Tietokide

Opasnet Suomista
Versio hetkellä 26. tammikuuta 2016 kello 13.18 – tehnyt Jouni (keskustelu | muokkaukset) (→‎Vastaus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun




Tietokide on yleisminitys tieto-oliolle, joka antaa senhetkisen parhaan vastauksen johonkin täsmälliseen tutkimuskysymykseen perustuen olemassaolevan tiedon joukkoistettuun tulkintaan. Tietokiteitä käytetään erityisesti Opasnet-verkkotyötilassa. Tietokiteitä ovat esimerkiksi arviointi, muuttuja ja metodi.

Kysymys

Mitä ovat tietokiteet?

Vastaus

Tietokiteet ovat mm. arviointien peruselementtejä. Ne kuvaavat aina jotakin reaalimaailman ilmiötä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi fyysisten ilmiöiden kuvaukset kuten altistus jollekin kemikaalille, mutta myös väestön mielipidejakauma maahanmuuton suhteen. Tietokiteiden perusluonteeseen kuuluu, etteivät ne koskaan ole lopullisia, vaan niiden sisältö kehittyy tiedon ja niiden parantamiseen käytetyn työn lisääntyessä. Tietokiteet eivät myöskään ole sidottuja mihinkään tiettyyn arviointiin, vaan niitä voi käyttää useiden arviointien osana. On syytä huomata, että alussa käytettyä sanaa muuttuja käytetään myös monissa muissa merkityksissä, mutta tässä yhteydessä tarkoitetaan nimenomaan vaikutusarvioinneissa käytettävää tietokidettä.

Tietokiteen eräs ominainen piirre on sen standardoitu rakenne, joka mahdollistaa arviointimallien tai erilaisten nettisovellusten rakentamisen sen päälle. Eli vaikka sen sisältö päivittyy tiedon parantuessa, se pysyy jatkuvasti vakioidussa koneluettavassa muodossa. Yleensä vain raakadata on enemmän tai vähemmän standardimuodossa, kun taas datan pohjalta tehdyt tulkintoja sisältävät tietotuotteet ovat lähes poikkeuksetta ihmisille - ei koneille - suunnattuja, kuten artikkeleita tai raportteja. Toinen tietokiteen ominainen ominaisuus on, että se sisältää myös täsmällisen kuvauksen vastauksen epävarmuudesta.

Perustelut

Tietokiteet sisältävät tieteellistä tietoa, mutta ne poikkeavat perinteisistä tutkimustyön tietotuotteista. Seuraavassa on lyhyt esittely ja vertailu.

  • Tieteellinen artikkeli on nykyisen tieteenteon perusyksikkö. Sitä varten tutkija tai tutkimusryhmä tekee tutkimuksen, jossa kertyy havaintoaineistoa. Aineistoa analysoidaan, ja lopuksi tehdään tulkintoja ja päätelmiä omien tulosten ja aiempien tieteellisten artikkelien perusteella. Tavoitteena on julkaista artikkelit vertaisarvioiduissa lehdissä eli siten, että muutama muu alan tutkija on perehtynyt käsikirjoitukseen ja puoltanut sitä ennen sen julkaisemista. Tämän vertaisarviointikäytännön tarkoituksena on parantaa käsikirjoitusten laatua ja karsia pois huonoja tutkimuksia. Kummankin tarkoituksen osalta varsin yleisesti myönnetään, että järjestelmä ei ole erityisen tehokas, mutta parempaakaan ei ole saatu aikaiseksi.
  • Asiantuntijaraportit ovat asiaa hyvin tuntevan asiantuntijan kokoamia katsauksia yleensä jonkin käytännöllisen kysymyksen, kuten tulevan päätöksen, aihepiiriin. Ne eivät yleensä tuota uutta alkuperäisaineistoa tai ole vertaisarvioituja, ja siksi niiden arvostus tutkijoiden ja tutkimusrahoittajien silmissä on valitettavan huono. Niiden sovellettavuus on kuitenkin paljon artikkelia parempi päätösvalmistelussa, koska ne vastaavat juuri niihin kysymyksiin, jotka ovat merkittäviä kyseiselle päätökselle.
  • Avoin data on yleensä mittausaineistoa, joka on julkaistu sellaisenaan muiden käytettäväksi. Tapauksesta riippuen se voi olla hyvinkin pitkälle jalostettua ja laatuvarmennettua, mutta usein ei. Avoimen datan käytännöt ovat vasta viime vuosina alkaneet muotoutua, koska tutkijoilla ei aiemmin ollut tapana julkaista alkuperäisaineistoja. Päätöstuen kannalta ongelmana on, että se ei sisällä tulkintoja ja päätelmiä lainkaan, saati juuri niistä tärkeistä aiheista. Avoin data on siis mainiota raaka-ainetta sille, jolla on osaamista ja aikaa analysoida ja tulkita sitä, mutta varsin hyödytöntä muille.
  • Tietokiteen idea yrittää yhdistää päätösvalmistelun kannalta hyvät puolet kaikista mainituita tietotuotteista ja välttää huonot. Idea on rakentaa tietotuote täsmällisen tutkimuskysymyksen ympärille. Kysymys voi olla puhtaasti tieteellinen, mutta päätöstuen tapauksessa se voidaan muotoilla nimenomaan tulevaa päätöstä palvelevaksi. Kysymykseen vastaamiseksi asiantuntijat keräävät kaikkea mahdollista aineistoa, joka auttaa vastaamaan kysymykseen. Tämä sisältää niin tutkimusartikkelit, asiantuntijaraportit kuin avoimen datankin ja asiantuntijan hiljaisen tiedon, jota ei löydy kirjoitetussa muodossa. Tietokidettä työstetään alusta saakka joukkoistetusti avoimessa verkkotyötilassa, ja sen sisältämät tiedot ovat avoimesti käytettävissä. Aineisto jäsennetään, arvioidaan ja tulkitaan. Lopputuloksena on vastaus, joka on läpäissyt kaiken työn aikana esitetyn kritiikin. Vastaus on siis paras senhetkinen tulkinta siitä, miten kysymyksessä esitetty asia todellisuudessa on. Tietokiteen avoin kritisointi varmistetaan työn aikana tieteen ideaalin mukaisesti, jotta lopputulos olisi tieteellisesti hyvin perusteltu. Tietokiteen vastaus on yleensä sekä koneluettavassa muodossa vaikutusarviointimalleja varten että ihmiselle helppolukuisessa muodossa teksteineen ja kuvineen. Tietokiteen etuna siis on, että se käyttää kaiken soveltuvan tiedon (ei vain omaa dataa niin kuin artikkelissa), se myös tulkitsee dataa (toisin kuin avoin data), ja se on tuotettu noudattaen avoimuuden ja kritiikin periaatteita (toisin kuin raportti).


Katso myös

Viitteet