Asbesti

Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli. Sivutunniste: Op_fi4210
Moderaattori:Jouni (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi4210}}

Tämän sivun teksti pohjautuu pääosin suoraan GTK:n raporttiin .

Asbesti on kuitumainen silikaattimineraali, jota löytyy monin paikoin maaperästä Suomessa. Se aiheuttaa hengitettynä keuhkosyöpää, keuhkopussin syöpää eli mesotelioomaa ja erittäin suurina annoksina asbestoosia eli kauhkojen sidekudoslisää eli fibroosia. Haitallisia ovat nimenomaan pitkät kuidut (yli 3-5 µm), joiden pituuden ja halkaisijan suhde on yli 3:1. Tällaiset kuidut päätyvät syvälle hengitysteihin ja jäävät sinne jopa vuosikymmeniksi, koska elimistön puhdistusmekanismit eli erityisesti makrofagit eivät pysty niitä nielemään ja poistamaan. Terveyshaitan mekanismina on ehkä juuri mekaaninen soluvaurio (viite?).

Asbestin määrää työympäristössä rajoitetaan: työntekijän päivittäisen asbestille altistumisen raja-arvo on 0,1 kuitua kuutiosenttimetrissä (eli 100 000 kuitua/m³) hengitysilmaa kahdeksan tunnin keskiarvona. Sisäilman asbestikuitupitoisuuden pitää olla alle 0,01 kuitua/cm³ (10 000 kuitua/m³).

Tavalliset pitoisuudet sisä- tai ulkoympäristössä vaihtelevat alle sadasta useaan tuhanteen kuituun kuutiometrissä ilmaa. WHO on arvioinut, että elinikäisen altistumisen pitäminen pitoisuudessa alle 1000 kuitua/m³ on riittävä terveyden suojelemiseksi.

Maailmanlaajuisesti 125 miljoonaa ihmistä altistuu asbestille työpaikoilla. Vuonna 2004 työperäisen asbestin aiheuttamat keuhkosyövät, mesotelioomat ja asbestoosit tappoivat 107 000 ihmistä ja aiheuttivat terveyshaittaa 1 523 000 DALYa.

Tyypillisiä asbestimineraaleja ova aktinoliitti (CAS No 77536–66–4), amosiitti (CAS No 12172–73–5), antofylliitti (CAS No 77536–67–5), krysotiili (CAS No 12001–29–5), krokidoliitti (CAS No 12001–28–4), tremoliitti (CAS No 77536–68–6). Erioniitti (CAS No 12150–42–8) on kuitumainen asbestia terveysvaikutuksiltaan muistuttava silikaattimineraali. Paakkilassa toiminut asbestikaivos tuotti antofylliittiasbestia.

Toiminta, josta asbestia voi päästä ympäristöön tai työntekijöiden hengitysilmaan on luvanvaraista.

Taustaa

Asbestin käyttömäärät Suomessa.

Arkeologisten löytöjen perusteella Itä-Suomessa alettiin käyttää asbestia jo noin 4 500 vuotta sitten kampakeraamisen kulttuurin saviastioissa (Carpelan 1979). Paakkilan asbestiesiintymän teollista hyödyntämistä selvitettiin jo 1800-luvun lopulla. Ensimmäisen asbestimyllyn Paakkilanniemen rannalle rakensi tanskalainen yhtiö vuonna 1907. Suomen Mineraali Oy aloitti varsinaisen teollisen asbestin tuotannon alueella vuonna 1918. Asbestin louhinta ja rikastus tarjosi työpaikkoja Tuusniemen Paakkilassa vuosikymmeniä ja jonkin aikaa 1940 - 50-luvuilla myös Outokummun Maljasalmella (Huttunen & Sivonen 1974). Asbestin erikoiset ominaisuudet mahdollistivat sen hyödyntämisen monissa tuotteissa, auton jarrukengistä rakennusmateriaaleihin.

1970-luvulla asbestin terveydellisistä vaikutuksista kaivoksen työntekijöihin alkoi olla riittävästi kiistatonta näyttöä (Nurminen 1972, Ahlman et al. 1973). Vuonna 1976 valtioneuvosto antoi päätöksen asbestin käytöstä aiheutuvien haittatekijöiden torjunnasta ja valvonnasta. Suomen ja Pohjoismaiden ainoa asbestikaivos suljettiin ja asbestinrikastus Paakkilassa lopetettiin vuonna 1976. Kesällä 1996 Paakkilan asbestikaivosalueen tilanne tuli pitkän tauon jälkeen esiin. Tuolloin huvila-asukkaiden keskuudessa heräsi epätietoisuus ympäristössä olevan asbestin haitallisuudesta, sillä muussa yhteydessä kuin ympäristössä tavattavan asbestin käsittely ja käyttö on tarkoin säädeltyä. Annetuista säädöksistä yksi keskeisimmistä on valtioneuvoston päätös (VNp 852/92) asbestin ja asbestipitoisen tuotteen valmistuksen, maahantuonnin, myymisen ja käyttöönoton kieltämisestä. Ainoa poikkeus yleisestä kieltopäätöksestä on asbestia epäpuhtautena sisältävien kivilajien louhiminen ja jalostaminen sekä näistä valmistettujen tuotteiden käyttö maarakennus- ja maanparannustarkoituksiin. Työstä johtuvan asbestille altistumisen ja siitä aiheutuvan terveysvaaran vähentämiseen ja ehkäisyyn on laadittu valtioneuvoston päätös asbestityöstä (VNp 1380/1994).

Pohjois-Savon ympäristökeskus katsoi lokakuussa 1996 tarpeelliseksi teettää ympäristöministeriön rahoittamana tutkimuksen, jonka tavoitteena oli kartoittaa asbestin esiintyvyyttä maaperässä ja ilmassa Paakkilan ja Maljasalmen ympäristöissä. Toimeksiannon toteuttivat Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Väli-Suomen aluetoimisto ja Kuopion aluetyöterveyslaitos (KATTL) (Nikkarinen et al. 1997). Tutkimuksen jatkoselvitykset, joissa asbestikuituja löytyi käytössä olevasta soranottopaikasta, toivat esiin tarpeen kartoittaa asbestin esiintymiskohteet myös kaivosalueiden ulkopuolella. Asbestia sisältäviä kallioita esiintyy muuallakin lähialueilla, vaikka Paakkila ja Maljasalmi ovatkin ainoat kohteet, joissa sitä on teollisessa mitassa louhittu. Tämän julkaisun tarkoituksena on luetella ja kuvata Tuusniemen, Outokummun, Kaavin ja Heinäveden kuntien alueilla tähän mennessä löydetyt asbestipitoiset kohteet, jotka ovat joko kiintokallioita tai lohkareita. Asbestipitoisia kallioita ja lohkareita esiintyy poikkeuksellisen runsaasti näiden kuntien alueella, koska geologiset olosuhteet ovat siellä olleet erittäin suotuisat asbestin muodostumiselle.

Asbestipitoisuudet Paakkilassa

Maaperän asbestipitoisuus Paakkilassa.

Paakkilan ja Maljasalmen luonnontilaisten pohjanäytteiden ja maan pintaosan asbestikuitupitoisuudet (kpl/g).

Näyte	Mediaani	Keskiarvo	Maksimi	Näytemäärä
Paakkila, pohjamaa	3 000	8 678	46 000	28
Paakkila, maan pinta	120 000	133 671	> 600 000	102
Maljasalmi, pohjamaa	3 000	7 050	32 000	10
Maljasalmi, maan pinta	35 500	179 129	> 600 000	31

Tässä arvioinnissa sovellettavaksi toimenpidesuositusten ohje-arvoksi valittiin 50 000 kuitua/g maata, koska virallista ohje- tai raja-arvoa asbestilla saastuneen maan arvioimiseksi ei ole asetettu. Valittu ohjearvo perustuu päätelmään maa-aineksen teoreettisen pölyämisen ja huoneilmalle asetettujen terveydellisten raja-arvojen (Työministeriö 1993, VNp 886/87) laskennallisesta vertailusta (Nikkarinen et al. 1997).

Maaperänäytteiden asbestipitoisuusluokitus.

Kuituanalyysin tulos	Luokitus
alle määritysrajan (3000 kuitua/g maata)	ei ole todettu
3 000 - 50 000 hengittyviä kuituja /g maata	vähän
50 000 - 600 000 hengittyviä kuituja /g maata	kohtalaisesti
yli 600 000	runsaasti

Maaperän sisältämän asbestin aiheuttaman ympäristöhaitan arvioimisessa oltiin nyt uudella alueella, johon ei ole saatavissa tukea vastaavista aiemmista tutkimuksista Suomessa. Asbestijäte on vuoden 1994 alusta voimaan tulleen jätelain mukaan luokiteltu ongelmajätteeksi. Ympäristöhaitta- alueiksi luokiteltiin jätelain mukaisesti ne alueet, joiden maaperä sisältää asbestikuituja. On kuitenkin tähdennettävä, että niin kauan kuin asbestikuidut pysyvät maassa, ne ovat ainoastaan ympäristöhaitta. Terveysriskin ne aiheuttavat vasta päästyään ilmaan. Ympäristöhaittaa määriteltäessä on täten keskeistä arvioida kuitujen mahdollista pääsyä maasta ilmaan eli pölyämisalttiutta. Kolme päätekijää vaikuttavat tähän eniten: kuitujen sijainti maassa, niiden määrä ja alueen käyttö. Tekijöiden merkitystä pölyämisalttiudelle on arvioitu ja lopullinen ympäristöhaitan suuruus ja alueiden luokittelu neljään haittaluokkaan on tehty näiden osatekijöiden yhteisarviona.

Paakkilan haitta-alueluokitus I-IV. Luokka I on arvioitu suurimman haitan omaavaksi alueeksi ja luokka IV pienimmän haitan alueeksi (katso teksti).

Luokka I

Ensimmäiseen ympäristöhaittaluokkaan kuuluvia alueita on Paakkilassa yhteispinta-alaltaan 3,8 ha. Tähän luokkaan kuuluvat

• jätehiekka-alueet (pölypenkat)
• 1,6 km:n matka tiestöä.

Alueiden tämänhetkinen tila sisältää terveysriskin, sillä asbestikuituja pääsee niiltä vapaasti ilmaan ja työsuojeluhallituksen turvallisuustiedotteessa annettu HTP-arvo, 0,3 kuitua/cm³ ilmaa, voi tietyissä oloissa ylittyä.

Luokka II

Toisen asteen haittaluokkaan kuuluvia alueita Paakkilassa on yhteensä 3,5 ha. Tähän luokkaan kuuluvat

• osat ranta-alueista, joissa asbestikuituja on runsaasti, joko rantavyöhykkeessä kuivalla maalla tai järven pohjassa matalassa vedessä
• jätekivialueet, jotka sisältävät rapautuvia antofylliittiasbestipitoisia kiviä
• antofylliittiasbestipitoinen louhosseinämä.

Luokka III

Ne kaivoksen keskeiset toiminta-alueet, jotka eivät kuulu edellisiin riskiluokkiin, sijoittuvat tähän luokkaan. Näiden alueiden maaperän pinnassa on runsaasti kuituja ohuen multakerroksen alla tai kasvillisuuden sitomana humuksessa.

Luokka IV

Pienimmän haitan luokkaan IV kuuluvat ne alueet, jotka sisältävät kohtalaisesti kuituja mutta eivät terveysriskin ylittävää määrää. Kuopio-Joensuu- tien varrella olevien asutusten pihapiirit kuuluvat tähän luokkaan ja samoin kohteet, joissa perusmaa sisältää luontaisesti runsaasti kuituja syvällä maassa.

Maljasalmen luokituksen mukaiset ympäristöhaitta- alueet rajattiin samoin kuin Paakkilan vastaavat alueet. Maljasalmen haitta-alueet ovat pinta- alaltaan pienempiä kuin Paakkilan. Paakkilan maaperä sisältää antofylliittiasbestikuituja sekä luontaisesti että kaivostoiminnan vaikutuksesta rikastuneena. Asbestikuitujen leviäminen ja pölyäminen on kuormittanut pintamaita pahiten louhosten ja jätealueiden välittömässä läheisyydessä. Viime vuosisadan vaihteen varhaisin kaivostoiminta näkyy suurina kuitumäärinä louhosalueelta kaakkoon sijaitsevalla n.1 km:n levyisellä vyöhykkeellä. Lampien pohjasedimenttihavaintojen tulosten perusteella toiminnan aikainen pölyäminen on ollut runsasta ja ulottunut ainakin 2 km:n etäisyydelle.

Asbestikuituja on levinnyt ja pölynnyt myös Maljasalmen louhoksen ja rikastuslaitosten välittömässä läheisyydessä. Kinttulammesta ja Poudanlammesta otettujen pohjanäytteiden havaintotulosten perusteella kuitujen leviäminen on rajoittunut nyt ja jo toiminnan aikana alle 2 km:n etäisyydelle. Lähimpien talojen pihapeltojen multakerroksen kuitupitoisuus ylitti yksittäistapauksessa 50 000 kuitua/g.

Kaivos- ja rikastustoiminnan aiheuttaman asbestikuormituksen haittojen minimoimiseksi esitettiin Paakkilan ja Maljasalmen alueille kunnostussuosituksia. Pahimmat asbestihaitta-alueet suositeltiin peitettäviksi riittävällä multakerroksella ja nurmettaviksi.

Ympäristöperäinen asbestialtistuminen ja riskinarvio

Asbestipitoisuuksia ympäristössä ja työssä.

Asbestista koituu mahdollinen terveysriski, jos asbestikuidut pääsevät maasta hengitysilmaan. Asbestikuidut ovat ohuita ja pitkiä ja siksi ne leijuvat ilmassa. Ohuet kuidut kulkeutuvat hengitysilman mukana keuhkoihin, ja osa niistä jää sinne. Asbestikuidut eivät liukene vaan saattavat pysyä keuhkoissa kymmeniä vuosia aiheuttaen tulehduksia ja syöpää (Becklake 1982) . Asbestikaivosten työntekijöillä on asbestoosin lisäksi todettu lisääntynyttä keuhkosyöpäriskiä asbestille altistumisen vuoksi (Nurminen 1972).

Maaperän luontaisia asbestipitoisuuksia ei ole totuttu pitämään riskinä eikä tiedostettu ongelmaksi. Maaperän asbestipitoisuuksia ei ole haitan arviointia varten aiemmin kartoitettu. Maaperän pintaosan asbestipitoisuudet ovat suuret Paakkilan ja Maljasalmen kaivosalueilla. Näiden alueiden ulkopuolelta valikoidusti tutkituista 62 maaperänäytteestä 23 näytteessä eli yli kolmasosassa havaittiin yli 50 000 kuitua/g maata. Näiden näytteiden asbesti on luontaista alkuperää eli mannerjäätikön toiminnan vaikutuksesta kalliosta irronnutta ja jäätikön alla kovassa paineessa jauhautunutta.

Asbestin haittoja pohdittaessa on selvitettävä, pääsevätkö kuidut maasta ilmaan. Samaa periaatetta sovelletaan arvioitaessa tarvetta saneerata rakennusten asbestia. Sitä, kuinka paljon maaperän ja kallioperän luontainen asbesti lisäävät väestön asbestikuormaa, ei vielä tiedetä. Maaperästä voi nousta asbestikuituja ilmaan, kun käsitellään maata esimerkiksi maan muokkauksen, kaivamisen, soranoton tai muun toiminnan yhteydessä erityisesti kuivalla ja tuulisella säällä. Pienen Kaartrasen lammen sedimentin yläosan suuri kuitujen määrä viittaa siihen, että viime vuosina Paakkilan tielinjan kohdalla tehdyt maansiirtotyöt ovat aiheuttaneet asbestin uudelleen pölyämistä ja leviämistä ilmaan.

Itäsuomalaisilla on muuta väestöä runsaammin keuhkopussin molemminpuolisia kalkkeumia (Kiviluoto 1960, Raunio 1966). Tällaisten kalkkeumien yleisin syy on asbestille altistuminen. Keuhkopussin kalkkeumaplakkien yhteyttä keuhkosyöpään ei ole voitu osoittaa. Aiheesta on tehty myös suomalainen tutkimus (Partanen et al.1992).

Suomalaiset oleskelevat jopa 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa, joten sisäilmaa hengitetään paljon enemmän kuin ulkoilmaa. Maaperän luontainen asbesti ei täten ole rakennuksien asbestiin verrattava terveydellinen riski. Tarkkaan ei tiedetä, millainen määrä asbestikuituja lisää syöpävaaraa.

Pohdinta ja päätelmät

Tuotettu kartoitustieto auttaa tiedostamaan niitä tutkimusalueen kohteita, joilla asbestia esiintyy. Luonnontilaisten kallioiden ja lohkareiden pölyäminen on oletettavasti pientä, vaikka antofylliittikivet ovatkin varsin usein pinnaltaan rapautuneita. On kuitenkin todennäköistä, että asbestin esiintyvyysalueilla maaperästä pääsee asbestia ilmaan maan käsittelyn, kuten muun muassa maanmuokkauksen, rakentamisen ja soranoton yhteydessä. Riittävää tutkimustietoa tällaisten toimien yhteydessä tapahtuvasta asbestin pölyämisestä ei toistaiseksi ole. Kosteissa sääoloissa pölyäminen on luonnollisesti vähäisempää kuin tuulisella kuivalla säällä. Tutkimustietoa tarvitaan, jotta suhtautuminen luonnossa esiintyvään asbestiin perustuisi tutkittuun tietoon eikä luuloon. Tällöin on vaarana joko ongelman yli- tai aliarvioiminen. Ennen muuta tulisi tutkia kuitujen kulkeutumista maasta ilmaan erilaisten toimien ja sääolojen (mm. tuulen) vaikutuksesta sekä vaihtelevasti asbestia sisältävillä eri maaperäalueilla.

Ympäristöstä peräisin olevan asbestin altistustutkimusten yhteydessä lisäpohdintaa aiheuttaa pienten (alle 10 μm:n) rakeiden tutkimusmenetelmällinen ongelma. Asbestin eurooppalainen työhygieeninen määritelmä poikkeaa amerikkalaisesta tarkemmin rajatusta määritelmästä. Amerikkalaisissa työsuojelumääräyksissä asbestimuotoinen tremoliitti, antofylliitti ja aktinoliitti erotetaan näiden mineraalien muista muodoista (OSHA 1992).

Kun tutkitaan ulkoilman mineraalipölyä ja sen aiheuttamaa altistumista, pitäisi pystyä erottamaan hengittyvän kokoiset tremoliitin, antofylliitin ja aktinoliitin ei-asbestimuodot ja asbestimuodot toisistaan. Kyseisten mineraalien ei-asbestimaiset muodot ovat kohtalaisen yleisiä maa-aineksissa ja todennäköisesti niitä esiintyy myös ulkoilmassa. Saman mineraalin asbesti- ja ei-asbestimuodon ominaisuudet kuitenkin poikkeavat toisistaan. Asbestimuotoiset kuidut ovat vahvempia, taipuisampia ja kestävämpiä kuin saman mineraalin ei-asbestimaiset muodot (Zoltai 1981). Näiden fysikaalisten ominaisuuksien kehittyminen on asteittaista, ja parhaiten kehittyneitä muotoja on korkealaatuisissa kaupallisissa asbesteissa. Korkealaatuisten asbestikuitujen vetolujuus (strength) voi olla 50 kertaa suurempi kuin saman mineraalin yksittäisten kiteiden (Zoltai 1981). Tällä perusteella olisi tärkeää erottaa nämä ominaisuuksiltaan poikkeavat muodot toisistaan myös altistustutkimuksissa. Kuituisuuden toteaminen makroskooppisista näytteistä ei tuota ongelmia. Hengittyvän kokoisista rakeista ei pystytä erottamaan asbestimuotoa saman mineraalin ei-asbestimuodosta nykyisin käytössä olevalla kiderakenteeseen perustuvalla menetelmällä (Hartikainen & Tossavainen 1997).

Viranomaisten määräyksiä ja ohjeita

• Valtioneuvoston asetus 863/2010 asbestityöstä annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta (asbestityön osatutkinnon suorittamisesta).
• Valtioneuvoston asetus 647/2009 eräiden vaarallisten aineiden käytön rajoituksista liittyen REACH-asetukseen.
• Valtioneuvoston asetus 318/2006 asbestityöstä ja sen nojalla annettu muu asbestilainsäädäntö.
• Valtioneuvoston asetus 643/2005 asbestia koskevien rajoitusten muuttamisesta.
• Valtioneuvoston asetus 975/2004 asbestia koskevista rajoituksista.
• Valtioneuvoston päätös 1380/1994 asbestityöstä.
• Valtioneuvoston päätös 1407/1993 henkilönsuojainten valinnasta ja käytöstä työssä.
• Valtioneuvoston päätös 952/1992 asbestin käyttöön ottamisen kieltämisestä ja siihen liittyvät muutokset VNp 1133/1993.
• Työsuojeluhallituksen päätös TSHp 231/1990 hyväksyttävistä asbestipurkutyössä käytettävistä menetelmistä ja laitteista sekä siihen liittyvät muutokset TSHp 176/1992.

Katso myös

• op_en:Paakkila asbestos mine
• Asbesti altistus Suomi
• Pahtavaaran kaivos
• Seturi/altistus
• Seturi/annosvaste
• Altistuminen hengitysilman kautta
• Materiaalin varastointi
• WHO Air Quality Guidelines for Europe [6].
• Paakkilan asbestikylä
• Uimakoulua asbestijärvellä