Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa

Tämä teksti on otetttu alunperin julkaisusta Ilmastonmuutoksen kansallinen sopautumisstrategia, Maa- ja metsätalousministeriö, julkaisu 1/2005, ISBN 952-453-200-X

Vaikutukset maailmanlaajuisesti ja Euroopassa

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa maailmanlaajuisesti useisiin ihmiskunnan peruselinolosuhteisiin: mm. ruuan tuotantoon, veden saatavuuteen, terveyteen sekä olosuhteisiin, jotka säätelevät ihmisyhdyskuntien olemassaoloa ja sijoittumista. Satomäärien ennustetaan kasvavan pohjoisilla alueilla ilmaston lämmetessä, mutta pienenevän subtrooppisilla ja trooppisilla alueilla kuivuuden vuoksi. Kuivuuden ennustetaan vaikeuttavan myös juoma- ja kasteluveden saatavuutta näillä eteläisillä alueilla. Hyönteisvälitteisten tautien, kuten malarian, ja veden kautta leviävien tautien, kuten koleran, ennustetaan yleistyvän, mutta arvioihin liittyy huomattavia epävarmuuksia. Entistä yleisemmät, pidemmät ja kuumemmat helleaallot lisäävät kuumuuden aiheuttamia kuolemia. Rankkasateista ja meren pinnan noususta johtuvien tulvien ennustetaan vaurioittavan ihmisyhdyskuntia eri puolilla maapalloa.

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa sekä ihmisten elinolosuhteisiin että luonnonjärjestelmiin. Ilmasto muuttuu voimakkaasti arktisilla alueilla, ja vaikutusten arvioidaan olevan suuria, koska monia arktisia luonnonjärjestelmiä ja eliöitä pidetään erityisen herkkinä ilmastonmuutoksille.

Ilmastonmuutoksia ja niiden vaikutuksia on arvioitu yksityiskohtaisesti maanosittain hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n kolmannessa arviointiraportissa. Raportti on saatavissa IPCC:n verkkosivuilta ja sen suomenkieliset yhteenvedot päätöksentekijöille Suomen ympäristökeskuksen verkkosivuilta (-> Ympäristön tila > Ilmastonmuutos > Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) arviointiraportit).

Euroopassa ilmaston muutosten vaikutusten ennustetaan olevan samankaltaisia kuin maapallolla yleensäkin. Ilmasto lämpenee, äärisääilmiöt, kuten myrskyt, tulvat, kuivuus ja hellejaksot yleistyvät, ja kuivuus alkaa vaivata etenkin Etelä-Eurooppaa. Kuivuus ja hellejaksot vaikeuttavat maanviljelyä ja aiheuttavat satotappioita Etelä-Euroopassa, mutta Pohjois-Euroopassa muutaman asteen lämpeneminen voi parantaa kasvien kasvua ja lisätä satomääriä. Tällaiset muutokset edesauttaisivat Euroopan ruuantuotannon painopisteen siirtymistä nykyistä pohjoisemmaksi. Entistä kuumemmat, pidemmät ja yleisemmät hellejaksot vähentävät kiinnostusta lomailla etelän lomakohteissa, ja entistä epävarmemmat lumiolot aiheuttavat vaikeuksia hiihtolomakohteille.

Euroopan uskotaan kykenevän sopeutumaan ilmaston muuttumiseen ja sen vaikutuksiin maapallon köyhempiä alueita paremmin. Tästä huolimatta etenkin eteläisintä Eurooppaa ja Euroopan arktisia alueita pidetään herkkinä vaurioitumaan.

Ilmastonmuutos kohtelee maapallon eri osia epätasapuolisesti. Vaikka ilmaston ennustetaan lämpenevän eniten pohjoisilla leveysasteilla, ilmastonmuutoksesta ennustetaan olevan eniten haittaa kehitysmaille trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Siellä ilmastonmuutoksen haittavaikutukset ovat voimakkaimpia eivätkä köyhät maat kykene sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Vähiten kehittyneissä maissa köyhimmät ihmiset kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten. Heillä ei ole varaa varautua yleistyvien äärevien sääilmiöiden, kuten tulvien, kuivuusjaksojen ja hirmumyrskyjen, vaikutuksiin eikä korjata niiden aiheuttamia vahinkoja. Ilmastonmuutoksen haittavaikutusten arvioidaan pahentavan köyhien maiden kehitysongelmia, muun muassa ravintopulaa ja tautien leviämistä.

Ilmastonmuutoksen arvioidaan lisäävän hyvinvointieroja kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden välillä. Jo muutaman asteen lämpeneminen ja siihen liittyvät muut ilmastonmuutoksen vaikutukset johtavat taloudellisiin menetyksiin kehitysmaissa, mutta monelle pohjoisempana sijaitsevalle kehittyneelle maalle tällaisesta ilmastonmuutoksesta voi olla haittojen lisäksi hyötyjäkin. Tätä suuremmista ilmastonmuutoksista arvioidaan olevan haittaa kehittyneissäkin maissa. Nykyisiin taloudellisiin arvioihin ilmastonmuutoksen vaikutuksista on suhtauduttava kuitenkin varovasti. Niissä ei ole huomioitu säiden nopeita vaihteluita eikä sään ääri-ilmiöitä. Lisäksi niissä huomioidaan vain osittain sellaiset tuotteet ja palvelut, joilla ei ole maailmanmarkkinoita. Näiden syiden vuoksi IPCC arvioi, että nykyiset taloudelliset tarkastelut yleensä aliarvioivat ilmastonmuutoksen haittoja ja yliarvioivat sen hyötyjä.

Ilmastonmuutoksen paikalliset vaikutukset heijastuvat laajoille alueille. Elinolosuhteiden huononeminen aiheuttaa muuttopainetta muualle ja voi johtaa levottomuuksiin, kun ihmiset joutuvat kamppailemaan esimerkiksi niukoista ruoka- tai vesivaroista. Tästä voi seurata maailmanlaajuisia turvallisuusriskejä. Taloudelliset vaikutukset heijastuvat kaikkialle nykyisen globaalin talouden vuoksi. Ilmastonmuutoksen haittavaikutusten heijastuminen varsinaisten vaikutusalueiden ulkopuolelle voi vähentää niitä hyötyjä, joita ilmaston pienestä muuttumisesta voisi muuten olla pohjoisissa kehittyneissä maissa, kuten Suomessa, lähivuosikymmeninä.

Vaikutukset Suomessa

Luonnonvarojen käyttö

Maatalous- ja elintarviketuotanto

Maatalous- ja elintarviketuotanto Suomessa

Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Kasvukausi – eli ajanjakso, jolloin vuorokausien keskilämpötila ylittää 5 astetta – vaihtelee pohjoisen alle 100 päivästä etelän 180 päivään. Keski-Euroopassa terminen kasvukausi kestää 280 päivää. Kasvukauden lämpösumma, eli kasvukauden keskilämpötilojen summa, Suomessa vaihtelee Sodankylän 760 asteesta 1 400 asteeseen.

Suomen maapinta-alasta 2,2 miljoonaa hehtaaria (6,5 %) on maatalousmaata, josta viljeltyä oli vuonna 2003 noin 1 982 000 hehtaaria ja kesannolla runsaat 220 000 hehtaaria. Yli yhden peltohehtaarin suuruisia maatiloja oli Suomessa vuonna 2003 kaikkiaan noin 72 000. Suomen maatalous perustuu perheviljelmiin. Maatiloista suurin osa harjoittaa maataloustukeen oikeutettua tuotantotoimintaa, ja niiden keskimääräinen peltoala on 31 hehtaaria. EU-jäsenyyden aikana tilojen keskipeltoala on kasvanut noin 45 prosenttia ja tilamäärä laskenut. Aktiivitilat ovat usein erikoistuneet tai kehittyneet osa-aikaisiksi ja monitoimisiksi.

Maatalouden tuotantorakenne tilamäärällä mitattuna on muuttunut huomattavasti EU-jäsenyysaikana. Kotieläintilojen osuus on vähentynyt vuodesta 1995 vuoteen 2003 52 %:sta 39 %:iin ja vastaavasti kasvinviljelytilojen osuus on kasvanut 39 %:sta 57 %:iin. Kotieläintalouden osuus maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta on silti säilynyt lähes ennallaan, ollen 82 % vuonna 2003. Muihin Euroopan unionin maihin verrattuna suomalaisten kotieläintilojen keskimääräinen yksikkökoko on suhteellisen pieni.

Ilmasto-olosuhteet vaikuttavat tuotannon alueelliseen sijoittumiseen ja pellon käyttöön. Kasvinviljelytilat painottuvat eteläiseen Suomeen ja nautakarjatilat maan keski-, itä- ja pohjoisosiin. Maitoa tuotetaan koko maassa aina pohjoisinta Lappia myöten. Päätuotantoalueet ovat kuitenkin Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, joiden tuotanto kattaa yli puolet tuotannosta. Sika- ja siipikarjatalous on keskittynyt maan länsi- ja eteläosiin. Leipäviljaa viljellään lähinnä Etelä- ja Lounais-Suomessa. Rehuviljaa voidaan viljellä koko massa pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Nautakarjatilojen ja erityisesti lypsykarjatilojen sijoittuminen näkyy pellonkäytössä. Nurmirehun osuus viljelykasvien pinta-alasta on esimerkiksi Lapin läänissä yli 90 % ja Itä-Suomessa 60 %, kun se Etelä-Suomessa on vain reilu 20 %.

Maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotto oli vuonna 2003 yhteensä neljä miljardia euroa. Vuonna 1999 maatalous työllisti 118 900 henkilöä. Jos lukuun lasketaan koko elintarviketeollisuus, työllisten määrä on noin 163 000 henkilöä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset maatalous- ja elintarviketuotantoon

Muuttuvat ilmasto- ja maaperäolosuhteet

Maataloustuotannon potentiaalia Suomessa rajoittaa pääsääntöisesti lämpötila. Tuotantoa rajoittavia muita tekijöitä ovat lämpötila, auringon säteily ja sademäärä joko suoraan tai ravinteiden ja veden saatavuuden kautta. Lisäksi tuotantoon vaikuttavat maaperätekijät. Kasvukauden arvioidaan pidentyvän 3–5 viikkoa nykyisestä vuoteen 2050 mennessä. Pohjois-Suomea lukuun ottamatta kasvukausi pidentyisi erityisesti syksystä.

Suomen maatalouspolitiikan tavoitteena on pitää maaseutu asuttuna ja elinvoimaisena ja maatalous omavaraisena. Maatalous on edelleen tärkein elinkeino maaseudulla sen kansantaloudellisen merkityksen pienentymisestä huolimatta. Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka ohjaa Suomen maatalouspolitiikkaa. Tukijärjestelmät uudistuvat lähivuosina. Uudistuksella pyritään vastaamaan unionin laajenemisen aiheuttamiin haasteisiin ja kansainvälisen kaupan muutoksiin.

Kohonneen lämpötilan ja sademäärän vaikutukset maaperään ilmenevät ravinnetalouden ja rakenteen muutoksina. Lämpötilan ja kosteuden kasvaessa orgaanisen aineksen hajoaminen kiihtyy. Eroosion sekä ravinteiden vapautumisen ja huuhtoutumisen riski kasvaa. Varsinkin Etelä-Suomessa yleisten savimaiden tiivistyminen voi lisääntyä ja viljely vaikeutua, mikäli routakausi lyhenee. Kasteluveden tarve kasvaa, ja se voi olla entistä vaikeammin saatavilla. Ilmaston lämpeneminen voi lisätä kasvukauden aikaista kuivuus- ja kuumuusstressiä.

Kasvihuonekaasujen määrän kasvaminen vaikuttaa kasvien fysiologisiin toimintoihin. Hiilidioksidipitoisuuden kohoaminen edistää yhteyttämistä, tehostaa kasvin vedenkäyttöä ja aiheuttaa muutoksia yhteyttämistuotteiden jakautumisessa kasvin eri osiin sekä kasvisolukon tiheydessä ja laadussa. Ilmansaasteiden (otsoni) ja UV säteilyn yhteisvaikutukset ekosysteemeihin voivat vahvistua.

2004 sääoloiltaan poikkeuksellisen kesän vaikutus sadon laatuun Tällä hetkellä tapahtuvat ääri-ilmiöt eivät välttämättä johdu ilmastonmuutoksesta, mutta ilmastonmuutoksen tulevia vaikutuksia voidaan kuitenkin arvioida nykyisen ilmaston ääritilanteiden perusteella. Keväällä 2004 kasvukauden alun kuivat jaksot kuivattivat pellot keväällä nopeasti, ja kylvöt voitiin tehdä aikaisin. Märkä kevät kellastutti vasta oraalla ollutta viljaa, ja osa mallasohrasta menetettiin jo silloin. Kuitenkin vielä heinäkuun loppupuolella 2004 ennustettiin huippusatoa. Sato-odotukset romahtivat elokuun rankkasateiden myötä. Kovimmin kärsivät ohrakasvustot. Ruis lakoontui monin paikoin, ja rypsi kärsi peltojen vesipeitosta. Runsaat sademäärät tekivät pahaa jälkeä myös perunaviljelmillä. Viljan lakoontumisriskiä kasvatti vielä kevään ja alkukesän kostea sää, joka teki kasvustosta poikkeuksellisen rehevää. Tämän lisäksi kasvustojen uhkana olivat kasvitaudit ja rikkaruohot, koska torjunta-ainetta ei pystytty monin paikoin levittämään peltojen kantamattomuuden vuoksi.

Kasvien talvehtiminen Etelä-Suomessa voi heikentyä, kun lumen syvyys pienenee. Leutojen talvien aiheuttama sulamisen ja jäätymisen vuorottelu on kaikkein haitallisinta kasvien talvehtimiselle, jolloin kasvit voivat tukehtua jääpeitteen alle. Monivuotisten kasvien talvehtiminen voi toisaalta myös parantua, kun lumi- ja jääkausi lyhenee. Myös keväthallariski saattaa kasvaa.

Tuhoeläimet, kasvitaudit ja rikkakasvit

Tuhohyönteiset hyötyvät lämpimämmästä ilmastosta ja pidemmästä kasvukaudesta. Niiden talvehtiminen ja lisääntyminen onnistuvat useammin, ja ne ehtivät tuottaa useamman sukupolven isäntäkasvin altistusvaihetta kohti. Sienitautien leviämisen kannalta olennaista on riittävä lämpötila ja kosteus. Kasvitautiepidemioiden, erityisesti erilaisten sienien ja homeiden sekä perunaruton riski voi kasvaa. Lisäksi niiden esiintyminen voi aikaistua. Virustautien leviämiseen ilmastonmuutos ei vaikuta suoraan, mutta niitä levittävien vektorien, kuten kirvojen, elinolosuhteet paranevat.

Muita esimerkkejä mahdollisista uusista tuholaisista ovat koloradonkuoriaisen leviäminen ja porkkanakempin mahdollinen leviäminen Pohjois-Suomeen. Uudet tuholaisyhdistelmät sekä tuholaisten ja luontaisten vihollisten yhdistelmät saattavat johtaa lyhyellä tähtäyksellä vaikeisiin ongelmiin, koska eliöyhteisöt eivät ehdi sopeutua. Tuhoeläinten ja -tautien lisäksi rikkakasveja esiintynee enemmän.

Peltoviljely

Viljan viljelyyn soveltuvan alueen raja siirtyy pohjoisemmaksi. Suomen maataloutta harjoitettaisiin siis edullisimmillaan ilmastossa, joka nykyisin vallitsee Ruotsissa Tukholman eteläpuolella tai Baltian eteläosissa. Maataloustuotanto Suomessa tuskin kehittyy samanlaiseksi kuin näillä alueilla, sillä siihen vaikuttavat kotimaiset kulutustarpeet, viljelyn taloudellisuus ja maaperä. Etelä-Suomessa keskityttänee siis edelleen viljanviljelyyn ja pohjoisempana pääsääntöisesti nurmituotantoon.

Etelä-Suomessa mahdollinen alkukesän kuivuus voi haitata tulevaisuudessa kevätviljojen kasvua. Tärkein vilja-, nurmi- ja juurikasvien sadon laatua heikentävä tekijä on kuitenkin korjuuajan märkyys. Se aiheuttaa viljoilla tähkäidäntää ja lakoutumista. Pelloilla seisova vesi voi lisäksi vaikeuttaa puintia. Ääri-ilmiöiden lisääntyminen voi heikentää viljojen laatua tulevaisuudessa. Tutkimusten mukaan jyvien proteiinipitoisuus laskee kun hiilidioksidipitoisuus kasvaa, mutta proteiinipitoisuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät kuten lannoitus, maan kosteus ja lämpötila.

Vilja- ja nurmikasvien tuottoa rajoittavat nykyään kasvukauden lyhyys, ajoittaiset hallat ja alkukesän kuivuus. Satopotentiaalin arvioidaan kasvavan, mutta satomäärien muutoksia on vaikea arvioida tuntematta tulevaisuudessa käytettäviä lajikkeita. Mikäli uusien lajikkeiden viljely pohjoiseen laajenee, päivän pituus on haaste kasvinjalostukselle.

Monivuotiset nurmikasvit hyötyvät lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden noususta. Esimerkiksi nurminatan sadon arvioidaan parantuvan. Erityisesti Pohjois-Suomessa sadot voivat kasvaa. Myös peruna ja sokerijuurikas hyötyvät pidentyneestä kasvukaudesta.

Perunasato Potentiaalinen perunasato kasvaa vuoteen 2050 mennessä 20–50 %:lla, mutta perunaruton aiheuttama satotappio on samaa luokkaa ilman lisätorjuntaa. Perunan nykyisen pahimman tuholaisen peruna-ankeroisen esiintyminen rajoittuu nykyisin Etelä- ja Keski-Suomeen, mutta ilmastonmuutoksen myötä vuoteen 2050 mennessä sen esiintymisen pohjoisrajan arvioidaan siirtyvän Lappiin. Juuren äkämäankeroinen on vakava haitta esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta sen leviäminen Suomeen on saatu toistaiseksi estettyä. Mikäli se leviää Suomeen, se pystyisi muuttuneissa olosuhteissa mahdollisesti tuottamaan teoreettisesti 2 sukupolvea Etelä- ja Keski-Suomessa ja esiintyminen olisi koko maassa.

Puutarhatuotanto

Puutarhatuotannon odotetaan hyötyvän merkittävästi ilmastonmuutoksesta. Omenanviljelyä on mahdollisuus laajentaa ja muun muassa päärynä, luumu ja kirsikka voivat tulla merkittävimmiksi viljelykasveiksi. Lasinalaistuotannossa sadot kasvavat ja kustannukset alenevat. Tauti- ja tuholaisriski tulee kuitenkin kasvamaan. Avomaavihannesten sadot todennäköisesti kasvavat. Marjakasveista etenkin vadelman ja mansikan talvehtiminen voi varmentua, mikä lisännee keskimääräistä satoa. Viherrakentamisen ennustetaan hyötyvän merkittävästi ilmastonmuutoksesta.

Kotieläintalous

Kotieläinten sisäruokintakauden lyhenemisen takia laidunkautta on mahdollisuus pidentää. Eläinten hyvinvointi paranee, mikäli ulkolaidunnusta lisätään, mutta lisääntynyt laidunnus saattaa lisätä vesistökuormitusta. Rehujen varastointitarve pienenee. Eläintautien riski voi kasvaa, vaikka riskin uskotaan olevan hyvin pieni. Veden ja rehun laatuun liittyvät taudit voivat yleistyä. Lypsykarjan maidontuotanto sekä liha- ja siipikarjan kasvu vähenevät, mikäli lämpötilat eläinsuojissa nousevat hyvin korkeiksi.

Maailmanlaajuiset vaikutukset ruuantuotantoon

Maailmanlaajuisista maatalouteen vaikuttavista tekijöistä ilmastonmuutosta pidetään tärkeänä tekijänä ympäristön pilaantumisen ja kaupan ja kilpailun vapautumisen lisäksi. Ilmastonmuutos voi aiheuttaa maailmanlaajuisesti kuivuuden lisääntymistä perinteisillä ruuantuotantoalueilla sekä äkillisiä rajuja sään vaihteluita ja suuria katovuosia. Globaalit tuotanto-ongelmat saattavat silloin aiheuttaa laajaa elintarvikepulaa sekä konflikteja ruoan saatavuudesta. Suurimpia ongelmia ruuantuotannossa ennustetaan tulevan kehitysmaissa erityisesti Afrikassa. Maataloustuotekaupassa voi siten esiintyä maailmanlaajuisia häiriöitä, jotka voivat heijastua Suomeen.

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista maatalous- ja elintarviketuotantoon Suomessa. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä.

Haitta	Etu
Eroosio ja ravinteiden huuhtoutumisriski kasvaa Savimaiden tiivistyminen voi haitata viljelyä, mikäli routaantuminen vähenee Ilmansaasteiden (otsoni) ja UV säteilyn yhteisvaikutukset ekosysteemeihin vahvistuvat Hyönteistuho- ja kasvitautiriski kasvaa Kasvien talvehtiminen voi vaikeutua Kasteluveden tarve voi kasvaa Ääri-ilmiöiden lisääntymisen vaikutukset peltotuotannon sadon määrään ja laatuun	Kasvien tuotantopotentiaali kasvaa Kasvien viljelyrajat siirtyvät pohjoisemmaksi Puutarhatuotanto hyötyy Ulkolaidunnusta voidaan lisätä Talvehtiminen helpottunee monivuotisilla kasveilla

Metsätalous

Metsätalous Suomessa

Metsätalous vaikuttaa suureen osaan maamme pinta-alasta. Suomen 31 miljoonan hehtaarin maapinta-alasta metsätalousmaata on 26 miljoonaa hehtaaria (86 %), josta varsinaista metsämaata on 20 miljoonaa hehtaaria. Suomessa on maailman metsävaroista 0,5 %, ja maailman metsien hakkuista tapahtuu Suomessa 1,5 %. Suomessa tavataan noin 20 puulajia, mutta metsätalouden kannalta niistä ovat merkittäviä mänty, kuusi ja koivu. Puhtaita männiköitä kasvaa kuivahkoilla kasvupaikoilla, kuusta viljavammilla paikoilla ja koivua yleensä sekapuustona. Reilut puolet metsästä on sekametsää.

Suomessa metsäteollisuus on pääasiassa vientiteollisuutta: viennin osuus tuotannosta on vuosittain keskimäärin yli 70 prosenttia. Metsäteollisuuden osuus maamme nettovientituloista on noin kolmannes. Maailman metsäteollisuuden tuotannosta 5 % tapahtuu Suomessa ja viennin osuus on 10 % maailman viennistä. Metsätalous ja metsäteollisuus työllistävät nykyisin yhdessä suoraan noin 95 000 henkilöä, josta jälkimmäisen osuus on kolme neljännestä.

Kansallinen Metsäohjelma 2010:ssä on linjattu lähivuosien metsäpoliittiset tavoitteet. Ohjelmalla halutaan turvata metsiin pohjautuva työ ja toimeentulo, metsien monimuotoisuus ja elinvoimaisuus sekä metsien kaikille kansalaisille antama virkistys. Aikaisempiin metsäohjelmiin verrattuna ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys sekä metsäosaaminen on otettu mukaan entistä laajemmin. Kansallisten tarpeiden lisäksi se vastaa kansainvälisen metsäpolitiikan keskeisiin tarpeisiin.

Metsätalouden hallinto on jaettu usealle eri taholle. Maa- ja metsätalousministeriö johtaa ja kehittää maan metsäpolitiikkaa. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on metsätalouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaatio, joka edistää kestävää metsätaloutta tarjoamalla palveluita metsätalouden käytännön ongelmiin. Kolmetoista alueellista metsäkeskusta muodostavat alueellisen metsähallinnon, joka valvoo metsälakien toteutumista ja edistää metsien kestävää hoitoa ja käyttöä sekä niiden monimuotoisuuden säilymistä ja metsätalouden ympäristönsuojelua.

Metsäntutkimuslaitos on maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimuslaitos. Metsiin liittyvää tutkimusta tehdään myös mm. yliopistoissa ja Suomen ympäristökeskuksessa. Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka tehtävänä on hoitaa valtion metsäomaisuutta. Metsien ympäristönsuojeluun ja monimuotoisuuteen liittyviä tehtäviä on myös alueellisilla ympäristökeskuksilla. Muita metsätalouden keskeisiä toimijoita ovat metsänomistajat ja metsäteollisuusyritykset. Yksityiset omistavat lähes 60 % puustoisesta alasta ja 68 % puustosta. Metsänhoitoyhdistykset ovat yksityisten metsänomistajien etujärjestöjä, ja lisäksi ne toimivat metsänomistajien neuvontaorganisaationa.

Suomen metsänkäsittelyn perusta on vuonna 1997 uudistunut metsä- ja luonnonsuojelulainsäädäntö. Metsälailla pyritään turvaamaan metsätalouden taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys. Metsälakiin on säädetty erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisestä ja luonnonsuojelulaissa on suojeltujen luontotyyppien säilyttämisvelvoite sekä säännöksiä eliölajien, myös erityisesti suojeltavien, suojelusta. Yksityinen metsänomistaja voi saada valtion rahoitustukea metsänhoito- ja parannustöihin sekä nuoren metsän hoidossa energiakäyttöön myydyn puun korjuusta ja metsäkuljetuksesta kestävän metsätalouden rahoituslain perusteella.

Yksityismetsiä varten Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on antanut metsänhoidon suosituksia. Niiden keskeisimmät lähtökohdat ovat lainsäädännön lisäksi Kansallinen Metsäohjelma 2010, tutkimustulokset, metsätalouden kannattavuus ja käytännön kokemukset. Suositusten tavoitteena on tehostaa puuntuotantoa sopusoinnussa luonnonhoidon tavoitteiden kanssa. Ohjeita annetaan keskeisistä toimenpiteistä, metsän uudistamisesta, taimikonhoidosta, harvennushakkuista ja turvemaiden kunnostusojituksista. Metsähallituksella on oma metsätalouden ympäristöoppaansa, jonka uudistettu versio valmistui keväällä 2004. Kummatkin oppaat ylittävät lakisääteisen metsänhoidon minimitason. Lisäksi muilla metsätalouden organisaatioilla on omia metsänkäsittelyohjeet sekä laatu- ja ympäristöjärjestelmät.

Suomen metsätalousmaasta 21,9 miljoonaa hehtaaria on sertifioitu FFCS (Finnish Forest Certification System) -sertifiontijärjestelmällä, joka kuuluu yleiseurooppalaiseen (PEFC, Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes) -järjestelmään. FFCS-järjestelmä täyttää sekä lakien että kansainvälisten sopimusten mukaiset vaatimukset metsien hoidolle ja käytölle sekä puun alkuperän todentamiselle ja ulkoisen tarkastuksen toteutukselle.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset metsätalouteen

Muuttuvat ilmasto- ja maaperäolosuhteet

Ilmastonmuutoksen aiheuttaman lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden nousun sekä sadannan lisääntymisen seurauksena boreaalisen metsävyöhykkeen puuston kasvu lisääntyy, ja puurajan odotetaan siirtyvän pohjoisemmaksi. Samalla ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan muutoksia maaperään ja kasvillisuuteen. Boreaaliselle kasvillisuudelle sopivan ilmastovyöhykkeen odotetaan siirtyvän 150–550 km pohjoisemmaksi tällä vuosisadalla. Boreaalinen kasvillisuus ei voi kuitenkaan siirtyä näin nopeasti ainakaan luontaisesti, koska puiden luontainen siirtymisnopeus on vain 20–200 km vuosisadassa.

Typen mineralisaatio kiihtyy, koska karikkeen määrä lisääntyy ja se maatuu nopeammin korkeammassa lämpötilassa edellyttäen, että karike on riittävän kosteaa. Kasveille käytettävissä oleva vesi voi vähentyä, jos sadanta lisääntyy vain ilmastoennusteiden vähimmäismäärien osoittamalla tavalla. Toisaalta lisääntynyt sadanta kompensoi jonkin verran lämpenemisestä johtuvaa haihdunnan kasvua, mutta alueilla, joilla lumipeite vähenee, maaperän vesivarastot eivät täydenny keväällä entisellä tavalla. Kuivuuden ei kuitenkaan uskota rajoittavan metsien kasvua. Toisaalta kohoava hiilidioksidipitoisuus kompensoi mahdollisen kuivuuden vaikutuksia. Lumiolojen muutokset heijastuvat routaisuuden muutoksiin, joka puolestaan vaikuttaa erityisesti puiden juurikerroksen lämpötilaan kevätkaudella.

Ilmaston lämpeneminen johtanee suokasvillisuusvyöhykkeiden siirtymiseen metsävyöhykkeiden tapaan. Tällöin keidassuokasvillisuus valtaa osan nykyisestä aapasuovyöhykkeestä. Tämä kehitys on jo alkanut viime vuosikymmenien ojitusten seurauksena. Tunturi-Lapissa maaston topografia suhteessa sademäärään rajoittaa soiden syntyä ja kokoa. Maaperän vesiolosuhteiden muutos voi muuttaa soiden kuivatustarvetta, mutta ilmastonmuutoksen vaikutusta turvemaihin ja soihin on hyvin vaikea ennustaa. Arvioidaan, että varsinkin kesäaikaan suot voivat olla nykyistä kuivempia. Kuivemmat olosuhteet johtaisivat joidenkin soiden karuuntumiseen ja rahkoittumiseen. Vedenpinnan aleneminen mahdollistaa puuston kasvun lisääntymisen.

Kasvukauden pidentyminen saattaa merkitä puiden karaistumisen viivästymistä. Toisaalta lämpeneminen voi myös aiheuttaa pakkaskestävyyden ennenaikaista purkautumista. Kokeellisesti on kuitenkin osoitettu, että esimerkiksi poikkeuksellisen lämpimänä syksynä 2004 männyn pakkaskestävyys oli marraskuun alussa -25-30 astetta. Kevät- ja syyshallojen aiheuttamat riskit ovat kuitenkin lajikohtaisia. Ilmastonmuutosta kuvaavat skenaariot viittaavat siihen, että metsäpaloriskit voivat lisääntyä Suomessa muun muassa kesien pidentymisen, ilmaston lämpenemisen ja haihdunnan lisääntymisen seurauksena. Vaikka kertasademäärien lisääntyminen vähentää metsäpalon riskiä, on mahdollista, että kuivien jaksojen esiintyminen kasvaa ja lisää metsäpalojen riskiä.

Ilmaston lämpeneminen voi lisätä syysmyrskyjen aiheuttamia puustovaurioita kahdella tavalla. Routa lisää puiden ankkuroitumista maahan, joka vähentää tuulituhojen riskiä. Lämpenevän ilmaston myötä puustolle riskialtis roudaton aika pitenee, ja talvien leudontuminen lisää myrskytuhoja aiheuttavan säätyypin esiintymisen todennäköisyyttä. Lämpötilan kohoaminen voi toisaalta lisätä paikallisten ukkosmyrskyjen määrää ja lisätä siten tuulituhojen riskiä.

Otsonin, ultraviolettisäteilyn ja hiilidioksidin yhteisvaikutusta ei täysin tunneta. Alailmakehän otsonipitoisuuden nousu vähentää puiden kasvua. Se altistaa metsäpuut hapettavalle stressille, mikä oletettavasti tulee vähentämään puiden kasvua jonkin verran, koska kroonisena jatkuvan, matalankin otsonipitoisuuden vaikutukset kumuloituvat vuosien myötä. Tämä tulee näkymään todennäköisesti kasvutappioina, joka voi heikentää puiden kuntoa ja edelleen altistaa niitä muille tuhoille (taudit ja tuhohyönteiset). Lajien välillä ja lajien sisällä perimältään erilaisilla yksilöillä on eroja otsonikestävyydessä. Lisäksi ultraviolettisäteilyllä ja otsonilla on yhteisvaikutuksia. Hiilidioksidipitoisuuden kasvu kompensoi kuitenkin otsonista johtuvia kasvutappioita.

Puuston kasvu ja puulajisuhteet

Metsien kasvun parantuminen on merkittävä ilmastonmuutoksen aiheuttama suotuisa vaikutus. Metsien uudistumista rajoittavat pohjoisilla esiintymisalueilla eniten alhaiset kesälämpötilat. Ilmastonmuutoksen seurauksena puiden siemensadot voivat parantua ja sitä myötä uudistuminen Pohjois-Suomessa helpottuu ja on siten mahdollista entistä pohjoisemmassa. Puiden luontaista uudistamista rehevillä kasvupaikoilla rajoittaa kuitenkin pintakasvillisuus.

Viimeisimmät kansalliset metsien kasvua ja puulajien osuuksien muutoksia koskevat arviot on tehty SILMU-tutkimuksessa. Silloisiin tutkimusmenetelmiin liittyy tiettyjä epävarmuuksia, mutta uudempia koko maan kattavia ennusteita ei vielä ole. Seuraavassa on esitetty SILMU-tutkimuksen tuloksia puuston kasvuun ja puulajisuhteiden muutoksiin.

Arvioiden mukaan kaikkien puulajien kasvu todennäköisesti paranee ilmastonmuutoksen seurauksena koko maassa, enemmän Pohjois- kuin Etelä-Suomessa. Puuston kasvun ennustetaan nousevan 40 % ja vuotuisten hakkuumahdollisuuksien lisääntyvän kivennäismailla 22 % tällä vuosisadalla. Ennusteissa on otettu huomioon noussut lämpötila, hiilidioksidipitoisuus ja sadanta. Kasvun lisääntyminen on kuitenkin riippuvainen maaperästä. Kuivahkoilla kasvupaikoilla runkotilavuus kasvaa suhteellisesti vähemmän kuin tuoreilla kankailla. Uudemmat metsikkötason arviot antavat kuitenkin viitteitä, että kasvu kiihtyisi vähemmän, noin 10–15 % Etelä-Suomessa ia 25–35 % Pohjois-Suomessa.

Vaikka ilmastonmuutos aiheuttaa muutoksia puulajisuhteeseen, tulevaan puulajisuhteeseen vaikuttavat sitä enemmän metsänkäsittelytavat. SILMU-tutkimuksen mukaan koivu olisi ilmastonmuutoksen hyötyjä ja havupuiden osuus vähenisi merkittävästi varsinkin Etelä-Suomessa, ellei puulajisuhteita ohjata metsänhoidon avulla. Jos puulajisuhteiden kehitystä ohjataan metsänhoidolla, mänty ja kuusi menestyvät myös Etelä-Suomessa. Uusimpien arvioiden mukaan kuusen kasvu ei todennäköisesti taannu, sillä hiilidioksidipitoisuuden kohoaminen kompensoi mahdollisen kuivuuden vaikutuksia.

Metsätuhohyönteiset ja -eläimet sekä sienitaudit

Metsien tuhohyönteiskantojen ennustetaan kasvavan tällä vuosisadalla, mutta on vaikea sanoa missä määrin luontaiset viholliset kykenevät kontrolloimaan niitä. Nykyään satunnaisia metsätuhoja aiheuttavista lajeista voi tulla suurtuholaisia. Hyönteiset hyötyvät lämpötilan noususta ja kesän pitenemisestä. Erityisesti ruskoja pilkkumäntypistiäinen hyötyvät kuivista kesistä ja niiden aiheuttamien tuhojen arvellaan lisääntyvän, mikäli kesät muodostuvat kuiviksi.

Havununnan esiintymisalue voi siirtyä nykyistä 60 leveysastetta pohjoisemmaksi. Muita potentiaalisia lajeja, joiden aiheuttamien tuhojen riski voi lisääntyä ovat punalatikka, ytimennävertäjä, mäntymittari, hallamittari ja mänty-yökkönen. Muita lajeja, jotka voivat yleistyä ovat jalavan mantokuoriainen, kirjava kudospistiäinen ja lehtinunna.

Ilmaston lämpeneminen ja sen myötä maamme rajojen ulkopuolelta mahdollisesti leviävät tulokaslajit voivat tuoda mukanaan uudenlaisia riskejä. Tulokaslajien (esimerkiksi mäntyankeroinen) leviämistä edistää kansainvälinen puukauppa ja puutuotteiden ja -pakkausten kuljetus sekä ihmisten liikkuminen. Riskinä ovat myös usean lajin yhteisesiintymät. Lisäksi tuholaiset voivat iskeä mahdollisesti lisääntyvien myrskyjen heikentämiin metsiin helpommin.

Tärkeimmät tuholaisemme pystyvät nykyisin tuottamaan yhden jälkeläissukupolven kesän aikana. Kasvukauden piteneminen ja lämpötilan nousu voivat johtaa siihen, että jälkeläisiä syntyykin kaksi tai jopa useampia sukupolvia vuodessa. Tämä lisäisi hyönteisten lisääntymismahdollisuutta ja siten metsätuhojen riskiä huomattavasti. Kuusen pahin tuholainen, kirjanpainaja, on esimerkki tällaisesta lajista.

Sienitautien kannalta on keskeistä lämpötilan sijaan sadanta ja kosteus. Laajat, vakavia tuhoja aiheuttavat sienitautiepidemiat ovat toistaiseksi olleet Suomessa melko harvinaisia. Metsätaloudellisesti tärkeiden puulajien osalta riski ilmaston muuttuessa ei näytä kovin suurelta. Suurin riski lienee juurikääpätuhojen leviäminen pohjoisemmaksi ja juurikäävän lisääntyminen Etelä-Suomessa. Lämpimämmät talvet lisäävät myös versosurman riskiä. Lisäksi harmaakaristeen, männynkaristeen, syyshaavakan ja männynmesisienen aiheuttamien tuhojen riski voi lisääntyä ja jalavatauti voi levitä alueellemme. Jos sadanta lisääntyy, on mahdollista, että myös lehtipuiden laikkusieni lisääntyy.

Hirvikanta hyötyy lumipeitteen vähenemisestä Etelä-Suomessa. Talvilaidunalueilla tuhot vähenevät, mutta helpottuneen liikkumisen takia hirvituhot kohdistuvat laajemmalle alueelle. Metsäkauriskanta on kasvanut viime vuosina nopeasti Etelä-Suomessa, ja sen maa- ja metsätaloudelle aiheuttaminen vahinkojen ennustetaan lisääntyvän tulevaisuudessa. Ilmastonmuutos parantaa metsäkauriiden talvehtimismenestystä ja nopeuttaa kannan kasvua.

Metsäluonnon monimuotoisuus

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset merkitsevät heinien ja ruohojen runsastumista sekä varpu-, sammal- ja jäkäläkasvustojen taantumista. Kasvillisuus monipuolistuu, kun eteläisen lajiston osuus lisääntyy. Toisaalta pohjoinen kasvilajisto voi taantua ja osittain hävitä. Toisenvaraisten eliölajien menestyminen riippuu kasvillisuuden muutoksista. Lisääntyvä lehtipuukarike pystyy ylläpitämään monipuolisempaa maaperäeliöstöä. Lehtipuuvaltaisten metsien lisääntyminen monipuolistaa myös kasveja syövää hyönteislajistoa. Etenkin tammella on monipuolinen hyönteislajisto. Nisäkkäiden, kuten metsämyyrän, hirven ja poron, esiintymiseen tulee vaikuttamaan eniten muutokset lumisuudessa. Linnustossa itäiset taigalajit ja pohjoiset lajit taantuvat lehtipuuvaltaisten sekametsälajien kustannuksella.

Puunkorjuu ja -käyttö

Vähentyvä routa vaikeuttaa metsätöitä ja puunkorjuuta talvella. Toisaalta roudan paksuus voi kasvaa, jos lumipeite jää selvästi ohuemmaksi, vaikka pakkaset eivät olisi aivan äärevimpiä. Oheneva lumipeite helpottaa puunkorjuuta talvella. Kelirikkoaika kasvaa keväällä, mistä seuraa konekapasiteetin ja varastoinnin lisäystarvetta ja lisäkustannuksia. Kesäleimikot voivat vähentyä, jos sateisuus kasvaa syksyllä. Kasvatettavalle puustolle aiheutuvat korjuuvauriot voivat lisääntyä harvennushakkuissa, jos roudaton aika pitenee ja sademäärät kasvavat. Myös metsäteiden rakennetta voidaan joutua parantamaan.

Jos männyn sädekasvu lisääntyy, voi mäntytukkien käytettävyys sahauksessa ja puusepän teollisuudessa heiketä. Männyn oksien syntyminen voi lisääntyä, mutta se lisääntyy samassa suhteessa rungon kasvun kanssa, ja suhteellinen oksikkuus ei siis lisäänny. Kuusikuidun hyödyntämismahdollisuuksia uhkaavat kuivien ajanjaksojen aiheuttamat tuhoriskit kuusikoissa, alttius korjuuvaurioille lyhyen roudan ja vähäisen lumen vuosina sekä mekaanisen massan prosessin suuri energiantarve. Muutosten globaalissa puuntuotannossa ja metsäteollisuudessa ennustetaan kuitenkin olevan nopeampia taloudellisesta ja teknologisesta kehityksestä johtuen kuin ilmastonmuutoksen seurauksena.

Tietoa ilmastonmuutoksen pitkäaikaisvaikutuksista puuaineksen ominaisuuksiin on vielä vähän. Arvioiden mukaan kasvuprosessit käynnistyvät tulevaisuudessa keväällä aikaisemmin, ja myös puun paksuuskasvu voi alkaa jopa pari viikkoa aiemmin kuin nykyilmastossa. Toisaalta puiden kasvujakso ei kuitenkaan pitene samassa suhteessa kuin terminen kasvukausi. Nykyisten puiden kasvujaksojen pituus onkin voimakkaasti geneettisten tekijöiden määräämä sopeutuma nykyilmastoon. Koetulokset osoittavatkin, että kohonneessa lämpötilassa myös kasvu päättyy selvästi aikaisemmin kuin nykyilmastossa.

Hiilidioksidin vaikutukset puun kemialliseen koostumukseen vaihtelevat eri puulajien välillä. Lehtipuiden osalta hiilidioksidipitoisuuden nosto on vähentänyt ligniinin ja selluloosan pitoisuuksia puussa. Nämä seikat tulee erityisesti ottaa huomioon tulevaisuudessa, jotta puuraaka-aineen käsittelyn aikaisilta laatuvirheiltä, mm. puun sinistymiseltä ja homesienten aiheuttamilta vaurioilta, vältyttäisiin. Toisaalta männyllä on havaittu muuttunutta ilmastoa vastaavissa olosuhteissa ligniinin lisääntymistä ja selluloosan vähentymistä, samalla kun puuaineen tiheys ja kuitujen pituus kasvaa.

Metsien muut tuotteet

Ilmastonmuutoksen vaikutusta metsien muihin kuin puutuotteisiin on tutkittu vielä vähän. Vuosien väliset erot metsämarjojen kuten mustikan kukinnan ajoittumisessa voivat olla suuriakin, ja kukinta voi olla useamman vuoden peräkkäin harvinaisen aikaista. Mustikan kukinta-ajan pitkien aikasarjojen (100 vuotta) perusteella mustikan kukinnan systemaattista aikaistumista ei ole havaittavissa. Kukinnan aikaistuminen lisäisi hallatuhojen todennäköisyyttä, koska hallaa voi säätilanteesta riippuen satunnaisesti esiintyä yhtä myöhään kuin nykyään. Sienisatojen odotetaan lisääntyvän ilmastonmuutoksen seurauksena.

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista metsätalouteen Suomessa. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä. Jotkut vaikutuksista ovat selkeitä etuja tai haittoja, mutta toisten vaikutusten suunta on vielä epäselvä tai vaikutuksen suunta riippuu ilmastonmuutoksen voimakkuudesta.

Haitta	Vaikutuksen suunta epäselvä tai samanaikaisesti haitta ja etu	Etu
Ravinteiden huuhtoutumisriski kasvaa Tuulituhoriski kasvaa, ja puiden ankkuroituminen maahan heikkenee roudan vähetessä Ilmansaasteiden (otsoni) ja UV-säteilyn yhdysvaikutukset ekosysteemeihin vahvistuvat ilmastonmuutoksen myötä Tuhoeläin- ja metsäpatogeeniriski kasvavat Mahdollinen vähentynyt routa vaikeuttaa puunkorjuuta Kelirikkoajan piteneminen lisää konekapasiteetin ja puun varastoinnin tarvetta Havupuun laatu voi kärsiä	Metsien puulajikoostumus muuttuu Puuraja siirtyy pohjoisemmaksi	Hiilidioksidin, lämpötilan ja sadannan kasvu lisää boreaalisen vyöhykkeen tuottavuutta Hakkuumahdollisuudet kasvavat Kasvien käytössä on enemmän ravinteita Puiden siemensadot paranevat, ja luontainen uudistuminen helpottuu Pohjois-Suomessa karuhkoilla paikoilla.

Kalatalous

Kalatalous Suomessa

Suomessa on hyvät edellytykset kalastuksen harjoittamiseen, koska kalavesiä on paljon. Suomessa on tavattu 98 kalalajia. Maamme kaloista on sisävesi- ja vaelluskaloja 45 ja merikaloja 23. Ulkomaisia istutettuja on 17 lajia ja satunnaisesti merialueella tavattavia 20 lajia. Luontaisesti lisääntyviä rapulajeja on kolme.

Kalatalous voidaan jakaa kahteen osaan: elinkeino- ja vapaa-ajankalatalouteen. Elinkeinokalatalouteen sisältyvät ammattikalastus, kalanviljely, kalanjalostus ja kalakauppa. Niiden tuotannon arvo on yhteensä runsaat 336 miljoonaa euroa vuodessa. Kalatalouden työllistävän vaikutuksen arvioidaan kaikkine kerrannaisvaikutuksineen olevan noin 20 000 henkilötyövuotta. Merialueen ammattikalastuksen kokonaissaalis on yli 100 000 tonnia ja saaliin arvo lähes 20 miljoonaa kalastajahintojen mukaan laskettuna. Nykyisin Itämeren silakan, kilohailin ja turskan ohella merialueen ammattikalastajille tärkeitä lajeja ovat siika, kuha, ahven ja lohi. Sisävesien ammattikalastuksen saalis on noin 4 500 tonnia ja arvo lähes 6 miljoonaa euroa. Vuodesta 1980 vuoteen 2000 ammattikalastuksen kokonaissaaliin määrä on kasvanut lähes puolitoistakertaiseksi, mutta siitä saatu kalastustulo on alentunut puoleen, kuten ammattikalastajien lukumääräkin. Merialueella toimivien ammattikalastajien kokonaismäärä on vähentynyt alle 1 000 päätoimiseen ammattikalastajaan. Sisävesien ammattikalastajia on noin 1 000 ja heistä alle kolmasosa saa kalastuksesta vähintään 30 prosenttia tuloistaan.

Viimeaikaisen kehityksen aikana on kalastusyritysten määrä vähentynyt, yritysten yksikkökoko kasvanut ja ammattikalastajien keski-ikä noussut. Uusien kalastajien rekrytoituminen alalle on vähäistä. On todennäköistä, että ammattikalastajien lukumäärä vähenee edelleen jonkin verran, jos nykyisiä kalastusrajoituksia jatketaan. Myös kalastusalusten kokonaismäärän oletetaan pienentyvän, koska kalastajien määrä vähenee.

Maassamme oli vuonna 2003 toiminnassa yhteensä 568 kalaviljelylaitosta, joista vajaa 300 oli luonnonravintolammikkoyrityksiä. Poikastuotantoa harjoitettiin vähän yli 100 laitoksella. Kalanviljely tuottaa kulutukseen ja jatkokasvatukseen sekä istutuksiin kalaa ja rapuja. Suomessa kasvatetaan noin 15 miljoonaa kiloa ruokakalaa vuosittain, mikä on lähes yksinomaan kirjolohta. Siian, taimenen ja nieriän tuotanto on vähäistä. Tuotannon arvo oli vuonna 2003 noin 36 miljoonaa euroa.

Vapaa-ajankalastusta harjoittaa vajaat kaksi miljoonaa suomalaista. Vapaa-ajankalastuksen saaliin määrä oli vuonna 2002 noin 39 000 tonnia ja arvo on kalastajahintojen perusteella laskettuna lähes 50 miljoonaa euroa. Pääosa siitä eli vajaa 80 prosenttia pyydettiin sisävesiltä. Vapaa-ajankalastajien saaliissa merkittävimpiä lajeja ovat ahven, hauki, särki ja monet muut sisävesi- ja vaelluskalalajit.

Vapaa-ajan kalastuksen luonne on muuttunut kotitarvekalastuksesta virkistyskalastuksen suuntaan. Tämä näkyy muun muassa verkkokalastuksen vähentymisenä ja vastaavasti vapakalastusvälineiden käytön lisääntymisenä. Vapaa-ajankalastuksen kokonaissaaliin arvo on vähentynyt viime vuosina. Vapaa-ajankalastuksen pääasiallinen taloudellinen merkitys muodostuu kuitenkin pääasiassa kalastukseen liittyvien palvelujen kysynnästä. Kalastusmatkailun synnyttämä matkailutulo kerrannaisvaikutukset huomioon ottaen on arviolta 300 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä Suomessa on kaikkiaan yli 1 000 matkailuyrittäjää, jotka saavat ainakin osittain tuloa kalastusmatkailusta ja noin 70–90 yrittäjää, joiden tärkein tulonlähde muodostuu kalastusmatkailijoille myydyistä palveluista.

Kalastuksen sääntely perustuu kalastuslakiin. Lain yleinen täytäntöönpano kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle. Valtion aluehallintoviranomaisena toimivat työvoima- ja elinkeinokeskukset (TE-keskukset). TE-keskuksessa sijaitsee kalatalousyksikkö, joka on puolestaan maa- ja metsätalousministeriön alainen kalataloushallinnon piiriorganisaatio.

Suomen merialueilla kalatalous kuuluu EU:n yhteisen kalastuspolitiikan piiriin. Laissa Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta (1139/1994) säädetään kyseisen politiikan täytäntöönpanosta Suomessa. Kalastusta rajoitetaan myös valtioneuvoston asetuksella (258/96) ja kansainvälisen Itämeren kalastuskomission (IBSFC) kalastussäännöillä, jotka on sisällytetty neuvoston asetukseen (EY) N:o 88/99 tietyistä Itämeren, Belttien ja Juutinrauman vesialueiden kalavarojen teknisistä säilyttämistoimenpiteistä sekä Suomen ja Ruotsin välisellä rajajokisopimuksella ja siihen sisältyvällä kalastussäännöllä. Itämeren kalastuskomissio antaa suositukset kalastuskiintiöistä, joiden perusteella sopimuspuolet vahvistavat kiintiönsä tai mahdollisesti ilmoittavat vastustavansa jotakin suositusta. EU vahvistaa suositukset kalastusneuvoston kokouksessa erityisellä kiintiöasetuksella. Suomen aluevesillä ja kalastusvyöhykkeellä harjoitettavaa lohenkalastusta verkoilla ja rysillä on keväästä 1996 lähtien rajoitettu valtioneuvoston asetuksella (258/96), jossa on esitetty lohenkalastusta koskevat rajoitukset varsinaisella Itämerellä ja Pohjanlahdella sekä Simojoessa (lohiasetus). Yhteisen EU:n kalastuspolitiikan uusimisen jälkeen jäsenmaille on myös määrätty laivastojen suurin sallittu koko. Saaliskiintiöt ja pyyntirajoitukset koskevat lohen, silakan, kilohailin, turskan, ja kampelalajien pyyntiä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset kalakantoihin ja kalatalouteen

Ilmastotekijät, kuten ilman ja veden lämpötila, sateisuus, tuuliolosuhteet vaikuttavat maailmanlaajuisesti voimakkaasti joko suoraan tai välillisesti kalojen terveyteen, tuottavuuteen ja levinneisyyteen. Kalalajien muuttuvat levinneisyysalueet, lisääntynyt tai vähentynyt kasvu, kasvanut tautien tartuntaherkkyys, uudet taudit ja loiset sekä muuttuvat ekosysteemit vaikuttavat kalatalouteen. Joillakin alueilla kalatalous on saattanut jo kärsiä ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi ilmastonmuutos on tunnistettu yhdeksi mahdollisista vaikuttajista Tyynenmeren rannikon lohikantojen vähentymiseen. Myös vesistöjen ja jokien virtaamissa tapahtuvilla muutoksilla on havaittu olevan vaikutuksia kalapopulaatioihin ja sitä kautta kalatalouteen.

Suomessa ilmastonmuutoksen vaikutukset ammatti- ja vapaa-ajankalastukseen sekä koko kalatalouteen välittyvät kalakantoihin kohdistuvien vaikutusten kautta. Pitkällä tähtäimellä ilmaston lämpiäminen saattaa vaikuttaa merkittävästikin vesien tilaan, kalastoon, kalastukseen ja kalanviljelyyn, mutta lyhyellä tähtäimellä muut syyt kuten markkinatilanne, kalastusrajoitukset, harmaahyljekannan kasvu, kalastuskapasiteetin väheneminen, kalakantojen luontainen vaihtelu vaikuttavat ammatti- ja vapaa-ajankalastukseen huomattavasti enemmän kuin ilmastonmuutos.

Suomen kalaston koostumus saattaa muuttua joko suoranaisesti tai välillisesti elinympäristön lämmetessä, mutta myös luonnollisten leviämisteiden kautta sekä ihmistoimin aktiivisten kalanistutusten kautta. Kylmän veden lajisto voi vähentyä varsinkin eteläisen Suomen pienehköissä ja matalissa vesissä, lämpimän veden lajit puolestaan hyötyvät ja levittäytyvät pohjoisemmaksi.

Lämpötilan nousun vaikutukset kaloihin

Ilmastonmuutoksen vaikutukset kalantuotantoon riippuvat vesialueen kalalajikoostumuksesta ja lajien reaktioista muutokseen sekä muutoksista vesien yleisessä tuottavuudessa. Lämpötilan nousun on oletettu lisäävän kalojen kasvua ja siten kalantuotantoa. Tämä tosin edellyttää, että nykyisin kasvua tai kuolleisuutta rajoittavia tekijöitä ei esiinny.

Pienten jokien ja järvien kalakannat ovat alttiimpia lämpötilan ja sateisuuden muutoksille kuin kannat suurissa joissa ja järvissä. Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat sateisuuden ja lämpötilan muutokset vaikuttanevat kalakantojen runsauteen, levinneisyyteen ja keskinäisiin suhteisiin sekä suoraan että ekosysteemin muiden muutosten välityksellä.

Veden korkea lämpötila nopeuttaa kalojen aineenvaihduntaa ja kasvattaa kalojen ravinnontarvetta, mutta vastaavasti ravinteiden kierto nopeutuu muuallakin ekosysteemissä. Ekosysteemin muutokset voivat näkyä lajien välisissä kilpailutilanteissa sekä petokalojen ja saalislajien suhteissa.

Mahdollinen perustuotannon kasvu ja sen aiheuttama eloperäisen aineksen vajoaminen alusveteen pienentää kylmän alusveden happipitoisuutta loppukesällä ja syksyllä. Tämä heikentää kylmää ja happipitoista vettä vaativien lajien elämisen edellytyksiä. Vaikutusten laajuus on kuitenkin riippuvainen muun muassa järven tilavuudesta ja pinta-alasta sekä ravinteisuudesta.

Useimmissa tapauksissa kalojen nuoruusvaiheet hyötyvät vesistöjen lämpiämisestä, mikä saattaa usealla lajilla lisätä runsaiden vuosiluokkien määrää ja edelleen petokalojen käytettävissä olevien ravintokalojen määrää. Toisaalta vesistöjen lämpenemisen seurauksena ravintolajit saattavat kuoriutua eri aikaan kuin ennen ja näin aiheuttaa ongelmia kalanpoikasten ravinnonsaannille. On kuitenkin todennäköistä, että petomaiset lohikalat nuoruusvaiheessaan sekä ruskeavetisissä jokiympäristöissä (erityisesti taimenet, myös lohi ja järvilohi) joutuvat elämään lämpötilaoloissa, jotka ovat selvästi lajien lämpötilaoptimin yläpuolella, ja joissa luontainen poikastuotanto kärsii.

Levinneisyysalueiden muutokset

Jokaisen kalalajin nykyinen levinneisyys on määräytynyt ilmastollisten ja hydrologisten tekijöiden (lämpötila, tuulisuus, virtaamat, veden pinnan taso, sateisuus), sopivan ravinnon saatavuuden, saalistajien, kilpailevien lajien tai leviämisesteiden perusteella. Tärkeimmät pohjoisten alueiden kalakantojen levinneisyyteen vaikuttavista tekijöistä ovat kuitenkin lämpötila, meressä lämpötila ja suolaisuus sekä leviämisesteet. Ilmaston lämpiäminen tulee siirtämään sekä levinneisyyden etelä- että pohjoisrajoja pohjoisemmaksi. Paikoin levinneisyyden siirtymistä Suomen sisävesissä hankaloittaa luontaisten leviämismahdollisuuksien puuttuminen. Kalojen leviäminen sisävesialueella pohjoiseen edellyttää myös, että elinympäristö on lämpötilan lisäksi lajille sopiva. Esimerkiksi Etelä-Suomen rehevien järvien särkikalat eivät menestyisi lämpimässäkään Lapissa, koska vedet siellä ovat joka tapauksessa aivan liian karuja.

Hydrologisista muutoksista merenpinnan nousun on arvioitu olevan niin pieni, ettei sillä ole suurtakaan merkitystä useimpien kalojen kudun onnistumiseen tai kutupaikkoihin, sillä maanpinnan nousu osaltaan tasoittaa vaikutusta. Sen sijaan merenpinnan kohoamisen aiheuttama mahdollinen Itämeren suolapitoisuuden muutos voi aiheuttaa huomattavia muutoksia. Nykyinen suolapitoisuus ei rajoita kuin muutaman sisävesilajin levinneisyyttä rannikkovesissämme, mutta merikaloille se on tärkein tekijä. Suolapitoisuuden nousulla, vaikka se olisi hyvinkin pieni, voisi olla suuret vaikutukset Itämeren kalayhteisöihin ja merilajien elinolosuhteiden parantumiseen. Merialueella kalat voivat levitä uusille alueille, mikäli ympäristöolosuhteet sen sallivat. On mahdollista, että suolapitoisuuden noustessa etelämpää Itämereltä vaeltaa vesiimme aivan uusia kalalajeja. Toisaalta on kuitenkin epävarmaa, nouseeko Itämeren suolaisuus, vaikka merenpinta nousisikin, koska suolaisuus riippuu sademäärien ja sisäänvirtaamien suhteesta. Havainnot ovat osoittaneet, että jo 10 prosentin vaihtelu Itämereen tulevien jokivesien määrässä vaikuttaa merkittävästi suolaisuuteen. Sademäärien kasvu voi myös johtaa harvempiin suolaisen veden sisäänvirtaamiin Tanskan salmista Itämereen, jonka seurauksena syvien pohjien hapettomuusjaksot pitenevät, ravinteita vapautuu, ja Itämeren rehevöityminen saattaa kiihtyä. Sekä hapettomuus että rehevöityminen osaltaan vaikuttavat taloudellisesti arvokkaaseen kalalajistoon epäedullisesti.

Esimerkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksista yksittäisiin kalalajeihin.

Kalalaji	Vaikutus
Kylmän veden kalat
Nieriä	Saattaa menettää asemiaan lämmintä vettä suosiville kilpailijoilleen Uhanalaisen Saimaan nieriän poikastuotanto saattaa kärsiä
Made	Tulee vähenemään tai elinpiiri supistuu
Siika Taimen	*Menestyminen Etelä- ja Keski-Suomen järvissä saattaa heiketä
Harjus	Eteläiset niin joki- kuin järvikutuisetkin kannat voivat taantua
Muikku	Saattaa taantua Etelä-Suomen järvissä
Lämpimän veden kalat
Särkikalat (särki, lahna, säynävä) Kuha Ahven	Voi levittäytyä pohjoiseen päin
Ravut
Jokirapu Täplärapu	Voi levittäytyä pohjoiseen päin

Vaikutukset ammattikalastukseen

Kasvava kalantuotanto, uusien saalislajien ilmaantuminen, kalakantojen taantuminen tai häviäminen edellyttää kalastajien ja kalavesien hoitajien sopeutumista muutoksiin. Ammattikalastuksessa joudutaan myös sopeutumaan vaikutuksiltaan huomattavasti selvempiin ilmastonmuutoksesta riippumattomiin ongelmiin kuten esimerkiksi kalastuksen kannattavuusongelmiin, kalastuksen säätelyyn ja dioksiiniongelmiin. Ilmastonmuutoksen vaikutus kalatalouteen riippuu kalakannoissa ja niiden keskinäisissä runsaussuhteissa tapahtuvista muutoksista. Merkittävin vaikutus kalastukseen tapahtuneekin lajistomuutosten kautta.

Vaikka on arveltu, että lohikalojen luontainen poikastuotanto kärsisi vesien lämpenemisestä, tulee tässä yhteydessä muistaa, että merkittävä osa lohikalasaaliista on tälläkin hetkellä istutusten varassa, etenkin merialueella. Siten mahdollinen lohikalojen poikastuotannon heikkeneminen luonnonvesissä ei automaattisesti johda lohikalojen merkityksen vähenemiseen saaliissa.

Ammattikalastus saattaa hyötyä kuhan levinneisyysalueen muutoksista ja sen menestymisestä lämpöisemmissä vesissä. Kuhalle on jo nykyisellään kovasti kysyntää. Virosta tuodaan Suomeen vuosittain suunnilleen Suomen ammattikalastuksen saaliin verran kuhaa. Kuha kuuluu myös lajeihin, joista kalastajat saavat parhaan kilohinnan. Lämpötilan nousu saattaa hyödyttää kuhaa esimerkiksi rehevissä rannikkovesissä, mutta mahdollinen hyöty voidaan osittain tai kokonaan menettää, jos kalastusta ei toteuteta järkevästi säänneltynä. Suomukalojen merkityksen ammattikalastukselle on muutenkin ennustettu tulevaisuudessa kasvavan.

Vähäiselläkin suolapitoisuuden nousulla olisi todennäköisesti suuret vaikutukset Itämeren kalayhteisöihin ja sitä kautta etenkin ammattikalastukseen merilajien (silakka, kilohaili, turska, kampela) elinolosuhteiden parantumisen seurauksena. Esimerkiksi jo pelkästään silakan kasvun parantumisella voisi olla merkittäviä vaikutuksia sekä kalojen käyttökelpoisuuteen elintarvikkeena että niiden dioksiinipitoisuuksiin, joiden aleneminen nopeutuvan kasvun myötä voi olla ratkaisevaa ammattikalastukselle.

Jääpeitteen arvioidaan muuttuvan Itämeressä 20–30 senttimetriä ohuemmaksi ja vuotuisen suurimman ulottuvuuden arvioidaan pienentyvän 30–40 prosenttia nykyiseen verrattuna seuraavan sadan vuoden kuluessa. Jäätalven lyhentyminen ja jään ohentuminen suosisi tärkeintä pyyntimuotoamme, troolikalastusta, mutta haittaisi muikun talvinuottapyyntiä. Jäätalvien leudontumista on pidetty merenkulkua helpottavana ilmastonmuutoksen vaikutuksena, mutta siinäkin epävarmuus liittyy tuulisuuden ja myrskyisyyden muutoksiin. Tulevaisuuden leuto, mutta tuulinen jäätalvi ei välttämättä olekaan merenkululle helppo jäätalvi, koska tuulisuuden myötä merijäät liikkuvat herkemmin ja ahtautuvat täten haitaten merenkulkua. Tuulisuuteen ja myrskyihin liittyy myös voimistunut aallokko. Kosteus ja sateet lisäävät sumunmuodostusta sekä huonontavat merinäkyvyyttä ja lisäävät alusten rakenteiden jäätymisriskiä.

Vaikutukset vapaa-ajankalastukseen

Levinneisyysalueensa pohjoisrajaa lähellä elävät populaatiot tulevat lisääntymään ja kasvattamaan osuuttaan kalastajien saaliissa. Tällaisia lajeja ovat muun muassa kuha, lahna, toutain ja kiiski. Vesien tuottavuuden kasvu voi mahdollistaa myös saaliiden kasvun. Toisaalta särkikalojen runsastuminen voi lisätä vähäarvoisen kalaston osuutta. Kalastajien kannalta monet korkean lämpötilaoptimin omaavat kalat ovat yleensä vähemmän haluttuja lajeja. Koska lämpötilan nousu tulee olemaan haitallisin virtakutuisille lohikaloille, kalastajien kannalta näiden merkitys saaliina tulee vähenemään. Vähenemisen todennäköisyys tosin riippuu pitkälti istutuksista, sillä suuri osa lohikalasaaliista on nykyisellään istutusten varassa. Vapaa-ajankalastuksessa jäätalven lyhentyminen parantaisi uistinkalastuksen mahdollisuuksia ja vähentäisi jäältä tapahtuvaa pilkkimistä.

On kuitenkin luultavaa, että vapaa-ajankalastuksen muutokset kalayhteisössä vaikuttaisivat kohtalaisen vähän. Muutokset olisivat kuitenkin ihmisikäänkin suhteutettuna hitaita, ja kun kysymys on harrastuksesta, niin odotukset voivat olla varsin joustavia. Vapaa-ajankalastus on itsessäänkin melko nopeasti kehittyvää ja muuttuvaa. Jatkuvasti tulee muotiin uusia pyyntimuotoja (esimerkiksi vetouistelu nykyisin), ja toisaalta tulevaisuudessa harrastuksen kaupallistuminen ja jopa esimerkiksi eläinsuojelunäkökohdat voivat vaikuttaa huomattavasti vapaa-ajankalastuksen luonteeseen.

Vaikutukset kalanviljelyyn

Ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset kalanviljelyn edellytyksiin riippuvat oleellisesti viljeltävien kalalajien lämpötilan siedosta. Tärkein viljelykalamme on kirjolohi, jolle lämpenemisestä saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Vesien lämpiäminen voi lisätä kalanviljelylaitosten tuotantoa, jos lämpeneminen tapahtuu kasvun kannalta suotuisaan aikaan. Tuotannon vuosittainen lisäkasvu tosin on lupaehdoilla rajattu. Siten yksilökasvun paraneminen ei juuri voi lisätä kokonaistuotantoa, ellei kasvatuskierto lyhene kokonaisilla kasvukausilla. Pidempien hellejaksojen puolestaan on havaittu heikentävän kasvutulosta.

Teoriassa tosin esimerkiksi lohen vaelluspoikasia tuottavan kalanviljelylaitoksen tuotanto voisi kasvaa jopa kaksinkertaiseksi. Tämä edellyttäisi kuitenkin mahdollisuutta lisätä käytettäviä vesimääriä. Toisaalta liian lämmin kesä voi aiheuttaa esimerkiksi lohenpoikasten kuolemia, ellei laitoksella ole saatavissa kylmää pohjavettä.

Vesiviljelyssä lämpimät kesät ovat aiheuttaneet viljelyssä ongelmia, tuotantokatkoksia, kalojen kasvun hidastumista ja tuotteiden laadun alenemista. Ilmaston lämpeneminen saattaa lisätä kalanviljelyn ongelmia. Ruokahalun aleneminen, tautien ja loisten lisääntyminen ja samalla viljeltävien kalojen hoidon vaikeutuminen (lämpimissä olosuhteissa muun muassa kylvetykset vaikeutuvat) ovat odotettavissa olevia näkymiä. Vaikutukset ovat samantyyppisiä niin sisämaassa kuin merialueellakin ja koskevat sekä ruokakalan viljelyä että istukastuotantoa. Emokalanviljelyssä ja mädintuotannossa on viitteitä, että tämä välttämätön alkutuotanto on kylmän veden kaloilla varsin herkkää ja vaikeasti ennustettavaa lämpimien kasvukausien jälkeen.

Epävarmuudet

Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutuksia kalataloudelle on tutkittu kohtalaisesti, kalakantojen tilan arviointiin sisältyy puutteita. Keskeinen ongelma on se, että kalakannat vaihtelevat luontaisesti hyvinkin voimakkaasti. Lisäksi Suomen vesistöjen valtava lukumäärä asettaa omat rajoituksensa tutkimukselle. Saaliiden määrään vaikuttavat myös monet muutkin tekijät kuin vain ilmastonmuutos. Mikäli kalansaaliit kasvavat, syynä voidaan pitää myös onnistunutta kalavesien hoitoa, pyyntiponnistuksien kasvua ja toisaalta rehevöitymistä. Onkin vaikeaa erottaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia muista ihmisen aiheuttamista vaikutuksista, kun niitä tarkastellaan tavanomaisilla ekologisilla kriteereillä kalalajien runsaudesta, kasvusta ja saalismääristä.

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista kalatalouteen Suomessa. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä. Jotkut vaikutuksista ovat selkeitä etuja tai haittoja, mutta toisten vaikutusten suunta on vielä epäselvä tai vaikutuksen suunta riippuu ilmastonmuutoksen voimakkuudesta.

Haitta	Vaikutuksen suunta epäselvä tai samanaikaisesti haitta ja etu	Etu
Kylmän veden lajisto vähentyy eteläisen Suomen vesissä Happipitoisuus vesissä pienenee Lohikalojen poikastuotanto kärsii Lohikalojen merkitys saaliina vähenee (riippuvainen istutusten määrästä) Kalanviljelyssä lämpimät kesät voivat aiheuttaa tuotantokatkoksia, kasvun hidastumista ja laadun huononemista Kalojen hoito viljelyssä vaikeutuu	Vesistöjen ja jokien virtaama muuttuu Kalaston koostumus muuttuu Ravinteiden kierto nopeutuu Vesiimme vaeltaa uusia kalalajeja etelämpää Itämereltä Jäältä kalastamisen aika lyhenee	Lämpimän veden lajit levittäytyvät pohjoiseen päin Kalojen kasvu lisääntyy Kalojen nuoruusvaiheet hyötyvät vesien lämpenemisestä Saaliit kasvavat Vesien lämpeneminen lisää kalanviljelylaitosten tuotantoa

Porotalous

Porotalous Suomessa

Lapin alueen ankarat luonnonolosuhteet rajoittavat perinteisen maatalouden harjoittamista Suomen pohjoisilla alueilla, mutta perinteisesti elanto on hankittu poronhoidosta. Poronhoito on merkittävä elinkeino pohjoisten alueiden syrjäseudulla, sillä se sitoo ihmisiä asuinsijoilleen ja luo samalla perustaa toimeentulolle, vaikka merkittävä osa toimeentulosta tuleekin poronhoidon ohella muista luontaiselinkeinoista ja näihin perustuvasta tai muusta yritystoiminnasta. Porotalouden aluetaloudellista ja yhteiskunnallista merkitystä lisäävät alan kytkennät muihin maatalouselinkeinoihin, maaseudun kehittämiseen ja saamelaiskulttuuriin.

Poronhoito Suomessa poikkeaa Ruotsin ja Norjan poronhoidosta siten, että se on sallittua kaikille poronhoitoalueella asuville ETA -maiden kansalaisille. Ruotsissa ja Norjassa poronhoito on eräin poikkeuksin vain saamelaisten yksinoikeus. Porotalous on kuitenkin suhteellisesti merkittävin elinkeino saamelaisille ja asukasmäärään nähden poroja onkin eniten saamelaisten kotiseutualueella. Taloudellisten arvojen ohella poronhoidolla on saamelaisille myös suuri kulttuurinen, etnistä identiteettiä vahvistava merkitys.

Porotalouden keskeiset säädökset perustuvat poronhoitolakiin (848/1990). Poronhoitolaki rajoittaa alueen, jolla saa harjoittaa porotaloutta. Lain mukaan poronomistajan tulee olla poronhoitoalueella vakinaisesti asuva tai paliskunta. Poronhoitoalueen pohjoisimmat osat ovat erityisesti poronhoitoa varten tarkoitettuja alueita, jossa valtion maata ei saa käyttää tavalla, josta aiheutuisi huomattavaa haittaa poronhoidolle. Muita poronhoitoa koskevia keskeisiä säädöksiä ovat porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaki (45/2000), kolttalaki (253/1995), luonnonsuojelulaki (1096/1996) ja saamelaiskäräjälaki (974/1995).

Lapin alueen ankarat luonnonolosuhteet rajoittavat perinteisen maatalouden harjoittamista Suomen pohjoisilla alueilla, mutta perinteisesti elanto on hankittu poronhoidosta. Poronhoito on merkittävä elinkeino pohjoisten alueiden syrjäseudulla, sillä se sitoo ihmisiä asuinsijoilleen ja luo samalla perustaa toimeentulolle, vaikka merkittävä osa toimeentulosta tuleekin poronhoidon ohella muista luontaiselinkeinoista ja näihin perustuvasta tai muusta yritystoiminnasta. Porotalouden aluetaloudellista ja yhteiskunnallista merkitystä lisäävät alan kytkennät muihin maatalouselinkeinoihin, maaseudun kehittämiseen ja saamelaiskulttuuriin.

Porotaloutta tuetaan kolttalain sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (POLURA) perusteella. Eläinkohtainen tuki perustuu lakiin maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista (1559/2001). Tukisäännöksistä päättää vuosittain valtioneuvosto ja maa- ja metsätalousministeriö. Myös maatilatalouden kehittämisrahaston (MAKERA) sekä EU -rahoituskanavien kautta tuetaan porotalouden monipuolistamiseen tähtääviä hankkeita. Porotalouden harjoittajille maksetaan korvauksia petoeläinvahinkojen korvaamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (277/2000) perusteella. Maakotkan poroille aiheuttamat vahingot korvataan ympäristöministeriön varoista.

Poronhoitoalueen maapinta-ala on 114 000 km2 eli 36 prosenttia koko Suomen maapinta-alasta. Poronhoitoalueesta neljä viidesosaa sijaitsee Lapin läänissä. Vain teollistunein ja tiheimmin asuttu lounaisosa Lappia jää poronhoitoalueen ulkopuolelle. Oulun läänistä poronhoitoalueeseen kuuluu kaksi viidesosaa eli läänin pohjoisimmat ja itäisimmät osat. Poronhoitoalueen ulkopuolella porojen pito katsotaan normaaliksi kotieläinten pidoksi ilman vapaata laidunnusoikeutta ja porotaloutta koskevia tuki- tai korvausjärjestelmiä.

Poronhoitoa voidaan harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- ja hallintasuhteista riippumatta, mikä toisinaan saattaa aiheuttaa ristiriitoja maanomistajien kanssa. Myös monien muiden elinkeinojen kuten metsätalouden, maatalouden ja matkailun voidaan katsoa kilpailevan samoista maa-alueista kuin poronhoito. Poronhoitoalueen eri osat eroavat maantieteellisesti toisistaan. Alueiden eroavaisuudet heijastuvat myös poronhoitotapoihin ja -kulttuuriin. Alueiden eroavat myös siinä, että ne ovat kasvillisuudesta riippuen eri tavalla alttiita ilmastonmuutoksen haitallisille vaikutuksille.

Poronomistajien määrä on vähentynyt vajaassa kymmenessä vuodessa 7 500:sta noin 5 300:een ja määrän odotetaan edelleen vähenevän. Kaikki poronomistajat eivät ole päätoimisia, sillä luvut sisältävät myös ruokakuntien jäseniä. Loput hakevat lisäansioita maa- ja metsätaloudesta, kalastuksesta sekä matkailusta. Poronomistajat ovat muodostaneet alueellisia yhteenliittymiä, paliskuntia, jotka on tarkoitettu hoitamaan muun muassa eräitä poronhoitolaissa niille määrättyjä tehtäviä. Poronomistajan tulee kuulua aina paliskuntaan ja uudeksi poronomistajaksi tullakseen tarvitaan paliskunnan hyväksyminen, joten kenen tahansa pääseminen tai alkaminen poronhoitajaksi ei ole käytännössä mahdollista. Paliskuntien yhteiselimenä toimii Paliskuntain yhdistys. Poronlihaa laitosmaisesti jalostavia yrityksiä on noin 35, minkä lisäksi alkutuotantotasolla leikattuna ja pakattuna poronlihaa markkinoi satoja poronomistajia. Poromatkailua harjoittavia yrityksiä puolestaan on noin 200.

Kaikkien paliskuntien yhteenlaskettu bruttoporomäärä on ollut viime vuosina noin 300 000 poroa. Näistä eloporoja on ollut vajaa 200 000 yksilöä. Määrä on laskenut melkoisesti 1980 -luvun huippuvuosista, jolloin poroja oli noin 400 000 ja lihaa tuotettiin yli miljoona kiloa enemmän kuin nykyään.

Vaikka porotalouden kansantaloudellinen merkitys Suomessa on pieni, se on Lapissa merkittävä alkutuotantoelinkeino. Alkutuotantoon ja matkailuun ja muihin palveluihin liittyvänä toiminta tapahtuu pääasiassa maaseudulla ja harvaanasutuilla alueilla. Porotalouden työllistävä vaikutus on uusimpien laskelmien ja kannattavuuskirjanpitotilojen merkintöjen mukaan noin 2 800 henkilötyövuotta.

Taloudellisesti merkittävintä tuotetta poronlihaa tuotetaan noin 2 miljoonaa kiloa vuodessa. Tuotannon arvo teurastulona on ollut noin 11–14 miljoonaa euroa vuodessa. Jalostuksessa poronlihan arvo noin kolminkertaistuu 37 miljoonaan euroon. Poromatkailun arvo on noin 15 miljoonaa euroa vuodessa ja muita porotuotteita kulutetaan vuosittain noin 3,4 miljoonan euron arvosta. Näin laskettuna porotalouden liikevaihto on 50–60 miljoonaa euroa vuodessa ja kattaa noin kaksi prosenttia Lapin läänin bruttokansantuotteesta. Jalostukseen, kauppaan, matkailuun ja liikenteeseen liittyvien kerrannaisvaikutusten kautta poroelinkeinon aluetaloudellinen merkitys kasvaa 2–3 -kertaiseksi alkutuotantoon verrattuna.

Viimeisen vuosikymmenen kuluessa porotalous on muuttunut nykyaikaiseksi erikoistuneeksi ammatinharjoittamiseksi, mikä on johtanut tuotantoyksikkökokojen suurenemiseen. Rakenteelliseen muutokseen ovat vaikuttaneet muun muassa porotaloudelle maksettava eläinkohtainen tuki ja rahoituslain mukaiset investointituet. Oletettavissa on, että suuria rakenteellisia muutoksia ei ole enää tulossa. Porotalous voi olla myös liiketaloudellisesti kannattava elinkeino, mutta volyymien pienuus aiheuttaa ongelmia riittävän toimeentulon hankkimisessa. laskenut melkoisesti 1980 -luvun huippuvuosista, jolloin poroja oli noin 400 000 ja lihaa tuotettiin yli miljoona kiloa enemmän kuin nykyään.

Maa- ja metsätalousministeriö määrää, kuinka monta eloporoa (teurastusten jälkeen kasvatettavaksi jätetyt porot) paliskunta saa alueellaan pitää ja kuinka monta eloporoa paliskunnan osakas saa enintään omistaa. Eloporojen lukumäärästä päättäessään ministeriö kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että talvikautena kunkin paliskunnan alueella laiduntavien porojen määrä ei ylitä arvioitua talvilaidunten kestävää tuottokykyä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset porotalouteen

Vuoden keskilämpötilan odotetaan nousevan muutamilla asteilla lähimmän sadan vuoden aikana. Tämä merkitsee Pohjois-Suomessa leudompia talvia, metsien kasvun lisääntymistä, lumen sulamisen aikaistumista. Lyhyellä aikavälillä lumimäärät saattavat paksuuntua sademäärien kasvun johdosta ja lumen kovettumisriski kasvaa lämpötilan nousun johdosta. Pitkällä aikavälillä sammalet ja varvut saattavat syrjäyttää jäkälän ja metsänraja voi nousta tunturissa. Ilmastonmuutoksella tulee olemaan merkittäviä ekologisia seurauksia erityisesti porojen populaatiodynamiikkaan. Yksi ilmastonmuutoksen riskitekijöistä on yleisen lämpenemisen ohella ilmaston ja säiden muuttuminen entistä epävakaammiksi.

Ravinnon laatuun ja saatavuuteen samoin kuin eläinten liikkumiseen vaikuttavat prosessit ovat usein yhteydessä talven lämpötiloihin ja lumen määrään. Näitä säätelevät pohjoisen Atlantin säämassojen liikkeet, joista parhaiten tunnettuja ovat Pohjois-Atlantin säävaihtelu NAO (the North Atlantic Oscillation) ja arktisen alueen säävaihtelu AO (Arctic Oscillation).

Porojen lukumäärän muutoksilla on todettu olevan yhteys näihin säävaihteluihin, joskin yksityiskohtaista tietoa on toistaiseksi vain Käsivarren paliskunnasta. Viimeisten 30 vuoden aikana NAO-indeksit ovat olleet poikkeuksellisesti positiivisia, mitä on pidetty merkkinä ilmastonmuutoksesta. Kun NAO-indeksi on positiivinen, tarkoittaa se, että talvella länsituulet tuovat mukanaan lämpöä ja kosteutta, joka pakkaskautena ilmenee lumisateena. Runsassateisuus merkitsee yleensä paksua lumipeitettä, jolloin liikkuminen sekä ravinnon hankinta vaikeutuvat.

Ilmastomuuttujien ja porojen tiheyden on myös todettu olevan keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Toisin sanoen ilmaston vaikutus on sitä suurempi mitä tiheämmässä poroja on. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että korkeammilla eläintiheyksillä laitumet heikentyvät ja kilpailu ravinnosta kiihtyy.

Lumipeitteen paksuuden ja kovuuden vaikutuksia porojen ravinnon käyttöön alettiin tutkia Suomessa jo kolmekymmentä vuotta sitten. Tutkimusten perusteella talven lumiolot vaikuttavat seuraavan kesän vasaprosenttiin (Vasaprosentilla tarkoitetaan vasojen lukumäärää 100 vaadinta kohti erotuksissa luetuissa poroissa.) ja vasojen syyspainoihin emän kunnon välityksellä. Vasaprosentin ja vasojen painojen seuraaminen on merkityksellistä sen vuoksi, että porotalouden kannattavuuteen vaikuttaa voimakkaasti vasomisen onnistuminen, sillä valtaosa teuraista on vasoja.

Luonnonlaitumien määrällä ja kunnolla on poronhoidon kannalta ratkaiseva merkitys. Tutkimusten mukaan porojen laidunten valintaan vaikuttaa keskeisesti lumen syvyys, kovuus ja tiheys. Poro pyrkii hakeutumaan alueille, joissa ravinnon saanti saatavuuden ja laadun suhteen on edullisin vuodenaikaan nähden. Talviaikana poron kunnon kannalta on tärkeintä, että ravinnon saatavuus on riittävää ja sen hankkimiseen käytetty energia on pienempi kuin siitä saatu energiamäärä. Jos kaivettavia ravintokohteita on saatavilla runsaasti, poro pitäytyy niiden käytössä, mutta jos kaivaminen niukoilla jäkälälaitumilla ei enää ole poron energiatalouden kannalta kannattavaa, poro laiduntaa mieluummin luppoa ja naavaa, mikäli sitä on saatavilla. Poron siirtyminen lupon syöntiin lopettaa usein ravinnon kaivamisen lumen alta kokonaan. Syynä saattaa olla se, että lumiolosuhteet ovat muodostuneet kevättalvilla liian hankaliksi.

Ilmaston ja säiden muuttuminen entistä epävakaammiksi on riskialtista poronhoidon kannalta erityisesti alkutalvella, jolloin pysyvä lumipeite muodostuu. Jos maaperä ei esimerkiksi jäädy kunnolla, lunta tulee paljon ja lumen tulon jälkeen sattuu usein myös lämpimiä jaksoja vesisateineen, jääkerrosten, hyvin kovien lumikerrosten (sevä) ja homeen muodostumisen todennäköisyys kasvaa.

Poronhoidolle haitallisia voivat olla myös talviaikaiset ukkosmyrskyt, joiden jäljiltä vesilammikot ja jää voivat nostaa maanpinnan lämpötilaa, jolloin kasvien sienitaudit yleistyvät ja sen seurauksena porot pysyvät poissa pilaantuneilta alueilta. Maanpinnan lämpiämisestä on esimerkki Norjasta vuodelta 1996, jolloin kaksi ukkosmyrskyä nosti maaperän keskilämpötilaa miinus seitsemästä asteesta nollaan asteeseen suurimmaksi osaksi talvea.

Luonnonlaitumien määrällä ja kunnolla on poronhoidon kannalta ratkaiseva merkitys. Tutkimusten mukaan porojen laidunten valintaan vaikuttaa keskeisesti lumen syvyys, kovuus ja tiheys. Poro pyrkii hakeutumaan alueille, joissa ravinnon saanti saatavuuden ja laadun suhteen on edullisin vuodenaikaan nähden. Talviaikana poron kunnon kannalta on tärkeintä, että ravinnon saatavuus on riittävää ja sen hankkimiseen käytetty energia on pienempi kuin siitä saatu energiamäärä. Jos kaivettavia ravintokohteita on saatavilla runsaasti, poro pitäytyy niiden käytössä, mutta jos kaivaminen niukoilla jäkälälaitumilla ei enää ole poron energiatalouden kannalta kannattavaa, poro laiduntaa mieluummin luppoa ja naavaa, mikäli sitä on saatavilla. Poron siirtyminen lupon syöntiin lopettaa usein ravinnon kaivamisen lumen alta kokonaan. Syynä saattaa olla se, että lumiolosuhteet ovat muodostuneet kevättalvilla liian hankaliksi.

Ukkosmyrskyjä suurempi haitallinen vaikutus saattaa olla talviaikaisilla vesisateilla, jotka satavat lumipeitteeseen. Lumipeitteeseen muodostuu pakastumisen jälkeen kovia kerroksia tai vesi voi läpäistä ohuehkon lumikerroksen ja jäätyä maanpintaan, jolloin jäkälä ja muu kasvillisuus jäävät jääkuoren alle tai kokonaan jään sisään. Tämä estää poron pääsyn käsiksi ravintoon. Jäätymisen jälkeen porojen on turvauduttava luonnon oloissa puiden jäkäliin eli luppoon ja sen puuttuessa ihmisen tarjoamaan lisäruokintaan tai etsittävä alueita, jotka eivät ole jäässä. Vaikka eläimet eivät varsinaisesti kuolisikaan nälkään, niin ne kuitenkin kuluttavat huomattavan paljon enemmän energiaa ravinnonhankintaan. Se saattaa myös pakottaa porot siirtymään entistä pohjoisemmaksi. Tällaiset niin sanotut jäätikkötalvet saattavat aiheuttaa poroille ravinnonsaantivaikeuksia ja alentaa vasatuottoa. Kanadassa tehdyt mallinnukset näyttävät tällaisten vaikutusten lisääntyvän merkittävästi vuosisadan loppuun mennessä.

Toisaalta varhainen kevään tulo on poroille eduksi, sillä vihreän ravinnon saatavuudella on ratkaiseva merkitys eläinten kunnolle ja kasvulle. Lämpimät sateet keväällä sulattavat lumen nopeasti ja helpottavat ravinnonsaantia sekä lisäävät kasvibiomassan tuotantoa (myös sienten). Kasvien ravintosisältökin saattaa parantua kasvuajan pidentyessä. Tämä puolestaan parantaa porojen kuntoa ja johtaa parempiin teuras- ja talvehtimiskuntoihin.

Kesälämpötilojen nousu 2–4 asteella saattaa lisätä räkän eli hyönteiskiusan määrää. Hyönteisten määrän on todettu olevan riippuvuussuhteessa kesäajan lämpötilaan sekä tuulisuuteen. Hyönteisten aiheuttama stressi vaikuttaa porojen painoihin sekä kuolevuuteen, koska hyönteisten häirintä vähentää laiduntamiseen käytettyä aikaa ja lisää energiankulutusta. Toisaalta mahdollisesti lisääntyvät kuivat kesät voivat olla toisaalta vähäräkkäisiä, mutta ravinnon laatu tai koostumus voi olla silloin poroille epäedullisempi, koska esimerkiksi sieniä ei tällöin kasva. Myös märkä kevät (runsaasti lumesta sulaneita tulvalätäköitä) sekä runsassateiset ja kuumat kesät saattavat lisätä räkän määrää merkittävästi. Myös uusien ja tunnettujen loisten ja tautien esiintymiseen muuttuneet säätekijät voivat vaikuttaa. Tutkimustietoa näistä asioista on kuitenkin vähän.

Tutkimukset osoittavat, että metsienkäsittely vaikuttaa porolaitumiin sekä kielteisesti että myönteisesti. Kielteiset vaikutukset painottuvat kriittisiin talvilaitumiin, jäkälä- ja luppoalueisiin. Ilmastonmuutos voi lisätä tällä vuosisadalla metsien kasvua ja lisäyksen on arvioitu painottuvan Pohjois-Suomeen. Metsien kasvun myötä mahdollisesti lisääntyvä metsätaloustoiminta voi myös hankaloittaa laidunten käyttöä. Toisaalta lisääntynyt metsänkasvu tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää metsänkäsittelymenetelmiä entistä haitattomammiksi poronhoidolle.

Ilmastonmuutos voi muuttaa myös kasvilajien osalta kilpailutekijöitä. Lämpimästä ja sateisesta ilmastosta hyötyvät todennäköisesti varvut, sammalet ja heinät, jotka voivat alkaa syrjäyttää poronjäkäliä niiden kasvua tukahduttamalla. Myös metsien kasvun lisääntyminen voi muuttaa pohjakerroksen kasvuolosuhteita jäkälille epäedullisemmaksi.

Tietyt petolajit saattavat levitä pohjoisemmaksi. Esimerkiksi ilves saattaa runsastua Lapissa, kun sen pääravinnon jäniksen elinolosuhteet paranevat. Tästä saattaa seurata myös ongelmia poronhoidolle. Jos lumipeitteinen aika vielä lyhenee Lapissa, voi se vaikuttaa poronomistajien saamiin petovahinkokorvauksiin, koska käytännössä petojen tappamat porot löytyvät vain lumipeitteen aikana.

Leudommat talvet saattavat vaikuttaa myös poronhoitokäytäntöihin. Syksyisten poroerotusten pitäminen saattaa vaikeutua, kun poroja ei pystytä syyspakkasten puuttuessa kuljettamaan normaaliin tapaan jokien ja järvien yli.

Ilmastonmuutosta kuvaavat skenaariot ennustavat, että maasto- ja metsäpaloriskit lisääntyvät Suomessa mm. kesien pidentymisen, kuivuuskausien lisääntymisen ja haihdunnan lisääntymisen seurauksena. Myös tuulisuuden lisääntyminen lisäisi metsäpalojen vaikutuksia jäkälälaitumilla, koska jäkälä ja varvut syttyvät kuivana aikana helposti pienestäkin kipinästä. Nykyisin metsäpalot syttyvät yleensä luonnossa vapaa-aikanaan liikkuvien ihmisten huolimattomasta tulenkäsittelystä tai salamasta. Suurpalojen todennäköisyyden odotetaan kasvavan.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin porotalouteen liittyy edelleen epävarmuuksia, vaikka porotaloutta koskevaa tietoa on runsaasti saatavilla. Epävarmuuksia ovat muun muassa seuraavat:

• Suurin osa tutkimustuloksista on lyhyeltä ajanjaksolta.
• Käytössä ei ole tarpeeksi pitkiä aikasarjoja lumipeitteen paksuudesta ja kovuudesta, jotta lumisuuden ja vasaprosentin vaihteluita voitaisiin verrata täysin luotettavasti sekä keskenään että tapahtuneisiin ilmastonmuutoksiin.
• Varmuudella ei tiedetä, miten kasvit ennättävät sopeutua ilmasto-olosuhteisiin.
• Varmuutta ei myöskään ole siitä, että NAO-indeksin kuvaama länsi–itä -virtauksen voimistuminen Pohjois-Atlantilla on yhteydessä ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen
• Poronhoitoalueen pinta-alan laajuus ja olosuhteiden vaihtelu alueen eri osissa tekevät aluetta koskevien yleistyksien tekemisen vaikeaksi.
• Myös saman paliskunnan eri osat voivat poiketa toisistaan eri laiduntyyppien runsauden, lumiolosuhteiden ja poronhoitotapojen suhteen

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista porotalouteen Suomessa. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä. Jotkut vaikutuksista ovat selkeitä etuja tai haittoja, mutta toisten vaikutusten suunta on vielä epäselvä tai vaikutuksen suunta riippuu ilmastonmuutoksen voimakkuudesta.

Haitta	Vaikutuksen suunta epäselvä tai samanaikaisesti haitta ja etu	Etu
Lumiolosuhteet vaikeutuvat Laitumet heikentyvät Porojen kilpailu ravinnosta kiihtyy Porojen ravinnon laatu ja saatavuus heikkenee Alkutalven säävaihtelut ja talviset vesisateet lisäävät riskiä homeen muodostumiseen kasvipeitteeseen Lämpötilan nousu lisää hyönteisten määrää, joka aiheuttaa poroille stressiä Ilmaston lämpeneminen lisää loisten ja taudinaiheuttajien esiintymistä Metsäpaloriskit lisääntyvät ja suurpalojen todennäköisyys kasvaa	Pohjois-Suomen metsien kasvu lisääntyy	Varhainen kevään tulo helpottaa ravinnonsaantia ja parantaa porojen kuntoa ja lisää tuottavuutta Kesän kuivuusjaksot vähentävät hyönteisten määrää ja siten niiden poroille aiheuttamaa stressiä Luppo- ja jäkälälaidunten kunto paranee, ne uusiutuvat nopeammin ja uusia laitumia tulee lisää Kasvukauden piteneminen ja lämpeneminen lisäävät kasvi biomassan tuotantoa (myös sienten), mikä johtaa parempiin teuras- ja talvehtimiskuntoihin

Riistatalous

Riistatalous Suomessa

Suomalainen riistalajisto on runsas. Nisäkkäistä riistaeläimiä on 34, joista osa ei esiinny luonnonvaraisena Suomessa. Lintulajeista 26 puolestaan kuuluu metsästettäviin lajeihin.

Riistanhoitomaksun vuosittain maksavien metsästäjien määrä on säilynyt noin 300 000 henkilössä viimeiset parikymmentä vuotta. Maaseudun väestön vähentyminen on vaikuttanut myös riistatalouteen. Nykyään merkittävä osa metsästäjistä asuu kaupungeissa, mikä näkyy pidentyneinä matkoina riistamaille sekä vähentyneinä metsästyspäivinä. Tosin metsästysmahdollisuudet vaikuttavat positiivisesti maaseudun asuttamiseen ja elinkelpoisuuteen. Metsästystä harjoitetaan pääasiallisesti kotitarvemetsästyksenä eli riistasaalista ei nykyisin juuri myydä, vaan metsästäjät käyttävät sen itse omassa taloudessaan. Vuoden 2002 riistasaaliin arvo oli 73 miljoonaa euroa. Saaliin arvo on kasvanut useamman vuoden ajan peräkkäin. Suurin taloudellinen merkitys on hirvenlihalla, minkä kokonaismäärä on viimeisten vuosien aikana lisääntynyt. Muiden riistalajien merkitys on pysynyt suhteellisen vakaana. Useimmat alan harrastajista ovat valmiita panostamaan metsästykseen moninkertaisesti sen taloudelliseen tuottoon suhteutettuna.

Suomalainen riistalajisto on runsas. Nisäkkäistä riistaeläimiä on 34, joista osa ei esiinny luonnonvaraisena Suomessa. Lintulajeista 26 puolestaan kuuluu metsästettäviin lajeihin.

Metsästysoikeus on Suomessa sidottu maanomistukseen. Maanomistaja voi halutessaan vuokrata metsästysoikeuden esimerkiksi metsästysseuroille tai yksityishenkilöille. Maassamme on lähes 5000 metsästysseuraa, joihin kuuluu noin 80 % riistanhoitomaksun maksaneista metsästäjistä.

Maa- ja metsätalousministeriö turvaa riistatalouden edellytyksiä ohjaamalla sen perustana olevien riistavarojen käyttöä ja hoitoa ja vastaa metsästystä koskevien lakien valmistelusta, päättää eräiden riistaeläinten pyyntilupakiintiöistä sekä antaa ohjeita ja määräyksiä. Metsähallitus vastaa valtion mailla metsästysoikeuden käytöstä ja riistanhoidosta. Metsästyksen ja riistanhoidon lakisääteisiä organisaatioita ovat Metsästäjäin Keskusjärjestö (MKJ), riistanhoitopiirit ja riistanhoitoyhdistykset. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluva Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) puolestaan tuottaa tieteellistä tietoa riistakantojen kehityksestä ja elinolosuhteista.

Metsästystä säädellään metsästyslailla, asetuksilla, valtioneuvoston päätöksillä, ministeriön antamilla päätöksillä, määräyksillä ja ohjeilla. Lisäksi mm. luonnonsuojelu-, eläinsuojelu- ja rikoslaissa sekä ampuma-aseita koskevassa lainsäädännössä on kohtia, jotka myös koskevat metsästystä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset riistatalouteen

Ilmaston, kasvien ja eläinten suhde on monimutkainen. Jokaisella lajilla ja lajin elinympäristöllä on oma ilmastonsietokykynsä. Kun ilmasto muuttuu, jokainen laji reagoi muutokseen eri tavalla. Joku laji menestyy, osa vähentyy tai siirtyy muualle. Koko ekosysteemi reagoi ja sopeutuu uusiin olosuhteisiin.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset pienriista- ja pikkunisäkäskantoihin

Yksi Fennoskandian eläimistön ominaispiirteistä on pienriista- ja pikkunisäkäskantojen syklisyys eli säännölliset voimakkaat kannanvaihtelut. Huolimatta valtaisasta tutkimusmäärästä kannanvaihteluun ei ole pystytty löytämään yhtä suoraa ratkaisua. Kannanvaihtelu riippuu lajien tietyistä populaatiobiologisista ominaisuuksista, kuten esimerkiksi syntyvyydestä, kuolevuudesta ja ikärakenteesta.

Tutkimukset ja mallit ovat osoittaneet, että esimerkiksi myyräravintoon erikoistuneilla pienpedoilla on ratkaiseva merkitys myyräkantojen romahdukseen ja sitä kautta mahdollisesti myös pienriistan kannanvaihteluihin vaihtoehtoisen saaliin kautta. Runsaiden myyrävuosien turvin petokannat kasvavat, mikä vuorostaan myyräkantojen romahdettua voi vaikuttaa pienentävästi muihin pienriistakantoihin. Petokannat eivät kuitenkaan tule pitempään toimeen tällä vaihtoehtoisella saaliilla vaan vähenevät, kunnes uusi myyrähuippu taas aloittaa kehityskulun uudelleen. Pohjoisessa myyrien runsaudenvaihtelun luonteenomainen piirre on ollut, että kaikilla myyrälajeilla on romahdus tapahtunut samanaikaisesti ja että romahdus jatkuu vielä kesälläkin. Etelässä puolestaan myyräkannat ovat perinteisesti olleet vakaammat, mitä on selitetty yleispetojen (kettu, mäyrä, monet petolinnut) runsaudella. Tämän on mahdollistanut lumen puute, koska yleispetojen saalistus lumettomassa maastossa on helpompaa, ja siihen liittyen vaihtoehtoisen saaliin, kuten metsäkanalintujen runsaus.

Lumisuuden voimakas väheneminen ilmaston lämpenemisen vuoksi maan etelä- ja keskiosissa voi vaikuttaa eliöyhteisöihin usealla tavalla. Vähentyvän lumipeitteen on arvioitu suosivan kettukantoja, mutta kettukannan yleiseen nousuun vaikuttaa myös Pohjois-Suomen myyräkantojen vaihteluiden tasaantuminen. Ketun ohella talviunta nukkuvien yleispetojen kuten supikoiran ja mäyrän levinneisyys siirtyy pohjoiseen kasvukauden pidentymisen ja talven lyhentymisen seurauksena. Näiden lajien levinneisyyden pohjoisraja määräytyy karkeasti sen mukaan, kuinka pitkää talviunta varten ne pystyvät varastoimaan rasvaa kehoonsa. Tämän fysiologisen ominaisuuden pysyessä nykyisenlaisena lajit pystyvät levittäytymään ilmaston lämmetessä nykyistä pohjoisemmaksi. Ketun, supikoiran ja mäyrän runsastuminen ja levittäytyminen pohjoiseen nostavat pienten riistanisäkäspetojen yhteistiheyden oleellisesti nykyistä suuremmaksi suuressa osassa Suomea.

Yleispetojen runsastuminen ja niiden kantojen vakaus voivat haitata aiemmin vain ajoittaiseen petopaineeseen sopeutuneiden pienriistalajien lisääntymistä. Toisaalta, jos kannanvaihteluiden esiintyminen ja voimakkuus riippuvat olennaisesti lumisuudesta, niin ilmastonmuutoksen myötä eteläinen vakaa pienriistan runsaustyyppi saattaa siirtyä pohjoiseen päin ja pohjoisen jyrkkä vaihtelu rajoittuu enää äärialueille tai häviää kokonaan. Tässä on kyse kokonaisten eliöyhteisöjen ja niiden muodostamien runsaudenvaihtelutyyppien alueellisista siirtymisistä. Tämä vakauttaisi kantoja ja monivuotiset runsaudenvaihtelut tasoittuisivat. Syklisyyden tilalle tulisi etupäässä vuodenaikainen vaihtelu. Siten esimerkiksi myyrien populaatiodynamiikan syvien aallonpohjien häviäminen tai tasoittuminen vähentäisi petojen painetta vaihtoehtoiseen ravintoon, kuten riistalintuihin. Toisaalta petokantojen kasvu ja saalistamista helpottava lumisuuden väheneminen puolestaan lisäävät petopainetta.

Ketun runsastuminen saattaa myös verottaa piisamikantoja, koska kettu on piisamin luontainen vihollinen. Ketun runsastumisella voi olla myös vaikutuksia äärimmäisen harvinaisen naalin kantoihin, sillä kilpailutilanteessa kettu voittaa pienempikokoisen naalin.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat suurimmat muutokset kohdistuisivat riistalintuihin, jotka talvehtivat Suomessa. Kaikki metsäkanalintulajimme ovat vähentyneet viimeisten 40 vuoden aikana. Lisäksi aikaisemmin luonteenomainen kantojen jaksottainen vaihtelu on hävinnyt tai häiriintynyt viimeisten 10–15 vuoden aikana.

Vaikka syklisyyden syntyä ei täysin tunneta, kuitenkin tiedetään, että syklisyyteen nivoutuu monia tekijöitä, jotka osin syventävät ja muovaavat kannanvaihteluita. Säätekijät, pedot ja loiset voivat kaikki olla syynä tällaisiin ulkoisiin häiriöihin. Pahin mahdollinen säätyyppi poikasille on kylmä sade, joka kastelee niin poikaset kuin sen ravinnonhakuympäristönkin. Märkien poikasten lämmöntuotto kiihtyy ja kuluttaa nopeasti poikasen elimistön niukat energiavarat. Märkä ympäristö puolestaan estää ravinnonhaun, sillä tutkimuksissa on havaittu poikasten välttelevän märkää, sateen kastelemaa kasvillisuutta. Säätekijät voivat toimia tällaisen ulkoisen häiriön syinä, mutta ne eivät sinänsä aiheuta kannanvaihteluja. Ajoittain lisääntymistulokseen vaikuttava häiriö saa syklisyyden pysymään käynnissä. Häiriötekijä voi olla joka kerta erilainen.

Riistakantojen syklisyys Metso-, teeri- ja pyykannat vaihtelivat jaksoittain kuuden seitsemän vuoden välein aina 1980 -luvun puoliväliin saakka. Tämän jälkeen seuraava sykliväli oli selvästi pidempi, lähes yhdeksän vuotta. Sittemmin kannanvaihtelut muuttuivat satunnaisiksi vuotuisvaihteluiksi. Metsäkanalintusyklit hävisivät kaikkialta maastamme lähes samanaikaisesti. Näin tapahtui myös monilla muilla lajeilla: esimerkiksi Pallasjärven pitkäaikaiset myyräpyynnit Lapissa alkoivat näyttää likimain tasaisia tiheyksiä. Myös Pohjois-Ruotsissa rajusti vaihtelevat myyräsyklit katosivat. Epäselvää on, onko ilmastonmuutos jo nyt vaikuttanut sykleihin ja muuttanut Lapin alkuperäiset metsäkanalintukantojen 6-7 -vuotissyklit vaikeasti tulkittaviksi 3-4 -vuotissykleiksi. Toisaalta syklien häviäminen saattaa olla näennäistä, sillä paikalliskannat saattavat vieläkin vaihdella paljon ja syklisesti.

On arvioitu, että pohjoisen havumetsälajisto saattaisi taantua ilmastonmuutoksen johdosta. Esimerkiksi riekon levinneisyys siirtyisi entistä pohjoisemmaksi, samoin viimeaikoina runsastunut metso saattaisi kärsiä. Eräs ongelma voi olla mustikan peittävyyden väheneminen, sillä yhtenäiset mustikkakasvustot ovat tärkeä ravintolähde kaikille metsäkanalinnuille, niin aikuisille kuin poikasillekin.

Lumen määrällinen väheneminen ja hankien kovettuminen voivat huonontaa metsäkanalintujen talvehtimismenestystä. Toisaalta ilmaston leudontumisesta ja vähäisemmästä lumipeitteestä hyötyvinä lajeja tulevat olemaan ainakin rusakko, villikani, fasaani ja peltopyy, koska niiden levinneisyyden pohjoisrajan määrää paljolti lumisuus. Nykyistä pohjoisemmaksi saattaa levitä myös villisika.

Talvehtivat vesilinnut puolestaan kuulunevat ilmastonmuutoksesta hyötyviin lajeihin, sillä ne tulisivat menestymään leutojen talvien johdosta, jolloin jäätön kausi pitenee. Monet lintulajit pystyvät tutkimusten mukaan mukautumaan nopeisiinkin ilmastonmuutoksiin. Jos leudot talvet yleistyvät, valtaosa muuttolinnuista saapuu keväällä Suomeen aikaisemmin. Kaikkein todennäköisintä aikaistuminen on lähimpänä Suomea talvehtivilla lajeilla, joiden talvehtimisalueilla tapahtuu samanaikaista lämpenemistä Suomen kanssa. Linnut saattavat olla myös paremmassa fyysisessä kunnossa kuin kovien talvien jälkeen ja aikaisemmin pesivinä tuottavat siten enemmän jälkeläisiä kuin myöhempään pesivät. Aikaisin saapuvat muuttolinnut, kuten telkkä ja sinisorsa, todennäköisesti hyötyisivät maa- ja vesialueiden aikaisemmasta vapautumisesta lumen alta sekä kasvillisuuden ja hyönteisten aikaisemmasta kehittymisestä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset hirvieläinkantoihin

Mikäli Etelä-Skandinavian–Pohjois-Saksan nykyilmasto siirtyy vallitsevaksi Etelä- ja Keski-Suomeen, niin eteläiset runsaassa lumessa huonommin menestyvät lajit, kuten metsäkauris ja uusi tulokas saksanhirvi menestyisivät. Myös muut suuret, kasveja syövät nisäkkäät kuten hirvi, ja valkohäntäpeura hyötyisivät vähentyvästä lumipeitteestä; ravintokasvit ovat pitempään ja paremmin tarjolla ja liikkuminen on helpompaa. Lumisuuden voimakas väheneminen saattaa vähentää metsätuhoja, jos kannat muuten pysyvät lähes entisellään, koska lumipeitteen paksuudella on todettu olevan yhteys hirvien liikkumiseen. Paksulumisina ja ankarina talvina hirvet keskittyvät pienemmille alueille, jolloin hirvien aiheuttamat tuhot ovat myös tällöin suuremmat. Vähälumisina talvina puolestaan metsätuhojen riski pienenee talvilaidunalueilla, koska hirvet pystyvät paremmin valikoimaan ravintoaan ja hankkimaan sitä laajemmalta alueelta. Tämä tosin voi muuttaa kehittyvän metsikön puulajisuhdetta. Mikäli eteläisemmässä Suomessa hirvien määrä kasvaa runsaasti sille edullisempien olosuhteiden myötä, se voi vähentää lehtipuiden, erityisesti haavan, pihlajan ja raidan, kykyä kasvaa aikuisiksi puiksi.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset suurpetoihin

Petojen osalta levinneisyyteen vaikuttaa ilmastoa ehkä enemmän pääravintoeläinten esiintymisen muutokset. Siten esimerkiksi ilves saattaa levitä pohjoisemmaksi, kun sen pääravinnon eli jäniksen elinolosuhteet Lapissa paranevat. Myös talviunta nukkuvat eläimet kuten karhu hyötyvät ilmaston lämpenemisestä. Karhun pohjoinen levinneisyysraja määräytyy sen mukaan, kuinka pitkäksi aikaa se voi varastoida energiaa itseensä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset riistalajien suojautumiseen

Lumi ja lumikiepissä nukkuminen suojaavat metsäkanalintuja pienpedoilta ja pakkaselta. Suojaavan lumen vähentyminen rajusti talvilämpötilojen lauhtuessa saattaa aiheuttaa joillakin lajeilla levinneisyyden siirtymistä pohjoisemmaksi. Näillä alueilla taas lumen laatu voi muuttua hankiseksi, jääkerrosten tiivistämäksi ja vaikeasti kaivettavaksi, mistä koituu ongelmia niin metsäkanalinnuille kuin porollekin.

Eläinten talvisen valkoisen suojavärin aikaisuus ja myöhäisyys voivat lyhenevässä talvessa aiheuttaa saalistuksen välttämiseen liittyviä ongelmia riekolla, kiirunalla, metsäjäniksellä, naalilla ja kärpällä. Talvivärin muuttumista säätelee ennen kaikkea valoisuuden muutos. Vaikka talven pituus ilmastonmuutoksen vuoksi lyhentyisi, valoisuus ei muutu. Riistaeläimet, jotka hohtavat valkoisina pimeässä metsässä, ovat otollista saalista pedoille. Pidemmällä aikavälillä pedot karsivat uusiin olosuhteisiin sopeutumattomat yksilöt ja niiden edustaman perintöaineksen, mutta tämä ei välttämättä tapahdu edes sadan vuoden kuluessa. Vaarana kuitenkin on, että niiden riistalajien kannat, jotka altistuvat pitkiksi ajoiksi edellä kuvatun kaltaiselle ylimääräiselle petopaineelle, kärsivät huomattavasti.

Ilmaston lämpeneminen lyhentää Itämeren jääpeitteen kestoa ja supistaa sen laajuutta. Tästä koituu suoraan vahinkoa Jäämeressä elävästä kannasta polveutuvalle norpalle, joka on sopeutunut niin hyvin elämään kiintojäässä ja pesimään jäällä oleviin lumikinoksiin, että se vaatii niitä menestyäkseen. Norpan joutuessa synnyttämään paljaalle jäälle tai maalle kuutit altistuvat nisäkäs- ja lintupetojen saalistukselle sekä ankarille säille. Lisäksi norppa voi joutua kilpailuun ja hävitä siinä suurikokoisemmalle hallille, joka pystyy levittäytymään rikkonaisen ja heikon jään alueelle.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset loisiin

Pienpetoyhteisön – kettu, supikoira (ja vähäisemmässä määrin mäyrä) – vahvistuminen saattaa muuttaa oleellisesti näiden lajien välittämien tautien ja loisten esiintymiskuvaa maassamme. Monet petojen välittämät loiset ja taudinaiheuttajat ovat toistaiseksi puuttuneet tai olleet harvinaisia sen vuoksi, että levittäjälajien tiheys ei ole ollut riittävä epidemioiden syntymiseen ja leviämiseen. Kysymyksen vakavuutta lisää se, että tautien/loisten joukossa on useita, jotka voivat tarttua ihmiseen ja olla jopa hengenvaarallisia. Kettukannan – ja uusimpien alustavien tietojen mukaan myös supikoiran – runsastuminen ja kannanvaihteluiden tasaantuminen saattavat mahdollistaa ihmisen vaarallisimman loisen, myyräekinokokki-heisimadon (Echinococcus multilocularis) leviämisen Keski-Euroopasta tai Vienanmeren itäpuolelta. Tällä olisi romahduttavat vaikutukset metsämarjojen vientiin KeskiEurooppaan, ja suomalaisille tärkeä luonnontuotteiden keräily ja käyttö kokisivat merkittäviä muutoksia. Harmiton ei ole myöskään hirviekinokokki (E. granulosus), jota levittänevät suden ja koiran lisäksi myös muut koiraeläimet. Näiden takia myös kotieläinten loistorjuntaa jouduttaisiin uudistamaan.

Pienpetotiheyden kohoaminen yli kynnysarvon lisää myös raivotaudin eli rabieksen leviämisen riskiä maahamme. Jo tuoreimmassa epidemiassamme 1980-luvun lopulla supikoira oli selvästi yleisempi raivotaudin levittäjä kuin kettu. Supikoiran osuus lienee ollut keskeinen myös trikiinin yleistymisessä maassamme. Ilmaston lämpeneminen edistäisi myös jäniksillä, kanalinnuilla ja vesilinnuilla esiintyviä monia kuolleisuutta kohottavia sairauksia.

Epävarmuudet

Ilmastonmuutosten vaikutuksista riista- ja petokantoihin liittyy useita epävarmuustekijöitä. Nisäkkäiden syntyvyyden ja kuolleisuuden luontainen vuosittainen vaihtelu on niin suurta, että ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia on mahdollista havaita luotettavasti vasta pidemmän aikavälin tarkastelussa. Suomalaiset metsäkanalintusyklit ovat ehkä maailman parhaiten tutkitut ja aikasarjat ainutlaatuisen pitkät, mutta tiedot riittävät vasta vain alustaviin aikasarja-analyyseihin. Lisäksi kannanvaihteluiden ennustaminen sisältää edelleen useita teoreettisia ongelmia kantojen vakaudesta ja häiriöalttiudesta. Lisäksi säännöllisen kannanvaihtelun häviämisen takana voi olla säätekijöiden lisäksi useita, osin jopa tuntemattomia tekijöitä. Esimerkiksi matemaattisten mallien mukaan syklisyys voi kadota myös elinympäristöjen pirstoutumisen myötä.

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista riistatalouteen Suomessa. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä. Jotkut vaikutuksista ovat selkeitä etuja tai haittoja, mutta toisten vaikutusten suunta on vielä epäselvä tai vaikutuksen suunta riippuu ilmastonmuutoksen voimakkuudesta.

Haitta	Vaikutuksen suunta epäselvä tai samanaikaisesti haitta ja etu	Etu
Lumisuuden väheneminen Keski- ja Etelä-Suomessa helpottaa yleispetojen saalistusta Pienpetokannat kasvavat lisäten petopainetta sekä loisten ja taudinaiheuttajien esiintymistä Lumisuuden väheneminen ja hankien laadullinen heikentyminen huonontavat metsäkanalintujen talvehtimismenestystä Talven pituuden muutos altistaa talvivärin omaavat riistaeläimet ylimääräiselle petopaineelle Vähenevät jää- ja lumipeite ovat uhka itämerennorpalle	Hirvien aiheuttamat vahingot voivat lisääntyä tai vähentyä riippuen lumisuudesta Maahamme levittäytyy uusia riistalajeja etelän suunnasta ja nykyisin levinneisyydeltään eteläisten lajien kannat vahvistuvat	Pienriista- ja pikkunisäkäskannat vakaantuvat ja runsaudenvaihtelut tasaantuvat Petojen paine vaihtoehtoiseen ravintoon, kuten riistalintuihin, vähenee Talvehtivat vesilinnut hyötyvät leudoista talvista Aikaisin saapuvat muuttolinnut hyötyvät maa- ja vesialueiden aikaisemmasta vapautumisesta lumen alta Hirvieläimet hyötyvät vähenevästä lumipeitteestä Kasvu- ja lisääntymiskauden piteneminen edistävät poikasten kehittymistä ja talviaikaista elossa säilymistä parantuvan syyskunnon myötä

Vesivarat

Vesivarat Suomessa

Vesi on elintärkeä uusiutuva luonnonvara. Sadanta, valunta ja haihtuminen pitävät vettä jatkuvassa kierrossa. Suomen vesivarat ovat kansainvälisesti verrattuna runsaat ja korkealaatuiset. Meri reunustaa meitä kahdelta ilmansuunnalta. Suomen aluevesien laajuus Itämerellä on noin 36 000 neliökilometriä. Suomessa on valtavasti vesipintaa: 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä ja lampea sekä yhteensä 25 000 kilometriä jokia. Sisävesien kokonaispinta-ala on noin 10 % maan kokonaispinta-alasta. Suomen järvet sisältävät yhteensä vain noin 235 kuutiokilometriä vettä. Järvet ovat matalia, mutta joissa virtaavan veden määrä on kuitenkin suuri, noin 300 miljoonaa kuutiometriä vuorokaudessa. Myös pohjavesiä on runsaasti. Suomessa on noin 7 000 luokiteltua pohjavesialuetta ja ne täydentyvät keskimäärin noin 6 miljoonalla kuutiometrillä vuorokaudessa. Suomessa pohjavettä käytetään runsaasti talousvetenä ja vesilaitosten raakaveden lähteenä, koska se on usein laadultaan parempaa ja paremmin suojassa likaantumiselta kuin pintavesi. Vesilaitosten jakamasta talousvedestä noin 60 % on pohjavettä. Yleisesti ottaen vesilaitosten jakama talousveden laatu on hyvää.

Vedenhankinnan ohella vettä ja vesistöjä käytetään vesivoimatuotantoon, kalastukseen, virkistykseen ja vesiliikenteeseen sekä myös jätevesien johtamiseen. Vesistöissä ja niiden valuma-alueilla tehdään rakennustöitä vesien käytön tai suojelun edistämiseksi, tulvien ehkäisemiseksi ja viljely- tai metsämaan kuivattamiseksi. Vesistöjä ja rantoja hoidetaan ja kunnostetaan maisemanhoidon ja virkistyskäytön takia. Vesistön säännöstelyllä säädellään vedenkorkeuksia ja muutetaan virtaamia pato- tai vesivoimalaitosrakenteiden avulla tulvasuojelun, vesivoimatuotannon, vesiliikenteen ja vedenhankinnan tarpeisiin. Vesihuollossa tavoitteena on, että palvelujen saatavuus ja laatu on varmistettu kaikissa oloissa. Jotta vesijohto- ja viemäriverkostojen laajuus vastaisi asutuksen sekä elinkeino- ja vapaa-ajantoimintojen tarpeita, verkostoja pyritään laajentamaan kaikille sellaisille alueille, joilla vesihuolto on parhaiten järjestettävissä liittämällä kiinteistöt vesihuoltolaitosten verkostoihin. Vesihuollon tarpeet muuttuvat alueellisesti muuttoliikkeen ja rakentamistoiminnan seurauksena.

Veden laatuun ja vesiluontoon vaikuttavat päästöt erilaisista piste- ja hajakuor mituslähteistä sekä luonnonhuuhtouma. Luonnonhuuhtoumalla tarkoitetaan sitä ainevirtaa, joka kulkeutuu vesiin valuma-alueelta luontaisesti ilman ihmistoiminnan vaikutusta. Pistelähteitä ovat muun muassa teollisuuden ja yhdyskuntien aiheuttama kuormitus. Hajakuormitus on peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutusalueen talouksista. Myös vesistöhankkeista saattaa tavoiteltujen vaikutusten lisäksi koitua haittoja veden laatuun, eliöstöön, maisemaan ja virkistyskäyttöön.

Maamme vesivarojen käyttöä palvelevien investointien, joita ovat muun muassa vesistöihin kulkuyhteyksien parantamiseksi ja tulvahaittojen pienentämiseksi tehdyt rakenteet sekä vesihuollon järjestämiseksi tehdyt rakenteet, varallisuusarvoksi on arvioitu runsaat 25 miljardia euroa.

Vastuu vesihuollosta maassamme on kunnilla, vesihuoltolaitoksilla ja kiinteistön omistajilla ja haltijoilla. Kunnat kehittävät vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti ja osallistuvat vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Kunnat myös laativat ja pitävät ajan tasalla yhdessä alueen vesihuoltolaitosten kanssa alueensa vesihuollon kehittämissuunnitelmia.

Maa- ja metsätalousministeriö luo toiminnalle vesihuollon lainsäädännölliset puitteet, tukee kuntien, vesihuoltolaitosten ja osuuskuntien vesihuoltohankkeita sekä edistää ja tukee alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Pohjavesien turvaamisesta ja suojelusuunnitelmien laatimisesta vastaavat pääasiassa kunnat yhdessä vesihuoltolaitosten kanssa.

Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa alueellisia ympäristökeskuksia ja Suomen ympäristökeskusta patoturvallisuusasioissa lukuun ottamatta pelastustoimia, jotka ovat sisäasiainministeriön ja sen alaisen hallinnon vastuulla. Keskeisenä tavoitteena on tulva- ja patovahinkojen ennalta ehkäisy. Patoturvallisuusasioihin kuuluu patoturvallisuuslain (413/1984) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonta sekä valtion hallinnassa olevien patojen turvallisuudesta huolehtiminen. Patoturvallisuuslain piiriin kuuluu noin 450 patoa, joista noin 380 on vesistöpatoja ja loput jätepatoja.

Säännöstelyjä hoitavat tavallisesti voimayhtiöt tai alueelliset ympäristökeskukset. Alueellinen ympäristökeskus voi olla valtion puolesta säännöstelyluvan haltijana silloin, kun hankkeella on laajalle ulottuvia vaikutuksia. Säännöstelyyn on haettava ympäristölupaviraston lupa vesilain mukaisesti.

Alueelliset ympäristökeskukset antavat asiantuntija-apua vesistöjen kunnostuksessa sekä osallistuvat hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen yhdessä kuntien, muiden viranomaisten ja kunnostajien kanssa. Suomen ympäristökeskus (SYKE) on mukana alan koulutuksessa ja kehittämisessä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesivaroihin

Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan muutoksia vuotuisessa sadannassa, valunnassa haihdunnassa ja lämpötiloissa sekä niiden jakaumassa. On arvioitu, että ääri-ilmiöt kuten kuivuus, rankkasateet ja tulvat yleistyvät tulevaisuudessa. Syksyn 2001 myrskyt herättivät laajan keskustelun yhteiskunnan tarpeesta varautua nykyistä paremmin myrskyjen varalta.

Ilmaston mahdollinen lämpeneminen ja sateisuuden lisääntyminen vaikuttavat vesistöjen maksimivirtaamiin ja virtaaman ajalliseen vaihteluun. Arvioiden mukaan on odotettavissa jopa 50-80 prosentin kasvua kaikkein suurimpien ja harvinaisimpien sateiden osalta seuraavan sadan vuoden aikana. Samoin erot vuosien välillä tulvien esiintymisessä voivat kasvaa.

Keski-Euroopan tulvat 1998 ja 2002 välisenä aikana Euroopassa oli noin 100 suurta tulvaa mukaan lukien Tonava ja Elbe jokien katastrofiset tulvat vuonna 2002. Vuodesta 1998 lähtien tulvat ovat aiheuttaneet Euroopassa noin 700 kuolemantapausta, puolen miljoonan ihmisen evakuoinnin kodeistaan ja vähintään 25 miljardin euron vakuutetut taloudelliset menetykset. Keski-Euroopan tulvia ei voida kuitenkaan pitää ilmastonmuutoksen aiheuttamina, mutta tulvien todennäköisyyden odotetaan nousevan ilmastonmuutoksen myötä. Sääolosuhteissa näkyy ilmiöitä, joita ilmastonmuutos nykyisen käsityksen mukaan tulisi aiheuttamaan. Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan muutoksia vuotuisessa sadannassa, valunnassa haihdunnassa ja lämpötiloissa sekä niiden jakaumassa. On arvioitu, että ääri-ilmiöt kuten kuivuus, rankkasateet ja tulvat yleistyvät tulevaisuudessa. Syksyn 2001 myrskyt herättivät laajan keskustelun yhteiskunnan tarpeesta varautua nykyistä paremmin myrskyjen varalta. Lähde: European Environment Agency, Environmental issue report no. 35, 2003.

Talvitulvien on arvioitu yleistyvän Etelä- ja Keski-Suomessa, kun taas kevättulvat vähenisivät Etelä-Suomessa. Etelä-Suomessa suurimmat tulvat aiheutuvat tulevaisuudessa kesän tai syksyn rankkasateista ja ne voivat kasvaa merkittävästi suurten sateiden kasvun myötä. Pohjois-Suomessa suurimmat tulvat ovat tulevaisuudessa edelleen lumen sulamistulvia. Niiden suuruus pysyy ennallaan tai pienenee hieman, kun lumen sulamistulvan pienenemisen korvaa sadannan ja sadetulvan kasvu. Ilmastonmuutoksen alkuvaiheessa lumisuus ja kevättulvat voivat kuitenkin kasvaa Pohjois-Suomessa väliaikaisesti, mutta myöhemmässä vaiheessa ne vähentyvät. Periaatteessa lumipeitteen vähenemisellä ja talvella sulana pysyvän alueen laajenemisella voi olla myönteisiä vaikutuksia, koska ne helpottavat kevättulvia ja tasaavat vesistöjen vuodenaikaisvaihtelua. Samalla pohjavesien imeytymisaika pitenee ja pohjavesivarat kasvavat. Muutokset tulvien ajoittumisessa vaikuttavat vesivoimatuotantoon ja vesistöjen säännöstelykäytäntöihin. Talvivalunnan kasvun ja kevättulvien pienenemisen aikaansaama ohijuoksutustarpeen väheneminen johtaisi vesivoimalla tuotetun energian määrän kasvuun. Alustavien tulosten perusteella patojen, joiden yläpuolinen valuma-alue on pieni tai jotka sijaitsevat vesistöjen suurten keskusjärvien (Saimaa, Päijänne, Näsijärvi) alapuolella, mitoitustulovirtaamat kasvavat eniten. Näillä alueilla sadannan ja sulannan kasvun vaikutus on voimakkaimmillaan. Järvivesistöissä mitoitustulvan ajankohta siirtyy keväästä kesään ja suurimpien vesistöjen keskusjärvien osalta talveen. Tulvantorjunnan ja patojen kestävyyden varmistamiseksi näihin järviin on jätettävä varastotilaa syksyn ja jopa talven tulvien varalta. Jos patojen mitoitustulvat suurenevat, padoilla voidaan joutua tekemään kalliita investointeja muun muassa luukkurakenteisiin, ylisyöksykynnyksiin tai ohijuoksutuskanaviin.

Suomeenkin voi langeta hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa Keski-Euroopan kaltaisia rankkasateita, jolloin suurtulva on mahdollinen myös Suomessa. Jos sateet vielä sattuvat samaan aikaan kevätlumien sulamisen kanssa, jokien ja järvialueiden rannoilla voidaan kohdata ongelmia. Suurten järvireittivesistöjen keskusjärvissä uhkana ovat talvitulvat. Saimaa, Päijänne, Näsijärvi-Ruovesi keräävät lisääntyneet syys- ja talvisateet sekä talven sulamisvedet talvitulvaksi. Haihdunta ei auta talvella tulvan helpottamisessa. Suomessa vahingot kuitenkin jäisivät Keski-Eurooppaan verrattuna vähäisiksi, koska suo- ja järvialueet tasoittavat virtaamahuippuja. Suomesta puuttuvat myös vuoristot, jotka lisäävät sateiden rankkuutta ja kokonaismäärää. Vesi valuu vuorilta myös nopeammin jokiin ja järviin aiheuttaen nopeasti nousevia tulvia ja maanvyöryjä. Vesistöjen ranta-alueilla ei myöskään asu niin paljon väkeä kuin Keski-Euroopassa ja siten vahinkopotentiaali on pienempi.

Suomessa on paikallistettu 65 aluetta, joilla tulva voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja. Suurimmat taloudelliset vahingot aiheutuisivat vesistöjen varrelle rakennetulle teollisuudelle ja rakennuksille. Esimerkiksi paperitehtaiden paperikoneet pysähtyisivät tietyn vedenkorkeuden ylittyessä. Suurimmat aineelliset vahingot syntyisivät Vuoksen vesistöalueella, lähinnä Imatralla ja Lappeenrannassa, joissa on suuria teollisuuslaitoksia veden äärellä. Myös Porin kaupunki joutuisi ongelmiin, jos merivesi lähtisi myrskyn sekä ilmanpaineen vaihtelun seurauksena tilapäisesti nousemaan samanaikaisesti jokitulvan kanssa ja nostaisi Kokemäenjoen vedet teollisuusalueille. Seuraavaksi suurimmat vahingot kohdistuisivat Tornion, Ivalon ja Kuopion kaupunkien rakennuksille. Veden tulviminen rakennuksiin aiheuttaa yleensä suuria taloudellisia vahinkoja. Vaikka vauriot eivät olisikaan pysyviä, kuivatustyö on usein pitkällistä, työlästä ja kallista.

Kesän 2004 tulvat Suomessa Nyt tapahtuvat ääri-ilmiöt eivät välttämättä johdu ilmastonmuutoksesta, mutta ilmastonmuutoksen vaikutuksia voidaan kuitenkin arvioida nykyisen ilmaston ääritilanteiden perusteella. Esimerkiksi heinä-elokuun vaihteessa 2004 poikkeuksellisen suuret sademäärät aiheuttivat Suomessa tulvia, joiden seurauksena mm. kaivoihin ja sitä kautta talousvesiverkostoihin pääsi suolistoperäisiä bakteereita, hule- ja jätevesiä jouduttiin pumppaamaan käsittelemättä vesistöihin, pelloilta ja muilta ranta-alueilta kulkeutui vesiin runsaasti ravinteita ja hajoavia orgaanisia aineita, kalasto kuoli eräillä jokiosuuksilla, rakennuksia jäi veden saartamaksi, kerrostalojen kellarit täyttyivät vedellä useissa kaupungeissa, useita talouksia oli ilman sähköä, rautatieliikenne katkeili ja teitä jouduttiin sulkemaan, viljasato vaurioitui ympäri maata.

Tulvat voivat aiheuttaa vesihuollolle monenlaisia haittoja. Vedenpinnan nousu voi aiheuttaa sekaviemärien ja pumppaamojen kapasiteetin ylittymisen, minkä seurauksena puhdistamatonta jätevettä voi päästä vesistöön ja raakavedenottamoille. Tämä voi johtua suoranaisesti veden korkeustasosta tai välillisesti esimerkiksi sähköjen katkeamisesta. Myös tulvaveden mukana kulkevat jäät, puutavara tai muu aines voi johtaa laitosten pysähtymiseen. Tulvaveden pääsy talousvesijärjestelmään voi aiheuttaa vedenlaatuongelmia ja pahimmillaan epidemioita. Jätevesijärjestelmien toimimattomuus voi pahimmillaan johtaa laajoihin epidemioihin.

Haja-asutuksen vesihuolto on tulville yleensä herkempi kuin taajamien vesi- ja viemärilaitokset. Yksittäisiin kaivoihin päätyy helposti pintavettä sekä keväällä lumen sulaessa että rankkojen sateiden aikana. Saostuskaivoissa voi sattua ylivuotoja. Toisaalta haja-asutusalueilla on yleensä helpommin järjestettävissä tilapäinen vesi- ja käymäläjätehuolto.

Vesistöt ovat pilaantumiselle erityisen herkkä ympäristö. Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun aiheutuvat ennen kaikkea virtaamien äärevöitymisen seurauksena yleistyvistä tulva- ja kuivuuskausista. Näiden vaikutuksia veden laatuun voidaan arvioida aikaisemmin sattuneiden tapausten perusteella. Tulva lisää erittäin merkittävästi ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusta vesistöön. Kesätulvan aikana veden mukanaan tuoma kuormitus on satakertainen verrattuna kesän normaaliin virtaamaan. Osa kuormituksesta on peräisin luonnosta, osa johtuu ihmisen toiminnasta. Erityisen haitallisia ovat esimerkiksi teollisuudesta, huoltoasemilta ja vanhoilta kaatopaikoilta tulevat tulvavedet, jotka voivat sisältää suoranaisia myrkkyjä tai hitaasti hajoavia aineita. Nämä aineet voivat päätyä pintavedenottamoon, jonka toimintaa tulvan aikana häiritsee myös veden kiintoainepitoisuuden kasvu. Myös tekopohjavesilaitoksilla pohjaveden laatu voi tulvan takia heiketä. Ravinteita ja kiintoaineita huuhtoutuu veteen myös pelloilta ja metsistä. Talven lauhtuminen lisää hajakuormitusta ainakin maa- ja metsätalousvaltaisilta valuma-alueilta, vaikka vuositasolla keskimääräinen valunta ei lisääntyisi. Kuormituksen lisääntyminen johtuu siitä, että ravinteita pidättävät kasvillisuusvyöhykkeet puuttuvat ja pintavalunnan suhteellinen osuus kasvaa maan ollessa roudassa. Ilmastonmuutos saattaa myös johtaa metsämaahan vuosituhansien aikana kertyneen orgaanisen aineen nettomineralisaatioon ja sen seurauksena metsämaiden typpihuuhtoutumat voivat kasvaa merkittävästi. Ilmastonmuutoksen suoran vaikutuksen erottaminen muista metsämaiden huuhtoutumien taustatekijöistä on vaikeaa, mutta metsämaiden runsaan typpivaraston liikkeellelähtö on riskitekijä.

Vesistötulvien lisäksi on ilmeistä, että ilmastonmuutos aiheuttaa sateiden intensiteetin muutoksia. Tämä voi johtaa rankkasadetulvien yleistymiseen. Poikkeuksellisen voimakkaita paikallisia myrskyjä voi Suomen olosuhteissa syntyä erityisesti rannikon läheisyydessä. Rankkasateet, jotka sattuvat taajama- tai kaupunkialueelle voivat helposti aiheuttaa suuret taloudelliset vahingot. Hulevesijärjestelmiä ei ole mitoitettu tulvan valunnoille, joten rankkasateet johtavat helposti katujen tulvimiseen kellareihin. Jo pienialainen, rankan sateen synnyttämä kaupunkitulva huuhtoo monia epäpuhtauksia kaduilta, katoilta ja parkkipaikoilta viemäriverkostoon. Esikaupunkialueella nämä hulevedet valuvat yleensä suoraan vesistöön heikentäen veden laatua. Sekaviemäröityjen alueiden hulevedet päätyvät jätevedenpuhdistamolle, jolloin kapasiteetti voi ylittyä ja on turvauduttava ohijuoksutuksiin puhdistusprosessin toimivuuden turvaamiseksi. Rankkasateet aiheuttavat vahinkoja infrastruktuurille ja eroosion kautta esimerkiksi sähköjohtojen ja puhelinkaapeleiden suojauksille.

On arvioitu, että ilmastonmuutos aiheuttaisi pohjaveden pinnan laskua nykyistä useammin toistuvina ja pidempinä kuivina kesinä. Skenaarioiden mukaan kesäkausi pitenee tulevaisuudessa. Pitkäaikainen kuivuus aiheuttaa ongelmia vedenhankinnalle, vesiliikenteelle, energiantuotannolle ja teollisuudelle. Etenkin kesäkuukausina pienenevistä virtaamamääristä johtuen kesän energiantuotanto saattaa laskea. Lisäksi kesäajan vesiliikenne vaikeutuu vedenpinnan ollessa alhaalla.

Kuivuus haittaa myös maataloutta. Suomessa on nykyisillä kastelulaitteilla kasteltavissa 88 000 ha peltoa ja puutarhamaata. Kuivuuden yleistyminen voisi johtaa kastellun pinta-alan kasvuun. Kasteluveden saannille voisi paikoitellen tulla ongelmia vesivarojen riittämättömyyden vuoksi. Kuivuus voi haitata puiden kasvua ja lisätä metsäpalojen riskiä.

Vuosien 2002-2003 kuivuus Ilmastonmuutoksen aiheuttaman kuivuuden vaikutuksia voidaan arvioida nykyilmaston ääritilanteiden kautta. Esimerkiksi vuosien 2002–2003 pitkäaikainen kuivuus aiheutti arviolta 100 miljoonan euron menetykset normaaleihin vesioloihin verrattuna. Vesivoiman tuottajille ei menetyksiä tullut sähkön korkean hinnan takia, mutta haittoja ja vahinkoja aiheutui rakennuksille, maataloudelle sekä vedenhankinnalle. Lehdistössä eniten huomiota saivat vedenhankinnan vaikeudet. Kuivuudesta kärsi ainakin 10 000 kotitaloutta ja yli 1 400 maatilaa. Vettä jouduttiin kuljettamaan yli 7 000 kotitaloudelle ja 1 100 maatilalle. Vedenkuljetukset olivat kalliita yksittäisille talouksille ja kunnille, ja aiheuttivat myös riskin palonsammutustoiminnalle, koska vedenkuljetuksissa käytettiin pääasiassa palokuntien säiliöautokalustoa.

Riittävyysongelmien lisäksi veden vähyys aiheuttaa haittoja myös veden laadussa. Riittävän ja hyvälaatuisen talousveden saanti on välttämätöntä etenkin ihmisille, karjatiloille ja elintarviketeollisuudelle. Pohjavedenpintojen laskiessa esiintymien olosuhteet voivat muuttua ja muun muassa rauta- ja mangaanipitoisuudet voivat nousta veden happitilanteen muuttuessa.

Sää-ilmiöiden äärevöitymisellä on vesiensuojeluvaikutuksia myös sisävesissä. Kuivuus vähentää virtaamia, jolloin latvavesissä sisäisen kuormituksen vaikutuksesta veden laatu huononee ja happi vähenee. Tulvat puolestaan huuhtovat haitallisia aineita vesistöihin. Lämpötilan nousu lisää vesien rehevöitymistä.

Ravinnekuormituksen seurauksena rehevöityneissä vesissä planktonlevästön perustuotanto kasvaa, vesi samenee ja valon tunkeutuminen veteen vähenee ja hapenkulutus kasvaa. Rehevöitymisen myötä pohjaan vajoavan orgaanisen aineksen määrä lisääntyy ja pohjan happitila huononee. Kasvillisuus ja myöhemmin myös pohjaeläimistö muuttuvat. Rehevöitymisen edetessä lajisto yksipuolistuu. Pitkäaikainen kuivuus aiheuttaa ongelmia talvella Suomen matalissa järvissä, kun vähäinen tulovirtaama ei tuo riittävästi hapekasta vettä järveen. Esimerkiksi vuosien 2002–2003 kuivuus lisäsi järvissä happikatoja, jotka paljastuivat keväällä kalakuolemina. Talvella sateiden ja sulannan myötä kasvava valunta tuo puolestaan vesistöihin hapekasta vettä. Toisaalta kesän 2004 tulvat aiheuttivat laajoja kalakuolemia Vantaanjoella, jotka johtuivat runsaasta happea kuluttavan kiintoaineksen ja jätevesien pääsystä vesistöön sekä tulvan alle jääneen maaperän voimakkaasta hapenkulutuksesta.

Valtamerten pinnan ennustetaan nousevan vuoteen 2100 mennessä 0,1–0,9 metriä. Valtamerten pinnan nousu yhdessä kasvaneen sateisuuden, mahdollisten tuulisuuden ja myrskyjen lisääntymisen seurauksena tulee nostamaan myös Itämeren merenpinnan korkeutta ja voimistamaan vedenkorkeuden lyhytaikaisia vaihteluita. Mahdollinen merien pinnan nousu ja voimakkaiden tuulien lisääntyminen voivat lisätä veden vaihtoa Itämereen. Suolaisuuden nousu ja lämpeneminen saattavat muuttaa Itämeren lajistoa. Esimerkiksi turskan lisääntyminen on hyvin herkkä suolaisuuden ja lämpötilan vaikutuksille. Myös meriarkeologisten hylkyjen ja esineiden hajoaminen saattaa kiihtyä. On kuitenkin epävarmaa, nouseeko Itämeren suolaisuus, vaikka meren pinta nousisikin. Lisääntyvät sateet nimittäin saattavat vaikuttaa suolaisuutta vähentävästi, sillä jokivesien valunta laimentaa Itämeren suolaisuutta ja kasvattaa pinnan ja syvänveden suolaisuuseroa sekä kerrostuneisuutta. Kasvanut makean veden valunta myös vaikeuttaa Tanskan salmista tulevaa suolaisen veden sisään virtausta. Koska veden uusiutuminen on välttämätöntä syvänteiden happitalouden ja suolapitoisuuden säilymisen sekä murtoveden eliölajien elinolosuhteiden vuoksi, harvoin tapahtuvat suolaisen veden sisään virtaukset saattavat olla haitallisia Itämerelle. Pitkään jatkuvat vähähappiset jaksot aiheuttavat pohjalla kemiallisia pelkistysreaktioita, jotka vapauttavat ravinteita. Voimakas suolaisen veden sisään virtaus saa ravinteet liikkumaan ja altistaa meren rehevöitymiselle ja leväkukinnoille.

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista vesivaroihin. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä.

Haitta

Etu

Ääri-ilmiöt lisääntyvät Talvitulvat lisääntyvät Suurtulvien mahdollisuus kasvaa (vahinkoja teollisuudelle ja rakennuksille, haittoja vesihuollolle, epidemioita) Tulvat heikentävät veden laatua Kuivuuden yleistyminen haittaa maa- ja metsätaloutta, vedenottoa, vesivoiman tuotantoa, vesiliikennettä ja vesien virkistyskäyttöä Kuivuus aiheuttaa vesistöissä happikatoja sekä kalaston elinolosuhteiden heikentymistä Talven lauhtuminen lisää hajakuormitusta maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla

Kokonaissademäärän kasvu ja kevättulvien väheneminen kasvattavat vesivoimalla tuotetun energian määrää Lisääntyneet sateet tuovat vesistöihin hapekasta vettä

Luonnon monimuotoisuus

Luonnon monimuotoisuus Suomessa

Luonnon monimuotoisuus on keskeinen edellytys maapallon elämän jatkuvuudelle ja vakaudelle. Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eliölajien – eläinten, kasvien sienten ja mikro-organismien – runsautta ja niiden perintötekijöiden vaihtelua. Sillä tarkoitetaan myös eliöiden elinympäristöjen monimuotoisuutta. Monimuotoisuuden kaventumista pidetään ilmastonmuutoksen ohella yhtenä huomattavimmista maailmanlaajuisista ympäristöongelmista. Erilaiset ihmistoimintojen aiheuttamat ympäristöpäästöt ja haitat ympäristölle ilmenevät elollisen luonnon köyhtymisenä ja luonnon yksipuolistumisena. Myös maankäytön muutokset ovat aiheuttaneet huomattavia luonnon monimuotoisuuden muutoksia. Esimerkiksi osa maataloudesta hyötyvistä luonnonvaraisista eliölajeista ei ole sopeutunut maataloudessa viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin muutoksiin. Maatalouden toimet vaikuttavat toisaalta myös myönteisesti luonnon monimuotoisuuteen.

Peltojen raivaus on laajentanut monen lajin elintilaa ja luonut elinympäristöjä uusillekin lajeille. Kotieläimet ovat laiduntamisellaan synnyttäneet niittyjä, joissa on aivan oma kasvillisuutensa ja eläimistönsä. Metsien talouskäyttö on suurin metsän rakenteen muuttaja.

Vuoden 2000 uhanalaisuustarkastelun mukaan Suomen eläin- ja kasvilajeista noin 10 % on uhanalaisia. Selvityksen mukaan uhanalaisista lajista 28 % elää ensisijaisesti perinneympäristöissä. Metsissä vastaavasti elää 37,5 % uhanalaisista lajeista. Suurimmat syyt lajien uhanalaistumiseen tai häviämiseen ovat avoimien perinne- ja muiden kulttuurialueiden sulkeutuminen hoidon ja käytön loputtua sekä metsien käytön ja käsittelyn aiheuttamat muutokset siitäkin huolimatta, että luonnon monimuotoisuuden ylläpito ja kehittäminen ovat olleet keskeisiä elementtejä maatalouden ympäristöohjelmissa ja metsätaloutta koskevissa ohjelmissa. Vertailtaessa vuosien 1990 ja 2000 uhanalaisuustarkasteluja on voitu havaita, että Suomen elinympäristöistä erilaisten perinneympäristöjen lajit ovat nopeimmin uhanalaistumassa. Myös rannoilla ja soilla elävät lajit ovat yhä useammin muuttumassa uhanalaisiksi. Sen sijaan metsien lajien uhanalaistuminen näyttäisi hidastuneen 1990-luvulla.

Suomen luonnonsuojelualueverkon hallinta ja hoito ovat valtion omistamilla alueilla pääosin Metsähallituksen vastuulla. Luonnonsuojelualueiden ekologista kestävyyttä ja luonnon monimuotoisuutta on voitu edistää entistä tehokkaammin esimerkiksi ennallistamalla ja hoitotoimin sekä luontotyyppi- ja eliölaji-inventoinnein. Yksityisten hallinnassa olevia luonnonsuojelualueita on lukumääräisesti varsin paljon, mutta niiden kokonaispinta-ala on selvästi pienempi kuin valtion alueilla. Alueelliset ympäristökeskukset ohjaavat yksityisten luonnonsuojelualueiden hoitoa ja käyttöä. Eliölajiston ja luontotyyppien suojelun sekä hoidon ja käytön keskeinen toimija valtakunnallisella tasolla on Suomen ympäristökeskus.

Luonnonsuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan vuonna 1997. Lähivuosina toteutetaan suojeluohjelmiin ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden lakisääteinen suojelu erillisten lakien ja asetusten nojalla. Eliölajiston osalta erityisesti suojeltavien lajien asetus tarkistetaan uusimman uhanalaistarkastelun tulosten pohjalta.

Käynnissä olevat suunnittelu- ja kehittämishankkeet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Lyhyellä aikavälillä (vuoteen 2010) on käynnissä useita keskeisiä suunnittelu- ja kehittämishankkeita. Biologista monimuotoisuutta koskevan kansallisen toimintaohjelman uudistaminen vuonna 2005 vuosiksi 2006–2010 nykyistä ohjelmaa koskevan laajan vaikuttavuusarvioinnin perusteella. Arvioinnin tavoitteena on saada käsitys maamme biologisen monimuotoisuuden nykytilasta ja kehityssuunnasta sekä toimintaohjelman vaikuttavuudesta ja riittävyydestä monimuotoisuuden turvaamisessa. Euroopan unioni on asettanut itselleen tavoitteen pysäyttää monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä. Monimuotoisuusvaikutusten arvioinnissa tarkastellaan myös tämän tavoitteen toteutumisen mahdollisuuksia ja keinoja. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) toteuttaminen ja vaikuttavuuden arviointi vuoteen 2007 mennessä ja ohjelman jatkosta päättäminen sen jälkeen. Toimintaohjelman tavoitteena on uusien suojelukeinojen kehittämisen ohella lisätä lyhyellä aikavälillä tietoa nykyisen luonnonsuojelualueverkon luontoarvoista sekä tehostaa luonnonsuojelualueiden suojelun tehokkuutta sekä lisätä ennallistamalla ja hoitamalla metsäeliöstölle tärkeitä elinympäristöjä. Vuoden 2007 jälkeen arvioidaan myös erityisen luonnonsuojeluohjelman tarve suojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonsuojeluohjelmien rahoitusohjelman mukaisesti suojeluohjelmat toteutetaan vuoteen 2007 mennessä. Rahoitusohjelman ja Natura 2000-verkoston toteuttamiseen tähtäävän rahoitusohjelman toteutuma ja riittävä taso tarkistetaan vuoden 2005 alussa. Natura 2000 -alueiden hoidon ja käytön tehostaminen 2004 lähtien edistää lähivuosina suojelutavoitteiden toteutumista ja alueiden kestävää käyttöä. Luontotyyppien uhanalaisuutta selvittävä tutkimus Suomen ympäristökeskuksessa valmistuu vuonna 2006 ja ympäristöministeriön rahoittamat huonosti tunnettujen eliölajien tutkimukset antavat merkittävää lisätietoa vuoteen 2007 mennessä. Tulokaslajien rajoittamista koskevan strategian laatiminen vuoteen 2007 mennessä. Maatalouden ympäristötukijärjestelmän 2000–2006 avulla vähennetään ympäristöön ja erityisesti pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa kuormitusta. Lisäksi ympäristötuen avulla huolehditaan maatalousalueiden luonnon monimuotoisuudesta ja hoidetaan maatalousmaisemia. Erityistukien avulla pyritään turvataan arvokkaiden perinnebiotooppien, niiden luontotyyppien ja eliölajiston säilymistä. Uusi, käytännön tietotarpeita korostava monimuotoisuuden tutkimusohjelma (MOSSE) vuosille 2003–2006, pyrkii perustutkimuksen rinnalla tuottamaan uutta tutkimustietoa metsien, maatalousympäristöjen ja vesiluonnon monimuotoisuuden suojelukeinoista sekä niiden ekologisista, taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista. Metsätalouden alueelliset tavoiteohjelmat on tarkoitus tarkistaa jälleen vuosina 2004–2005.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen

Luonnon monimuotoisuus on jatkuvasti muutoksen vallassa ja se riippuu muun muassa aikakauden ilmasto-oloista. Laajan kansainvälisen tutkimusaineiston perusteella viimeaikaisilla lämpötilan alueellisilla muutoksilla on ollut havaittavia vaikutuksia moniin fysikaalisiin ja biologisiin systeemeihin ja ilmiöihin maapallolla. On jo näyttöä jäätiköiden vetäytymisestä, ikiroudan sulamisesta, jokien ja järvien jääpeitekauden lyhenemisestä sekä kasvukauden pitenemisestä. Talven sademäärän ja äärevien sateiden esiintymisen ennustetaan lisääntyvän erityisesti pohjoisilla alueilla. Ilmastonmuutos on myös merkittävä lisästressitekijä luonnossa muiden ihmisen aiheuttamien vaikutusten ohella.

Joidenkin elinympäristöjen (kosteikot, tundra, eristyneet elinympäristöt) vähenemisen tai häviämisen riski kasvaa. Arktisilla ja pohjoisilla alueilla myös ilman ja maaperän saastuminen heikentää pysyvämmin luonnon palautumis- ja vastustuskykyä. Toisaalta pohjoisten ekosysteemien tuottokyky lisääntyy ilmaston lämmetessä, millä voi olla biodiversiteetin kannalta sekä myönteisiä että haitallisia vaikutuksia.

Ilmastonmuutos ja erityisesti korkeammat alueelliset lämpötilat vaikuttavat eläinten ja kasvien lisääntymisen ajoittumiseen, kasvukauden pituuteen ja/tai eläinten vaelluksiin/liikkumiseen, lajien levinneisyyteen ja populaatiokokoon sekä tuholaisten ja sairauksien esiintymiseen. Usealla sadalla eliölajilla on lukuisten tutkimusten mukaan havaittu tilastollisesti merkitseviä muutoksia suhteessa odotettuun lämpötilan nousuun sekä lajien biologisiin ominaisuuksiin. Vaarana on, että ilmastonmuutos vaikuttaa suuresti moniin ekologisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin hyötyihin, joita biodiversiteetti tuottaa ihmiskunnalle.

Ilmastonmuutos yhdessä ihmistoiminnan vaikutusten ja vierasperäisten tulokaslajien leviämisen kanssa todennäköisesti rajoittaa monien alkuperäisten eliölajien kykyä vaeltaa ja säilyä pirstoutuneissa elinympäristöissä. Lajit, joilla on huono ilmastonmuutoksen sietokyky, rajoitetut maantieteelliset leviämismahdollisuudet (kuten vuoristojen lakiosien lajit sekä saarten ja niemien lajit tai muiden elämää rajoittavien fyysisten tekijöiden vaikutuksen piirissä olevat lajit) tai pienet populaatiot, ovat uhanalaisimpia. Uusimmissa, eri puolilla maapalloa tehdyissä tutkimuksissa on arvioitu, että enimmillään noin kolmannes tutkittujen alueiden (20 % maapallon maapinta-alasta) eliölajistosta on vaarassa hävitä sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä. Syynä, että suuri osa maapallon nykyisistä eliölajeista etenkin trooppisilla alueilla uhkaa kuolla sukupuuttoon ei kuitenkaan liene yksinomaan ilmastonmuutos vaan se, että ihminen tuhoaa niiden elinympäristöjä.

Suomessa ilmastonmuutoksen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen on tehty vasta alustavia arvioita. Niistä voidaan nostaa esille seuraavia monimuotoisuuden suhteen vaikuttavia näkökohtia:

• Ilmaston lämmetessä järvien veden lämpötila nousee kesällä ja lämpötilan kerrostuneisuuskausi pitenee, jolloin vesistöjen biologinen tuottavuus kasvaa. Äärevien sääilmiöiden yleistyminen (sateet, kuivuus) johtaa muutoksiin vuotuisessa vesien valunnassa ja sen ajoittumisessa sekä edelleen tulvien esiintymisessä. Nämä tekijät vaikuttavat myös ravinteiden huuhtoutumiseen vesistöihin. On ilmeistä, että erot em. ilmiöiden esiintymisessä vuosittain kasvavat. Niin ikään Itämeren ja järvien jääpeite heikkenee ja jääpeitekausi lyhenee.
• Muutokset Euroopan arktisilla alueilla ja Suomen pohjoisosissa vaikuttavat esimerkiksi palsasoiden ikijään esiintymiseen. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että palsojen levinneisyys on supistunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Palsojen sulaminen ja vesipainanteiden vähentyminen samalla lisää kasvillisuuden peitteisyyttä, mutta vähentää niiden lintujen ja hyönteislajiryhmien kantoja, jotka hyötyvät palsasoiden olosuhteista ja elinympäristöistä.
• Ilmaston muuttumisen myötä boreaaliselle kasvillisuudelle soveltuvan ilmastovyöhykkeen odotetaan tällä vuosisadalla siirtyvän useita satoja kilometrejä pohjoiseen, joten metsissä monet eteläiset lajit (mm. lehtolajisto) voivat siirtyä vastaavasti myös pohjoisemmaksi. Myös monien pohjoisen havumetsävyöhykkeen lajien levinneisyys muuttuisi ja metsänraja saattaisi nousta vuosisadan kuluessa 20–200 m korkeammalle vuosisadassa riippuen muun muassa puiden luontaisesta siirtymisnopeudesta. Myös lehtipuut yleistyvät ja metsien puulajisuhteet muuttuvat. Kasvukausi pitenee ja puiden kasvu lisääntyy sekä siemensadot paranevat, mutta puiden pakkaskestävyys voi heikentyä. Myös tuholaisten ja tautien riski sekä myrskytuhojen todennäköisyys kasvavat. Hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä rehevä kasvillisuus laajennee rehevillä mailla, mutta esimerkiksi havupuusta riippuvainen eliölajisto vähenee. Äärevillä paikoilla, kuten kallioilla kuivuuden lisääntyminen aiheuttanee lisästressiä nykyiselle lajistolle.

Edellä mainitut muutokset todennäköisesti vaikuttaisivat kokonaisuutena monien lajien levinneisyyteen ja runsauteen. Suomen eliölajiston määrä ilmeisesti kasvaisi, mutta Suomelle ominaiset lajit kuten esimerkiksi kylmien vesien reliktilajit ja pohjoiset lajit joutuisivat väistymään eteläisimpien lajien tieltä. Lisäksi esimerkiksi meren ja järvien jääpeitteen sekä metsien lumipeitteen ohentuminen ja esiintymisen muuttuminen epäsäännöllisemmäksi saattaa vaikuttaa haitallisesti monien boreaaliselle vyöhykkeelle tyypillisten eliölajien elinmahdollisuuksiin etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Hirvien ja eräiden muiden kasveja syövien nisäkkäiden elinolosuhteet paranevat vähentyneen lumipeitteen ja kevään aikaistumisen ansiosta. Liikkuminen on helpompaa ja muutokset kasvukaudessa tarjoavat energiapitoisempaa ravintoa aikaisemmin ja pidempään. Lumipeitteen väheneminen saattaa lisätä yleispetojen (kettu, mäyrä, monet petolinnut) määrää maan keski- ja pohjoisosissa, koska saalistus on vähälumisessa maassa helpompaa. Myös joidenkin nisäkäs- ja lintulajien valkoisen suojavärin aikaisuus ja myöhäisyys lyhenevässä talvessa saattaa altistaa ne ylimääräiselle petopaineelle. Toisaalta joidenkin talvehtivien lintulajien elinolosuhteet parantuvat leudompien talvien johdosta. Lisäksi lämpeneminen saattaa aikaistaa joidenkin lähellä talvehtivien lintujen kevätmuuttoa ja pesintää. Lintupopulaatiot saattavat siirtyä elinolosuhteiden parantuessa entistä pohjoisempaan. Perhoslajien odotetaan runsastuvan, mutta pohjoiset perhoslajit saattavat taantua elinympäristöjen hävitessä.

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen Suomessa. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia, eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä. Jotkut vaikutuksista ovat selkeitä etuja tai haittoja, mutta toisten vaikutusten suunta on vielä epäselvä tai vaikutuksen suunta riippuu ilmastonmuutoksen voimakkuudesta.

Haitta	Vaikutuksen suunta epäselvä tai samanaikaisesti haitta ja etu	Etu
Etelä-Suomelle ominaiset lajit joutuvat väistymään eteläisimpien lajien tieltä. Joidenkin kylmien olosuhteiden lajien uhanalaisuus saattaa lisääntyä Nykyiset Pohjois-Suomen lajit kärsivät Etelästä tulevat tuhohyönteiset ja rikkakasvit saattavat aiheuttaa haittoja maataloudelle ja metsille	Metsissä monet eteläiset lajit voivat siirtyä useita satoja kilometrejä pohjoisemmaksi. Myös monien pohjoisen havumetsävyöhykkeen lajien levinneisyys muuttuu Metsänraja saattaa nousta nykyistä korkeammalle. Metsien puulajisuhteet muuttuvat ja lehtipuut yleistyvät. Palsasoiden sulaminen muuttaa eliöyhteisöjen rakennetta Vesistöjen biologinen tuottavuus kasvaa ja leväkukintojen esiintyminen sekä määrä muuttuvat. Suomen eliölajien määrä kasvaa Tuholaisten ja tautien riski sekä myrskytuhojen todennäköisyys kasvavat.	Lahopuun määrä metsissä lisääntyy Joidenkin talvehtivien lintulajien elinolosuhteet parantuvat ja eräät kasveja syövät nisäkkäät hyötyvät. Lähialueilla talvehtivien lintujen muutto aikaistuu parantaen niiden pesimismahdollisuuksia

Teollisuus

Teollisuus Suomessa

Seuraavassa on lyhyesti tarkasteltu teollisuuden ja muiden toimialojen nykytilaa ja arvioitua kehitystä vuoteen 2020. Katsaus perustuu laajempaan skenaariotarkasteluun, joka perusoletuksineen on julkaistu valtioneuvoston 19.8.2004 hyväksymän kansallisen kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien jakosuunnitelman (NAP, National Allocation Plan) liitteenä 1. Tarkastelun runkona on ns. WM- (With Measures) skenaario.

WM (With Measures) -skenaarion taloudellisia lähtökohtia WM-skenaariossa oletetaan, että kansantalouden kasvuvauhti on keskimäärin 2 %. Kasvu on nopeampaa tarkastelujakson alussa ja hidastuu jakson lopulla. Kansantalous palveluvaltaistuu edelleen. Myös teollisuuden rakenne kevenee prosessiteollisuuden kasvaessa muuta teollisuutta hitaammin.

Bruttokansantuotteen volyymin kehitys toimialoittain 1990–2020, %/v

Toimiala	1990→2002	2002→2005	2005→2010	2010→2020	2002→2020
Maa- ja metsätalous	1,2	2,4	1,1	0,9	1,2
Kaivannaistoiminta	1,6	–3,1	–0,3	0,9	–0,1
Tehdasteollisuus	4,1	2,7	2,6	2,0	2,3
Metsäteollisuus	3,2	3,2	2,3	1,5	2,0
Kemianteollisuus	2,7	2,5	1,6	1,2	1,5
Metallien valmistus	4,4	5,9	1,5	1,0	1,9
Sähkötekniset tuotteet	16,8	2,9	4,2	3,0	3,5
Muu teollisuus	1,2	2,1	1,9	1,6	1,8
Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto	2,4	2,3	1,8	1,3	1,6
Rakennustoiminta	–2,2	1,8	1,3	0,8	1,1
Palvelut	1,8	2,2	2,5	2,4	2,4
Bruttokansantuote	2,0	2,2	2,4	2,1	2,2

Bruttokansantuote elinkeinoittain, mrd. € vuoden 2000 hintaan

Teollisuuden tuotanto toimialoittain, mrd. € vuoden 2000 hintaan

Bruttokansantuotteen volyymin kehitys toimialoittain tarkastelujaksolla on esitetty taulukossa lukuarvoina (%/v). Palveluiden kasvun arvioidaan koko tarkastelujaksolla vuoteen 2020 olevan hieman nopeampaa kuin bruttokansantuotteen kasvu, jonka seurauksena palveluiden osuus kansantaloudessa nousee. Bruttokansantuotteen volyymin kehitys ja jakautuminen elinkeinoittain on esitetty kaaviokuvana kuvassa.

Teollisuuden tuotantorakenne kehittyy vähemmän energia- ja pääomaintensiiviseksi. Nopeimmin kasvava toimiala on edelleen sähkötekninen teollisuus, jonka keskimääräiseksi kasvuksi tarkastelujaksolla vuoteen 2020 arvioidaan 3,5 prosenttia vuodessa. Energiaintensiivisten toimialojen, metsäteollisuuden, kemianteollisuuden ja metallien valmistuksen tuotannon keskimääräisen kasvun arvioidaan jäävän selvästi alle teollisuuden keskimääräisen kasvun, jonka seurauksena niiden osuus teollisuuden tuotannosta supistuu selvästi. Metallien valmistuksessa tuotantokapasiteetti kuitenkin kasvaa merkittävästi tarkasteluajanjakson alussa. Teollisuuden tuotannon kehittyminen toimialoittain on esitetty kuvassa.

Perusvaihtoehtona on skenaario, joka noudattelee edellä esitettyä WM-skenaariota vuoteen 2025 asti ja on sen jatkumo pidemmälle tulevaisuuteen. Muut skenaariot, Vaihtoehtoinen Suomi ja Taantuva Suomi, on laadittu perustuen erilaisiin olettamuksiin maailmantalouden, Suomen väestön, työllisyyden ja tuottavuuden kehityksestä. Kytkentä ilmastonmuutokseen tulee maailmantalouden (Suomen kannalta viennin) kehityksen kautta. Maailmantalouden kehitysvaihtoehdot perustuvat IPCC:n skenaarioihin. Kotimaisen ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi perustuu SILMU:n puitteissa tehtyihin laskelmiin, jotka kattavat vain joitakin toimialoja.

Skenaariot tuottavat varsin erilaisia tuloksia Suomen kehityksestä. Yhteistä skenaarioille on, että talouden kasvu hidastuu 2030 jälkeen ja talous muuttuu palveluvaltaisemmaksi kiihtyvällä tahdilla. Vastaavasti teollisuuden osuus arvonlisäyksestä laskee poikkeuksena kuitenkin metsäteollisuus, jonka osuus näyttäisi pysyvän nykyisellä tasolla aina 2050 asti skenaariosta riippumatta. Skenaariotarkastelu osoittaa, että maailmanlaajuisilla muutoksilla on hallitseva vaikutus Suomen talouden ja teollisuuden kehitykseen. Paikallisen ilmastonmuutoksen suorat vaikutukset näyttäisivät jäävän pieniksi skenaariotarkasteluissa. Selvimmät vaikutukset ilmastonmuutoksella on maa- ja metsätalouteen.

Skenaariotarkasteluissa ei kuitenkaan ole otettu huomioon mitään rajuja ilmaston, maailmantalouden tai teknologioiden muutoksia. Myös kotoisen ilmastonmuutoksen vaikutusarvioihin liittyy merkittäviä epävarmuuksia, joita tulisi jatkossa täsmentää.

Ilmastonmuutoksen suorat vaikutukset teollisuuteen

Osa teollisuus- ja yritystoiminnasta on sellaista, että ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten ilmaston lämpeneminen, aiheuttanevat pidemmällä aikavälillä muutoksia ko. alan raaka-ainelähteisiin. Tällaisia ovat mm. metsäteollisuus ja elintarviketeollisuus. Joidenkin muiden teollisuusalojen, kuten kaivosteollisuuden raaka-ainelähteisiin ilmastonmuutoksella ei näyttäisi olevan suoranaista vaikutusta.

Ilmastonmuutoksen vaikutus näkyy teollisuustoiminnassa myös mm. siten, että tarvittavien raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetuksissa tapahtuvilla keskeytyksillä, häiriöillä ja epäjärjestyksellä on vaikutusta teollisuustoimintaan ja sen kannattavuuteen. Rautatiekuljetukset lienevät varmin kuljetusmuoto epäsuotuisissa sääolosuhteissa, lentoliikenne puolestaan herkin. Toisaalta mahdollisilla tieliikenteen häiriöillä on suuresta volyymistaan johtuen suurin vaikutus.

Metsäteollisuus

Näköpiirissä on, että ilmastonmuutoksesta aiheutuva keskilämpötilan nousu lisää metsien kasvua ja saatavan puuraaka-aineen määrää Suomessa. Toisaalta puuraaka-aine ja sen laatu muuttunee. Myös puulajivalikoimassa tapahtunee aikaa myöten muutoksia alueellisesti. Tällä saattaa pitkällä aikavälillä olla vaikutusta tehtaiden sijoittumiseen ja niiden prosessivalintoihin (mekaaninen/kemiallinen) ja paperilaatuihin, joita niissä tuotetaan. Puuston kasvun ja raaka-aineen saatavuuden lisäyksen jakautumista eri puulajeihin ja laatuluokkiin on kuitenkin arvioitava tarkemmin ennen kuin voidaan tehdä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Puun tarjonta saattaa jatkossa vaihdella nykyistä enemmän johtuen korjuuolosuhteiden muuttumisesta ja sateisuuden lisääntymisestä aiheutuvasta tiestön heikentymisestä. Jos kelirikkoaika kasvaa, hankaloituvat kuljetukset sekä metsässä että metsä- ja maanteillä. Myös lisääntyvät myrskytuhot aiheuttanevat lisääntyvässä määrin äkillisiä puun tarjontapiikkejä.

Kansainvälisesti tarkasteltuna pohjoisen havumetsävyöhykkeen raaka-ainepotentiaalin ilmastonmuutoksesta johtuva kasvu ja esimerkiksi Välimeren alueen ja maapallon keskivyöhykkeiden metsien haavoittuvuuden lisääntyminen saattaisi entisestään lisätä Suomen kiinnostavuutta metsäteollisuuden asemapaikkana.

Elintarviketeollisuus

Todennäköisesti elintarviketeollisuuden raaka-aineisiin aiheutuu ilmastonmuutoksesta johtuvia laadullisia muutoksia, kun eri kasvien viljelyvyöhykkeet siirtyvät ja alkutuotannon edellytykset muuttuvat. Myös teollisuuslaitosten sijaintiin muutoksilla voi olla vaikutusta pitkällä aikavälillä.

Raaka-aineen kuten maidon kuljetukset saattavat vaikeutua tiestön kunnon huonontumisesta ja häiriöalttiudesta johtuen ja toimitusvarmuus näin heikentyä.

Kansainvälisistä muutoksista johtuen elintarvikkeiden vientikysyntä saattaa Suomessakin pidemmällä aikavälillä kasvaa kuivuudesta kärsivien alueiden elintarviketuotannon edelleen heikentyessä. Elintarvikkeiden kysyntä voi myös kasvaa monien alueiden väestön vaurastumisen sekä muuttuvien elin- ja ruokailutottumusten seurauksena, ei niinkään ilmastonmuutoksen takia.

Rakennusaineteollisuus ja rakentaminen

Ilmastonmuutos saattaa vaikuttaa rakennusten suunnitteluun ja materiaalivalintoihin johtuen sääolosuhteiden muuttumisesta ajan mittaan (routa, sade, kosteus, myrskyt, lumikuormat). Myös lisääntyvä tuulisuus vaikuttanee työturvallisuuteen ja rakenteiden kestävyyteen.

Muut toimialat

Suoria ilmastonmuutosvaikutuksia näillä toimialoilla ei näyttäisi olevan. Vaikutukset tulevat pääasiassa globaalista taloudesta globaalimarkkinoiden muutosten seurauksena. Ilmastonmuutos voi myös tuoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia palvelualalle ja teollisuuteen.

Yhteenveto ilmastonmuutoksen ennakoiduista vaikutuksista teollisuudelle Suomessa. Vaikutukset eivät ole yhteismitallisia eli lueteltujen etujen ja haittojen lukumääristä ei voi päätellä kummat ovat määrällisesti merkittävämpiä. Jotkut vaikutuksista ovat selkeitä etuja tai haittoja, mutta toisten vaikutusten suunta on vielä epäselvä tai vaikutuksen suunta riippuu ilmastonmuutoksen voimakkuudesta.

Haitta	Vaikutuksen suunta epävarma tai sekä haitta että etu	Etu
Teollisuuden logistiikka voi vaikeutua liikenneolosuhteiden hankaloitumisen seurauksena Puuraaka-aineen saatavuudessa voi esiintyä entistä suurempia ajallisia vaihteluja	Ilmastonmuutoksen vaikutus maailmantalouteen määräävä tekijä teollisuudelle Puulajien osuuksien ja puun laadun muuttuminen	Kotimaisten raaka-aineiden, puun ja maataloustuotteiden saatavuus voi lisääntyä

Energia

Energiasektori Suomessa

Suomen energiapolitiikalla on kolme lähtökohtaa: energian saatavuuden turvaaminen, energian kilpailukykyinen hinta ja syntyvien päästöjen pitäminen sitoumusten rajoissa. Erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen saattaminen Kioton pöytäkirjan velvoitteiden tasolle on korostunut viime vuosien energiapolitiikassa. Muita energiapolitiikkaan vaikuttavia tavoitteita ovat ympäristöhaittojen vähentäminen ja kestävän kehityksen periaatteisiin sopeutuminen. Lisäksi tuontienergian hinta- ja saatavuusnäkymät sekä lisääntynyt kansainvälinen päätöksenteko vaikuttavat energiapolitiikkaan. EU:n jäsenyyden aikana energiasektorille on myös ollut tunnusomaista energiamarkkinoiden avaaminen.

Noudatettava energiapolitiikka on perustunut erikseen laadittuihin asiakirjoihin, erityisohjelmiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Energiapolitiikan ajankohtaiset painopisteet on kirjattu hallitusohjelmiin.

Suomessa energia-alan toimijoita ovat perinteisesti olleet valtion omistamat erilliset voimantuotantoyhtiöt, kuntien omistamat jakelusähkölaitokset ja energiayhtiöt sekä teollisuuden omistamat voima- ja lämpölaitokset. Viimeisen kymmenen vuoden aikana erityyppisten yhtiöiden omistussuhteet ja myös roolit energiakentässä ovat muuttuneet ja osin sekoittuneet. Myös useita ulkomaisia energiayhtiöitä on tullut Suomen energiamarkkinoille.

Toiminnallisesti energiasektori voidaan jakaa ainakin seuraaviin lohkoihin: sähköntuotanto; tuonti, -jakelu ja -siirto, maakaasun tuonti, siirto ja jakelu, teollisuuden oma lämmön ja höyryn tuotanto, taajamien lämmöntuotanto ja kaukolämmitys, hiilen, öljyn ja liikennepolttoaineiden tuonti, öljynjalostus sekä turpeen ja puupolttoaineiden tuotanto ja kuljetus.

Energiasektorin erityislainsäädäntöä ovat sähkömarkkinalaki, maakaasumarkkinalaki, ydinvoimalaitoksia koskeva lainsäädäntö, energiaverolainsäädäntö sekä energiatehokkuuteen liittyvä lainsäädäntö. Uusin tulokas on tänä vuonna voimaan tullut EU:n sisäiseen päästökauppaan liittyvä päästökauppalainsäädäntö, joka koskee erityisesti energia-alaa, mutta myös erinäisiä muita toimialoja. Huoltovarmuuden osalta energia-alaa säätelevät lait huoltovarmuuden turvaamisesta ja tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista sekä kansainväliset sopimusjärjestelyt kuten öljyn varastointia ja toimintaa saatavuuskriiseissä koskeva IEP-sopimus (International Energy Program). Energia-alan toimintaa säätelevät lisäksi lukuisat muut lait, kuten ympäristölainsäädäntö (muun muassa ympäristölupa ja päästöt ilmaan, veteen ja maahan; maankäyttö- ja rakennuslaki), kilpailulait ja paineastialainsäädäntö.

Energia-alalla keskeinen toimivaltainen operatiivinen viranomainen on energiamarkkinavirasto. Säteilyturvakeskus valvoo ydinvoimalaitosten käytön turvallisuutta. Energia-alan erityislainsäädännön valmistelee yleensä kauppa- ja teollisuusministeriö. Huoltovarmuuskeskuksen toimialueena on mm. energiahuollon varautuminen poikkeusoloihin ja erilaisiin häiriötilanteisiin.

Energiasektorin kehitysnäkymiä

Suomessa energia kulutetaan pääasiassa lämpönä, sähkönä ja liikenteen polttoaineina. Seuraavista kuvista ja taulukoista käy ilmi Suomen energian kulutuksen ja tuotannon rakenne ja trendit vuoteen 2020. Katsaus perustuu laajempaan skenaariotarkasteluun, joka perusoletuksineen on julkaistu valtioneuvoston 19.8.2004 hyväksymän kansallisen kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien jakosuunnitelman (NAP, National Allocation Plan) liitteenä 1. Tarkastelun runkona on ns. WM -skenaario (With Measures). Skenaario ei sisällä mitään oletuksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista lämmitystarpeeseen tai energian tuotantoon.

WM (With Measures) -skenaarion energiataloudellisia perusoletuksia Tarkastelu on suoritettu ilman kasvihuonekaasujen päästökaupan mahdollisia vaikutuksia. Nykyisiä toimenpiteitä energian säästämiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi jatkettaisiin likimain nykyisellä intensiteetillä. Lisäksi oletetaan että näissä toimenpiteissä onnistutaan. Energian hankinnan osalta merkittävimmät oletukset ja lähtökohdat ovat seuraavat: vesivoiman tuotanto ei kasvaisi uusi ydinvoimalaitos valmistuisi vuonna 2009 sähkön tuonti vähenisi nykyisestä maakaasuverkosto laajenee vuosikymmenen vaihteeseen mennessä Turun seudulle puun kilpailukyky paranee hiljakseen sähkön ja lämmön yhteistuotanto kasvaa hiljakseen kaukolämpökuorman ja teollisuuden lämmöntarpeen kasvun mukana ja laitoskannan uusiutuessa yhteistuotannossa kaasu on luonnollinen polttoaine uusissa laitoksissa maakaasun jakelualueella, muualla puu voittaa alaa turpeelta. uusissa lauhdutusvoimalaitoksissa, jotka korvaavat nykyistä kapasiteettia, polttoaineena on sekä kaasua että hiiltä lämmitysvalinnoissa energialähteiden osuudet pysyvät suurin piirtein nykyisinä polttoaineiden maailmanmarkkinahintojen on oletettu pikkuhiljaa nousevan reaalisesti, öljyn ja kaasun hinnan eniten, hiilen hinnan hitaammin.

Sähkön kulutus sektoreittain WM-skenaariossa, TWh.

Kulutussektori	1990	2002	2010	2020
Metsäteollisuus	19,1	26,1	30,6	34,7
Muu teollisuus	13,5	18,2	21,1	22,7
Lämmitys	6,3	8,8	9,0	9,6
Kotitalous	8,9	12,1	13,4	14,7
Palvelut	9,8	13,7	15,4	16,8
Muut sektorit1	1,9	1,7	1,6	1,6
Kulutus yhteensä	59,4	80,6	91,2	100,3
Häviöt	2,9	2,9	3,0	3,0
Kokonaiskulutus	62,3	83,6	94,2	103,3

¹ Sisältää maatalouden, talonrakennuksen ja liikenteen sähkön kulutuksen

Sähkön kokonaiskulutus, sisältäen sähkön siirron ja jakelun häviöt, kasvaa vuoden 2002 83,6 TWh:sta noin 94 TWh:iin vuoteen 2010 mennessä ja noin 103 TWh:iin vuoteen 2020 mennessä. Keskimääräinen vuotuinen kasvu on noin 1,2 prosenttia, eli hieman enemmän kuin primäärienergian kulutuksen kasvu.

Vuosien 2002–2010 välillä sähkön kokonaiskulutus kasvaa WM-skenaarion oletuksilla noin 10 TWh ja vuosina 2010–2020 vajaa 10 TWh. Koko tarkasteluperiodin aikana sähkönkulutus kasvaisi siten noin neljänneksellä nykytasosta.

Teollisuuden osuus sähkön kokonaiskulutuksen kasvusta on runsas puolet, mikä vastaa teollisuuden nykyistä osuutta sähkönkulutuksesta. Metsäteollisuuden sähkönkulutus kasvaisi reilu 4 TWh vuoteen 2010 mennessä ja noin 4 TWh vuosina 2010–2020. Metallien valmistuksessa sähkönkulutuksen kasvu olisi nopeaa vuosina 2000–2010 tuotantokapasiteetin kasvun vuoksi, mutta kasvu hidastuisi selvästi tarkastelujakson toisella osuudella. Vähän energiaa käyttävillä teollisuuden toimialoilla sähkön käyttö lisääntyisi myös selvästi, koska tuotannon kasvu on keskimääräistä nopeampaa.

Sähkön hankinta tuotantotavoittain WM-skenaariossa, TWh.

Energian kulutus primäärienergialähteittäin WM-skenaariossa, PJ.

Palvelutoimialojen tuotanto kasvaa suhteellisen voimakkaasti, mikä näkyy myös sähkönkulutuksen huomattavana kasvuna WM-skenaariossa. Lämmitykseen käytetyn sähkön määrä kasvaa koko tarkastelukaudella noin 0,8 TWh.

Kuvassa on esitetty sähkön hankinnan rakenne. Uuden ydinvoimayksikön oletetaan aloittavan toimintansa vuonna 2009, mikä näkyy ydinvoimatuotannon merkittävänä kasvuna vuosikymmenen vaihteessa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto lisääntyy sekä yhdyskunnissa että teollisuudessa. Konventionaalisen lauhdutusvoiman tuotanto kasvaa, ollen vuonna 2020 jo noin 11 TWh, kun se 1990-luvulla on keskimäärin ollut alle 5 TWh. Sähkön nettotuonti laskee 7 TWh:iin. Vesivoiman tuotanto säilyy likimain nykytasolla. Tuulivoiman ja muiden uusien sähköntuotantomuotojen määrä lisääntyy ja ylittää 0,5 TWh vuonna 2020.

Sähkön hankinta tuotantotavoittain WM-skenaariossa, TWh

Tuotantotapa	1990	2002	2010	2020
Vesivoima	10,8	10,6	12,8	12,8
Tuulivoima, muut uudet	0,00	0,06	0,38	0,69
Ydinvoima	18,1	21,4	31,1	34,6
Yhteistuotanto, teollisuus	7,7	12,3	14,3	15,9
Yhteistuotanto, kaukolämpö	8,5	14,9	18,0	20,9
Lauhdutusvoima1	6,6	12,4	9,1	11,3
Nettotuonti	10,7	11,9	8,5	7,0
Yhteensä	62,3	83,6	94,2	103,3

¹ Sisältää kaasuturpiinit

Primäärienergian kokonaiskulutus kasvaa vuoden 2002 noin 1 400 PJ:sta noin 1 540 PJ:een vuoteen 2010 mennessä ja edelleen noin 1 630 PJ:een vuoteen 2020 mennessä. Kulutuksen kasvuvauhti aikaisempiin vuosiin nähden hidastuu selvästi. Keskimääräinen vuosikasvu välillä 2002–2020 on yksi prosentti vuodessa, kun se vuosina 1985–2001 oli runsaat kaksi prosenttia vuodessa.

Katso myös

• Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia
• Tulevaisuuden skenaariot ilmastonmuutoksesta
• Sopeutuminen ilmastonmuutokseen Suomessa