Poikkipuoluehallitus

Opasnet Suomista
Versio hetkellä 18. heinäkuuta 2012 kello 09.10 – tehnyt Smxb (keskustelu | muokkaukset) (→‎Katso myös: lisätty linkki Jokapuoluehallitukseen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun




Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia, miten voidaan muodostaa hallituspohja siten että sillä on takanaan eduskunnan enemmistön tuki vaalikoneissa esiintyneiden kysymysten suhteen. Motivaationa tutkimuksen taustalla ovat vaikeudet hallituksen muodostamisessa v. 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta eri tapaa muodostaa hallitusohjelma, jota enemmistö kansanedustajista voi tukea vaalilupaustensa mukaisesti. Ensimmäistä kutsutaan poikkipuoluehallitukseksi. Poikkipuoluehallitus on sellainen hallitus, jonka raja oppositioon voi mennä puolueiden poikki siten, että vain osa puolueen kansanedustajista kannattaa hallituspolitiikkaa. Toinen tapa muodostaa hallitus on sallia ryhmäkurin vaikutus. Jälkimmäisen hallituksen, ns. Jokapuoluehallituksen ohjelmaa on tarkasteltu erikseen.


Kysymys

Millainen tulisi hallituksesta, jota ei koota hallitustunnustelijan kelpuuttamista puolueista, vaan hallitusohjelmaa kannattavista kansanedustajista? Millaiseksi muodostuisi hallitusohjelma? Mitä asioita pitäisi tarkastella yleistajuisessa kirjoituksessa tästä ideasta?


Vastaus

Ajatuskokeena hallitus voidaan muodostaa Helsingin Sanomien vaalikoneen niiden vastausten perusteella, joissa eduskuntaan valitut ehdokkaat olivat eniten yksimielisiä eli enemmistö löytyy jonkin selkeän vaihtoehdon taakse. Eduskunnassa kannattaa hankkia kunnon enemmistö, esimerkiksi 120 edustajaa. Tällöin saadaan seuraava kokoonpano hallituksen taakse: demarit 35, perussuomalaiset 27, keskusta 26, kristillisdemokraatit 6, vasemmistoliitto 11, vihreät 3, kokoomus 9, ruotsalaiset 4. Oppositioon joutuu kokoomuksesta 31 mutta demareista vain neljä ja kristillisdemokraateista ei yhtään edustajaa, koska he ovat johdonmukaisimmin eduskunnan enemmistön linjoilla.


Artikkeliteksti - versio 1

Protestimieliala politiikan tekemisen tapaa kohtaan on myllertänyt puoluekenttää ja paljastanut parlamentaristisen hallituksenmuodostusmekanismin heikkouden tilanteessa, jossa yksikään puolue ei dominoi selkeästi muita. Kritiikin kohteeksi on joutunut myös salamyhkäinen tiedotuspolitiikka ja suljetut ovet niin Säätytalolla kuin ylipäätäänkin. Ne kun istuvat huonosti nykyiseen avoimuutta korostavaan ilmapiiriin. Vahva tunne siitä että vanhat puolueet eivät kuuntele äänestäjiä ja kunnioita heidän mielipiteitään on todennäköisesti ollut yksi voimakkaimpia puolueiden voimasuhteisiin vaikuttaneita tekijöitä,.

Hallinnon taholta päätöksentekokäytäntöjä ja vaikuttamismahdollisuuksia on toki viime aikoina koitettu uudistaa erilaisin keinoin: puhetta osallistamisesta on lisätty, ja pikapuoliin käyttöön otetaan laajennetut kansalaiskuulemiset, sähköinen äänestys ja aloitteiden tekeminen. Poliittiset ajatuspajat ovat yrittäneet elävöittää niin kansalaisten käsitystä edustuksellisesta demokratiastamme kuin myös uudistaa puolueiden toimintaa siinä vielä kuitenkin laajemmalti onnistumatta. Jotkin puolueet ovat aktivoituneet jo varsinaisen korvien höristelemisenkin jalossa taidossa tiedustelemalla kansalaisilta agendaehdotuksia.

Kuuleminen ja kuunteleminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, eikä kumpikaan vielä riitä todistamaan äänestäjälle mitä ehdokasta vaaleissa kannattaa äänestää. Siihen tarvitaan myös tunnetta siitä, kuka mahdollisesti hallitukseen päästyään pystyy pitämään ne vaalilupaukset, joiden vuoksi äänestäjä uurnille vaivautuu. Lupaukset siis olisi hyvä saada hallitusohjelmaan, jota noudattaisi enemmistöhallitus.

Nykyinen hallituksen muodostamisprosessi parlamentarismin keinoin tasavahvojen puolueiden kesken tulee tulevaisuudessakin olemaan vaikea tilanteissa joissa (toistaiseksi) ideologioiltaan erilaisia puolueita yritetään sovittaa enemmistöhallitukseen ja puolueet asettavat haastavia kynnyskysymyksiä ollakseen uskollisia perusviestilleen äänestäjäkunnalleen. Mikäli puolue joutuu hallitusohjelmaan sitoutuessaan tekemään vahvoja kompromisseja, joutuu moni kansanedustaja äänestämään vakaumuksensa vastaisesti puoluekurin niin edellyttäessä. Tämä ristiriita herättää väistämättä äänestäjässä kysymyksen, mitä järkeä on lukea puolueiden ohjelmia tai tutustua yksittäisten kansanedustjaehdokkaiden vaalilupauksiin jos nämä voivat tulla vesitetyiksi puoluekurin takia pelkän hallitusohjelman muodostuskäytännön vuoksi.

Hallitusohjelman muodostaminen ja vaalilupausten pitäminen on hyvä esimerkki ongelmasta, joka on ratkaistavissa jo olemassa olevilla keinoilla kunhan vain ensin ymmärretään muuttaa siihen liittyviä käytäntöjä. Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty siirtymistä Ruotsin ja Tanskan malliseen blokkipolitiikkaan, jossa puolueet ryhmittyvät suurempiin kilpaileviin ryhmittymiin jotka tarjoavat omat ohjelmansa mahdolliseksi hallitusohjelmavaihtoehdoksi. Vaalilupausten pitämisen kannalta tämä vaihtoehto ei ole optimaalinen sillä yksittäisten edustajien ideologiat ja vaalilupaukset tulevat sitä suuremmalla todennäköisyydellä olemaan merkityksettömiä blokkiohjelmien kannalta mitä laajempia puoluekurin sitomia yhteenliittymiä muodostetaan.

Äänestäjien kiinnostusta politiikkaan voidaan puolueiden blokittautumisen sijaan paremmin edistää hallitusohjelman rakennusprosessilla jota jatkossa nimitetään paremman puutteessa erkalepolitiikaksi. Keskeinen väitteemme on, että hallitusohjelman muodostaminen erkalepolitiikkaa noudattaen maksimoi läpimenneiden ehdokkaiden vaalilupasten pitoprosentin ja varmistaa samalla sen, että syntyvällä hallitusohjelmalla on aina eduskunnan enemmistön tuki. Erkalepolitiikka ei edellyttä minkäänlaisia lakimuutoksia, eikä sen toteuttamisesta myöskään aiheutuisi mitään kustannuksia.

Mitä erkalepolitiikka siis on? Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että hallitusohjelman muodostaminen voidaan erottaa hallituksen muodostamisesta. Se tarkoittaa myös sitä, että yksittäiset kansanedustajat puoluejohdon sijaan määrittävät hallitusohjelman sisällön. Perustuslain mukaan nimittäin puolueita ei välttämättä tarvita hallitusohjelman valmistelussa siinä roolissa, jossa ne nykykäytännössä esiintyvät. Kyse on vain tavaksi tullleesta käytännöstä, jota voidaan muuttaa.

Kuinka yksittäiset kansanedustajat sitten saisivat nopeammin ja helpommin kasaan enemmistöhallitukseen johtavan hallitusohjelman, jos pienempilukuinen poliittisella mandaatilla varustettu neuvottelijajoukkokaan ei siihen pysty? Vastaus on yksinkertainen: hallitusohjelman päälinjat voidaan koostaa suoraan enemmistöperiaatteella läpimenneiden ehdokkaiden vaalikonevastauksista. Koska enemmistö yksittäisistä kansanedustajista puoltaa määritelmän mukaan hallitusohjelmaan kirjattavaa politiikkaa, on hallituksella, joka tätä politiikkaa sitoutuu tekemään, aina eduskunnan enemmistön tuki takanaan.

Tätä yksinkertaista käytäntöä voidaan syventää eri tavoin. Jos esimerkiksi halutaan tehdä yksityiskohtaisempi hallitusohjelma, voidaan yksinkertaisesti laatia vaalikoneisiin yksityiskohtaisemmat kysymykset tai koostaa vastaukset useammasta alaspesifistä vaalikoneesta. Osa vaalikoneiden kysymyksistä määrittyy julkisen keskustelun kuumien perunoiden kautta median nostamina. Järjestöjen hallitusohjelmatavoitelistoista ja puolueiden ohjelmajulistuksista voidaan jalostaa helposti niin median edustajien kuin yksittäisten kansalaistenkin toimesta riittävän kattava valikoima kysymyksiä, joihin ehdokkaat tuottavat perustellut vastauksensa jo vakiintuneella tavalla.

Raamibudjetointikaan ei muodostune ylipääsemättömäksi ongelmaksi erkalepolitiikan kannalta. Eri hallitusohjelmatavoitteille voidaan nimittäin arvioida hinta (tätähän ministeriöiden virkamiehet tekevät joka tapauksessa) ja päätettäväksi jää vain se mitkä yhdistelmät niistä yksittäisistä tavoitteista joihin varaa on, tullaan toteuttamaan. Virkamiesten työtä helpottaisi eri organisaatioiden tavoitteiden kokoaminen keskitetysti yhdelle sivustolle, jota myös hallitusohjelman toivelistaksi voitaisiin nimittää. Itse asiassa tälläinen lista eri politiikan aloille on jo vapaaehtoisten aktiivien avulla esimerkinomaisesti koostettu osoitteeseen http://fi.opasnet.org/fi/Suomen_hallitusohjelma_2011. Kyseiseiseltä sivustolta ilmenevät myös eri tavoitteiden karkeat kustannusarviot.

Viimeisenä kysymyksenä tarkastelemme sitä kuinka itse hallitus voitaisiin muodostaa jahka hallitusohjelma on ensin saatu muodostettua. Mikään ei estä puolueita muodostamasta hallitusta vanhan tavan mukaan tapellen, jos siihen haluja jostain syystä on. Hallitukselta edellytetään luonnollisesti ainoastaan sitoutumista hallitusohjelman toteuttamiseen. Mikään ei myöskään estä puoluekurin käyttämistä eduskunnassa. Hallitusohjelmassa määritettyjen kysymysten kohdalla sitä ei edes tarvita enemmistön varmistamiseksi.

Mikäli erkaledemokratia halutaan vielä loogiseen huipennukseensa, voidaan itse hallituskin muodostaa vaalikonevastausten perusteella, vaikka se ei välttämätöntä olekaan. Jotta tilanne hahmottuisi paremmin, voimme yrittää visualisoida vaalikoneiden antamia tuloksia luokittelemalla ehdokkaiden vastauksia erilaisilla mittareilla. Esimerkiksi Martti Leppäsen analyysi (REFE?) osoittaa, että käyttämällä akseleita liberaali-konservatiivi ja vasemmistolainen-oikeistolainen voidaan huomata, että puolueet menevät hyvin paljon päällekkäin tässä nelikentässä, että usein kansanedustajien hengenheimolaiset löytyvät naapuripuolueesta ja että oman puolueen vastakkainen laita on yleensä varsin kaukana omista arvoista.

Ajatuskokeena hallitus voidaan muodostaa Helsingin Sanomien vaalikoneen niiden vastausten perusteella, joissa eduskuntaan valitut ehdokkaat olivat eniten yksimielisiä eli enemmistö löytyy jonkin selkeän vaihtoehdon taakse. Eduskunnassa kannattaa hankkia kunnon enemmistö, esimerkiksi 120 edustajaa. Tällöin saadaan seuraava kokoonpano hallituksen taakse: demarit 35, perussuomalaiset 27, keskusta 26, kristillisdemokraatit 6, vasemmistoliitto 11, vihreät 3, kokoomus 9, ruotsalaiset 4. Oppositioon joutuu kokoomuksesta 31 mutta demareista vain neljä ja kristillisdemokraateista ei yhtään edustajaa, koska he ovat johdonmukaisimmin eduskunnan enemmistön linjoilla.

Entäpä millaiseksi muodostuisivat itse hallitusohjelman pääkohdat HS-vaalikoneen perusteella? Ohjelmaan on erityisesti nostettu asioita, joiden halutaan muuttuvan nykyisestä. Ajatuksena on, että asioilla on taipumus säilyä ennallaan, joten säilytettävien asioiden kirjaaminen hallitusohjelman ei ole samalla tavalla kriittistä. Vaalikonedatan perusteella hallitusohjelman pitäisi sisältää seuraavat toimenpiteet:

  1. Tuloeroja on vähennettävä huomattavasti tai vähintään lievästi (165).
  2. Eräs keino tähän on se, että lapsilisä poistetaan toimeentulotuen kriteereistä (105).
  3. Lisäksi ikäihmisillä on oltava subjektiivinen oikeus hyvään hoitoon (164).
  4. Palkkojen painoarvoa eläkkeiden määräytymisessä tulee lisätä (127).
  5. Transaktiovero pitäisi yrittää ottaa käyttöön mieluiten koko maailmassa mutta erityisesti EU:ssa (161)
  6. Pääomatuloveroa on nostettava (121).
  7. Demokratian ja ihmisoikeuksien toteutuminen muissa maissa pitää nostaa osaksi Suomen ulkopolitiikkaa näissä maissa, vähintään osana EU-politiikkaa (173).
  8. Ulkomaalaisten maanomistusta on tiukennettava vähintään vastavuoroiseksi (130).
  9. Eläkkeellesiirtymisikä on pidettävä ennallaan (147) ja yleisesti ehdotetut eläkeiän nostokeinot ovat huonoja (141). Eläkepolitiikassa siis lähinnä jatketaan nykytilaa.
  10. Suomalaista kulttuuriperintöä on vaalittava silloinkin, kun siinä on uskonnollisia sävyjä, jotka eivät ehkä miellytä kaikkia; esimerkkinä Suvivirsi (140).
  11. Saimaannorpan suojelua pitäisi tiukentaa mm. verkkokalastuskiellon laajentamisella.
  12. Vapaaehtoista kuntayhteistyötä on lisättävä erityisesti pääkaupunkiseudulla (141).


Tekstin herättämiä kysymyksiä ja vastauksia

  • K: Puolueiden voimasuhteet ovat nyt sellaiset, että hallituksen muodostamisessa on jäljellä vain jossain vaiheessa mahdottomaksi todettuja vaihtoehtoja. Puolueiden väliset neuvottelut ovat menneet välillä niin kimurantaiksi, että kokemus ei ole riittänyt vaan on pitänyt etsiä toimintaohjeita perustuslaista. Mikä rooli siis puolueilla on hallituksen muodostamisessa perustuslain mukaan?
  • V: Ei mikään. Perustuslaki antaa puolueiden tehtäväksi ehdokkaiden asettamisen vaaleihin. Sen sijaan hallitusneuvottelujen käyminen puolueiden kesken on totuttu käytäntö, ei lakisääteinen asia. Tehdäänpä siis ajatuskoe: miten rakennettaisiin hallitus, joka ei tukeudu puolueisiin vaan suoraan yksittäisiin kansanedustajiin?
  • Viime kädessä kyse on siitä, onko yksittäinen kansanedustaja valmis tukemaan ehdotetun hallituksen kokoonpanoa ja ohjelmaa tilanteessa, jossa oma puolue ei ole ilmiselvästi hallituksessa tai oppositiossa, eikä edustaja voi ulkoistaa pohdintavastuuta puolueelle eikä vedota puoluekuriin.
  • Jotta tilanne hahmottuisi paremmin, kannattaa katsoa vaalikoneiden antamia tuloksia Esimerkiksi Martti Leppäsen analyysi osoittaa, että käyttämällä akseleita liberaali-konservatiivi ja vasemmistolainen-oikeistolainen voidaan huomata, että puolueet menevät hyvin paljon päällekkäin tässä nelikentässä, että usein kansanedustajien hengenheimolaiset löytyvät naapuripuolueesta ja että oman puolueen vastakkainen laita on yleensä varsin kaukana omista arvoista.
  • K: Miten synnytetään samanmielisten hallitus?
  • V: Ensinnäkin hallitusohjelmavaihtoehdot nousisivat nykyistä tärkeämmiksi. Nyt tunnustelija etsii ensin sopivan puoluepohjan, jonka varaan voidaan rakentaa hallitusohjelma toisensa löytäneiden puolueiden kesken. Poikkipuoluehallituksessa puolueisiin ei voi tukeutua, vaan käytännössä pitäisi rakentaa useita mahdollisia hallitusohjelmia, joille sitten etsittäisiin kannatusta kansanedustajilta. Yhden hallitustunnustelijan sijasta olisikin hyvä olla useita tunnustelijoita, yksi kullekin vaihtoehdolle.


Lisää ideoita

  • Mitä hyötyä on edustuksellisuudesta poikkipuoluejärjestelmässä? Se voi toimia lääkkeenä konservatismille, joka versoo populististen vaalilupausten pitämisen paineesta. Koska kansa saa suoremmin sitä mitä se tilaa, on 'vaarana' joutua Sveitsin tielle. Mikäli kansanedustajaehdokkaat tuntevat selkeämmin paineen siitä että tulevaisuudessa heitä tullaan henkilökohtaisesti joko syyttämään tai kiittämään tehdyistä päätöksistä = annetuista vaalilupauksista, saattaa ainakin joillakuilla olla houkutus poiketa konservatiivisesta linjasta.
  • Lobbarit. Poliitikot voivat jatkaa entistä elämäänsä aika pitkälti vanhaan malliin, jos niin haluavat, mutta lobbareiden rooli tulee muuttumaan selkeästi. Kun he nyt joutuvat konsultoimaan vain muutamaa puolueen napamiestä, tulevaisuudessa heidän pitää olla yhteydessä kaikkiin ehdokkaisiin. Laajemman ajatuskirjon takia tämä voidaan nähdä hyvänä asiana.
  • Mitä tapahtuu puoluekurille? Tarkoittaako se sitä että kun hallituspuolueet on löydetty (millä hyvänsä menetelmällä) kaikki puolueet pitäytyvät ohjelmaan mikä tarkoittaa sitä että oppositiotyöskentely nykymuodossaan heikentyy. Tosin tähänkin voisi lääke löytyä hallitusohjelman jatkuvasta päivittämisestä.
  • kaikki ehdolla olevat voivat tuottaa oman vaihtoehtonsa,, perussetin voivat laatia journalistit ja virkamiehet,
  • Kysymyksen muodostusprosessi voisi kestää tietyn ajan, jonka jälkeen vastausaika alkaa
  • Mitä jos kysymystä ei voi esittää monivalintatehtäväna? Ehkä tämä on irrelevantti kysymys.
  • hallitusohjelma ei ole keittokirja, joka vastaa kaikkiin kysymyksiin. Mutta tämä voi tapahtua nykymentelmässäkin.
  • Mitä jos kaksipuoluehalituksessa puolue A kannattaa 60% vaihtoehtoa, jota puolue B ei, ja päinvastoin jossain toisessa asiassa? Puoluekuri ei ole ongelma jos asiaa ei ole kirjattu hallitusohjelmaan ja siitä joudutaan äänestämään. Ja jos taas asia on kirjattu hallitusohjelmaan, äänestyksen pitäisi sitä puoltaa vaikka puolueet olisivat kovin erikokoisia.
  • Ruotsin esimerkki listoista (puolueohjelman tekeminen)
  • puoluepolitikointi vie tilaa aidolta yhteisten ongelmien ratkaisulta, mikä on selkeästi näkyvissä tämänhetkisissä hallitusneuvotteluissa
  • voidaan erottaa hallitusohjelman- ja hallituksenmuodostusprosessit toisistaan. Puoluekurin kanssa tai ilman hallitusohjelmaan sitoutuva hallitus on enemmistöhallitus.
  • Virkamiesten kannalta tilanne ei vaikeudu lainkaan, sillä he voivat jo etukäteen varautua tilanteeseen vaalikoneinformaation perusteella.
  • Puolueet voivat nostaa profiileitaan ottamalla osaa vaalikoneiden kysymyksenasetteluun.
  • Mitä jos ehdokkaiden vastaukset eivät ole heidän edustamiensa puolueiden ohjelman mukaisia? Se on puhtaasti puolueen ja ehdokkaan välinen asia.
  • Entä liitot ja lobbarit? Ne voivat kirjailla tavoitteensa suoraan wikihallitusohjelmaan! Ne siis tulevat kuulluiksi mutta se, menevätkö niiden tavoitteet läpi riippuu siitä moniko yksityinen kansanedustajaehdokas tulee lobbareiden vakuuttamaksi.

Eli wikihallitusohjelman muodostaminen on luonnollinen osa vaalikonetta ja päinvastoin.

  • K: Mutta kuinka erottaa vaalikoneen vaatimukset wikihallitusohjelman vaatimuksista?
  • V: ensin laaditaan vaatimuslista (joka toimii wikihallitusohjelman pohjana ja voi sisältää ristiriitaisia vaateita), ja sitä hyödyntämällä voivat journalistit ja kansalaiset laatia listan varsinaisista vaalikonekysymyksistä.

Muita huomioita

  • Artikkeliin valittava vain parhaimmat esimerkit ao. datasta
  • Artikkeliformaatti, lyhyt blogi vai pidempi artikkeli?


Perustelut

Hallituskokoonpano vaalikoneesta

Puolueiden kansanedustajat järjestettynä asteikolle sen mukaan, kuinka samaa mieltä he ovat eduskunnan enemmistön kanssa HS-vaalikoneessa kysytyistä asioista.

Helsingin Sanomien vaalikonevastausten mukainen hallituskokoonpano. Pisteet kuvaavat sitä, kuinka hyvin kansanedustajan näkemys vastaa eduskunnan enemmistön näkemystä niistä asioista, joista eduskunta on koko lailla yksimielinen.

Etunimi Sukunimi Puolue Pisteet
Johanna Ojala-Niemelä SDP 20
Aila Paloniemi KESK 20
Katja Taimela SDP 20
Eeva-Johanna Eloranta SDP 19
Lasse Hautala KESK 19
Susanna Huovinen SDP 19
Anne Kalmari KESK 19
Merja Kuusisto SDP 19
Merja Kyllönen VAS 19
Sari Palm KD 19
Raimo Piirainen SDP 19
Leena Rauhala KD 19
Päivi Räsänen KD 19
Tuula Väätäinen SDP 19
Kike Elomaa PS 18
Tarja Filatov SDP 18
Jukka Gustafsson SDP 18
Anna-Maja Henriksson RKP 18
Jouko Jääskeläinen KD 18
Arja Juvonen PS 18
Antti Kaikkonen KESK 18
Mika Kari SDP 18
Johanna Karimäki VIHR 18
Anneli Kiljunen SDP 18
Miapetra Kumpula-Natri SDP 18
Suna Kymäläinen SDP 18
Lea Mäkipää PS 18
Simo Rundgren KESK 18
Peter Östman KD 18
Ari Torniainen KESK 18
Pauliina Viitamies SDP 18
Jyrki Yrttiaho VAS 18
Sauli Ahvenjärvi KD 17
Sirkka-Liisa Anttila KESK 17
Eero Heinäluoma SDP 17
Rakel Hiltunen SDP 17
Reijo Hongisto PS 17
Risto Kalliorinne VAS 17
Osmo Kokko PS 17
Johannes Koskinen SDP 17
Jukka Kärnä SDP 17
Jari Lindström PS 17
Mika Lintilä KESK 17
Päivi Lipponen SDP 17
Anne Louhelainen PS 17
Marjo Matikainen-Kallström KOK 17
Merja Mäkisalo-Ropponen SDP 17
Markus Mustajärvi VAS 17
Riitta Myller SDP 17
Mikaela Nylander RKP 17
Tuula Peltonen SDP 17
Kari Rajamäki SDP 17
Antti Rantakangas KESK 17
Kristiina Salonen SDP 17
Jouko Skinnari SDP 17
Hanna Tainio SDP 17
Reijo Tossavainen PS 17
Tytti Tuppurainen SDP 17
Pia Viitanen SDP 17
Mikko Alatalo KESK 16
Christina Gestrin RKP 16
Maria Guzenina-Richardson SDP 16
Timo Heinonen KOK 16
James Hirvisaari PS 16
Ari Jalonen PS 16
Kalle Jokinen KOK 16
Anssi Joutsenlahti PS 16
Johanna Jurva PS 16
Ilkka Kanerva KOK 16
Ilkka Kantola SDP 16
Inkeri Kerola KESK 16
Pentti Kettunen PS 16
Kimmo Kivelä PS 16
Martti Korhonen VAS 16
Seppo Kääriäinen KESK 16
Paula Lehtomäki KESK 16
Eeva Maria Maijala KESK 16
Pirkko Mattila PS 16
Martti Mölsä PS 16
Hanna Mäntylä PS 16
Jari Myllykoski VAS 16
Heli Paasio SDP 16
Sirpa Paatero SDP 16
Arto Pirttilahti KESK 16
Markku Rossi KESK 16
Pirkko Ruohonen-Lerner PS 16
Matti Saarinen SDP 16
Mikko Savola KESK 16
Juha Sipilä KESK 16
Tapani Tölli KESK 16
Maria Tolppanen PS 16
Kauko Tuupainen PS 16
Anu Vehviläinen KESK 16
Ville Vähämäki PS 16
Anne-Mari Virolainen KOK 16
Juha Väätäinen PS 16
Paavo Arhinmäki VAS 15
Jouni Backman SDP 15
Satu Haapanen VIHR 15
Pietari Jääskeläinen PS 15
Timo Kalli KESK 15
Mari Kiviniemi KESK 15
Esko Kiviranta KESK 15
Anna Kontula VAS 15
Annika Lapintie VAS 15
Jari Leppä KESK 15
Maria Lohela PS 15
Markku Mäntymaa KOK 15
Mika Niikko PS 15
Jussi Niinistö PS 15
Aino-Kaisa Pekonen VAS 15
Annika Saarikko KESK 15
Janne Sankelo KOK 15
Eila Tiainen VAS 15
Jani Toivola VIHR 15
Kari Tolvanen KOK 15
Erkki Tuomioja SDP 15
Mirja Vehkaperä KESK 15
Henna Virkkunen KOK 15
Ulla-Maj Wideroos RKP 15
Juho Eerola PS 14
Maarit Feldt-Ranta SDP 14
Lauri Heikkilä PS 14
Lauri Ihalainen SDP 14
Mikael Jungner SDP 14
Pauli Kiuru KOK 14
Katri Komi KESK 14
Esko Kurvinen KOK 14
Outi Mäkelä KOK 14
Silvia Modig VAS 14
Ville Niinistö VIHR 14
Petteri Orpo KOK 14
Vesa-Matti Saarakkala PS 14
Pertti Salolainen KOK 14
Anni Sinnemäki VIHR 14
Timo Soini PS 14
Ismo Soukola PS 14
Eero Suutari KOK 14
Kaj Turunen PS 14
Kari Uotila VAS 14
Erkki Virtanen VAS 14
Sanni Grahn-Laasonen KOK 13
Pertti Hemmilä KOK 13
Jyri Häkämies KOK 13
Olli Immonen PS 13
Sampsa Kataja KOK 13
Pia Kauma KOK 13
Antti Lindtman SDP 13
Tapani Mäkinen KOK 13
Pekka Ravi KOK 13
Eero Reijonen KESK 13
Raija Vahasalo KOK 13
Stefan Wallin RKP 13
Markku Eestilä KOK 12
Lars Erik Gästgivars RKP 12
Pekka Haavisto VIHR 12
Sanna Lauslahti KOK 12
Mats Nylund RKP 12
Kimmo Sasi KOK 12
Arto Satonen KOK 12
Lenita Toivakka KOK 12
Oras Tynkkynen VIHR 12
Heikki Autto KOK 11
Jyrki Katainen KOK 11
Eero Lehti KOK 11
Sari Sarkomaa KOK 11
Alexander Stubb KOK 11
Ben Zyskowicz KOK 11
Tuija Brax VIHR 10
Jussi Halla-aho PS 10
Leena Harkimo KOK 10
Jukka Kopra KOK 10
Laura Räty KOK 10
Jan Vapaavuori KOK 10
Tom Packalén PS 9
Osmo Soininvaara VIHR 9
Astrid Thors RKP 9
Sinuhe Wallinheimo KOK 9
Jaana Pelkonen KOK 8

R-koodi

Raakakoodi listan laskemiseksi (ei toimi suoraan, koska datatiedostoja täytyy ladata omalle koneelle):

+ Näytä koodi


Riippuvuudet


Katso myös

Viitteet


Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>

Noudettu kohteesta ”https://fi.opasnet.org/index.php?title=Poikkipuoluehallitus&oldid=14274”