Ympäristöriskinarviointipäivä: paneelikeskustelu

Ympäristöriskinarviointipäivän paneelikeskustelu sisältää muistiinpanot keskustelusta, joka käytiin Ympäristöriskinarviointipäivän päätteeksi (Kuopion yliopisto, Tietoteknia, auditorio, 27.6.2007).

Terttu Vartiainen: alustus paneeliin

Terttu Vartiainen: maaperän kohteita 21000 tilastoitu

• 4000 pohjavesialueilla, lähellä pohjavettä 3200 kohdetta
• Ympäristöhallinnossa on tehty 3000 pilaantuneen maan kunnostuspäätöstä, vuosittain alkaa 300 puhdistushanketta. Suurin osa kunnostuksesta tehdään yksityisellä rahoituksella. Useimmat kohteet ovat kaatopaikkoja tai sahoja, kyllästämöjä. Oma lukunsa ovat öljyllä saastuneet maa-alueet mm. huoltoasemat. Näitä on 1400 kpl.
• Ihmisten kannalta maan pilaantuminen on erityisen tärkeä pohjaveden saastumisen kannalta, koska sitä käytetään juomavetenä.

Voidaanko antaa yleispätevä terveysperusteinen pitoisuusraja-arvo saastuneiden maiden haitta-aineille?

• Jouko Tuomisto: Riski syntyy kahdesta asiasta: kemikaalin vaaralliset ominaisuudet ja kemikaalille altistuminen. Onko olemassa yleispätevää sääntöä, jonka mukaan ihminen altistuu? Ei ole, vaan altistuminen vaihtelee tapauskohtaisesti.
  • Altistumisreitti, jolla maaperän aineille voi altistua on kriittinen: pohjavesi, pöly/hengitys
  • Käyttötarkoituksen muutos vaikuttaa altistusskenaarioihin.
  • Voiko ihminen altistua vesistön kautta: kala voi kontaminoitua ja aiheuttaa ravintoaltistumisen?

→ Vähänkin merkittävämmässä ongelmatilanteessa tarvitaan tapauskohtainen arvio.

• • Tosin maatalousmaalle voidaan antaa raja-arvo esimerkiksi pellon kadmiumille, koska altistusskenaario on niin vakio.
• Anna-Maija Pajukallio: Ei voida antaa raja-arvoa, mutta ohjearvo pitää antaa. Tarvitaan yleispäteviä pelisääntöjä helppoihin tapauksiin. Esimerkiksi PIMA-asetuksessa (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20070214) on ohjearvoja apuna.
• Kai Nykänen: "Pitää olla ohjarvo" on ohjeena hyvä, mutta ongelmana on, että ne tuppaavat löytymään lupapäätöksestä raja-arvona. Eli ne muuttavat luonnettaan päätöksenteossa. Sen jälkeen se on sitova ja voi aiheuttaa ongelman teollisuudelle vaikkei todellista riskiä olisi.
  • Ekologisin perustein voi asettaa raja-arvoja. Kuitenkin tämä on hivenaineille ongelmallista, ja luontaisen taustan ajallinen ja paikallinen vaihtelu tekee sen oikeastaan mahdottomaksi.
• Jussi Leveinen: Miksi pitäisi asettaa terveysperusteisia raja-arvoja? Hallinnon pitäisi olla oikeudenmukaista eli se ei saa olla liian kahlitsevaa. Lainsäädännön täytyy mahdollistaa viranomaiselle järjenkäytön.
• Juhani Ruuskanen: Olen samalla linjalla kuin Jouko Tuomisto: kyse on pitoisuustasoista mutta myös altistumisesta. Tässähän on kyse riskinarvioinnin osalta tietystä vaiheesta. Kysymystä tulee tarkastella massavirtatarkasteluna. Mikä on olennaista terveysvaikutuksen kannalta? Pitoisuus, kemiallinen koostumus, monet muut. Massavirtatarkastelun mukaisesti täytyy vastata ei, niin moni muu muuttuja vaikuttaa altistumisen muodostumiseen. Tarkan raja-arvon asettaminen on mahdotonta tästä syystä.
• Janne Kankkunen: Mitä siitä seuraisi jos raja-arvo olisi? Ainakin kunnostuskohteita riittäisi jos olisi sitova arvo. Mutta kuka niitä riskinarviointeja tekisi? Muuntuisiko riskinarviointi sitten sarjatuotannoksi? Nythän se on pitkällinen prosessi ja iso työ. Viime kädessä päätöksentekijän on päätös tehtävä. Luulen, että jos raja-arvoja asetetaan, ne vedetään tiukalle. Tämä johtaa siihen, että tutkijoille tulee entistä enemmän lausuntopyyntöjä.
• Anna-Maija Pajukallio: Metallien osalta ohjeiden pitäisi olla joustavia taustapitoisuuden suhteen. Mutta kuitenkin tarvitaan jotain pelisääntöjä, jotta voidaan tehdä ne 400 päätöstä jotka vuosittain tehdään. Tarkasteltavia kohteitakin on pari tuhatta vuodessa. Tarvitaan siis skriinaustyökaluja.
• Kai Nykänen: Olen samaa mieltä siitä, että tarvitaan ohjearvo joka laukaisee selvityksen, mutta tämä on eri asia kuin kunnostustoimien laukeaminen. Meidän laitoksemme esimerkiksi on meren rannassa ja tilanne on mietittävä tapauskohtaisesti.
• Anna-Maija Pajukallio: PIMA:n tarkoitus on nimenomaan korostaa tapauskohtaista arviointia.
• Jouko Tuomisto: Eilen puhuttiin siitä, miten suhtaudutaan luontaisiin pitoisuuksiin. Esimerkiksi Kymenlaakson korkeat fluoripitoisuudet: ollaanko yhtä tiukkoja kuin muuallakin vai saako taustaa vähentää alta pois?
• Anna-Maija Pajukallio: Tähän asiaan on otettu kantaa esimerkiksi metallien suhteen. Meillä on "added risk approach" eli tarkastellaan taustapitoisuuden ylittäviä pitoisuuksia. Näitä voi sitten manipuloida eri perustein. Tausta on siis yritetty huomioida.
• Kari Pasanen: Terveysperusteisiin arvoihin tarvitaan näyttöä ja ei varmaankaan pieni haitta riitä näytöksi. Pitäisikö siis arseeniraja-arvokin poistaa asuinalueilla?
• Terttu Vartiainen: Arseenin raja-arvo juomavedelle puuttuu.
  • Jouko Tuomisto: Käsittääkseni tämä ei pidä paikkaansa, arseenin terveysperustainen enimmäispitoisuus juomavedessä on 0,01 mg/l.
  • Jouni Tuomisto: Tässä lieneekin kyse arseenin raja-arvosta maaperässä.|--Jouni 28. kesäkuuta 2007 kello 15.43 (EEST)
• Jouko Tuomisto: Juomaveden pitää olla turvallista, ja siihen on annettu raja-arvoja. Vesi ei ole kovin vaikea raja-arvojen kohde, koska altistus on selvä: kaksi litraa päivässä on hyvä arvio altistuksesta. Mutta jos puhutaan maaperästä ja siitä, miten esimerkiksi arseeni voi mennä pohjaveteen, niin ollaan eri tilanteessa ja eri lainsäädännössä.
• Kari Pasanen: Jos olisi evidenssiä terveyshaitasta, niin olisiko väliä puhutaanko pihan maaperästä vai juomavedestä?
• Terttu Vartiainen: Ne ovat eri asioita. Humarniemen asuinalueella oli hurja pitoisuus dioksiineja maaperässä, mutta väestö ei ollut altistunut. Tämän takia pelkästään maaperässä olevalle aineelle ei voi antaa raja-arvoa.
• Jussi Reinikainen: Taustalla on aina jokin altistusskenaario, mutta maaperälle tämä on hankalampi tehdä. On kuitenkin valittu tietyt perusskenaariot esim. pientaloalueelle tai teollisuusalueelle. Sitä voi tietysti lähteä tarkentamaan eri maankäyttömuodoille. Näiden skenaarioiden tulokset voivat olla hyvinkin sitovia, ja eri maissa onkin tällä perusteella annettuja raja-arvoja. Tiettyjen ominaisuuksien perusteella voidaan siis antaa tarkennettuja skenaarioita. Meillä (PIMAssa) ei haluttu tähän lähteä vaan korostettiin tapauskohtaista arviointia.
• Janne Kankkunen: Mieluummin ajattelen kynnyskysymyksenä maankäytön muutosta. Asemakaava ja sen muutos usein johtaa maan muokkaamiseen. Tulee pölyä, pinta paljastuu ja tämä voi laukaista riskin. Se on yksi syy, miksi ERACissa (http://www.eracnet.fi) halutaan katsoa maankäyttöä eikä pelkkiä metalleja.

Miten hoidetaan seokset?

• Kai Nykänen: En osaa sanoa. REACHissähän nämä tulevat mutta en ole tutustunut. Mutta pääkomponentiksi katsotaan aine, jos sitä on yli 80% tuotteesta.
• Terttu Vartiainen: Entä jos sivutuote on paljon toksisempi?
• Kai Nykänen: No niinhän se meillä onkin sinkin osalta. Mutta meillä sinkkituote on 99.99 % puhdasta, joten unohtaisin sen lopun.
• Anna-Maija Pajukallio: Usein maa-alueet ovat sekapilaantuneita. jos katsotaan yksi aine kerrallaan ja verrataan raja-arvoihin, niin se ei ole hyvä tilanne. Varsinkin jos on yhteisvaikutuksia. PIMAssakin korostetaan yhteisvaikutusten miettimistä. Tulevaisuudessa ehkä siirrytään biomonitorointiin ja katsotaan indikaattorieliöitä eikä yksittäisiä kemikaaleja.
  • Saksassa on biomonitorointiin kättä pitempää.
  • PIMA-asetuksessa on annettu öljyhiilivedyille fraktiokohtaiset ohjearvot, joille ei ole olemassa selkeitä toksikologisia perusteita. Arvot ovat kuitenkin osoittautuneet käytännössä toimiviksi työkaluiksi. Kohdekohtaisessa riskinarvioinnissa suositellaan fraktioiden lisäksi analysoimaan myös yksittäisiä indikaattorikemikaaleja.
• Jussi Leveinen: Tämä ei ole oikein geologin asia. Vesilaitoksilla on ollut omat määräyksensä mitä pitää tutkia. Muuta ei sitten ole tutkittu, eikä kontaminanttien seoksia tunneta. Niitä kuitenkin täytyisi mitata ainakin silloin tällöin.
• Terttu Vartiainen: Miten tekisit riskinarvioinnin?
• Jussi Leveinen: Onneksi ei minun tarvitse tehdä.
• Jouko Tuomisto: Sahanpohjat ja kloorifenolit käyvät esimerkistä: huomio kiinnitetään myrkyllisiin PCDD/F-epäpuhtauksiin (dioksiineihin ja furaaneihin), mutta pääkemikaali kloorifenoli menee pohjavesiin kun taas epäpuhtaudet eivät. Taas kerran tulee kysymys että pitää miettiä kokonaisuutta tapauskohtaisesti.
  • Toinen asia on miettiä mitä tehdään sahanpohjille ja maamassoille. Kloorifenolit kyllä saadaan hajoamaan kompostoinnissa mutta dioksiineja ei: dioksiini rikastuvat prosessissa. Pitää siis käyttää järkeä tapauskohtaisesti.
  • Kadmium on tästä esimerkkinä: yleensä on sivutuote, mutta se saattaa olla kertaluokkia toksisempi kuin päämetalli.
• Juhani Ruuskanen: Tämä on vaikea ongelma, kun mietitään riskinarvioinnin kannalta. Kun mennään altistusprosessiin, seoksen komponenteilla voi olla erilainen olomuoto, ja altistuminen myös voi olla ihan erilainen - pitää siis tarkastella komponenteittain.
  • Lisäksi vaikutusmekanismit vaihtelevat ja tämä on oma ongelmansa. Niinpä tätä pitäisi tarkastella komponenttipohjalta. Mutta tällöin tullaan ongelmaan, että joudutaan 50 kemikaalin seokselle tekemään 50 riskinarviota.
• Janne Kankkunen: Metallien osalta on tullut spektriajattelu selväksi. Tämä on priorisointikysymys eli vain kriittisimmät komponentit seoksesta nostetaan tarkempaan tarkasteluun.
• Kai Nykänen: Biomonitorointia on meillä tehty, ja on selvitetty merisedimenteistä surviaissääskimutaatiota. Mutta jos todetaan haittoja, tulee ongelma että mikä se aiheutti todetun haitan. Eli miten tulkitaan positiivisia tuloksia ja mitä niillä tehdään. * Jussi Leveinen: Kysymys kloorifenoleista herätti kysymyksen prioriteettilistan aineiden riskinarviointien nopeudesta. Monenko kemikaalin osalta on saatu tehtyä päätöksiä? Kestävät vuosikausia nämä raporttien teot.
• Kai Nykänen: On saatu 80 raporttia päätökseen tähän mennessä.
• Jussi Reinikainen: Seosten käyttötarkoitus ratkaisee paljon: jos on jo pilaantunut ympäristö, voidaan käyttää toksisuustestiä, koska tarkalla syyllä ei ole väliä. Pitää kumminkin puhdistaa jos on toksisuutta. Jos on kyse uusista kemikaaleista, voidaan ehkä käyttää varovaisuusperiaatetta.
• Kari Pasanen: ovatko yhteisvaikutukset yleensä riskiä lisääviä vai vähentäviä?
• Jouko Tuomisto: Tässä ei ole vielä puhuttu yhteisvaikutuksista vaan aineiden korreloitumisesta esimerkiksi tuotteissa tai ympäristössä.
  • Yhteisvaikutukset ovat kantava voima endocrine disruption-keskustelussa (hormonihäirikkokemikaaleissa). Tässä usein unohtuu se yleinen lähtökohta, että yhteisvaikutus on yleensä korkeintaan erillisten vaikutusten summa.
• Juhani Ruuskanen: Eilen saimme hyvän esimerkin blokkaavasta vaikutuksesta. Kemiallinen matriisi vaikuttaa.

Onko pilaantuneiden maiden riskinarvioinnissa suuria aukkoja?

• Anna-Maija Pajukallio: On suuria aukkoja ekologisella puolella, terveyspuolella on enemmän kokemusta.
• Jussi Leveinen: Ruoskisin geologeja: pitäisi kartoituksessa ottaa huomioon riskinarvioinnille tärkeitä asioita kuten maaperän kapillaariominaisuudet. Tätä ei nykyään tehdä.
• Juhani Ruuskanen: Jos ajatellaan vuodenaikaisvaihtelua, kysymys vielä monimutkaistuu.
• Jussi Reinikainen: On maaperän erilaisia tekijöitä huomioitu jollain tavalla, mutta yleensä oletetaan stabiili tasapainotila ilman vuodenaikaisvaihtelua. Yksinkertaiset asiat kuten lumipeite on huomioitu, mutta kemiallisiin reaktioihin ja liukoisuuksiin ei ole tavanomaisissa riskinarvioinneissa menty.
  • Yleensä riskinarvioinnit ovat pikaisia hankkeita jossa tarvitaan yleiskuva, mutta joskus tarvitaan isompia analyysejä.
• Raimo Nevalainen: Virtaamapiikki keväällä pitäisi ainakin huomioida, se on jopa 80 % koko vuoden virtaamasta, ja aineet lähtevät liikkeelle.
• Jussi Leveinen: Fluorin vapautuminen vaihtelee paljonkin lämpötilan mukaan. Ilmastonmuutos, joka voi olla jopa +4 °C, voi muuttaa metallien taustapitoisuuksia.
• Jouko Tuomisto: Tietoaukot terveyspuolella ja ympäristöpuolella ovat erilaiset. Toksikologia hyvin tunnettu, altistuminen ei. Ei tiedetä ihmisten altistumista edes yksinkertaisessa skenaariossa, jossa piipusta tulee yksi tonni tavaraa.
  • Tähän on yritetty kehittää faktoria karkeihin tarkasteluihin. Mutta maaperään ja vesistöön mentäessä ollaan vaikeammissa prosesseissa kuin esimerkin ilmakehäleviämisessä.
  • Ympäristöpuolella epäselvää on vaikutus, altistus on usein selkeämpi: vesistön haitta-ainepitoisuus kertoo paljon kalojen tai vesikirpun altistumisesta.
• Marko Tainio: Riskinarviointien määrä todennäköisesti lisääntyy: mistä löytyvät asiantuntijat tuleviin riskinarviointeihin? Onko se käytännössä konsulttityötä? Onko riskinarviointien avoimuutta säädelty? Miten kansalaiset voivat osallistua?
• Anna-Maija Pajukallio: Avoimuus lähtee siitä, että lupa-asian materiaali on julkista. YVAssa kuullaan kansalaisia. PIMAssa työtä tekevät pitkälti konsultit. On osaavia ja huonompia konsultteja, mutta hekin oppivat. Ympäristöhallinto järjestää koulutusta ja suhtaudun toiveikkaasti tähän.
  • SYKE lähtee vetämään riskinarvioinnin arviointiryhmää joka käynnistyy pian. Tätä kautta saadaan toivottavasti hyödyllistä palautetta.
• Kai Nykänen: Riskinarviointiraportit ovat luottamuksellisia luonnoksina, vain viimeinen raportti on julkinen. REACHin takia ollaan ongelmissa. Onneksi sinkille on jo olemassa riskinarviointi. Mutta me tuotamme myös elohopeaa, enkä tiedä miten elohopean altistus arvioidaan REACHin mukaisesti.
• Marko Tainio: Löytyvätkö riskinarvioinnit MATTI-tietokannasta?
• Anna-Maija Pajukallio: Tietokanta on viranomaiskäyttöön. Sieltä voi tilata tietoja, mutta ei pääse suoraan selaamaan.
• Marko Tainio: Alankomaissa on ympäristövaikutusten arvioinneille (YVA) arviointiryhmä, ja seurannan ansiosta YVAt ovat kuulemma parantuneet.
• Terttu Vartiainen: Parempaan suuntaan ollaan näissä asioissa menty, ja hyvällä mallilla ollaan Suomessa.

Juhani Ruuskanen: Päätössanat

Ympäristötutkimuksen historia: mistä olemme tulleet

• 80-luvulla mitattiin pitoisuuksia eri puolilta ympäristöä.
• 90-luvulla mitattiin kemiallisia komponentteja ja kehitettiin analytiikkaa.
• 90-luvun lopulla mentiin altistukseen.
• 2000-luvulla ollaan riskinarvioinnissa.
• Tässä on hyvin selkeä trendi olemassa, ja taustaa löytyy sekä hallinnosta että tutkimuksesta. Nyt näyttää siltä, että riskinarviointi on piste i:n päälle. Toisaalta emme tiedä mitä ympäristötiede on 15-20 vuoden päästä.
• Kun tulee tarve toteuttaa, mistä me saamme asiantuntijat? Olen tätä virkani puolesta miettinyt, ja ongelma on polttava. Koulutusprosessit eivät ole seuranneet tarpeen kehitystä. Pallo heitettävä koulutusorganisaatioille.
• Kun puhutaan tutkintokoulutuksesta (FM, FT), nyt pitää unohtaa se ja suunnata koulutus osaamiseen. Pitää päästä riskinarvioinnissa osaamiseen, ja tämän on näyttävä koulutuksessa. Tavoitteena on riskinarvioinnin osaaja eikä FM tai FT.
• Osaamisen kirjo: tarvitaan monenlaista tietotaitoa, eikä meillä vielä ole semmoisia verkostoja, jotka pystyisivät hyödyntämään kaikkia tietoalueita joita tarvitaan. ERAC on hyvä tässä suhteessa.
• Tutkijoiden välinen vuorovaikutus projektit ja yhteistyö viranomaisten ja teollisuuden ja toimijoiden kanssa ovat tärkeitä. Tällaiset tapahtumat jossa nyt olemme ovat tärkeitä. Toivoisin riskinarviointipäiville jatkoa, ja heitän pallon toimijoille (Kuopion yliopisto, Geologian tutkimuskeskus, Kansanterveyslaitos), jotta tästä tulisi vuosittainen tapahtuma. Tarvitsemme vuoropuhelua, ja on tärkeää kerran vuodessa kokoontua pohtimaan ajankohtaisia aiheita.