Sopeutuminen ilmastonmuutokseen Suomessa

Tämä teksti on otettu alunperin julkaisusta Ilmastonmuutoksen kansallinen sopautumisstrategia, Maa- ja metsätalousministeriö, julkaisu 1/2005, ISBN 952-453-200-X

Toimialakohtainen sopeutuminen

Luonnonvarojen käyttö

Maatalous- ja elintarviketuotanto

Toimijoiden sopeutumiskyky

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ohjaa myös lähitulevaisuudessa maataloutta ja sen alueellista suuntautumista Suomessa. Muihin luonnonvaroihin perustuviin elinkeinoihin verrattuna maataloudella on yleisesti ottaen hyvät mahdollisuudet reagoida nopeasti ilmastonmuutokseen, koska viljelykierto on lyhyt. Lisäksi viljelykasvien yleinen sopeutumiskyky on hyvä.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Maatalouspolitiikassa on tarpeen ottaa tulevaisuudessa huomioon myös muuttuvat ilmasto-olosuhteet. Kannustimilla voidaan parantaa joustavampaa maankäyttöä ja viljelyn alueellista sijoittumista, jotta mahdolliset ilmastonmuutoksesta koituvat edut voidaan hyödyntää. Lisäksi on tarpeen tukea uusien teknologioiden ja viljelymenetelmien omaksumista sekä maatalouden monipuolistamista. Eläintautien seurantajärjestelmiin voi olla tarpeellista tehdä pieniä muutoksia. Maatalouden vesistökuormituksen hallitsemiseksi muuttuvissa olosuhteissa tulee vesiensuojelukeinoja arvioida lisääntyneen ravinteiden huuhtoutumisen takia. Lisäksi tulisi mahdollisesti arvioida riskinhallinta toimenpiteiden kehittämistarvetta sekä satovahinkojen ja myrskyvahinkojen korvausjärjestelmiä.

Jalostus

Tulevaisuudessa käytettävät peltokasvilajikkeet eivät tule olemaan lajikkeita, joita tällä hetkellä on viljelyssä. Nykyisillä peltokasvien jalostusmenetelmillä uusien lajikkeiden jalostusprosessin kesto vaihtelee noin 7 vuodesta (itsepölytteiset viljat, öljykasvit) 12–15 vuoteen (syysviljat, nurmikasvit). Näin ollen peltokasvien lajikejalostuksessa voidaan reagoida suhteellisen nopeastikin muuttuviin ilmasto-oloihin.

Lämpenevässä ilmastossakaan ei eteläisempiin oloihin jalostettujen lajikkeiden käyttökelpoisuus Suomen kasvuoloissa tule olemaan todennäköistä. Tähän vaikuttaa erittäin poikkeava kasvukauden aikainen päivänpituutemme ja siitä johtuva käytettäviltä lajikkeilta vaadittava erityinen kasvurytmi, sekä lisäksi peltojemme voimakkaasti vaihtelevat ja eteläisemmistä kasvuoloista poikkeavat maalajit. Lisäksi kasvuolojemme poikkeavuutta korostaa edellä mainittujen seikkojen moniulotteiset vuorovaikutukset. Näin ollen on selvää, että myös tulevaisuudessa peltokasvituotantomme voi perustua vain nimenomaan paikallisiin oloihimme suunnatun lajikejalostuksen varaan.

Kevätrypsi voidaan korvata paikoin satoisammalla kevätrapsilla ja myöhemmin mahdollisesti syysrapsi voi tulla viljelyyn. Uudet lajit, kuten maissi ja auringonkukka, jäänevät kuitenkin marginaalisiksi. Mikäli viljeltävää kasvilajia vaihdettaisiin, se edellyttäisi muutoksia tuotantotavoissa ja mahdollisesti uusia koneita.

Tuhoeläimet, kasvitaudit ja rikkakasvit

Tuhoeläinten ja kasvitautien leviämistä tulee ehkäistä ennalta. Ilmaston lämpeneminen johtanee kuitenkin uusien rikkakasvi-, kasvitauti- ja tuholaisriskien ilmenemisen takia tarpeeseen torjunta-aineiden käytön lisäämisestä ja voimakkaampien torjunta-aineiden käytöstä. Kaksi viikkoa lisää kasvukautta merkitsee torjunta-aineilla torjuttaville tuhoojille 1–2 torjuntaruiskutusta enemmän. Mahdollisesta lisääntyneestä torjunta-aineiden käytöstä johtuvia haittoja on pyrittävä vähentämään.

Suomella on tällä hetkellä kuuden karanteenituhoojan suhteen EU:n tunnustama suoja-alueoikeus (tulipolte, etelänjauhiainen, tomaatin pronssilaikkuvirus, valkoperuna-ankeroinen, ritsomania, koloradonkuoriainen). Suoja-alueoikeutta haetaan erikseen sillä perusteella, ettei maassa esiinny pysyvästi kyseistä tuhoojaa. Muutokset suoja-alueissa ovat tulevaisuudessa mahdollisia.

Muutokset maataloustuotannossa

Erityisen tärkeää ilmaston muuttuessa on peltojen yleisen kasvukunnon ylläpito. Ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia maaperään voidaan pienentää kehittämällä viljelytapoja. Ravinteiden huuhtoutumista maaperästä voidaan estää monivuotisten kasvien viljelyllä, peltojen talviaikaisella kasvipeitteisyydellä, alusja kerääjäkasveilla sekä suojavyöhykkeillä. Maan rakennetta voidaan parantaa kyntämällä oljet maahan, keventämällä muokkausta ja suorakylvöllä. Suorakylvö säilyttää paremmin maaperän kosteuden ja lumipeitteisyyden talvella.

Maataloustuotantoa voidaan tehostaa ja samalla hyödyntää ilmastonmuutoksen mahdollisuuksia jalostuksen ja kasvinsuojelutoimenpiteiden lisäksi muuttamalla kylvöaikoja ja lannoitusta. Kevätkylvöjä voi arvioiden mukaan aikaistaa 2050 Jokioisissa runsaat kymmenen vuorokautta eli huhtikuun loppupuolelle. Viljelyn aikaistamista rajoittaa kuitenkin mahdollinen keväthallojen yleistyminen. Syysviljojen viljely on nyt rajoittunut Etelä- ja Lounais-Suomeen, mutta muuttuneessa ilmastossa aluetta voitaisiin laajentaa. Syysviljojen satopotentiaali on kevätviljoja suurempi. Lisäksi ne suojelevat maaperää eroosiolta ja huuhtoutumiselta eivätkä ole yhtä poudanarkoja.

Puutarhataloudelle ilmastonmuutoksen tuomia etuja voidaan hyödyntää laajentamalla tuotantoa. Kotieläintaloudessa laidunnuskauden pidentäminen lisää eläinten hyvinvointia. Eläintautien ennaltaehkäisyyn tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Eläinsuojissa voidaan joutua lisäämään jäähdytystä kesäisin.

Sopeutumistutkimus

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia maatalouteen ei ole tutkittu laaja-alaisesti Suomen akatemian SILMU-tutkimusohjelman jälkeen. Vaikutustutkimuksen tasoa maataloudessa voidaan kuitenkin pitää hyvänä. Ohessa esitetään esimerkkejä vaikutustutkimuksen ja sopeutumistutkimuksen havaitusta lisätutkimustarpeesta:

• Vaihtoehtoskenaarioiden laatiminen ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen maataloudelle, eli millaista maatalous on eri puolella Suomea muuttuneessa ilmastossa, miten maatalous voi sopeutua muutokseen ja mitkä ovat riskit
• Muutostarpeet kasvin- ja kotieläintuotannon tuotantotekniikassa
• Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimien takaisinkytkentä ilmastonmuutokseen ja ympäristökuormituksiin, muun muassa vesistökuormitukseen ja kaasumaisiin päästöihin
• Veden tehokas hyödyntäminen ilmastonmuutoksen vaikutusten, kuten mahdollisen ajoittaisenkuivuuden minimoimiseksi
• Kasvien uusien stressitekijöiden tunnistaminen ja stressivaikutusten minimoiminen
• Kustannustehokas tautien ja tuholaisten hallinta muuttuneessa ilmastossa
• Geenivarojen monimuotoisuuden hyödyntäminen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa
• Puutarhatuotannon mahdollisuudet muuttuneessa ilmastossa
• Ilmastonmuutokseen sopeutumista edistävät ohjauskeinot
• Ilmastonmuutoksen vaikutukset maailman ja EU:n elintarvikemarkkinoihin ja näiden vaikutukset Suomen elintarviketalouteen
• Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimien ja hillitsemistoimien yhteensovittaminen maataloudessa
• Elintarvikeketjun kokonaisuuden sopeutuminen ilmastonmuutokseen ja laatunäkökulman huomioon ottaminen
• Ilmastonmuutoksen ja sopeuttamistoimien vaikutukset maatalousluonnon monimuotoisuuteen

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista maataloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutokseen sopeutuvien tuotantomenetelmien ja tuotannon rakenteen sekä sijoittumisen huomioon ottaminen tukipolitiikassa*** Eläintautien seurantajärjestelmien kehittäminen** Kasvitautien ja tuholaisten seurantajärjestelmien kehittäminen*
	Tutkimus ja tiedotus	Uusien teknologioiden ja viljelymenetelmien kehittäminen ja niistä tiedottaminen** Ilmastonmuutoksen ja sen riskien hahmottaminen*
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Muuttuneiden ilmasto-olosuhteiden ja kasvinsuojelutarpeiden integroiminen kasvinjalostusohjelmiin*	Mahdollisesti lisääntyvän torjunta-aineen käytön haittojen minimoiminen**
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Vesiensuojeluohjeiston muutoksen arviointi**
Yksityinen		Uusien viljelymenetelmien, viljelykasvien ja teknologian käyttöönotto**	Kotieläinten laidunnuskauden pidentäminen*** Tuholaisten ja tautien torjunnan lisääminen**

Metsätalous

Toimijoiden sopeutumiskyky

Metsätalouden tietopohja ilmastonmuutoksesta on hyvä: Suomessa on monien tutkimusohjelmien (SILMU, Fibre, Figare) ansiosta jo tutkimustietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsäekosysteemiin, ja metsät ovat valtaosaltaan säännöllisen hoidon piirissä. Toisaalta sopeutumistutkimusta ei ole tehty vielä paljon. Lisäksi metsätalouden toimenpiteiden vaikutusten aikajänne on hyvin pitkä (noin 50–100 vuotta), joten sopeutumistoimien valmistelu tulee käynnistää varsin pian.

Kansallisen tason ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitteluvälineenä toimivat mm. Kansallinen metsäohjelma ja alueellisen tason suunnittelussa metsätalouden alueelliset tavoiteohjelmat, joihin ilmastonmuutoksen näkökohdat voidaan sisällyttää. Käytännön metsänhoidossa toimitaan 5–10 vuoden aikajänteellä metsäsuunnitelmien mukaisesti, mutta päätöksillä on pitkäaikaisia vaikutuksia metsäluontoon metsätalouden kannattavuuteen ja metsätaloustuotteisiin.

Erityisen tärkeätä on kyetä tunnistamaan ja ennakoida, millä tavalla ja voimakkuudella sekä milloin ilmastonmuutos muuttaa olennaisesti metsäekosysteemin toimintaa. Myös riskien tunnistaminen muodostaa tärkeän osan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Näiden valmiuksien kasvattaminen mahdollistaisi valmistautumisen riittävän ajoissa ilmastonmuutoksen mahdollisesti aiheuttamiin häiriöihin ja uhkien tunnistamiseen metsäekosysteemin toiminnassa sekä häiriöiden vaikutusten vähentämiseen. Lisäksi on arvioitava metsätalouden, sen organisaatioiden ja rakenteiden kykyä sopeutua muutoksiin, niin että toiminta vastaa muuttuneita olosuhteita ja pysyy kannattavana. Toimien on oltava riittävän varhaisia ja kohdennettuva sellaisille alueille, joissa riskit ovat suurimmat.

Yleisimpien puulajiemme perinnöllinen muuntelupohja on todennäköisesti tarpeeksi laaja mahdollistamaan sopeutumisen. Ihminen voi nopeuttaa luonnon omien sopeutumistoimien läpimenoaikaa metsänhoidollisin toimenpitein.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Metsäpuiden geenivarat, metsänjalostus ja siemenhuolto

Metsäpuiden geenivarojen säilytyksen tavoitteena on lajien ja paikallisten populaatioiden perinnöllisen muuntelun säilyttäminen kauas tulevaisuuteen, jotta niiden elinvoimaisuus ja sopeutumiskyky olisi riittävä muuttuvissa olosuhteissa. Pääpuulajiemme geenivarojen suojelua varten on perustettu geenireservimetsien verkosto. Geenireservimetsiksi on valittu alueita, joilla puusto on paikallista alkuperää. Alueita hoidetaan muuten normaalin talousmetsän tapaan, mutta ne uudistetaan joko luontaisesti tai istuttamalla taimia, jotka on kasvatettu paikalla kasvaneiden puiden siemenistä. Jalojen lehtipuiden geenivaroja suojellaan säilyttämällä alkuperäisistä metsiköistä kerättyä aineistoa kokoelmissa. Luonnonsuojelualueet, siemenpankit ja jalostuspopulaatiot ovat metsäpuiden geenivarojen suojelua täydentävä menetelmä.

Keskeisenä sopeutumistoimenpiteenä on soveltuvien ilmasto- ja maaperäolosuhteisiin mukautuvien puulajien ja alkuperien käyttö metsänuudistamisessa. Metsänviljelyssä tulisi suosia hieman viljelypaikkaa eteläisempiä alkuperiä. Alkuperien siirrossa tulee kuitenkin olla varovainen ja ottaa huomioon puun selviytyminen taimivaiheessa, kun ilmasto ei ole lämmennyt yhtä paljon kuin sen myöhemmissä kehitysvaiheissa. Keskieurooppalaisten mäntyjen siirtäminen tänne ei onnistu, sillä ne ovat sopeutuneet Suomesta poikkeaviin valo-olosuhteisiin. Eteläiset alkuperät altistuvat surmakkatuhoille, koska ovat väärässä fenologisessa tilassa, kun tuho iskee. Alkuperien testausta tulee suorittaa yli nykyisten jalostusvyöhykkeiden ja jalostusvyöhykkeiden sisälle voidaan laatia erilaisia jalostustavoitteita. Jalostusta tulisi suunnata useisiin osapopulaatioihin, jotta laaja perimä säilytetään. Tulevaisuudessa jalostettavia ominaisuuksia ovat muun muassa keskilämpötilan nousuun ja pidentyneeseen kasvukauteen sopeutuminen sekä tuhonkesto.

Siemenviljelysten perustaminen ja siemenviljelyssiemenen käytön edistäminen on merkittävin tapa hyödyntää metsänjalostuksen tuloksia käytännön metsätaloudessa. Ilmastonmuutokseen varautumisen kannalta on tärkeää tuntea mahdollisimman tarkkaan metsänviljelyaineiston geneettinen alkuperä. Tällöin voidaan jatkossa määrittää tietyn siemenerän ja siitä kasvatettujen taimien soveltuva käyttöalue – myös ilmaston muuttuessa. Siemenviljelyssiemen on tässä mielessä paljon parempaa ja turvallisempaa kuin metsiköistä kerätty niin sanottu siemenlähdesiemen, jonka alkuperästä on tiedossa ehkä vain kunta, jonka alueelta kävyt on kerätty.

Metsänhoito

Hyvin hoidettu metsä luo edellytyksiä sopeutua ilmastonmuutokseen. Sekä luontaisessa uudistamisessa että metsänviljelyssä on omat hyvät puolensa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Luontainen uudistaminen luo mahdollisuudet puulajien luontaisen geneettisen potentiaalin hyödyntämiseen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Toisaalta metsänviljelyaineiston alkuperän valinnalla ja jalostetun materiaalin käytöllä pystytään reagoimaan tehokkaammin ilmastonmuutokseen. Mikäli puulajeista halutaan suosia havupuita, metsänviljelyä joudutaan lisäämään nykyisestä.

Lyhyempi puuston kiertoaika ja säännöllinen metsänhoito parantavat sopeutumista nopeuttamalla uusien paremmin perimältään sopeutuneiden populaatioiden yleistymistä ja vähentävät tuhoriskiä. Myös taimikonhoitoa ja -perkausta joudutaan tehostamaan havupuiden kehityksen turvaamiseksi, koska lehtipuiden luontaiset uudistumisedellytykset parantuvat. Metsänhoitokäytäntöjä on kuitenkin syytä arvioida tulevaisuudessa uudelleen tavoitteena kehittää adaptiivista metsänhoitoa, jossa metsätalouden tuotantotavoitteet ja metsänhoito suhteutetaan odotettavissa olevaan ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin metsäekosysteemissä. Tarkasteltavia asioita ovat muun muassa viljelyn ja luontaisen uudistamisen edel- lytykset, harvennusvälit ja -voimakkuudet sekä kiertoaika ja metsäojitustarve.

Juurikäävän leviämisen estämiseksi tehdyt panostukset pienentävät sen riskiä ja näkyvät myös aikaa myöten tyvilahon ja tyvitervaksen leviämisen hidastumisena ja toivottavasti myös vähenemisenä metsissämme. Tuhomonitorointijärjestelmiä tulee kehittää ja yhteistyötä tiivistää eurooppalaisten asiantuntijatahojen kanssa. Rajoituksia puuntuonnille tuholaisten pahiten saastuttamilta alueilta on tulevaisuudessa ehkä harkittava. Puiden resistenssijalostus on mahdollinen keino lieventää tuhoja, vaikka se on vielä käytännössä hidas ja vaikea menetelmä. Mahdollisiin suurtuhojen aiheuttajiin, kuten mäntyankeroiseen voidaan varautua arvioimalla ilmastonmuutoksen vaikusta kriisivalmiussuunnitelmassa. Tuhohyönteiskantojen kasvu voi edellyttää kasvinsuojelusäädöksien sekä metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annettujen säädösten uudelleen arviointia.

Tärkein tapa vähentää hirvieläinten aiheuttamia tuhoja on kantojen säätely suunnitelmallisen metsästyksen avulla. Hirven aiheuttamia tuhoja voidaan jossain määrin vähentää myös riistanhoitomenetelmillä, kuten suolakivien oikealla sijoittelulla, riista-aidoilla, karkotteilla ja mekaanisilla latvasuojilla.

Taulukossa on esitetty tämän hetken tietämyksen mukaisia metsänhoitotoimia, joiden tavoitteena on sopeutuminen ilmastonmuutoksen. Käytännön metsänhoidossa joudutaan ottamaan huomioon useita toisinaan keskenään ristiriitaisiakin metsien eri käyttömuotoja: puuntuotanto, monimuotoisuuden suojelu, ilmastonmuutoksen hillitseminen joko hiilivarantoja kasvattamalla ja suojelemalla tai korvaamalla haitallisempia raaka-aineita ja energiamuotoja puulla sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen.

Metsänhoitotoimenpiteiden sopeuttaminen ilmastonmuutokseen tämän hetken tietämyksen mukaan.

Metsähoitotoimenpide	Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
Jalostus	Metsänviljelyaineistojen sopeuttaminen muuttuvaan ilmastoon laaja-alaiseen viljelyvarmuuteen tähtäävän metsänjalostuksen avulla Tuhoihin resistentit alkuperät
Luontainen uudistaminen	Puiden luontainen sopeutumispotentiaali on käytössä
Metsänviljely	Metsänviljelyn käyttö, mikäli halutaan suosia havupuita Mahdollistaa paremmin sopeutuneiksi jalostettujen siemenviljelyssiementen ja kloonien käytön
Taimikonhoito	Taimikonhoitoa ja -perkausta voidaan joutua aikaistamaan
Harvennukset	Soveltuvat harvennusvälit ja -voimakkuudet Säännöllinen metsänhoito ehkäisee hyönteis-, sienitauti- ja myrsky-, ja lumituhoja
Kiertoaika	*Lisääntynyt kasvu mahdollistaa kiertoajan lyhentämisen
Metsäojitus	Kunnostus- ja täydennysojitustarpeen uudelleenarvioiminen

Metsänkäyttö

Metsästä tapahtuvan kuljetuksen vaikeutuminen kelirikkoaikana lisää investointien tarvetta tieverkon ylläpitoon ja kehittämisen. Harvennus- ja korjuuteknologiaa sekä -menetelmiä tulee myös kehittää soveltumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Metsäteollisuuden valmistusprosessit pystyttäneen todennäköisesti sopeuttamaan esimerkiksi puulajisuhteiden muutokseen Suomessa, mutta metsäteollisuuden valmiuksien kartoittaminen ja kehittäminen on silti tarpeen. Ennen kuin pitkälle meneviä johtopäätöksiä Suomen metsätalouden sopeutumisesta ilmastonmuutokseen voi tehdä, tulee selvittää puuston kasvun ja raaka-aineen lisääntymisen jakaantuminen eri puulajeihin ja laatuluokkiin.

Sopeutumistutkimus

Metsätaloudessa tarvitaan lisätutkimusta ekosysteemitoiminnoista ilmastonmuutokseen paremmin sopeutuvan metsänhoidon kehittämiseksi muun muassa seuraavista aiheista. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsäekosysteemin ravintoverkkoihin on selvitettävä, mikä loisi valmiuksia ymmärtää ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsäekosysteemin tasapainoa ylläpitävien biologisten kontrollitekijöiden dynamiikkaa. Ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten vähentämiseksi tarvitaan myös ennakoivaa ja sopeutuvaa metsänhoitoa, jonka kehittämiseksi tarvitaan tietoa metsäekosysteemin sukkessiodynamiikasta. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on kytkettävä osaksi metsäsuunnittelua, sillä metsän käyttö ja hoito ovat aina tiettyyn paikkaan ja hetkeen sidottuja. Tällöin esimerkiksi hakkuiden järkevällä sijoittamisella voidaan vähentää muun muassa tuulituhojen riskiä. Muutoinkin metsänkasvatuksen riskejä tulisi tutkia osana metsänhoitoa ja metsäsuunnittelua metsäntalouden riskinhallinnan kehittämiseksi vastaamaan ilmastonmuutokseen liittyviin uhkiin.

Metsäalan sopeutumistutkimusta tulisi suunnata ilmastonmuutoksen ennakkovaroitus- ja seurantajärjestelmien kehittämiseen. Seurantajärjestelmän kytkeminen ilmastohavaintoihin vaatii tiivistä yhteistyötä ilmastotutkijoiden ja metsätieteilijöiden kesken. Erityisesti muutokset lumipeitteen laajuudessa ja kestossa sekä routaisuudessa ovat tärkeitä. Vaikutukset ovat erilaisia Suomen eri alueiden välillä. Lisäksi tarvitaan tutkimusta, millaisia uhkia ja riskejä liittyy metsätuhoihin ilmastonmuutoksen yhteydessä sekä millä tavalla näitä riskejä voidaan vähentää metsänhoidon yhteydessä esimerkiksi metsikkörakennetta muokkaamalla. Euroopan laajuinen yhteistyö on erityisen tärkeätä tuholaisten ennakoinnin ja seurannan kehittämisessä.

Tutkimusta tulisi suunnata myös havaintoihin perustuviin, erilaisia muutosvaihtoehtoja ennakoiviin puulajien ja -alkuperien siirtokokeisiin sekä puiden yksilötason geneettisen joustavuuden ja ympäristöstressien sietokyvyn jalostusmahdollisuuksien tutkimiseen.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista metsätaloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Ilmastonmuutoksen näkökohtien sisällyttäminen kansalliseen metsäohjelmaan* Metsänhoitosuosituksien tarkistaminen vastaamaan ilmastonmuutosta** Metsäpuiden geenivarojen suojelu*
	Tutkimus ja tiedotus	Ilmastonmuutokseen sopeuttavan ja sitä hillitsevän metsänhoidon kehittäminen* Tuhojen ennakointi ja seurantajärjestelmän kehittäminen*
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Puunkorjuun kehittäminen* Puiden jalostus* Tuholaisten ja tautien torjuminen*** Metsäteiden kunnossapito*	Tuulituhojen nopea korjaaminen seuraustuhojen estämiseksi** Metsänviljelyaineiston alkuperän valinta**
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Metsälainsäädännön muutostapeiden arviointi muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa**/*** Mahdolliset puuntuontikiellot pahiten tuholaisten saastuttamilta alueilta***
Yksityinen		Metsäsuunnitelmien tekeminen uusittujen hoitosuositusten pohjalta**/***	Tuulituhojen nopea korjaaminen seuraustuhojen estämiseksi**

Kalatalous

Kalakantojen sopeutuminen ilmastonmuutokseen

Meriekosysteemi on suhteellisen joustava ympäristömuutosten suhteen ja sisävesien kalat sopeutuvat lämpötilamuutoksiin elinympäristöään tai levinneisyysaluettaan vaihtamalla. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että ilmastonmuutos tulee olemaan nopeampi ja vaikutuksiltaan sellainen, että eräiden lajien kantojen on vaikea sopeutua. Ennustettu muutos näyttäisi olevan niin nopea, ettei osa kalalajeista ehdi sopeutua perimänsä avulla. Kaloille on olemassa neljä vaihtoehtoa sopeutua: (1) levinneisyys siirtyy pohjoisemmaksi, (2) laji katoaa nykyiseltä levinneisyysalueelta, mutta ei valtaa uusia asuinvesiä, (3) laji sopeutuu uusiin olosuhteisiin ja (4) arvokkaaksi koettuja lajeja siirretään uusiin, niille soveltuviin vesiin. On todennäköistä, että kaikki neljä vaihtoehtoa tulevat toteutumaan. Suurin osa Suomen kalalajeista on kuitenkin ympäristösietokyvyltään varsin väljiä eli ne tulevat sopeutumaan muutoksiin suhteellisen hyvin.

Kunkin kalanlajin kyky sopeutua uusiin muuttuneisiin olosuhteisiin tai uuteen elinympäristöön on lajikohtainen. Kaloilla on mahdollisuus nopeastikin vaihtaa elinympäristöään sopivammaksi, toisin kuin esimerkiksi simpukoilla. Myös kalalajit, joilla on pitkä elinkaari pystyvät kestämään paremmin olosuhteita, jotka eivät ole kovinkaan edullisia kutemiselle. Myös lajit, joilla on korkea tuottavuus ja nopeampi aikuistuminen, selviävät todennäköisesti taantumisesta ja sopeutuvat muuttuneisiin olosuhteisiin.

Parhaiten tulevat sopeutumaan lajit, jotka jo nykyisellään elävät vaihtelevassa ympäristössä, ja jotka pystyvät kilpailemaan muiden lajien kanssa. Kylmän veden lajien elinolosuhteet tulevat säilymään parhaiten syvissä järvissä, joiden lämpötilan kerrostuneisuus takaa viileän veden olemassaolon myös kesäaikana.

Useiden kalakantojen elinympäristö muuttuu, jolloin ne lajista riippuen saattavat hävitä kokonaan tai runsastua muiden lajien kustannuksella. Mukautuvia lajeja ovat yleiskalamme ahven, hauki ja särki. Niiden levinneisyysalueet ovat jo nykyisellään laajat ja kaikentyyppiset vedet käsittävät. Nieriä puolestaan on esimerkki kalalajista, joka sopeutuu heikosti muutoksiin.

Toimijoiden sopeutumiskyky

Kalavarojen kestävän käytön ja hoidon varmistaminen vaatii täsmällistä tieteellistä tietoa niistä ympäristön muutoksista, jotka vaikuttavat kalakantoihin. Lisäksi tarvitaan hallinnollista joustavuutta toimia saadun tiedon pohjalta. Kalasektorilla on tälläkin hetkellä useita sopeutumistoimenpiteiden vaihtoehtoja valmiina, sillä monet toimenpiteistä on luotu vastaamaan ei-ilmastollisiin muutoksiin menneinä vuosikymmeninä. Suuri haaste tuleekin olemaan ilmastonmuutoksesta johtuvat kalakantojen tilassa ja kalastuksessa tapahtuvien muutosten sovittaminen toisiinsa. Esimerkiksi kalastuksen säätelyssä ei tehdä muutoksia kalastuksen rajoituksiin yhden ympäristötekijän johdosta, vaan tarkastelussa mietitään aina kokonaisuutta. Kalastukseen kohdistuvat monet paineet (kannattavuusongelmat, kalastuksen säätely, dioksiiniongelmat), joten tarkastelun on oltava kokonaisvaltaista, jolloin huomioon otetaan ekologisten seikkojen ohella myös taloudelliset ja sosiaalisetsekä alueelliset seikat.

Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat lajistosuhteiden muutokset ovat todennäköisesti kielteisiä suurimmalle osalle suomalaisista kalastajista, sillä arvostetut kalalajit, kuten lohikalat, taantuvat ja vähempiarvoiset, kuten särkikalat, runsastuvat. Hauen, kuhan ja ahvenen kasvattaessa saalisosuuksiaan, kalavesien hoidon piirissä lohikalalajien merkitys saattaa laskea. Sen sijaan esimerkiksi kuha ilmastonmuutoksesta hyötyvänä lajina saattaa nostaa arvostustaan muun muassa ammattikalastuksen puolella, koska siitä kalastajat saavat parhaan kilohinnan. Kuhalle on jo nykyisellään kovasti kysyntää ja Virosta sitä tuodaan Suomeen vuosittain suunnilleen Suomen ammattikalastuksen saaliin verran. Lämpötilan nousu saattaa hyödyttää kuhaa esimerkiksi rehevissä rannikkovesissä, mutta mahdollisen hyödyn saaminen edellyttää, että kalastus toteutetaan järkevästi säänneltynä. Jäätalven lyhentyminen ja jään ohentuminen puolestaan nähtäisiin troolikalastuksessa, joka on Suomessa tärkein pyyntimuoto, myönteisenä, mutta muikun talvinuottapyynnissä muutokset koettaisiin todennäköisesti haittana.

Lajiston sekä kalojen kutuaikojen muuttuessa kalastustavat, -paikat ja -ajat muuttuvat. Tällöin myös vanhan kalastustietouden merkitys vähenee. Samoin apajapaikat vanhoine pyyntimenetelmineen menettävät merkityksensä, joten tarve kehittää uusia menetelmiä kasvaa jatkuvasti. Vapaa-ajankalastuksessa uistinkalastuksen mahdollisuudet paranevat ja jäältä tapahtuva pilkkiminen vähenee. Tähän sopeutuminen ei välttämättä ole kovin vaikeaa, sillä vapaa-ajankalastuksessa kalastuksen luonnekin on muuttumassa, mikä näkyy muun muassa verkkokalastuksen vähentymisenä ja kalastuksen siirtymisessä enemmän vapakalastusvälineiden käyttöön. On luultavaa, että vapaa-ajankalastuksen muutokset kalayhteisössä vaikuttavat kohtalaisen vähän. Odotukset voivat olla varsin joustavia, kun otetaan huomioon, että muutokset ovat kuitenkin hitaita ja kysymys on harrastuksesta. Vapaa-ajankalastuspuolella sopeutumista helpottaa se, että ala on melko nopeasti kehittyvää ja muuttuvaa. Esimerkiksi jatkuvasti tulee muotiin uusia pyyntimuotoja (esimerkiksi vetouistelu nykyisin). Toisaalta tulevaisuudessa vapaa-ajankalastuksen luonteeseen voivat vaikuttaa huomattavasti harrastuksen kaupallistuminen ja eläinsuojelunäkökohdat.

Kalanviljelylaitoksille etenkin talvilämpötilojen kohoaminen voi olla hyväksi. Sademäärien kasvusta saattaa myös olla hyötyä viljelylle, sillä vettä riittää tällöin suuremman kalamäärän kasvattamiseen. Tämä edellyttää, ettei kasvanut haihdunta pienennä virtaamia merkittävästi. Kesälämpötilojen kohoamisen vaikutukset puolestaan riippuvat olennaisesti siitä, onko laitoksella mahdollisuutta käyttää kylmää pohjavettä. Tautivaaran kasvu puolestaan voi pahentaa tilanne kalanviljelylaitoksilla. Hyvä sopeutumiskyky edellyttääkin, että viljelytekniikka ja laitteet kehittyvät ilmastonmuutos huomioon ottaen. Esimerkiksi uusia viljelytekniikoita käyttävillä laitoksilla, kuten suljetuilla kiertovesilaitoksilla, sopeutuminen voi olla helpompaa, sillä niissä pystytään säätelemään lähes kaikkia kasvatusolosuhteita, mukaan lukien veden lämpötilaa.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Sekä kalakantojen että kalasektorin sopeutumiskyvyn parantamiseksi tulisi pyrkiä vähentämään muita kalapopulaatioita rasittavia ihmisen toiminnan vaikutuksia kuten vesien rehevöitymistä ja pilaantumista, uhanalaisten kantojen kalastuspainetta sekä muuta elinympäristöjen huonontumista. Myös kalastamalla voidaan vähentää haitallisia vaikutuksia. Kalavesien kalantuottokyvyn kasvun hyödyntäminen ja talteenoton monipuolistaminen edellyttävät kalalajien uusien käyttötapojen kehittämistä, mutta myös vanhojen käyttöönottoa. Myös perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen on tärkeää. Nämä toimet tulevat hyödyttämään kalavaroja ilmastonmuutoksesta riippumatta.

Erityisen tärkeää on myös selvittää, missä muutoksia tapahtuu, jotta kalastuksen säätelytoimia suunniteltaessa ja niistä päätettäessä osataan myös nämä asiat ottaa huomioon. Esimerkiksi taloudellisiin tuloksiin pyrkivän istutustoiminnan ohella voi olla myös tarpeen antaa vesistöjen nykyisten kantojen muuttua erillisissä järvissä ilmastonmuutoksen myötä muuttamatta vesistöjen ja kalakantojen tilaa istutuksin. Tarvitaan tutkimustietoa, mitkä lajit vaativat lisääntyvää suojelua ja miten muutos vaikuttaa kalastuskulttuuriin. Jo nykyinen laki antaa mahdollisuuden reagoida lainsäädännön avulla tarvittaviin toimiin.

Sisävesissä ongelmana on paikoin luontaisten leviämismahdollisuuksien puuttuminen. Yleisten taloudellisesti arvokkaiden lajien, kuten kuhan, osalta nykyäänkin jatkuvasti tehtävät istutukset pitävät huolen levittäytymisestä pohjoiseen olojen parantumisen myötä. Myös kuhan siirtäminen vielä pohjoisemmaksi voisi tulla kyseeseen.

Vesien säännöstelyllä voitaisiin ylläpitää tiettyä vedenpinnan tasoa lohikalojen kudun onnistumisen varmistamiseksi ja toisaalta virtaaman lisäämiseksi voitaisiin lisätä voimalaitosten ohijuoksutuksia. Peltojen suojavyöhykkeillä voitaisiin vaimentaa paitsi kiintoaineen ja ravinteiden valuntaa, mutta myös tarjota suojaa ja ravintoa vesieläimille sekä estää liiallista vesikasvillisuutta ja lämpötilan nousua.

Kalanviljely on suhteellisen säänneltyä toimintaa, joten suuria mahdollisuuksia vaihtaa laitoksen sijaintipaikkaa uuteen ei ole. Uusien kalanviljelylaitosten perustamisessa voidaan tietenkin sijoituspaikkaa miettiä myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Jotta kalanviljely Suomessa pystyisi mukautumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, tarvitaan huolellisesti suunniteltuja sopeutumistoimia. Tällaisia toimia voisivat olla esimerkiksi veden hapetuksen tehostaminen ja riittävän viileän veden saatavuuden varmistaminen. Eräs viljelylaitoksissa toteutettava sopeutumistoimi voisi olla myös kalojen elinkierrolle tärkeiden lämpötilarytmien yhteensovittaminen luonnonrytmeihin soveltuviksi. Esimerkiksi verkkokasseissa voidaan kalojen lämpöoloihin vaikuttaa jonkin verran muun muassa kassisyvyyden ja virrankehittimien avulla. Veden happipitoisuuden suhteen saattaa syntyä ongelmia, jos laitos ottaa vetensä alusvedestä, sillä lämpimässä vedessä tai läheltä pohjaa otetussa vedessä ei välttämättä ole riittävästi happea. Nykyisin tosin lähes kaikki alusvettä käyttävät kalanviljelylaitokset hapettavat vetensä. Myös kalanviljelylaitosten poistoveden puhdistusta saattaa olla tarpeen lisätä, sillä lämpimänä aikana niihin kerääntyy tavallista enemmän rehua ja ulosteita. Sedimentin koostumuksen, kalojen kuolleisuuden ja lämpötilan yhteyttä tosin ei ole tutkittu, mutta erilaisia keinoja on kehitetty miten verkkoaltaiden pohjalle kertyvää sedimenttiä voidaan poistaa.

Sopeutumistutkimus

Vesiekosysteemit ovat erittäin monimutkaisia: Lisätutkimusta tarvitaan prosesseista, jotka säätelevät kalakantojamme, niiden käyttöä ja runsautta sekä niiden reagointia ilmastonmuutokseen niin luonnossa kuin kalanviljelyssäkin. Kalakantojen tilan seurantaa voitaisiin tehostaa eri osapuolten yhteistyöllä. Esimerkiksi tutkimustietoa tarvitaan vesielinympäristöjen ja kalapopulaatioiden välisistä suhteista samoin kuin ilmastollisisten muuttujien ja vesiympäristön suhteesta. Vaikka sisävesien ekosysteemien toimivuudesta tiedetäänkin huomattavasti enemmän kuin meriekosysteemeistä, on tutkimustiedoissa edelleen epävarmuuksia. Tulisi myös tutkia menetelmiä, joilla voidaan nostaa kalastuselinkeinon sopeutumiskykyä, ja jotka auttavat mahdollisuuksia reagoida ilmastonmuutokseen. Myös vesiviljelyn sopeutumista ilmastonmuutokseen tulisi tutkia. Myös tuotannonalan sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen seuraamista tulisi jatkaa. Valuma-alueiden vaikutus vesistöihin kasvaa ja hajakuormituksen torjuntatoimien tehostamiseksi olisi lisättävä maatalouden ja puutarhanhoidon lisäravinteiden käytöstä aiheutuvan vesien rehevöitymisen torjuntakeinojen tutkimusta.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista kalataloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Seurannan tehostaminen kalakantojen tilan arvioimiseksi ja eri osapuolien yhteistyötä kehittämällä* Vesien pilaantumisen, kalastuspaineen ja kalojen elinympäristöjen huonontumisen estäminen*
	Tutkimus ja tiedotus	Eri lajien ja ikäryhmien ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisen arviointi* Lajien ja ekosysteemien välisten riippuvuussuhteiden selvittäminen* Tuotannonalan kehityksen seuraaminen*
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Uusien kalanviljelylaitosten sijoittelun harkinta ilmastonmuutoksen suhteen*
Yksityinen		*Vesien säännöstely ja voimalaitosten ohijuoksutukset* Pienvesien ympäristön suojavyöhykkeiden lisääminen* Kalanviljelylaitoksilla yhteensovitetaan kalojen elinkierrolle tärkeät lämpötilarytmit luonnonrytmeihin soveltuviksi* Investoidaan kalanviljelylaitosten ilmastus- ja hapetuslaitteisiin*	Kalastuskäytäntöjen muutos (esimerkiksi jäältä tapahtuva kalastus korvautuu osin avovesikalastuksella)*** Lisätään kalanviljelylaitosten poistoveden puhdistusta rehun ja ulosteiden vähentämiseksi*

Porotalous

Ilmastonmuutoksen vaikutukset porotalouteen näyttävät olevan pääsääntöisesti haitallisia, mutta muut seikat kuten tuotannollis-taloudelliset seikat vaikuttavat merkittävästi enemmän sektorin kykyyn sopeutua erilaisiin muutoksiin kuin ilmastonmuutos. Siitä huolimatta ilmastonmuutokseen sopeutumistoimien käyttöönotto hyödyttää sektoria kokonaisuudessaan. Porotalouden sopeutumisessa hyvin merkittäviä ovat kaikkien osatekijöiden yhteisvaikutukset laitumiin ja niiden käytettävyyteen. Näitä osatekijöitä ovat ilmastonmuutos säävaihteluineen, muun maankäytön aiheuttamat muutokset ja porotalouden itsensä aiheuttamat muutokset, kuten laidunten kuluminen. Toinen osatekijä muodostuu poronhoidon sopeutumisesta ja sopeuttamisesta muutoksiin, johon porotalous itse, mutta myös sen hallinto ja ohjaus sekä eri maankäyttömuotojen harjoittamisstrategiat voivat vaikuttaa.

Toimijoiden sopeutumiskyky

Suurimmat haasteet sopeutumiselle arktisissa ekosysteemeissä liittyvät kulttuurisesti tärkeisiin luonnonvaroihin, kuten poroihin. Hallittu porojen hoito ja hyödyntäminen voivat vähentää ilmaston muutoksen vaikutuksia paikallisiin asukkaisiin. Porotalouden haavoittuvuus liittyy siihen, että poronhoitoa harjoittavat ovat usein vahvasti riippuvaisia vain yhdestä tai muutamasta luonnonvarasta.

Siten äkillinen ääri-ilmiö saattaa aiheuttaa merkittäviäkin menetyksiä yksityis- ja aluetaloudelle. Ilmastonmuutoksen – samoin kuin muun maankäytön – aiheuttamat epäedulliset muutokset laitumilla nostavat todennäköisesti poronhoidon kustannuksia, jos ruokintaa tai muita porojen hoitoon liittyviä toimia joudutaan tehostamaan.

Merkittävimmät sopeutumiskeinot liittyvät taloudellisen monipuolisuuden lisäämiseen ja maankäytön muutoksien haitallisten vaikutusten vähentämiseen sekä poronhoitomenetelmien jatkuvaan kehittämiseen. Ilmastonmuutoksen vaikutusten ennakointi auttavat suunnittelemaan sopeutumiskeinoja. Muuttuneiden poronhoitomenetelmien johdosta nykyporokanta on 1990-luvulta saakka ollut suhteellisen hyvin suojattu vaikeita lumi- ja sääoloja vastaan. Vasateurastus, porojen lisäruokinta ja loislääkintä ovat mahdollistaneet suhteellisten korkeiden eloporomäärien ylläpidon siitä huolimatta, että talvilaidunvaroista on ollut puutetta.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Porojen liikkumista ja ruuan hankintaa haittaaviin sääoloihin voitaisiin ennakolta paremmin sopeutua, jos sääolosuhteiden alueellisista vaikutuksista olisi parempi tietämys.

Vaikeiden lumiolosuhteiden tai jäkälikköjen huonon kunnon vuoksi voidaan lisäruokinnalla korvata se ravinnon määrä, jota poro ei saa luonnosta ravinnontarpeensa tyydyttämiseen. Ruokinta voidaan toteuttaa viemällä poroille lisäravintoa maastoon tai pitämällä poroja talvisin kotitarhoissa. Lisäruokinnan avulla porot saatetaan saada siirtymään alueille, jotka elättävät poron lisäruokinnan turvin. Ruokinnan etuja on, että se vähentää elinkeinon riippuvuutta talvilaitumista ja luonnonoloista, lisää tuottavuutta ja vakaannuttaa toimintaa. Vaikka yleensä talviruokinta edistää porokarjan terveyttä, huono ruokinta saattaa toisaalta myös aiheuttaa terveyden heikentymistä. Lisäruokinnan järjestämisessä tulee ottaa huomioon myös tarttuvien tautien riski. Hajautettu lisäruokinta maastossa lienee tartuntatautien ehkäisemisen kannalta tarharuokintaa parempi vaihtoehto, mutta on maastoajoneuvojen käytön vuoksi kalliimpaa ja vaikeampaa toteuttaa.

Laidunten tuottokyvyn säilyminen on kestävän poronhoidon perusedellytys. Laidunten kulumista voidaan vähentää laidunkiertojärjestelyin ja paliskuntakohtaisia enimmäisporolukuja alentamalla poromäärät voidaan mitoittaa talvilaidunten kestävälle tasolle. Talvilaitumiin nähden kestävien enimmäisporolukujen säätäminen on tosin nykyisin varsin ongelmallista, koska poronhoidon lisäksi myös monet muut maankäyttömuodot muuttavat laidunten tilaa. Muutokset metsissä saattavat vaikuttaa ratkaisevasti laiduntilanteeseen. Metsätalouden suunnittelujärjestelmiä voidaan edelleen kehittää siten, että poronhoidon näkökohdat otetaan nykyistä paremmin huomioon. Esimerkiksi, jos tärkeitä luppolaitumia ei voida jättää hakkuiden ulkopuolelle, voidaan pohtia keinoja, millä luppo saataisiin siirtymään jo varhaisessa vaiheessa vanhemmasta puustosta taimikkovaiheessa olevaan puustoon. Tällaisia keinoja voisivat olla esimerkiksi luppolaidunten käsittelymenetelmien muokkaaminen tai hakkuualueiden koon ja muodon säätely. Metsien käsittelyn osalta myös taimikoiden ja nuorten metsien harvennukset ja samalla hakkuu- ja harvennustähteen talteenoton kehittäminen parantaisivat porolaidunten tilaa ja käytettävyyttä. Poronhoitomenetelmillä (talvipaimennus, maastoruokinta) voidaan myös sopeutua metsänkäsittelyn aiheuttamiin muutoksiin laitumilla.

Porolaitumien ja -määrien tasapainoinen suhde on olennainen tekijä elinkeinon harjoittamisen kannalta. Jo tehtyjen porolaitumia elvyttävien toimenpiteiden vaikutuksia voidaan seurata säännöllisellä arvioinnilla ja jos jäkälälaidunten todetaan heikentyneen, lasketaan porolukua ottaen huomioon kuitenkin poroluvun vähentämisestä aiheutuvat taloudelliset ja sosiaaliset seikat. Raju poroluvuissa pudotus saattaisi merkitä monelle poronhoitajalle elinkeinon lopettamista kannattamattomana.

Jäkälälaidunten odotetaan muuttuvan ilmastonmuutoksen johdosta entistä kuivemmiksi, jolloin suurpaloriski kasvaa. Metsä- ja maastopalojen riittävän aikaisen havaitsemisen ja sammuttamisen parantamiseksi nykyistä ilmavalvontaa ja metsäpalovaroitusjärjestelmiä kehitetään edelleen.

Sopeutumistutkimus

Porotalouden suurimmat kysymykset liittyen ilmastonmuutokseen ovat: elpyvätkö porolaitumet riittävästi, kasvavatko ruokintakustannukset edelleen ja pystyykö porotalous tarjoamaan riittävän tulotason porotalouteen keskittyville yrittäjille muuttuvissa olosuhteissa. Yksi laaja ja tärkeä kysymys on selvittää, miten eri osatekijät – ilmastonmuutos, eri maankäyttömuodot ja porotalous itse – ovat muuttaneet ja muuttavat laidunten tilaa ja käytettävyyttä ja mikä on kunkin osatekijän merkitys kokonaismuutoksessa.

Tarvitaan myös aikaisempaa pidempiä aikasarjoja lumipeitteen paksuudesta ja kovuudesta, jotta lumisuuden ja vasaprosentin vaihteluita voidaan verrata luotettavasti. NAO-ilmiön eli Pohjois-Atlantin säävaihtelun aiheuttaman länsi–itä-virtauksessa tapahtuvien syklisten muutosten vaikutuksia poronhoitoon ei ole selvitetty toistaiseksi kuin Käsivarren paliskunnasta, joten tutkimustulokset eivät ole vielä sillä tasolla, että voitaisiin tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. NAO-ilmiö on kuitenkin aktiivisen tutkimuksen kohteena, joten siitä saataneen tulevaisuudessa lisätietoa. Edelleen tulee jatkaa tutkimuksia laitumien tilassa tapahtuneiden pitkäaikaisten muutosten selvittämiseksi. Tähän liittyisi luonnollisesti tutkimus tasalämpöisten eläinten, kuten porojen, sopeutumisesta lämpenevään ja kosteampaan talveen sekä tutkimus ympäristömuutosten ekofysiologista vaikutuksista kasveihin ja maaperään, erityisesti pohjoisilla alueilla luppoon, jäkälään ja sammaliin. Jo tehtyjen porolaitumia elvyttävien toimenpiteiden vaikutuksia tulisi seurata porolaitumien tilan säännöllisellä arvioinnilla. Metsäntutkimuslaitoksen poronhoito ja muuttuva ympäristö -hankkeessa (2002–2006) tutkitaan muun muassa laitumien tilassa tapahtuneita pitkäaikaisia muutoksia sekä ilmastollisten tekijöiden vaikutuksia poronhoitoon, kestävyyden käsitettä ja poronhoidon sopeutumiskykyä. Edelleen tulee selvittää millaisilla hakkuukäytännöillä porojen talviravinnon lähteet, kuten esimerkiksi luppo, saadaan säilymään metsiköissä puusukupolvelta toiselle.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista porotaloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010 , **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Porotalouden ja metsätalouden intressien yhteensovittaminen* Suurpaloriskin pienentämiseksi kehitetään ilmavalvontaa* Eri maankäyttömuotojen kokonaisvaltainen suunnittelu suunnittelujärjestelmiä kehittämällä*
	Tutkimus ja tiedotus	Laitumien tilassa tapahtuneiden pitkäaikaisten muutosten sekä ilmastollisten tekijöiden vaikutusten tutkiminen** Kriittisimmistä laidunalueista tiedottaminen* Tutkimustyö poron sopeutumisesta ilmastonmuutokseen** Tutkimustyö ympäristömuutosten ekofysiologisista vaikutuksista kasveihin ja maaperään, erityisesti pohjoisilla alueilla luppoon, jäkälään ja sammaliin** Eri maankäyttömuotojen suunnittelujärjestelmien kehittäminen **
	Taloudellis-tekniset toimenpidelinjaukset	Talvi- ja kesälaitumien erottaminen aidoin*
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Suurimman sallitun poroluvun määrääminen**
Yksityinen		Laidunkiertojärjestelmien kehittäminen (mm. laidunkiertoaidat)*	Lisäruokinnan järjestäminen**

Riistatalous

Toimijoiden sopeutumiskyky

Ilmastonmuutoksen odotetaan vaikuttavan lajien runsaudenvaihteluihin. Esimerkiksi myyräkantojen runsaudenvaihteluiden tasaantumisen seurauksena petojen ei tarvitse enää turvautua yhtä usein vaihtoehtoissaaliiseen kuin aikaisemmin. Tämän seurauksena metsäkanalintukannat saattaisivat petopaineen vähenemisen johdosta runsastua. Myönteisenä pidettäisiin luultavasti nykyisellään vain osassa maata esiintyvien lajien kuten metsäkauriin leviämistä Etelä- ja Länsi-Suomesta maan muihin osiin. Metsästäjät todennäköisesti olisivat tyytyväisiä pienriistakantojen vakaantumisesta, mutta on vaikea ennustaa mille tasolle uudet riistakannat asettuisivat. Toisaalta muutokseen voidaan sopeutua helposti rauhoitusaikoja, rauhoituspäätöksiä, ja metsästystä säätelemällä. Metsästäjäkunnan ikärakenne saattaa vaikuttaa sopeutumisvalmiuksiin. Metsästysseurojen jäsenten ikääntyminen näyttää jatkuvan tulevaisuudessakin ja se saattaa vaikuttaa hirvenmetsästyksen onnistumiseen, koska aktiiviset jäsenet hirvenmetsästysseurueissa ovat vähentyneet ja hirvenmetsästys on koettu käyneen fyysisesti liian raskaaksi. Hirvikannan kasvun säätelemisen vaikeus saattaakin muodostua jonkinlaiseksi ongelmaksi ilmaston muuttuessa, jos asetettuja kaatotavoitteita ei enää saavuteta. Tällöin metsänomistajat puolestaan saattaisivat joutua tinkimään hirvien vuoksi edullisimmista vaihtoehdoista sekä puulajisuhteissa että laatupuun kasvatuksessa. Tämä saattaisi merkitä huomattavia puuntuotannon tappioita.

Riistan valmius sopeutua ilmastonmuutokseen

Eläinten sopeutumiskyvyllä on selvät perinnölliset rajansa. Jos muutos tapahtuu liian nopeasti, kaikki eläimet eivät pysty sopeutumaan. Ilmastollisten ääri-ilmiöiden yleistyminen ja arvaamattomuus vaikeuttanee eläinten sopeutumista. Lajeilla on kolme vaihtoehtoa: (1) niiden levinneisyydet muuttuvat, (2) ne häviävät Suomesta tai (3) ne kehittyvät perintötekijöidensä sallimissa rajoissa. Ensimmäinen ja viimeinen vaihtoehto voivat tietenkin tapahtua samanaikaisesti. Vaikeata on ennustaa miten nopeasti esimerkiksi metsäkanalinnut muuttavat perinnöllispohjaisia käyttäytymistapojaan, kun lumi ja lumionkalo eli kieppi eivät enää tarjoa suojaa. Runsaslumisen Pohjois-Suomen metso on vuosikymmenten kuluessa sopeutunut kiepissä yöpymiseen. Etelä-Suomen metsolla tällaista mahdollisuutta ei ole, joten se yöpyy talven kuusen oksilla. Metson voidaan ennustaa sopeutuvan muuttuviin lumi- ja sääoloihin näiden käyttäytymispiirteiden mukaisesti. Lumikauden lyhenemisestä tulee kärsimään ainakin riekko, jonka valkoisesta talvisesta suojaväristä tulee talven lyhetessä välikauden haitta.

Mahdollisia toimenpidelinjauksia

Sateisuuden lisääntyminen ja kasvaneet lumimassat Pohjois-Suomessa saattavat aiheuttaa vaikeita lumiolosuhteita riistaeläimille ja esimerkiksi hirvet saattavat tehdä tavallista enemmän metsävahinkoja talvilaidunalueilla. Keskeisenä säätelykeinona säilyy suunnitelmallinen metsästys, jotta kannoista aiheutuvat vahingot sekä maa- ja metsätaloudelle että liikenteelle pysyvät kohtuullisella tasolla. Myös riistanhoitomuotoja kehittämällä, esimerkiksi suolakivien oikealla sijoittamisella, riista-aitojen, karkotteiden ja mekaanisten latvasuojien käytöllä, voidaan vaikuttaa vähentävästi hirvien aiheuttamiin metsävahinkoihin. Pajukkoaloja säilyttämällä ja perustamalla riistapeltoja voidaan ohjata hirviä pois männyn ja koivun taimikoista. Jos hirvituhon riski on huomattava, yhtenä vaihtoehtona voisi myös olla, että metsänhoidossa taimikot jätettäisiin jossakin määrin tiheämmiksi. Hirvien talvisia elinpiirejä kartoittamalla eritasoista paikkatietoa yhdistämällä voitaisiin ennustaa hirvituhoille alttiit alueet ja näin ollen myös ennaltaehkäistä mahdollisia alueellisia tuhoja metsänsuunnittelun ja riistanhoidollisin keinoin. Myös metsäkauriin runsastuminen tulisi pitää kannanhoidolla eli käytännössä metsästämällä ja ennaltaehkäisevillä toimilla (aitaukset, pelotteet, tukiruokinta) hallinnassa, jotta kauriin viljelmille sekä metsätaloudelle aiheuttamat vahingot pysyisivät kohtuullisina.

Johtuivat kannoissa tapahtuneet muutokset sitten luontaisesta vaihtelusta tai ilmastonmuutoksesta, metsästyspolitiikalla on useita keinoja säädellä riistakantoja hyvinkin nopealla aikataululla. Metsästyslainsäädännön keinot, kuten metsästysaikojen, -tapojen ja rauhoituspäätösten säätely, tarjoavat mahdollisuuden pitää riistakannat kestävällä tasolla. Esimerkiksi, jos jotain riistalajia uhkaa häviäminen, voidaan äärimmäisenä keinona laji jopa rauhoittaa. Näin on tehty aikoinaan naalin häviämisen estämiseksi 1940 -luvulla. Kantojen hoitosuunnitelmiin olisi myös mahdollista yhteen sovittaa ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistoimet.

Erityisesti vierasperäisillä lajeilla kuten supikoiralla ja minkillä voi tulevaisuudessa olla huomattavaa vaikutusta lintukantoihin. Tehostetulla pienpetopyynnillä voidaan vaikuttaa positiivisesti lintukantojen kehitykseen. Pienpetokantojen kasvun estämiseksi voitaisiin järjestää esimerkiksi vastaavanlainen valtakunnallinen pienpetokampanja kuin vuosina 2001–2002 Metsästäjäin Keskusjärjestön koordinoimana.

Vaikka metsäkanalinnut sopeutuisivat ilmastonmuutokseen ja nykyisen kaltaiseen metsänhoitoon, voitaisiin metsäkanalintukantoja silti pyrkiä hoitamaan siten, että metsiä hoidettaisiin lintujen elinolosuhteita suosien.

Sopeutumistutkimus

Riistalaskennoilla ja tutkimuksella on tärkeä merkitys siinä, että riistakantojen muutoksiin osataan sopeutua oikealla tavalla. Riistalajiston monimuotoisuutta voidaan seurata mm. riistakolmiolaskennoilla ja mitata riistarikkausindeksillä. Vuotuisten laskentatuloksien perusteella voidaan määrätä muun muassa metsäkanalintujen metsästys- ja rauhoituspäätökset. Samoin metsästysseurat voivat säädellä metsästystään riistakolmioista ja muista riista-arvioinneista saadun tiedon perusteella. Riistarikkausindeksin perusteella voidaan arvioida ovatko riistakannat ja sitä kautta metsästys kestävällä pohjalla. Riistanrikkausindeksin ehkä tärkein käyttötapa tulevaisuudessa on sen toimiminen eräänlaisena hälytyskellona. Jos jollakin alueella indeksi putoaa äkisti voimakkaasti, asiaa on ryhdyttävä selvittämään ja harkittava korjaavia toimenpiteitä. Tässä tarkastelussa voitaisiin ottaa huomioon myös ilmastonmuutoksen vaikutus alueen indeksiin.

Yhteenveto ilmastonmuutokseen sopeutumisen mahdollisista toimenpidelinjauksista riistataloudessa. Alustava arvio toimenpidelinjausten ajoittumisesta: *Välitön: 2005–2010, **lyhyt aikaväli: 2010–2030, ***pitkä aikaväli: 2030–2080.

		Ennakoiva	Reaktiivinen
Julkinen	Hallinto ja suunnittelu	Laaditaan riistaeläinkantojen hoitosuunnitelmia* Metsien käsittelyn ja hoidon ohjeistuksissa suositellaan metsäkanalintujen elinolosuhteiden huomioon ottamista*
	Tutkimus ja tiedotus	Kehitetään riistanhoitomuotoja eli riistan elinympäristöön kohdistuvia toimenpiteitä* Jatketaan riistarikkausindeksin kehittämistä ja riistakolmiolaskentoja sekä muita kannanarviointimenetelmiä* Tiedotetaan metsästys- ja rauhoituspäätöksistä* Tutkitaan riistalajien reagointia ja sopeutumista ilmastonmuutokseen*
	Taloudellis-tekniset toimenpidekinjaukset	Kehitetään riistanhoitomuotoja ja vahinkojen estämiseen tarkoitettuja menetelmiä ja laitteita sekä tuetaan niiden käyttöä* Estetään metsä-, maatalous- ja liikennevahinkoja tähän tarkoitukseen soveltuvilla välineillä (mm. aidat, suolakivet, karkotteet)*
	Normatiiviset toimenpidelinjaukset	Säädellään lainsäädännöllä riistakantoja (metsästys- ja rauhoituspäätökset)***
Yksityinen		Rakennetaan riista-aitoja, käytetään karkotteita, rajoitetaan kantaa metsästämällä tai kasvatetaan kantaa rajoittamalla metsästystä* Metsien käsittelyssä suositaan riistan elinolosuhteita* Hillitään pienpetokantojen kasvua pyytämällä*	Säädellään metsästystä riistakantojen mukaan (metsästysseurat, metsästäjät)*

Vesivarat

Toimijoiden sopeutumiskyky

Vesivarojen vuosittaiset vaihtelut ja säännöllisesti toistuvat erikokoiset tulva- ja kuivuuskaudet ovat tuoneet vesivarojen parissa toimiville kohtuullisen hyvät valmiudet varautua erilaisiin säävaihteluihin ja siten ilmastonmuutoksen tuomiin ongelmiin. Tärkein vesivaratehtävissä toimiva taho on alueelliset ympäristökeskukset, jotka ovat vastuussa vesivarojen käytöstä ja hoidosta alueellaan. Erityisesti Länsi- ja Pohjois-Suomessa sijaitsevissa ympäristökeskuksissa, joiden alueella tulvia esiintyy säännöllisesti vuosittain, on osaamista ja ammattitaitoa tulviin varautumiseen, tulvasuojeluun ja operatiiviseen tulvantorjuntaan. Tulvantorjunnassa on tärkeää hyvä yhteistyö pelastustoimen kanssa.

Suomessa on suhteellisen hyvin varauduttu tulvien varalle. Esimerkiksi merkittävimmät maatalousalueet, kuten Kyrönjoen alue, on suojeltu tulvilta tiettyihin raja-arvoihin saakka. Ilmastonmuutos saattaa kuitenkin aiheuttaa ennakoimattomuutta. Esimerkiksi Pohjanmaan tulva-alueilla on osattu jo vuosikymmenien ajan varautua kevättulviin, koska tulvien vuosirytmiikka on melko säännöllistä. Varautuminen suuriin tulviin muina ajankohtina, esimerkiksi talvella, on kuitenkin vielä haasteellista, sillä tällaisten tilanteiden ennustaminen on vaikeaa. Ennustaminen on helpompaa järvialueilla, esimerkiksi Saimaalla ja Päijänteellä, missä tulvavedet liikkuvat hitaammin järvireittejä alaspäin, ja jossa varsinkin lumen sulamisesta aiheutuvalle tulvalle ehditään tehdä tilaa. Myös Lapissa pystytään yleensä ennustamaan lumen sulamisesta aiheutuvat tulvat ja niiden seuraukset. Vaikeinta on varautua rankkasateiden aiheuttamiin tulviin.

Vuonna 2003 työnsä maa- ja metsätalousministeriölle jättänyt suurtulvatyöryhmä on käsitellyt työssään myös ilmastonmuutoksen aiheuttamia tulvaongelmia. Työryhmän ehdottaman 12-vuotisen toimenpideohjelman toteuttaminen vähentää merkittävästi tulvariskejä ja parantaa tulvantorjuntaa. Toimenpideohjelman suorat kustannukset ovat noin kuusi miljoonaa euroa seuraavien 12 vuoden aikana. Lisäksi toimenpide-ehdotusten ja tehtävien täytäntöönpano vaatii pelkästään ympäristöhallinnossa pysyvän henkilöstön noin sadan henkilötyövuoden virkatyöpanoksen. Toimenpideohjelman toteuttaminen on käynnissä.

Työryhmä on nimennyt 65 merkittävintä tulvavahinkokohdetta, joilla tulee selvittää mahdollisuudet tulvavahinkojen vähentämiseen. Työryhmän ehdotuksen mukaan alueille laaditaan yleissuunnitelmat vahinkojen rajoittamiseksi. Tulvavahinkokohteille tarvitaan myös tulvakarttoja, joiden avulla pystytään paremmin suunnittelemaan maankäyttöä ja operatiivista tulvantorjuntaa sekä pelastustoimintaa. Ne toimivat myös tärkeänä tiedottamisen välineenä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia tutkitaan suoraan muun muassa Suomen ympäristökeskuksessa mallintamalla patojen mitoitustulovirtaamien muutoksia.

Katso myös

• Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia
• Tulevaisuuden skenaariot ilmastonmuutoksesta
• Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa