Keskustelu:Koronavirus

Ideoiden monopoli on murrettava

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vastustaa maailmanlaajuista tulitaukoa. Entä sitten? Miksi me antaisimme Trumpin varastaa hyvän idean itselleen, kun voimme edistää tulitaukoa ilman häntä?

Idea tulitauosta maailmanlaajuisen koronakriisin keskellä on alunperin YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin ehdotus, jota on käsitelty turvaneuvostossa (HS 9.5.2020). Trump ei suostu hyväksymään päätöslauselmaa, ellei siinä haukuta WHO:ta ja Kiinaa. Mitä voimme tästä oppia?

Asiallisesti ottaen Kiina ja WHO eivät liity tulitaukoon mitenkään, joten Trump on valmis uhraamaan tulitauon saadakseen materiaalia omaan haukkumiskampanjaansa.

Ilmeisesti myös Venäjä oli kytkenyt omaan puoltoääneensä vaatimuksia talouspakotteiden purkamisesta, joten Trump ei ole ainoa, joka on käyttänyt tulitaukoa pelinappulana.

Miksi tällä sitten on merkitystä? Tulitauko on vain idea, jota taistelevat osapuolet maailmalla voivat toteuttaa tai olla toteuttamatta. Jos ideasta tulisi YK:n turvaneuvoston päätös, se ei silti estäisi osapuolia tekemästä mitä ne päättävätkin tehdä. Mutta sillä olisi painoarvoa, ja ehkä YK tai sen jäsenvaltiot pystyisivät paremmin edistämään tulitaukoa omassa toiminnassaan tai ainakin kovemmalla äänellä puhumaan sen puolesta. Virallisella päätöksellä on painoarvoa.

Katsotaanpa itse idean kannatusta. Vielä kuukausi sitten Yhdysvallat oli tulitauon kannalla, ja Venäjä olisi sen taakse ehkä ollut taivuteltavissa, jolloin päätös olisi voitu tehdä. Sitten yksi ihminen huomasi poliittisen vedätysmahdollisuuden oman vaalikampanjansa tukemiseksi ja veti tukensa pois. Onko idea siis yhtäkkiä huono, onko sen kannatus maailmassa vähentynyt, tai onko tullut jotain lisätietoa sitä vastaan? Ei. Tulitauko on aivan yhtä hyvä ja toteutuskelpoinen idea, kuin jos se olisi nyt YK:n turvaneuvoston päätös. Ainoa ero on, ettei se ole.

Miksemme vain edistä maailmanlaajuista tulitaukoa, jos se kerran on hyvä idea, vaikka yksi ihminen jossain kaukana suhmuroi sitä vastaan oman kampanjaansa eduksi?

Miksi annamme Trumpin monopolisoida merkittävän poliittisen ajatuksen oman kampanjaorganisaationsa käyttöön?

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kun jokin poliittinen taho torppaa yleistä hyvää edistävän ajatuksen jostain sellaisesta syystä, joka ei liity ajatuksen hyvyyteen tai toteuttamiskelpoisuuteen mitenkään.

Turvaneuvostolla tai millä tahansa organisaatiolla pitää olla jokin ennalta sovittu käytäntö, jonka mukaisesti se päätöksensä tekee. Jos päätöstä ei saada aikaan käytännön mukaisesti, niin sitten ei saada.

Mutta kysymys onkin laajempi: miksi meidän pitäisi odottaa esimerkiksi turvaneuvoston päätöstä, ennen kuin itse lähdemme edistämään hyviä asioita?

Ajatellaanpa ilmastonmuutosta. On monia ajatuksia, joita tutkimustiedon perusteella kannattaisi edistää yleisen hyvän takia, vaikka tilanteeseen liittyisikin paljon epävarmuutta. On myös asioita, joita ei missään nimessä kannattaisi tehdä, vaikka ne vielä ovat yleisiä käytäntöjä. Kuitenkaan monet hyvät ajatukset eivät muutu toiminnaksi tai huonot käytännöt häviä, ja syynä on usein yksittäisten tahojen hyötyminen nykytilanteesta.

Ongelma on selvästi systeeminen. Maailmamme on rakentunut siten, että erilaiset toimijat ja organisaatiot ovat saaneet tai ottaneet valtaa tehdä tai estää tietynlaisia asioita, mutta ne eivät voi vaikuttaa joihinkin muihin asioihin. Yhteiskuntamme on siis täynnä osaoptimointia, joka joissakin tapauksissa - mutta ei aina - edistää samalla yhteistä hyvää eli toteuttaa Adam Smithin näkymättömän käden ideaa. Markkinat ja teknologinen kehitys ovat edistäneet lukematonta määrää hyviä ideoita.

Meidän pitäisi vielä keksiä, miten edistetään niitä hyviä ideoita, jotka joku taho voi ja haluaa kaapata ja pysäyttää.

Itse palaan yhä uudestaan ajatukseen jäsentyneemmästä keskustelusta. Avoin yhteiskunnallinen keskustelu on välttämätöntä ja auttaa edistämään monia hyviä ideoita ja torppaamaan huonoja. Mutta se ei toimi riittävän tehokkaasti, kuten voimme hylätyistä ideoista kuten tulitaukopäätöksestä nähdä.

Asiat ovat monimutkaisia ja niiden ymmärtäminen on vaikeaa. Siksi ei riitä, että jokaisella on mahdollisuus sanoa sanottavansa, ja kuulija sitten päättelee siitä jotain mitä pystyy.

Merkittäviä ideoita on käsiteltävä kriittisesti, ja ideaa puoltavia ja vastustavia argumentteja sekä havaintoja on kerättävä järjestelmällisesti. On pyrittävä luomaan johdonmukaista kokonaisuutta sanotusta. Mitkä näkemykset ovat ristiriidassa, ja onko jotain dataa todistamaan jokin näkemys vääräksi?

Kaikilla ihmisillä on perusoletuksia, jotka ovat hyvin kestäviä vaikka vastustavaa dataa kertyisi paljon. Tällaiset perusoletukset on tärkeää tunnistaa, koska ne usein selittävät, miksi selkeältä tuntuvassa tilanteessa ei saavuteta yhteisymmärrystä. On tärkeää myös ymmärtää, että omia perusoletuksiaan on erityisen vaikea huomata ja sanoittaa, joten ihminen on itse huonoimpia arvioimaan, onko nykytiedolla enää uskottavaa pitää jostain perusoletuksesta kiinni. On siis varottava, että synteesi ei jää jonkin vaikutusvaltaisen tahon oman edun tai perusoletusten vangiksi.

Jäsennetty keskustelu pitää tuottaa sellaisessa paikassa, jossa kellään yhdellä taholla ei ole lopullista sananvaltaa, vaan kaikkien perusoletukset ja muut väitteet voivat jatkuvasti tulla muiden haastamiksi. Tämä on sisällön ja päätelmien laadun kannalta tarpeen. Tieteen käytännöt ovat jo luoneet meille toimivat pelisäännöt: väitteet on perusteltava datalla, niiden on oltava ristiriidattomia kokonaisuuden kanssa, ja uusia ajatuksia saa ehdottaa kuka tahansa. Samoja sääntöjä pitää soveltaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Koronakriisissä Suomen hallitus sanoo luottavansa asiantuntijoihin ja tutkimustietoon, mutta huomaamattaan he rikkovat avoimen kritiikin periaatetta, kun kuunneltavat asiantuntijat valitaan pienestä joukosta.

Tehokkuuden saavuttamiseksi keskustelu pitää jäsentää järkevästi. Koska synteesin tekeminen on työlästä, pitää välttää saman keskustelun käymistä monessa paikassa. Toisto on turhaa, ja jo sanotut asiat siivotaan pois häiritsemästä. Asiat myös pitää kytkeä toisiinsa, jotta on mahdollisimman helppo tarkistaa, onko kokonaisuus sisäisesti ristiriitainen vai ei.

Olisiko aika tuottaa jaettu ymmärrys myös koronapolitiikasta? Muutamia epidemiamalleja jo on käytössä Suomessa, ja erilaiset oletukset epidemian pysäytettävyydestä, rajoitustoimien kustannuksista ja yhteiskunnallisista haitoista pitäisi kuvata samassa yhteydessä. Aina pitäisi pyrkiä määrälliseen kuvaukseen, jotta olisi mahdollisimman helppoa osoittaa, jos arvio on liian suuri tai pieni. Epämääräiset väitteet on vaikea kumota, mutta ne ovat myös melko hyödyttömiä synteesin teossa ja siksi vain aiheuttavat turhaa vaivaa keskusteluun.