Selvitys kaivosympäristön nykytilasta

Tämän sivun teksti on otettu raportista Kauppila, T. (toim.) 2015. Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 222, 141 sivua, 26 kuvaa ja 7 taulukkoa.

Päivi Kauppila (GTK), Tommi Kauppila (GTK), Jorma Jantunen (SYKE), Anne Raunio(SYKE), Eija Kemppainen (SYKE) ja Ulla-Maija Liukko (SYKE)

Nykytilaselvitykset

Päivi Kauppila (GTK)

YVA-arvioinnin pohjaksi kerätään tiedot alueen ympäristön nykytilasta sen hankkeen toteuttamiselle asettamien edellytysten ja reunaehtojen selvittämiseksi sekä alueen ympäristön lähtötilan kuvaamiseksi. Nykytilan kuvaaminen luo pohjan ympäristövaikutusten arvioimiselle ja toiminnan vaikutusten seuraamiselle sekä toiminnan jälkeisten ympäristömuutosten seurannalle ja jälkihoidon tavoitteille. Nykytilaselvitys on tärkeää tehdä kaikissa kaivoshankkeissa mahdollisen varhaisessa vaiheessa kaivostoiminnan elinkaarta, ennen ympäristöä muuttavien toimintojen toteuttamista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nykytilaselvitys voi olla järkevää laatia jo ennen malminetsintätoimien toteuttamista.

Arviointiselostuksessa on YVA-asetuksen mukaan esitettävä selvitys ympäristöstä ja YVA-laissa on määritelty ne asiat, joita ympäristövaikutuksella tarkoitetaan. Koska YVA-menettelyä sovelletaan hyvin erityyppisiin hankkeisiin ja hankkeet voivat sijaita hyvin erilaisissa ympäristöissä, nykytilaselvityksessä kohdennetaan selvitettävät asiat kunkin kaivoshankkeen ja sen kulloisenkin ympäristön erityispiirteiden kannalta merkittäviin tekijöihin (esim. vesien laatu, pinnankorkeudet, virtaamat ja virtaussuunnat, maaperän laatu, eliöstö ja luontotyypit pääpiirteittäin) ja tekijöihin, jotka voivat olla tärkeitä vaikutusten muodostumisen kannalta (esim. maa- ja kallioperän hydrogeologia, pinnan muodot) (Kauppila et al. (toim.) 2011).

Mikäli kaivoshankkeen YVA-menettely tehdään varhaisessa vaiheessa kaavoitukseen liittyen, otetaan huomioon myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset kaavoituksen tietotarpeet. Mikäli YVA-menettely tehdään myöhemmin lähempänä lupamenettelyjä, otetaan huomioon erityisesti kaivoslain, ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset tietotarpeet. Suositeltavaa on, että hankkeesta vastaavat käyvät neuvonpitoa yhteisviranomaisen (ELY-keskukset), muiden viranomaisten (mm. kaivosviranomainen, Tukes) sekä eri asiantuntijalaitosten (mm. GTK, THL, STUK) edustajien kanssa hankkeeseen ja sen vaikutusten arviointiin liittyvistä asioista, ennen kuin ympäristöselvityksiä ja YVA-ohjelmaa aletaan laatia.

Kaivoshankkeiden nykytilaselvityksissä kuvataan tyypillisesti hankkeen vaikutusalueen

• yleiskuvaus
• maa- ja kallioperän ominaisuudet ja geokemiallinen laatu
• pinta- ja pohjavesiolosuhteet ja vesien laatu
• vesistösedimenttien ominaisuudet
• suojelualueet, luontotyypit, eläin- ja kasvilajit
• ilmasto ja ilmanlaatu
• maankäyttö
• maisema, pinnanmuodot ja -korot
• kulttuuriympäristö
• luonnonvarojen käyttö
• väestörakenne ja asuinalueiden sijainti suhteessa kaivosalueeseen
• yhdyskuntarakenne
• työvoima (vrt. Salminen et al. 2000, Söderman 2003, Heikkinen et al. 2005).

Vuodenaikais- tai vuosivaihtelusta riippuvien muuttujien kuvaamiseksi on suositeltavaa tarkastella niitä useamman kuin yhden vuoden ajalta ja eri vuodenaikoina (esim. vesien laatu, hydrologia). Lisäksi on hyvä selvittää alueella jo mahdolliset olemassa olevat kuormittajat (esim. pölyn lähteet ja pölyn määrä, vesistökuormittajat ja kuormituksen laatu).

YVA-arvioinnissa on tärkeää esittää nykytilakuvausten havaintoaineistot (esim. havaintopaikat karttoina, kemialliset laatutiedot, pohjavesiputkikortit, maaperän kairaustiedot) kokonaisuudessaan esimerkiksi liitteinä ja ydinkohdat taulukoituina varsinaisessa tekstissä. Tarkemmat kuvaukset selvityksen eri osa-alueista on esitetty alla olevissa kappaleissa.

Ympäristötiedon kerääminen

Jorma Jantunen (SYKE)

Ympäristöselvitykset ovat pohjana vaikutusten tunnistamiselle, selvittämiselle ja merkittävyyden arvioinnille. Arviointiohjelmassa tulee esittää kuvaus ympäristöstä ja arviointiselostuksessa selvitys ympäristöstä. Sanamuotojen ero viittaa siihen, että arviointiohjelmassa ympäristön nykytila voidaan esittää yleispiirteisemmin olemassa olevaan tietoon pohjautuen sekä kuvata selvitettävät asiat ja se, millä tavalla selvitykset tehdään. Tarvittavat tiedot riippuvat siitä, millaiseen ympäristöön hanke sijoittuu.

Tietoisuus hankkeen mahdollisista ympäristövaikutuksista varhaisessa vaiheessa auttaa hankkeesta vastaavaa laatimaan realistisen aikataulun ja kannattavuuslaskelman. Hyvin ja hyvissä ajoin laadittu selvitys ympäristöstä jouduttaa ja helpottaa mahdollista YVA-menettelyn tarpeen harkintaa yksittäistapauksessa, itse YVA-menettelyä ja lupakäsittelyjä. Ympäristöselvityksiä suunniteltaessa on hyvä huomioida, että erityisesti monet luontoselvitykset voidaan tehdä vain tiettynä vuodenaikana.

Arviointiohjelmaan tarvittava kuvaus ympäristöstä kannattaa aloittaa keräämällä olemassa olevaa aineistoa alueen asutuksesta ja muusta maankäytöstä, kaavoituksesta, luonnonolosuhteista, maa- ja kallioperästä ja pohjavedestä. Olemassa olevan ympäristötiedon perusteella arvioidaan, mitä lisäselvityksiä YVA-menettelyä varten tarvitaan. Arviointiohjelmassa esitetään myös arvio hankkeen vaikutusalueesta, joka voi toki tarkentua arvioinnin edetessä.

Viimeistään arviointiselostuksessa esitetään selvitys ympäristöstä hankkeen arvioidulla vaikutusalueella. Vaikutusalue on erilaajuinen eri vaikutusten osalta, ja selvitys ympäristöstä on tällöin tärkeää tehdä kunkin vaikutustekijästä vähintään niin laajalta alueelta, kuin arvioitu vaikutus ulottuu. Esimerkiksi hankkeesta aiheutuvan liikenteen vaikutukset tarkastellaan niin pitkälle, kuin ne erottuvat selkeästi muun liikennevirran vaikutuksista, ja kasvillisuusvaikutukset niin laajalta alueelta, kuin pölypäästöjen tai vesiolosuhdemuutosten voidaan ajatella vaikuttavan niihin.

Maa- ja kallioperä

Päivi Kauppila (GTK)

Nykytilakuvauksessa kuvataan alueen geologia. Kallioperästä esitetään kallioperäkartta ja kuvataan malmiesiintymän ja kaivosalueen kivilaji-, mineraali- ja kemialliset koostumukset (erityisesti mahdollisten haitta-aineiden pitoisuudet ml. radioaktiiviset aineet). Lisäksi kuvataan pohjaveden virtauksen ja mahdollisten haitta-aineiden kulkeutumisen kannalta keskeiset kallioperän ominaisuudet, esim. ruhje- ja rakovyöhykkeet.

Maaperästä esitetään maaperäkartta ja kuvataan sen yleispiirteet, maalajikoostumus, maaperän rakenne (kerrosjärjestys ja -paksuudet) ja maapeitteiden paksuudet. Maalajeista kuvataan myös niiden vedenjohtavuusominaisuudet. Maaperän ominaisuuksien selvittäminen on tärkeää mm. pohjaveden esiintymisen ja virtausreittien määrittämiseksi (mahdollisten haitta-aineiden kulkeutuminen) sekä kaivannaisjätteiden läjitysalueiden sijoittamispaikan ja tarvittavien pohjarakenteiden suunnittelemiseksi.

Maaperästä kuvataan lisäksi geokemialliset taustapitoisuudet humuksesta, pintamaasta (humuksen alta 0–25 cm:n syvyydestä) ja muuttumattomasta pohjamaasta (C-horisontti n. 50–200 cm:n syvyydellä), turpeista sekä sammalista. Alkuaineiden pitoisuudet määritetään tavallisesti kuningasvesiuutolla ICP-OES/MS-tekniikkaa hyödyntäen (kivennäismaa < 2 mm:n fraktio). Pohjamaa kuvastaa alueen geologiaa ja maaperän luontaisia lähtöpitoisuuksia, ja sammalten, humuksen, turpeen ja pintamaan alkuainepitoisuuksissa heijastuu geologian lisäksi ilmaperäinen ja muu hajakuormitus (pöly- ja kaasupäästöt, lannoitteet jne.). Maaperän geokemiallista tietoa tarvitaan mm. pölypäästöjen kuormituksen lähtötason määrittämiseksi ja tunnistamiseksi sekä maanpoistomassojen ympäristökelpoisuuden ja kaivosalueen valumavesien laadun arvioinnissa. Sekä kallio- että maaperän geokemian kuvausten tulee kattaa hyödynnettävän esiintymän sisältämät arvoaineet ja mahdolliset haitta-aineet (esim. metallit, metalloidit, suolat, ravinteet, radioaktiiviset aineet), ja myös muut suunnitellun toiminnan päästöihin liittyvät haitta-aineet (kemikaaleihin ja räjähteisiin liittyvät päästöt, ilmapäästöt). Maaperän osalta on tärkeää, että havainnot kattavat erityisesti ne alueet, joille suunnitellaan kaivannaisjätteiden läjittämistä (maaperän rakenne ja maalajit) ja joilla tehdään maanpoistoja (geokemia, käyttö maarakentamisessa). Sekä maa- että kallioperästä tulisi myös määrittää säteilyn taustataso.

Aineistoja kallio- ja maaperän ominaisuuksien kuvaamiseen:

• maa- ja kallioperäkartat (GTK 2014a)
• maaperän taustapitoisuustiedot (esim. Koljonen 1992, Salminen 1995, Salminen et al. 2005, Salminen et al. 2007, Jarva et al. 2010, GTK 2014b)
• geofysiikan aineistot (esim. matalalentomittaukset ja aeromagneettiset aineistot; GTK 2014a)
• malmiesiintymän tutkimuksissa tuotetut aineistot (mm. kairaukset, malminetsinnän aikaiset havainnot maaperästä ja maaperän koostumuksesta)
• hankealueelta tehtävät maaperä- ja geofysikaaliset tutkimukset (mm. kairaukset, painovoimamittaukset, maatutkaluotaukset, geokemialliset tutkimukset).

Maaperä- ja geofysikaalisista tutkimuksista saa lisätietoa esim. pohjavesitutkimusoppaasta (Kinnunen 2005) ja geokemian näytteenotosta ja analyysimenetelmistä esim. Euroopan-laajuisen FOREGSin geokemiallisen kartoituksen kenttäoppaasta (Salminen et al. 1998) ja GTK:n taustapitoisuuskartoituraporteista (esim. Tarvainen 2012)

Pohjavesi

Päivi Kauppila (GTK)

Nykytilaselvityksessä kuvataan hankealueen pohjavesistä seuraavat asiat:

• hankkeen sijainti luokiteltuihin pohjavesialueisiin ja niiden suojavyöhykkeisiin nähden
• pohjaveden käyttö alueella
• pohjaveden muodostuminen, esiintyminen, keskeiset kulkeutumisreitit (maaperäkerrokset, kallioperän ruhjeet ja rakovyöhykkeet) ja kulkeutumista rajoittavat tekijät (kalliokynnykset, vettä huonosti johtavat kerrokset)
• pohjaveden pinnan korkeudet, virtaussuunnat ja purkautumiskohdat
• maa- ja kallioperän pohjaveden laatu
• alueella sijaitsevat pohjaveden havaintopisteet ja niiden veden laatu (havaintoputket, lähteet, kaivot, vedenottamot)
• saatavilla olevat antoisuustiedot, tai teoreettinen arvio antoisuudesta, ja veden pinnan korkeusvaihtelut kaivoista ja vedenottamoista.

Veden laadusta on tärkeää kuvata erityisesti ne muuttujat, joiden tasoihin tai pitoisuuksiin kaivostoiminta voi aiheuttaa muutoksia (esim. metallimalmikaivoksilla mm. veden sulfaatti-, metalli- ja metalloidipitoisuudet). Tarpeelliset kemialliset muuttujat määritetään malmin ja kaivannaisjätteiden geokemiallisten ominaisuuksien sekä toiminnassa käytettävien kemikaalien kemiallisen koostumuksen – ja vesipäästöjen laadun arvioinnin – perusteella. Aina ei ole etukäteen tarkkaa käsitystä siitä, mihin kaikkiin muuttujiin kaivostoiminnalla voi olla vaikutusta, joten nykytilaselvityksissä on selkeintä kuvata pohjaveden laatua laajasti (sisältäen esim. pääkationit ja anionit, hivenmetallit, metalloidit, kokonaistyppi, nitriittityppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori ja fosfaattifosfori, pH, EC, alkaliniteetti, happipitoisuus, COD). Jos malmiesiintymä sisältää uraania tai muita radioaktiivisia alkuaineita, on uraanin ja toriumin pitoisuuksien ohella syytä selvittää myös adionuklidien esiintymistä. Vuodenaikaisvaihteluiden kuvaamiseksi on suositeltavaa tarkastella vesien nykytilaa eri vuodenaikoina ja useamman kuin yhden vuoden seurantajaksolta.

Luokiteltujen pohjavesialueiden tietoja on koottu ympäristöhallinnon OIVA-palveluun (Valtion ympäristöhallinnon virastot 2013b), ja pohjavesialueiden paikkatiedot ovat ladattavissa LAPIO-latauspalvelusta (Valtion ympäristöhallinnon virastot 2013a). Pohjavesien laadusta (esim. vedenottamot, lähteet, kaivot) on saatavilla tietoa mm. ympäristöhallinnon OIVA-palvelusta (ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertasta) ja GTK:n aineistoista (esim. Lahermo et al. 1990, Lahermo et al. 2002). Näitä tietokantoja voidaan hyödyntää alustavan katsauksen tekemisessä alueen pohjavesiolosuhteista.

Tietokantojen lisäksi on yleensä hyvä tehdä lisätutkimuksia tarkemman tilanteen selvittämiseksi. Pohjavesiesiintymän laajuudesta, paksuudesta, vettä hyvin johtavista maaperäkerroksista ja veden pinnankorkeuksista saadaan tietoa maaperä- ja geofysikaalisista tutkimuksista, ja maaperätulkinnan pohjalta voidaan tehdä alustava arvio pohjaveden virtaussuunnista (Kinnunen 2005). Varsinaiset virtaussuunnat määritetään kuitenkin eri puolilta aluetta pohjaveden havaintopisteistä tehtävistä pohjaveden korkeushavainnoista. Pinnan korkeuksia ja veden laatua selvitetään kartoittamalla hankkeen lähialueen kaivot ja lähteet. Lisäksi voidaan asentaa uusia pohjaveden havaintoputkia hankealueelle ja sen lähiympäristöön. Pinnan korkeuden ja veden laadun mittaukset on hyvä tehdä alueen kaivoista ja havaintoputkista aina osana perustilaselvitystä ajantasaisen ja yhtenäisen lähtötilanteen kartoittamiseksi. Kalliopohjaveden laatua voidaan tutkia malminetsinnän kairanrei’istä. Kallioperän ruhjeiden ja rakovyöhykkeiden sijaintia selvitetään geofysikaalisilla tutkimuksilla. Käytännön ohjeita pohjavesitutkimuksista on kuvattu esim. pohjavesitutkimusoppaassa (Kinnunen 2005). Pohjavesiselvitysten tarkastuslista löytyy [www.syke.fi/pohjavesitarkistuslista SYKEn verkkosivuilta].

Maaperän pohjaveden laadun ja pinnan korkeuksien havainnoimiseksi pohjaveden havaintoputket asennetaan irtomaahan kalliopinnan yläpuolelle ja siiviläosat sijoitetaan hyvin vettä johtavaan kerrokseen, niin että otetaan huomioon veden pinnan korkeuden vaihtelut. Pohjavesiputket suositellaan asennettavaksi pohjatulpalla, jotta veteen ei sekoitu kiintoainesta näytteenotossa ja putken vesi vaihtuisi siiviläosan kautta eikä putken avoimesta alaosasta. Pohjavesiputkien asennusta ja näytteenottoa putkista on kuvattu tarkemmin mm. pohjavesitutkimusoppaassa (Kinnunen 2005).

Pintavesi

Päivi Kauppila (GTK)

Nykytilaselvityksessä kuvataan hankealueen pintavesistä seuraavat asiat:

• pintavedet sijainteineen (purot, joet, lammet, järvet), virtaussuunnat ja kulkureitit, hydrologiset tiedot (mm. virtaamat ja veden korkeudet vuodenaikaisvaihteluineen, viipymät)
• valuma-alueet osa-alueineen ja vedenjakajineen
• pintavesien laatu hankealueella ja hankealueen ulkopuolella vesien kulkeutumissuunnassa hankkeen vaikutusalueella sekä taustapisteessä (ml. kerrostuneisuus ja sen vuodenaikaisvaihtelut, happiolot)
• vesistöjen laatuluokitukset (ekologinen ja kemiallinen tila) ja (kuormituksen) sietokyky
• vesien käyttö.

Veden laadusta on tärkeää kuvata perustaso mahdollisimman kattavasti mutta vähintäänkin ne muuttujat, joihin kaivostoiminta voi aiheuttaa muutoksia (esim. metallimalmikaivoksilla mm. veden pH, sulfaatti-, metalli- ja metalloidipitoisuudet). Tarpeelliset kemialliset muuttujat määritetään malmin ja kaivannaisjätteiden geokemiallisten ominaisuuksien sekä toiminnassa käytettävien kemikaalien (ml. räjähteiden) kemiallisen koostumuksen ja vesipäästöjen laadun arvioinnin perusteella. Lisäksi on hyvä määrittää tekijöitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi metallien biosaatavuuteen, kuten liuennut orgaaninen hiili ja maa-alkalimetallien pitoisuudet. Aina ei ole etukäteen tarkkaa käsitystä siitä, mihin kaikkiin muuttujiin kaivostoiminnalla voi olla vaikutusta, joten nykytilaselvityksessä on selkeintä kuvata vesien laatua laajasti (sisältäen esim. pääkationit ja anionit, hivenmetallit, metalloidit, kokonaistyppi, nitriittityppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori ja fosfaattifosfori, pH, sähkönjohtavuus, alkaliniteetti, happipitoisuus, COD, kiintoaineen määrä). Jos malmiesiintymä sisältää uraania tai muita radioaktiivisia alkuaineita, on uraanin ja toriumin pitoisuuksien ohella syytä selvittää myös radionuklidien esiintymistä. Vuodenaikaisvaihteluiden kuvaamiseksi on suositeltavaa tarkastella vesien nykytilaa eri vuodenaikoina (laatu ja hydrologia) ja useamman kuin yhden vuoden seurantajaksolta, ja raportoida myös poikkeusolosuhteiden esiintymistiheys (esim. rankkasateiden tai sulamisvesien aiheuttamat valuma- ja virtaamahuiput sekä myös poikkeuksellisen kuivat kaudet).

Vesistöjen hydrologisia havaintoja (mm. veden korkeus, virtaamat, pintaveden lämpötila, järven syvyysalueet ja -käyrät, valuma-alueet) ja vedenlaatutietoja on koottu ympäristöhallinnon OIVA-ympäristö- ja paikkatietopalveluun (Valtion ympäristöhallinnon virastot 2013b) ja vesistöjen laatuluokittelut on esitetty ympäristöhallinnon karttapalvelussa (Valtion ympäristöhallinto 2014). Purovesien laadusta on saatavilla tietoa esimerkiksi GTK:n julkaisuista (esim. Lahermo et al. 1996, Salminen et al. 2005, Tenhola & Tarvainen 2008).

Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmää voi hyödyntää virtaamien ja aineiden kulkeutumisen tarkastelussa. Karttatarkasteluilla saadaan lisäksi tarvittaessa tietoa mm. vesistöjen pintaaloista, syvyyksistä, valuma-alueiden laajuuksista ja jokien pituuksista. Usein kohteen vaikutusalueelta ei ole saatavissa riittävästi olemassa olevaa aineistoa mm. vesien laadusta, jolloin tarvitaan lisätutkimuksia.

Vesistösedimenttien nykytilan selvittäminen

Tommi Kauppila (GTK)

Vesistösedimenttien kemiallisen ja fysikaalisen nykytilan selvityksessä keskitytään kaivoshankkeen arvioituihin vaikutussuuntiin, todennäköisimmin muutoksille altistuviin kohteisiin (mm. jätevesien purkualueet), alueen tärkeimpien vesimuodostumien kerrostumisalueisiin, erityisen herkkiin kohteisiin (suojaiset syvänteet, huonon happitilanteen alueet, muun kuormituksen kohteena olevat alueet) ja ihmisten tai eliöiden altistumisen kannalta oleellisiin kohteisiin. Virtavesissä näytteitä otetaan myös ylävirran suunnasta, samoin kuin suunniteltujen purkukohtien välisiltä alueilta myöhemmän vertailun ja kaivosvesien vaikutusten havaitsemisen helpottamiseksi. Tarvittaessa sedimenttien sijoittumista altaisiin voidaan selvittää sedimenttiin tunkeutuvalla kaikuluotauksella.

Selvityksissä keskitytään erityisesti ekologisen riskin kannalta oleelliseen biologisesti ja kemiallisesti aktiiviseen sedimentin pintakerrokseen (pohjaeliöiden esiintymisvyöhyke, terveysriskin arvioinnin kannalta oleellinen vyöhyke, alusveden kanssa tasapainossa oleva aines). Valituilla kerrostumisalueilla voidaan tarkastella myös sedimentin ominaisuuksien ajallista muuttumista viime vuosikymmeninä siten, että tutkitaan mahdollisimman häiriintymättömästä sedimenttinäytteestä viipaloituja kerrosnäytteitä. Viimeksi mainitun kaltaisesta sedimenttisarjasta voidaan tarkastella alueen sedimenttien luonnontilaa ja sen muutoksia, joita yleensä on tapahtunut ihmistoiminnan ja ilmaston muuttumisen myötä ilman kaivostoimintaakin. Tulosten käyttökelpoisuus paranee, mikäli sedimenttisarjat ajoitetaan esimerkiksi radiometrisillä menetelmillä.

Sedimenttinäytteistä määritetään alkuaineiden kokonaispitoisuudet ja muita ominaisuuksia, kuten vesipitoisuus (kuiva-aineen määrä), tiheys ja eloperäisen aineksen määrä (mikäli ei mitata hiilipitoisuutta). Erityisesti virtavesissä sedimentin laatu vaihtelee huomattavasti uoman eri osissa virtaus- ja kerrostumisolojen mukaan. Koska sedimentin laatu vaikuttaa ratkaisevasti esim. alkuaineiden pitoisuuksiin, se on kuvattava huolellisesti ja pyrittävä mahdollisuuksien mukaan ottamaan keskenään mahdollisimman vertailukelpoisia näytteitä. Näytteenoton yhteydessä on hyvä tehdä kenttämittauksia eri syvyyksiltä suoraan sedimentistä ja sen yläpuolisesta alusvedestä (sähkönjohtavuus, pH, hapetustila (redox-tila), happi). Kriittisistä kohteista voidaan tutkia myös huokosveden ominaisuuksia, jolloin määritysvalikoima on sama kuin pintavedestä tehtävissä selvityksissä. Huokosvesien näytteenotossa ja sedimentin ominaisuuksien kenttämittauksissa on huomioitava, että sedimentin yläosan olot vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Selvitykset dokumentoidaan kaikilta osin huolellisesti (näytteenotto, näytteenottoajankohta ja näytteenottohetkellä vallinneet olot, näytteiden kuvaus, näytekäsittelyt, säilytys, osanäytteistys, uutto- ja määritysmenetelmät, tulosten luotettavuus laadunvarmistuksineen, numeeriset käsittelyt) ja pyritään käyttämään kaikissa vaiheissa standardoituja tai yleisesti käytettyjä menetelmiä tulosten vertailun helpottamiseksi.

Suojelualueet

Anne Raunio (SYKE)

Luonnonsuojelualueita on sekä valtion että yksityisten omistamilla mailla, ja selvityksiin on syytä ottaa mukaan myös luonnonsuojeluohjelmien kohteet, joista on tehty valtioneuvoston päätös mutta joita ei ole vielä perustettu luonnonsuojelualueiksi. Osa luonnonsuojelualueista sisältyy Natura 2000 -verkostoon, joka on perustettu EY:n luonto- ja lintudirektiivien nojalla. Natura 2000 alueisiin kuuluu myös sellaisia osia, jotka eivät ole suojeltuja luonnonsuojelulain nojalla mutta joilla luonto- ja lintudirektiivien mukaiset luonnonarvot on säilytettävä. Myös seutukaavoihin merkityt suojeluvaraukset on tarpeen selvittää.

Ympäristöhallinto ylläpitää paikkatietoaineistoja luonnonsuojelualueiden, luonnonsuojeluohjelma-alueiden ja Natura 2000 -alueiden rajoista. Aineistot ovat saatavissa ympäristö- ja paikkatietopalvelu OIVA:sta, johon on koottu myös muuta ympäristöhallinnon tietojärjestelmiin tallennettua tietoa.

Luonnonsuojelualueiden käyttörajoitukset perustuvat luonnonsuojelulakiin, ja ne vaihtelevat erityyppisillä alueilla. Kunkin alueen perustamispäätöksestä ilmenevät kyseisen alueen yksityiskohtaiset rauhoitusmääräykset. Lisätietoja luonnonsuojelualueista saa alueellisesta ELY-keskuksesta, ja valtion mailla olevien luonnonsuojelualueiden tiedot ovat saatavissa Metsähallituksen luontopalveluista.

Lisätietoja: Luonnonsuojelulaki 20.12.1996 / 1096 Ympäristöhallinto 2014. OIVA - Ympäristö- ja paikkatietopalvelu asiantuntijoille. Ympäristöministeriö 2015. Luonnonsuojelualueet ja muut luontoa turvaavat alueet. Ympäristöministeriö 2015. Suojelualueet. Ympäristöministeriö 2015. Suomen Natura 2000 -alueet.

Luontotyypit

Anne Raunio (SYKE)

Kaivoksen vaikutusalueen luontoarvojen määrittämiseksi ja luontovaikutusten arvioimiseksi on selvitettävä riittävällä tarkkuudella alueen luontotyypit ja eliölajit. Tämä koskee yhtä lailla luonnonsuojelualueita kuin niiden ulkopuolisiakin alueita, joihin kaivostoiminta voi vaikuttaa.

Huomioon otettavat luontotyypit

Luetteloita ja kuvauksia suojelunarvoisista luontotyypeistä on laadittu useita eri tarkoituksia varten. Euroopan yhteisön luontodirektiivin liitteessä I on luettelo yhteisön tärkeinä pitämistä luontotyypeistä, joille EU:n jäsenvaltioiden on turvattava suotuisa suojelutaso. Kansallisessa luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilainsäädännössä on lueteltu tiettyjä luontotyyppejä, jotka on suojeltava tai joiden ominaispiirteitä ei saa muuttaa. Lisäksi Suomessa on laadittu selvitys uhanalaisista luontotyypeistä, ja esimerkiksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO) varten on nimetty arvokkaita metsäisiä elinympäristöjä. Näiden luontotyyppien edustavat esiintymät ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä, jotka kuvaavat suunnitellun kaivosalueen luonnonarvoja. Luontodirektiivin luontotyypit on lakisääteisesti selvitettävä Natura 2000 -alueilta osana Natura-arviointia.

Suomessa esiintyy 69 luontodirektiivin liitteen I luontotyyppiä. Niiden suojelemiseksi on perustettu Natura 2000 -alueita, mutta niiden edustavat esiintymät ovat huomionarvoisia myös Natura 2000 alueiden ulkopuolella. Suomessa esiintyvistä luontodirektiivin luontotyypeistä 22 on osoitettu ensisijaisesti suojeltaviksi (priority natural habitat types) ja ne on osoitettu liitteessä I tähdellä (*). Luontodirektiivin luontotyypit on esitelty ympäristöhallinnon verkkosivuilla (Suomen ympäristökeskus 2015c) ja niiden tunnistamista ja inventointia on ohjeistettu (Airaksinen & Karttunen 2001, Suomen ympäristökeskus & Metsähallitus 2015). Metsähallituksen luontopalvelut on kartoittanut luontodirektiivin luontotyyppejä sekä valtion että yksityisten omistamilla luonnonsuojelualueilla, ja luontotyyppien kuviotiedot tallennetaan ympäristöhallinnon yhteiseen SAKTI-järjestelmään (Suojelualueiden kuviotietojärjestelmä), joka on otettu käyttöön vuonna 2015.

Luonnonsuojelulain 29 §:ssä luetellaan yhdeksän luontotyyppiä, joita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu. Muuttamiskielto tulee voimaan, kun ELY-keskus on päätöksellään määritellyt suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat. ELY-keskus voi myöntää poikkeuksen muuttamiskiellosta, jos kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu tai luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen. Luonnonsuojelulain 29 §:n luontotyypit ovat harvinaisia ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä, joten niiden sellaisetkin esiintymät, joita ei ole vielä rajattu, tulee ottaa luontoselvityksissä huomioon. Luonnonsuojelulain suojeltavat luontotyypit määritellään tarkemmin luonnonsuojeluasetuksessa, ja lisätietoa niiden ominaispiirteistä saa mm. Pääkkösen & Alasen (2000) ja Raunion et al. (2013) julkaisuista sekä ympäristöhallinnon verkkosivuilta.

Metsälain 10 §:ssä luetellaan seitsemän elinympäristöryhmää, joita tulee hoitaa ja käyttää siten, että elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan. Vesilain 2 luvun 11 §:ssä puolestaan on lueteltu neljä pienvesityyppiä, joiden luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmassa 2014–2025 (METSO) on kymmenen arvokasta elinympäristöä, joita turvataan ohjelman tuella eri keinoin.

Luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi on toistaiseksi kattavin selvitys Suomen luontotyypeistä. Arvioinnin loppuraportti (Raunio et al. 2008) sisältää kuvaukset arvioiduista luontotyypeistä. Kaivoshankkeissa on syytä arvioida vaikutuksia myös alueellisesti ja paikallisesti, mikä voi tuoda selvitettäväksi muitakin luontotyyppejä. Useilla luontotyypeillä on maantieteellistä vaihtelua ja arvokkaita alatyyppejä Suomen eri osissa. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa on esitetty valtakunnallisten tulosten lisäksi kunkin luontotyypin tilanne erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomessa.

Luontotyyppiselvitykset

Selvityksissä laaditaan hankkeen vaikutusalueen luontotyyppikartta. Luontotyyppien erottaminen toisistaan perustuu yleensä kasvillisuuteen, maaperän laatuun, geomorfologiaan, alueen vesiolosuhteisiin ym. Luontotyyppikartta laaditaan maastoselvitysten, ilmakuvien ja paikkatietoaineistojen avulla.

Vaikutusalueesta laaditaan ainakin yleispiirteinen luontotyyppi- tai kasvillisuuskartta ja tarkemmin selvitetään edellä mainitut erityisen arvokkaiksi määritellyt luontotyypit sekä niiden edustavuus ottaen huomioon alueelliset erityispiirteet. Luontotyyppien edustavuutta arvioidaan mm. luonnontilaisuuden, luontotyyppiesiintymän laajuuden sekä luontotyypin lajiston perusteella. Valtakunnallista ja alueellista merkitystä arvioidaan ottamalla huomioon luontotyypin laajempi esiintymäverkosto ja ekologiset yhteydet.

Hankealuetta ja sen ympäristöä koskevia luontotietoja on saatavilla monista lähteistä, mutta ei kootusti yhdestä paikasta. Luontotyyppien ja niiden edustavuuden selvittäminen edellyttää aina myös maastotyötä sopivaan vuodenaikaan, jolloin luontotyyppien erottamisen ja esiintymien arvottamisen kannalta tärkeät lajit voidaan tunnistaa.

Lisätietoja: Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001. Natura 2000 -luontotyyppiopas. Ympäristöopas 46. 2. korjattu painos. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 194 s. Liukko, U.-M. & Raunio, A. (toim.) 2008. Luontotyyppien ja lajien seuranta luonto- ja lintudirektiiveissä. Suomen ympäristö 14/2008. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 429 s. Luonnonsuojeluasetus 14.2.1997 / 160. Luonnonsuojelulaki 20.12.1996 / 1096. Metsälaki 12.12.1996 / 1093. Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (EYVL L 206, 22.7.1992). Pääkkönen, P. & Alanen, A. 2000. Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje. Suomen ympäristökeskuksen moniste 188. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 128 s. Raunio, A., Anttila, S., Kokko. A. & Mäkelä, K. 2013. Luontotyyppisuojelun nykytilanne ja kehittämistarpeet – lakisääteiset turvaamiskeinot. Suomen ympäristö 5/2013. 276 s. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 264 s. + 572 s. Suomen ympäristökeskus 2015a. Luonnonsuojelulain luontotyypit. Suomen ympäristökeskus 2015b. Luontodirektiivin luontotyypit. Suomen ympäristökeskus 2015c. Luontotyyppien esittelyt: luontodirektiivin luontotyypit. Söderman, T. Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi -kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa, Ympäristöopas 109, Suomen ympäristökeskus 2003. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015. Luontoselvitysten laatiminen. Vesilaki 27.5.2011 / 587. Ympäristöministeriö 2008. METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. Suomen ympäristö 26/2008. Ympäristöministeriö, Helsinki. 59 s. + liitteet. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö 2009. METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet.

Eläin- ja kasvilajit

Eija Kemppainen (SYKE) ja Ulla-Maija Liukko (SYKE)

Kaivoksen vaikutusalueen luontoarvojen määrittämiseksi ja luontovaikutusten arvioimiseksi on selvitettävä suojelualueiden ja luontotyyppien esiintymisen lisäksi myös eliölajien esiintymistä. Suomessa elää kymmeniä tuhansia eliölajeja, joista arvioinneissa tulee erityisesti keskittyä kansainvälisesti ja kansallisesti tärkeisiin sekä uhanalaisiin lajeihin. Tämä koskee yhtä lailla luonnonsuojelualueita kuin niiden ulkopuolisiakin alueita, joihin kaivostoiminta voi vaikuttaa.

Huomioon otettavat lajit

Kaivoshankkeissa on erityisen tärkeää ottaa huomioon EY:n luonto- ja lintudirektiivien lajit sekä kansallisesti uhanalaisiksi arvioidut lajit. Näiden lajien turvaamistarpeet on otettu huomioon myös kansallisessa lainsäädännössä.

Luontodirektiivillä suojellaan EY:n tärkeinä pitämiä eliölajeja ja niiden elinympäristöjä. Tavoitteena on lajien suotuisa suojelutaso. Lajit luetellaan direktiivin liitteissä II, IV ja V. Kaikkiaan niissä on 139 Suomessa esiintyvää lajia, alalajia tai lajiryhmää.

Luontodirektiivin liitteen II lajien ja niiden elinympäristöjen turvaamiseksi on perustettu Natura 2000 -alueita. Liitteeseen kuuluu 85 sellaista Suomessa esiintyvää lajia, joille alueita on pitänyt perustaa. Kyseiset lajit on sovittu komission kanssa erikseen ja ne on lueteltu jäsenmaittain aluekohtaisissa referenssiluetteloissa (European Commission 2015a, b ja c). Osa liitteen lajeista on määritelty ensisijaisesti suojeltaviksi (priority species) ja ne on merkitty direktiivin liitteeseen II tähdellä (*). Suomessa niitä esiintyy yksitoista.

Luontodirektiivin liitteen IV lajit edellyttävät tiukkaa suojelua. Liitteeseen kuuluu 80 Suomessa esiintyvää lajia, joista Suomi on saanut poikkeaman euroopanmajavalle sekä poronhoitoalueella udelle. Suomessa vakiintuneina esiintyvät lajit ovat luonnonsuojelu- tai metsästysasetuksella rauhoitettuja. Liitteessä IVa mainittuja eläinlajeja koskee lisäksi artiklan 12 mukainen suojelujärjestelmä. Luonnonsuojelulain 49 §:n mukaan näiden lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Näitä paikkoja ei tarvitse rajata erikseen viranomaispäätöksellä, vaan kielto koskee kaikkia olemassa olevia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Liitteen IVa eläinlajit on lueteltu luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 5. Alueellinen ELY-keskus tai Suomen riistakeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa liitteen IV lajien kielloista luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla.

Liitteeseen V kuuluvat yhteisön tärkeinä pitämät eläin- ja kasvilajit tai lajiryhmät, joiden ottaminen luonnosta ja hyväksikäyttö voivat vaatia hyödyntämisen sääntelyä. Liitteeseen kuuluu 22 Suomessa esiintyvää lajia tai lajiryhmää.

Lintudirektiivi koskee kaikkien luonnonvaraisten lintulajien suojelua. Direktiivin liitteen I lajien sekä kansallisesti valittujen, säännöllisesti Suomessa esiintyvien muuttolintujen elinympäristöjen suojelemiseksi on perustettu Natura 2000 -alueita. Jäsenvaltioiden tulee suojella niiden muuttoreittien varrella sijaitsevat pesimä-, sulkasato- ja talvehtimisalueet sekä levähdyspaikat. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota kosteikkolajien suojeluun. Liitteen I lajeja ja niitä vastaavia muuttolintuja on Suomessa yhteensä 120 lajia.

Uhanalaisuuden arviointi on tehty Suomen eliölajeille neljä kertaa, viimeksi vuonna 2010 (Rassi et al. 2010). Kahdella viimeksi tehdyllä kerralla on käytetty Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) kansainvälisiä arviointiperusteita ja luokitusta lajien häviämisen todennäköisyydestä. Jatkossa uhanalaisuutta arvioidaan kansallisesti 10 vuoden välein, lintu- ja nisäkäslajeja mahdollisesti viiden vuoden välein. Uhanalaisia ovat Punaisen kirjan lajeista IUCN:n luokituksen mukaan äärimmäisen uhanalaiset (CR, critically endangered), erittäin uhanalaiset (EN, endangered) ja vaarantuneet (VU, vulnerable).

Luonnonsuojelulain (46 §) mukaan asetuksella voidaan säätää uhanalaiseksi sellainen luonnonvarainen eliölaji, jonka luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Asetuksen uhanalaisten lajien luettelot (liite 4) päivitetään uhanalaisuuden arvioinnin tulosten perusteella. Vuonna 2013 päivitetyssä asetuksessa on kaikkiaan 1 410 uhanalaista Manner-Suomen lajia (LsA 471/2013).

Luonnonsuojelulain (47 §) mukaan ilmeisessä häviämisvaarassa oleva uhanalainen laji voidaan määrätä erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Tällaiset lajit on merkitty tähdellä luonnonsuojeluasetuksen liitteen 4 uhanalaisten lajien luetteloon. Asetuksessa on kaikkiaan 608 erityisesti suojeltavaa lajia. Luonnonsuojelulain 47 §:n mukaan erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Kielto tulee voimaan silloin, kun ELY-keskus on päätöksellään määritellyt erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Ympäristöministeriö laatii tarvittaessa erityisesti suojeltaville lajeille suojeluohjelman. Siinä esitellään lajin tunnetut esiintymät ja niiden kehityssuunta sekä annetaan suosituksia lajin ja sen esiintymien säilyttämiseksi. Suojeluohjelmia on tehty tähän mennessä noin sadalle lajille.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi on tärkeää arvioida hankkeiden vaikutuksia myös alueellisesti ja paikallisesti. Tällöin huomioon otettavia lajeja ovat valtakunnallisesti silmälläpidettävät (NT, near threatened) ja alueellisesti uhanalaiset lajit (RT, regionally threatened) sekä niiden elinympäristöt. Silmälläpidettävien lajien luettelot ovat Punaisessa kirjassa, ja alueellisesti uhanalaisten lajien luettelot ovat saatavilla ympäristöhallinnon verkkosivuilla.

Lajistoselvitykset

Kaivoshankkeen vaikutusalueella on selvitettävä etenkin luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajien ja lintudirektiivin liitteen I lajien ja niitä vastaavien muuttolintujen sekä luonnonsuojeluasetuksen uhanalaisten sekä erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikat. Huomiota on kiinnitettävä myös alueellisesti uhanalaisiksi luokiteltuihin lajeihin sekä muutto- tai sulkasatoaikana parviksi kerääntyviin lintulajeihin.

Eri eliöryhmien selvitystarve vaihtelee hankealueen elinympäristöjen mukaan. Eläimistöstä selvitetään useimmiten linnustoa ja erillisselvityksiä voidaan tehdä esimerkiksi luontodirektiivin liitteen IV lajeista tai joistakin hyönteisryhmistä. Vesistöissä kalastovaikutukset ja joillain alueilla esimerkiksi simpukkaesiintymät on otettava huomioon. Kasveista selvitetään yleisimmin putkilokasvit. Vanhojen metsien kohteissa on tärkeää selvittää sammalten, jäkälien ja sienten esiintymistä ja soilla ainakin sammallajistoa luontodirektiivin sammalten esiintymien selvittämiseksi tai suotyypin määrittämistä varten. Selvitykset on tehtävä kunkin eliöryhmän kannalta oikeaan vuodenaikaan.

Kaivoshankkeen vaikutusarvioinnin pohjaksi tarvitaan tietoa lajien esiintymisen laajuudesta, runsaudesta ja elinvoimaisuudesta kyseisellä alueella. Linnuilla on tärkeää selvittää pesivien lintujen lajikohtaiset parimäärät. Lajien elinvoimaisuuden arvioimiseksi lasketaan tai arvioidaan populaatiokoot. Lisäksi arvioidaan lajeille soveltuvien elinympäristöjen määrää ja laatua sekä saatavuutta alueella. Populaatioiden yhteyksien arvioiminen on tärkeää etenkin metapopulaatiolajeilla, jotka vaihtavat lisääntymispaikkaa esimerkiksi ravintotilanteen mukaan.

Lajien esiintymätietoja on koottuna moniin rekistereihin, joista niitä voi pyytää lajistoselvitysten yhteydessä. Tiedot ovat ajalliselta, alueelliselta ja lajikohtaiselta kattavuudeltaan kirjavia ja tarvitsevat lähes aina tuekseen hankkeen vaikutusarvioinnin yhteydessä tehtyjä maastoselvityksiä.

Tiedot uhanalaisten ja luontodirektiivin lajien tunnetuista esiintymistä ovat pääosin ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän Eliölajit-osiossa, josta ne ovat saatavissa maankäytön suunnittelun ja erilaisten hankkeiden tarpeisiin. Lajien paikkatiedot pyydetään ao. ELY-keskuksesta tai Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE). Järjestelmässä ei kuitenkaan ole maa- ja metsätaloushallinnon vastuulla olevien riista- ja kalalajien tietoja eikä juurikaan lintutietoja.

Riista- ja kalalajeja koskevia tietoja hallinnoivat Suomen Riistakeskus ja Luonnonvarakeskus (Luke). Lintutietoja on usealla toimijalla. Suojelualueita koskevia tietoja on Metsähallituksen luontopalveluilla sekä ELY-keskuksissa. Suojelualueiden ulkopuolelta tietoja löytyy BirdLife Suomen Tiira-järjestelmästä sekä lintuatlas- ja seurantatietoa Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (Luomus). Tiirassa olevat tiedot ovat paikallisten jäsenyhdistysten omaisuutta, ja niiden käyttöoikeudesta muuhun kuin yksityiskäyttöön on neuvoteltava ko. yhdistyksen kanssa. Luonnontieteellisessä keskusmuseossa ja maakunnallisissa museoissa sekä Metsähallituksella on myös muiden eliöryhmien tietoja. Luonnontieteellisessä keskusmuseossa on vuonna 2015 aloitettu lajitietokeskuksen kehittäminen, joka tulee muutaman vuoden sisällä muuttamaan lajeihin liittyvän tiedon jakelua ja saantia eri toimijoilta.

Lisätietoja: BirdLife Suomi 2015. Tiira-lintutietopalvelu. European Commision 2015a. Reference lists (Related to Habitats Directive). Marine Baltic Region. Reference List May 2015. European Topic Centre on Biological Diversity, Eionet European Commision 2015b. [Reference lists (Related to Habitats Directive). Terrestrial Alpine Region. Reference List, May 2015]. European Topic Centre on Biological Diversity, Eionet European Commision 2015c. Reference lists (Related to Habitats Directive). Terrestrial Boreal Region. Reference List May 2015. European Topic Centre on Biological Diversity, Eionet Liukko, U.-M. & Raunio, A. (toim.) 2008. Luontotyyppien ja lajien seuranta luonto- ja lintudirektiiveissä. Suomen ympäristö 14/2008. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 429 s. LUOMUS – Luonnontieteellinen keskusmuseo 2015. Kokoelmat ja aineistot. Luonnonsuojeluasetus 14.2.1997 / 160. Luonnonsuojeluasetuksen muutos 19.6.2013/ 471. Luonnonsuojelulaki 20.12.1996 / 1096. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus 2010 – Punainen kirja. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s. Rassi, P., Alanen, A. Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajienuhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Suomen ympäristökeskus 2015. Lajien esittelyt: Luontodirektiivin lajit. Suomen ympäristökeskus 2014. Metsälajien esittelyt. Söderman, T. Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi -kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa, Ympäristöopas 109, Suomen ympäristökeskus 2003. Ympäristöministeriö 2015. Luonto- ja lintudirektiivien lajit. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus 2015. Uhanalaiset lajit.

Ilmanlaatu

Hannu Komulainen (THL)

Ennen kaivostoiminnan käynnistämistä on hyvä olla käsitys ja kuvaus kaivospaikan ja sen lähiympäristön ilmanlaadusta. Epäpuhtauksista ulkoilman laadun tärkeimpiä muuttujia ovat sen hiukkaspitoisuus ja kaasumaisten epäpuhtauksien pitoisuudet. Ilman laatuun liittyvä terveysriskinarvio perustuu ilmassa todettujen, hengitettävien epäpuhtauksien pitoisuuksiin.

Ilmatieteen laitos seuraa reaaliaikaisesti ulkoilman laadun perusparametreja mittauspisteverkkonsa välityksellä (mm. hengitettävät hiukkaset, typen oksidit, typpidioksidi, typpimonoksidi). Seurantatuloksia voidaan käyttää, mikäli lähimmät mittauspisteet sijaitsevat riittävän lähellä kaivosta ja kuvastavat kaivosympäristön ilmanlaadun lähtötilannetta mitatuista muuttujista.

Kaivoskohteesta saattaa syntyä myös ilmapäästöjä, joita aikaisemmat mittaukset eivät kuvaa ja joita joudutaan kaivokselta seuraamaan. Niiden lähtötasoista olisi suotavaa olla tieto ennen kaivostoiminnan aloittamista, jotta voidaan arvioida kaivoksen osuutta ilman laadun muutokseen ja siihen liittyvää terveys- ja ympäristövaikutusten riskiä. Tiedon tulisi olla sellaisessa muodossa, jota voidaan käyttää vertailutietona myöhemmin. Hiukkasista olisi suotavaa tietää myös niiden kemiallinen koostumus, koska kaivoksen tuottama mineraalihiukkaspäästö vaikuttaa kemialliseen koostumukseen.

Kaivostoiminnan aikana hiukkasmuotoisten päästöjen leviämistä kaivosympäristöön kartoitetaan myös hiukkaslaskeumana. Hiukkaslaskeuma sisältää ison partikkelikoon hiukkasia, sekä epäorgaanista että orgaanista ainesta. Laskeuman kemiallisen analyysin perusteella voidaan pyrkiä päättelemään, mikä osa siitä on peräisin kaivokselta. Laskeumamittaus kuvastaa kaivoksen vaikutusalueen laajuutta ympäristössään ja maaperän kuormittumista hiukkasmaisella päästöllä (maaperän pilaantuminen). Pölyn laskeumamittaustietoa ei perustilaselvitysvaiheessa ole tarpeen hankkia, ellei ole tarvetta selvittää muista mahdollisista lähteistä tulevaa päästöä taustatiedoksi.

Ulkoilman laadun selvittäminen mittauksin on rutiinitoimintaa. Samat menetelmät soveltuvat kaivosympäristöön kuin asian selvittämiseen yleensä. Esimerkiksi Ilmatieteen laitos on julkaissut ilmanlaadun mittausohjeen (Kartastenpää et al. 2004).

Alueiden käyttö

Jorma Jantunen (SYKE)

Selvityksessä ympäristöstä esitetään olemassa oleva infrastruktuuri, asutusrakenne ja elinkeinotoiminta sekä sen sijainti. Virkistyskäytöstä saadaan tietoja tarkastelemalla loma-asutusta, ulkoilureittejä, virkistysaluevarauksia ja -palveluja sekä keräämällä tietoa paikallisilta asukkailta. Selvityksessä tulee olla lisäksi alueen kaavoitustilanne ja muut maankäyttöön liittyvät suunnitelmat ja varaukset, kuten erilaiset suojelukohteet. Yhdyskuntarakennetta, maankäyttösuunnitelmia ja varauksia tulee tarkastella myös suunnittelualueen ulkopuolelta sillä alueella, johon hankkeen ympäristövaikutukset voivat ulottua. Maanomistusta tarkastellaan siinä laajuudessa, kuin se vaikuttaa hankkeen suunnitteluun.

Maisema

Jorma Jantunen (SYKE)

Useissa eri laeissa on säädöksiä maisema- ja kulttuuriarvojen selvittämisestä ja säilyttämisestä. Merkittävimpiä ovat tällöin maankäyttö- ja rakennuslaki sekä luonnonsuojelulaki. Selvityksessä ympäristöstä tuodaan esiin, onko alue maisemallisesti ja topografialtaan tai geomorfologialtaan erityinen. Tällöin on syytä ottaa huomioon niin maakunta- kuin yleiskaavatkin sekä se, kuuluuko kohde luonnonsuojelulain (LsL 32 §) suojelemiin alueisiin tai muihin arvokkaisiin maisema-alueisiin tai -kohteisiin tai kallioalueisiin. Maiseman keskeiset piirteet sekä hankkeen näkyvyys kauko- ja lähimaisemassa ovat tällöin keskeisiä. Maisematekijöitä on luontevaa havainnollistaa kartta-, ilmakuva- ja havainnekuvin käyttäen hyväksi nykyaikaisia mallinnusmenetelmiä. Maisemien merkitystä voidaan kysyä myös asukkailta karttapohjaisin kyselytyökaluin.

Kulttuuriperintö

Jorma Jantunen (SYKE)

Kulttuuriympäristöön liittyvät vaikutukset nivoutuvat kiinteästi yhteen muiden vaikutusten kanssa. Tarkastelulle antavat pohjan tiedot kulttuurimaisemasta, rakennetusta kulttuuriympäristöstä, muinaisjäännöksistä ja perinnebiotoopeista. Nämä esitetään selvityksessä ympäristöstä. Näistä saa tietoa museovirastosta sekä maakunta- ja paikallismuseoista. Muinaismuistot ovat suoraan muinaismuistolain nojalla rauhoitettuja, ja niihin kuluvat myös muinaistiet. Nämä voivat vaatia olemassa olevan tiedon täydentämistä inventoinnein, joiden ajoitus on syytä ottaa huomioon YVA-menettelyn ohjelmoinnissa – talvella ei inventointeja voi yleensä tehdä.

Lisätietoja: Kulttuuriympäristö vaikutusten arvioinnissa, Suomen ympäristö 14/2013. Ympäristöministeriö. Kulttuuriympäristö ympäristövaikutusten arvioinnissa – opas pohjoismaiseen käytäntöön. Nord 2002:5, Nordisk Ministerråd. ISBN 92-893-0765-X http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Maisemat

Aluetalous

Hannu Törmä (Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti)

Kohdealueen taloudellinen tilanne on hyvä kuvata niiltä vuosilta, jotka edeltävät kaivosinvestoinnin alkamista. Näin saadaan vertailupohja aluetalouden tilanteesta, ennen kuin kaivos alkaa vaikuttaa kohdealueen työvoiman tarpeeseen, väestörakenteeseen, yhdyskunta-, palvelu- ja elinkeinorakenteeseen, asumiseen ja liikkumiseen sekä kunnallistalouteen. Tarkastelu on hyvä suorittaa sopivalla aluetasolla. Tilastokeskuksella on virallisia aikasarjoja näistä muuttujista kunta-, seutukunta- ja maakuntatasolta.

Työvoima

Työvoiman tietoina on hyvä esittää muun muassa

• väestön pääasiallinen toiminta
• työttömyysaste
• työllisyyden yleinen ja toimialoittainen kehitys.

Tilastokeskuksen väestötilastoinnin työssäkäyntiosasta saa tiedot väestön pääasiallisesta toiminnasta sukupuolittain ja ikäluokittain usealla aluekäsitteellä. Tärkeimmät tiedot koskevat työvoiman määrää, joka on työllisten ja työttömien summa. Työttömyysaste voidaan laskea työttömien prosenttiosuutena työvoimasta. Tilastossa on tieto myös työvoiman ulkopuolella olevien määrästä (0–14-vuotiaat, opiskelijat, koululaiset, varusmiehet, siviilipalvelumiehet, eläkeläiset ja muut). Työssäkäynti-osassa on monta otsikkoa, ja siitä saa tiedot muun muassa väestön sosioekonomisesta asemasta ja ammattiasemasta.

Tilastokeskuksen aluetilinpidosta saa työllisyystiedot suuralueittain, maakunnittain ja seutukunnittain jaettuna yrittäjiin ja palkansaajiin. Työllisyystiedot on esitetty myös toimialoittain. Suuralueen ja maakunnan tasolla on tieto 30 toimialalta ja seutukunnista 19 toimialalta. Vastaavasti on saatavilla myös tiedot palkansaajakorvauksista. Aluetilinpidossa on tiedot myös alueellisesta BKT:sta ja investoinneista (kiinteän pääoman bruttomuodostus) suuralueittain, maakunnittain ja seutukunnittain.

Väestörakenne

Nykyisen väestörakenteen kuvauksessa on hyvä selvittää muun muassa

• väestön määrän kehitys
• väestön osatekijöiden kehitys
• väestöennuste.

Kaivoksen sijainti- ja lähikuntien väestön kehitys on tarkastelussa tärkeintä. Sen lisäksi on hyvä selvittää kaivoksen työssäkäyntialueen vastaava kehitys, jona voidaan pitää seutukuntaa ja maakuntaa. Tilastokeskus seuraa väestökehitystä alueittain sekä väestön määrän että sen osatekijöiden suhteen. Väestörakenne-tilastossa on tiedot keskiväkiluvusta pitkältä aikaväliltä usean aluejaon mukaan. Nämä tiedot ovat saatavissa sukupuolittain ja ikäluokittain. Väestörakenne-tilastossa on useita muitakin otsikkoja, muun muassa väestöntiheys alueittain.

Väestön ennakkotilastosta saa tiedon tuoreimmasta ennakkoväkiluvusta monilla aluekäsitteillä. Samasta tilastosta saa tiedot vuosineljänneksittäin mm. väestön osatekijöiden kehityksestä, joita ovat syntyneiden enemmyys (elävänä syntyneet miinus kuolleet), kuntien välinen nettomuutto (tulomuutto miinus lähtömuutto) ja nettomaahanmuutto (maahanmuutto miinus maastamuutto). Ennakkoväkiluku on näiden osatekijöiden summa. Tilastosta saa myös väestön ennakollisen ikärakenteen sukupuolittain ja vuosineljänneksittäin.

Tilastokeskuksen väestöennuste-tilastosta on saatavissa demografinen trendiarvio väestön kehityksestä ikäluokittain ja sukupuolittain monilla aluekäsitteillä vuoteen 2040 ja 2060 saakka.

Yhdyskunta-, palvelu- ja elinkeinorakenne Yhdyskunta-, palvelu- ja elinkeinorakenteesta on hyvä tarkastella

• julkisten ja yksityisten palveluiden saatavuutta
• toimialoittaisen tuotannon määrää
• julkisten ja yksityisten investointien kehitystä.

Kaivokset sijaitsevat usein pienillä ja syrjäisillä paikkakunnilla, joissa julkisen sektorin rooli työllistäjänä ja palvelujen tarjoajana on merkittävä. Kaivoksen tulo paikkakunnalle muuttaa tilannetta. Väestön määrä ja tulotaso kasvavat, jolloin syntyy enemmän tilaa myös yksityisille palveluille. Tämän takia kannattaa tarkastella ainakin yksityisen sektorin ja julkisyhteisöjen koulutus- ja terveyspalveluiden suhdetta. Nämä tiedot ovat saatavilla tätä kirjoitettaessa Tilastokeskuksen aluetilinpidosta. Sopiva vertailumuuttuja on arvonlisäys (tuotos miinus välituotekäyttö).

Arvonlisällä voidaan kuvata myös koko elinkenorakennetta. Aluetilinpidossa on tiedot suuralue- ja maakuntatasolla 30 toimialalta ja seutukunnissa 19 toimialalta. Kaikissa tapauksissa saadaan arvonlisän jakautuminen toimialajakoa käyttäen julkisen ja yksityisen sektorin välille.

Kaivos muuttaa sijaintikunnan ja työssäkäyntialueen investointien rakennetta. Aluetilinpidosta löytyy tätä kirjoitettaessa investointitiedot (kiinteän pääoman bruttomuodostus) maakunnittain asuinrakennuksista, muista rakennuksista ja rakennelmista, koneista ja kuljetusvälineistä sekä muista investoinneista. Tiedot saa maa-, metsä- ja kalataloudesta, jalostuksesta ja palveluista sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta.

Asuminen ja liikkuminen

Asumisen ja liikkumisen nykytilanteen kuvauksessa voi lähteä liikkeelle seuraavista seikoista:

• kaivoksen kohdealueen asuntokanta, laatu ja sijainti
• kaavoitustilanne
• uudisrakentaminen
• kaivoksen kohdealueen nykyiset ja suunnitteilla olevat logistiset ratkaisut
• kuljetettavat raaka-aineet ja tuotteet
• kuntakeskuksen läpi kuljetettavien raaka-aineiden ja tuotteiden osuudet.

Kunnallistalous

Kunnallistalouden nykytilan kuvauksessa on hyvä tuoda esiin kohdealueen, esim. kunnan tai seutukunnan tulot ja menot vuosilta ennen kaivoksen tuloa. On hyvä tarkastella seuraavia seikkoja:

• kunnallisveroaste, myös efektiivisenä
• kunnallisveron kertymä
• kiinteistöveroasteet
• kiinteistöveron kertymät
• yhteisöjen tuloveron palautuksen kertymät
• valtionosuuksien määrät
• menot kululajeittain
• investoinnit tyypeittäin.

Elinolot

Tapani Kauppinen (THL)

Sosiaaliset vaikutukset

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on tärkeää tietää, miten vaikutukset kohdistuvat eri ihmisryhmiin. Nykytilan tietoja kerättäessä olisi hyvä, että tieto olisi vaikutusalueen

• väestön määrästä ja elinoloista sukupuolittain, ikäryhmittäin, sosioekonomisen aseman ja kulttuuritaustan mukaan jaoteltuna
• arvoista, peloista
• kokemuksista, esim. kentällä työskentelevien käsityksistä ongelmasta ja ratkaisuista.

Nykytilan analyysissä on hyvä pohtia, kuinka tilanne poikkeaa seudun, kunnan tai maan keskiarvosta. Lähtötietojen lähteet ja arvio tietojen luotettavuudesta ja puutteista on hyvä kirjata näkyviin. Arvioinnin alussa on olennaista löytää alueen tai yhteisön ominaispiirteet ja mahdolliset paikalliset erityispiirteet, jotka vaikuttavat vaikutusten tunnistamiseen, arvottamiseen ja arviointiin. Monien sosiaalisten vaikutusten lähtötilannetta on jälkikäteen vaikea mallintaa ja kuvata, ja siksi lähtötilanteen kuvaus on tärkeä muutoksen kuvaamiseksi ja vaikutuksen arvioimiseksi sekä myöhemmin seurannan onnistumiseksi.

Lyhyt tiedonkeruuprosessi

Eräs tapa suorittaa tiedonkeruu on edetä kolmivaiheisesti. Kattava ja nopea tapa kerätä tietoa suppeammassa suunnittelussa silloin, kun arvioitavaa yhteisöä ja sen arvoja ei tunneta ennalta, on seuraava:

1. Tutustu dokumenttien avulla alueen väestötietoihin ja ympäristön ja kulttuurin erityispiirteisiin. Onko alueella esimerkiksi tavallista enemmän tiettyjä väestöryhmiä tai ihmisillä erityisiä arvoja? Tiedonkeruun menetelminä ovat esim. avaininformantit, aikaisempi suunnitteluaineisto, tilastot ja paikallislehdet. Kokoa aineiston avulla alustava lista puuttuvista tiedoista sekä eri ihmisryhmistä ja hankkeen mahdollisista vaikutuksista heihin.
2. Toteuta teemahaastattelukierros, jonka avulla kokoat tietoa siitä, millaisia ihmisiä alueella on ja mitä he ajattelevat hankkeesta. Teemahaastattelulla saadaan lomakehaastattelua syvällisemmin esiin ihmisten pelot, mielipiteet ja näkemykset sekä perustelut näille näkemyksille. Haastattele niin monta eri ryhmien edustajaa, ettei uusia keskustelunaiheita enää tule esiin.
3. Toteuta tarvittaessa laajempi Internet-kysely, lomakekysely tai puhelinhaastattelu, jonka avulla saat käsityksen erilaisten näkemysten kannattajien määrästä ja heidän ominaisuuksistaan. Laajemmissa hankkeissa asiantuntijapaneelit voivat täydentää kyselyjä ja haastatteluja.

Tiedonkeruu muuttuu vuorovaikutusprosessiksi, kun se liitetään asukastapaamisiin, avointen ovien iltaan, tiedotuspisteen ylläpitoon tai Internet-tiedotukseen. Jo tiedonkeruuvaiheessa vuorovaikutukseen kannattaa kiinnittää huomiota negatiivisten sosiaalisten vaikutusten minimoimiseksi.

Lisätietoja: Sotkanet.fi Väestötieto, Väestön hyvinvointi ja terveys, Sosiaali- ja terveys palvelut. Tieto sukupuolittain, kunnittain ja alueittain. Hyvinvointi-kompassi Väestörakenteen avainindikaattorit, Väestön hyvinvoinnin ja terveyden avainindikaattorit, Sosiaali- ja terveyspalveluiden avainindikaattorit. Tieto sukupuolittain, kunnittain ja alueittain. Terveytemme Väestön hyvinvointi ja terveys, Väestöryhmien väliset terveyserot, Väestötutkimusten raportteja. Tieto väestöryhmittäin, kunnittain ja alueittain.

Katso myös

Tämä sivu on tiedonmuru. Tämä sivu poikkeaa muusta Opasnetin sisällöstä sen suhteen ettei se ole vapaasti muokattavissa. Käyttäessäsi sivun sisältämää tietoa muualla ole hyvä ja viittaa tähän sivuun näin: Kauppila T, Kauppila PM, Räisänen ML, Makkonen H, Jantunen J, Komulainen H, Törmä H, Kauppinen T, Leppänen MT, Tornivaara A, Pasanen A, Kemppainen E, Liukko U-M, Raunio A, Marttunen M, Mustajoki J, Huttula T, Kauppi S, Ekholm P, Tran-Nguyen E, Vormisto J, Karjalainen N, Tuomela P, Hietala J: Hyviä käytäntöjä kaivohankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Opasnet 2015. Viite: Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 222, 2015. [[1] Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden YVAssa TR222] Viitattu 26.04.2025.

[show] Tämä sivu on tiedonmuru. Sivutunniste: Op_fi5471
Moderaattori:Heta (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi5471}} Tämän Opasnet-sivun julkaisutiedot Kauppila T, Kauppila PM, Räisänen ML, Makkonen H, Jantunen J, Komulainen H, Törmä H, Kauppinen T, Leppänen MT, Tornivaara A, Pasanen A, Kemppainen E, Liukko U-M, Raunio A, Marttunen M, Mustajoki J, Huttula T, Kauppi S, Ekholm P, Tran-Nguyen E, Vormisto J, Karjalainen N, Tuomela P, Hietala J: Hyviä käytäntöjä kaivohankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. Opasnet 2015. Viite: Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 222, 2015. [[2] Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden YVAssa TR222] Viitattu 26.04.2025.