Uraani juomavedessä

Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli. Sivutunniste: Op_fi2182
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi2182}}

Alkuperä ja pitoisuudet juomavedessä

Uraani on kallioperässä (erityisesti graniitissa) oleva radioaktiivinen alkuaine. Luonnon uraani on pääosin matala-aktiivista isotooppia U-238.

Suomen kallioperän uraanipitoisuus vaihtelee paljon. Alueet, joissa uraanipitoisuus on suuri, sijaitsevat pääosin Etelä-Suomessa Salpausselän vyöhykkeellä ja Uudellamaalla. Uraani liukenee kallioperästä pohjaveteen. Suomen pehmeä hiilidioksidi- ja bikarbonaattipitoinen pohjavesi edistää uraanin liukenevuutta. Uraania on erityisesti porakaivovedessä, kun porattu reikä läpäisee uraanirikkaita kerroksia.

Tavanomainen juomaveden uraanipitoisuus on alle 1 µg/litra. Sen sijaan paikkakunnilla, joiden kallioperässä on runsaasti uraania, porakaivoveden uraanipitoisuus vaihtelee tasolla 100-700 µg/litra. Suurimmat todetut uraanipitoisuudet ovat 1500-1900 µg/litra.

Vaikka kaivo olisi uraanirikkaalla alueella, yksittäisen kaivon veden uraanipitoisuutta ei voida ennustaa pelkän sijainnin perusteella. Veden uraanipitoisuus on määritettävä. Juomaveden uraanimäärityksen voi ostaa analyyttisiä palveluja tarjoavista laboratorioista.

Juomaveden uraanin terveysriskit

Uraanin terveysriskiä on toistaiseksi arvioitu lähinnä säteilyn perusteella vaikka uraanin muu toksisuus on työperäisen altistuksen ja eläinkokeiden perusteella tunnettu jo 1940-luvulta. Ympäristöperäisen altistumisen terveysriskeihin on kiinnitetty vasta aivan äskettäin huomiota ja tutkimustietoa on vielä niukalti. Nykytiedon mukaan juomaveden uraanin kemiallinen toksisuus on suurempi riski kuin sen säteilyn aiheuttama riski. Uraanin saanti ja käyttäytyminen elimistössä

Uraania on pieniä määriä ravinnossa. Saanti ravinnosta on 1-2 µg (mikrogrammaa)/päivä. Sillä ei ole terveydellistä merkitystä. Suomalaisten päivittäin saama uraaniannos puhtaasta juomavedestä on alle 2 µg, mutta hyvin uraanipitoisesta vedestä useita satoja mikrogrammoja, jopa milligrammoja/päivä.

Uraani imeytyy ruuansulatuskanavasta elimistöön huonosti (0.1 -1 %); mutta riittävästi, jotta se voi aiheuttaa terveysriskin. Uraani todennäköisesti imeytyy ihon läpi elimistöön huonosti ja altistuminen hengitysteitse suihkussa käydessä tai saunassa löylyveden välityksellä on vähäistä verrattuna juomavedestä saatavaan uraaniannokseen.

Suurin osa uraanista erittyy elimistöstä pois vuorokauden kuluessa (noin 90 %), pääasiassa virtsaan. Uraani kertyy elimistössä luustoon, kalsiumin paikalle ja sieltä se vapautuu paljon hitaammin. Juomaveden uraanipitoisuuden ja virtsan uraanipitoisuuden välillä on erittäin hyvä korrelaatio.

Haitalliset vaikutukset

Eläinkokeiden perusteella tiedetään, että uraani vaikuttaa haitallisesti munuaisiin. Uraani estää munuaisten eritystoimintaa munuaistiehyeen alkuosassa, jolloin mm. glukoosin, kalsiumin ja fosfaatin eritys virtsaan lisääntyy. Isommilla annoksilla munuaisen soluvaurioita kuvastavien entsyymien eritys virtsaan kasvaa. Koe-eläimissä uraanin on todettu aiheuttavan palautumattoman munuaisvaurion.

Suomessa porakaivoveden käyttäjien keskuudessa tehdyissä tutkimuksissa (Kurttio P. ym.) havaittiin, että uraanipitoista vettä juovilla ihmisillä kalsiumin, fosfaatin ja glukoosin erittyminen virtsaan on hieman lisääntynyt. Muissa tutkimuksissa on todettu myös eräiden pienten proteiinien lisääntynyt eritys virtsaan. Tämä vaikutus alkaa jo alhaisilla veden uraanipitoisuuksilla. Muutokset munuaisten eritystoiminnassa ovat kuitenkin hyvin korkeillakin juomaveden uraanipitoisuuksilla munuaisten normaalitoiminnan rajoissa eikä varsinaista munuaisvauriota synny. Munuaisten eritystoiminnassa havaittujen pienten muutosten terveydellistä merkitystä ei vielä tiedetä.

Samoissa tutkimuksissa todettiin, että juomaveden uraani on yhteydessä kohonneeseen verenpaineeseen (diastolinen verenpaine) ja lisääntyneeseen virtsaneritykseen.

Uraani kertyy luustoon. Alustavissa tutkimuksissa on todettu, että uraani saattaa vaikuttaa haitallisesti myös luuhun (luun resorptio ja uudismuodostus lisääntyvät), mutta asia vaatii lisäselvitystä. Vaikutus on tullut selvemmin esille miehillä kuin naisilla.

Soluviljelmissä uraani aiheuttaa DNA-vaurioita (on genotoksista) sekä kemiallisin että luultavasti myös säteilystä johtuvin mekanismein ja sen siten voi olettaa aiheuttavan myös syöpää. Asiaa ei ole selvitetty perusteellisesti eläinkokein. Suomessa 2000-luvulla tehdyissä väestötutkimuksissa ei porakaivoveden käyttäjien keskuudessa ole todettu mahasyövän, virtsarakon ja munaissyövän eikä leukemian lisääntynyttä riskiä. Koe-eläimissä uraani on vaikuttanut sikiöihin haitallisesti, mutta toistaiseksi ei ole mitään tietoa juomaveden uraanin mahdollisista haittavaikutuksista kehittyvälle sikiölle raskauden aikana.

Suurin sallittu enimmäispitoisuus juomavedessä

Suomessa ei ole raja-arvoa juomaveden uraanin enimmäispitoisuudelle. Kansainvälinen terveysjärjestö (WHO) on antanut v. 2003 ohjeellisen raja-arvon ylimmäksi sallituksi juomaveden uraanipitoisuudeksi 15 µg/l.

Koska uraanin todellista terveysriskiä ei vielä tarkkaan tiedetä, uraanialtistus olisi turvallisuuden vuoksi minimoitava tälle tasolle. On suositeltavaa, että uudesta porakaivosta erityisesti alueilla, joissa tiedetään olevan uraaniongelmia vedessä, tehdään vedestä uraanimääritys ennen kuin kaivo otetaan käyttöön. Samoin jo käytössä olevasta porakaivosta kannattaa tehdä määritys ellei sitä ole aikaisemmin tehty. Käytännön ohjeita kaivoveden analyyseistä on Suomen Ympäristökeskuksen kotisivuilla.

Menetelmistä, joilla uraania voidaan poistaa juomavedestä, on tietoa mm. Säteilyturvakeskuksen (STUK) kotisivuilla.

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>