Conpat

Opasnet Suomista
Versio hetkellä 11. lokakuuta 2016 kello 10.47 – tehnyt Päivi Meriläinen (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
CONPAT logo

Tutkimuksen taustaa

Makean veden lähteet ovat tärkeitä elämälle monella tapaa. Tarvitsemme niitä kalastukseen, kastelujärjestelmiin, lukuisten teollisuustuotteiden valmistamiseen ja sanitaatioon. Makeista vesistä riippuvaisia ekosysteemipalveluita ovat muun muassa vesivoiman ja ruuan tuotanto, virkistäytyminen ja juomaveden saanti pohja- ja pintavesistä. Huolimatta korkealle kehittyneestä jätevedenpuhdistuksesta ja juomaveden valmistusprosessista, useat tekijät voivat vaarantaa juomaveden puhtauden. Eri lähteistä tulevat haitallisia aineita, kuten mikrobeja ja kemikaaleja, ei aina pystytä poistamaan tai desinfioimaan riittävän tehokkaasti, ja ne voivat kulkeutua raakavedestä kuluttajaveteen. Tärkein vesiturvallisuuden periaate on veden lähteen suojeleminen. Se ei kuitenkaan ole nykymaailmassa yksinkertaista, sillä haitta-aineet vaihtelevat laajasta kirjosta lääkeaineita, taudinaiheuttajamikrobeihin ja maatalouden ravinteisiin. Sama vesistö vastaanottaa usein kotitalouksien ja teollisuuden jätevesiä sekä valuma-alueelle sijoittuvan maatalouden ja asutuksen ravinnepäästöjä. Haitallisten aineiden kulkeutumisessa on kyse monimutkaisista ekologisista prosesseista, joihin liittyy monia yhteiskunnallisia toimijoita – tarvitaan siis kokonaisvaltainen, koko järjestelmän kattava lähestymistapa, jotta veden puhtaus saataisiin turvattua.

Suomen Akatemian rahoittama nelivuotinen Conpat-tutkimushanke kehittää poikkitieteellisiä metodeja veden haitta-aineista johtuvien ongelmien ratkaisemiseksi. Tutkimuksen ensimmäisessä osiossa keskitytään taudinaiheuttajamikrobien ja kemikaalien käyttäytymiseen ja kulkeutumiseen vesivirrassa. Tutkimuksen kysymyksiä ovat: Mitä ovat eri haitallisten aineiden pitoisuudet jätevedenpuhdistamolle päätyvässä vedessä. Miten haitta-aineet kulkeutuvat alavirtaan ja lopulta kuluttajan vesihanaan? Keskeisiä metodeja ovat vesinäytteiden kemiallinen ja mikrobiologinen analysointi ja matemaattisten mallien soveltaminen aineiden kulkeutumiseen joessa. Kokeellinen työ keskittyy Kokemäenjokeen Nokialla, johon vesi virtaa Tammerkoskesta Tampereen Pyhäjärven kautta.

Tutkimushankkeen toisessa osiossa arvioidaan haitallisten aineiden vaikutuksia ihmisten terveydelle ja ennakoidaan niistä koituvia taloudellisia kustannuksia. Suurin osa Suomen vedestä johtuvista epidemioista aiheutuu mikrobien saastuttamista pohjavesivaroista, mutta joissakin tapauksissa epidemiat ovat saaneet alkunsa puhdistamattoman pintaveden käytöstä juomavetenä. Yleisimmät taudinaiheuttajat ovat norovirus ja camylobakteria, jotka aiheuttavat suolistoinfektioita. Ehkäisemällä taudinaiheuttajien ja muiden haitallisten aineiden kulkeutumista talousveteen tehokkaasti ja täsmälliseen tietoon perustuen voidaan säästää merkittäviä summia terveydenhoitokuluissa.

Kolmannessa osiossa tutkitaan riskinhallinnan ja viestinnän menetelmiä analysoimalla julkista keskustelua ja sidosryhmien ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Veteen liittyvissä uhkatilanteissa on tärkeää saada luotettavaa tietoa siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut ja mihin tiedot perustuvat. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tieteellisesti perusteltua ja sosiaalisesti vastuullista tietoa, jonka pohjalta haitta-aineiden päätymistä kuluttajaveteen voidaan ennaltaehkäistä ja toimia tehokkaasti veden pilaantumistilanteissa.

Projektin esittely

CONPAT (Aquatic contaminants – pathways, health risks and management) keskittyy kestävään veden käyttöön ja vesiturvallisuuteen. Tutkimuksessa selvitetään mikrobiologisten ja kemiallisten haitta-aineiden lähteitä, käyttäytymistä ja kulkeutumista vesistössä. Lisäksi arvioidaan epäpuhtauksien terveysvaikutuksia, sekä uhkien hallintakeinojen taloudellisia vaikutuksia. Kokeellinen osa keskittyy Kokemäenjoen veden ja tekopohjaveden laadun vaihteluihin. Vedestä mitataan patogeenisten mikrobien ja haitallisten kemikaalien (lääkeaineet ja makeutusaineet) pitoisuuksia. Matemaattisilla malleilla tarkastellaan mikrobien ja haitta-aineiden kulkeutumista vesistössä, juomaveden mikrobien ja haitta-aineiden terveysvaikutuksia sekä taloudellisia vaikutuksia eri riskinhallintavaihtoehdoilla. Lisäksi konsortiotutkimuksessa tarkastellaan riskien määrittelyä, riskikommunikaatiota ja riskinhallintaa sekä käsitteellisen tutkimuksen avulla että keräämällä empiiristä aineistoa median, asiantuntijoiden sekä sidosryhmien riskinäkemyksistä.

Projektin esittelymateriaalia:

http://mmm.multiedition.fi/syke/vesikirje/Vesikirje_2_2015/5_uutinen.php

http://www.syke.fi/hankkeet/conpat

http://fi.opasnet.org/fi/Conpat


Conpat-hankkeen tutkijoita. Konsortio piti avausseminaarin 30.-31. elokuuta 2012 ja vieraili Virttaankankaan harjulla

CONPAT-loppuseminaari 15.9.2016

CONPAT-hankkeen loppuseminaari pidettiin 15.9.2016 Turussa. Seminaarin [Seminaarikuvaus [1] esitykset (videot + ppt-kalvot) löytyvät tästä: https://thl.videosync.fi/conpat/

Seminaarista kirjoitettu blogikirjoitus (Jari Lyytimäki, SYKE): https://luonnonvaralta.wordpress.com/2016/09/16/juomavesi-riskia-vailla/


Julkaisut

Suomenkieliset yleisluontoiset julkaisut ja esitykset

THL-verkkouutiset:

https://www.thl.fi/-/kokemaenjoen-vesiston-saasteiden-riski-vaestolle-ja-taloudelle-on-vahainen

https://www.thl.fi/fi/-/tutkittu-tekopohjavesi-on-turvallista-kuluttajille-seuraa-conpat-loppuseminaaria-verkossa

Suomenkieliset raportit:

http://www.julkari.fi/handle/10024/110740

http://www.julkari.fi/handle/10024/125974

http://www.julkari.fi/handle/10024/129707


Vesihuolto 2016 lehdistölyhennelmät:

http://www.vvy.fi/files/5250/Pitkanen_Tarja.pdf

http://www.vvy.fi/files/5242/Merilainen_Paivi.pdf

CONPAT:n esittelyposteri Suomen Akatemian Akvaattisten luonnonvarojen kestävä hallinta AKVA-ohjelman avajaisseminaarista 11.10.2012 löytyy täältä: Tiedosto:CONPAT posteri 2012.pdf

Ympäristö ja terveys -lehden artikkeli CONPAT-projektista ja sen alustavista tuloksista löytyy täältä: Tiedosto:CONPAT ympäristö ja terveys 2013.pdf

Vesikirje: Jätevedenpuhdistamoiden läpi kulkeutuu vesistöihin kemikaaleja ja mikrobeja. Suomen ympäristökeskus, 16.6.2015.

Vertaisarvioidut kansainväliset julkaisut

KV-julkaisut:

http://dx.doi.org/10.1002/ieam.1660

http://dx.doi.org/10.1128/AEM.02446-14

http://link.springer.com/article/10.1007/s10708-014-9540-3

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0048969715306677

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S004896971630972X

WP1:

  • Assmuth, T., Simola, A., Pitkänen, T., Lyytimäki, J. Huttula, T. (2016) Integrated frameworks for assessing and managing health risks in the context of artificial groundwater recharge with river water. Integrated Environmental Assessment and Management, 12(1):160-73. doi: 10.1002/ieam.1660.

WP2:

  • Pitkänen, T., Ryu, H., Elk, M., Hokajärvi, A-M., Siponen, S., Vepsäläinen, A., Räsänen, P. and Santo Domingo, J.W. (2013) Detection of fecal bacteria and source tracking identifiers in environmental waters using rRNA-based RT-qPCR and rDNA-based qPCR assays. Environmental Science and Technology. Environ. Sci. Technol., 2013, 47 (23), pp 13611–13620. DOI: 10.1021/es403489b.

WP3:

  • Happonen M., Koivusalo H., Malve O., Perkola N., Juntunen J. and Huttula T., 2015: Contamination risk of raw drinking water caused by PFOA sources along a river reach in south-western Finland. Science of The Total Environment 541(15):74-82
  • Rankinen, K., Pitkänen, T., Leckie, H., Butterfield, D., Uusi-Kämppä, J., Whitehead, P. The INCA-Pathogens model: An Application to the Loimijoki river basin in Finland. Submitted to Science of the Total Environment.

WP6:

Lyytimäki and Assmuth. (2014) Down with the flow: Public debate of risks related to artificial groundwater recharge scheme of Virttaankangas, Finland. GeoJournal DOI: 10.1007/s10708-014-9540-3. http://springer.libdl.ir/article/10.1007/s10708-014-9540-3

In English

Introduction to CONPAT-project is found here.

Projektisivut

CONPAT-projektin sisäiset sivut löytyvät täältä.

Lisätietoja

CONPAT-projektikuvaus

CONPAT project description

Suomen Akatamian AKVA-ohjelman kotisivut

Opasnet-järjestelmän hyödyllisiä toiminnallisuuksia

Esimerkkejä sivuista, joilla on hyödyllisiä toiminnallisuuksia (esitelty Conpat-kokouksessa 28.1.2014): [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] [10] [11] [12] [13] [14] [15]