonnon monimuotoisuus	–	–	–	– –	– –	Nykyisenkin kaivopiirin alueella esiintyy heikentäviä vaikutuksia (VE0+/VE1), mutta etenkin VE2 kohdalla riippuen valittavista läjitysaluevaihtoehdoista.
Eläimistö	0	0	0	– –	– –	Linnusto on alueen kannalta merkittävin etenkin Satojärvi. Vaikutukset voivat olla merkittäviä riippuen valittavista VE2 läjitysvaihtoehdoista.
Suojelualueet/Natura	0	0	0	– –	– –	Merkittävä heikentävä vaikutus VE2 osalta jos RH5 ja SK1.1 toteutuvat. Muutoin ei merkittäviä vaikutuksia.
Maisema	0	0	0	–	–	Alueen topografiasta ja sijainnista johtuen näkyvyys kaukomaisemassa on huono. VE2 vaikutuksiltaan heikentävin, koska läjitysalueet suurimmat.
Kaavoitus, maankäyttö, rakennettu ympäristö ja kulttuurihistoria	0	0	0	–	–	Vaikutuksia lähinnä VE2 osalta, jossa nykyistä kaivospiiriä laajennettaisiin.
Liikenne	–	–	– –	–	– –	Liikenne lisääntyy suhteellisesti eniten raskaan liikenteen osalta. Liikenneturvallisuus kuitenkin säilyy tavanomaisella tasolla ja absoluuttiset liikennemäärät eivät erityisen korkeita.
Melu (asutus)	0	0	0	0	0	Kaivos sijaitsee etäällä asutuksesta, eikä meluhaitta siten ole merkittävä. Liikennemelu lisääntyy Vt4 varrella.
Melu (suojelualue/Satojärvi)	– –	-	–	–	–	Melu on suurimmillaan oiminnan alkuvuosina. Louhoksen syvetessä melu suojelualueen suuntaan vähenee.
Tärinä	0	0	0	0	0	Lähimmätkin rakennukset sijaitsevat niin kaukana louhoksesta, että haitallisia tärinävaikutuksia ei synny.
Sosiaaliset vaikutukset	+	+	++	++	+++	Jo nykyisen kaivoksen rakentaminen luo merkittäviä positiivisia aluetalousvaikutuksia. Laajemmissa vaihtoehdoissa tämä edelleen korostuu. Toisaalta hanke heikentää alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia.
Porotalous, VE2 RH1 toteutuisi	–	–	– –	– – –	– – –	Tuotannon lisääntyessä liikenne ja porokolarit lisääntyvät. Erittäin keskeistä toteutuva VE2 rikastushiekan läjitysalue.
Porotalous, VE2 RH5 toteutuisi	–	–	– –	–	– –	Tuotannon lisääntyessä liikenne ja porokolarit lisääntyvät. Erittäin keskeistä toteutuva VE2 rikastushiekan läjitysalue.

Copyright © Pöyry Finland Oy

Vaihtoehtojen vertailu Kevitsan kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa (Hankevastaava FQM Kevitsa Mining OY / Konsultti Pöyry Finland Oy).

Vaikutusten suuntaa ja voimakkuutta on havainnollistettu ”liikennevaloväreillä” sekä plussilla ja miinuksilla.

	Juomasuo rikastamo aluevaihtoehto VE1	Salmijärvi rikastamoaluevaihtoehto VE2	Jäteasema rikastamo aluevaihtoehto VE3	Hankkeen toteuttamatta jättäminen VE0
Vaikutukset maa- ja kallioperään
Rikastamo	Pysyvä, paikallinen vaikutus toiminta-alueen maaperään. Pölyn ja rikastushiekka-alueen suotovesien mahdolliset maaperävaikutukset rajoittuvat toiminta-alueelle.			Hankkeen aiheuttamat maaperävaikutukset jäävät toteutumatta. Aiemmasta louhinnasta ja malminetsinnästä aiheutuneet vähäiset maaperävaikutukset jäävät alueelle.
Pohjoinen louhinta-alue	Pintamaan poiston ja louhinnan suorat vaikutukset maa- ja kallio- perään. Pölyn välityksellä aiheutuvat geokemialliset vaikutukset rajoittuvat pääosin kaivospiirin sisälle.
Eteläinen louhinta-alue	Pintamaan poiston ja louhinnan suorat vaikutukset maa- ja kallio- perään. Pölyn välityksellä aiheutuvat geokemialliset vaikutukset rajoittuvat pääosin kaivospiirin sisälle.
Vaikutukset vesitöihin virtaaman kautta
Rikastamo	Vedenottotarve vähäistä, hulevedet voidaan hyödyntää rikastamolla, virtaamamuutokset näkyvät ensisijaisesti vesistöketjun yläosissa kaivoksen lähellä.	Vedenottotarve rikastamolle, pohjoiselta louhinta-alueelta johdettava hulevesiä vesistöön, vesistöjen virtaamat ovat pieniä, jolloin prosentuaaliset muutojset nousevat suuriksi.	Vedenottotarve rikastamolle, pohjoiselta louhinta-alueelta johdettava hulevesiä vesistöön, vesistöjen virtaamat ovat pieniä, joten vaikutukset virtaamiin tulevat nousemaan melko suuriksi.	Vesistöjen virtaamat säilyvät ennallaan ja mahdolliset muutokset aiheutuvat muista tekijöistä.
Pohjoinen louhinta-alue		Louhosvesiä ei voidaan hyödyntää rikastamolla, vaikutuksissa ei kuitenkaan merkittäviä eroja vaihtoehtoon VE 1.	Louhosvesiä ei voida hyödyntää rikastamolla, vaikutuksissa ei kuitenkaan merkittäviä eroja vaihtoehtoon VE 1.
Eteläinen louhinta-alue	Ei vedenottoa, virtaamamutokset vähäiset, ei vaikutuksia Kesäjokeen.
Vesistövaikutukset normaalitilanteessa johdettaessa hulevesiä, prosessivesille kierrätys
Rikastamo	Kuormitus ja vaikutukset kohdistuvat pääasiassa vesistöketjun alkupäähän, Ylimmäiseen ja Alimmaiseen Välilampeen, ei vaikutuksia Kitkajokeen (kiintoaine, sulfaatti)	Vaikutukset Salmijärven ja alapuolisten järvien vedenlaatuun jäävät todennäköisesti melko vähäisiksi (sulfaatti).	Vaikutukset kohdistuvat pääosin Koivulampeen ja vähenevät mentäessä vesistöketjussa alaspäin (sulfaatti, metallit).	Vedenlaatu säilyy ennallaan ja mahdollisetmuutokset aiheutuvat muista tekijöistä.
Pohjoinen louhinta-alue		Louhosvesiä ei voida hyödyntää rikastamolla, vaikutuksissa ei kuitenkaan merkittäviä eroja vaihtoehtoon VE 1.	Louhosvesiä ei voidahyödyntää rikastamolla, vaikutuksissa ei kuitenkaan merkittäviä eroja vaihtoehtoon VE 1.
Eteläinen louhinta-alue	Kuormitus on vähäistä, kuormituksesta aiheutuvat vaikutukset eivät erotu normaalista vaihtelusta Kesälahdessa.
Kalasto
Rikastamo	Virtaama- ja vedenkorkeuden muutoksilla saattaa Pohjaslammessa olla negatiiviisia vaikutuksia kaloihin. Muissa vesistöissä vaikutukset ovat vähäisiä.	Virtaama- ja vedenkorkeuden muutoksilla ja Salmijärven itäpäädyn patoaminen aiheuttavat kalastolle merkittävää haittaa. Muutoin vaikutusten arvioidaan olevan vähäisiä.	Veden määrällisistä muutoksista johtuvat vaikutukset kalastoon voivat olla suuria Koivulammessa. Muutoin vaikutukset arvioidaan vähäisiksi.	Ei vaikutuksia kalastoon.
Pohjoinen louhinta-alue	Kalastoon kohdistuvat vaikutukset jäävät hyvin vähäisiksi.	Kalastoon kohdistuvat vaikutukset jäävät hyvin vähäisiksi.
Eteläinen louhinta-alue	Kalastoon kohdistuvat vaikutukset jäävät hyvin vähäisiksi.

Vaihtoehtojen vertailu Kuusamon kultakaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa (Hankevastaava Dragon Mining Oy / Konsultti Ramboll Finland Oy). Tummansinisellä on kuvattu suurta ja vaaleansinisellä kohtalaista haitallista vaikutusta.

Liite 9. Määritelmät ja lyhenteet

Määritelmät

• Hankkeesta vastaava = Kaivoshankkeen toiminnanharjoittaja, joka yleensä tekee ELY-keskukselle aloitteen arviointimenettelyn aloittamisesta sekä laatii arviointiohjelman ja arviointiselostuksen.
• Luonnontila = Kohteen luonnonympäristön tila ennen merkittäviä ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia.
• Luontotyyppi = Rajattavissa oleva maa- tai vesialue, jolla vallitsevat samankaltaiset ympäristötekijät ja eliöstö, ja joka eroaa näiden ominaisuuksien perusteella muista luontotyypeistä.
• Nykytila = Kohteen luonnonympäristön ja muun ympäristön tila tarkasteluhetkellä.
• Sosiaalinen toimilupa = Paikallisten yhteisöjen hyväksyntä ja tuki hankkeelle.
• Yhteysviranomainen = Kaivoshankkeissa yhteysviranomaisina toimivat alueelliset ELY-keskukset, jotka ohjaavat arviointimenettelyä, hoitavat lainmukaiset tiedotukset ja kuulutukset sekä järjestävät julkiset kuulemistilaisuudet. Yhteysviranomainen tarkistaa arviointiohjelman ja arviointiselostuksen ja antaa niistä lausuntonsa.
• Ympäristövaikutusten arviointimenettely = YVA-lain mukainen menettely, jossa selvitetään ja arvioidaan tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutukset ja kuullaan viranomaisia ja niitä, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjä ja säätiöitä, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea.
• YVA-ohjelma = Hankkeesta vastaavan laatima suunnitelma tarvittavista selvityksistä ja arviointimenettelyn järjestämisestä.
• YVA-selostus = Asiakirja, jossa esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä yhtenäinen arvio niiden ympäristövaikutuksista.

Lyhenteet

• GTK = Geologian tutkimuskeskus
• ELY-keskus = Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
• PIMA-asetus = valtioneuvoston asetus (214/2007) maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista
• PM = ilmassa olevat hiukkaset (particulate matter), kirjainlyhenteen jälkeen ilmoitetaan tutkittavien hiukkasten suurin halkaisija (μm), esim. PM10-hengitettävät hiukkaset; PM2,5-pienhiukkaset
• STUK = Säteilyturvakeskus
• SYKE = Suomen ympäristökeskus
• SVA = sosiaalisten vaikutusten arviointi
• YVA = ympäristövaikutusten arviointi

Liite 10. Lisätietoja

• Euroopan komissio 2000. Natura 2000 -alueiden suojelu ja käyttö – Luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan säännökset. Euroopan yhteisön virallisten julkaisujen toimisto, Luxemburg. (Viitattu 23.1.2015)
• Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/105/EY. Ympäristölaatunormeista vesipolitiikan alalla.
• Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/39/EU. Direktiivien 2000/60/EY ja 2008/105/EY muuttamisesta vesipolitiikan alan prioriteettiaineiden osalta.
• GTK 2014. Geologian tutkimuskeskus. Maaperän taustapitoisuudet, karttapalvelu. (Viitattu 23.1.2014)
• Hakapää, A. & Lappalainen, P. (toim.) 2009. Kaivos- ja louhintatekniikka. Kaivannaisteollisuusyhdis-tys ry, Opetushallitus. Vammalan kirjapaino Oy. 388 s. Uusi painos tulossa vuonna 2015.
• Heikkinen, P. M. (toim.), Noras, P. (toim.), Mroueh, U.-M., Vahanne, P., Wahlström, M., Kaartinen, T., Juvankoski, M., Vestola, E., Mäkelä, E., Leino, T., Kosonen, M., Hatakka, T., Jarva, J., Kauppila, T., Leveinen, J., Lintinen, P., Suomela, P., Pöyry, H., Vallius, P., Tolla, P. & Komppa, V. 2005. Kaivoksen sulkemisen käsikirja. Kaivostoiminnan ympäristötekniikka. Outokumpu Oyj, Tieliikelaitos, Maa ja Vesi Oy, GTK ja VTT. Vammalan kirjapaino. 165 s.
• Idman, H. (toim.), Kahra, A. (toim.), Heikkinen, P., Tiainen, M. & Lehtinen, K. 2007. Malminetsintä ja kaivostoiminta suojelualueilla sekä saamelaisten kotiseutualueella ja poronhoitoalueella. Opas. KTM julkaisuja 28/2007. 86 s.
• Jantunen, J. 2012. Kiviaineshankkeiden ympäristövaikutusten arviointi. Suomen ympäristö 27/2012. Helsinki, Suomen ympäristökeskus. 58 s.
• Jantunen, J. & Hokkanen, P. 2010. YVA-lainsäädännön toimivuusarviointi. Suomen ympäristö 18/2010. Ympäristöministeriö. Helsinki. 90 s.
• Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 20/1999. Ympäristövaikutusten arvioin-timenettelyn opas kaivoshankkeisiin. 82 s.
• Kauppi, S. (toim.) 2013. Ympäristötietoa kaivoshankkeista – taustatietoa kaivostoimintaan liittyvästä lainsäädännöstä ja eräiden kaivosten ympäristötarkkailusta. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10/2013. Helsinki, Suomen ympäristökeskus. 39 s.
• Kauppila, P., Räisänen, M. L. & Myllyoja, S. (toim.) 2011. Metallikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt. Helsinki, Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristö 29. 213 s.
• Kauppila, T., Komulainen, H., Makkonen, S. & Tuomisto, J. (toim.) 2013. Metallikaivosalueiden ym-päristöriskinarviointiosaamisen kehittäminen: MINERA-hankkeen loppuraportti. Geologian tutkimus-keskus, Tutkimusraportti 199. 223 s.
• Kinnunen, T. (toim.) 2005. Pohjavesitutkimusopas. Käytännön ohjeita. Suomen vesiyhdistys r.y. 194 s.
• Kokko, K., Oksanen, A., Hast, S., Heikkinen, H. I., Hentilä, H. L., Jokinen, M., Komu, T., Kunnari, M, Lépy, E ́., Soudunsaari, L., Suikkanen, A. & Suopajärvi, L. 2013. Hyvä kaivos pohjoisessa – opaskirja ympäristösääntelyyn ja sosiaalista kestävyyttä tukeviin parhaisiin käytäntöihin. (Viitattu 23.1.2015).
• Liikennevirasto 2013. Kaivostoiminnan liikenteelliset tarpeet pohjoisessa – esiselvitys, Työryhmän taustaraportti. Helsinki, Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 11/2013. 127 s.
• Liikennevirasto 2013. Ratahankkeiden arviointiohje. Helsinki, Liikenneviraston ohjeita 15/2013. 104 s.
• Luodes, H., Kauppila, P. M., Karlsson, T., Nikkarinen, M. Aatos, S., Tornivaara, A., Wahlström, M. & Kaartinen, T. 2011. Kaivannaisjätteen luokittelu pysyväksi – Louhinnassa muodostuvat sivukivet, Ympäristöministeriö, Helsinki, Suomen ympäristö 21. 35 s.
• Paliskuntain yhdistys. 2014. Opas poronhoidon tarkasteluun maankäyttöhankkeissa. Rovaniemi, Pohjolan Painotuote Oy. 50 s.
• Pasanen, A. & Kousa, A. 2013. Kaivosten energiatuotannon päästöt ja ajoneuvojen pakokaasupääs-töt. Teoksessa: Kauppila, T., Komulainen, H., Makkonen, S. & Tuomisto J. (toim.) 2013. Metallikaivos-alueiden ympäristöriskinarviointiosaamisen kehittäminen: MINERA-hankkeen loppuraportti. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 199, 69–71.
• Pölönen, I. & Halinen, A. 2014. Turvetuotanto- ja kaivoshankkeiden YVA-selostusten laadunvalvonta ja oikeudelliset laadunvarmistuskeinot. Ympäristöministeriön raportteja 25. 76 s.
• Riekkinen, V. 2014. Työkalu ympäristövaikutusten merkittävyyden arviointiin, Sovelletun matematiikan erikoistyö, Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu, Teknillisen fysiikan ja matematiikan kou-lutusohjelma. 38 s.
• Söderman, T. 2003. Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi – kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa, Helsinki, Suomen ympäristökeskus. Ympäristöopas 109. 2003.
• THL 2013. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnin käsikirja, menetelmät. Viitattu 23.1.2015.
• Tiehallinto 1999. Tiehankkeiden ja tienpidon toimien ympäristövaikutusten selvittäminen. Tielaitos. Helsinki, Tiehallinto, tie ja liikennetekniikka. 20 s.
• Tiehallinto 2009. Ympäristövaikutusten arviointi tiehankkeen suunnittelussa. Helsinki, Tiehallinto. 68 s.
• TEM 2014. Malminetsintä suojelualueilla sekä saamelaisten kotiseutualueella ja poronhoitoalueella. 71 s.
• Törnqvist, J. & Talja, A. 2006. Suositus liikennetärinän arvioimiseksi maankäytön suunnittelussa. Espoo, VTT Working Papers 50. 46 s.
• Valtioneuvoston asetus 214/2007. Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdis-tustarpeen arvioinnista, 1.3. 2007.
• Valtioneuvoston asetus 713/2006. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenette-lystä 17.8.2006.
• Valtioneuvoston asetus 1022/2006. Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista.
• Verta, M., Kauppila, T., Londesborough, S., Mannio, J., Porvari, P., Rask, M., Vuori, K.-M. & Vuori-nen, P. J. 2010. Metallien taustapitoisuudet ja haitallisten aineiden seuranta Suomen pintavesissä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12/2010. 35 s. + 4 liitettä.
• Ympäristöministeriö 2013. Natura-alueen toteutus ja arviointi. (Viitattu 23.1.2015).

Katso myös

Tämän raportin muut osat	Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa · Kaivostoiminnan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn lähtökohdat · Kaivostoiminnan YVA-menettelyn päävaiheet · Kaivostoiminnan ympäristövaikutusten arvioinnin osatehtävät · Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa:Liitteet
Muita kaivostoimintaan liittyviä sivuja	Kaivos-YVA-opas (työversio) · Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa (Kaivos-YVA-oppaan lopullinen versio) · Minera-hanke · Hyvä kaivos pohjoisessa · Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt · Teemasivu:Kaivostoiminta
Sivun aiheeseen liittyviä muita sivuja

Tämä sivu on tiedonmuru. Tämä sivu poikkeaa muusta Opasnetin sisällöstä sen suhteen ettei se ole vapaasti muokattavissa. Käyttäessäsi sivun sisältämää tietoa muualla ole hyvä ja viittaa tähän sivuun näin: Jorma Jantunen & Tommi Kauppila (toim.), Marja Liisa Räisänen, Hannu Komulainen, Päivi Kauppila, Tapani Kauppinen, Hannu Törmä, Matti Leppänen, Anna Tornivaara, Antti Pasanen, Eija Kemppainen, Anne Raunio, Mika Marttunen, Jyri Mustajoki, Sari Kauppi, Petri Ekholm, Timo Huttula, Hannu Makkonen, Kirsti Loukola-Ruskeeniemi: Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa. Opasnet 2015. Viite: TEM oppaat ja muut julkaisut 3/2015. [[1] TEM_opas_3_2015_Ymparistovaikutusten_arviointimenettely_kaivoshankkeissa_12032015] Viitattu 22.12.2024.

Tämä sivu on tiedonmuru. Sivutunniste: Op_fi5052
Moderaattori:Heta (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi5052}} Tämän Opasnet-sivun julkaisutiedot Jorma Jantunen & Tommi Kauppila (toim.), Marja Liisa Räisänen, Hannu Komulainen, Päivi Kauppila, Tapani Kauppinen, Hannu Törmä, Matti Leppänen, Anna Tornivaara, Antti Pasanen, Eija Kemppainen, Anne Raunio, Mika Marttunen, Jyri Mustajoki, Sari Kauppi, Petri Ekholm, Timo Huttula, Hannu Makkonen, Kirsti Loukola-Ruskeeniemi: Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa. Opasnet 2015. Viite: TEM oppaat ja muut julkaisut 3/2015. [[2] TEM_opas_3_2015_Ymparistovaikutusten_arviointimenettely_kaivoshankkeissa_12032015] Viitattu 22.12.2024.