Höglund-mekanismi

Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli. Sivutunniste: Op_fi2696
Moderaattori:Ei ole (katso kaikki) Kuinka ryhtyä moderaattoriksi? Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi2696}}

Perusidea

Höglund-mekanismia voidaan käyttää hyödyntämään markkinatalouden olemassaolevia rakenteita kulutuksen ohjaamisessa kestävämpään (vähemmän saastuvaan ja tuhlaavaan) suuntaan. Mekanismin keskiössä on veronkaltainen säädettävä lisämaksu, joka voidaan asettaa saastuttavien tai rajallisia luonnonvaroja sisältävien tuotteiden jalostuspolussa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa esim. maahantuonnin yhteydessä (kuten esim. dieselverossa). Erona tavanomaiseen veroon, lisämaksu tilitetään takaisin veronmaksajien omille pankkitileille samantien (eikä esim. vuoden viiveellä kuten tuloverotuksessa veronpalautuksen yhteydessä). Lisämaksua voidaan säädellä jatkuvasti (kuten vaikkapa bensan hintaa jatkuvasti säädellään huoltoasemilla) ja lisämaksu voi suurentua tai pienentyä riippuen kuluttajien omista valinnoista. Mikäli kuluttajat siirtyvät käyttämään vähemmän saastuttavaa vaihtoehtoista tuotetta (jolla lisämaksua ei ole ja joka siksi on halvempi), voidaan saastuttavan tuotteen lisämaksua alentaa kun tavoitekulutus on saavutettu. Jos taas markkinoilla ei ole vaihtoehtoista tuotetta tai kuluttajat eivät halua vaihtaa, säilyy kuluttajien ostovoima ennallaan koska rahat palautuvat tileille. Jälkimmäisessä tilanteessa tapahtuu ainoastaan tulonsiirtoa resurssia runsaasti kuluttavilta niille jotka eivät kuluta niin paljon, jos lisämaksut jaetaan tasaisesti kaikkien kuluttajien pankkitileille.

Höglund-mekanismin ansiosta markkinavoimille syntyy painetta ennakoida markkinoille tulevan kilpailevan tuotteen aihettamaa kulutustottumusten muutosta, ja pyrkiä myös edistämään kulutuksen siirtymistä lisämaksun ohjaamaan suuntaa siirtämällä varoja esim. uuden vähemmän saastuttavan tuotevaihtoehdon tutkimuksen suuntaan. Mikäli muutos ei ota tapahtuakseen, voidaan lisämaksun suuruutta kasvattaa.

Vertailua käytössä oleviin ohjauskeinoihin

Tällä hetkellä käytettävissä olevat kulutuksen ohjauskeinot kuluttajien taholta koostuvat lähinnä boikotista ja siirtymisestä käyttämään kilpailijan tuotetta, jos sellainen löytyy. Boikoteilla on todistetusti voitu vaikuttaa yritysten käyttäytymiseen, mutta ne voivat olla hankalia järjestää ja ne ovat luonteeltaan tietenkin rankaisevia, eivät palkitsevia. Kilpailijan tuotteeseen vaihdetaan usein vain jos se on halvempi. Yleensä taas eettisemmin tuotetut tai vähäpäästöisemmät tuotteet ovat kalliimpia ja harvinaisempia kuin muut tuotteet (ilman tukia).

Valtiovallalla taasen on käytössään seuraavat ohjausmenetelmät: (1) lainsäädäntö (2) haittaverot (3) tukiaiset. Lainsäädännöllisesti yritysten ohjailua tapahtuu mutta näin tapahtuvaa ohjailua voidaan helposti vastustaa “kilpailukyvyn menetykseen ja talouskasvun pienenemiseen” liittyvillä argumenteilla. Sama pätee haittaveroihin. Uusia veroja tietysti vastustavat useimmat kansalaiset ja sen vuoksi niiden tehtailu on poliittisen päättäjän kannalta vaikeaa. Tukiaiset taasen ovat ongelmallisia kansainväliseltä näkökannalta tai samalla tuotantoalueella toimivien kotimaisten elinkeinonharjoittajien kannalta.

Höglund-mekanismin etuja

Höglund-mekanismi on siis uusi ohjauskeino, jonka toteuttamiskulujen ovat pienet (se käyttää jo olemassaolevia komponentteja ja tukeutuu testattuihin käytäntöihin). Höglund-mekanismi on myös poliittisesti helppokäyttöinen ja hyväksyttävä (eli poliitikot rohkenevat sitä käyttää, ja tulevat silti valituiksi vaaleissa). Mekanismi ei saa myöskään tunnu puhtaalta lisäverolta kuluttajan mielestä. Lisäksi Höglund-mekansimi kohtelee yrityksiä mahdollisimman samanarvoisesti ja se pystyy siirtämään suuria summia rahaa markkinoilla olevan tai sinne synnytettävän vaihtoehdon taakse nopeasti, jotta sitä tukevaa teknologiaa ja käytäntöjä saadaan synnytettyä riittävän vauhdikkaasti.

Tällä tekniikalla voidaan siis systeemiin tuoda nykymuotoisen kapitalismin ulkoistamat ympäristö-, terveys- ym. kustannukset. Kuluttajien huomio voidaan kiinnittää lisämaksuin esim. erityisen harvinaisiin raaka-aineisiin, saastuttaviin menetelmiin tai kyseenalaisiin käytäntöihin, joista ei makseta mitään hintaa tällä hetkellä. Jaettu ymmärrys astuu kuvaan kun eksternalisoituja kustannuksia määritetään. Joukot eivät ole tyhmiä ja suuri osa ihmisistä kyllä ymmärtää että jotain pitäisi tehdä. Lisämaksun kautta järkevämmin kuluttaminen on helppo tapa vaikuttaa, se tuntuu henkilökohtaisessa pankkitilissä konkreettisesti ja samalla voi viedä asioita oikeaan suuntaan. Jos mitään ei voida tai haluta muuttaa, järjestelmästä ei koidu kustannuksia kenellekään. Kukaan ei köyhdy enempää tai vähempää kuin ilman lisämaksujärjestelmää.

Säädettävä lisämaksujärjestelmä, missä kansalaisilla henkilökohtainen palautustili siis näyttäisi poistavan sen ongelman mistä ns. Vihreä talous on jatkuvasti kärsinyt (kyvyttömyys laskuttaa eksternaalikustannuksia). Tietenkin absoluuttinen kulutuksen ja energiankäytön määrä on se mittari mitä viime kädessä on pakko tuijottaa, eikä pelkkä tehostaminen riitä, vaan jostain pisteestä (kun väkimäärä ja elintaso kasvavat) eteenpäin on myös laskettava kokonaisergiankulutusta per kapita. Lisämaksujärjestelmän ohjausvaikutusta voidaan myös tähän tavoitteeseen pääsemiseksi käyttää.

Katso myös

• Lisämaksujärjestelmä on monessa suhteessa samankaltainen kuin Opasnetissä lanseerattu verovähennyskortti. Kummatkaan eivät nosta yhteiskunnan kokonaiskustannuksia, ja molemmat ovat tasapuolisia sekä nostavat käyttäjiensä ostovoimaa. Molemmat myös perustuvat henkilökohtaisen valinnan voimaan.