Keskustelu:Ympäristönsuojelulaki

Tämä sivu on tietokide alatyypiltään arviointi. Sivutunniste: Op_fi3327
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi3327}} Tämän Opasnet-sivun julkaisutiedot Juha Pekkanen, Jouni Tuomisto, Timo Lanki, Erkki Kuusisto, Outi Zacheus, muita?: Ympäristönsuojelulaki ympäristöterveysnäkökulmasta. Opasnet 2013. Viite: THL:n lausunnot [1]. [2] Viitattu 01.11.2024. (lausunto, YMTO)

Ympäristönsuojelulaki ympäristöterveysnäkökulmasta

Tähän kirjoitetaan THL:n lausuntoa ympäristönsuojelulain ehdotuksesta.

Esitetyssä lakiluonnoksessa Ympäristösuojelulaki muokataan perusteellisesti uuteen muotoon, mutta sen sisältö on useimmilta osilta pysynyt entisellään. Suurin yksittäinen muutos on EU:n teollisuuspäästödirektiivin ja erityisesti sen 'paras käyttökelpoinen tekniikka' periaatteen sisällyttäminen lakiin.

Kyseessä on ympäristön aiheuttamien terveysvaikutusten kannalta aivan ratkaiseva laki. Siksi yksityiskohtaisten kommenttien lisäksi THL haluaa kiinnittää huomiota joihinkin tärkeisiin yleisiin asioihin, jotka tulisi nyt ympäristönsuojelulakia uudistattaessa myös ottaa huomioon.

1§, 2 mom.

Lain läpi kulkee ajatus, jonka mukaan ympäristöstä ei ole tällä hetkellä mitään haittaa ihmisen terveydelle ja lain tavoitteena on turvata tämä hyvä tilanne jatkossakin. Valitettavasti tämä ei vastaa todellisuutta. Esimerkiksi ilman epäpuhtauksien ja melun tiedetään aiheuttavan vuosittain tuhansia kuolemia ja muuta terveyshaittaa Suomessa.

Lain tavoitteena tulisikin olla paitsi 'turvata terveellinen ja viihtyisä' ympäristö, myös 'edistää elinympäristön terveellisyyttä'.

Sama ajatustapa toistuu useissa kohdissa. Esimerkiksi 143§:ssä sanotaan, että 'Kunnan on mahdollisuuksiensa mukaan turvattava hyvä ilmanlaatu', vaikka paremmin nykytilannetta vastaisia 'Kunnan on mahdollisuuksiensa mukaan vähennettävä ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia ja turvattava hyvä ilmanlaatu'.

5 §, 1 mom. kohta 1

THLn mielestä on tärkeää, että 5 §, 1 mom. kohdassa 1 sana 'aine' kattaa myös mikrobiologiset tekijät.

Mikrobit tulevat merkittävään asemaan, kun puhutaan maaperän, pohja- ja pintavesien pilaamisesta ja sen myötä ihmisen terveydelle haitallisista vaikutuksista. Pohjavedet erityisesti talousvesikäytössä ja pintavedet virkistyskäytössä (uiminen ja muu vesiurheilu, jossa altistutaan veden laadulle) tai niiden käyttöä mm. rantasaunoissa pesuvesinä. Mikrobeista on maininta erikseen ainoastaan maaperän pilaamiskieltoa koskevasta 15 §:stä, mutta ei esimerkiksi pohjavesien pilaamista koskevassa 16 §:stä.

Mikrobit ovat merkittävässä asemassa myös, kun puhutaan viemäriverkostojen ulkopuolisten alueiden jätevesien käsittelystä ja johtamisesta (luku 16).

Koska lain nykyteksti ei ole yksiselitteinen, niin vähintään lain perustelutekstissä tulisi selventää, että 'aine' käsittää myös mikrobiologiset tekijät. Tätä ilmeisesti tukee myös Teollisuuspäästödirektiivi.

Kohdassa 1. ympäristön pilaantumiseksi määritellään myös mm. säteilyn tai hajun 'päästäminen', mutta määriteltäessä 'päästöä' kohdassa 4., säteily ja haju eivät sisälly listaan. Tämä johtunee EU:n teollisuuspäästödirektiivin määritelmästä, mutta on ristiriitaista ja tulee vaikeuttamaan lain tulkintaa (esimerkiksi 54§, jossa käytetään sekä sanaa 'päästö' että 'pilaantuminen'). Tämä ristiritaa tulisi selventää.

Terveysvaikutusten parempi huomioiminen

Monessa kohtaa lakitekstiä pyritään ehkäisemään ympäristön pilaantumista mitä ilmeisimmin siksi, ettei terveyshaittoja syntyisi, mutta tekstissä vältetään puhumasta terveysvaikutuksista (kts. esim. ehdotetut lisäykset 10§ ja 165§). Näin ilmeisesti siksi, että meillä on erikseen terveydensuojelulaki. Tapa on kuitenkin omiaan etäännyttämään hallinnollisesti ympäristön- ja terveydensuojelua toisistaan, vaikka kehityksen pitäisi kulkea toiseen suuntaan uusien haasteiden kuten ilmastonmuutoksen edessä. Ylipäänsä lakitekstissä viitataan vain yhdessä kohtaa terveydensuojelutoimeen (26 §). Vähintäänkin olisi hyvä johonkin sisällyttää yleisluontoinen lausuma siitä, että yhteistyön tulee olla tiivistä.

8 § 3. momentti: listaan tulisi lisätä tuulivoimatuotanto, joka vaikutuksiltaan usein vertautuu esim. kivenlouhintaa.

10 § 1. momentti: lisättävä että silloin kun pilaantumista ei voida ehkäistä, on laitos sijoitettava niin ettei pilaantuminen johda merkittävään terveyshaittaan (ottaen huomioon alueen käyttötarkoitus). 2. momentti: lisättävä 1) kohtaan ”sekä pilaantumisen ja terveyshaittojen todennäköisyys”. Luonnollisesti pilaantuminen johtaa terveyshaittoihin vain jos alueella on asutusta, esimerkkinä melu joka ei kaukokulkeudu.

11 § 1. momentti: viimeiseen lauseeseen tulisi lisätä ”ottaa huomioon sijoituspaikan erityiset kauneus- ja maisema-arvot sekä virkistyskäyttö. On selvää että esimerkiksi kauneus- ja maisema-arvojen merkitys riippuu siitä kuinka laajalti aluetta hyödynnetään virkistäytymiseen.

41§, 43§, 85§

Lain lupaprosesseissa käsitellään yhteiskunnan ja väestön kannalta keskeisiä aiheita ja päätöksiä, joista on tärkeä informoida kaikkia kiinnostuneita. On myös tärkeää, että kaikki halukkaat voivat osallistua aiheista käytäviin keskusteluihin.

Tämän mahdollistamiseksi tulisi 41§ ja 85§:ään lisätä vaatimus, että kaikki lupahakemukset ja lupapäätökset ovat avoimessa tietoverkossa vapaasti saatavilla ilman kirjautumista ja ilmaiseksi.

Aiheista käytävän keskustelun ja jatkokäytön edistämiseksi lupahakemukset ja lupapäätökset tulisi mahdollisuuksien mukaan julkaista avoimena datana eli niin, että ne ovat myös vapaasti käytettävissä eri tarkoituksiin ja koneluettavassa muodossa.

Vastaavasti 43§:ään ehdotetaan lisättäväksi, että muistutukset ja mielipiteet julkaistaan avoimena datana lupahakemuksen yhteydessä, ellei muistutuksen tai mielipiteen jättäjä tätä kiellä.

Luku 13 (117§ - 131§) ja Liite 3

Suuria, polttoaineteholtaan yli 50 MW:n polttolaitoksia koskevat pykälät muodostavat loogisen kokonaisuuden, johon on kerätty lakitasolle sopivat asiat hiljattain EU:n teollisuusdirektiivin toimeenpanemiseksi tehdyistä valtioneuvoston asetuksista ja ympäristönsuojelulain pienistä muutoksista. Hyvin valitettavaa sen sijaan on, että tällä hetkellä löyhästi säänneltyjen ja runsaasti päästöjä ilmaan tuottavien ns. pienten energialaitosten (5-50 MW) valvontaa heikennetään siirtämällä ne pelkän rekisteröinnin piiriin eikä alle 5 MW:n polttolaitoksilta vaadita sitäkään.

141 § Ääniympäristön laatu ja laatutavoitteet

Asetuksenantovaltuutta tulisi täydentää mainitsemalla myös säännökset melun tuottamisen rajoittamisesta (kuten taannoin kumotun meluntorjuntalain 9.1.4 §:ssä), koska on paitsi uusia melulähdetyyppejä myös altistumisympäristöjä ja -ajankohtia, joiden osalta ko. rajoitukset voidaan katsoa tarpeellisiksi.

143 § Ilmanlaadun turvaaminen

Lakiehdotuksessa vallitsee olennainen epäsuhta meluntorjuntaa ja ilmansuojelua koskevien velvoitteiden välillä: Pykälän 143 mukaan kuntien on mahdollisuuksiensa mukaan turvattava hyvä ilmanlaatu alueellaan. Meluntorjuntaa koskevat velvoitteet sen sijaan koskevat kunnista ainoastaan 149 §:ssä lueteltuja suuria väestökeskittymiä (ts. noin 8–9 kuntaa). Niiltäkin laki vaatii ainoastaan meluselvitykset ja toimintasuunnitelmat, mikä ei sinällään vielä kohenna melutilannetta. Sairauskuormana mitaten ympäristömelu kuitenkin vähentää väestömme terveyttä ja hyvinvointia miltei yhtä paljon kuin ilmansaasteet.

Lakiin olisikin lisättävä kunnille velvoite turvata mahdollisuuksiensa mukaan myös "terveellinen ääniympäristö".

149 § 2. momentti: puhutaan ”hiljaisista alueista”, mutta määritelmä puuttuu laista.

150 § 3. momentti: mahdollisuus mielipiteen lausumiseen tulisi varata ilmoittamalla asiasta sekä kunnan ilmoitustaululla että paikkakunnalla yleisesti leviävässä lehdessä (ja lisäksi sähköisesti)

165 § Valvonnan tulisi perustua paitsi ympäristöriskien, myös terveysriskien arviointiin. Lisättävä ”ja terveysriskien”

203 § Mittausten ja tutkimusten laadunvarmistus

Yhtä tärkeää kuin mittausten ym. menetelmien oikea suoritustapa on menetelmien raportoiminen niin yksiselitteisesti, että saatujen tulosten oikeellisuutta voidaan viranomaisessa ja oikeusasteissa riittävällä varmuudella puntaroida.

1 momenttiin tulisi lisätä: Menetelmät on viranomaisille toimitettavissa raporteissa yksilöitävä niin täsmällisesti, että tulosten oikeellisuutta on mahdollista riittävästi arvioida.

Vastaavasti 4 momentin 1 luetelmakohdan loppuun tulisi lisätä "..., sekä niiden raportointia koskevista vaatimuksista";

Koska 203 §:ssä säädetään mm. veden- ja ilmanlaatuun liittyvien menetelmien laadusta, olisi aiheellista asettaa laatuvaatimuksia myös melun arviointiin. Melun osalta laatujärjestelmiä kiireellisempi tavoite kuitenkin on, että arviointiin käytettäisiin yhtenäisiä menetelmiä. Pykälässä 203 voitaisiinkin ensi vaiheessa edellyttää, että melun arviointiin on käytettävä "ympäristöministeriön antamia ohjeita ympäristömelun mittausmenetelmistä ja laskentamalleista".

Yleisperustelut

Lain yleisperusteluista ss. 66-67 tulee hyvin esiin Suomen Ympäristökeskuksen selvitykseen liittyvä väärinkäsitys, että vain oman maan suorat hiukkaspäästöt ja kaukokulkeutuneet hiukkasmaiset saasteet olisivat haitallisia ihmisen terveydelle. Suurista polttolaitoksista tulevien suorien hiukkaspäästöjen lisäksi terveysriskien arvioinnissa on kuitenkin huomioitava lukuisista kaasumaisista päästöistä kuten rikkidioksidista, typenoksideista ja monista orgaanisista yhdisteistä eri nopeuksilla maamme ilmakehässä välittömästi tai kymmenien tai satojen kilometrien etäisyydellä päästölähteestä syntyvät hiukkasmaiset yhdisteet kuten sulfaatti, nitraatti ja orgaaniset hapot. Pienhiukkasten aiheuttamat terveyshaitat ovat lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa olleet parhaiten yhteydessä yhdyskuntailman pienhiukkasten massapitoisuuteen, joka koostuu sekä suorista hiukkaspäästöistä ja kaasumaisista saastepäästöistä muodostuneista hiukkasmaisista yhdisteistä.

Helsingissä 10.1.2012

allekirjoitukset

Perustelut

Mikrobialtistuksen rooli?

Lain tavoitteeksi mainitaan mm. ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja terveellisen ympäristön turvaaminen. Periaate on siis hyvä. Meidän kannalta on tietysti olennaista se, miten pilaantuminen ja sen yhteys terveyteen on määritelty (5 §, 1 mom. kohta 1, alakohta a), sillä laissa luonnollisesti käytetään vain sitä terminologiaa, joka on määritelmissä määritelty. Tässä yhteydessä voisikin kysyä, käsitetäänkö ympäristön pilaantumisella eli ympäristöä pilaavilla aineilla yms. myös mikrobeja vai puhutaanko vain kemiallisista aineista? Mikrobit tulevat luonnollisesti merkittävään asemaan, kun puhutaan maaperän, pohja- ja pintavesien pilaamisesta ja sen myötä ihmisen terveydelle haitallisista vaikutuksista. Pohjavedet tietysti talousvesikäytössä ja pintavedet virkistyskäytössä (erityisesti uiminen yms. vesiurheilu, jossa altistutaan veden laadulle) tai käyttöä mm. rantasaunoissa pesuvesinä. Terveyshaitan määritelmän (5 §, 1 mom, 3 kohta) mukaan voisi kuvitella, että tässä yhteydessä tarkoitettaisiin myös mikrobien aiheuttamia terveydellisiä haittoja, mutta mulla on sellainen oletus, että näin ei olisi.

Löysin näin pikaisesti maininnan mikrobeista ainoastaan maaperän pilaamiskieltoa koskevasta 15 §:stä, mutta en pohjavesien pilaamista koskevasta 16 §:stä. Luku 14 käsittelee pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamista, joten ihan tärkeä on ymmärtää, millaisesta pilaantumisesta puhutaan. Mikrobit ovat merkittävässä asemassa myös, kun puhutaan viemäriverkostojen ulkopuolisten alueiden jätevesien käsittelystä ja johtamisesta (luku 16).

-- Outi Zacheus, 20.12.2012 13:06.

(5 §) Terveyshaitan määritelmän ongelmista

Lain 5.1.1 §:n mukaan "terveyshaitalla" tarkoitetaan...

ihmisessä todettavaa sairautta, muuta terveydenhäiriöta tai sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi vähentää väestön tai yksilön elinympäristön terveellisyyttä.

Määritelmä on identtinen nykyisen Ympäristönsuojelulain ja Terveydensuojelulain vastaavien määritelmien kanssa, mutta siinä on kaksi olennaista puutetta:

Kyseessä on kehämääritelmä:

"Terveyshaitan" määritelmän lopussa viitataan "elinympäristön terveellisyyteen". Missään ei määritellä sitä, mitä tämä elinympäristön "terveellisyys" puolestaan tarkoittaa. Asiayhteydestä päätellen sillä kuitenkin tarkoitettaneen sellaista elinympäristöä, jossa ylimääräistä riskiä sairauksien aiheutumiseen ei aiheudu.

==> Sanamuotoa tulisikin korjata esim. seuraavasti:

"3. terveyshaitalla ihmisessä todettavaa sairautta tai muuta terveydenhäiriötä, taikka elinympäristössä sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi lisätä sairauden tai terveydenhäiriön aiheutumistodennäköisyyttä;"

Määritelmä (tai ainakin sen nykytulkinta) on dikotominen:

Määritelmässä ei mainita mitään haitan voimakkuusasteista. Tausta-ajatuksena siis on, että terveyshaittaa joko on tai ei ole. Tarkastelutapa on todellisuudelle vieras, koska miltei kaikki sairaudet ja terveyden häiriöt esiintyvät hyvinkin laajana voimakkuusasteiden jatkumona, joka voi ulottua erittäin lievästä tapauksesta äärimmäisen vakavaan.

Terveyshaittojen kyllä/ei-ajattelutavan mukaan ympäristössä esiintyville pitoisuuksille, melutasoille jne. tulisi kuitenkin voida keinotekoisesti asettaa vain yksi raja ("ohjearvo"), jonka ylittyessä terveyshaittaa esiintyisi ja alittuessa ei. Todellisuudessa tämänkaltaisia rajoja ei useimmiten ole mahdollista asettaa, vaan haitan aste pääsääntöisesti voimistuu sitä mukaa, kuin altistava pitoisuus ja altistuksen kesto kasvavat.

Todellisuutta yliyksinkertaistavasta kyllä/ei-ajattelusta aiheutuu useantyyppisiä perusongelmia:

1) Säädöksiä valmisteltaessa aiheutuu (virkamieskunnalle, teknisille asiantuntijoille ja edunvalvojille) ongelma, mihin raja (ohjearvo) asetetaan.

• Useimmiten teknistaloudelliset reaaliteetit estävät asettamasta rajaa niin alas, että kaikilta haitoilta vältyttäisiin. Raja voidaankin joutua asettamaan yhteiskuntapoliittisena kompromissina niin korkealle, että sen alittuessakin aiheutuu merkittäviä haittoja – ainakin viihtyisyyteen.
  • Esim. VNp 993/92 ympäristömelun ohjearvoista: Nykytietämyksen mukaan osa väestöstä kokee liikennemelun aiheuttavan unihäiriöitä, vaikka yömelun ohjearvot alittuisivat.
  • Ohjearvojen kuvitteellinen asettaminen niin alas, että haittoja ei käytännössä aiheutuisi, vähentäisi toisaalta ko. ohjearvojen käyttökelpoisuutta esim. maankäytön suunnittelussa olennaisesti.

2) Säädöksiä sovellettaessa aiheutuu usein (asianosaisille) teknisesti haastava selvitysongelma sekä (lupa- ja valvontaviranomaisille sekä oikeusasteille) tulkintaongelma, ylittyykö vai alittuuko raja tietyssä yksittäistapauksessa.

• Koska esim. valitusasian käsittely ja seuraamukset voivat täysin riippua tämän kysymyksen vastauksesta, kysymyksen merkitys korostuu suhteettomasti.
• Etenkin haitankärsijän kannalta saatetaan tarvita kohtuuttoman suuria taloudellisia panostuksia sellaisten mittausten ja määritysten teettämiseen, joilla ohjearvon voitaisiin osoittaa varmasti ylittyvän.
  • Mittauksiin tarvitaan usein huomattavaa teknistä asiantuntemusta, ts. kalliita konsulttiyritysten palveluja. Esim. ulkomelumittausten kustannukset ovat vähintään satojen eurojen kertaluokkaa, mutta pidempiaikaisissa mittauksissa helposti useita tuhansia euroja.

• Tilanne on haitan kärsijän oikeusturvan kannalta hyvin arvaamaton sikäli, että pienetkin mittaustulokseen vaikuttavat tekijät (mittausvirheet, pitoisuuden ajalliset muutokset, häiritsevät tekijät jne.) saattavat keikauttaa viranomaisen tai oikeusistuimen ratkaisun haitankärsijän eduksi tai vahingoksi.

3) Jos määritellään vain yksi raja (ohjearvo), viranomaiselle ei käytännössä jää perusteita puuttua siihen haittaan, jota voi aiheutua ohjearvon alittuessakin.

4) Tällainen järjestelmä ei millään tavoin motivoi toiminnanharjoittajia vähentämään päästöjä enempää kuin mitä laki minimissään vaatii (ts. ohjearvon alittuminen juuri ja juuri).

Kyllä/ei-ajattelun ongelmista päästäisiin, jos terveyshaittaa tarkasteltaisiin astevaihteluna. Tällöin olisi hyödyksi määritellä altistumista säätelevät lukuarvot yhden ohjearvon sijasta useampiportaisina sääntelyarvoina (kts. jäljempänä).

• Haittojen, vahinkojen ja muiden epäkohtien tarkastelu voimakkuusasteina on yleinen periaate muussakin lainsäädännössä: Esimerkkeinä mainittakoon ympäristövahinko-, vahingonkorvaus-, kuluttajansuoja- ja rikoslait. Aiheutetun haitan tai vahingon julkis- ja yksityisoikeudelliset seuraamukset (rangaistus, pakkokeinot, vahingonkorvaus, hyvitys jne.) mitoitetaan suhteessa ongelman laajuuteen.

Terveyshaitan voimakkuusvaihtelun tulisikin käydä ilmi lakitekstin sanamuodosta.

==> Määritelmää voitaisiin tarkentaa lisälauseella (vrt. "parhaan käyttökelpoisen tekniikan" määritelmä) esim. seuraavasti:

"3. terveyshaitalla ihmisessä todettavaa sairautta tai muuta terveydenhäiriötä, taikka elinympäristössä sellaisen tekijän tai olosuhteen esiintymistä, joka voi lisätä sairauden tai terveydenhäiriön aiheutumistodennäköisyyttä;

terveyshaittaa esiintyy yleensä voimakkuudeltaan monentasoisena;"

Huom. Yhtenäisyyden vuoksi terveyshaitan määritelmä tulisi luonnollisesti muuttaa samalla tavoin Terveydensuojelulain 1 §:ään.

Ajattelu- ja puhetavan muutos

Terveyshaitan voimakkuusvaihteluihin perustuva tarkastelutapa poikkeaisi nykyisestä etenkin siinä, että terveyshaitan olemassaolo ei enää automaattisesti olisi lainvastainen tilanne, vaan asian ratkaisisi se, minkäasteisesta haitasta on kysymys. Tämä tarkastelutapa vastaisi arkiajattelua paremmin kuin nykyinen "terveyshaitan" määritelmä.

• Viranomaisen puhetapaan siis sisältyisi haittojen tarkastelu eriasteisin sanallisin voimakkuusmäärein, jotka voisivat olla esim. muotoa "olematon / erittäin vähäinen / ... / erittäin suuri terveyshaitta".
• Näiden voimakkuusluokkien rajat voitaisiin määritellä kyseisen altistusmittasuureen (esim. yöajan keskiäänitaso) arvoina tieteellisin perustein.
  • Luokkien määrittelyssä tulisi pyrkiä siihen, että eri altisteista aiheutuvat terveyshaitan voimakkuusasteet olisivat keskenään vertailukelpoisia.
    • Esim. tietynsuuruisesta pölyaltistumisesta johtuva "lievä terveyshaitta" vastaisi vakavuudeltaan esim. tietyntasoisesta melualtistumisesta johtuvaa "lievää terveyshaittaa".
  • Tämänkaltainen rajojen määrittely voitaisiin (esim. THL:n toimesta) toteuttaa soveltamalla DALY- eli sairauskuormalaskennan periaatteita.
• Haittojen sanalliset voimakkuusmääreet edistäisivät esim. ympäristölupa- ja YVA-menettelyissä terveyshaitoista tiedottamista, koska enää ei oltaisi yksinomaan vaikeasti yleisväestölle avautuvien teknisten numerotietojen (esim. pitoisuudet) varassa.

(141 §) Ääniympäristön laatu ja laatutavoitteet

Tämä uusi pykälä on tervetullut, etenkin 2 momentin asetuksenantovaltuus tarkemmille säännöksille.

Asetuksenantovaltuutta tulisi kuitenkin täydentää siten, että tekstissä mainittaisiin laatuvaatimusten ja -tavoitteiden ohella melun rajoittaminen (kuten kumotun Meluntorjuntalain 9.1.4 §:ssä), muuttaen 2 momenttia esim. seuraavasti:

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä ihmisen terveydelle ja ympäristölle vaarallisen tai haitallisen äänen rajoittamisesta, laatuvaatimuksista ja -tavoitteista sekä säännöksiä niistä poikkeamisesta ja ääniympäristön ominaisuuksista.

(143 §) Ilmanlaadun turvaaminen

Lakiehdotuksessa vallitsee olennainen epäsuhta meluntorjuntaa ja ilmansuojelua koskevien velvoitteiden välillä:

• Ehdotuksen 143 §:n mukaan "kunnan on mahdollisuuksiensa mukaan turvattava hyvä ilmanlaatu alueellaan".
• Meluntorjuntaa koskevat velvoitteet sitä vastoin koskevat vain 149 §:ssä lueteltuja suuria väestökeskittymiä (~8 kuntaa) ja suurimpia liikenneväyliä (väylälaitoksia). Näidenkin osalta laki edellyttää ainoastaan laatimaan meluselvitykset ja toimintasuunnitelmat, mikä ei sinällään vielä estä melutilanteen huononemista mitenkään.

Kumotussa meluntorjuntalaissa (382/1987) oli kohta "kunnan tehtävänä on alueellaan valvoa, ohjata ja edistää meluntorjuntaa". Ovathan kunnat kaavoittajina ratkaisevassa asemassa aina ennaltaehkäisevää meluntorjuntaa suunniteltaessa, kuuluipa väylänpito mille taholle tahansa.

→ Kuten hyvän ilmanlaadun turvaamiseksi, uuteen YSLakiin olisikin lisättävä selkeä toimintavelvoite kunnille myös terveellisen ääniympäristön turvaamiseksi.→ Lakitekstissä tämä voitaisiin toteuttaa esim. täydentämällä pykälää 143 otsikossa ja 3 momentilla seuraavasti:

143 § Ilmanlaadun ja terveellisen ääniympäristön turvaaminen

...

Kunnan on mahdollisuuksiensa mukaan turvattava terveellinen ääniympäristö alueellaan.

(203 §) Mittausten ja tutkimusten laadunvarmistus

1) Lakiehdotuksesta puuttuu nykyisen YSL:n (117 §) kohta, jonka mukaan ympäristöministeriö voi "antaa yleisiä ohjeita" lain täytäntöönpanemiseksi. Tämän lainkohdan ja muiden säädösten nojalla YM on antanut mm. lukuisia melun arviointia koskevia teknisiä ohjeita.

→ Jottei em. ohjeiden asema jäisi uuden lain aikana epämääräiseksi, lakiehdotukseen tulisikin lisätä seuraavansisältöinen momentti:

Melualtistumisen arviointiin on ensisijaisesti käytettävä ympäristöministeriön antamia ohjeita ympäristömelun mittausmenetelmistä ja laskentamalleista.

2) Vähintään yhtä tärkeää kuin mittausten ym. menetelmien oikea suoritustapa on menetelmien raportoiminen kattavasti ja yksiselitteisesti, jotta saatuja tuloksia osataan viranomaisessa ja oikeusasteissa tulkita oikein.

• Etenkin ympäristölupiin ja maankäytön suunnitteluun liityvissä meluselvitysraporteissa on usein toistuva ongelma, että mittausolosuhteet ja/tai laskenta-asetukset on raportoitu niin ylimalkaisesti, ettei viranomainen tai toinen asianosainen pysty arvioimaan tulosten oikeellisuutta.

→ Ensimmäiseen momenttiin olisikin tarpeen lisätä seuraavansisältöinen kohta:

Tämän lain täytäntöönpanon edellyttämät mittaukset, testaukset, selvitykset ja tutkimukset on tehtävä pätevästi, luotettavasti ja tarkoituksenmukaisin menetelmin. Menetelmät on viranomaisille toimitettavissa raporteissa esiteltävä kattavasti ja yksiselitteisesti.

→ Lisäksi 3 momentin asetuksenantovaltuuksia olisi tarpeen täydentää seuraavaan tapaan:

1. mittaus- ja testausmenetelmistä, standardeista ja laskentamalleista, joita on käytettävä tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten soveltamisessa, sekä niiden raportointia koskevista vaatimuksista;

Yksitasoisesta ohjearvosta kohti moniportaista sääntelyarvojen järjestelmää – Alustavaa ideointia

Huom. Kuten yllä jo viitattiin, siirtyminen terveyshaitan on/ei-ajattelusta astevaihteluna tarkastelemiseen edellyttäisi myös nykyisten yksitasoisten ohjearvojen korvaamista useampiportaisella sääntelyarvojen järjestelmällä.

Kyseessä olisi suuri ja laajakantoinen ajattelutavan muutos, joka edellyttäisi laajoja muutoksia useisiin säädöksiin. Ei ole todennäköistä, että tällainen muutos toteutuisi ainakaan vielä lähivuosina. Alla esitetään kuitenkin – lähinnä jatkoideoinnin edistämiseksi sekä sen osoittamiseksi, millaisia etuja ko. muutoksella voitaisiin saavuttaa – yksi mahdollinen moniportainen sääntelyarvojen toteutustapa ("T-O-E").

Esimerkki moniportaisesta sääntelyarvojen järjestelmästä

Altistumisen sääntelyssä terveyshaitan voimakkuusvaihtelu voitaisiin ottaa huomioon käyttämällä esimerkiksi 3-portaista järjestelmää:

• Määriteltäisiin (puhtaasti terveysperusteinen) altistumisen tavoitearvo T, jonka alittuessa ei esiintyisi mainittavaa terveyshaittaa.
• Määriteltäisiin (puhtaasti terveysperusteinen) altistumisen enimmäisarvo E, jonka ylittyessä aiheutuisi lähes aina terveyshaittaa ja jonka ylittymistä ei siksi sallittaisi missään oloissa.
• Tavoitearvon ja enimmäisraja-arvon välille jäisi altistumisen voimakkuusalue, jossa todennäköisesti esiintyisi eriasteista terveyshaittaa. Tälle alueelle määriteltäisiin – terveydellis-yhteiskuntapoliittisena kompromissina – ohjearvo O, jonka valinnassa otettaisiin huomioon, että tavoitearvon T saavuttaminen olisi päästön aiheuttajille useimmiten teknistaloudellisesti ylivoimainen tai kohtuuton vaatimus (ottaen huomioon myös ko. toiminnalla saavutettavat hyödyt).
  • Ohjearvon O alittuessakin siis tiedettäisiin aiheutuvan ainakin vähäistä terveyshaittaa, joka kuitenkin katsottaisiin useimmiten hyväksyttäväksi ns. sietovelvoitteen nojalla.
    • Tällä tavoin määriteltävä ohjearvo O muistuttaisi siis lähtökohdiltaan esim. nykyisiä maankäytön suunnittelussa käytettäviä ympäristömelun ohjearvoja.
• Jotta sääntelyarvojen soveltaminen olisi yhdenmukaista, esim. lupamääräyksissä tulisi ensisijaisesti käyttää ohjearvoa O, mikäli tapaukseen ei liity olennaisia perusteita siitä poiketa. Poikkeamiset tulisi perustella objektiivisin ja yhdenmukaisin kriteerein.
  • Ohjearvoa O väljempiä vaatimusarvoja (välillä O...E) voitaisiin käyttää esim. aikaprioriteettiperiaatteen mukaisissa tilanteissa eli kun päästöjä aiheuttava laitos on ollut toiminnassa ennen asutuksen kaavoittamista naapurustoon.
  • Vastaavasti ohjearvoa O tiukempia vaatimusarvoja (välillä T...O) voitaisiin käyttää esim. silloin, kun alueella esiintyy altistumiselle tavanomaista herkempiä kohteita tai toimintoja (esim. hoitolaitokset, kansallispuistot).

Uudistuksella saavutettavat edut

Tämän kolmi- tai useampiportaisen järjestelmän edut olisivat seuraavat:

A) Sääntelyarvojen päivittäminen olisi nykyistä joustavampaa.

• Päivittämistarvetta voi ilmetä ensinnäkin terveysperustaisissa tavoite- ja enimmäisarvoissa (T, E) sitä mukaa, kuin tieteellinen tieto altistumisen vaikutuksista täsmentyy. Tämä prosessi on kuitenkin hyvin hidas.

• Edellisestä riippumatta on (usein nopeammin) odotettavissa tarvetta tarkistaa "käytännön elämän" kompromissina määriteltyjä ohjearvoja O, sitä mukaa kuin teknistaloudelliset mahdollisuudet haittojen vähentämiseksi kasvavat.

B) Viranomaiselle jäisi esim. ympäristölupamääräysten asettamisessa mahdollisuus käyttää nykyistä laajemmin tapauskohtaista kokonaisharkintaa, jonka perusteella viranomainen voisi edellyttää toiminnanharjoittajilta ohjearvoa O tiukempaa tai väljempää haitan rajoittamista (rajoissa T....E).

• Vaikka nykyisinkin lupaviranomainen voi käyttää harkintaa lupamääräysten asettamisessa, käytännössä (esim. melumääräyksissä) pitäydytään varsin pitkälti ja jäykästi ohjearvoissa. Moniportaisessa järjestelmässä tavoitearvo T ja enimmäisarvo E muodostaisivat selkeästi määritellyn liikkuma-alueen, jonka sisällä viranomaisen olisi helpompi harkintavaltaansa käyttää.

• Kokonaisharkinnassa otettaisiin huomioon altistumisen eri ulottuvuudet (kuten yleisyys, voimakkuus, ajallinen vaihtelu jne.) sekä tarkasteltavasta päästölähteestä riippumattomat terveyshaitan määräytymiseen vaikuttavat tekijät (esim. taustapitoisuudet, muut altistumislähteet jne).

C) Niissä epäselvissä tilanteissa (esim. valitustapaukset), joissa altistuminen jäisi aivan ohjearvon O tuntumaan, ratkaisun hakemisessa ei osapuolten tarvitsisi juuttua sen kysymyksen selvittämiseen, ylittyykö vai alittuuko ohjearvo.

• Koska määritelmän mukaisesti jo ohjearvon O tasollakin aiheutuisi jonkinasteista terveyshaittaa, viranomaisella olisi mahdollisuus ja perusteltu syy tulkita ohjearvoa altistuvan eduksi ja siten asettaa toiminnanharjoittajalle lisämääräyksiä päästöjen vähentämiseksi tasolle, jolla ohjearvo varmasti alittuu, etenkin jos tarkasteltavana on suurempi altistuvien joukko.

D) Tällaisella kolmiportaisella järjestelmällä, erityisesti tavoitearvon T asettamisella, olisi informaatio-ohjaava vaikutus niihin toiminnanharjoittajiin, jotka oma-aloitteisesti pyrkisivät ohjearvon sallimia vähäisempiin ympäristöhaittoihin (ts. kohti tavoitearvoa T).

• Vapaaehtoisen vähentämispyrkimyksen pontimena voisi olla myönteisen julkisuuskuvan ja hyvien yhteiskuntasuhteiden rakentaminen.
• Ohjearvoa tiukempi päästöjen vähentäminen edistäisi toiminnanharjoittajan etenemismahdollisuuksia esim. ympäristölupaa tarkistettaessa (esim. toiminnan laajentamiseksi), koska lupaharkinnassa otettaisiin huomioon naapuruston asukkaiden kuulemisessa saatava palaute.

Moniportaista järjestelmää voisi soveltuvin osin hyödyntää paitsi terveys- myös viihtyvyysperustaisten sääntelyarvojen määrittelyyn (sikäli kuin viihtyisyyttä ei haluta lukea terveyden osatekijäksi).

Kommentteja -- Juha 2. tammikuuta 2013 kello 11.08 (EET)

1 pykälä

Kaksiportainen terveyshaitan ajatus ja 'täydelliseen turvallisuuteen' tähtäävä kemikaalilainsäädäntö tausta tulee esiin myös pykälässä 1, toinen kohta: tavoitteena on 'turvata terveellinen ja viihtyisä' ympäristö, vaikka ympäristö jo nyt ei ole terveellinen (erityisesti ilmansaasteet, melu). Eli tavoitteena tulisi olla elinympäristön terveellisyyden edistäminen. Tämä toistuu taas mm. pykälä 143, jossa puhutaan 'Kunnan on mahdollisuuksiensa mukaan turvattava hyvä ilmanlaatu'.

5 pykälä

Mikrobien sisällyttäminen pilaantumiseen eksplisiittisesti on hyvä idea, tosin ne ilmeisesti jo nyt kuuluvat määritelmään, ainakin teollisuusdirektiivissä, jossa suljetaan pois vain GMO mikrobit ja yllättäen säteily. Siksi 'päästöissä' ei ole mukana säteilyä, mutta säteily on kylläkin 'pilaantumisessa', mikä vaikuttaa ristiriitaiselta.

Terveyshaitan määritelmää en pidä kehäpäätelmänä.

15-16 pykälä

sanapari 'vaaraa tai haittaa terveydelle' on mielenkiintoinen. Laissa määritellään vain terveyshaitta. Mitä tarkoitetaan 'terveysvaaralla'?