YVA

Opasnet Suomista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun




Tälle sivulle kootaan tietoa, näkemyksiä ja kannanottoja ympäristövaikutusten arvionnista (YVA), sitä määrittävistä laeista ja asetuksista (YVA-laki/YVAL, YVA-asetus), sekä myöskin Suomen lainsäädäntöä määrittävästä Eurooppalaisesta YVA-direktiivistä (EIA Directive). Lisäksi aiheeseen liittvät läheisesti myös mm. ns. SOVA-laki, SOVA-asetus ja Maankäyttö ja rakennuslaki (MRL). Sivun tarkoituksena on jäsentää aiheeseen liittyvää keskustelua, jota ovat viime aikoina nostaneet esille mm. kysely EU:n YVA-direktiivin kehittämiseen liittyen, Suomessa tehty YVAL:n toimivuusarviointi ja suomalaisen YVA:n tehokkuutta tutkineen EFEIA-projektin tulokset. Tavoitteena on synnyttää YM:n koordinoiman YVAL-toimivuusarvioinnin tuloksia täydentävä ja/tai täsmentävä arviointi YVA:sta ja YVAL:sta sekä niiden toimivuudesta. Kaikki näkökulmat ja kontribuutiot keneltä tahansa ovat tervetulleita tälle sivulle.

Näkökulmia YVAan ja muuta ajankohtaista aiheeseen liittyvää

YVAa tarkastelleen EFEIA-projektin tuloksia ovat vetäneet yhteen esim. Pölönen et al. 2011 [1].

Ympäristöministeriö (YM) on toteuttanut YVA-lainsäädännön toimivuusarvioinnin ja arviointiraportti löytyy ymparisto.fi sivuilta. (Suora linkki itse raporttiin). YM järjesti 4.11.2010 keskustelutilaisuuden toimivuusarvioinnin tulosten esittelyä ja kommentontia varten. Lausuntoja toimivuusarvioinnista pyydettiin useilta YVA:iin eri tavoin liittyviltä toimijoilta.

YVAL:n ja EU:n YVA-direktiivin taustalla olevaa EIA käsitettä ja sen mukaista näkemystä ympäristövaikutuksen arviointiin ja sen suhdetta mm. kestävään kehitykseen ovat käsitelleet mm. Pope et al. 2004 [2].

THL:n VETO-osaston HYVE-yksikön ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi liittyy myös YVAan: IVA-käsikirja netissä. IVA on mukana myös Tapani Kauppisen (THL) väitöskirjassa, joka tarkastelee ennakkoarviointia kunnallisessa päätöksenteossa.

EU järjesti avoimen kyselyn EU:n YVA-direktiivin kehittämistarpeiden tunnistamiseksi: tiedote kyselystä (päättynyt 24.9.2010).

Ainakin THL:n ja STM:n edustajat ovat usemmassakin yhteydessä, mm. YVAL toimivuusarvioinnin keskustelutilaisuudessa syksyllä 2009, nostaneet esiin terveysvaikutusten arviointien puutteellisuutta YVA:ssa. YVA-laki ja -asetus edellyttävät mm. ihmisten terveyteen kohdistuvien vaikutusten arviointia, mutta em. säädöksissä ei täsmennetä, millaisilla periaatteilla ja menetelmillä terveysvaikutuksia tulisi arvioida.

op_en:BEPRARIBEAN-projektissa tarkasteltiin erilaisia näkemyksiä hyöty-riskianalyysiin. Ympäristöterveyttä käsittelevässä osiossa tarkastellaan myös suomalaista YVA:a yhtenä näkökulmana: op_en:State of the art in benefit–risk analysis: Environmental health

Osallistumisen merkityksellisyyttä ja vaikuttavuutta ympäristövaikutusarvioinneissa (kansainvälisesti) on pohdittu useissa eri tieteellisissä julkaisuissa esim. Doelle & Sinclair 2006[3], O'Faircheallaigh 2009[4], Newig 2007[5], Sinclair & Diduck 1995[6]. Osallistumisen roolia suomalaisessa ympäristöä koskevassa päätöksenteossa yleisemmin on tutkinut mm. Aino Inkinen (2007) [7]. Avoimuutta sekä osallistumisen, arviointien ja päätöksenteon yhteyksiä pohditaan myös artikkelissa op_en:Openness in participation, assessment, and policy making upon issues of environment and environmental health: a review of literature and recent project results.

Kannanottoja YVAL toimivuusarviointiin liittyen

Ympäristöministeriön (YM) Suomen ympäristökeskukselta tilaama YVA-lain toimivuutta koskeva arviointi on huolellisesti asiantuntemuksella tehty ja onnistuneesti tunnistaa useita merkittäviä haasteita YVA-menettelyssä ja sitä määrittävässä YVA-laissa. Joitain oleellisia heikkouksia voidaan kuitenkin todeta toimivuusarvioinnin tuloksiin, ongelmanasetteluun ja prosessiin liittyen. Nostamme esiin kolme keskeistä asiaa.

1. Terveysvaikutusten arvioinnin heikkous on yksi nykymuotoisen YVA-menettelyn tärkeistä haasteista. Kuitenkaan toimivuusarvioinnissa tätä ei ole tunnistettu. Ympäristövaikutusten arviointien toteuttajien tieto ja osaaminen ympäristön kautta välittyvien terveysvaikutusten arvioimisen suhteen on usein riittämätöntä. Terveysvaikutusten arviointi saatetaan jättää YVA:ssa kokonaan tekemättä tai se voidaan toteuttaa hyvin pinnallisesti esim. vertaamalla mitattuja tai mallinnettuja pitoisuuksia ohje- tai raja-arvoihin ja toteamalla että terveysvaikutuksia ei ole. Terveysvaikutukset ovat kuitenkin hyvin tärkeitä esim. YVA:ssa tarkasteltavien hankkeiden lupapäätöksiä tehtäessä ja myös kommunikoitaessa hankkeiden ympäristövaikutuksia kansalaisille.

  • Esimerkkinä terveysvaikutusten huomioimisen tai huomiotta jättämisen merkityksellisyydestä mainittakoon energiantuotantoa koskevat YVA:t. YM:n keskustelutilaisuudessa 4.11.2010 esitetyn mukaan vuoden 1994 jälkeen YVA on tehty vain 6 prosentille kaikista ympäristölupaprosessin läpikäyneistä energiantuotantohankkeista, mutta YVA-hankkeet ovat kattaneet peräti 57 % kaikesta uudesta energiantuotantokapasiteestista. Näin ilmaistuna YVA kuulostaa kattavalta ja tehokkaalta. Kuitenkin suuri osa energiantuotannon terveysvaikutuksista tulee pienten, YVA-menettelyyn kuulumattomien polttolaitosten pienhiukkaspäästöistä, koska ominaispäästöt ovat suuremmat ja päästöt tulevat lähelle altistuvaa väestöä. Niinpä vain mitätön osa kaikesta energiantuotannon terveysvaikutuksesta on edes tullut YVA:n tarkastelun piiriin.

Terveysvaikutusten arvioinnin asemaa tulee vahvistaa YVA-laissa, YVA-menettelyä käsittelevässä ohjeistuksessa, YVA-prosessien valvonnassa sekä YVA-lain ja YVA-menettelyn kehitystyössä. YVA-säädöksiin on tarpeen määritellä riittävän yksityiskohtaisesti, millä periaatteilla terveysvaikutuksia tulee arvioida. Voidaan antaa ohjeita menetelmistä, esim. voidaanko tyytyä vertaamaan altistumista ohjearvoihin, vai tulisiko haittoja arvioida määrällisesti väestötutkimuksiin perustuvien vastefunktioiden avulla.

  • Yhtenä vertailukohtana ja esimerkkinä käytännön arviointityötä tukevasta lainsäädännöstä voidaan tarkastella ympäristömeludirektiiviä (2002/49/EY). Direktiivissä on altistumisen kuvailusuureet ja arviointimenetelmät määritelty varsin yksityiskohtaisesti. Direktiivissä myös todetaan, että (melun) haittavaikutuksia arvioitaessa "olisi käytettävä annos-vastesuhdetta", sekä täsmennetään verrattain yksityiskohtaisesti, millaisia altisteen ominaisuuksia, vaikutuksia, altistuvia kohteita sekä altistumisolosuhteita annosvastesuhteet erityisesti voivat koskea.

2. Toimivuusarvioinnin ongelmanmäärittely mukailee YVA-lain ympäripyöreää tavoitekuvausta. Tämä lähestymistapa kiinnittää huomion vain yksittäisiin erillisiin haasteisiin ja estää havaitsemasta YVA-menettelyn ja sitä määrittävän YVA-lain laajempia ongelmia. Toimivuusarvioinnissa on pääasiassa keskitytty nykymuotoisen YVA-lain ja YVA-menettelyn kuvailuun ja YVA-laissa varsin ympäripyöreästi kuvattujen tavoitteiden toteutumisen tarkasteluun (YVA-laki 1994/468 1§ Tavoite: Tämän lain tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia.) YVA-laki siis pyrkii edistämään YVA-menettelyä, josta laissa itsessään säädetään. Toimivuusarviointi tarkastelee miten YVA-lailla säädettyä menettelyä on toteutettu ja toteaa YVA-lain ja YVA-menettelyn toimivan varsin hyvin, koska sitä tapahtuu mitä lailla on säädettykin. Tarkastelun kehämäisyys jättää oleellisia kysymyksiä toimivuusarvioinnin rajauksen ulkopuolelle, esim. kuinka hyvin YVA-laki edistää ympäristövaikutusten arvioinnin perimmäisiä tarkoituksia kuten kestävää kehitystä, tai onko tarpeen tai järkevää säätää ympäristövaikutusten arvioinnista omana lakinaan?

Niin EU:n YVA-direktiivi kuin Suomen YVA-lakikin ovat hyvin prosessikeskeisiä, eli pikemminkin määrittävät YVA-prosessia ja sen suorittamista kuin sen tarkoitusta tai vaikuttavuutta. Tämä on ollut varsin yleinen suuntaus niin ympäristövaikutusten arvioinnin teorioiden kehityksessä kuin niiden yhteydessä toteutettavien osallistumisprosessien kehityksessä ja toteutuksessakin, mutta se on laajalti todettu rajoittuneeksi ja käytännössä huonosti toimivaksi näkökulmaksi (esim. Cashmore 2004[8], Doelle ja Sinclair 2006[3], O'Faircheallaigh, 2010[4] ja Pope et al. 2004[2]). YVA-lain tavoitemäärittelyn, YVA-menettelyn vaikuttavuuden ja YVA:n vaikuttavuuden mittaamisen haasteita on käsitelty myös EFEIA-projektin tuloksia käsittelevässä artikkelissa (Pölönen et al. 2010[1]).

YVA-lain toimivuutta tulisi arvioida myös vertaamalla lain määrittämän YVA-menettelyn vaikuttavuutta suhteessa ympäristövaikutusten arvioinnin perimmäisiin tarkoituksiin. Tällainen arviointinäkökulma loisi myös paremman viitekehyksen tarkastella YVA-lain ja YVA-menettelyn haasteita ja puuttua niihin.


3. Toimivuusarvioinnin toteutuksessa osallistuminen tarpeettomasti rajattiin valikoitujen asiantuntijatahojen haastatteluihin jättäen mm. tutkijoiden näkemykset YVA:sta liian vähälle huomiolle. YVA-kokemusta omaavien eri YVA-osapuolten edustajien osallistaminen toimivuusarviointiin on ollut välttämätöntä käytännön kokemusten kartoittamiseksi, mutta rajautuminen vain heidän näkemyksiinsä on estänyt laajemman kokonaiskuvan tarkastelua. Vaikka YM:n keskustelutilaisuuksissa esitetty perustelu resurssien rajallisuudesta onkin sinänsä ymmärrettävä, avoimemmalla arviointiprosessilla olisi hyvinkin voitu esim. internetiä hyödyntäen osallistaa YVA:sta kiinnostuneet tutkijat, ja miksei myös kansalaiset, esittämään näkemyksensä YVA-lain ja YVA-menettelyn toimivuudesta jo hyvissä ajoin arvioinnin aikana ja varsin vähäisin lisäresurssein.

Tulevissa toimivuusarvioinneissa tulee pyrkiä avoimempiin arviointiprosesseihin ja kattavampaan merkityksellisten näkökulmien huomioon ottamiseen.


Yhteenvetona voi todeta tulevien toimivuusarviointien tarvitsevan

  1. perusteellisemman arvion terveysvaikutusten arvioinnin roolista,
  2. keskittymistä arvioimaan perimmäisten tavoitteiden saavuttamista muodollisten tai välitavoitteiden sijasta,
  3. avoimemman prosessin, jossa lähtökohtaisesti kaikki kiinnostuneet voivat osallistua arviointiin.
  1. ↑ 1,0 1,1 Pölönen, I., Hokkanen, P., Jalava, K. 2010. The effectiveness of the Finnish EIA system - What works, what doesn't, and what could be improved?. Environmental Impact Assessment Review 31, 120-128.
  2. ↑ 2,0 2,1 Pope, J., Annandale, D., Morrison-Saunders, A. 2004. Conceptualising sustainability assessment. Environmental Impact Assessment Review 24(2004) 595-616.
  3. ↑ 3,0 3,1 Doelle, M., Sinclair, A.J. 2006. Time for a new approach to public participation in EA: Promoting cooperation and consensus for sustainability. Environmental Impact Assessment Review 26(2006) 185-205.
  4. ↑ 4,0 4,1 O'Faircheallaigh, C. 2010. Public participation and environmental impact assessment: Purposes, implications, and lessons for public policy making. Environmental Impact Assessment Review, 30(2010) 19-27.
  5. ↑ Newig J: Does public participation in environmental decisions lead to improved environmental quality? Communication, Cooperation, Participation (International Journal of Sustainability Communication) 2007, 1:51-71
  6. ↑ Sinclair J, Diduck A: Public education: An undervalued component of the environmental assessment public involvement process. Environmental Impact Assessment Review 1995, 15:219-240.
  7. ↑ Inkinen A: Whose Knowledge? The role of participation in environmental decision-making. [1] In Papers from the 8. Nordic Environmental Social Science Research Conference June 18-20 2007 Workshop 5 Edited by Balberg I, Hofstad H. Oslo, Norway: NIBR; 2007, 117-132.
  8. ↑ Cashmore, M. 2004. The role of science in environmental impact assessment: process and procedure versus purpose in the development of theory. Environmental Impact Assessment Review 24(2004) 403-426.

YVA-lain uudistus 2016

Tämän tekstin pohjalta on suunniteltu THL:n lausuntoa YVA-lain uudistuksesta. Siihen on sisällytetty myös kommentteja vuodelta 2010.

Ympäristöministeriö on 25.4.2016 esittänyt lausuntopyynnön hallituksen esitysluonnoksesta laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Muutostyö perustuu siihen, että EU muutti YVA-direktiiviä 2014, ja nyt Suomen lainsäädäntöä päivitetään sen mukaiseksi.

Keskeistä muutosehdotuksessa on yhdistää toisaalta YVA-menettelyä ja toisaalta hankekaavoitusta ja mahdollista Natura-arviointia samaan prosessiin, niin että tieto liikkuisi tehokkaasti kaavoittajan, yhteysviranomaisen ja kaikkien muidenkin asianosaisten välillä. Muutoksella tavoitellaan YVA-direktiivin tehokasta toimeenpanoa ja toisaalta prosessin sujuvuutta, joka saattaa myös hieman vähentää kustannuksia. Tarkoituksena on myös parantaa ympäristövaikutusten arviointien laatua ja hyödyllisyyttä. Tavoite on kannatettava.

Lainuudistuksessa koko YVA-laki uudistetaan kokonaisuutena, ja siksi on tärkeää ottaa kantaa myös lain muihin osiin kuin viranomaisyhteistyöhön. Suositukset on ensin listattu tiiviissä muodossa, ja perustelut ja taustoitus annetaan sen jälkeen.

  1. YVA-lain tavoitteissa pitää olla myös itseisarvollisia eikä vain arviointiprosessiin liittyviä tavoitteita. Ehdotus tällaisesta on alla olevassa lisäyksessä 1 §:ään.
  2. On pyrittävä edistämään arviointien uusiokäyttöä muissa samankaltaisissa hankkeissa ja hankkeiden välistä vertailua. Tästäkin syystä on tärkeää toteuttaa alempana mainittu ehdotus hankearvioinnille perustettavasta internet-sivusta, josta kaikki materiaali löytyy. Itseisarvollisen tavoitteen ja uusiokäytön takia ehdotetaan 1 §:n alkuun ja loppuun lisäystä:
    "Tämän lain tavoitteena on parantaa ympäristön tilaa tuottamalla toimenpiteitä, jotka ilman ympäristövaikutusten arviointia olisivat jääneet toteuttamatta tai kokonaan tunnistamatta. Lisäksi tämän lain tavoitteena on edistää ... tiedon saantia ja osallistumismahdollisuuksia sekä tuotettujen tietojen uusiokäyttöä uusissa arvioinneissa."
  3. Tärkeimmistä terveys- ja muista vaikutuksista pitää tehdä määrällinen arvio eikä ainoastaan vertailu raja-arvoihin, aivan kuten liitteen 2 kohdat 3 d ja e viittaavatkin. Vastaavaa liitettä ei ole nykyisessä YVA-laissa, ja nykyään pyritäänkin käytännössä sivuuttamaan määrälliset terveysvaikutusarviot. Siksi lain perusteluihin 5 §:n kohdalle on syytä lisätä selvyyden vuoksi kappale, jossa todetaan, että arviointien tavoitetaso on tässä suhteessa noussut. Onneksi myös keinot tehdä tällaisia arviointeja ovat kehittyneet[1].
    "Liitteen 2 kohdat 3 d ja e sanovat, että arvioinnissa on arvioitava vaikutusten voimakkuus, moninaisuus ja todennäköisyys. On syytä huomata, että tässä suhteessa tavoitetaso on entiseen verrattuna noussut, eikä esimerkiksi pelkkä raja- tai viitearvoihin vertaaminen täytä voimakkuuden ja todennäköisyyden arvioimisen kriteereitä, vaan se vaatii asioiden määrällistä arviointia ainakin tärkeimpien tekijöiden suhteen. Samoin moninaisuuden osalta on huomattava, että eri väestöryhmien välillä voi olla isoja eroja altistumisessa, herkkyydessä ja terveysvaikutuksissa. Nämä erot on tarvittaessa huomioitava esimerkiksi väestöryhmittäisellä tarkastelulla."
  4. Hankkeen systeemisiä vaikutuksia pitää tarkastella, eli esimerkiksi vaikutuksia ilmasto- ja energiataseeseen tai tuotteiden tarjontaan ja kysyntään, ja näiden ympäristövaikutuksia. Nämä ovat erityisen tärkeitä silloin, jos esimerkiksi toiminnan kieltäminen vain johtaa tuotannon siirtymiseen muualle vielä pahemmin ympäristövaikutuksin, tai jos tietty hanke on edellytyksenä esimerkiksi koko liikennesektorin ympäristöhaittojen vähentämiselle. Asia on mainittu liitteen 2 kohdassa 1 b, mutta, kuten edellisessä kohdassa, arviointien tavoitetaso nykytilanteeseen verrattuna nousee liitteen vaatimusten takia. Tämä on syytä tehdä selvemmäksi, esimerkiksi muuttamalla kyseinen kohta muotoon:
    "b) yhteisvaikutus ja systeemivaikutus muiden olemassa olevien ja/tai hyväksyttyjen hankkeiden kanssa ja osana laajempaa kokonaisuutta".
    Lisäksi selvyyden vuoksi tämä asia tulisi kirjata 2 §:n ensimmäisen momentin kohtaan e esimerkiksi seuraavasti:
    "e) a-d alakohdissa mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin ja systeemisiin tekijöihin;".
  5. Kansalaisella pitää olla sama informaatio ja työkalut käytettävissään ympäristövaikutusten arviointiin kuin yhteysviranomaisella. Tämä onnistumiseksi lain 20 §:ään ja sen perusteluihin on syytä kirjata kohteellisuuden, avoimuuden ja kritisoitavuuden periaatteista johdettuja käytäntöjä, joilla parannetaan tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. Näitä on tarkemmin kuvattu ja perusteltu mm. Yhtäköyttä-hankkeessa[2].
  6. Edellisen kohdan tavoitteen onnistumiseksi arvioinnin tiedot pitää jakaa avoimena datana. Mahdollisuuksien mukaan myös laskentakoodi jaetaan. Tämä asia on syytä kirjata lakiin, ja se sopinee parhaiten 20 §:ään ja sen perusteluihin esimerkiksi alla kuvatulla tavalla.
    Lisäys lakitekstiin 20 §:n loppuun: "Yhteysviranomainen perustaa YVA-prosessia varten oman, pysyvän internet-sivun. Arviointimenettelyssä tuotettu materiaali ja aineistot julkaistaan hankesivulla avoimena datana työn edetessä."
    Lisäys lain perusteluihin 20 §:n loppuun: "Kansalaiselle on pyrittävä antamaan käyttöön sama informaatio ja työkalut kuin yhteysviranomaisella. Tämän varmistamiseksi yhteysviranomainen perustaa YVA-prosessia varten oman, pysyvän internet-sivun. Koko YVA-prosessin ajan kaikki asiaan liittyvä materiaali julkaistaan sivulla avoimena datana ja päivitetään sitä mukaa kuin materiaalia valmistuu. Suunnitelmasta ja arvioinnista annettavat lausunnot ja kommentit ovat osa materiaalia, ja myös ne julkaistaan jatkokeskustelujen pohjaksi. Mahdollisuuksien mukaan myös arvioinnissa käytetty laskentakoodi jaetaan avoimesti, tavoitteena kehitettyjen mallien uusiokäyttö."
  7. YVA- ja kaavoitusprosessien yhdistämisen osalta joustavampi vaihtoehto A näyttää paremmalta.

Perustelut

Terveysvaikutusten arvioinnin heikkous on yksi nykymuotoisen YVA-menettelyn tärkeistä haasteista. Ympäristövaikutusten arviointien toteuttajien tieto ja osaaminen ympäristön kautta välittyvien terveysvaikutusten arvioimisen suhteen on usein riittämätöntä. Terveysvaikutusten arviointi saatetaan jättää YVAssa kokonaan tekemättä tai se voidaan toteuttaa hyvin pinnallisesti esim. vertaamalla mitattuja tai mallinnettuja pitoisuuksia ohje- tai raja-arvoihin ja toteamalla että terveysvaikutuksia ei ole. Terveysvaikutukset ovat kuitenkin hyvin tärkeitä esim. YVA:ssa tarkasteltavien hankkeiden lupapäätöksiä tehtäessä ja myös kommunikoitaessa hankkeiden ympäristövaikutuksia kansalaisille.

Esimerkkinä terveysvaikutusten huomioimisen tai huomiotta jättämisen merkityksellisyydestä mainittakoon energiantuotantoa koskevat YVAt. Vuonna 2010 arvioitiin, että vuoden 1994 jälkeen YVA on tehty vain 6 prosentille kaikista ympäristölupaprosessin läpikäyneistä energiantuotantohankkeista, mutta YVA-hankkeet ovat kattaneet peräti 57 % kaikesta uudesta energiantuotantokapasiteestista. Näin ilmaistuna YVA kuulostaa kattavalta ja tehokkaalta. Kuitenkin suurin osa energiantuotannon terveysvaikutuksista tulee pienten, YVA-menettelyyn kuulumattomien polttolaitosten pienhiukkaspäästöistä, koska ominaispäästöt ovat suuremmat ja päästöt tulevat lähelle altistuvaa väestöä. Niinpä vain mitätön osa kaikesta energiantuotannon terveysvaikutuksesta on edes tullut YVAn tarkastelun piiriin.

Terveysvaikutusten arvioinnin asemaa tulee vahvistaa YVA-laissa, YVA-menettelyä käsittelevässä ohjeistuksessa, YVA-prosessien valvonnassa sekä YVA-lain ja YVA-menettelyn kehitystyössä. YVA-säädöksiin on tarpeen määritellä riittävän yksityiskohtaisesti, millä periaatteilla terveysvaikutuksia tulee arvioida. Voidaan antaa ohjeita menetelmistä, esim. voidaanko tyytyä vertaamaan altistumista ohjearvoihin, vai tulisiko haittoja arvioida määrällisesti väestötutkimuksiin perustuvien vastefunktioiden avulla. Joitakin keskeisiä ehdotuksia on annettu yllä (jotka koskevat muutakin kuin terveysvaikutusten arviointia). Itse lain lisäksi on kuitenkin tarjottava myös käytännön ohjeistusta ja malleja työn tekemiseen. Näin on esimerkiksi kaivosalalla tehtykin.[1]


Tiedonjalostuksen ja päätöstuen periaatteet pitäisi sisällyttää myös YVA-arviointeihin. Lain perusteluissa korostetaan avoimuutta ja osallistumista. Tämä on kannatettavaa. Kuitenkin yleinen tavoite tarvitsee tuekseen konkreettisia ohjeita. Koko YVA-prosessi tulisi nähdä keskusteluna ja jaetun ymmärryksen kehittämisenä osallistujien kesken. Jaettu ymmärrys tarkoittaa tilannetta, jossa eri osapuolet ymmärtävät, mitä faktoja ja käsityksiä asiasta on ja mistä mahdolliset erimielisyydet johtuvat. Tämän saavuttamiseksi on syytä noudattaa tutkimuskirjallisuudessa tunnistettuja periaatteita, jotka on vedetty yhteen Yhtäköyttä-hankkeessa.[2] Tärkeimmät periaatteet ovat avoimuus (kaikki tieto jaetaan kaikkien nähtäville ja käytettäväksi, ja kaikki saavat osallistua), kohteellisuus (tieto kerätään yhteen paikkaan jäsennetysti niin, että ajantasainen tieto asiasta löytyy aina sieltä) ja kritiikki (pyritään edistämään osallistumista ja yksityiskohtaisen tiedon esittämistä, jotta osapuolet pystyvät esittämään kritiikkinsä ja huolensa mahdollisimman aikaisin ja jotta se ehtii vaikuttaa lopputulokseen ansaitsemallaan painoarvolla).

Mahdollisuus seurata prosessin kulkua ja tutustua aineistoihin jo luonnosvaiheessa parantaa olennaisesti muiden viranomaisten, sidosryhmien ja kansalaisten tietämystä aiheesta ja kykyä tehdä perusteltuja kysymyksiä ja kommentteja aiheesta. Tällöin myös mahdolliset ristiriidat nousevat esiin aikaisemmin, jolloin on paremmin aikaa hakea jaettua ymmärrystä osapuolten kesken. Tämä pätee varsinkin, jos hankkeen sivulla aktiivisesti tarjotaan mahdollisuutta antaa kritiikkiä jo ennen virallisen kuulemisajan alkua. Nykyinen prosessi on kuin valassafari: on tietoa jonkin ison ja merkittävän liikkeistä lähistöllä, mutta vain hetkittäin jotain nousee pintaan konkreettisesti ihmeteltäväksi, ja yleiskuva perustuu pääasiassa kuvitelmiin. Sen sijaan pitäisi pyrkiä lintutorniin: milloin tahansa voi tulla paikalle ja saada nopeasti yleiskuvan kaikesta siitä mitä on meneillään, vaikka vaikuttavimmat osallistumiset vaatisivatkin erityistä paneutumista ja hyvää ajoitusta.

Kahden asian kehittäminen on YVAssa erityisen tärkeää. Ensinnäkin on lisättävä sisällön tieteellisyyttä eli on pyrittävä siihen, että julkaistujen tietojen perusteella on mahdollista toistaa laskelmat ja päättelyt ja kriittisesti arvioida niiden tieteellistä pätevyyttä. Toiseksi on selkeytettävä tavoitteita, niin että työn aikana ja jälkeen voidaan arvioida, onko YVA-arvioinneilla ollut merkitystä tavoitteiden saavuttamisessa. Näitä molempia voidaan parantaa ehdotetuilla muutoksilla ja tekemällä mainitut tiedonjalostuksen periaatteet tutuiksi YVA-toimijoille.


Prosessien yhdistämisen osalta A-vaihtoehto näyttää paremmalta. Joustavassa A-vaihtoehdossa viranomaisten vastuut säilyvät ennallaan, mutta kaavoittajalle ja YVA-yhteysviranomaiselle tulee velvoite yhdistää prosessit, ellei nimenomaista perustetta muuhun ole. B-vaihtoehdossa prosessit yhdistetään antamalla hankekaavoittajalle vetovastuu prosessista, johon YVA-viranomainen osallistuu.

A-vaihtoehto näyttää kokonaisuutena paremmalta, koska B-vaihtoehdossa vastuuta siirretään olennaisella tavalla kuntiin kaavoittajille, joille YVA-prosessien vetäminen olisi uusi ja outo tehtävä. Prosessien yhdistäminen on toiminnallisesti järkevää, mutta on myös järkevää säilyttää eri toimijoiden vastuut niissä asioissa, joissa niillä on paras osaaminen: kaavoittajalla kaavoitus ja YVA-yhteysviranomaisella ympäristövaikutukset. B-vaihtoehto on myös monimutkaisempi, mikä voi aiheuttaa epäselvyyksiä ja tehottomuutta käytännössä.

A-vaihtoehdossa on kuitenkin vaarana, että koska vastuut säilyvät varsin ennallaan, ei synny painetta prosessien parantamiseen. Siksi on syytä varmistaa, että eri osapuolet saavat mahdollisimman kattavasti kaiken sen tiedon, mitä he omaan työhönsä tarvitsevat. Tämä onnistuu parhaiten noudattamalla avoimuuden ja kohteellisuuden periaatteita. Tällöin asianosaiset paitsi tietävät mistä tieto löytyy myös että aineistojen uusimmat versiot ovat kohteellisesti saatavilla. YVA-ohjeistuksissa on myös syytä neuvoa tehokkaita tietorakenteita ja muita työtä edistäviä käytäntöjä.[2]

YVA-lain tavoitekuvaus ei sisällä itseisarvollisia tavoitteita, ja siksi sitä on parannettava. Lain lähestymistapa kiinnittää huomion vain yksittäisiin erillisiin haasteisiin ja menettelyihin ja estää havaitsemasta YVA-menettelyn ja sitä määrittävän YVA-lain laajempia ongelmia. YVA-lain toimivuutta koskevassa arvioinnissa (2010) keskityttiin pääasiassa nykymuotoisen YVA-lain ja YVA-menettelyn kuvailuun ja YVA-laissa pääasiassa prosessiin liittyvien tavoitteiden toteutumisen tarkasteluun (YVA-lakiehdotus 1§ Tavoite: Tämän lain tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kaikkien tiedon saantia ja osallistumismahdollisuuksia.) YVA-laki siis pyrkii edistämään YVA-menettelyä, josta laissa itsessään säädetään. Toimivuusarviointi tarkasteli miten YVA-lailla säädettyä menettelyä oli toteutettu ja totesi YVA-lain ja YVA-menettelyn toimivan varsin hyvin, koska sitä tapahtui mitä lailla oli säädettykin. Tarkastelun kehämäisyys jättää oleellisia kysymyksiä toimivuusarvioinnin rajauksen ulkopuolelle, esim. kuinka hyvin YVA-laki edistää ympäristövaikutusten arvioinnin perimmäisiä tarkoituksia kuten kestävää kehitystä, tai onko tarpeen tai järkevää säätää ympäristövaikutusten arvioinnista omana lakinaan. Tämän kehämäisyyden poistamiseksi tässä ehdotetaan uutta, itseisarvollista tavoitetta (ehdotus 1).

Niin EU:n YVA-direktiivi kuin Suomen YVA-lakikin ovat hyvin prosessikeskeisiä, eli pikemminkin määrittävät YVA-prosessia ja sen suorittamista kuin sen tarkoitusta tai vaikuttavuutta. Tämä on ollut varsin yleinen suuntaus niin ympäristövaikutusten arvioinnin teorioiden kehityksessä kuin niiden yhteydessä toteutettavien osallistumisprosessien kehityksessä ja toteutuksessakin, mutta se on laajalti todettu rajoittuneeksi ja käytännössä huonosti toimivaksi näkökulmaksi (esim. Cashmore 2004[3], Doelle ja Sinclair 2006[4], O'Faircheallaigh, 2010[5] ja Pope et al. 2004[6]). YVA-lain tavoitemäärittelyn, YVA-menettelyn vaikuttavuuden ja YVA:n vaikuttavuuden mittaamisen haasteita on käsitelty myös EFEIA-projektin tuloksia käsittelevässä artikkelissa (Pölönen et al. 2010[7]).

Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 Esimerkiksi kaivostoiminnan arviointien tueksi on tuotettu paljon materiaalia ja myös nettipohjaisia, määrällisiä arviointimalleja ympäristövaikutusten suuruuksien ja todennäköisyyksien arviointiin. Katso esim. http://fi.opasnet.org/fi/Minera ja http://fi.opasnet.org/fi/Kaivos-YVA-opas
  2. ↑ 2,0 2,1 2,2 Yhtäköyttä-hanke on osa vuoden 2015 VN-TEAS-toimintaa. Tärkeimmät viitteet: http://www.yhtakoytta.fi http://fi.opasnet.org/fi/Yhtäköyttä http://fi.opasnet.org/fi/Tiedolla_johtamisen_menetelmät_ja_työkalut
  3. ↑ Cashmore, M. 2004. The role of science in environmental impact assessment: process and procedure versus purpose in the development of theory. Environmental Impact Assessment Review 24(2004) 403-426.
  4. ↑ Doelle, M., Sinclair, A.J. 2006. Time for a new approach to public participation in EA: Promoting cooperation and consensus for sustainability. Environmental Impact Assessment Review 26(2006) 185-205.
  5. ↑ O'Faircheallaigh, C. 2010. Public participation and environmental impact assessment: Purposes, implications, and lessons for public policy making. Environmental Impact Assessment Review, 30(2010) 19-27.
  6. ↑ Pope, J., Annandale, D., Morrison-Saunders, A. 2004. Conceptualising sustainability assessment. Environmental Impact Assessment Review 24(2004) 595-616.
  7. ↑ Pölönen, I., Hokkanen, P., Jalava, K. 2010. The effectiveness of the Finnish EIA system - What works, what doesn't, and what could be improved?. Environmental Impact Assessment Review 31, 120-128.

Katso myös

Avainsanat

Viitteet


Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>


Mikko Pohjola, Erkki Kuusisto, Jouni T. Tuomisto: YVA. Kommentteja YVA-lain arvioinnista. Opasnet 2010. Viitattu 21.11.2024.


Noudettu kohteesta ”https://fi.opasnet.org/index.php?title=YVA&oldid=32400”