|
|
| Rivi 1: |
Rivi 1: |
| {{kaivos-YVA-raportti}}
| | #REDIRECT [[Vaikutukset eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen#Vaikutukset vesieliöihin]] |
| | |
| Veden ja sedimentin krooniset laatunormit suojelevat periaatteessa eliöitä koko elinkierron mittaiselta altistukselta, mutta eivät huomioi biokertymistä ravintoverkoissa. Eliöt kykenevät säätelemään metalleja aineenvaihdunnassaan, mutta ainakin elohopea (etenkin metyloituneena) ja kadmium voivat rikastua ravintoverkoissa. Tällä voi olla merkitystä kalojen kasvuun, teerveyteen ja lisääntymiseen sekä kaloja ravinnoksi käyttäviin eläimiin ja ihmisiin. Ympäristön muutokset voivat vaikuttaa eliöyhteisön ravintoverkkoihin ja siten toimintaan. Muutokset voivat ilmetä yhteisvaikutuksen ja ympäristöstressin kautta, jota on vaikea arvioida. Perusteellisissa arvioissa ja laaja-alaisissa hankkeissa voidaan etukäteen selvittää eliöyhteisön rakenne sekä ottaa mukaan toiminnallinen vaste esimerkiksi mittaamalla eliöiden morfologisten vaurioiden ilmenemistä (Vuori 2002, Hämäläinen 1999) ja vertailemalla taustatilannetta toiminnan aikaisiin tuloksiin. Hyvä lähtökohta on soveltaa pintavesien ekologisen tilaluokittelun menetelmiä (Ympäristöhallinto 2015) ja määrittää kohteelle tilaluokitus taustatiedoksi sekä arvioida toiminnan vaikutuksia tilaluokitukseen.
| |
| | |
| Ekologisen riskin arvioinnin suurimpia puutteita on nojautuminen yksittäisten tekijöiden ja haitta-aineiden ympäristöpitoisuuksiin. Ympäristön muutos koskee lähes aina useita tekijöitä, joiden yhteisvaikutus määrää eliöiden vasteen. Vaikka kaikki muuttujat näyttäisivät arvion mukaan pysyvän haitattomalla tasolla, niiden yhteisvaikutukseen olisi myös hyvä ottaa kantaa. Hyvin yleinen tapa on olettaa haitta-aineiden vaikutus additiiviseksi, jolloin voidaan soveltaa ”toksinen yksikkö” (toxic unit, TU, Sprague 1970) -menetelmää, jossa kunkin aineen ennustettu ympäristöpitoisuus jaetaan sen ympäristölaatunormilla. Nämä TU-yksiköt voidaan laskea yhteen, ja jos summa ylittää luvun yksi, haittavaikutuksia voidaan olettaa ilmenevän (esim. metallit, US EPA 2005). Todennäköinen virhelähde riskin arvioinnissa syntyy myös sellaisten ympäristölaatunormien ja raja-arvojen käytöstä, joita ei ole validoitu suomalaiseen ympäristöön. Vieraiden laatunormien soveltamisessa on siten huomioitava erilaiset olosuhteet, jotka todennäköisesti vaikuttavat aineiden käyttäytymiseen. Virhemarginaalien arviointi on osa onnistunutta riskin arviointia.
| |