Muovisten vesijohtoputkien maku- ja hajuhaitat

Opasnet Suomista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Tämä sivu on tiedonmuru. Tämä sivu poikkeaa muusta Opasnetin sisällöstä sen suhteen ettei se ole vapaasti muokattavissa. Käyttäessäsi sivun sisältämää tietoa muualla ole hyvä ja viittaa tähän sivuun näin:


Hannu Komulainen: Muovisten vesijohtojen maku- ja hajuhaitat. Opasnet . fi.opasnet.org/fi/PEX Viitattu 24.11.2024.




Millaisia haittoja voi tulla PEX-muoviputkista vesijohtojen materiaalina? Tämä sivu pyrkii vastaamaan tähän kysymykseen. Alussa esitellään ilmenneitä ongelmia julkisuuden tietojen valossa. Pääosa sivusta on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Tutkimusprofessori Hannu Komulaisen vuonna 2014 kirjoittama asiantuntijakatsaus tutkimustietoon. Koska sivu on tyypiltään tiedonmuru, sitä ei ole tarkoitus vapaasti muokata. Halutessasi voit kommentoida sivun sisältöä keskustelusivulle.

Ilmennyt ongelma

PEX-mallisista vesijohtoputkista on irronnut kemikaaleja, jotka ovat aiheuttaneet tavanomaisesta poikkeavaa, helposti havaittavaa hajua ja makua talousveteen. Ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ongelmatapauksia on havaittu ympäri Suomea. Vuoden aikana ympäristöministeriön tietoon on tullut viitisentoista ilmoitusta putkihaitoista. Haitat on huomattu uusissa tai vastikään putkiremontoiduissa taloissa.[1]


Putkista havaittiin liuenneen käyttöveteen ainakin kahta kemiallista yhdistettä, MTBE- ja tert-butanoli. Nämä ovat hyvin tunnettuja ja melko yleisiä teollisuuskemikaaliyhdisteitä. Yhdisteillä on matala makukynnys, joten ne on helppo havaita jo pieninä määrinä. MTBE ja tert-butanoli ovat tunnettuja bensan lisäaineita. MTBE tukee bensiinin palamista, minkä takia sitä lisätään bensiiniin yleisesti Suomessakin. Kumpikin yhdiste voi aiheuttaa ärsytystä. Ilmi tulleissa tapauksissa määrät ovat kuitenkin pieniä. Terveysriskiä en pitäisi merkittävänä.[2] Jos johtovesi ei ole puhdasta, putket on syytä vaihtaa. Tällöin asiassa kannattaa kääntyä taloyhtiön ja isännöitsijän puoleen.[1]


Poikkeamia havaittiin Uponorin ja LVI-Dahl-yhtiön myymissä muovisissa vesijohtoputkissa. LVI-Dahlin toimitusjohtaja Curt Kock kertoo, että muovisten vesiputkien laatuongelma havaittiin yhtiön maahantuomissa Golan Pipesystemsin tuotteissa. Ne valmistettiin Israelissa. ”Olemme vastaanottaneet reklamaatioita haju- ja makuhaitoista. Kaikkien reklamaatioiden osalta olemme hyvässä yhteisymmärryksessä valmistajan kanssa vaihdattaneet uusiin ne putket, joissa haitoista ei ole päästy vettä juoksuttamalla.” LVI-Dahl on poistanut myynnistä putket, joista on tullut reklamaatioita.


Poikkeavia maku- ja hajuhaittoja aiheuttavia talousvesiputkia valmistettiin vuoden alkupuolella vain pieni erä, kertoo viestintäjohtaja Tarmo Anttila Uponorilta. Tarkkaa määrää hän ei tiedä kertoa.[1] Putkia, joissa hajuhaitta havaittiin, on valmistettu pitkään ja valmistetaan edelleen, mutta haju- ja makuhaitta keskittyy yhteen valmistuserään. Uponorissa selvitellään, mistä ongelma johtuu. Anttilan mukaan ongelmallisen erän putkia ei ole enää myynnissä. Hän kertoo, että muoviset talousvesiputket on aina huuhdeltava ennen käyttöönottoa, jotta maku- ja hajuhaitoista päästään. Ongelmallisessa erässä tavallinen huuhtelu ei kuitenkaan poistanut makuhaittoja. Anttila uskoo, että ennen pitkää haju- ja makuhaitat kuitenkin poistuvat ongelmallisenkin erän putkista, elleivät ole jo poistuneet. Anttila ei ole kuullut, että jollakin työmaalla työt olisivat keskeytyneet sen vuoksi, että siellä olisi käytetty talousvesiputkia, joissa makuongelmat on havaittu.[3]


Molemmat putkimallit ovat ympäristöministeriön Säterin mukaan erittäin yleisiä. Niitä löytyy korjaus- ja uudisrakennetuista taloista. Kemikaaleja irroittaneet putket ovat Altech PEX-A -25M (Sani) ja Wirsbo-PEX NKB 100m ART -mallisia. Putkien koot ovat 15 mm x 2,5 mm. [1] Ympäristöministeriö jatkaa muiden muovisten pex-putkien tutkimista syksyllä.[4]


Vesijohtojen aiheuttamat haitat eivät ole yksittäistapauksia, arvioi Itä-Suomen yliopiston vesikemian professori Simo Pehkonen. ”Vuosituhannen vaihteen jälkeen on ilmestynyt reilu kymmenen kansainvälistä tutkimusta, jotka kaikki käsittelevät putkien muovista johtuvia merkittäviä ongelmia”, Pehkonen sanoo. Havaintojen määrän takia yksittäisistä ilmiöistä ei Pehkosen mukaan voida puhua. Tutkimusmaita ovat muun muassa Ruotsi ja Yhdysvallat. THL:n johtava tutkija Ilkka Miettinen muistuttaa, että Suomessa vastaavia tapauksia ei ole havaittu aiemmin. Hänen mukaansa ongelmaerien perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä vesijohtoverkoston toimivuudesta. "Kemikaalit ovat pienissä määrissä täysin harmittomia."


Simo Pehkonen arvioi, että ongelmia ilmenee jatkossa Suomessa myös muissa kuin pex-talousvesiputkissa. Syynä on Pehkosen mukaan muoviputkien kasvava määrä ja se, että niistä tiedetään melko vähän. Kupariputkista alettiin siirtymään laajamittaisesti muovisiin vuosituhannen vaihteessa. Nyt 30–50 prosenttia uudisrakennuskohteista käyttää Pehkosen mukaan muovisia vesijohtoja. Luvun vahvistaa johtava putkisaneerausyhtiö. Talousveden vaikutuksista muoviputkiin on vähän tutkimustietoa, THL:tä kerrotaan. "Esimerkiksi talousveden tyypin vaikutusta muoviputkiin ei ole tutkittu. Vesi kuitenkin vaihtelee huomattavasti: Osassa Suomea käytetään pinta-, osassa pohjavettä", vesikemian professori Pehkonen sanoo.


Tieto vesijohtoputkien haitoista on uutta tietoa Helsingin seudun ympäristöpalveluille (HSY). HSY:n vesihuollosta vastaava Tommi Fred kertoo kuulleensa yksittäistapauksista, joissa öljyisestä maasta on tihkunut kemikaaleja muovisten putkien läpi. Tällöin syynä on ollut putkien ohut rakenne, eivätkä kyseessä ole olleet HSY:n putket. Viimeisin vuototapaus on tapahtunut ennen vuosituhannen vaihdetta, HSY:stä sanotaan. Fred ei tiedä pex-putkien kaltaisista tapauksista, joissa putket itse ovat levittäneet mittavasti kemikaaleja talousveteen.


HS:n haastattelema isännöitsijä Vesa Itkonen sanoi maanantaina, että kysymys on yksittäistä vesiputkierää laajemmasta asiasta. Vuonna 2012 saneeratussa Länsi-Helsingissä sijaitsevassa rivitalokohteessa maku- ja hajuhaittoja aiheuttavat rakennuksesta toiseen vievät isommat putket. Tommi Fred kertoo, että väitettä tutkitaan ympäristöpalvelussa. Hänen tietoonsa ei ole kantautunut ongelmia alueelta. HSY:n kunnossapitopäällikkö Jari Kallio kertoo, että asukkaat eivät ole tehneet valituksia vesijohtoveden laadusta.[5]

PEX-putket

PEX-putket ovat ristisilloitettua polyetyleeniä . PEX-putkien käyttö kiinteistöissä on aloitettu 1980-luvulla. Vesijohtoverkostoon niitä on Suomessa alettu asentamaan vuodesta 2002 lähtien (Kekki ym. 2007). Niitä on asennettu vesijohtoverkostoon sen jälkeen lisääntyvässä määrin. PEX-putkesta on tullut yleinen verkoston loppupään putkimateriaali uusissa kohteissa. Ilmeisesti putki on taipuisana helpommin asennettavaa, mikä mm. osaltaan on selittänyt sen suosiota.


Tavanomaista PEX-putkea on kolmea eri tyyppiä: PEX-a, PEX-b, PEX-c, valmistusprossin mukaan jaoteltuna. Putken valmistusprosessissa polyetyleeni (PE) resiini sidotaan ristisilloituksella. Ristisilloitukseen voidaan käyttää kemiallisia aineita: peroksidia (PEX-a) tai tehdä se ns. silaanimenetelmällä (PEX-b). PEX-c putkelle ristisilloitus tehdään säteilyttämällä. (Whelton ja Nguyen 2013). Valmistusprosessissa käytetään lisäksi useita muita kemiallisia aineita: erilaisia liuottimia, antioksidantteja, stabilisaattoreita, liukuaineita jne. (Whelton ja Nguyen 2013).


PEX-a putken valmistuksessa lämpöaktivoitu peroksidi (esimerkiksi di-tert-butyyliperoksidi) sitoutuu polymeeriin. Kuumennettaessa peroksidit hajoavat vapaiksi radikaaleiksi, jotka irrottavat polyetyleenipolymeeristä vetyatomeja mahdollistaen ristisilloituksen (Whelton ja Nguyen 2013). PEX-c putken ristisilloituksessa ei tarvita kemiallisia aineita eikä liuottimia (Whelton ja Nguyen 2013).


Valmistusprosesseissa PEX-putkiin syntyy ja jää erilaisia kemiallisia aineita ja niiden hajoamistuotteita. Esimerkiksi PEX-a-putken valmistuksessa di-tert-butyyliperoksidi hajoaa tert-butanoliksi (TBA), TBA dehydregenoituu isobutyleeniksi, isobutyleeni reagoi etanolin ja metanolin kanssa, ja lopputuloksena putkeen syntyy ETBE:tä (etyyli-tert-butyylieetteri, ethyl tert butyl ether) ja MTBE:tä (metyyli-tert-butyylieetteri, methyl tert butyl ether). (Whelton ja Nguyen 2013). MTBE, ETBE ja TBA ovat tyypillisiä putkista veteen liuenneita aineita (kohta PEX-putkista veteen irtoavat aineet). Kaikista PEX-putkityypeistä on todettu irtoavan veteen kemiallisia aineita (Taulukko 1, Whelton ja Nguyen 2013).


Polyetyleenimateriaali on herkkää hapettumiselle (auto-oksidaatio), jota pyritään estämään antioksidanteilla. Auto-oksidaation tuloksena syntyy mm. haihtuvia ja haihtumattomia orgaanisia yhdisteitä. Antioksidanttien hajoamistuotteet ovat tavanomaisia PEX-putkivedessä esiintyviä aineita. Auto-oksidaatio pilkkoo myös polymeeriketjuja. Sen seurauksena syntyy pienimolekyylisiä yhdisteitä (ketoneja, aldehydejä, alkoholeja, karboksyylihappoja) (Whelton ja Nguyen 2013).


PEX-putkien tarkat valmistusprosessit ja putkien valmistuksessa käytetyt aineet ovat putkien valmistajien tuotesalaisuutta. Prosessit ja käytetyt reagenssit/kemikaalit eronnevat eri valmistajien kesken, mikä saattaa näkyä myös vedessä esiintyvissä aineissa.

PEX-putkista veteen irtoavat aineet

PEX-putkista diffundoituu/liukenee aina veteen valmistusprosessissa putkeen jääneitä ja siinä syntyviä kemiallisia aineita, sen koostumuksesta ja valmistusmenetelmistä johtuen. Tämä on PEX-putkien tyyppiominaisuus. Testit PEX-putkilla ovat osoittaneet, että irtoavien aineiden pitoisuudet vedessä ovat suurimmat uusista, juuri käyttöön otetuista putkista. Pitoisuudet pienenevät putkien peräkkäisillä, huuhteluilla, mutta aineet eivät kokonaan katoa vedestä. Pienimolekyyliset, polaariset aineet diffundoituvat putkesta nopeammin kuin isompikokoiset ei-polaariset molekyylit (Whelton ja Nguyen 2013). Lämpimässä vedessä kemiallisten epäpuhtauksien irtoaminen nopeutuu. Samoin turbulentissa veden virtauksessa irtoaminen on nopeampaa kuin tasaisessa (laminaari)virtauksessa (Whelton ja Nguyen 2013). Veden lämpötila, virtausnopeus, juoksutetun veden määrä ja veden laatu ja koostumus vaikuttavat PEX-putkista veteen irtoavien kemikaalien pitoisuuksiin. Esimerkiksi vedessä olevat klooraavat veden desinfointiaineet (klooridioksidi, natrium hypokloriitti) saattavat isoina pitoisuuksina lisätä aineiden vapautumista putkista (Lund ym. 2011).


Ikääntyvistä putkista, PEX-silloitusten katkeillessa, saattaa myös irrota aineita veteen.


PEX-putkista tiedetään irtoavan veteen kymmeniä eri kemiallisia aineita (Whelton ja Nguyen 2013). Osa aineista on tunnistettu mutta huomattava osa niistä on toistaiseksi tunnistamatta. Todettujen aineiden pitoisuuksista vedessä on toistaiseksi vähän julkaistua tietoa. PEX-putkista veteen irtoavia aineita on tutkittu pääasiassa laboratoriotesteissä. Yksittäisiä tuloksia on myös kenttäolosuhteista, jo käytössä olevista PEX-putkista.


On todennäköistä, että jos PEX-putken valmistuksessa tapahtuu virheitä, siitä irtoaa veteen enemmän aineita ja lisäksi aineita, joita siitä ei normaalisti irtoa.


Laboratoriotestit

PEX-putkista on todettu irtoavan veteen testeissä koe-olosuhteissa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC) ja muita valmistusprosessissa syntyviä tai putken rakenteesta irtoavia aineita ja niiden hajoamistuotteita (Whelton ja Nguyen 2013). Aineita on todettu vapautuvan veteen satunnaisesti testiin otetuista uusista PEX-putkista. Todetut aineet ja niiden pitoisuudet ovat vaihdelleet testeissä putkinäytekohtaisesti. Lähes kaikista testatuista PEX-putkista on todettu irtoavan jotain, mutta todetut aineet ja niiden pitoisuudet vaihtelevat paljon. Esimerkiksi Lundin ym. (2011) tekemässä tutkimuksessa uusista putkinäytteistä tunnistettiin irtoavan enimmillään 27 eri kemialista ainetta, vähimmillään 2. Yksittäisestä putkesta/putkinäytteestä voi vedessä olla todettavissa vaihteleva määrä eri aineita. Siten ne muodostavat vaihtelevakoostumuksellisen ”koktailin”.


Taulukkoon 1 on koottu oletusarvoisesti normaaleista PEX-putkista irtoavaksi todettuja yhdisteitä, joiden pitoisuuksista vedessä on eniten myös julkaistua tietoa. (Kattava yhteenveto vedessä todetuista PEX-putkiin liitetyistä kemiallisista aineista julkaisussa Whelton ja Nguyen (2013). PEX-putkiin irtoavista aineista on julkaistuja tutkimustuloksia 2000-luvun alkupuolelta lähtien mm. Norjasta, Tanskasta ja USA:sta. Tyypillisessä testissä vettä seisotetaan PEX-putkessa vakio-olosuhteissa 24 tunnin jaksoissa, vesi aina vaihtaen, 3 peräkkäistä päivää ja vesistä määritetään siihen irronneita kemiallisia aineita ja liuennut kokonaisorgaaninen hiili (TOC). TOC kuvastaa epäsuorasti putkista irtoavia aineita. Putkista irtoaville aineille on esimerkiksi EU:n standarditesti (EN-1420-1). Lisäksi usein tutkitaan veteen liittyvä haju omalla menetelmällään, aistimalla (esimerkiksi EN 1622).

Taulukko 1. Todettuja PEX-putkista veteen liuenneita aineita testiolosuhteissa.
Kemiallinen aine Todetut pitoisuudet vedessä PEX-putkityyppi Viite
MTBE (Methyl tert-butyl ether) 47.6 µg/l, 5.8 µg/l Ei tiedossa Skjevrak ym. 2003
MTBE (Methyl tert-butyl ether) 47 µg/l, 0.87 µg/l, 0.12 µg/l PEX-a Nielsen ym. 2007
0.57 µg/l , 0.37 µg/l, 0.16 µg/l PEX-c
MTBE (Methyl tert-butyl ether) 0.2-213 µg/l PEX-a, PEX-b Lund ym. 2011
ETBE (Ethyl tert butyl ether) 23- > 100 µg/l PEX-b Durand ja Dietrich 2007
ETBE (Ethyl tert butyl ether) Todettu, pitoisuus ei tiedossa PEX-b, PEX-c Lund ym. 2011
ETBE (Ethyl tert butyl ether) Todettu, pitoisuus ei tiedossa PEX-b Connell ym. 2014
TBA (Tert-butanol) 1.1 µg/l, 0.54 µg/l Ei tiedossa Skjevrak ym. 2003
TBA (Tert-butanol) 0.1-1.8 µg/l PEX-a, PEX-b Lund ym. 2011
2,6-DTBQ (2,6-Di-tert-butyl-p-benzoquinone ) 0.5 µg/l PEX-a Nielsen ym. 2007
5.4 µg/l, 5.9 µg/l, 12 µg/l PEX-c
2,6-DTBQ (2,6-Di-tert-butyl-p-benzoquinone ) 0.1 – 3.0 µg/l PEX-a, PEX-b, PEX-c Lund ym. 2011
2,6-DTBQ (2,6-Di-tert-butyl-p-benzoquinone 4-57 µg/l Ei tiedossa Lützhøft ym. 2013
2,4-DTBP (2,4-Di-tert-butylphenol) 0.07 µg/l PEX-a Nielsen ym. 2007
2,4-DTBP (2,4-Di-tert-butylphenol) 0.08 – 2.2 µg/l PEX-a, PEX-b, PEX-c Lund ym. 2011
Di-tert-butyl peroxide Todettu, pitoisuus ei tiedossa PEX-a, PEX-b Lund ym. 2011
3,5-Di-tert-butyl-4-hydroxybenzaldehyde 0.68 µg/l, 0.06 µg/l, 0.05 µg/l PEX-a Nielsen ym. 2007
0.85 µg/l, 0.68 µg/l, 0.5 µg/l PEX-c
3,5-Di-tert-butyl-4-hydroxyacetophenon 0.53 µg/l, 0.14 µg/l, 0.13 µg/l PEX-a Nielsen ym. 2007
0.24 µg/l, 0.06 µg/l, 0.05 µg/l PEX-c
7,9-Di-tert-butyl-1-oxaspiro[4,5]-deca-6,9 dien-2,8-dione 1.7 µg/l PEX-a Nielsen ym. 2007
33 µg/l, 4.2 µg/l, 3.5 µg/l PEX-c
3-(3,5-di-tert-butyl-4-hydroxyphenyl) methylpropanoate 1.6 µg/l PEX-a Nielsen ym. 2007
3-(3,5-di-tert-butyl-4-hydroxyphenyl) methylpropanoate Todettu, pitoisuus ei tiedossa PEX-b Connell ym. 2014
2-tert-butyl-methoxyphenol Keskimäärin 5 µg/l Ei tiedossa Lützhøft ym. 2013
4-Butoxy phenol 2.5 µg/l Ei tiedossa Skjevrak ym. 2003
5-Methyl-2-hexanone 0.87 µg/l Ei tiedossa Skjevrak ym. 2003
5-Methyl-2-hexanone 20 µg/l, 16 µg/l, 9 µg/l PEX-a, PEX-c Lund ym. 2011
Mesityl oxide 0.4 µg/l Ei tiedossa Skjevrak ym. 2003
Tert-butyl isobutyl ether 0.1 µg/l Ei tiedossa Skjevrak ym. 2003
Cyclohexane Todettu, pitoisuus ei tiedossa PEX-b Connell ym. 2014
Toluene Todettu, pitoisuus ei tiedossa PEX-b Connell ym. 2014
p(o)-xylene Todettu, pitoisuus ei tiedossa PEX-b Connell ym. 2014
Total organic carbon (TOC) 2.1 mg/l, 1.6 mg/l Ei tiedossa Skjevrak ym. 2003


Pituussuunnassa PEX(a)-putkesta on todettu irtoavan eri kohdista eri pitoisuuksia antioksidanttien metaboliatuotteita (Denberg ym. 2009). Syy tälle heterogeenisuudelle ei ole tiedossa. Se liittyy todennäköisesti putken valmistukseen. Siten putkia testattaessa tulos kuvastaa tarkasti testattua näytettä ja putkenosaa mutta ei aina välttämättä putkea kokonaisuudessaan, josta näyte on otettu.


Testeissä vedestä todettavien aineiden pitoisuudet (jos niitä on ollut todettavissa) ovat yleensä olleet pieniä: mikrogrammoja (µg) tai sen osia litrassa, yleensä alle 10 µg/l (Taulukko 1). MTBE on todettu suurimmat pitoisuudet, kymmeniä, enimmillään yli 200 µg/l (Taulukko 1). Tyypillisesti pitoisuus on ollut testissä uusille putkille suurin ensimmäisen vuorokauden näytteessä ja laskenut peräkkäisissä vesinäytteissä, mutta aineita niissäkin on ollut edelleen todettavissa. Tavallisimpia (useista tutkituista putkinäytteistä) vedessä todettuja tunnistettuja kemiallisia aineita ovat olleet mm. MTBE, ETBE, 2,4-DTBP, TBA ja erilaiset antioksidanttien hajoamistuotteet (Lund ym. 2011, Taulukko 1). Tuntemattomien aineiden pitoisuudet ovat näyttäneet pienemmiltä kuin PEX-putkivedessä tyypillisimmin esiintyvien tunnistettujen aineiden pitoisuudet (Lund ym. 2011).


Toistaiseksi (8/2014) ei ole tiedossa, mitä aineita ja millaisina pitoisuuksina veteen vapautuu testeissä PEX-putkista, joissa tiedetään olevan valmistusvirhe.


YM:n teettämässä selvityksessä kahdesta PEX-putkesta Suomessa (YM:n tiedote 7.7.2014, http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1887128) todettiin, että hajun lisäksi veden TOC (total organic carbon, kokonaishiili) oli epätavallisen korkea. Tulos viittaa siihen, että vedessä oli epätavallisen paljon kemiallisia epäpuhtauksia. Tutkimuksessa/testissä ei määritetty/tunnistettu veden sisältämiä yksittäisiä kemiallisia aineita.


Veden kemiallisen analyysin perusteella ei voi päätellä PEX-putkityyppiä. Se on tarvittaessa aina selvitettävä putket asentaneelta yritykseltä/myyjältä. Esimerkiksi ETBE:tä on todettu silaanimenetelmällä (PEX-b) valmistettujen putkien vedestä (Durand ja Dietrich 2007), vaikka sitä todennäköisemmin voi olettaa löytyvän PEX-a-tyypin putkista (Whelton ja Nguyen 2013).

Kenttäkokeet käytössä olevilla PEX-putkilla

Jo asennetuista PEX-putkista on todettu irtoavan kemiallisia aineita veteen. Kenttäkokeissa jo käytössä olevista PEX- putkista on havaittu vedessä samoja yhdisteitä kuin laboratoriotesteissä, mutta huomattavasti pienempinä pitoisuuksina. Kuinka yleistä ja tavallista on, että vedessä niitä on todettavia määriä, ei ole tiedossa, koska asiaa ei ole tutkittu satunnaisotannalla. Toistaiseksi (8/2014) ei myöskään tiedetä, miten pitkään asennetuista PEX-putkista irtoaa veteen kemiallisia aineita todettavia määriä, ja pitoisuuksia, joilla on veden laadulle merkitystä. Tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että PEX-putkista kemiallisten aineiden vapautuminen veteen on pitkäaikaista.


Tanskan ympäristövirasto (Miljöstyrelsen) on tutkinut kemiallisten epäpuhtauksien esiintymistä kylmässä vedessä 1-3 vuotta jo käytössä olleista PEX-putkista (PEX-a, PEX-c; Uponor Wirsbo, Wavin, Roth, Golan), kuudessa kohteessa (Nielsen ym. 2007). Vesinäytteet otettiin kun vesi oli seissut putkissa vähintään 8 tuntia. Kolmessa kohteessa 6:sta todettiin vedessä MTBE:tä (0.02-0.33 µg/l). Neljässä kohteessa 6:sta vedessä havaittiin pieniä pitoisuuksia antioksidanttien hajoamistuotteita (Nielsen ym. 2007):

  • 2,6-di-tert-butyl-p-benzoquinone (2,6-DTBQ, 0.28 – 2.9 µg/l)
  • 2,4-di-tertbutylphenol (2,4-DTBP, 0.06 µg/l)
  • 7,9-di-tert-butyl-1-oxaspiro[4,5]-deca-6,9 dien-2,8-dione (0.05 µg/l ja 0.09 µg/l)


Näitä samoja yhdisteitä löytyi laboratoriotesteissä uusista samantyyppisistä PEX-putkista. Vedessä todettiin myös muita kuin VOC-yhdisteitä, mutta kenttäkokeessa ei voitu päätellä niiden alkuperää.


5 kuukautta käytössä olleista PEX-putkista on todettu irtoavan veteen huomattavasti vähemmän kemiallisia aineita kuin uusista putkista (Lund ym. 2011). Mutta yksittäisiä aineita on ollut vedessä edelleen todettavissa. Esimerkiksi MTBE-pitoisuus oli laskenut 1-10 %:iin alussa olleesta pitoisuudesta. 2,4-DTBP ja 2,6,-DTBQ oli vedessä edelleen 10-50 % alkuperäisestä pitoisuudesta (Lund ym. 2011). Vedessä oli edelleen selvä vieras haju. Lund ym. (2011) totesivat, samoilla edellä kuvatuilla putkilla, että vuoden käytön jälkeen vedessä oli edelleen epätavallinen, voimakas haju. Vedestä ei tehty tuona ajankohtana kemiallisia määrityksiä, joten yhteys PEX-putkesta irtoaviin aineisiin jäi epäselväksi. Tutkijat arvelivat, että myös PEX-putkien pinnalle syntyneestä biofilmistä voi lähteä jo tuossa vaiheessa veteen aineita, jotka vaikuttavat veden hajuun ja makuun (katso Haju ja maku). Biofilmit saattavat sisältää myös putkista irtoavia aineita (Skjevrak I. ym. 2005).


Whelton ym. (2014) ovat tutkineet kemiallisia epäpuhtauksia omakotitalon vedessä 6 kuukautta PEX-a-putkien asentamisen jälkeen. Vedessä oli todettavissa ainakin seuraavia kemiallisia aineita (Whelton 2014):

  • ETBE
  • TAME
  • 2,6-DTBP
  • Octanol
  • THTMF
  • 2-Ethyl-1-hexanol
  • 2,5-dimethyl-2,5-hexanodiol
  • Tolueeni
  • 2-Ethyl-hexanal
  • 2-nonanone

Haju ja maku

PEX-putkiin liittyvä vieras haju (muovimainen, liuottimenomainen) vedessä on havaittu systemaattisesti uusista putkista laboratoriotesteissä, satunnaisesti tutkituista putkinäytteistä (Skjevrak ym. 2003, Durand ja Dietrich 2007, Lund ym. 2011, Connell ym. 2014). Se on ollut enemmänkin tyyppiominaisuus PEX-putkelle kuin poikkeuksellista. PEX- putkesta irtoavissa aineissa on tunnettuja ”hajuaineita” (MTBE, ETBE), mutta haju saattaa esiintyä voimakkaana myös vesinäytteissä, joissa näiden aineiden pitoisuudet eivät ole suuria. Haju tulee todennäköisesti koko vedessä olevasta aineseoksesta.


MTBE:n hajukynnys on tasoa 7-15 µg/l (Suffet 2007, van Wezel ym. 2009). MTBE:n hajua on kuvattu terpeenimäiseksi (EU 2002). ETBE on ollut haistettavissa vedestä pitoisuudesta 1-5 µg/l lähtien (Durand ja Dietrich 2007, van Wezel ym. 2009). ETBE:n hajua vedestä on kuvattu kemikaalimaiseksi, liuottimen hajuksi, makeahkoksi, karvaaksi, polttavaksi (Durand ja Dietrich 2007). TAME:n hajukynnys vedessä on 8 µg/l (van Wezel ym. 2009). Jos vedessä on useita näitä oksygenaatteja (MTBE, ETBE, TAME, TAEE) todennäköisesti niiden yhteispitoisuus vedessä ratkaisee, aiheutuuko veteen hajuhaittaa. Useimpien PEX-putkista irtoavien, varsinkaan vedestä tunnistamattomien aineiden, hajuominaisuuksia ja –kynnyksiä vedessä ei tunneta/ole kuvattu.


Talousveden klooraukseen käytetyt desinfektioaineet (kloori, monokloramiini) eivät poista PEX-putkista syntyvää hajua vedestä (Durand ja Dietrich 2007).


Veden makua PEX –putkiin liittyen ei ole systemaattisesti testattu. Tiedot PEX-putkiin liittyvästä poikkeavasta veden mausta (kemikaalin maku) perustuvat käyttäjäkokemuksiin. Vierasta makua voi myös esiintyä, samaan aikaan vieraan hajun kanssa. MTBE makukynnys juomavedessä on 15 µg/l, ETBE:n pitoisuudella 2 µg/l ja TAME:n makukynnys pitoisuudella 16 µg/l (van Wezel ym. 2009). Koska jokainen aine tuottaa makua, niiden yhteispitoisuus saattaa lopulta ratkaista (yhdessä muiden mahdollisten makua tuottavien aineiden kanssa), esiintyykö vedessä vierasta makua.


On oletettavaa, että hyvin suuriin kemiallisten aineiden pitoisuuksiin vedessä (satoja µg/l, yli tuhat µg/l) liittyy myös makuhaitta. PEX-putkiin liittyvien aineiden mausta vedessä, ja makua tuottavista pitoisuuksista, on vielä vähemmän tietoa kuin hajusta.


Vedessä esiintyvä vieras haju on ollut tavanomaisin tapa havaita PEX-putkiin liittyvä vedenlaatuongelma kotitalouksissa. Kemiallinen määritys vedestä on yleensä osoittanut, että vedessä on joko useita PEX-putkiin liittyviä aineita pieninä/pienehköinä pitoisuuksina tai jotain yksittäistä ainetta iso pitoisuus. Kuten edellä on todettu, kemiallisesta analyysistä ei välttämättä paljastu, mikä aine/mitkä aineet oudon hajun aiheuttavat. PEX-putkista irtoavat aineet eivät kuulu tavanomaiseen talousveden laadun tutkimukseen. Talousvesiasetusten mukainen veden rutiinitutkimus ei paljasta PEX-putkista irtoavia kemiallisia aineita.


Vesijohtojen pinnalle ajan myötä muodostuva biofilmi saattaa tuottaa ja kerätä erilaisia hajuyhdisteitä, putkimateriaalista riippumatta (Skjevrak I. ym. 2005). PEX-putkesta irtoaa poikkeuksellisen paljon orgaanista ainetta/hiiltä, mikä suosii biofilmin kehittymistä. HDPE-putken biofilmistä on havaittu myös antioksidanttien hajoamistuotteita (Skjevrak ym. 2005). Siten, jo pitkään käytössä olleisiin PEX-putkiin liittyvä haju ja siihen liittyvät ongelmat saattavat osittain liittyä myös putkien pinnalle syntyvään biofilmiin. Tätä asiaa ei toistaiseksi tunneta tarkemmin. Mikä on biofilmin osuus PEX-putkiin liittyvissä hajuhaitoissa, joita on todettu toistaiseksi ainakin vielä vuoden kuluttua putkien käyttöön otosta (Lund ym. 2011).

Tilanteesta Suomessa (elokuu 2014)

Suomessa kemiallisten epäpuhtauksien esiintymistä ja pitoisuuksia PEX-putkiin liittyen talousvesissä on tutkittu ”kenttäolosuhteissa” tapauksissa, joissa vedessä on havaittu selkeä epänormaali haju ja/tai maku (uudehkot omakoti-, rivi- ja kerrostalot, uudehkojen putkiremonttien jälkeen). Tutkimuksia ovat teettäneet taloyhtiöt ja yksittäiset kansalaiset. Yksityiskohtaiset tulokset ovat tutkimusten teettäjien omaisuutta, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (Hannu Komulainen) tietoon tulleista tapauksista on tehtävissä seuraavia yleisiä havaintoja.


Ongelmatapauksissa vedestä on määritetty ”indikaattoriepäpuhtauksia” (VOC, liuottimet, ei kaikkia mahdollisia PEX-putkista irtoavia aineita). Vesijohtovesistä on tyypillisesti todettu MTBE, ETBE, TAME, TBA, joskus liuottimia (tolueeni, styreeni). Yksittäisen aineen pitoisuus on saattanut vaihdella ei tai juuri todettavasta pitoisuudesta satoihin mikrogrammoja/litra (µg/l). Tavallisimmin MTBE:tä on enimmillään ollut muutamia kymmeniä mikrogrammoja/litra (µg/l). TBA:ta kylmässä vedessä on todettu enimmillään yli 1000 mikrogrammaa/litra, samoin ETBE:tä yli 1000 µg/l, mutta tavanomaisemmin kymmeniä mikrogrammoja litrassa vettä. Hyvin suuret pitoisuudet vedessä liittyvät todennäköisimmin vialliseen PEX-putkeen (valmistusvirhe tms.). Lisäksi veteen tällöin voi liueta aineita, joita ei normaalisti PEX-putkivedessä esiinny.


Useamman huoneiston kohteessa on havaittu hyvin suuri vaihtelu vedessä esiintyvien aineiden pitoisuuksissa asuntojen kesken. Vierekkäisissä huoneistoissa toisessa ei välttämättä ole todettu esimerkiksi TBA:ta lainkaan mutta toisessa suuret pitoisuudet. Vedestä, jossa on todettu vieras haju, on löytynyt jotain PEX-putkiin liitettävissä olevaa kemiallista epäpuhtautta koholla olevana pitoisuutena. Mutta hajua voi esiintyä, vaikka yksittäisten aineiden todetut pitoisuudet ovat vedessä pieniä. Ilmeisesti hajun tuottavat kaikki (myös tunnistamattomat) vedessä olevat aineet yhdessä. Vieras haju ja vedestä todettavissa olevat aineet eivät aina ole kulkeneet käsi kädessä. Syy vedessä olevien aineiden suurelle pitoisuusvaihtelulle asuntokohteiden välillä ei ole tiedossa. Vedessä esiintyvien aineiden pitoisuuteen todennäköisesti vaikuttaa, miten kauan vesi seisoo putkessa ja kuinka paljon vettä on kokonaisuudessaan juoksutettu ennen näytteenottoa. Ihmiset ovat valittaneet veteen liittyvästä hajusta usein aamulla kun vesi on seissut laskematta yön yli, tai pitempiä aikoja.


Aineiden kertapitoisuusmittaus vedestä kertoo tilanteen näytteenottohetkellä/kyseisessä vesinäytteessä, mutta ei välttämättä kokonaistilannetta asiasta kyseisessä kohteessa. Vesinäyte kuitenkin paljastaa potentiaalisen ”PEX-putkiongelman” kun/jos vedessä todetaan tyypillisiä indikaattoriaineita.

PEX-putkivedessä todettujen epäpuhtauksien toksiset ominaisuudet ja niihin liittyvät terveysriskit

PEX-putkista veteen liukenevista aineista on tunnistettu vedestä aineet, joita tyypillisesti esiintyy suurimpina pitoisuuksina. Niiden aineiden toksisuudesta on jonkin tason toksisuustietoa. Useista aineista, erityisesti aineiden vedessä olevista hajoamistuotteista, ei ole toksisuustietoa julkisesti saatavilla/olemassa?


Jokaisella kemiallisella aineella on puhdasaineena (väkevänä) useanlaisia toksisia vaikutuksia. Niitä kaikkia ei ole tässä esityksessä lueteltu ja kuvattu vaan keskitytty niihin aineiden vaikutuksiin ja ominaisuuksiin, joilla saattaa olla terveysvaikutusten kannalta merkitystä pitoisuustasoilla, joina aineita esiintyy PEX-putkista veteen liuenneena.


Terveysvaikutuksia arvioitaessa on huomioitava myös pahaan hajuun ja veden makuun liityyvät epäsuorat vaikutukset. Paha haju koetaan hyvin yksilöllisesti. Toiset tunnistavat hajun ja reagoivat siihen herkemmin kuin toiset. Pahaa hajua pidetään ensisijaisesti viihtyvyyshaittana, ellei sitä aiheuttavien aineiden pitoisuudet ole niin suuria, että ne aiheuttavat varsinaisia toksisia vaikutuksia (terveysriskit). Hajuun reagoidaan aina kun se tunnistetaan. Toistuvasti esiintyvä tai jatkuva paha haju saattaa aiheuttaa huolta, murhetta, stressiä, unettomuutta ja jatkuessaan epäsuorasti myös terveyteen. Huolta aiheuttaa myös epätietoisuus terveyshaitasta. Kun/jos juoma/talousvedessä on haju- ja tai makuongelma, se todennäköisesti tunnistetaan jokaisella kerralla kun vettä käsitellään. Siksi myös hajun aiheuttamien epäsuorien terveysvaikutusten estämiseksi todettu hajuhaitta tulisi poistaa.


PEX-putkista veteen irtoavilla aineilla ei ole terveysperusteisia lakisääteisiä raja-arvoja Suomessa eikä EU:ssa, joita ei saisi talousvedessä ylittää. Aineet eivät ole talousveden tavallisia epäpuhtauksia, joille raja-arvot yleensä asetetaan.


MTBE (Metyyli-tert-butyylieetteri, methyl tert butyl ether, CAS 1634-04-4)

MTBE:n ominaisuudet ja toksisuus

MTBE:tä on laimentamattomana kemikaalina käytetty bensiinin lisäaineena, oksygenaattina, edistämään moottoreissa bensiinin palamista ja vähentämään bensiinistä moottoreissa syntyviä pakokaasupäästöjä. MTBE on hyvin maaperässä säilyvää ja helposti liikkuvaa (Methyl t-butyl ether, Hazardous Substance Data Bank HSDB, 26.8.2014). Siksi se on ollut usein havaittava epäpuhtaus pohja/kaivovedessä paikoissa, joissa maaperä on pilaantunut bensiinillä. Tyypillisesti kaivo/pohjavedessä on tällöin todettu pieniä, muutaman mikrogramman pitoisuuksia MTBE:tä litrassa (µg/l).


PEX-putkista veteen irtoava MTBE syntyy putkeen epäpuhtautena putken valmistusprosessissa ainakin peroksidimenetelmällä polyetyleeniresiiniä silloitettaessa (Whelton ja Nguyen 2013).


MTBE on helposti haihtuvaa ja siksi haju vedestä tunnistettavissa. MTBE tuottaa veteen hajua ja makua, jo hyvin pieninä pitoisuuksina. MTBE:n kynnysarvo hajulle (pitoisuus, jona sen haju on vedestä haistettavissa) on tasoa 7 µg/l (van Wezel ym. 2009) - 15 µg/l (Suffet 2007) . MTBE on maistettu vedestä pitoisuudella 15 µg/l (van Wezel ym. 2009). Näitä suuremmilla pitoisuuksilla haju- ja makuhaitta vedessä on todennäköisesti todettavissa.


MTBE metabolituu elimistössä (maksassa) tert-butanoliksi (TBA, EU 2002). TBA on MTBE:n metabolian päämetaboliitti (McGregor 2006). MTBE:n vaikutukset elimistössä välittyvät todennäköisesti osittain TBA-metaboliitin kautta.


MTBE on aiheuttanut kasvaimia koe-eläimille, syöpäkokeissa mm. munuaiskaisvaimia urosrotille ja maksa- ja kilpirauhaskasvaimia naarashiirille, mutta MTBE ei ole mutageenista (aiheuta mutaatioita DNA:han) eikä ole genotoksista (vaurioita DNA:ta). (EU 2002, Methyl t-butyl ether, HSDB). Toistaiseksi arvioidaan yleisesti, että MTBE ei ole ihmiselle syöpää aiheuttavaa/karsinogeenista, koska se ei ole genotoksista ja syöpää synnyttävät vaikutusmekanismit esimerkiksi munuaiskasvaimille ovat koe-eläinspesifisiä (Cruzan ym. 2007). MTBE ei pieninä pitoisuuksina ärsytä ihoa. Se ei myöskään aiheuta iholle allergiaa (EU 2002). MTBE:n akuutti (suurten annosten) toksisuus suun kautta on varsin vähäinen. (EU 2002). MTBE ei eläinkokeissa ole vaikuttanut lisääntymiseen eikä aiheuttanut sikiöille epämuodostumia (ei ole teratogeenista) (EU 2002).


Yhdysvaltojen ympäristöviranomainen (EPA) on arvioinut, että MTBE ei aiheuta terveyshaittaa juomavedessä pitoisuustasolla 20-40 µg/l (EPA 1997). Tämä pitoisuustaso sisältää 20000-40000-kertaisen marginaalin (MOE, Margin of Exposure) annoksiin, jotka aiheuttavat syöpävaikutuksia koe-eläimissä ja 60 000-100 000-kertaisen marginaalin MTBE:n muihin toksisiin vaikutuksiin suun kautta saatuna koe-eläimissä. Turvamarginaali on iso. MTBE:n pitoisuustasoa (20-40 µg/l) on yleisesti pidetty MTBE:n terveysperusteisena haitattoman pitoisuustason viite/raja-arvona juomavedessä.


Kalifornian EPA on asettanut MTBE:lle sallituksi enimmäispitoisuusarvoksi 13 µg/l juomavedessä (Public Health Goal, OEHHA 1999a). Tällä pitoisuudella ei todennäköisesti aiheudu terveysriskiä. Arvio perustuu oletettuun syöpäriskiin eläinkokeista.

PEX-putkista veteen irtoavan MTBE:n terveysriskin arvio

MTBE on kemiallisella analyysillä yleisimmin todettu epäpuhtaus PEX-putkista vedessä, joten siihen liittyvää terveysriskiä joudutaan usein arvioimaan.


MTBE ei ole kovin toksinen aine. Se aiheuttaa toksisuutta eläinkokeissa vasta suhteellisen suurilla annoksilla. MTBE:n karsinogeenisuudesta ei ole täyttä varmuutta mutta oletusarvona toistaiseksi (elokuu 2014) voidaan pitää, että se ei ole karsinogeenista ihmisille tai on korkeintaan heikko karsinogeeni (syöpäriski vasta hyvin suurilla pitoisuuksilla).


Terveysriskin arviossa voidaan käyttää viite/vertailuarvona MTBE-pitoisuutta 20-40 µg/l juomavedessä. Kun vedessä oleva MTBE pitoisuus on tätä pienempi, tai enintään tätä tasoa, MTBE ei todennäköisesti aiheuta terveyshaittaa vettä pitkiäkin aikoja käytettäessä. Useimmiten PEX-putkista irtoavaksi todetun MTBE:n pitoisuus vedessä on jäänyt (huomattavasti) tämän pitoisuustason alapuolelle.


Jos veden MTBE-pitoisuus on yli 20-40 µg/l, tämän tason pieni ylitys ei todennäköisesti aiheuta vielä merkittävää terveysriskiä, koska pitoisuustasossa 20-40 µg/l on huomattava turvamarginaali eläinkokeissa selvästi haitallisiksi todettuun altistustasoon. Terveysriski alkaa kohota MTBE-pitoisuuden kasvaessa. Terveysriskin suuruuteen vaikuttaa myös päivittäin käytetyn veden määrä ja veden käytön kesto. Riski on suurin jatkuvassa/pitkäaikaiskäytössä (kuukausia, vuosia).


Altistuminen hengittämällä vedestä ilmaan haihtuneelle MTBE:lle on huomattavasti vähäisempää kuin vedessä juotu MTBE-annos. MTBE pesuvedessä ei lisänne merkittävästi altistumista vaikka MTBE pitkäaikaiskontaktissa saattaakin imeytyä jossakin määrin ihon läpi.


MTBE on siis haistettavissa ja maistettavissa vedestä pienempinä pitoisuuksina kuin terveysriskin oletetaan aiheutuvan. Haju ja maku suojaavat terveyshaitalta, jos hajua sisältävää vettä ei juo. Juoma/talousvesi ei saa kuitenkaan haista eikä maistua epätavalliselle, joten MTBE:n suhteen riskiä on hallinnoitava potentiaalisten haju- ja makuongelmien välttämiseksi vaikka pitoisuus olisi alle 20-40 µg/l.

ETBE (Etyyli-tert-butyylieetteri, ethyl tert butyl ether, CAS: 637-92-3)

ETBE:n ominaisuudet ja toksisuus

ETBE on samantyyppinen bensiinin lisäaine, oksygenaatti, kuin MTBE. ETBE on hieman rasvaliukoisempaa kuin MTBE.


ETBE on vedestä haihtuvaa ja siksi haju helposti tunnistettavissa. ETBE tuottaa veteen hajua ja makua jo pienempinä pitoisuuksina kuin MTBE. ETBE:n hajukynnykseksi vedestä on todettu alimmillaan pitoisuudet 1 µg/l (van Wezel ym. 2009 ) ja 5 µg/l (Durand ja Dietrich 2007). ETBE:n makukynnys vedessä on samaa tasoa (2 µg/l, van Wezel ym. 2009). Tätä suuremmilla pitoisuuksilla se on vedestä myös maistettavissa.


Myös ETBE metaboloituu elimistössä TBA:ksi (tert-butanoliksi), ja edelleen muiksi yhdisteiksi (McGregor 2007) .


ETBE muistuttaa toksisilta ominaisuuksiltaan MTBE:tä. ETBE ei ole pieninä, talousvedessä esiintyvinä pitoisuuksina ihoa tai silmiä ärsyttävää. ETBE ei aiheuta allergiaa (McGregor 2007). Akuutti toksisuus suun kautta saatuna on vähäinen (McGregor 2007). ETBE ei ole mutageenista eikä genotoksista (McGregor 2007). Elimistöön päätyvän ETBE:n toksiset vaikutukset välittynevät osin metaboliitti TBA:n kautta kuten MTBE:llä (McGregor 2007). ETBE ei vaikuta pieninä pitoisuuksina lisääntymiseen eikä aiheuta lapsille epämuodostumia (ole teratogeenista (McGregor 2007).


ETBE:n karsinogeenisuudesta ei ole lopullista tietoa. ETBE:stä syntyy elimistössä metaboliittina TBA, joka on karsinogeenista koe-eläimille (katso TBA). TBA:n karsinogeenisuus ihmiselle on edelleen arvioitavana (katso TBA).


ETBE:lle ei ole virallista enimmäispitoisuus/raja-arvoa talous/juomavedessä. Tiedossa ei ole vastaavaa terveyden kannalta haitallisen pitoisuuden arviota kuten on tehty MTBE:lle, mutta aineet ovat hyvin samanlaisia. Siten tasoa 20-40 µg/l ETBE juomavedessä voi pitää todennäköisesti terveysriskin kannalta haitattomana tasona myös ETBE:lle.

PEX-putkista veteen irtoavan ETBE:n terveysriskin arvio

ETBE on helposti haihtuva samantyyppinen aine kuin MTBE. ETBE on haistettavissa ja maistettavissa vedestä pienempinä pitoisuuksina kuin MTBE. Jos vedessä esiintyy ETBE:tä yli haju-ja makukynnyksen (1-2 µg/l), ETBE on todennäköisesti yksi veteen pahaa hajua ja makua tuottava aine.


Toksisuudeltaan ETBE on samantyyppinen aine kuin MTBE, eli ei ole kovin toksista. ETBE:lle ei ole tiedossa/määritelty terveysperusteista pitoisuustasoa juomavedessä, jota ei tulisi ylittää. Ottaen huomioon MTBE:n ja ETBE:n samankaltaisuuden (mm. sama päämetaboliitti elimistössä, TBA), MTBE:n pitoisuustasoa 20-40 µg/l voidaan pitää juomavedessä ohjeellisena viitearvona myös ETBE:lle terveysriskin suhteen. ETBE-pitoisuuden jäädessä juomavedessä alle tason 20-40 µg/l, siihen ei todennäköisesti liity terveysriskiä (arvio 8/2014). Terveysriski kasvaa, jos tämä pitoisuustaso ylitetään merkittävästi.


Koska ETBE on haistettavissa ja maistettavissa vedestä jo pienemmillä pitoisuuksilla kuin 20-40 µg/l, veden vieras haju ja maku suojaavat terveysriskiltä, jos vierasta hajua ja makua sisältävää vettä ei juo eikä käytä ruoanlaittoon. Juomavedessä olevaa ETBE:tä on syytä hallinnoida potentiaalisten haju- ja mahdollisen makuhaitan perusteella, vaikka pitoisuus olisi alle 20-40 µg/l.

TAME (Tert-amyylimetyylieetteri, tert-amyl methyl ether, CAS: 994-05-8)

TAME on myös peruskemikaalina bensiinissä käytetty oksygenaatti. Se on helposti haihtuva ja ilmeisen helposti ilmasta haistettavissa (0.05 ppm, http://www.ttl.fi/ova/tame.html).


TAME:n akuutti toksisuus on vähäinen. Se ei ole ihoa eikä silmiä ärsyttävää, ainakaan pieninä pitoisuuksina, eikä aiheuta allergiaa (ole herkistävä). (Tert-amyl methyl ether, HSDB, 26.8.2014). Se ei ole vahvasti toksista toistuvasti elimistöön saatuna. Samoin vaikutukset lisääntymiseen koe-eläimissä tulevat vasta hyvin suurilla annoksilla. TAME:a ei pidetä herkästi sikiönkehitykseen vaikuttavana aineena. TAME ei ole mutageenista. Sen karsinogeenisuudesta ei ole tietoa, mutta koska aine ei ole mutageenista, eikä selvästi genotoksista, sen karsinogeenisuuspotentiaali on heikko.(Tert-amyl methyl ether, HSDB, 26.8.2014). TAME ei metaboloidu elimistössä TBA:ksi (Ahmed 2001), joten siihen ei liity TBA-välitteisiä vaikutuksia.


TAME:n hajukynnys vedessä on 8 µg/l ja makukynnys vedessä 16 µg/l (van Wezel ym. 2009).


TAME:lle ei ole tiedossa sallittua enimmäispitoisuusarvoa juomavedessä.


TAME:a on esiintynyt PEX-putkiin liittyen vedessä satunnaisesti, yleensä juuri todettavina tai muutaman µg/l-pitoisuuksina. On todennäköistä, että tämän tason pitoisuuksiin ei liity terveysriskiä juomavedessä eikä veden muussakaan talousvesikäytössä. Jos TAME:a esiintyy vedessä ETBE:n, MTBE:n ja muiden hajua tuottavien yhdisteiden kanssa, se saattaa osaltaan lisätä veden hajua ja makua, yhteis/koktailvaikutuksena.

TBA (Tert-butanoli, tert-butanol, tert butyl alcohol, CAS: 75-65-0)

TBA:n ominaisuudet ja toksisuus

Tert-butanoli (TBA) on tavallinen teollisuuskemikaali. Sitä on todettu talousvedessä PEX-putkista irtoavana aineena.


TBA on puhdasaineena silmiä ja ihoa ärsyttävää (T-butyl alcohol, HSDB, 26.8.2014). Sen akuutti toksisuus suun kautta saatuna on pieni. Toistuvasti koe-eläimille annettuna TBA on ensisijaisesti munuaistoksista. TBA ei ole mutageenista eikä genotoksista mutta on karsinogeenista koe-eläimille (munuaiskasvaimia urosrotille, kilpirauhaskasvaimia hiirille). TBA aiheuttaa munuaiskasvaimia vaikutusmekanismeilla, jotka eivät toteudu/ole relevantteja ihmisille (Hardy m. 2011). TBA:n karsinogeenisuutta ei ole luokiteltu USA:ssa (arvio:aine ei ole luokiteltavissa) (HSDB: T-butyl alcohol, 26.8.2014). EU/ECHA on arvioimassa TBA:n karsinogeenisuutta (tilanne elokuu 2014). TBA:ta ei ole pidetty karsinogeenisena ihmiselle, koska se ei ole genotoksista ja karsinogeenisuuden vaikutusmekanismit eivät ole relevantteja ihmiselle. Lopullinen tieteellinen kanta on kuitenkin arvioitavana. TBA on ollut eläinkokeissa toksista sikiölle. (T-butyl alcohol, HSDB, 26.8.2014). Riskistä ihmisille ei ole tietoa.


TBA:lla on kamferinomainen haju, mutta haju on todettavissa ilmasta vasta hyvin isoilla pitoisuuksilla. TBA:n hajukynnys ilmassa on 219 mg/m3. (T-butyl alcohol, HSDB, 26.8.2014) Hajukynnyspitoisuus vedessä ei ole tiedossa. On todennäköistä että PEX-putkiin liittyvä vedessä oleva vieras haju ei johdu TBA:sta vaan muista vedessä olevista kemiallisista yhdisteistä. TBA:n makukynnys vedessä ei ole tiedossa, mutta on mahdollista että todetut hyvin suuret TBA-pitoisuudet PEX-putkivedessä aiheuttavat veteen makua.


TBA on MTBE:n ja ETBE:n elimistössä syntyvä metaboliitti (EU 2002). On mahdollista, että osa MTBE:n ja ETBE:n toksisista vaikutuksista on TBA:n vaikutuksia (erityisesti karsinogeenisuus/syöpäriski). MTBE:n ja TBA:n karsinogeeniset vaikutukset ovat samanlaisia.


Suomessa ja EU:ssa ei ole TBA:lle raja-arvoa talousvedessä. Useat USA:n osavaltiot ovat asettaneet juomaveden TBA:lle raja-arvon (guideline value, HSDB: T-butyl alcohol, 26.8.2014):

  • Kalifornia 12 µg/l
  • New Hamsphire 40 µg/l
  • New Jersey 100 µg/l
  • Massachussets 120 µg/l


Raja-arvo 12 µg/l perustuu urosrotilla todettuihin munuaiskasvaimiin (OEHHA 1999), 120 µg/l muuhun munuaistoksisuuteen (Massachussets 2006).

PEX-putkista veteen irtoavan TBA:n terveysriskin arvio

Suomessa on todettu TBA:ta talousvedessä PEX-putkiin liittyen enimmillään yli 1000 µg/l. Useissa kohteissa, joissa on ollut veteen liittyvä hajuhaitta on todettu satoja µg/litrassa. TBA:n terveysriskinarvioon voidaan soveltaa edellä kuvattua Massachussetsin raja-arvoa, 120 µg/l TBA, koska sen asettamisperusteet ovat perusteltuja ja tiedossa (Massachussets 2006). Kun juomaveden TBA-pitoisuus on 120 µg/l ja tätä pienempi, terveysriski on todennäköisesti pieni. Terveysriski alkaa kasvaa tämä pitoisuus ylitettäessä ja on sitä suurempi, mitä suurempi veden TBA-pitoisuus on. Riski toteutuu veden pitkäaikaiskäytössä.


TBA:n aiheuttama eläinkokeista laskettu syöpäriski on pieni/syövän yleistä taustatasoa TBA-pitoisuudella 12 µg/l. TBA-pitoisuudella 120 µg/l se on teoriassa hieman kohonnut, veden pitkäaikaiskäytössä. Koska TBA:ta voidaan pitää korkeintaan heikkona karsinogeenina, syöpäriski ei todennäköisesti ole kuitenkaan kovin merkittävästi kohonnut pitoisuudella 120 µg/l, vaikka TBA lopulta todettaisiin ihmiselle syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Syöpäriskit lasketan veden pitkäaikais/pysyväluonteiskäytölle.


Pitoisuus, jona TBA aiheuttaa ihoärsytystä vedestä ei ole tiedossa, mutta useiden satojen ja varsinkin yli 1000 µg/l-pitoisuuksilla tämäkin mahdollisuus on syytä ottaa huomioon. Myös makuhaitta vedessä on tällöin mahdollinen.


Otteen huomioon TBA:n karsinogeenisuuteen liittyvän epävarmuuden, riskinhallinnassa tulisi pyrkiä tilanteeseen, että juomavedessä ei ole TBA:ta merkittäviä pitoisuuksia.

TAEE (Tert-amyylietyylieetteri, tert-amyl ethyl ether, CAS 919-94-8)

TAEE on samantyyppinen yhdiste kuin TAME. Sen toksisuudesta ei ole julkaistua tietoa/yhteenvetoa tiedossa, mutta rakenneanalogian vuoksi se lienee toksisuudeltaan samankaltainen kuin TAME.


Muut PEX-putkivedessä todetut kemialliset aineet

PEX-putkivesistä todettujen antioksidanttien, niiden hajoamistuotteiden ja muiden harvinaisten yhdisteiden toksisuudesta ei ole julkisesti saatavilla johdonmukaista ja kattavaa tietoa. Niihin liittyvää terveysriskiä ei voida yksityiskohtaisesti arvioida. Vedessä on myös aineita, joita ei ole tunnistettu. Siltä osin kuin niitä on määritetty, useimpien näiden aineiden pitoisuudet vedessä ovat olleet suhteellisen pieniä.


PEX-putkivedessä esiintyneille harvinaisemmille kemiallisille aineille ei ole myöskään terveysperusteisia raja-arvoja/sallittuja enimmäispitoisuusarvoja juoma/talousvedessä. Tanskan ympäristönsuojeluviranomainen (Miljøstyrelsen) on suositellut yksittäisille PEX-putkivedessä esiintyneille antioksidanttien hajoamistuotteille seuraavia laatukriteereitä juomavedessä (julkaisussa Lützhøft ym. 2013):

  • 2,4-Di-tert-butylphenol (2,4-DTBP): 20 µg/l
  • 2,6-Di-tert-butyl-p-benzoquinone (2,6-DTBQ): 20 µg/l
  • 3,5-Di-tert-butyl-4-hydroxyacetophenone: 20 µg/l
  • 3,5-Di-tert-butyl-4-hydroxybenzaldehyde: 1 µg/l
  • 3-(3,5-di-tert-butyl-4-hydroxyphenyl)methylpropanoate: 1 µg/l.

Näiden arvojen yksityiskohtaiset asettamisperusteet eivät ole tiedossa.


Lund ym. (2011) ovat arvioineet PEX-putkivedestä tunnistamiensa aineiden pitkäaikaisvaikutuksia juomavedestä seuraaville yhdisteille toksikologisin perustein:

  • 2-Methylpropene (1.7-3.7 µg/l vedessä)
  • 2-Methyl-2-propanol (TBA, 0.1-1.8 µg/l)
  • 5-Methyl-2-hexanone (9-20 µg/l)
  • 2,6-Di-tert-butyl-p-benzoquinone (2,6-DTBQ, 0.5-12 µg/l)
  • 2,6-Di-tert-butylphenol (2,6-DTBP, 1.2-1.3 µg/l)

Heidän arvionsa mukaan näihin aineisiin, edellä olevilla pitoisuuksilla, ei liity merkittävää terveysriskiä aikuisille eikä lapsille. Julkaisussa ei esitetä riskinarvion yksityiskohtia (arviossa käytettyjä aineiden toksisuuden viitearvoja).


Ongelmakohteissa, joissa on PEX-putkea ja vedessä haju- ja makuhaitta, vedestä on yksittäisissä tapauksissa todettu pieniä pitoisuuksia tavallisia liuottimia: ksyleeniä, bentseeniä, styreeniä. Näistä aineista on toksisuustietoa ja viitearvoja riskinarvioon. Aineisiin liittyvä terveysriski on arvioitava tapauskohtaisena, vedessä todettujen pitoisuuksien perusteella.


Terveysriskin selvittäminen

Jos asunnossa/kohteessa on PEX-putkea, ja vedessä todettu haju- tai makuhaitta tai veden laatua kemiallisten aineiden suhteen halutaan selvittää, vedestä kannattaisi teettää kemiallinen analyysi, mitä aineita ja millaisina pitoisuuksina niitä vedessä on. Vesinäyte tulisi ottaa vedestä, joka on seissut putkissa (vettä ei ole juoksutettu) esimerkiksi yön yli (aika edellisestä vedenlaskusta kirjattava näytteen yhteyteen tiedoksi tuloksen arviointia varten).

Vesinäytteen otosta kannattaa kysyä ohjeet näytteet analysoivasta laboratoriosta, jotta näyte tulee oikein otetuksi (näytteessä haihtuvia aineita, jotka voivat "karata").


Vedestä kannattaa määrittää oksygenaatit (MTBE, ETBE, TAME, TAEE, TBA), liuottimet ja laaja haihtuvien orgaanisten aineiden patteri (VOC), ns. perusmääritys. Analyysilaboratorioilla on laaja peruspatteri määrityksiin ja ne tietävät asian tässä vaiheessa, mitä näytteistä tulisi ja kannattaa määrittää. Näytteistä ei kannata lähteä määrittämään edellä kuvattuja antioksidanttien hajoamistuotteita ja muita aineita, jotka eivät tule analyysiin mukaan perusmäärityksessä, koska siitä ei ole apua riskinarvioon. Niitä voi olettaa (ja joutuu olettamaan) vedessä jossakin määrin olevan. Mahdollinen PEX-putkiongelma, ja siihen liittyvä terveysriski, on pääteltävissä ja arvioitavissa perusmäärityksen perusteella analyysituloksista (noista ns. indikaattoriaineista).


Analalyysituloksissa on kiinnitettävä huomiota:

  • mitä aineita on todettu
  • mitkä ovat todetut pitoisuudet
  • miten montaa eri ainetta on todettu (mahdollinen koktailefekti hajussa ja maussa)


Jokaiseen todettuun aineeseen liittyvä terveysriski arvioidaan erikseen. Huomio kannattaa kiinnittää ensisijassa aineisiin, joita on todettu suurimpina pitoisuuksina. Lisäksi arvioidaan mahdollinen yhteisvaikutus hajuun ja makuun. Edellä on tietoa vedessä tavallisimmin esiintyvistä aineista tämän tekemiseksi.

Arviota tehtäessä kannattaa muistaa, että haju ja maku saattaa selittyä osin aineilla, jotka eivät tule kemiallisessa määrityksessä esille.


Aineiden toksisia yhteisvaikutuksia ei voi ennustaa, koska yhteisvaikutukset ovat useimmiten monimutkaisia, eikä niitä voi ennustaa. Samantyyppisetkin aineet voivat lisätä tai kumota toistensa vaikutuksia vaikuttaessaan toistensa metaboliaan.

Tietoaukot PEX-putkista veteen irtoavissa aineissa

PEX-putkiasian suurin tietoaukko jo ns. normaaleille putkille tätä kirjoitettaessa (elokuu 2014) on, miten pitkään ja millaisina pitoisuuksina PEX-putkista vapautuu kemiallisia aineita veteen putken asentamisen jälkeen. Tiedossa olevat yksittäiset tulokset viittaavat siihen, että vieraita aineita on todettavissa ainakin 6 kuukautta asentamisen jälkeen. Mitkä kaikki tekijät siihen vaikuttavat? Ilmeisesti putkien valmistamiseen liittyvien aineiden pitoisuudet vedessä vähitellen pienenevät aikaa myöten, mutta häviävätkö ne jollakin aikataululla kokonaan (toteamisrajan alle), ei ole tiedossa. Vieraan hajun on todettu yksittäisessä tutkimuksessa säilyvän vedessä ainakin vuoden, vaikka vedestä ei ole todettu merkittäviä määriä tyypillisiä PEX-putkiin liittyviä kemiallisia aineita. Mistä vieras haju johtuu?


Kaikkia PEX-putkista veteen irtoavia aineita ja niiden toksisuutta/toksisia ominaisuuksia ei tiedetä. Terveysriskinarvio joudutaan perustamaan vedestä toistaiseksi tunnistettuihin aineisiin. Niistä suurimmasta osasta ei ole kattavaa toksisuustietoa. Siten PEX-putkista veteen irtoavien aineiden terveysriski joudutaan tekemään pitkälle yleisen toksikologian asiantuntija-arvion perusteella, tiedossa olevien aineiden haitallisimmat vaikutukset huomioiden. Kemiallisten aineiden pitoisuudet vedessä viime kädessä ratkaisevat terveysriskin suuruuden. Siksi se tieto on välttämätöntä kohdekohtaiseen riskinarvioon.

Viitteet

Ahmed F.E. Toxicology and human health effects following exposure to oxygenated or reformulated gasoline. Toxicol. Letters 2001, 123:89-113.


Connell M,, Whelton A,J,, Stenson A. Drinking water quality performance for newly installed polypropylene and crosslinked polyethylene plumbing pipe. 2014. (http://www.southce.org/ajwhelton/wp-content/uploads/2014/06/Connell-AWWA-Pres-06102014.pdf)


Cruzan G.C., Borghoff S.J:, de Peyster A., Hard G.C., McClain M., McGregor D.B., Thoms M.G. Methyl tertiary-butyl ether mode of action for cancer endpoints in rodents. Regulatory Toxicology and Pharmacology 2007, 17:156-165. Denberg M,, Mosbæk H., Hassager O., Arvin E. determination of the concentration profile and homogeneity of antioxidants and degradation products in a cross-linked polyethylene type A (PEXa) pipe. Polymer Testing, 2009, 28:378-385.


Durand M.L., Dietrich A.M. Contibutions of silane cross-linked PEX pipe to chemical/solvent odours in drinking water. Water Sci. Technol. 2007, 55:153-160.


EN 1420-1. Influence of organic materials on water intended for human consumption, determination of odour and flavour assessment of water piping systems. Part 1: Test method. CEN/TC164/WG3, 1999.


EN 1622. Water analysis. Determination of the threshold odour number (TON) and threshold flavor number (TFN). 2006.


EPA 1997. Drinking water advisory: Consumer acceptability advice and health effects analysis on methyl tertiary-butyl ether (MtBE). (http://water.epa.gov/action/advisories/drinking/upload/2005_05_06_criteria_drinking_mtbe.pdf ) EU 2002. Tert-Butyl- Methyl Ether. Risk assessment. Final Report. 2002. http://www.efoa.eu/documents/document/20100715150023-mtbe_-_eu_risk_assessment_report_-_2002.pdf


Hard G.C., Bruner R.H., Cohen S.M., Pletcher J.M., Regan K.S. Renal histopathology studies with tert-butyl alcohol administered in drinking water to F344 rats: A pathology working group review and re-evaluation. Regulatory Toxicology and Pharmacology 2011, 59:430-436.


Kekki T.K., Keinänen-Toivola M.M., Kaunisto T., Luntamo M. Talousveden kanssa kosketuksissa olevat verkostomateriaalit Suomessa. Vesi-Instituutin julkaisuja 1. 2007.


Lund V., Anderson-Glenna M., Skjevrak I., Steffensen I-L. Long-term study migration of volatile organic compounds fron cross-linked polyethylene (PEX) pipes and effects on drinking water quality. Journal of Water and Health. 2011, 09.3.:483-497.


Lützhøft H-C.H., Waul C.K., Andersen H.R., Seredynska-Sobecka B., Mosbæk H., Christensen N., Olsson M.E., Arvin E. HS-SPME-GC-MS analysis of antioxidant degradation products migrating to drinking water from PE materials and PEX pipes. Int. J. Environmental Analytical Chemistry 2013, 93:593-612.


Massachussets 2006. Current regulatory limit: Tertiary butyl alcohol (TBA). (http://www.mass.gov/eea/agencies/massdep/water/drinking/standards/tertiary-butyl-alcohol-tba.html)


McGregor D. Methyl tertiary-butyl ether: Studies for potential human health hazards. Critical Reviews in Toxicology 2006, 36:319-358.


McGregor D. Ethyl tertiary-butyl ether: A Toxicological review. Critical Reviews in Toxicology 2007, 37:287-312.


Methyl t-butyl ether. Hazardous Substances Data Bank, HSDB: (http://toxnet.nlm.nih.gov/cgi-bin/sis/search2, katsottu 13.8.2014)


Nielsen L.M., Fuglsang I.A., Fischer E.V., Hansen N. Undersøgelse af PEX rør til drikkevandsbrug. Miljøprojekt Nr 1167 , 2007. (http://www2.mst.dk/Udgiv/publikationer/2007/978-87-7052-463-6/pdf/978-87-7052-464-3.pdf)


OEHHA 1999a. Public health goal for methyl tertiary butyl ether (MTBE) in drinking water. (http://oehha.ca.gov/water/phg/pdf/mtbe_f.pdf).


OEHHA 1999b. Expedited evaluation of risk assessment for tertiary butyl alcohol in drinking water [06/02/99]. http://oehha.ca.gov/water/pals/tba.html


Skjevrak I., Due A., Gjerstad K.O., Herikstad H. Volatile organic components from plastic pipes (HDPE, PEX and PVC) into drinking water. Water Rees. 2003, 37:1912-1920.


Skjevrak I., Lund V., Ormerod K., Herikstad H. Volatile organic compounds in natural biofilm in polyethylene pipes supplied with lake water and treated water from the distribution network. Water Res. 2005, 39:4133-4141. Suffet IH. A re-evaluation of the taste and odour of methyl tertiary ether (MTBE) in drinking water. Water Sci. Technol. 2007, 55:265-273.


van Wezel A., Puijker L., Vink C., Versteegh A., de Voogt P. (2009) Odour and flavour thresholds of gasoline additives (MTBE, ETBE and TAME) and their occurrence in Dutch drinking water collection areas. Chemosphere 2009, 76: 672-676.


Whelton A.J. Chemical Migration from PEX Plumbing Pipe & In-Home Drinking Water Quality following the Elk River Chemical Spill. (http://www.southce.org/ajwhelton/wp-content/uploads/2014/06/Whelton-AWWA-Pres-06292014.pdf). 2014. Whelton A.J., Nguyen T. Contaminant migration from polymeric pipes used in buried potable water distribution systems. Critical Reviews in Environmental Science and Technology. 2013, 43:679-751.



  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 HS: Uusista muovisista vesiputkista haju- ja makuhaittoja - Veteen makuhaittoja aiheuttaneita putkia vaihdettu jo uusiin (7.7.2014)
  2. ↑ HS: Professori: "Ongelmien määrä räjähtää vielä käsiin osassa Suomea" - Vesiputkista liukenee bensan lisäaineita (9.7.2014)
  3. ↑ HS: Uponor: Makuhaittaputkia tehty vain pieni erä (7.7.2014)
  4. ↑ YLE: Sosiaali- ja terveysministeriön virkamies: Kaikissa vesijohtoputkissa omat ongelmansa (27.7.2014)
  5. ↑ HS: Professori arvelee: Muovisten vesiputkien ongelmat "räjähtävät käsiin" (8.7.2014)

Katso myös

HS:

Muuta:

Englanninkielisiä tutkimuksia:

Noudettu kohteesta ”https://fi.opasnet.org/index.php?title=Muovisten_vesijohtoputkien_maku-_ja_hajuhaitat&oldid=36229”