Biokaasu
Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli.
Sivutunniste: Op_fi1563 |
---|
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
Lisää dataa
|
Biokaasua syntyy, kun eloperäiset ainekset kuten lannan, kasvien ja kaatopaikkajätteen hajotessa hapettomassa tilassa. Biokaasun tuottajat ja tutkijat sekä autojen tuojat ovet perustaneet liittoutuman edistämään biokaasun käyttöä autojen polttoaineena Suomessa. Se voisi olla ympäristöystävällinen vaihtoehto autojen polttoaineeksi. [1]
Biokaasun tuotanto
Ennen biokaasun käyttöön ottoa siitä pitää poistaa haitalliset kaasut, jolloin jäljelle jää vain metaani. Esimerkiksi Biovakka Oy tuottaa biokaasua lannasta, puhdistamolietteistä ja elintarviketeollisuuden jätteistä. Aluksi oltiin sitä mieltä, ettei sellainen bisnes kannata, mutta kuitenkin Turkuun ollaan avaamassa biokaasulaitosta ja sellaisia suullitellaan myös Nastolaan ja Etelä-Pohjanmaalle. Biokaasulla kulkevia autoja on Suomessa jonkin verran, muualla enemmän, mutta niiden määrä kasvaa koko ajan. Koko maalilmassa niitä on noin kuusi miljoonaa. Biovakka aikoo ryhtyä tuottamaan polttoainetta autoille, mutta biokaasusta saatavaa energiaa voi hyödyntää muuallakin.
Neljän lehmän tai viiden kuuden sian lannasta saatava biokaasu riittää teoreettisesti energiaksi yhdelle omakotitalolle. Yhden hehtaarin kasvimassasta saadaan henkilöauton polttoainetta 50 000 kilometrin ajoon.[2]
Myös Itämeren järviruokokasvustoja aiotaan kokeilla biokaasun lähteenä.
Miksi biokaasua?
Biokaasun ero muihin polttoaineisiin verrattuna on se, että sen tuotossa ympäristöhaitat vähenevät eivätkä lisäänny. Aineet, joista biokaasua valmistetaan, hajoaisivat joka tapauksessa, mutta biokaasua tehdessä korjataan talteen metaani, joka on monin verroin hiilidioksidia vaarallisempi kasvihuonekaasu. Plussaa on myös, että mätäneistä ainesta tuleva paha haju häviää lähes kokonaan, kun aine kaasutetaan.
Katso myös
Viitteet
Aiheeseen liittyviä tiedostoja
<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>