Perheenyhdistämisen edellytykset
Pääviesti |
---|
Kysymys:
Perheenyhdistämisen edellytykset: Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset Suomessa ja Euroopassa on hanke, jossa pyritään selvittämään vaikutuksia, joita perheenyhdistämisen kiristämisellä olisi. Vastauksia haetaan syys-lokakuun aikana 2016 mm. avoimen arvioinnin keinoin tällä Opasnetin sivulla, jonne myös tiedot ja tulokset kerätään. Avointa keskustelua aiheesta käydään Otakantaa-sivuilla. |
- Miten voin osallistua?
- Helpointa on osallistua keskusteluun Otakantaa-sivuilla. Kuitenkin kannattaa ensin lukea näiltä Opasnetin sivuilta tarkemmat kuvaukset perheenyhdistämisen edellytyksistä ja niille harkituista muutoksista sekä arviot muutosten vaikutuksista.
- Mikä on avoin arviointi?
- Avoin arviointi on menetelmä, jossa kerätään täsmälliseen kysymykseen (tässä tapauksessa perheenyhdistämispolitiikan vaikutuksiin) liittyvää tietoa ja näkemyksiä. Se ei ole mikä tahansa keskustelupalsta, vaan jatkotyöstöön pääsevät vain asiaan liittyvät ja perustellut kommentit. Väitteitä arvioidaan tutkimustiedon valossa, ja siksi parhaiten voit osallistua tuomalla esiin tutkittua tietoa ja viitteitä. Arvioinnissa kerätystä tiedosta kootaan näille Opasnetin sivuille kooste, jossa annetaan perusteltu vastaus kysymykseen.
- Mikä on arvioinnin tavoite?
- Työssä tavoitellaan jaettua ymmärrystä perheenyhdistämisen edellytyksistä. Jaettu ymmärrys on tilanne, jossa eri osapuolten näkemykset tiettyyn asiaan liittyen on kuvattu niin kattavasti, että voidaan ymmärtää, mitä näkemyksiä, arvoja ja uskomuksia asiaan liittyy, mistä asioista ollaan yksimielisiä ja mistä erimielisiä ja miksi.
- Onko osallistumiseen erityisiä ohjeita?
- Parhaiten vaikutat arvioinnin lopputulokseen, kun noudatat näitä ohjeita:
- Keskustelussa arvostetaan lyhyitä, selkeitä kommentteja.
- Kaikki puheenvuorot tulee kytkeä selkeästi johonkin arvioinnin kohtaan.
- Esitettyihin väitteisiin pyydetään tutkimukseen nojaavia perusteluja.
- Mielipiteiden kohtelias esittäminen on sallittua.
- Aiheeseen liittymättömät kommentit poistetaan.
- Henkilöön käyvät kommentit poistetaan.
- Miksi kannattaa osallistua?
- Tämän arvioinnin tietoja käytetään tutkimushankkeen osana, ja tulokset raportoidaan valtioneuvostolle. Niinpä perustellut näkemykset voivat vaikuttaa siihen, millaista perheenyhdistämispolitiikkaa Suomessa lähitulevaisuudessa harjoitetaan. Lisäksi kerätyt tiedot jäävät pysyvästi Opasnetin sivuille ja ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä, jos joku esimerkiksi haluaa avata uuden arvioinnin samasta aihepiiristä.
Kysymys
Tässä hankkeessa selvitetään muiden EU-direktiivissä 2003/86/EY mainittujen perheenyhdistämisen valinnaisten lisäedellytysten käytettävyyttä perheenjäsenten oleskelulupahakemusten hyväksymisen kriteereinä.
Hankkeessa tarkastellaan perheenyhdistämiskriteereiden tiukentamista erityisesti kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden perheenjäsenten osalta.
- Saavutetaanko lisäedellytysten käyttöönotolla toivottuja tavoitteita eli vetovoimatekijöiden vähentämistä?
- Olisiko lisäedellytysten käyttöönotolla haittavaikutuksia?
- Mitä vaikutuksia olisi, jos toimeentuloedellytys otettaisiin käyttöön Suomen ja Pohjoismaiden kansalaisten perheenjäsenten oleskeluluvan edellytyksenä?
Tarkastelun painopiste on
- taloudellisissa,
- hallinnollisissa ja
- yhteiskunnallisissa vaikutuksissa sekä
- vaikutuksissa yksilöihin muun muassa kototutumiseen liittyen.
Oletettu käyttö ja käyttäjät
Arviointi on osa perheenyhdistämistä selvittävää [VN-TEAS-hanketta, joka tuottaa vastauksia suoraan valtioneuvoston käyttöön.
Osallistujat
- Oxford Research Oy koordinoi hanketta ja tätä arviointia. Yhteyshenkilöt:
- Juho-Matti Paavola
- Arttu Vainio
- Jouni Tuomisto moderoi arviointia Opasnetissä.
- Tämä on avoin arviointi. Kuka tahansa saa osallistua.
- Arvioinnin tuloksista järjestetään myös seminaari 12.10.2016.
Rajaus
- Arvioinnissa rajaudutaan Suomen tilanteeseen ja olosuhteisiin. Toisaalta muista maista otetaan myös oppia, ja tästä syystä osana hanketta tarkastellaan myös Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan ja Hollannin tilannetta ja ratkaisuja.
- Tarkastelussa kiinnostaa erityisesti nykyhetki ja lähitulevaisuus.
- Taloudelliset, hallinnolliset, yhteiskunnalliset ja yksilöön kohdistuvat vaikutukset ovat etusijalla.
Vaihtoehdot
Tarkasteltavana ovat seuraavat päätösvaihtoehdot:
- Toimitaan kv-suojelua saavien perheenyhdistämisissä kuten kesästä 2016 ilman lisäedellytysten käyttöönottoa.
- Otetaan käyttöön perheenyhdistämisen uudet lisäedellytykset, jotka ovat asuntoedellytys, ikäedellytys, kotoutumisedellytys, sairausvakuutusedellytys ja asumisaikaedellytys
- Osana kuvattua kokonaisuutta toimeentuloedellytys otetaan käyttöön myös Suomen ja Pohjoismaiden kansalaisten oleskeluluvan edellytyksenä.
- Osana kuvattua kokonaisuutta toimeentuloedellytystä ei oteta käyttöön Suomen ja Pohjoismaiden kantalaisten osalta.
Voimassa oleva säännöstö
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta kesältä 2016 --> eduskunta hyväksynyt ja tullut voimaan 1.7.2016.
Hallituksen esitys löytyy täältä: [1]. Tähän sivulle on tiivistetty esityksen pääpointit.
Eduskunnan lakimuutoksen tavoitteet
- Varmistaa, että perheenyhdistämisen perheistä ei tule lisäkustannuksia valtiolle, vaan perhe pystyy elättämään Suomessa itsensä.
- Kannustaa perheenkokoajan pikaista kotiutumista, kun on pakko saada hyvä työ ja kantaa vastuu perheen toimeentulosta. Tämä helpottaisi myös perheenjäsenten yhteiskuntaan asettumista. Rohkaistaan maahanmuuttajien työllistymistä.
- Yhdenmukaistaa lainsäädäntöä poistamalla poikkeuksia.
- Varmistaa, että oikeus perheenyhdistämiseen ei sellaisenaan olisi juuri Suomeen maahanmuuttohalukkuutta lisäävä tekijä.
Keskeiset voimaan tulleet muutokset
- Laajennetaan toimeentuloedellytys koskemaan kaikkia, joiden kohdalla sen soveltamiselle ei ole kansainvälisistä velvoitteista johtuvaa estettä.
- Kansainvälistä suojelua saavien perheenjäsenet.
- Turvapaikan saaneiden ja kiintiöpakolaisten perheenjäseniä, jos hakemusta ei jätetty 3 kk kuluessa siitä kun turvapaikka on saatu.
- Myös kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavan muulle omaiselle myönnettävän oleskeluluvan edellytyksenä olisi aina turvattu toimeentulo.
- Jos oleskelulupaa hakee yksin tulleen alaikäisen ulkomailla oleva alaikäinen sisarus ja vanhemmat ovat kuolleet tai kadoksissa, toimeentuloedellytystä ei päde.
- Kiintiöpakolaisten osalta täsmennetään sitä ajankohtaa, jonka perusteella määritellään, milloin kyseessä olisi perheenyhdistäminen ja milloin perheenmuodostaminen. Erottelulla olisi merkitystä tilanteissa, joissa perheenyhdistämistä kolmen kuukauden määräajassa haettaessa tulisi toimeentuloedellytys sovellettavaksi sillä perusteella, että kyseessä on perheenmuodostamistilanne.
Maahanmuuttoviraston sivuilla kerrotut toimeentuloedellytyksen rajat.
Henkilö | €/kk | €/vuosi |
---|---|---|
1. aikuinen | 1 000 | 12 000 |
2. samaan talouteen kuuluva aikuinen | 700 | 8 400 |
1. alaikäinen perheenjäsen | 500 | 6 000 |
2. alaikäinen perheenjäsen | 400 | 4 800 |
3. alaikäinen perheenjäsen | 300 | 3 600 |
4. alaikäinen perheenjäsen | 200 | 2 400 |
5. alaikäinen perheenjäsen | 100 | 1 200 |
6. alaikäisestä perheenjäsenestä eteenpäin | 0 | 0 |
Henkilö | €/kk | €/vuosi |
---|---|---|
1. aikuinen | 900 | 10 800 |
2. samaan talouteen kuuluva aikuinen | 630 | 7 560 |
alaikäinen perheenjäsen | 450 | 5 400 |
opiskelijan täysi-ikäinen perheenjäsen | 630 | 7 560 |
opiskelijan alaikäinen perheenjäsen | 450 | 5 400 |
Vaihtoehtoiset ratkaisumallit
- Asumisaikavaatimus: Perheenyhdistäjän tulisi asua laillisesti maassa jokin aika, korkeintaan kaksi vuotta, ennen kuin voi hakea perheenyhdistämistä. Ei voi kohdistaa pakolaisiin, joten eriarvoistaa suojeluasemissa olevia ihmisiä. Tälle ei myöskään tarvetta toimeentuloedellytyksen ollessa voimassa, koska miksi hidastaa perheenyhdistämistä, jos perheen toimentulo on turvattu.
- Kotoutumisedellytys: Kotoutamistoimenpiteistä tulisi perheenyhdistämisen ehto. Pakolaisten tai pakolaisten perheenjäsenten osalta kotouttamistoimenpiteitä voidaan soveltaa kuitenkin vasta, kun heille on myönnetty oikeus perheenyhdistämiseen, ei siis edellytyksenä oleskeluluvan saamiselle. Ainoastaan toissijaista tai tilapäistä suojelua saavien osalta kotouttamistoimia olisi mahdollista soveltaa edellytyksenä oleskeluluvan saamiselle. Toimet voisi kohdistaa joko perheenkokoajaan tai perheenjäseniin, mutta sen kohdistaminen perheenjäseniin olisi käytännössä vaikeaa. Tälle ei koeta tarvetta toimeentuloedellytyksen ollessa voimassa, koska sen täyttääkseen täytyy käytännössä olla kotoitunut.
- Asuntoedellytys: Perheenkokoajalla tulisi olla asunto, jota voidaan pitää vastaavanlaisen perheen tavanomaisena asuntona samalla alueella ja joka täyttää asianomaisessa jäsenvaltiossa voimassa olevat yleiset terveys- ja turvallisuusvaatimukset. Auttaisi sekä perheenkokoajan että perheen kotutumisessa. Hankaloittaisi oleslekulupaprosessia hallinnon puolelta. Monimutkaisuus tulisi siitä, milloin perheenkokoajalla täytyisi olla koko perheelle sopiva asunto, sillä ennen perheenyhdistämistä hän ei sitä tarvitse (tai välttämättä saa), mutta muutoksia lupaprosessiin perhettä ei voisi saada ennen kuin se on. Tilanne olisi ratkaistavissa esimerkiksi kaksivaiheisella lupaprosessilla, jossa oleskelulupa myönnettäisiin alun perin ehdollisena.
- Sairausvakuutusedellytys: Sairausvakuutusta koskevan edellytyksen käyttöönotto olisi käytännössä merkityksetön, koska oleskeluluvan saaneella turvapaikanhakijalla on samanlainen oikeus Kansaneläkelaitoksen hoitamiin etuuksiin kuten sairausvakuutusetuuksiin, kuin muillakin Suomessa vakinaisesti asuvilla henkilöillä.
- Vähimmäisikää koskeva vaatimus: Pakkoavioliittojen estämiseksi perheenkokoajalle ja aviopuolisolle voisi määrätä vähimmäisiän, korkeintaan 21 vuotta. Perheenyhdistäjän lapsien ei tietenkään tarvitse täyttää vähimmäisikää. Myös nuorempien perheenyhdistämishakemukset tulisi kuitenkin käsitellä yksilöllisesti. Jos lapsia on, kokonaisuudessa tulee huomioida heidän etunsa.
- Toimeentuloedellytyksen soveltaminen, kun perheenkokoajana on yksin saapunut alaikäinen turvapaikanhakija: Toimeentuloedellytyksen puuttuminen alaikäisen yksin saapuneen lapsen ollessa perheenkokoaja saattaisi näyttäytyä maahanmuuttohalukkuutta lisäävänä vetotekijänä ja altistaa lapsia hyväksikäytettäväksi lähettämällä heidät yksin hakemaan turvapaikkaa. Tämän johdosta ehdotetaan, että toimeentuloedellytyksestä poikkeamisen mahdollisuus arvioidaan 39 §:n sisältämän lapsen edun tai poikkeuksellisen painavan syyn nojalla yksittäistapauksessa. Tapauksia, joissa yksin saapuneen alaikäisen osalta tulisi arvioida turvatun toimeentulon soveltamista, ei käytännössä juurikaan ole, koska alaikäisiä lapsia ei käytännössä saavu maahan yksin muuten kuin turvapaikanhakijoina ja he ovat voimassaolevan lain mukaan vapautettuja toimeentuloedellytyksen soveltamisesta, jos kyseessä on niin sanottu vanha perhe. {{comment|# |Tämä nimenomainen hallituksen ehdotus uudeksi laiksi kuitenkin sisälyttää turvapaikanhakijat toimeentuloedellytyksen alle?|--Heta (keskustelu) 27. syyskuuta 2016 kello 12.40 (UTC)}
Aikataulu
Arviointi toteutetaan loka-marraskuun aikana 2016.
Vastaus
Tulokset
Molemmat skenaariot perustuvat alla oleviin yhteisiin oletuksiin. Skenaarioiden kesken erilaiset oletukset on mainittu kuvatekstissä. Palkki oikeassa reunassa kertoo, mitä lopulta tapahtuu: siniset saavat myönteisen perheenyhdistämispäätöksen, oranssit kielteisen.
- Myönteisiä oleskelulupia myönnetään noin 25%:lle tp-hakijoista, kuten osuus on ollut alkuvuonna.
- Turvapaikan ja toissijaisen suojelun jakauma on 60/40, kuten on ollut alkuvuonna myönnetyissä luvissa.
- Perheenyhdistämishakemusten määrä vuonna 2016 tulee olemaan Migrin esittämän arvion mukainen (tiedote syyskuussa 2016: 3000 hakemusta)
- Hakemuksista läpäisee perusedellytykset n. 70% (osuus vastaa tilannetta ennen lakimuutosta toimeentuloedellytyksestä)
- Hakijoiden tulojakauma vastaa Tilastokeskuksesta saatua kriisimaista (Syyria, Afganistan, Irak, Somalia) viimeisten 5 vuoden aikana tulleiden verotettavien tulojen jakaumaa.
- Migri noudattaa annettuja tulorajoja jäykästi ja poikkeustapauksia on vähän.
Koska tällä hetkellä perheenyhdistämishakemuksen jättäminen nopeasti on käytännössä hyvin vaikeaa, on skenaario 1 realistisempi. Siinä toimeentuloedellytys on syynä vajaaseen 1300 hylkäyspäätökseen. Sen sijaan muut lisäedellytykset saattaisivat vaikuttaa arvion mukaan vain 50-100 päätökseen. Myös skenaariossa 2 vastaavat luvut ovat suunnilleen samat. Sen sijaan erona on, että 3 kk aikaikkunaan ehtiviä hakijoita on noin 600 enemmän, eikä heihin sovelleta sen enempää toimeentulo- kuin muitakaan lisäedellytyksiä.
Näyttää siis siltä, että toimeentuloedellytys on eräänlainen "superkriteeri" eli niin kauan kuin se on voimassa, se johtaa useimpien hakemusten hylkäämiseen eikä lisäkriteereillä ole juuri merkitystä. Vastaavasti jos toimeentuloedellytystä lievennettäisiin, muille lisäkriteereille muodostuisi jokin merkitys päätöksenteossa.
Päätelmät
- Vastaus arvioinnin pääkysymykseen ja muihin kysymyksiin tulosten perusteella.
Perustelut
- Asiasta käyty keskustelu löytyy Otakantaa-sivuilta
Arvioinnin taustamateriaalia
- Lähdeluetteloa
- Hakukuulutus
- Tutkimussuunnitelma
Datavisualisaatiot
Lucify tuottaa hankkeessa datavisualisaatiot Tilastokeskukselta saatavan aineiston pohjalta. Valmis visualisaatio pitää hyväksyttää Tilastokeskuksella ennen julkaisemista, mutta sen jälkeen se julkaistaan kaikkien käytettäväksi. Visualisaatio sisältää seuraavat osat:
Yleiskuva
Visualisaatiossa on alkuun näkyvissä yleiskuva, josta näkee perhesiteen perusteella
myönnettyjen oleskelulupien määrän seuraavissa ryhmissä:
1. Suomen kansalaisten perheenjäsenet.
2. KV-suojelua saaneiden perheenjäsenet. Tähän sisällytetään myös toissijaista
suojelua saavat, koska näin tehdään myös Migrin tilastoissa.
3. Muiden ulkomaalaisten perheenjäsenet.
Tämän osion tarkoituksena on antaa yleiskäsitys mittakaavoista. Yleiskuvasta voi edetä
tarkemmin tutkimaan kuhunkin kategoriaan liittyviä tietoja, jotka on selitetty tarkemmin
seuraavissa kappaleissa.
Kansainvälistä suojelua saaneiden perheenyhdistämiset
Tässä sekä seuraavassa osiossa hyödynnetään Tilastokeskuksen tuottamaa aineistoa,
joka sisältää Väestötietorekisterissä olevien verotettavat tulot eri taustamaaryhmiin
kuuluvien osalta vuodelta 2014 tai 2015. Aineisto on tilattu Tilastokeskukselta ja
käyttölupahakemus on hyväksytty.
KV-suojelua saaneiden toimeentuloedellytyksen täyttymisen tarkastelussa hyödynnetään
Irakista, Afganistanista, Somaliasta ja Syyriasta muuttaneiden tulotietoja.
Visualisaatiossa on kolme valitsinta, jotka voi mukauttaa eri perheenyhdistämisskenaarioihin:
1. Toimeentuloedellytyksen tuloraja (Oletus: 2400)
2. Oletus lasten lukumäärästa (Oletus: 2)
3. Vapaa kenttä, johon voi syöttää muiden tukien määrän vuodessa (visualisaatioon lasketaan automaattisesti mukaan lapsilisät)
Visualisaatiossa näytetään, kuinka suuri osa taustamaaryhmään kuuluvista jää tehdyin
valinnoin tulorajan eri puolille. Osuudet esitetään seuraavien taustamuuttujien
suhteen:
1. Sukupuoli
2. Ikä
3. Taustamaa
4. Pääasiallinen toiminta
Koulutustasoa ei oteta mukaan, koska aineisto ei ole sen osalta luotettavaa.
Muiden kuin kv-suojelua saaneiden ulkomaalaisten perheenyhdistämiset
Tämä osio toteutetaan vastaavasti kuin edellinen osio, mutta tässä osiossa käytetään
Venäjästä, Intiasta, Thaimaasta, Kiinasta, ja Ukrainasta koostuvaa taustamaaryhmää.
Suomen kansalaisten perheenjäsenet
Tässä osiossa hyödynnetään Tilastokeskuksen tuottamaa kaksikulttuurisia avioliittoja
koskevaa aineistoa ajalta 2013-2014. Aineistosta suodatetaan pois ne, joissa puoliso
on kotoisin EU-maasta. Aineisto on tilattu Tilastokeskukselta ja käyttölupahakemus
on hyväksytty.
Visualisaatiossa on valitsin, jolla voi valita hypoteettisen perheenyhdistämiseen liittyvän
toimeentuloedellytyksen tulorajan, ja nähdä, kuinka suuri osa avioliitoissa muodostuneista
perheistä jäisi millekin puolen tulorajaa. Tämä näytetään seuraavien taustamuuttujien
suhteen:
1. Koulutustaso
2. Pääasiallinen toiminta
3. Sukupuoli
4. Ikäryhmä
5. Puolison kansalaisuus
6. Maakunta
Tuloihin lasketaan mukaan lapsilisät, perustuen alle 17-vuotiaisiin lapsiin. Asumistuen tai omaisuuden vaikutusta ei ole käytettävissä olevan aineiston pohjalta mahdollista huomioida, mistä laitetaan visualisaatioon huomautus.
Maaraportit
Perheenyhdistämisen edellytykset eri maissa:
Loppuraportti
SISÄLLYSLUETTELON LUONNOS
1. Johdanto
2. Lisäedellytykset kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden perheenyhdistämiselle
2.1. Kotoutumisedellytys
2.2. Asumisaikaedellytys
2.3. Asuntoedellytys
2.4. Sairausvakuutusedellytys
2.5. Vähimmäisikäedellytys
3. Yleiset vaikutukset ulkomaalan kansalaisten perheenyhdistämisen tiukentamisesta
3.1. Signaalivaikutukset
3.2. Taloudelliset vaikutukset
3.3. Yhteiskunnalliset vaikutukset
3.4. Yksilöön kohdistuvat vaikutukset
4. Toimeentuloedellytys Suomen kansalaisten perheenyhdistämisessä
5. Avoin arviointi
6. Johtopäätökset
Katso myös
Moderaattori:Jouni (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
Lisää dataa
|
Perheenyhdistämisen edellytykset (arviointi) |
---|
Perheenyhdistämisen edellytysten vaihtoehdot |
Perheenyhdistämisen edellytykset eri maissa:
Alankomaat · Norja · Ruotsi · Saksa · Tanska |
|
- Arviointisivu Google Docsissa
- Hankkeen tiedot
- EU:n Perheenyhdistämisdirektiivi [4]
- Migrin ohjeen perheenyhdistämisestä [5]
- Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta 43/2015. Annettu 7.4.2016. [6]
- Laki ulkomaalaislain muuttamisesta 505/2016 29.6.2016 [7]
- Finlexin tiedote: Perheenyhdistämisen tiukennukset voimaan 1. heinäkuuta – säännökset eivät sisällä kiinteitä euromääräisiä toimeentulorajoja. 1.7.2016 [8]
Lähteet
Kommentoi arviointia
Voit kommentoida mitä tahansa arvioinnin sivua tässä. Selkeyden vuoksi kirjoita alempaan kenttään sen sivun nimi, jonka asioita kommentoit.