Ero sivun ”YVAR Yhteisvaikutusten arviointi” versioiden välillä

Opasnet Suomista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
{{kaivos-YVA-raportti}}
{{kaivos-YVA-raportti}}
=== Yhteisvaikutusten arviointi ===
=== Yhteisvaikutusten arviointi ===
Itse YVA-menettelyn osalta EU-tuomioistuin on katsonut, että yhteisvaikutusten arviointi kuuluu YVA-direktiivin vaatimuksiin. Yhteisvaikutusten käsittely voi joskus olla haasteellista, koska kyse on yhden toimijan yksittäisestä hankkeesta, joka voi kuitenkin juuri yhteisvaikutusten vuoksi vaikeuttaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden sopeutumista muutoksiin. EU:n komission YVA-ohjeessa yhteisvaikutus on määritelty vaikutukseksi, joka syntyy siitä, että suunniteltu hanke ja muut menneet, nykyiset ja kohtuudella näköpiirissä olevat tulevat hankkeet saavat yhdessä aikaan yhä enemmän muutoksia ja nämä muutokset erilaisia yhteisvaikutuksia. Yhteisvaikutukset, kuten muutkin ympäristövaikutukset, ovat aina sidoksissa hankkeen ympäristöön ja sen erityispiirteisiin.
Itse YVA-menettelyn osalta EU-tuomioistuin on katsonut, että yhteisvaikutusten arviointi kuuluu YVA-direktiivin vaatimuksiin. Yhteisvaikutusten käsittely voi joskus olla haasteellista, koska kyse on yhden toimijan yksittäisestä hankkeesta, joka voi kuitenkin juuri yhteisvaikutusten vuoksi vaikeuttaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden sopeutumista muutoksiin. EU:n komission YVA-ohjeessa yhteisvaikutus on määritelty vaikutukseksi, joka syntyy siitä, että suunniteltu hanke ja muut menneet, nykyiset ja kohtuudella näköpiirissä olevat tulevat hankkeet saavat yhdessä aikaan yhä enemmän muutoksia ja nämä muutokset erilaisia yhteisvaikutuksia. Yhteisvaikutukset, kuten muutkin ympäristövaikutukset, ovat aina sidoksissa hankkeen ympäristöön ja sen erityispiirteisiin.{{comment|# |Tähän kappaleeseen olisi hyvä lisätä maininta myös niistä toisista yhteisvaikutuksista, eri päästöjen mahdollisista samanaikaisista vaikutuksista, joiden arviointiin kehotetaan sekä ekologisen että terveysriskinarvion puolella oppaassa. Erottamaan, mitä arvioidaan ja esitetään missäkin kohtaa. Voisiko tässä kohtaa olla jotain "Ympäristössä olevilla päästöillä voi olla myös toksikologisia ja ekotoksikologisia yhteisvaikutuksia. Ne arvioidaan ja esitetään osana spesifisiin päästöihin liittyvää riskinarviota (kyseisissä kappaleissa)."  |--[[Käyttäjä:Opashknet|Opashknet]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Opashknet|keskustelu]]) 30. syyskuuta 2015 kello 11.21 (UTC)}}


Arvioinnssa pyritään tunnistamaan hankkeen yhteisvaikutukset muiden olemassa olevien ja suunnitteilla olevien hankkeiden kanssa, mukaan lukien välilliset vaikutukset. Yhteisvaikutukset voivat näkyä esimerkiksi liikennemäärissä, vesistöjen veden laadussa, ja väestörakenteessa sekä elinympäristön pirstoutumisena.
Arvioinnssa pyritään tunnistamaan hankkeen yhteisvaikutukset muiden olemassa olevien ja suunnitteilla olevien hankkeiden kanssa, mukaan lukien välilliset vaikutukset. Yhteisvaikutukset voivat näkyä esimerkiksi liikennemäärissä, vesistöjen veden laadussa, ja väestörakenteessa sekä elinympäristön pirstoutumisena.

Versio 30. syyskuuta 2015 kello 11.21


Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa
Tämän raportin osat Kaivoshankkeen elinkaari · Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset · Kaivoshankkeen kuvaaminen ja ympäristöön kohdistuvat paineet · Selvitys kaivosympäristön nykytilasta · Kaivostoiminnan vaikutuksien arvioiminen · Kaivostoiminnan vaikutukset luonnonympäristön kemialliseen ja fysikaaliseen tilaan · Kaivostoiminnan vaikutukset eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen · Kaivostoiminnan terveys- ja viihtyvyysvaikutusten arviointi · Kaivostoiminnan sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset · Kaivostoiminnan yhteisvaikutusten ja vaikutusten merkittävyyden arviointi
Muuta kaivostoimintaan liittyvää Minera-malli · Hyvä kaivos pohjoisessa · Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt · Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa
Sivun aiheeseen liittyviä muita sivuja


Tämä sivu on tiedonmuru. Tämä sivu poikkeaa muusta Opasnetin sisällöstä sen suhteen ettei se ole vapaasti muokattavissa. Käyttäessäsi sivun sisältämää tietoa muualla ole hyvä ja viittaa tähän sivuun näin:


Kauppila T, Kauppila PM, Räisänen ML, Makkonen H, Jantunen J, Komulainen H, Törmä H, Kauppinen T, Leppänen MT, Tornivaara A, Pasanen A, Kemppainen E, Liukko U-M, Raunio A, Marttunen M, Mustajoki J, Huttula T, Kauppi S, Ekholm P, Tran-Nguyen E, Vormisto J, Karjalainen N, Tuomela P, Hietala J: Hyviä käytäntöjä kaivohankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Opasnet 2015. Viite: Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 222, 2015. [[1] Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden YVAssa TR222] Viitattu 04.02.2026.




Yhteisvaikutusten arviointi

Itse YVA-menettelyn osalta EU-tuomioistuin on katsonut, että yhteisvaikutusten arviointi kuuluu YVA-direktiivin vaatimuksiin. Yhteisvaikutusten käsittely voi joskus olla haasteellista, koska kyse on yhden toimijan yksittäisestä hankkeesta, joka voi kuitenkin juuri yhteisvaikutusten vuoksi vaikeuttaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden sopeutumista muutoksiin. EU:n komission YVA-ohjeessa yhteisvaikutus on määritelty vaikutukseksi, joka syntyy siitä, että suunniteltu hanke ja muut menneet, nykyiset ja kohtuudella näköpiirissä olevat tulevat hankkeet saavat yhdessä aikaan yhä enemmän muutoksia ja nämä muutokset erilaisia yhteisvaikutuksia. Yhteisvaikutukset, kuten muutkin ympäristövaikutukset, ovat aina sidoksissa hankkeen ympäristöön ja sen erityispiirteisiin.----#: . Tähän kappaleeseen olisi hyvä lisätä maininta myös niistä toisista yhteisvaikutuksista, eri päästöjen mahdollisista samanaikaisista vaikutuksista, joiden arviointiin kehotetaan sekä ekologisen että terveysriskinarvion puolella oppaassa. Erottamaan, mitä arvioidaan ja esitetään missäkin kohtaa. Voisiko tässä kohtaa olla jotain "Ympäristössä olevilla päästöillä voi olla myös toksikologisia ja ekotoksikologisia yhteisvaikutuksia. Ne arvioidaan ja esitetään osana spesifisiin päästöihin liittyvää riskinarviota (kyseisissä kappaleissa)." --Opashknet (keskustelu) 30. syyskuuta 2015 kello 11.21 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)

Arvioinnssa pyritään tunnistamaan hankkeen yhteisvaikutukset muiden olemassa olevien ja suunnitteilla olevien hankkeiden kanssa, mukaan lukien välilliset vaikutukset. Yhteisvaikutukset voivat näkyä esimerkiksi liikennemäärissä, vesistöjen veden laadussa, ja väestörakenteessa sekä elinympäristön pirstoutumisena.

Yhteisvaikutusten arvioinnin laajuutta on tarkastellaan tapauskohtaisesti. Yhteisvaikutuksia tarkas-tellaan ainakin niiden hankkeiden kanssa, jotka toimivat samalla vaikutusalueella tai ovat jo saaneet luvan. Periaatteena on, että myöhemmin alueelle tuleva toimija joutuu ottamaan huomioon aikaisempien toimijoiden vaikutukset.

Hankkeesta vastaavan on hyvä keskustella yhteisvaikutusten tarkastelusta ja huomioon ottamisesta yhteysviranomaisen kanssa.

(Jantunen.J. & Kauppila.t. (ed.) 2015.)