Tietoon perustuva yhteiskuntapolitiikka

Tämä sivu on tietokide alatyypiltään arviointi. Sivutunniste: Op_fi3145
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi3145}}

Kysymys

Mitä toiminnallisia muutoksia valtion tutkimuslaitoksissa tarvitaan, kun niitä muutetaan paremmin palvelemaan tietoon perustuvaa yhteiskuntapolitiikkaa?

Perustelut

OECD arvioi vuonna 2010 Suomen julkista hallintoa ja esitti seuraavat viestit: julkisessa hallinnossa tarvitaan strategista ketteryyttä eli yhteistä tahtotilaa, strategista näkemystä ja joustavaa resurssien suuntaamista. Nopeasti muuttuvassa maailmassa ja yhteiskunnassa julkisen sektorin tulee kyetä muuttamaan nopeasti ja tehokkaasti toimintapolitiikkoja.

Strategisen kokonaisnäkemyksen vahvistaminen vaatii OECD:n mukaan poikkihallinnollisuutta ja parempaa hallinnon kokonaisuutta koskevaa ennakointia ja suunnittelua. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on vahvistettava koko hallinnon kattavien periaatteiden ja ratkaisujen koordinaatiota ja ohjausta sekä budjetoinnin menettelyä, jotta voimavaroja voidaan aiempaa joustavammin suunnata muuttuvien tarpeiden ja painopisteiden mukaisesti. Arviointiryhmä toivoi todennettuun tietoon – tutkimus- ja arviointitietoon – perustuvan päätöksenteon kehittämistä. Käytännöt eivät nykyisin muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, jossa todennettuun tietoon perustuva päätöksenteko olisi järjestelmään kuuluva ja syvään juurtunut työtapa julkisessa hallinnossa. OECD:n mukaan johtamista tulee vahvistaa kaikilla tasoilla.

OECD:n ja Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastushavainnoissa peräänkuulutetaan systeemisiä järjestelyjä hyödyntää tutkimus- ja arviointitietoa päätöksenteossa, tiedolla johtamisessa ja toimintakäytännössä. Tietoa on paljon, mutta se sirpaloituu eikä sitä saada tehokkaasti ja järjestelmällisesti hyödynnettäväksi päätöksenteossa ja käytännön toiminnassa. Kokonaisvaltaisen tiedon saaminen edellyttää usein yhteistyötä hallinnon eri sektoreiden tai autonomisten paikallistason toimijoiden välillä. Tietoperustaisuuden yleinen ongelma on koordinaation puute. Tietopohjaa voidaan vahvistaa edistämällä moni- ja poikkitieteellistä tutkimusta.

Monet yhteiskunnan vakavat haasteet eivät yleensä ole ratkaistavissa yksittäisten politiikka-alueiden keinoin. Niitä ei voida myöskään ratkaista yksittäisten toimijoiden välineillä. Tutkimus- ja kehittämistietoa tuotetaan ja hyödynnetään vaikeasti määriteltävissä ja ennakoitavissa toimintaympäristöissä. Erityisesti tulisi vahvistaa sellaista tutkimustoimintaa, joka ei kiinnity mihinkään sektori-intressiin tai etunäkökohtiin.

Tutkimus- ja kehittämistieto on yleensä sektoroitunutta ja se on kehittynyt eri sektoreilla laajuudeltaan ja syvyydeltään erilaiseksi. Sektoroituneisuus vaikeuttaa poikkihallinnollisten kokonaisuuksien hallintaa ja asioiden keskinäiskytkentöjen hahmottamista. Tutkimustiedon systemaattiseen laaja-alaiseen käyttöön ei ole traditiota.

Olennainen kysymys on myös, millainen tieto (evidenssi) soveltuu päätöksenteon ja toimintakäytäntöjen tueksi. Päätöksentekijöiden näkökulmasta olisi suotavaa, että tutkimuksella pystytään osoittamaan kausaalisuhteita ja identifioimaan, mitkä ratkaisut edistävät parhaiten toiminnan päämäärää ja synnyttävät vaikuttavuustuloksia. Todellisuudessa tutkimustieto pystyy vain harvoin luotettavasti täyttämään nämä odotukset. Tutkimuksista on vaikea löytää yksiselitteisiä suosituksia tai valmiita ratkaisumalleja. Tutkimusaiheet eivät välttämättä ole relevantteja päätöksentekijöiden näkökulmasta.

Suuri haaste on myös päätöksenteon ja tutkimuksen erilaisten aikaulottuvuuksien yhteensovittaminen. Päätöksenteossa joudutaan usein keskittymään lyhy-en aikavälin ongelmiin, vaikka moni yhteiskunnan ratkaisu vaatii luonnostaan pitkäjänteistä kehittämistä ja tulevaisuuteen katsomista. Siksi myös ennakointiin liittyvillä menetelmillä ja tutkimuksella voidaan rikastaa päätöksenteon tietopohjaa. Tietoa tarvitaan menneestä, nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Riippuen siitä, mihin ajankohtaan tieto kohdistuu ja mihin sillä pyritään, voimme erottaa toisistaan esim. tutkimus-, selvitys-, ennakointi-, seuranta-, arviointi- ja tarkastustiedon.

Tietoperustaisuuden periaatetta tarvitaan paitsi yhteiskuntaa koskevassa päätöksenteossa myös toimintakäytännössä. Tutkimustiedon hyödyntäminen tukee innovaatioiden käyttöönottoa yhteiskunnassa. Julkiset ja yksityiset toimijat eivät välttämättä käytä tutkimustietoa hyväkseen ainakaan systemaattisesti. Yhteiskunnan eri lohkojen asiantuntijoiden tulisi aina saada valmiudet ymmärtää tai hyödyntää tutkimustietoa toiminnan kehittämisessä ja käytännössä.

Tutkimus- ja innovaationeuvoston linjauksen mukaan tutkimustiedon hyödyntäminen päätöksenteossa ei ole riittävän hyvällä tasolla ja kehitettävää on myös tavoissa, joilla tutkijat tarjoavat uutta tietoa ja osaamistaan valmistelijoille sekä päätöksentekijöille. Suomen Akatemian selvityksessä on nostettu esiin esteitä, jotka vaikeuttavat tutkimustulosten soveltamista. Esteiksi on tunnistettu mm. se, etteivät käyttäjät tunnista tulosten soveltamismahdollisuuksia, sopiva käyttäjätaho puuttuu tai lainsäädäntö ja poliittinen tahtotila muodostavat esteen tiedon hyödyntämiselle. Kysyntä- ja käyttäjälähtöisessä politiikassa tutkimustiedon hyödyntämisen ja tarpeiden näkökulmat korostuvat.

Kyse on laajasta järjestelmän muutoksesta, jolla vahvistetaan tiedon systemaattista käyttöä päätöksenteon tukena kaikilla päätöksenteon ja asiantuntijatyön tasoilla. Systemaattinen muutos ei tapahdu yksittäisillä muutoksilla vaan edellyttää pitkäaikaista kehittämistä ja toimintakulttuurin muutosta. Systemaattinen muutos vaatii jatkuvaa kehittämistä ja toteutettujen muutosten seurantaa.

Tietoperustaista päätöksentekoa ja käytäntöä voidaan tukea ja edistää vahvistamalla yhteiskunnan tutkimus- ja kehittämiskapasiteettia muun muassa seuraavilla tavoilla:

• lisäämällä tutkimus- ja selvitystoiminnan yhteiskunnallista relevanssia,
• vahvistamalla tutkimusinstituutioiden toiminnallista ja taloudellista raken­netta (mm. nykyistä vahvemmat organisaatiot, jotka voivat vastata tutkimus­ haasteisiin sekä yhteiset tutkimuksen infrastruktuurit),
• suuntaamalla rahoitusta kilpailtuihin tutkimusaiheisiin ja teemoihin,
• lisäämällä toimintakentän ja päätöksentekijöiden osaamista tutkimustiedon hyödyntämisessä ja tuottamisessa (mm. valtioneuvoston ja sen ministeriöiden analyysikapasiteetti ja tutkimuksen tilaajaosaaminen),
• huolehtimalla tutkimuksellisen kompetenssin vahvistamisesta,
• kehittämällä tiedon jalostuksen infrastruktuuria (esim. erilaiset verkostot ja levittämiskanavat, välittäjäorganisaatiot), ja yleensä
• vahvistamalla tutkimusyhteisön ja yhteiskuntapolitiikan strategisen analyysin välistä keskusteluyhteyttä ja tutkimuksen tuottaman tiedon hyödyntämistä yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa.

Katso myös

• Valtion tutkimuslaitosten uudelleenorganisointi
• Valtion strateginen tutkimusrahoitus
• Tietoon perustuva yhteiskuntapolitiikka
• Tutkimuslaitosselvitys