Silakan hyöty-riskiarvio / raportti

Pääviesti

Onko silakansyönnistä enemmän terveyshyötyä kuin -haittaa Suomessa? Miten tilanne on eri ikäryhmissä?

Aiemmat hyöty-riskiarviot ovat osoittaneet, että kalansyönti yleensä on terveellisempää kuin sen syömättä jättäminen. Tämä johtuu erityisesti kalan terveellisistä omega-3-rasvahapoista. Kuitenkin iso osa hyödyistä tulee aikuisille, joilla on suurentunut sydäntautiriski, ja iso osa haitoista tulee lapsille hammasvaurioiden ja muiden kehityshäiriöiden riskinä. Eviran toimeksiantona, yhteistyössä THL:n kanssa on kevään ja kesän 2014 aikana tehty hyöty-riskinarvio, jossa on katsottu nimenomaan eri ikäryhmiä erikseen nykyisen kalankäytön valossa. Tällä sivulla on työn loppuraportti. Tulokset perustuvat Taloustutkimuksen tekemään kyselyaineistoon vuodelta 2013, jonka pohjalta on tehty varsinainen terveysvaikutusten tarkastelu. Aiheeseen liittyvä esitys löytyy sivulta Tiedosto:Kala ja terveys.ppt ja muuta lisätietoa sivulta Silakan hyöty-riskiarvio.

----#: . Yleisesti ottaen kokonaisuus hyvä, sopivan tiivis sisältäen kuitenkin kaiken oleellisen --Arja (keskustelu) 11. marraskuuta 2014 kello 10.37 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)

Johdanto

Kala on ravitsemuksellisesti arvokas ruoka-aine ja sitä suositellaan syötäväksi 2 kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Toisaalta kaloihin kertyy haitallisia ympäristömyrkkyjä, joille ihminen altistuu käyttäessään kalaa ravintona. Silakka (Clupea harengus membras) on Itämerestä pyydettävä, rasvainen kalalaji, joka kuuluu perinteisesti suomalaiseen ruokavalioon. Silakan hyöty-riskiarvio-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten silakansyöntiä ja silakan sisältämien hyödyllisten ravintoaineiden hyötyjä haitallisten ympäristömyrkkyjen haittoja vastaan. Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat lasten riskit. Vastaavaa, nimenomaan silakkaa ja suomalaista väestöä koskevaa tutkimusta ei ole ennen tehty, sen sijaan esimerkiksi Ruotsin Livsmedelsverket on arvioinut vuonna 2011 ilmestyneessä raportissaan silakan syönnin hyötyjä ja riskejä terveydelle ruotsalaisessa väestössä (Glynn et al. 2011). Lisäksi Norjassa on arvioitu kaikenlaisen kalan ja merenelävien merkitystä, hyötyjä ja riskejä, norjalaisten ruokavaliossa (Norwegian Scientific Committee for Food Safety, 2006).

Hyödyllisten ravintoaineiden osalta raportissa tarkastellaan omega-3-rasvahappoja eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA) sekä D-vitamiinia. Omega-3-rasvahapot ovat pitkäketjuisia monityydyttymättömiä rasvahappoja, joihin EPA:n ja DHA:n lisäksi kuuluu kasvikunnan tuotteista saatava alfalinoleenihappo (ALA). Omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä rasvahappoja, joita on saatava riittävästi ravinnosta. Kala ja kalaöljyt ovat tärkein EPA:n ja DHA:n lähde. Rasvaisena kalana silakka kuuluu paljon EPA:a ja DHA:a sisältäviin kalalajeihin. Omega-3-rasvahapoilla on osoitettu olevan monia positiivisia terveysvaikutuksia. Ne mm. vähentävät sepelvaltimotaudin ja siitä aiheutuvan kuoleman riskiä (Kris-Etherton et al. 2003; König et al. 2005; Oh 2005), sekä mahdollisesti Alzheimerin taudin ja dementian riskiä (Lim et al. 2006; Morris et al. 2003). Omega-3-rasvahappojen, erityisesti DHA:n, on myös havaittu olevan tärkeä keskushermoston kehitykselle sekä sikiöaikana että lapsuudessa (Fleith and Clandinin 2005; Gradowska 2013; Swanson et al. 2012). Aikuisten ja yli 2-vuotiaiden lasten kokonaisenergiansaannista 1% pitäisi olla peräisin omega-3-rasvahapoista (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). DHA:ta tulisi saada 200 mg vuorokaudessa, EPA:lle vastaavaa arvoa ei suomalaisissa ravitsemussuosituksissa ole annettu.

D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen, normaaliin luun aineenvaihduntaan ja normaaliin solujen erilaistumiseen (Kato, 2000). D-vitamiinin puute johtaa lapsilla riisitautiin ja aikuisilla osteomalasiaan. Suuret D-vitamiiniannokset ovat myrkyllisiä ja voivat johtaan kohonneeseen kalsiumpitoisuuteen veressä sekä kalsiumin kertymiseen munuaisiin ja edelleen munuaisvaurioon. Ruuasta saatavan D-vitamiinin saantisuositus ikäryhmässä 6 kk - 74 v on 10 µg/vrk. 75-vuotiaille ja sitä vanhemmille saantisuositus on 20 µg/vrk. Tämän lisäksi Suomessa suositellaan ympärivuotista D-vitamiinilisää 10 µg/vrk 2 kk - 2v ikäisille lapsille, 7.5 µg/vrk 2-18-vuotiaille, sekä 20 µg/vrk yli 60-vuotiaille (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014).

Silakassa esiintyvistä terveydelle haitallisista ympäristömyrkyistä tarkastellaan dioksiineihin luettavia yhdisteitä, joihin kuuluvat polyklooratut dibentso-p-dioksiinit ja polyklooratut furaanit sekä dioksiininkaltaiset polyklooratut bifenyylit (PCB:t). Dioksiinit ovat kaikkialle levinneitä, rasvaliukoisia, hyvin pysyviä ja ravintoketjussa kertyviä ympäristömyrkkyjä, joille ihmiset altistuvat pääasiassa eläinperäisen ruuan kautta. Suomessa väestön dioksiinialtistuksesta suurin osa on peräisin kalasta, erityisesti Itämeren rasvaisista kalalajeista kuten silakasta (Kiviranta et al. 2004; Tuomisto et al. 2011). Altistuksen suuruudesta riippuen dioksiineilla on havaittu monenlaisia haitallisia terveysvaikutuksia. Yleistä huolta on herättänyt niiden karsinogeeninen potentiaali; nykytiedon mukaan tausta-altistustasoilla syöpäriski on kuitenkin pieni (Tuomisto and Tuomisto, 2012). Sen sijaan jo tausta-altistustasoilla kehityshäiröiden riski on todellinen (Alaluusua et al. 1996, 1999), minkä vuoksi kalan syöntisuosituksiin sisältyy silakkaa koskeva poikkeus: lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä isoa silakkaa vain 1-2 kertaa kuukaudessa 100 gramman annoksina (EVIRA). Dioksiinien ja dioksiinienkaltaisten PCB-yhdisteiden keskimääräinen päivittäinen saanti toksisuusekvivalentteina laskettuna on noin 1,9 pg/ruumiinpaino kg/vrk(Hallikainen et al, Duodecim 2006), mikä suunnilleen vastaa EU:n suositusta 2 pg/ruumiinpaino kg/vrk (EFSA 2000/2001) sekä on myös lähellä Maailman terveysjärjestön (WHO) suositusta siedettävälle päiväsaannille (1-4 pg/ruumiinpaino kg/vrk; WHO 2004)

⇤--#: . Johdannon teksti on melko töksähtelevää. Lauserakenteita voisi muokata juoksevammaksi --Arja (keskustelu) 11. marraskuuta 2014 kello 10.37 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)

Hyöty-haitta-analyysi

EFSA on antanut vuonna 2010 ohjeet ihmisten terveyttä koskevan hyöty-haitta-analyysin tekemiselle (EFSA Journal 2010; 8(7):1673).

Hyöty-haitta-analyysi ei ole mikään rutiinitoiminta, vaan se on tarpeen silloin kun on epäiltävissä terveyshaitta, kun hyödyn ja haitan välillä on vain pieni ero. Hyöty-haitta ongelma tulee hyvin tunnistaa ja sille on löydettävä kvalitatiivinen tai kvantitatiivinen tutkimusmenetelmä ottamalla huomioon olemassa oleva tieto. Oletukset ja epävarmuudet tulee selkeästi tunnistaa ja kirjata.

Tässä raportissa puhutaan silakan ympäristömyrkyistä haittana ja vastaavasti ravintoaineista hyötynä ihmisen terveydelle. Perinteinen lähestyminen hyöty-haitta-analyysissä on verrata suositeltuja päivittäisiä ravintoaineiden saanteja RDA:han (Recommended Daily Allowances), haitta-aineen NOAEL:iin (taso, jossa haittavaikutusta ei havaita) tai haitta-aineen TDI:hin eli siedettävään päivittäiseen saantiin, siis kun punnitaan hyödyllisiä ja haitallisia terveysvaikutuksia kalan syönnistä ihmiselle.

Hyöty-haittaa tulee punnita eri ihmisryhmistä ja ottaa myös huomioon erilaiset elämäntilanteet. Mitattaviksi suureiksi on ehdotettu sairastavuutta ja kuolemantapauksia painotettuna joko haittapainokertoimilla (DALY) tai laatupainokertoimilla (QALY). Tässä työssä käytetään mittarina DALYa.

Dioksiinien ja muiden ympäristömyrkkyjen kvantitatiivinen haittavaikutusten määrittäminen on vaikeaa. Dioksiinit aiheuttavat suurina annoksina monenlaisia haittavaikutuksia, mm. rotilla maksasyöpää. Ihmisillä on havaittu kokonaissyöpämäärän kasvua työperäisen altistumisen yhteydessä (McGregor et al., 1998), sen sijaan nykyisellä ravinnosta saatavalla altistuksella syöpävaara on vähäinen. Hyvin suurella altistuksella dioksiinien tyypillinen välitön haittavaikutus ihmisellä on vaikea ihosairaus, ns. klooriakne, mutta tähän tarvittava altistus on käytännössä mahdollinen vain onnettomuustapauksissa. Herkimpiä dioksiinien haittavaikutuksia ovat kehityshäiriöt ja hormonaaliset häiriöt. Kehityshäiriöiden taustalla on dioksiinien kyky häiritä tarkkaan ohjelmoituja solutason tapahtumia elinten herkän kehitysvaiheen aikana. Kehityshäiriöt eivät välttämättä tule edes näkyviin sen sukupolven aikana, jolloin altistuminen tapahtuu, vaan voivat ilmetä vasta seuraavassa sukupolvessa.

Hyöty-haitta-analyysissä halutaan tuoda esiin myös riskinhallitsijoiden rooli ja jatkuva yhteistyö riskinarvijoitsioiden kanssa. On tärkeää, että tieto hyöty-haitta-analyysistä voidaan käytännössä soveltaa esimerkiksi syöntisuosituksissa ja varmistaa, että kalan syönnistä on riittävä hyöty ja vain vähän haittaa.

EFSAn esimerkki analyysistä

EFSAn raportissa esitetään esimerkkinä hyöty-haitta arvio kalasta. Sellaiseksi otetaan metyylielohopeaa sisältävän kalan syönti. Metyylielohopean tiedetään olevan erittäin haitallinen yhdiste, jota kertyy eniten petokaloihin. Raportissa todetaan, että kala sisältää tärkeitä ravintoaineita, kuten omega-3-rasvahappoja, vitamiineja ja proteiineja, mutta niiden pitoisuudet eri kalalajeissa ja eri olosuhteissa vaihtelevat huomattavasti. Tästä syystä pitäisi tuntea ravintoaineiden saanti paremmin sekä kalasta että mahdollisista muista lähteistä koko ruokavaliossa. Arvioinnin yksinkertaistamiseksi EFSA valitsi vain yhden vertailukohteen, omega-3-rasvahapot, joiden tärkein saantilähde on kala.

Näille valituille yhdisteille, ravintoaineille ja haitta-aineille, on EFSA:n ohjeen mukaisesti löydettävä sopivat kriittiset hyödylliset ja haitalliset vaikutukset, jotka on mahdollista kvantitatiivisesti määrittää. Metyylielohopealle ne ovat hermoston kehitykseen liittyvät haittavaikutukset ja kalan rasvahapoille sydäninfarktilta suojaava vaikutus. Lisäksi hyötyvaikutukset raskaana olevalle ovat lapsen suurempi syntymäpaino tai parempi hermoston kehitys.

Vaikka EFSAn raportissa ei mainittukaan, rasvahapoista on arvioitu olevan hyötyä vasta raskauden loppupuolella, kun elohopean haittavaikutukset syntyvät jo raskauden alkuaikoina (Innis ja Elias 2003).

Tähän esimerkkitutkimukseen valittiin vain sellaisia kaloja (hai, miekkakala ja tonnikala), joista metyylielohopean saanti voi nousta suureksi. EFSA:n suosituksen mukaan voidaan ottaa mukaan myös kaikki muu kalatutkimustieto elohopeasta, mutta se lisää epävarmuustekijöitä tuloksen tulkintaan.

Arvioituja elohopean saantilaskelmia petokaloista verrataan metyylielohopean siedettävään viikottaiseen saantiin, joka on 1.6 mikrogrammaa/kg rp ja hyötyvaikutus katsotaan ainakin kerran viikossa syötyyn kala-ateriaan.

Tarkastelussa voidaan käyttää eri skenaarioita eli ennusteita, kun käytetään tilastollisilla todennäköisyyslaskelmilla saatuja eri persentiilejä elohopea-altistuksessa ja vastaavasti kalan kulutuksessa. Silloin voidaan tarkastelussa 1) maksimoida riski ja minimoida hyöty tai 2) minimoida riski ja maksimoida hyöty. Esimerkiksi silloin kun kaikkein alhaisimmilla 5 persentiilin metyylielohopean pitoisuuksilla jo ylitetään siedettävä viikottainen saanti ja kun 95 persentiilin kalan kulutus jää alle yhden kerran viikossa voidaan sanoa, että riski on selvästi suurempi kuin hyöty.

Jos on olemassa riittävästi havaintoja, on mahdollista laskea metyylielohopean pitoisuusjakautuma ja kalan kulutus eri ikäryhmillä tai eri ihmisryhmillä ja todennäköinen hyödyn ja haitan painottuminen eri altistustasoilla, esimerkiksi 5. persentiilin, keskiarvon ja 95. persentiilin kohdalla.

Hyödyllisten ja haitallisten vaikutusten annos-vastekäyriltä voidaan arvioida hyödyn tai haitan ilmeneminen, kun altistus tunnetaan.

EFSAn asiantuntijaryhmä katsoi, että hyöty-haitta analyysiä tulee edelleen kehittää erityisesti hyödyn tunnistamista, samoin erilaisten mittareiden käyttöä, kuten DALYn ja QALYn.

Kalan syönnin hyöty-haitta-analyysit Pohjoismaissa ja muualla

Kalan hyöty-haitta-analyysejä on tehty monissa maissa, mutta nämä kaikki analyysit on tehty eri tavalla. Asiaan on pyritty löytämään parannusta eli yhteistä menetelmää. Vuonna 2007 järjestettiin pohjoismainen seminaari asiasta. Sinne oli kutsuttu osaajia myös muista Euroopan maista, kuten Hollannista ja Belgiasta sekä Baltian maista. Myös EFSA järjesti vastaavan kokouksen Parmassa sen jälkeen ja julkaisi yhteisen kannanoton asiasta EFSA Journal-lehdessä vuonna 2010.

Ruotsissa julkaistiin hyöty-haitta-analyysi vuonna 2007. Heidän menetelmänsä olivat hyvin yhtenäiset EFSAn myöhemmin antamiin suosituksiin. Projektiryhmä totesi, ettei heillä ollut riittävästi kvantitatiivista tietoa hyödyistä ja haitoista ja siksi joutuivat loppujen lopuksi turvautumaan siedettäviin päivittäisiin tai viikottaisiin haitta-ainesaanteihin ja rasvahappojen ja D-vitamiinin osalta päivittäisiin saantisuosituksiin (Livsmedelverket 2007).

Kalan syönnin hyötyjä ja haittoja on arvioitu myös tutkimuksissa Mozaffarian and Rimm (2006) sekä Cohen et al. (2005a). Artikkeli Cohen et al. (2005a) on synteesi Harvard Center for Risk Analysis -keskuksen toteuttamasta asiantuntijapaneelista ja tuloksena syntyneistä neljästä julkaisusta (König et al. 2005; Bouzan et al. 2005; Cohen et al. 2005b), joissa on kvantitoitu hyötyjä ja haittoja, jotka mahdollisesti seuraavat muutoksista väestön kalan kulutuksessa ja/tai siihen ohjeistamisesta. Haittojen puolesta on keskitytty metyylielohopeaan ja sen aiheuttamiin negatiivisiin vaikutuksiin kognitiiviseen kehitykseen. Hyötyjen osalta on tarkasteltu DHA:n vaikutusta kognitiiviseen kehitykseen sekä kalan kulutuksen yhteyttä aivoinfarktin ja sydänkuolemien riskiin. Tulokset on ilmaisty QALYinä.

Mozaffarian and Rimm (2006) -tutkimuksessa arvioitiin neljää osa-aluetta kalan terveysvaikutuksiin liittyen. Nämä olivat 1) kalan ja kalaöljyn saanti suhteessa sydän- ja verisuonitautitapahtumiin ja -kuolleisuuteen, 2) metyylielohopean ja kalaöljyn vaikutus varhaiseen hermoston kehitykseen (neurodevelopment), 3) metyylielohopean aiheuttamat riskit sydän- ja verisuonisairauksien sekä neurologisten sairauksien suhteen aikuisilla, sekä 4) kalan sisältämien dioksiinien ja PCB-yhdisteiden aiheuttamat terveysriskit.

Viime vuosina on lisäksi toteutettu mm. EU:n puitteissa kolme yleisesti ruuan hyöty-haitta-arvioiden parhaita käytäntöjä tutkivaa ja kehittävää projektia. Tutkimusprojekteissa BEPRARIBEAN (Best Practices for Risk-Benefit Analysis of Foods; Ruoan hyöty-haitta-arvioiden parhaat käytännöt) ja BRAFO (Risk-Benefit Analysis of Foods) tutkittiin kuinka tehdä parempia hyöty-haitta-arvioita (ks. myös Leino 2014, jossa yhteenvetoa näistä). BEPRARIBEAN tuotti kuusi katsausjulkaisua, joissa hyöty-haitta-arviota katsottiin eri näkökulmista: ympäristöterveys, kuluttajien näkökulma, ruoka ja ravitsemus, markkinointi ja rahoitus, ruuan mikrobiologia sekä lääkkeet (Luteijn et al. 2011, Kelogeros et al. 2011, Magnússon et al. 2011, Pohjola et al. 2011, Tijhuis et al. 2012a, Ueland et al. 2011). Lisäksi kirjoitettiin yhteenvetoartikkeli, jossa em. kuuden artikkelin oppien perusteella pyritään menemään vielä pidemmälle hyöty-haitta-analyysissä (Tijhuis et al. 2012b). Yhteenvetoartikkelissa mm. käsitellään samankaltaisuuksia ja eroja ruuan ja ravitsemuksen sekä muiden tutkittujen alojen välillä sekä tähän liittyviä mahdollisuuksia kehittää ruuan ja ravitsemuksen hyöty-haitta-analyysiä edelleen pidemmälle. BEPRARIBEAN toteutettiin vuosina 2009-2011 ja siihen osallistuivat tutkimusinstituutit Food Group Denmark, Maastricht University, RIVM, University of Ulster Nofima, Matis ja THL.

BRAFO-projektin ensisijainen tavoite oli luoda viitekehys ruuan ja sen sisältämien komponenttien terveyshyötyjen ja -haittojen kvantitatiiviseksi vertailemiseksi. Tavoitteena oli pystyä ilmaisemaan nämä yhteismitallisesti siten, että tiedon laatu ja vaikutuksen vakavuus huomioidaan. BRAFO päätyi suosittamaan vaiheittaista lähestymistapaa. (Boobis et al. 2012; Hoekstra et al. 2012; Schütte et al. 2012; Verhagen et al. 2012; Watzl et al. 2012) [1]

EU:n 6. puiteohjelmaan kuuluneessa QALIBRA (Quality of Life – Integrated Benefit and Risk Analysis. Web-based tool for assessing food safety and health benefit)-hankkeessa tuotettiin nettipohjainen työkalu ruuan turvallisuuden ja hyötyjen arvioimiseen, ks. QALIBRA. QALIBRA-työkalu käyttää mm. DALY:jä hyötyjen ja riskien vertailussa. QALIBRA, BRAFO ja BEPRABIREAN -projekteilla oli myös vuorovaikutusta keskenään.

Tutkimustietoa ja jatkuvaa monitorointia Suomesta ja Ruotsista

Suomella ja Ruotsilla on molemmilla poikkeuslupa myydä tiettyjä kaloja, kuten silakkaa ja Itämeren lohta poikkeusluvalla, jos teemme riittävästi tutkimusta, informoimme kuluttajaa ja annamme tarvittaessa kalan syöntisuositukset ja tarvittavat rajoitukset tietyille kalalajeille, jotka sisältävät paljon ihmisen terveydelle vaarallisia ympäristömyrkkyjä.

Edellä mainitusta syystä Suomessa ja Ruotsissa on tehty useita Itämeren kalan ympäristömyrkkytutkimuksia, kuten vuosittaisia monitorointeja ja lisäksi suurempia ja kattavampia projekteja. Viimeksi mainittuja on Suomessa toteutettu vuonna 2002 ja 2009, ja ne on julkaistu Eviran tutkimuksina 1/2004 (EU-kalat I; Hallikainen et al. 2004) ja 2/2011 (EU-kalat II; Hallikainen et al. 2011). Ensimmäinen EU kalat -tutkimus antoi valmiudet asettaa kalan syöntisuositukset vuonna 2004 ja toinen lähes identtinen hanke EU kalat II toi esille 7 vuoden aikana tapahtuneet haitta-ainepitoisuuksien muutokset ja käsityksen siitä, ettei syöntirajoituksia lohen rinnalle lisättyä taimenta lukuun ottamatta tarvinnut muuttaa. Kalan yleiset syöntisuositukset ja Eviran antamat poikkeukset löytyvät Eviran internet-sivuilta www.evira.fi.

**Kalan syöntisuositukset Suomessa¹**
Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Kalaa on hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa. Eri kalalajeja on suositeltavaa käyttää vaihdellen.
Eviran poikkeukset syöntisuositukseen: Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä vain 1-2 kertaa kuukaudessa isoa, perkaamattomana yli 17 cm:n silakkaa tai vaihtoehtoisesti Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta. Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä järvestä tai merestä pyydettyä haukea vain 1-2 kertaa kuussa. Raskaana olevien ja imettävien äitien ei pitäisi syödä haukea ollenkaan, koska se kerää elohopeaa. Sisävesialueiden kalaa päivittäin syöviä suositellaan vähentämään muidenkin elohopeaa keräävien petokalojen käyttöä. Näitä kaloja ovat hauen lisäksi isokokoiset ahvenet, kuhat ja mateet.

¹ Syöntisuositukset perustuvat 100 gramman annoskokoon ja kalan keskimääräiseen kulutukseen pitkällä aikavälillä. [2]

Suomi sai vuonna 2011 pysyvän poikkeuksen myydä sellaista silakkaa, lohta ja nahkiaista, jotka ylittävät EU:lle asetetut enimmäispitoisuusrajat. Tätä asiaa perusteltiin maa- ja metsätalousministeriöstä sekä taloudellisilla näkökulmilla sekä kalan hyödyllisillä terveysvaikutuksilla. Sanottiin, että kalaa on parempi syödä kuin jättää syömättä, koska se sisältää hyödyllisiä ravintoaineita D-vitamiinia, omega-3-rasvahappoja ja hivenaineita.

EU edellyttää myös, että Suomessa tehdään tutkimusta, onko kuluttajainformaatio kalan syöntirajoituksista mennyt perille. Sellainen tehtiin vuonna 2006, jolloin todettiin, että vain 30 % vanhemmasta väestöstä tuntee kalan syöntisuositukset.

Vuonna 2004 Suomessa tunnettiin, miten paljon suomalainen syö keskimäärin kalaa, mutta ei tiedetty tarkkaan, ketkä Suomessa syövät silakkaa. Tiedettiin, että noin 2/3 menee minkin rehuksi ja vain alle 1/3 saaliista syödään. Osa silakkasaaliista menee Tanskaan puhdistettavaksi rehun tuotantoon ja osa pienistä silakoista menee vientiin Baltian maihin ja Venäjälle. Silakka on Suomessa kaikkein merkittävin kala taloudellisesti ja sitä pyydetään paljon verrattuna muihin kotimaisiin kaloihin, noin 100 miljoonaa kiloa vuodessa.

Tuolloin lainsäädäntötyön ollessa kiihkeimmillään, heräsi ajatus, että elintarvikeviranomaisten tulisi paremmin tuntea silakan syönti eri ikäryhmissä, erityisesti lasten silakansyönti, jotta voitaisiin tarkemmin arvioida yksittäisten kuluttajaryhmien altistuminen dioksiineille ja PCB:ille sekä silakan sisältämille muille ympäristömyrkyille. Itämeren lohi ei vastaavalla tavalla antanut aihetta tutkimuksiin, koska sen kulutus on niin marginaalista silakkaan verrattuna. Tähän Evira saikin rahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä vuonna 2013. Kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy yhteistyössä Eviran ja THL:n tutkijoiden kanssa.

Hyöty-haitta-analyysi silakasta on erityisen kiinnostava, koska aikaisempien arvioidemme mukaan suurin osa väestön dioksiini- ja PCB-altistuksesta tulee kalasta (86 %) ja siitä ainakin puolet silakasta. Suomen tärkeimmän pyyntialueen Selkämeren silakan dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat varsin hyvin tiedossa. Tähän tietoon yhdistettiin tässä tutkimuksessa myös hyödyt eli Eviran kemian ja toksikologian laboratoriossa analysoidut ravintoaineet, D-vitamiini ja omega-3-rasvahapot sekä kevät- että syyssilakoista.

Silakan ympäristömyrkkypitoisuudet ja vastaavista silakoista ravintoaineet yhdistettiin hyöty-haitta-analyysissa eri kuluttajaryhmien silakansyöntimääriin. Kyselytutkimus silakan kulutuksesta tehtiin ostopalveluna Taloustutkimus Oy:ltä. Siihen osallistui 2042 henkilöä ja 851 lasta kattavasti koko Suomesta. Tämä kysely toimi myös eräänlaisena pilottitutkimuksena vastaavanlaisten kyselyjen varalta. Riskinarvioinnissa tiettyjen elintarvikkeiden tarkemmalle kulutustiedolle esimerkiksi eri ikäryhmissä on suuri tarve.

Kalansyöntitutkimuksia Suomesta

Suomalaisten kalansyöntiä on kartoitettu mm. tutkimuksissa Turunen et al 2008 (ns. kalastajatutkimus; liite 3), Terveys 2000 (liite 3), sekä Tuomisto et al. 2004 (ns. sarkoomatutkimus; liite 3).

Kalastajatutkimus

Kalastajatutkimuksen silakan syöntitiedot (liite 3) ovat peräisin ammattikalastajarekisterin avulla tehdystä otoksesta suomalaisia kalastajia ja heidän vaimojaan. Terveyskyselyyn vastasi 1429 henkilöä. Viimeisten 12 kk:n ruokavaliota kartoitettiin semikvantitatiivisella ruuankäyttökyselyllä (FFQ). (Turunen et al. 2008). Silakkaa ei syönyt lainkaan 17 % miehistä (n=595) ja 18 % naisista (n=785). Suurin osa vastaajista söi silakkaa joko harvemmin kuin kerran kuussa tai 1-2 kertaa kuussa. 1% miesvastaajista söi silakkaa lähes joka päivä. Vanhempiin ikäluokkiin kuuluvat söivät silakkaa useammin kuin nuoremmat. Suurin osa henkilöistä, jotka eivät syöneet silakkaa lainkaan kuului nuorimpaan ikäluokkaan eli alle 45-vuotiaisiin.

Terveys 2000

Terveys 2000 on vuosina 2000-2001 toteutettu suomalaista 30 vuotta täyttänyttä väestöä koskeva laaja terveystutkimus. Otoskoko oli kaikkiaan 8028 henkilöä, joista 93%:sta saatiin tärkeimmät terveyttä ja toimintakykyä kuvaavat tiedot mm. terveystarkastusten ja -haastatteluiden avulla (Aromaa ja Koskinen, 2002). Osana ravintokyselyä hankittiin tietoa myös silakan kulutuksesta, jonka perusteella lasketut silakan syöntimäärät ilmenevät liitteestä 3. Silakan keskimääräinen kulutus oli 8.5 ±11 g/vrk. Suurinta kulutus oli vanhimmissa ikäluokissa sekä TYKSin sairaanhoitopiirin alueella. Miesten ja naisten välillä ei ollut suurta eroa.

Sarkoomatutkimus

Ns. sarkoomatutkimus (Tuomisto et al. 2004) on suomalainen tapaus-verrokkitutkimus rasvakudoksen dioksiinipitoisuuksien ja pehmytkudossarkooman yhteydestä. Tutkimuksessa oli 110 tapausta ja yhteensä 227 kontrollia. Kyselylomakkeen avulla kartoitettiin mm. tutkittavien elintapoihin liittyviä tekijöitä, kuten kalankäyttöä. Vastausten perusteella laskettu silakan kulutus eteläsuomalaisessa väestössä vuosina 1997-1998 on esitetty liitteessä 3. Miehillä silakan kulutus oli 1.7-3.4 g/d, naisilla 1.4-3.5 g/d. Kulutus oli pienintä nuorimmissa ikäluokissa. Miehillä silakan kulutus vanhimmassa ikäluokassa, jossa keski-ikä oli 77 v, oli pienempää kuin keski-iältään 62 vuotiaiden ikäluokassa, naisilla tätä eroa ei havaittu.

Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan suomalaiset syövät silakkaa selvästi enemmän verrattuna sarkoomatutkimuksesta tai nyt suoritetusta kyselystä saatuihin tietoihin. Luultavasti pienempi arvio on oikeampi, koska myös tilastoidut silakanpyyntimäärät puhuvat sen puolesta. Eron selityksenä ei ainakaan ole silakan syönnin väheneminen, koska sarkoomatutkimus suoritettiin jo 1997-1999 eli ennen Terveys 2000 -tutkimusta.

Menetelmät

Kyselytutkimuksella saatua tietoa analysoitiin terveysvaikutusmallilla, jonka keskeinen toiminta ja osat kuvataan tässä lyhyesti. Koko malli toimii avoimena Opasnetissä, ja jokaisen osamallin tarkempi kuvaus löytyy asianomaiselta sivulta, joihin asianomaisissa kohdissa viitataan.

Yleiskuvauksena voi sanoa, että kaikki lähtöaineisto on tallennettu avoimena datana Opasnet-tietokantaan, josta se on vapaasti ladattavissa koneluettavasti.

Altistumisen arviointi

Silakansyönnin kyselytutkimus suomalaisille

Tutkimuskysymykset ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Elintarviketurvallisuusviraston (EVIRA) laatimat (liite 1). Kyselytutkimuksen käytännön suorituksesta vastasi Taloustutkimus Oy.

Kyselytutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset Ahvenanmaata lukuun ottamatta, sekä heidän alle 15-vuotiaat lapsensa. Tutkimus toteutettiin henkilökohtaisina haastatteluina osana valtakunnallista kuluttajatutkimusta. Otos muodostettiin kiintiöpoiminnalla, jossa kiintiöinä olivat kohderyhmän valtakunnallinen ikä-, sukupuoli, lääni- ja kuntatyyppijakauma. Kysymykset esitettiin yhteensä 2042 henkilölle. Silakan syömistä kysyttiin myös talouden alle 15-vuotiaiden lasten osalta (851 lasta; vanhempi vastasi lapsensa/lapsiensa puolesta). Haastattelut toteutettiin pääosin vastaajien kotona kannettavilla tietokoneilla (liite 1).

Haastattelut tehtiin ajallisesti kahdessa eri osassa aikatrendin havaitsemiseksi. Haastattelut tehtiin tutkimuksen ensimmäisessä osassa 6.9.-23.9.2013 välisenä aikana ja tutkimuksen toisessa osassa 14.11.-2.12.2013 välisenä aikana. Haastattelujen toteutukseen osallistui ensimmäisessä osassa 47 Taloustutkimuksen kouluttamaa haastattelijaa ja toisessa osassa 49 haastattelijaa. Haastatteluja tehtiin ensimmäisessä osassa 80 paikkakunnalla (kaupunkeja 47 ja muita kuntia 33) ja toisessa osassa 97 paikkakunnalla (kaupunkeja 55 ja muita kuntia 42) (Taloustutkimus Oy).

Tarkasteltava ajanjakso oli viimeiset 3 kuukautta haastatteluhetkestä lukien. Haastateltavilta kysyttiin useita taustatietoja sekä kalan, erityisesti silakan, syöntiin liittyviä tietoja. Näitä olivat mm.

Silakan ja silakkaruokien syömiskerrat viimeisen 3 kuukauden aikana?
Kuinka paljon silakkaa syödään yleensä yhdellä syöntikerralla?
Millä tavoin viimeisen 3 kuukauden aikana syöty silakka on valmistettu?
Mistä syödyt silakat on hankittu?

Vain aikuisten osalta kysyttiin lisäksi:

Kuinka usein eri kalalajeja yleensä syödään?
Tiedetäänkö yleinen kalansyöntisuositus?
Tiedetäänkö kalan syöntisuositukseen liittyvä silakansyöntiä koskeva poikkeus?

Lisätietoa kyselytutkimuksen suorittamisesta ja tulosten analysoinnista löytyy liitteestä 2.

Lasten silakansyönti päiväkodeissa ja kouluruokailussa

Erillisen kyselytutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa silakan käyttöä ruokaloissa, joissa ruokailee alle 15-vuotiaita lapsia. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina. Kohderyhmänä olivat henkilöt, jotka vastaavat päiväkotien ja koulujen ruokalistojen laatimisesta. Kyselyyn otettiin mukaan harkintaotoksella eri puolilta Suomea 21 henkilöä, 10 kaupungin ja 11 kunnan ravitsemuspalvelun tarjoajan edustaa.

Tutkimuksessa haastateltiin 21 vastaajaa. Haastattelut tehtiin 11.-12.9.2013 välisenä aikana keskitetysti Taloustutkimuksen valvotusta puhelinhaastattelukeskuksesta Helsingistä. Haastattelutyöhön osallistui Taloustutkimuksen kouluttama haastattelija. Haastattelu sisälsi seuraavat kysymykset:

Minkä alueen ruokapalveluista henkilö vastaa?
Minkä ryhmien, joissa ruokailee 2-15 –vuotiaita lapsia, ruokapalveluista henkilö vastaa?
Kuinka monta 2-15 –vuotiasta lasta on ruokapalvelun piirissä?
Kuinka usein ruokalistalla on silakkaruokia, silakkaa kokonaisena tai lisukkeena?
Mitä silakkaruokia ruokalistoilla on?
Mikä on arviolta keskimääräinen annos silakkaa?
Kuinka monta kokonaista silakkaa syödään arviolta per henkilö?
Kuinka moni syö silakkaa?
Mikä on suosituin silakkaruoka?
Onko silakan käyttö lisääntymässä vai vähenemässä ruokalistoilla?
Onko kalan käyttö lisääntymässä vai vähenemässä ruokalistoilla?

Lisäksi pyydettiin toimittamaan ruokalista sähköpostilla. Yksityiskohtaista tietoa päiväkoteihin ja kouluihin kohdistuneesta silakankäyttötutkimuksesta löytyy liitteestä 6.

Silakansyönnin arviointi

Kyselyssä kysyttiin a) kokonaisten silakoiden syönti, b) silakkaruokien kuten silakkalaatikon syönti ja c) lisukesilakan syönti viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Lisäksi kysyttiin, montako kokonaista silakkaa vastaaja syö kerralla. Näiden avulla arvioitiin silakan keskimääräinen syönti vastaajittain:

jossa K, R ja L ovat kokonaisen silakan, silakkaruoan ja lisukesilakan syöntimäärät seurantajaksolla (kertaa / 3 kk); n on yksittäisten silakoiden lukumäärä, m on silakan määrä (g) yhdessä annoksessa tai silakassa; ja d on päivien lukumäärä seurantajaksolla (tässä tapauksessa 91).

Vastaajat luokiteltiin iän, ruumiinpainon, asuinmaakunnan ja sukupuolen perusteella, joten tuloksia voi tarkastella näiden osaryhmien suhteen erikseen. Kiinnostavimmiksi luokitteluiksi osoittautuivat ikä, sukupuoli ja maakunta. Näistä on esitetty tarkempia kuvauksia taulukossa.

Silakansyönnin kokonaismäärä päivässä arvioitiin laskemalla yhteen kokonaisten silakoiden, silakkaruokien ja silakkalisukkeiden syöntimäärät. Ensin kukin syöntitiheys kerrottiin arvioidulla annoskoolla. Kokonaisten silakoiden osalta oli myös kysytty syötyjen silakoiden lukumäärä yhdellä aterialla. Epävarmat tiedot annettiin vaihteluväleinä, jotka mallissa tulkittiin tasajakaumiksi. Ks. myös Silakan hyöty-riskiarvio#Data, taulukko Saantioletukset.

**Silakansyönnin kyselytulosten tulkinta mallissa**
Muuttuja	Vastaus	Tulkinta
Silakoiden määrä aterialla (kpl)	En syö silakkaa ollenkaan	0
	1 - 2	0.5 - 2
	3 - 5	3 - 5
	6 - 10	6 - 10
	Enemmän kuin 10	10 - 12
	En osaa sanoa	0 - 4
Yhden kokonaisen silakan paino (g)		15 - 30
Silakan määrä silakkaruoassa (g)		20 - 40
Silakan määrä silakkaruoassa, lapset (g)		5 - 25
Silakan määrä lisukkeena (g)		5 - 10

Regressioanalyysissä käytettiin lineaarista regressiota. Aluksi käytettiin lukuisia kysymyksiä selittävinä muuttujina, mutta näistä ei noussut esiin mitään tarkempaa tarkastelua vaativaa. Niinpä jatkossa keskityttiin niihin muuttujiin, jotka etukäteen arveltiin olennaisiksi selittäviksi tekijöiksi: ikä, sukupuoli, maakunta, ammatti, ruumiinpaino. Sama analyysi tehtiin myös lapsille, joskin nuo mainitut muuttujat koskivat vanhempaa; lapsesta itsestään oli käytössä ikä. Tilastoanalyysi on koodeineen ja kaikkine tuloksineen luettevissa sivulta http://fi.opasnet.org/fi_wiki/index.php?title=Toiminnot:RTools&id=GyRdpSUBWnwkg0fo.

Mallia varten 2893 vastaajan joukosta arvottiin palauttaen 200 henkilöä jokaiseen viisivuotisikäryhmään käyttäen Taloustutkimuksen otannan painokertoimia arvonnassa. Näin muodostettu väestön silakankulutusarvio toimi lähtökohtana altistusarvioinnille.

Vierasainetutkimukset

Tässä tutkimuksessa käytetyt silakan dioksiini- ja metyylielohopeapitoisuudet ovat peräisin EU-kalat -projekteista I ja II (Hallikainen et al. 2011; Venäläinen et al. 2004), joissa hankittiin tietoa kotimaisen kalan sisältämistä ympäristömyrkkypitoisuuksista. Dioksiinien ja dioksiininkaltaisten PCB-yhdisteiden pitoisuus (pg/g tuorepainossa) on ilmaistu käyttäen toksisuusekvivalentti-suuretta [toxic equivalence quantity (TEQ); Van den Berg et al. 2006]. Raportissa käytetty TEQ-muuttuja sisältää yhteenlaskettuna dioksiini- ja PCB-TEQit. Ks. myös [3].

Näytteenotto Selkämeren kaloista D-vitamiini- ja rasvahappomääritystä varten (Evira)

Vitamiini- ja rasvahappomäärityksiä varten kerättiin silakoita huhti-kesäkuussa Selkämereltä, yhteensä 30 silakkanäytettä, joissa kussakin oli kymmenen tiettyyn suuruusluokkaan kuuluvaa kalaa. Näytekaloja oli kaiken kaikkiaan 300, joista puolet oli naaraita ja puolet koiraita. Silakat mitattiin ja punnittiin ja jaettiin pituuden mukaan viiteen kokoluokkaan. Kutakin viittä eri suuruusluokkaa edusti kolme kalapoolia. Vastaava näytteenkeräys tehtiin myös syksyllä syys-lokakuusssa. Kaikista näytteistä analysoitiin D-vitamiini, rasvapitoisuus ja rasvahapot EPA, DHA ja omega-3 -rasvahappojen yhteismäärä sekä rasvahappojen prosenttiset osuudet rasvan määrästä (Taulukko näytteenottosuunnitelmasta)⇤--#: . Tarvitaanko tätä taulukkoa ja missä sellainen on? --Marjo (keskustelu) 26. marraskuuta 2014 kello 11.05 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack). Ks. myös [4].

Rasvapitoisuuden määrittäminen

Rasvapitoisuus määritettiin gravimetrisesti suolahappohydrolyysin jälkeen liuotinuutolla (Eviran menetelmäohje 8285). Ensin näytettä keitetään suolahapon kanssa. Seoksen annetaan jäähtyä ja se suodatetaan. Jäännös pestään, kuivataan ja raakarasva uutetaan petrolieetterillä. Menetelmä perustuu Komission asetukseen (EY) N:o 152/2009. Menetelmän laajennettu mittausepävarmuus on 15 %, kun raakarasvapitoisuus on pienempi kuin 5 % ja 10 %, kun raakarasvapitoisuus on 5-10 %.

Rasvahappokoostumuksen määrittäminen

Ennen kuin kalan rasvahappokoostumus voidaan määrittää, erotetaan näytteestä rasva, saippuoidaan rasvan triglyseridit ja esteröidään vapautuneet rasvahapot haihtuviksi metyyliestereiksi (Eviran menetelmäohje 8237). Tässä työssä rasva erotettiin ASE-uuttomenetelmällä, minkä jälkeen rasvahapot esteröitiin booritrifluoridimenetelmällä. Metyyliesterit analysoitiin Agilentin GC 6890 kaasukromatografilla varustettuna massaselektiivisellä detektorilla (GC-MSD) ja DB-23 –kolonnilla (J&W Science, 60 m, 250 μm, 0,15 μm). Menetelmän määritysraja on n. 0,1 % rasvahappojen kokonaismäärästä. Menetelmän laajennettu epävarmuus on 41 %, kun rasvahappojen prosenttiosuus on < 2 %, 18 % prosenttiosuudelle 2-15 % ja 9 %, kun prosenttiosuus on > 15 %.

D3-vitamiinin määrittäminen

D3-vitamiinin määritysmenetelmä perustuu opinnäytetyöhön (Hänninen, 2003). Homogenoitu ja kylmäkuivattu silakkanäyte saippuoitiin, jonka jälkeen saippuoimaton osa uutettiin. Konsentroitu näyte puhdistettiin sekä kiinteäfaasiuutolla että preparatiivisella nestekromatografialla (HPLC). HPLC-laitteistona oli WatersTM näytteensyöttäjä, johon oli liitetty kaksi pumppua (WatersTM 515 HPLC Pump). Preparatiivisena kolonnina oli µ-Porasil (300 mm x 3,9 mm, 10 µm; silika-esikolonni). Fraktionkerääjänä käytettiin Gilson FC203B:tä. Lopuksi silakkanäyte kvantitoitiin käyttäen samaa HPLC-laitteistoa, johon kytkettiin valodiodirividetektori (WatersTM 996 Photodiode Array Detector). Kvantitatiivisessa HPLC-analyysissa käytettiin kolonnia Vydac C18 (2,1 x 150 mm, 5 µm), johon oli liitetty esikolonni (C18, 2,1 mm). D3-vitamiinin määritysmenetelmä on sisäisen standardin menetelmä, jossa D3-vitamiinia määritettäessä sisäisenä standardina käytetään D2-vitamiiinia. Menetelmän määritysraja on 0,04 µg/100g. Menetelmän laajennettu mittausepävarmuus on ±14 %.

Altistuminen ravinto- ja vierasaineille

Altistuminen silakassa oleville aineille arvioitiin arpomalla silakan pitoisuustiedoista yksittäinen näyte edustamaan keskimääräistä pitoisuutta silakassa. ⇤--#: . Miksi käytettiin vain yhtä pitoisuusarvoa, joka valittiin arpomalla (jakaumatiedon sijaan)? --Arja (keskustelu) 11. marraskuuta 2014 kello 10.37 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)----#: . Hyvä idea, mutta toteuttaminen ei liene nyt mahdollista. --Marjo (keskustelu) 26. marraskuuta 2014 kello 11.15 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment) Tämä menetelmä liioittelee epävarmuutta, koska pitkän ajan kuluessa yksi ihminen syö silakoita, joissa pitoisuudet ovat välillä suuremmat ja välillä pienemmät keskiarvot asettuessa sille välille. D-vitamiinin ja omega-3-rasvahappojen osalta näytteet ovat puulattuja eli useamman kalan yhdistelmiä, jolloin tämä harha pienenee. Altistuminen laskettiin kaavalla:

jossa i on eri altisteita kuvaava indeksi, E on altistuminen, S silakan syönti ja c on altisteen pitoisuus silakassa. Altistuminen laskettiin sekä absoluuttisina arvoina (mg/d) että ruumiinpainoon suhteutettuna (mg/kg/d), koska eri annosvasteet oli ilmoitettu eri tavoin.

Koska osa annosvasteista on epälineaarisia (esimerkiksi omega-3-rasvahappojen sydänvaikutukset ja D-vitamiinisuosituksen saavuttaminen), on olennaista tietää näiden aineiden kokonaissaannit eikä ainoastaan silakasta saatavaa osuutta. Suomalaisten ravintoainesaannit kuvataan Findiet-tutkimuksessa (Helldán ym. 2013), jonka mukaiset olennaiset saannit on kuvattu taulukossa.

**Vitamiinien ja omega-3-rasvahappojen keskimääräinen (keskihajonta) päivittäinen saanti ikäryhmittäin.**
Aine	Miehet 25-64 v	Miehet 65-74 v	Naiset 25-64 v	Naiset 65-74
N-3-sarjan monityydyttymättömät rasvahapot (sisältäen alfalinoleenihapon), g	3,5 (1,9)	3,4 (1,9)	2,8 (1,5)	2,5 (1,5)
Alfalinoleenihappo, g	3,0 (1,6)	2,7 (1,6)	2,4 (1,4)	2,1 (1,3)
D-vitamiini, μg	11,1 (8,0)	12,8 (9,0)	8,7 (5,7)	8,7 (6,1)

Mallissa taustasaanniksi oletettiin vastaavan sukupuolen mukainen saantikeskiarvo. Omega-3-rasvahappojen osalta luku saatiin vähentämällä alfalinoleenihapon määrä pois keskiarvosta. Lisäksi tarkasteltiin tilannetta, jossa tausta-altistusta ei ole.

Terveysvaikutusten arviointi

Terveysvaikutukset laskettiin käyttämällä eri menetelmiä altisteesta ja terveysvasteesta riippuen. Omega-3-rasvahappojen arvioidaan ehkäisevän sydänkuolemia suhteessa tautiriskiin----#: . Pitäisikö tätä selventää? --Marjo (keskustelu) 26. marraskuuta 2014 kello 11.18 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment), joten niiden laskennassa käytettiin tietoa suomalaisesta sydänkuolleisuudesta eri ikäryhmissä sukupuolittain. Metyylielohopean ja omega-3-rasvahappojen vaikutus älykkyyteen (tarkemmin älykkyysosamäärään eli ÄO:hon) laskettiin olettaen, että altistuminen tapahtuu äidin ravinnon kautta sikiöaikana. Ikätarkasteluja esittävissä kuvissa nämä vaikutukset on sijoitettu äidin iän kohdalle, ei sikiön.

Dioksiinien syöpävaikutuksen oletettiin olevan elinikäisen altistumisen aiheuttama elinikäinen syöpäriski, joka kuitenkin jaettiin eri vuosille eli tarkasteltiin vuositason riskiä kuten sydänkuolemissakin. Lisäksi D-vitamiinin osalta tarkasteltiin sitä, poiketaanko annetuista suosituksista vai ei. 1 tarkoittaa poikkeamaa, 0 suositusten mukaisuutta. D-vitamiinin vertailu suositukseen on sikäli ontuva, että mallissa ei (toistaiseksi) ole mitään muita D-vitamiinin lähteitä eli se aliarvioi todellista saantia pahasti ja niinpä tulokset näyttävät siltä kuin suurin osa väestöstä ei saavuttaisi suositusta.

Annosvasteiden arviointi

Annosvasteiden tarkemman kuvaukset ja viitteet

**Käytetyt annosvasteet**
Altiste	Vaikutus ja mittari	Alstistuminen, mittari ja yksikkö	Annosvasteen tyyppi	Annosvasteen parametrit	Viite
Metyylielohopea MeHg	Lapsen älykkyys (ÄO-pisteiden muutos)	Sikiöaikainen altistuminen istukan kautta, mitattuna äidin MeHg-altistumisesta (mg/kg/d)	Lineaarinen, kulmakerroin	-6.533 (95 % CI: -14 - 0)	Cohen et al. 2005
D-vitamiini	D-vitamiinisuositus	Saanti suun kautta µg/d	Porrasfunktio: 1 jos ei saavuteta, 0 jos saavutetaan	Suositellut rajat 7.5 - 100	Valtion ravitsemusneuvottelutoimikunta 2014
Dokosaheksaeenihappo (DHA)	Lapsen älykkyys (ÄO-pisteiden muutos)	Sikiöaikainen altistuminen istukan kautta, mitattuna äidin päiväsaannista mg/d	Lineaarinen, kulmakerroin	0.0008 - 0.0018	Cohen et al. 2005
Omega-3-rasvahapot (EPA+DHA)	Sepelvaltimotautikuolleisuus	Saanti suun kautta (mg/d)	Riskisuhde RR	0.9980 (epävarmuuden keskivirhe 0.000396)	Mozaffarian and Rimm 2006; Gradowska 2013
Dioksiinit (TEQ)	Kokonaissyöpä, elinikäinen riski jaettuna 50 vuodelle.	Saanti suun kautta (pg/kg/d)	Lineaarinen syöpävaste (Cancer slope factor), kulmakerroin	0.000156	US EPA
Dioksiinit (TEQ)	Hampaan kehityshäiriöt sisältäen puuttumisen (Developmental Defects of Enamel -indeksin mukaisesti 1: kyllä, 0; ei)	Saanti suun kautta mitattuna arvioituna pitoisuudesta rasvakudoksessa log(TCDD serum concentration+1) (ng/kg in fat)	Lineaarinen, kulmakerroin	0.26 (epävarmuuden keskivirhe 0.12)	Alaluusua et al. 2004; Gradowska 2013
Dioksiinit (TEQ) ?	Syöpäsairastuvuus	Saanti suun kautta pg/kg/d	UR bw ----#: . selvennettävä --Marjo (keskustelu) 26. marraskuuta 2014 kello 11.56 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)	0.000032; 0.000035; 0.00016	----#: . Viite? --Marjo (keskustelu) 26. marraskuuta 2014 kello 11.56 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)
Dioksiini (TEQ)	Siedettävä päiväsaanti (TDI) (1 jos ylittyy, 0 jos ei)	Saanti suun kautta (pg/kg/d)	Tolerable daily intake (TDI) ruumiinpainoon suhteutettuna	Suositellut rajat 0 - 1	WHO 2004
Omega-3-rasvahapot (EPA+DHA)	Sepelvaltimotautikuolleisuus (Cohen 2005)	Saanti suun kautta (mg/d)	Suhteellinen Hill-funktio (antiarytminen vaikutus)	ED50: 47, Emax: -0.17 (95 % CI: -0.25 - -0.088)	Cohen et al. 2005a
Omega-3-rasvahapot (EPA+DHA)	Sepelvaltimotautikuolleisuus (Cohen 2005)	Saanti suun kautta (mg/d)	Suhteellinen riski (RR) (valtimokovettumaa estävä vaikutus)	0.99951 (95 % CI: 0.99934 - 0.99989)	Cohen et al. 2005a
Omega-3-rasvahapot (EPA+DHA)	Aivohalvaus (pääasiassa aivoinfarkti)	Saanti suun kautta (mg/d)	Suhteellinen Hill-funktio	ED50: 47, Emax: -0.12 (95 % CI: -0.25 - 0.01)	Cohen et al. 2005a
Omega-3-rasvahapot (EPA+DHA)	Aivohalvaus (pääasiassa aivoinfarkti)	Saanti suun kautta (mg/d)	Suhteellinen riski (RR)	0.9998 (95 % CI: 0.99934 - 1.00027)	Cohen et al. 2005a

Kalansyönnin vaikutus sepelvaltimotautikuolleisuuteen perustuu artikkeliin Cohen ym. 2005a. Uudempiakin katsauksia asiasta on olemassa, mutta Cohen antaa määrällisen arvion myös sille, että pienet omega-3-rasvahappojen annokset vähentävät riskiä enemmän ja suuret antavat lisähyötyä vähemmän. Tämän ilmiön tarkastelu on olennaista hyöty-riskinarvioinnin kannalta. Työssä tehtiin myös herkkyystarkastelu, jossa käytettiin uudempia arvoja (Mozaffarian ja Rimm 2006). Vaikka vaikutusten kokoluokka oli hiemen pienempi käytettäessä Mozaffarianin arvioita, päätelmät eivät kuitenkaan poikenneet toisistaan ja siksi päädyttiin Cohenin arvioihin. Toinen etu Mozaffarianin ja Rimmin (2006) työssä oli, että he olivat katsoneet myös metyylielohopeaa, jolloin saatiin vertailukelpoisesti tuotetut annosvasteet kahdesta altisteesta.

Cohenin työssä sekä sepelvaltimotautikuolleisuuden että aivohalvauksen (jotka yleensä ovat aivoinfarkteja eivätkä verenvuotoja), annosvasteet jaettiin kahteen osaan. Ensin verrattiin edes vähän kalaa syöviä niihin, jotka eivät syöneet lainkaan kalaa (eli söivät alle 1 annoksen kuukaudessa). Sen jälkeen katsottiin kalaa syövän väestön riskiä olettaen, että suhteellinen riski muuttuu vakiomäärän jokaisella lisäannoksella. Sydänkuolemien osalta Cohen tulkitsi pienen saannin aiheuttaman ison laskun johtuvan lähinnä rytmihäiriöitä ehkäisevästä eli antiarytmisestä vaikutuksesta, kun taas suuremman saannin hän arveli ehkäisevän valtimokovettumatautia. Riskinarvioinnin kannalta ei kuitenkaan ole välttämätöntä tietää, onko suurilla ja pienillä omega-3-rasvahappoannoksilla eroa vaikutusmekanismissa. Olennaista on, että annosvasteet perustuvat laajoihin tutkimuksiin ihmisillä, joilta kalansyönti oli tutkittu.

Cohenin julkaisemat annovasteet perustuvat kala-annosten käyttöön altistuksen mittarina. Yksi kala-annos oletettiin työssä sadan gramman suuruiseksi, mutta kalalajeihin tai niiden rasvahappopitoisuuksiin ei otettu kantaa. Niinpä tässä työssä joudutaan olettamaan, että tutkittavien ruokavalion kalajakauma vastasi suunnilleen sitä, mikä on tyypillistä tutkimusmaissa (mm. USA, Alankomaat, Italia, Iso-Britannia, Norja). Koska maakohtaisia tietoja ei ollut käytettävissä, päädyttiin olettamaan, että EPA+DHA-pitoisuus oli keskimäärin 0.7 % eli 700 mg 100 gramman kala-ateriassa. Tämä on enemmän kuin kuivissa kaloissa (0 - 0.5 %) ja vähemmän kuin rasvaisissa kaloissa (1 - 2 %).

Cohen ilmoitti annosvastetulokset prosentuaalisina muutoksina suhteellisessa riskissä (RR). Sepelvaltimotaudin osalta luvut olivat −17 % (95 % luottamusväli CI: -25 % - −8.8 %) kalaa syövillä verrattuna ei lainkaan kalaa syöviin (<1 annos kuussa). Lisäksi riski laski edelleen jokaista viikossa syötyä lisäannosta kohti −3.9 % (95 % CI: -6.6 - −1.1 %).

Aivohalvauksen osalta luvut olivat −12 % (95 % CI: −25 % - +1.0 %) kalaa syövien ja syömättömien välillä ja jokaista viikoittaista lisäannosta kohti −2.0 % (95 % CI: −6.6 % - +2.7 %). (Cohen ym., 2005a).

Annosvastefunktiot

Tässä työssä käytettiin useita erilaisia annosvasteita kuvaavia funktioita. Tarkoituksena oli kuvata itse ilmiötä mahdollisimman tarkasti siten kuin sen mekanismit nykyään tunnetaan mutta kuitenkin matemaattiselta kannalta yksinkertaisesti. Näin ollen päädyttiin seuraaviin erilaisiin annosvastekuvaajiin.

Suhteellinen riski (RR, relative risk) kuvaa tilannetta, jossa tarkastellulla terveysvasteella on jokin taustariski yleensä johtuen lukuisista erilaisista tekijöistä. Näin on esimerkiksi sepelvaltimotaudin osalta, jonka riskitekijöitä ovat mm. korkea verenpaine, ylipaino, korkea kolesteroli ja tupakointi. Nämä eri tekijät aiheuttavat taustariskin, joka ihmisellä on olemassa riippumatta hänen kalansyönnistään tai omega-3-rasvahappojen saannistaan. Kalansyönti sitten vaikuttaa tähän taustariskiin, jonka ajatellaan muuttuvan saman suhteellisen osuuden verran jokaista kala-annosta kohti. Suhteellista riskiä voidaan siis kuvata muodossa -3.9 % per (kala-annos/viikko) tai yksikössä %/(mg/d). Sama asia voidaan sanoa myös suhdelukuna eli muuttaa prosentit luvuksi, jota verrataan taustariskiin 1. Esimerkissä -3.9 % on suhdelukuna ilmoitettuna 1 - 3.9 % / 100 = 0.961.

Lineaarinen eli suoraviivainen annosvaste olettaa, että vaikutuksen suuruus ei riipu taustariskin suuruudesta vaan on suoraan altistuksen ja annosvasteen kulmakertoimen tulo. Yleensä tällaisten vasteiden osalta taustariskiä ei tarvitse laskea tai tietää, koska se ei vaikuta kiinnostavan altisteen aiheuttamaan muutokseen altistumattomaan tilanteeseen verrattuna. Joissakin tapauksissa taustariski on toki olemassa kuten syövän tapauksessa, mutta hampaan kehityshäiriöistä puhuttaessa voidaan ajatella, että hampaat kehittyvät normaalisti (eli riski on nolla) ellei niihin vaikuta herkässä kehitysvaiheessa jokin häiriö kuten dioksiinialtistus. Myös älykkyysosamäärän osalta tässä työssä käytettiin lineaarista annosvastetta, mutta tietenkään ei ole mielekästä puhua taustariskistä vaan taustatekijästä. Älykkyysosamäärä on sellainen henkilön taustatekijän mittari, johon metyylielohopea tai dokosaheksaeenihappo voivat vaikuttaa pienentävästi tai suurentavasti.

Porrasfunktio olettaa, että on olemassa jokin hyväksyttävä tai turvallinen altistumisalue, jonka sisällä haittoja ei ilmene. Vastaavasti jos altistuminen on turvallisen alueen pienemmällä tai suuremmalla puolella, voi haittaa aiheutua. Esimerkiksi dioksiinin tai D-vitamiinin saantisuositukset voidaan ajatella tällaisiksi porrasfunktioiksi siten, että jos suosituksen saavuttamisessa epäonnistutaan, funktion arvoksi tulee 1 ja jos siinä onnistutaan, pysytään perustasolla 0.

Suhteellinen Hill-funktio on johdettu reseptorikinetiikasta (Hill plot). Se kuvaa tilannetta, jossa tutkittava altiste sitoutuu vaikutuskohtaansa eli reseptoriin. Funktion arvo kuvaa aktivoituneiden reseptorien määrää (olettaen, että kuhunkin reseptoriin voi sitoutua vain yksi altistemolekyyli). Funktio on sikäli miellyttävä, että se on melko suoraviivainen pienillä altistumisilla mutta kaartuu suurilla altistumisilla kohti tasoa, jota se ei koskaan ylitä. Altistumista, joka aktivoi puolet reseptorista kutsutaan nimellä ED₅₀, ja maksimiaktivaatiota kutsutaan nimellä E_max. Näiden kahden melko havainnollisen parametrin avulla voidaan siis helposti kuvata kyllästyviä eli saturoituvia annosvasteita. Hill-funktio on muotoa

jossa E on aktivaation ja c altistumisen suuruus.

Funktiota kutsutaan suhteelliseksi Hill-funktioksi siksi, että usein tietylle vasteelle on kuvattu jokin taustavasteen suuruus, ja tässä E_max-parametria käytetään suhteellisena muutoksena tuohon taustavasteeseen nähden.

Cohen ym. (2005b) arvioivat, että sellainen sikiöaikainen altistuminen metyylielohopealle, joka näkyy äidin hiusten elohopeapitoisuuden nousuna 1 µg/g verran syntymän aikaan, aiheuttaa lapsen älykkyysosamäärässä (ÄO) 0.7 pisteen laskun. Kirjoittajat tunnistavat useita olennaisia epävarmuustekijöitä ja päätyvät siihen, että ÄO:n muutoksen epävarmuus on välillä 0 - 1.5 pistettä. Itse he päätyvät käyttämään kolmiojakaumaa, mutta tässä työssä käytetään normaalijakaumaa ja noita epävarmuusrajoja 95 % luottamusvälinä.

Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan tiedetä hiusten elohopeapitoisuutta vaan arvioidaan silakansyönnin määrää. Siksi on arvioitava, millainen kalasta tuleva elohopea-altistus aiheuttaa tietynsuuruisen pitoisuusnousun. Olli Leino (2014) siteeraa Health Canadaa, jonka arvio on, että metyylielohopea-altistus 1.5 µg/kg/d aiheuttaa hiuksiin pitoisuuden 14 ppm (eli 14 µg/g). Jos oletetaan, että tämä suhde on lineaarinen, saadaan annosvasteeksi

Tätä arviota käytetään tässä tutkimuksessa. Epävarmuudet skaalataan vastaavasti.

Tiedot altisteiden ja erilaisten vasteiden annos-vastesuhteista saatiin tieteellisestä kirjallisuudesta. Annosvasteet on kuvattu kukin omalla sivullaan englanniksi verkkosivustolla http://en.opasnet.org: ERF of dioxin, ERF of omega-3 fatty acids, ERF of vitamins ja ERF of methylmercury. ERF tarkoittaa exposure-response function eli annos-vastesuhde.

Tautiriskit Suomessa ovat olennaisia sydänvaikutusten osalta, koska omega-3-rasvahapot muuttavat niiden suhteellista määrää. Tautiriski saatiin Tilastokeskukselta ja on kuvattu sivulla Opasnet / Kuolemansyyt Suomessa.

Terveysvaikutusten yhteismitallistaminen

Terveysvaikutukset arvioitiin siis jokaiselle mainitulle vasteelle erikseen mutta myös yhdistettynä haittapainotetuiksi elinvuosiksi (disability-adjusted life year, DALY). Haittapainotus on joidenkin vasteiden osalta melko luotettava (kuten sydänkuolemien) mutta esimerkiksi D-vitamiinin saannin poikkeamiselle suosituksesta annettiin myös painokerroin, vaikkei se ole varsinainen terveysvaikutus. Kuitenkin tämä mutkien oikominen mahdollistaa yhteismitallisen tarkastelun ja on siksi perusteltua, kunhan käytetyt painokertoimet keskustellaan kriittisesti ja tarvittaessa korjataan. Ks. myös Silakan hyöty-riskiarvio#Data, taulukko Haittapainotetut elinvuodet vaikutuksille.

Taulukko 5.

**Haittapainotetut elinvuodet vaikutuksille (DALY / tapaus tai ÄO-yksikkö)**
Vaikutus	Mittari	DALY	Lisätietoja / viite
Sydänkuolema	Kuolleisuus	5 - 15	Oletetaan DW 1 ja D 10 U 50%¹
Aivohalvaus	Kuolleisuus	5 - 15	Oletetaan DW 1 ja D 10 U 50%¹
Hampaiden kehityshäiriöt ml. hampaan puuttuminen	Kyllä/Ei (kuten määritelty hakemistossa "Developmental Defects of Enamel Index")	0 - 0.12	Oletetaan DW 0.001 D 60 U 100 %
Syöpä	Elinikäinen todennäköisyys	0 - 0.28	DW 0.1 D 20, lisäksi eliniän lyhenemä 5 a. Tämä syntyy elinikäisellä altistuksella joten oletetaan 1/50 syntyvän vuoden altistuksella. U 100 %
D-vitamiinisuositus	1 jos suositusta ei saavuteta	0.0001 - 0.0101	Oletetaan DW 0.001 D 1 U 101x
Dioksiinin siedettävä päiväsaanti -suositus	1 jos suositus ylitetään	0.0001 - 0.0101	Oletetaan DW 0.001 D 1 U 101x
Lapsen ÄO	Muutos älykkyysosamäärässä	-0.0517 (-0.03 - -0.0817)	Kehitysvammaisuus, lievä (IQ<70): 0.031 (0.018-0.049) Lähde: IHME². D 50 U: IHME.
Hammasvaurio	Kehityshäiriö: karies tai puuttuva hammas	0.008 (0.003 - 0.017)	Painokerroin periodontiitille: IHME. D: 1. U: IHME

¹ DW = disability weight eli painokerroin: 1 = kuollut, 0 täysin terve; D = duration eli kesto; U = uncertainty eli epävarmuus

² IHME = The Institute for Health Metrics and Evaluation, University of Washington

Tulokset

Altisteiden pitoisuudet silakassa

Kevät- ja syyssilakoissa oli eroa rasvapitoisuuden suhteen, syyssilakka on rasvaisempaa kuin kevätsilakka ja siinä on näin ollen enemmän EPA:a, DHA:ta ja omega-3-rasvahappoja. D-vitamiinipitoisuuteen vuodenaika ei vaikuttanut merkitsevästi. Kalan koolla oli vaikutusta rasvapitoisuuteen, rasvahappokoostumukseen ja D-vitamiinipitoisuuteen. Rasvapitoisuus suureni kalan koon kasvaessa. D-vitamiinia oli puolestaan kokoluokissa 1-3 (pienet ja keskikokoiset) enemmän kuin kokoluokissa 4-5 (isot). Tyydyttyneen ja monityydyttymättömän rasvan osuus pieneni, ja vastaavasti yksinkertaisesti tyydyttymättömän rasvan osuus suureni kalan koon kasvaessa. Omega-3-rasvahappojen muutos oli samansuuntainen kaikkien monityydyttymättömien rasvahappojen muutoksen kanssa: kokoluokassa 1 (pienimmät) omega-3-rasvahappojen osuus oli suurin, kokoluokassa 2 seuraavaksi suurin ja kokoluokissa 3-5 pienin. Rasvapitoisuus kuitenkin vaikuttaa rasvahappojen lopulliseen määrään kalassa. Suuren rasvapitoisuuden ansiosta suurimmissa kokoluokissa 4-5 oli hieman enemmän omega-3-rasvahappoja kuin pienemmissä kaloissa, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (Taulukko 6). Silakan sukupuoli ei vaikuttanut rasvapitoisuuteen tai rasvahappokoostumukseen. Sen sijaan D-vitamiinin pitoisuuteen sukupuolella oli vaikutusta: koiraissa oli suurempi pitoisuus D-vitamiinia (18.4 µg/100g) kuin naaraissa (12.8 µg/100g). Sukupuolten välinen ero ei selity naaraiden isommalla koolla, koska molemmista sukupuolista oli yhtä monta poolia eri kokoluokkia.

Kaikkien tutkittavien aineiden pitoisuudet silakassa (Kuva 1) olivat kutakuinkin sitä luokkaa kuin mitä aiemmasta kirjallisuudesta on voinut päätellä. Kaikki pitoisuustulokset on ilmoitettu silakan tuorepainoa kohti. Dioksiini- ja PCB-yhdisteitä oli vähiten, pitoisuudet vaihtelivat välillä 0.3 - 50 pg/g (TEQ) keskiarvon ollessa 8 pg/g (TEQ). EU:n raja-arvo dioksiineille on 4 pg/g (TEQ), mutta Suomi on saanut pysyvän poikkeuksen silakan myymiseen myönteisten terveysvaikutusten perusteella.

Metyylielohopeaa oli silakassa 28 ng/g (95 % luottamusväli 0.5 - 80 ng/g). Kalaksi tämä ei ole erityisen paljon, vaan esimerkiksi isossa hauessa voi olla satoja tai jopa yli 1000 ng/g metyylielohopeaa.

D-vitamiinipitoisuus oli noin 0.15 µg/g (0.03 - 0.34 µg/g). Tässä ehkä vähän yllättävää oli, että D-vitamiinipitoisuus vaihtelee silakassa varsin paljon ja voi olla hyvinkin alhainen. Niinpä huonolla tuurilla päiväsuositus voi jäädä saavuttamatta, vaikka söisi 100 g:n silakka-annoksen.

Sen sijaan omega-3-rasvahappojen pitoisuuden vaihtelu oli paljon pienempää ollen noin 1.2 % (0.4 - 1.6 %). Silakka on siis varsin luotettava terveellisten rasvahappojen lähde.

Kuva 1.

Taulukko 6.

**Tutkittujen altisteiden pitoisuuksia silakassa (g/g).**
Altiste	Keskiarvo	Keskihajonta	Minimi	2.5-prosenttipiste	Mediaani	97.5-prosenttipiste	Maksimi
DHA	4.37e-03	1.15e-03	2.34e-03	2.37e-03	4.19e-03	6.57e-03	7.63e-03
EPA	3.02e-03	1.03e-03	1.19e-03	1.26e-03	2.88e-03	5.05e-03	5.32e-03
Omega3	1.02e-02	3.15e-03	4.30e-03	4.35e-03	1.04e-02	1.57e-02	1.67e-02
D-vitamiini	1.57e-07	9.32e-08	1.91e-08	2.70e-08	1.69e-07	3.37e-07	3.38e-07
Metyylielohopea	2.81e-08	2.12e-08	5.00e-10	5.00e-10	2.50e-08	8.30e-08	1.07e-07
PCB	2.77e-12	2.20e-12	3.46e-13	4.81e-13	2.03e-12	8.63e-12	1.30e-11
Dioksiini	5.81e-12	5.64e-12	4.93e-13	6.84e-13	3.67e-12	2.01e-11	3.44e-11
TEQ	8.58e-12	7.78e-12	8.39e-13	1.18e-12	5.78e-12	2.88e-11	4.75e-11

⇤--#: . Onko jokin syy ilmoittaa pitoisuuksia silakassa g/g yksikössä? Numerot olisivat järjellisempiä jollakin muulla pitoisuudella (esim. mg/g tai ug/g) --Arja (keskustelu) 11. marraskuuta 2014 kello 10.37 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)

Vastaajien ikä, sukupuoli ja koulutus

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Eri kalalajien käyttö

Kalalajien käytön tarkat tiedot löytyvät liitteestä 2. Yli 15-vuotiaat syövät eri kalalajeista useimmin kirjolohta, jota yhdeksän kymmenestä sanoo syövänsä ainakin joskus (yli puolet useamman kerran kuukaudessa). Vähiten syödään tuoretta tonnikalaa (ei purkissa), jota ei syö lainkaan kaksi kolmasosaa yli 15-vuotiaista. Vastaajat, jotka syövät silakkaa 3 kertaa kuussa tai useammin, syövät keskimääräistä useammin myös lähes kaikkia muita kysyttyjä kalalajeja (esim. Itämeren lohta, ahventa, haukea, kuhaa, siikaa ja muikkuja). Lapsiperheet syövät muita hieman useammin kalapuikkoja, Itämeren lohta, purkkitonnikalaa ja äyriäisiä.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna yli 55-vuotiaat syövät muita ikäryhmiä useammin erityisesti ahvenia, haukia ja muikkuja. Tässä ikäryhmässä on myös eniten silakkaa runsaasti käyttäviä (ovat syöneet silakkaa 5 kertaa tai useammin tutkimusta edeltäneiden 3 kuukauden aikana). Sen sijaan kalapuikkoja, purkkitonnikalaa, Itämeren lohta ja äyriäisiä tämä ikäryhmä kuluttaa muita harvemmin.

Silakan syönti

Silakansyönnin jakauma on esitetty alla olevassa kuvassa 5. Siitä nähdään, että nuoremmat ikäryhmät syövät vähemmän silakkaa kuin vanhat. Tämä näkyy sekä niiden osuudessa, jotka eivät syö silakkaa ollenkaan (ikäryhmien erot ovat naisilla suuremmat), että kaikkein eniten silakkaa syövien joukossa. Silakansyönti on keskimäärin noin 1 - 2 grammaa päivässä. Hyvin harvat syövät yli kymmenen grammaa päivässä, mutta reilu puolet ei syö silakkaa lainkaan. Niinpä silakansyöjien joukossa keskikulutus on noin 2 - 4 grammaa päivässä.

Kuva 5

----#: . Tähän lisättävä myös pylväsdiagrammi (ks. E&T-lehti) --Marjo (keskustelu) 28. marraskuuta 2014 kello 13.23 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)

Kuva 6

Aikuisten silakan syöntitottumukset

Neljä suomalaista kymmenestä on syönyt silakkaa tutkimusajankohtia edeltäneiden kolmen kuukauden aikana. Silakan syömisessä on eroja ikäryhmittäin, sukupuolittain ja alueittain tarkasteltuna. Miehet suosivat silakkaa naisia useammin. Miehistä lähes puolet (44 %) on syönyt silakkaa tutkimusajankohtaa edeltäneiden kolmen kuukauden aikana, naisista 38 %. Sitä suurempi osa suomalaisista on syönyt silakkaa viimeisen kolmen kuukauden aikana, mitä vanhempia ikäryhmiä tarkastellaan. Yli 50-vuotiaista lähes puolet (48 %) on syönyt silakkaa viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Alueellisesti tarkasteltuna silakkaa viimeisen kolmen kuukauden aikana syöneitä (syyskuuta ja joulukuuta edeltävänä aikana) on muuta Suomea enemmän pääkaupunkiseudulla ja vähemmän Itä- ja Pohjois-Suomessa. Aikuisista noin puolet ei syö silakkaa lainkaan. Yli 15-vuotiaat syövät silakoita tyypillisimmin kokonaisena, erityisesti yli 55–vuotiaat miehet suosivat kokonaista silakkaa. Keskimääräinen annoskoko kokonaisia silakoita syötäessä on aikuisten keskuudessa useimmin 3-5 silakkaa. Yksityiskohtaiset tiedot löytyvät liitteestä 2.

Lasten silakan syöntitottumukset

Alle 4-vuotiaista lapsista silakkaa on syönyt yli kymmenes ja 7-14 –vuotiaista kolmannes. Puolet tutkimukseen osallistuneista lapsista ei syö silakkaa lainkaan. Silakan syömisessä on selviä eroja myös sen mukaan onko lapsi kotihoidossa vai päiväkodissa tai koulussa. Kotihoidossa olevista lapsista vain hieman yli kymmenes (11 %) on syönyt viimeisen kolmen kuukauden aikana silakkaa. Päiväkodissa olevista lapsista silakkaa syöneitä on neljännes ja koululaisista kolmannes.

Alle 15-vuotiaista koululaiset syövät erityisesti kokonaista silakkaa, jota syö noin neljännes. Päiväkodissa hoidossa olevat lapset syövät silakkaa yhtä paljon sekä kokonaisena (14 %) että pääruoassa raaka-aineena (16 %). Kotihoidossa olevista lapsista syö kokonaista silakkaa edes joskus noin kymmenes. Sen sijaan vain harva kotihoidossa olevista lapsista syö silakkaa pääruoassa raaka-aineena (3 %) tai muuta ruokaa, jossa silakka on vain lisukkeena (2 %). Alle 15 –vuotiailla keskimääräinen annoskoko kokonaisia silakoita syötäessä on useimmin 1-2 silakkaa. Yksityiskohtaiset tiedot löytyvät liitteestä 2.

Päiväkotien ja koulujen ruokahuollosta vastaavista henkilöistä hieman yli puolet vastasi, että jotain silakkaruokaa on tarjolla ainakin joskus, tällöin yleisimmin 1 kerran 2 kk:n aikana (liite 4). Yleensä kyseessä on kokonainen silakka (paistettu tai pihvi). Yksittäisten silakoiden lkm/annos on yleensä 2, ja silakan määrä useimmiten 50-100 g/annos. Päiväkodeissa olevista lapsista lähes kaikki tai suurin osa syö silakkaa silloin kun sitä on tarjolla, yläasteella olevien lasten keskuudessa silakkaa syö selvästi pienempi osa lapsista. Tarkat prosenttiosuudet näihin tietoihin liittyen löytyvät liitteestä 6.

Yhteenvetona voi todeta, että asuinpaikka ja ikä näyttävät olevan parhaimmat selittävät tekijät silakankulutukselle.

Kuva 7

Kuva 8

Silakansyöntiä selittävät tekijät

Aineistosta tehtiin regressioanalyysi (taulukko 7) erikseen aikuisille ja lapsille sen selvittämiseksi, mitkä tekijät olivat kytköksissä silakansyönnin suuruuteen. Tähän otettiin kaksi eri lähestymistapaa: ensin yritettiin selittää silakan kokonaissyöntiä yksilötasolla. Sen jälkeen tarkasteltu tutkimusväestö jaettiin kahteen osaan: suurkuluttajiin eli yli 10 grammaa päivässä syövät ja muut. Näiden kahden ryhmän välille koetettiin löytää eroja muista kysytyistä tekijöistä.

Kaikkein selkeimmin silakansyöntiä lisäsi ikä, noin 0.4 grammaa päivässä jokaista vuosikymmentä kohti. Myös asuinpaikalla oli merkitystä: rannikon maakunnissa syötiin enemmän silakkaa kuin sisämaassa. Ero oli jopa puolitoista grammaa päivässä yli keskiarvon (Satakunta, Pohjois-Pohjanmaa) tai lähes gramman alle keskiarvon (Lappi). Miehet näyttivät syövän hieman enemmän silakkaa, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Mielenkiintoista oli, että kun tarkasteltiin suurkuluttajia, maakunnan vaikutus hävisi. Jatkotutkimuksissa täytyy selvittää, onko kyseessä vain tilastollisen voiman puute vai ovatko suurkuluttajat ehkä jossain muussa suhteessa kuin asuinpaikan suhteen erilaisia. Ikä oli vahvin suurkulutusta selittävä tekijä. Tässä asiassa myös sukupuolella oli selvä vaikutus, ja miesten joukossa oli enemmän suurkuluttajia.

Lasten osalta tulokset olivat samansuuntaisia. Ikä vaikutti selvästi silakansyöntiä lisäävästi. Rannikolla ja Pirkanmaalla silakansyönti oli suurempaa, joskaan erot eivät olleet niin selkeitä kuin aikuisilla. Lisäksi kotiäidit ja isät raportoivat enemmän lasten silakansyöntiä kuin muut ammattiryhmät. ----#: . Ristiriidassa yllä esitetyn kanssa, että kotihoidossa olevista lapsista vain 10% syönyt silakkaa, kun taas päiväkodissa olevista neljäsosa? --Marjo (keskustelu) 5. joulukuuta 2014 kello 13.48 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)Tätä tulosta täytyy jatkossa tarkastella tarkemmin suhteessa kouluruokailukyselyyn. Lasten osalta suurkulutukselle ei ainakaan ensimmäisissä analyyseissä löytynyt selittäviä tekijöitä; lapsen ikä vaikutti jonkin verran.

Taulukko 7

**Lineaarisen regressiomallin antamat kertoimet ja tilastolliset merkitsevyydet silakansyöntiä (g/d) selittäville tekijöille.**
Muuttuja	Arvo	Estimaatti	Keskivirhe	t-arvo	p-arvo
(Vakio)		-1.71	1.17	-1.46	0.14
Sukupuoli	Nainen	-0.18	0.30	-0.62	0.54
Ikä (vuosina)		0.04	0.01	2.98	0.003 **
Ruumiinpaino (kg)		0.01	0.01	1.14	0.25
Ammatti	Eläkeläinen	-0.12	0.59	-0.21	0.84
	Johtava asema	0.65	1.05	0.61	0.54
	Kotiäiti/-isä	0.96	1.04	0.93	0.35
	Maanviljelijä	0.64	1.80	0.36	0.72
	Opiskelija, koululainen	0.46	0.63	0.74	0.46
	Työntekijä	-0.20	0.54	-0.37	0.71
	Työtön	-0.37	0.73	-0.50	0.62
	Ylempi toimihenkilö/asiantuntija	0.25	0.62	0.41	0.68
	Yrittäjä	0.35	0.75	0.47	0.64
Maakunta	Etelä-Pohjanmaa	1.38	0.83	1.65	0.10
	Etelä-Savo	-0.36	1.32	-0.27	0.78
	Kainuu	-0.39	0.92	-0.42	0.67
	Kanta-Häme	0.27	1.03	0.27	0.79
	Keski-Pohjanmaa	1.45	1.12	1.30	0.19
	Keski-Suomi	-0.068	0.82	-0.08	0.93
	Kymenlaakso	0.97	1.06	0.91	0.36
	Lappi	-0.89	0.95	-0.94	0.35
	Päijät-Häme	-0.55	1.65	-0.34	0.74
	Pirkanmaa	1.43	0.75	1.91	0.06
	Pohjanmaa	0.42	1.53	0.27	0.78
	Pohjois-Karjala	0.18	0.85	0.21	0.83
	Pohjois-Pohjanmaa	1.75	0.77	2.27	0.02 *
	Pohjois-Savo	-0.33	0.77	-0.43	0.67
	Satakunta	1.63	0.84	1.93	0.05
	Uusimaa	1.14	0.68	1.68	0.09
	Varsinais-Suomi	1.12	0.78	1.44	0.15

Tilastolliset merkitsevyydet: 0 ‘***’ 0.001 ‘**’ 0.01 ‘*’ 0.05 ‘.’ 0.1 ‘ ’ 1

Residuaalikeskivirhe: 6.09, 2220 vapausastetta (57 havaintoa poistettu puuttuvan tiedon takia)

R²: 0.02663, sovitettu R²: 0.01392. Koska nämä arvot ovat pieniä, käytetty malli pystyi vain huonosti selittämään silakansyönnin vaihteluita. Yksittäisen ihmisen silakansyöntiä on siis hyvin vaikea ennustaa, jos käytettävissä ovat vain taulukossa esitetyt tiedot.

F-testi: 2.095 vapausasteilla 29 ja 2220, p-arvo: 0.0005686

Terveysvaikutukset

Päätulos on selvä: yli 50-vuotiailla naisilla ja varsinkin miehillä silakansyönnin terveyshyödyt ovat selkeästi suuremmat kuin terveyshaitat. Suurimmat terveyshyödyt saadaan sydäntautia ja sydänkuolleisuutta vähentävästä vaikutuksesta (-1700 DALY/a), joka on itseisarvoltaan lähes yhtä suuri kuin koko passiivitupakoinnin tautitaakka Suomessa (2000 DALY/a). Tässä ikäryhmässä kaikki tutkitut terveyshaitat ovat vain murto-osa hyödyistä, joten silakkaa voi tällä perusteella huoletta suositella yli 50-vuotiaiden ravinnoksi ilman ympäristömyrkyistä johtuvaa ylärajaa.

Omega-3-rasvahappojen annosvaste on epälineaarinen eli niiden tuottama lisähyöty pienenee, jos niitä saadaan myös muualta. Tätä vaihtoehtoa on myös tarkasteltu olettamalla 125 mg/d EPAa ja DHA:ta kumpaakin muusta ravinnosta, mikä on Finriski-tutkimuksen mukaan lähellä suomalaisen saannin keskiarvoa. Kuten kuvaajasta näkee, terveyshyödyt pienenevät selvästi verrattuna tilanteeseen, jossa silakka on ainoa näiden rasvahappojen lähde. Kuitenkaan päätelmä ei muutu, koska hyödyt ovat edelleen paljon suuremmat kuin haitat.

Myös D-vitamiinin osalta tarkasteltiin taustasaannin merkitystä. Tämä tarkastelu ei kuitenkaan ollut kovin informatiivinen, koska suomalainen keskisaanti ylittää suosituksen, jolloin silakansyönti ei edesauttanut suosituksen saavuttamista. Toisaalta kun oletettiin ettei muita D-vitamiinilähteitä ole, pelkkä silakansyönti vain hyvin harvoin riitti kattamaan koko D-vitamiinitarpeen eli siinäkään tilanteessa terveyshyötyä ei nähty. Tämä tulos on kuitenkin keinotekoinen, koska a) väestössä on kuitenkin osapopulaatioita, jotka jäävät hieman alle suosituksen ja joilla silakka auttaisi pääsemään suositukseen ja b) mallissa oletetaan D-vitamiinille porrasfunktio eli pienikin suosituksesta poikkeaminen aiheuttaa täysimääräisen terveyshaitan; todellisuus on tietenkin liukuvampi mutta sen tarkempi tarkastelu edellyttäisi tietoa D-vitamiinin todellisten terveysvaikutusten annosvasteista ja saannin jakaumasta väestössä. Näiden tutkimiseen ei tässä hankkeessa ollut resursseja.

Alle 50-vuotiailla tilanne on varsin erilainen. Sydänkuoleman ja aivohalvauksen taustariski ja siten tautitaakka on niin pieni, ettei silakansyönnillä ole näihin vasteisiin juuri mitään vähentävää vaikutusta. Mutta miehillä myös haitat ovat olemattoman pieniä, joten silakkarajoitukset miehille eivät ole perusteltuja ainakaan tässä tarkasteltujen terveysvaikutusten takia. Dioksiinien syöpäriski arvioitiin hyvin pieneksi, eikä miesten altistumisen dioksiineille tai metyylielohopealle välity lapseen. Sama koskee luonnollisesti naisia, jotka eivät enää hanki lapsia. Tosin kannattaa muistaa, että lapsuudenaikaisen dioksiinialtistuksen on kuvattu vaikuttavan haitallisesti miehen siemennesteen laatuun (siittiöiden määrään ja liikkuvuuteen) aikuisena, EPAn sivuilta löytyvä LOAEL-arvo tälle vaikutukselle on 0.020 ng/kg/vrk (Mocarelli et al., 2008) ja EPA:n käyttämä epävarmuuskerroin 30, jolloin reference dose -arvoksi krooniselle suun kautta tapahtuvalle altistukselle tulee 7 × 10^-10 mg/kg-day eli 0.7 pg/kg/vrk (US EPA 2012; http://www.epa.gov/iris/subst/1024.htm).

Naisilla sen sijaan nimenomaan sikiön ja imeväisen altistuminen raskauden ja imetyksen aikana on erittäin merkittävä altistusreitti, ja siksi hedelmällisessä iässä olevia naisia tarkasteltiin erikseen. Olennaisia altisteita ovat istukan ja äidinmaidon kautta välittyvät dioksiinit, jotka voivat aiheuttaa lapselle kehityshäiriöitä kuten poskihammasvauriota. Vaikka koe-eläimillä on todettu jopa pienillä annoksilla myös muita kehityshäiriöitä, ihmisillä hammasvauriot ovat kenties kaikkein herkin raportoitu dioksiinien haittavaikutus, ja sen vuoksi tässä riskinarviossa tarkastellaan erityisesti niitä. Myös rotilla hampaiden kehityshäiriöt ovat kaikkein herkimpien vasteiden joukossa. Voidaankin olettaa, että ihmisillä hammasvauriota voidaan pitää yleismittarina kaikista kehityshäiriöistä. Haittapainokerroin on arvioitu yläkanttiin sen huomioimiseksi, että hammasvaurioiden lisäksi jonkin muun kehityshäiriön riski saattaa lisääntyä tutkitulla altistuksella. Suurten annosten vakavat häiriöt, joita ihmisillä on nähty mm. Yusho- ja Yucheng-myrkytysten yhteydessä, eivät ole nykyaltistuksilla olennaisia ja siksi niitä ei tarkastella erikseen.

Metyylielohopean vaikutus lapsen älykkyyteen on myös olennainen tarkasteltava vaste. Tähän vasteeseen vaikuttaa myönteisesti DHA, tarkastelimme siis metyylielohopean ja DHA:n nettovaikutusta älykkyysosamäärään (ÄO). Tässäkin tapauksessa metyylielohopean ja rasvahappojen oletetaan vaikuttavan nimenomaan äidin kalansyönnin kautta lähinnä sikiöaikana.

Lapsiin kohdistuvat terveyshaitat olivat yllättävänkin isoja, yhteensä noin 25 DALY/a eli noin neljäsosa ulkoilman otsonin tai sisäilman formaldehydin haitoista Suomessa, ja kaiken lisäksi terveyshaitta kohdistuu pieneen osaväestöön eli kunakin vuonna syntyviin lapsiin (noin prosentti koko väestöstä). Yllättävää oli myös se, että vaikka silakkaa on pidetty rasvaisena ja niukasti metyylielohopeaa sisältävänä kalana, kuitenkin vaikutus älykkyysosamäärään oli metyylielohopean vuoksi negatiivinen, eli syntyi nettohaittaa. Tulosten perusteella raskautta suunnitteleville, raskaana oleville ja imettäville naisille on perusteltua antaa syöntisuosituksia silakkaan liittyen. Sama koskee kaikkia elohopeaa sisältäviä kalalajeja. Suositusten tiukkuudesta keskustellaan myöhemmin.

⇤--#: . Tässä pitäisi miettiä kriteeri hyväksyttävän terveyshaitan suuruudelle. --Jouni Tuomisto (keskustelu) 3. marraskuuta 2014 kello 22.14 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)----#: . Samoin kannanotto nykyisiin syöntisuosituksiin. --Marjo (keskustelu) 5. joulukuuta 2014 kello 14.15 (UTC) (type: truth; paradigms: science: comment)

Lasten oma silakansyönti voi myös aiheuttaa vastaavaa terveyshaittaa ainakin periaatteessa. Tältä osin malli on vielä puutteellinen eikä hyvää vertailua ole lapsen saamasta altistuksesta istukan/äidinmaidon tai toisaalta oman ruoan kautta. Kuitenkin dioksiinien osalta on ilmeistä, että äidistä tuleva altistus on paljon suurempi, koska siinä purkautuvat vuosien ajan rasvaan kertyneet dioksiinit erityisesti pitkän imetyksen aikana, eikä lapsi voi itse syödä kalaa vastaavia määriä. Elohopean osalta tilanne ei ole niin selvä, koska sen puoliintumisaika on paljon lyhyempi, eikä imetys erityisesti pura metyylielohopeavarastoja.

Tärkeä kysymys on syöntisuosituksen kohdentuminen. Suositus on asetettu sillä perusteella, että odottavat äidit altistavat sikiön ja sitten vastasyntyneen lapsen oman kehonsa dioksiineille ensin istukan ja sitten äidinmaidon kautta. Tämä altistus on paljon suurempi kuin silakkaa syömällä voi normaalioloissa saada. Vastasyntyneet ovat nimenomaan herkkä ryhmä dioksiinien kehityshäiriövaikutuksille esimerkiksi hampaissa, eikä vastaava altistus luultavasti aiheuta aikuisissa haittaa. Niinpä suositus sisältää turvakertoimet sekä poikkeuksellisen suurelle altistumiselle että herkkyydelle, ja suositus voisi siis muulle väestölle olla paljon korkeampikin. Kuitenkin nykyään sitä on sovellettu kaikille.

Kuva 9.

Kuva 10.

Kuva 11.

⇤--#: . Pitäisikö dioksiinisuositus ottaa pois kuvasta? --Jouni Tuomisto (keskustelu) 10. marraskuuta 2014 kello 12.05 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)

⇤--#: . Kaikissa kuvissa tarkistettava onko siellä Tausta vai ei. --Jouni Tuomisto (keskustelu) 10. marraskuuta 2014 kello 12.05 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)

Kalan syöntisuositukset

Syöntisuosituksia tarkasteltiin kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin, tunnetaanko nykyiset syöntisuositukset? Toiseksi, mitä hyöty-riskiarvio sanoo erilaisista syöntisuosituksista? Kolmanneksi, minkä asioiden suhteen tarvittaisiin lisätietoa päätöksentekoa parantamaan?

Kalan yleisen syöntisuositus tunnettiin varsin hyvin (liite 2), sillä lähes yhdeksän vastaajaa kymmenestä sanoi tietävänsä, että kalaa tulisi syödä kaksi kertaa viikossa vaihdellen eri kalalajeja. Parhaiten kalan yleinen syöntisuositus oli yli 35-vuotiaiden naisten tiedossa, heistä keskimäärin 93 % on tietoinen suosituksista.

Virallista, silakkaa koskevaa poikkeusta ei tiedetty yhtä hyvin kuin yleisiä kalansyöntisuosituksia. Kaikista vastaajista (yli 15-vuotiaat) vajaa kolmasosa tiesi silakan syöntiin liittyvän poikkeuksen olevan se, että lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä isoa silakkaa vain 1-2 kertaa kuukaudessa 100 gramman annoksina. Parhaiten poikkeuksesta olivat tietoisia 35-54-vuotiaat naiset, joista reilu kolmannes tiesi poikkeuksesta.

Kuvassa 12 esitetään arvio siitä, olisiko virhe suositella satunnaisesti valitulle, ikäryhmään kuuluvalle henkilölle nykyisen silakansyönnin lopettamista. "Virhe" on tässä määritelty siten, että suosituksen noudattamisen edellytetään parantavan henkilön terveyttä vähintään yhden terveen elinpäivän verran elinaikana eli 0.00004 DALYa vuodessa. Yli 40-vuotiaiden ikäluokassa sekä miehillä että naisilla tämä olisi virhe lähes aina. Pienin todennäköisyys virheeseen (50-80 %) koskee lisääntymisikäisiä naisia (ikäluokat 20-39 vuotta). Kuvassa 13 esitetään lisätiedon arvo sille, että harkittaisiin jonkun ikäryhmän suosittelua lopettamaan kokonaan silakansyönti.

Kuva 12.

Kuva 13.

Pohdinta

Itämeri on saastunut dioksiineilla ja PCB-yhdisteillä, ja näitä pysyviä ympäristömyrkkyjä kertyy varsin paljon myös rasvaiseen kalaan kuten silakkaan. Kuitenkin kala sinänsä on terveellistä ravintoa varsinkin vanhemmille ikäryhmille sydänhyötyjen takia. Sen sijaan lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien sekä erityisesti odottavien ja imettävien äitien kohdalla vaatii pohdintaa, ovatko silakansyönnin riskit vai hyödyt suuremmat. Vastaus ei ole itsestään selvä, sillä ratkaisevaa on, mitä asioita ja terveysvaikutuksia pidetään tärkeinä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin syventämään näkemystä silakansyönnin kokonaishyödyistä ja -riskeistä.

Keskimäärin suomalaisten silakankulutus vastaa syöntisuosituksia. Asuinpaikka ja ikä näyttävät olevan parhaimmat selittävät tekijät silakankulutukselle. Lasten osalta päiväkodeissa olevat lapset syövät silakkaa useammin kuin kotihoidossa olevat. Tulosten mukaan silakansyönti aiheuttaa 25 DALYä vuodessa, jotka kaikki kohdistuvat lapsiin äidin altistuksen kautta. DALYistä suurin osa johtuu silakan sisältämän metyylielohopean vaikutuksesta älykkyysosamäärään ja vain alle 5 DALYä/vuosi on peräisin dioksiinien aiheuttamista hammasvaurioista. Tasapaino riskien ja hyötyjen välillä on herkkä ja riippuu suuresti siitä, miten eri asioita arvotetaan. Epävarmuudet ovat suuria. Riskit ovat kuitenkin niin pienet, että tavallisen kuluttajan ei tarvitse asiaa murehtia, kunhan noudattaa nykyisiä syöntisuosituksia.

Vertailukohtana voisi mainita Ruotsin elintarvikeviraston kannan, joka varoittaa riskiryhmiä syömästä silakkaa yli kolmea kertaa vuodessa. Tämä perustuu siihen, että dioksiinien ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet Itämeressä ovat niin korkeita, että ne usein ylittävät EU:n asettamat raja-arvot. Riskiryhmänä ovat hedelmällisessä iässä olevat naiset, koska dioksiineista johtuvien kehityshäiriöiden riski kasvaa jo hiukan nykyistä altistustasoa suuremmilla altistuksilla. Dioksiinit ovat myös kuuluisia syöpävaarallisuudestaan, mutta uudempien tutkimusten valossa syöpäriski ei ole suurin terveysuhka, vaan se saattaa olla merkittävää vasta hyvin suurilla altistuksilla, jotka ovat harvinaisia nykyään.

Silakka voi olla todellinen kansanterveydellinen uhka, jos muidenkin kalassa esiintyvien ympäristömyrkkyjen, dioksiinien ja dioksiinien kaltaisten PCB:iden lisäksi lasketaan kumulatiiviset yhteisvaikutukset myös muista tutkituista kalaan kertyvistä pysyvistä yhdisteistä : PBDE-yhdisteet eli palontorjunta-aineet, perfluoratut, vettä hylkivät PFOS- yhdisteet ja laivanpohjamaaleissa käytetyt orgaaniset tinayhdisteet. Näitä yhdisteitä kutsutaan hormonihäiriköiksi ja niillä kaikilla on kehityshäiriöitä aiheuttavia haittavaikutuksia.

Menetelmällisiä kommentteja

Lasten silakansyönti tunnetaan huonommin kuin aikuisten, minkä vuoksi tämäkin raportti olisi voinut keskittyä vielä enemmän lapsiin. Toinen parannusehdotus koskee kysymystä lohen kulutuksesta. Kirjolohen ja Itämeren lohen lisäksi kyselyyn olisi pitänyt sisällyttää norjalainen kasvatettu merilohi. Lisäksi vaikuttaa siltä, että haastateltavat eivät välttämättä tiedostaneet käyttämänsä lohikalan lajia oikein. Lohikalojen kulutusta kysyttäessä pitäisikin kenties pyytää haastateltavaa kiinnittämään erityistä huomiota käyttämänsä lohikalan lajiin.

Kyselytutkimuksessa tarkasteltiin silakan syöntiä kuluneiden 3 kk:n aikana. Siten tämä eroaa tavallisemmista ravitsemustutkimuksista, joissa yleensä ruokapäiväkirjan avulla määritellään ravinnonkäyttö 3 vrk:n ajalta. Kummassakin tapauksessa on kuitenkin mahdollista laskea ravintoaineen (tässä silakan) käyttö muodossa g/vrk/paino kg. Virhelähteet ovat jossain määrin erilaisia: 3 vrk on varsin lyhyt aika mutta kulutustiedot ovat tarkkoja. 3 kk kuvastaa periaatteessa paremmin pidemmän aikavälin ravinnonkäyttöä, mutta kulutustiedoissa on (huomattavasti) enemmän epävarmuutta. Tosin nimenomaan silakan kohdalla epävarmuutta vähentää sen käytön suhteellinen vähäisyys; useimmat ihmiset saattavat muistaa hyvinkin tarkasti montako kertaa ovat viimeisen 3 kk:n aikana silakkaa syöneet.

Tuloksia voidaan verrata aiempiin tietoihin silakan syöntimääristä. Tällaisia tutkimuksia ovat ainakin Kalastajatutkimus, Terveys 2000 ja Sarkoomatyö, joista on alla lyhyet sanalliset kuvaukset sekä silakan syöntimäärät tai -kerrat taulukoituna.

Myös Kalastaja- ja Terveys 2000 -tutkimusten mukaan vanhemmat ikäluokat syövät silakkaa enemmän kuin nuoremmat. Lisäksi Kalastajatutkimuksen mukaan miehet syövät silakkaa hieman useammin kuin naiset, kuten tässäkin tutkimuksessa havaittiin.
Nykyiset tulokset silakan syöntimääristä (keskimäärin 2 g/vrk) ovat samansuuntaisia Sarkoomatyön tulosten kanssa. Terveys 2000 -tutkimuksen syöntimäärät näyttävät olevan jonkin verran suurempia.

Viitteet

Airaksinen R, Hallikainen A, Rantakokko P, Ruokojärvi P, Vuorinen PJ, Parmanne R, Verta M, Mannio J, Kiviranta H.Time trends and congener profiles of PCDD/Fs, PCBs, and PBDEs in Baltic herring off the coast of Finland during 1978-2009. Chemosphere. 2014 Nov;114:165-71.

Alaluusua S, Lukinmaa P-L, Torppa J, Tuomisto J, Vartiainen T. Developing teeth as biomarker of dioxin exposure. Lancet. 1999; 353(9148):206.

Alaluusua S, Lukinmaa P-L, Vartiainen T, Partanen M, Torppa J, Tuomisto J. Polychlorinated dibenzo-p-dioxins and dibenzofurans via mother´s milk may cause developmental defects in the child´s teeth. Environ Toxicol Pharmacol. 1996; 1:193-197.

Aromaa A, Koskinen S (toim.) Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys 2000-tutkimuksen perustulokset, 2002. [5]

Boobis A, Chiodini A, Hoekstra J, Lagiou P, Przyrembel H, Schlatter J, Schütte K, Verhagen H, Watzl B. Critical appraisal of the assessment of benefits and risks for foods, ‘BRAFO Consensus Working Group’. Food Chem Toxicol. 2012 Nov 2

Bouzan C, Cohen JT, Connor WE, Kris-Etherton PM, Gray GM, König A, Lawrence RS, Savitz DA, Teutsch SM. A quantitative analysis of fish consumption and stroke risk. Am J Prev Med. 2005 Nov;29(4):347-52. [6]

Cohen JT, Bellinger DC, Connor WE, Kris-Etherton PM, Lawrence RS, Savitz DA, Shaywitz BA, Teutsch SM, Gray GM. A quantitative risk-benefit analysis of changes in population fish consumption. Am J Prev Med. 2005a Nov;29(4):325-34. [7]. Hyöty-riskinarviointi sisältää myös osajulkaisut Teusch ja Cohen 2005, König ym. 2005, Bouzan ym. 2005, Cohen ym. 2005b ja Cohen ym. 2005c.

Cohen JT, Bellinger DC, Shaywitz BA. A quantitative analysis of prenatal methyl mercury exposure and cognitive development. Am J Prev Med. 2005b Nov;29(4):353-65. [8]

Cohen JT, Bellinger DC, Connor WE, Shaywitz BA. A quantitative analysis of prenatal intake of n-3 polyunsaturated fatty acids and cognitive development. Am J Prev Med. 2005c Nov;29(4):366-74. [9]

EFSA. Opinion of the SCF on the Risk Assessment of Dioxins and Dioxin-like PCBs in Food 23.11.2000 and 30.5.2001.

EFSA Scientific Committee. Guidance on human health risk-benefit assessment of foods. EFSA Journal 2010; 8(7):1673 [10]

EVIRA. Kalan syöntisuositukset, poikkeukset. http://www.evira.fi/portal/51466

Fleith M, Clandinin M. Dietary PUFA for preterm and term infants: review of clinical studies. Critical Reviews in Food Science and Nutrition, 2005; 45(3):205-299.

Glynn A, Sand S, Becker W. Risk- och nyttavärdering av strömming/sill från Östersjön och laxfiskar från Östersjön, Vänern och Vättern. Livsmedelsverket, 2011.

Gradowska PL. Food Benefit-Risk Assessment with Bayesian Belief Networks and Multivariable Exposure-Response. Doctoral thesis, 2013.

Hallikainen A, Kiviranta H, Isosaari P, Vartiainen T, Parmanne R, Vuorinen PJ. Kotimaisen järvi- ja merikalan dioksiinien, furaanien, dioksiinien kaltaisten PCByhdisteiden ja polybromattujen difenyylieettereiden pitoisuudet (EU-kalat I). Elintarvikeviraston julkaisuja, 1/2004. http://www.evira.fi/files/attachments/fi/evira/asiakokonaisuudet/vierasaineet/eu_kalat_l.pdf

Hallikainen A, Airaksinen R, Rantakokko P, Koponen J, Mannio J, Vuorinen P, Jääskeläinen T, Kiviranta H. Itämeren kalan ja muun kotimaisen kalan ympäristömyrkyt: PCDD/F-, PCB-, PBDE-, PFCj a OT-yhdisteet. EU-kalat II. Eviran tutkimuksia 2/2011. http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/julkaisut/?a=view&productId=247

Helldán, Anni; Raulio, Susanna; Kosola, Mikko; Tapanainen, Heli; Ovaskainen, Marja-Leena; Virtanen, Suvi. Finravinto 2012 -tutkimus - The National FINDIET 2012 Survey. THL, 2013. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-951-0

Hoekstra J, Hart A, Boobis A, Claupein E, Cockburn A, Hunt A, Knudsen I, Richardson D, Schilter B, Schütte K, Torgerson PR, Verhagen H, Watzl B, Chiodini A. BRAFO tiered approach for benefit-risk assessment of foods. Food Chem Toxicol. 2012 Nov;50 Suppl 4:S684-98.

Hänninen, S. (2003): D-vitamiinin määrittäminen Itämeren kalasta. Erikoistyöselostus, Helsingin yliopisto. Analyyttisen kemian laboratorio.

Innis SM and Elias SL 2003: Intakes of essential n-6 and n-3 polyunsaturated fatty acids among pregnant Canadian women. Am J Clin Nutr 2003;77: 473-478).

Karjalainen AK, Hirvonen T, Kiviranta H, Sinkko H, Kronberg-Kippilä C, Virtanen SM, Hallikainen A, Leino O, Knip M, Veijola R, Simell O, Tuomisto JT. Long-term daily intake estimates of polychlorinated dibenzo-p-dioxins and furans, polychlorinated biphenyls and polybrominated diphenylethers from food in Finnish children: risk assessment implications. Food Addit Contam Part A Chem Anal Control Expo Risk Assess. 2012;29(9):1475-88. doi: 10.1080/19440049.2012.694373.

Kiviranta H, Ovaskainen M-L, Vartiainen T. Market basket study on dietary intake of PCDD/Fs, PCBs, and PBDEs in Finland. Environ Int. 2004; 30:923-932.

Kiviranta H, Vartiainen T, Parmanne R, Hallikainen A, Koistinen J. PCDD/Fs and PCBs in Baltic herring during the 1990s. Chemosphere. 2003 Mar;50(9):1201-16.

Kiviranta H, Hallikainen A, Ovaskainen ML, Kumpulainen J, Vartiainen T.Dietary intakes of polychlorinated dibenzo-p-dioxins, dibenzofurans and polychlorinated biphenyls in Finland. Food Addit Contam. 2001 Nov;18(11):945-53.

Kalogeras N, Odekerken-Schröder G, Pennings JM, Gunnlaugsdóttir H, Holm F, Leino O, Luteijn JM, Magnússon SH, Pohjola MV, Tijhuis MJ, Tuomisto JT, Ueland Ø, White BC, Verhagen H. State of the art in benefit-risk analysis: economics and marketing-finance. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):56-66.

Kato S. The function of vitamin D receptor in vitamin D action. J Biochem. 2000; 127, 717-722.

Kris-Etherton PM, Harris WS, Appel LJ. Fish consumption, fish oil, omega-3 fatty acids, and cardiovascular disease. Arteriosclerosis, Thrombosis and Vascular Biology 2003; 23:e20-e30.

König A, Bouzan C, Cohen JT, Connor WE, Kris-Etherton PM, Gray GM, Lawrence RS, Savitz DA, Teutsch SM. A quantitative analysis of fish consumption and coronary heart disease mortality. American Journal of Preventive Medicine 2005; 29(4):335-346. [11]

Laisi S, Kiviranta H, Lukinmaa PL, Vartiainen T, Alaluusua S. Molar-incisor-hypomineralisation and dioxins: new findings. Eur Arch Paediatr Dent. 2008 Dec;9(4):224-7.

Leino, Olli. Fish consumption: human health effects and decision making. National Institute for Health and Welfare, Research 120/2014. Dissertation.

Lim WS, Gammack JK, Van Niekerk JK, Dangour A. Omega-3 fatty acid for the prevention of dementia. Cochrane Database of Systematic Reviews, 2006.

Livsmedelverket. Fiskkonsumption- risk och nytta, Rapport 12-2007.

Luteijn JM, White BC, Gunnlaugsdóttir H, Holm F, Kalogeras N, Leino O, Magnússon SH, Odekerken G, Pohjola MV, Tijhuis MJ, Tuomisto JT, Ueland Ø, McCarron PA, Verhagen H. State of the art in benefit-risk analysis: medicines. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):26-32.

Magnússon SH, Gunnlaugsdóttir H, Loveren Hv, Holm F, Kalogeras N, Leino O, Luteijn JM, Odekerken G, Pohjola MV, Tijhuis MJ, Tuomisto JT, Ueland Ø, White BC, Verhagen H. State of the art in benefit-risk analysis: food microbiology. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):33-9.

Morris MC, Evans DA, Bienias JL, Tangney CC, Bennett DA, Wilson RS, Aggarwal N, Schneider J. Consumption of fish and n-3 fatty acids and risk of incident Alzheimer disease. Archives of Neurology 2003; 60(7):940-946.

Mozaffarian D., Rimm E.B., Fish intake, contaminants, and human health. Evaluating the risks and the benefits. JAMA, 2006, 296, 15:1885-99. [12]

Norwegian Scientific Committee for Food Safety. A comprehensive assessment of fish and other seafood in the Norwegian diet, 2006. "[13]”

Oh R. Practical applications of fish oil (omega-3 fatty acids) in primary care. Journal of the American Board and Family Practice 2005; 18(1):28-36.

Pohjola MV, Leino O, Kollanus V, Tuomisto JT, Gunnlaugsdóttir H, Holm F, Kalogeras N, Luteijn JM, Magnússon SH, Odekerken G, Tijhuis MJ, Ueland Ø, White BC, Verhagen H.State of the art in benefit-risk analysis: environmental health. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):40-55.

Schütte K, Boeing H, Hart A, Heeschen W, Reimerdes EH, Santare D, Skog K, Chiodini A. Food Chem Toxicol. Application of the BRAFO tiered approach for benefit-risk assessment to case studies on heat processing contaminants. 2012 Nov; 50 Suppl 4:S724-35.

Swanson D, Block R, Mousa SA. Omega-3 fatty acids EPA and DHA: health benefits throughout life. Advances in Nutrition, 2012; 3:1-7.

Teutsch SM, Cohen JT. Health trade-offs from policies to alter fish consumption. Am J Prev Med. 2005 Nov;29(4):324.

Tijhuis MJ, de Jong N, Pohjola MV, Gunnlaugsdóttir H, Hendriksen M, Hoekstra J, Holm F, Kalogeras N, Leino O, van Leeuwen FX, Luteijn JM, Magnússon SH, Odekerken G, Rompelberg C, Tuomisto JT, Ueland Ø, White BC, Verhagen H. State of the art in benefit-risk analysis: food and nutrition. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):5-25.

Tijhuis MJ, Pohjola MV, Gunnlaugsdóttir H, Kalogeras N, Leino O, Luteijn JM, Magnússon SH, Odekerken-Schröder G, Poto M, Tuomisto JT, Ueland O, White BC, Holm F, Verhagen H. Looking beyond borders: integrating best practices in benefit-risk analysis into the field of food and nutrition. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):77-93.

Tuomisto JT, Pekkanen J, Kiviranta H, Tukiainen E, Vartiainen T, Tuomisto J. Soft-tissue sarcoma and dioxin: A case-control study. Int J Cancer. 2004; 108:893-900.

Tuomisto J, Pekkanen J, Kiviranta H, Tukiainen E, Vartiainen T, Viluksela M, Tuomisto JT. Dioxin cancer risk - example of hormesis? Dose Response. 2006 May 1;3(3):332-41. doi .

Tuomisto J, Tuomisto JT. Is the fear of dioxin cancer more harmful than dioxin? Toxicol Lett. 2012; 210:338-344.

Tuomisto J, Vartiainen T, Tuomisto J. Synopsis on dioxins and PCBs. National Institute for Health and Welfare. Report No. 14/2011.

Tuomisto JT. Itämeren ekosysteemi ja kalojen terveellisyys. Esitys Argumenta-seminaarissa 4.6.2014 Finlandia-talossa. Kala ja terveys. Alunperin julkaistu Opasnetissä [14].

Turunen AW, Verkasalo PK, Kiviranta H, Pukkala E, Jula A, Männistö S, Räsänen R, Marniemi J, Vartiainen T. Mortality in a cohort with high fish consumption. Int J Epidemiol. 2008; 37:1008-1017.

Turunen AW, Suominen AL, Kiviranta H, Verkasalo PK, Pukkala E. Cancer incidence in a cohort with high fish consumption. Cancer Causes Control. 2014 Sep 11. [Epub ahead of print] 34.

Turunen AW, Männistö S, Kiviranta H, Marniemi J, Jula A, Tiittanen P, Suominen-Taipale L, Vartiainen T, Verkasalo PK.Dioxins, polychlorinated biphenyls, methyl mercury and omega-3 polyunsaturated fatty acids as biomarkers of fish consumption. Eur J Clin Nutr. 2010 Mar;64(3):313-23.

Turunen AW, Jula A, Suominen AL, Männistö S, Marniemi J, Kiviranta H, Tiittanen P, Karanko H, Moilanen L, Nieminen MS, Kesäniemi YA, Kähönen M, Verkasalo PK. Fish consumption, omega-3 fatty acids, and environmental contaminants in relation to low-grade inflammation and early atherosclerosis. Environ Res. 2013 Jan;120:43-54.

Ueland Ø, Gunnlaugsdottir H, Holm F, Kalogeras N, Leino O, Luteijn JM, Magnússon SH, Odekerken G, Pohjola MV, Tijhuis MJ, Tuomisto JT, White BC, Verhagen H.State of the art in benefit-risk analysis: consumer perception. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):67-76.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Terveyttä ruoasta - Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. [15]

Van den Berg M, Birnbaum LS, Denison M, De Vito M, Farland W, Feeley M, Fiedler H, Hakansson H, Hanberg A, Haws L, Rose M, Safe S, Schrenk D, Tohyama C, Tritscher A, Tuomisto J, Tysklind M, Walker N, Peterson RE. The 2005 World Health Organization reevaluation of human and Mammalian toxic equivalency factors for dioxins and dioxin-like compounds. Toxicol Sci. 2006 Oct;93(2):223-41.

Venäläinen ER, Hallikainen A, Parmanne R, Vuorinen PJ: Kotimaisen järvi- ja merikalan raskasmetallipitoisuudet. Elintarvikeviraston julkaisuja 3/2004.

Verhagen H, Andersen R, Antoine JM, Finglas P, Hoekstra J, Kardinaal A, Nordmann H, Pekcan G, Pentieva K, Sanders TA, van den Berg H, van Kranen H, Chiodini A. Application of the BRAFO tiered approach for benefit-risk assessment to case studies on dietary interventions. Food Chem Toxicol. 2012 Nov; 50 Suppl 4:S710-23.

Verhagen H, Tijhuis MJ, Gunnlaugsdóttir H, Kalogeras N, Leino O, Luteijn JM, Magnússon SH, Odekerken G, Pohjola MV, Tuomisto JT, Ueland Ø, White BC, Holm F. State of the art in benefit-risk analysis: introduction. Food Chem Toxicol. 2012 Jan;50(1):2-4.

Watzl B, Gelencsér E, Hoekstra J, Kulling S, Lydeking-Olsen E, Rowland I, Schilter B, van Klaveren J, Chiodini A. Food Chem Toxicol. Application of the BRAFO tiered approach for benefit-risk assessment to case studies on natural foods. 2012 Nov; 50 Suppl 4:S699-709.

WHO (2000). Consultation on assessment of the health risk of dioxins; re-evaluation of the tolerable daily intake (TDI): executive summary. Food Addit Contam. 2000; 17(4):223-240.

Liitteet

1) Kyselytutkimus silakan käytöstä suomalaisessa väestössä: esitetyt kysymykset.

2) Evira 8.1.2014. Silakan käyttö. Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen ja Riitta Ristiluoma, syyskuu ja marraskuu 2013.

3) Aiemmat kalankäyttötutkimukset

Kalastajatutkimus

**Silakan syönti kalastajatutkimuksessa sukupuolen mukaan**
Kuinka usein syötte silakkaa?	N	%	N	%
	Miehet		Naiset
En lainkaan	100	17	142	18
Harvemmin kuin kerran kuukaudessa	228	38	350	45
1-2 kertaa kuukaudessa	184	31	217	28
Kerran viikossa	57	10	61	8
Pari kertaa viikossa	26	4	14	2
Lähes joka päivä	4	1	1	0
Yhteensä	599	100	785	100

**Silakan syönti kalastajatutkimuksessa iän ja sukupuolen mukaan.**
Kalastaja-aineiston miehet
	<45 v.		45-55		55-65		>65
Kuinka usein syötte silakkaa?	N	%	N	%	N	%	N	%
En lainkaan	48	21	31	16	20	12	1	7
Harvemmin kuin kerran kuukaudessa	101	45	68	36	53	32	6	43
1-2 kertaa kuukaudessa	53	23	65	34	62	37	4	29
Kerran viikossa	15	7	15	8	25	15	2	14
Pari kertaa viikossa	9	4	10	5	6	4	1	7
Lähes joka päivä	0	0	2	1	2	1	0	0
Yhteensä	226	100	191	100	168	100	14	100
Kalastaja-aineiston naiset
	<45 v.		45-55		55-65		>65
Kuinka usein syötte silakkaa?	N	%	N	%	N	%	N	%
En lainkaan	89	27	35	16	16	9	2	4
Harvemmin kuin kerran kuukaudessa	171	52	94	42	76	41	9	18
1-2 kertaa kuukaudessa	49	15	70	31	68	37	30	59
Kerran viikossa	13	4	20	9	20	11	8	16
Pari kertaa viikossa	4	1	4	2	5	3	1	2
Lähes joka päivä	0	0	0	0	0	0	1	2
Yhteensä	326	100	223	100	185	100	51	100

Terveys 2000

**Silakan syönti Suomessa 2000-2001.**
	Keskiarvo*	Keskihajonta*	Keskiarvo**	Keskihajonta**	Keskiarvo***	Keskihajonta***
Kaikki (n=5976)	8.5	11	5.6	8.7	45	39
Sukupuoli
Miehet (n=2649)	8.6	10	5.7	8.8	46	39
Naiset (n=3327)	8.5	11	5.4	8.6	45	39
Ikä
30–44-vuotiaat (n=1996)	5.9	7.5	3.7	6	39	30
45–54-vuotiaat (n=1524)	8.2	8.9	5.4	7.3	45	37
55–64-vuotiaat (n=1074)	9.3	10	6.3	8.9	47	35
65–74-vuotiaat (n=749)	11	13	7.6	11	55	48
75–84-vuotiaat (n=463)	13	16	8.5	13	54	57
>=85-vuotiaat (n=170)	12	15	8.4	12	52	57
Koulutus
Alin koulutusaste (n=2320)	9.9	13	6.5	10	48	46
Keskimmäinen koulutusaste (n=1899)	8	9.4	5.2	7.7	44	35
Ylin koulutusaste (n=1730)	7.1	7.7	4.6	6.4	43	31
Sairaanhoitopiiri
HYKS (n=1880)	7.8	8.5	5.3	7.3	43	34
TYKS (n=838)	11	14	8	12	47	42
TaYS (n=1354)	8.7	10	5.9	8.4	43	38
KYS (n=1036)	7.6	12	4	8.3	49	44
OYS (n=868)	8.6	9.1	5.1	7.6	50	40

* silakka silakkaruoista, suolaisista piirakoista tai pasteijoista, kalakeitosta sekä mauste- tai suolakalasta

** silakka silakkaruoista (54 % ravintokyselyyn vastanneista söi silakkaruokia)

*** kaikki kala yhteensä

Sarkoomatutkimus

**Silakan syönti eteläsuomalaisessa väestössä 1997-1999**
Ikäluokka	Sukupuoli	Keski-ikä	Keskiarvo g/pv
(15,34]	Miehet	25.15819	1.704981
(34,53.1]	Miehet	43.74106	2.369615
(53.1,72.1]	Miehet	61.72505	3.358586
(72.1,91.2]	Miehet	77.26293	1.904762
(15,34]	Naiset	23.65916	1.377649
(34,53.1]	Naiset	43.07530	3.110329
(53.1,72.1]	Naiset	59.83894	3.309179
(72.1,91.2]	Naiset	78.38284	3.472222

4) Evira 17.9.2013. Silakan käyttö, koulut ja päiväkodit. Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen, syyskuu 2013.