Arvostusteoria

Tämä sivu on tietokide alatyypiltään muuttuja. Sivutunniste: Op_fi1767
Moderaattori:Jouni (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi1767}}

Arvostusteoria käsittelee arvostuksen antamista ja sen kvantitatiivista mittaamista osana yhteiskunnan palkitsemisjärjestelmiä. Katso tarkempi kuvaus englanniksi: Respect theory.

Kysymys

Millainen pitäisi arvostusteoriaksi kutsutun palkitsemisjärjestelmän olla, jotta se täyttäisi seuraavat ehdot:

se mittaa toiminnan ja tekojen yhteiskunnallista arvostettavuutta,
sen kriteeristö vastaa yhteiskunnassa yleisesti vallitsevia arvoja,
käytetyt kriteerit ovat universaaleja eli ne eivät riipu siitä kuka arvostetun teon on tehnyt; sen sijaan kriteerit voivat riippua olosuhteista joissa teko on tehty.
se mahdollisimman harhattomasti kannustaa ihmisiä toimimaan paremmaksi koetun yhteiskunnan puolesta,
sen mittaamat arvostukset (onorit) oikeuttavat yleisesti hyväksytyllä tavalla myös taloudellisiin hyödykkeisiin kuten rahaan?

Vastaus

Arvostusteoria on hahmotelma siitä, millainen yhteiskunnallinen palkitsemisjärjestelmä kannustaisi ihmisiä ja yhteisöjä toimimaan paremman yhteiskunnan puolesta. Arvostusta mitataan onoreilla. Tiettyyn arvostettavaan tekoon liittyvä onorien määrä selvitetään tällä kysymyksellä: "Kuinka arvostettavana asiana yhteiskunnan näkökulmasta pidät tekoa X, eli kuinka monta onoria teon tekijälle pitäisi mielestäsi antaa? Huomioi, että onoreilla ei mitata taloudellista hyötyä, vaan se mitataan erikseen ja onoreilla mitataan se osa, mitä ei rahalla voi mitata."

Hyöty, velvollisuus vai hyve?: Arvostusteoria ei suoraan ota kantaa siihen, millaista etiikkaa pitäisi noudattaa: syntyykö teon arvostettavuus teon hyödyistä (John Stuart Mill), tarkoituksesta (Immanuel Kant) vai hyveellisyydestä (Aristoteles). Olennaista on vain, että tekoa arvostetaan yhteiskunnassa. Olennaista on, että arvostusta mitataan ortogonaalisesti taloudelliseen hyötyyn nähden. Jokin toiminta voi olla taloudellisesti hyvin kannattavaa, mutta moraalisessa tai esteettisessä mielessä yhdentekevää. Silloin taloudellinen mittari eli raha jo kertoo teon yhteiskunnallisen merkityksen kokonaisuudessaan ja arvostus on nolla. Esimerkiksi työpaikkojen luominen ja merkityksellisen tekemisen löytäminen ihmisille tuo yritykselle onoreja mutta liikevoiton aikaansaaminen ei.

Miten arvostusta mitataan käytännössä?: Arvostuksen mittaamisessa on kaksi osaa. Toisaalta arvioidaan sitä, kuinka paljon arvostusta pitäisi antaa tietynlaisesta teosta, eli miten erilaiset teot suhteutuvat toisiinsa arvostuksen osalta. Toisaalta arvioidaan näyttöä siitä, että joku on tehnyt arvostettavan teon. Teorian kannalta ensimmäinen kysymys on tärkeämpi, ja tässä pääasiassa oletetaan, että näyttö on olemassa ja kiistatonta. Koska tarkoitukseni on ensimmäisenä soveltaa arvostusteoriaa avoimesti julkaistuun tietoon, näyttö on yleensä ongelmatonta. Verkkopalvelujen lokitiedoista on jäljitettävissä, kuka on jonkin tiedon saattanut muiden käyttöön ja missä ja milloin tämä on tapahtunut.; Arvostettavuuden mittaamisen periaate on yksinkertainen: yhteiskunnan asiasta kiinnostuneet jäsenet kokoontuvat virtuaalisesti yhteen paikkaan keskustelemaan eri tekojen arvostettavuudesta ja sen perusteista. Sen jälkeen jokainen saa antaa oman käsityksensä mukaisen määrän onoreita teolle vastaamalla yllä mainittuun kysymykseen. Omaa arvostustaan voi ajan kuluessa muuttaa, jos siihen tuntee tarvetta. Näin teon arvostettavuus ikään kuin määräytyy jatkuvasti markkinoilla. Jotta keskustelussa pääsisi alkuun, onorin lähtöarvoksi asetetaan se arvostus, joka annetaan yhteiskuntaa hyötyttäville teoille, joiden verran kansalaisen odotetaan yhden päivän aikana tekevän. Tai mukaellen partiolaisten ohjetta: tee hyvä teko päivässä, ja saat yhden onorin.

Miten onorit suhteutuvat rahaan?

Arvostuteorian tarkoitus on kannustaa ihmisiä yhteiskuntaa hyödyttäviin tekoihin ja niiden ensisijainen tarkoitus on toimia moraalisena palkkiona sellaisenaan. Ihmisen ansaitsemat onorit ovat julkista tietoa, ja yhteiskunnan nimenomaisena tehtävänä on ylläpitää onorien nauttimaa arvostusta. Hyvien tekojen tekeminen kuitenkin vie ihmisen aikaa joltakin muulta, esimerkiksi palkkatyöltä. Yhteiskunnan on varmaankin hyödyllistä tukea myös rahallisesti ihmisiä, jotka haluavat keskittyä tekemään asioita, joista saa onoreja, mutta nykyisessä talousjärjestelmässä ei rahaa. Keskustelun pohjaksi esittelen tässä ehdotuksen rahalunastuksen säännöiksi.

Ihmiselle kertyy onoreita seuraavasti

missä o_t on henkilön ansaitsemien onorien määrä ajanhetkellä t, o_i on onorien määrä, jonka antaitsee tekemällä teon i, n on ihmisen todennetusti tekemien tekojen lukumäärä ja t on ajanhetki. On syytä huomata, että samojen tekojen onorit voivat vaihdella ajassa, jos yhteiskunnan arvostukset muuttuvat.

Ihminen voi lunastaa onoreitaan rahaksi seuraavasti:

siten että

missä m on yhteiskunnan maksama rahamäärä tällä kerralla lunastettavista onoreista, a on onorien "lunastuskurssi" (euroa per onori^b), b (0 < b < 1) progressiokerroin ja k = 1,2,3 siten että 1 tarkoittaa tekoja joiden onorit on jo lunastettu, 2 niitä joita ollaan nyt lunastamassa ja 3 niitä joita ei ole vielä lunastettu. Ihminen voi siis lunastaa haluamiensa tekojen senhetkisen rahallisen arvon. Onorit jäävät ihmiselle pysyvästi, mutta lunastuksen jälkeen niillä ei enää ole rahallista arvoa. Toisin kuin onorien kokonaismäärä, lunastettunjen onorien määrä ei ole julkista tietoa. Yhtälössä olevan potenssin b tarkoitus on aiheuttaa progressiota, koska rahalunastuksen tarkoitus on tukea suurten ihmisjoukkojen pitkäjänteistä työtä eikä palkita ruhtinaallisesti mammonalla niitä, jotka onnistuvat tuottamaan jonkin mullistavan yhteiskuntaa parantavan innovaation. Mitä pienempi b, sitä jyrkempi progressio ja sitä enemmän suositaan pieniä onorimääriä. Jos b = 0, kyseessä on oikeastaan perustulo, koska ihmisen tekojen arvostus ei vaikuta maksettavaan summaan.

Kun progressiota lasketaan, huomioidaan kaikki aiemmat tai nyt lunastettavat teot mutta ei sellaisia joista on ansaittu onoreita mutta joita ei ole lunastettu. Tämän tarkoituksena on välttää tilanne, jossa uudet hyvät teot huonontaisivat nykyonorien rahallista arvoa ja siten houkuttelisivat lunastamaan niitä taktisista syistä. Kuitenkin on myös syytä huomata, että onorien rahallinen arvo lasketaan aina tekojen senhetkisen kurssin mukaan. Tämä on siksi, että monien tekojen arvoa ei ymmärretä ennen kuin paljon myöhemmin ja siksi nykykurssi on yhteiskunnallisesti ajateltuna parempi kuin tekohetken tai jonkun muun hetken kurssi. Tämä koskee niin lunastuskurssia kuin progressiokerrointakin. Siksi tähän jää spekuloinnin mahdollisuus, joka ei ole poistettavissa.

Miksi yhteiskunnan kannattaisi rakentaa arvostusjärjestelmä?: Taloustieteilijät ovat todenneet, että keskiluokkainen työ on katoamassa. Tulevaisuudessa varmimmat työpaikat ovat joko erityisasiantuntijatehtäviä, jotka tuottavat erityisen paljon lisäarvoa, tai sitten sellaisia käsityöammatteja kuin parturi tai lähihoitaja, joita ei voi siirtää ulkomaille. Sen sijaan digitalisaatio ja globalisaatio uhkaavat monia keskiluokan nykyammatteja. Yhteiskunnallisesti järkevä ja mielekäs tekeminen ei kuitenkaan ole maailmasta loppumassa. Sen sijaan nykyisen talousjärjestelmän kyky sijoittaa tällaiseen tekemiseen resursseja loppuu, koska markkinoiden näkökulmasta hyödyllisen tiedon avaaminen, lapsille lukeminen tai naapurin murheiden kuunteleminen ei synnytä kysyntää markkinoille, jotka toimivat rahan varassa. Arvostusteoria tarjoaa tähän ratkaisua, jossa lukijan, lapsen tai naapurin ei tarvitse tilata tai maksaa siitä, että toiset auttavat häntä. Sen sijaan toiminnan moottorina on ihmisten tietoisuus siitä, että yhteiskunta pitää tällaista tekemistä arvostettavana, ja konkreettisena kannustimena mahdollisuus saada todennetuista hyvistä töistä onoreita, jotka myös auttavat omassa taloudellisessa pärjäämisessä. Näin saavutetaan optimaalinen roolijako: ihmiset motivoidaan tekemään toisilleen hyvää, ja yhteiskunta kannustaa tähän tarjoamalla merkityksen kokemusta ja siirtämällä resursseja toiminnan tukemiseksi.

Uudet palkitsemisjärjestelmät auttavat piratismiin

Juttu lähti Helsingin Sanomiin 24.5.2010 ja julkaistiin 26.5.2010.

Piratismikeskustelun pääteesit on nyt esitelty (mm. HS 16.5., 17.5., 21.5.). Luovan työn tekijöiltä menee elanto, jos tuotteita saa ilmaiseksi. Ihmiskunnalla menee paremmin, jos luovan työn tuloksista voi nauttia vapaasti. Ilman palkkaa taiteenteko latistuu harrastukseksi. Apurahat suuntaavat taidetta rahoittajan ehdoilla.

Vitsissä Leonid Breznev tokaisee mallikolhoosin esittelykierroksella: "Toimiihan se käytännössä, mutta toimiiko se myös teoriassa?" Koska luovan työn tulosten hyödyntämisessä on ongelmia, kannattaa meidänkin kiinnostua, toimiiko tekijänoikeusjärjestelmämme teoriassa.

Piraatit ovat oikeassa. Kuluttajan etu on saada kaikki hengentuotteet helposti ja ilmaiseksi. Eikä tämä koske vain musiikkia, kirjoja ja sanomalehtiä. Tieteessäkin tärkeitä tuloksia pysyy piilossa, koska nykyinen tekijänoikeuksiin ja kaupallisiin tieteellisiin lehtiin perustuva julkaiseminen on hidasta ja joko lukijalle tai kirjoittajalle kallista. Tämä on yhteiskunnan tappio.

Kirjailijat ja muusikot ovat myös oikeassa. Laajamittainen luova työ ei onnistu ilman rahan virtaamista tekijöille tehdyn työn ansiosta.

Teoriassa ratkaisu on yksinkertainen: tarvitaan järjestelmä, jossa työn tulokset jaetaan ilmaiseksi, mutta niiden hyöty mitataan jollain muulla tavalla kuin hintana kuluttajalle. Luovan työn tekijät sitten saavat palkkaa mitatun hyödyn perusteella.

Opasnetissä hahmoteltava arvostusteoria (respect theory) yrittää vastata siihen, miten tämä käytännössä toteutetaan. Arvostus on hyvä mittari luovan tietotyön tuloksille, koska muille jaettaessa ne eivät vähene itseltä. Raha puolestaan toimii hyvin tavaroiden kanssa, koska molemmat vähenevät. Tähän asti tiedosta on yritetty tehdä niukka resurssi, jotta se toimisi rahataloudessa.

Tärkeitä kysymyksiä arvostusteoriassa ovat arvostuksen mittaaminen luotettavasti, arvostuksen vaihtomekanismit perinteiseen rahaan ja rahoitusjärjestelyt. Näistä asioista tarvitaan tutkimusta, jotta järjestelmästä saadaan käyttökelpoinen vaihtoehto. Silloin vapaa tiedon käyttö ei kilpailisi vaan täydentäisi tekijänoikeuksia.

Tieteessä käyttöoikeudet ovat polttava kysymys, koska monimutkaisimpia ongelmia kuten ilmastonmuutosta tai väestönkasvua ei torjuta ilman nopeaa, helppoa ja ilmaista tiedon tuottamista ja hyötykäyttöä.

Jouni Tuomisto

akatemiatutkija

Kuopio

Vastine Juha Kreusille

Vastine Juha Kreusin kirjoitukseen 30.5.2010. Lähetetty Helsingin Sanomiin 31.5.2010, julkaistu 2.6.2010.

Tiedon panttaamiseen ei ole varaa

Toisin kuin Juha Kreus (HS 30.5.) väittää, en vaadi tiedontuottoa tai elokuvien tekoa talkootyönä. Ehdotan (HS 26.5.), että nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän rinnalle luodaan toinen vaihtoehto, joka perustuu tiedon ilmaiseen jakamiseen ja palkan kertymiseen jaetun tiedon arvostusta mittaamalla. Luovan työn tekijät voisivat valita itselleen ja tiedonvälitystarpeelleen parhaan vaihtoehdon.

Kirjoitukseni viimeinen lause oli kieltämättä harhaanjohtava. Tiedän, että tutkimus on kallista; sitä ei tehdä ilmaiseksi muttei myöskään artikkelien myyntituloilla. Yritin sanoa, että vaikeat ongelmat ovat vaarassa jäädä ratkaisematta. Yksi syy on tekijänoikeusrajoitusten aiheuttama tutkimustiedon jakelun hitaus, vaikeus ja kalleus. Tieto ei tavoita tarvitsijaa. Tällaiseen panttaamiseen meillä ei ole varaa.