Keskustelu:Avoin data

Tutkimusdatan avaamista tehostettava -- Jouni Tuomisto 7. joulukuuta 2013 kello 07.47 (EET)

Keskustelu tutkimusdatan avaamisesta etenee kiitettävästi (HS 23.11., 6.12.), ja kollegat ovat ansiokkaasti nostaneet esiin mahdollisuuksia ja haasteita liittyen alkuperäisaineistojen helpompaan käytettävyyteen. On syytä mainita, että yhtä ja toista on jo tehtykin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on jo vuosia sitten avannut esimerkiksi Expolis- ja Monica-hankkeiden laajoja tutkimusaineistoja. Tietoja on sittemmin kerätty avoimesti ylläpidettävään dataportaaliin (http://en.opasnet.org/w/Portal:Data). Valitettavasti tästä ansio kuuluu yksittäisille edistyksellisille tutkijoille, ja tällainen datan avaaminen on useimmille tutkijoille vieras ja ehkä uhkaavakin ajatus.

Asiaa on yritetty tehdä tutummaksi esimerkiksi etsimällä toimintamalleja ja työkaluja datan avaamiseen yksilönsuojaa vaarantamatta. 3.12. päättyneessä Apps4Finland-kilpailussa olikin haastesarja juuri tästä aiheesta. Sen voitti tilastotieteen professori Juha Karvasen erinomainen tietokoneohjelma, joka tuottaa tutkimusaineistosta kopion. Kopio muistuttaa alkuperäistä aineistoa kokonaisuutena, mutta yksilötasolla tiedot eivät enää liitykään kehenkään todelliseen henkilöön.

Tällaisen keinodatan avaaminen sallii kenen tahansa perehtyä tutkittuun aiheeseen yksityiskohtia myöten ja testata omia tutkimusideoitaan. Jos jotain mielenkiintoista löytyy, tulos voidaan varmistaa tekemällä yhteistyönä kyseinen analyysi alkuperäisellä aineistolla. Kunhan käytäntö vakiintuu, tutkimustyö helpottuu ja nopeutuu, koska arkaluontoista tietoa ei tarvitse siirrellä ja koska työhön saadaan paljon laajempi joukko.

Dataa, toimintamalleja ja työkaluja siis on jo. Niiden laajamittainen käyttöönotto edellyttää, että sallitaan ja vaaditaan uusien käytäntöjen ketterää testaamista, kehitystä ja juurruttamista. Tutkimuslaitosten, yliopistojen, ministeriöiden ja tutkimusrahoittajien johto ja tahto ratkaisee.

Jouni Tuomisto

johtava tutkija

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kuopio

Lakataan maksamasta Microsoft-veroa

Suomalaiset ovat syystäkin tuohtuneita Stephen Elopin saamasta erokorvauksesta. Meillä on kuitenkin mahdollisuus saada rahamme mutkan kautta takaisin Microsoftilta kahdella suoraviivaisella keinolla.

Yrittäkääpä ostaa suomalaisesta kaupasta tietokone ilman käyttöjärjestelmää. Se ei ole mahdollista, koska Microsoft on tässäkin onnistunut painostamaan laitevalmistajat kuluttajille epäedullisiin sopimuksiin.

Yrittäkää sitten selvittää, mikä on käyttöjärjestelmän osuus koneen hinnasta. Sitäkään ei teille kerrota, koska sitä ei ole eritelty. Syntyy vaikutelma, että vain kone maksaa ja käyttöjärjestelmä on ilmainen, mutta sitä se ei tietenkään ole. Linux, maailman paras ja suomalainen käyttöjärjestelmä on.

Windowsin hinta erikseen ostettuna on noin sata euroa versiosta riippuen. Kuvitellaanpa, että Windowsin hinta koneeseen asennettuna on alle puolet tästä. Tietokoneita myydään vajaat puoli miljoonaa, eli joudumme maksamaan "Microsoft-veroa" yhden elopin verran vuodessa, vaikka haluaisimme jonkin toisen käyttöjärjestelmän koneeseemme. Ja miksi emme haluaisi, onhan Windowsin jälkeen helpompi oppia Linux kuin Windowsin tai Office-paketin uudempi versio.

On siis tehtävä laki, joka kieltää tietokoneen ja käyttöjärjestelmän kytkykaupan Suomessa ja pakottaa erittelemään koneen ja käyttöjärjestelmän hinnat.

Microsoft järjestää hyvin houkuttelevia tietotekniikkatarjouksia rahapulasta kärvisteleville kouluille. Kun lapsille ja nuorille opetetaan yhden kaupallisen toimijan tuotteiden käyttämistä, useimmista kasvaa näiden nöyriä kuluttajia, eikä vaihtoehtoja edes tunnisteta.

Tyttäreni sai huonomman arvosanan kouluesitelmästään siksi, että Linuxilla ja LibreOfficella tehty esitys ei suostunut toimimaan kunnolla koulun Windows-koneessa, vaikka se oli etukäteen testattu toisessa Windows-koneessa. Kritiikkini paljasti, ettei koulussa ollut mitenkään varauduttu muiden käyttöjärjestelmien käyttämiseen tai käyttäjiin, saati niiden opettamiseen.

Toinen keino on siis määrätä koulujen opetukseen ensisijaisesti avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmät ja ohjelmistot. Nuorten on opittava, että on olemassa monenlaisia ratkaisuja, jotta enää he eivät töihin mennessään jumita Suomen taloutta torppariksi viime vuosituhannen ratkaisuja myyvälle monopolille.

Jouni Tuomisto

Kuopio

--Jouni Tuomisto 29. syyskuuta 2013 kello 06.58 (EEST)

Tutkimusaineistot ja julkisuuslaki

Pitääkö tutkijan kertoa kenen kipsilevyllä kasvaa mitäkin hometta, jos tällaista asiaa on tutkittu? Vastaus on: ei. Perustelu löytyy julkisuuslaista (621/1999, 24§ kohta 21) [1]:

"Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:

...

21) asiakirjat, jotka koskevat opinnäytetyön tai tieteellisen tutkimuksen suunnitelmaa tai perusaineistoa taikka teknologista tai muuta kehittämistyötä tai niiden arviointia, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei aiheuta opinnäytetyön, tutkimuksen tai kehittämistyön suorittamiselle taikka niiden hyödyntämiselle tai sen asianmukaiselle arvioinnille tai tutkijalle taikka tutkimuksen tai kehittämistyön toimeksiantajalle haittaa;"

Eli tutkimussuunnitelman ja -aineiston osalta laki on selvästi salaajan puolella: aineisto on julkista vain, jos on ilmeistä ettei tule haittaa julkaisemisesta. Tekes-hankkeissa yritykset ovat rahoittamassa, joten heidän intressinsä ovat lain suojeluksessa. Samoin tutkijan maineen tai haluttavuuden menetys tutkimuskumppanina näyttää minusta selvästi syyltä sallia tietojen salaaminen. Niinpä vaikka kipsilevyt olisi itse ostettu, vaara joutua tulevissa Tekes-hakemuksissa boikottilistalle on kelvollinen perustelu salata tiedot.

Hyvä uutinen on siis, että tutkijalla on iso harkintavalta, eikä häntä voida painostaa julkisuuslain avulla alkuperäisaineiston julkaisemiseen. (Sen sijaan artikkelit muuttuvat julkisiksi, ja tutkijan on siis ilmaiseksi ja viivytyksettä toimitettava kirjoittamansa artikkeli tai raportti kansalaiselle, joka sitä pyytää.)

Tämän sanottuani korostan, että julkisuuslain henki on selvästi sellainen, että tutkimusaineistonkin julkisuus riippuu julkaisemisen aiheuttamasta haitasta, eikä salaamiseen ole mitään subjektiivista oikeutta. Tutkimusaineistoa salattaessa on siis pystyttävä niemämään se taho, jolle haittaa julkaisemisesta aiheutuu. Jos tätä vakavasti miettii, voi todeta, että aika pieni osa tutkimusaineistosta täyttää tämän ehdon. Salaisistakin asiakirjoista on pyydettäessä annettava ne osat, jotka ovat julkisia. Periaatteessa siis jos joku pyytää nähdäkseen kipsiviljelyjen originaalidatan, on tiedot annettava, kunhan valmistajien nimet on poistettu.

Tämä pohdinta vain vahvistaa sitä omaa aiempaa päätelmääni, että THL:ssä pitäisi nopeasti ja järjestelmällisesti pyrkiä käytäntöön, jossa salainen aineisto käsiteltäisiin alunperinkin eri paikassa ja poikkeustoimin, ja kaikki julkinen eli suurin osa aineistosta sitten siten, että sen avaaminen tapahtuisi joko heti tai sitten sopivana aikana itsestään tai hyvin vähällä vaivalla.

--Jouni Tuomisto 14. kesäkuuta 2013 kello 21.29 (EEST)

Budjettivalmistelu avattava tarkastelulle

Liikennehankkeiden rahoitussotkussa (HS 21.11.) on etsitty syyllisiä siihen, että virheet ovat päässeet näin pitkälle budjetin valmistelussa. Kuitenkin tällaiset tilanteet voitaisiin estää, jos valmisteluvaihe olisi avoin.

Avoimessa budjetoinnissa jo alustavat suunnitelmat julkaistaan kansalaisten kommentoitaviksi, kuten Islannissa perustuslakiuudistuksessa. Koneluettava budjettisuunnitelma ei olisi pölyttynyt viikkoakaan, kun kansalaiset ja elinkeinoelämä olisivat ehdottaneet käytännöllisiä parannuksia ja huomanneet tämänkaltaiset ilmeiset laskuvirheet.

Esimerkkejä toimivista käytännöistä on, ja Suomessa on vilkas toimijaverkosto toteuttamaan avointa budjetointia. Tarvitaan vain päättäjien lupa tietojen varhaiselle avaamiselle.

Jouni Tuomisto

johtava tutkija

Kuopio

Yllä oleva kirjoitus on lähetetty Helsingin Sanomiin 21.11.2012

Avoimet innovaatiot parantavat maailman tilaa

Pääviesti: Suomella on vastuu ja mahdollisuus parantaa avoimen tiedon ja suomalaisten yhteiskunnallisten innovaatioiden avulla maailman tilaa.

Kakkosviesti: Avoin tieto muuttaa talouden rakenteita ja tuhoaa nykyisiä, yritysten kannalta kannattavia liiketoimintamalleja. Tämän ei saa antaa estää kehitystä, vaan muutokseen on aktiivisesti sopeuduttava.

Maailmassa on lukuisia globaaliongelmia, jotka edelleen pahenevat tai ovat ratkaisematta: ilmastonmuutos, väestökriisi, viljelysmaan eroosio, metsien häviäminen, talouskriisi. Seuraava sukupolvi joutuu ne joko ratkaisemaan tai sopeutumaan kurjistuvalla maapallolla elämiseen. Kaikki näistä kriiseistä ovat syiltään sellaisia, että etsiessään hyvää läheisilleen tai itselleen yksittäiset ihmiset aiheuttavat kurjuutta kaikille. Siksi niitä onkin ollut niin vaikea ratkaista, vaikka monet niistä ovat olleet tiedossa vuosikymmeniä.

Peruskoulu, neuvola, kiusaamisen vastainen KiVa Koulu -ohjelma ja Opasnet-verkkotyötilassa toimiva avoin arviointi ovat suomalaisia innovaatioita. Ne rakentavat parempaa maailmaa, jossa jokaiselle lapselle annetaan mahdollisimman hyvät eväät toimia aktiivisena kansalaisena ja aikanaan jättää maailma parempana paikkana kuin se oli hänen löytäessään sen.

Ulkomailla olen tavannut lukuisia suomalaisia, jotka ovat päivitelleet isäntämaan kummallisia, tehottomia ja vahingollisia kulttuurisia käytäntöjä ja ylistäneet suomalaisia toimintatapoja. Kuitenkin tiedän vain yhden, joka siinä yhdeydessä on ääneen kiittänyt omaa peruskoulun opettajaansa siitä, miten tämä muutti hänen omaa ajatteluaan, käytäntöjään ja tavoitteitaan paremmiksi. Ihminen ei tunnu edes jälkeenpäin tunnistavan sitä, että hänen omia taitojaan ja hyviä tekojaan on periytynyt jonkun opettajan, kätilön tai kunnanvaltuutetun suorasta tai toimintaympäristöä kehittävästä toiminnasta hänen hyväkseen; yleensä hän vain on tyytyväinen siitä, että on taitava.

Miten ihmiset muka saataisiin ostamaan näitä taitojaan tai niiden edellytyksiä vapailta koulutusmarkkinoilta? Markkinalogiikka ei näissä asioissa toimi, vaan yhteiskunnan on tuupattava ihmisiä kohti itsensä kehittämistä, tarjottava mahdollisuudet ja kannustettava siihen. Tästä näkökulmasta esimerkiksi KiVa Koulu -ohjelman lisensointi ja kauppallistaminen ulkomaille on kummallinen ajatus, vaikka se toimisikin yllykkeenä viedä sitä maksukykyisiin maihin. Useimmilla maailman rehtoreilla ei ole mahdollisuutta maksaa lisenssimaksuja, vaikka he ymmärtäisivät ohjelman merkityksen kansalaistaitojen kannalta. Kaupalliset markkinat eivät voi olla kummoiset verrattuna niiden ihmisten joukkoon, jotka olisivat onnellisempia, jos heidät altistettaisiin kiusaamiskampanjan viestille ja käytännöille. Näitä ihmisiä on miljardeja, vaikka he eivät itse sitä ymmärtäisi tai olisi halukkaita tai kykeneviä siitä maksamaan. Valtiot ovat olemassa juuri siksi, että tällaiset elintärkeät asiat olisivat ihmisille tarjolla ilmaiseksi ja niin kattavasti, että sen huomaisi vasta ulkomailla näiden asioiden puuttuessa.

Lisää pohdintaa avoimen, käytäntöjä muuttavan tiedon merkityksestä.

Suomen valtion rahoituksen vähentäminen tuloksekkaasta käytäntöjen parantamisesta on oman oksan sahaamisesta. Päinvastoin tämmöinen toiminta pitää vakiinnuttaa osaksi valtion budjettia ja huolehtia siitä, että se toimii tehokkaasti ainakin sata vuotta kuten Arvo Ylpön perustama neuvolajärjestelmä. Samoin pitää varmistaa, että maailmalla mahdollisimman suuri osa ihmisistä pääsee osallisiksi peruskoulusta ja muista suomalaisista, yhteiskuntaa ja ihmisten käytäntöjä parantavista innovaatioista. Tämä on Suomen etu jo itsekkäistä syistä: meillä ovat asiat paremmin, jos tulevaisuuden kiinalaiset, venäläiset, afganistanilaiset ja yhdysvaltalaiset ovat yleissivistyneempiä, terveempiä, kiusaamista vastustavampia ja demokraattisempia ihmisiä.

Tuore uutinen avoimen, ilmaisen koulukirjan tuottamisesta joukkoyhteistyönä on erinomainen esimerkki kaivatusta suunnasta. Paitsi että opetustoimi säästää rahaa Suomessa, voimme edistää sivistystä kaikkialla maailmassa ja tarjota miljoonille pääsyn tarpeelliseen tietoon.

Kuten tiedämme, voin jakaa hyödyllistä tietoa sinulle eikä se vähene minulta, joten olemme molemmat rikkaampia ja tiedon jakamisesta on yhteiskunnallista hyötyä. Mutta saman tiedon myyjälle tämä on huono uutinen, koska hänen kaupallisen tuotteensa kysyntä ja siten hinta laskevat, ja bruttokansantuote pienenee. Nykyinen keskustelu ei oikein ymmärrä näiden kahden asian välistä väistämätöntä kytköstä, vaan niistä puhutaan erikseen. On tavallista kannattaa tiedon avoimuutta periaatteessa mutta vastustaa tietomarkkinoita supistavia toimia, kuten viimekeväisessä kartta-aineistojen avaamisessa nähtiin. Kuitenkin avoimen tiedon välillisenä tarkoituksena on romahduttaa ne tietomarkkinat aluksi, koska romahdus on merkki siitä, että tiedon niukkuuden taloudellinen merkitys häviää. Se on täysin eri asia kuin se, että tiedon merkitys häviäisi; eihän niin tapahdu vaan se kasvaa ja luo uutta liiketoimintaa avoimen tiedon varaan myöhemmin. Juuri laajalle levinnyt tieto auttaa meitä kaikkia parantamaan omaa ja koko yhteiskunnan toimintaa.

Raha on vain väline eikä itseisarvo, mutta tämä tahtoo nykyaikana unohtua. Hyvien käytäntöjen levittämiseen ei tavallinen bisneslogiikka käy, koska asiakas ei etukäteen ymmärrä tarvitsevansa omien ajattelutottumustensa ja toimintatapojensa muutosta, eikä hän siis ole kiinnostunut siitä maksamaan.

Tietomarkkinoiden romahduksia voitaisiin välttää sillä, että valtio asettaisi isoja tavoitteita pitkälle: viiden vuoden päästä kaikki koulukirjat ovat avoimella lisenssillä ilmaiseksi käytössä, valtionahallinnon tieto- ja käyttöjärjestelmät ovat avointa, ilmaista lähdekoodia, ja KiVa-kampanjan lisenssit on ostettu avoimiksi. Näin toimijat ehtisivät kehittää uutta liiketoimintaa tai sopeuttaa tuotantoaan tiedossa olevan tulevaisuuden varalle.

Iso ongelma kuitenkin on, että tämä yhteiskunnallisesti toivottava kehitys näkyy negatiivisena signaalina talousmittareissa, koska mittarit ovat huonot. Niin kauan kuin meiltä puuttuvat hyvät mittarit tiedon arvon mittaamiseen, meidän täytyy muistuttaa toisillemme kuinka hyödyllistä avoimen tiedon tuottaminen on. Valtion on myös ymmärrettävä roolinsa tiedon edistäjänä, vaikka se maksaa rahaa. Mutta niin maksaa tienrakennuskin, ja silti sitä tehdään ihmisten liikkuvuuden parantamiseksi, vaikka se on tuhonnut yksityistietullibisneksen edellytykset Suomesta.

On tärkeää huomata, että nykyiset globaaliongelmat ratkeavat ainoastaan juurruttamalla hyviä käytäntöjä useimpien maailman ihmisten arkeen. Tämä ei tule tapahtumaan markkinaehtoisesti, vaan yhteiskuntien on uurastettava oman tietopääomaansa jakamiseksi muille ilmaiseksi markkinoiden vastustuksesta huolimatta. Suomen pitää tässä asiassa näyttää esimerkkiä, koska meillä on useita hyviä, testattuja yhteiskunnallisia tietokäytäntöjä kehitettynä ja tarjolla. Me tarvitsemme myös uutta jakamisen kulttuuria ja kannusteita uusien sosiaalisten innovaatioiden kehittämiseksi. Niiden jakaminen on meille kunniaksi nyt ja globaaliongelmien ratkaisemisessa hyödyksi myöhemmin.

Jouni Tuomisto

erikoistutkija

Kuopio