Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020
| Moderaattori:Jouni (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
| Lisää dataa
|
Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020 näyttää yleisesti ottaen hyvin valmistellulta ja riittävän haasteelliselta. Siitä puuttuu kuitenkin kolme tärkeää näkökohtaa: pienhiukkaset, todelliset kasvihuonekaasupäästöt ja ravinnekierrot.
Pienhiukkaset
Ihmisen terveys ja hyvinvointi ovat sellaisia arvoja, joita ei voida jättää energia- ja ilmastopolitiikassa ja alueellisissa strategioissa huomioimatta ilman, että se kääntyy heikkoudeksi, joka nakertaa kansallista ja kansainvälistä menestystä. Nämä on huomioitu bioenergiaosaamisessa nyt Suomea edellä olevissa kilpailijamaissa kuten Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Viime vaalikaudella Suomi teki hyvin merkittäviä päätöksiä bioenergian lisäämiseksi huomioimatta mitenkään lakien ja asetusten laadinnan yhteydessä sitä tosiasiaa, että ilman erityistoimia bioenergian lisäys tulee lisäämään - ja puun pienpoltossa on jo lisännytkin - terveydelle haitallisten pienhiukkasten päästöjä. Tällainen toiminta tulee vaikeuttamaan maamme mahdollisuuksia täyttää EU:n ilmansuojeludirektiivissä (2008/50/EY) määriteltyjä sitovia ilmansuojelutavoitteita.
Itse asiassa pienten energialaitosten osalta valtiovalta toimi juuri päinvastoin kuin olisi pitänyt, sillä ympäristöministeriön asetuksella vapautettiin kaikkein pienimmät (nimellisteho alle 5 MW) ja tuotettua energiayksikköä kohti eniten päästävät energialaitokset lähes kaikesta sääntelystä ja isompienkin (5-50 MW) laitosten päästörajat hiukkasille säädettiin sellaiselle tasolle, että olemassa olevaa, hinnaltaan edullista päästöjen jälkipuhdistustekniikkaa (esim. sähkösuodatin) ei tarvitse ottaa käyttöön sen paremmin uusissa kuin vanhoissakaan laitoksissa. Tällainen toiminta on pahaa itsepetosta, sillä sellaista bioenergian lisäystä ei voi mitenkään katsoa kestäväksi, joka muun muassa lisää väestön sairastumista kroonisiin hengitys- ja sydänsairauksiin, aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia, heikentää kroonisesti sairaiden vointia ja toimintakykyä sekä lisää pienten lasten hengityselinoireita ja astmaa. Pienhiukkasille herkät väestöryhmät ovat kasvussa väestön ikääntymisen ja lisääntyneiden hengitystieallergioiden takia.
Maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä toimiva luonnonvarainneuvosto, jonka jäsenistössä on useita edellisen eduskunnan ympäristövaliokunnan jäseniä, on 16.3.2011 hyväksytyssä kannanotossaan (http://www.mmm.fi/attachments/ymparisto/luonnonvara/5yeIMaSMi/LVNn_esitys_16.3.2011.pdf ) ehdottanut, että ilmanlaatu ja terveys liitetään osaksi kansallista ilmasto- ja energiapolitiikkaa siten, että lisättäessä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä niiden haitalliset vaikutukset ilmanlaatuun ja terveyteen selvitetään ja minimoidaan. Lisäksi kannanotossa mainitaan, että bioenergialaitoksille ja uusille pienpolttolaitteille tulee määritellä riittävän kireät, nykytekniikoilla saavutettavissa olevat tehokkuusvaatimukset ja pienhiukkasten päästörajat. Kannanotto heijastelee tulevaa eurooppalaisen toimintaympäristön muutosta – EU tulee jo lähivuosina lisäämään bioenergian käytöstä syntyvien pienhiukkaspäästöjen sääntelyä. Muun muassa EU:n ekologisen suunnittelun puitedirektiivin pohjalta on jo parin vuoden kuluessa tulossa hyötysuhdevaatimuksia ja hiukkasten päästörajoja kiinteää polttoainetta käyttäville pienpolttolaitteille (ns. Lot 15). Silloin Saksa, Itävalta ja Sveitsi saavat etulyöntiaseman koko Euroopan markkinoilla, koska näissä maissa on jo vuosia-vuosikymmeniä valmistettu ja käytetty kansallisten säännösten velvoittamana terveyden kannalta parempia puun pienpolttolaitteita kuin Suomessa.
Ilmanlaatu ja terveysnäkökohtien huomioon ottaminen ilmastoon ja energiateknologioihin liittyvien asioiden ohella tarjoaisi Itä-Suomen bioenergiastrategialle pohjan, jolta kehitetyillä tuotteilla ja muilla innovaatioilla voi kilpailla millä tahansa kansainvälisellä areenalla. Kuten strategialuonnoksessa todetaan, Itä-Suomessa on maailman huippua oleva, harvinaisen monipuolinen osaamiskeskittymä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja alueella olevissa valtion tutkimuslaitoksissa koko arvoketjusta, joka käsittää metsäraaka-aineiden kestävän tuotannon, bioenergian tuotantoteknologiat, päästöjen mittaamisen ja puhdistamisen, päästöjen haitallisten ominaisuuksien tutkimuksen sekä väestön ja työntekijöiden altistumisen ja terveyshaittojen tutkimuksen ja terveysriskinarvioinnin kustannus-hyötyanalyyseineen ja sosiaalisine ulottuvuuksineen. THL ehdottaakin, että strategian vision 1. kappaleeseen (s. 7) tehtäisiin seuraavassa vahvennettuna oleva lisäys ja tämän kappaleen viimeinen lause siirtyisi vision 2. kappaleen alkuun:
Itä-Suomi tunnetaan bioenergian, erityisesti metsäbioenergian käytön maailmanluokan osaajana ja edelläkävijänä. Uusiutuvan energian osuus alueen loppuenergiankulutuksesta on lähes 80 %. Energiaa käytetään tehokkaasti ja energiantuotantosektorin kasvihuonekaasupäästöt ovat esimerkillisen matalalla tasolla. Bioenergian tuotannossa ja käytössä minimoidaan vaikutukset ilmanlaatuun ja väestön terveyteen.
Lämmön ja sähköntuotannon suhteen alue on lähes energiaomavarainen2. Kansainvälisesti verkottunut vihreä liiketoiminta3 (erityisesti bioenergia) muodostaa alueen merkittävimmän tuotannonalan ja toimijaverkoston3.
Itä-Suomi on merkittävä metsäenergiapankki ja alueen luonnonvarojen käyttö on kestävällä pohjalla.
Bioenergian tuotannon ja käytön päästöjen ja niiden terveyshaittojen tutkimus on ollut vahvaa jo usean vuoden ajan Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella yliopiston ympäristötieteen laitoksen ja THL:n ympäristöterveyden osaston yhteisprojekteissa, joita ovat rahoittaneet pääasiassa Tekes ja Suomen Akatemia. Näihin projekteihin on osallistunut myös lukuisia yrityksiä ja yhteistoimintaa on koordinoinut KANTIVA-tutkimuskeskus. THL ehdottaa strategialuonnoksen sivulla 13 olevaan lauseeseen kursiivilla olevan lisäyksen: ”Lisäksi biomassojen laajamittaisen käytön ekologinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen kestävyys varmistetaan ennakoivalla, monitieteisellä tutkimuksella (Itä-Suomen yliopisto).” Lisäksi ehdotamme kahden alueella toimivan tutkimuslaitoksen lisäämistä strategialuonnoksen sivulla 19 olevaan taulukkoon 2: (1) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), ympäristöterveyden osasto ja (2) Työterveyslaitos (TTL), Kuopion aluetoimipiste.
Itä-Suomen bioenergiastrategian jalkautussuunnitelma, jota kutsutaan sivulla 11 Itä-Suomen työkalupakiksi, ei THL:n mielestä näytä kovin uskottavalta, vaan hajanaiselta ja tehottomalta. THL:n käsityksen mukaan ohjelma tarvitsee Itävallan ja monien muiden maiden vastaavien ohjelmien tapaan yhden strategian toteutusta johtavan, kaikki osapuolet kokoavan ja toimintaa koordinoivan Itä-Suomen Bioenergiakeskuksen, joka päätoimipiste voisi olla esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella Kuopio Innovationin tai yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten yhteydessä. Tällaisen keskuksen tulisi järjestää vuotuisia yleisiä ja toisaalta erikoisosaamista edistäviä seminaareja ja muita koulutustilaisuuksia, ylläpitää bioenergiateknologioita ja alan tutkimusta esitteleviä näyttelyitä kaikilla Itä-Suomen yliopistokampuksilla, levittää tietoa kestävistä bioenergiaratkaisuista (terveysnäkökohdat huomioiden) poliittisille päättäjille sekä kehittää suomalaisten yritys- ja tutkimustoimijoiden yhteistyösuhteita muihin Euroopan ja muiden maanosien toimijoihin. Itä-Suomen Bioenergiakeskuksella tulisi olla yhteyshenkilöt ja toimintaa myös Joensuun kampuksella ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.
THL:n ympäristöterveyden osasto voi bioenergian terveysnäkökohtiin liittyvän asiantuntemuksensa ja osaamisensa pohjalta tukea Itä-Suomen bioenergiaohjelmaa 2020 kulloinkin käytettävissä olevien henkilöresurssiensa puitteissa.
Todelliset kasvihuonekaasupäästöt
Kansainvälisesti on sovittu, että jotkin energialähteet ovat bioenergiaa ja toiset fossiilisia; edellisistä ei lasketa kasvihuonekaasupäästöjä, koska vastaavan määrän ajatellaan sitoutuvan uuteen biomassaan, mutta jälkimmäisistä ne lasketaan. Ongelmana on, että ensinnäkin ei ole mitenkään bioenergian käyttäjän vallassa päättää uuden bioenergian kasvattamisesta, ja toiseksi monet bioenergian muodot toimisivat hiilen nieluina, ellei niitä korjattaisi energiakäyttöön. Nieluun verrattuna nollapäästökin on päästö. Tilanne on siis sama kuin perustelisi tietyn tuotteen ostamista sillä, että se on halvempi kuin kallein, ja jättämällä huomiotta, että se on kuitenkin selvästi kalliimpi kuin halvin.
Ei ole siis lainkaan itsestäänselvää, että bioenergian käytön merkittävä lisääminen on ilmastonmuutoksen tehokkainta torjuntaa. On monenlaisia bioenergian muotoja, joista osassa hiili vapautuisi ilmaan joka tapauksessa ja energian talteenotto on siten hiilineutraalia. Mutta esimerkiksi metsän järeyden lisääminen sitoo hiiltä kymmeniksi vuosiksi, kun taas puun polttaminen vapauttaa sen heti ja on siis vaihtoehtoon verrattuna nettohiilipäästö.
Ravinnekierrot
Bioenergian mukana kiertää paitsi poltettavia hiiliyhdisteitä myös suuri määrä typpeä, forforia, kaliumia ja muita tärkeitä ravinteita, joita perinteisesti kerättävässä biomassassa kuten runkopuussa on selvästi vähemmän. Vaarana on siis ravinnekato, jos metsistä kerätään liian intensiivisesti kaikki risut, neulaset ja kannot. Asia nostetaan ohjelmassa esille, mutta sen käsittely ei ole läheskään riittävää. Tässäkään suhteessa erilaiset biomassat eivät ole samanlaisia, vaan aiheutuvat ravinneongelmat voivat olla olemattomia tai varsin vakavia tilanteesta riippuen. Asia on siis ymmärrettävä hyvin, ja sitä on tarkasteltava määrällisesti elinkaaritarkasteluna.