EU-kalat

Tämä sivu on tutkimus. Sivutunniste: Op_fi1777
Moderaattori:Jouni (katso kaikki) Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa {{#opasnet_base_link:Op_fi1777}}

EU-kalat on tutkimus, jossa on selvitetty Itämeren ja Suomen järvien kalojen dioksiini-, PCB-, PBDE- ja raskasmetallipitoisuuksia.

Dioksiinit, furaanit, PCB:t ja PBDE:t

EU-kalat-projekti toteutettiin, koska haluttiin saada tietoa kotimaisen kalan sisältämistä ympäristömyrkkypitoisuuksista. Tietoa päätettiin hankkia sekä Itämeren kalan että sisävesikalojen tärkeimmistä ympäristömyrkyistä: dioksiineista, joille oli asetettu EU:ssa enimmäispitoisuusraja, PCB-yhdisteistä, joiden sääntelyä EU:ssa osattiin odottaa, bromatuista difenyylieettereistä, joiden tiedettiin kertyvän kalaan sekä myös raskasmetalleista (julkaistaan erillisenä julkaisuna), joiden sääntelyä EU:ssa oli tarve tarkistaa. Suomen oli täytettävä myös ne edellytykset, jotka EU oli asettanut antaessaan Suomelle ja Ruotsille erityiskohtelun dioksiineja koskevassa lainsäädännössä. Lisäksi oli kiinnitettävä huomiota myös kotimaisen kalan sisältämien epäpuhtauksien aiheuttamiin seurauksiin kalastajille ja kalanjalostusteollisuudelle.

Tutkimuksesta ilmeni, että dioksiinien ja PCB-yhdisteiden kertyminen kalaan on ennen kaikkea kalalajin ominaisuus. Ongelmakaloiksi jäivät lohi ja suurikokoinen silakka tässä järjestyksessä. Molemmista analysoitiin moninkertaisia pitoisuuksia dioksiineja enimmäispitoisuuteen (4 pg TEQ/g tuorepainoa) verrattuna. Sekä silakalla että lohella dioksiinipitoisuudet korreloivat iän mukana; mitä vanhempi kala sitä enemmän dioksiineja.

Kaikki muut kotimaiset kalat paria poikkeuksellista tutkimustulosta lukuun ottamatta alittavat dioksiinille asetetun enimmäispitoisuusrajan. Myös kasvatetun kalan dioksiinipitoisuudet jäävät selvästi alle enimmäispitoisuusrajan.

(nid.) ISSN 1458-168X (pdf) ISSN 1459-0212 (nid.)ISBN 951-732-205-4 (pdf) ISBN 951-732-206-2

Raskasmetallit

EU-kalat projekti toteutettiin, koska haluttiin saada tietoa kotimaisen kalan sisältämistä ympäristömyrkkypitoisuuksista. Tietoa päätettiin hankkia sekä Itämeren kalan että sisävesikalojen tärkeimmistä ympäristömyrkyistä: raskasmetalleista, joiden sääntelyä EU:ssa oli tarve tarkistaa sekä dioksiineista, joille oli asetettu EU:ssa enimmäispitoisuusraja, PCB-yhdisteistä joiden sääntelyä EU:ssa osattiin odottaa, bromatuista difenyylieettereistä, joiden tiedettiin kertyvän kalaan (muut kuin raskasmetallit julkaistaan erillisenä julkaisuna). Suomen oli täytettävä myös ne edellytykset, jotka EU oli asettanut antaessaan Suomelle ja Ruotsille erityiskohtelun dioksiineja koskevassa lainsäädännössä. Tällöin päätettiin tutkia myös raskasmetallit kaloista, joiden näytteenotto hoitui yhtä aikaa dioksiinitutkimusnäytteiden kanssa. Samalla saatiin kokonaiskuva kotimaisen kalan sisältämistä epäpuhtauksista ja niiden mahdollisista seurauksista kalastajille ja kalanjalostusteollisuudelle.

Tutkimuksesta ilmeni, että raskasmetallipitoisuudet kaikissa tutkituissa kaloissa ovat vähäisiä ja selvästi EU:n asettamien raja-arvoja pienempiä.

Silakkaan näyttäisi kerääntyvän kadmiumia, elohopeaa ja arseenia, mutta pitoisuudet ovat kuitenkin pieniä. Silakan elohopea- ja arseenipitoisuudet korreloivat iän ja koon suhteen. Hauen elohopeapitoisuudet olivat muita kaloja suuremmat, mutta myös ne jäivät alle 0,5mg/kg. Ainoastaan yksi haukinäyte ylitti EU:n enimmäispitoisuusrajan 1mg/kg.

Lyijypitoisuudet olivat lähellä määritysrajaa (0,01mg/kg) kaikkien kalalajien kohdalla. Tutkimuksen perustella järvikalojen arseenipitoisuudet ovat erittäin pieniä verrattuna merialueen kaloihin. Kansainvälisessä vertailussa korkeimmat merikalojen arseenipitoisuudet, eli noin 1mg/kg, ovat myös alhaisia.

(nid.) ISSN 1458-168X (pdf) ISSN 1459-0212 (nid.) ISBN 951-732-208-9 (pdf) ISBN 951-732-209-7