Sopeutuminen ilmastonmuutokseen Suomessa

Tämä teksti on otettu alunperin julkaisusta Ilmastonmuutoksen kansallinen sopautumisstrategia, Maa- ja metsätalousministeriö, julkaisu 1/2005, ISBN 952-453-200-X

Tällä sivulla on kuvattu sopeutumisstrategian yksityiskohtia. Tiivistelmä ja viitteet löytyvät sivulta Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia.

Toimialakohtainen sopeutuminen

Luonnonvarojen käyttö

Maatalous- ja elintarviketuotanto

Toimijoiden sopeutumiskyky

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ohjaa myös lähitulevaisuudessa maataloutta ja sen alueellista suuntautumista Suomessa. Muihin luonnonvaroihin perustuviin elinkeinoihin verrattuna maataloudella on yleisesti ottaen hyvät mahdollisuudet reagoida nopeasti ilmastonmuutokseen, koska viljelykierto on lyhyt. Lisäksi viljelykasvien yleinen sopeutumiskyky on hyvä.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Maatalouspolitiikassa on tarpeen ottaa tulevaisuudessa huomioon myös muuttuvat ilmasto-olosuhteet. Kannustimilla voidaan parantaa joustavampaa maankäyttöä ja viljelyn alueellista sijoittumista, jotta mahdolliset ilmastonmuutoksesta koituvat edut voidaan hyödyntää. Lisäksi on tarpeen tukea uusien teknologioiden ja viljelymenetelmien omaksumista sekä maatalouden monipuolistamista. Eläintautien seurantajärjestelmiin voi olla tarpeellista tehdä pieniä muutoksia. Maatalouden vesistökuormituksen hallitsemiseksi muuttuvissa olosuhteissa tulee vesiensuojelukeinoja arvioida lisääntyneen ravinteiden huuhtoutumisen takia. Lisäksi tulisi mahdollisesti arvioida riskinhallinta toimenpiteiden kehittämistarvetta sekä satovahinkojen ja myrskyvahinkojen korvausjärjestelmiä.

Jalostus

Tulevaisuudessa käytettävät peltokasvilajikkeet eivät tule olemaan lajikkeita, joita tällä hetkellä on viljelyssä. Nykyisillä peltokasvien jalostusmenetelmillä uusien lajikkeiden jalostusprosessin kesto vaihtelee noin 7 vuodesta (itsepölytteiset viljat, öljykasvit) 12–15 vuoteen (syysviljat, nurmikasvit). Näin ollen peltokasvien lajikejalostuksessa voidaan reagoida suhteellisen nopeastikin muuttuviin ilmasto-oloihin.

Lämpenevässä ilmastossakaan ei eteläisempiin oloihin jalostettujen lajikkeiden käyttökelpoisuus Suomen kasvuoloissa tule olemaan todennäköistä. Tähän vaikuttaa erittäin poikkeava kasvukauden aikainen päivänpituutemme ja siitä johtuva käytettäviltä lajikkeilta vaadittava erityinen kasvurytmi, sekä lisäksi peltojemme voimakkaasti vaihtelevat ja eteläisemmistä kasvuoloista poikkeavat maalajit. Lisäksi kasvuolojemme poikkeavuutta korostaa edellä mainittujen seikkojen moniulotteiset vuorovaikutukset. Näin ollen on selvää, että myös tulevaisuudessa peltokasvituotantomme voi perustua vain nimenomaan paikallisiin oloihimme suunnatun lajikejalostuksen varaan.

Kevätrypsi voidaan korvata paikoin satoisammalla kevätrapsilla ja myöhemmin mahdollisesti syysrapsi voi tulla viljelyyn. Uudet lajit, kuten maissi ja auringonkukka, jäänevät kuitenkin marginaalisiksi. Mikäli viljeltävää kasvilajia vaihdettaisiin, se edellyttäisi muutoksia tuotantotavoissa ja mahdollisesti uusia koneita.

Tuhoeläimet, kasvitaudit ja rikkakasvit

Tuhoeläinten ja kasvitautien leviämistä tulee ehkäistä ennalta. Ilmaston lämpeneminen johtanee kuitenkin uusien rikkakasvi-, kasvitauti- ja tuholaisriskien ilmenemisen takia tarpeeseen torjunta-aineiden käytön lisäämisestä ja voimakkaampien torjunta-aineiden käytöstä. Kaksi viikkoa lisää kasvukautta merkitsee torjunta-aineilla torjuttaville tuhoojille 1–2 torjuntaruiskutusta enemmän. Mahdollisesta lisääntyneestä torjunta-aineiden käytöstä johtuvia haittoja on pyrittävä vähentämään.

Suomella on tällä hetkellä kuuden karanteenituhoojan suhteen EU:n tunnustama suoja-alueoikeus (tulipolte, etelänjauhiainen, tomaatin pronssilaikkuvirus, valkoperuna-ankeroinen, ritsomania, koloradonkuoriainen). Suoja-alueoikeutta haetaan erikseen sillä perusteella, ettei maassa esiinny pysyvästi kyseistä tuhoojaa. Muutokset suoja-alueissa ovat tulevaisuudessa mahdollisia.

Muutokset maataloustuotannossa

Erityisen tärkeää ilmaston muuttuessa on peltojen yleisen kasvukunnon ylläpito. Ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia maaperään voidaan pienentää kehittämällä viljelytapoja. Ravinteiden huuhtoutumista maaperästä voidaan estää monivuotisten kasvien viljelyllä, peltojen talviaikaisella kasvipeitteisyydellä, alusja kerääjäkasveilla sekä suojavyöhykkeillä. Maan rakennetta voidaan parantaa kyntämällä oljet maahan, keventämällä muokkausta ja suorakylvöllä. Suorakylvö säilyttää paremmin maaperän kosteuden ja lumipeitteisyyden talvella.

Maataloustuotantoa voidaan tehostaa ja samalla hyödyntää ilmastonmuutoksen mahdollisuuksia jalostuksen ja kasvinsuojelutoimenpiteiden lisäksi muuttamalla kylvöaikoja ja lannoitusta. Kevätkylvöjä voi arvioiden mukaan aikaistaa 2050 Jokioisissa runsaat kymmenen vuorokautta eli huhtikuun loppupuolelle. Viljelyn aikaistamista rajoittaa kuitenkin mahdollinen keväthallojen yleistyminen. Syysviljojen viljely on nyt rajoittunut Etelä- ja Lounais-Suomeen, mutta muuttuneessa ilmastossa aluetta voitaisiin laajentaa. Syysviljojen satopotentiaali on kevätviljoja suurempi. Lisäksi ne suojelevat maaperää eroosiolta ja huuhtoutumiselta eivätkä ole yhtä poudanarkoja.

Puutarhataloudelle ilmastonmuutoksen tuomia etuja voidaan hyödyntää laajentamalla tuotantoa. Kotieläintaloudessa laidunnuskauden pidentäminen lisää eläinten hyvinvointia. Eläintautien ennaltaehkäisyyn tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Eläinsuojissa voidaan joutua lisäämään jäähdytystä kesäisin.

Sopeutumistutkimus

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia maatalouteen ei ole tutkittu laaja-alaisesti Suomen akatemian SILMU-tutkimusohjelman jälkeen. Vaikutustutkimuksen tasoa maataloudessa voidaan kuitenkin pitää hyvänä. Ohessa esitetään esimerkkejä vaikutustutkimuksen ja sopeutumistutkimuksen havaitusta lisätutkimustarpeesta:

• Vaihtoehtoskenaarioiden laatiminen ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen maataloudelle, eli millaista maatalous on eri puolella Suomea muuttuneessa ilmastossa, miten maatalous voi sopeutua muutokseen ja mitkä ovat riskit
• Muutostarpeet kasvin- ja kotieläintuotannon tuotantotekniikassa
• Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimien takaisinkytkentä ilmastonmuutokseen ja ympäristökuormituksiin, muun muassa vesistökuormitukseen ja kaasumaisiin päästöihin
• Veden tehokas hyödyntäminen ilmastonmuutoksen vaikutusten, kuten mahdollisen ajoittaisenkuivuuden minimoimiseksi
• Kasvien uusien stressitekijöiden tunnistaminen ja stressivaikutusten minimoiminen
• Kustannustehokas tautien ja tuholaisten hallinta muuttuneessa ilmastossa
• Geenivarojen monimuotoisuuden hyödyntäminen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa
• Puutarhatuotannon mahdollisuudet muuttuneessa ilmastossa
• Ilmastonmuutokseen sopeutumista edistävät ohjauskeinot
• Ilmastonmuutoksen vaikutukset maailman ja EU:n elintarvikemarkkinoihin ja näiden vaikutukset Suomen elintarviketalouteen
• Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimien ja hillitsemistoimien yhteensovittaminen maataloudessa
• Elintarvikeketjun kokonaisuuden sopeutuminen ilmastonmuutokseen ja laatunäkökulman huomioon ottaminen
• Ilmastonmuutoksen ja sopeuttamistoimien vaikutukset maatalousluonnon monimuotoisuuteen

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista maataloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutokseen sopeutuvien tuotantomenetelmien ja tuotannon rakenteen sekä sijoittumisen huomioon ottaminen tukipolitiikassa*** Eläintautien seurantajärjestelmien kehittäminen** Kasvitautien ja tuholaisten seurantajärjestelmien kehittäminen*
	Tutkimus ja tiedotus	Uusien teknologioiden ja viljelymenetelmien kehittäminen ja niistä tiedottaminen** Ilmastonmuutoksen ja sen riskien hahmottaminen*
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Muuttuneiden ilmasto-olosuhteiden ja kasvinsuojelutarpeiden integroiminen kasvinjalostusohjelmiin*	Mahdollisesti lisääntyvän torjunta-aineen käytön haittojen minimoiminen**
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Vesiensuojeluohjeiston muutoksen arviointi**
Yksityinen		Uusien viljelymenetelmien, viljelykasvien ja teknologian käyttöönotto**	Kotieläinten laidunnuskauden pidentäminen*** Tuholaisten ja tautien torjunnan lisääminen**

Metsätalous

Toimijoiden sopeutumiskyky

Metsätalouden tietopohja ilmastonmuutoksesta on hyvä: Suomessa on monien tutkimusohjelmien (SILMU, Fibre, Figare) ansiosta jo tutkimustietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsäekosysteemiin, ja metsät ovat valtaosaltaan säännöllisen hoidon piirissä. Toisaalta sopeutumistutkimusta ei ole tehty vielä paljon. Lisäksi metsätalouden toimenpiteiden vaikutusten aikajänne on hyvin pitkä (noin 50–100 vuotta), joten sopeutumistoimien valmistelu tulee käynnistää varsin pian.

Kansallisen tason ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitteluvälineenä toimivat mm. Kansallinen metsäohjelma ja alueellisen tason suunnittelussa metsätalouden alueelliset tavoiteohjelmat, joihin ilmastonmuutoksen näkökohdat voidaan sisällyttää. Käytännön metsänhoidossa toimitaan 5–10 vuoden aikajänteellä metsäsuunnitelmien mukaisesti, mutta päätöksillä on pitkäaikaisia vaikutuksia metsäluontoon metsätalouden kannattavuuteen ja metsätaloustuotteisiin.

Erityisen tärkeätä on kyetä tunnistamaan ja ennakoida, millä tavalla ja voimakkuudella sekä milloin ilmastonmuutos muuttaa olennaisesti metsäekosysteemin toimintaa. Myös riskien tunnistaminen muodostaa tärkeän osan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Näiden valmiuksien kasvattaminen mahdollistaisi valmistautumisen riittävän ajoissa ilmastonmuutoksen mahdollisesti aiheuttamiin häiriöihin ja uhkien tunnistamiseen metsäekosysteemin toiminnassa sekä häiriöiden vaikutusten vähentämiseen. Lisäksi on arvioitava metsätalouden, sen organisaatioiden ja rakenteiden kykyä sopeutua muutoksiin, niin että toiminta vastaa muuttuneita olosuhteita ja pysyy kannattavana. Toimien on oltava riittävän varhaisia ja kohdennettuva sellaisille alueille, joissa riskit ovat suurimmat.

Yleisimpien puulajiemme perinnöllinen muuntelupohja on todennäköisesti tarpeeksi laaja mahdollistamaan sopeutumisen. Ihminen voi nopeuttaa luonnon omien sopeutumistoimien läpimenoaikaa metsänhoidollisin toimenpitein.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Metsäpuiden geenivarat, metsänjalostus ja siemenhuolto

Metsäpuiden geenivarojen säilytyksen tavoitteena on lajien ja paikallisten populaatioiden perinnöllisen muuntelun säilyttäminen kauas tulevaisuuteen, jotta niiden elinvoimaisuus ja sopeutumiskyky olisi riittävä muuttuvissa olosuhteissa. Pääpuulajiemme geenivarojen suojelua varten on perustettu geenireservimetsien verkosto. Geenireservimetsiksi on valittu alueita, joilla puusto on paikallista alkuperää. Alueita hoidetaan muuten normaalin talousmetsän tapaan, mutta ne uudistetaan joko luontaisesti tai istuttamalla taimia, jotka on kasvatettu paikalla kasvaneiden puiden siemenistä. Jalojen lehtipuiden geenivaroja suojellaan säilyttämällä alkuperäisistä metsiköistä kerättyä aineistoa kokoelmissa. Luonnonsuojelualueet, siemenpankit ja jalostuspopulaatiot ovat metsäpuiden geenivarojen suojelua täydentävä menetelmä.

Keskeisenä sopeutumistoimenpiteenä on soveltuvien ilmasto- ja maaperäolosuhteisiin mukautuvien puulajien ja alkuperien käyttö metsänuudistamisessa. Metsänviljelyssä tulisi suosia hieman viljelypaikkaa eteläisempiä alkuperiä. Alkuperien siirrossa tulee kuitenkin olla varovainen ja ottaa huomioon puun selviytyminen taimivaiheessa, kun ilmasto ei ole lämmennyt yhtä paljon kuin sen myöhemmissä kehitysvaiheissa. Keskieurooppalaisten mäntyjen siirtäminen tänne ei onnistu, sillä ne ovat sopeutuneet Suomesta poikkeaviin valo-olosuhteisiin. Eteläiset alkuperät altistuvat surmakkatuhoille, koska ovat väärässä fenologisessa tilassa, kun tuho iskee. Alkuperien testausta tulee suorittaa yli nykyisten jalostusvyöhykkeiden ja jalostusvyöhykkeiden sisälle voidaan laatia erilaisia jalostustavoitteita. Jalostusta tulisi suunnata useisiin osapopulaatioihin, jotta laaja perimä säilytetään. Tulevaisuudessa jalostettavia ominaisuuksia ovat muun muassa keskilämpötilan nousuun ja pidentyneeseen kasvukauteen sopeutuminen sekä tuhonkesto.

Siemenviljelysten perustaminen ja siemenviljelyssiemenen käytön edistäminen on merkittävin tapa hyödyntää metsänjalostuksen tuloksia käytännön metsätaloudessa. Ilmastonmuutokseen varautumisen kannalta on tärkeää tuntea mahdollisimman tarkkaan metsänviljelyaineiston geneettinen alkuperä. Tällöin voidaan jatkossa määrittää tietyn siemenerän ja siitä kasvatettujen taimien soveltuva käyttöalue – myös ilmaston muuttuessa. Siemenviljelyssiemen on tässä mielessä paljon parempaa ja turvallisempaa kuin metsiköistä kerätty niin sanottu siemenlähdesiemen, jonka alkuperästä on tiedossa ehkä vain kunta, jonka alueelta kävyt on kerätty.

Metsänhoito

Hyvin hoidettu metsä luo edellytyksiä sopeutua ilmastonmuutokseen. Sekä luontaisessa uudistamisessa että metsänviljelyssä on omat hyvät puolensa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Luontainen uudistaminen luo mahdollisuudet puulajien luontaisen geneettisen potentiaalin hyödyntämiseen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Toisaalta metsänviljelyaineiston alkuperän valinnalla ja jalostetun materiaalin käytöllä pystytään reagoimaan tehokkaammin ilmastonmuutokseen. Mikäli puulajeista halutaan suosia havupuita, metsänviljelyä joudutaan lisäämään nykyisestä.

Lyhyempi puuston kiertoaika ja säännöllinen metsänhoito parantavat sopeutumista nopeuttamalla uusien paremmin perimältään sopeutuneiden populaatioiden yleistymistä ja vähentävät tuhoriskiä. Myös taimikonhoitoa ja -perkausta joudutaan tehostamaan havupuiden kehityksen turvaamiseksi, koska lehtipuiden luontaiset uudistumisedellytykset parantuvat. Metsänhoitokäytäntöjä on kuitenkin syytä arvioida tulevaisuudessa uudelleen tavoitteena kehittää adaptiivista metsänhoitoa, jossa metsätalouden tuotantotavoitteet ja metsänhoito suhteutetaan odotettavissa olevaan ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin metsäekosysteemissä. Tarkasteltavia asioita ovat muun muassa viljelyn ja luontaisen uudistamisen edel- lytykset, harvennusvälit ja -voimakkuudet sekä kiertoaika ja metsäojitustarve.

Juurikäävän leviämisen estämiseksi tehdyt panostukset pienentävät sen riskiä ja näkyvät myös aikaa myöten tyvilahon ja tyvitervaksen leviämisen hidastumisena ja toivottavasti myös vähenemisenä metsissämme. Tuhomonitorointijärjestelmiä tulee kehittää ja yhteistyötä tiivistää eurooppalaisten asiantuntijatahojen kanssa. Rajoituksia puuntuonnille tuholaisten pahiten saastuttamilta alueilta on tulevaisuudessa ehkä harkittava. Puiden resistenssijalostus on mahdollinen keino lieventää tuhoja, vaikka se on vielä käytännössä hidas ja vaikea menetelmä. Mahdollisiin suurtuhojen aiheuttajiin, kuten mäntyankeroiseen voidaan varautua arvioimalla ilmastonmuutoksen vaikusta kriisivalmiussuunnitelmassa. Tuhohyönteiskantojen kasvu voi edellyttää kasvinsuojelusäädöksien sekä metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettujen säädösten uudelleen arviointia.

Tärkein tapa vähentää hirvieläinten aiheuttamia tuhoja on kantojen säätely suunnitelmallisen metsästyksen avulla. Hirven aiheuttamia tuhoja voidaan jossain määrin vähentää myös riistanhoitomenetelmillä, kuten suolakivien oikealla sijoittelulla, riista-aidoilla, karkotteilla ja mekaanisilla latvasuojilla.

Taulukossa on esitetty tämän hetken tietämyksen mukaisia metsänhoitotoimia, joiden tavoitteena on sopeutuminen ilmastonmuutoksen. Käytännön metsänhoidossa joudutaan ottamaan huomioon useita toisinaan keskenään ristiriitaisiakin metsien eri käyttömuotoja: puuntuotanto, monimuotoisuuden suojelu, ilmastonmuutoksen hillitseminen joko hiilivarantoja kasvattamalla ja suojelemalla tai korvaamalla haitallisempia raaka-aineita ja energiamuotoja puulla sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen.

Metsänhoitotoimenpiteiden sopeuttaminen ilmastonmuutokseen tämän hetken tietämyksen mukaan.

Metsähoitotoimenpide	Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Jalostus	Metsänviljelyaineistojen sopeuttaminen muuttuvaan ilmastoon laaja-alaiseen viljelyvarmuuteen tähtäävän metsänjalostuksen avulla Tuhoihin resistentit alkuperät
Luontainen uudistaminen	Puiden luontainen sopeutumispotentiaali on käytössä
Metsänviljely	Metsänviljelyn käyttö, mikäli halutaan suosia havupuita Mahdollistaa paremmin sopeutuneiksi jalostettujen siemenviljelyssiementen ja kloonien käytön
Taimikonhoito	Taimikonhoitoa ja -perkausta voidaan joutua aikaistamaan
Harvennukset	Soveltuvat harvennusvälit ja -voimakkuudet Säännöllinen metsänhoito ehkäisee hyönteis-, sienitauti- ja myrsky-, ja lumituhoja
Kiertoaika	*Lisääntynyt kasvu mahdollistaa kiertoajan lyhentämisen
Metsäojitus	Kunnostus- ja täydennysojitustarpeen uudelleenarvioiminen

Metsänkäyttö

Metsästä tapahtuvan kuljetuksen vaikeutuminen kelirikkoaikana lisää investointien tarvetta tieverkon ylläpitoon ja kehittämisen. Harvennus- ja korjuuteknologiaa sekä -menetelmiä tulee myös kehittää soveltumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Metsäteollisuuden valmistusprosessit pystyttäneen todennäköisesti sopeuttamaan esimerkiksi puulajisuhteiden muutokseen Suomessa, mutta metsäteollisuuden valmiuksien kartoittaminen ja kehittäminen on silti tarpeen. Ennen kuin pitkälle meneviä johtopäätöksiä Suomen metsätalouden sopeutumisesta ilmastonmuutokseen voi tehdä, tulee selvittää puuston kasvun ja raaka-aineen lisääntymisen jakaantuminen eri puulajeihin ja laatuluokkiin.

Sopeutumistutkimus

Metsätaloudessa tarvitaan lisätutkimusta ekosysteemitoiminnoista ilmastonmuutokseen paremmin sopeutuvan metsänhoidon kehittämiseksi muun muassa seuraavista aiheista. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsäekosysteemin ravintoverkkoihin on selvitettävä, mikä loisi valmiuksia ymmärtää ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsäekosysteemin tasapainoa ylläpitävien biologisten kontrollitekijöiden dynamiikkaa. Ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten vähentämiseksi tarvitaan myös ennakoivaa ja sopeutuvaa metsänhoitoa, jonka kehittämiseksi tarvitaan tietoa metsäekosysteemin sukkessiodynamiikasta. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on kytkettävä osaksi metsäsuunnittelua, sillä metsän käyttö ja hoito ovat aina tiettyyn paikkaan ja hetkeen sidottuja. Tällöin esimerkiksi hakkuiden järkevällä sijoittamisella voidaan vähentää muun muassa tuulituhojen riskiä. Muutoinkin metsänkasvatuksen riskejä tulisi tutkia osana metsänhoitoa ja metsäsuunnittelua metsäntalouden riskinhallinnan kehittämiseksi vastaamaan ilmastonmuutokseen liittyviin uhkiin.

Metsäalan sopeutumistutkimusta tulisi suunnata ilmastonmuutoksen ennakkovaroitus- ja seurantajärjestelmien kehittämiseen. Seurantajärjestelmän kytkeminen ilmastohavaintoihin vaatii tiivistä yhteistyötä ilmastotutkijoiden ja metsätieteilijöiden kesken. Erityisesti muutokset lumipeitteen laajuudessa ja kestossa sekä routaisuudessa ovat tärkeitä. Vaikutukset ovat erilaisia Suomen eri alueiden välillä. Lisäksi tarvitaan tutkimusta, millaisia uhkia ja riskejä liittyy metsätuhoihin ilmastonmuutoksen yhteydessä sekä millä tavalla näitä riskejä voidaan vähentää metsänhoidon yhteydessä esimerkiksi metsikkörakennetta muokkaamalla. Euroopan laajuinen yhteistyö on erityisen tärkeätä tuholaisten ennakoinnin ja seurannan kehittämisessä.

Tutkimusta tulisi suunnata myös havaintoihin perustuviin, erilaisia muutosvaihtoehtoja ennakoiviin puulajien ja -alkuperien siirtokokeisiin sekä puiden yksilötason geneettisen joustavuuden ja ympäristöstressien sietokyvyn jalostusmahdollisuuksien tutkimiseen.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista metsätaloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutoksen näkökohtien sisällyttäminen kansalliseen metsäohjelmaan* Metsänhoitosuosituksien tarkistaminen vastaamaan ilmastonmuutosta** Metsäpuiden geenivarojen suojelu*
	Tutkimus ja tiedotus	Ilmastonmuutokseen sopeuttavan ja sitä hillitsevän metsänhoidon kehittäminen* Tuhojen ennakointi ja seurantajärjestelmän kehittäminen*
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Puunkorjuun kehittäminen* Puiden jalostus* Tuholaisten ja tautien torjuminen*** Metsäteiden kunnossapito*	Tuulituhojen nopea korjaaminen seuraustuhojen estämiseksi** Metsänviljelyaineiston alkuperän valinta**
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Metsälainsäädännön muutostapeiden arviointi muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa**/*** Mahdolliset puuntuontikiellot pahiten tuholaisten saastuttamilta alueilta***
Yksityinen		Metsäsuunnitelmien tekeminen uusittujen hoitosuositusten pohjalta**/***	Tuulituhojen nopea korjaaminen seuraustuhojen estämiseksi**

Kalatalous

Kalakantojen sopeutuminen ilmastonmuutokseen

Meriekosysteemi on suhteellisen joustava ympäristömuutosten suhteen ja sisävesien kalat sopeutuvat lämpötilamuutoksiin elinympäristöään tai levinneisyysaluettaan vaihtamalla. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että ilmastonmuutos tulee olemaan nopeampi ja vaikutuksiltaan sellainen, että eräiden lajien kantojen on vaikea sopeutua. Ennustettu muutos näyttäisi olevan niin nopea, ettei osa kalalajeista ehdi sopeutua perimänsä avulla. Kaloille on olemassa neljä vaihtoehtoa sopeutua: (1) levinneisyys siirtyy pohjoisemmaksi, (2) laji katoaa nykyiseltä levinneisyysalueelta, mutta ei valtaa uusia asuinvesiä, (3) laji sopeutuu uusiin olosuhteisiin ja (4) arvokkaaksi koettuja lajeja siirretään uusiin, niille soveltuviin vesiin. On todennäköistä, että kaikki neljä vaihtoehtoa tulevat toteutumaan. Suurin osa Suomen kalalajeista on kuitenkin ympäristösietokyvyltään varsin väljiä eli ne tulevat sopeutumaan muutoksiin suhteellisen hyvin.

Kunkin kalanlajin kyky sopeutua uusiin muuttuneisiin olosuhteisiin tai uuteen elinympäristöön on lajikohtainen. Kaloilla on mahdollisuus nopeastikin vaihtaa elinympäristöään sopivammaksi, toisin kuin esimerkiksi simpukoilla. Myös kalalajit, joilla on pitkä elinkaari pystyvät kestämään paremmin olosuhteita, jotka eivät ole kovinkaan edullisia kutemiselle. Myös lajit, joilla on korkea tuottavuus ja nopeampi aikuistuminen, selviävät todennäköisesti taantumisesta ja sopeutuvat muuttuneisiin olosuhteisiin.

Parhaiten tulevat sopeutumaan lajit, jotka jo nykyisellään elävät vaihtelevassa ympäristössä, ja jotka pystyvät kilpailemaan muiden lajien kanssa. Kylmän veden lajien elinolosuhteet tulevat säilymään parhaiten syvissä järvissä, joiden lämpötilan kerrostuneisuus takaa viileän veden olemassaolon myös kesäaikana.

Useiden kalakantojen elinympäristö muuttuu, jolloin ne lajista riippuen saattavat hävitä kokonaan tai runsastua muiden lajien kustannuksella. Mukautuvia lajeja ovat yleiskalamme ahven, hauki ja särki. Niiden levinneisyysalueet ovat jo nykyisellään laajat ja kaikentyyppiset vedet käsittävät. Nieriä puolestaan on esimerkki kalalajista, joka sopeutuu heikosti muutoksiin.

Toimijoiden sopeutumiskyky

Kalavarojen kestävän käytön ja hoidon varmistaminen vaatii täsmällistä tieteellistä tietoa niistä ympäristön muutoksista, jotka vaikuttavat kalakantoihin. Lisäksi tarvitaan hallinnollista joustavuutta toimia saadun tiedon pohjalta. Kalasektorilla on tälläkin hetkellä useita sopeutumistoimenpiteiden vaihtoehtoja valmiina, sillä monet toimenpiteistä on luotu vastaamaan ei-ilmastollisiin muutoksiin menneinä vuosikymmeninä. Suuri haaste tuleekin olemaan ilmastonmuutoksesta johtuvat kalakantojen tilassa ja kalastuksessa tapahtuvien muutosten sovittaminen toisiinsa. Esimerkiksi kalastuksen säätelyssä ei tehdä muutoksia kalastuksen rajoituksiin yhden ympäristötekijän johdosta, vaan tarkastelussa mietitään aina kokonaisuutta. Kalastukseen kohdistuvat monet paineet (kannattavuusongelmat, kalastuksen säätely, dioksiiniongelmat), joten tarkastelun on oltava kokonaisvaltaista, jolloin huomioon otetaan ekologisten seikkojen ohella myös taloudelliset ja sosiaalisetsekä alueelliset seikat.

Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat lajistosuhteiden muutokset ovat todennäköisesti kielteisiä suurimmalle osalle suomalaisista kalastajista, sillä arvostetut kalalajit, kuten lohikalat, taantuvat ja vähempiarvoiset, kuten särkikalat, runsastuvat. Hauen, kuhan ja ahvenen kasvattaessa saalisosuuksiaan, kalavesien hoidon piirissä lohikalalajien merkitys saattaa laskea. Sen sijaan esimerkiksi kuha ilmastonmuutoksesta hyötyvänä lajina saattaa nostaa arvostustaan muun muassa ammattikalastuksen puolella, koska siitä kalastajat saavat parhaan kilohinnan. Kuhalle on jo nykyisellään kovasti kysyntää ja Virosta sitä tuodaan Suomeen vuosittain suunnilleen Suomen ammattikalastuksen saaliin verran. Lämpötilan nousu saattaa hyödyttää kuhaa esimerkiksi rehevissä rannikkovesissä, mutta mahdollisen hyödyn saaminen edellyttää, että kalastus toteutetaan järkevästi säänneltynä. Jäätalven lyhentyminen ja jään ohentuminen puolestaan nähtäisiin troolikalastuksessa, joka on Suomessa tärkein pyyntimuoto, myönteisenä, mutta muikun talvinuottapyynnissä muutokset koettaisiin todennäköisesti haittana.

Lajiston sekä kalojen kutuaikojen muuttuessa kalastustavat, -paikat ja -ajat muuttuvat. Tällöin myös vanhan kalastustietouden merkitys vähenee. Samoin apajapaikat vanhoine pyyntimenetelmineen menettävät merkityksensä, joten tarve kehittää uusia menetelmiä kasvaa jatkuvasti. Vapaa-ajankalastuksessa uistinkalastuksen mahdollisuudet paranevat ja jäältä tapahtuva pilkkiminen vähenee. Tähän sopeutuminen ei välttämättä ole kovin vaikeaa, sillä vapaa-ajankalastuksessa kalastuksen luonnekin on muuttumassa, mikä näkyy muun muassa verkkokalastuksen vähentymisenä ja kalastuksen siirtymisessä enemmän vapakalastusvälineiden käyttöön. On luultavaa, että vapaa-ajankalastuksen muutokset kalayhteisössä vaikuttavat kohtalaisen vähän. Odotukset voivat olla varsin joustavia, kun otetaan huomioon, että muutokset ovat kuitenkin hitaita ja kysymys on harrastuksesta. Vapaa-ajankalastuspuolella sopeutumista helpottaa se, että ala on melko nopeasti kehittyvää ja muuttuvaa. Esimerkiksi jatkuvasti tulee muotiin uusia pyyntimuotoja (esimerkiksi vetouistelu nykyisin). Toisaalta tulevaisuudessa vapaa-ajankalastuksen luonteeseen voivat vaikuttaa huomattavasti harrastuksen kaupallistuminen ja eläinsuojelunäkökohdat.

Kalanviljelylaitoksille etenkin talvilämpötilojen kohoaminen voi olla hyväksi. Sademäärien kasvusta saattaa myös olla hyötyä viljelylle, sillä vettä riittää tällöin suuremman kalamäärän kasvattamiseen. Tämä edellyttää, ettei kasvanut haihdunta pienennä virtaamia merkittävästi. Kesälämpötilojen kohoamisen vaikutukset puolestaan riippuvat olennaisesti siitä, onko laitoksella mahdollisuutta käyttää kylmää pohjavettä. Tautivaaran kasvu puolestaan voi pahentaa tilanne kalanviljelylaitoksilla. Hyvä sopeutumiskyky edellyttääkin, että viljelytekniikka ja laitteet kehittyvät ilmastonmuutos huomioon ottaen. Esimerkiksi uusia viljelytekniikoita käyttävillä laitoksilla, kuten suljetuilla kiertovesilaitoksilla, sopeutuminen voi olla helpompaa, sillä niissä pystytään säätelemään lähes kaikkia kasvatusolosuhteita, mukaan lukien veden lämpötilaa.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Sekä kalakantojen että kalasektorin sopeutumiskyvyn parantamiseksi tulisi pyrkiä vähentämään muita kalapopulaatioita rasittavia ihmisen toiminnan vaikutuksia kuten vesien rehevöitymistä ja pilaantumista, uhanalaisten kantojen kalastuspainetta sekä muuta elinympäristöjen huonontumista. Myös kalastamalla voidaan vähentää haitallisia vaikutuksia. Kalavesien kalantuottokyvyn kasvun hyödyntäminen ja talteenoton monipuolistaminen edellyttävät kalalajien uusien käyttötapojen kehittämistä, mutta myös vanhojen käyttöönottoa. Myös perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeää. Nämä toimet tulevat hyödyttämään kalavaroja ilmastonmuutoksesta riippumatta.

Erityisen tärkeää on myös selvittää, missä muutoksia tapahtuu, jotta kalastuksen säätelytoimia suunniteltaessa ja niistä päätettäessä osataan myös nämä asiat ottaa huomioon. Esimerkiksi taloudellisiin tuloksiin pyrkivän istutustoiminnan ohella voi olla myös tarpeen antaa vesistöjen nykyisten kantojen muuttua erillisissä järvissä ilmastonmuutoksen myötä muuttamatta vesistöjen ja kalakantojen tilaa istutuksin. Tarvitaan tutkimustietoa, mitkä lajit vaativat lisääntyvää suojelua ja miten muutos vaikuttaa kalastuskulttuuriin. Jo nykyinen laki antaa mahdollisuuden reagoida lainsäädännön avulla tarvittaviin toimiin.

Sisävesissä ongelmana on paikoin luontaisten leviämismahdollisuuksien puuttuminen. Yleisten taloudellisesti arvokkaiden lajien, kuten kuhan, osalta nykyäänkin jatkuvasti tehtävät istutukset pitävät huolen levittäytymisestä pohjoiseen olojen parantumisen myötä. Myös kuhan siirtäminen vielä pohjoisemmaksi voisi tulla kyseeseen.

Vesien säännöstelyllä voitaisiin ylläpitää tiettyä vedenpinnan tasoa lohikalojen kudun onnistumisen varmistamiseksi ja toisaalta virtaaman lisäämiseksi voitaisiin lisätä voimalaitosten ohijuoksutuksia. Peltojen suojavyöhykkeillä voitaisiin vaimentaa paitsi kiintoaineen ja ravinteiden valuntaa, mutta myös tarjota suojaa ja ravintoa vesieläimille sekä estää liiallista vesikasvillisuutta ja lämpötilan nousua.

Kalanviljely on suhteellisen säänneltyä toimintaa, joten suuria mahdollisuuksia vaihtaa laitoksen sijaintipaikkaa uuteen ei ole. Uusien kalanviljelylaitosten perustamisessa voidaan tietenkin sijoituspaikkaa miettiä myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Jotta kalanviljely Suomessa pystyisi mukautumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, tarvitaan huolellisesti suunniteltuja sopeutumistoimia. Tällaisia toimia voisivat olla esimerkiksi veden hapetuksen tehostaminen ja riittävän viileän veden saatavuuden varmistaminen. Eräs viljelylaitoksissa toteutettava sopeutumistoimi voisi olla myös kalojen elinkierrolle tärkeiden lämpötilarytmien yhteensovittaminen luonnonrytmeihin soveltuviksi. Esimerkiksi verkkokasseissa voidaan kalojen lämpöoloihin vaikuttaa jonkin verran muun muassa kassisyvyyden ja virrankehittimien avulla. Veden happipitoisuuden suhteen saattaa syntyä ongelmia, jos laitos ottaa vetensä alusvedestä, sillä lämpimässä vedessä tai läheltä pohjaa otetussa vedessä ei välttämättä ole riittävästi happea. Nykyisin tosin lähes kaikki alusvettä käyttävät kalanviljelylaitokset hapettavat vetensä. Myös kalanviljelylaitosten poistoveden puhdistusta saattaa olla tarpeen lisätä, sillä lämpimänä aikana niihin kerääntyy tavallista enemmän rehua ja ulosteita. Sedimentin koostumuksen, kalojen kuolleisuuden ja lämpötilan yhteyttä tosin ei ole tutkittu, mutta erilaisia keinoja on kehitetty miten verkkoaltaiden pohjalle kertyvää sedimenttiä voidaan poistaa.

Sopeutumistutkimus

Vesiekosysteemit ovat erittäin monimutkaisia: Lisätutkimusta tarvitaan prosesseista, jotka säätelevät kalakantojamme, niiden käyttöä ja runsautta sekä niiden reagointia ilmastonmuutokseen niin luonnossa kuin kalanviljelyssäkin. Kalakantojen tilan seurantaa voitaisiin tehostaa eri osapuolten yhteistyöllä. Esimerkiksi tutkimustietoa tarvitaan vesielinympäristöjen ja kalapopulaatioiden välisistä suhteista samoin kuin ilmastollisisten muuttujien ja vesiympäristön suhteesta. Vaikka sisävesien ekosysteemien toimivuudesta tiedetäänkin huomattavasti enemmän kuin meriekosysteemeistä, on tutkimustiedoissa edelleen epävarmuuksia. Tulisi myös tutkia menetelmiä, joilla voidaan nostaa kalastuselinkeinon sopeutumiskykyä, ja jotka auttavat mahdollisuuksia reagoida ilmastonmuutokseen. Myös vesiviljelyn sopeutumista ilmastonmuutokseen tulisi tutkia. Myös tuotannonalan sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen seuraamista tulisi jatkaa. Valuma-alueiden vaikutus vesistöihin kasvaa ja hajakuormituksen torjuntatoimien tehostamiseksi olisi lisättävä maatalouden ja puutarhanhoidon lisäravinteiden käytöstä aiheutuvan vesien rehevöitymisen torjuntakeinojen tutkimusta.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista kalataloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Seurannan tehostaminen kalakantojen tilan arvioimiseksi ja eri osapuolien yhteistyötä kehittämällä* Vesien pilaantumisen, kalastuspaineen ja kalojen elinympäristöjen huonontumisen estäminen*
	Tutkimus ja tiedotus	Eri lajien ja ikäryhmien ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisen arviointi* Lajien ja ekosysteemien välisten riippuvuussuhteiden selvittäminen* Tuotannonalan kehityksen seuraaminen*
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Uusien kalanviljelylaitosten sijoittelun harkinta ilmastonmuutoksen suhteen*
Yksityinen		*Vesien säännöstely ja voimalaitosten ohijuoksutukset* Pienvesien ympäristön suojavyöhykkeiden lisääminen* Kalanviljelylaitoksilla yhteensovitetaan kalojen elinkierrolle tärkeät lämpötilarytmit luonnonrytmeihin soveltuviksi* Investoidaan kalanviljelylaitosten ilmastus- ja hapetuslaitteisiin*	Kalastuskäytäntöjen muutos (esimerkiksi jäältä tapahtuva kalastus korvautuu osin avovesikalastuksella)*** Lisätään kalanviljelylaitosten poistoveden puhdistusta rehun ja ulosteiden vähentämiseksi*

Porotalous

Ilmastonmuutoksen vaikutukset porotalouteen näyttävät olevan pääsääntöisesti haitallisia, mutta muut seikat kuten tuotannollis-taloudelliset seikat vaikuttavat merkittävästi enemmän sektorin kykyyn sopeutua erilaisiin muutoksiin kuin ilmastonmuutos. Siitä huolimatta ilmastonmuutokseen sopeutumistoimien käyttöönotto hyödyttää sektoria kokonaisuudessaan. Porotalouden sopeutumisessa hyvin merkittäviä ovat kaikkien osatekijöiden yhteisvaikutukset laitumiin ja niiden käytettävyyteen. Näitä osatekijöitä ovat ilmastonmuutos säävaihteluineen, muun maankäytön aiheuttamat muutokset ja porotalouden itsensä aiheuttamat muutokset, kuten laidunten kuluminen. Toinen osatekijä muodostuu poronhoidon sopeutumisesta ja sopeuttamisesta muutoksiin, johon porotalous itse, mutta myös sen hallinto ja ohjaus sekä eri maankäyttömuotojen harjoittamisstrategiat voivat vaikuttaa.

Toimijoiden sopeutumiskyky

Suurimmat haasteet sopeutumiselle arktisissa ekosysteemeissä liittyvät kulttuurisesti tärkeisiin luonnonvaroihin, kuten poroihin. Hallittu porojen hoito ja hyödyntäminen voivat vähentää ilmaston muutoksen vaikutuksia paikallisiin asukkaisiin. Porotalouden haavoittuvuus liittyy siihen, että poronhoitoa harjoittavat ovat usein vahvasti riippuvaisia vain yhdestä tai muutamasta luonnonvarasta.

Siten äkillinen ääri-ilmiö saattaa aiheuttaa merkittäviäkin menetyksiä yksityis- ja aluetaloudelle. Ilmastonmuutoksen – samoin kuin muun maankäytön – aiheuttamat epäedulliset muutokset laitumilla nostavat todennäköisesti poronhoidon kustannuksia, jos ruokintaa tai muita porojen hoitoon liittyviä toimia joudutaan tehostamaan.

Merkittävimmät sopeutumiskeinot liittyvät taloudellisen monipuolisuuden lisäämiseen ja maankäytön muutoksien haitallisten vaikutusten vähentämiseen sekä poronhoitomenetelmien jatkuvaan kehittämiseen. Ilmastonmuutoksen vaikutusten ennakointi auttavat suunnittelemaan sopeutumiskeinoja. Muuttuneiden poronhoitomenetelmien johdosta nykyporokanta on 1990-luvulta saakka ollut suhteellisen hyvin suojattu vaikeita lumi- ja sääoloja vastaan. Vasateurastus, porojen lisäruokinta ja loislääkintä ovat mahdollistaneet suhteellisten korkeiden eloporomäärien ylläpidon siitä huolimatta, että talvilaidunvaroista on ollut puutetta.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Porojen liikkumista ja ruuan hankintaa haittaaviin sääoloihin voitaisiin ennakolta paremmin sopeutua, jos sääolosuhteiden alueellisista vaikutuksista olisi parempi tietämys.

Vaikeiden lumiolosuhteiden tai jäkälikköjen huonon kunnon vuoksi voidaan lisäruokinnalla korvata se ravinnon määrä, jota poro ei saa luonnosta ravinnontarpeensa tyydyttämiseen. Ruokinta voidaan toteuttaa viemällä poroille lisäravintoa maastoon tai pitämällä poroja talvisin kotitarhoissa. Lisäruokinnan avulla porot saatetaan saada siirtymään alueille, jotka elättävät poron lisäruokinnan turvin. Ruokinnan etuja on, että se vähentää elinkeinon riippuvuutta talvilaitumista ja luonnonoloista, lisää tuottavuutta ja vakaannuttaa toimintaa. Vaikka yleensä talviruokinta edistää porokarjan terveyttä, huono ruokinta saattaa toisaalta myös aiheuttaa terveyden heikentymistä. Lisäruokinnan järjestämisessä tulee ottaa huomioon myös tarttuvien tautien riski. Hajautettu lisäruokinta maastossa lienee tartuntatautien ehkäisemisen kannalta tarharuokintaa parempi vaihtoehto, mutta on maastoajoneuvojen käytön vuoksi kalliimpaa ja vaikeampaa toteuttaa.

Laidunten tuottokyvyn säilyminen on kestävän poronhoidon perusedellytys. Laidunten kulumista voidaan vähentää laidunkiertojärjestelyin ja paliskuntakohtaisia enimmäisporolukuja alentamalla poromäärät voidaan mitoittaa talvilaidunten kestävälle tasolle. Talvilaitumiin nähden kestävien enimmäisporolukujen säätäminen on tosin nykyisin varsin ongelmallista, koska poronhoidon lisäksi myös monet muut maankäyttömuodot muuttavat laidunten tilaa. Muutokset metsissä saattavat vaikuttaa ratkaisevasti laiduntilanteeseen. Metsätalouden suunnittelujärjestelmiä voidaan edelleen kehittää siten, että poronhoidon näkökohdat otetaan nykyistä paremmin huomioon. Esimerkiksi, jos tärkeitä luppolaitumia ei voida jättää hakkuiden ulkopuolelle, voidaan pohtia keinoja, millä luppo saataisiin siirtymään jo varhaisessa vaiheessa vanhemmasta puustosta taimikkovaiheessa olevaan puustoon. Tällaisia keinoja voisivat olla esimerkiksi luppolaidunten käsittelymenetelmien muokkaaminen tai hakkuualueiden koon ja muodon säätely. Metsien käsittelyn osalta myös taimikoiden ja nuorten metsien harvennukset ja samalla hakkuu- ja harvennustähteen talteenoton kehittäminen parantaisivat porolaidunten tilaa ja käytettävyyttä. Poronhoitomenetelmillä (talvipaimennus, maastoruokinta) voidaan myös sopeutua metsänkäsittelyn aiheuttamiin muutoksiin laitumilla.

Porolaitumien ja -määrien tasapainoinen suhde on olennainen tekijä elinkeinon harjoittamisen kannalta. Jo tehtyjen porolaitumia elvyttävien toimenpiteiden vaikutuksia voidaan seurata säännöllisellä arvioinnilla ja jos jäkälälaidunten todetaan heikentyneen, lasketaan porolukua ottaen huomioon kuitenkin poroluvun vähentämisestä aiheutuvat taloudelliset ja sosiaaliset seikat. Raju poroluvuissa pudotus saattaisi merkitä monelle poronhoitajalle elinkeinon lopettamista kannattamattomana.

Jäkälälaidunten odotetaan muuttuvan ilmastonmuutoksen johdosta entistä kuivemmiksi, jolloin suurpaloriski kasvaa. Metsä- ja maastopalojen riittävän aikaisen havaitsemisen ja sammuttamisen parantamiseksi nykyistä ilmavalvontaa ja metsäpalovaroitusjärjestelmiä kehitetään edelleen.

Sopeutumistutkimus

Porotalouden suurimmat kysymykset liittyen ilmastonmuutokseen ovat: elpyvätkö porolaitumet riittävästi, kasvavatko ruokintakustannukset edelleen ja pystyykö porotalous tarjoamaan riittävän tulotason porotalouteen keskittyville yrittäjille muuttuvissa olosuhteissa. Yksi laaja ja tärkeä kysymys on selvittää, miten eri osatekijät – ilmastonmuutos, eri maankäyttömuodot ja porotalous itse – ovat muuttaneet ja muuttavat laidunten tilaa ja käytettävyyttä ja mikä on kunkin osatekijän merkitys kokonaismuutoksessa.

Tarvitaan myös aikaisempaa pidempiä aikasarjoja lumipeitteen paksuudesta ja kovuudesta, jotta lumisuuden ja vasaprosentin vaihteluita voidaan verrata luotettavasti. NAO-ilmiön eli Pohjois-Atlantin säävaihtelun aiheuttaman länsi–itä-virtauksessa tapahtuvien syklisten muutosten vaikutuksia poronhoitoon ei ole selvitetty toistaiseksi kuin Käsivarren paliskunnasta, joten tutkimustulokset eivät ole vielä sillä tasolla, että voitaisiin tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. NAO-ilmiö on kuitenkin aktiivisen tutkimuksen kohteena, joten siitä saataneen tulevaisuudessa lisätietoa. Edelleen tulee jatkaa tutkimuksia laitumien tilassa tapahtuneiden pitkäaikaisten muutosten selvittämiseksi. Tähän liittyisi luonnollisesti tutkimus tasalämpöisten eläinten, kuten porojen, sopeutumisesta lämpenevään ja kosteampaan talveen sekä tutkimus ympäristömuutosten ekofysiologista vaikutuksista kasveihin ja maaperään, erityisesti pohjoisilla alueilla luppoon, jäkälään ja sammaliin. Jo tehtyjen porolaitumia elvyttävien toimenpiteiden vaikutuksia tulisi seurata porolaitumien tilan säännöllisellä arvioinnilla. Metsäntutkimuslaitoksen poronhoito ja muuttuva ympäristö -hankkeessa (2002–2006) tutkitaan muun muassa laitumien tilassa tapahtuneita pitkäaikaisia muutoksia sekä ilmastollisten tekijöiden vaikutuksia poronhoitoon, kestävyyden käsitettä ja poronhoidon sopeutumiskykyä. Edelleen tulee selvittää millaisilla hakkuukäytännöillä porojen talviravinnon lähteet, kuten esimerkiksi luppo, saadaan säilymään metsiköissä puusukupolvelta toiselle.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista porotaloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Porotalouden ja metsätalouden intressien yhteensovittaminen* Suurpaloriskin pienentämiseksi kehitetään ilmavalvontaa* Eri maankäyttömuotojen kokonaisvaltainen suunnittelu suunnittelujärjestelmiä kehittämällä*
	Tutkimus ja tiedotus	Laitumien tilassa tapahtuneiden pitkäaikaisten muutosten sekä ilmastollisten tekijöiden vaikutusten tutkiminen** Kriittisimmistä laidunalueista tiedottaminen* Tutkimustyö poron sopeutumisesta ilmastonmuutokseen** Tutkimustyö ympäristömuutosten ekofysiologisista vaikutuksista kasveihin ja maaperään, erityisesti pohjoisilla alueilla luppoon, jäkälään ja sammaliin** Eri maankäyttömuotojen suunnittelujärjestelmien kehittäminen **
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Talvi- ja kesälaitumien erottaminen aidoin*
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Suurimman sallitun poroluvun määrääminen**
Yksityinen		Laidunkiertojärjestelmien kehittäminen (mm. laidunkiertoaidat)*	Lisäruokinnan järjestäminen**

Riistatalous

Toimijoiden sopeutumiskyky

Ilmastonmuutoksen odotetaan vaikuttavan lajien runsaudenvaihteluihin. Esimerkiksi myyräkantojen runsaudenvaihteluiden tasaantumisen seurauksena petojen ei tarvitse enää turvautua yhtä usein vaihtoehtoissaaliiseen kuin aikaisemmin. Tämän seurauksena metsäkanalintukannat saattaisivat petopaineen vähenemisen johdosta runsastua. Myönteisenä pidettäisiin luultavasti nykyisellään vain osassa maata esiintyvien lajien kuten metsäkauriin leviämistä Etelä- ja Länsi-Suomesta maan muihin osiin. Metsästäjät todennäköisesti olisivat tyytyväisiä pienriistakantojen vakaantumisesta, mutta on vaikea ennustaa mille tasolle uudet riistakannat asettuisivat. Toisaalta muutokseen voidaan sopeutua helposti rauhoitusaikoja, rauhoituspäätöksiä, ja metsästystä säätelemällä. Metsästäjäkunnan ikärakenne saattaa vaikuttaa sopeutumisvalmiuksiin. Metsästysseurojen jäsenten ikääntyminen näyttää jatkuvan tulevaisuudessakin ja se saattaa vaikuttaa hirvenmetsästyksen onnistumiseen, koska aktiiviset jäsenet hirvenmetsästysseurueissa ovat vähentyneet ja hirvenmetsästys on koettu käyneen fyysisesti liian raskaaksi. Hirvikannan kasvun säätelemisen vaikeus saattaakin muodostua jonkinlaiseksi ongelmaksi ilmaston muuttuessa, jos asetettuja kaatotavoitteita ei enää saavuteta. Tällöin metsänomistajat puolestaan saattaisivat joutua tinkimään hirvien vuoksi edullisimmista vaihtoehdoista sekä puulajisuhteissa että laatupuun kasvatuksessa. Tämä saattaisi merkitä huomattavia puuntuotannon tappioita.

Riistan valmius sopeutua ilmastonmuutokseen

Eläinten sopeutumiskyvyllä on selvät perinnölliset rajansa. Jos muutos tapahtuu liian nopeasti, kaikki eläimet eivät pysty sopeutumaan. Ilmastollisten ääri-ilmiöiden yleistyminen ja arvaamattomuus vaikeuttanee eläinten sopeutumista. Lajeilla on kolme vaihtoehtoa: (1) niiden levinneisyydet muuttuvat, (2) ne häviävät Suomesta tai (3) ne kehittyvät perintötekijöidensä sallimissa rajoissa. Ensimmäinen ja viimeinen vaihtoehto voivat tietenkin tapahtua samanaikaisesti. Vaikeata on ennustaa miten nopeasti esimerkiksi metsäkanalinnut muuttavat perinnöllispohjaisia käyttäytymistapojaan, kun lumi ja lumionkalo eli kieppi eivät enää tarjoa suojaa. Runsaslumisen Pohjois-Suomen metso on vuosikymmenten kuluessa sopeutunut kiepissä yöpymiseen. Etelä-Suomen metsolla tällaista mahdollisuutta ei ole, joten se yöpyy talven kuusen oksilla. Metson voidaan ennustaa sopeutuvan muuttuviin lumi- ja sääoloihin näiden käyttäytymispiirteiden mukaisesti. Lumikauden lyhenemisestä tulee kärsimään ainakin riekko, jonka valkoisesta talvisesta suojaväristä tulee talven lyhetessä välikauden haitta.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Sateisuuden lisääntyminen ja kasvaneet lumimassat Pohjois-Suomessa saattavat aiheuttaa vaikeita lumiolosuhteita riistaeläimille ja esimerkiksi hirvet saattavat tehdä tavallista enemmän metsävahinkoja talvilaidunalueilla. Keskeisenä säätelykeinona säilyy suunnitelmallinen metsästys, jotta kannoista aiheutuvat vahingot sekä maa- ja metsätaloudelle että liikenteelle pysyvät kohtuullisella tasolla. Myös riistanhoitomuotoja kehittämällä, esimerkiksi suolakivien oikealla sijoittamisella, riista-aitojen, karkotteiden ja mekaanisten latvasuojien käytöllä, voidaan vaikuttaa vähentävästi hirvien aiheuttamiin metsävahinkoihin. Pajukkoaloja säilyttämällä ja perustamalla riistapeltoja voidaan ohjata hirviä pois männyn ja koivun taimikoista. Jos hirvituhon riski on huomattava, yhtenä vaihtoehtona voisi myös olla, että metsänhoidossa taimikot jätettäisiin jossakin määrin tiheämmiksi. Hirvien talvisia elinpiirejä kartoittamalla eritasoista paikkatietoa yhdistämällä voitaisiin ennustaa hirvituhoille alttiit alueet ja näin ollen myös ennaltaehkäistä mahdollisia alueellisia tuhoja metsänsuunnittelun ja riistanhoidollisin keinoin. Myös metsäkauriin runsastuminen tulisi pitää kannanhoidolla eli käytännössä metsästämällä ja ennaltaehkäisevillä toimilla (aitaukset, pelotteet, tukiruokinta) hallinnassa, jotta kauriin viljelmille sekä metsätaloudelle aiheuttamat vahingot pysyisivät kohtuullisina.

Johtuivat kannoissa tapahtuneet muutokset sitten luontaisesta vaihtelusta tai ilmastonmuutoksesta, metsästyspolitiikalla on useita keinoja säädellä riistakantoja hyvinkin nopealla aikataululla. Metsästyslainsäädännön keinot, kuten metsästysaikojen, -tapojen ja rauhoituspäätösten säätely, tarjoavat mahdollisuuden pitää riistakannat kestävällä tasolla. Esimerkiksi, jos jotain riistalajia uhkaa häviäminen, voidaan äärimmäisenä keinona laji jopa rauhoittaa. Näin on tehty aikoinaan naalin häviämisen estämiseksi 1940 -luvulla. Kantojen hoitosuunnitelmiin olisi myös mahdollista yhteen sovittaa ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistoimet.

Erityisesti vierasperäisillä lajeilla kuten supikoiralla ja minkillä voi tulevaisuudessa olla huomattavaa vaikutusta lintukantoihin. Tehostetulla pienpetopyynnillä voidaan vaikuttaa positiivisesti lintukantojen kehitykseen. Pienpetokantojen kasvun estämiseksi voitaisiin järjestää esimerkiksi vastaavanlainen valtakunnallinen pienpetokampanja kuin vuosina 2001–2002 Metsästäjäin Keskusjärjestön koordinoimana.

Vaikka metsäkanalinnut sopeutuisivat ilmastonmuutokseen ja nykyisen kaltaiseen metsänhoitoon, voitaisiin metsäkanalintukantoja silti pyrkiä hoitamaan siten, että metsiä hoidettaisiin lintujen elinolosuhteita suosien.

Sopeutumistutkimus

Riistalaskennoilla ja tutkimuksella on tärkeä merkitys siinä, että riistakantojen muutoksiin osataan sopeutua oikealla tavalla. Riistalajiston monimuotoisuutta voidaan seurata mm. riistakolmiolaskennoilla ja mitata riistarikkausindeksillä. Vuotuisten laskentatuloksien perusteella voidaan määrätä muun muassa metsäkanalintujen metsästys- ja rauhoituspäätökset. Samoin metsästysseurat voivat säädellä metsästystään riistakolmioista ja muista riista-arvioinneista saadun tiedon perusteella. Riistarikkausindeksin perusteella voidaan arvioida ovatko riistakannat ja sitä kautta metsästys kestävällä pohjalla. Riistanrikkausindeksin ehkä tärkein käyttötapa tulevaisuudessa on sen toimiminen eräänlaisena hälytyskellona. Jos jollakin alueella indeksi putoaa äkisti voimakkaasti, asiaa on ryhdyttävä selvittämään ja harkittava korjaavia toimenpiteitä. Tässä tarkastelussa voitaisiin ottaa huomioon myös ilmastonmuutoksen vaikutus alueen indeksiin.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista riistataloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010, **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Laaditaan riistaeläinkantojen hoitosuunnitelmia* Metsien käsittelyn ja hoidon ohjeistuksissa suositellaan metsäkanalintujen elinolosuhteiden huomioon ottamista*
	Tutkimus ja tiedotus	Kehitetään riistanhoitomuotoja eli riistan elinympäristöön kohdistuvia toimenpiteitä* Jatketaan riistarikkausindeksin kehittämistä ja riistakolmiolaskentoja sekä muita kannanarviointimenetelmiä* Tiedotetaan metsästys- ja rauhoituspäätöksistä* Tutkitaan riistalajien reagointia ja sopeutumista ilmastonmuutokseen*
	Taloudellis-tekniset toimenpidekinjaukset	Kehitetään riistanhoitomuotoja ja vahinkojen estämiseen tarkoitettuja menetelmiä ja laitteita sekä tuetaan niiden käyttöä* Estetään metsä-, maatalous- ja liikennevahinkoja tähän tarkoitukseen soveltuvilla välineillä (mm. aidat, suolakivet, karkotteet)*
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Säädellään lainsäädännöllä riistakantoja (metsästys- ja rauhoituspäätökset)***
Yksityinen		Rakennetaan riista-aitoja, käytetään karkotteita, rajoitetaan kantaa metsästämällä tai kasvatetaan kantaa rajoittamalla metsästystä* Metsien käsittelyssä suositaan riistan elinolosuhteita* Hillitään pienpetokantojen kasvua pyytämällä*	Säädellään metsästystä riistakantojen mukaan (metsästysseurat, metsästäjät)*

Vesivarat

Toimijoiden sopeutumiskyky

Vesivarojen vuosittaiset vaihtelut ja säännöllisesti toistuvat erikokoiset tulva- ja kuivuuskaudet ovat tuoneet vesivarojen parissa toimiville kohtuullisen hyvät valmiudet varautua erilaisiin säävaihteluihin ja siten ilmastonmuutoksen tuomiin ongelmiin. Tärkein vesivaratehtävissä toimiva taho on alueelliset ympäristökeskukset, jotka ovat vastuussa vesivarojen käytöstä ja hoidosta alueellaan. Erityisesti Länsi- ja Pohjois-Suomessa sijaitsevissa ympäristökeskuksissa, joiden alueella tulvia esiintyy säännöllisesti vuosittain, on osaamista ja ammattitaitoa tulviin varautumiseen, tulvasuojeluun ja operatiiviseen tulvantorjuntaan. Tulvantorjunnassa on tärkeää hyvä yhteistyö pelastustoimen kanssa.

Suomessa on suhteellisen hyvin varauduttu tulvien varalle. Esimerkiksi merkittävimmät maatalousalueet, kuten Kyrönjoen alue, on suojeltu tulvilta tiettyihin raja-arvoihin saakka. Ilmastonmuutos saattaa kuitenkin aiheuttaa ennakoimattomuutta. Esimerkiksi Pohjanmaan tulva-alueilla on osattu jo vuosikymmenien ajan varautua kevättulviin, koska tulvien vuosirytmiikka on melko säännöllistä. Varautuminen suuriin tulviin muina ajankohtina, esimerkiksi talvella, on kuitenkin vielä haasteellista, sillä tällaisten tilanteiden ennustaminen on vaikeaa. Ennustaminen on helpompaa järvialueilla, esimerkiksi Saimaalla ja Päijänteellä, missä tulvavedet liikkuvat hitaammin järvireittejä alaspäin, ja jossa varsinkin lumen sulamisesta aiheutuvalle tulvalle ehditään tehdä tilaa. Myös Lapissa pystytään yleensä ennustamaan lumen sulamisesta aiheutuvat tulvat ja niiden seuraukset. Vaikeinta on varautua rankkasateiden aiheuttamiin tulviin.

Vuonna 2003 työnsä maa- ja metsätalousministeriölle jättänyt suurtulvatyöryhmä on käsitellyt työssään myös ilmastonmuutoksen aiheuttamia tulvaongelmia. Työryhmän ehdottaman 12-vuotisen toimenpideohjelman toteuttaminen vähentää merkittävästi tulvariskejä ja parantaa tulvantorjuntaa. Toimenpideohjelman suorat kustannukset ovat noin kuusi miljoonaa euroa seuraavien 12 vuoden aikana. Lisäksi toimenpide-ehdotusten ja tehtävien täytäntöönpano vaatii pelkästään ympäristöhallinnossa pysyvän henkilöstön noin sadan henkilötyövuoden virkatyöpanoksen. Toimenpideohjelman toteuttaminen on käynnissä.

Työryhmä on nimennyt 65 merkittävintä tulvavahinkokohdetta, joilla tulee selvittää mahdollisuudet tulvavahinkojen vähentämiseen. Työryhmän ehdotuksen mukaan alueille laaditaan yleissuunnitelmat vahinkojen rajoittamiseksi. Tulvavahinkokohteille tarvitaan myös tulvakarttoja, joiden avulla pystytään paremmin suunnittelemaan maankäyttöä ja operatiivista tulvantorjuntaa sekä pelastustoimintaa. Ne toimivat myös tärkeänä tiedottamisen välineenä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia tutkitaan suoraan muun muassa Suomen ympäristökeskuksessa mallintamalla patojen mitoitustulovirtaamien muutoksia.

Talousveden laatu on Suomessa yleensä korkea ja jäteveden puhdistus tehokasta. Vesihuollon järjestämistä ohjaavat kuntien laatimat vesihuollon kehittämissuunnitelmat, jotka on laadittu yhteistyössä alueen vesihuoltolaitosten kanssa. Vesihuollon järjestämisestä vastaavat vesihuoltolaitokset, joiden varautumisessa erilaisiin erityistilanteisiin on paljon eroja. Yleisesti suuremmilla laitoksilla on paremmin osaamista ja taloudellisia resursseja huolehtia erityistilanteisiin varautumisesta. Eniten ongelmia tulvien ja kuivuuden kaltaisista erityistilanteista aiheutuu pienillä, yleensä pohjavettä käyttävillä vesilaitoksilla, joilla ei ole välttämättä esimerkiksi desinfiointivalmiutta. Toisaalta myös vaihtoehtoisten vedenhankintaja käymäläjätehuoltoratkaisujen järjestäminen on rajatuilla alueilla helpompaa kuin suurissa asutuskeskuksissa. Valtion tukitoiminnalla on jo pitkään edistetty alueellista yhteistyötä ja varavesijärjestelmiä, jotka ovat tärkeitä keinoja kuivuuden ja tulvien vesihuollolle aiheuttamien ongelmien välttämiseksi. Parhaillaan työskentelevä, maa- ja metsätalousministeriön asettama vesihuollon erityistilannetyöryhmä tulee antamaan vuonna 2005 toimenpide-ehdotukset vesihuollon erityistilanteisiin varautumisen parantamiseksi.

Vesivarojen parissa toimivien osaamisen ylläpito tulevaisuudessa on henkilöstön ikääntymisen tuoma haaste sekä valtionhallinnossa että myös esimerkiksi vesihuoltolaitoksilla. Ongelmia voidaan välttää riittävällä alan perus- ja jatkokoulutuksella sekä osaamisen siirtämisellä mentoroinnin avulla sekä toimintatapoja kehittämällä.

Yksityiset kansalaiset voivat pyrkiä estämään tulvien aiheuttamia vahinkoja seuraamalla tulvavaroituksia ja noudattamalla niiden yhteydessä annettavia viranomaisten ohjeita kuten rakennusten suojaamista hiekkasäkein, ovien tilkitsemistä, viemärien ja salaojien tukkimista, nostamalla arvokkaat tavarat tulvalta suojaan jne. Vakuutusten ottamisella on perinteisesti pyritty varustautumaan odottamattomiin luonnonmullistuksiin. Kiinteistö- tai kotivakuutukset eivät kuitenkaan yleisesti korvaa vesistön tulvimisesta aiheutuvia vahinkoja, vain rankkasateen aiheuttamat vahingot ovat joissakin tapauksissa korvausten piirissä. Markkinoilla on tosin eräitä vakuutustuotteita, jotka korvaavat ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vahinkoihin rinnastettavia vahinkoja tietyissä vakuutusehdoissa mainituissa tilanteissa. Tämän lisäksi valtio on luonut vahinkoja varten erilaisia järjestelmiä, joilla poikkeuksellisten säiden aiheuttamat vahingot korvataan joko osittain tai määrärahojen puitteissa. Tulvakorvauksia voidaan maksaa vuosittain valtion talousarvioon varatusta määrärahasta vesistöjen poikkeuksellisten tulvien aiheuttamista vahingoista ja vahinkojen torjunnasta aiheutuneista kustannuksista. Kasvavalle sadolle tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan korvata satovahinkolain perusteella.

Kuivuus aiheuttaa useammin ongelmia omien kaivojen varassa oleville talouksille kuin vesihuoltolaitosten verkostoon liittyneille. Näin ollen paras keino välttää veden loppuminen on liittyä verkostoon, jos se on mahdollista. Riittävän ja laadukkaan vedensaannin varmistaminen kaikissa oloissa on erityisen tärkeää suurille vedenkäyttäjille, kuten karjatiloille. Jos kiinteistö on oman kaivon varassa, kaivon paikan valintaan on kiinnitettävä suurta huomiota. Tämä on tärkeää sekä kuivuudesta aiheutuvan veden loppumisen että tulvavesien aiheuttaman saastumisen ehkäisemiseksi. Monet kaivo-ongelmat pystytään välttämään riittävällä kunnossapidolla ja tarpeen mukaan kaivon kunnostuksella. Jos vesi kuitenkin vähenee huomattavasti tai loppuu kuivuuden seurauksena tai likaantuu esimerkiksi tulvan takia, joudutaan turvautumaan veden kuljetuksiin ja vedensäästöön.Tulvista voi aiheutua ongelmia myös kiinteistökohtaiselle jätevedenpuhdistukselle.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Tulva- ja kuivuuskausien ongelmia vesihuollolle voidaan vähentää varavedenottamoin ja laitoksia yhdistävin yhdysvesijohdoin. Maa- ja metsätalousministeriö ja sen tulosohjauksessa toimivat alueelliset ympäristökeskukset pyrkivät suuntaamaan valtion tukea vesihuollon erityistilanteisiin varautumista ja alueellista yhteistyötä parantaviin investointeihin. Vesihuollon kunnittainen ja alueellinen suunnittelu on tärkeä keino vesihuollon kehittämiseksi myös erityistilanteet huomioon ottaen. Lisäksi vesihuolto pitäisi ottaa huomioon kuntien valmiussuunnitelmissa. Vesihuoltolaitosten verkostot kärsivät yleensä vähemmän esimerkiksi kuivuudesta kuin kiinteistökohtainen vesihuolto, joten väestölle aiheutuvia ongelmia voidaan vähentää vesijohto- ja viemäriverkostoja laajentamalla.

Kuivuus voi aiheuttaa tarpeita kastelun lisääntymiseen ja toisaalta vedensäästämiseen. Vettä säästävien kastelujärjestelmien, muun muassa tihkukastelun, kehittäminen on tärkeää. Kastelujärjestelmien rakentaminen tulee aiheuttamaan kustannuksia maanviljelijöille, vaikka kiinteiden puutarhatuotannon kastelulaitteiden (esimerkiksi tihkukastelulaitteiden) hankintaan onkin mahdollista saada investointitukea. Suomen kotitalouksien vedenkäyttö on jo nykyisin kohtuullisen tehokasta muun muassa vesikalusteiden kehittymisen seurauksena, joten suuria tehostamistoimenpiteitä tuskin tarvitaan. Äärimmäisessä vesipulatilanteessa voitaisiin joutua esimerkiksi veden kierrätykseen sekä heikompilaatuisen veden käyttöön esimerkiksi pesu- ja wc:n huuhteluvetenä tai karjan ja kotieläinten juomavetenä. Ongelmat olisivat kuitenkin hyvin paikallisia, sillä Suomessa otetaan vuosittain käyttöön ainoastaan keskimäärin 2,2 prosenttia veden kokonaisvirtaamasta. Karja- ja maitotilojen veden laatuvaatimuksia olisi hyvä selvittää. Myös kuivakäymäläjärjestelmien kehittäminen on tärkeää.

Asemakaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun suuri haaste on rankkasadetulvien ottaminen huomioon. Kuntien rakentamismääräysten kannalta on tärkeää tietää tulvariskit. Keinoja ovat mm. tulvavesien reittien selvittäminen, hulevesiviemäröinnin mitoitus, läpäisevien pintojen suosiminen rakentamisessa ja kellaritilojen suunnittelu. Rankkasadetulvien vaikutuksista ja sateen intensiteetin muutosten arvioinnista tarvitaan lisää myös tutkimusta. Aluesuunnittelussa tulisi tarkastella taajama-alueiden vesitaloutta kokonaisuutena aina kaavoituksesta yksityiskohtaisiin sadeveden käsittelymenetelmiin saakka. Rakentamattomia tulva-alueita, sekä rakennettuja viivytysaltaita, imeytysalueita ja huleveden käsittelykosteikkoja tulisi suunnitella ja käyttää hyväksi rankkasateiden aiheuttamien tulvien torjunnassa.

Tulvariskien pienentämiseen ja erityisesti tulva-alueen rakentamisen välttämiseen voidaan vaikuttaa erityisesti maankäytön suunnittelulla. Maankäytön suunnittelu ja rakentamisen ohjaaminen tulvariskialueiden ulkopuolelle on halvin tapa välttää tulvavahinkoja. Olemassa olevan rakennuskannan alueilla tulvantorjunta tulee olemaan haasteellisempaa ja keinojen löytäminen vaikeampaa. Siellä missä tulva-alueille rakentamista tai muuta maankäyttöä ei ole pystytty välttämään, joudutaan rakenteita suojaamaan. Tulvariskit ja samoin esimerkiksi kuivuudesta vesihuollolle aiheutuvat riskit tulee ottaa huomioon kaavoituksessa sekä yksittäisiä rakennuslupia myönnettäessä. Kunnat ovat tässä suhteessa avainasemassa. Yhdyskuntien teknisiin järjestelmiin ja riskeihin varautumiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tärkeää olisi suunnitella ja sopia etukäteen, miten viranomaiset ja muut tahot toimivat, miten asukkaille tiedotetaan ja kuinka omaisuusvahinkoja rajoitetaan mahdollisimman tehokkaasti. Rankkasateiden aiheuttamiin kaupunkitulviin on vaikea varautua, mutta keinoja niidenkin aiheuttamien tuhojen estämiseen on. Jatkossa saattaisi olla tarvetta tehdä kiinteistöille ja huoltoyhtiöille opas siitä, mihin toimiin kannattaa varautua. Pelastus- ja vesihuoltoviranomaisten yhteistyön toimivuuden sekä vahinkojen rajoittamisen suunnittelu etukäteen on oleellisen tärkeää. Toimintatapojen kehittämiseksi olisi tärkeää tehdä myös vastaavantyyppinen jälkiarviointi kuin tehtiin kesällä 2003 Vaasassa tapahtuneen rankkasateen aiheuttaman kaupunkitulvan jälkeen. Tällaisesta tutkimuksesta voidaan saada hyödyllistä tietoa sekä valtakunnallisesti että paikallistasolla varauduttaessa tuleviin tulvatapahtumiin. Tärkeää olisi myös laatia puuttuvat patojen turvallisuussuunnitelmat ja tarvittaessa vahingonvaaraselvitykset ottaen huomioon suurien tulvien esiintyminen. Tulvantorjunnan ja pelastustoiminnan varmistamiseksi tarvitaan suunnitelmia ja säännöllisiä harjoituksia.

Suurtulvatyöryhmän ehdottamat tulvista kärsivien riskikohteiden kartoittaminen ja riskikohteille laadittavat yleissuunnitelmat ovat tärkeä suunnittelukeino olemassa olevien toimintojen tulvariskien pienentämiseen. Kullekin riskikohteelle mietitään erikseen vaihtoehtoisesti sopivat tulvasuojelurakenteet, tilapäiset tulvantorjuntarakenteet, säännöstelykäytäntöjen muutokset tms. Ilmastonmuutoksen vaikutukset otetaan yleissuunnitelmissa huomioon. Ilmastonmuutoksen mahdollisesti aikaansaama tulvien yleistyminen ja suurten tulvien riskin kasvu voi johtaa lisääntyviin asutuksen ja riskikohteiden tulvasuojelutarpeisiin ja toisaalta myös nykyisten tulvasuojelurakenteiden mitoituksen muuttamiseen ja esimerkiksi penkereiden korotuksiin. Jääpatotulvia voidaan ehkäistä ennakolta myös sahaamalla keväisin suvantopaikkojen jäitä. Kustannuksia näistä töistä aiheutuu sekä kunnille ja toiminnanharjoittajille että myös valtiolle. Jos patojen rakenteisiin tarvitaan mitoitusvirtaamien muuttumisen seurauksena muutoksia, aiheutuu tästä kustannuksia patojen omistajille, vesivoimayhtiöille ja valtiolle. Tulvien ja yleensäkin virtaamien ajoittumisen muutokset voivat johtaa tarpeisiin muuttaa säännöstelylupia. Tilapäisten tulvasuojelurakenteiden, kuten erilaisten nopeasti pystytettävien tulvaseinämien, tarpeen kartoittamiseksi, niiden hankkimiseksi ja niiden käytön vastuiden selvittämiseksi tarvitaan selvitystyötä. Myös tulvahuipun suuruuden ja ajoittumisen ennustamiseen mahdollisimman oikein tarvitaan tarkkoja sääennusteita, riittävää reaaliaikaista havainnointia sateesta (säätutka), lämpötilasta, vedenkorkeuksista, lumesta ja maankosteudesta (satelliitit) ja nopeaa tiedonsiirtoa havainnointipisteestä mallien käyttöön sekä tulvatilanteelle oikein kalibroituja vesistömalleja.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista vesivarojen käytössä ja hoidossa.Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010, **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Vesihuollon suunnittelu* Riskikohteiden kartoittaminen ja riskikohteille laadittavat yleissuunnitelmat* Tilapäisten tulvantorjuntarakenteiden hankinta* Valmiussuunnittelu* Maankäytön suunnittelu tulvariskien pienentämiseksi ja erityisesti tulva-alueen rakentamisen välttämiseksi* Rankkasadetulvien huomioon ottaminen asemakaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa* Tulvaennusteet Ojituksien ja hulevesien johtamisen suunnittelu	Operatiivinen tulvantorjunta Viranomaisten yhteistyö
	Tutkimus ja tiedotus	Karja- ja maitotilojen veden laatuvaatimuksien selvittäminen* Tulvien (rankkasateiden) ennakoitavuuden parantaminen: sääennusteet, säätutka, maankosteuden ja lumen seuranta/satelliitit ja havainnointi Rankkasadetulvien vaikutuksien tutkimus* Tilapäisten tulvasuojelurakenteiden tarpeen kartoittamisen, hankkimisen ja käytön vastuiden selvittäminen* Tiedottaminen tulvanvaarasta	Tiedottaminen tulva- ja kuivuustilanteissa Viranomaisten ohjeet tulvavahinkojen vähentämiseksi Vedenkäyttörajoitukset
	Taloudellis-teknistet toimenpidelinjaukset	Tulvapengerten korottaminen Varavedenottamojen rakentaminen* Vesihuoltolaitosten verkostojen yhdistäminen* Investoinnit erityistilanteisiin varautumista ja alueellista yhteistyötä parantaviin hankkeisiin* Vesijohto- ja viemäriverkostojen laajentaminen* Maatalouden kastelujärjestelmien rakentamisen tukeminen*	Korvaukset vesistöjen poikkeuksellisten tulvien aiheuttamista vahingoista Tilapäisten tulvasuojelu rakenteiden käyttö Vesihuoltolaitosten varajärjestelmien käyttö, desinfiointi Veden kuljetukset, veden noutopisteet, veden pullotus Veden osto toiselta vesihuoltolaitokselta Huonompilaatuisen veden jakelu
	Normatiivset toimenpidelinjaukset	Säännöstelylupien muuttaminen	Rakennussäädösten toimeenpano Säännöstelylupien muuttaminen
Yksityinen		Vakuutusten ottaminen* Kiinteistöjen rakentaminen kauemmas tulva-alueelta* Kastelujärjestelmien rakentaminen* Vesihuoltolaitoksen verkostoon liittyminen/ kaivon paikan valinta ja kunnossapito	Kiinteistön suojaaminen tulvalta Vedensäästäminen, veden kierrätys, heikompilaatuisen veden käyttöönotto Patojen juoksutuskapasiteetin suurentaminen

Luonnon monimuotoisuus

Ekosysteemien monimuotoisuudella ja toimivuudella sekä runsaalla eliölajistolla on monia taloudellisia ja sosiaalisia merkityksiä ja arvoja ihmiselle. Jokaisella eliölajilla on myös oma itseisarvonsa, jonka vuoksi geneettisesti erikoistuneen eliölajin sukupuuttoon kuoleminen ihmisen toimesta on korvaamaton menetys. Siksi on tärkeää pyrkiä kaikin keinoin hillitsemään ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia ja lisäämään valmiuksia sopeutua siihen.

Eliölajien ja luontotyyppien valmiudet sopeutua ilmastonmuutokseen

Pohjoiset ekosysteemit ovat luonnon monimuotoisuudeltaan ja eliölajistoltaan niukempia kuin monet eteläisemmät alueet. Ne kykenevät sopeutumaan huonommin ja ovat rakenteeltaan ja monimuotoisuudeltaan yksinkertaisempia, joten niiden puskurikyky on vähäisempi kuin eteläisten monilajisten ekosysteemien. Myös ankara ilmasto vaikuttaa niiden sopeutumiskykyyn, ja ne ovat haavoittuvia luonnonilmiöiden epäsäännöllisille vaihteluille ja lajiston muutoksille. Joillekin ekosysteemeille ja elinympäristöille voi aiheutua peruuttamattomia vahinkoja (esimerkiksi arktiset ja vuoristojen luontotyypit, osin myös boreaaliset suot ja metsät).

Osa lajistosta pystyy siirtymään omaehtoisesti, osalla lajistosta on varsin huono leviämiskyky. Aikajänne vaihtelee vuosista vähintään kymmeniin vuosiin huonosti leviävillä lajeilla, joilla myös sopivan elinympäristön löytyminen voi olla vaikeaa. Linnut taas ovat esimerkki lajiryhmästä, jotka kykenevät leviämään nopeasti suotuisille alueille.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Ilmastonmuutokseen sopeutumismahdollisuuksia Suomessa voidaan arvioida esim. eliömaantieteellisten vyöhykkeiden pohjalta, koska ilmastonmuutoksen vaikutuksetkin vaihtelevat maan eri osissa. Osaan muutoksista ei todennäköisesti kuitenkaan voida vaikuttaa. Tietyille eliömaantieteellisille vyöhykkeille, kuten alpiiniselle vyöhykkeelle (vastaa likimain pohjoisboreaalista metsäkasvillisuusvyöhykettä) aiheutuu ennusteiden mukaan huomattavaa muutospainetta. Suomessa tästä vyöhykkeestä on suuri osa erilaisilla suojelualueilla, joissa tehokkaalla maankäytön ohjauksella voitaneen vähentää luontoon kohdistuvia, ihmisen aiheuttamia stressi-ilmiöitä ja siten edistää alpiinisten luontotyyppien ja eliölajiston elinympäristöjen säilymistä. Joissain tapauksissa tämän vyöhykkeen suojelualueet voivat ilmastonmuutoksen takia menettää ne luontoarvot, joiden takia alue on alun perin perustettu. Boreaalisella vyöhykkeellä luonnonsuojelualueverkon tarjoamaa ”tilaresurssia” on eniten maan itäosissa, joten lajien sopeutumis-/siirtymismahdollisuudet ovat kohtuulliset. Maan eteläosissa suojelualueverkoston mahdollisuudet tarjota eliöstölle sopeutumis-/siirtymismahdollisuuksia ovat rajoitetut. Jos ilmastonmuutos etenee nopeasti ja voimakkaasti, sopeutumismahdollisuudet Suomen rajojen sisällä, erityisesti alpiinisella vyöhykkeellä, todennäköisesti heikkenevät, jolloin tarvittaisiin laajempaa kansainvälistä ja esim. Barents -yhteistyön piirissä tehtävää suojelualueverkoston arviointia ja kehittämistä sekä seurantaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista biologiseen monimuotoisuuteen.

Ekosysteemien ja eliöyhteisöjen kykyä sopeutua ilmastonmuutoksen voidaan edistää ylläpitämällä ja palauttamalla alkuperäisiä monimuotoisia elinympäristöjä sekä edistämällä ekosysteemien kykyä toimia kestävästi omien lainalaisuuksiensa mukaisesti. Myös muiden, ihmisen toiminnasta aiheutuvien haittatekijöiden vähentämien lyhyellä aikavälillä on välttämätöntä ilmastonmuutokseen sopeutumisen parantamiseksi.

Luonnonsuojelubiologisesti edustavat ja riittävän laajat suojelualueverkostot niitä yhdistävine ekologisine yhteyksineen ja suojavyöhykkeineen tukevat biodiversiteetin säilyttämistä ja samalla ne tarjoavat leviämis- ja muutto/vaellusväyliä kasveille ja eläimille. Ne lisäävät myös todennäköisyyttä geneettisen monimuotoisuuden säilymiselle ja leviämiselle elinympäristöihin, jotka ovat muuttuneet lajistolle elinkelpoisemmiksi esimerkiksi luonnontilan palauttamistoimenpiteiden johdosta. Osassa maata esim. luonnonsuojelualueverkon kattavuus turvaa ainakin osalle lajistoa siirtymis- tai siirtomahdollisuuksia. Tarvittaessa suojelualueiden hoidon ja käytön linjauksia on mahdollista muuttaa esim. ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseksi. Myös talouskäytössä olevat metsät toimivat omalta osaltaan luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä ja leviämisväylinä. Eliölajien keskinäisistä suhteista ja niissä tapahtuneista muutoksista sekä eri lajien sietokyvystä ilmaston lämpenemiselle tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimusta.

Vaikka luonnonsuojelualueet muodostavatkin perustan metsien monimuotoisuuden suojelulle, tulee monipuolista metsäluontoa ja metsissä esiintyvää lajistoa suojella myös hoidetuissa talousmetsissä. Metsäluonnon monimuotoisuutta talousmetsissä voidaan ylläpitää ottamalla huomioon metsien hoidossa ja käytössä metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ja muut talousmetsien arvokkaat elinympäristöt, kuten luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit ja muut hyvässä metsänhoidossa säilytettäviksi suositeltavat arvokkaat elinympäristöt.

Vesiluonnossa on huolehdittava erityisesti kylmien ja puhtaiden vesien lajeista. Natura 2000 -verkosto ja vesipuitedirektiivi turvannee ainakin osan tällaisten vesistöjen eliöstöstä, jos lämpeneminen ei ole kovin voimakasta.

Suojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelu sekä ja uhanalaisten eliölajien suojelu ja elinympäristöjen hoito vaativat lähivuosina runsaasti muun muassa hallinnon ja eri toimijoiden yhteistyötä ja tiedollista ohjausta. Vastaavalla tavalla talousmetsien monimuotoisuuden turvaaminen esimerkiksi metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen osalta edellyttää tiedotusta ja neuvontaa metsänomistajille sekä metsäammattilaisten koulutusta. Maatalouden ympäristötukijärjestelmällä voidaan vähentää ympäristöön ja ilmaan kohdistuvaa kuormitusta sekä hoitaa maatalousalueiden luonnon monimuotoisuutta. Erityistukien avulla puolestaan pystytään säilyttämään arvokkaita perinnebiotooppeja, niiden luontotyyppejä ja eliölajistoa.

Suomessa jo tehdyt tai lähivuosina tehtävät luonnonsuojelutoimenpiteet antavat merkittävää pohjaa sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutospaineisiin luonnossa. Ilmastonmuutoksen vaikutusten takia mahdollisesti tarvittavia merkittäviä säädösmuutoksia ei kuitenkaan ole tällä hetkellä näkyvissä. Käynnissä on kuitenkin useita suunnittelu ja kehittämishankkeita monimuotoisuuden edistämiseksi. Näihin tulisi sisällyttää ilmastonmuutosten vaikutusten arviointi ja käynnistää sopeutumistarpeiden ja mahdollisten sopeutumiskeinojen pohdinta.

Sopeutumista edistetään myös estämällä ja kontrolloimalla vierasperäisten tulokaslajien leviämistä. Tarvitaan myös aiempaa laajempaa arviointia siitä, missä määrin biologisen monimuotoisuuden osien suojelua voidaan edistää muussa kuin niiden luonnonmukaisessa elinympäristössä (ex situ -suojelu). Eläintarhassa tai muussa sellaisessa tapahtuva lisääminen ja yksilöiden istuttaminen ennallistettuun elinympäristöön voi olla tarpeen estettäessä joidenkin lajien häviämistä. Ekosysteemien toiminnan ja palautumiskyvyn ylläpito sekä luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden elinympäristöjen hoito ja kunnostus riittävän luonnonsuojelualueverkoston ohella muodostavat perustan Suomen luontaisen eliölajiston säilyttämiselle ja myös ilmastonmuutokseen sopeutumiselle. Uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen ja suojelualueverkoston täydentäminen siellä, missä alueverkoston puutteet ilmastonmuutoksen vaikutusten valossa ovat ilmeiset, saattaa vaatia lisäarviointeja ja riittävää ennakointia.

Sopeutumistutkimus

Tietoa biologista monimuotoisuutta ilmentävien ekosysteemien, eliöyhteisöjen ja eläinlajien sopeutumismahdollisuuksista ilmastonmuutokseen ei tällä hetkellä ole riittävästi. Nykytiedon valossa voidaan arvioida, että esimerkiksi seuraavat seikat vaativat huomiota:

• Suomen luonnonsuojelualueverkoston yhtenäisyyden ja kytkeytyneisyyden arviointi boreaalisen eliölajiston ydinalueilla Suomen ja Venäjän rajan läheisyydessä sekä Suomenselällä ja eräin paikoin muualla Etelä- ja Keski-Suomessa. Tunturialueiden ekosysteemien muutospaineiden vähentämismahdollisuuksien selvittäminen.
• Vesistöjen ja niiden valuma-alueiden suojelun ja luonnonhoidon edellytysten selvittäminen siten, että veden laadun heikkenemistä voidaan ehkäistä, sekä parantaa tiettyjen kylmien vesien eliölajien elinolosuhteita ja -mahdollisuuksia.
• Kosteikkojen ja soiden kunnostaminen ja ennallistaminen valuma-alueiden vesitalouden muutospaineiden vähentämiseksi sekä niiden mahdollisimman luonnonmukaisen toiminnan turvaamiseksi sekä toisaalta toimenpiteistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen selvittäminen.
• Maatalousympäristön puolikulttuuriympäristöjen ja perinnebiotooppien eliölajiston säilyttämiseen liittyvät asiat.
• Lisäselvitykset ilmastonmuutoksen aiheuttamista uhkatekijöistä Suomen luonnolle yleensä ekosysteemi- ja lajitasolla, minkä perusteella voidaan tarvittaessa päättää niistä jatkokehittämishankkeista, joiden avulla sopeutumista ilmastonmuutokseen voidaan edistää tehokkaimmin ja tukea Suomen luonnon alkuperäisten ekosysteemien kestävyyttä sekä eliölajiston säilymistä ja siirtymistä niille soveltuville uusille alueille.
• Biologisen monimuotoisuuden seuranta-, suunnittelu- ja tietojärjestelmien tehostaminen on ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutusten ja sopeutumiskeinojen selvittämiseksi keskeinen lähivuosien kehittämistehtävä, joka antaisi vastauksia siihen, minkälaisia lisätoimenpiteitä tarvitaan edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi.

Luonnon monimuotoisuutta koskevaa valtakunnallisen seurannan rungon muodostaisivat monet jo käynnissä olevat lähinnä elinympäristötasoiset yleisseurannat sekä niitä täydentävät lajitason erityisseurannat, joiden toteuttamisesta valmistellaan kokonaisesitys vuoden 2004 lopussa.

EU:n Natura 2000 -verkoston toimeenpano ja erityisesti neuvoston direktiivi luontotyyppien ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta edellyttää (ns. luontodirektiivi ja sen 11. artikla), että jäsenvaltioiden tulee mm. huolehtia yhteisön tärkeinä pitämien liitteen I luontotyyppien ja liitteiden II, IV ja V lajien suojelutason seurannasta ottaen erityisesti huomioon ensisijaisesti suojeltavat luontotyypit ja lajit. Lisäksi direktiivi luonnonvaraisten lintujen suojelusta asettaa tiettyjä seuranta- ja raportointivelvoitteita. Myös EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisen pintavesien luokittelun, ekologisen tilan arvioinnin ja seurannan suunnittelussa ja toteutuksessa on tarpeen ottaa huomioon luontodirektiivin asettamat seurantavelvoitteet sisä- ja rannikkovesien luontotyypeille ja lajeille.

Biodiversiteettiseurannan toteuttamisesta ja tietojen tallentamisesta vastaavat pääasiassa SYKE, Metsähallitus ja alueelliset ympäristökeskukset. Seurannan ja tietojen tallennuksen ja käsittelyn toteuttamiseksi kehitetään kattavaa ja tehokasta luonnonsuojelun tietojärjestelmää, joka koostuu eri osista. Eliölajeja koskeva osa on jo käytössä mutta suojelualueita koskeva tietojärjestelmä pyritään samaan käyttöön vuoteen 2006 mennessä.

Yhteenveto monimuotoisuuden suojeluun tähtäävistä toimenpidelinjauksista liittyen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja sopeutumiseen. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ihmisen aiheuttamien luontoon kohdistuvien stressi-ilmiöiden vähentäminen maankäytön ohjauksella* Suojelualueverkoston kattavuuden arviointi, kehittäminen ja seuranta* Alkuperäisten monimuotoisten elinympäristöjen ylläpitäminen* Suojelualueiden hoidon jä käytön linjauksien muuttaminen tarvittaessa* Arvokkaiden elinympäristöjen huomioon ottaminen metsien hoidossa ja käytössä* Arvokkaiden perinnebiotooppien säilyttäminen maatalouden ympäristötuen avulla* Ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioinnin sisällyttäminen käynnissä oleviin monimuotoisuuden edistämisen suunnittelu- ja kehittämishankkeisiin* Suojelualueita koskevan tietojärjestelmän käyttöönotto*
	Tutkimus ja tiedotus	Hallinnon eri toimijoiden yhteistyön lisääminen ja tiedollinen ohjaus* Metsänomistajien neuvonta ja metsäammattilaisten koulutus* Biologisen monimuotoisuuden seuranta-, suunnittelu- ja tietojärjestelmien tehostaminen* Ex situ -suojelun mahdollisuuksien arviointi ilmastonmuutoksen kannalta* Ilmastonmuutoksen aiheuttamiin uhkatekijöihin liittyvät selvitykset ekosysteemi- ja lajitasolla Elinympäristötasoisten yleisseurantojen ja niitä täydentävien lajitason seurantojen toteuttaminen
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Tulokaslajien leviämisen kontrollointi ja estäminen* Arvokkaiden elinympäristöjen kunnostus ja hoito* Lajien häviämisen estäminen eläintarhojen ja istuttamisen kautta* Kosteikkojen ja soiden kunnostaminen ja ennallistaminen*
Yksityinen		Ympäristöön ja ilmaan kohdistuvan kuormituksen vähentäminen Arvokkaiden perinnebiotooppien säilyttäminen* Arvokkaiden elinympäristöjen huomioon ottaminen metsien hoidossa ja käytössä*

Teollisuus

Toimijoiden sopeutumiskyky

Teollisuustoimijoilla ja yrityssektorilla on hyvä sopeutumiskyky ja valmiudet joustavasti mukautua myös ilmastomuutoksen aiheuttamiin muutoksiin. Yritykset joutuvat koko ajan normaalissa toiminnassaan mukautumaan erilaisiin muutoksiin – esimerkiksi kysynnässä, hinnoissa ja raaka-ainesektorilla. Teollisuudessa ja yritystoiminnassa ei juuri käytetä ilmastomuutokseen sopeutumistarkasteluille tyypillistä 50–70 vuoden suunnitteluaikajännettä, koska se useimmiten koetaan muutosten osalta täysin ylipitkäksi. Yritysten pitkän tähtäyksen suunnitelmat ovat yleensä enimmillään 20–30 vuoden mittaisia, mikä on tyypillinen raskaan infrastruktuuri-investoinnin kuolettamisaika. Nykyisessä, kiivaaseen tahtiin muuttuvassa yritystoiminnassa ei yritystasolla useinkaan ole mahdollisuuksia laajemmin selvitellä 50–70 vuoden päästä yritysympäristöön vaikuttavia seikkoja. Niinpä ensi vaiheessa erityisesti teollisuuden ja yritysten toimialajärjestöjen olisi hyvä ottaa myös pitkänajan ilmastonmuutokseen sopeutumistarkastelut omiin ohjelmiinsa ja selvittää tarkemmin oman alan muutostilanteita ja niihin varautumista. Tästä voisi muodostua pidemmällä aikavälillä esim. osa yritysten yhteiskunta- ja ympäristöraportointia. Valtiollinen Huoltovarmuuskeskus voinee tietyissä rajoissa osallistua myös varautumistoimiin, jotka aiheutuvat ilmastonmuutokseen sopeutumisesta.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Metsäteollisuus

Metsäteollisuudella on mahdollisuus jossain määrin lisätä kotimaisen puuraakaaineen käyttöä. Muutoksia tuotantorakenteeseen näyttäisi olevan tulossa puuraaka-aineen muuttuessa jossakin määrin. Tosin tuontipuu nykyisinkin (17 Mm3 per vuosi) muodostaa jo melkoisen joustopuskurin. Myös tiestön kunnossapito tulee olemaan keskeinen haaste, jotta puukuljetukset sujuisivat ja raaka-aineen toimitusvarmuus säilyisi. Erilaisiin kansainvälisiin muutoksiin joudutaan myös varautumaan, vaikka sekään ei ole uutta globaalimarkkinoilla jo pitkään toimineelle Suomen puunjalostusteollisuudelle.

=Elintarviketeollisuus

Elintarviketeollisuus joutunee lisääntyvästi varautumaan raaka-aineen saannin häiriöihin, ja tiestön kunnossapito mm. maataloustuotteiden kuljetusten osalta noussee entistä suuremmaksi haasteeksi. Toisaalta eräiden maataloustuotteiden tarjonta voi ilmastomuutoksesta johtuen lisääntyäkin. Lisäksi ulkomaille saattaa avautua lisääntyvästi elintarvikevientimarkkinoita osin ilmastomuutoksestakin johtuen.

Rakennusteollisuus

Katettuja rakennustelineitä tultaneen entistä enemmän käyttämään työturvallisuuden lisäämiseksi. Tämä on teollisuuden kannalta lähinnä lisäkustannus. Aiempaa enemmän huomiota tullaan kiinnittämään materiaaleihin, kiinnityksiin, käyttöikään ja kestävyyteen. Myös rakennusmateriaalien suojaaminen ja työmenetelmäkehitys saavat lisää huomiota. Ympärivuotinen rakentaminen saattaa entisestään lisääntyä.

Sopeutumistutkimus

Markkinatekijöiden ja muiden luvussa 2.2 esitettyjen sosio-ekonomisten kehityskulkujen ohella todennäköisesti myös erilaiset teknologiahyppäykset (bioteknologia yms.) tulevat merkittävästi vaikuttamaan siihen, millainen teollisuuden rakenne on 40–60 vuoden päästä ja millaisia teollisuusprosesseja silloin käytetään. Näin ollen selkeitä sopeutumistutkimustarpeita ei tässä vielä ole esittää. Kuitenkin ainakin sopeutumistoimien vaatimia kustannuksia ja sopeutumistoimien talousvaikutuksia tulisi selvittää lisää.

Nyt alkuvaiheessa etenkin teollisuuden toimialayhteisöt ja mahdollisesti myös suuret teollisuuskonsernit voisivat panostaa sopeutumistutkimustarpeiden määrittelyyn omalla alallaan, ja myös siihen, miten sopeutumispohdinnat ja siihen liittyvät toiminnot luontevasti voitaisiin jollakin aikavälillä saada osaksi alan ja yritysten normaaleja seuranta- yms. menetelmiä.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista teollisuudessa.

		Ennakoiva
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutokseen sopeutumisen sisällyttäminen eri teollisuussektorien pitkän aikavälin tarkasteluihin. Tässä edetään asteittain soveltamiskelpoisen tiedon karttuessa
	Tutkimus ja tiedotus	Toimialakohtaisia kartoituksia sopeutumisen vaatimista tieto- ja tutkimustarpeista ja niiden kohdentamisesta Sopeutumisen taloudellisten vaikutusten tarkempi selvittely toimialakohtaisesti
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Selvitetään toimialakohtaisesti tarkemmin konkreettisten sopeutumistoimien tarvetta, laatua, mitoitusta ja mahdollisia toteutusajankohtia Kartoitetaan systemaattisesti teollisuuden sijoittuminen tulvaherkille alueille ja mietitään tarpeen mukaan tarvittavat sopeutumiskeinot
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Tarpeen mukaan kartoitetaan normien yms. mahdollista muutostarvetta
Yksityinen		Toimialakohtaiset sopeutumistarvekartoitukset Ilmastomuutokseen sopeutuminen järjestelmällisesti osaksi eri toimialojen pitkän aikavälin suunnittelua ja strategioita toimialajärjestöissä ja suuryrityksissä

Energia

Energiasektorin toimijoiden valmiudet sopeutua ilmastonmuutokseen

Energia-alan toimijoilla on jo perinteisesti hyvä sopeutumiskyky erityisesti pitkän aikavälin muutoksiin. Energia-alalla investoinnit usein ovat melko mittavia ja taloudellisesti raskaita. Alan perusinvestointien takaisinmaksuajat ja myös käyttöikä saattavat olla melko pitkiä. Esimerkiksi vesivoimalaitosten käyttöikä saattaa hyvinkin olla 50 vuotta, lämpövoimalaitosten 25–30 vuotta ja pienetkin kattilalaitokset kestävät tyypillisesti 10–15 vuotta. Samoin sähkönsiirtoverkot ovat yleensä hyvin pitkäikäisiä. Näin ollen pitemmän aikavälin suunnittelu sinänsä kuuluu alan perusvalmiuksiin. Alan melko raskas investointirakenne aiheuttaa tiettyä jäykkyyttä toimintoihin. Alan toimijoiden valmiudet mukautua joustavasti markkinamuutoksiin ovat viime vuosina lisääntyneet, kun energiamarkkinoita on asteittain avattu. Toisaalta markkinahaasteetkin ovat esim. erilaisten hintaheilahtelujen muodossa lisääntyneet ja lisäksi mm. kasvihuonekaasujen päästökauppa tullee tulevina vuosina vaikuttamaan merkittävästi energiamarkkinoihin.

Ilmastonmuutoshaasteisiin vastattaessa energia-alan kaikkien toimijoiden sopeutumiskyky ja valmiudet ovat tärkeitä, mutta erityisesti vesivoima, turvetuotanto ja sähkön siirto ja jakelu saattavat olla aloja, joilla alan ja toimijoiden valmiuksien ja sopeutumiskyvyn tarve korostuvat.

Energia-alalla yritykset toimivat teollisuussektorin tapaan niin tiukassa markkinatilanteessa, että nyt ensivaiheessa energiasektorin toimialajärjestöt voisivat ehkä ottaa pitkän ajan ilmastonmuutoksen sopeutumistarkastelut osaksi omia suunnitelmiaan ja selvittää tarkemmin oman alan muutostilanteita ja niihin varautumista. Energia-alallakin tästä toiminnasta voisi pidemmällä aikavälillä muodostua esim. osa alan yritysten yhteiskunta- ja ympäristöraportointia. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja siihen liittyvät varautumistoimet saattaisi sopia toimialajärjestöjen lisäksi myös osaksi valtiollisen Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa jollakin aikavälillä niin energia- kuin teollisuussektorilla.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia energiasektorilla

Eräitä näkökohtia

Energiansaannin varmuus on tärkeää. Suomen moneen energialähteeseen perustuva energiahuolto antaa hyvän perusvalmiuden kohdata sopeutumishaasteet. Yhteispohjoismainen sähkömarkkina-alue luo tiettyä joustavuutta. Energialähteet on pidettävä edelleenkin monipuolisena ja sähkönkulutuksen mahdollisesti edelleen lisääntyessä tulee sen saannin varmuuden näkökulma pitää edelleen keskeisenä lähtökohtana.

Sähköenergian siirron ja jakelun turvaaminen ääriolosuhteissakin on tärkeää. Mm. riittävän tuotantokapasiteetin ylläpito kulutushuippujen varalta, jäljellä olevien ilmajohtojen toimivuus ja johtokatujen leveyden mitoittaminen ääritilanteiden (myrskyt) varalta, sekä valmistautuminen tason nostoon energiainfrastruktuurin kunnossapidossa ja siitä aiheutuviin kustannuksiin ovat eräitä huomioon otettavia seikkoja.

Niin sanotun ”kaukokylmän” tuotantomahdollisuuksien kehittäminen ainakin valikoituja kohteita varten taajamissa tullee myös kysymykseen kuumien hellejaksojen lisääntyessä tulevaisuudessa.

Vesivoima

Vesivoimalla tuotetun energian määrää on ilmeisesti mahdollista kasvattaa. Vesistöjen tulvakartoitus ja säännöstelykäytäntöjen optimoiminen tulee olemaan tärkeää. Lisääntynyt talvivalunta voisi ehkä mahdollistaa turpiinikapasiteetin ja vesivarastojen kapasiteetin kasvattamisen, jos asia muutoin, esim. ympäristösyiden puolesta tulee kysymykseen.

Mm. pohjoismaisista sähkömarkkinoista johtuen on tarpeen seurata tarkasti myös niitä mahdollisia muutoksia, joita muiden pohjoismaiden vesivoimatilanteessa ja toimintaedellytyksissä pitkällä aikavälillä tapahtuu.

Turve

Turvetuotannossa tulisi tekniikan kehittämisen ja muiden keinojen avulla varautua vielä nykyistäkin suurempiin vuosittaisiin tuotantotasojen vaihteluihin. Tiestön kuntokysymykset saattavat myös nousta korostetusti esiin.

Bioenergia

Bioenergian käyttöä voitaneen edelleenkin lisätä, alueelliset erot ja muutokset kuitenkin huomioon ottaen, kunhan myös tuotantotekniikkaa saadaan kehitettyä tehokkaammaksi. Tiestön kunto tulee olemaan tärkeä tekijä myös erityisesti puubiomassojen, kuten metsähakkeen käytössä. Peltobiomassojen osalta lienee tarpeen kehittää myös sellaista uutta ”sadonkorjuutekniikkaa”, joka toimii kustannustehokkaasti myös hyvin märissä olosuhteissa.

Tuulivoima

Tuulivoimasektorilla joudutaan pohtimaan ratkaisuja mm. sille, miten lisääntyvistä myrskyistä ja toisaalta tyynistä kausista aiheutuvat sähköntuotantohävikit saataisiin minimoitua esim. teknologian keinoin. Samoin lapojen jäätymisestä johtuvan sähköntuotantohävikin minimointiin jouduttaneen panostamaan lisääntyvästi.

Sopeutumistutkimus

Energiasektori on suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen tuottaja, joten on luonnollista, että sektorin ilmastonmuutokseen liittyvä nykyinen tutkimus- ja kehitystoiminta painottuu hillitsemistoimiin ja -teknologioihin. Asteittain tiedon karttuessa on kuitenkin tarpeen lisätä sopeutumiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa myös energiasektorilla mm. siksi, että esim. häiriötön sähkön ja lämmön saanti olisi hyvin tärkeää myös erilaisissa poikkeustilanteissa.

Selkeitä tutkimustarpeita energia-alan sopeutumisesta ilmastomuutokseen pitkällä aikavälillä ei tässä vaiheessa ole esittää. Niitä selvitetään parhaillaan muun muassa vuonna 2005 lopulla valmistuvan FINADAPT-tutkimushankkeen energiaosiossa.

Markkinatekijöiden ohella myös energiasektorilla todennäköisesti mm. erilaiset teknologiahyppäykset tulevat seuraavan 40–60 vuoden aikana varmaankin merkittävästi vaikuttamaan siihen, millä tavoin ja miten paljon tai vähän me energiaa käytämme esim. liikenteessä, asumisessa tai teollisuusprosesseissa. Tällaisia uusia teknologioita voisivat olla esimerkiksi vety- ja aurinkoenergiateknologia, bioteknologia joiltain osin, älykäs ja energiaa säästävä talonrakennustekniikka ja älykkäät prosessiteknologiat. Teknologiakehityksessä eräs kiinnostava vaihtoehto on myös voimalaitosten savukaasujen sisältämän hiilidioksidin talteenottoteknologiat, joihin maailmalla panostetaan. Jos niiden kehitys teknis-taloudellisessa mielessä onnistuu hyvin, on sillä suuri merkitys sekä ilmastomuutoksen hillitsemisessä että ilmeisesti myös sopeutumisessa.

Energiantuotannon rakennetta voitaneen pitkällä 50 vuoden aikavälillä kehittää mm. teknologian keinoin merkittävästi vähäpäästöisempään ja vähemmän energiaa kuluttavaan suuntaan. Tietysti osa energiankäyttösektorista, esim. rakennuskanta kokonaisuutena muuttuu ja uusiutuu varsin hitaasti, ja samoin osa tuotantokapasiteetista, kuten rakennetut vesivoimalat.

Olisi toivottavaa, että nyt alkuvaiheessa energia-alan toimialayhteisöt ja mahdollisesti myös suuret energiantuottajakonsernit panostaisivat sopeutumistutkimustarpeiden määrittelyyn omalla sektorillaan, ja siihen, miten sopeutumispohdinnat ja siihen liittyvät toiminnot luontevasti voitaisiin jollakin aikavälillä saada osaksi energia-alan ja sen yritysten normaaleja seuranta- yms. menetelmiä. Kun sopeutumistutkimuksen tarpeet ja mahdollisuudet ovat paremmin selvillä, on julkisten tutkimusrahoittajien, kuten esim. Tekesin helpompi panostaa aihepiiriin.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista energia-alalla.

		Ennakoiva
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutokseen sopeutumisen sisällyttäminen energiasektorin pitkän aikavälin suunnitteluun ja strategioihin. Tässä edetään asteittain soveltamiskelpoisen tiedon karttuessa
	Tutkimus ja tiedotus	Ilmastomuutoksen hillintätutkimuksen jatkoksi ja rinnalle liitetään myös sopeutumiseen tähtäävä tutkimus- ja kehitystoiminta
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Selvitetään tarkemmin konkreettisten sopeutumistoimien tarvetta, laatua, mitoitusta ja mahdollisia toteutusajankohtia Varaudutaan sopivin keinoin aiempaa suurempaan korjaustarpeeseen joillain sektoreilla
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Tarpeen mukaan kartoitetaan normien yms. mahdollista muutostarvetta
Yksityinen		Energiatoimialakohtaiset sopeutumiskartoitukset Ilmastonmuutokseen sopeutuminen järjestelmällisesti osaksi eri energiatoimialojen pitkän aikavälin suunnittelua ja strategioita energia-alan järjestöissä ja suuryrityksissä

Liikenne ja tietoliikenne

Toimijoiden sopeutumiskyky

Liikennesektorin toimin voidaan edistää sopeutumista ilmastomuutokseen ennakolta, mutta tämä edellyttää hallinnolta tutkimustietoon perustuvaa päätöksentekoa ja ennakoivia toimenpiteitä toivottavaan kehityssuuntaan pääsemiseksi. Sopeutuminen edellyttää ilmastonmuutoksen vaikutusten sisällyttämistä pitkäkestoisiin investointeihin, kuten väylien rakentamiseen tai ajoneuvokaluston hankintaan. Näissä investoinnin elinikä vaihtelee muutamasta vuosikymmenestä useisiin kymmeniin vuosiin, jopa sataan vuoteen saakka. Näissäkin tapauksissa sopeutuminen saattaa olla mahdollista, mutta tulee kalliiksi. Vielä pitkäjänteisemmästä toiminnasta on kyse, kun tavoitellaan säästeliäämpiä liikennevälineitä ja tiiviimpiä yhdyskuntia.

Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksessä Väylät 2030 ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei mainita. Väylien pidon kannalta keskeisimpinä tulevaisuuden tekijöinä pidetään väestön muuttoliikettä sekä elinkeinoelämän tuotantorakenteen ja toimintatapojen muutoksia. Liikennesektorin strategioissa ei ole toistaiseksi otettu huomioon ilmastonmuutoksen vaikutuksia tai sopeutumistarvetta. Merenkulkulaitoksen tutkimus- ja kehittämisstrategiassa sekä alustavassa ohjelmassa vuodelle 2003 kylläkin todetaan, että ilmastolliset muutokset ovat todennäköisiä pitemmällä tähtäimellä. Niiden vaikutuksia mahdollisuuksien mukaan ennakoida esim. Saimaan kanavan jatkokehittelyssä ja jäänmurtoon rakennettavien monitoimialusten suunnittelussa. Oleellista on saada sisällytettyä ilmastonmuutos kaikkien liikennesektorin toimijoiden visioihin ja pitkän aikavälin suunnitteluun sekä teemaksi tutkimus- ja kehittämisohjelmiin. Energiatehokkuuden edelleen parantaminen on muistettava myös liikennesektorin toimialoilla yhtenä varteenotettavana toimenpidelinjauksena.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Infrastruktuuri

Ilmastomuutoksen vaatimiin toimenpiteisiin sopeuttaminen on syytä aloittaa varhaisessa vaiheessa. Toimenpiteet koskettavat infrastruktuurin kestävyyttä ja häiriötilanteiden hallintaa sekä tiedottamista häiriöistä. Ilmastonmuutoksen mahdollisesti aikaansaama tulvien yleistyminen ja suurten tulvien riskin kasvu johtaa liikenneväylillä nykyisten kuivatusjärjestelyjen mitoituksen tarkistamiseen ja mahdollisiin muutoksiin silta-aukkoja ja rumpuja koskevissa ohjeissa sekä pengerkorkeuksissa. Ajoneuvoliikenteen väyliltä kuivatusvedet voidaan ohjata suodatusaltaisiin, jotta liikenteen tuottamat päästöt eivät joudu vesistöihin tai pohjaveteen. Suurtulvatyöryhmän tuottama raportti tulvaherkistä alueista otetaan lähtötiedoksi suunniteltaessa rakenteita riskialttiilla alueilla.

Ilmastonmuutos tulee edellyttämään liikenneinfrastruktuurin suunnittelunormien ja ohjeiden arviointia ja tarkistamistarvetta. Väyläverkoston yleisenä suunnitteluperiaatteena on mahdollisuuksien mukaan välttää tulvaherkkiä alueita. Lämpötilaolojen muutokset vaikuttavat käytettäviin materiaaleihin ja teknisiin ratkaisuihin. Rakentamisessa joudutaan ottamaan huomioon myös välilliset vaikutukset kuten kasvillisuuden ja eläinten elinympäristössä tapahtuvat olosuhteiden muutokset (levinneisyysvyöhykerajat ja esiintymisalueet muuttuvat, populaatioiden runsaussuhteet muuttuvat) sekä haitallisten vaikutusten ehkäisyssä että istutuksia ja rakenteita perustettaessa. Valmiutta väylien huoltoon joudutaan tehostamaan, samoin varautumista äkillisiin korjaustoimenpiteisiin.

Tieliikenneverkostoa tulee suojata eri tavoin kestämään ääreisiä sääolosuhteita. Tien rakentamisessa on otettava huomioon riittävät silta-aukot, ojat ja rumpurakenteet rankkasateiden ja tulvien varalta. Mitoitukset perustuvat uuteen tutkimustietoon ilmastomuutoksen vaikutuksista. Siltarakenteita uusittaessa on otettava huomioon tulvien mahdollisesti mukanaan tuoma aines. Tierakenteiden alikulkukäytäviä suunniteltaessa lisääntyvien tulvien mahdollisuus on otettava huomioon ja suunniteltava esimerkiksi uusia pumppaamoja alikulkuihin ylivirtausten estämiseksi.

Ratapenkereet tulee suojata tulvilta ja eroosiolta. Jään peittämän ajan lyhentymisen aiheuttaman lisääntyneen aallokon vuoksi satamarakenteet saattavat tarvita vahvistusta, esimerkiksi aallonmurtajia. Tietoliikenteen toimivuuden turvaaminen muuttuvissa olosuhteissa on otettava huomioon jo rakenteita suunniteltaessa. Ilmajohtojen korvaaminen maakaapeleilla tulee yhä useammin harkittavaksi.

Kunnossapito ja liikennöitävyys

Ääri-ilmiöiden vaikutukset eri liikennemuotoihin ovat osin erilaiset ja vaikutustavoiltaan sekä välittömiä että välillisiä. Muutos liikennekäyttäytymisessä jonkun liikennemuodon kohdalla näkyy muutoksina jossain muualla liikenne- ja kuljetusjärjestelmässä. Erityisesti tavaraliikenteen osalta voidaan odottaa kasvavaa tarvetta kehittää kuljetusjärjestelmää joustavammaksi eli kuljetusketjun intermodaalisuuden kasvattamista. Jos jokin kuljetusmuoto ei ääreislmiön vaikutuksesta ole käytettävissä, on oltava valmiutta sujuvasti muodostaa vaihtoehtoisia kuljetusmuotoja ja -reittejä.

Tutkimuksen ja selvitysten kautta tulisi miettiä, miten tieliikenteen haavoittuvuutta voidaan vähentää muuttuneissa sääolosuhteissa. Tarvittaessa on käynnistettävä tieverkoston kunnon kohennusohjelma. Rahtiliikenteen siirtäminen jossain määrin maanteiltä rautateille saattaisi pienentää kuljetusten haavoittuvuutta.

Liukkauden torjuntaan joudutaan teillä ja lentokentillä panostamaan enemmän lisäämällä liukkaudentorjunta-aineiden käyttöä. Tällöin on otettava huomioon liukkaudentorjunnan lisääntymisestä johtuvat ympäristöhaitat vesistöille ja pohjavedelle sekä pyrittävä minimoimaan niitä. Suolauksen haittoja voidaan vähentää rakentamalla pohjavedenoton kannalta tärkeille tieosuuksille suojauksia. Tiesuolalle vaihtoehtoiset hajoavat formiaatit ovat tutkimustulosten perusteella käyttökelpoisia myös pohjavesialueilla, mutta niiden käyttö on kustannussyistä mahdollista vain rajatuilla tieosuuksilla. Lentokentillä ne ovat jo vakituisessa käytössä.

Edullisempien olosuhteiden myötä hirvieläinten määrä saattaa kasvaa runsaasti, mistä seuraa lisääntyvä määrä hirvieläinonnettomuuksia tieliikenteessä. Sopeutuminen näihin vaikutuksiin edellyttää eläinten kulkujärjestelyä (vihersillat, alikulut) lisärakentamista tie- ja rataverkolle sekä eläinkantojen säätelyä metsästämällä.

Kesän 2004 sademäärät osoittivat meilläkin vastaavaa kehitystä kuin Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa on tapahtunut; kun kerralla sataa enemmän, siitä aiheutuu lisää häiriötekijöitä kunnossapitoon, mikä edellyttää kunnossapidon varautumista ja varallaoloa sadekauden aikana.

Henkilöliikenteen tiedotuksessa ja rahtiliikenteessä on huomioitava ääri-ilmiöiden aiheuttamat viivytykset, jotka vaikuttavat matkaketjuihin hankalien sääjaksojen aikana. Maksimituulennopeudet saattavat aiheuttaa kaksikerrosjunien ohjenopeuksien tarkistamistarvetta. Voimakkaat hellejaksot tuottavat häiriöalttiutta ratojen turvalaitteille, samoin mahdollisesti lisääntyvä ukkosten esiintymistiheys.

Ilmastonmuutos aiheuttaa Itämeren jääpeitteen vähenemistä, mutta jään ahtautuminen ja sohjovyöt voivat tulevaisuudessa olla merenkulun kannalta yhtä vaikeita tai ajoittain jopa vaikeampia kuin nykyään, mikä näyttäisi edellyttävän nykyisen suuruisen jäänmurtajakannan säilyttämistä.

Ääri-ilmiöiden aiheuttamat turvallisuusriskit lentoliikenteessä ja merenkulussa joudutaan ottamaan vakavasti huomioon turvallisuusjärjestelyissä. Lennonjohtojen käyttöön on hankittu melko tarkkaa ja tiheästi päivittyvää säätutkatietoa ja sen ennustetta. Helsinki-Vantaan lentoasemalle on suunnitteilla mm. tuuleen ja turbulenssin liittyvien ääri-ilmiöiden havaitsemiseksi havaintojärjestelmä. Itämeren meriliikenteen kasvaessa riittävä satamakapasiteetti on turvattava. Lisääntyvä meriliikenne Itämerellä voi kasvattaa entisestään ympäristöriskejä.

Tietoliikenne kulkee pääasiassa satelliittien välityksellä, mistä johtuen se ei ole kovin altista sääolosuhteille. Tietoliikenneverkkojen merkitys tulee poikkeusolosuhteissa entisestään kasvamaan, sillä eri kanavien kautta saadaan välitettyä reaaliaikaista tietoa sääoloista ja niiden aikaansaamista häiriöistä. Tiedottamista poikkeusjärjestelyistä joudutaan tehostamaan. Tässä apuna toimivat tietoliikenneyhteydet ja liikennetelematiikan keinot, joiden merkitys tulee entisestään korostumaan liikennejärjestelmän osana. IT –verkkojen häiriöttömyyteen ja äärevien sääolojen aiheuttamiin riskeihin on varauduttava. Yhteiskunnan toimintojen kannalta tärkeiden tiedotuskanavien toiminta tulee turvata myös poikkeuksellisissa tilanteissa.

Sopeutumistutkimus

Muutokset Suomen ilmastossa tulevat olemaan merkittäviä, ja muutosten suuruus ja vaihtelu tarkentuvat ilmastotutkimuksen kehittyessä. Liikennesektorilla on syytä edetä systemaattisesti ja vaiheittain. Sopeutumiskeinoja koskevassa tutkimuksessa tulisi erityisesti ottaa huomioon Suomen erityispiirteet (harva asutus, autioituva yhdyskuntarakenne, vuodenaikojen vaihtelu ja erityiset luonnonolot (geologia, hydrologia) ja suhteuttaa tarkastelu globaalimuutokseen sekä miettiä, mikä on näiden merkitys sopeutumissuunnittelussa. Tavaraliikenteen osalta tulisi kuljetusjärjestelmää katsoa kokonaisuutena, jossa vaihtoehtoiset kuljetusketjut voidaan tunnistaa ja arvioida niitä käytettävyyteen perustuen.

Ääri-ilmiöiden vaikutukset liikennemuotoihin ovat toisistaan riippuvia välillisten vaikutusten myötä. Vaikutusten suuntaan ja suuruuteen liittyvät epävarmuudet tulisi pystyä mallipohjaisissa tarkasteluissa ottamaan huomioon sekä tunnistamaan tärkeimmät riippuvuudet. Kaikkien liikennemuotojen osalta (tiet, meriliikenne, rautatiet, lentoliikenne, tietoliikenneverkot) laaditaan strategia, miten ilmastomuutokseen ryhdytään valmistautumaan, arvioidaan kullekin sektorille aiheutuvia riskejä ja häiriöitä sekä rakennevaikutuksia. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. rankkasateet, tulvat, myrskyt, talvi-ilmasto, sään ääri-ilmiöt ym. Tulevat tutkimustarpeet pitävät sisällään seuraavia asioita:

• Eri liikennemuotojen herkkyys ja häiriöalttius ilmastonmuutoksen aiheuttamille vaikutuksille
• Jääolosuhteiden kehitys Suomen merialueilla
• Lumiolosuhteiden muutokset eri puolilla maata
• Ääri-ilmasto-olosuhteiden huomioon otto väylien ja niihin liittyvien rakenteiden mitoituksessa
• Rakenteiden mitoituksen muutostarpeet ja perusteet (tiet, rautatiet, sillat jne.)
• Sään ääri-ilmiöiden havaitseminen ja ennakoiminen sekä niihin varautuminen ilmaliikenteessä

Yhteenveto

Ilmastonmuutosten vaikutusten ja niihin sopeutumisen kannalta liikennejärjestelmän eri osat ovat haavoittuvuudeltaan erilaisia. Varsinkin tieliikenteen arvioidaan olevan herkkä ilmastonmuutokselle. Tavaraliikenteen osalta tämä asettaa suuria haasteita kuljetusketjun kokonaisvaltaiselle hallinnalle, jossa vaihtoehtoisia kuljetusreittejä ja kuljetusmuotoja on oltava käytettävissä erilaisissa häiriötilanteissa. Odotettavissa oleviin vaikutuksiin varautuminen voidaan osin tehdä lyhyellä aikavälillä, osin tarvitaan vaikutusten riittävän aikaista ennakointia, jotta muutostarpeet voidaan huomioida vaarantamatta liikennejärjestelmälle asetettuja yhteiskunnallisia tavoitteita. Ilmastomuutoksen vaikutuksia on tarkasteltava mahdollisina tulevaisuuden rasituksina, joiden olemassaoloon on varauduttava sekä toimintojen suunnittelussa että erityisesti sellaisten rakenteiden suunnittelussa, joiden elinkaari on tarkoitettu mahdollisimman pitkäksi.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista liikenteessä. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutoksen sisällyttäminen liikennesektorin pitkän aikavälin suunnitteluun* Tietoliikenneverkkojen (lankajohtoverkot) toimivuuden turvaaminen**
	Tutkimus ja tiedotus	Tulvaherkkien alueiden kartoittaminen* Ääri-ilmiöiden ennakointi- ja varoitusjärjestelmät** Itämeren jäätilanteen arviointi*
	Taloudellis-tekniset toimenpiteet	Tieverkoston, varsinkin pienempien teiden ja sorateiden rakenteiden (tierunko, ojat, sillat ja rummut) ja kunnon ylläpito tulvien ja sateiden lisääntyessä ja roudan vähentyessä** Rautateiden rakenteiden (ratapenkereet) ja kunnon ylläpito tulvien ja sateiden lisääntyessä ja roudan vähentyessä** Liukkauden torjunnan aiheuttamien ympäristöhaittojen minimointi (vaihtoehdot suolalle, pohjavesisuojausten suunnittelu)**	Vaikeutuneiden liikenneolosuhteiden huomioonottaminen aikataulujen ja ajoituksen suunnittelussa Myrskytuhojen ilmajohdoille aiheuttamien tuhojen korjaaminen Talviliikennöinnin kasvu Itämerellä Liukkauden torjunta teillä ja lentokentillä Myrskytuhojen korjaaminen tie- ja rataverkolla
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Uudet suunnittelunormit ja ohjeet	Häiriöaikojen ja sietorajojen tienrakennuksessa ja rautateiden määrittely ja oheistus rakentamisessa**/***
Yksityinen		Yksityisen tieverkoston rakenteiden ja kunnon ylläpito tulvien ja sateiden lisääntyessä ja roudan vähentyessä**	Vaikeutuneiden liikenneolosuhteiden huomioonottaminen aikataulujen ja ajoituksen suunnittelussa Suolaus ja liukkauden torjunta teillä

Alueidenkäyttö ja yhdyskunnat

Toimijoiden sopeutumiskyky

Nykyinen lainsäädäntö painottaa kestävän yhdyskuntakehityksen edistämistä, edellytysten luomista hyvälle elinympäristölle ja elinkaariajatteluun perustuvan, laadukkaan ja ympäristökysymyksiä korostavan rakentamisen edistämistä. Yhdyskuntien kehitystä, toimintojen sijoitusta ja ympäristön käyttöä ohjataan kestävää kehitystä edistävään, ympäristöhaittoja vähentävään ja luonnonvaroja säästävään suuntaan pitkälti ottaen huomioon ilmastonmuutoksen ehkäisyn.

Jo nykyiset säädökset mahdollistavat ilmastonmuutoksen huomioon ottamisen. Yhdyskuntasuunnitteluun kuuluu keskeisesti ympäristö- ja muiden vaikutusten huomioon ottaminen. Maankäyttö- ja rakennuslakiin ja -asetukseen sekä kuntien rakennusjärjestyksiin voidaan tehdä täydennyksiä ja kaavoitusprosessiin voidaan liittää esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisen lisäselvitysvaatimus erityisen haavoittuville alueille. Lisäksi voidaan antaa suosituksia eri kaavatasoilla.

Muutokset yhdyskunnissa tapahtuvat perinteisesti hitaasti, mutta niiden vaikutukset ovat pitkäaikaisia, usein käytännössä pysyviä. Vaikka toisaalta ilmastonmuutoksen on arvioitu tapahtuvan hitaasti, yhdyskunnat eivät kykene automaattisesti myötäilemään muutosta. Uusien suunnitteluperiaatteiden käyttöönoton seuraukset näkyvät yhdyskuntien kehityksessä muutaman vuosikymmenen viiveellä. Maankäytön suunnittelussa voidaan kuitenkin käyttää tutkittua tietoa ja uusia menetelmiä, joiden avulla sopeutumista voidaan suunnitella ja samalla lieventää ilmaston muutoksen vaikutuksia.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Ilmastonmuutoksen ja yleensä luonnonolosuhteiden vaikutusten entistä parempi huomioon ottaminen saattaa edellyttää alueidenkäytön ja maankäytön suunnitteluperiaatteiden jonkinasteista tarkistamista. Esimerkiksi rankkasateiden aiheuttamien tulvavesien reittien selvittäminen, hulevesiviemäröinnin mitoitus ja sellaista alueiden, joissa on vesimassoja läpäisevää maanpintaa, riittävä varaaminen vaatii huomiota yhdyskuntien maankäyttöä kehitettäessä. Yhdyskuntien eheyden tavoite ja pyrkimys ohjata rakentamista tulva-alueiden ulkopuolelle saattaa keskinäisestä ristiriitaisuudestaan huolimatta – tai siitä johtuen – johtaa paikallisessa alueidenkäytössä uuteen tarkasteluun.

Huomioon otettavia seikkoja ovat esimerkiksi tulvariskialueiden määrittely, rakentamisrajoitukset riskialueille, pienilmaston, maaston ja maaperän huomioon ottaminen, sade- ja pintavesien johtaminen ja rantarakentaminen. Myös mahdollinen tuulisuuden kasvu voidaan ottaa huomioon rakennusten sijoittamisella, muodolla ja suuntauksella.

Myös kunnallisteknisten järjestelmien, energiantuotannon, vedenhankinnan ja puhdistuksen sekä jätelaitosten haavoittuvuus äärimmäisissä sääolosuhteissa saattaa edellyttää tarkempaa huomioon ottamista alueidenkäytön suunnittelussa.

Ennen nykyisiä säännöksiä käytöstä poistettujen ja ympäristönsuojelun kannalta puutteellisesti varustettujen kaatopaikkojen ja pilaantuneiden maa-alueiden selvitys ja puhdistus aloitettiin järjestelmällisesti 1990-luvun loppupuolella ja sen arvioidaan jatkuvan seuraavat lähivuosikymmenet. On nähtävillä, että kohteet saadaan siivotuksi sellaisessa aikataulussa, että ilmasto-olosuhteiden muututtua vuosisadan keski- ja loppuvaiheilla vanhoista kaatopaikoista ja pilaantuneista maa-alueista ei ole korostetusti vaaraa tai haittaa.

Kaatopaikkojen jälkihoito jatkuu useita vuosikymmeniä, ja tässä työssä voidaan tarvittaessa ottaa tarkentuva ilmastotieto huomioon riskejä arvioitaessa ja toimenpiteitä suunniteltaessa.

Yhdyskunnat ovat entistä riippuvaisempia teknisten järjestelmien toimivuudesta. Vakavat ihmisen ja omaisuuden turvallisuudelle koituvat onnettomuudet syntyvät todennäköisimmin jonkinlaisina ketjureaktioina, jollaisen voi käynnistää yhdenkin järjestelmän häiriytyminen esimerkiksi sään vaikutuksesta. Järjestelmien toimintavarmuuteen tulee kiinnittää huomiota.

Koska yhdyskuntien teknisten järjestelmien toimivuutta kuitenkin harvoin voidaan täysin vahvistaa äärevöityviä sääoloja kestäviksi, poikkeusoloihin varautumisessa myös katastrofien mahdollisuus on olemassa. Maankäytön suunnittelun tulee toimia yhteistyössä pelastustoimen, väestönsuojelun ja poikkeusoloihin varautumisen sekä niiden organisoinnin kanssa.

Välittömin seuraus ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on tarve vahvistaa eri sektoreiden välistä yhteistyötä ja strategista suunnittelua. Uudessa tilanteessa muun muassa liikenneväylien ja -verkkojen sekä energiaan, veteen ja jätteisiin liittyvän infrastruktuurin järjestelmien kehittämisen tulisi tapahtua nykyistä tiiviimmässä yhteistyössä yhdyskuntien maankäytön kehittämisen kanssa.

Mikäli vaikutukset ja riskit kasvavat merkittävästi, alueidenkäyttö ja sitä ohjaavat järjestelmät joudutaan pohtimaan ja kehittämään uuden tilanteen näkökulmasta.

Sopeutumistutkimus

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia yhdyskuntien toimivuuteen maankäytön suunnittelun ja ohjauksen näkökulmasta ei ole Suomessa vielä paljon tutkittu. Erityisen tarpeellista olisi selvittää ilmastonmuutoksen alueellisia ja paikallisia vaikutuksia.

Jotta mahdollisia säädösmuutoksia voidaan tehdä tai antaa tarkempia ohjeita, tulee ilmastonmuutosta ja sen seurauksia yhdyskuntien toiminnan ja maankäytön suunnittelun osalta tutkia huomattavasti tarkemmin. Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen valmistautuminen edellyttää myös, että ilmastonmuutoksen vaikutukset tunnetaan myös alueellisesti nykyistä huomattavasti perusteellisemmin.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista alueidenkäytössä ja yhdyskuntasuunnittelussa.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutoksen vaikutuksen arviointi sisällytetään alue- ja yhdyskuntarakenteen pitkän aikavälin suunnitteluun Kaavoitusprosessiin liitetään ilmastonmuutokseen sopeutumisen lisäselvitysvaatimus erityisen haavoittuville alueille (tulvariskialueet, pienilmaston, maaston ja maaperän huomioiminen, sade- ja pintavesien johtaminen ja rantarakentaminen, mahdollinen tuulisuuden kasvu, suojaavat korttelialueet, painanteiden välttäminen)
	Tutkimus ja tiedotus	Tulvaherkät alueet ja rakenteet kartoitetaan Ääri-ilmiöiden ennakointi- ja varoitusjärjestelmiä kehitetään Selvitetään alueellisia ja paikallisia vaikutuksia ja sopeutumiskeinoja
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset		Sade- ja pintavesien johtamista parannetaan
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Selvitään muutostarvetta maankäyttöja rakennuslakiin ja -asetukseen sekä kuntien rakennusjärjestyksiin Eri kaavatasoilla annetaan tarvittaessa suosituksia
Yksityinen			Sade- ja pintavesien johtamista parannetaan

Rakennukset ja rakentaminen

Toimijoiden sopeutumiskyky

Sopeutuminen voidaan ottaa huomioon muun muassa uudisrakennusten rakennussuunnitteluvaiheessa, jotta vältetään kallista korjausrakentamista. Ekologisiin lähtökohtiin perustuva suunnittelu ottaa huomioon paikalliset luonnonolosuhteet. Tällöin rakennukselle pystytään luomaan kyseiseen rakennuspaikkaan ja alueeseen soveltuvat ratkaisut.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Rakennussektorin sopeutumistoimet liittyvät pitkälti samoihin kysymyksiin kuin yhdyskuntarakenteen sopeutumistoimet (muun muassa mahdolliseen tuulisuuden ja myrskytuulien lisääntymiseen, taajamatulvariskeihin, vesien johtamiseen sekä kuivatusjärjestelmien mitoituksiin). Uusien rakennusten suunnittelussa voidaan muuttuvat rasitusolot ottaa huomioon. Oman kokonaisuutensa muodostaa olemassa oleva rakennuskanta, kun tarkastellaan muutoksen mahdollisesti aiheuttamia toimenpiteitä.

Sateiden aiheuttamaa vahinkoriskiä voidaan alentaa varmistamalla kuivatusjärjestelmien kapasiteetti siten, että se vastaa tulevaisuuden rankkasateita. Taajamien sadevesiviemärien saneeraustarve sekä maahan imeytys- tai allastusmahdollisuudet tulisi selvittää. Lisäksi tulisi mm. laatia ohjeet hulevesien käsittelystä tulvimisen ja eroosion ehkäisemiseksi. Alueille, jossa ennusteiden mukaan tapahtuu mm. tulvimista ja pohjaveden pinnan kohoamista, on tulevaisuudessa mahdollista asettaa rajoituksia ja määräyksiä. Lisäksi tulisi estää veden kapillaarinen nousu tulvarajan yläpuolelle. Alapohjien tuulettumisesta huolehtiminen korostuu. Vakavuuden, kantavuuden ja painumien laskentamenetelmät tulisi tarkistaa maan kosteustilan vaihdellessa pitkinä kuivina sekä kosteina kausina.

Ohjeiden antamisessa korostuu toimenpiteiden paikallisuuden merkitys. Ne on laadittava paikalliseen tilanteeseen soveltuvaksi. Paikallisuuden korostuessa, ohjausmenetelmien on myös kohdennuttava kyseiselle alueelle. Tällöin mm. ohjeistus ja sen antaminen tapahtuu kunta- tai aluekohtaisesti. Alueellisten ja paikallisten vaikutukset tulee selvittää erityisesti olemassa olevan rakennuskannan ollessa kyseessä.

Kohonneen lämpötilan aiheuttamaa niin kutsuttua ylilämpöä voidaan torjua uudisrakentamisessa mm. rakenteellisin ja arkkitehtonisin keinoin, rakennuskohteen ja paikan luonteen huomioon ottavalla kohdekohtaisella suunnittelulla. Olemassa olevassa rakennuskannassa ylilämmön talteen ottaminen tai vähentäminen edellyttää tapauskohtaista suunnittelua. Ylilämpöä voidaan nykyisillä taloteknisillä järjestelmillä ottaa hyötynä talteen.

Mahdollisen tuulisuuden lisääntymisen johdosta rakennuksen vaipan riittävä tiiveys voidaan uudisrakentamisessa järjestää ottamalla huomioon rakennussuunnittelusuunnitteluvaiheessa paikalliset ilmasto-olosuhteet ja rakennuspaikan ominaisuudet. Olemassa olevissa rakennuksissa vaipan tiiveyttä ja lämpöhäviöitä voidaan tarkastella suunnitelmallisten korjausten ja ylläpidon yhteydessä.

Sateisuuden lisääntymisestä johtuvan rakennusten julkisivun ja katteiden pintarakenteiden rasitustenkerrat lisääntyvät. Tämä on merkityksellistä muun muassa huokoisissa materiaaleissa. Tämän johdosta huollon ja ylläpidon tarve korostuu. Kiinteistökannan ja rakennusten käytön tehostamisen, uusien käyttövaatimusten ja -tarkoitusten ja korjausrakentamisen seurauksena olemassa oleva rakennuskanta osin muuntuu. Tässä yhteydessä tehdään usein myös rakenteellisia tarkistuksia uutta käyttötarkoitusta varten. Rakennuskantaa tarkasteltaessa on vastaavasti tehtävä paikalliset selvitykset niistä vaurioista, joita ilmaston muuttuminen mahdollisesti aiheuttaa rakennuksille ja rakenteille tai rakenteita varmentavien muutosten kartoittamiseksi rakenteille ja rakennuksille.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen huomioon ottamista rakennuskannassa voidaan lähestyä erilaisten rakennettua yhdyskuntaa mitoittavien luonnonilmiöiden esiintymisen todennäköisyyksillä. Rakennuskannassa ja rakentamisessa ilmastonmuutokseen varautumista ja muutoksen aiheuttamia mahdollisia muutostarpeita on tärkeää ottaa huomioon jo nyt rakennusten hitaan poistuman vuoksi. Ilmaston muutoksen ja ääri-ilmiöihin liittyvän tutkimustoiminnan tulokset antavat mahdollisuuden käyttää niitä tulevaisuuden ilmastonmuutoksen huomioon ottamiseen ja tarkempaan mitoitukseen uudisrakentamisessa sekä olemassa olevassa rakennuskannassa mm. normi- ja yhdyskuntasuunnitteluun apuna. Ääri-ilmiöiden esiintymisen ymmärtäminen muuttuvassa ilmastossa on oleellinen osa sopeutumiseen liittyvien toimenpiteiden valitsemisessa.

Sopeutumistutkimus

Aikaisemmin esillä olleiden rakentamista koskevien tutkimusten ja selvitysten perusteella saadaan hyvät lähtökohdat tutkia rakentamisen ja olemassa olevaan rakennuskantaan kohdentuvaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Vaikutusten selvittäminen edellyttää ehdottomasti yksityiskohtaisempaa tutkimusta todetuista ongelma-alueista. Kohdentunut tutkimustoiminta ja sen tulokset antavat paremmat mahdollisuudet suunnitella ilmaston muuttumisen aiheuttamia toimenpiteitä rakennuksille ja olemassa olevaan rakennuskantaan. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan arvioida edellyttävätkö muutokset suunnitteluperiaatteiden ja norminannon tarkistamista. Ilmaston muutokseen varautuminen voidaan muutoksia koskevan perustutkimuksen jälkeen yhdistää muuhun rakentamista ja rakenteista koskevaan tutkimukseen. Tehtävän tutkimuksen on oltava monitieteistä.

Kartoituksen mukaan on ilmastonmuutokseen liittyvää vaikutusten ja sopeutumisen tutkimusaktiviteetin taso rakentamisessa ja yhdyskuntasuunnittelussa aikaisemmin ollut hyvin matala. Rakennusten, rakentamisen ja yhdyskuntatekniikan alaa koskeva VTT/ rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tekemässä tutkimuksessa ”Ilmaston muutoksen vaikutukset rakennettuun ympäristöön” nostettiin esille ilmastonmuutoksen aihealueita. Esitetyt tulokset ovat sinällään jatkotutkimuksen aiheita, jotka on vielä koostettava kattavan kokonaiskuvan sekä yhtenevien vaikutustulosten ja yleistettävien sopeutumistoimenpide-ehdotusten saamiseksi. Meneillään olevassa ympäristöklusterin tutkimushankkeessa ”Poikkeukselliset luonnonilmiöt ja rakennettu ympäristö muuttuvassa ilmastossa” kehitetään menetelmää harvinaisten luonnonilmiöiden luotettavaksi analysoimiseksi ja se kohdentuu siten rakennuksiin ja rakentamiseen.

Taajamien sadevesiviemärien saneeraustarve sekä mahdollisuudet sadevesien maahan imeytykseen tai allastukseen tulisi selvittää. Ilmatieteen laitoksen sateiden intensiteettitarkkailua tulisi laajentaa nykyisten 4–5 taajaman lisäksi koskemaan noin 50 taajamaa. Samoin pohjaveden tarkkailua tulisi laajentaa.

Aikaisemmin esillä olleiden rakentamista koskevien tutkimusten ja selvitysten perusteella saadaan hyvät lähtökohdat tutkia rakentamisen ja olemassa olevaan rakennuskantaan kohdentuvaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Vaikutusten selvittäminen edellyttää ehdottomasti yksityiskohtaisempaa tutkimusta todetuista ongelma-alueista. Kohdentunut tutkimustoiminta ja sen tulokset antavat paremmat mahdollisuudet suunnitella ilmaston muuttumisen aiheuttamia toimenpiteitä rakennuksille ja olemassa olevaan rakennuskantaan. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan arvioida edellyttävätkö muutokset suunnitteluperiaatteiden ja norminannon tarkistamista. Ilmaston muutokseen varautuminen voidaan muutoksia koskevan perustutkimuksen jälkeen yhdistää muuhun rakentamista ja rakenteista koskevaan tutkimukseen. Tehtävän tutkimuksen on oltava monitieteistä.

Ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimustoiminta ja sen tulokset toimivat perusteena, jolla ilmaston muutoksen ennustettavia vaikutuksia on mahdollista arvioida ja seurauksena harkita sopeutumistoimenpiteitä. Tarkastelut on ulotettava koskemaan uudisrakentamisen lisäksi olemassa olevaa rakennuskantaa.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista rakentamisessa.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutos sisällytetään rakennussektorin pitkän aikavälin suunnitteluun ja tutkimustoimintaan
	Tutkimus ja tiedotus	Ilmaston muutoksen paikallisten vaikutusten ja vaikutusalueiden selvittäminen Tulvaherkät alueet kartoitetaan Ääri-ilmiöiden ennakointi- ja varoitusjärjestelmiä kehitetään Taajamien sadevesiviemärien saneeraustarve sekä maahan imeytys- tai allastusmahdollisuudet selvitetään Tuulen voimakkuuden mahdollisen lisääntymisen vaikutukset otetaan huomioon olemassa olevaan rakennuskantaan ja uudisrakentamiseen. Olemassa olevien rakenteiden tarkistaminen
	Taloudellis-tekniset toimenpiteet	Hulevesien käsittelystä ja kuivatusjärjestelmien mitoituksesta laaditaan ohjeet	Myrskytuhojen rakennuksille aiheuttamien tuhojen korjaamista kehitetään Erilaiset korjaustoimenpiteet
	Normatiiviset toimenpidelinjauset	Mahdolliset suunnittelunormien, ohjeiden ja määräysten tarkistaminen tutkimustiedon pohjalta Mahdollinen suosituksen antaminen paikallisten rasitusolosuhteiden mukaan
Yksityinen			Erilaiset korjaustoimenpiteet

Terveys

Toimijoiden sopeutumiskyky

Nykyinen teollistaloudellinen kehitys on tehnyt ympäristöperäiset taudit harvinaisiksi. Teollistekninen kulttuuri, jonka syntymisen myötä väestön yleinen sivistystaso on noussut huimasti, kykenee suojaamaan ihmistä monin eri tavoin. Erityisen ratkaisevaksi on muodostunut se, että sekä ruoka että juomavesi eivät aiempaan tapaan enää aiheuta kansanterveydellisiä haittoja. Tähän on päästy desinfektion mahdollistavan teknologian (muun muassa kemikaalit) käyttöön ottamisen myötä sekä turvaamalla ruoan, lääkkeiden ja rokotteiden kylmäketju aina loppukulutukseen saakka. Toisaalta esimerkiksi torajyväalkaloidien aiheuttamia myrkytyksiä on helppo torjua keskitetyssä teollisessa viljan käsittelyssä. Edelleen esimerkiksi ulkomaankauppa on mahdollistanut ennen näkemättömän vaihdannan ja taannut sen, että erilaisia tuoretuotteita on nykyisin ympäri vuoden kaupan, mikä luonnollisesti takaa osaltaan sen, että vitamiinipuutossairauksia ei enää tunneta. Edelleen lisääntynyt vauraus on taannut ennennäkemättömän korkealle tasolle ruokaturvallisuuden, eli ruoan ja siten riittävän kalorien saannin.

Ennustetun ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset ajoittunevat ja ehkä rajoittuisivatkin, pääasiassa kesäisten hellejaksojen vaikutuksiin erityisesti pääkaupunkiseudulla. Epävarmuutta tähän tuo jo yksistään se, että ilmastomallit ennustavat pääasiassa lämpenemistä yöllä ja talvella. Kuitenkin mahdollisesti lisääntyvien hellejaksojen terveysvaikutuksia on kyettävä hallitsemaan riippumatta siitä, lisääntyvätkö vai vähenevätkö hellejaksot. Suomessa väestökeskittymät ovat pieniä, ja lisäksi pohjoinen sijaintimme pienentää hellejaksoihin liittyvää uhkakuvaa verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan metropoleihin. Hellejaksot ovat tosin erityisesti Yhdysvaltain pohjoisosien suurissa väestökeskittymissä aiheuttaneet ylikuolevuutta.

Poikkeustilanteisiin on kuntien itsenäisen poikkeustilanteisiin ennalta varautumisen tueksi sosiaali- ja terveysministeriö julkaissut erityistilanneoppaan. Tässä oppaassa on ohjeita mm. helteillä ja tulvatilanteissa mahdollisesti lisääntyvien epidemioiden hallintaan ja niiden syiden selvittelyyn, mutta ei anneta ohjeita hellejaksojen suorien lämpövaikutusten varalle.

Ranskan 2003 hellejaksosta saatujen kokemusten perusteella sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksissa asuvien pariisilaisvanhusten keskuudessa havaittiin selvästi ylikuolleisuutta, mikäli laitoksissa ei ollut järjestetty vähintään yhtä ilmastoitua huonetta. Kuitenkin aivan erityisen haastee n Pariisin viranomaisille aiheuttivat hankalasti tavoitettavat yksin kotonaan asuvat vanhukset, joita yli 25 asteeseen peräkkäisinä öinä kivunnut kuumuus tappoi tuhansia. Ilmastotutkijoiden sekä sosiaali- ja terveysviranomaisten sujuva yhteistyö ennakkovarautumisen kautta on tällaisessa tilanteessa tärkeää.

Kuumuusjaksoista kärsivät ennen kaikkea vanhukset. Keski-Euroopassa kesän 2003 hellejaksoon yhdistettyä ylikuolleisuutta ilmeni vain vähän alle 60-vuotiailla. Sen sijaan kylmyysjaksoihin liittyen vakavia terveysvaikutuksia havaitaan myös lapsilla.

Toisin kuin monissa muissa maissa Suomen kehittyneet rekisterit takaavat sen, että sosiaali- ja terveysviranomaiset tietävät varsin hyvin vastuualueellaan asuvat ihmiset ja heidän osoitteensa. Tämä yhdistettynä toimiviin sosiaalisektorin avohoitopalveluihin helpottaa viranomaisten toimia Suomessa hellejakson yhteydessä.

Mikäli talous kehittyy ja pysyy vakaalla uralla mahdollisen keskilämpötilan nousun myötä, pysyvät sekä suorat että epäsuorat ilmastonmuutoksen myötä aiheutuvat kansanterveysvaikutukset pieninä. Erityisesti talouden kantokyvyn pysyminen korkealla tasolla edesauttaa mahdollisesti tarvittavien terveydenhuollon lisäinvestointien rahoittamista.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Näköpiirissä olevat mahdolliset muutokset saattavat vaatia nykyistä vaativampaa horisontaalista yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Erityisesti tämä tarkoittaa ilmastotutkijoiden sekä terveyden- ja sosiaalihuollon välisen yhteistyön tiivistämistä. Ennustetuista ilmastollisista muutoksista aiheutuviin kielteisiin suoriin ja epäsuoriin terveysvaikutuksiin liittyy suuria epävarmuuksia. Tämä tarkastelu ei tietenkään ota huomioon mahdollisia suuria epäjatkuvuuksia ilmastohistorian kehityksessä.

Mikäli kesäiset helteet todella lisääntyisivät tai muodostuisivat ongelmaksi, olisi tähän yhteistyöhön liitettävä kaupunkisuunnittelijat. Pitkällä aikavälillä kaupunkisuunnittelulla voidaan hallita kaupunkien lämpösaarekeilmiötä.

Ainoa välitön tehokas ylikuolleisuutta ehkäisevä keino on taata ilmastoituja oleskelutiloja niin kotona kuin vanhainkodeissa tai sairaaloissa oleskeleville. Suomessakin on tosin jo nykyisillä kesähelteillä syytä huolehtia siitä, että erityisesti tiiviisti rakennetuilla alueilla vanhuksia hoitavissa laitoksissa varaudutaan siihen, että laitoksissa on riittävästi tuuletuskapasiteettia ja/tai yksi ilmastoitu huone. Tätä voitaisiin edistää mm. sisällyttämällä tämä näkökulma sosiaali- ja terveydenhuollon laatustandardeihin.

Myös työsuojelun ammattilaisten, tutkijoiden ja viranomaisten panosta saatettaisiin tarvita, mikäli hellejaksot yleistyvät, koska monet työt tulee tehdä riippumatta olosuhteista. Nykyiselläänkin työsuojeluviranomaiset ovat normittaneet työsuojelulliset minimi- ja maksimilämpötilat.

Paikallisiin ongelmiin erityisesti Suur-Helsingin alueella lienee syytä varautua ennakkosuunnittelulla. Tällöin tulee kyseeseen kansainvälisten ennakkovaroitusjärjestelmiin (esimerkiksi Lissabonin, Chicagon ja Toronton ennakkovaroitusjärjestelmät) liittyvän keskustelun seuraaminen.

Lissabonin ICARO-ennakkovarautumisjärjestelmä tuotti varoitussignaalin jo viisi päivää ennen Ranskan tapahtumien hallitsematonta kehitystä. Tiedotusvälineet olivat kuitenkin enemmän kiinnostuneita samaan aikaan riehuvista metsäpaloista, mikä viivästytti terveysviranomaisten sanoman perille menoa ja näin myös suur Lissabonin alueella ja muuallakin pääasiassa kaupungistuneilla alueilla Portugalissa koettiin ylikuolevuutta (noin 2100 vanhusta).

Myös osin ilmastollisten muutosten myötä eläimistä ihmisiin tarttuvien tautien tai vektorivälitteisten tautien esiintyvyydessä tapahtuvat muutokset lisäisivät tarvetta maa- ja metsätalous- sekä terveysviranomaisten sekä niiden alaisten tutkimuslaitosten väliselle yhteistyölle. Mahdollisten infektiosairauksiin liittyvien esiintyvyysmuutosten seurannan ja torjunnan kehittämisessä ilmastonmuutoksiin liittyvät näkökohdat on otettava huomioon. Leväkukintojen yleistyminen vesistöissä voi vaatia viranomaistoimia ja valistusta.

Aivan ratkaisevaa ihmisten terveyden kannalta on talouden kantokyvyn kehittyminen. Mikäli talous jatkaa vakaalla uralla, ei suurempia ongelmia ole näköpiirissä, koska ihminen on monin eri keinoin suojannut itsensä ympäristön haittoja vastaan.

Ilmastollisiin ääri-ilmiöihin varautumisessa sähkön jakelun turvaaminen kaikissa olosuhteissa on ympäristöterveyden näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää. Tähän voidaan päästä pitkäjänteisellä energiapolitiikalla ja valmiussuunnittelua tehostamalla. Jälkimmäinen tarkoittaa panostusta mm. riittävien varajärjestelmien turvaamiseen ilmastollisissa erityistilanteissa.

Sopeutumistutkimus

Nykyinen Kansanterveyslaitoksen ja muiden toimijoiden infektiotautien seurantajärjestelmiin pohjautuvaan tautien kartoittamiseen ja niiden riskitekijöiden tutkimiseen on liitettävä nykyistä järjestelmällisemmin ilmastonmuutosnäkökulma.

Kansanterveyslaitoksen yhdessä muiden instituutioiden kanssa tulee seurata kansainvälistä kehitystä ilmastonmuutoskeskustelussa ja -tutkimuksessa siltä osin, kun se vaikuttaa terveydensuojeluun ja sen järjestämiseen Suomessa.

Vaikka edellä on pääasiassa käsitelty lämpenemiseen liittyviä kysymyksiä, Suomessa on edelleen tarvetta lisätä tietämystä erityisesti kylmien jaksojen terveysvaikutuksista. Ne ovat kokemuksen ja tieteellisen tiedon valossa vaikeita hallita.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista sosiaali- ja terveydenhuollossa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Terveydenhuollon kapasiteetin turvaaminen vastaaman muuttuneita ilmasto-olosuhteita * Yhteistyö ilmastotutkijoiden sekä terveyden- ja sosiaalihuollon välillä* STM:n erityistilanneoppaan mahdollinen täydentäminen hellejaksojen osalta Energiapolitiikalla pyrittävä siihen, että sähkön jakelu tai sen riittävyys turvataan
	Tutkimus ja tiedotus	Tiedottaminen muuttuvan ilmaston vaaroista, esimerkiksi lämpöaallot* Erityistilanteisiin liittyvät tutkimukset ja niiden seuraaminen sekä niihin liittyvän tiedotuksen organisoiminen Tiedotus leväkukintojen vaaroista* Tiedotus tartuntatautien riskin kasvamisesta*	Erityistilanteisiin liittyvät tutkimukset ja niihin liittyvän tiedotuksen organisoiminen
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Kaupunkisuunnittelun kehittäminen kaupunkien lämpösaarekeilmiön hallinnassa* Sähkönjakelun ja tuotannon varajärjestelmiin kiinnitettävä huomiota valmiussuunnittelussa	Ilmastoinnin ja riittävän tuuletuksen turvaaminen vanhainkodeissa ja sairaaloissa esimerkiksi laatusuosituksilla*
Yksityinen			Lisääntynyt ilmastointi***

Matkailu ja luonnon virkistyskäyttö

Toimijoiden sopeutumiskyky

Suomen talvimatkailun vetovoimatekijä on lumi, mikä tekee alasta haavoittuvan ilmasto- ja lumiolosuhteiden muutoksille. Kesämatkailun ei arvioida olevan yhtä haavoittuvaa ja sopeutumistarpeen arvioidaan olevan pienempi. Sopeutumistoimien suunnittelun ja toteuttamisen arvioidaan vievän matkailussa ja virkistyskäytössä 5–20 vuotta.

Matkailun edistämiskeskus on tehnyt matkailun skenaariokuvaukset vuoteen 2020 asti. Näissä vähälumisten talvien yleistyminen talvella on otettu huomioon. Maakuntien liitot vastaavat matkailun alueellisesta kehittämisestä ja lähes jokaiseen maakuntaan on laadittu maakunnallinen matkailustrategia. Strategiat laaditaan noin 3–4 vuodeksi kerrallaan ja ne tarjoavat valmiin alueellisen tason suunnitteluvälineen ilmastonmuutoksen ottamiseksi huomioon.

Suomen hiihtokeskusten arvioidaan toimivan 10 vuoden suunnitteluaikajänteellä, joten ilmastonmuutoksen huomioonottaminen talvimatkailun suunnittelussa on periaatteessa mahdollista. Viime vuosina hiihtokeskusten investoinneista 70–80 % on suuntautunut rinneolosuhteiden parantamiseen. Kansainvälisesti arvioidaan, että suurimmalla osalla matkailuyrittäjistä tieto ilmastonmuutoksesta ja valmius sopeutumiseen ovat rajallisia. Suomessa tilanteen arvioidaan olevan samansuuntainen.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Lyhyellä aikavälillä matkailuun ja virkistyskäyttöön ei ole vielä riittävää tietopohjaa linjata erityisiä sopeutumistoimenpiteitä. Ilmastonmuutos tulisi integroida alueellisiin ja muihin matkailustrategioihin ja varmistaa tutkimustiedonkulku matkailuyrittäjille ja yksityisille toimijoille. Näin kasvatetaan myös matkailun toimijoiden tietopohjaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja sopeutumisesta.

Kesämatkailu

Kesämatkailussa ja -virkistyskäytössä täytynee ottaa tulevaisuudessa huomioon pidentyvä sulan maan aika ja kesäsesonki virkistysalueiden suunnittelussa. Kesäkauden pidentyminen nostanee käyttöpainetta kesävirkistysalueilla, minkä vuoksi turisteja ja luonnon virkistyskäyttäjiä voi olla tarvetta ohjata pois herkimmiltä ja kulumiselle alttiimmilta luontokohteilta. Suomen parantunutta asemaa kesämatkailumaana kannattaa hyödyntää.

Talvimatkailu

Talvimatkailun mahdollisia ilmastonmuutokseen sopeutumisstrategioita ovat joko talvimatkailun kehittäminen tai vaihtoehtoisten, lumesta vähemmän riippuvaisten, matkailustrategioiden kehittäminen. Talvimatkailun edellytyksiä voidaan parantaa selvittämällä mahdollisuuksia lisätä keinolumetuksen taloudellisuutta ja kehittämällä yhteistyötä matkailuyrittäjien kesken. Toisaalta varsinkin Etelä-Suomessa talvisesongin lumiriippuvaisten palveluiden oheistarjontaa kannattaisi kehittää ja sitä myötä vähentää elinkeinon haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle. Tämä kannattaa myös tekolumen käytön ekologisten haittapuolien takia. Laajasti sovellettavia merkittäviä vaihtoehtoja lumiriippuvaiselle talvimatkailulle Suomessa ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Soppeutumistutkimus

Ilmastonmuutoksen vaikutusten lisäksi tulee kartoittaa alan haavoittuvuutta ja mahdollisia sopeutumisstrategioita haittojen minimointiin ja hyötyjen maksimointiin. Matkailun ja luonnon virkistyskäytön toimijat tarvitsevat poikkisektoraalista tutkimusta mm. vuodenaikaisia ennusteita lämpötilasta ja sadannasta sekä niiden alueellisista muutoksista. Soveltavan tutkimuksen haasteena ovat mm. elinkeinovaikutukset, kannattavuuden ja kestävän matkailun tutkiminen.

Seurantatutkimusten tekeminen on olennaista, jotta matkailun ja luonnon virkistyskäytön muutoksia ja sen syitä voidaan arvioida. Luonnon virkistyskäytön valtakunnallisen inventointi (LVVI) -tutkimuksen jatkaminen on yksi osa seurantaa, aluekohtaisen kävijäseurannan tekeminen on valtion ja kuntien virkistysalueilla yhtä lailla tarpeellista. Ulkoilutilastojen avulla tehtävän seurannan lisäksi tarvitaan mallintamista ennusteiden laatimiseksi.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista matkailussa ja luonnon virkistyskäytössä. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutokseen sopeutumisen integroiminen matkailustrategioihin* Lisääntyvän sulan ajan retkeilyn huomioonottaminen virkistysalueiden suunnittelussa ja käytössä*** Talvimatkailun oheistarjonnan kehittäminen lumiriippuvuuden vähentämiseksi*
	Tutkimus ja tiedotus	Tutkimuksen lisääminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksista että sopeutumisesta ilmastonmuutokseen* Tutkimustulosten välittäminen yksityisille toimijoille*
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset		Keinolumetuksen kehittäminen*
Yksityinen		Talvimatkailun oheistarjonnan kehittäminen lumiriippuvuuden vähentämiseksi*	Keinolumen käytön taloudellisuuden parantaminen laskettelurinteissä ja käytön mahdollisuuksien selvittäminen laajemmin murtomaahiihdossa* Matkailutapojen muuttuminen*** Luonnon virkistyskäyttötapojen muuttuminen***

Vakuutustoiminta

Toimijoiden sopeutumiskyky

Taloudellisten muutoksien ennakoimiseen tarvitaan yksityiskohtaisempia tietoja ilmastonmuutoksen todennäköisyyksistä ja vaikutuksista. Tulevaisuuden tapahtumat eivät välttämättä etene lineaarisesti, vaan ne saattavat muuttua esim. ihmisen toiminnan johdosta. Vakuutusyhtiöille yleisesti myrskyt eivät ole riskiltään mitenkään poikkeuksellisia. Jälleenvakuutusmarkkinat ovat toimivia ja jakavat maantieteellistä riskiä tehokkaasti. Katastrofiriskien rahoitus on tänä päivänä mahdollista erilaisten rahoitusinstrumenttien avulla. Suurin riski yksittäisen vakuutusyhtiön kannalta sisältyykin katastrofivahinkojen hinnoitteluun ja jälleenvakuutussuojan riittävyyteen. Muista maista poiketen Suomessa on vielä vähän sattunut huomattavia luonnonilmiövahinkoja. Suomen vuoden 2004 kesän tulvia Keski-Euroopassa tuskin edes pantaisiin merkille. Suomessa vakuutusalalla on vielä aikaa varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vahinkoihin, mutta luultavasti vuoden 2004 tulvat tulevat aiheuttamaan kuitenkin kotimaisissa vakuutusyhtiöissä keskustelua ja linjanvetoa sääilmiöiden korvattavuuden suhteen. Vaikka tulvien aiheuttamat konkreettiset ongelmat koskettavat lähinnä suunnittelua, rakennusvalvontaa ja kunnallistekniikkaa, vakuutusyhtiöt kuitenkin arvioivat tulvariskin ja hinnoittelevat riskin sen mukaisesti.

Jos osa riskeistä muodostuu niin suuriksi, ettei niiden vakuuttaminen ei ole kannattavaa, ne voidaan luokitella uudelleen vakuutuskelvottomiksi, nostaa omavastuuta tai laskea korvattavan summan kattoa. Esimerkiksi Saksassa saa rakentaa vaikka joen rantaviivalle, mutta omistajalle rakennusluvan myönnön yhteydessä ilmoitetaan, ettei tulvavahinkovakuutusta kohteelle saa yhtiöistä. Myös riskien ollessa suuria voidaan riskiä pienentää jakamalla vakuutustaakka toisten vakuutuslaitosten kesken. Jälleenvakuutuksen saaminen tosin voi olla vaikeaa, ja vaikka sellaisen saisikin, kustannukset saattavat nousta niin suuriksi, että se ei ole enää liiketaloudellisesti kannattavaa. Erilliset suuren riskin vakuutukset saattavat myös muodostua kuluttajille liian kalliiksi, jolloin niiden tarjolla ololla ei ole merkitystä.

Myös vakuutusyhtiön koon kasvattaminen, toiminnan laajentaminen ja monipuolistaminen vaikuttavat sopeutumiskykyyn. Eräs mahdollisuus on vaikuttaa riskin vähentämiseen esimerkiksi tarjoamalla asiakkaille vakuutusmaksualennuksia tiettyjen turvatoimien käyttöönottamiseksi. Vakuutusalalla on hyvät mahdollisuudet mukautua ja selvitä ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikutuksista, koska sillä on useita keinoja rajoittaa sen korvattavaksi tulevia vahinkoja. Toisaalta ilmastonmuutoksen aiheuttamat uudet muuttuvat tilanteet, jotka ovat vain osin hallittavissa olevia, tarjoavat vakuutusalalle suuria kehittämisnäkymiä uusien vakuutustuotteiden muodossa. Jo nyt Suomessa eräät yhtiöt korvaavat ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vahinkoihin rinnastettavia vahinkoja tietyissä vakuutusehdoissa mainituissa tilanteissa. Luonnonmullistukset saattavat myös aiheuttaa kasvanutta kiinnostusta vakuuttamista kohtaan.

Vakuutusyhtiöt luottavat yleisesti kykyynsä arvioida taloudellisia muutoksia tulevaisuudessa. Vakuutusyhtiöt saattavat kuitenkin joutua muuttamaan tätä päätöksenteon peruslähtökohtaa enemmän ilmastonmuutos huomioonottavaksi. Vakuutusala on esimerkiksi osoittanut kiinnostusta yhteisen vakuutuspoolin perustamiselle tulvavahinkojen korvaamiseksi. Tulvavahinkojen korvaamiseen on esitetty mallia, jossa valtion osuus tulisi budjetista ja vakuutusyhtiöiden varat pooliin kerättäisiin korotettuina vakuutusmaksuina kotivakuutuksen ottajilta.

Suomessa tulvavakuuttamisen ongelma on siinä, että vakuutusriski kohdistuu vain pienehköön joukkoon vakuutuksenottajia, mikä tarkoittaa, että suurin osa suomalaisista on tulvavahinkovaaran ulkopuolella. Jos kaikkien vakuutuksenottajien tulisi ottaa tulvavakuutus esimerkiksi pakollisesti palovakuutuksen yhteydessä (kuten eräissä valtioissa), tarkoittaisi tämä sitä, että suurin osa vakuutuksenottajista maksaisi vakuutusmaksuissaan pienen vähemmistön riskejä.

Yhteisen tulvavakuutuspoolin perustaminen edellyttäisi laajaa myös ulkomaisten yritysten osallistumista pooliin, koska järjestelmässä riskit ja niistä aiheutuvat kustannukset jaetaan. Jos pooliin kuulumattoman yhtiön ei täytyisi osallistua asianomaisista riskeistä johtuvien kustannusten korvaamiseen, olisi se epätasapuolista muita vakuutusyhtiöitä kohtaan. Tämä saattaisi edellyttää muutoksia lainsäädännössä.

Tulvavakuuttamisen osalta vaihtoehtoina voidaan tulevaisuudessa tarkastella 1) Ruotsin mallin mukaista markkinaehtoista tulvavakuutusta omavastuuosuuksineen, siihen liittyvine jälleenvakuutuksineen ja riskien jakamisine vakuutuksenottajien kesken tai 2) Norjan mallin mukaista poolimallia, jossa tulvavakuutus liittyy myrskyvakuutukseen. Eräs vaihtoehto voisi olla, että tulvavakuutus olisi pakollinen vain tulvakarttojen määrittelemillä riskialueilla. Näin on mm. Norjassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Espanjassa.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Kehitetään julkista ja/tai yksityistä vakuutusjärjestelmää, jolloin kuitenkin tehtäväjako julkisen ja yksityisen vakuuttamisen osalta tulisi olla selkeä (tulvavakuuttaminen, vakuutuspoolit).

Ilmastonmuutokseen sopeutumista voidaan edistää mm. kehittämällä uusia taloudellisten riskien hallintatuotteita, levittämällä riskiä joukkovelkakirjojen ja johdannaisten avulla. Kohteen haavoittuvuutta voidaan vähentää hallitsemalla vahinkoja. Parannetaan tuhoista elpymistä.

Riskejä voidaan vähentää teknologian kehittämisellä, ympäristönhoidolla, maankäytön suunnittelulla, rakennusten suunnittelulla ja kaavoituksella sekä viemäröinnillä.

Haavoittuvuutta voidaan vähentää ennakoivalla suunnittelulla ja mallintamisella, vakuutuksen antajien ja viranomaisten toiminnalla. Tällaisia keinoja ovat muun muassa: hintojen nostaminen, vanhojen vakuutusten päättäminen tai irtisanominen, vakuutusmäärän rajoittaminen, vakuutustekniset keinot vastuun rajaamiseksi eli jätetään vakuutusriskiä osittain vakuutuksenottajan kannettavaksi (omavastuuosuus) vakuutuslainsäädännön kehittäminen, valtakunnallisten tulvakarttojen laadinta.

Myös ennakkotoimien kehittäminen on tarpeellista vahinkojen välttämiseksi. Tällaisia ovat mm. vakuutusyhtiöiden ohjeistukset, päivittäiset, kausittaiset ja vuosittaiset poikkeuksellisen sään tiedotukset, merialueille tai sisävesille annettavat myrsky- tai kovan tuulen varoitukset, maa-alueille annettavat varoitukset vaarallisen voimakkaasta tuulesta, metsäpalovaroitukset, ajelehtimislaskelmat vesialueille, jäänkertymisvaroitukset, kemikaalionnettomuuksien seurausten arviointi, säteilyvalvonta, ulkoilman otsonivaroitukset jne.

Tuotekehityksellä ja aktiivisella tiedottamisella voidaan selkiyttää vakuutuksia ja vastuita. Myös vakuutuksenottajien roolin korostaminen on tärkeää vahingontorjunnassa.

Sopeutumistutkimus

Vakuutusalalla ilmastonmuutokseen liittyvän tutkimusaktiviteetin taso on ollut Suomessa hyvin matala. Tulevia tutkimustarpeita ovat muun muassa riskien mallinnuksen ja tutkimuksen lisääminen käyttäen hyväksi olemassa olevia ilmastonmuutosskenaarioita eikä niinkään perinteistä historiallista aineistoa, jota esimerkiksi on käytetty katastrofimallien pohjana. Tällöin saataisiin ennakoitua pienen mittakaavan tapahtumat, jotka ovat katastrofeja paljon yleisempiä, kuten metsäpalot, salamaniskut ja paikalliset tulvat. Yhteistyö eri vakuuttajien ja ilmastotutkijoiden kanssa olisi hyödyllistä myös kustannusten jakamiseksi.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista vakuutustoiminnassa.. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutoksen huomioiminen ja ennakoiva suunnittelu ja mallintaminen ympäristönhoidossa, maankäytön ja rakennusten suunnittelussa ja kaavoituksessa sekä viemäröinnissä* Vakuutuspoolin kehittäminen yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa*
	Tutkimus ja tiedotus	Riskien mallinnus ja tutkimus käyttäen hyväksi olemassa olevia ilmastonmuutosskenaarioita* Ennakkotoimien kehittäminen tarpeellista vahinkojen välttämiseksi*
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Teknologian kehittäminen riskien vähentämiseksi*
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Vakuutuslainsäädännön kehittäminen*
Yksityinen		Vakuutuksien ja vastuiden selkiyttäminen* Ennakoiva suunnittelu ja mallintaminen* Yksityisten vakuutusjärjestelmien kehittäminen ottamaan ilmastonmuutos huomioon* Uusien taloudellisten riskien hallintatuotteiden kehittäminen* Levitetään riskiä joukkovelkakirjojen ja johdannaisten avulla*

Sopeutumistarve maapallon muilla alueilla tapahtuviin muutoksiin

Sopeutuminen on luonteeltaan paikallista toimintaa, kun taas päästöjen rajoittaminen vaikuttaa ilmastonmuutokseen maailmanlaajuisesti. Asetelmaa täydentävät kuitenkin sopeutumisen ja ilmastonmuutosten vaikutusten maailmanlaajuiset kytkennät ja välittyminen alueelta toiselle.

Eri maiden kyky sopeutua ilmastonmuutokseen

Sivulla Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa: Vaikutukset maailmanlaajuisesti ja Euroopassa on kuvattu ilmastonmuutoksen vaikutuksia maailmanlaajuisesti ja Euroopassa. Maiden valmiudet varautua ja sopeutua ilmastovaikutuksiin vaihtelevat suuresti. On arvioitu, että suurimmat sopeutumisen haasteet ovat kehitysmaissa. Useissa köyhimmissä maissa jo nyt ilmasto koettelee esimerkiksi ruuan tuotantoa. Kuivuuden vaivaamilla alueilla saattaa tilanne entisestään pahentua ja johtaa väestön siirtymiseen uusille asuinpaikoille. Parempien elinolojen ja työn löytäminen muuttamaan joutuneille, yleensä kouluttamattomille ja köyhille ihmisille olisi erittäin vaikeaa, mikä voimistaisi edelleen köyhyyttä. Merenpinnan nousu on esimerkki pitkän aikavälin vaikutuksista, joihin sopeutuminen vaatisi paikallisilta asukkailta ja infrastruktuurilta suuria kustannuksia ja valtaisaa muutosta. Ei ole poissuljettua, että tämäntapaiset vaikutukset saattavat synnyttää konflikteja ja olla myös globaali turvallisuusuhka. Vaurailla mailla on eri mahdollisuudet kuin köyhillä mailla sopeutua ilmastonmuutokseen. Esimerkiksi Hollanti pystyy varautumaan tilanteeseen rakentamalla patoja, mutta Bangladeshissa asianlaita on toinen ja ilmastovaikutusten kehittyessä tilanne voi kehittyä osin hallitsemattomaksi.

Kehitysmaissa sopeutumisen haasteet ovat suuret. Toisaalta ilmastonmuutoksesta tai kehitysongelmista johtuvien ongelmien erottelu on vaikeaa. Ilmastonmuutos pahentaa kuitenkin jo olemassa olevia kehitysongelmia. Ilmastoasioiden parempi huomioon ottaminen kehitysyhteistyössä olisi tarpeen., esimerkiksi vesihuollon sekä maa- ja metsätalouden yhteistyössä. Tämä merkitsee myös haasteita Suomen kehitysyhteistyön suunnittelussa. Toisaalta ilmastonmuutokseen sopeutumistarve voi tarjota köyhille maille myös mahdollisuuksia (kestävälle kehitykselle pohjautuva yhteiskunta- ja energiasektorin suunnittelu, teknologian siirto ynnä muuta).

Sopeutumiskysymykset koskettavat yhtä lailla teollisuusmaita, vaikkakin niillä on yleisesti ottaen hyvät edellytykset varautua muutoksiin ja sopeutua. Ilmastonmuutoksen sopeutumista ja vaikutuksia on arvioitu useissa maissa, mutta varsinaisia ohjelmia on tehty vielä harvoin.

Ilmastonmuutoksen maapallonlaajuisten vaikutusten ja sopeutumisen liittymäkohdat toimialoihin Suomessa

Toimialojen sopeutumistarve muualla tapahtuviin muutoksiin juontuu erilaisista kytkennöistä. Ilmastolle herkkää maataloutta EU:n maatalouspolitiikka säätelee todennäköisesti jatkossakin vahvasti. Matkailu taas on toimiala, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat suoraan näkyä kuluttajien mieltymyksissä ja valinnoissa. Vaikutukset voivat olla yleisiä tai heijastua toimialalta toiselle. Esimerkiksi vedenpuutteesta kärsivillä alueilla mahdollisesti kehittyvät konfliktit saattavat heijastua Suomeen maailmanlaajuisina turvallisuuskysymyksinä. Myös turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa (VNS 6/2004) on nostettu esille ympäristöongelmien turvallisuuspoliittisten kytkennät ja maailmanlaajuisen kehityksen kuten ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomeen sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksien ennakoiminen ja niihin varautuminen.

Suomen sopeutumistarpeesta maapallon muilla alueilla tapahtuviin muutoksiin voidaan esittää vasta alustavia arvioita. Tieto tarkentuu, kun vaikutustutkimus etenee ja myös sopeutumiskysymykset saavat huomiota tehdyissä selvityksissä.

Alustavia arvioita maailmanlaajuisten ilmastovaikutusten heijastumisesta eri toimialoille Suomessa

Toimiala	Liittymäkohdat
Maatalous- ja elintarviketuotanto	Epävarmuus nykyisten suurten tuotantoalueiden tuotannon tason säilymisestä Lisääntynyt suomalaisten elintarvikkeiden kysyntä Kehitysmaiden elintarvikehuollon epävarmuus muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa
Metsätalous	Maailman metsävarojen vähentyminen ja sen vaikutukset Suomen metsäsektorille Metsävarojen lisääntyminen boreaalisella vyöhykkeellä ja sen vaikutukset Suomen metsäsektorille
Vesivarat	Vesivarojen ehtyminen maapallon eri alueilla; vaikutukset vedenvientimahdollisuuksiin Suomesta jne. Konfliktiherkkyyden kasvaminen kuivien alueiden maiden välillä, jotka pyrkivät hyödyntämään samoja vesivaroja ja tämän heijastusvaikutukset Suomeen
Matkailu	Alueelliset ilmastovaikutukset esim. Välimerellä ja Alpeilla saattavat vaikuttaa matkailijoiden mieltymyksiin tavalla, joka heijastuu Suomen matkailuun
Liikenne	Koillisväylän jääolosuhteiden mahdolliset muutokset heijastuvat Suomen meriliikenteeseen
Energia	Norjan ja Ruotsin sateet; sähköntuontimahdollisuus
Vakuutus	Jälleenvakuutus

Sopeutumistoimenpiteet sekä toiminta- ja rahoitusmekanismit

Kehitysmaiden sopeutumisstrategioita ja käytännön sopeutumistoimia tuetaan ilmastosopimuksen rahoitusmekanismin GEF:n (Maailman ympäristörahasto) kautta. Lisäksi sopeutumistoimia tuetaan kahdenvälisellä kehitysavulla. Suomella on esimerkiksi kaksi säähavainnointihanketta, joiden avulla parannetaan kehitysmaiden valmiuksia sopeutua ilmastonmuutokseen. Toinen näistä hankkeista on Mosambikissa ja toinen Karibian alueen pienillä saarilla.

Ympäristö on Suomen kehitysyhteistyön läpileikkaava teema, joka tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen on saatava osaksi esimerkiksi maaseudun ja kaupunkien kehittämistä koskevia hankkeita. Lisäksi kansainvälisten ympäristösopimusten toteutuksen tuki kehitysmaissa on yksi Suomen kehitysyhteistyön painopisteitä. Tässä työssä myös ilmastonmuutoksen sopeutuminen tulee ottaa huomioon.

Sopeutumisen kytkennät päästöjen rajoittamiseen

Ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vaurioihin liittyviä riskejä. Oikeanpuoleisessa kuvassa kukin pylväs vastaa yhtä ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien aluetta. Pylväiden värit kuvaavat riskin tai vaikutuksen tasoa. Valkoinen kuvaa riskitöntä tasoa tai lähes olemattomia vaikutuksia, ja sävyn tummeneminen kuvaa laajempaa/suurempaa haittaa tai riskiä. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on IPCC:n skenaarioiden perusteella lasketut lämpötilan muutoksen kehittymisen arviot tällä vuosisadalla. Lähde: IPCC:n kolmas arviointiraportti.

Ilmastosopimuksen tavoitteena on ’rajoittaa kasvihuonekaasujen pitoisuudet sellaiselle tasolle, että estetään ilmakehässä tapahtuvat seurauksiltaan vaaralliset muutokset’. Päästöjä pitäisi vähentää niin, että ruuantuotanto ja talous eivät vaarannu ja että ekosysteemeillä on aikaa sopeutua muutoksiin. Päästöjen rajoittamisen ja ilmastovaikutusten välillä on yhteyksiä: mitä aikaisemmin ja mitä voimakkaammin päästöjä rajoitetaan maailmanlaajuisesti, sitä pienempiä ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarve.

IPCC:n kuva ilmastonmuutoksen aiheuttamiin vaurioihin liittyvistä riskeistä (’reasons for concern’) esittelee päästömäärien kehityksen, lämpenemistasojen ja arvioitujen riskien välisiä yhteyksiä. Strategiaraportissa tarkastellaan IPCC.n esityksen huolenaiheista kansallisella tasolla sään ääri-ilmiöitä ja vaikutuksia monimuotoisuuteen. Suuren luokan riskit kuten vaikutukset Golf-virtaan ja mannerjään lohkeaminen eivät sisälly tarkasteluun, kuten raportin johdannossa todetaan.

Sekä sopeutuminen että päästökehityksen hillitseminen ovat tapoja hallita ilmaston muuttumiseen liittyvää riskiä. Sopeutumistoimiin ryhdytään paikallisten ilmiöiden ja riskien takia. Ilmastonmuutoksen hillitsemistoimet liittyvät ennen muuta koko ilmastojärjestelmän riskien hallintaan ja tätä kautta ne johtavat sopeutumistarpeen ja ilmastonmuutoksista muutoksista aiheutuvien vaurioiden vähentämiseen.

Sopeutumisen ja hillitsemisen yhteismitallistamminen on vaikeaa, samoin niihin liittyvien globaalien ja paikallisten tekijöiden. Käytössä ei ole vielä tarvittavaa tietämystä eikä menetelmiä esimerkiksi siihen, että voitaisiin laskea globaalilla tasolla eri päästövähennystasojen, sopeutumiseen tarvittavien tai ilmastovahingoista ja eduista johtuvien kustannusten ja hyötyjen määriä. Päästövähennyksen kustannukset ajoittuvat lähelle nykyaikaa, ja niiden suorat ilmastohyödyt eli vähentynyt sopeutumistarve ja pienemmät sopeutumisesta ja vaurioista aiheutuvat kustannukset taas toteutuvat kymmenien vuosien päästä. Useita ennakoituja vaikutuksia on vaikea arvioida rahassa.

Läpileikkaavia kysymyksiä

Hallinnon valmiuksien kehittäminen

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian toimeenpanon lähtökohtana on, että ilmastonmuutoksen vaikutusten yksityiskohtainen arviointi ja sopeutumistoimenpiteiden määrittämien liitetään osaksi toimialojen ja laitosten omaa toimintaa: suunnittelua, toimeenpanoa ja seurantaa.

Toimialojen edellytyksissä on eroja ilmastonmuutoksen vaikutusten ja sopeutumistoimien määrittelemiseksi. Osa toimialoista, kuten maa- ja elintarviketalous, metsätalous, vesivarat, liikenne ja energiantuotanto, ovat jo nykyisin välittömästi tekemisissä ilmasto- ja säätekijöiden kanssa ja niiden toimintaa sopeutetaan ilmasto- ja säätekijöiden mukaan. Toimialojen kesken on myös eroja suunnittelun ja toimeenpanon aikajänteen välillä. Vaikka toimialojen edellytykset vaikutusten arvioinnin ja sopeutumistoimien määrittämisessä ovat eri tasolla, asettaa ilmastonmuutos uusia haasteita koko hallinnolle. Kaikilta toimialoilta edellytetään kunkin hallinnonalan omien valmiuksien arviointia ja kehittämistä, tutkimustiedon käytön tehostamista sekä tehostunutta koordinaatiota ja yhteistyötä eri hallinnonalojen (sektoriviranomaisten sekä alue- ja paikallisviranomaisten), laitosten ja toimijoiden kesken.

Viranomaisten yleisiin keinovalikoimiin kuuluvat hallinnolliset keinot ja suunnittelu, normatiiviset (lainsäädännölliset) ja taloudellis-tekniset keinot. Toimialakohtaiset toimenpidelinjaukset on kuvattu toimialoittain edellisissä luvuissa. Muita keinoja, kuten havainnointi- ja varoitusjärjestelmiä, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä koulutusta ja viestintää, käsitellään jäljempänä. Viranomaisilla ja toimijoilla on käytettävissä myös useita keinovalikoimia (palo- ja pelastustoimi, sairaanhoito, järjestyksenpito) mahdollisissa poikkeusolosuhteissa, mutta niitä ei ole käsitelty tarkemmin tässä strategiassa.

Hallinnon valmiuksien kehittäminen ilmastonmuutoksen vaikutusten ja sopeutumisen osalta voidaan tehdä useiden erilaisten työkalujen ja järjestelmien osana. Jäljempänä kuvataan yksityiskohtaisemmin ympäristöjärjestelmiä, ympäristövaikutusten arviointia ja riskinhallintajärjestelmiä sekä niiden kehittämismahdollisuuksia ilmastonmuutoksen sopeutumisnäkökohtien sisällyttämiseksi osaksi toimialojen suunnittelua, arviointia ja johtamista.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja sopeutumisen sisällyttäminen osaksi hallinnon toimintaa edellyttää tutkimusta ja menetelmien kehittämistä. Haasteellista on se, että ilmastonmuutos, sen vaikutukset ja sopeutumistoimet ajoittuvat hyvin pitkälle ajanjaksolle, ovat vaikutussuhteiltaan hyvin monimutkaisia ja niihin liittyy vielä merkittäviä epävarmuuksia. Toisaalta useiden hankkeiden, ohjelmien ja suunnitelmien aikajänne on lyhyempi ja toimenpiteiden syy- ja seuraussuhteet sekä vaihtoehtojen muodostaminen ovat selkeämmin määriteltävissä kuin ilmastonmuutoksen edellyttämässä tarkastelussa. Tästä huolimatta ilmastonmuutos voidaan sisällyttää jo nyt soveltuvin osin osaksi ympäristöjärjestelmiä, ympäristövaikutusten arviointia ja riskien hallintaa.

Ympäristöjärjestelmät

Eri laitokset ja hallinnonalat ovat viime vuosina kehittäneet ympäristöasioiden hoitoa eli kielteisten ympäristövaikutusten vähentämistä ja ympäristöongelmien ennaltaehkäisyä ympäristöjärjestelmien avulla. Ympäristöjärjestelmä on systemaattinen koko laitoksen tai hallinnonalan kattava kokonaisuus, jonka yhtenä osana on yleensä ympäristöohjelma.

ISO 14001 -standardin mukaisen ympäristöjärjestelmän päävaatimusten osa-alueet: Ympäristöpolitiikka. Ympäristöpolitiikassa tulee määritellä organisaation ympäristötyön päämäärät ja tavoitteet ja siinä tulee ottaa huomioon organisaation toiminnan luonne, laajuus ja ympäristövaikutukset. Ympäristöpolitiikassa tulee sitoutua jatkuvaan parantamiseen ja ympäristön pilaantumisen ehkäisyyn sekä asiaankuuluvan lainsäädännön ja määräysten noudattamiseen. Suunnittelu. Suunnittelussa keskeisiä huomioitavia asioita ovat organisaation kannalta olennaisten ympäristönäkökohtien sisällyttäminen, lakisääteiset ja muut vaatimukset, päämäärät ja tavoitteet sekä ympäristöasioiden hallintaohjelmat. Järjestelmän toteuttaminen ja toiminnot. Toteuttamiseen ja toimintoihin sisältyvät ympäristöasioiden hoidon organisointi ja vastuutus, koulutus, tietoisuus ja pätevyys, tiedonkulku, ympäristöjärjestelmän dokumentointi, asiakirjojen valvonta, toimintojen ohjaus sekä valmius ja toimiminen hätätilanteissa. Seuranta ja korjaavat toimenpiteet. Näihin kuuluvat muun muassa seurantatiedon kokoaminen, korjaavat ja ehkäisevät toimenpiteet sekä ympäristöjärjestelmän auditoinnit. Johdon katselmus. Säännöllisesti toteutettavien johdon katselmuksien tulisi hyödyntää seurantatietoa ja auditointituloksia, päämäärien ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyvää tietoa, sidosryhmien palautetta ja analysoida ympäristöjärjestelmän soveltuvuutta ja antaa suuntaviivoja kehittämistyölle.

Järjestelmässä hahmotetaan yleisen tavoitteenasettelun (strategian) lisäksi keinot tavoitteiden toteuttamiseksi (ohjelma), sekä liitetään nämä toiminnan seurantaan ja kehittämiseen. Osana sopeutumisstrategian toimeenpanoa ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutuminen sisällytetään osaksi laitosten ja hallinnonalojen johtamis- ja ympäristöjärjestelmiä soveltuvin osin.

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Ympäristövaikutusten arvioinnissa tunnistetaan ja arvioidaan yksittäisten hankkeiden tai suunnitelmien ja ohjelmien myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia ihmisiin, luontoon, rakennettuun ympäristöön ja luonnonvaroihin. Lakia ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) sovelletaan hankkeisiin, joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (268/1999) sisältää ne hankkeet, joihin on sovellettava YVA-menettelyä. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus ovat laatineet ohjeet suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistoimien näkökohdat voidaan jo nyt soveltuvin osin sisällyttää osaksi ympäristövaikutusten arviointia suunnitelma- ja ohjelmatasolla mutta tulevaisuudessa tarvitaan arviointimenetelmien edelleen kehittämistä ja kokemusten kartuttamista.

Riskin arvioinnista on muodostunut yleisesti käytetty menettelytapa, jonka avulla toimialalla ja organisaatiossa varaudutaan yksilöön, yritykseen, omaisuuteen tai taloudelliseen toimintaan, yhteiskuntaan tai ympäristövahinkoon kohdistuviin odottamattomiin seurauksiin. Riskin suuruuden ja todennäköisyyden tunnistamisen (riskianalyysi) lisäksi tarvitaan riskin merkittävyyden arviointia eli hyväksyttävän riskitason määrittämistä. Esimerkiksi teknisten järjestelmien riskianalyysistandardin (SFS-IEC 60300-3-9) lähestymistavan mukaan riskianalyysiä tarvitaan (i) tunnistamaan vaarat, (ii) arvioimaan riskien suuruus, niiden vakavuus ja todennäköisyys, (iii) tunnistamaan lähestymistavat vaarojen ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi, (iv) tarjoamaan informaatiota päätöksentekijöille, ja (v) täyttämään viranomaisvaatimukset. Ympäristöriskillä tarkoitetaan yleisesti riskiä, joka aiheuttaa ympäristövahinkoa eli seuraukset kohdistuvat maahan, veteen tai ilmaan. Myös taloudellisen toiminnan, vakuutustoiminnan sekä terveydenhuollon ja -suojelun tueksi on kehitetty erilaisia riskien hallintajärjestelmiä.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten riskianalyysien soveltamisesta Suomessa ei ole vielä kovinkaan paljoa kokemuksia. Sen sijaan esimerkiksi Iso-Britanniassa on kehitetty menetelmiä ja ohjeita riskien ja epävarmuuksien sisällyttämiseksi osaksi päätöksentekoon. Ohjeiden tavoitteena on helpottaa erilaisten päätöksentekijöiden ilmastonmuutoksen riskien arviointia suhteessa muihin tulevaisuuden riskeihin. Näin pyritään määrittämään riittävät, mutta ei kuitenkaan liialliset ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteet.

Ison-Britannian ilmasto-ohjelman ilmastonmuutokseen sopeutumisen riskien ja epävarmuuksien arvioinnin vaiheet osana päätöksentekoa Ongelman määrittäminen 1. Ongelman tunnistaminen ja arviointityön tavoitteiden asettaminen 2. Päätöksen teon kriteerien määrittäminen Ongelman analyysi 3. Riskin arviointi 4. Vaihtoehtojen tunnistaminen 5. Vaihtoehtojen arviointi Päätöksenteko 6. Päätösten teko Päätösten jälkeen 7. Toimeenpano 8. Seuranta, toimeenpanon arviointi ja uudelleen tarkastelu

Ilmastonmuutoksen vaikutusten riskejä voidaan jo nykyisin sisällyttää toimialojen, organisaatioiden ja yritysten soveltamiin riskien arviointeihin. Mutta sopeutumisstrategian toimeenpano edellyttää ilmastonmuutoksen vaikutusten riskien arvioinnin menettelytapojen edelleen kehittämistä ja soveltamista. Lisäksi tarvitaan erilaisten riskien (esimerkiksi ilmasto, ympäristö, talous, terveys ja vakuutustoiminta) yhteen sovittavan arvioinnin kehittämistä. Nämä edellyttävät tarkempaa tietoa ilmastonmuutosten odotetuista vaikutuksista ja epävarmuuksista.

Havainnointi- ja varoitusjärjestelmät

Nykyilmaston havainnointi- ja seurantajärjestelmät

Suomen nykyilmastoa voidaan hyvin luonnehtia ilmastollisten suureiden keskiarvojen ja niiden luonnollisen vaihtelun avulla. Ilmaston luonnolliseen vaihteluun liittyvät ääriarvot ilmaistaan niiden havaitun toistuvuuden avulla. Havaintosarjojen lyhyyden vuoksi harvinaisten ääri-ilmiöiden esiintymisestä on rajoitetusti tietoa. Nykyilmaston havainnointi- ja seurantajärjestelmiltä tuleekin edellyttää, että ne kykenevät kuvaamaan sekä keskimääräisolot että erilaisten ääri-ilmiöiden esiintymisen.

Ilmatieteen laitoksen ylläpitämä havaintoasemaverkosto on osa maailmanlaajuista havaintojärjestelmää. Verkosto on Suomen alueella kattava ja pitkälle automatisoitu ja takaa ilmaston ajallisen ja alueellisen vaihtelun korkeatasoisen seurannan. Parhaillaan on käynnissä Ilmatieteen laitoksen koko havaintotoiminnan evaluointi. Ilmastotutkimuksen kannalta on erityisen tärkeätä taata olemassa olevien pitkien ja yhtenäisten havaintoaikasarjojen jatkuvuus. Laitoksen säätutkaverkko kattaa lähes koko maan ja tuottaa arvokasta tietoa sadealueista ja niiden liikkeestä. Säätutkien tietoja voidaan käyttää lyhytaikaisten (0-3 tuntia) sade-ennusteiden laadinnassa sekä Suomen sadejakauman ilmastollisena perusaineistona. Salamapaikanninverkon avulla voidaan kartoittaa voimakkaimpien ukkosalueiden esiintymistä.

Ilmatieteen laitos mittaa auringon UV-säteilyä jatkuvasti kuudella paikkakunnalla eri puolella Suomea. Otsonikerroksen vahvuutta seurataan radioluotauksin Jokioisissa ja Sodankylässä. Maan pinnalta tehtyjä mittauksia täydentävät useat pitkän aikavälin satelliittikaukokartoitusohjelmat.

Ilmanlaadun seurantatutkimus tuottaa tietoa ilmanlaadusta ja radioaktiivisuudesta. Suomen taajama-alueiden ulkopuolisen ilmanlaadun mittausverkko kattaa 16 mittauspistettä. Näin saatavat ilman epäpuhtauksien taustapitoisuudet tarjoavat muun muassa hyvän vertailukohdan taajamien ja teollisuuslaitosten läheisyydessä tehdyille mittauksille. Niiden avulla seurataan myös kansainvälisten päästövähennyssopimusten vaikutusta ilmanlaatuun sekä kasvihuonekaasujen ja pienhiukkasten pitoisuuksiin.

Suomen säätutkaverkko Säätutkalla mitattavat suureet ovat tutkakaiun voimakkuus ja Doppler-tutkissa myös tutkakaiun liikenopeus (tuuli) tutkasäteen suunnassa. Tutkakaiun voimakkuudesta voidaan laskea sateen hetkellinen intensiteetti ja siitä edelleen sademäärä (esimerkiksi tunnin aikana). Suurin hyöty säätutkaverkosta on vallitsevan sään, erityisesti vesi- ja lumisateen havaitsemisessa ja ennustamisessa lähitunneiksi, koska havaintotiheys ylittää ainakin tuhatkertaisesti perinteisen sademittariverkoston. Doppler-säätutkien tuulimittauksia hyödyntää varsinkin lentosääpalvelu. Säätutkalla voidaan havaita vaarallisia ilmiöitä kuten rankkasateet, rakeet, ukkospuuskat ja trombit (tornadot), mutta niiden varma määrittäminen edellyttää vielä paljon tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Yhdellä säätutkalla saadaan 5 minuutin välein noin 50 000 mittausarvoa sekä sateesta että liikenopeudesta 250 km:n etäisyydelle tutkasta. Vaakasuunnassa havaintopisteitä on keskimäärin kilometrin välein. Ilmatieteen laitoksen 7 Doppler-tutkaa sääpalvelua varten sijaitsevat seuraavilla paikkakunnilla, Korppoo, Vantaa, Anjalankoski, Ikaalinen, Kuopio, Utajärvi ja Sodankylä (Luostotunturi). Kahdeksas tutka asennetaan vuonna 2005 Vimpeliin. Helsingin yliopistolla on säätutka tutkimuskäyttöön, ja Vaisala Oyj rakentaa seuraavan tutkasukupolven prototyyppiä. Euroopassa jatkuvassa palvelukäytössä olevia säätutkia on noin 100. Yhden säätutkajärjestelmän hinta on noin 2 milj. euroa ja käyttöikä noin 15 vuotta. Ilmatieteen laitoksen tutkatiedon saatavuus tutkaverkosta on maailman paras (99,4 % vuonna 2003), ja laitoksen asiantuntemus on tunnustettu kansainvälisesti korkeatasoiseksi. Säätutkamittauksiin perustuvia data- ja kuvatiedostoja lähtee Ilmatieteen laitoksesta asiakkaille tuhansia tunnissa. Suuria tutkatiedon käyttäjiä ovat mm. Tiehallinto (teiden kunnossapito lumisateessa), Puolustusvoimat, YLE, MTV ja HTV sekä yritykset ja kansalaiset (maksullisten internet- ja wap-palvelujen kautta tutkakuvia saa esimerkiksi kännykkään).

Ilmatieteen laitoksen säänseuranta on ympärivuorokautista. Säänennustaminen perustuu nykyisellään vahvasti numeerisiin säänennustusmalleihin. Nämä mallit käyttävät lähtötietoinaan säähavaintoja ja tuottavat säänennusteita useita kertoja päivässä pisimmillään aina 10 vuorokauteen asti. Ilmakehämallitus onkin havaintotietojen tärkeimpiä käyttäjiä. Äärevimmät säähän liittyvät ilmakehän ilmiöt ovat usein alueelliselta laajuudeltaan pieniä. Mallien alueellinen erottelukyky on hyvin merkittävää sään ääri-ilmiöiden ennustamisen kannalta. Nykyisellään Ilmatieteen laitoksen tarkin käytössä oleva malli kuvaa ilmakehän ilmiöitä, joiden mittakaava on pienimmillään noin 10 km. Ukkostuhojen yksityiskohtaiseen ennakointiin malleilla tuskin päästään, mutta nykyisilläkin malleilla on mahdollista ennakoida ukkostuhoille alttiita säätilanteita ja alueita.

Säähavainnot luovat perustan, jonka pohjalta voidaan suunnitella lukuisia yhteiskunnan toimintoja ja arvioida sään ja ilmaston aiheuttamia riskejä sekä asettaa normeja, kuten esimerkiksi rakentamisessa sovellettavat turvallisuusnormit. Ääriarvojen esiintymistiheyksien tilastollinen analyysi on eräs keskeisistä tehtävistä. Voidaan esimerkiksi arvioida, että Vantaanjoen tulvat kesällä 2004 aiheuttaneita 3 vuorokauden sadekertymiä vastaavat sademäärät toistuvat vähintään yhdellä suomalaisella mittausasemalla noin kolmen vuoden välein. Jos kuitenkin tarkastellaan tiettyä yksittäistä sadeasemaa, toistuu vastaava sademäärä jopa vasta useiden vuosisatojen kuluttua. Poikkeuksellista kesän 2004 rankkasateissa oli niiden laajuus: yhtä laajalle alueelle ulottuvia runsaita sateita esiintyy Suomessa harvemmin kuin kerran 15 vuodessa.

Numeeriset säänennustusmallit kehittyvät nopeasti ja kuvaavat yhä paremmin varsinaisten sääsuureiden, kuten tuulen ja lämpötilan, lisäksi myös ilmakehään läheisesti liittyviä muita suureita, kuten merivirrat ja aallokon, ilmanlaadun, vaarallisten aineiden leviämisen, haitallisen UV-säteilyn, ja yläilmakehän tilan. Mallien tuottama tieto yhdessä havaintotiedon kanssa vastaavat tulevaisuudessa yhteiskunnan tiedon tarpeisiin.

Merentutkimuslaitos seuraa Itämeren jää-, vedenkorkeus- ja aallokkotilannetta. Jää-, vedenkorkeus- ja aallokkotietokannat muodostavat tärkeän ja paljon käytetyn lähtökohdan merialueiden ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten tutkimukselle. Aallokko- ja vedenkorkeuspalvelu tekee mittauksia ja selvityksiä muun muassa satama- ja väyläsuunnittelua, kartoitus- ja rakennustoimintaa, onnettomuustutkintaa sekä merenkulkua varten. Vedenkorkeushavaintoja tehdään 13 mareografilla Suomen rannikoilla. Mittaukset aloitettiin vuonna 1850, ja suurin osa jatkuvasti rekisteröivistä mareografeista rakennettiin 1920-luvulla. Kyseessä on siis harvinaisen pitkä aikasarja tarkoista vedenkorkeusmittauksista. Aallokon korkeutta, periodia ja suuntaa mitataan kolmella aaltopoijulla. Mittaukset aloitettiin vuonna 1972 (aallokon suunnan osalta vuonna 1990).

Itämeren jäätilannetta on seurattu vuodesta 1915 alkaen. Sitä havainnoidaan jään peittävyyden, paksuuden, jäätyyppien, ja valliutumisen osalta. Merentutkimuslaitoksen jääpalvelu seuraa jäätilannetta päivittäin ja laatii keräämiensä ja analysoimiensa tietojen pohjalta jääkarttoja ja -tiedotuksia. Jääpalvelu tuottaa myös jään lähipäivien liike-ennusteen sekä runsaan viikon pituisen jäätilanteen kehitysennusteen. Jääpalvelua tarvitsevat:

• Laivaajat, rahtaajat, jäänmurtajat (Merenkulkulaitos) ja muut alukset,
• Luotsit, rannikkovartiosto ja satamaviranomaiset,
• Kalastajat ja teollisuus,
• Tutkimus,
• Sääpalvelu, tiedotusvälineet ja suuri yleisö.

Numeeriset säänennustusmallit kehittyvät nopeasti ja kuvaavat yhä paremmin varsinaisten sääsuureiden, kuten tuulen ja lämpötilan, lisäksi myös ilmakehään läheisesti liittyviä muita suureita, kuten merivirrat ja aallokon, ilmanlaadun, vaarallisten aineiden leviämisen, haitallisen UV-säteilyn, ja yläilmakehän tilan. Mallien tuottama tieto yhdessä havaintotiedon kanssa vastaavat tulevaisuudessa yhteiskunnan tiedon tarpeisiin.

Suomen merikuljetuksista 40% tehdään talviaikaan, ja ulkomaan merikuljetuksista yli 90% on aikatauluun sidottuja, minkä vuoksi tarvitaan nopeaa ja luotettavaa jääpalvelua. Suurin osa käyttäjistä tarvitsee jäätietoa päivittäin, mutta myös pidempiaikaista tietoa tarvitaan strategisia suunnitelmia varten.

Tietoyhteiskunta on tuonut mukanaan uusia vaatimuksia tuotettavalle tiedolle. Ilmatieteen laitos havainnoi yläilmakehän ilmiöitä jatkuvasti noin 30 magneettikentän mittauspisteessä. Kahdeksan revontulikameraa tallentaa revontuliaktiivisuutta Lapin alueella. Avaruussään vaihtelut voivat synnyttää niin sanottuja geomagneettisesti indusoituvia sähkövirtoja (GIC) maakaasu- ja korkeajännitesähköverkoissa. Maan magneettikentän havaintojen ja matemaattisen mallin avulla Ilmatieteen laitos voi epäsuorasti laskea nämä sähkövirrat kaikkialla Suomen alueella ja siten ennakoida maakaasuputkien korroosiota ja sähköverkon muuntajien häiriöitä.

Nykyiset varoitusjärjestelmät

Ilmatieteen laitoksen sääpalvelujärjestelmä vastaa ääreviin sääilmiöihin liittyvien varoitusten antamisesta. Laitoksen ilmastopalvelu vastaa ilmastollisesti poikkeaviin säätilanteisiin liittyvästä muusta tiedotuksesta, sekä koostaa tilastollista aineistoa esimerkiksi kuukausittaisista lämpö- ja sadeoloista.

Ilmatieteen laitoksen sääpalvelun keskeisiä tehtäviä ovat sää- ja ilmanlaatuennusteiden, leviämislaskelmien ja säähän liittyvien varoitusten tuottaminen ja niistä tiedottaminen. Viestintämarkkinalaki ja 15.10.2003 voimaan tullut asetus velvoittavat Ilmatieteen laitosta varoittamaan hätätiedotteella tai muulla viranomaistiedotteella toimialaa koskevan vaara- ja uhkatilanteen ilmetessä. Euroopan Unioni säätelee direktiivein ilmanlaadun valvontaa ja raportointia.

Säteilyturvakeskus ja Ilmatieteen laitos vastaavat ilman radioaktiivisuuden seurantaverkosta. Havaittaessa tavallisuudesta poikkeavia arvoja, varoitetaan muita valtakunnalliseen säteilyvalvontaan osallistuvia viranomaisia (sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja Puolustusvoimat). Ilmatieteen laitos laatii radioaktiivisuuden kulkeutumisennusteet ja laitoksella on operatiivinen valmius tuottaa tietoa myös muiden vaarallisten aineiden leviämisestä onnettomuustilanteissa. Pintailman otsonipitoisuudelle sekä haitallisen UV-säteilyn intensiteetille on omat seuranta- ja varoitusjärjestelmänsä. Korkeasta otsonipitoisuudesta varoitetaan yleisöä EU:n asettamien raja-arvojen ylittyessä. Ilmatieteen laitoksella on myös valmius varoittaa avaruussäämyrskyjen yhteydessä esiintyvistä GIC-virroista.

Kehitystarpeet muuttuvassa ilmastossa

Käynnissä olevan ilmastonmuutoksen nopeus asettaa omat vaatimuksensa varoitus- ja seurantajärjestelmien kehitystarpeille: mitä nopeammin ilmasto muuttuu, sitä vähemmän voidaan luottaa kokemukseen sääilmiöitä ennustettaessa ja niiden toistuvuutta arvioitaessa. Tämä korostaa laaja-alaisen ilmakehän ilmiöiden ymmärtämisen ja mallittamisen merkitystä. Suomalaisten erityisolojen vuoksi onkin tärkeätä ylläpitää vahvaa omaa sään ja ilmaston asiantuntemusta. Eräänä maailman pohjoisimmista kansoista emme voi odottaa jonkun vieraan tahon paremmin ymmärtävän elinolojamme.

Ilmastonmuutokseen sopeutumista voidaan Suomessa edistää tuottamalla tietoa ilmastojärjestelmän toiminnasta, ilmastonmuutoksen yksityiskohtaisia vaikutuksista yhteiskunnan eri toimialoilla sekä valitsemalla kullekin toimialalle parhaiten soveltuvat sopeutumistoimet. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sateiden intensiteettitarkkailua olisi tarpeen laajentaa nykyisten 4–5 taajaman lisäksi koskemaan noin 50 taajamaa. Samoin pohjaveden tarkkailua tulisi laajentaa.

Tiedon hyödyntämismahdollisuudet eri toimialoilla

Olemassa olevat varoitus- ja seurantajärjestelmät tuottavat runsaasti hyödynnettävissä olevaa tietoa. Luvun Toimialakohtainen sopeutuminen toimialojen lisäksi on joukko muitakin tietoja hyödyntäviä tahoja, jotka osallistuvat muun muassa säätiedotusten ja -varoitusten välittämiseen, pintailman radioaktiivisuuden seurantaan (Säteilyturvakeskus, Sisäasiainministeriö ja Puolustusvoimat), kaasu- ja sähköverkon seurantaan ja tietoliikenteen toimivuuden varmistamiseen avaruussäämyrskyjen yhteydessä. Seurantatietoja hyödyntäviä uusia yhteiskunnan aloja tulee jatkuvasti esille. Haitallisen UV-säteilyn vaikutuksia on alkanut tutkia muun muassa kumi-, muovi-, paperi- ja pinnoiteteollisuus. Kansanterveydellinen UV-säteilyn vaikutustutkimus on myös alkanut.

Tilannetutkimuksilla voitaisiin parantaa monien toimialojen valmiuksia kohdata käynnissä oleva ilmastonmuutos. Esimerkiksi vuoden 2004 Vantaanjoen tulvista on olemassa erittäin tarkkaa meteorologista ja hydrologista havaintotietoa. Tulvien vaikutuksista yhteiskunnan eri aloilla on myös olemassa runsaasti tuoretta ja dokumentoitua tietoa. Ilmastonmuutoksen vaikutustutkijoille tarjoutuu siis otollinen tutkimusasetelma testata vaikutusmallien toimivuutta ja samalla arvioida erilaisten sopeutumistoimien tehoa. Käynnissä olevan ilmastonmuutoksen odotetaan muuttavan äärevien sääilmiöiden toistuvuutta. Testatuilla vaikutusmalleilla voitaisiin näin ollen tutkia erilaisten sopeutumistoimien kustannustehokkuutta muuttuneissa ilmasto-oloissa.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan nykytila

Suomessa käynnistettiin ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten tutkimus kansainvälisesti ottaen varhain. Ilmastonmuutokseen sopeutumista on sen sijaan tutkittu verrattain vähän.

Vuosina 1990–1995 toteutettiin Suomen Akatemian rahoituksella Suomalainen ilmakehänmuutosten tutkimusohjelma (SILMU, noin 16 M€), jossa laadittiin ensimmäiset skenaariot Suomen ilmaston muuttumisesta ja tehtiin vaikutustutkimusta keskeisillä sektoreilla. Sopeutumiskysymyksiä käsiteltiin ohjelmassa erittäin alustavasti.

Akatemian toinen ohjelma vuosina 1999–2002, Globaalimuutoksen tutkimusohjelma (FIGARE, noin 7 M€), päivitti ilmastoskenaariot sekä laajensi tutkimusalaa luonnontieteistä talouteen ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Sen tavoitteena oli myös etsiä yhteiskunnallisia, taloudellisia ja teknisiä ratkaisuja, joilla voidaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja auttaa siihen sopeutumiseen. Ohjelman tulokset painottuivat ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Teknologian kehittämiskeskuksen (TEKES) Teknologia ja ilmastonmuutos -ohjelman (Climtech, noin 5 Me) 1999–2002 tavoitteena oli edistää ilmastonmuutosta rajoittavaa teknologiaa ja tukea ilmastotavoitteiden saavuttamista. Ohjelman saavuttamat tulokset loivat valmiuksia tehdä energia- ja päästöteknologisia tutkimus- ja investointipäätöksiä osana ilmastonmuutoksen sopeutumistoimia. Climtech-ohjelman jatkona on käynnistynyt Ilmastonmuutoksen hillitsemisen liiketoimintamahdollisuudet -ohjelma vuosille 2004–2008 (ClimBus, 70 Me). Ohjelmassa edistetään suomalaisten toimijoiden mahdollisuuksia hyödyntää globaalien päästöjen rajoitustoimenpiteiden synnyttämiä uusia markkinoita.

Suomen ympäristökeskus laati vuonna 2003 esiselvityksen ilmastonmuutokseen sopeutumisesta Suomessa. Sen mukaan ilmastonmuutoksen vaikutustutkimusta on tehty toimialoilla, joita ilmastonmuutos koskee suoraan, kuten maa- ja metsätaloudessa sekä vesivaroihin liittyvillä toimialoilla. Varsinaisen sopeutumistutkimuksen saavuttama tietotaso on kuitenkin parhaimmillaankin matala kaikilla toimialoilla. Ympäristöklusteri käynnisti FINADAPT-hankkeen (0,3 M€), jossa vuosina 2004–2005 laaditaan arvio suomalaisen yhteiskunnan ja ympäristön sopeutumiskyvystä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja pyritään tunnistamaan tiedon puutteet ja jatkotutkimuksen tarpeet.

Ilmatieteen laitos, Merentutkimuslaitos, Tieteen tietotekniikan keskus, sekä Helsingin ja Kuopion yliopistot kehittävät kansainvälisessä yhteistyössä ilmastojärjestelmää kuvaavaa COSMOS-mallia (LVM rahoitus 0,7 M€ vuosille 2004–2007).

Tavoitteena on mm. pienentää ilmakehän pienhiukkasiin, pilviin ja merijäähän liittyviä ilmastosimulaatioiden epävarmuuksia sekä palvella kotimaisten ilmastonmuutoksen vaikutus- ja sopeutumistutkimusten tietotarpeita. Ilmastonmuutokseen liittyvä tutkimustyö on kansainvälistä. Eri maissa sijaitsevat tutkimuslaitokset kehittävät ilmastonmuutosta ennustavia malleja, tuottavat ilmastonmuutoksen skenaarioita ja selvittävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) kokoaa tietoa yhteen ja laatii kattavia arviointiraportteja ilmastonmuutoksesta, vaikutuksista, sopeutumisesta ja hillitsemistoimista. Arktisen neuvoston toimeksiannosta valmistui vuoden 2004 lopussa laaja-alainen kuvaus ilmastonmuutosten vaikutuksista arktisella alueella. Pohjoismaiset ilmatieteen laitokset ovat verkottuneet ilmastonmuutoksen vaikutus- ja sopeutumistutkimuksen tietotarpeiden tyydyttämiseksi NORDADAPT-hankkeessa. Lisäksi tutkimuslaitoksilla, yliopistoilla ja Suomen Akatemialla on laaja-alaista kansainvälistä, EU:n ja kahdenvälistä tieteellistä yhteistyötä. Kansalliset tutkimushankkeet ja -laitokset soveltavat kansainvälisistä lähteistä saatavia tutkimustietoja omassa työssään.

Suomessa usealla toimialalla tehty tutkimus liittyy myös epäsuorasti ilmastonmuutoksen tutkimukseen, vaikka pääasiallinen tarkoitus on ollut vastata muihin tietotarpeisiin. Tietyillä toimialoilla (esimerkiksi metsätalous, maatalous, merenkulku, tieliikenne) on viime vuosina tehty kohdennettua ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvää tutkimusta, mutta kokonaisuutena ottaen tietopohjan kasvattamiselle on edelleen ilmeinen tarve. Myös ilmastostrategian toteutumisesta eduskunnalle vuonna 2003 annetussa selvityksessä viitataan vahvasti sopeutumistutkimuksen kehittämisen tarpeeseen.

Tutkimustarpeet

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sopeutumista käsittelevää tutkimusta on Suomessa kehitettävä edelleen. Yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevaa tietoa voidaan parhaiten tuottaa tarkastelemalla ilmastonmuutosta, sen vaikutuksia sekä eri sopeutumistoimien muodostamaa tutkimuskokonaisuutta. Sopeutumistutkimus edellyttää siis aina sekä ilmastotutkimusta että vaikutustutkimusta. Tutkimuskohteina tulee olla keskimääräisten muutosten tarkastelun lisäksi ääreviin sääilmiöihin varautuminen.

Toimialojen tutkimustarpeet on kuvattu tässä raportissa kutakin toimialaa käsittelevässä luvussa. Toimialakohtaisten tutkimusten lisäksi tarvitaan kokoavaa ja yhteen sovittavaa tutkimusta, jolla vastataan yhteiskunnan tietotarpeisiin ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. On erityisen tärkeää, että tutkijat löytävät yhteisen ja ymmärrettävän kielen, jolla tutkimustulokset välitetään päätöksentekijöille. Päätöksenteon näkökulmasta korostuu esimerkiksi taloudellisten arvioiden merkitys. Nämä tutkimukset ovat olleet toistaiseksi vasta alustavia, ja tutkimusmenetelmien kehittämisessäkin on vielä runsaasti työtä.

Tutkimuksen tulee olla tieteellisesti korkeatasoista, mutta samalla sen tulee tuottaa käytännönläheistä ja sovellettavissa olevaa tietoa mahdollisista sopeutumistoimista. Vaatimus korkeasta tieteellisestä tasosta varmistaa sen, että sopeutumisen perustuu mahdollisimman luotettavaan tietoon ja vaatimus käytännönläheisyydestä taas sen, että tämä tieto on hyödynnettävissä käytännössä. Lisäksi on huolehdittava siitä, että tieteellisyys ja käytännönläheisyys ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tutkimuksessa, joka tukee ilmastonmuutokseen sopeutumista, on otettava huomioon tutkimustapaan ja sisältöön liittyviä näkökohtia:

• Poikkisektoraalisuus (mukaan lukien ilmastonmuutoksen suhde muihin muu- tostekijöihin)
• Eri sektoreiden tutkimustulosten vertailukelpoisuus
• Kansainvälinen tutkimusyhteistyö
• Poikkitieteellisyys (ilmastonmuutoksen vaikutusten ja sopeutumistutkimuksen integrointi muuhun ympäristötutkimukseen sekä yhteiskuntatieteelliseen ja teknologiseen tutkimukseen)
• Päätöksenteon ja käytännön tietotarpeet
• Yhteinen ajantasainen ilmastotieto tutkimuksen ja käytännön toiminnan tarpeisiin (ilmastotietopankin kehittäminen ja tiedon jakelu tutkimusta ja sopeutumistoimien suunnittelua varten)
• Epävarmuudet (ilmastonmuutosskenaariot, vaikutusarviot, sopeutumistoimien vaikuttavuus ja tehokkuus)
• Yhteys ilmastonmuutoksen hillitsemiseen (vaikutus- ja sopeutumistutkimuksen sekä hillitsemistoimiin tähtäävän tutkimuksen yhteensovittaminen)
• Tutkimus-, suunnittelu- ja arviointimetodien kehittäminen (kustannus-hyöty-, kustannustehokkuus, riski- ja monikriteerianalyysit, julkisen osallistumisen kehittäminen)
• Taloudelliset vaikutusarviot (hillitsemisen ja sopeutumisen optimointi, epävarmuusarviot)

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan jatkotoimenpiteet

Kansallisen sopeutumisstrategian toimeenpanon osana on tarpeen vahvistaa olemassa olevaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa edellä mainittujen linjausten mukaisesti. Lisäksi tulisi käynnistää viisivuotinen sopeutumistutkimusohjelma sopeutumiskyvyn vahvistamiseksi. Tutkimusohjelma valmisteltaisiin ministeriöiden yhteistyönä vuoden 2005 jälkipuolella. Tutkimusohjelman tavoitteena on vahvistaa eri sektoreiden sopeutumistutkimusyhteistyötä ja käynnistää tutkimushankkeita kriittisillä sektoreilla. Lisäksi olisi tarkoitus tuottaa tietoa myös ohjelman ulkopuolisten hankkeiden käyttöön. Ohjelman tavoite olisi myös siirtää tietoa ja soveltuvia menetelmiä päätöksentekijöille ja sidosryhmille. Tutkimusohjelman suunnittelussa otettaisiin huomioon sopeutumisstrategian lisäksi muissa tutkimusohjelmissa identifioituja tutkimustarpeita.

Tutkimusohjelma edellyttää uusia voimavaroja ja se olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa kaksivaiheisesti. Vuosina 2006–2008 tutkimusohjelma keskittyisi sopeutumistutkimuksen lisäksi ilmastonmuutoksen tietoaineiston edelleen kehittämiseen ja vaikutuksen tietoaukkojen paikkaamiseen eri toimialoilla. Väliarvion jälkeen tutkimuksen painopisteenä olisi vuosina 2009–2010 eri toimialojen sopeutumisvalmiuksien kasvattaminen. Tutkimusohjelman kautta saatavia tietoja käytettäisiin muun muassa sopeutumisstrategian päivittämiseen ja ilmastonmuutoksen sopeutumisesta viestimiseen.

Koulutus ja viestintä

Koulutus

Kasvatuksella ja koulutuksella on tärkeä tehtävä ja merkitys, kun tavoitteena on kaikkien kansalaisten tietoisuuden lisääminen ilmaston muutoksesta. Kestävä kehitys on aihekokonaisuutena sekä perusopetuksen että lukion uusissa opetussuunnitelmien perusteissa. Ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset ovat osa kestävän kehityksen ohjelmaa. Ammatillisessa koulutuksessa kestävän kehityksen edistäminen on kaikilla aloilla osa opetussuunnitelmien perusteiden yhteisiä painotuksia. Tätä on avattu opetussuunnitelmatyössä jo nyt käytännön toimenpiteiksi. Myös päiväkodeissa ja kouluissa kehitetään lasten ja nuorten ympäristötietoutta. Päiväkodeista ammatillisiin oppilaitoksiin saakka voi hakea tietyt ympäristökriteerit noudattavaa vihreää lippua tai ympäristösertifikaattia. Järjestelmän käyttöön ottaminen laajenee tulevaisuudessa.

Ilmastonmuutos, sen vaikutuksia ja sopeutumista koskevat näkökohdat on syytä liittää soveltuvin osin osaksi opetussuunnitelmia eri koulutustasoilla. Esimerkiksi korkeakoulutusta on syytä täydentää siten, että tulevaisuudessa Suomessa on ilmastonmuutoksen asiantuntijoita.

Ilmastonmuutoksen viestintä ohjelma

Eduskunta totesi edellisen ilmastostrategian selontekoa koskevassa lausunnossa 2001, että tarvitaan laajamittaista tiedon levittämistä ilmastonmuutoksesta ja siitä, kuinka kansalaiset, yritykset, järjestöt ja yhteisöt voivat vaikuttaa omassa toiminnassaan sen torjuntaan.

Ilmastonmuutoksen viestintäohjelma käynnistyi syyskuussa 2002 kauppa- ja teollisuusministeriön rahoittamana (2004 loppuun mennessä noin 1,2 M€) ja sitä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä ympäristöministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä opetushallituksen kanssa. Ohjelma rahoittaa viestintäprojekteja (35 kpl), jotka suunnataan eri kohderyhmille: esimerkiksi energia- ja jätealan yrityksille, yhteisöille ja kunnallisille toimijoille, opettajille sekä maa- ja metsätalousalan yrittäjille. Projektien avulla kerrotaan muun muassa, miten jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Sopeutumisstrategian viestintä

Onnistuneella viestinnällä voidaan nostaa ihmisten tietoisuuden tasoa ja sitä kautta sopeutumisvalmiutta. Tavoitteena on välittää sopeutumisstrategian ja ehdotetun sopeutumistutkimusohjelman tuottamia tietoja eri alojen sidosryhmille, toimijoille ja päätöksentekijöille.

Ilmastonmuutoksen viestintäohjelma on tähän mennessä keskittynyt tiedottamaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja sen hillitsemiseksi tarvittavista toimista. Viestintäohjelmaa voitaisiin suunnata jatkossa myös ilmastonmuutokseen sopeutumisesta tiedottamiseen. Lisäksi sisällytettäisiin ilmastonmuutokseen sopeutuminen eri alojen tiedotukseen. Kun toimialat ja ehdotettu sopeutumistutkimusohjelma alkavat tuottaa tarkempaa tietoa ja näkemyksiä noin viiden vuoden kuluttua, voitaisiin käynnistää toimialakohtaisten oppaiden ja muun materiaalin suunnittelu ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Ajoissa aloitettu viestintä tukisi myös kriisitiedotusvalmiutta.

Katso myös

• Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia
• Tulevaisuuden skenaariot ilmastonmuutoksesta
• Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa
• EU Climate Adaptation Strategy Package 2013