Asbesti
Tämä sivu on ensyklopedia-artikkeli.
Sivutunniste: Op_fi4210 |
|---|
| Moderaattori:Jouni (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
| Lisää dataa
|
![Maaperän asbestipitoisuus Paakkilassa.[1]](/fi/Tiedosto:Paakkilan_asbestipitoisuudet.png)
| Kuituanalyysin tulos | Luokitus |
|---|---|
| alle määritysrajan (3000 kuitua/g maata) | ei ole todettu |
| 3 000 - 50 000 hengittyviä kuituja /g maata | vähän |
| 50 000 - 600 000 hengittyviä kuituja /g maata | kohtalaisesti |
| yli 600 000 | runsaasti |
Ympäristöperäinen asbestialtistuminen ja riskinarvio
Asbestista koituu mahdollinen terveysriski, jos asbestikuidut pääsevät maasta hengitysilmaan. Asbestikuidut ovat ohuita ja pitkiä ja siksi ne leijuvat ilmassa. Ohuet kuidut kulkeutuvat hengitysilman mukana keuhkoihin, ja osa niistä jää sinne. Asbestikuidut eivät liukene vaan saattavat pysyä keuhkoissa kymmeniä vuosia aiheuttaen tulehduksia ja syöpää (Becklake 1982) [1]. Asbestikaivosten työntekijöillä on asbestoosin lisäksi todettu lisääntynyttä keuhkosyöpäriskiä asbestille altistumisen vuoksi (Nurminen 1972).
Maaperän luontaisia asbestipitoisuuksia ei ole totuttu pitämään riskinä eikä tiedostettu ongelmaksi. Maaperän asbestipitoisuuksia ei ole haitan arviointia varten aiemmin kartoitettu. Maaperän pintaosan asbestipitoisuudet ovat suuret Paakkilan ja Maljasalmen kaivosalueilla. Näiden alueiden ulkopuolelta valikoidusti tutkituista 62 maaperänäytteestä 23 näytteessä eli yli kolmasosassa havaittiin yli 50 000 kuitua/g maata. Näiden näytteiden asbesti on luontaista alkuperää eli mannerjäätikön toiminnan vaikutuksesta kalliosta irronnutta ja jäätikön alla kovassa paineessa jauhautunutta.
Asbestin haittoja pohdittaessa on selvitettävä, pääsevätkö kuidut maasta ilmaan. Samaa periaatetta sovelletaan arvioitaessa tarvetta saneerata rakennusten asbestia. Sitä, kuinka paljon maaperän ja kallioperän luontainen asbesti lisäävät väestön asbestikuormaa, ei vielä tiedetä. Maaperästä voi nousta asbestikuituja ilmaan, kun käsitellään maata esimerkiksi maan muokkauksen, kaivamisen, soranoton tai muun toiminnan yhteydessä erityisesti kuivalla ja tuulisella säällä. Pienen Kaartrasen lammen sedimentin yläosan suuri kuitujen määrä viittaa siihen, että viime vuosina Paakkilan tielinjan kohdalla tehdyt maansiirtotyöt ovat aiheuttaneet asbestin uudelleen pölyämistä ja leviämistä ilmaan.
Itäsuomalaisilla on muuta väestöä runsaammin keuhkopussin molemminpuolisia kalkkeumia (Kiviluoto 1960, Raunio 1966). Tällaisten kalkkeumien yleisin syy on asbestille altistuminen. Keuhkopussin kalkkeumaplakkien yhteyttä keuhkosyöpään ei ole voitu osoittaa. Aiheesta on tehty myös suomalainen tutkimus (Partanen et al.1992).
Suomalaiset oleskelevat jopa 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa, joten sisäilmaa hengitetään paljon enemmän kuin ulkoilmaa. Maaperän luontainen asbesti ei täten ole rakennuksien asbestiin verrattava terveydellinen riski. Tarkkaan ei tiedetä, millainen määrä asbestikuituja lisää syöpävaaraa.
Pohdinta ja päätelmät
Tuotettu kartoitustieto auttaa tiedostamaan niitä tutkimusalueen kohteita, joilla asbestia esiintyy. Luonnontilaisten kallioiden ja lohkareiden pölyäminen on oletettavasti pientä, vaikka antofylliittikivet ovatkin varsin usein pinnaltaan rapautuneita. On kuitenkin todennäköistä, että asbestin esiintyvyysalueilla maaperästä pääsee asbestia ilmaan maan käsittelyn, kuten muun muassa maanmuokkauksen, rakentamisen ja soranoton yhteydessä. Riittävää tutkimustietoa tällaisten toimien yhteydessä tapahtuvasta asbestin pölyämisestä ei toistaiseksi ole. Kosteissa sääoloissa pölyäminen on luonnollisesti vähäisempää kuin tuulisella kuivalla säällä. Tutkimustietoa tarvitaan, jotta suhtautuminen luonnossa esiintyvään asbestiin perustuisi tutkittuun tietoon eikä luuloon. Tällöin on vaarana joko ongelman yli- tai aliarvioiminen. Ennen muuta tulisi tutkia kuitujen kulkeutumista maasta ilmaan erilaisten toimien ja sääolojen (mm. tuulen) vaikutuksesta sekä vaihtelevasti asbestia sisältävillä eri maaperäalueilla.
Ympäristöstä peräisin olevan asbestin altistustutkimusten yhteydessä lisäpohdintaa aiheuttaa pienten (alle 10 μm:n) rakeiden tutkimusmenetelmällinen ongelma. Asbestin eurooppalainen työhygieeninen määritelmä poikkeaa amerikkalaisesta tarkemmin rajatusta määritelmästä. Amerikkalaisissa työsuojelumääräyksissä asbestimuotoinen tremoliitti, antofylliitti ja aktinoliitti erotetaan näiden mineraalien muista muodoista (OSHA 1992).
Kun tutkitaan ulkoilman mineraalipölyä ja sen aiheuttamaa altistumista, pitäisi pystyä erottamaan hengittyvän kokoiset tremoliitin, antofylliitin ja aktinoliitin ei-asbestimuodot ja asbestimuodot toisistaan. Kyseisten mineraalien ei-asbestimaiset muodot ovat kohtalaisen yleisiä maa-aineksissa ja todennäköisesti niitä esiintyy myös ulkoilmassa. Saman mineraalin asbesti- ja ei-asbestimuodon ominaisuudet kuitenkin poikkeavat toisistaan. Asbestimuotoiset kuidut ovat vahvempia, taipuisampia ja kestävämpiä kuin saman mineraalin ei-asbestimaiset muodot (Zoltai 1981). Näiden fysikaalisten ominaisuuksien kehittyminen on asteittaista, ja parhaiten kehittyneitä muotoja on korkealaatuisissa kaupallisissa asbesteissa. Korkealaatuisten asbestikuitujen vetolujuus (strength) voi olla 50 kertaa suurempi kuin saman mineraalin yksittäisten kiteiden (Zoltai 1981). Tällä perusteella olisi tärkeää erottaa nämä ominaisuuksiltaan poikkeavat muodot toisistaan myös altistustutkimuksissa. Kuituisuuden toteaminen makroskooppisista näytteistä ei tuota ongelmia. Hengittyvän kokoisista rakeista ei pystytä erottamaan asbestimuotoa saman mineraalin ei-asbestimuodosta nykyisin käytössä olevalla kiderakenteeseen perustuvalla menetelmällä (Hartikainen & Tossavainen 1997).