Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistus

Opasnet Suomista
Versio hetkellä 8. elokuuta 2012 kello 08.27 – tehnyt Julia (keskustelu | muokkaukset) (→‎Aiheeseen liittyviä tiedostoja)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun



Kysymys

Millaisia uudistuksia Suomen sosiaalihuollon lainsäädäntöön tulisi tehdä?

Vastaus

Määrittää hintaa tasapuolisesti siten, että kullekin alueelle tulee riittävästi rahaa suhteessa potilaiden määrään ja alueen erikoistumiseen.

Perustelut

Jotta saisimme tasa-arvoisen kansan meidän tulee kohdella väestöämme tasapuolisesti, mutta myös niin, että ne jotka tarvitsevat enemmän myös saavat enemmän. Alueellisilla muutoksilla voidaan verrata esim. siihen jos alueella on paljon vesistöjä ja hukkumisriski on suurempi kuin muualla tai jos alueella on normaalia enemmän lapsiperheitä ovat tapaturmat melko yleisiä. Erikoistumisella voidaan verrata esim. jos alueella on sairaala joka on erikoistunut syöpäpotilaiden hoitoon.

Oletettavasti tämä parantaisi tilannetta yleisesti, mutta voisi aiheuttaa hämminkiä alueilla jossa on totuttu saamaan tarvittavaa enemmän rahaa. Yleinen hyväksyntä kuitenkin ratkaisee ja nämä uudistukset parantaisivat koko maan tyytyväisyyttä ja terveydentilaa.

Katso myös

Viitteet


Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>