Jaettu ymmärrys
| [show] Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli.
Sivutunniste: Op_fi2648 |
|---|
Keskustelujen tavoitteeksi jaettu ymmärrys
Maailmasta tuntuu tulleen epävakaa ja epävarma. Useimmat meistä kaipaavat selkeää viestiä siitä, mitä pitäisi tehdä Euroopan velkakriisille, maahanmuutolle tai ilmastonmuutokselle tai miten eläkerahat saadaan riittämään. Jotkut ovat tyytyväisiä suoraviivaisiin selityksiin ja ratkaisuihin liputtaen niiden puolesta, mutta enemmistö näyttää pitävän niitä liian alkeellisina tässä mutkikkaassa todellisuudessamme. Miksemme sitten rakenna parempaa kuvaa itsellemme tilanteestamme ja keinoistamme? Koska työkalumme jaetun ymmärryksen rakentamiseen ovat alikehittyneitä.
Väite työkalujen alikehittyneisyydestä kuulostaa älyttömältä yhteiskunnassa, jossa vietämme tuntikausia ymmärrystämme rakentavien työkalujen äärellä. Sitähän televisio, sanomalehdet, internet ja sosiaalinen media tekevät: parantavat meidän kaikkien ymmärrystä noista ongelmallisista asioista. Tärkeät tiedot saavuttavat ensimmäiset kuulijansa sekunneissa ja lähes kaikki tunneissa. Tiedämme siis koko ajan mitä tapahtuu.
Mutta jos tarkastelemme ymmärrystä tiukemmin kriteerein eli tietona siitä mitä pitäisi tehdä ja miksi, huomaamme olevamme avuttomampia. Kolumnistit ja erikoisasiantuntijat ahkeroivat saadakseen tämän vastauksen puristettua parissa minuutissa esitettävään muotoon, ja tälle tasolle useimpien meidän ymmärrys jääkin. Me ostamme osakkeemme ja valitsemme automme energialuokan tällä tiedolla ja siten teemme ratkaisevia päätöksiä talouskehityksen ja ilmaston kannalta.
Tämä kahden minuutin neuvonta on ollut niinkin menestyksekästä kuin on siksi, että viisas asiantuntija pystyy antamaan järkeviä neuvoja lyhyestikin silloin, kun vaihtoehdot ovat melko mieluisia ja kiinni vain yhdestä ihmisestä. Näinhän kasvun oloissa usein on: neuvonta koskee usein sitä, kannattaako hankkia tätä vai tuota.
Mutta sen sijaan neuvonta siitä, että ilmastosyistä minun ja kaikkien muidenkin pitäisi luopua autostani kokonaan ei onnistu kahdessa minuutissa. Päätökseen liittyy niin paljon käytännön ongelmia ja kysymyksiä, ettei niiden käsittely ole mahdollista. Ei myöskään ole mahdollista luoda sellaista sitoutumisen tunnetta, että ihmiset oikeasti neuvon mukaan toimisivat. Kaikki ovat nähneet maailmaa tietääkseen, etteivät muut sellaiseen suostu, ja minun on yksin turha tehdä mitään. Yhteinen etu saavutetaan vain, jos kaikki voivat uskoa että muutkin ovat epäitsekkäitä. Tällainen tilanne tunnetaan nimellä vangin dilemma.
Vaikeiden päätelmien ulkoistaminen: Ilmastonihilistit nostavat mielellään julkisuudessa esiin asioita, jotka näyttävät horjuttavan käsitystä ilmastonmuutoksen vakavuudesta. Tavallisella lukijalla ei ole mahdollisuutta arvioida päätelmien pitävyyttä oman tietonsa pohjalta, eikä ilmastoasiantuntija ehdi kumota väitteitä, jos käytettävissä on vain pari minuuttia media-aikaa. Asiantuntijalla ei myöskään ole aikaa tarkkailla koko internetiä ja käydä kumoamassa kaikkia virheellisiä väitteitä. Juuri tästä syystä ilmastonihilistit käyttävät nettiä ahkerasti, kun taas ilmastoasiantuntijat hyvin laiskasti.
Tästä on seurannut se, että asiantuntijat mielellään pystyttävät omia verkkosivujaan, jossa on "virallista, asiantuntevaa tietoa." Mutta tällöin jää käymättä se nihilistin ja asiantuntijan välinen väittely, jossa todella mitataan eri väitteiden totuus- ja painoarvoa. Tässä tilanteessa kuulijan ainoa mahdollisuus on valita ketä uskoo ja sitten omaksua hänen näkemyksensä. Niinpä kuulijan luonteenpiirteet tai hänen luottamuksensa auktoriteetteihin loppujen lopuksi ratkaisevat, ei se, kenen perustelut väitteilleen olivat vankimmat.
Mielenkiintoista on se, että tyypillisesti asiantuntijat ovat tutkijoita, joille tieteen menetelmän pitäisi olla kirkkaana mielessä ja toiminnan ohjenuorana. Yhdellä virkkeellä sanottuna tieteen menetelmä on sitä, että avoimen ja kriittisen keskustelun kautta havaintoihin ja järkeilyyn perustuen rakennetaan yhteistä ymmärrystä siitä, mikä ei ainakaan näytä mahdolliselta ja missä totuus siis luultavasti on.
Kuitenkin olen usein törmännyt tutkijoiden keskuudessa ajatukseen, että avoin tarkoittaa vain tutkijoita ja tieteellisiä julkaisufoorumeita. Ilmastonihilistien virheiden osoittaminen ei siis tämän näkemyksen mukaan lainkaan ole tutkijoiden tehtävä. Toinen seuraus on, että
Linux: monimutkainen toimeenpanojärjestelmäkin toimii
Linux-käyttöjärjestelmä on malliesimerkki toimivasta avoimen toteutuksen järjestelmästä. Käyttöjärjestelmä koostuu ohjelmista ja osaohjelmista, joiden väliset rajapinnat on selkeästi määritelty. Rajapintojen avulla yhden ohjelman kehittäjän ei tarvitse tietää toisesta ohjelmasta muuta kuin sen rajapinta, jotta ne voidaan rakentaa saumattomasti yhteentoimiviksi. Näin kehitystyö voidaan jakaa osina itsenäisille ryhmille.
Linux-projekti ja myös Wikipedia on pilkottu lukuisiin pieniin osiin, joissa jokaisessa on oma, avoin tiiminsä. Tiimit kehittävät omaa osiotaan ja myös ratkaisevat keskenään omat ongelmansa. Vain jos yksimielisyyteen ei päästä, asia viedään eteenpäin muiden ratkaistavaksi.
Wikipedian tietokokonaisuus syntyy käyttäjien tarpeista eli se sisältää niitä tietoja, mitä joku on katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa. Sen sijaan Linux-käyttöjärjestelmän rakentamisen täytyy olla järjestelmällisempää, koska jotkin osat ovat välttämättömiä.
Suurin osa osallistujista ei koskaan tuota riviäkään tietoa järjestelmään. He ainoastaan hyödyntävät sitä, mitä muut ovat tuottaneet.
Mitä vaaditaan kehittyneemmältä tiedontuotantojärjestelmältä?
- Se on sisäisesti johdonmukainen eli epäjohdonmukaisuuksien löytyessä niiden siivoaminen käynnistyy.
- Se koostuu osista, joilla on vakiotu rajapinta.
- Se on avoin eli kuka vain voi osallistua ja hyödyntää
- Se suodattaa kuonaa pois jollain yksinkertaisilla säännöillä.
- Lopputulos on suoraan käyttökelpoinen omaan tarkoitukseensa.
Vertailua
- Blogit: blogisto järjestelmänä ei ole sisäisesti johdonmukainen, eikä lopputulos ole suoraan käyttökelpoinen
- Useimmat nettisivut: eivät ole avoimia eli osallistuminen on estetty
- Toimikunnat, selvitysmiehet: eivät ole avoimia
- Edustuksellinen demokratia, esim. eduskunta: käytännöt ohjaavat kohti johdonmukaisuutta mutta eivät saavuta sitä; avoin osallistuminen on rajattu vaaleihin ja typistetty henkilökysymyksiin (tai henkilöiden kautta välittyviin asioihin).
- Media: lopputulos on käyttökelpoinen yleissivistämiseen mutta vain epäsuorasti päätöksentekoon.
- Facebook, Twitter: ei ole sisäisesti johdonmukainen, lopputulos ei ole käyttökelpoinen.