Ympäristöherkkyys

Tämä sivu on tietokide alatyypiltään metodi. Sivutunniste: Op_fi5616
Moderaattori:Jouni (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi5616}}

Ympäristöherkkyys on tila, jossa ihminen saa terveyttä haittaavia oireita tietyssä työ- tai elinympäristössä, vaikka sama ympäristö ei aiheuta oireita valtaosalle muita ihmisiä. Oireet yhdistetään mm. erilaisiin kemikaaleihin, hajusteisiin, mikrobiologisiin tekijöihin sekä sähkömagneettisiin kenttiin.

Ympäristöherkkyys on lisätty suomalaiseen ICD-10-tautiluokitukseen nimikkeellä R68.81: Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille.

Tautinimikkeen käyttöön ottaminen edistää potilaiden ohjaamista hoitoon sekä ympäristöherkkyyden tilastointia ja tutkimusta. Uuden tautinimikkeen käyttö ei sulje pois muiden ympäristöherkkyyteen liittyvien sairauksien, vikojen tai vammojen koodien käyttöä. Tautinimike ei määritä sosiaalivakuutusjärjestelmän sisältämiä etuuksia.

Nimike on valmisteltu STM:n, Säteilyturvakeskuksen, Työterveyslaitoksen ja THL:n asiantuntijoiden yhteistyönä. STM pyysi valmisteluun lausuntoja potilasjärjestöiltä, ympäristöherkkiä tukevilta yhdistyksiltä, Lääkäriliitolta, yliopistosairaaloilta sekä erikoislääkäreiltä.[1]

Kysymys

Miten ympäristöherkkyyden syitä ja ympäristöherkkyydestä kärsivien ihmisten hoitoa voidaan tutkia tieteellisin menetelmin?

Perustelut

Ensin on syytä määritellä muutama käytettävä termi.

Altiste

kemiallinen tai biologinen tekijä, joka saa henkilössä aikaan toistettavan fysiologisen vasteen altistettaessa sokkoutetussa ja satunnaistetussa tulanteessa. Välittävä mekanismi on siis jokin tietoisuudesta riippumaton fysiologinen mekanismi. Fysiologisiksi vasteiksi lasketaan myös sellaiset oireet kuin päänsärky, joiden havainnointi perustuu henkilön omaan raportointiin eikä objektiiviseen mittariin.

Ärsyke

tekijä, joka saa henkilöllä aikaan toistettavan fysiologisen vasteen silloin, kun henkilö luulee altistuvansa sille, mutta ei sokkoutetussa ja satunnaistetussa tilanteessa. Välittävä mekanismi on siis tietoisuus ärsykkeestä.

Psykosomaattinem oire

fysiologinen tai psykiatrinen vaste joka on selvästi voimakkaampi kuin muilla ihmisillä samasta ärsykkeestä. VAI henkilön oireilun taustalla ei ole altistetta, vain ärsyke. ⇤--#: . Määritelmät eivät ole hyviä, mutta onneksi tätä käsitettä ei välttämättä tarvita. --Jouni Tuomisto (keskustelu) 4. syyskuuta 2016 kello 11.08 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)

Herkkyys

ihminen saa oireita pienemmällä altisteen tai ärsykkeen annoksella kuin muut.

Ympäristöherkkyyteen liittyviä hypoteeseja ja keinoja niiden tutkimiseen

Numero	Hypoteesi	Tutkimusasetelma
1	Sisäilmassa on lukuisia eri altisteita, joista ihmiset saavat oireita.	Tietyn altisteen tutkimiseksi sitä kerätään ympäristöstä esimerkiksi ilmanäytteeseen. Henkilöä altistetaan sokkoutetussa ja satunnaistetussa kokeessa näytteelle, ja henkilö raportoi oireet. Jos oireet kytkeytyvät altistamiseen, näytteessä on altistetta. Koeasetelma edellyttää, että altistaminen pystytään peittämään siten, että ihminen ei esimerkiksi hajusta tiedä altistuvansa. Oirekyselyt eivät pysty erottelemaan altisteen ja ärsykkeen aiheuttamia oireita toisistaan.
2	Ihmisten herkkyys eri altisteille vaihtelee yksilöstä toiseen suuresti ja siksi tietty altiste aiheuttaa oireita vain osalle ihmisistä ja toisille ei lainkaan edes suurina annoksina.	Ihmisen raportoimaa herkkyyttä tietylle altisteelle tutkitaan tekemällä satunnaistettu ja sokkoutettu koe useammalle henkilölle erisuuruisina annoksina. Jos ihminen saa oireita pienemmillä annoksilla kuin muut, hän on herkkä.
3	Ihmisen herkkyys tietylle altisteelle voi vaihdella ajallisesti	Ihmisen annosvastetta tutkitaan kokeellisesti useita kertoja eri aikoina. Jos selviä eroja nähdään, tämä puhuu hypoteesin puolesta. Ongelmana on, että yleensä halutaan verrata nykytilannetta aikaisempaan tilanteeseen, jossa henkilöllä ei vielä ollut merkittäviä oireita eikä häntä sen takia myöskään tutkittu. Jotakin selvyyttä voidaan asiaan saada, jos tilanne tutkimuksen jälkeen paranee tai pahenee olennaisesti, jolloin muutosta voi mitata. Käytännössä on kuitenkin vaikea erottaa sitä, johtuuko oireiden alkaminen altisteen lisääntymisestä ympäristössä vai herkkyyden lisääntymisestä yksilössä. Vertailu muihin samassa tilassa altistuviin voi tuoda jotain selvyyttä. Tämä voi sikälikin olla toimiva ratkaisu, että samassa tilassa oleskelevat oireettomat saattavat myöhemmin alkaa oireilla.
4	Hypoteesit 1-3 pätevät altisteiden lisäksi ärsykkeisiin.	Ärsyke erotetaan altistuksesta tekemällä sokkoutettu satunnainen koe näytteelle, jonka henkilö kuvittelee aiheuttavan hänelle oireita. Alussa altistetaan näytteelle ja kerrotaan, että altistetaan. Sen jälkeen altistetaan siten, että henkilö ei tiedä milloin altistetaan ja milloin ei. Lisäksi yhden altistusjakson aikana välillä väitetään altistettavan ja välillä ei, mutta todellisuudessa ei altisteta lainkaan tai väitteet ovat riippumattomia altistuksesta. Altisteen aiheuttamat oireet korreloivat altistukseen, ärsykkeen aiheuttamat oireet korreloivat väitteisiin mutta ei altistukseen. ⇤--#: . On epäselvää, kuinka laaja altistussarja pitää tämän toteuttamiseksi tehdä ja miten ärsyke erottelee, jos henkilö tietää että altiste on todellisuudessa ärsykkeestä riippumaton. --Jouni Tuomisto (keskustelu) 4. syyskuuta 2016 kello 11.08 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)
5	Valtaosalla sisäilmaoireita saavista ihmisistä syynä on altiste eikä ärsyke.	On mahdollista kerätä sisäilmanäyte huoneesta, jossa henkilö oirehtii, ja todeta oireita sokkoutetussa ja satunnaistetussa altistuksessa tälle näytteelle. Päinvastaisen osoittaminen sen sijaan on hankalaa, koska jos altiste ei ole tunnettu, ei voida tietää, millä näytteenottomenetelmällä se saadaan varmasti näytteeseen. Negatiivinen tulos ei siis todista altisteen puuttumista sisäilmasta vaan vain näytteestä.
6	Osalla ihmisistä oireilu on leimautunut johonkin ärsykkeseen, minkä jälkeen myös kyseinen ärsyke on alkanut aiheuttaa oireita.	Kohdassa 5 kuvatulla tavalla voidaan osoittaa altiste. Sen lisäksi voidaan kohdan 4 mukaisesti osoittaa ärsyke, joka lisää henkilön oireita.
7	Valtaosalla sisäilmaoireita saavista ihmisistä syynä on ärsyke, ei altiste. Tämä on kilpaileva hypoteesi kohdalle 5.	Tutkitaan samalla tavalla kuin kohta 5.
8	Kosteusvauriot aiheuttavat sisäilmaongelmia pääasiassa tuottamalla ilmaan altisteita, jotka ovat epäspesifisiä eli ne aiheuttavat suurehkoina annoksinä esimerkiksi ärsytysmekanismin kautta tavanomaisia oireita.	Tämän tutkiminen kokeellisesti on vaikeaa, koska epäspesifiksi luultu vaikutus voi aina paljastua jonkin tietyn molekyylin aiheuttamksi täsmävaikutukseksi. Katso kohta 9.
9	Ainakin osa kosteusvaurioiden aiheuttamista oireista on spesifisiä, yksittäisen molekyylin aiheuttamia vaikutuksia. Vastakkainen hypoteesi kuin 8.	Sisäilmanäytteitä fraktioimalla voidaan osoittaa, että oireita aiheuttava komponentti kulkeutuu aina tiettyyn fraktioon. Kun molekyyli on puhdistettu, pelkkää kemikaalia antamalla voidaan kokeellisesti saada aikaa henkilön oireet.
10	Jos 8, olennaista on selvittää missä olosuhteissa epäspesifiset altisteet syntyvät ja ehkäistä ne.	Jos korjausrakentamisen avulla saadaan altisteita vähemmäksi, oireiden ilmaantuvuus pienenee. On kuitenkin epäselvää, mitä tapahtuu oireilulle, joka johtuu ärsykkeistä. Katso 11.
11	Jos 9, olennaista on selvittää, mitkä ovat ne spesifiset altisteet, jotka tyypillisesti aiheuttavat oireita eri ihmisille. Tämä on kilpaileva painopiste kohdalle 10, joskaan ne eivät ole toisiaan poissulkevia.	Kohdan 9 mukainen näytteen fraktiointi kertoo varsinaisen altisteen olemuksesta. Korjaustoimenpiteiden jälkeen voidaan tehdä kohdan 1 mukaisia altistuskokeita sen varmistamiseksi, että altiste on sisäilmassa vähentynyt.
12	Eri tilanteissa eri altisteet lisääntyvät. Tämä riippuu paitsi olosuhteiata myös siitä, mitä mikrobeja paikalla sattuu olemaan.	Sitten kun olennaisia altisteita on tunnistettu, voidaan alkaa tehdä laboratoriossa rakennusmateriaalikokeita, joissa tutkitaan altisteen ilmaantumiseen vaikuttavia tekijöitä.
13	Jos 9, 11 ja 12, tapauskohtaisesti on olennaista selvittää mikä tai mitkä altisteet sillä kertaa hallitsevat.	Tämä onnistuu vasta, kun altisteet on saatu selville. On teoriassa mahdollista käyttää myös ihmisten oireita altistuksen mittarina, katso 15.
14	Ihmisten oireita helpottaa se, jos heille kokemusperäisesti kohdassa 4 kuvatulla tavalla osoitetaan, että ärsyke ei ole oireiden syy, vaan syynä on tieto tai luulo ärsykkeen olemassaolosta.	Tehdään satunnaistettu koe, jossa osa oireilijoista tulee koeryhmään, jolle tehdään kohdan 4 mukainen tutkimus ja verrokkiryhmälle ei tehdä. Kummankin ryhmän oireilua seurataan intervention jälkeen tarkasti sekä oirepäiväkirjalla että erilaisilla altistuskokeilla.
15	Jos 9, 11 ja 12, on mahdollista löytää ihmisiä jotka saavat oireita samassa (julkisessa) tilassa.	Jos tietyssä sisätilassa on altiste, jolle he ovat herkkiä, heidän pitäisi reagoida keskenään samalla tavalla kokeessa, jossa näytteenä on tämän paikan sisäilmaa. Heidän pitäisi reagoida keskenään samalla tavalla muihin sisäilmaympäristöihin (joista oletettavasti löytyy kyseinen altiste) ja eri tavalla kuin jollekin toiselle altisteelle herkät, jotka puolestaan oireilevat eri sisätiloissa kuin ensimmäinen ryhmä. Laajan itseorganisoituvan oirekyselyn avulla voidaan tunnistaa ihmisiä, jotka saattavat reagoida keskenään samalla tavalla, koska he raportoivat oireita samoissa tiloissa. Tämän alustavan tunnistamisen jälkeen voidaan kokeellisesti testata (katso 1), reagoivatko he samalle altisteelle.
16	Jos 15, oireilevat ihmiset voivat tunnistaa sisätiloja, joissa on altisteita.	Kun ihmisiä on näin saatu ryhmiteltyä altisteherkkyyden mukaan eri ryhmiin, tämä ryhmä voidaan lähettää "luotaamaan" erilaisia sisätiloja ja raportoimaan, missä tätä kyseistä altistetta mahdollisesti esiintyisi. Koska oireilu voi olla joillakin vakavaakin, ei kaikkein herkimpiä ihmisiä voi tähän toimintaan värvätä. Samoin on oltava selkeät ohjeet siitä, että oireita aiheuttavista sisätiloista pitää poistua.
17	Jos 16, epäilyttävien sisätilojen sisältämiä altisteita ja aiheuttamia oireita voidaan tutkia kokeellisesti.	Ryhmän tunnistamista sisätiloista otetaan näytteitä ja altistetaan niillä saman ja eri ryhmän jäseniä sen tutkimiseksi, pätevätkö oirehavainnot koeolosuhteissa.