Ero sivun ”Metalliyhdisteiden ekologisten riskien luonnehdinta maaekosysteemeille” versioiden välillä

Opasnet Suomista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
 
p (yksi versio: siirretty Erac intrasta)
(ei mitään eroa)

Versio 21. helmikuuta 2013 kello 08.46


Metalliyhdisteiden riskinluonnehdinta maaekosysteemeille

Miten ekologisten metalliriskien luonnehdinta toteutetaan maaperälle? Mitä laskentakaavoja käytetään numeeriseen laskentaan? Miten riskin suuruus päätellään ja arvioidaan?

Perusarviointi

Maaperän ekologisten riskien kuvaus ohjearvojen avulla

Maaperän ekologisten riskien luonnehdinnan alkuvaiheessa tehdään perusarviointi eli arvioitua tai mitattua maaperän kokonaispitoisuutta (mg/kg dw) verrataan Valtioneuvoston PIMA -asetuksessa (214/2007)[1] annettuihin pilaantuneen maan kynnys- ja ohjearvoihin (Taulukko 1). Tarkennetulle riskinarvioinnille on tarve, jos haitallisten aineiden pitoisuudet ylittävät yhden tai useamman maaperälle asetetun kynnysarvon. Tarkennettuun tarkasteluun joudutaan myös, jos haitta-aineesta ei ole olemassa kynnys- tai ohjearvoa.

Ekologinen RCR = PECsoil,total / kynnysarvo tai taustapitoisuus tai ohjearvo
  • PECsoil,total = maaperän arvioitu tai mitattu kokonaispitoisuus, mg kg-1 (dw)
  • Taustapitoisuus, mg kg-1 (dw)


Kynnysarvo

Maaperässä luontaisesti esiintyvien metallien kynnysarvot on asetettu mineraalimaan keskimääräistä luontaista pitoisuutta suuremmaksi ja luontaisen pitoisuuden vaihteluvälin ylärajaa pienemmäksi (Tarvainen 2006). [2] Metalleille (esim. Sm, Hg, Cd, ja Pb), joiden taustapitoisuudet ovat luontaisesti pieniä, kynnysarvon asettaminen perustuu myös ekologisesti vaikutuksettomaan pitoisuuteen (SVP). Kynnysarvovertailun lisäksi mitattuja pitoisuuksia tulee verrata lähialueen taustapitoisuuksiin (Ympäristöministeriö 2007).[3] Jos alueen taustapitoisuus on suurempi kuin asetettu kynnysarvo, pidetään taustapitoisuutta arviointikynnyksenä.


Alempi ja ylempi ohjearvo

Metallien alempi ja ylempi ohjearvo on asetettu pääosin ekologisten riskien perusteella pohjautuen maaperän suurimman ekologisesti hyväksyttävän pitoisuuden (SHPeko ja SHPTeko) viitearvoihin. Laskentaperusteet viitearvoille on esitetty Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) julkaisussa (Reinikainen 2007).[4] Antimonin ja lyijyn alemmille ohjearvoille on käytetty myös terveysperusteisia viitearvoja (Reinikainen 2007). Ohjearvo on säädetty pitoisuuteen, jossa maaperän keskimääräinen luontainen taustapitoisuus on lisätty laskennallisesti SHPeko ja SHPTeko arvoihin. Ylempi ohjearvo on tarkoitettu teollisuus-, varasto-, liikenne- ym. vastaavien alueiden arviointiin. Alempaa ohjearvoa käytetään vastaavasti muilla alueilla, joissa maankäyttö on tavanomaista.


Alempi ohjearvo = SHPeko + taustapitoisuus

Ylempi ohjearvo = SHPTeko + taustapitoisuus

Taustapitoisuus = arvio mineraalimaan keskimääräisestä luontaisesta pitoisuudesta, syvyys 2 m?

Ohjearvovertailussa maaperästä mitattuja pitoisuuksia verrataan maankäytön perusteella valittuihin ohjearvoihin. Mikäli yhdenkin aineen osalta ohjearvo ylittyy, maaperää pidetään pilaantuneena ja puhdistamista tarpeellisena (Ympäristöministeriö 2007). Jos maaperän pitoisuudet ovat ohjearvoja pienempiä, mutta kynnysarvoja suurempia, pilaantuneisuus katsotaan epätodennäköiseksi.


Taulukko 1. Maaperän metallien ja puolimetallien kynnys- ja ohjearvot (mg kg-1(dw)) (VNa 214/2007)

Aine ' Kynnysarvo Alempi ohjearvo Ylempi ohjearvo
Antimoni Sb 2 10 50
Arseeni As 5 50 100
Elohopea (epäorg.) Hg 0,5 2 5
Kadmium Cd 1 10 20
Koboltti Co 20 100 250
Kromi Cr3+ 100 200 300
Kupari Cu 100 150 200
Lyijy Pb 60 200 750
Nikkeli Ni 50 100 150
Sinkki Zn 200 250 400
Vanadiini V 100 150 250


Maaperän ekologiset viitearvot


Ekologiset viitearvot ovat arvioita eliöille haitattomista tai haitallisista pitoisuuksista ympäristössä. Viitearvot voivat koskea joko ainoastaan yhtä lajia tai yleisesti kaikkia tietyssä ympäristönosassa eläviä lajeja (Ympäristöministeriö 2007).

Ohjearvojen perustana olevat SHPeko-arvot ovat esimerkkejä maaperän ekologisista viitearvoista ( Taulukko 2) (Reinikainen 2007). Ekologiset viitearvot on määritetty tilastollisesti lajien herkkyysjakaumaan perustuen, kun aineistoa on ollut riittävästi saatavilla. Muuten viitearvot on johdettu maaperäeliötestien tuloksista arviointikertoimilla tai jakautumiskertoimen (Kd) avulla vesieliötestien tuloksista (Reinikainen 2007). Metallien ekologisiin viitearvoihin liittyvää epävarmuus on kuvattu ekotoksikologisen aineiston luotettavuuden eli tiedon riittävyyden perusteella jakamalla se haitta-ainekohtaisesti kolmeen luokkaan: luotettavuus hyvä, keskinkertainen ja huono(Reinikainen 2007). Koska metallien toksisuusaineisto on vaihtelevaa, HC5 arvon sijaan suositellaan käytettäväksi tilastollisesti vakaampaa HC50 arvoa.


Taulukko 2. Maaperän metallien ja puolimetallien ekologiset viitearvot (HC5, HC50 ja HC50T) (Reinikainen 2007)

Aine ' HC5 HC50 HC50T Luotettavuus
mg/kg mg/kg mg/kg
Antimoni Sb 0,2 26 52 Keskinkertainen
Arseeni As 0,9 56 250 Hyvä
Barium Ba 180 730 1460 Keskinkertainen
Elohopea (epäorg.) Hg 1,9 36 73 Hyvä
Kadmium Cd 0,79 12 150 Hyvä
Koboltti Co 2,4 170 250 Hyvä
Kromi Cr3+ 0,38 120 210 Hyvä
Kupari Cu 3,4 125 192 Hyvä
Lyijy Pb 55 490 750 Hyvä
Molybdeeni Mo 39 190 270 Keskinkertainen
Nikkeli Ni 0,26 65 120 Heikko
Seleeni Se 0,1 4,5 9 Heikko
Sinkki Zn 16 210 340 Hyvä
Vanadiini V 1,1 77 144 Heikko


Maaperän suurin vaikutukseton pitoisuus, SVP, HC5s

Pitoisuus, joka arvioidaan maaperässä haitattomaksi (haitallinen 5% eliöistä).

HC5s = HC5aq x Kd

HC5aq = Hazardous Concentration; pitoisuus, joka on haitallinen 5%:lle vesieliöistä

Maaperän suurin ekologisesti hyväksyttävä pitoisuus, SHPeko, HC50s

Ekologisin perustein asetetut alemmat ohjearvot vastaavat pitoisuutta, joka voi standarditestien mukaan aiheuttaa haitallisia vaikutuksia 50 %:lle maaperän eliöistä tai mikrobiologisista prosesseista (HC50). HC50-arvot on määritetty joko tilastolliselta lajien herkkyysjakaumalta, arviointikertoimien avulla, tai vesieliötestien tuloksista (Reinikainen 2007).

HC50s = HC50aq x Kd

HC50= Hazardous Concentration; pitoisuus, joka on haitallinen 50%:lle eliöistä (mg/kg)

HC50aq = vesieliötestien tuloksista tilastollisesti tai arviointikertoimilla johdettu HC50 -arvo (mg/l)

Maaperän suurin ekologisesti hyväksyttävä pitoisuus teollisuusalueella, SHTPeko, HC50Ts

Ylemmät ohjearvot on ekologisten perusteiden osalta asetettu pääsääntöisesti joko herkkyysjakaumalta (maaperän mikrobiologiset prosessit, NOEC -arvot) määritetyn HC50-arvon perusteella tai kaksi kertaa eliölajien HC50-arvoa suuremmaksi.

HC50Ts = HC50s x 2 (mg/kg)

Tarkennettu arviointi

Jos haitallisten aineiden pitoisuudet ylittävät yhden tai useamman maaperälle asetetun kynnysarvon, riskinarviointia on syytä tarkentaa. Tarkennettua tarkastelua voidaan tarvita myös, jos haitta-aineesta ei ole olemassa kynnys- tai ohjearvoa.


Maaperän PNEC arvon laskeminen johdetaan kolmessa eri tilanteessa parantamalla arvioinnin luotettavuutta vaiheittain (ECHA 2008) [5]:


1) tasapainojakaantumiseen perustuva laskentatapa

2) yleisluonteisen PNECin johtaminen

3) biosaatavuus erojen korjaus, mikä mahdollistaa kohdekohtaisen PNECsoil arvon laskemisen


Vaihe 1: Tasapainojakautumiskerroin

Jos maaperäeliöistä tai -prosesseista ei ole lainkaan tarjolla toksisuustietoja, PNECsoil voidaan johtaa vesieliötestien (PNECwater) tuloksista tasapainojakautumislaskentaan perustuen eli käyttämällä soveltuvaa maa-vesi –jakautumiskerrointa (Kd).

PNECsoil (mg kg-1) = PNECfreshwater (mg l-1) * Kd (l kg-1 ) 


Pahimmassa tilanteessa maaperälle on hyväksyttävää käyttää 10 persentiilin Kd arvoja (jos Kd arvoista ei ole saatavilla tietoa, miten sitten toimitaan?). Jos haitta-aineen adsorption oletetaan olevan korkea, arviointikerroin (assessment factor) 10 pitää lisätä riskilukuun (RCR), jotta se ottaisi huomioon myös eliöiden altistumisen nielemisen kautta.


Vaihe 2: Yleisen PNECsoil arvon johtaminen

Jos jakautumiskertoimen tuloksena PECsoil/PNECsoil suhde on suurempi kuin 1, haitta-aineen vaaran arvioinnin luotettavuuden parantamiseksi tarvitaan maaperäeliöillä tehtyjä ekotoksisuustestejä. Maaekosysteemin testisarjan pitäisi olla suunniteltu siten, että se sisältää arvioinnin kannalta sopivaa tietoa vähintään kolmelle maaperän trofiatasolle (kasvit, hyönteiset ja mikro-organismit).


Vaihe 3: (Bio)saatavuus korjaus

Metallien biosaatavuus ja toksisuus maassa eivät riipu ainoastaan metallin kokonaisannoksesta, vaan myös maaperän ominaisuuksista ja kontaminaatiosta kuluneesta ajasta. Haitta-aineiden biosaatavuus useimmiten vähenee maaperässä ajan kuluessa. Metallien biosaatavuuserojen korjaaminen parantaa riskinarviota ja tuottaa luonnonoloihin ja kenttäkohteisiin paremmin soveltuvia PNEC arvoja. Korjaus ei ole välttämätön, mutta sen avulla voidaan välttää turha riskin tunnistus vähemmän alttiille maille käytettäessä toksisuustietoja, jotka on saatu herkissä maissa. Kemikaalin haitattoman pitoisuuden (PNEC) biosaatavuuskorjaus suositellaan tehtäväksi korjaamaan luonnonoloissa kontaminoituneiden maiden ja standarditestimaiden, joihin on tuoreeltaan lisätty tunnettu määrä haitta-ainetta, välisiä metallitoksisuus (PNEC) eroja.

ECHA (2007) ohjeistaa (bio) saatuvuuskorjauksen tekemistä seuraavasti:

  • Jokainen yksittäinen NOEC/EC10 arvo korjataan eliö tai maa kohtaisella liukoisuus/sitoutumis –kertoimella (L/A), jolloin saadaan metallien sitoutumisen huomioivia NOEC/EC10 arvoja:
NOEC/EC10 = (L/A-F * NOEC/EC10,generic,added).
  • Maaperän kokonaispitoisuutta vastaava NOEC/EC10 arvo saadaan, kun testimaan taustapitoisuus lisätään vastaaviin L/A korjattuihin NOEC/EC10 arvoihin.
NOEC/EC10 = (Cb +L/A-F*NOEC/EC10generic,added). 
  • Testimaan kokonaispitoisuuteen perustuvat NOEC/EC10 arvot normalisoidaan kohde maan kokonaispitoisuuden NOEC/EC10 arvoihin käyttämällä yhtälöä:
log (ECx/NOEC) = intercept + slope * log (abioticfactor),

joka perustuu eliökohtaisista regressiomalleista tai soveltuvista spesiaatio/biosaatavuusmalleista saatuihin kokonaispitoisuuden kulmakertoimiin (slope).

Jos L/A kerroin on riippuvainen maan ominaisuuksista, sen käyttö vaikuttaa myös toksisuusarvojen ja maan ominaisuuksien välisiin regressioihin ja tällöin pitäisi käyttää maan kokonaispitoisuuden NOEC/EC10 regressioista saatua kulmakerrointa. Jos L/A on kaikille maille vakio, regressiot voivat perustua lisätyn haitta-aineen eli testimaan NOEC/EC10 arvoihin.

  • Tämän jälkeen voidaan laskea kohteena olevan maan kokonaispitoisuuden PNEC arviointikertoimien avulla tai SSD menetelmällä.


Liukoisuuden -korjaus (Leaching and ageing): (L/A) -kerroin

Maan ominaisuuksien vaihtelun korjaus

Viitteet

  1. Valtioneuvosto 2007. Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeenarvioinnista 214/2007 (1.3.2007). http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=64056&lan=fi
  2. Tarvainen T. 2006. Maaperän geokemiallisten kartoitusten tunnuslukuja. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. Arkistoraportti S41/0000/2006/1. 8s. http://arkisto.gtk.fi/s41/s_41_0000_2006_1.pdf
  3. Ympäristöministeriö 2007. Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi. Ympäristöhallinnon ohjeita 2. 212 s. http://www.environment.fi/download.asp?contentid=69290&lan=fi ; http://www.environment.fi/download.asp?contentid=69291&lan=fi
  4. Reinikainen J. 2007. Maaperän kynnys- ja ohjearvojen määritysperusteet. Suomen ympäristö 23/2007. Suomen ympäristökeskus. 164 s. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=75020&lan=fi
  5. [ECHA] European Chemicals Agency. 2008. Guidance on information requirements and chemical safety assessment. Appendix R.7. 13-2: Environmental risk assessment for metals and metal compounds. http://echa.europa.eu/documents/10162/17224/information_requirements_r7_13_2_en.pdf