Keskustelu:Jaettu ymmärrys

Opasnet Suomista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Holmströmille avoimuuden ongelmista

Tämä teksti on kirjoitettu vastineeksi Saska Saarikosken kirjoittamaan nobelisti Bengt Holmströmin haastetteluun Helsingin Sanomissa 15.7.2018 ja sitä seuranneeseen kriittiseen uutiseen 25.7.2018.

Hyvät Bengt ja Saska!

Kiitos erittäin kiinnostavasta haastattelusta ja artikkelista Helsingin Sanomissa 15.7.2018. Se herätti ajatuksia sekä väitteiden puolesta että niitä vastaan, joten ajattelin asiaa kommentoida. Olisin erittäin kiinnostunut myös kuulemaan vastauksia kysymyksiini.

Kopernikus-ongelma on tullut minulle omakohtaisestikin tutuksi tutkimuspiireissä. Tutkijat saattavat olla erinomaisen edistyksellisiä omalla kapealla tutkimusalueellaan mutta samalla vanhoillisia, kun puhutaan tutkimustiedon levittämisestä. Olen nimittäin innokas avoimuuden edistäjä sekä tutkimustyön että päätöksenteon osalta, mutta kokemukseni mukaan harvat ovat valmiita harkitsemaan omien käytäntöjensä muuttamista.

Ensimmäisenä on todettava, että en liity siihen kuoroon, joka vastusti avoimuuskritiikkiä artikkelissa 25.7. ja väitti sitä esimerkiksi elitistiseksi. Minusta avoimuuskritiikki oli päinvastoin erittäin osuvaa ja perusteltua. Se on pyörinyt mielessäni pitkään, koska se ei sopinut aiempaan ajatteluuni. Nyt ymmärrän ristiriidan syyn.

Itse olen erityisesti ajatellut avoimuuden hyötyjä, ja ne ovat mielestäni kiistattomat. Ovathan useimmat ihmiskunnan ällistyttävät edistysaskelet nimenomaan seurausta siitä, että jokin tärkeä innovaatio on saanut vapaasti levitä uusien käyttäjien keskuuteen parantaen kaikkien elämää. Myös avoimuuden puutteen aiheuttama epäsymmetrinen informaatio antaa mahdollisuuden yhdelle ryhmälle sortaa toista, ja tästäkin on lukuisia historiallisia esimerkkejä. Näistä tuskin olemme eri mieltä. Monet avoimuuden haitat ovat mielestäni myös ilmeisiä, mutta hyötyjä olen pitänyt suurempia ja siksi olen ajatellut meillä olevan varaa hoitaa haitat jollain tavalla sitä mukaa kun niitä ilmenee.

Bengt kuitenkin esität avoimuudesta merkittävän systeemisen ongelman, jota en ole noin kirkkaasti ja perustellusti aiemmin kuullut. Ei käy kiistäminen, etteikö poliitikko joutuisi reagoimaan somepaineisiin, vaikka ne olisivatkin lähtöisin joutavista mutta mieliä kuohuttavista pikkuasioista. Minusta on myös uskottavaa, että tämäntyyppinen avoimuus muuttaa kulttuuria epätoivottuun suuntaan, koska päättäjille tulee paineita myötäillä populistista ajattelua asiaperusteisen harkinnan kustannuksella.

En usko avoimuuden ongelmien ratkeavan pelkästään avoimuutta entisestään lisäämällä; en tiedä mikä mekanismi sen pelastuksen aiheuttaisi. Juuri siksi tämä asia jäi mieltäni vaivaamaan. Mutta nyt luulen oivaltaneeni uuden näkökulman, joka tarjoaa mahdollisuuksia ratkaisuihin.

Some on yrimeltään signaalien vahvistamista ja levittämistä tykkäysten perusteella. Tykkäykset puolestaan perustuvat nopeaan, tunnepohjaiseen ajatteluun, jota nobelisti Daniel Kahneman kutsuu tyyppi ykkösen ajatteluksi. Some on siis muuttanut ihmiskunnan impulsiivisemmaksi, ja tämä on perustaltaan ja mekanismeiltaan samaa kuin Bengtin kuvaamat avoimuuden haitat päätöksenteolle.

Kahnemanin nimeää harkitsevan, asiaperustaisen ajattelun kakkostyypin ajatteluksi. Tällainen on käsittääkseni Bengtin mukaan saavutettavissa suljetulla päätösprosessilla, jolloin päättäjät ja asiantuntijat saavat rauhassa harkita asioita piilossa julkisuuden katseilta ja kohuilta. Mutta perimmäinen ongelma ei siis olekaan avoimuus vaan toimintaympäristö, joka estää hidasta, harkitsevaa ajattelua ja suosii nopeaa impulsiivista ajattelua.

Olen samaa mieltä, että avoimuuden kelloa on vaikea kääntää taaksepäin (ainakin ilman autoritääristä sensuuria, eivätkä sen nykyiset esimerkit näytä päätöksentekoa parantavan). Mitä siis olisi tehtävissä? Esitän oman ehdotukseni, joka liittyy omaan tutkimusaiheeseeni Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

Jollain tavalla siis pitäisi lisätä mahdollisuuksia tyyppi kakkosen harkitsevaan ajatteluun politiikassa, sen sijaan että yritetään rajoittaa avoimuutta ja sitä kautta ykköstyypin somekohuja. Vuosikymmen sitten uskoin parempien päätösten ennakkoarviointien auttavan. Jos päätösten vaikutukset arvioidaan etukäteen aina tai edes usein, on helpompi huomioida asiaan liittyvät tiedot ja yllättävätkin tutkimustulokset. Käytäntö kuitenkin osoitti, että tällaiset vaikutusarvioinnit on poliittisesti helppo sivuuttaa yhtenä näkemyksenä muiden joukossa. Tärkeistä asioista kun usein löytyi eri ajatuspajojen tuottamia eriäviä näkemyksiä, joiden nyansseja oli työlästä vertailla.

Nykyään ajattelen, että vaikutusarviointi eli muutamien keskeisten päätösten ja tavoitteiden tarkka analyysi tarvitsee tuekseen myös aihetta koskevan keskustelun analyysiä. Eli jos vaikkapa soteuudistuksen jostain yksityiskohdasta syntyy kohu, jonkun pitäisi analysoida, mistä kohussa oikeastaan on kyse, miten se kytkeytyy päätöksenteon kontekstiin ja keskeisiin tavoitteisiin ja esitetäänkö siinä sellaisia tietoja tai arvoja, joita harkitsevan hyväntahtoisen päättäjän olisi syytä huomioida. Juuri tätä asiaa nykyään ei tehdä, mutta uskon, että sillä olisi päätöksentekoa tasapainottava vaikutus.

Olen alkanut kutsua "jaetuksi ymmärrykseksi" tilannetta, jossa eri tahojen näkemykset ja mielipiteet on kattavasti kuvattu ja erimielisyyksien syyt ymmärretään. Jos aiheesta olisi tarjolla jaettu ymmärrys, yksittäisellä kohulla ratsastaminen olisi vaikeampaa, koska kenen tahansa olisi helppo tarkistaa, onko asiassa perää ja onko se merkittävä. Hesarin haastattelun herättelemänä oivalsin, että kyseessä on nimenomaan ykkös- ja kakkostyypin ajattelun tasapainottaminen väestötasolla.

Voisiko jaettu ymmärrys olla avuksi? Itse olen optimisti, mutta monta asiaa on testaamatta käytännössä. Ensinnäkin, jonkun pitäisi koota ja jäsentää ihmisten käsitykset. Löytyisikö osaavia ja motivoituneita ihmisiä tätä tekemään, ja millä resursseilla se tehtäisiin? Toiseksi, selkeyttäisikö tällainen kuvaus tilannetta niin paljon, että päättäjä voisi käyttää sitä parempaan päätöksentekoon? Kolmas ja ehkä kriittisin kysymys on, syntyisikö tällaisen jaetun ymmärryksen käyttämisen puolesta niin paljon poliittista painetta, että politikointi tahallisesti somekohuja aiheuttamalla vaikeutuisi ja näin päästäisiin parempaan ja harkitsevampaan päätöksentekoon?

Vastauksia minulla ei ole, mutta olemme näitä ideoita THL:ssä kehittämässä ja testaamassa. Tänä kesänä olen myös kokeilurahoituksella testannut erästä tekniikkaa jaetun ymmärryksen tuottamiseksi. Tätä kokeilua voi seurata Kokeilun paikassa https://www.kokeilunpaikka.fi/fi/experiment/624/

Noiden tarkempien kysymysten lisäksi minua kovasti kiinnostaisi kuulla näkemyksenne siitä, onko analyysini ykkös- ja kakkostyypin ajattelusta avoimuuden ongelmien taustalla ylipäänsä osuva. Koska jos analyysi on pätevä, huomiota kannattaisi siirtää harkitsevan ajattelun edistämiseen netissä eikä niinkään avoimuuteen sinänsä.

Jouni Tuomisto
johtava tutkija, THL

Älä usko silmiäsi

Professori Bengt Holmström kertoo Saska Saarikoskelle, miksi ei kannata luottaa siihen mitä näkee, ja miksi terve järki tuntuu usein olevan väärässä. Toimittajallakin on tarjota nobelistille sentään yksi ajatus.

Saska Saarikoski keskusteli Bengt Holmströmin kanssa tämän työhuoneessa MIT:ssa. Saska Saarikoski keskusteli Bengt Holmströmin kanssa tämän työhuoneessa MIT:ssa. (KUVA: Rick Friedman / MVphotos) Saska Saarikoski HS

Julkaistu: 15.7. 2:00 , Päivitetty: 16.7. 9:56

Ajattele Kopernikusta”, sanoo professori Bengt Holmström yliopiston avarassa kulmahuoneessa, jonka ikkunasta aukeaa upea näköala Bostonia halkovan Charles Riverin yli.

”Koeta asettaa itsesi Kopernikuksen asemaan, kun hän tajuaa, että aurinko ei kierräkään maapalloa. Kopernikuksella oli valtavia vaikeuksia miettiessään, miten saada ihmiset ikinä uskomaan hänen teoriaansa.”

Bengt Holmström on ajatellut Kopernikusta paljon. Hänen mukaansa taloustiede on täynnä tilanteita, joissa asiat ovat juuri päinvastoin kuin miltä ne näyttävät.

En ole varma, mistä Kopernikus tähän putkahti, mutta sellaista keskusteleminen Holmströmin kanssa on. Välillä ollaan tähtitaivaalla, heti perään syöksytään sienimetsään kantarelleja etsimään.

Professorin pää toimii nopeasti eikä suukaan ole hidas – ja hänellä on hauska tapa konkretisoida ajatuksiaan värikkäillä vertauksilla.

Se on kokeneen luennoitsijan tapa havainnollistaa asioita, jotka eivät aina ole aivan yksinkertaisia. Kuulija onkin kiitollinen siitä, että asiat tarjotaan kielikuvina eikä esimerkiksi niinä kaavoina, jotka täyttävät professorin työhuoneessa olevan tussitaulun.

Holmströmin tiedeura on kestänyt tasan 40 vuotta, sillä hän jätti väitöskirjansa Stanfordin yliopistoon vuonna 1978. Sen jälkeen hän on toiminut taloustieteen professorina ensin Yalen yliopistossa ja vuodesta 1994 alkaen Bostonin kupeessa toimivassa MIT:ssä, jota pidetään maailman johtavana teknillisenä korkeakouluna. 

   Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?

Holmström on tutkinut epäsymmetrisen informaation vaikutusta ihmisten toimintaan. Se tarkoittaa esimerkiksi neuvottelua, jossa yksi tietää enemmän kuin toinen. Holmströmmäisesti yksinkertaistaen voisi sanoa, että professori on kehittänyt teoriaa luulemisesta.

Ja hyvin onkin. Kaksi vuotta sitten Holmström sai yhdessä Oliver Hartin kanssa Ruotsin keskuspankin myöntämän taloustieteen palkinnon eli niin kutsutun talous-Nobelin.

Keskustelussa Holmström osoittaa monta tietoa luuloksi. Professori kutsuu tällaisia asioita ”Kopernikus-ongelmiksi”.

Kun tutkija törmää tällaiseen ongelmaan, hän on samassa tilanteessa kuin puolalainen tähtitieteilijä 1600-luvun alussa.

Miten saada ihmiset uskomaan tutkijaa eikä omia silmiään?

Kun saavuin komeaan kivirakennukseen, jonka uumenissa professorin työhuone sijaitsee, kysyin alaovella Bengt Holmströmiä.

”Holmstrom? Hän, joka sai juuri Nobelin?” tutkijan näköinen partamies kysyi.

”Yksi ja ainoa”, minä vastasin.

Mies katsoi minua pitkään.

Myöhemmin huomasin, että MIT:n tutkijat ovat saaneet 63 Nobelia. Suomeen Nobeleja on tullut laskutavasta riippuen neljä tai viisi.

”Olen miettinyt paljon, miksi niin on”, Holmström vastaa ihmettelyyni.

”Pohjoismaat edustavat korkeaa koulutasoa, mutta yliopistot ovat olleet katastrofaalisia, koska siellä lähdetään siitä, että yliopistossa saa olla vapaa.”

”Ajatellaan, että luovuus tulee vapaudesta. Se on se fundamentaalinen harhakäsitys. Luovuus syntyy haasteista, rajoituksista ja kysymyksistä.”

Luovuus ei synny vapaudesta vaan rajoituksista! Siinä taisi jo tulla keskustelumme ensimmäinen kopernikus.

Holmström kertoo ohjaavansa omia opiskelijoitaan hyvin tarkasti. Professori voi katsoa kahdessa minuutissa kännykästään, mitä kukin on viikon varrella tehnyt. Opiskelijat eivät pidä seurantaa valvontana vaan välittämisenä.

Vaatiminen on välittämistä! Siinä toinen kopernikus.

Holmströmin mukaan ohjaajan tehtävä on panna opiskelijalle silmälaput kuin hevoselle.

Bengt Holmström on tutkinut epäsymmetrisen informaation vaikutusta ihmisten toimintaan. Bengt Holmström on tutkinut epäsymmetrisen informaation vaikutusta ihmisten toimintaan. (KUVA: Rick Friedman / MVPhotos) 

   ”Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa.”

”Tohtoriopiskelijoilla on paljon ideoita, he miettivät sitä, tätä ja tota. Sanon: valitse yksi niistä. Poistan heiltä oikeuden miettiä kaikkia muita asioita. Se on osoittautunut hyvin tehokkaaksi.”

Professori paljastaa pelaavansa tietokoneellaan sanapeli Scrabblea ”pitääkseen aivonsa toimintakunnossa”.

”Tyhjät kirjaimet ovat paljon hankalampia kuin valmiit kirjaimet, koska ne avaavat niin paljon eri vaihtoehtoja”, Holmström huomauttaa.

”Joskus sanotaan, että pitää ajatella laatikon ulkopuolella. Mutta ei laatikon ulkopuolellakaan voi ajatella ilman laatikkoa. Vain laatikko voi inspiroida menemään joskus myös sen laatikon ulkopuolelle.”

Ajatuslaatikosta Holmström siirtyy nopean assosiaation kautta vauvan laatikkoon. Sanoinko jo, että Holmströmiä on hauskaa kuunnella?

”Vauvakin pannaan kapaloihin tai pieneen laatikkoon, koska se tuntee itsensä fyysisesti turvattomaksi laajalla alustalla. Kun opit lisää taitoja, laatikkosi laajenee. Mestarit pystyvät tekemään itselleen oman laatikon. Heitä kutsutaan johtajiksi, eikä heitä ole hirveästi.”

Yhdysvalloissa yliopistot kilpailevat asiakkaista kuin tavaratalot. Se tarkoittaa hyvää opetusta, viihtyvyyttä, tieteellistä tasoa ja jopa työpaikan etsimistä opiskelijoille. MIT auttaa opiskelijoitaan pääsemään uralla eteenpäin, sillä epäonnistunut alumni on yliopistolle huonoa mainosta.

Mutta kun opiskelijoille antaa paljon, heiltä voi paljon myös vaatia.

”Sama sopimus kuin urheilussa: minä lupaan, että sinusta tulee hyvä, ja sinä lupaat tehdä, mitä minä pyydän. Et sano, että tänään ei huvita hiihtää. Teet enemmän kuin haluat, koska sinusta ei koskaan tule hyvää, jos sinua ei pakoteta ylittämään rajojasi.”

”Voin vaikka vannoa, että Sibelius-Akatemian Jorma Panula vaati aika paljon opiskelijoiltaan, eivätkä he protestoineet.”

Suomalaisen korvissa tuo kuulostaa juuri siltä amerikkalaisuudelta, joka puristaa elämästä mehut.

”Kyllä minä ymmärrän, että eurooppalaisten mielestä olisi kiva istua ja juoda punaviiniä ja katsoa Välimerta ja pohtia elämän tarkoitusta. Tykkään minäkin siitä.”

”Mutta vaikka amerikkalaiset olisivat eurooppalaisten silmissä liian aggressiivisia, niin samalla tavalla kiinalaisten mielestä amerikkalaiset ovat hitaita – ja Eurooppa toivottoman hidas.” 

   ”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua.”

Holmström muistelee vierailuaan kiinalaisessa verkkokauppayrityksessä Alibabassa, jonka finanssiosaston työntekijöiden keski-ikä oli 26 vuotta – ja yli puolet heistä oli naisia.

”Ei meillä ole varaa siihen, että nuoret alkavat 30-vuotiaina pikkuhiljaa valmistua. Tätä yritetään puolustaa sillä, että heistä tulee elämäntaitoisia tai muuta, mutta kyllä tämä maapallo on tulossa vaiheeseen, jossa joutuu tekemään enemmän työtä, jotta saa ruokaa pöydälle.”

Kerron Holmströmille amerikkalaisista naapureistani, jotka viettävät vuodessa viikon kesälomaa ja tarkastavat silloinkin joka päivä työsähköpostinsa.

”That’s life. Eivät eurooppalaiset voi pysäyttää kelloa. Tutulla kantarellipaikalla käy nyt muitakin, ja joudut kilpailemaan niistä sienistä.”

Epäsymmetrisen tiedon teoria auttaa Holmströmin mukaan ymmärtämään myös amerikkalaista nykypolitiikkaa. Presidentti Donald Trump on jatkuvalla twiittaamisellaan luonut illuusion suuresta avoimuudesta. Presidentti näyttää sanovan kaiken, mitä ajattelee, vaikkei sano juuri mitään. 

   Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.

Professorin mielestä Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta.

”Trumpin rehellinen epärehellisyys toimii paremmin kuin muiden poliitikkojen epärehelliseltä tuntuva rehellisyys”, Holmström arvioi.

Tämä taisi olla jo kolmas kopernikus.

Holmström on ajatellut Kopernikusta paljon. Holmström on ajatellut Kopernikusta paljon. (KUVA: Rick Friedman / MVphotos) Holmström lähtee siitä, että olemme kaikki ihmisiä elämän näyttämöllä. Jokainen näyttelee jollekin yleisölle: lapset vanhem­milleen, nuoret kavereilleen, työntekijät pomoilleen, toimittajat lukijoilleen ja tutkijat tiedeyhteisölle. Jos haluaa ymmärtää ihmistä, pitää tietää, keneltä hän odottaa aplodeja.

Poliitikolle esiintymisestä on tullut kokoaikaista. Se johtuu Holmströmin mukaan ennen kaikkea sosiaalisesta mediasta. Politiikasta on tullut professorin mielestä aivan liian läpinäkyvää. Se on vaarallista.

Bengt Holmström varoitti avoimuuden riskeistä jo viime kesänä Kultarannassa pidetyssä tasavallan presidentin seminaarissa. Nyt hän on asiasta vielä vakuuttuneempi.

”Miksi kaikkialla muualla kuin ehkä Kiinassa valitetaan nyt politiikasta? Ihmisten perushypoteesi on, että kentälle on tullut huonompia poliitikkoja, mutta sen voi sulkea lähes varmuudella pois. Jokin siis kannustaa poliitikkoja toimimaan eri tavalla kuin ennen. Siinä tullaan tähän nykyiseen läpinäkyvyyteen.”

Politiikasta on tullut läpinäkyvää, koska avoimuuden on uskottu lisäävän luottamusta politiikkaan. Mutta onkin käynyt juuri päinvastoin: luottamus poliitikkoihin on romahtanut. Sipilän hallitusta esimerkiksi piti huhtikuisessa kyselyssä hyvänä vain kuusi prosenttia vastaajista.

”Kansa on lähtenyt sille linjalle, että sen pitää saada nähdä enemmän ja päättää enemmän asioista. Uusi Harry Harkimon projekti on tästä hyvä esimerkki: pitää saada kansan ääni kuulumaan. Luullaan, että läpinäkyvyys on ratkaisu ongelmaan, mutta minä väitän, että se on osa ongelmaa.”

Holmströmin mukaan politiikan läpinäkyvyys on aina pelkkä illuusio. Kun asioita twiitataan tai vuodetaan julkisuuteen, ihmiset kuvittelevat näkevänsä todellisuuden, mutta oikeasti he kurkistelevat pikkuruisesta avaimenreiästä.

”Se kanava on hirveän ohut. Ihmiset eivät näe kontekstia eivätkä kokonaisuutta, mutta vaarana on, että he kuvittelevat tietävänsä kaiken tarvittavan.”

Tietämättömiä mutta vaativia äänestäjiä mielistelevä poliitikko ei tee välttämättä kaikkein parhaita päätöksiä – tai mitään.

Holmström vertaa tilannetta amerikkalaiseen lääkäriin, joka voi jättää vaikean leikkauksen tekemättä, jotta ei joudu vastuuseen hoitovirheestä.

”Sympatisoin hyvin paljon poliitikkoja. Se on kiittämätön tehtävä. Aika vähästä lentävät ihmiset nyt ulos viroistaan.”

Toinen läpinäkyvyyden ongelma on se, että se polarisoi politiikkaa palkitsemalla ehdottomuudesta ja rankaisemalla kompromisseista.

”Kompromissin tekeminen on ollut hirveän olennainen osa järkevää politiikan tekoa. Jos minä tykkään omenista ja sinä appelsiineista, voimme sopia, että sinä annat minulle omenia, jos minä annan sinulle appelsiineja. Taloustieteen mukaan se on ihan hyvä tapa.”

Holmströmin mielestä sote-uudistus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun monimutkaista uudistusta yritetään tehdä jatkuvassa julkisuuden valokeilassa.

”Se, että kansa seuraa koko ajan, kun makkaraa tehdään – ei siitä mitään tule. Pitäisi odottaa, että makkara on valmis, ja katsoa sitten, maistuuko se vai ei.”

Mutta eihän niin isoista asioista voi sopia salaa kabineteissa!

”Läpinäkyvyyttä pitää olla tarvittava määrä. Se on instrumentti. Sanotaan, että auringonvalo on paras basillien tappaja, mutta sillä on negatiivinenkin puolensa.”

”En usko, että näitä järjestelmiä on alkujaan tehty sellaisiksi kuin ne ovat, jotta pahat ihmiset saisivat tehdä salaa pahoja asioita.”

Kun valokeila ei koskaan sammu, poliitikkojen pitää näytellä koko ajan. Niinpä he näyttävät huonommilta ja epärehellisemmiltä kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Mutta taas kerran silmät pettävät. Ihmiset vertaavat nykytilannetta menneisyyteen, jolloin tietoa oli tarjolla vähemmän. Esimerkiksi John F. Kennedyllä oli skandaalimainen yksityiselämä, mutta yleisö sai kuulla siitä vasta paljon myöhemmin.

”Se on klassinen ongelma. Samasta syystä ihmiset kuvittelevat, että rikollisuus on lisääntynyt, kun tilastointi on parantunut.” Moneskos kopernikus tämä oikein olikaan?

Holmström siis väittää, että liiallinen avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa. Hän on asiasta niin varma, että on valmis kutsumaan sitä ”matemaattiseksi tosiasiaksi”. 

   Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut?

Kun katson tussitaululla olevia kaavoja, en tunne pienintäkään halua alkaa väitellä asiasta nobelistin kanssa, en, vaikka saan palkkani asioiden tuomisesta julkisuuteen.

Mutta ehkä tarkastelukulmaa voisi laajentaa? Avoimuuden ja suoran vaikuttamisen vaatimukset alkoivat voimistua kaikissa länsimaissa 1990-luvulla heti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Voisiko olla niin, että ulkoinen uhka sai ihmiset aiemmin hyväksymään politiikan takahuoneneuvottelut? Ja jos niin on, voisiko Kiinan ja Venäjän uhka tuoda länsimaissakin uudestaan valtaan vahvempia johtajia? Sauli Niinistön suosioluvut saattaisivat kertoa sellaisesta.

Holmström kaivaa taskustaan ryppyisen paperipalan ja tekee siihen muistiinpanon pienellä käsialallaan. Kun hän avaa suunsa, käy ilmi, että hän on jo prosessoinut ehdotukseni osaksi yhtälöään.

”Tuo ajatuksenkulku, jonka toit esiin, on akateemisesti mielenkiintoinen. Asiat voivat mennä oikein väärästä syystä.”

Holmström päättelee, että karismaattiset johtajat voivat tosiaan olla yksi ulospääsy tilanteesta, jossa kansa kaipaa johtajuutta mutta on menettänyt uskonsa edustukselliseen demokratiaan.

”Kansa ei varmasti ajattele sitä näin syvällisesti, mutta se voi olla funktionaalisesti järkevää.”

”Niinistö on ottanut selvästi lujemman otteen presidenttiyteen, ja siitä on tullut merkittävämpi hänen aikanaan. Varsinkin suljettujen ovien takana hän on hyvin analyyttinen ja pohtiva henkilö.”

Kun Kopernikus kuoli vuonna 1543, hänen pääteoksensa oli juuri tullut painosta. Kului kuitenkin vielä monta sukupolvea ennen kuin ihmiset alkoivat uskoa, ettei aurinko nouse eikä laske vaan maapallo pyörii.

Kolme tuntia kestäneessä haastattelussa Holmström on hahmotellut oman poliittisen pyörimisliikkeensä: liika avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa, huono politiikka lisää poliitikkojen arvostelua, ja poliitikkojen arvostelu saa ihmiset vaatimaan lisää avoimuutta.

Tätäkään Kopernikus-ongelmaa ei ole helppo ratkaista.

”Se on yksi läpinäkyvyyden ongelma: sitä on hyvin vaikea kääntää taaksepäin. Ajatellaan, että jos et kerro kaikkea, sinulla on jotain salattavaa. Ensimmäinen askel on kuitenkin diagnosoida asia oikein.”

”Usein se menee niin, että tulee diktaattori tai muuta, ja sen jälkeen lähdetään taas nollatasolta. Kyllä se jollain tavalla ratkeaa, mutta kysymys on siitä, ratkeaako se hyvällä tavalla vai voimanmittelytavalla.”

Jospa ihmiset lukevat tämän haastattelun ja päättävät parantaa tapansa?

”Niin, voi kysyä, onko tällaisesta haastattelusta jotain hyötyä. Se nähdään sitten.”

Uutinen Holmström-kritiikistä

”Käsittämätöntä elitismiä” – Nobelisti Bengt Holmströmin väite avoimuuden haitallisuudesta saa kovaa kritiikkiä tutkijoilta

Päätöksenteon sulkeminen vieraannuttaisi kansalaiset yhä pahemmin politiikasta ja pelaisi populistien pussiin, tutkijat varoittavat.

Bengt Holmström toimii taloustieteen professorina yhdysvaltalaisessa MIT:ssä. Bengt Holmström toimii taloustieteen professorina yhdysvaltalaisessa MIT:ssä. (KUVA: Rick Friedman / POLARIS) Jarno Hartikainen HS

Julkaistu: 25.7. 2:00 , Päivitetty: 25.7. 6:24

Taloustieteilijä Bengt Holmströmin näkemykset demokratian toiminnasta ja politiikan luottamuskriisistä saavat kovaa kritiikkiä valtio-opin tutkijoilta. Tutkijoiden mukaan Holmströmin ajatukset päätöksenteon toiminnasta ovat elitistisiä ja jopa vaarallisia eivätkä kestä kriittistä tarkastelua.

Yhdysvaltalaisessa MIT:ssä taloustieteen professorina toimiva Holmström väitti hiljattain Helsingin Sanomien haastattelussa, että lisääntynyt avoimuus on syy, miksi ihmiset eivät luota poliittiseen järjestelmään.

Holmströmin mielestä politiikasta on tullut jo liian läpinäkyvää. Poliitikot toimivat jatkuvasti julkisuuden valokeilassa, minkä vuoksi kompromissien tekemisestä on tullut vaikeaa. Se heikentää päätösten laatua, mikä puolestaan rapauttaa luottamusta poliittiseen järjestelmään ja päätöksentekijöihin, Holmström arvioi.

”Kansa on lähtenyt sille linjalle, että sen pitää saada nähdä enemmän ja päättää enemmän asioista. – – Luullaan, että läpinäkyvyys on ratkaisu ongelmaan, mutta minä väitän, että se on osa ongelmaa”, hän sanoi HS:lle.

Holmströmin näkemykset herättivät vilkasta keskustelua, sillä ne ovat vastoin viime vuosikymmenten suuntausta, jossa on nimenomaan korostettu avoimuuden merkitystä luottamusta rakentavana voimana.

Nobelisti Holmströmin näkemyksiä pohdittiin useaan otteeseen muun muassa viime viikolla Suomi-Areenan keskusteluissa. Esimerkiksi keskustan konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen kannatti avoimuuden rajoittamista.

”Olen samaa mieltä. Hyvin tarkasti pitää harkita, millaisia keskeneräisiä asioita tuo julkisuuteen”, Kääriäinen sanoi.

Ajatus siitä, että läpinäkyvyydellä on rajansa, ei sinänsä ole uusi.

Turun yliopiston valtio-opin professori Maija Setälä sanoo, että avoimuuden rajoista on keskusteltu 1700-luvun lopulta lähtien, jolloin edustuksellisen demokratian idea syntyi. Monet ajattelijat ovat katsoneet, että päätöksenteon helpottamiseksi tietyt keskustelut pitäisi käydä julkisuuden valokeilan ulkopuolella.

Setälä ei itse usko Holmströmin teesiin, että avoimuus rapauttaa luottamusta.

”En suoraan näe sellaista yhteyttä.”

Setälä katsoo, että kompromissien tekemisen vaikeus liittyy pikemminkin niin sanottujen välittävien instituutioiden eli puolueiden ja perinteisen median aseman heikentymiseen. Puolueet ja media pyrkivät selittämään äänestäjille päätöksenteon syitä ja taustoja. Se voi helpottaa epämiellyttäviltä tuntuvien päätösten hyväksymistä.

”Välittävät instituutiot ovat murroksessa, ja siksi edustuksellisen demokratian tilanne näyttää heikolta”, Setälä arvioi.

Akatemiatutkija Hanna Wass Helsingin yliopistosta sanoo, että Holmström tarkastelee poliittisen järjestelmän luottamusta liian kapeasti, yksinomaan päätösten hyväksyttävyyden kannalta. Hän huomauttaa, että kansalaisten on myös voitava luottaa päätösten valmistelun laatuun ja siihen, että he saavat äänensä kuuluviin. Tämä edellyttää avoimuutta.

Bengt Holmström työhuoneessaan MIT-yliopistossa. Bengt Holmström työhuoneessaan MIT-yliopistossa. (KUVA: Rick Friedman)

Holmströmin mielestä on harhaa, että läpinäkyvyys on lisääntynyt. Kansalaisilla ei ole täyttä tilannekuvaa eikä kaikkea sitä tietoa, joka päättäjillä on. Siksi kansalaisten pitäisi antaa päättäjille työrauha.

”Se, että kansa seuraa koko ajan, kun makkaraa tehdään – ei siitä mitään tule. Pitäisi odottaa, että makkara on valmis, ja katsoa sitten, maistuuko se vai ei”, hän totesi HS:n haastattelussa.

Setälä huomauttaa, että eräänlainen epäluottamus kuuluu edustukselliseen demokratiaan.

”Ei poliitikkoihin ihan täysin pidäkään luottaa. Se kuuluu kriittiseen kansalaisuuteen ja ajatukseen tilivelvollisuudesta.”

Myös Wass pitää näkemystä outona.

”Vaatimus sokeasta luottamuksesta on ongelmallinen.”

Hänen mukaansa päätöksenteon sulkeminen heikentäisi myös päättäjien käytössä olevan tiedon laatua.

”Holmström jättää huomiotta kansalaisyhteiskunnan potentiaalin. Jos prosessi on suljettu, mistä se tieto tulee? Tieto on kovin vajavaista, jos vain pieni joukko voi vaikuttaa päätöksiin.”

Politiikantutkija Emilia Palonen Helsingin yliopistosta pitää Holmströmin ajatuksia ”käsittämättömänä elitisminä”, joka toistaa myyttiä yksinäisistä poikkeuslahjakkuuksista. Hänen mukaansa tiede ja politiikka edistyvät pohjimmiltaan samalla tavoin: keskustelemalla yhteisössä. Se vaatii avoimuutta ja suostuttelua.

”On todella outoa ja demokratialle vaarallista ajatella, että ikään kuin jonkun rationaalisen, elämää suuremman ymmärryksen valaisemat eliitit päättäisivät puolestamme.”

Holmströmin väite liian pitkälle menneestä avoimuudesta ei saa tukea Tampereen yliopiston valtio-opin professorilta Tapio Rauniolta. Pohjoismainen avoimuus on hänen mukaansa jossain määrin myytti: vaikka kansalaiset voivat helposti saada asiakirjoja tai yhteyden päättäjiin, itse päätöksenteko tapahtuu isolta osin suljettujen ovien takana.

Suomessa valtaa pitävät monen puolueen muodostamat enemmistöhallitukset, ja hallituspuolueiden keskinäiset kompromissit ja kaupankäynnit tehdään julkisuudelta piilossa. Eduskunnassa puolestaan valiokuntien kokoukset ovat suljettuja. Kolmanneksi työmarkkinajärjestöillä on paljon valtaa päätöksiin ja hallituksen ja järjestöjen neuvottelut käydään salassa.

Raunion mukaan järjestelmä on huomattavasti suljetumpi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

”Suomen päätöksentekoprosessi ei ole avoin”, hän sanoo.

Hallituksen sote-uudistus on Holmströmin mielestä esimerkki siitä, millaisia ongelmia liiallinen avoimuus tuottaa. Raunio katsoo, että esimerkki ontuu. Sote-uudistuksen pääpiirteet sovittiin nimenomaan suljettujen ovien takana käydyissä hallitusneuvotteluissa.

Lisäksi Raunio huomauttaa, että sote-uudistus menee syvälle suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin: maakuntauudistus puuttuu kuntien itsemääräämisoikeuteen ja valinnanvapausmalli hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden järjestämiseen. Viime vaaleissa näistä asioista ei hänen mukaansa kuitenkaan keskusteltu, vaan vaalidebatti keskittyi julkisen talouden ongelmiin.

”Kun on kyse näin isoista muutoksista, tarvitaan ehdottomasti julkista keskustelua”, Raunio sanoo.

Sekä Setälä että Wass ovat sitä mieltä, että päätöksenteon sulkeminen olisi huono suuntaus.

”Mitä vähemmän ymmärretään päätöksenteon monimutkaisuutta, sitä helpompaa puskista huutelu on. Se on vaarallinen ajatus yhteiskuntarauhan kannalta. Jos päätöksentekoa ei ymmärretä, päätöksiin kohdistuvaa tyytymättömyyttä on tosi helppo mobilisoida halvoilla kikoilla”, Wass sanoo.

”Lääke ei voi olla avoimuuden vähentäminen. Se vieraannuttaisi ihmiset entisestään politiikasta. Silläkin olisi hintansa”, Setälä sanoo.

”Pikemminkin ajattelen niin, että ratkaisu voisi löytyä uusista osallistamisen tavoista.”

Lehmänkaupoista pitäisi päästä, ei avoimuudesta

Muiden lehtien pääkirjoituksia

Julkaistu: 31.7. 2:00

Lapin Kansa kommentoi MIT-yliopiston taloustieteen professorin Bengt Holmströmin näkemyksistä syntynyttä vilkasta keskustelua. Holmström väitti Helsingin Sanomissa (15.7.) muun muassa, että Suomessa liiallinen avoimuus tuottaa huonoa politiikkaa

”Valtio-opin tutkijat ovat tyrmänneet Holmströmin näkemykset, eikä ihme. Niitä on mahdotonta sovittaa 2010-luvun demokratiaan, koska ajatukset ovat kuin suoraan Urho Kekkosen ajan tunkkaisilta kabinettipolitiikan vuosilta.”

”Poliittinen järjestelmämme on muuttunut kieltämättä avoimempaan suuntaan. Poliitikotkin tapaavat korostaa avoimuuden merkitystä luottamusta rakentavana voimana. Suuntaus on ollut samankaltainen muissakin länsimaissa.”

”Samaan aikaan puolueilla tuntuu olevan vaikeuksia tehdä kompromisseja, hyvänä esimerkkinä pitkittynyt sote-riita, mutta tämä tuskin johtuu avoimuudesta. Vaikka sote on hallinnut julkisuutta jo kauan, kansalla tuskin on prosessista täyttä tilannekuvaa, sillä päätöksiä on tehty pitkälle suljettujen ovien takana.”

”Päätöksentekoprosessimme on yhä kaukana avoimesta. Hallituspuolueet tekevät lehmänkauppojaan kabineteissa, eduskunnan valiokuntakokoukset ovat suljettuja, eivätkä työmarkkinajärjestöjen ja hallituksenkaan neuvottelut kestä päivänvaloa.”

Aamulehti pitää ongelmallisena, että Holmström liitti näkemyksensä suomalaiseen sote-uudistukseen ja siitä käytävään keskusteluun.

”Toki sote on ollut paljon esillä, mutta Juha Sipilän (kesk) hallituksen keskeisin sote-sopimus, surullisen kuuluisa kaikkien lehmänkauppojen emo, ei syntynyt julkisuuden valokeilassa vaan jossain hämärässä huoneessa, jonka sijaintia emme edes vielä tiedä.”

”Lehmänkaupalla viitataan siihen, että hallituksen pääpuolueet kytkivät uudistuksen omiin mielihaluihinsa, keskusta maakuntahallintoon ja kokoomus niin sanottuun valinnanvapauteen.”

”Taloustieteilijä arvioi asioita usein – muttei toki aina – tehokkuuden näkö­kulmasta. Politiikan tutkija puolestaan useimmiten – muttei tietenkään aina – arvioi päätösten demokraattisuutta sekä muita länsimaissa perinteisesti hyveellisinä pidettyjä ominaisuuksia.”

”Holmström on kuitenkin saanut niskaansa ylimääräistäkin arvostelua ajatuksista, joita hän lehtihaastattelun lisäksi on nostanut esille esimerkiksi presidentin järjestämissä Kultaranta-keskuste­luissa.”

”Jälleen kerran on käynyt niin, että laajasta mietiskelystä irralleen otettu parin lauseen osa on alkanut elää omaa elämäänsä. Monet kommentoivat sitä jo sen perusteella, mitä ovat lukeneet muiden kommenteista.”

”Ei nobelisti ole totalitarismin asialla, vaikka moistakin väitettiin. Hänen monet pohdintansa ovat tutustumisen arvoisia.”

Näkemysverkot karsivat epäjohdonmukaista politiikkaa

Julkaistu Opasnet-blogissa 5.6.2018. Katso myös: kokeilunpaikka.fi

Ovatko jotkin asiat liian monimutkaisia päätettäviksi? Onko laajamittainen sote-uudistus mahdoton, koska siinä on liikaa toimijoita, tavoitteita ja yksityiskohtia? Entä onko ilmastonmuutos vielä laajempana ja hankalampana asiana ihmiskunnan tuho, kun ongelmien ratkomiseksi tarvittava päättäminen on yksinkertaisesti liian vaikeaa ja liikkuvia osia on niin paljon?

Tässä esseessä pyrin esittelemään ajatuksia uudenlaisesta, tehokkaammasta päätösvalmistelusta. Siinä huomiota kiinnitetään erityisesti siihen tietoon, jota valmistelijalla ja lopulta päättäjällä on käytettävissään. Käytän analogiana sudokua, joka on useimmille tuttu ja joka on matemaattisesti ajateltuna samalla tavalla "mahdoton" ratkaistava kuin sote. Jos siis voit ratkaista sudokun, ihmiskunta voi ratkaista ongelmiaan hyödyntämällä samanlaisia menetelmiä. Sudokut voivat auttaa meitä ymmärtämään monimutkaisuutta ja sitä, miten hankalissa tilanteissa kannattaa ja varsinkin miten ei kannata ongelmia ratkoa. Apuna tulee käyttää tietokiteen ja näkemysverkon tapaisia uusia tietotyökaluja, ja ajatuksia tulee kokeilla ja edistää osana esimerkiksi Sitran kehityshankkeita.

Sudoku näyttää yksinkertaiselta. Ruudukossa on yhdeksän riviä, yhdeksän saraketta ja yhdeksän aluetta kooltaan kolme kertaa kolme ruutua. Joka ruutuun pitää kirjoittaa numero 1-9, eikä sama numero saa olla kahdesti samalla rivillä, sarakkeessa eikä alueella.

Mutta taustalla oleva matematiikka paljastaa yllätyksen. Sudokuja voi periaatteessa olla 981 erilaista, ja tämä luku on samaa suuruusluokkaa kuin koko maailmankaikkeudessa on atomeja. Arvaamalla on siis turha yrittää. Lähtötilanteessa kuitenkin on annettu noin 25 numeroa valmiiksi, eli vaihtoehtoja on jäljellä 981-25, mikä edelleen ylittää käsityskyvyn. Sudokun nokkeluus kuitenkin piilee siinä, että järjettömästä määrästä vaihtoehtoja itse asiassa vain tasan yksi on oikea ja kaikki muut rikkovat sääntöjä. Tämä yksi on mahdollista löytää etsimällä ruutuja, joihin sopii vain yksi numeroista, ja tällöin jäljellä olevien mahdollisuuksien määrä tipahtaa joka kerta yhdeksäsosaan.

Miten tämä sitten liittyy päätöksentekoon? Ajatellaanpa sote-uudistusta, joka taas kerran horjuu monimutkaisuutensa ja ongelmiensa alla. Siinäkin on lukuisa joukko tärkeitä kysymyksiä kuten vastuuasiat, rahoitusmallit, päätöksenteko, potilaan ja palveluntuottajan kannustimet sekä toiminnan ohjaaminen. Jokaisessa kysymyksessä on useita vaihtoehtoja, jotka ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia. Matemaatisesti asetelma on siis samantapainen kuin sudokussa, paitsi että ruutujen määrä on epäselvä, numerot vaihtelevat kysymyksestä toiseen, eikä ole varmaa, mitkä yhdistelmät ovat sallittuja.

Tämän monimutkaisuuden hallitsemiseksi hallitus teki jo alkuvaiheessa linjauksia, joilla mahdollisia ulottuvuuksia karsittiin ja valmistelua suunnattiin. Tärkeimmät linjaukset olivat, että hallintomalli perustuu maakuntiin ja että potilaan valinnanvapautta lisätään. Käytännön valmistelutyön kannalta tämän ajateltiin olevan välttämätöntä, mutta sudokun pelaajat tietävät, että pahin virhe on alussa rajata mahdollisuuksia päättämällä jonkin ruudun sisällöstä ja pelaamalla sitten sen mukaan. Sudokun ratkaiseminen perustuu täsmälleen päinvastaiseen eli kaikki ruudut pidetään avoimena, kunnes varmuudella nähdään, ettei ruutuun voi tulla kuin tietty numero.

Hallitus selvästi ajatteli, että sotessa ja sudokussa on se merkittävä ero, että alkurajausten jälkeenkin sotessa on jäljellä lukuisia hyviä vaihtoehtoja, jotka kyllä löytyvät kunhan valmistelutyö etenee. Kataisen hallitus noudatti samaa logiikkaa yhdistäessään kuntauudistuksen soteen. Nyt tiedämme, että tiukkojen alkurajausten jälkeen yhtään hyvää kokonaisratkaisua ei enää löytynyt ja koko hanke kaatui. Kriitikot puhuvat valuviasta ja tarkoittavat juuri samaa asiaa, eli hyvien ratkaisujen loppumista liian tiukkojen alkuehtojen takia.

Entä jos sote-uudistus nyt vain on liian monimutkainen valmisteltava ilman alkuvaiheen rajauksia? On vaikea edetä, jos periaatteessa mikä tahansa suunta on mahdollinen. Rajaukset helpottavat tätä ongelmaa olennaisesti. Toisaalta alussa on vaikea tietää, mitä kaikkea rajaukset sulkevat pois. Tämä johtuu moniulotteisen optimoinnin vaikeudesta.

Optimointi on sitä, että lukuisien vaihtoehtojen vaikutukset arvioidaan, ja sitten valitaan se, jonka kokonaishyödyt ovat suurimmat. Periaatteessa selkeää, mutta ongelmana on, että suuruusjärjestys selviää vasta kun laskelmat on tehty. Jos sudokussa vaihtoehtojen luettelemiseen eivät atomit riitä, on selvää, ettei paljon pienemmänkään ongelman vaihtoehtoja pystytä laskemaan, vaikka meillä olisi kaikki faktat tiedossa. Käytännölliset rajat alkavat tulla vastaan jo silloin, kun erillisiä päätöksiä ja jokaisella eri vaihtoehtoja on puolisen tusinaa. Soten tapaisessa monimutkaisessa aiheessa asioita on tietenkin paljon enemmän, jolloin alkurajausten tekeminen ei onnistu optimoimalla. Asiantuntijoiden laaja näkemys saattaa tässä auttaa, mutta asiantuntijoilla on sama optimointiongelma, ja siksi he harvoin ovat yksimielisiä politiikkoja kiinnostavista lähtökohtakysymyksistä.

Tässä kirjoituksessa haluan tuoda vakavasti pohdittavaksi sellaisen päätösvalmistelumallin, jossa pyritään välttämään alkurajauksia ja sen sijaan viedään eteenpäin lukuisia vaihtoehtoisia malleja. Sudokunpelaajakin pystyy ratkomaan pulmaansa, vaikka hänellä on biljoonia ja taas biljoonia vaihtoehtoisia ratkaisuja käsissään. Ne on vain onnistuttu tarjoilemaan niin selkeässä ja helposti työstettävässä muodossa, ettei hän edes tunnista ongelmansa matemaattista laajuutta.

Ratkaisuna on se, että jokainen yksittäinen kysymys pystytään erottamaan kokonaisuudesta ja tarkastelemaan siihen liittyvää muutamaa asiaa erikseen. Esimerkiksi kysymykseen "voiko tähän ruutuun tulla 2?" vastaus on ei, jos samalta riviltä, sarakkeesta tai alueelta löytyy jo numero 2. Kaikki tarvittavat tiedot mahtuvat sudokun tapauksessa paperilapulle, joten on helppo seurata tilannetta ja tunnistaa ratkaisuja yksittäisiin kysymyksiin. Ratkomista voidaan myös tehostaa sillä, että lukuisat ihmiset pystyvät toisistaan riippumatta kysymään tuollaisia kysymyksiä ja sulkemaan vaihtoehtoja pois - tosin sudokujen osalta tämä harvoin on tarpeen.

Samaa työskentelytapaa voidaan noudattaa sote-valmistelussa. Jokainen vaihtoehto, joka tunnistetaan epäyhteensopivaksi jonkin toisen asian kanssa vie ymmärrystä eteenpäin. Mutta ennen kuin ollaan näin pitkällä, pitää tehdä jotain mitä ei sudokussa tarvitse koska se on jo selvää: jokainen asia ja vaihtoehto ja niiden kytkennät muihin asioihin pitää erikseen tunnistaa ja kuvata. Pitää myös kuvata se, miksi ja millä edellytyksillä jotkin asiat eivät ole yhteensopivia.

Miten tämä sitten muuttaisi sote-valmistelua? Huomio kiinnittyisi paljon vähemmän hallituksen yksittäisten ehdotusten kritisointiin tai kannattamiseen ja paljon enemmän eri osa-alueiden mahdollisten vaihtoehtojen etsimiseen ja kuvaamiseen. Esimerkiksi asiantuntijat ovat toki perehtyneet muiden maiden sote-järjestelmiin ja huomioineet tämän valmistelussa, mutta nyt syntyisi kannuste kuvata ja evaluoida niitä systemaattisessti, kriittisesti ja julkisesti suomalaisiin olosuhteisiin peilaten. Tämä olisi hyvin opettavaista, varmaan myös asiantuntijoille itselleen.

Kuvailutyötä olisi paljon enemmän, mutta toisaalta se voitaisiin hajauttaa tehokkaasti, koska osa-alueiden vaihtoehtojen olemassaolo on täysin riippumatonta muista asioista. Tämä on tärkeää huomata: alussa vain kuvataan mikä olisi teoriassa mahdollista, ja vasta seuraavassa vaiheessa aletaan ratkoa sudokua eli miettiä, mitkä vaihtoehdot eivät sovi yhteen. Nykyvalmistelusta poiketen myös julkista keskustelua suoraan valmistelun osana olisi paljon enemmän, kun joudutaan miettimään paljon useampia vaihtoehtoja kuin hallituksen esityksessä. Samalla loppuisi valitus siitä, että perusteltua kritiikkiä ei kuunnella, kun kaikki kritiikki otettaisiin automaattisesti ja kiitoksin pohjaksi vaihtoehtoisten ratkaisujen kuvaamiseen.

Nykyään kolmensadan terveyskeskuksen lounaspöydissä puhutaan kaikissa samasta asiasta eli hallituksen uusimman ehdotuksen kriittisestä yksityiskohdasta, ja kaikkien näiden keskustelujen dokumentointi olisi pelkkää toistoa. Uudessa valmistelussa sen sijaan jokaisessa terveyskeskuksessa voitaisiin miettiä eri asiaa, koska valmistelussa olisi paljon enemmän yksityiskohtia pohdittavana. Tällöin myös kaiken tämän keskustelun kirjaaminen veisi valmistelua ratkaisevasti eteenpäin - suunnilleen samalla ajankäytöllä.

Tästä seuraa se, että koko valmistelutyö pitää ajatella avoimena, joukkoistavana yhteiskehittämisenä. Nykyiset sote-valmisteluun värvätyt asiantuntijat eivät mitenkään ehtisi käydä läpi ja kuvata kaikkea tarpeellista, koska tehtävää tietotyötä olisi enemmän. Toisaalta kun sitä pystyttäisiin tehokkaammin hajauttamaan ja tekemään yhtäaikaisesti, valmistelun kalenteriaika todennäköisesti lyhenisi.

Samoin pienenisi nykyinen polttava ongelma: jos jokin kehityslinja osoittautuukin perustuslain vastaiseksi tai muuten mahdottomaksi, pitää peruuttaa niin paljon taaksepäin, että koko hanke voi kaatua tai hallituskausi loppua kesken. Tämä taas johtaisi nykymallissa siihen, että asia siirtyy seuraavalle hallitukselle, joka asettaa omat alkurajauksensa valmistelulle. Koska ne tuskin ovat samat kuin edellisellä hallituksella, suuri osa kaikesta valmistelusta muuttuu hyödyttömäksi ja joudutaan lähtemään melko tyhjältä pöydältä. Sudoku-valmistelussa puolestaan tiedot on kuvattu alkurajauksista riippumattomasti, joten valmistelutyö on hyödyllistä mille tahansa hallitukselle, ja mahdollisen umpikujan aiheuttama peruutus on lyhyt ja vähemmän harmilllinen sekä valmistelun että aikataulun puolesta.

Miten tällainen sudokutyyppinen valmistelu sitten käytännössä toteutettaisiin? Oma ehdotukseni on, että käytetään moderneja yhteiskehittämiseen luotuja avoimia verkkotyökaluja. Erityisesti uskon tarvittavan tietokiteitä, eli tiettyyn tutkimuskysymykseen vastaavia nettisivuja, joissa kerätään tarpeellinen tutkimustieto ja käydään asiaan liittyvät keskustelut; ja näkemysverkkoja, joiden avulla kuvataan eri asioiden välisiä yhteyksiä ja yhteensopimattomuuksia. Näiden tietorakenteiden esittely on oma aiheensa, mutta niistä voi lukea lisää sivuilta http://fi.opasnet.org/fi/Tietokide ja http://en.opasnet.org/w/Extended_causal_diagram

Tällainen muutos päätöksenteossa ei toki tapahdu itsestään. Kuitenkin Suomessa on vahvoja pyrkimyksiä kehittää tietopohjaista päätöksentekoa, kansalaisosallistumista ja yhteiskunnallista dialogia. Näissä kaikissa on samanlaisia motiiveja asioiden parantamiseen, mutta toistaieksi tässä esitetty tietoteoreettinen tausta on ollut taka-alalla. Kuitenkin esimerkiksi Sitran dialogiloikan ja tieto päätöksenteossa -hankkeen teemat ovat vahvasti synergistisiä tämän ajatuksen kanssa. Olisi myös erinomaista, jos joku puolue ottaisi aktiivisesti tällaisen avoimen kehittämisen omaan työhönsä kokeiltavaksi.

Keskustelua päätösvalmistelun kehittämisestä on siis syytä jatkaa intensiivisesti. Olemme uuden demokraattisen harppauksen äärellä, jos vain uskallamme sen ottaa.

Taustatietoa näkemysverkkoihin

Ensin on kopioitu puhelimesta yöllisiä muistiinpanoja aiheeseen liittyen. Näiden pohjalta aletaan muotoilla varsinaista tekstiä.

Minulla on viisas suku. Jo pienenä tykkäsin istua hiljaa pöydän ääressä kuuntelemassa, kun aikuiset puhuivat yhteiskunnallisista asioista. Silloin panin merkille, että että kun uutisissa haastateltiin ihmisiä samoista asioista, heidän näkemyksensä ja perustelunsa olivat joskus selvästi huonompia kuin mitä minä olin kuullut ruokapöydän ääressä. En voinut välttyä päätelmältä, että ne jotka asioista oikeasti päättävät, eivät välttämättä tunne asioita yhtä hyvin kuin jotkut muut.

Ehkä tämä päätelmä ei ole sinulle yllätys. Juuri ilmestyneen Suomen Kuvalehden kyselyn mukaan kansanedustajan ammatti on arvostusasteikolla sijalla 1## ja kertoo varmaan myös siitä, että ihmisten mielestä he eivät osaa hommiaan niin hyvin kuin pitäisi. Mutta minusta tämä on tärkeä havainto: kuinka paljon parempia päätöksiä voisimmekaan tehdä, jos päättäjät tietäisivät asioista parhaiten? Ehkä voimme jotain päätellä siitä, että 1960-80-luvuilla yhteiskuntatieteen professorit olivat tärkeässä roolissa kehittämässä sitä, millaiseksi yhteiskunta rakennetaan. Nyt 50 vuotta myöhemmin se on edelleen maailman paras yhteiskunta.

Olen vuosikausia miettinyt, miten varmistetaan parhaan tiedon virtaaminen sinne, missä asioista päätetään. Tämäkin kirjoitus on osa tuota pohdintaa.

Sotesudoku

UlottuVuudet selitettävä Säännöt määräävät mitä yhdistelmiä voi olla Moniulotteisuuden sumu estää näkemästä kuinka hyvä nykyinen ratkaisu on. Ruutu on kuin jokin soten osaalue.. siinä on rajallinen määrä vaihtoehtoja. Sudokussa ne ovat ulmiselviä ja siksi niitä ei tarvitse kirjlittaa. Asioiden väliset riippuvuudet rajaavat muiden asioiden mahdollisia arvoja. Myös ne ovat sudokussa yleensä ilmeisiä jolloin voidaan suoraan kirjata vastaus. Yksi ratkaiswva ero on että susokussa on valmiiksi tasan yksi ratkaisu. Siksi sitä voinluottavaisesti lähteä teiwmään vaikka ei alussa hahmota kokonaisuutta.

Sotesumussa on alkivaiheessa tehty tärkeitä ratkaisuja jotta monimutkaisuutta on saatu väjennettyä ja suunnittelua selkeytettyä. Tässä on riskinä se että lopussa kun ulottuvuudet vähenwvät huomataankin seisottavan pikkuruisella paikalliskukkulalla eli osaoptimilla. Vaikka yritettiin korkealle vuorelle joka olisi yhtä korkea kuin globaalimaksimi. Oncelmana on että sumussa emme tiedä missä se globaalimaksimi on ja kuinka korkea se on. Niimpä jousumme vain spekuloimaan . Asiantuntijoilla on laaja näkrmys ja he näkevät useamman ulottuvuudeb kuin muut. Siksi he pystyvät tekwmään paremöia arvauksia siitä, missä ja millaiken se globaalimaksimibon ja millainen on nykyinen sijaintimmebsiihen verrattuna. Muut sitten uskovat tai eivät usko asiantuntijoita. Jotkut yrittävät ymmörtää asiaa laajemmin itse kuten elina lepomäiki. Muutamien valittujen asioiden suhteen tämä onnistuukin ja jos on taitavasti valknnut juuri ratkaisenan tärkeät ulottuvuude eli ruuddut tarkasteluun, on mahdolliszta perustellusti arvioida ollaanko lähelläkään globaalimaksimia.

Mikä sirten on ratkaisu? TRvitaan muutamia sääntöjä. JokIsrn ruudun jokInen vaihtoehto on kuvTtV. Ne ovat monimutkaisempia kuin 1..9 mutt tehtäviSä. JoukkoistMinen autt. RIIPPUVUUDDG ON KUVttava.. niiden avulla rajataan mahdolliIa ulottuvuuksia. Kaikki asiat on pidettävä avoimina kunnes ratkaisu on tehty. Tämä on myös rauhanneuvottelija ja nobelisti ahtisaaren neuvottelukäytäntö.eli on lähtökohtaisesti pystyttävä pitämään lukuisia vaihtoehtoja avoinna. Kuten sudokussa on paha virhe mennä täyttämään ruutu jossa on vielä useota vaihtoehtoja. Toisaalta jos jokin ruuru selkeytyy niin että jää vain yksi vaihtoehto jäljelle, se pitää todeta ratkenneeksi ja ruveta rakentamaan sen varaan. Mutta juuri siksi on ratkaisevan täeerkää että kaikki vaihtoehdot on esitetty kuultu ja harkittu, ettei erehdyksessä täytetä ruutua liian aikaisin. Pitää tehdä ehdollisia päätelmiä. Jos tätä pidetään tärkeänä päädytää a. Jos taas tuota niin b. Ei siis valita kumpaakaan vaan muistetAn että c ei enää ole vaihtoehtona ja että mistä asiasta valinta riippuu. Dialogiloikkaa tarvitaan. Mutta myös teknologialoikkaa koska asiat ovat moniulotteisia eivätkä ihmiset keskusgelussa oysty hahmottamaan kaikkea. Keskustelut pitää köydä tarkkaan rajatuista aiheista eli ruräuutujen sisällöistä tai niiden välisistä riippuvuuksista. Pääasiassa. Sudokussa on vaihgoehtoja kuin maailmankaikkeudessa atomeja.

Totuuskirja 1

Uusi näkökulma päätöksentekoon. Tieorakenne jota kuka vain voi mupkata mutta joka silti kykenee löytämään johdonmukaiset tarinat.

Tunnistautuminen. Käyttäjiltä vaaditaan vahva tunnkstautuminen jotta voidaan tietää että mitkä asian tulevat samasta lähteestä. Järjestelmän pitää dietää sitä että jotkut käyttäjät valehtelevat identiteettinsä.

Datan kerääminen. Datan keruussa pitää käyttää lohkoketjua jotta voidaan varmistua että tietty dsta oli tietyllä hetkellä olemassa ja tietty käyttäjä latasi sen. Lisäksi pitää pystyä varmentamaan toisen lataama data eli sanomaan kyllä tämä data on autenttista minunkin mielestäni. Sen sijaan ei ehkä ole niin kriittistä se mikä kryptovaluutoissa on ydintä eli että todennetusti arvoa siirretään käyttäjältä toiselle.

Järjestelmännidea on että se jatkuvasti skannaa sisältöä erilaisten arkkityyppien mukaisesti ja etsii johton ja epäjohdonmykaisuuksia.

Järjestelmän tärkeimmät substanssialueet ovat tiede ja politiikka mutta koska kumpikin vaatii niin monenlaista syöttödataa ei käytännössä ole mahdollista juuri rajata aihepiirejä. Jonkinlainen yksityisyydensuoja tarvitaan mutta muuten on vaikea nähdä rajoja.

Pitää tehdä jokin käytännön demonstraatio tietorakenteesta. Se voisi olla juuri ympäristöindikaattori. Mutta millä työkalulla se toteutetaan kun wikibase ei ole pystyssä. Ehkä palataan r.ään ja google sheetiin. Mutta flätti taulu on ongelma vaikka siitä voisi visualisoida verkon. Verkkoa pitäisi pysttä editoimaan suoraan.

Ohjelmavaihtoehtoja. Yed java. Free mutta ei open source. All platforms. Kuulostaa hyvältä. Graohml. Drag and drop. Gephi. Open source free. All platforms. Graphml ym. Ilmeisesti erityisesti datan analysointiin. Epäselvää voiko piirtää. Solarwind msp. It vernkojen arkkitwhtuurin piirtämiseen. Ei kelpaa. Dia. Open source mutta uusin päivitys 2014. Ehkä painottuu piirtelyyn enemmän kuin dataanalyysiin. Lucidchart. Webbased realtime mutta kaupallinen.

Tekoälylle annetaan rutiinitehtävät kuten katsoa mitkä liljoonasta väitteestä ovat ristiriidassa. Sen sijaan ihminen älynsä ja luovuutensa avulla kehittää ne väitteet. Samoin väitteiden ja havaintodatan vertailu onnistuu tekoälyltä sitten kun ensin ihminen on kertonut miten dataa pitää tulkita.

Lohkoketju on ratkaissut väärentämisen ongelman. Vahva tunnkstautuminen ja lohkoketju yhdessä tekee mahdolliseksi kerätä dataa muodossa henkilö x väitti y ajanhetkellä z siten että tämän tiedon muuttaminen tai hävittäminen jälkikäteen on mahdotonta.

Onko tämä nyt tärkeää jos kuka tahansa saa edelleen väittää mitä tahansa? Ajatellaanpa että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov väittää, että asiantuntijat ovat todenneet ettei mitään kaasuiskua tapahtunut. Soumassa 13.4.2018. Väitettä voidaan tutkia krtäämällä silminnäkijähavaintoja tai muuta dataa oaikan päältä. Mutta myös epäsuorasti saadaan selville asioita. Voidaan kysyä, mikä on se mahdollisten asiantuntijoiden joukko jolla olisi riittävästi tietoa ja osaa.iTa väittää tuollaista. Kemikaaliasiantuntijoita on rajallisesti maailmassa, sanotaan vaikka kymmenentuhatta kun lasketaan kaikkien maiden kemikaalivirastojen asiantuntijat. Lista asiantuntijoista voidaan julkaista ja Parisataa tutkivaa journalistia voi soittaa heidät kaikki läpi ja saada lausunnon siitä onko kyseinen tieto heiltä. Lista lausunnoista päivittyy reaaliaikaisesti avoimeen järjestelmään joten työn voi toteuttaa itseorganisoidusti. Lausuntojen luotettavuus puolestaan peeustuu siihen, että toimittajien lvakuutukset ausunnooista pysyvät kaikkien näkyvillä ikuisesti ja sellaisen paljastuminen valheeksi toisi toimittajalle välittömät potkut.

Jos siis suoraa tietoa ei voi saada, voidaan poissulkumenetelmälläkin saada luotettavaa tietoa. Itse asiassa tiede on vahvimmillaan juuri poissulkiessaan vaihtoehtoja.

Järjestelmä toimii samaan tapaan kuin näennäisesti hajamielinen komisario Columbo, joka kyselee niitä näitä murhaajalta, mutta sitten löytääkin aina pikku epäjohdonmukaisuuksia tarinasta. Koettaessaan selittää näitä pois murhaaja tulee sepottäneeksi tarinen joka lopulta paljastaa hänen syyllisyytensä.

Totuuskirja 2


Järjestelmän kehittymisen tiellä on kaksi suurta estettä: tieteen ja politiikan käytännöt. Tutkimuksen toimintamallissa tulokset julkaistaan lehdissä artikkeleina, jotka ovat muutaman alan tutkijan etukäteen arvioimia ja kelvollisiksi havaitsemia. Sen sijaan pelkän datan julkaiseminen on useimmilla aloilla turmiollista, koska kunnia ja professuurit jaetaan artikkelien peeusteella. Vaikka ongelmat on tunnistettu ja pyrkyä on uudistua, tutkijat ovat riippuvaisia varsin vanhoillisista tutkimusrahoitusorganisaatioista. Järjestelmä kuitenkin edellyttäisi sitä että kaikki datat julkaistaan heti ja yhdessä mietitään mitä ne keetovat maailmasta.

Päätöksenteossa ongelmaksi muodostuu se, että vallanjako menee uusiksi. Asioita ei käsitellä kokonaisuuksina joista pyritään muodostamaan poliittisia kantoja vaan ne pilkkoutuvat tuhansiksi yksityiskohdiksi joiden yhteensopivuutta kokonaistavoitteeseen tarkastellaan lukuisissa vähittäisissä vertailuissa. Poliittinen päätöksenteko siis vähenee ja virkamiesvalmistelu lisääntyy.

Totuus on väite joka on sopusoinnussa maailman jokaisen fatkan kanssa. Fakta on varmennettu havainto. Varmentaminen tarkpottaa että joku luotettava ja tunnistettu taho esittää maailmaa koskevaa havaintoaineistoa siten että siinä mahdollisesti olevia virheitä pystyy ulkopuolimen tarkkailija kriittisesti arvioimaan ja tarvittaessa epäilyksensä lausumaan julki niin että muut faktan lukijat pystyvät tämän kritiikin näkemään. Tahon luotettavuus tarkoittaa että hänen toimintahistoriansa ei sisällä asioita jotka antaisivat aihetta epäillä että hän tahallaan vääristelee sanomisiaan tietyissä tilanteissa. Faktan luotettavuus tarkoittaa että siinä olevat virhelähteet tunnetaan niin hyvin että on mahdollista ennakoida niiden vaikutus datassa oleviin virheisiin. Tunnistettu tarkoittaa että toimitaan järjestelmässä jossa joku toinen ei voi kaapata toisen henkilöllisyyttä ja esiintyä hänenä.

Teknologiassa hyödynnetään tieteen memetelmää rakenteellisesti. Lukuisien vaihtoehtojisten hypoteesien joukosta on valikoitu ne jotka pvat sopusoinnussa toimivuuden kanssa. Hejkulampun kehittäminen on klassinen esimerkki kehitysryöstä jossa edison testasi satoja tai tuhansia erilaisia ratkaisuja hehkulangaksi. Kun tuhansista llytyi yksi eli volframilanka joka oli ylivoimainen, se otettiin massatuotantoon. Tällä tavoin tieteen peeiaatetta kritiikistä sovelletaa teknologian kehittämisessä.

Älypuhelin, drone tai painovoima-aaltoilmaisin ovat ällistyttäviä teknisiä laitteita joissa on vuosien kehithstuon tuloksena valikoitu tuhansien vastausvaihtoehtojen joukosta yksi tai muutama parhaiten toimiva. Koska yksittäisuä kysymyksiä on kehitystyön aikana tuhansia, on siis erilaisia vastausvaihtoehtoja kahlattu läpi miljoonia ja erilaisia vaihtoehtojen yhdistelmiä on hylätty enemmän kuin maailmankaikleudessa on atomeja.

Toimiva painovoimaaltoilmaosin on siis äärettömän epätodennäköinen laite joka kuitenkin on olemassa. Sen ole.assaololle on oikeastaan hyvin yksinkertaiset edellytykset. Ensinnäkin joku on osannut kuvitella että sellainen voisi olle olemassa. Toiseksi joku on oystynyt määrittelemään hyvyyskriteerit sille eli kertomaan millä perusteella huonoja yksityiskohtia voidaan karsia. Koomanneksi on tarvittu hurjasti rwsursseja aikaa ja intoa niiden tuhansien ja tuhansien ongelmien pohtimiseen, vaihtoehtojen kokeilemiseen ja huonojennideoiden hyläämiseen.

Ihmiskunta on luonut äärettömän epätodennäköisyysgeneraattorin.

Ällistyttävää on ettei tätä generaattoria sovelleta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Eduskunta sotii kritiikin periaatetta vastaan, kun prosessissa huonksi tunnetut vaihtoehdot eivät karsiudu pois vaan niitäkin voi edistää jooa päätöksiin asti jos poliittista tukea vain llytyy. .

Pitäisi luoda mekanismi jolla päätökseen asti tuodaan vain vaihtoehdot jotka ovat kestäneet hyvyyskriteerien käytön. Tämä tietysti tuo ongelman että oitää tietää mitä ne ivat. Mutta voidaan löhteä liikkeelle joistakin perusoikeuksista tai muista joiden osalta ei juurinole erimielisyyttä. Jo niiden peeusteella voidaan karsia lukuisia vaihtoeht

Totuuskirja 3


Vaihtoehtoja.

Samoin voitaisiin edetä kokonaisuuksien hahmottamosessa. Otetaan esimerkiksi berotus. Sitä sanotaan monimutkaiseksi mutta se on kuitenkin matemaattisena toimintana hyvin yksinlertaista. Koko verotus voitausiin kuvata yhtenä yhtälönä johon syötetään tiedot ja yhtälö kertoo verotettavan summan. Vaikeaksi sen tekee se että veroyhtälöön on vuosien kuluessa lisätty lukuisa joukko muuttujia joilla on ollut jokin poliittinen tavoite. Tämä on johtanut siihen että yhtälöön on tullut ulottuvuuksia kymmenittäin ja harva osaa kuvitella päässään enemmän kuin kolme ulottuvuutta. Veropolitiikkaa tekevät ihmiset ovat siis luoneet järjestelmän joka on matemaattisesti löysä ja siinä on klappia mutta samalla se on tekijöidensä arviointikyvyn ulkopuolella. Klappi tarkoittaa mahdollisuuksia muutella haluttua arvoa jollakin tavalla. Voidaan asettaa tietyssä ulottusävuudessa rajat sille missä arvon on hyvä liikkua. Mutta jos arvo voikin liikkua myös toisessa ulottuvuudessa voidaan päätyä kummallisiis verokeinotteluihin joita ei olisi haluttu. Ja jos on kymmeniä ulottuvuuksia, verokeinottelun estäminen menee erittäin vaikeaksi koska aina voidaan löytää jokin ulottuvuuus jossa on keinottelijalle miellyttävät vapausasteet.

Ongelma pitäisi ratkaista matemaattisesti etsimällä yhtälö joka toteuttaa hyvyyskriteerit mahdollisimman vähillä ulottuvuuksilla. Tällöin verotuksesta tulee ymmärrettävää ennakoitavaa ja kattavaa.

Totuuskirja 4


Koome vaihetta. Ensin selvitetään mikä on tltta toistaiseksi. Sitten vakuutetaan ihmiset sen tiedon luotettavuudesta. Kolmanneksi levitetään tieto kaikkien käyttöön.

Kolmas vaihe on helppo koska jos yällainen tietovarasto syntyy, löytyy lukuisia sovelluksia jotka imuroivat tiedot ihmisten käyttöön erilaisin maustein. Haasteena ovat ensimmäinen twkni en ja toinen kulttuurinen haaste.

Ensimmäisen vaiheen haaate on se miten asiat saadaan kytkettyä toisiinsa siten että epäyhteensopivT vaihtoehdot seuloutuvat pois. Tarvitaan järjestelmä jossa kuvataan a selkdät kysymykset b kaikki teoriassa mielekkäät vastaukset c ne reunaehdot joiden vallitessa vastaus on tai ei ole voimassa ja reunaehdot vastauksina omiin tutkimuskysymyksiinsä. D päättelysäännöt joiden nojalla väitteiden pätevyyttä arvioidaan. Kohdassa c on sekä arvoja että faktoja.

Tarvitaan siis arvoprofiili arkkityyppi ja paradigma.

Indikaattorin parametrit pitäisu miettiä ja yhtenäistää. Sotetietopohja arviointi yndikaattori makuvaku kuva. Käy hakemassa myös kuvaindikaattorit innokylästä. Ehkä on selkeintä tehdä gsheet jossa enimmäisessä sarakkeessa on pafametein nimi toisessa on arvo ja koomannessa on lisätietoja. Mahdollista on myös lisätä parametein nimen lopouun juokseva numero jos sisältlö varten pitää käyttää useampia ruutuja. Tällä tavalla rivien järjestyksellä ei ole väliä. Kuitenkin kannattaa suosia vakiojärjestystä asioiden selkeyttämiseksi. Täshän tulee kolmikkotietoka ta kunhan aina määritellään .ikä on kunkin sivun subjekti. Ja sellainenhan sivulla on ja sitä kuvaa nimi ja tutkimuskysymys. Gsheet on siis köyhän miehen wikibase.

Miten numeroidaan vastaushypoteesit? Jotenkin on ilmaistava mitkä ovat kilpailevia hypoteeseja ja mitkä saman hypoteesin jatkoosia. Tämä varmaan tehdään sarakkeessa qualifier eli tarkenne. Lisäksi travitaan sarake viite referensseille. Tällä tavalla saadaan koko statwment kuvattua viidellä saralkkeella.

Ratkaizevia ovat ajatusten linkitykset. Miten se tehdään niin että ne ovat riittävän kattavia mutta kuitenkin selkeigä toteuttaa?

Yksi tarvittava on poissulku. Otetaan kaksi tietokidettä joilla on vastauksessa useita hypoteeseja tai jopa jatkuva jakauma. Toisen vastaus on ehdolla ensimmäinen eli periaatteessa ehdollinen todennäköisyysjakauma. Mutta sen pitää voida toimia myös sanallosesti ollakseen käyttökelpoinen. Mutta lieneen järkevää pyrkiä kuvaamaan bämä tietoniteiden eikä yksittäisten argumenttien tasolla jpssa riittää sanallinen argumentaatio eikä tarvita tietononetta tulkitsemaan.

Minkä toimintaperiaatteen voimme muodostaa tästä? Pitäisi rakentaa esimerkkejä jotta asia konkretisoituosi.

Ehdollisessa väitteessä on oltava perustelu eli minkä paradigman mukaan se pätee. Tällä tavalla voidaan automaattisesti ajaa useita paradigmoja ja

Tee sudokusta esimerkkikivaaja. Log.y jossa erilaisten vaihtoehtojen möärät. Alussa on 9▪81 vaihtpehtoa mutta kun lisätään 1 kriteeri eli numero niin vaihtoehtod tipahravat 9osaan näennäiEsti. Käytännössä ne tipahtavar enemmän koska samalla syntyy 8+6+6 ruutua joista häviää 1 mahdollinen vastaus eli araruus kutistuu 20▪9/20▪8.osaan. seuraavan numeron jälkeen vaihtoehdot vähenevät vähemmän ehkä kun osa poistuvista vaihtoehdoista oli jo valmiiksi poistunut. Eli sen sijaan että yrittää johtaa jonkin yleispätevän kaavan voisi simuloida eri sudokujen syntyä kun niihin lisätään numeroita.

Kannattaako tätä nyt tehdä kuitenkaan? Ehkä voisi hain kirjoittaaa idean ylös mutta lykätä koodausta ja keskittyä peruspäättelyidean kjvaamiseen.

Pitää olla tietokiteessa mahdollista myös se että vastaus on ehdolla arvoprofiili tai ehkä mieluummin arkkityyppi. Arvomuuttujilla voi siis olla useita toisensa poissulkevia vastauksia kun ne erotellaan toisistaan arkkityypillä.

Tästä pitää rakentaa demonstraatio mutta sen pitää olla niin simppeli että lukika pystyy seuraamaan sitä mieleSään. Kunhan se on tehty sitten sitä pitäisi markkinoida aktiivisedti huomion ja jatkokehittäjien keräämiseksi.

Keksi kaksi arkkityyppiä jotka eroavat toisistaan jollain tutulla tavalla ja fakenna heidän vastauksesa johonkin

TOtuuskirja 5


Kysymykseen.

Lakiesitysten avoin muokkaus ja keskustelu pitäänaloittaa heti kun hallituksen esitys tulee lausunnolle. Eli ensimmäisedtä julkisesta dokumentista. Siihen kytketään vaihtoehtoiset hypoteesit ja perustrlut tavoitteet ja faktat.

Kahden solmun välinen relaatio voi olla funkrionaalinen ehdollinen todennäköisyys tai looginen. Kaikissa ideana on että joitakin lapsen mahdollisia arvoja suljetaan pois ehdolla vanhemman arvot. Vastaisten ei tarvitse olla kvantitatiivisia. Relaatio voi olla ehdolla paradigma tai arkkityyppi. Ehtoja voi olla useita ja relaatio pätee jos mikä tahansa ehdoista toteutuu.

Poliittisten lehmänkauppojen tarve johtuu suunnittelujärjestwomän puutteista. Jos ei pystytä suunnittwlemaan useita ratkaisuja kerralla, pitää rakentaa yhtä ratkaisua kuten sotea ja sen muuttuu poliittisedti kalliiksi koska hallituksella on vain rajalliset mahdollisuuzet muokata sitä kritiikin peeusteella. Silloin on pakko pstaa hyväksyntää ulkokohtaisilla keinoilla eli tekwmällä myönnytyksiä jossain asiaan kuulumattomassa asiassa.

Tämä ei kai koskaan voi oloa globaalioptimi koska poliittisen kustannuksen olemassaolo osoittaa että olisi olemassa jokin muokattu vaihtoehto joka olisi ainakin opposition mielestä parempi mutta jota hallitus ei joztain syystä pysty kritiikkinä sisäistämään. Lehmänkaupan kohde puolestaan on jotain jota hallitus ei hyväksyisi ellei olisi tässä kalliissa tilanteessa.

Voisiko tämän todizyaa matwmaattisesti? Pitäisi olla kaksi preferenssifunktiota ja vähintään kaksi ulottuvuutta.

Extended causal diagram 1

Onko niin että paradigmat koskevat sitä millais7a fwoaatiot ovat ja arvoprofiilit koskwvat sitä millaisua oliot ovat? Tämä olisi selkeää jo on totta.

Elaatio voidaan määritwllä formulassa. Onko se välttämätön ja riittävä tapa? Formula kuitwnkin määrittwlww kerralla kaikki ylävirran relaatiot ja se voi olla ongelma. Jos relaatiot ovat toisistaan riippumattomoa ne voidaan kuvata formulassa pwräjälkeen ja jokaisella on oma vaikutuksensa suhteellisesti tai absoluuttisesti muista riippumatta. Mutta aina ei ole näin suoraviivaista.

Ongelmana on myös että on epäkausaaleja relaatioita jotka siis eivät muuta objektin sisältöä vaan määrittelwvät subjektin ominaisuuksia. Miksi tämä on ongwlma? Ainakin koska subjekti ja objekti voivat kytkeytyä toisiinsa kummin pöin vIn kunhan felaatio vihdetaan kääntwisfelaatioksi. Tällöin riippuvuus pitää kuvata eri olion formulassa. Mitta ehkä koko formulaa ei tarvita eikausaalisillw felaatioille. Depwnzencies riittää. Ja jos käänteisrelaatio on ole.assa ei ole väliä kummassa depwndenciesissä relaatio ilmoitwtaan. Jos eri vanhemmat ovat toisistaan riippumattomoa ne voidaan kuvata relaatiokohtaisilla foemumoilla ja lopputulos on kaikkien formuloiden summa tai tulo tilantwesta riipouen. Mitta on määrritwltävä kumpi koska vaihdsbtalain on oltava voimassa ja sekoituksessa ei ole.

Sidosryhmä --> osallistuja. Vai toimija? Osallkstujiksi lasketaan paitsi ilmiöttön ttöryhmä myös organisaatiot jotka toteuttavat työtä sotekentällä. Ei siis kannata liiaksi erotella arviointittötä ja varsinaista toimintaa koska silloin jouduttaisiin vetämään koko ajan rajoja ja keksimään erikseen termejä metatason toiminnalle.

Mikä relaatio kuvaa tietokiteen ja statementin tai argumentin välistä suhtedda? Kontiribuoi. Tämä sillä ajatuksella että argumentti on hyödyllinen tietokiteen vastauksen löytämiseksi. Entäs asiat kuten tämä ei ole järkevä mittari lapsuuden lihavuudelle. Se ei auta vastaamaan mittarin kysymykseen vaan antaa metatason näkemyksen. Evaluates evaluoi? Tämähän kytkisi relaation myös hyvyysarviointiin kuten pitääkin. Tarvitaanko myös relaatio manageroi asioille jotka liittyvät tietotyön tekemiseen. Ehkä.

Tuleeko selkayttä siihen että tietotyö asiasta ja päätöksenteko ja toimeenpano asiasta ajatellaan samalle metatasolle? Silloin toimijat aikataulut tehtävät päätökset ja mjut asiat voivat koskettaaa niin tietotyötä eli valmkstelua kuin käytännön toimintaakin. Tämä voisi toimia.

Pitää tehdä tarkistusfunktio sille jos sama olio on määritelty monessa paikassa että ovat yhdenmukaiset (tai on määtitelty arnkityypit jonka ehdolla eri määrittelyt ovat voimassa. Pitäisikö sallia myös aleatorinen ja episteelinek epävarmuus vai mitä ne olikaan.

Päätöksellä ja tehtävällä on se ero että tehtävä on jo päätetty päätös. Eli päätöksistä tulee tehtäviä sitten kun ne on päätetty.

Extended causal diagram 2

Pitäisi keksiä nimi sille asialle kun ihminen alkaa uskoa johonkin asiaan niin ettei enää ilmiselvät ristiriidat tosiasioiden kanssa vaikuta mielipiteisiin. Voisi sanoa uskonto mutta vain osa bäistä ilmiöistä on uskontoja. Luulonto?

Joka tapauksessa tarvitaan käytäntö ja tätä tukeva teknologia jonka avulla voidaan käydä keskusteluja luulontojen sisällöstä.

Olisiko tiedo to parempi. Luulontohan on ulkopuolisen näkemys asiaan eli nähdään että toinen on väärässä ja luulee eikä tiedä. Toisaalta tietämiseen sisältyy ajatus että on oikeassa kun taas luuloon ei. Luulo voi osoittautua oikeaksi mutta tässä tapauksessa ihminen nimenomaan ei näe sitä että kyseessä on luulo eikä fakta.

Entäs vankkua tai johdos siitä? Vankanto. Käsitys on vankka eikä tämä lähtökohtaisesti sisällä ajatusta siitä kuka on väärässä.

Harmaavarpisten vallankumous. Annetaan valta niille jotka miettivät huomellisrmesti eivätkä halua tehdä numeroa itsestään. Kierretään ne jotka edustavat vankantoja. Erotellaan oikeat, asiaan liittyvät motiivit ja päättäjiin tai ...

Tietokiteille määritellään laatukriteerit ja sitten sallitaan kenen tahansa toimijan ylläpitää iman aiheensa tietokiteitä. Ne voivat siis sijaita millä tahansa servereillä ja nettisivuilla kunhan url säilyy. Voi olla hyvä tarjota myös wikikäyttöliittymää eli jono erillistä saittia tai sitten ohjelmistopakettia halukkaille mutta se ei ole edellytys.

Lisää laatio ehdolla inv vaaditaan jotta. Käytä tätä indikaattorin käyttöönottovuoden kuvaamiseen..

Iso8n tietoaineistoon syntyy twkijänoikeus kuten puhelinluetteloon. Voijo tekijänoikeuden käyttösäännöissä mainita että dataa saa käyttää vapaasti mutta kaikki sulkaiseminen edellyttää kirjoittajuudek tarjoamista alkuperäistutkijaloe.

Etsi esimerkkejä tästä käytännöstä. Mitä tekevät molekyylibiologit? Millaisia käyttöehtoja on proteomiikka ja genomiikkatietokannoissa?

Selvitä tuomon tekwmät exceöfunktiot ja käytä niitä kaivamaan alkuperäisdsta esiin.

Opettele myös ahiny.

Kirjoita 2 juttua. Kannustus ecd.n ja tietokiteiden käyttöönotosta thl.n toiminnassa. Kannusrus Suomen suuntaamisesta maailman pelastamiseen avoimen datan tiedon ja päätöksenteon avulla.

Määritellään dependencieseihin uusi sarake Relation. Ehkä myös rwference ja qualifier. Tällä tavalla ovariableista saadaan rakennettua täysverinen rdf tietokanta. Ylimääräisistä sarakkeista tuskin on haittaa nykyfunktioille. Myös Description. Jos ei anneta relation, oletus on että se on affects. Päivitä odag-funktio.

Ovariablen metatietoihin voisi laittaa typen jolloin sen voisi värittää oikein. Ja dectablesta otetaan tiwto onko se päätös. Odag pitäisi päivittää parempaan graafipakettiin.

Kumpi valiþaan subjektiksi ja kumpi objektiksi määrää sen haetaanko nonkausaalirelaatiot automaattisesti vai ei malliin.

Ihmiskunnan pitäisi tulla tietoiseksi itsestään. Nythän vain yksittäiset ihmiset ovat tietoisia. Ehkä myös jotkut organisaatiot joilla on vahva visio ja joissa yksilöt käyttäytyvät koherentisti keskenään. Mutta esimerkiksi eduskunta ei ole tietoinen itsestään baan siellä nimenomaan keskustelun kautta pyritään pääsemään tasolla joss voidaan yksilöiden uskla olevan tajuissN eli havainnoivan ympäristöään realistisesti. Äänestys sitten on menetelmä jolla operationalosoidaan yksilöiden tahtotila ilman että oliisi mitään vaatimusta ymmörtää millä perustwilla kukin äänesti.

Tietoisuutewn vaaditaan päättymätön reflektio eli eduskunnan täytyy y.märtää miksi se päätti jotain ja lisäksi sen pitää pystyä ymmärtämään miksi se päätteli päätöksen motiiveista siten kuin oäättwli ja miksi se päätteli noist päätwlmistä jne.

Myös yksilön pitää tietää miten parvi käyttäytyy ja silloin myös parvi voi tiwtää miten yksilö käyttäytyy tietyssä tilanteessa. Pyrkimys on vähentää agitaattorien vaikutusta siten että yksilö ja parvi eivät ole voukuteltavissa tekoihin joita ne katuvat jälkeen päin. Eli asiat eivät saa lähteä käsistä.


Tekoälyhän ei tätä ratkaise koska siinä nimenomaan syntyy algoritmeja koneen sisällä eli kone voi oppia tietoiseksi mutta ihmiskunta jää tässä skenaariossa tiedottomaksi.

Extended causal diagram 3


Efektiivinen kohteellisuus: on turha pyrkiä täydelliseen kohteellisuuteen ja estää ihmisiä sijoittelemasta tietoa yhdestä asiasta moneen paikkaan. Tärkeämpää on tunnistaa vaihtoehtoiset tietolähteet ja linkata ne niin että tietolähteiden saumat liudentuvat. Täklöin myös helpottuu se että jokin tietosijainti jää pois käytöstä jos toisen sijainnin toiminnallisuudet ovat paremmat.


Pitää listata urlien muutos ajassa koska ensin jokin asia voi olla vain yksi rivi gsheetissä ja myöhemmin se saa oman sivun jissain ja sitten ehkä jossain muualla. Pitää olla siis mahdollista tehdä redirectejä.


Erotellaan asiaan liittyvät motiivit ja päättäjiin tai valtaan liittyvät motiivit. Jälkimmäiseen kuuluvat lehmänkaupat ja puoluetaktikointi.

....

Voidaanko monimutkaisia päätöksiä nokeilla simulaattorissa? Jos onnistuminen riippuu siitä miten interaktiot toimivat ja esim eri osapuolet sitoituvat toimintaan. Silllin voidaan päätös toteuttaa jossain virtuaalimaaiomassa ja katsoa kantavatko avainhenkilöt kortensa kekoon vai eivät. Myös vuorovaikutuksesta syntyvät ristiriidat nousevat ehkä esiin simulaatiossa.

Jaettu ymmärrys tavoitteeksi

Lähetetty Helsingin Sanomiin 12.11.2016.

Toisten ymmärtäminen ei ole nykyään arvossaan. Pikemminkin tuntuu, että on muotia olla ymmärtämättä ja pystyä tölvimään muita ja heidän näkemyksiään.

Tämä on vaarallista yhteiskunnassa, jonka ydin on keskinäinen riippuvuus ja luottamukseen perustuva yhteistyö. Vastakkainasettelu vähentää luottamusta, mikä vaikeuttaa yhteistyötä ja siten edistystä.

Jaettu ymmärrys on tilanne, jossa ymmärretään, mitä näkemyksiä ja arvoja jostakin asiasta vallitsee, mistä asioista ollaan samaa ja mistä eri mieltä, ja miksi. Jaettu ymmärrys pitäisi asettaa laajasti yhteiskunnan päätöksenteossa tavoitteeksi. Se toisaalta auttaa näkemään yhteistyömahdollisuuksia ja toisaalta paljastaa virheelliseen tietoon perustuvat näkemykset. Se myös vähentää yllättävien yhteiskunnallisten konfliktien riskiä, koska tilannekuva on parempi.

Tämä tavoite vaatii nykyistä tiiviimpää yhteistyötä päättäjien, virkamiesten, tutkijoiden ja kansalaisten kesken. Eri ryhmien välistä keskustelua on lisättävä. Tapaamiset ovat tärkeitä mutta eivät riitä näkemysten keräämiseen ja jakamiseen.

Siksi tarvitaan erilaisia verkkotyötiloja ja keskustelualueita, joissa voi käydä rakentavaa keskustelua ja tuottaa päätelmiä, joita voi uusiokäyttää lukuisissa yksittäistapauksissa. Keskustelu tarvitsee myös uudenlaisia sääntöjä, jotta sitä voidaan käydä avoimesti mutta niin, että kritiikki paljastaa ja kuihduttaa väärät tiedot.

Yhtäköyttä-hanke on tuottamassa suosituksia ja ohjeistusta tällaisen yhteiskunnallisen, tietoon perustuvan keskustelun edistämiseksi. Pelkät tekniset verkkotilat ja hyvät säännöt eivät riitä. Tarvitaan elinvoimainen yhteisö, jonka jäsenet haluavat edistää jaettua ymmärrystä ja tuoda omat ja muiden näkemykset tietoon kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Tämän yhteisön esiinnousun aika on nyt.

Jouni Tuomisto
Yhtäköyttä-hankkeen johtaja, johtava tutkija
Kuopio

Joukkoistaminen on parempaa kuin kansanäänestys

Matti Wiberg (HS 11.11.) epäilee joukkoistamisen toimivuutta, koska asiantuntemattomien ihmisten lisääminen päättäjäkuntaan huonontaa lopputulosta. Wiberg on ehkä oikeassa väitteessään, mutta hän haukkuu kokonaan väärää puuta. Joukkoistaminen on jotain paljon parempaa.

Joukkoistaminen ei ole synonyymi jatkuville kansanäänestyksille perehtymättömien ihmisten joukossa. Se käsittää monenlaisia toimintatapoja ihmisten tiedon ja ymmärryksen saamiseksi mukaan päätöksentekoon. Päätösvalmistelusta tiedottaminen, kansalaislähtöinen ideointi ja palautteen organisointi ehdotuksiksi, koeäänestykset ja yhteistyö virkamiesten kanssa ovat kaikki joukkoistamisen muotoja. Sen voima on siinä, että päätösten valmisteluun ja tueksi kerätään uudenlaista tietoa.

Jaettu ymmärrys on joukkoistamismenetelmä, joka kannattaa mainita erikseen. Siinä kuvataan ja jaetaan kaikki tiettyyn aiheeseen liittyvät ihmisten näkemykset ja myös kuvaukset siitä, miksi he ovat asioista erimielisiä. Jaettu ymmärrys on kunnolla kuvattu silloin, kun osallistujien mielestä heidän oma näkemyksensä ja sen suhde muihin näkemyksiin on riittävästi ja totuudenmukaisesti kuvattu osana kokonaisuutta. Tarkoituksena ei siis ole saavuttaa yksimielisyyttä eikä pakottaa muita enemmistön näkemyksen taakse. Näkemyksiä arvioidaan niiden sisällön eikä sanojan perusteella, koska kaikilla on oikeus sanoa mutta kaikki väitteet eivät kestä kriittistä tarkastelua. Jaettu ymmärrys antaa näin kaikille tilaisuuden oppia ja hylätä huonoja ratkaisuja.

Jaetun ymmärryksen kerääminen ja kuvaaminen olisi monissa kiistoissa tärkeää eikä työmääränäkään mahdoton. Yhteiskunnallisessa keskustelussa erilaisia näkemyksiä on usein valitettavankin vähän. Suurin osa on näiden muutamien asioiden toistelua yhä uusissa yhteyksissä. Toistaminen on jaetun ymmärryksen kuvaamisessa turhaa, koska se on helppo tunnistaa eikä vaikuta sisältöön.

Joukkoistamisella voidaan parantaa päätösten perustana käytettävän tiedon sisällöllistä laatua, käytännöllistä merkityksellisyyttä ja yleistä hyväksyttävyyttä. Joukkoistaminen on tuonut uusia lupaavia toimintatapoja. Niiden toimivuutta pitäisi testata, ja hyviksi havaittuja pitäisi aktiivisesti levittää yhteiskunnassa.

Jouni Tuomisto
Mikko Pohjola
Kuopio

--#: Tämä versio lähti Hesariin 12.11.2012. --Jouni Tuomisto 12. marraskuuta 2012 kello 11.41 (EET)

⇤#: Ei julkaistu. --Jouni Tuomisto 25. marraskuuta 2012 kello 10.23 (EET)

Jouni Tuomisto, Mikko Pohjola: Joukkoistaminen on parempaa kuin kansanäänestys. Opasnet 2012. [1] Viitattu 02.11.2024. (käsikirjoitus, YMAL)


Jaettu ymmärrys ylittää muodollisen päätösvallan rajat

  • Berlusconin eron tausta ja kytkentä jaettuun ymmärrykseeen.
  • Miksi kesti niin kauan?
  • Koska kaikilla toimijoilla oli muita intressejä kuin saada aikaan yhteinen ymmärrys siitä, mitä pitää tehdä tai mitä ei ainakaan pidä tehdä.
  • Eri toimijoiden ansaintalogiikka pakottaa heidät erilaisiin rooleihin, jonka puitteissa he yrittävät edistää hyviksi kokemiaan asioita.
  • Poliitikot: säilyttää kansansuosio eli tulla valituksi vaaleissa.
  • Media: kirjoittaa niin, että ihmiset suostuvat maksamaan saadakseen lukea.
  • Markkinat, osakkeenomistajat, luottoluokittajat ym: tehdä taloudellista voittoa.
  • Ammattiyhdistys ja lobbarit: tuottaa etua omalle jäsenkunnalle.
  • On tärkeää huomata, että kenenkään ansaintalogiikka ei sisällä pakkoa tuottaa totuudenmukaista tietoa kaikkien käyttöön. Voisiko sellaisen toimijan keksiä?
  • Pitää rakentaa systeemi, jossa toimijoita palkitaan jälkikäteen siitä, että heidän tiedoksi saattamansa väitteet osoittautuvat myöhemmin todeksi.
  • Pitääkö luottoluokittajia säädellä? Enkä, mutta voisi myös perustaa oman järjestelmän, jossa ansaintalogiikka perustuu oikeassa olemiseen, ei maineeseen tai markkina-asemaan. Miten?
  • Yksinkertaiset säännöt:
    • Etsittävän tiedon arvo (eli tiedosta maksettava hinta) määritellään etukäteen.
    • Kuka tahansa saa osallistua ennustamiseen.
    • Jokaisen osallistujan jokainen ennuste vaikuttaa tämän painokertoimeen, jonka perusteella määräytyy sekä vaikutus kokonaisennusteeseen että osuus palkkiosta.

--#: Vastaavaa on yritetty esim. USAssa nimikkeellä 'Prediction market' (ks. Kuntakone). Käytännöstä jouduttiin luopumaan koska vedonlyönnin (veikkauksen) kohteen arvioinnin koettiin muodostuvan itseään toteuttavaksi ennustukseksi tavoilla jotka saattoivat osua omaan nilkkaan. Tämä ilmeni esim. suurvalta-aggresion ajaman terrorismin seuraavia kohteita määritettäessä. Finanssimarkkinoilla sama dynamiikka tietysti toimii joka päivä käytännössä, mutta eliitti ei tätä toimintatapaa tuomitse (osittain siitä johtuen että kysehän on vain 'steriileistä vaihdon välineistä' eikä suoranaisesti esim. ihmishengistä.) Mikäli rahapalkinnot tulevat mukaan kuvaan vaaditaan merkittäviä lakimuutoksia, koska silloin toiminta voi vertautua uhkapeliin, joka on useissa maissa kielletty. Sinänsä mittareiden kehittäminen ennustustarkkuudelle ja kaikkinainen tulevaisuuden arviointi on tietenkin kannatettavaa. Markkinavetoinen lähestymistapa ei myöskään ole huono, sillä se on tuttu ja käytössä joka tapauksessa. --Smxb 21. marraskuuta 2011 kello 01.28 (EET) --#: Haettaessa positiivista toimivaa esimerkkiä jaetusta ymmärryksestä voidaan katsoa erilaisten kansainvälisten organisaatioiden käyttäytymistä. Esim. 'suljettu' YKn turvallisuusneuvosto vs. yleiskokouksen äänestykset. Nämä ovat selkeästi erilaisia erityisesti koska Non-aligned countries -blokki tajuaa mikä on kokonaisuuden kannalta parempi vaihtoehto, ja mistä hyötyvät vain muutamat. Kannattaa myös katso luotettavien mielipidemittauslaitosten haastattelututkimuksia. Suurimmassa osassa maailman maita hallituksen toimenpiteet ovat räikeässä ristiriidassa sen kanssa mitä kansalaiset tahtovat. Newspeakissä termit kuten 'maan etu', 'veronmaksajien etu', 'yhteiset eurooppalaiset arvot' tai 'maailman mielipide' ovat pahasti vääristyneet. --Smxb 21. marraskuuta 2011 kello 16.03 (EET)

    • Painokerroin määräytyy luotettavan ja paljon käytetyn tilastollisen menetelmän mukaisesti (Cooke ym., 1991).
  • Perustetaan avoin foorumi, jonne kuka tahansa voi esittää arvelujaan siitä, mikä on esim. Kreikan luottokelpoisuus. Osallistujien pitää rekisteröityä tunnistettavasti.
  • Osallistujan esittämiä väitteitä verrataan jälkikäteen toteutuneeseen tilanteeseen. Osallistujalle lasketeen painokerroin hänen ennusteidensa osuvuuden perusteella.
  • Kaikkien osallistujien ennusteista lasketaan painokertoimilla painotettu keskiarvo, eli huonot ennustajat saavat vain vähän tai ei mitään painoarvoa lopullisessa ennusteessa.
  • Tämän lisäksi ennustettavia asioita painotetaan tärkeyden perusteella. Esim. valtio voi maksaa 50000 euroa sille osallistujaryhmälle, joka osaa ennustaa oikein työllisyystilanteen Euroopassa vuoden kuluttua, jos Euroopan keskuspankki ostaa tai ei osta Italian velkakirjoja. Näin saadaan tietoa siitä, miten eri toimenpiteet todennäköisesti vaikuttavat talouteen. Tietysti tässä tilanteessa vain toinen vaihtoehto toteutetaan, ja arvoitukseksi jää, olisiko toteuttamatta jääneen toimenpiteen ennuste ollut yhtä hyvä kuin se, joka liittyi toteutettuun politiikkaan ja jonka mukaan ennusteen hyvyys arvioitiin.
  • Isojen kysymysten lisäksi voidaan kysyä myös pieniä: Nimeä sellaisia rakennusyhtiöitä, joista löytyy merkittävää veronkiertoa, jos järjestetään erityistilintarkastus. Osallistujalta ei vaadita mitään näyttöjä eikä edes oman nimen paljastamista eli on osallistujan kannalta henkilökohtaisesti riskitöntä. Jos monet epäilevät samaa firmaa, asia kannattaa pistää tutkintaan. Osallistujien oma riski toteutuu siinä, että jos on väärässä, oma painokerroin ja sitä myötä palkkio laskee.
  • Veronkierron paljastaminen on sikälikin mielenkiintoinen esimerkki, että valtio voi ilmoittaa nostavansa panoksia: jos veropettureita ei paljasteta, paljastuksista maksetaan enemmän. Näin kaikki tietävät, että rötökset paljastetaan joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, joten kannattaa ottaa helpot rahat pois ennen kuin joku toinen tekee sen. Toisaalta valheellisten paljastusten määrä ei lisäänny, koska niistä ei makseta palkkiota ja jokainen väärä tieto laskee osallistujan painokerrointa eli huonontaa palkkiota niissäkin ennusteissa, joissa jälkeenpäin osoittausuu olevan oikeassa.

--#: Yhteys Wikileaksiin on ilmeinen. Tekniikkaa kuitenkin vaaditaan, ja koska Wikileaks on käytännössä kuollut, voidaan ajatella esim. OpenLeaksin teknologian käyttöä. Ehdotan vuotamisen ja ennustamisen selkeämpää erottamista toisistaan. --Smxb 21. marraskuuta 2011 kello 01.28 (EET)

  • Nykyään ongelmana ovat monet kytkennät: Luottoluokittaja saa tulonsa niiltä yhtiöiltä, joita se arvioi. Poliitikon on joka hetki säilytettävä kansan luottamus, vaikka siihen ei todellisuudessa olisi aihetta tai vaikka oikeasti olisi tehtävä päätöksiä, joita kansan enemmistö ei ymmärrä välttämättömiksi. Osakemarkkinat toisaalta arvioivat markkinoiden tilaa, mutta toisaalta osa toimijoista saa tulonsa nimenomaan siitä, että he onnistuvat vedättämään markkinaa itselleen edulliseen suuntaan.
  • Osakemarkkina onkin hyvä vertailukohta, koska on tärkeää tietää yhtiön pitkän tähtäimen tuotto-odotus. Tämä on teoriassa sama kuin osakkeen markkina-arvo. Ongelmana on se, että markkinahinta määräytyy niiden toimesta, joka arviointitapahtuman yhteydessä vaihtavat suuren määrän omaisuutta, eli heitä ohjaavat monet muutkin motiivit kuin ottaa kantaa tuotto-odotukseen. Mutta voidaan perustaa myös toinen markkina, jossa ei osteta ja myydä osakkeita, vaan pyritään suoraan arvioimaan yhtiöiden tuotto-odotuksia. Rahaa ei siirry ennen kuin siinä vaiheessa, kun ennustetta käsittelevä aika on koittanut ja oikea vastaus tiedetään, jolloin oikeassaolijat saavat palkkionsa ja väärässäolijat eivät mitään. Osallistujilla on siis ainoastaan kaksi intressiä: ennustaa oikein ja ennustaa vain niistä asioista joista uskoo tietävänsä, jottei pudota omaa painokerrointaan.


Maanantaina Italian pääministeri Silvio Berlusconi sanoo, ettei hän aio erota tehtävästään. Tiistaina Italian valtionvelan korko nousee lähes seitsemään prosenttiin [2], ja Berlusconi menettää enemmistön parlamentin alahuoneessa [3] ja joutuu presidentti Giorgio Napolitanon puhutteluun [4]. Pian tämän jälkeen Berlusconi ilmoittaa erostaan [5]. Vaikka tilanne vaikuttaa kaoottiselta, taustalla vaikuttavat jaetun ymmärryksen vahvat yhteiskunnalliset voimat.

--#: Tämä argumentti toimii sekä jaetun ymmärryksen puolesta että sitä vastaan. Erityisesti voidaan kyseenalalaistaa päätöksen hyvyys kokonaisuuden kannalta. Voidaan esim. kysyä, mitä hyötyä loppuviimeksi pääministerin vaihtamisesta ja kuka voittaa epädemokraattisista hallitusremonteista eniten (esim. Italian tapauksessa ECBn tarkoituksellinen vitkastelu tukiostojen aloittamisessa). Parempi esimerkki voisi olla seuraava: Markkinoista laajan osan muodostavat eläkevakuutusyhtiöt. Suomalaisetkin ovat sellaisissa (pien)osakkeenomistajina. Jos voitaisiin masinoida jaettua ymmärrystä käyttämällä sellainen pienosakkeenomistajien liike, joka pakottaisi työeläkeyhtiöt tyytymään esim 2.5% tuottoon 5% sijasta, ei Kreikkaa tai Italiaa tarvitsisi kurittaa kuten nyt. Eläkeläiset saisivat vähän pienemmän eläkkeen, mutta varmemmin kuin nykymallilla, josssa on vähemmän mutta selkeämpiä voittajia ja voitot eivät jakaudu tasaisesti. Nythän näyttää siltä että 'jaettu ymmärrys' on tappamassa munivan hanhen täysin, ja kaikki jäävät nuolemaan näppejään. Vaikka jaettu ymmärrys ei tuottaisi parasta mahdollista lopputulosta kaikkien kannalta, näyttää nyt syntyvän päätöksiä jotka selkeiden haittojensa puolesta pitäisi siivota pöydältä pois. --Smxb 21. marraskuuta 2011 kello 01.28 (EET)

Jaettu ymmärrys tarkoittaa tilannetta, jossa jonkin ryhmän jäsenet ymmärtävät, mitä näkemyksiä jostakin asiasta ryhmässä esiintyy ja miksi. Esimerkiksi kansanedustajan yleissivistykseen kuuluu tietää, millä linjoilla eri puolueet ovat keskeisistä poliittisista kysymyksistä, jotta hän voi perustella omia ja toisten näkemyksiä julkisesti ja uskottavasti. Tämä ei tarkoita, että näkemyksistä pitäisi olla samaa mieltä vaan että ne on tunnettava.

Politiikka näyttää usein kierolta, kovalta ja sattumanvaraiselta peliltä, jos sitä tarkastellaan valtapolitiikan näkökulmasta. Mutta jaetun ymmärryksen näkökulmasta siinä vallitsee usein vakaita pohjavirtauksia, jotka auttavat ymmärtämään, miksi vahvoilta näyttävät rakenteet yhtäkkiä sortuvat.

Kreikan ja Italian tapauksissa on jo kuukausia tiedetty, että niiden velkaantuminen on vakava ongelma, joka voi horjuttaa talouskehitystä. Vaikka on ollut useita vastakkaisia näkemyksiä siitä mitä tilanteessa pitää tehdä, on myös samalla ollut suuri yksimielisyys siitä, mitä ei pidä tehdä eli jatkaa ylivelkaantumista. On tosin nähty äänekkäitä mielenilmauksia erilaisia velkajärjestelyjä vastaan erityisesti Kreikassa, mutta ne ovat olleet pikemminkin tyytymättömyyden ilmauksia kuin ehdotuksia nykytilanteen jatkamisesta järkevänä politiikkana.

Kukaan ei ole enää kuukausiin kyennyt esittämään Kreikan nykypolitiikalle sellaisia talous- tai yhteiskuntapoliittisia perusteluja, että ne olisivat olleet markkinoiden tai eurooppalaisten kansalaisten ymmärrettävissä. Toisin sanoen: on kehittynyt jaettu ymmärrys siitä, että Kreikan nykypolitiikan jatkamiselle on olemassa vain vähempiarvoisia syitä, joita voivat olla haluttomuus ikäviin päätöksiin, puoluepoliittinen taktikointi tai henkilökohtaiset valtapyrkimykset.

Sinäkin aikana, kun pintakuohuja seuraamalla on näyttänyt siltä, ettei mistään voi olla enää varma, on taustalla lisääntynyt jaettu ymmärrys siitä, mitkä asiat ja päätökset johtavat suurella varmuudella huonoihin tuloksiin.

--#: Tässä välissä pitäisi määrittää jaetun ymmärryksen käsite, eli esittää se jaetun ymmärryksen idea mihin seuraavassa kappaleessa viitataan ja jota myöhemmin suhteutetaan vallitseviin malleihin yms. --Mikko Pohjola 9. marraskuuta 2011 kello 12.46 (EET)

Jaetun ymmärryksen idea on kehitetty selkeyttämään ja ohjaamaan päätöksentekoa. Päätösvalmistelussa voidaan ottaa tavoitteeksi jaetun ymmärryksen luominen ryhmän sisälle. Tämä ryhmä voi olla tilanteesta riippuen hyvinkin pieni ydinjoukko mutta myös vaikkapa kaikki EU:n kansalaiset. Olennaista on, että se ohjeistaa päätösvalmistelua: on otettava selville, mitä näkemyksiä ja perusteluja on olemassa.

Jaetun ymmärryksen tavoitteena ei ole etsiä parasta näkemystä ehdotusten joukosta, eli se ei pyri yhteisymmärrykseen. Sen sijaan se keskittyy kriittisesti tarkastelemaan ehdotuksia ja hylkäämään niitä, jos perustelut osoittautuvat kelvottomiksi.

Tämä kriittisyys erottaa sen myös relativismista, jossa jokaiselle sallitaan oma totuutensa. Jaetussa ymmärryksessä vaaditaan johdonmukaisuutta ja sitä, että muut voivat ymmärtää esitetyt ajatuskulut. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?

Esimerkiksi Kreikan tilanteen osalta jaettu ymmärrys tuntuu olevan, että ainoa keino päästä sellaiseen tulevaisuuteen, jossa Kreikan talous ei romahda, on tehdä nopeasti kipeitä leikkauksia ja velkajärjestelyjä. Jaettu ymmärrys ei vaadi yhteisymmärrystä siitä, että tämä on paras politiikka. Se voi tässä tapauksessa kuitenkin johtaa siihen, koska kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä tavoitteista.

Jaettua ymmärrystä syntyy koko ajan erilaisista asioista. Mutta se on nyt erityisen ajankohtainen aihe, koska viime aikoina on kehitetty erilaisia tiedontuotannon menetelmiä ja käytäntöjä, jotka nimenomaan pyrkivät kiihdyttämään jaetun ymmärryksen syntymistä ja parantamaan sen sisältöä.

Sen lisäksi, että sadat poliitikot, tuhannet bloggaajat ja miljoonat kansalaiset käyvät vapaamuotoisia ja järjestäytyneitä keskusteluja jostakin aiheesta, voidaan käynnistää hankkeita, jotka järjestelmällisesti käyvät läpi jostakin aiheesta esitettyjä näkemyksiä, jäsentävät niitä kokonaisuuksiksi ja hylkäävät niistä kritiikkiä kestämättömiä osia pois.

Jaetun ymmärryksen uusille työkaluille on ominaista, että ne toimivat avoimesti jossakin wikin kaltaisessa verkkotyötilassa. Jaettua ymmärrystä rakennetaan kirjoittamalla asiasta yhdessä kuvausta, jota kaikki voivat käyttää oman oppimisensa apuvälineenä.

Työssä on olennaista se, että siinä on joukko melko suoraviivaisia sääntöjä, kuten se, milloin jokin esitetty väite katsotaan hylätyksi tai miten esitetty tieto jäsennetään. Niinpä työtä voi tehdä isolla joukolla ja hajautetusti, ja eri toimijat vahtivat, että kaikki noudattavat yhteisiä sääntöjä tiedon tuottamisessa.

Viisaalle päättäjälle erityisesti tieto hylätyistä ideoista on kullanarvoista.

joukkovoima taakse, luotettavammat päätelmät

Jaetun ymmärryksen poliittinen voima tulee siitä, että toimijat saavat luottamusta päätelmilleen. Epävarmuus lamaannuttaa, ja siksi epävarmuuden lietsonta onkin tehokas muutoksen este, minkä poliittiset strategit ja tupakkateollisuus hyvin tietävät. Niinpä on tärkeää jakaa ymmärrystä siitä, kuinka epävarmoja asiat ovat ja erityisesti siitä, että joissakin asioissa ei enää ole päätösten kannalta merkittävää epävarmuutta.

Jaetun ymmärryksen työkaluilla on tuotettu mm. wikihallitusohjelmaa Suomeen tai jäsennetty väitteitä siitä, oliko sikainfluenssarokote vaarallinen vain ei. Aiheet voivat olla mitä vain, olennaista on avoin toiminta ja perussääntöjen noudattaminen.

Jos Italian talouspolitiikasta olisi tehty jaetun ymmärryksen mukainen kuvaus, tiistain päätelmät olisivat olleet selviä varmaan jo kuukausia sitten. Se, että tilanne alkoi laueta vasta nyt, kertoo kolmesta asiasta. Ensinnäkään ei ollut ymmärretty kuinka pieniksi epävarmuudet olivat jo kutistuneet näennäisestä kaoottisuudesta huolimatta. Toiseksi, parlamentin ja presidentin lukkarinkoulua näköjään tarvittiin Berlusconin palauttamiseksi jaetun ymmärryksen piiriin. Kolmanneksi, jos jaetun ymmärryksen mukaiset päätelmät ovat kiistattomat ja näkyvät, niiden taakse alkaa nopeasti kertyä sellaista joukkovoimaa, joka parlamentaarisia ja ulkoparlamentaarisia väyliä pitkin horjuttaa pääministereitä, berliinin muureja ja pörssikursseja aivan riippumatta siitä, kenellä muodollinen valta missäkin tilanteessa on.

J.T.
M.P.?
S.M.?
kirjoittajat ovat päätöksentekoa tukevan tiedontuotannon tukijoita THLstä.

--#: Yhteistä huonojen vaihtoehtojen tunnistamista ja karsimista voisi nostaa vielä enemmän esiin. --Mikko Pohjola 9. marraskuuta 2011 kello 12.46 (EET)

Katso myös

  • Aiempi versio, joka käsitely Kreikan kriisiä ja Berlusconin eroa jaetun ymmärryksen näkökulmsta.
Noudettu kohteesta ”https://fi.opasnet.org/index.php?title=Keskustelu:Jaettu_ymmärrys&oldid=35154”