Ero sivun ”Poikkipuoluehallitus” versioiden välillä
pEi muokkausyhteenvetoa |
p (lisätty linkki vaalikonedataan) |
||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{luento|moderator=Jouni|stub=Yes}} | {{luento|moderator=Jouni|stub=Yes}} | ||
Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia, miten voidaan muodostaa hallituspohja siten että sillä on takanaan eduskunnan enemmistön tuki vaalikoneissa esiintyneiden kysymysten suhteen. Motivaationa tutkimuksen taustalla ovat vaikeudet hallituksen muodostamisessa v. 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta eri tapaa muodostaa hallitusohjelma, jota enemmistö kansanedustajista voi tukea vaalilupaustensa mukaisesti. Ensimmäistä kutsutaan poikkipuoluehallitukseksi. Poikkipuoluehallitus on sellainen hallitus, jonka raja oppositioon voi mennä puolueiden poikki siten, että vain osa puolueen kansanedustajista kannattaa hallituspolitiikkaa. Poikkipuoluehallituksen muodostamisessa (ks. hallituspisteet alempana) ei huomioida puolueiden ryhmäkurin vaikutusta. Toinen tapa muodostaa hallitus on sallia ryhmäkurin vaikutus. Jälkimmäisen hallituksen, ns. [[Jokapuoluehallitus | Jokapuoluehallituksen]] ohjelmaa on tarkasteltu erikseen. | Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia, miten voidaan muodostaa hallituspohja siten että sillä on takanaan eduskunnan enemmistön tuki [[:Tiedosto:HS-vaalikone2011.csv#Kysymykset | vaalikoneissa esiintyneiden kysymysten]] suhteen. Motivaationa tutkimuksen taustalla ovat vaikeudet hallituksen muodostamisessa v. 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta eri tapaa muodostaa hallitusohjelma, jota enemmistö kansanedustajista voi tukea vaalilupaustensa mukaisesti. Ensimmäistä kutsutaan poikkipuoluehallitukseksi. Poikkipuoluehallitus on sellainen hallitus, jonka raja oppositioon voi mennä puolueiden poikki siten, että vain osa puolueen kansanedustajista kannattaa hallituspolitiikkaa. Poikkipuoluehallituksen muodostamisessa (ks. hallituspisteet alempana) ei huomioida puolueiden ryhmäkurin vaikutusta. Toinen tapa muodostaa hallitus on sallia ryhmäkurin vaikutus. Jälkimmäisen hallituksen, ns. [[Jokapuoluehallitus | Jokapuoluehallituksen]] ohjelmaa on tarkasteltu erikseen. | ||
Nykyinen versio 18. heinäkuuta 2012 kello 09.40
Tämä sivu on luento.
Sivutunniste: Op_fi2487 |
---|
Moderaattori:Jouni (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
Lisää dataa
|
Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia, miten voidaan muodostaa hallituspohja siten että sillä on takanaan eduskunnan enemmistön tuki vaalikoneissa esiintyneiden kysymysten suhteen. Motivaationa tutkimuksen taustalla ovat vaikeudet hallituksen muodostamisessa v. 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan kahta eri tapaa muodostaa hallitusohjelma, jota enemmistö kansanedustajista voi tukea vaalilupaustensa mukaisesti. Ensimmäistä kutsutaan poikkipuoluehallitukseksi. Poikkipuoluehallitus on sellainen hallitus, jonka raja oppositioon voi mennä puolueiden poikki siten, että vain osa puolueen kansanedustajista kannattaa hallituspolitiikkaa. Poikkipuoluehallituksen muodostamisessa (ks. hallituspisteet alempana) ei huomioida puolueiden ryhmäkurin vaikutusta. Toinen tapa muodostaa hallitus on sallia ryhmäkurin vaikutus. Jälkimmäisen hallituksen, ns. Jokapuoluehallituksen ohjelmaa on tarkasteltu erikseen.
Kysymys
Millainen tulisi hallituksesta, jota ei koota hallitustunnustelijan kelpuuttamista puolueista, vaan hallitusohjelmaa kannattavista kansanedustajista? Millaiseksi muodostuisi hallitusohjelma? Mitä asioita pitäisi tarkastella yleistajuisessa kirjoituksessa tästä ideasta?
Vastaus
Ajatuskokeena hallitus voidaan muodostaa Helsingin Sanomien vaalikoneen niiden vastausten perusteella, joissa eduskuntaan valitut ehdokkaat olivat eniten yksimielisiä eli enemmistö löytyy jonkin selkeän vaihtoehdon taakse. Eduskunnassa kannattaa hankkia kunnon enemmistö, esimerkiksi 120 edustajaa. Tällöin saadaan seuraava kokoonpano hallituksen taakse: demarit 35, perussuomalaiset 27, keskusta 26, kristillisdemokraatit 6, vasemmistoliitto 11, vihreät 3, kokoomus 9, ruotsalaiset 4. Oppositioon joutuu kokoomuksesta 31 mutta demareista vain neljä ja kristillisdemokraateista ei yhtään edustajaa, koska he ovat johdonmukaisimmin eduskunnan enemmistön linjoilla.
Artikkeliteksti - versio 1
Protestimieliala politiikan tekemisen tapaa kohtaan on myllertänyt puoluekenttää ja paljastanut parlamentaristisen hallituksenmuodostusmekanismin heikkouden tilanteessa, jossa yksikään puolue ei dominoi selkeästi muita. Kritiikin kohteeksi on joutunut myös salamyhkäinen tiedotuspolitiikka ja suljetut ovet niin Säätytalolla kuin ylipäätäänkin. Ne kun istuvat huonosti nykyiseen avoimuutta korostavaan ilmapiiriin. Vahva tunne siitä että vanhat puolueet eivät kuuntele äänestäjiä ja kunnioita heidän mielipiteitään on todennäköisesti ollut yksi voimakkaimpia puolueiden voimasuhteisiin vaikuttaneita tekijöitä,.
Hallinnon taholta päätöksentekokäytäntöjä ja vaikuttamismahdollisuuksia on toki viime aikoina koitettu uudistaa erilaisin keinoin: puhetta osallistamisesta on lisätty, ja pikapuoliin käyttöön otetaan laajennetut kansalaiskuulemiset, sähköinen äänestys ja aloitteiden tekeminen. Poliittiset ajatuspajat ovat yrittäneet elävöittää niin kansalaisten käsitystä edustuksellisesta demokratiastamme kuin myös uudistaa puolueiden toimintaa siinä vielä kuitenkin laajemmalti onnistumatta. Jotkin puolueet ovat aktivoituneet jo varsinaisen korvien höristelemisenkin jalossa taidossa tiedustelemalla kansalaisilta agendaehdotuksia.
Kuuleminen ja kuunteleminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, eikä kumpikaan vielä riitä todistamaan äänestäjälle mitä ehdokasta vaaleissa kannattaa äänestää. Siihen tarvitaan myös tunnetta siitä, kuka mahdollisesti hallitukseen päästyään pystyy pitämään ne vaalilupaukset, joiden vuoksi äänestäjä uurnille vaivautuu. Lupaukset siis olisi hyvä saada hallitusohjelmaan, jota noudattaisi enemmistöhallitus.
Nykyinen hallituksen muodostamisprosessi parlamentarismin keinoin tasavahvojen puolueiden kesken tulee tulevaisuudessakin olemaan vaikea tilanteissa joissa (toistaiseksi) ideologioiltaan erilaisia puolueita yritetään sovittaa enemmistöhallitukseen ja puolueet asettavat haastavia kynnyskysymyksiä ollakseen uskollisia perusviestilleen äänestäjäkunnalleen. Mikäli puolue joutuu hallitusohjelmaan sitoutuessaan tekemään vahvoja kompromisseja, joutuu moni kansanedustaja äänestämään vakaumuksensa vastaisesti puoluekurin niin edellyttäessä. Tämä ristiriita herättää väistämättä äänestäjässä kysymyksen, mitä järkeä on lukea puolueiden ohjelmia tai tutustua yksittäisten kansanedustjaehdokkaiden vaalilupauksiin jos nämä voivat tulla vesitetyiksi puoluekurin takia pelkän hallitusohjelman muodostuskäytännön vuoksi.
Hallitusohjelman muodostaminen ja vaalilupausten pitäminen on hyvä esimerkki ongelmasta, joka on ratkaistavissa jo olemassa olevilla keinoilla kunhan vain ensin ymmärretään muuttaa siihen liittyviä käytäntöjä. Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty siirtymistä Ruotsin ja Tanskan malliseen blokkipolitiikkaan, jossa puolueet ryhmittyvät suurempiin kilpaileviin ryhmittymiin jotka tarjoavat omat ohjelmansa mahdolliseksi hallitusohjelmavaihtoehdoksi. Vaalilupausten pitämisen kannalta tämä vaihtoehto ei ole optimaalinen sillä yksittäisten edustajien ideologiat ja vaalilupaukset tulevat sitä suuremmalla todennäköisyydellä olemaan merkityksettömiä blokkiohjelmien kannalta mitä laajempia puoluekurin sitomia yhteenliittymiä muodostetaan.
Äänestäjien kiinnostusta politiikkaan voidaan puolueiden blokittautumisen sijaan paremmin edistää hallitusohjelman rakennusprosessilla jota jatkossa nimitetään paremman puutteessa erkalepolitiikaksi. Keskeinen väitteemme on, että hallitusohjelman muodostaminen erkalepolitiikkaa noudattaen maksimoi läpimenneiden ehdokkaiden vaalilupasten pitoprosentin ja varmistaa samalla sen, että syntyvällä hallitusohjelmalla on aina eduskunnan enemmistön tuki. Erkalepolitiikka ei edellyttä minkäänlaisia lakimuutoksia, eikä sen toteuttamisesta myöskään aiheutuisi mitään kustannuksia.
Mitä erkalepolitiikka siis on? Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että hallitusohjelman muodostaminen voidaan erottaa hallituksen muodostamisesta. Se tarkoittaa myös sitä, että yksittäiset kansanedustajat puoluejohdon sijaan määrittävät hallitusohjelman sisällön. Perustuslain mukaan nimittäin puolueita ei välttämättä tarvita hallitusohjelman valmistelussa siinä roolissa, jossa ne nykykäytännössä esiintyvät. Kyse on vain tavaksi tullleesta käytännöstä, jota voidaan muuttaa.
Kuinka yksittäiset kansanedustajat sitten saisivat nopeammin ja helpommin kasaan enemmistöhallitukseen johtavan hallitusohjelman, jos pienempilukuinen poliittisella mandaatilla varustettu neuvottelijajoukkokaan ei siihen pysty? Vastaus on yksinkertainen: hallitusohjelman päälinjat voidaan koostaa suoraan enemmistöperiaatteella läpimenneiden ehdokkaiden vaalikonevastauksista. Koska enemmistö yksittäisistä kansanedustajista puoltaa määritelmän mukaan hallitusohjelmaan kirjattavaa politiikkaa, on hallituksella, joka tätä politiikkaa sitoutuu tekemään, aina eduskunnan enemmistön tuki takanaan.
Tätä yksinkertaista käytäntöä voidaan syventää eri tavoin. Jos esimerkiksi halutaan tehdä yksityiskohtaisempi hallitusohjelma, voidaan yksinkertaisesti laatia vaalikoneisiin yksityiskohtaisemmat kysymykset tai koostaa vastaukset useammasta alaspesifistä vaalikoneesta. Osa vaalikoneiden kysymyksistä määrittyy julkisen keskustelun kuumien perunoiden kautta median nostamina. Järjestöjen hallitusohjelmatavoitelistoista ja puolueiden ohjelmajulistuksista voidaan jalostaa helposti niin median edustajien kuin yksittäisten kansalaistenkin toimesta riittävän kattava valikoima kysymyksiä, joihin ehdokkaat tuottavat perustellut vastauksensa jo vakiintuneella tavalla.
Raamibudjetointikaan ei muodostune ylipääsemättömäksi ongelmaksi erkalepolitiikan kannalta. Eri hallitusohjelmatavoitteille voidaan nimittäin arvioida hinta (tätähän ministeriöiden virkamiehet tekevät joka tapauksessa) ja päätettäväksi jää vain se mitkä yhdistelmät niistä yksittäisistä tavoitteista joihin varaa on, tullaan toteuttamaan. Virkamiesten työtä helpottaisi eri organisaatioiden tavoitteiden kokoaminen keskitetysti yhdelle sivustolle, jota myös hallitusohjelman toivelistaksi voitaisiin nimittää. Itse asiassa tälläinen lista eri politiikan aloille on jo vapaaehtoisten aktiivien avulla esimerkinomaisesti koostettu osoitteeseen http://fi.opasnet.org/fi/Suomen_hallitusohjelma_2011. Kyseiseiseltä sivustolta ilmenevät myös eri tavoitteiden karkeat kustannusarviot.
Viimeisenä kysymyksenä tarkastelemme sitä kuinka itse hallitus voitaisiin muodostaa jahka hallitusohjelma on ensin saatu muodostettua. Mikään ei estä puolueita muodostamasta hallitusta vanhan tavan mukaan tapellen, jos siihen haluja jostain syystä on. Hallitukselta edellytetään luonnollisesti ainoastaan sitoutumista hallitusohjelman toteuttamiseen. Mikään ei myöskään estä puoluekurin käyttämistä eduskunnassa. Hallitusohjelmassa määritettyjen kysymysten kohdalla sitä ei edes tarvita enemmistön varmistamiseksi.
Mikäli erkaledemokratia halutaan vielä loogiseen huipennukseensa, voidaan itse hallituskin muodostaa vaalikonevastausten perusteella, vaikka se ei välttämätöntä olekaan. Jotta tilanne hahmottuisi paremmin, voimme yrittää visualisoida vaalikoneiden antamia tuloksia luokittelemalla ehdokkaiden vastauksia erilaisilla mittareilla. Esimerkiksi Martti Leppäsen analyysi (REFE?) osoittaa, että käyttämällä akseleita liberaali-konservatiivi ja vasemmistolainen-oikeistolainen voidaan huomata, että puolueet menevät hyvin paljon päällekkäin tässä nelikentässä, että usein kansanedustajien hengenheimolaiset löytyvät naapuripuolueesta ja että oman puolueen vastakkainen laita on yleensä varsin kaukana omista arvoista.
Ajatuskokeena hallitus voidaan muodostaa Helsingin Sanomien vaalikoneen niiden vastausten perusteella, joissa eduskuntaan valitut ehdokkaat olivat eniten yksimielisiä eli enemmistö löytyy jonkin selkeän vaihtoehdon taakse. Eduskunnassa kannattaa hankkia kunnon enemmistö, esimerkiksi 120 edustajaa. Tällöin saadaan seuraava kokoonpano hallituksen taakse: demarit 35, perussuomalaiset 27, keskusta 26, kristillisdemokraatit 6, vasemmistoliitto 11, vihreät 3, kokoomus 9, ruotsalaiset 4. Oppositioon joutuu kokoomuksesta 31 mutta demareista vain neljä ja kristillisdemokraateista ei yhtään edustajaa, koska he ovat johdonmukaisimmin eduskunnan enemmistön linjoilla.
Entäpä millaiseksi muodostuisivat itse hallitusohjelman pääkohdat HS-vaalikoneen perusteella? Ohjelmaan on erityisesti nostettu asioita, joiden halutaan muuttuvan nykyisestä. Ajatuksena on, että asioilla on taipumus säilyä ennallaan, joten säilytettävien asioiden kirjaaminen hallitusohjelman ei ole samalla tavalla kriittistä. Vaalikonedatan perusteella hallitusohjelman pitäisi sisältää seuraavat toimenpiteet:
- Tuloeroja on vähennettävä huomattavasti tai vähintään lievästi (165).
- Eräs keino tähän on se, että lapsilisä poistetaan toimeentulotuen kriteereistä (105).
- Lisäksi ikäihmisillä on oltava subjektiivinen oikeus hyvään hoitoon (164).
- Palkkojen painoarvoa eläkkeiden määräytymisessä tulee lisätä (127).
- Transaktiovero pitäisi yrittää ottaa käyttöön mieluiten koko maailmassa mutta erityisesti EU:ssa (161)
- Pääomatuloveroa on nostettava (121).
- Demokratian ja ihmisoikeuksien toteutuminen muissa maissa pitää nostaa osaksi Suomen ulkopolitiikkaa näissä maissa, vähintään osana EU-politiikkaa (173).
- Ulkomaalaisten maanomistusta on tiukennettava vähintään vastavuoroiseksi (130).
- Eläkkeellesiirtymisikä on pidettävä ennallaan (147) ja yleisesti ehdotetut eläkeiän nostokeinot ovat huonoja (141). Eläkepolitiikassa siis lähinnä jatketaan nykytilaa.
- Suomalaista kulttuuriperintöä on vaalittava silloinkin, kun siinä on uskonnollisia sävyjä, jotka eivät ehkä miellytä kaikkia; esimerkkinä Suvivirsi (140).
- Saimaannorpan suojelua pitäisi tiukentaa mm. verkkokalastuskiellon laajentamisella.
- Vapaaehtoista kuntayhteistyötä on lisättävä erityisesti pääkaupunkiseudulla (141).
Perustelut
Hallituskokoonpano vaalikoneesta
Helsingin Sanomien vaalikonevastausten mukainen hallituskokoonpano. Pisteet kuvaavat sitä, kuinka hyvin kansanedustajan näkemys vastaa eduskunnan enemmistön näkemystä niistä asioista, joista eduskunta on koko lailla yksimielinen.
Etunimi | Sukunimi | Puolue | Pisteet |
Johanna | Ojala-Niemelä | SDP | 20 |
Aila | Paloniemi | KESK | 20 |
Katja | Taimela | SDP | 20 |
Eeva-Johanna | Eloranta | SDP | 19 |
Lasse | Hautala | KESK | 19 |
Susanna | Huovinen | SDP | 19 |
Anne | Kalmari | KESK | 19 |
Merja | Kuusisto | SDP | 19 |
Merja | Kyllönen | VAS | 19 |
Sari | Palm | KD | 19 |
Raimo | Piirainen | SDP | 19 |
Leena | Rauhala | KD | 19 |
Päivi | Räsänen | KD | 19 |
Tuula | Väätäinen | SDP | 19 |
Kike | Elomaa | PS | 18 |
Tarja | Filatov | SDP | 18 |
Jukka | Gustafsson | SDP | 18 |
Anna-Maja | Henriksson | RKP | 18 |
Jouko | Jääskeläinen | KD | 18 |
Arja | Juvonen | PS | 18 |
Antti | Kaikkonen | KESK | 18 |
Mika | Kari | SDP | 18 |
Johanna | Karimäki | VIHR | 18 |
Anneli | Kiljunen | SDP | 18 |
Miapetra | Kumpula-Natri | SDP | 18 |
Suna | Kymäläinen | SDP | 18 |
Lea | Mäkipää | PS | 18 |
Simo | Rundgren | KESK | 18 |
Peter | Östman | KD | 18 |
Ari | Torniainen | KESK | 18 |
Pauliina | Viitamies | SDP | 18 |
Jyrki | Yrttiaho | VAS | 18 |
Sauli | Ahvenjärvi | KD | 17 |
Sirkka-Liisa | Anttila | KESK | 17 |
Eero | Heinäluoma | SDP | 17 |
Rakel | Hiltunen | SDP | 17 |
Reijo | Hongisto | PS | 17 |
Risto | Kalliorinne | VAS | 17 |
Osmo | Kokko | PS | 17 |
Johannes | Koskinen | SDP | 17 |
Jukka | Kärnä | SDP | 17 |
Jari | Lindström | PS | 17 |
Mika | Lintilä | KESK | 17 |
Päivi | Lipponen | SDP | 17 |
Anne | Louhelainen | PS | 17 |
Marjo | Matikainen-Kallström | KOK | 17 |
Merja | Mäkisalo-Ropponen | SDP | 17 |
Markus | Mustajärvi | VAS | 17 |
Riitta | Myller | SDP | 17 |
Mikaela | Nylander | RKP | 17 |
Tuula | Peltonen | SDP | 17 |
Kari | Rajamäki | SDP | 17 |
Antti | Rantakangas | KESK | 17 |
Kristiina | Salonen | SDP | 17 |
Jouko | Skinnari | SDP | 17 |
Hanna | Tainio | SDP | 17 |
Reijo | Tossavainen | PS | 17 |
Tytti | Tuppurainen | SDP | 17 |
Pia | Viitanen | SDP | 17 |
Mikko | Alatalo | KESK | 16 |
Christina | Gestrin | RKP | 16 |
Maria | Guzenina-Richardson | SDP | 16 |
Timo | Heinonen | KOK | 16 |
James | Hirvisaari | PS | 16 |
Ari | Jalonen | PS | 16 |
Kalle | Jokinen | KOK | 16 |
Anssi | Joutsenlahti | PS | 16 |
Johanna | Jurva | PS | 16 |
Ilkka | Kanerva | KOK | 16 |
Ilkka | Kantola | SDP | 16 |
Inkeri | Kerola | KESK | 16 |
Pentti | Kettunen | PS | 16 |
Kimmo | Kivelä | PS | 16 |
Martti | Korhonen | VAS | 16 |
Seppo | Kääriäinen | KESK | 16 |
Paula | Lehtomäki | KESK | 16 |
Eeva Maria | Maijala | KESK | 16 |
Pirkko | Mattila | PS | 16 |
Martti | Mölsä | PS | 16 |
Hanna | Mäntylä | PS | 16 |
Jari | Myllykoski | VAS | 16 |
Heli | Paasio | SDP | 16 |
Sirpa | Paatero | SDP | 16 |
Arto | Pirttilahti | KESK | 16 |
Markku | Rossi | KESK | 16 |
Pirkko | Ruohonen-Lerner | PS | 16 |
Matti | Saarinen | SDP | 16 |
Mikko | Savola | KESK | 16 |
Juha | Sipilä | KESK | 16 |
Tapani | Tölli | KESK | 16 |
Maria | Tolppanen | PS | 16 |
Kauko | Tuupainen | PS | 16 |
Anu | Vehviläinen | KESK | 16 |
Ville | Vähämäki | PS | 16 |
Anne-Mari | Virolainen | KOK | 16 |
Juha | Väätäinen | PS | 16 |
Paavo | Arhinmäki | VAS | 15 |
Jouni | Backman | SDP | 15 |
Satu | Haapanen | VIHR | 15 |
Pietari | Jääskeläinen | PS | 15 |
Timo | Kalli | KESK | 15 |
Mari | Kiviniemi | KESK | 15 |
Esko | Kiviranta | KESK | 15 |
Anna | Kontula | VAS | 15 |
Annika | Lapintie | VAS | 15 |
Jari | Leppä | KESK | 15 |
Maria | Lohela | PS | 15 |
Markku | Mäntymaa | KOK | 15 |
Mika | Niikko | PS | 15 |
Jussi | Niinistö | PS | 15 |
Aino-Kaisa | Pekonen | VAS | 15 |
Annika | Saarikko | KESK | 15 |
Janne | Sankelo | KOK | 15 |
Eila | Tiainen | VAS | 15 |
Jani | Toivola | VIHR | 15 |
Kari | Tolvanen | KOK | 15 |
Erkki | Tuomioja | SDP | 15 |
Mirja | Vehkaperä | KESK | 15 |
Henna | Virkkunen | KOK | 15 |
Ulla-Maj | Wideroos | RKP | 15 |
Juho | Eerola | PS | 14 |
Maarit | Feldt-Ranta | SDP | 14 |
Lauri | Heikkilä | PS | 14 |
Lauri | Ihalainen | SDP | 14 |
Mikael | Jungner | SDP | 14 |
Pauli | Kiuru | KOK | 14 |
Katri | Komi | KESK | 14 |
Esko | Kurvinen | KOK | 14 |
Outi | Mäkelä | KOK | 14 |
Silvia | Modig | VAS | 14 |
Ville | Niinistö | VIHR | 14 |
Petteri | Orpo | KOK | 14 |
Vesa-Matti | Saarakkala | PS | 14 |
Pertti | Salolainen | KOK | 14 |
Anni | Sinnemäki | VIHR | 14 |
Timo | Soini | PS | 14 |
Ismo | Soukola | PS | 14 |
Eero | Suutari | KOK | 14 |
Kaj | Turunen | PS | 14 |
Kari | Uotila | VAS | 14 |
Erkki | Virtanen | VAS | 14 |
Sanni | Grahn-Laasonen | KOK | 13 |
Pertti | Hemmilä | KOK | 13 |
Jyri | Häkämies | KOK | 13 |
Olli | Immonen | PS | 13 |
Sampsa | Kataja | KOK | 13 |
Pia | Kauma | KOK | 13 |
Antti | Lindtman | SDP | 13 |
Tapani | Mäkinen | KOK | 13 |
Pekka | Ravi | KOK | 13 |
Eero | Reijonen | KESK | 13 |
Raija | Vahasalo | KOK | 13 |
Stefan | Wallin | RKP | 13 |
Markku | Eestilä | KOK | 12 |
Lars Erik | Gästgivars | RKP | 12 |
Pekka | Haavisto | VIHR | 12 |
Sanna | Lauslahti | KOK | 12 |
Mats | Nylund | RKP | 12 |
Kimmo | Sasi | KOK | 12 |
Arto | Satonen | KOK | 12 |
Lenita | Toivakka | KOK | 12 |
Oras | Tynkkynen | VIHR | 12 |
Heikki | Autto | KOK | 11 |
Jyrki | Katainen | KOK | 11 |
Eero | Lehti | KOK | 11 |
Sari | Sarkomaa | KOK | 11 |
Alexander | Stubb | KOK | 11 |
Ben | Zyskowicz | KOK | 11 |
Tuija | Brax | VIHR | 10 |
Jussi | Halla-aho | PS | 10 |
Leena | Harkimo | KOK | 10 |
Jukka | Kopra | KOK | 10 |
Laura | Räty | KOK | 10 |
Jan | Vapaavuori | KOK | 10 |
Tom | Packalén | PS | 9 |
Osmo | Soininvaara | VIHR | 9 |
Astrid | Thors | RKP | 9 |
Sinuhe | Wallinheimo | KOK | 9 |
Jaana | Pelkonen | KOK | 8 |
R-koodi
Raakakoodi listan laskemiseksi (ei toimi suoraan, koska datatiedostoja täytyy ladata omalle koneelle):
Riippuvuudet
Katso myös
- Martti Leppäsen arvokartta
- Peliteoriaa on myös tarjottu avuksi vaikeassa hallitusneuvottelutilanteessa.
- Kommentteja hallitusneuvotteluista: Neuvotteluryhmä tekee suosituksen ja puoluevaltuusto yhdessä eduskuntaryhmän kanssa päätöksen hallitusohjelman hyväksymisestä. Lisäleikkausten tarve pienentää hallituskauden loppupuolelle jätettyjen hallitusohjelmatavoitteiden toteutumisen todennäköisyyttä.
- Hallitusohjelman leikkauslistat tulevat aiheuttamaan ongelmia puolueryhmissä (lehdistötilaisuus 18.6.2011).
- IS 23.8.2011 (Kuka määrittää puoluekurin?)
- Kansanedustajien arvot
- Tiedosto:HS-vaalikone2011.csv
- Populistipuolueen puolueohjelma. Tämä puolueohjelma on laadittu Suomen suurimman kyselytutkimuksen avulla. Vastaajia oli 384 693 henkilöä. Kyseistä tutkimusta on mielenkiintoista verrata läpimenneiden ehdokkaiden vaalikonevastauksiin.
- Jokapuoluehallitus
Viitteet
Aiheeseen liittyviä tiedostoja
<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>