Hormonihäiritsijät
Hormonihäiritsijät: kemikaalit tai luonnolliset yhdisteet, jotka voivat häiritä hormonien toimintaa. Tällaisia kemikaaleja on tunnettu jo vuosikymmeniä. Niitä ovat esim. luonnolliset struumaa aiheuttavat aineet (kaalikasvien suvun monissa kasvilajeissa olevat yhdisteet, jotka häiritsevät kilpirauhashormonin synteesiä), ja monet lääkeaineet, jotka aiheuttavat muutoksia aivolisäkehormoni prolaktiinin erityksessä. Jotkut PCB-yhdisteet aineenvaihduntatuotteineen sitoutuvat kilpirauhashormonia sitovaan proteiiniin ja häiritsevät sen toimintaa. Monissa maissa tutkitaan parhaillaan kemikaaleja, jotka voivat häiritä sukupuolihormonien toimintaa. DDT:n metaboliitti p,p’-DDE on antiandrogeeni, eli sillä on antagonistinen vaikutus testosteronin (miessukuhormonin) toimintaan. Ympäristön estrogeenisia (naissukuhormoni) ja antiestrogeenisia riskejä on tutkittu vähemmän, mutta ympäristökemikaalit ovat mahdollisesti aiheuttaneet “feminisaatiota” eli miessukupuolelle ominaisten ominaisuuksien menettämistä. Vesistöissä tärkeimmät estrogeeniset yhdisteet (aiheuttavat esim. sukupuolihäiriöitä kaloilla) näyttävät olevan ihmisistä ja eläimistä peräisin olevia luonnollisia estrogeenejä sekä ehkäisypillereistä peräisin olevia synteettisiä estrogeeneja. Väitettyihin hormonitoimintoja häiritseviin synteettisiin kemikaaleihin kuuluu ftalaatteja, bisfenoleita, alkoksifenoleita, organokloorihyönteismyrkkyjä, tiettyjä pesuaineita sekä PBDE-, PCB- ja PCDD/F-yhdisteitä. Näiden vaikutusta miesten sukupuolielinten häiriöihin (esim. kivessyöpä, hypospadia ja siemennesteen laatuongelmat) tutkitaan, mutta toistaiseksi ei ole saatu yksiselitteisiä todisteita.[1]
