Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt suunnittelussa ja malminetsinnässä

Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli. Sivutunniste: Op_fi2873
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi2873}}

Tämän sivun teksti on alkujaan "Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt"-raportista.

Kestävän kehityksen mukainen kaivostoiminta on vastuuntuntoista luonnonvarojen käyttöä takaamalla raaka-ainevarojen riittävyys, kierrätettävyys ja saatavuus nyt ja tulevaisuudessa. Tämä edellyttää kriittisten luonnonvarojen kokonaisvaltaista ja tasapainoista hyödyntämistä, kriittisten luonnonarvojen suojelua sekä tasapainoista ja vastuuntuntoista toimintatapaa, jossa huomioidaan niin lyhyt- kuin pitkäaikaiset ympäristölliset, sosiaaliset, taloudelliset ja hallinnolliset näkökohdat.

Kaivostoiminnan parasta ympäristökäytäntöä on toimintatapa tai menetelmä, jonka avulla toiminta ja sen päästöt sekä niiden ympäristövaikutukset pysyvät paikallisen ja alueellisen yhteisön hyväksymällä tasolla. Hyväksytyn tason määrittelyssä (pohjautuen lainsäädäntöön) huomioidaan mahdolliset vaikutukset ympäristön asukkaisiin, luonnon elinvoimaisuuteen ja monimuotoisuuteen sekä maisemaan. Tärkeää on laatia kaivostoiminnalle ympäristötavoitteet ja sitoutua niiden toteuttamiseen suunnitellussa aikataulussa. Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää parhaiden toimintatapojen valintaa, jossa keskeistä on asiantunteva suunnittelu, luotettava, tutkimuksiin tai selvityksiin pohjautuva arviointi päästöjen ja niiden vaikutusten arvioinnista läpi kaivostoiminnan elinkaaren.

Parhaaseen ympäristökäytäntöön liittyy myös materiaalien ekotehokas käyttö ja kaivannaisjätteiden määrän vähentäminen kehittämällä tekniikoita, joilla voidaan mm.

• ennaltaehkäistä päästöjen synty (vähäpäästöiset / päästöttömät toimintatavat, laitteet ja malmin käsittelymenetelmät).
• lisätä sivutuotteiden osuutta suhteessa pitkäaikaissijoitukseen menevien kaivannaisjätteiden määrään.
• vähentää kemikaalien käyttöä optimoimalla mitoitus ja/tai palauttaa kemikaaleja uusiokäyttöön.
• vähentää raakaveden ottoa ja lisätä veden sisäistä kiertoa.

Parhaat käytännöt kaivoshankkeen suunnittelussa ja hallinnollisissa menettelyissä

Kaivoshankkeen suunnittelu ja toteutus sekä niihin liittyvät lukuisat lupa- ym. hallinnolliset prosessit ovat monipuolinen kokonaisuus. Niiden sujuva ja nopea sekä lainmukainen eteneminen on kaikkien tahojen, toiminnanharjoittajan, lupa- ja valvontaviranomaisten sekä asianosaisten ja asiasta kiinnostuneiden etu. Kaivoshankkeen suunnittelun, eri menettelyjen ja asioiden hoidon nopeuttamista edesauttaa ratkaisevasti, kun toiminnanharjoittaja:

• sisäistää, että kaivoshankkeen suunnittelu ja toteutus sekä niihin liittyvät lukuisat lupa- ym. hallinnolliset prosessit edellyttävät runsaasti resursseja, paljon aikaa, monipuolista asiantuntemusta ja eri asiantuntijoiden tiivistä yhteistyötä.
• toteuttaa hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin ja haitallisten vaikutusten estämisen suunnittelun kiinteänä osana kaivoshankkeen suunnittelua.
• on valmis satsaamaan riittävästi omia asiantuntijoita, resursseja ja aikaa erityisesti hankkeen ja siitä aiheutuvien haitallisten ympäristövaikutusten estämisen ja/tai lieventämisen suunnitteluun ja samalla myös ympäristövaikutusten arviointiin, tarpeellisten kaavojen laadintaan, lupahakemusten valmisteluun ja eri hallintoprosessien läpivientiin.
• on selvillä keskeisten dokumenttien (mm. YVA-ohjelman ja -selostuksen), eri lupahakemusten ja suunnitelmien (mm. kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman) sisältövaatimuksista, hankkeeseen liittyvien lukuisten hallintoprosessien kulusta ja niiden vaatimista resursseista, lainsäädännön vaatimuksista sekä eri lupien myöntämisen edellytyksistä.
• käyttää apunaan hankkeen suunnittelussa, ympäristövaikutusten arvioinnissa ja lupahakemusten laadinnassa asiantuntijoita ja konsulttitoimistoja, joilla on riittävä asiantuntemus, kokemus ja resurssit ko. tehtävien hoitoon, ts. valitsee asiantuntijat ja konsultit huolellisesti.
• huolehtii, että valitut asiantuntijat ja konsultit ovat ymmärtäneet toimeksiannon ja panostavat annettuun tehtävään sopimuksen mukaisesti.
• koordinoi hyvin huolellisesti hankkeen suunnittelua ja toteutusta sekä siihen liittyviä hallinnollisia prosesseja sekä välittää niistä aktiivisesti tietoa eri osapuolille. • on eri vaiheissa aktiivisesti yhteydessä keskeisiin viranomaisiin ja keskustelee mm. tarvittavista selvityksistä ja suunnitelmista.
• pyrkii avoimeen ja tasapuoliseen vuorovaikutukseen eri osapuolten kanssa sekä aktiiviseen tiedon jakamiseen.
• tekee ympäristövaikutusten arvioinnin ja lupahakemukset pohjautuen luotettaviin ja kattaviin tietoihin päästöjen määrästä ja laadusta sekä toiminnan edellyttämän infrastruktuurin rakentamisesta aiheutuvista ja muista kohdealueen muutoksista.
• tiedostaa, että toiminnanharjoittaja kantaa vaikutusarviointeihin ja muihin selvityksiin liittyvän epävarmuuden aiheuttaman riskin ja, että ennakoitua (lupahakemuksissa esitettyä) merkittävästi suuremmat päästöt ja haitallisemmat ympäristövaikutukset voivat johtaa hyvinkin merkittäviin lisäkustannuksiin ja jopa luvan epäämiseen.

Lainsäädäntö ohjaa viranomaisten velvoitteita ja hallinnollisia menettelyitä sekä niiden parhaita käytäntöjä. Seuraavassa on lueteltu joitakin YVA- ja lupaprosesseihin liittyviä viranomaiskäytäntöjä:

• asiakirjoista tiedotetaan / kuulutetaan kirjallisessa ja mahdollisesti myös sähköisessä muodossa,
• valituksille ja muistutuksille annetaan riittävän pitkä kuulutusaika (vrt. 486/1994),
• eri viranomaistahojen kesken on sujuva ja joustava vuoropuhelu,
• lausuntopyyntöjen aikataulutus on joustava,
• lainsäädännöllisissä asioissa annetaan tarvittaessa neuvontaa (esim. YVA-selvitysten ja lupahakemusten sisältökysymyksissä),
• luonnonsuojelukysymyksissä (mm. Natura- ja luonnonsuojelualueet, luontotyypit, suojeltavat lajit) annetaan neuvontaa,
• aluehallintoviranomaisten ja paikallisviranomaisten välillä vallitsee sujuva vuoropuhelu (luonnonsuojeluasiat, YVA, luvat).

Valvontatehtävissä parhaita käytäntöjä ovat mm.:

• neuvotteleva yhteydenpito toiminnanharjoittajaan,
• selkeiden ja kattavien tarkastuspöytäkirjojen laatiminen,
• vuoropuhelu tarkkailuohjelmien sisällöstä,
• vuoropuhelu parhaiden ympäristökäytäntöjen valinnassa,
• yhteydenpito ja vuoropuhelu alueen kuntaviranomaisiin,
• yhteydenpito asukkaisiin.

Valvonta ja tarkkailu – toiminnanharjoittajan vastuut ja velvoitteet

Kaivosten toiminnan tarkkailu perustuu lähtökohtaisesti toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuuteen, joka edellyttää, että toiminnanharjoittaja on riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (YSL 5 §). Kaivostoiminnan päästöjen ja ympäristövaikutusten tarkkailu edesauttaa:

• varmistamaan, että toiminta sekä päästöt ja niiden vaikutukset ovat toimintaan myönnettyjen lupien mukaiset,
• tunnistamaan vaaratilanteet, prosessihäiriöt tai häiriöt päästöjen puhdistuksessa, ja siten ennaltaehkäisemään ympäristöonnettomuuksia sekä häiriötilanteissa muodostuvia päästöjä ympäristöön ja niiden haitallisia vaikutuksia,
• kehittämään jatkuvasti toimintaa kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti,
• kehittämään päästöjen vähentämissuunnittelua ja -tekniikoita (melu, tärinä, ilma- ja vesipäästöt),
• kehittämään toimintaa ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia vähentävään suuntaan (toiminnan aikaiset kunnostukset),
• vähentämään kaivannaisjätteiden määrää ja haitallisuutta sekä kehittämään kaivannaisjätteiden turvallista käsittelyä sekä jätealueiden ja koko kaivosalueen jälkihoitoa (perustietoa kaivoksen sulkemisen suunnitteluun),
• kehittämään kaivannaisjätealueiden jälkihoitomenetelmiä (perustietoa kaivoksen sulkemisen suunnitteluun),
• parantamaan sosiaalisia suhteita ympäröivään yhteisöön.

Ympäristöluvassa määrätty kaivostoiminnan tarkkailu jakaantuu rakentamisvaiheen aikaiseen tarkkailuun, toiminnan käyttötarkkailuun, päästötarkkailuun, ympäristövaikutusten tarkkailuun sekä toiminnan jälkeiseen päästö- ja vaikutustarkkailuun. Tämän lisäksi toiminnanharjoittaja voi tehdä omaehtoista tarkkailua, joka palvelee toiminnan ympäristönsuojelullista kehittämistä mm. kehittämällä päästöjä ja niiden ympäristövaikutuksia vähentävää tekniikkaa. Omaehtoisen tarkkailun tarkoituksena voi olla myös erilaisten ympäristönsuojeluun liittyvien prosessien hallinta ja sen kehittäminen (esim. metallien saostus jätevesistä, puhdistuslaitteiden toiminnan seuranta tms.). Parasta ympäristökäytäntöä on avoin tiedottaminen tarkkailun ja valvonnan tuloksista yhteistyössä valvovan viranomaisen ja toiminnanharjoittajan kanssa. Tähän kytkeytyy ympäröivän yhteisön kuuleminen (vuorovaikutus).

Ilmaan kohdistuvien päästöjen, melun ja tärinän tarkkailu

Ilmaan kohdistuvien päästöjen tarkkailuun kuuluu seurantakohteiden valinta päästölähteittäin kaivosalueella ja päästöjen leviämisalueella. Päästöjen tarkkailun keskeisenä tavoitteena on edesauttaa toimintojen kehittämistä päästöjä vähentävään suuntaan. Parhaita ilmaan kohdistuvien päästöjen tarkkailuun soveltuvia menetelmiä ovat

• jatkuvatoimiset tai toistuvat leijumamittaukset,
• pistemäisten päästölähteiden säännölliset mittaukset,
• räjähdysten videokuvaus panostuksen, kentän laajuuden ja kemikaalien käytön optimoimiseksi.

Melun tarkkailuun paras käytäntö on toistuvat mittaukset muutostilanteissa. Tärinän parasta tarkkailukäytäntöä on jatkuvatoiminen mittaus lähimmissä häiriintymiskohteissa. Tärkeää on myös tärinän aiheuttamien mahdollisten vaurioiden kartoitus ennen toimintaa ja säännöllisin välein toiminnan kuluessa.

Jätevesipäästöjen tarkkailu

Jätevesipäästöjen tarkkailuun kuuluu kaivosalueen ulkopuolisten seurantakohteiden valinta päästölähteittäin. Vesien puhdistustehon tarkkailu ja kaivosalueen ympäristön vesien laadun ja määrän tarkkailu ovat keskeisiä vesipäästöjen ympäristövaikutusten hallinnassa. Tarkkailun tulee palvella

• veden puhdistumistehon seurantaa (lupapäätökset ja tarkkailun tavoitteet),
• riittävän tiedon saamista eri vesijakeista ja vesistöön johdettavista päästöistä sekä niiden vaikutuksista alapuolisessa vesistössä (kemiallinen, biokemiallinen ja fysikaalinen, eliöstö),
• mahdollisten häiriötilanteiden tunnistamista (prosessihäiriö, puhdistushäiriö, vuodot vesien keräysjärjestelmässä / jätealueilla).

Kaivospatojen suunnittelu, luvitus ja vahingonvaaraselvitys

Padon omistajan on hyvä olla uuden tai vanhan padon perustamis- tai korjaussuunnitelmaa tehtäessä jo hyvissä ajoissa yhteydessä patoturvallisuusviranomaiseen. Hanke- tai yleissuunnitelmavaiheen ratkaisuja on suositeltavaa esitellä patoturvallisuusviranomaiselle, jotta hän voisi ottaa alustavasti kantaa mm. padon luokkaan ja mahdollisesti myös teknisiin ratkaisuihin. Suunnittelun aikaisella yhteydenpidolla voidaan varmistaa, että suunnittelu etenee alusta lähtien oikeaan suuntaan, eikä esimerkiksi lupavaiheessa tule enää suuria, lupakäsittelyä pitkittäviä yllätyksiä. Lupahakemuksessa suunnitelmat esitetään yleissuunnitelmatasoisina. Lupakäsittelyvaiheessa aluehallintovirasto pyytää patoturvallisuusviranomaiselta lausunnon suunnitelmista.

Patoturvallisuusviranomaiselle on hyvä esitellä luonnoksia myös rakennussuunnitteluvaiheessa, jo ennen lopullisten suunnitelmien valmistumista. Tällä käytännöllä pyritään varmistamaan, että rakentaminen voidaan aloittaa mahdollisimman pian suunnitelmien valmistuttua eikä suunnitelmista paljastu niiden valmistumisvaiheessa enää rakentamista lykkääviä asioita.

Vahingonvaaraselvityksen laajuus riippuu padon luokasta. 1-luokan padoille vahingonvaaraselvitys on pakollinen, muille padoille patoturvallisuusviranomainen voi tarvittaessa edellyttää selvitystä. Kaivospadoilla tehdään käytännössä aina jonkin tasoinen vahingonvaaraselvitys patoluokasta riippumatta (patoturvallisuuslaki 494/2009). 1-luokan padoille tehdään myös turvallisuussuunnitelma. Turvallisuussuunnitelmassa esitetään padon omistajan toimenpiteet häiriötilanteissa onnettomuuden ehkäisemiseksi sekä vahinkojen rajoittamiseksi, toimenpiteet ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojelemiseksi sekä toimenpiteet onnettomuudesta ilmoittamiseksi. Lisäksi suunnitelmassa on esitettävä onnettomuuden torjuntaan varattava materiaali ja kalusto sekä käytettävissä oleva henkilöstö. Jätepadon turvallisuussuunnitelmassa esitetään myös padotun aineen laatu, vaaraa aiheuttavat ominaisuudet, määrä, pitoisuudet, kulkeutuminen sekä muut padon erityispiirteet. Jos 2- ja 3-luokan padoille ei tehdä erillistä turvallisuussuunnitelmaa, niiden vahingonvaaraselvitykseen olisi hyvä liittää myös toimintaohjeet läheltä-piti sekä onnettomuustilanteita varten, sekä suunnitelmat mahdollisten vuodon korjaukseen tarvittavista louheen ja moreenin ottamisesta sekä onnettomuustilanteisiin varattavista resursseista.

Kaivospatojen käyttöönotto, tarkkailu ja käyttöönoton lakkauttaminen

Padolla suoritetaan käyttöönottotarkastus, päätetään padon luokittelusta ja hyväksytään kausitarkkailuohjelma (patoturvallisuusviranomainen) ennen sen käyttöönottoa. 1-luokan padoille hyväksytään myös padon luokittelua varten vahingonvaaraselvitys ja turvallisuussuunnitelma. Patoturvallisuusviranomainen osallistuu yleensä käyttöönottotarkastukseen.

Patoturvallisuutta valvotaan patoturvallisuuslain perusteella. Padon omistaja tarkkailee patoa käytön aikana hyväksytyn tarkkailuohjelman mukaisesti. Padon omistajan tulee tehdä vuosittain tarkkailuohjelman mukainen vuositarkastus 1- ja 2-luokan padoille. 1-luokan patojen vuositarkastusraportti on toimitettava patoturvallisuusviranomaiselle. Vastaavasti myös 2-luokan patojen vuositarkastuksesta on hyvä toimittaa patoturvallisuusviranomaiselle raportti. Kaivoksilla patoja tarkkaillaan käytännössä vähintään kerran vuorokaudessa. Padon omistajan tulee tehdä vähintään 5 vuoden välein määräaikaistarkastus. Patoturvallisuus- ja pelastusviranomaiset osallistuvat määräaikaistarkastukseen. Määräaikaistarkastusta varten padon omistajan tulee toimittaa hyvissä ajoissa patoturvallisuusviranomaiselle yhteenveto padon tarkkailutiedoista edellisten 5 vuoden ajalta ja asiantuntijan alustava arvio padon kunnosta. Määräaikaistarkastuksessa selvitetään padon kunnon muutokset ja sen turvallisuuteen vaikuttavat seikat ottaen huomioon muutokset maankäytössä sekä sää- ja vesioloissa. Padon omistajan on tehtävä perusteellinen kuntoarvio padosta tai sen osan kunnosta, jos määräaikaistarkastuksessa ei voida riittävästi varmistua siitä, että pato täyttää sille asetut turvallisuusvaatimukset.

Pato voidaan lakkauttaa, kun altaassa tms. ei ole enää padottavaa materiaalia/ainetta eikä pato ole enää käytössä. Padon käytön lakkaaminen todetaan erillisessä tarkastuksessa, sen jälkeen kun muiden lakien mukaiset patorakenteen purkamiseen tai padon käytön lakkaamiseen liittyvät velvoitteet on täytetty.

Malminetsintä

Malminetsintävaiheessa on tärkeää toteuttaa etsintätoimet siten, että ympäristölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Parhaan ympäristökäytännön mukaista toimintaa on myös tiedottaa etsinnästä ja etsintätoimista avoimesti paikalliselle väestölle, jolloin voidaan vähentää etsintään liittyviä ennakkoluuloja.

Etsinnässä on keskeistä huomioida mm. seuraavat asiat:

• Perustilaselvityksen/ympäristöselvityksen laatiminen ennen mittavampia malminetsintätoimia
• Luonnonsuojelullisten arvojen/kohteiden selvittäminen ennen alueelle menoa ja ko. kohteiden välttäminen
  • Yhteistyö vastaavan ympäristöviranomaisen kanssa jo ennen tutkimusten aloittamista
• Maanomistajien tiedottaminen ennen tutkimuksia, mahdollisten tutkimuslupien hakeminen, korvausmenettelyistä sopiminen mm. mahdollisten puustovaurioiden osalta sekä liikkumislupien hakeminen
  • Maastoliikennelaki (1710/1995) edellyttää maanomistajan lupaa aina tiestön ulkopuolella moottoriajoneuvolla liikuttaessa
  • Muiden liikkumista, toimenpiteitä ja alueita rajoittavien/koskevien säädösten huomioiminen (Murtovaara 2007)
• Ilmailulaitoksen sääntöjen ja ohjeiden huomioiminen lentomittauksissa (mm. ohjeet tärkeistä lintujen pesimisalueista, turkistarhauksesta ja porojen vasomisajoista)
• Tiedottaminen paikallisille malminetsinnästä ja etsintätoimista
• Suunnitelman laatiminen toiminnan aikaisten ja toiminnan jälkeisten ympäristövaikutusten hallitsemiseksi (erityisesti laajemmat etsintähankkeet)
• Kairausten ja iskuporakonetyöskentelyn suunnitteleminen siten, että toimenpiteistä aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa, haittaa tai häiriötä.
• Vuodenajan, lähestymisreittien, kaluston järeyden ja vesistöolosuhteiden huomioiminen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa
• Suunnitelman laatiminen mahdollisiin onnettomuustilanteisiin varautumisesta
• Kiintoainesta sisältävien huuhteluvesien laskeuttaminen saostusastioissa tai imeyttäminen maahan ennen niiden johtamista luonnon vesistöön
• Näytteenottoreikien tukkiminen näytteenoton jälkeen paineisen pohjaveden purkautumisen ja maaperän vettymisen estämiseksi, erityisesti alueilla, joissa on lähdepurkaumia
• Mahdollinen tarkkailu etsinnän aikana ja etsinnän jälkeen
• Etsinnän jälkien ja jätteiden korjaaminen/alueen jälkihoito etsinnän päätyttyä alueella
  • Mm. tutkimuskaivantojen peittäminen havainnoinnin ja näytteenoton jälkeen, kairausreikien tukkiminen
  • Poraussoijan hautaaminen maapeitteen alle
  • Tapauskohtaisista toimenpiteistä sopiminen alueen haltijan kanssa, kun toiminta tapahtuu suojelualueella (Idman & Kahra 2007).

Lisätietoja malminetsinnän parhaista ympäristökäytännöistä on saatavilla esim. kanadalaisesta malminetsijöiden yhdistyksen kehittämästä E3Plus ohjeistuksesta (PDAC 2011), Saskatchewanin malminetsijöiden ja hallinnon neuvontakomitean laatimista ohjeista (SMEGAC 2010) sekä australialaisesta malminetsintäyhdistyksen ohjeesta (AMEC 2010).