Pääkaupunkiseudun ilmastostrategian liitteet ja lähteet

Tämän sivun teksti on julkaisusta Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 - Ilmastonmuutoksen hillintä keskeiseksi osaksi kaupunkien suunnittelua ja päätöksentekoa.

Liite 1. Kasvihuonekaasupäästöjen ja energiankulutuksen laskentamenetelmät

Sähkö

Ei sisällä sähkölämmitystä ja raideliikenteen sähkönkulutusta

Sähkönkulutus

Kuntakohtaiset sähkönkulutusluvut vuosille 1990-2004 on saatu sähkötilastoista. Laskelmat eli skenaariot vuosille 2010 ja 2030 perustuvat seuraaviin olettamuksiin:

Trendikehitys (BAU Business as usual): Sähkönkulutuksen asukaskohtainen kasvu jatkuu samalla trendillä kuin vuosina 1990–2004.

Uhkakuva: Sähkönkulutuksen kasvu on 20 prosenttia nopeampaa kuin trendikehityslaskelmassa mm. erillisten jäähdytyslaitteiden voimakkaan yleistymisen seurauksena (Helsingin Energia).

Tavoite: Sähkönkulutuksen kasvu pysähtyy vuoteen 2030 mennessä eli on vain puolet trendikehityslaskelman kasvusta.

Sähkönkulutuksen aiheuttamat päästöt

Sähkön osalta on oletuksena, että pääkaupunkiseudun kuluttajat käyttävät keskimääräistä valtakunnallista sähköä (Suomessa tuotettu ja Suomeen tuotu sähkö).

Sähkönkulutuksen aiheuttamat päästöt on laskettu ns. sähkön ja kaukolämmön yhteistuotannon hyödynjakomenetelmän (ks. Liite 2, hyödynjakomenetelmän laskentaohje) mukaan. Menetelmässä yhteistuotantosähkön ja -kaukolämmön tuotannon polttoaineet ja päästöt jaetaan niiden vaihtoehtoisten hankintamuotojen (lauhdetuotanto ja vesikattilalämpö) polttoainekulutusten suhteessa. Sähköntuotannon valtakunnalliset päästöt on laskettu hyödynjakomenetelmällä siten, että kaikkien sähkön ja kaukolämmön yhteistuotantolaitosten sähköntuotannon päästöt on laskettu mukaan valtakunnalliseen sähköntuotantoon (kaukolämmön päästöt puolestaan lasketaan mukaan paikalliseen kaukolämmön tuotantoon). Hyödynjakomenetelmällä laskettuna sähköntuotannon valtakunnalliset ominaispäästöt kasvavat ja yhteistuotantokaukolämmön pienenevät vaihtoehtoiseen laskentatapaan (energiamenetelmä) verrattuna, jossa päästöt jyvitetään suoraan tuotantomäärien suhteessa.

Hyödynjakomenetelmä on mm. Motivan, ympäristöministeriön ja tilastokeskuksen asiaa pohtineen työryhmän suositus päästöjen vaihtoehtoiseksi jyvitystavaksi usein käytetyn energiamenetelmän sijaan. Hyödynjakomenetelmä antaa totuudenmukaisemman kuvan sähkön ja yhteistuotantokaukolämmön aiheuttamista päästöistä. Sähköntuotannon luvut korjataan viiden vuoden liukuvalla keskiarvolla, jotta vuosittaiset sähköntuotannon satunnaisheilahtelun tasoittuvat.

Sähkön ominaispäästöskenaarioita laskettaessa on konsultoitu pääkaupunkiseudun energiayrityksiä. Skenaariot ovat Suomen (toinen päästökauppakausi) sekä EU:n tavoitteiden (2030) mukaisia.

Oletukset ovat seuraavat:

Trendikehitys: Sähkön valtakunnalliset ominaispäästöt pienenevät 15 prosenttia vuosina 2004–2010 ja 30 prosenttia vuosina 2004–2030.

Uhkakuva: Sähkön valtakunnalliset ominaispäästöt pienenevät 15 prosenttia vuosina 2004–2010, jonka jälkeen päästökauppajärjestelmä romahtaa ja päästöt pysyvät ennallaan vuoteen 2030.

Tavoite': Sähkön valtakunnalliset ominaispäästöt alenevat 15 prosenttia vuosina 2004–2010 ja 30 prosenttia vuosina 2004–2030 (erona trendikehityslaskelmaan erilaiset sähkönkulutusarviot).

Kaukolämpö

Kaukolämmön kulutus

Kaukolämmön kulutusluvut vuosille 1990–2004 on saatu kaukolämpötilastosta ja energiayrityksistä. Kulutusluvut on korjattu vuosittain vaihtuvalla lämmitystarveluvulla . Pääkaupunkiseudun tulevaisuuskuvan mukaan koko rakennuskanta (kaikki lämmitysmuodot) kasvaa nykyisestä vuoteen 2030 mennessä Helsingissä noin 10 miljoonalla, Espoossa 8,7 miljoonalla ja Vantaalla 6,2 miljoonalla kerrosneliöllä eli yhteensä noin 25 miljoonalla kerrosneliöllä Helsingissä yhdyskuntarakenne on jo niin tiivis, että lämmitystapajakaumaan ei oleteta tulevan muutoksia, Espoossa ja Vantaalla muutokset yhdyskuntarakenteessa ovat todennäköisempiä.

Skenaariot vuosille 2010 ja 2030 on saatu VTT:stä ja perustuvat seuraaviin olettamuksiin:

Trendikehitys: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee 3 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja 13 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennuksissa ominaislämmönkulutus sisältäen lämpimän käyttöveden on 125 kWh/m² vuonna 2010 ja 95 kWh/m² vuonna 2030. Lämmitystapaosuudet säilyvät nykyisellään ja rakennuskannan kasvusta 90 prosenttia tulee kaukolämmityksen piiriin Helsingissä ja 75 prosenttia Espoossa ja Vantaalla.

Uhkakuva: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee prosentin vuoteen 2010 mennessä ja 9 prosenttia vuoteen 2030. Lämmitystapaosuus säilyy ennallaan Helsingissä, jolloin rakennuskannan kasvusta 90 prosenttia tulee kaukolämmityksen piiriin. Espoossa ja Vantaalla kaukolämmön osuus putoaa yhdyskuntarakenteen hajautuessa 75 prosentista 70 prosenttiin.

Tavoite: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee 5 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennuksissa ominaislämmönkulutus on 100 kWh/m² vuonna 2010 ja 45 kWh/m² vuonna 2030. Lämmitystapaosuus säilyy ennallaan Helsingissä, jolloin rakennuskannan kasvusta 90 prosenttia tulee kaukolämmityksen piiriin. Espoossa ja Vantaalla kaukolämmön osuus kasvaa 75 prosentista 82 prosenttiin yhdyskuntarakenteen eheytyessä.

Kaukolämmön päästöt

Kaukolämmön aiheuttamat päästöt on laskettu hyödynjakomenetelmällä paikallisen tuotannon mukaan. Ilmastostrategiassa hyödynjakomenetelmää (ks. Liite 2) sovelletaan kaukolämpöön paikallisesti eli kaukolämmön päästöt määräytyvät kunkin kunnan paikallisen energiantuotannon mukaan. Tällöin kaukolämmön energiamenetelmään verrattuna laskennallisesti ”ylimääräiset” päästöt lasketaan mukaan valtakunnallisen sähkön ominaispäästöihin.

Kaukolämmön ominaispäästöskenaariot on päätetty yhteistyössä pääkaupunkiseudun energiayritysten kanssa. Ne ovat Suomen toisen päästökauppakauden (2008–2012) ehdotuksen mukaisia vuodelle 2010 ja linjassa EU:n tavoitteen kanssa vuodelle 2030. Skenaariot on tehty seuraavilla oletuksilla:

Trendikehitys: Kaukolämmön tuotannon ominaispäästöt vähenevät 15 prosenttia vuosina 2004–2010 ja 30 prosenttia vuosina 2002-2030.

Uhkakuva: Kaukolämmön tuotannon ominaispäästöt vähenevät 15 prosenttia vuosina 2004–2010, jonka jälkeen päästökauppajärjestelmä romahtaa ja päästöt pysyvät ennallaan vuoteen 2030.

Tavoite: Kaukolämmön tuotannon ominaispäästöt vähenevät 15 prosenttia vuosina 2004–2010 ja 30 prosenttia vuosina 2002-2030 (erona trendikehityslaskelmaan erilaiset lämmönkulutusarviot).

Erillislämmitys

Erillislämmitteisten rakennusten energiankulutus

Rakennuskannan lämmitystapa- ja pinta-alatiedot vuosille 1990–2004 on saatu Tilastokeskuksen rakennuskantatiedoista. Pääkaupunkiseudun tulevaisuuskuvan mukaisesti rakennuskannan (kaikki lämmitysmuodot) oletetaan kasvavan yhteensä noin 25 miljoonalla kerrosneliöllä vuoteen 2030 mennessä, josta pieni osuus ohjautuu erillislämmitykseen. (Pääkaupunkiseudun tulevaisuuskuva 2025)

Erillislämmitteisten rakennusten polttoaineen kulutusluvut vuosille 1990–2004 on saatu energiayrityksistä, erillisselvityksistä ja Tilastokeskuksesta (Helsingin Energia, Helsingin uusiutuvan energian potentiaalikartoitus, Pienpoltto pääkaupunkiseudulla, Tilastokeskuksen rakennuskantatilasto). Erillislämmitteisten rakennusten ominaislämmön kulutus sisältäen lämpimän käyttöveden oli noin 145 kWh/m² vuonna 2004. Öljylämmityskattiloiden keskimääräinen hyötysuhde parani 79 prosentista 85 prosenttiin vuosina 1990–2004 (Öljy- ja kaasualan keskusliitto). Vuonna 1990 erillislämmitteiset rakennukset kuluttivat polttoainetta noin 185 kWh/m² ja vuonna 2004 noin 170 kWh/m² Lämmitysenergian kulutusluvut on korjattu vuosittain vaihtuvalla lämmitystarveluvulla. Skenaariot vuosille 2010 ja 2030 on saatu VTT:stä ja perustuvat seuraaviin olettamuksiin:

Trendikehitys: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee 3 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja 13 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennusten ominaislämmönkulutus sisältäen lämpimän käyttöveden on 125 kWh/m² vuonna 2010 ja 95 kWh/m² vuonna 2030. Helsingissä erillislämmitteisiä rakennuksia ei viime vuosina ole juuri rakennettu. Tämän oletetaan pysyvän ennallaan. Espoossa noin 4 prosenttia rakennuksista on viime vuosina ollut erillislämmitteisiä ja osuuden oletetaan säilyvän ennallaan 2004–2030. Vantaalla erillislämmityksen osuus uudisrakennuksista oletetaan olevan 3 prosenttia jaksolla 2004–2030.

Uhkakuva: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee prosentin vuoteen 2010 mennessä ja 9 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennuksissa ominaislämmönkulutus on 145 kWh/m² vuonna 2010 ja 120 kWh/m² vuonna 2030. Helsingissä erillislämmitteisiä rakennuksia ei viime vuosina ole juuri rakennettu. Tämän oletetaan pysyvän ennallaan. Espoossa 4 prosenttia ja Vantaalla 3 prosenttia rakennuskannasta rakennetaan erillislämmitteisiksi 2010 saakka, ja tämän jälkeen erillislämmitteisiä ei enää rakenneta (sähkölämmitys yleistyy).

Tavoite: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee 5 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennuksissa ominaislämmönkulutus on 100 kWh/m² vuonna 2010 ja 45 kWh/m^² vuonna 2030. Vuoteen 2010 saakka lämmitystapaosuudet säilyvät kuten trendikehityslaskelmassa. Jaksolla 2010–2030 kaikki kaukolämpöverkon ulkopuoliset rakennukset rakennetaan erillislämmitteisiksi kaikissa kaupungeissa.

Erillislämmityksen päästöt

Erillislämmityksen päästöt on laskettu öljylämmityksen ja muiden polttoaineiden käytön mukaan. Pääasiassa rakennusten lämmitykseen käytetään kevyttä polttoöljyä. Jonkin verran käytetään myös raskasta polttoöljyä (teollisuuskiinteistöt) ja maakaasua, joiden osuus on kuitenkin melko pieni.

Päästöt on laskettu kertomalla pääkaupunkiseudun erillislämmitteiset rakennusneliöt niiden lämmitystavalla sekä rakennuksen pääsääntöisen lämmitysaineen ominaispäästöllä (esim. kevyellä polttoöljyllä noin 74,1 g CO₂/MJ).

Sähkölämmitys

Sähkölämmitteisten rakennusten energiankulutus

Rakennuskannan sähkönkulutusluvut vuosille 1990–2004 perustuvat energiayhtiöltä saatuun tietoon (Helsingin Energia). Sähkölämmitteisten rakennusten ominaislämmönkulutus sisältäen lämpimän käyttöveden oli noin 125 kWh/m² vuonna 2004. Sähkölämmityksen kulutusluvut on korjattu vuosittain vaihtuvalla lämmitystarveluvulla. Rakennuskantatiedot vuosille 1990–2004 perustuvat Tilastokeskuksen rakennuskantatietoihin. Skenaarioiden ominaiskulutusluvut vuosille 2010 ja 2030 on saatu VTT:sta. Pääkaupunkiseudun tulevaisuuskuvan mukaisesti rakennuskannan (kaikki lämmitysmuodot) oletetaan kasvavan yhteensä noin 25 miljoonalla kerrosneliöllä vuoteen 2030 mennessä, josta pieni osuus on sähkölämmitteisiä uudisrakennuksia. Laskelmissa on käytetty seuraavia oletuksia:

Trendikehitys: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee 3 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja 13 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennuksissa ominaislämmönkulutus sisältäen lämpimän käyttöveden on 125 kWh/m² vuonna 2010 ja 95 kWh/m² vuonna 2030. Helsingissä 10 prosenttia uudisrakennuksista on ollut sähkölämmitteisiä viime vuosina. Tämän osuuden oletetaan säilyvän ennallaan. Espoossa noin 21 prosenttia rakennuskannasta on rakennettu viime vuosina sähkölämmitteisiksi, ja osuuden oletetaan säilyvän ennallaan 2004–2030. Vantaalla sähkölämmityksen osuus uudisrakennuksista oleteaan olevan 22 prosenttia jaksolla 2004–2030.

Uhkakuva: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee prosentin vuoteen 2010 mennessä ja 9 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennuksissa ominaislämmönkulutus on 125 kWh/m² vuonna 2010 ja 120 kWh/m vuonna 2030. Helsingissä 10 prosenttia uudisrakennuksista on ollut sähkölämmitteisiä viime vuosina. Tämän osuuden oletetaan säilyvän ennallaan. Espoossa 21 prosenttia ja Vantaalla 22 prosenttia rakennuskannasta rakennetaan sähkölämmitteisiksi vuoteen 2010 saakka. Vuoden 2010 jälkeen yhdyskuntarakenteen hajautuminen kasvattaa kaukolämpöverkon ulkopuolista rakennuskantaa. Kaikki nämä eli 30 prosenttia rakennusalasta tehdään sähkölämmitteisiksi.

Tavoite: Nykyisen rakennuskannan ominaislämmönkulutus alenee 5 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Uudisrakennuksissa ominaislämmönkulutus on 100 kWh/m² vuonna 2010 ja 45 kWh/m² vuonna 2030. Vuoteen 2010 saakka lämmitystapaosuudet säilyvät kuten trendikehityslaskelmassa. Vuoden 2010 jälkeen sähkölämmitteisiä rakennuksia ei enää rakenneta, vaan kaikki uudisrakennukset liittyvät joko kaukolämpöverkkoon tai lämmitetään erillislämmityksellä.

Sähkölämmityksen aiheuttamat päästöt

Sähkön ominaispäästöoletukset ovat samat kuin muussa sähkönkulutuksessa (ks. luku 1.2). Sähkölämmitteisen rakennuskannan energiankulutus on kerrottu ominaispäästöllä.

Liikenne

Liikennesuorite

Liikennesuorite (ja liikenteen päästöt) vuosille 1990–2004 on saatu VTT:sta, jossa on laskettu kehitys kunnittain. Liikennesuorite asukasta kohden kasvoi vuosina 1990–2004 noin 10 prosenttia. Suoriteskenaariot vuosille 2010 ja 2030 perustuvat YTV:stä saatuihin arvioihin, ja ovat yhdenmukaisia PLJ 2030 -työn kanssa. laskelmissa on käytetty seuraavia oletuksia:

Trendikehitys: Yhdyskuntarakenteen voimakas hajautuminen ja autoistuminen jatkuvat. Tämän seurauksena liikenteen kokonaissuorite asukasta kohden kasvaa 26 prosenttia vuosina 2004–2030. Yhdessä väkiluvun kasvun kanssa tämä kasvattaa liikenteen kokonaissuoritetta noin 50 prosenttia pääkaupunkiseudulla.

Uhkakuva: Liikennesuorite on sama kuin trendikehityslaskelmassa (erona ominaispäästöt).

Tavoite: Yhdyskuntarakenteen hajautumista ja autoliikenteen suoritteen kasvua saadaan hillittyä mm. PLJ:n kunnianhimoisten tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisen ansiosta. Liikennesuorite asukasta kohden kasvaa tästä huolimatta 19 prosenttia vuosina 2004–2030. Yhdessä väkiluvun kasvun kanssa tämä kasvattaa liikenteen kokonaissuoritetta noin 40 prosenttia.

Liikenteen ominaispäästöt

Liikenteen ominaispäästöt alenivat noin 12 prosenttia vuosina 1990–2000, jonka jälkeen ominaispäästöjen aleneminen on pysähtynyt (AKE). Ominaispäästöskenaariot perustuvat YTV:n laskelmiin:

Trendikehitys: Liikenteen ominaispäästöt alenevat 15 prosenttia PLJ 2030:n arvion mukaisesti

Uhkakuva: Autojen koko kasvaa nykyisen trendin mukaisesti ja liikenteen ominaispäästöt pysyvät ennallaan 2004–2030

Tavoite: Liikenteen ominaispäästöt alenevat 30 prosenttia LVM:n tavoitteen mukaisesti

Liikenteen päästöt

Pääkaupunkiseudun vuosien 1990–2004 päästöt on saatu VTT:lta. Skenaarioissa liikennesuoriteskenaariot kerrotaan liikenteen ominaispäästöskenaarioilla.

Lentoasemien toimintojen päästöarvioissa ovat mukana sekä Helsinki-Vantaan että Helsinki-Malmin lentoasemat. Päästöihin on laskettu mukaan lentokoneiden LTO-syklin aikaiset sekä Ilmailulaitos Finavian maakaluston.

LTO-sykli kattaa lentokoneen laskeutumisen ja lentoonlähdön ulottuen oletettuun sekoituskorkeuteen, 915 metriin saakka. Alueellisesti tämä korkeus vastaa 18 kilometrin matkaa koneen laskeutuessa ja 6 km koneen noustessa.

Lentoasemien toimintojen päästöarvioissa eivät ole mukana sotilasilmailun ja helikoptereiden päästöt. Myöskään lentoasemien muiden toimintojen, esim. lento-, rahti- ja maahuolintayhtiöiden maakaluston päästöt eivät ole mukana. Lentoaseman lämpövoimalaitoksen päästöt sisältyvät pistelähteiden päästöihin. (Finavia 2007)

Teollisuus ja työkoneet

Pienteollisuuden ja työkoneiden päästöt on laskettu polttoaineiden, mm. raskaan ja kevyen polttoöljyn myynnin perusteella. Myyntiluvuista on vähennetty muiden sektoreiden, esim. veneiden, energiantuotannon ja rakennusten erillislämmityksen polttoaineiden käyttö. Suurempien ilmoituslupavelvollisten yritysten päästöt on saatu ympäristöhallinnon Vahti-kuormitustietojärjestelmästä. Teollisuuden ja työkoneiden osuutta kevyen polttoöljyn käytöstä on vaikea erotella, siksi niitä on tarkasteltu yhdessä.

Teollisuuden ja työkoneiden päästöt muodostivat yhteensä noin 4 prosenttia pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöistä. Teollisuuden ja työkoneiden päästötason oletetaan pysyvän kaikissa skenaarioissa vuoden 2003 tasolla. Arvio perustuu viime vuosien melko vakaaseen päästötasoon.

Kaatopaikat ja jätevedenpuhdistamot

Jätehuollon kasvihuonekaasupäästöt on laskettu Suomen Kuntaliiton Kasvener-kasvihuonekaasupäästöjen laskentaohjelmalla. Ohjelma ottaa huomioon kaatopaikalle loppusijoitetun jätteen määrän ja sen koostumuksen sekä kaatopaikkakaasun talteenottoprosentin. Jätevedenpuhdistuksessa otetaan huomioon puhdistamolle saapuva biologinen hapenkulutus, vesistöön johdettu typpikuorma sekä jätevesilietteiden kokonaiskuorma. Kaatopaikkojen ja jätevedenpuhdistuksen aiheuttamat ei-energiaperäiset päästöt ovat alentuneet merkittävästi; noin 75 prosenttia vuosina 990–2003, jätteenkäsittelyn tehostumisen ansiosta. Merkittävin tekijä tässä on ollut kaatopaikkakaasun talteenoton aloittaminen (aluksi soihtupoltto, nyt osin myös kaukolämmön tuotanto).

Kaikissa skenaariossa päästöt pienenevät edelleen puoleen 2003–2010 ja nollaan vuoteen 2030 mennessä. Kehitys johtuu biohajoavan jätteen keräyksen ja käsittelyn sekä kaatopaikkakaasun talteenoton edelleen tehostumisesta. (YTV)

Maatalous

Maatalouden päästöt pysyvät kaikissa skenaarioissa vuoden 2003 tasolla, mutta niillä ei ole merkitystä pääkaupunkiseudun kokonaispäästöjen kannalta. Ne muodostivat vuonna 2003 vain noin 0,1 prosenttia pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöistä. Suomessa maatalous muodosti noin 7 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2004.

Maatalouden aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt on laskettu Kasvener -päästöjenlaskentaohjelmalla. Laskennassa otetaan huomioon kotitalouseläinten määrä sekä eri viljelylajikkeiden pinta-alat.

Päästölaskennan rajoitteet

Päästölaskenta sisältää aina joitain rajoitteita. Ohessa on kerrottu niistä merkitykseltään suurimmat, jotka kannattaa huomioida päästötasetta arvioitaessa.

Laskenta sisältää vain pääkaupunkiseudun alueella kulutetun energian ja muiden toimintojen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt. Laskenta ei siten pidä sisällään välillisiä päästöjä, kuten kulutustavaroiden tai elintarvikkeiden valmistamisen aiheuttamia päästöjä. Kulutustavaroiden välillisesti aiheuttamat päästöt, jotka syntyvät Suomen ja muiden maiden teollisuudessa ja tavaroiden kuljetuksessa, muodostavat energiavirta- ja kasvihuonekaasupäästötarkastelujen mukaan noin 10 prosenttia suomalaisten kasvihuonekaasupäästöistä. Suunnilleen saman verran, noin 10 prosenttia, muodostavat elintarvikkeiden aiheuttamat välilliset päästöt (esim. riisin viljely Kiinassa, maatalouskoneiden polttoaineiden kulutus). (Mäenpää, I) Nämä eivät näy juuri lainkaan pääkaupunkiseudun päästötaseessa, koska teollisuus ja maatalous ovat alueella merkitykseltään vähäisiä.

Päästölaskenta pitää sisällään vain pääkaupunkiseudun liikenteestä aiheutuvat päästöt. Päästölaskenta ei siten sisällä esim. pääkaupunkiseudun asukkaiden pitkänmatkan liikenteestä (mm. lentoliikenne, laivamatkat, kotimaan automatkat) eikä kakkosasuntojen lämmityksestä (esim. loma-asunnot muualla Suomessa) aiheutuvia päästöjä. Asukaskohtaisia päästöjä arvioitaessa virhettä syntyy myös toiseen suuntaan, sillä pääkaupunkiseudulla liikkuu paljon myös muilta paikkakunnilta tulevia työntekijöitä ja muita ihmisiä.

Työpaikkaomavaraisuus on myös tärkeä tekijä päästöjä arvioitaessa. Pääkaupunkiseudulla työpaikkaomavaraisuus on selvästi yli sata prosenttia, Helsingissä noin 132 prosenttia, Vantaalla noin 100 prosenttia ja Espoossa noin 93 prosenttia. Tämä vaikuttaa pääkaupunkiseudun palveluiden sähkönkulutuksen, kaukolämmityksen ja liikenteen päästöjä kasvattavasti, kun seudulle on sijoittunut mm. paljon Suomen valtiollisia toimintoja ja yrityksiä.

Viiden vuoden liukuva keskiarvo

Vuosittain vaihtuvien päästöjen sijaan voidaan käyttää myös viiden vuoden liukuvaa keskiarvoa, joka tasaa sähkön ominaispäästöjen vuosittaista vaihtelua, jotta trendistä saadaan luotettavampi. Esim. vuoden 2003 keskiarvoa laskettaessa otetaan huomioon vuosien 2001–2005 keskimääräiset päästöt

Lämmitystarveluku

Lämmitystarveluku vaihtelee vuosittain sääolojen mukaan. Vuotta verrataan normaalivuoteen eli vuosien 1971–2000 keskiarvoon, jonka mukaan korjaus tehdään. Vuosittaisesta lämmitystarpeen vaihtelusta 65 prosenttia otetaan huomioon, lopun 35 prosentin oletetaan olevan vakio (esim. lämpimän käyttöveden kulutus).

Liite 2. Hyödynjakomenetelmän laskentaohje

Hyödynjakomenetelmässä yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon polttoaineet ja päästöt jaetaan vaihtoehtoisten hankintamuotojen polttoainekulutusten suhteessa. Vaihtoehtoina käytetään sähkölle lauhdetuotantoa (40 % hyötysuhde) ja lämmölle vesikattilalämpöä (90 % hyötysuhde). Yhteistuotannon etu jaetaan molemmille tuotteille.

Hyödynjakomenetelmässä lasketaan ensin vaihtoehtoisten hankintamuotojen polttoaineiden kulutukset:

Sähkö, lauhdetuotanto

Lämpö, vesikattilalämpö

missä

F'e = vaihtoehtoisen sähkön erillistuotannon polttoainekulutus (lauhdetuotanto)

F'h = vaihtoehtoisen lämmön erillistuotannon polttoainekulutus (vesikattilalämpö)

Ee = tuotettu sähkö yhteistuotannossa

Eh = tuotettu lämpö yhteistuotannossa

ηe = sähkön erillistuotannon hyötysuhde (40 %)

ηh = lämmön erillistuotannon hyötysuhde (90 %)

Toteutunut polttoaineen kulutus jaetaan vaihtoehtoisten hankintojen kulutusten suhteessa ja tuloksena saadaan polttoaineiden kulutukset sähkölle ja lämmölle:

Laskennallinen sähkön polttoaineiden kulutus yhteistuotannossa

<math> Fe = \frac{F'e}{F'e + F'h} \times F </math>

Laskennallinen lämmön polttoaineiden kulutus yhteistuotannossa

<math> Fh = \frac{F'h}{F'e + F'h} \times F </math>