Metallimalmikaivostoiminnan tarkkailu ja raportointi

Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli. Sivutunniste: Op_fi2872
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi2872}}

Tämän sivun teksti on alkujaan "Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt"-raportista.

Kaivosten toiminnan tarkkailu perustuu lähtökohtaisesti toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuuteen eli toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (YSL 5 §). Kaivosten tarkkailu jakaantuu rakentamisvaiheen aikaiseen tarkkailuun, toiminnan käyttötarkkailuun, päästötarkkailuun, ympäristövaikutusten tarkkailuun sekä toiminnan jälkeiseen päästö- ja vaikutustarkkailuun. Kaivostoiminnan jälkeistä tarkkailua on kuvattu Kaivoksen sulkemisen käsikirjassa (Heikkinen et al. 2005).

Esimerkki kaivoksen tarkkailuvelvoitteista

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

Rakentamisvaiheen aikainen tarkkailu

Purkuvesistön laatu

X

X

X

Päästötarkkailu

Tehtaan prosessivedet ja sivukivialueen suotovedet

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

Jätevesien toksisuus

X

X

X

X

Ilmapäästöt

X

X

X

X

Melu

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

Jätteet

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

Ympäristövaikutusten tarkkailu

Pintavesien fysikaalis-kemiallinen laatu

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

Kasviplanktonin lajisto- ja biomassa

X

X

X

X

Kasviplanktonin leväntuotto-potentiaali

X

Pohjaeläimistö

X

X

X

X

Kalojen metallipitoisuus

X

X

X

X

Kalastuskirjanpito

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

Kalastustiedustelu

X

X

X

X

Sähkökoekalastukset

X

X

X

X

Sedimentin laatu

tarkkailu sovitaan erikseen

Pohjavasien laatu ja korkeus

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

X

Kangasrouskun, kekomuurahaisten ja moreenin metallipitoisuudet

X

X

X

Leijuma

X

Melu

X

Tärinä

X

X

X

X

X

X

Toiminnanharjoittaja laatii ympäristöluvan vaatimusten mukaisen tarkkailusuunnitelman, jonka valvontaviranomainen hyväksyy kirjallisella päätöksellä. Tarkkailuvelvoitteiden lisäksi tarkkailusuunnitelma sisältää myös poikkeustilanteiden menettelytavat. Taulukossa 40 on esimerkki kaivoksen tarkkailuvelvoitteista. Tarkkailusuunnitelmaan voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia valvontaviranomaisen hyväksymällä tavalla.

Ympäristölupasäännösten mukaisten tarkkailuvelvoitteiden ohella kaivoksilla tehdään yleisesti myös omaehtoista tarkkailua. Oman tarkkailun tarkoituksena on toiminnan prosessien hallinta esim. metallien saostus ja puhdistuslaitteiden toiminnan seuranta. Joissakin tapauksissa omaehtoisen tarkkailun sisältöön saattaa vaikuttaa esim. ulkomaisen omistajayrityksen sisäiset käytännöt, jotka voivat joskus edellyttää hyvinkin laajaa tarkkailuohjelmaa.

Rakentamisen aikainen tarkkailu

Tarkkailusuunnitelmassa on omat tarkkailuvelvoitteensa myös rakentamisen aikaisille päästöille. Tarkkailu sisältää rakentamistöiden tarkkailun, rakentamisaikaisen vesistötarkkailun ja eri toimintojen käyttötarkkailua. Rakentamistöiden tarkkailusta pidetään ajantasaista päiväkirjaa, jonka merkinnät sovitaan valvontaviranomaisen kanssa. Päiväkirja säilytetään kaivoksella ja sen käytöstä vastuullisen henkilön yhteystiedot ilmoitetaan vastuuvalvojalle.

Rakentamisen aikainen tarkkailu:

• tiedot rakentamistöiden etenemisestä päivittäin
• käytössä olevat työmenetelmät
• ojitusten ja uomien siirtojen tarkat kaivuajat ja -paikat
• vesialueiden kuivattamisen toteuttamisen ajankohta ja toteutustapa
• vesiensuojelurakenteiden valmistuminen, kunnon seuranta, havainnot toimivuudesta sekä kaikki, myös väliaikaiset, poikkeamat vesiensuojelusuunnitelmasta
• ojien lietealtaiden ja -syvennysten rakentaminen ja tyhjentäminen
• vesinäytteiden ottoajat ja -paikat
• määräaikaistarkastukset
• sadanta, lämpötila ja tuulen suunta
• kaikki muut mahdolliset tapahtumat, joilla arvellaan olevan vaikutusta työmailta lähtevän veden laatuun tai vesistökuormitukseen.

Rakentamisen aikana tehdään yleensä mittaviakin maa- ja vesirakennushankkeita, joilla voi olla vesistövaikutuksia. Yleisesti tarkkailunäytteistä määritetään mm. kiintoaine, kiintoaineen hehkutusjäännös, pH sekä metallipitoisuuksia riippuen maaperän luontaisesta koostumuksesta. Rakentamisen aikana silmämääräinen havainnointi on erityisen tärkeää, jotta havaitaan ajoissa mahdolliset samentumat, ja ylimääräinen tarkkailu sekä selvitystyö ongelmien ratkaisemiseksi voidaan aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Käyttötarkkailu

Käyttötarkkailu liittyy kiinteästi päästötarkkailuun. Prosessin luonteesta riippuen käyttötarkkailuun voi liittyä hyvinkin yksilöllisiä erityiskohteita. Kaivoksilla suoritetaan tuotannollisen toiminnan aikana varsin laajaa toiminnanharjoittajan omaa käyttötarkkailua, joka perustuu visuaaliseen tarkkailuun, manuaalisiin näytteenottoihin ja mittauksiin sekä automatiikasta saataviin mittaustietoihin. Valtaosa tästä tarkkailusta on omaehtoista ja kaivoksen omiin tarpeisiin liittyvää tarkkailua, mutta osa voi olla myös ympäristöluvan ehdoissa velvoitettua tarkkailua. Käyttötarkkailu kattaa myös toiminnan rakentamisvaiheen. Käyttötarkkailuun kuuluu seuraavaa:

• kaivoksen ja rikastamon tuotanto (louhittu, täyttöihin sijoitettu, rikastamolle syötetty tai läjitetty kiviaines, rikaste ja rikastushiekka)
• kemikaalien, polttoaineiden ja energian kulutus
• louhinnan edistyminen
• raaka- ja talousveden käyttö, kierrätysveden käyttö
• vesistöön johdettavan kuivatusveden, prosessijäteveden ja saniteettijäteveden määrä
• liikennemäärät
• jäte-, prosessi- ja suotovesien puhdistusprosessien toiminta; käyttöajat, toimintahäiriöt
• pintavalutuskenttien ja kosteikkojen toiminta
• pölynpoistolaitteiden käyttöajat ja häiriö
• tuotetut jätteet; niiden määrä, laatu ja sijoitus
• pöly- ja meluhavainnot
• sivukivialueen täyttömäärä ja täyttöalueen laajuus
• jälkihoitotoimet; laajuus, toteutustapa, käytettyjen menetelmien toimivuus
• alueiden kunnossapito; vesien hallintajärjestelyt, tieverkko, piha-alueet
• poikkeustilanteet, ympäristövahingot ja -onnettomuudet.
• näytteenottopäivät ja -paikat
• määräaikaistarkastukset
• kaikki mahdolliset muut tapahtumat, joilla voi olla vaikutusta päästöihin tai niiden vaikutuksiin.

Merkinnät tehdään valvontaviranomaisen kanssa sovitulla tavalla. Päiväkirja säilytetään kaivoksella ja sen ylläpidosta vastuullisen henkilön yhteystiedot ilmoitetaan valvojalle. Päiväkirja säilytetään niin kauan kuin toimintaa jatketaan. Siitä laaditaan vuosittain yhteenveto, joka esitetään vaadittaessa viranomaisille ja liitetään lupamääräysten tarkistamishakemuksen asiakirjoihin.

Patojen käyttöönotto ja tarkastukset

Kaivospatojen käyttöönotolla tarkoitetaan ensimmäisen vaiheen padotun aineen noston aloittamista. Käyttöönoton yhteydessä hyväksytään padon käyttöönottosuunnitelma, joka sisältää mm. tulevat korotukset. Patoviranomaiselle on annettava mahdollisuus osallistua korotusten käyttöönottoihin. Määräaikaistarkastukset pidetään vähintään 5 vuoden välein. Määräaikaistarkastuksen tekee padon omistaja, mutta patoviranomaiselle ja pelastusviranomaiselle on annettava mahdollisuus osallistua tarkastukseen.

Padon omistajan on tarkastettava 1- ja 2-luokan patojen kunto ja turvallisuus vähintään kerran vuodessa (ns. vuositarkastus). Padon omistajan on annettava tiedoksi 1-luokan padon vuositarkastuksesta kirjallinen raportti patoturvallisuusviranomaiselle. Vuosi- ja määräaikaistarkastusten lisäksi padon omistajan tulee järjestää luokitelluille padoille hyväksytyn tarkkailuohjelman mukainen tarkkailu. Kausittaisessa tarkkailussa havainnoidaan yleensä silmämääräisesti padon harjan, luiskien, verhouksien ja patoihin liittyvien rakenteiden, kuten putkistojen ja kaivojen kunto. Lisäksi tehdään havaintoja mm. suotovesien määristä ja mahdollisesti laadusta, altaan vedenpinnan korkeudesta sekä rikastushiekan läjittymisestä altaaseen. Tarvittaessa tulee ryhtyä tarkentaviin mittauksiin ja korjaustoimenpiteisiin.

Päästötarkkailu

Päästötarkkailu on kiinteä osa käyttötarkkailua, mutta ympäristöluvan edellyttämän virallisen päästötarkkailun toteuttaa toiminnanharjoittajan palkkaama konsultti, joka ottaa ja analysoi näytteet sekä toimittaa tiedot tuloksista mm. toiminnanharjoittajan edustajille, valvontaviranomaiselle, kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Päästötarkkailuun kuuluvat vesi-, ilma-, melu- ja tärinäpäästöjen tarkkailu sekä jätteiden määrän ja laadun tarkkailu.

Vesipäästöjen tarkkailuun kuuluvat tehtaan prosessivedet, louhoksen kuivanapitovedet, rikastushiekkajätealueiden suotovedet sekä saniteettijätevedet. Prosessi- ja kuivanapitovesiä kierrätetään altaiden kautta takaisin prosessin käyttöön ja/tai johdetaan puhdistuksen jälkeen purkuvesistöön. Myös sivukivialueen suotovedet edellyttävät usein käsittelyä, jotta ne täyttävät ympäristöluvassa annetut päästörajat. Ympäristöluvassa annetaan yksittäisiä päästörajoja tietyille parametreille, mutta myös vuosittaisen kokonaiskuormituksen määrää voidaan rajoittaa metallien osalta määräämällä päästöpisteen yhteenlaskettu vuosittainen kokonaiskuormitus. Yleisesti jätevesipäästöistä mitataan malmiesiintymän mukaan päämetallipitoisuudet, pH ja mahdollisesti myös sulfaattipitoisuus. Lähes poikkeuksetta seurataan myös räjähdysaineista peräisin olevia typpipäästöjä. Useimmiten velvoitetarkkailuohjelmaan sisällytetään myös malmiesiintymän sisältämiä muita metalleja, lähinnä ympäristövaikutusten kannalta haitallisimpia metalleja, kuten Hg, Pb ja Cd. Jätevesien toksisuuden testaukseen käytetään erilaisia testejä, joilla selvitetään jätevesien myrkyllisyyttä ravintoketjun eri tasoilla oleville eliöille. Yleisesti käytettyjä toksisuustestejä ovat valobakteeritesti (SFS-EN ISO 11348), viherlevätesti (SFS-EN ISO 8692) ja vesikirpputesti (SFS-EN ISO 6341).

Muodostuvat talousjätevedet käsitellään ympäristöluvan lupaehtojen mukaisesti. Puhdistamolla suoritetaan työpäivittäin käyttöhenkilökunnan toimesta käyttötarkkailua puhdistamon toiminnan, jäteveden määrän, mahdollisten ohijuoksutusten, häiriöiden, kemikaalikulutuksen yms. selvittämiseksi. Käyttötarkkailusta pidetään päiväkirjaa. Puhdistamon tehon ja kuormituksen tarkkailu suoritetaan riittävällä taajuudella. Näytteistä määritetään lämpötila, happi, pH, sähkönjohtavuus, CODCr, BOD7, kok.P, kok.N, NH4-N, kiintoaine ja fekaaliset koliformiset bakteerit. Lisäksi jokaisella tarkkailukerralla mitataan puhdistamon ilmastusaltaasta lietepitoisuus ja lietteen laskeutuvuus sekä selkeytysaltaasta näkösyvyys. Kuormitukset ja puhdistamon teho lasketaan virtaaman ja veden laadun perusteella vuosikeskiarvona. Puhdistamolla syntyvä liete kuljetetaan yleensä märkälietteenä kunnalliselle jätevedenpuhdistamolle.

Kaivostoiminnassa muodostuvat jätejakeet on luokiteltava ympäristöministeriön asetuksen 1129/2001 nimikkeiden mukaisesti. Jätejakeiden ominaisuudet kuvataan kaivannaisjäteasetuksen 717/2009 liitteen 1 ja 3 mukaisesti. Keskeistä on määrittää jätteiden hapontuotto- ja neutralointipotentiaali sekä potentiaalisesti haitallisten aineiden pitoisuudet ja arvioida niiden lyhyt- ja pitkäaikainen liukenevuus läjitysoloissa. Rikastushiekan keskeisten metallien ja rikin kokonaispitoisuudet (laaja alkuaineanalyysi, ICP-MS) ja liukoisuudet analysoidaan yleisesti kokoomanäytteistä kahdesti vuodessa. Suotovesien neutralointisakan osalta tehdään vastaavat analyysit. Myös sivukivien osalta koostumustietoja päivitetään louhinnan aikana, mikäli on oletettavaa, että sivukiven hapontuotto- tai haitta-ainepitoisuudet muuttuvat.

Kaivosalueella ilmapäästöjä aiheuttavia lähteitä ovat pistemäiset tai kanavoidut päästölähteet sekä diffuusit päästölähteet. Päästöjen tarkkailuun kuuluu käytön aikainen prosessin tarkkailu päästöjen synnyn minimoimiseksi sekä päästöjen määritys päästökohteista. Pistemäisiä päästölähteitä ovat esimerkiksi murskaus- ja agglomerointiasemat sekä höyry- ja öljykattilat. Diffuuseja päästölähteitä aiheuttavat esimerkiksi louhosalueen hiukkaspäästöt sekä tiestö-, lastaus-, varasto- ja läjitysalueet.

Ilmapäästöjen osalta on velvoitteena yleensä pölyn joko jatkuvatoimiset tai toistuvat leijumamittaukset ympäristöstä kokonaishiukkaspitoisuuden ja mahdollisesti tiettyjen hiukkaskokoluokkien (esim. PM10) määrittämiseksi sekä pistemäisten päästökohteiden (esim. pölynpoistojärjestelmän poistopuhaltimen) säännölliset hiukkaspitoisuuden mittaukset. Joissakin tapauksissa velvoitteena voi olla myös poistokaasujen pitoisuusmittaukset, mikäli prosessista vapautuu kaasuja.

Päästöjen tarkkailusta on myös EU:n parlamentin ja neuvoston päätös (EC) No 166/2006 koskien EU:n päästörekisteri E-PRTR:ää (European Pollutant Relaease and Transfer Register), jossa määrätään toiminnanharjoittaja seuraamaan ja raportoimaan valvontaviranomaisille vuosittain päätökseen sisältyvässä aineluettelossa mainittujen aineiden päästöt ilmaan, veteen ja maaperään, jos ne ylittävät listassa määrätyn kynnysarvon. Viranomainen on velvoitettu raportoimaan kansalliset päästöt edelleen EU:n viranomaisille Euroopan yhteisen päästörekisterin ylläpitämiseksi. Tämä E-PRTR:n säädösten mukainen tarkkailuvelvoite tulee yleensä katetuksi ympäristöluvan mukaisessa tarkkailuohjelmassa.

Ympäristövaikutusten tarkkailu

Ympäristövaikutusten tarkkailun tavoitteena on saada selville, miten kaivostoiminta vaikuttaa ympäristöönsä. Vaikutustarkkailuun kuuluvat pintavedet, pohjavedet, ilman laatu, melu ja tärinä. Säännöllisen tarkkailun lisäksi tehdään projektiluontoisia selvityksiä esimerkiksi toiminnan vaikutuksista maaperään, vesistön eliöstöön tai kasvillisuuteen joko vapaaehtoisuuteen perustuen tai viranomaisten määräyksestä. Selvitysten tarkoituksena on usein kehitystrendien seuraaminen kaivoksen lähialueilla.

Pintavesien velvoitetarkkailuun kuuluvat veden fysikaalis-kemiallisen tilan seuranta, pintavesien biologinen tarkkailu (kasviplanktonin lajisto- ja biomassa, kasviplanktonin leväntuotantopotentiaali, pohjaeläimet sekä kalojen metallipitoisuus), kalaston ja kalastuksen seuranta (kalastuskirjanpito, kalastustiedustelu ja sähkökoekalastukset) sekä sedimentin koostumuksen seuranta.

Näytteenotossa voidaan noudattaa vesi- ja ympäristöhallinnon antamia ohjeita (Mäkelä et al. 1992) tai muita standardoituja tai kaivosympäristötutkimuksissa kehitettyjä ja testattuja näytteenottomenetelmiä (esim. GTK:n näytteenottomenetelmät). Keskeistä näytteenotossa on, ettei ottotoimenpide vääristä näytteen koostumusta (kontaminaation välttäminen) ja että näyte kestävöidään (vesinäyte) ja/tai säilötään asianmukaisesti kentällä laboratorioon kuljetusta varten. Näytteistä tehtävät määritykset sovitaan tarkkailuohjelmassa. Keskeistä on mitata niitä parametrejä, joilla seurataan lupaehtojen päästöjä koskevien rajoitusten toteutumista, ja jotka kuvaavat toiminnasta mahdollisesti aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi metallisulfidikaivosten vesipäästöistä ja päästövesien alapuolisista vesiseurantakohteista on suositeltavaa mitata joko jatkuvatoimisesti (osa kohteista) tai määräajoin monianturimittarilla lämpötila, happi, hapen kyllästysaste, pH, redox (hapetus-pelkistyspotentiaali) ja sähkönjohtavuus. Vastaavat mittaukset voidaan tehdä myös laboratoriossa standardimenetelmillä, jolloin vertailu voi tuoda esille näytteen hapettumiseen liittyviä muutoksia. Myös alkaliteetti voidaan mitata joko kentällä näytteenoton yhteydessä tai laboratoriossa. Muiden parametrien lukumäärä tulee valita tarkoituksenmukaisesti vastaamaan lupamääräysten ja tarkkailuohjelman tavoitteita ja seurantakohteita (kaivostoimintakohtainen). Yleisesti jätevesistä ja valuma-alueen pinta- sekä pohjavesistä määritetään kiintoaineksen, orgaanisen aineksen, typen ja fosforiyhdisteiden, kemikaalijäämien (mm. SO4, Ca, Mg, Na, Cl, tiosulfaatti, syanidi), metallien ja metalloidien sekä muiden metalliesiintymästä peräisin olevien aineiden ja yhdisteiden (esim. SO4, Cl) määriä. Lisäksi järvivesistä tehdään useimmiten kokonaiskovuuden, hapen kulutuksen (CODMn, CODCr), sameuden, värin ja a-klorofyllin määrityksiä.

Biologisia laatutekijöitä seurataan ympäristöhallinnon ohjeiden mukaisesti (Meissner et al. 2010). Biologisessa tarkkailussa määritetään kasviplanktonlajisto ja -biomassa sekä kasviplanktonin leväntuotantopotentiaali eli kasviplanktonin perustuotantokyky. Pohjaeläinyhteisöjä seurataan järvien painanteissa ja litoraalialueella sekä virtavesien koskipaikoilla. Vaikutustarkkailussa tarkkaillaan myös ravinnoksi käytettävien kalojen (esim. muikku, kuha, hauki ja ahven) metallipitoisuuksia. Kalastoa ja kalastusta tarkkaillaan myös kalastuskirjanpidon, -tiedustelun, sähkö- ja verkkokoekalastusten avulla. Toiminnan vaikutuksia sedimentin laatuun ja sedimenttikerroksen paksuuteen seurataan purkuvesistöjen alueella.

Kaivoksen pohjavesivaikutuksia seurataan kaivosalueen pohjavesiputkista, joista mitataan pohjaveden korkeus sekä tehdään laadulliset analyysit (ks. yllä esitetyt määritykset). Pohjavesipisteinä voidaan myös käyttää lähialueen kaivoja tai lähteitä. Maa-alueilla tehtävä biologinen tarkkailu voi olla esimerkiksi kangasrouskun ja kekomuurahaisten metallipitoisuuksien määrittämistä. Muita tarkkailukohteita voi olla mm. liito-oravan tai lepakoiden elin- ja pesimisolojen havainnointi.

Ulkoilman hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuuksien mittaus tehdään standardin EN 12341:1998 mukaisesti. Leijumamittauksista kerätään hiukkasnäytteet, joista analysoidaan tutkittavat metallit siten, että tuloksia voidaan verrata Valtioneuvoston asetuksessa ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä (VNA 164/2007) annettuihin tavoitearvoihin. Tuloksia verrataan voimassa oleviin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia koskeviin raja-arvoihin (VNA 711/2001) ja hengitettävien hiukkasten pitoisuutta koskevaan ohjearvoon (VNp 480/1996).

Jo ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä tehdään kattava ympäristömeluselvitys, jossa joko mitataan tai mallinnetaan kohteen yleinen melutilanne. Melualueita havainnollistetaan karttaesityksin. Ympäristömelua mitataan yleensä suoralla mittauksella valittujen kohteiden, esim. vakituisten tai loma-asuntojen pihoilla, päivä- ja yöaikaan (klo 07–22 ja 22–07). Mittausohjeena käytetään ympäristöhallinnon ohjetta (Ympäristöministeriö 1995) sekä ISO:n ja Nordtestin standardeja (SFS-ISO 1996-1, SFS-ISO 1996-2, SFS-ISO 1996-3, Nordtest 2002). (Mondo Minerals 2008)

Ympäristöön leviävää tärinää syntyy mm. kallion louhinnasta ja liikenteestä. Tärinän voimakkuus riippuu ensisijaisesti louhinnassa kerralla käytettävän räjähdysaineen määrästä. Liikenteen aiheuttaman tärinän voimakkuus riippuu mm. ajoneuvon kokonaispainosta ja ajonopeudesta sekä tien kunnosta. Louhinnasta (räjähdystöistä) syntyvän tärinän voimakkuutta ja sallittua tärinän voimakkuutta etäisyyden funktiona erilaisille rakennuksille voidaan arvioida esim. Suomen maarakentajien keskusliiton julkaisemien kaavojen ja kertoimien perusteella (Vuolio 1991). Tärinä leviää ympäristöön kallion ja maapohjan kautta. Maapohjan kautta leviävä tärinä vaimenee yleisesti eksponentiaalisesti etäisyyden kasvaessa. Kallion kautta leviävä tärinä vaimenee hitaammin kuin maapohjan kautta leviävä tärinä. Louhinnasta syntyvä tärinä on yleensä lyhytkestoisempaa kuin liikenteestä syntyvä tärinä. Haitallisen voimakasta tärinää esiintyy useimmin pehmeiden ja paksujen savi- ja silttimaakerrosten alueella, kun tärinän vaikutusalueella on maavaraisesti perustettuja rakennuksia. Myös kalliolle perustetuissa rakennuksissa voi esiintyä haitallisen voimakasta tärinää, ns. runkomelua raide- ja ajoneuvoliikenteestä sekä lyhytkestoisia tärinäpiikkejä louhinnasta. (Kuhmo Metals Oy 2008)

Luvanvaraisen toiminnan aikaisten ja sen lopettamisen jälkeisten vaikutusten tarkkailun velvoitteista on säädetty ympäristönsuojelulaissa. Pinta- ja pohjavesien jälkiseurannan suunnittelun tarkoituksena on, ettei kaivosalueelta saa päästä ympäristön vesiin haitallisia aineita ja mahdolliset päästöt havaittaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Outokumpu Mining Oy:n Kotalahden kaivos on lopetettu vuonna 1987. Kaivoksen vaikutuksia tarkkaillaan edelleen pintavesi- ja purkuvesistön tilan tarkkailun avulla. Oravilahteen johdettavan veden ja kosteikkojen veden laatua seurataan neljä kertaa vuodessa. Kaivoksella on lupaehdot raudalle, nikkelille, kiintoaineelle ja pH:lle. Edellisten lisäksi näytteistä määritetään lämpötila, sähkönjohtavuus, sulfaatti, mangaani ja kupari. Kaivosvesiä tarkkaillaan kahdesta kuilusta sekä kaivoksen ylivuotovedestä. Purkuvesistöjen tilaa tarkkaillaan kahden yhteistarkkailuohjelman mukaisesti.

Raportointi ja laadun varmistus

Tarkkailutulosten raportoinnista on yleensä määrätty tarkkailuohjelmassa. Tarkkailutulokset toimitetaan valvontaviranomaisen tietoon. Toiminnasta ja siitä aiheutuneista päästöistä, käsitellyistä jätteistä (jätekoodeittain eriteltynä) sekä energiankäytöstä toimitetaan vuosiyhteenveto yleensä VAHTI-järjestelmän kautta sähköisesti valvontaviranomaisen hyväksyttävästi. Vuosiyhteenvedosta tehdään myös kirjallinen raportti, johon on koottu koko kaivoksen toiminta vuoden aikana mukaan lukien poikkeus- ja häiriötilanteet. Ympäristöluvassa on usein määrätty myös muusta ympäristönsuojeluun liittyvästä raportoinnista, johon voi kuulua esim. ympäristönsuojeluun liittyvien onnettomuustapausten ja muiden poikkeamien raportointia, ympäristönsuojeluun liittyvien rakennus- ja kunnossapitosuunnitelmien raportointia, poikkeuksellisten päästöjen raportointia sekä kehityshankkeiden raportointia.

Raportointikäytäntöön vaikuttaa lupamääräysten lisäksi kaivoksen omistajayhtiössä mahdollisesti noudatettava konsernitasoinen käytäntö sisäisestä ja ulkoisesta raportoinnista. Raportointikäytännön muotoutumiseen voivat vaikuttaa myös kaivoksella käytössä olevat standardinmukaiset ympäristö- ja laatujärjestelmät.

Tarkkailutulokset raportoidaan viranomaisille yleensä tarkkailukauden aikana esim. kuukausittain tai neljännesvuosittain ja tarkkailusta laaditaan vuosittain yhteenveto. Tarkkailun laadunvarmennuksessa yleisperiaatteena on, että näytteenotossa ja analysoinnissa käytetään standardoituja menetelmiä, jotka on yleensä määritetty tarkkailuohjelmassa. Kertaluontoisista selvityksistä laaditaan suunnitelma, joka lähetetään etukäteen viranomaisten hyväksyttäväksi. Tulosten raportoinnissa esitetään käytetyt menetelmät ja niihin liittyvät epävarmuustekijät sekä tilastolliset virhearvioinnit. Velvoitetarkkailussa ja näytteenotossa on suositeltavaa käyttää sertifioituja näytteenottajia ja analyyseissä akkreditoituja asiantuntijalaboratorioita.