Terveysvaikutukset maaperä
Ohjaus sivulle:
Maaperässä olevan aineen terveysriskin arvio
Kaivosympäristön maaperän epäpuhtauksiin liittyviä terveysriskejä arvioidaan pilaantuneen maan riskinarvion periaatteiden mukaan. Tavoitteena on arvioida maaperässä olevan aineen epänormaaliin pitoisuuteen liittyvä terveysriski. Aineen pitoisuus pintamaassa (humuskerros) on riskinarvioinnin lähtökohta, koska ihmiset altistuvat potentiaalisimmin pintamassa oleviin epäpuhtauksiin. Riskinarvio edellyttää aineen pitoisuustietoja maa-aineksessa, maakerroksessa, josta sen voidaan olettaa aiheuttavan ihmisille altistumista. Kokemusperäisesti on tiedossa, että laskeumasta maaperässä on pitoisuusgradientti suuremmasta pitoisuudesta pienempään etäisyyden kaivokselta kasvaessa. Pölyn vaikutus maaperän pitoisuuksiin näkyy selvimmin noin 500 metrin etäisyydellä kaivoksesta. Vallitseva tuulen suunta saattaa vaikuttaa gradientin muotoon ja laajuuteen, vallitsevan tuulen alapuolella pöly kulkeutuu kauimmaksi. Kaivokselta saattaa levitä epäpuhtauksia ympäristöön myös esimerkiksi pintavesivalunnan mukana.
Altistuminen maaperästä
Ihmisten altistuminen maaperään päätyneille epäpuhtauksille on suurinta aivan kaivoksen välittömässä ympäristössä, jos siinä asutaan tai oleskellaan pysyvämmin. Siten terveysriskikin on todennäköisesti suurinta aivan kaivoksen lähiympäristössä.
Ihminen saattaa altistua maaperässä (maa-aineksessa) olevalle epäpuhtaudelle:
- Koskettamalla maata (iho kontakti, tai ainetta joutuu iholle)
- Syömällä maata (saanti suun kautta)
- Hengittämällä maaperästä irtoavaa pölyä (maasta ilmaan resuspensoituva pöly)
- Syömällä alueelta kerättyjä keräilytuotteita (sienet, marjat, kasvit)
- Syömällä pilaantuneella maalla kasvatettua ravintoa (puutarhatuotteet, viljelykasvit)
Yksityiskohtaisempi riskinarvio tulisi rajata niihin altistumismuotoihin, jotka ovat arvioitavassa kohteessa toteutuvia tai todennäköisiä, myös pitemmän ajan kuluessa. Muiden altistumismuotojen pois sulkeminen tulisi perustella. Kaivos saattaa sijaita etäällä asutuksesta, jolloin esimerkiksi suora ihokontakti maahan ei ole merkittävä altistumistapa.
Terveysriskinarvio
Terveysriskinarviossa olisi oleellista määrittää ja kuvata:
- Vyöhykkeet/alue kaivosympäristössä, jolle kyseinen riskinarvio tehdään
- Altistuva väestö (lukumäärä, sijainti alueella, ikäjakauma)
- Aineet, joiden suhteen arvio tehdään
- Aineiden pitoisuudet maaperässä, maa-aineksessa, josta altistuminen tapahtuu
- Ihmisten altistumisaste maaperästä arvioitavalle aineelle (saatu annos tai pitoisuus maaperässä, jota käytetään riskinarviossa)
- Arvioitu terveysriski.
Ihmisen terveysriski arvioidaan aineen kokonaispitoisuuden perusteella maa-aineksessa (tausta + siihen myöhemmin tullut lisä). Ihmisen terveysriskiä ei arvioida pelkälle maaperään tulleelle lisäkuormalle (added risk), koska aineen kokonaispitoisuus vaikuttaa terveysriskiin (ihmisten ei oleteta mukautuvan taustapitoisuuteen).
Riskinarviossa on perusteltua ensin selvittää maaperän pilaantuneisuusaste. Poikkeaako maaperä (pintamaa) arvioitavien aineiden osalta yleisestä taustatasosta. Tämä voidaan toteuttaa pilaantuneiden maiden riskinarvio-ohjeiden ja –oppaan periaatteiden mukaan (esimerkiksi ns. PIMA-oppaaan kynnysarvot, Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2007). Jos arvioitava maaperä on kuormittunutta, siihen liittyvä terveysriski tulisi arvioida, ainekohtaisesti ja kokonaisuudessaan.
Esimerkiksi ihoallergiaa ja herkistymistä aiheuttaville aineille paikallinen vaikutus iholla on syytä arvioida maa-aineksessa olevan pitoisuuden perusteella. Muulta osin pyritään laskemaan saatu aineen annos elimistöön ja määrittämään siihen liittyvä terveysriski. Maaperästä saatu annos lisätään muista lähteistä ja reittejä saatuun aineen kokonaisannokseen ja arvioidaan myös aineen kokonaissaantiin liittyvä terveysriski (lisääkö saanti maaperästä aineen kokonaissaannin tasolle, josta seuraa terveysriski). Maaperästä saatavan aineen annoksen laskemiseen on ohjeistusta mm. julkaisussa Reinikainen (2007) ja laskentamalli MINERA-riskinarviomallissa (Kollanus & Komulainen 2013).
Varsinainen arvio ja riskin kuvaus on suositeltavaa tehdä vertaamalla aineen pitoisuutta maaperässä tai saatua annosta terveysperusteisiin viitearvioihin. Raportissa Reinikainen (2007) on joukolle maaperässä esiintyviä epäpuhtauksia kynnysarvot (pitoisuus maaperässä) maaperän pilaantuneisuuden arvioimiseksi sekä alempia ja ylempiä ohjearvoja, joiden määrittämiseen on käytetty terveysperusteisia tausta-arvoja (suurin sallittu saanti, mistä ei todennäköisesti vielä seuraa terveyshaittaa). Terveysriskin kuvaamiseen on suositeltavaa käyttää vertailua terveysperusteiseen viitearvoon (suurin laskennallinen pitoisuus maaperässä, josta ei seuraa vielä terveyshaittaa tai suurin siedetty aineen saanti, joka ei aiheuta terveyshaittaa, Tolerable Daily Intake TDI): ylitys/alitus ja siihen liittyvät turvamarginaalit. Terveysperusteisia viitearvoja on mm. PIMA-ohjearvoihin liittyen raportissa Reinikainen (2007). Terveysriskin kuvauksesta maaperässä olevalle epäpuhtaudelle on suosituksia mm. viitteessä Komulainen (2013e).
Kirjallisuusluettelo
Kollanus, V. ja Komulainen, H. 2013. Altistumisen arviointi terveysriskin arvioinnissa. Kauppila, T., Komulainen, H., Makkonen, S., Tuomisto J. Metallikaivosalueiden ympäristöriskinarviointiosaamisen kehittäminen: MINERA-hankkeen loppuraportti. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 199, 2013, s. 99-104. (http://fi.opasnet.org/fi/Minera-malli; Altistumisen arviointi, Väestön kohdekohtainen ympäristöperäisen haitta-ainealtistumisen arviointi).
Komulainen, H. 2013e. Maaperässä olevan aineen terveysriskin arvio. Kauppila, T., Komulainen, H., Makkonen, S., Tuomisto J. Metallikaivosalueiden ympäristöriskinarviointiosaamisen kehittäminen: MINERA-hankkeen loppuraportti. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 199, 2013, s. 139-141. (http://fi.opasnet.org/fi/Minera-malli; Maaperä).
Reinikainen, J. Maaperän kynnys- ja ohjearvojen määritysperusteet. Suomen ympäristö 23/2007. Suomen ympäristökeskus, 164 s.
Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2007. Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi. Ympäristöministeriö. 2007.