Nykyiset ilmastonmuutokseen sopeutumisen hallintakeinot

Tämän sivun teksti on julkaisusta Keinoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi Helsingin kaupungissa, Tiia Yrjölä ja Jari Viinanen, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 2/2012 (ISBN (PDF) 978-952-272-143-3).

Valtakunnantason sopeutumislinjaukset

Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia valmistui vuonna 2005 osana kansallista ilmastostrategiaa. Sopeutumisstrategian tavoitteena on vahvistaa ja lisätä sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen. Siinä on määritelty toimenpiteet eri toimialoille: maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö sekä vakuutustoiminta. Tärkein toimenpide on sopeutumisen integroiminen kaikkeen suunnitteluun ja seurantaan. Sopeutumisstrategian keskeinen sisältö on myös vuoden 2008 ilmasto- ja energiastrategiassa ja 2009 valmistuneessa Valtioneuvoston ilmastopoliittisessa tulevaisuusselonteossa. Sopeutumisstrategia uusitaan vuosina 2012–2013 ja sen uusimisessa otetaan huomioon tuleva EU:n sopeutumisstrategia.

Ympäristöhallinnon sopeutumisen toimintaohjelman lähtökohtana on ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulman sisällyttäminen ympäristöhallinnon toimintaan. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma 2009–2020 käsittää myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen. Ohjelman tavoitteena on, että liikenteen ja viestinnän palvelutaso säilyy nykyisenkaltaisena sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä huolimatta. Maa- ja metsätalousministeriön sopeutumisen toimintaohjelma keskittyy luonnonvarojen kestävään käyttöön ja elinkeinojen kilpailukyvyn parantamiseen muuttuvassa ilmastossa.

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa määritetään sisäisen turvallisuuden keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet poikkihallinnollisesti. Ohjelmassa todetaan, että ilmastonmuutos lisää äärimmäisten sääilmiöiden ja niistä aiheutuvien luonnononnettomuuksien riskiä. Suuronnettomuuksien lisäksi ilmastonmuutos nähtiin rajaturvallisuustekijänä. Ohjelman kehittämiskohteisiin sisällytettiin varautuminen pakolaisten määrän kasvuun, jota muun muassa kriisit ja ilmastonmuutos aiheuttavat.

Maankäyttö ja rakentaminen

Valtakunnantason ohjaus maankäytössä ja rakentamisessa Suurimmat riskit maankäytölle aiheutuvat tulvariskialueiden muutoksista: vesistöjen vuotuiset tulvimisajankohdat muuttuvat ja merivesi- ja hulevesitulvien riskit kasvavat. Nykyiset rakennusmateriaalit ja -tavat eivät välttämättä kestä tulevaisuuden ilmastoa.

Valtakunnallisissa alueidenkäytön tavoitteissa (VAT) luodaan edellytykset ilmastonmuutokseen huomioon ottamiselle alueidenkäytössä. Alueidenkäytössä on otettava huomioon viranomaisten selvitysten mukaiset tulvavaara-alueet ja pyrittävä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit. Alueidenkäytön suunnittelussa uutta rakentamista ei tule sijoittaa tulvavaara-alueille. Tästä voidaan poiketa vain, jos tarve- ja vaikutusselvityksiin perustuen osoitetaan, että tulvariskit pystytään hallitsemaan ja että rakentaminen on kestävän kehityksen mukaista.

Alueidenkäytön suunnittelussa on tarvittaessa osoitettava korvaavat alueidenkäyttöratkaisutyhdyskuntien toimivuuden kannalta erityisen tärkeille toiminnoille, joihin liittyy huomattavia ympäristö- tai henkilövahinkoriskejä. Yleis- ja asemakaavoituksessa on varauduttava lisääntyviin myrskyihin, rankkasateisiin ja taajamatulviin. Haitallisia terveysvaikutuksia tai onnettomuusriskejä aiheuttavien toimintojen ja vaikutuksille herkkien toimintojen välille on jätettävä riittävän suuri etäisyys.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan VAT:n tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. VAT:eilla ei ole välittömiä vaikutuksia rakennusluvan myöntämisedellytyksiin. Ne voivat vaikuttaa suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisen edellytysten harkintaan; suunnittelutarveratkaisu ja poikkeaminen eivät saa aiheuttaa haittaa VAT:t huomioon ottavan kaavan laatimiselle tai toteuttamiselle.

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos vuonna 2009 edellyttää, että pääkaupunkiseudun kunnat valmistelevat pääkaupunkiseudun yhteisen yleiskaavan.

Rakentamismääräyskokoelman määräykset ovat velvoittavia, mutta kokoelma sisältää myös ohjeita. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta tärkeimmät ovat B3 (pohjarakenteet), C2 (kosteus), C4 (lämmöneristys) ja D1 (kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot).

Tulvariskien hallintaa koskeva valtakunnantason ohjaus

Laki ja asetus tulvariskien hallinnasta tulivat voimaan kesällä 2010. Tulvariskit arvioidaan ja tulva-alueet kartoitetaan entistä kattavammin ja järjestelmällisemmin. Tarkastelussa ovat kaikki tulvatyypit: vesistötulvat, meriveden noususta aiheutuvat tulvat ja rankkasateista syntyvät hulevesitulvat taajamissa. Ilmasto- ja vesiolojen muutokset tulee ottaa huomioon tulvariskiä arvioitaessa, ja vesistötulvien riskinhallinnassa on sovellettava koko vesistöalueen näkökulmaa. Tulvariskien hallinta sovitetaan yhteen vesienhoidon suunnittelun kanssa.

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti 22.12.2011 merkittäväksi tulvariskialueeksi Helsingin rannikkoalueen. Muiksi tulvariskialueiksi, joiden tulvasuojelun tulee kiinnittää huomiota Helsingissä, on määritetty Oulunkylän siirtolapuutarha, Savelan asuinalue ja Mätäojan valuma-alueet.

ELY-keskukset tekevät toimenpideohjelmat vesistö- ja rannikkoalueiden merkittäville tulvariskialueille. Tulvariskien hallintasuunnitelmien tulee olla valmiina 22.12.2015. Merkittäville hulevesitulvariskialueille hallintasuunnitelmat tekee kunta. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää tulvien vahingollisia seurauksia ja minimoida kokonaisvahingot vesistöalueella. Toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi ovat esimerkiksi alueidenkäytön suunnittelu ja rakentamisen ohjaus, tulvavesien pidättäminen eri tavoin vesistöalueella ja tulvatietoisuuden lisääminen. Viranomaisten on otettava suunnitelmat toiminnassaan huomioon, mutta suunnitelma ei ratkaise sitovasti mitä toimenpiteitä olisi toteutettava. Vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa ja vesienhoitolaissa on erityissäännökset huomioon ottamisesta.

Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille rakennettaessa -oppaan (Suomen ympäristökeskuksen, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön suositus alimmista rakentamiskorkeuksista) mukaisesti Helsingin edustalla kerran 200 vuoden aikana saavutettava vedenkorkeus on N60 +2,30 metriä. Rakennuksen korkeusasemaa määritettäessä on edellä mainittuun vedenkorkeuteen lisättävä rakennuspaikkakohtainen aaltoiluvara ja jään työntymisestä rantaan aiheutuva korkeuslisä. Aaltoiluvaralla korkeus on yhteensä 2,60 metriä lisättynä jään työntymisestä aiheutuvalla varalla. Vuodelta 2002 olevat ohjeet eivät ole sitovat ja ne ovat vanhentuneet. Ilmatieteen laitoksen uudemman arvion mukaan ohjeen N60 +2,60 metriä on kerran sadassa vuodessa tapahtuvan tulvan korkeus, joka ei sisällä aaltoiluvaraa. Tulvasuojelu tulee järjestää tulva-alueilla VAT:n ohjeistusta noudattaen ja 2015 jälkeen tulvariskinhallintasuunnitelmien mukaisesti.

Uudenmaan ELY-keskus teetti Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rannikkoalueiden alustavan tulvariskien arvioinnin 2010. Arvion mukaan suositukset alimmista rakennuskorkeuksista eivät vastaa nykyisten korkeimpien skenaarioiden mukaisia tulvatilanteita. Nykyisten skenaarioiden mukaan esimerkiksi Helsingissä kerran sadassa vuodessa toistuvan meritulvan vedenkorkeus on vuonna 2100 N60 +2,5 m (Ilmatieteen laitos 2010). Kun tähän lisätään aaltoiluvara, niin nykyinen alin suositeltava rakennuskorkeus ylittyy yli 0,2 metrillä.

Maa- ja metsätalousministeriö teettää uudet rannikkoalueiden merenpinnan skenaariot, jotka valmistunevat 2012. Uusia skenaarioita käytetään ohjeen uusimisessa ja tulvariskilain mukaisten toimenpideohjelmien laatimisessa.

Tulvavahinkojen korvausjärjestelmää uudistetaan siten, että rakennuksille tai rakennelmille ja niissä olevalle irtaimistolle aiheutuvat tulvavahingot korvataan lakisääteisestä vakuutusturvasta. Vakuutusturva kattaa vahingot, joiden syynä on vesistön tai meren poikkeuksellisesta vedenkorkeudesta taikka poikkeuksellisesta sateesta aiheutunut tulva. Lakiuudistus astuu voimaan 2014.

Korvattavaksi tulvaksi on määritetty kerran 50 vuodessa tai harvemmin tapahtuva tulva. Vuodesta 2002 käytössä ollut viranomaisten suositus asuinrakennusten alimmaksi rakentamiskorkeudeksi vastaa keskimäärin kerran 100–200 vuodessa toistuvaa tulvakorkeutta. Mikäli uudemmalle rakennuskannalle aiheutuu tulvavahinkoja alimman rakentamiskorkeussuosituksen alittavalla vedenkorkeudella, korvauspäätöstä tehtäessä voi vakuutusehtojen mukaisesti tulla harkittavaksi, onko vahinko ollut seurausta säädösten, määräysten tai hyvän rakennustavan vastaisesta rakentamisesta.

Kuntaliiton julkaisema hulevesiopas palvelee käytännön suunnittelua ja hulevesien hallintaa antamalla tietoa hyvistä käytännöistä ja menettelytavoista. Opas palvelee eri alojen integrointia suunnittelussa, ja sillä tavoitellaan kokonaisvaltaista hulevesien hallintaa.

Tulevat lainsäädäntömuutokset

Maankäyttö- ja rakennuslain muutostarpeita selvitetään. Muutostarpeisiin vaikuttaa laki tulvariskien hallinnasta. On tarpeen harkita varautumisen näkökulman lisäämistä esimerkiksi kaavojen sisältövaatimuksia, kaavaselostuksia, kaavojen ajantasaisuutta sekä vaikutusten arviointia koskeviin pykäliin. Lisäksi selvitetään mahdollisia MRL:n muutostarpeita jo rakennettujen alueiden tulvalta suojaamisen osalta sekä selvitetään, tulisiko myös asemakaava-alueella rakennusluvan myöntämisen edellytykseksi lisätä tulvan tai vyörymän vaaran huomioon ottaminen.

Mahdollisten maankäyttö- ja rakennuslain muutosten jälkeen on tarpeen antaa alueidenkäyttöä ja rakentamista koskevaa ohjeistusta ilmastonmuutokseen varautumisesta. Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä esittää vesihuoltolain ja maankäyttö- ja rakentamislain tarkistamista. Uudistuksen taustalla on nykyisten hulevesien viemäröintijärjestelmien riittämättömyys hulevesien hallintaan. Putkiverkostojen johtokykyä ei ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää kasvattaa ilmastonmuutoksen vaikutusten ja läpäisemättömien pintojen kasvaneen osuuden takia lisääntyneitä hulevesimääriä vastaavasti.

Työryhmän ehdotuksen mukaan hulevesien ja perustusten kuivatusvesien viemäröinti erotettaisiin vesihuoltolain mukaisesta vesihuollosta, ja kunnalle säädettäisiin maankäyttö- ja rakennuslakiin otettavin säännöksin velvollisuus huolehtia hulevesien hallinnasta asemakaava-alueilla. Kunta voisi ottaa hulevesien hallinnan järjestämisen vastuulleen myös muulla alueella ja periä maksuja hulevesien hallinnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi kaikilla alueilla. Hallitus antanee esityksen muutoksista vuoden 2012 aikana.

Maankäyttö ja rakentaminen Helsingissä

Helsingin maankäytön yleispiirteistä suunnittelua ohjaa yleiskaava 2002 (Kvsto 26.11.2003). Yleiskaava 2002:n toimintaperiaatteita tarkennetaan Helsingin maankäytön kehityskuvassa (Kslk 7.2.2008). Siinä todetaan, että ilmastomuutoksen sääolosuhteista aiheutuvat vaikutukset kuten merenpinnannousun ja rankkasateiden lisääntymisen aiheuttamat tulvimisriskit, hulevesien määrän ja pohjaveden tason paikallinen hallintatarve sekä kasvaneen tuulisuuden hallinta, tulee integroida osaksi maankäytön suunnittelua ja rakentamisen ohjausta. Helsingin uusi yleiskaava valmistellaan vuosina 2012–2016. Samaan aikaa valmistellaan pääkaupunkiseudun yhteinen kehityskuva'. Maanalaisessa yleiskaavassa (Kvsto 8.12.2010) määritetään tilavaraukset maanalaisille rakenteille.

Helsingin rakennusjärjestyksessä (Kvsto 22.9.2010) annetaan tietoa rannoille rakentamisesta ja rakennuskorkeuksista. Rakennettaessa ranta-alueella on rakennushankkeeseen ryhtyvän otettava huomioon vedenpinnan korkeusvaihtelut riittävän suurella varmuudella (27 §). Tämä rakennusjärjestyksessä mainittu yleinen minimirakentamiskorkeus määritetään Suomen ympäristökeskuksen, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön oppaan mukaisesti. Rakennusjärjestyksessä annetaan myös ohjeita hulevesien käsittelystä (16 §). Lisäksi annetaan tarkempia alueellisia rakennustapaohjeita.

Helsingin kaupungin tilaaman aaltoiluselvityksen tavoitteena on aaltoilumallilla sekä tehtävillä aaltoilumittauksilla mallintaa ja selvittää koko Helsingin rantaalueiden aaltoilu. Helsingin rannikon aallonkorkeuskartasto valmistunee 2015.

Lähtökohtaisesti rakentamiskorkeudet määritetään kuitenkin asemakaavassa. Asemakaavoituksessa määritetään rakentamisen edellytykset: rakennuspaikan, rakennuksen ja katurakentamisen alimmat korkeudet, tulva- ja hulevesien hallinnan suunnittelu, istutukset ja ekologiset käytävät. Asemakaavan ulkopuolella rakennuspaikan kelvollisuutta harkittaessa on otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa (MRL 116 §).

Helsinki on kehittänyt kaavoituksen ekotehokkuustyökalua (HEKO), jolla voidaan vertailla eri kaavavaihtoehtojen ekotehokkuutta. Työkalu on tarkoitettu ensisijaisesti yleis-, osayleis- ja asemakaavasuunnitelmien luonnosten arviointiin. Työkalu ottaa huomioon myös hulevesien hallinnan ja pohjavedet (osuus kokonaisindikaattorista 3 %) sekä tulvasuojelun (osuus kokonaisindikaattorista 1 %).

Helsingin ekologisesti kestävän rakentamisen -ohjelman A-osassa (Palvelurakentaminen) (Khs 15.6.2009) ei ole mainittu rakennusmateriaalien kestävyyden seuraamista. Myöskään rakennusten maanalaisten osien erityisvaatimuksia muuttuvassa ilmastossa ei ole huomioitu. Sen sijaan kaukojäähdytyksen hyödyntäminen on mukana ohjelmassa.

Rakennusviraston vaikutukset ilmastonmuutokseen sekä arvio yleisten alueiden rakentamisen ja ylläpidon sopeutumistoimista on ensimmäinen kokonaisvaltaisempi ilmastonmuutoksen sopeutumisesta tehty selvitys. Siinä on tarkasteltu rakennettuun ympäristöön liittyviä sopeutumisen näkökohtia. Siinä ei ole tarkasteltu ilmastonmuutoksen vaikutuksia rakentamiseen esimerkiksi tuulisuuden tai kosteuden lisääntymisen takia.

Ilmatieteen laitos on tehnyt kartoituksen Helsingin lämpötilojen alueellisesta vaihtelusta. Lämpötilan alueellinen vaihtelu voi olla jopa 9 astetta kantakaupungin ja avoimempien alueiden välillä. Voidaan arvioida, että nykyiset lämpimät alueet ovat entistä lämpimämpiä ilmaston lämmetessä (lämpösaarekkeet). Myös kaupungin alakeskuksien (Itäkeskus, Vuosaari) lämpösaarekkeet voimistuvat.

Tulvien torjunta Helsingissä

Helsingin tulvastrategian (Khs johtajistokäsittely 5.8.2009) tavoitteena on esittää ne keinot, joilla tulvista aiheutuvia vahinkoja ja haittoja voidaan estää tai vähentää. Suurin osa esitetyistä toimenpiteistä ja suunnitteluperiaatteista on nykyisten käytäntöjen mukaisia, ja niitä noudatetaan kaupungin eri hallintokunnissa tulviin varautumisessa. Keskeinen osa strategian sisältöä on toimenpidesuunnitelma.

Laajimmin tulvastrategiassa on keskitytty merenpinnan noususta aiheutuviin tulviin ja niistä syntyvien haittojen torjuntaan. Vantaanjoen ja Keravanjoen tulvia on sen sijaan käsitelty Uudenmaan ELY-keskuksen tekemässä Vantaajoen vesistön tulvantorjuntasuunnitelmassa.

Tulvastrategian toimenpiteet ovat:

Tulvatietopankin luominen
Tulvasuojelurakenteiden ja laitteiden hankkiminen
Vedenkorkeuden havainnointiverkon perustaminen
Tulvien ennakkovaroitusjärjestelmien kehittäminen
Selvityksen teettäminen rannikon alimmista rakentamiskorkeuksista ja aaltoilusta
Tulvavaara-alueiden asemakaavojen inventointi
Maanalaisten tilojen kartoitus
Kiinteistöjen tulvasuojeluohjeiden laatiminen
Suunnitelmien yhteensovittaminen

Tulvatyöryhmän tehtävä on seurata ja raportoida tulvastrategiassa määritettyjen toimenpiteiden toteutumista ja toimeenpanoa. Lisäksi työryhmän tulee seurata aktiivisesti tulvakorkeuksiin liittyviä tutkimuksia ja ennusteita, jotta vaikutuksia alimpiin rakentamiskorkeuksiin voidaan jatkossa arvioida.

Vuonna 2007 valmistuneessa Tulvakohteiden määrittely -esiselvityksessä on tarkasteltu Helsingin kaupungin rakennettujen ranta-alueiden tulvavaara-alueita meriveden noustessa tasoille N60 +1,15 ja N60 + 2, 05 (NN +1.10 m ja NN +2.00 m). Jatkossa Helsingin tulvasuojelutoimenpiteiden toteutus riippunee myös uusista merivedennoususkenaarioista ja tulvariskialueen toimenpideohjelmasta. Esiselvitys on hyväksytty ohjeellisena noudatettavaksi tulvakohteiden määrittelyksi (Ytlk 27.3.2008).

Helsingin hulevesistrategian (Khs 20.10.2008) tavoitteena on parantaa hulevesien hallintaa Helsingin kaupungissa edistämällä tarkoituksenmukaisten ja ympäristöön sopivien ratkaisujen käyttöönottoa, tehostamalla hulevesiin liittyviä toimintoja eri hallintokuntien kesken ja poistamalla kaupungille ja kaupungin asukkaille hulevesistä aiheutuvia haittoja. Tavoitteena on myös lisätä huleveden hyötykäyttöä esimerkiksi puistojen ja viheralueiden rakentamisessa.

Hulevesistrategia kytkeytyy samalla Helsingin kaupungin tulvantorjuntasuunnitelmaan (2005), tulvastrategiaan (Khs johtajistokäsittely 5.8.2009), Helsingin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmaan, Helsingin kaupungin pienvesiohjelmaan (Ytlk 27.9.2007) ja Helsingin vedenhankinnan kannalta tärkeiden pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaan sekä Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaan (tavoitteet Khs 8.2.2010).

Hulevesistrategian toimenpiteet ovat:

Luonnonmukaisen, hidastavan ja avoimen hulevesien käsittelyn edistäminen
Suunnittelun lähtökohtana koko valuma-alue
Kaavamuutosten tekeminen jo rakennetuille alueille
Usean kiinteistön yhteiset hulevesijärjestelmät
Tontinluovutus-, vuokra-, konsultti- ja urakkasopimuksia hulevesiä koskevat määräykset ja ehdot
Hulevesiä koskevien suunnittelu- ja rakentamisohjeiden yhdenmukaistaminen ja täydentäminen
Tarpeellisten alueiden rakentaminen hallitulle tulvimiselle
Erillisviemäröinnin lisääminen sekaviemäröintialueella
Hulevesiverkoston maksujen ja liittymisehtojen kehittäminen
Hulevesien laatua ja puhdistamista koskevat määräykset
Hulevesien puhdistustarpeen arviointi
Yhteistyökokouksien lisääminen suunnitteluprosessin alussa
Hulevesiin liittyvien epäselvien asioiden sopiminen
Hulevesityöryhmän perustaminen
Hulevesitulvien jatkuva seuranta

ELY-keskukselle luovutetussa Helsingin teettämässä hulevesitulvariskikartoituksessa ei ehdoteta lain tarkoittamia merkittäviä hulevesitulvariskialueita. Helsinki tekee kartoituksessa löydetyille hulevesitulvalle herkille alueille vuonna 2012 toimintaohjelma, jossa esitetään mahdollisia tulvariskien vähentämiskeinoja.

Esimerkkejä toteutuneista tulvasuojeluhankkeista Helsingissä

Marjaniemeen on toteutettu tulvasuojeluhanke, joka käsittää 560 metriä pitkän tulvapenkereen ja tulvapumppaamon. Penkereen harjan yläpinta on tasolla N60 +2,15 m. Tulvavaara‐alueella sijaitsi ennen penkereen rakentamista parikymmentä rakennusta.
Sarvaston eteläosaan, Sarvastonvalkamaan, on rakennettu tulvapato ja tulvapumppaamo. Padon korkeus on N60 +2,05 m.
Sarvaston pohjoisosaan, Aittasaareen, on rakennettu kaksi tulvapatoa, joista pohjoisen padon yhteyteen on rakennettu tulvapumppaamo. Aittasaaren tulvasuojaus on pohjoisen tulvapadon pieniä viimeistelytöitä vaille valmis. Aittasaaren tulvasuojauksen korkeustaso on N60 +2,05 m. Sarvastonkaaren tulvavaaraalueella sijaitsee noin 50–100 rakennusta.
Laajasalon Kaitalahden pumppaamon kohdalla sijaitsevan tulvapenkereen harjan tasoa on korotettu tasolle N60 +3,05. Kaitalahden pumppaamon taustan tulvavaara‐alueella sijaitsee noin 30 rakennusta.
Tammisalossa sijaitsevaa Vanhanväylänpuiston kevyen liikenteen väylää on korotettu, jolloin se toimii samalla tulvapenkereenä. Penkereen harjan korkeus on pääosin tasolla N60 +1,75 m …+1,85 m.
Vartionkylänlahden Vuosaaren puoleiselle alueelle on laadittu tulvasuojelusuunnitelma. Alueelle on tarkoitus toteuttaa mm. noin 900 metriä pitkä maarakenteinen tulvapenger, jonka harja on tasolla N60 +2,55 m. Tulvavaara‐alueella sijaitsee noin 20 omakotitaloa. Hanke toteutetaan todennäköisesti vuosina 2012–2014.

Infrastruktuuri

Katso myös