YVAR Aineiden saanti vesistöstä pyydetystä kalasta
| Tämä sivu on tiedonmuru. Tämä sivu poikkeaa muusta Opasnetin sisällöstä sen suhteen ettei se ole vapaasti muokattavissa. Käyttäessäsi sivun sisältämää tietoa muualla ole hyvä ja viittaa tähän sivuun näin:
|
Tämä sivu on tiedonmuru.
Sivutunniste: Op_fi5159 |
|---|
| Moderaattori:Heta (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
| Lisää dataa
Tämän Opasnet-sivun julkaisutiedot
|
Aineiden saanti vesistöstä pyydetystä kalasta
Aineiden saanti arvioitavasta vesistöstä pyydetystä kalasta on potentiaalisin altistumisreitti väestölle pintaveden vierasaineille. Siksi se on pintavesiin liittyen aina YVA-arviossa arvioitava, vesistökohtaisesti. Epäpuhtaudet päätyvät syödystä kalasta elimistöön. Erityisesti orgaaniset aineet saattavat rikastua ravintoketjussa kalaan.
Kaivokset sijaitsevat useimmiten sisävesien äärellä. Sisävesien kaloissa ei ole luonnostaan paljoa orgaanisia aineita epäpuhtautena (esimerkiksi dioksiineja) ja kaivoksilta ei juuri tule orgaanisia aineita. Lisäksi ne eivät ole samoja orgaanisia aineita, joita kaloissa voi olla muista lähteistä (esimerkiksi organotinoja). Orgaanisia aineita ei ole tarpeen arvioida, ellei kaivokseen liity jotain spesifistä päästöä. Riskinarvio voidaan keskittää metalleihin: Elohopea/metyylielohopea, kadmium, arseeni, uraani, mangaani, nikkeli. Epäorgaaniset aineet/ionit eivät pääsääntöisesti kerry tehokkaasti/merkittävästi kaloihin (syötäviin osiin, esimerkiksi sulfaatti). Metalleistakin kaloihin kertyy tehokkaasti ainoastaan metyylielohopea, ravintoketjussa erityisesti petokaloihin (hauki, ahven, kuha).
Metallien, erityisesti elohopean/metyylielohopean luontainen, taustapitoisuus, on vesistö/järvikohtainen. Se voi vaihdella vesistöjen välillä paljon. Kalan elohopeasta noin 95 % on metyylielohopeaa. Elohopea määritetään kalasta usein kokonaiselohopeana (epäorgaaninen elohopea + metyylielohopea. Kun tulos ilmoitetaan elohopeana, se on kokonaiselohopea, näiden summa). Koska metyylielohopea on noin 100-kertaa toksisempaa ihmiselle kuin epäorgaaninen elohopea (Hg2+), riskinarviossa on syytä olla täsmällinen, koska puhutaan epäorgaanisesta elohopeasta ja spesifisesti metyylielohopeasta. Käytännössä kaloihin liittyvässä riskinarviossa selvitetään, lisääkö kaivostoiminta kalojen aine/metallipitoisuuksia niin paljon, että aineiden saantiin kalasta liittyy terveysriski.
Riskinarvio perustuu kaloista, mieluiten niiden syöstävästä osasta, mitattuihin aineen pitoisuuksiin (pitoisuuteen kalassa). Riskinarviossa on syytä olla mukana niitä kalalajeja, joita eniten arvioitavasta vesistöstä kalastetaan, ja syödään. Optimitapauksessa näytteeksi on kerätty riittävän monta kalaa kutakin lajia (enemmän kuin viisi). Riskinarvion kannalta on oleellista, että kaloista esitetään tiedot kalakohtaisesti. Näytekalojen tarkka pyyntipaikka (esimerkiksi järven tietty syvänne) ja ajankohta olisi kuvattava. Näytekaloista on tarpeen esittää epäpuhtauspitoisuuden lisäksi myös niiden koko (pituus, paino g) ja mahdollisesti ikä (jos on määritetty). Esimerkiksi metyylelohopea kertyy kalaan iän myötä: Suurimmat ja vanhimmat kalat sisältävät sitä eniten. Kalan koon/painon esittäminen on tärkeää, koska vasta tällöin on mahdollista tulkita sen pitoisuustietoa.
Riskinarvio toteutetaan ensisijaisesti metallien keskipitoisuuksien perusteella kalassa (keskiarvo, mediaani), mutta yksittäisten kalojen pitoisuuksia on syytä myös verrata valittuihin viitearvioihin, kuinka moni kala ja kuinka paljon ylittää sen. Tarkastelu kuvaa pitoisuuksien hajontaa kaloissa ja antaa paremman kuvan vallitsevasta tilanteesta.
Riskin arviona/kuvauksena kaloissa todettuja aineiden pitoisuuksia kannattaa verrata ensin niiden yleiseen taustatasoon sisävesien kaloissa muissa lähialueen (vertailu)järvissä ja Suomessa (poikkeavatko, miten paljon). Tarkemman riskin arvioinniksi pitoisuuksia kannattaa verrata myytäville kaloille (esimerkiksi elohopea, kadmium) tai elintarvikkeille asetettuihin lakisääteisiin suurimpiin sallittuihin enimmäispitoisuuksiin (EU- ja Suomen elintarvikelainsäädäntö). Jos nämä ylittyvät, on suotavaa laskea kalan keskimääräisen kulutuksen perusteella aineen päivittäinen saanti ja verrata sitä aineen suurimpaan sallittuun saantiin (TDI, Tolerable Daily Intake tai ADI-arvo, Acceptable Daily Intake) ja määrittää turvamarginaali tai arvioida saannin ylityksen merkitys, kuten riskin kuvaukseen on suositeltu (Komulainen & Kollanus, 2013).
Riskinarvioinnin kannalta on suotavaa, että pitoisuuksista kaloissa on seurantatietoa pidemmältä aikaa, useammasta ajankohdasta. Tällöin voidaan havainnoida muutostrendejä pitoisuuksissa. Kalojen alkuaine/metalli- ja mahdollisesti muiden, kaivoksen tarkkailuohjelmaan valittujen aineiden seurantatieto on olennainen osa ympäristöterveyden riskinarviota ja se tulisi aina sisällyttää kaivoksen tarkkailuohjelmaan jos vesistöpäästöt ovat mahdollisia. Tarkkailu tulisi ulottaa niin etäälle vesistöreitillä kuin on todennäköistä, että kaivoksen vaikutus vedenlaadussa tuntuu/näkyy. Kaloista kannattaa tehdä laaja patteri epäorgaanisia aineita, myös muita kuin kaivoksen tuotantometallit. Mahdolliset muutokset veden vesikemiassa saattavat vaikuttaa (esimerkiksi vuosikierron pysähtyminen, hapettomat syvänteet, elohopean metylaatiomuutokset) aineiden pitoisuuksiin ja kokonaistilanne on syytä olla tiedossa.
Kun kalojen epäpuhtauspitoisuudet tiedetään, kalojen käyttökelpoisuus ravintona, ja myös koholla oleviin pitoisuuksiin liittyvän terveysriskin suuruun voidaan varsin hyvin arvioida.