Nykyiset ilmastonmuutokseen sopeutumisen hallintakeinot

Tämän sivun teksti on julkaisusta Keinoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi Helsingin kaupungissa, Tiia Yrjölä ja Jari Viinanen, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 2/2012 (ISBN (PDF) 978-952-272-143-3).

Valtakunnantason sopeutumislinjaukset

Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia valmistui vuonna 2005 osana kansallista ilmastostrategiaa. Sopeutumisstrategian tavoitteena on vahvistaa ja lisätä sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen. Siinä on määritelty toimenpiteet eri toimialoille: maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö sekä vakuutustoiminta. Tärkein toimenpide on sopeutumisen integroiminen kaikkeen suunnitteluun ja seurantaan. Sopeutumisstrategian keskeinen sisältö on myös vuoden 2008 ilmasto- ja energiastrategiassa ja 2009 valmistuneessa Valtioneuvoston ilmastopoliittisessa tulevaisuusselonteossa. Sopeutumisstrategia uusitaan vuosina 2012–2013 ja sen uusimisessa otetaan huomioon tuleva EU:n sopeutumisstrategia.

Ympäristöhallinnon sopeutumisen toimintaohjelman lähtökohtana on ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulman sisällyttäminen ympäristöhallinnon toimintaan. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma 2009–2020 käsittää myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen. Ohjelman tavoitteena on, että liikenteen ja viestinnän palvelutaso säilyy nykyisenkaltaisena sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä huolimatta. Maa- ja metsätalousministeriön sopeutumisen toimintaohjelma keskittyy luonnonvarojen kestävään käyttöön ja elinkeinojen kilpailukyvyn parantamiseen muuttuvassa ilmastossa.

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa määritetään sisäisen turvallisuuden keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet poikkihallinnollisesti. Ohjelmassa todetaan, että ilmastonmuutos lisää äärimmäisten sääilmiöiden ja niistä aiheutuvien luonnononnettomuuksien riskiä. Suuronnettomuuksien lisäksi ilmastonmuutos nähtiin rajaturvallisuustekijänä. Ohjelman kehittämiskohteisiin sisällytettiin varautuminen pakolaisten määrän kasvuun, jota muun muassa kriisit ja ilmastonmuutos aiheuttavat.

Maankäyttö ja rakentaminen

Valtakunnantason ohjaus maankäytössä ja rakentamisessa Suurimmat riskit maankäytölle aiheutuvat tulvariskialueiden muutoksista: vesistöjen vuotuiset tulvimisajankohdat muuttuvat ja merivesi- ja hulevesitulvien riskit kasvavat. Nykyiset rakennusmateriaalit ja -tavat eivät välttämättä kestä tulevaisuuden ilmastoa.

Valtakunnallisissa alueidenkäytön tavoitteissa (VAT) luodaan edellytykset ilmastonmuutokseen huomioon ottamiselle alueidenkäytössä. Alueidenkäytössä on otettava huomioon viranomaisten selvitysten mukaiset tulvavaara-alueet ja pyrittävä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit. Alueidenkäytön suunnittelussa uutta rakentamista ei tule sijoittaa tulvavaara-alueille. Tästä voidaan poiketa vain, jos tarve- ja vaikutusselvityksiin perustuen osoitetaan, että tulvariskit pystytään hallitsemaan ja että rakentaminen on kestävän kehityksen mukaista.

Alueidenkäytön suunnittelussa on tarvittaessa osoitettava korvaavat alueidenkäyttöratkaisutyhdyskuntien toimivuuden kannalta erityisen tärkeille toiminnoille, joihin liittyy huomattavia ympäristö- tai henkilövahinkoriskejä. Yleis- ja asemakaavoituksessa on varauduttava lisääntyviin myrskyihin, rankkasateisiin ja taajamatulviin. Haitallisia terveysvaikutuksia tai onnettomuusriskejä aiheuttavien toimintojen ja vaikutuksille herkkien toimintojen välille on jätettävä riittävän suuri etäisyys.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan VAT:n tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. VAT:eilla ei ole välittömiä vaikutuksia rakennusluvan myöntämisedellytyksiin. Ne voivat vaikuttaa suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisen edellytysten harkintaan; suunnittelutarveratkaisu ja poikkeaminen eivät saa aiheuttaa haittaa VAT:t huomioon ottavan kaavan laatimiselle tai toteuttamiselle.

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos vuonna 2009 edellyttää, että pääkaupunkiseudun kunnat valmistelevat pääkaupunkiseudun yhteisen yleiskaavan.

Rakentamismääräyskokoelman määräykset ovat velvoittavia, mutta kokoelma sisältää myös ohjeita. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta tärkeimmät ovat B3 (pohjarakenteet), C2 (kosteus), C4 (lämmöneristys) ja D1 (kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistot).

Tulvariskien hallintaa koskeva valtakunnantason ohjaus

Laki ja asetus tulvariskien hallinnasta tulivat voimaan kesällä 2010. Tulvariskit arvioidaan ja tulva-alueet kartoitetaan entistä kattavammin ja järjestelmällisemmin. Tarkastelussa ovat kaikki tulvatyypit: vesistötulvat, meriveden noususta aiheutuvat tulvat ja rankkasateista syntyvät hulevesitulvat taajamissa. Ilmasto- ja vesiolojen muutokset tulee ottaa huomioon tulvariskiä arvioitaessa, ja vesistötulvien riskinhallinnassa on sovellettava koko vesistöalueen näkökulmaa. Tulvariskien hallinta sovitetaan yhteen vesienhoidon suunnittelun kanssa.

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti 22.12.2011 merkittäväksi tulvariskialueeksi Helsingin rannikkoalueen. Muiksi tulvariskialueiksi, joiden tulvasuojelun tulee kiinnittää huomiota Helsingissä, on määritetty Oulunkylän siirtolapuutarha, Savelan asuinalue ja Mätäojan valuma-alueet.

ELY-keskukset tekevät toimenpideohjelmat vesistö- ja rannikkoalueiden merkittäville tulvariskialueille. Tulvariskien hallintasuunnitelmien tulee olla valmiina 22.12.2015. Merkittäville hulevesitulvariskialueille hallintasuunnitelmat tekee kunta. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää tulvien vahingollisia seurauksia ja minimoida kokonaisvahingot vesistöalueella. Toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi ovat esimerkiksi alueidenkäytön suunnittelu ja rakentamisen ohjaus, tulvavesien pidättäminen eri tavoin vesistöalueella ja tulvatietoisuuden lisääminen. Viranomaisten on otettava suunnitelmat toiminnassaan huomioon, mutta suunnitelma ei ratkaise sitovasti mitä toimenpiteitä olisi toteutettava. Vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa ja vesienhoitolaissa on erityissäännökset huomioon ottamisesta.

Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille rakennettaessa -oppaan (Suomen ympäristökeskuksen, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön suositus alimmista rakentamiskorkeuksista) mukaisesti Helsingin edustalla kerran 200 vuoden aikana saavutettava vedenkorkeus on N60 +2,30 metriä. Rakennuksen korkeusasemaa määritettäessä on edellä mainittuun vedenkorkeuteen lisättävä rakennuspaikkakohtainen aaltoiluvara ja jään työntymisestä rantaan aiheutuva korkeuslisä. Aaltoiluvaralla korkeus on yhteensä 2,60 metriä lisättynä jään työntymisestä aiheutuvalla varalla. Vuodelta 2002 olevat ohjeet eivät ole sitovat ja ne ovat vanhentuneet. Ilmatieteen laitoksen uudemman arvion mukaan ohjeen N60 +2,60 metriä on kerran sadassa vuodessa tapahtuvan tulvan korkeus, joka ei sisällä aaltoiluvaraa. Tulvasuojelu tulee järjestää tulva-alueilla VAT:n ohjeistusta noudattaen ja 2015 jälkeen tulvariskinhallintasuunnitelmien mukaisesti.

Uudenmaan ELY-keskus teetti Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rannikkoalueiden alustavan tulvariskien arvioinnin 2010. Arvion mukaan suositukset alimmista rakennuskorkeuksista eivät vastaa nykyisten korkeimpien skenaarioiden mukaisia tulvatilanteita. Nykyisten skenaarioiden mukaan esimerkiksi Helsingissä kerran sadassa vuodessa toistuvan meritulvan vedenkorkeus on vuonna 2100 N60 +2,5 m (Ilmatieteen laitos 2010). Kun tähän lisätään aaltoiluvara, niin nykyinen alin suositeltava rakennuskorkeus ylittyy yli 0,2 metrillä.

Maa- ja metsätalousministeriö teettää uudet rannikkoalueiden merenpinnan skenaariot, jotka valmistunevat 2012. Uusia skenaarioita käytetään ohjeen uusimisessa ja tulvariskilain mukaisten toimenpideohjelmien laatimisessa.

Tulvavahinkojen korvausjärjestelmää uudistetaan siten, että rakennuksille tai rakennelmille ja niissä olevalle irtaimistolle aiheutuvat tulvavahingot korvataan lakisääteisestä vakuutusturvasta. Vakuutusturva kattaa vahingot, joiden syynä on vesistön tai meren poikkeuksellisesta vedenkorkeudesta taikka poikkeuksellisesta sateesta aiheutunut tulva. Lakiuudistus astuu voimaan 2014.

Korvattavaksi tulvaksi on määritetty kerran 50 vuodessa tai harvemmin tapahtuva tulva. Vuodesta 2002 käytössä ollut viranomaisten suositus asuinrakennusten alimmaksi rakentamiskorkeudeksi vastaa keskimäärin kerran 100–200 vuodessa toistuvaa tulvakorkeutta. Mikäli uudemmalle rakennuskannalle aiheutuu tulvavahinkoja alimman rakentamiskorkeussuosituksen alittavalla vedenkorkeudella, korvauspäätöstä tehtäessä voi vakuutusehtojen mukaisesti tulla harkittavaksi, onko vahinko ollut seurausta säädösten, määräysten tai hyvän rakennustavan vastaisesta rakentamisesta.

Kuntaliiton julkaisema hulevesiopas palvelee käytännön suunnittelua ja hulevesien hallintaa antamalla tietoa hyvistä käytännöistä ja menettelytavoista. Opas palvelee eri alojen integrointia suunnittelussa, ja sillä tavoitellaan kokonaisvaltaista hulevesien hallintaa.

Tulevat lainsäädäntömuutokset

Maankäyttö- ja rakennuslain muutostarpeita selvitetään. Muutostarpeisiin vaikuttaa laki tulvariskien hallinnasta. On tarpeen harkita varautumisen näkökulman lisäämistä esimerkiksi kaavojen sisältövaatimuksia, kaavaselostuksia, kaavojen ajantasaisuutta sekä vaikutusten arviointia koskeviin pykäliin. Lisäksi selvitetään mahdollisia MRL:n muutostarpeita jo rakennettujen alueiden tulvalta suojaamisen osalta sekä selvitetään, tulisiko myös asemakaava-alueella rakennusluvan myöntämisen edellytykseksi lisätä tulvan tai vyörymän vaaran huomioon ottaminen.

Mahdollisten maankäyttö- ja rakennuslain muutosten jälkeen on tarpeen antaa alueidenkäyttöä ja rakentamista koskevaa ohjeistusta ilmastonmuutokseen varautumisesta. Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä esittää vesihuoltolain ja maankäyttö- ja rakentamislain tarkistamista. Uudistuksen taustalla on nykyisten hulevesien viemäröintijärjestelmien riittämättömyys hulevesien hallintaan. Putkiverkostojen johtokykyä ei ole mahdollista tai taloudellisesti järkevää kasvattaa ilmastonmuutoksen vaikutusten ja läpäisemättömien pintojen kasvaneen osuuden takia lisääntyneitä hulevesimääriä vastaavasti.

Työryhmän ehdotuksen mukaan hulevesien ja perustusten kuivatusvesien viemäröinti erotettaisiin vesihuoltolain mukaisesta vesihuollosta, ja kunnalle säädettäisiin maankäyttö- ja rakennuslakiin otettavin säännöksin velvollisuus huolehtia hulevesien hallinnasta asemakaava-alueilla. Kunta voisi ottaa hulevesien hallinnan järjestämisen vastuulleen myös muulla alueella ja periä maksuja hulevesien hallinnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi kaikilla alueilla. Hallitus antanee esityksen muutoksista vuoden 2012 aikana.

Maankäyttö ja rakentaminen Helsingissä

Helsingin maankäytön yleispiirteistä suunnittelua ohjaa yleiskaava 2002 (Kvsto 26.11.2003). Yleiskaava 2002:n toimintaperiaatteita tarkennetaan Helsingin maankäytön kehityskuvassa (Kslk 7.2.2008). Siinä todetaan, että ilmastomuutoksen sääolosuhteista aiheutuvat vaikutukset kuten merenpinnannousun ja rankkasateiden lisääntymisen aiheuttamat tulvimisriskit, hulevesien määrän ja pohjaveden tason paikallinen hallintatarve sekä kasvaneen tuulisuuden hallinta, tulee integroida osaksi maankäytön suunnittelua ja rakentamisen ohjausta. Helsingin uusi yleiskaava valmistellaan vuosina 2012–2016. Samaan aikaa valmistellaan pääkaupunkiseudun yhteinen kehityskuva'. Maanalaisessa yleiskaavassa (Kvsto 8.12.2010) määritetään tilavaraukset maanalaisille rakenteille.

Helsingin rakennusjärjestyksessä (Kvsto 22.9.2010) annetaan tietoa rannoille rakentamisesta ja rakennuskorkeuksista. Rakennettaessa ranta-alueella on rakennushankkeeseen ryhtyvän otettava huomioon vedenpinnan korkeusvaihtelut riittävän suurella varmuudella (27 §). Tämä rakennusjärjestyksessä mainittu yleinen minimirakentamiskorkeus määritetään Suomen ympäristökeskuksen, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön oppaan mukaisesti. Rakennusjärjestyksessä annetaan myös ohjeita hulevesien käsittelystä (16 §). Lisäksi annetaan tarkempia alueellisia rakennustapaohjeita.

Helsingin kaupungin tilaaman aaltoiluselvityksen tavoitteena on aaltoilumallilla sekä tehtävillä aaltoilumittauksilla mallintaa ja selvittää koko Helsingin rantaalueiden aaltoilu. Helsingin rannikon aallonkorkeuskartasto valmistunee 2015.

Lähtökohtaisesti rakentamiskorkeudet määritetään kuitenkin asemakaavassa. Asemakaavoituksessa määritetään rakentamisen edellytykset: rakennuspaikan, rakennuksen ja katurakentamisen alimmat korkeudet, tulva- ja hulevesien hallinnan suunnittelu, istutukset ja ekologiset käytävät. Asemakaavan ulkopuolella rakennuspaikan kelvollisuutta harkittaessa on otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa (MRL 116 §).

Helsinki on kehittänyt kaavoituksen ekotehokkuustyökalua (HEKO), jolla voidaan vertailla eri kaavavaihtoehtojen ekotehokkuutta. Työkalu on tarkoitettu ensisijaisesti yleis-, osayleis- ja asemakaavasuunnitelmien luonnosten arviointiin. Työkalu ottaa huomioon myös hulevesien hallinnan ja pohjavedet (osuus kokonaisindikaattorista 3 %) sekä tulvasuojelun (osuus kokonaisindikaattorista 1 %).

Helsingin ekologisesti kestävän rakentamisen -ohjelman A-osassa (Palvelurakentaminen) (Khs 15.6.2009) ei ole mainittu rakennusmateriaalien kestävyyden seuraamista. Myöskään rakennusten maanalaisten osien erityisvaatimuksia muuttuvassa ilmastossa ei ole huomioitu. Sen sijaan kaukojäähdytyksen hyödyntäminen on mukana ohjelmassa.

Rakennusviraston vaikutukset ilmastonmuutokseen sekä arvio yleisten alueiden rakentamisen ja ylläpidon sopeutumistoimista on ensimmäinen kokonaisvaltaisempi ilmastonmuutoksen sopeutumisesta tehty selvitys. Siinä on tarkasteltu rakennettuun ympäristöön liittyviä sopeutumisen näkökohtia. Siinä ei ole tarkasteltu ilmastonmuutoksen vaikutuksia rakentamiseen esimerkiksi tuulisuuden tai kosteuden lisääntymisen takia.

Ilmatieteen laitos on tehnyt kartoituksen Helsingin lämpötilojen alueellisesta vaihtelusta. Lämpötilan alueellinen vaihtelu voi olla jopa 9 astetta kantakaupungin ja avoimempien alueiden välillä. Voidaan arvioida, että nykyiset lämpimät alueet ovat entistä lämpimämpiä ilmaston lämmetessä (lämpösaarekkeet). Myös kaupungin alakeskuksien (Itäkeskus, Vuosaari) lämpösaarekkeet voimistuvat.

Tulvien torjunta Helsingissä

Helsingin tulvastrategian (Khs johtajistokäsittely 5.8.2009) tavoitteena on esittää ne keinot, joilla tulvista aiheutuvia vahinkoja ja haittoja voidaan estää tai vähentää. Suurin osa esitetyistä toimenpiteistä ja suunnitteluperiaatteista on nykyisten käytäntöjen mukaisia, ja niitä noudatetaan kaupungin eri hallintokunnissa tulviin varautumisessa. Keskeinen osa strategian sisältöä on toimenpidesuunnitelma.

Laajimmin tulvastrategiassa on keskitytty merenpinnan noususta aiheutuviin tulviin ja niistä syntyvien haittojen torjuntaan. Vantaanjoen ja Keravanjoen tulvia on sen sijaan käsitelty Uudenmaan ELY-keskuksen tekemässä Vantaajoen vesistön tulvantorjuntasuunnitelmassa.

Tulvastrategian toimenpiteet ovat:

1. Tulvatietopankin luominen
2. Tulvasuojelurakenteiden ja laitteiden hankkiminen
3. Vedenkorkeuden havainnointiverkon perustaminen
4. Tulvien ennakkovaroitusjärjestelmien kehittäminen
5. Selvityksen teettäminen rannikon alimmista rakentamiskorkeuksista ja aaltoilusta
6. Tulvavaara-alueiden asemakaavojen inventointi
7. Maanalaisten tilojen kartoitus
8. Kiinteistöjen tulvasuojeluohjeiden laatiminen
9. Suunnitelmien yhteensovittaminen

Tulvatyöryhmän tehtävä on seurata ja raportoida tulvastrategiassa määritettyjen toimenpiteiden toteutumista ja toimeenpanoa. Lisäksi työryhmän tulee seurata aktiivisesti tulvakorkeuksiin liittyviä tutkimuksia ja ennusteita, jotta vaikutuksia alimpiin rakentamiskorkeuksiin voidaan jatkossa arvioida.

Vuonna 2007 valmistuneessa Tulvakohteiden määrittely -esiselvityksessä on tarkasteltu Helsingin kaupungin rakennettujen ranta-alueiden tulvavaara-alueita meriveden noustessa tasoille N60 +1,15 ja N60 + 2, 05 (NN +1.10 m ja NN +2.00 m). Jatkossa Helsingin tulvasuojelutoimenpiteiden toteutus riippunee myös uusista merivedennoususkenaarioista ja tulvariskialueen toimenpideohjelmasta. Esiselvitys on hyväksytty ohjeellisena noudatettavaksi tulvakohteiden määrittelyksi (Ytlk 27.3.2008).

Helsingin hulevesistrategian (Khs 20.10.2008) tavoitteena on parantaa hulevesien hallintaa Helsingin kaupungissa edistämällä tarkoituksenmukaisten ja ympäristöön sopivien ratkaisujen käyttöönottoa, tehostamalla hulevesiin liittyviä toimintoja eri hallintokuntien kesken ja poistamalla kaupungille ja kaupungin asukkaille hulevesistä aiheutuvia haittoja. Tavoitteena on myös lisätä huleveden hyötykäyttöä esimerkiksi puistojen ja viheralueiden rakentamisessa.

Hulevesistrategia kytkeytyy samalla Helsingin kaupungin tulvantorjuntasuunnitelmaan (2005), tulvastrategiaan (Khs johtajistokäsittely 5.8.2009), Helsingin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmaan, Helsingin kaupungin pienvesiohjelmaan (Ytlk 27.9.2007) ja Helsingin vedenhankinnan kannalta tärkeiden pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaan sekä Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmaan (tavoitteet Khs 8.2.2010).

Hulevesistrategian toimenpiteet ovat:

1. Luonnonmukaisen, hidastavan ja avoimen hulevesien käsittelyn edistäminen
2. Suunnittelun lähtökohtana koko valuma-alue
3. Kaavamuutosten tekeminen jo rakennetuille alueille
4. Usean kiinteistön yhteiset hulevesijärjestelmät
5. Tontinluovutus-, vuokra-, konsultti- ja urakkasopimuksia hulevesiä koskevat määräykset ja ehdot
6. Hulevesiä koskevien suunnittelu- ja rakentamisohjeiden yhdenmukaistaminen ja täydentäminen
7. Tarpeellisten alueiden rakentaminen hallitulle tulvimiselle
8. Erillisviemäröinnin lisääminen sekaviemäröintialueella
9. Hulevesiverkoston maksujen ja liittymisehtojen kehittäminen
10. Hulevesien laatua ja puhdistamista koskevat määräykset
11. Hulevesien puhdistustarpeen arviointi
12. Yhteistyökokouksien lisääminen suunnitteluprosessin alussa
13. Hulevesiin liittyvien epäselvien asioiden sopiminen
14. Hulevesityöryhmän perustaminen
15. Hulevesitulvien jatkuva seuranta

ELY-keskukselle luovutetussa Helsingin teettämässä hulevesitulvariskikartoituksessa ei ehdoteta lain tarkoittamia merkittäviä hulevesitulvariskialueita. Helsinki tekee kartoituksessa löydetyille hulevesitulvalle herkille alueille vuonna 2012 toimintaohjelma, jossa esitetään mahdollisia tulvariskien vähentämiskeinoja.

Esimerkkejä toteutuneista tulvasuojeluhankkeista Helsingissä

• Marjaniemeen on toteutettu tulvasuojeluhanke, joka käsittää 560 metriä pitkän tulvapenkereen ja tulvapumppaamon. Penkereen harjan yläpinta on tasolla N60 +2,15 m. Tulvavaara‐alueella sijaitsi ennen penkereen rakentamista parikymmentä rakennusta.
• Sarvaston eteläosaan, Sarvastonvalkamaan, on rakennettu tulvapato ja tulvapumppaamo. Padon korkeus on N60 +2,05 m.
• Sarvaston pohjoisosaan, Aittasaareen, on rakennettu kaksi tulvapatoa, joista pohjoisen padon yhteyteen on rakennettu tulvapumppaamo. Aittasaaren tulvasuojaus on pohjoisen tulvapadon pieniä viimeistelytöitä vaille valmis. Aittasaaren tulvasuojauksen korkeustaso on N60 +2,05 m. Sarvastonkaaren tulvavaaraalueella sijaitsee noin 50–100 rakennusta.
• Laajasalon Kaitalahden pumppaamon kohdalla sijaitsevan tulvapenkereen harjan tasoa on korotettu tasolle N60 +3,05. Kaitalahden pumppaamon taustan tulvavaara‐alueella sijaitsee noin 30 rakennusta.
• Tammisalossa sijaitsevaa Vanhanväylänpuiston kevyen liikenteen väylää on korotettu, jolloin se toimii samalla tulvapenkereenä. Penkereen harjan korkeus on pääosin tasolla N60 +1,75 m …+1,85 m.
• Vartionkylänlahden Vuosaaren puoleiselle alueelle on laadittu tulvasuojelusuunnitelma. Alueelle on tarkoitus toteuttaa mm. noin 900 metriä pitkä maarakenteinen tulvapenger, jonka harja on tasolla N60 +2,55 m. Tulvavaara‐alueella sijaitsee noin 20 omakotitaloa. Hanke toteutetaan todennäköisesti vuosina 2012–2014.

Infrastruktuuri

Liikenne

Ilmastonmuutoksen seurauksena suurimmat taloudelliset ja toiminnalliset riskit liikenneverkolle aiheutuvat veden pinnan noususta. Terminaalit, pysäkit ja liikenneohjauslaitteet tulee sijoittaa tarpeeksi korkealle. Erityisen haavoittuvia tulvatilanteille ovat raitio- ja lauttaliikenne.

Metron tulvakartoituksen mukaan jo kahden metrin tulviminen aiheuttaa ongelmia Rautatientorin, Hakaniemen ja Itäkeskuksen asemien toiminnalle. Vuoden 2005 tulvan jälkeen metrotunneleiden viemäreihin on asennettu takaisinvirtauksen estäviä läppiä, ja sähkönsyöttöasemien sijoittelua on parannettu. Metroasemien tulviminen on edelleen kuitenkin Helsingin liikenneverkon haavoittuvin ja eniten kustannuksia aiheuttava osa. Jos merivesi pääsisi katutasolta metroasemalle, väestönsuojaovien sulkeminen olisi ainoa keino pysäyttää tulva.

Helsingin kaupungin liikennelaitos on riippuvainen myös sähkönjakelu- ja kaukolämpöverkoston sekä tietoliikenneverkon toiminnasta häiriötilanteissa. Kuumuus voi olla ongelma ilmastoimattomissa raitiovaunuissa.

Talvimyrskyn 2005 vaikutus liikenteeseen

Myrskyn vaikutukset jäivät oletettua pienemmiksi. Meriveden tulviminen haittasi lähinnä Suomenlinnan liikennettä ja joitain bussilinjoja. Kauppatorin ympäristössä, Pitkälläsillalla sekä Kruunuhaassa oli sunnuntaina paikoittain liikenneruuhkia. Kampin sähkönsyöttöaseman täpärä pelastuminen mahdollisti metroliikenteen normaalin toiminnan tulvan aikana. Tilanteen aikana raitioliikenteessä ei jouduttu käyttämään poikkeusreittejä.

Huippukorkealla ollut veden pinta esti kokonaan Suomenlinnan lauttaliikenteen yhden päivän ajalta. Suomenlinnan ja Kauppatorin sähkölaitteiden jääminen meriveden pinnan alle aiheutti riskin liikennöinnille. Liikennöinti olisi suurella todennäköisyydellä vahingoittanut Katajanokan laituria ja/tai lauttaa. Suomenlinnan huoltotunneli padottiin hiekkasäkeillä lauantaina, jotta meriveden tunneliin pääsy voitiin estää.

Riskitekijöitä tulvatilanteessa olivat bussiliikenteen uuden pelastuspalvelun kokemattomuus, raitioliikenteen yöpäivystyksen puuttuminen, raitioliikenteen sähkönsiirron ”läheltä piti” ‐tulvatilanne ja epäselvyys lauttaliikenteen päivystyksessä.

Vuosaaren satama on rakennettu 2,5 metriin, sen sijaan Katajanokan, Eteläsataman ja Länsisataman rakennuskorkeus on n. +2 metriä. Kriittisenä vedenkorkeutena näiden satamien toiminnalle voidaan pitää + 2 metriä. Satamien rakentamiskorkeuden ylittävien tulvien ja tuulisuuden aiheuttamia vahinkoja olisivat satamien toimivuuteen liittyvien rakenteiden vaurioituminen, lastaustoiminnan keskeytyminen ja alusten kiinnittymisen hankaloituminen ja siihen liittyvät työturvallisuusriskit. Lisääntyvään jäähdytystarpeeseen ja rakenteiden sään kestävyyteen kiinnitetään huomiota korjausrakentamisessa.

Rakennusviraston vaikutukset ilmastonmuutokseen sekä arvio yleisten alueiden rakentamisen ja ylläpidon sopeutumistoimista -selvityksessä on tarkasteltu rakennusviraston toimialueen sopeutumista ilmastonmuutokseen yleisten alueiden rakentamisessa ja ylläpidossa. Rakentamisen sopeutumistoimet keskittyivät huleja tulvavesien entistä parempaan hallintaan muun muassa erilaisilla rakenneratkaisuilla. Katusuunnitteluohjeissa uuden kadun alin korkeustaso on +3 m merenpinnan tason yläpuolella, ja peruskorjauksessa kadut pyritään korjaamaan tasoon +2 metriä. Lisäksi kaduille sijoitettavat tekniset laitteet sijoitetaan siten, etteivät ne jää tulvivan veden alle.

Selvityksessä kunnossapidon haasteiksi nostetaan katupäällysteiden kulumiskestävyyden pieneneminen kosteiden jaksojen aikana erityisesti talvella, liukkauden torjunnan tarvetta, voimakkaiden lumisateiden yleistyminen ja kelirikkokauden pidentymisen aiheuttamaa päällysteiden rapautuminen. Voimakkaiden sateiden ennustetaan aiheuttavan tieluiskien ja siltojen maatukien eroosiota, rumpupadotusta ja rumpujen sortumia sekä muiden tierakenteiden sortumia.

Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteet kadunrakentamisessa keskittyvät tulvavesien hallintaan. Ylläpidossa tulee varautua haasteisiin kunnossapitoa priorisoimalla ja varautumalla kustannusten nousuun. Kesien kuivuuden aiheuttama pölyäminen tulee myös hallita.

Muu infrastruktuuri

Helsingin ekologisesti kestävän rakentamisen -ohjelman B-osan (Infrarakentaminen) mukaisesti tavoitteena on lisätä maankäytön muuntojoustavuutta ennakoimalla tulevia maankäytöllisiä tarpeita ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia sään ääri-ilmiöitä. Ohjelmassa edellytetään lisäksi mm. lumenaurauksen ja poistokaluston riittävyyden varmistamisen. Lisäksi materiaalien kestävyyttä seurataan ja havaituista ongelmista raportoidaan suunnittelijoille ja rakentajille tulevien materiaalivalintojen valintaa varten. Ohjelma on lausuntokierroksella ja menossa valtuustokäsittelyyn.

Helsingin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmassa (2004) on arvioitu Helsingin vesihuollon kehittämistarpeita sekä vesihuollon painopisteitä ja tavoitteita. Suunnitelman mukaan kaupungin tulee selvittää hulevesien johtamisen ja käsittelyn kehittämistä HSY koordinoi seudullisen suunnitelman päivittämistä.

Helsingin Energialla on koko energiahuoltojärjestelmää (voimalaitokset, sähkö- ja lämpöverkko) koskevat varautumissuunnitelmat. Ne perustuvat valmiuslakiin ja Valtioneuvoston päätökseen huoltovarmuuden tavoitteista. Viimeisin päivitys on vuodelta 2010. Edellisessä päivityksessä 2008 Helsingin tulvatyöryhmän työn yhteydessä parannettiin energiahuoltoa koskevia varautumissuunnitelmia myrskyvahinkoihin.

Helsingissä tammikuun 2005 tulvan jälkeen Helen Sähköverkko Oy selvitytti merenpinnan nousun vaikutuksia sähköverkkoon. Verkkotietojärjestelmään lisättiin tulvakartta, jonka perusteella nähdään verkkokartan avulla mitä kohteita vedenpinnan nousu koskee. Verkkotietojärjestelmän avulla voidaan tulvatilanteessa priorisoida kohteet, mitkä pyritään pitämään jännitteisenä esim. pumppaamalla vettä pois, ja mitkä otetaan jännitteettömäksi.

Ympäristö ja luonto

Vesiensuojelu

Vesiensuojelua Suomessa ohjaa Valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 asti. Siinä on määritelty keskeisimpiä vesiluontoon kohdistuvia uhkia sekä toimia, joiden avulla pyritään saavuttamaan vesien hyvä tila ja estämään vesien hyvän tilan heikkeneminen.

Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on saattaa pinta- ja pohjavedet vähintään hyvään tilaan vuoteen 2015 mennessä ja ylläpitää erinomaisiksi tai hyviksi luokiteltujen vesien nykyinen tila. Puitedirektiivi on toimeenpantu kansallisella tasolla lailla vesienhoidon järjestämisestä ja sen nojalla annetuilla asetuksilla. Kunnan tehtävänä on edistää ja valvoa vesiensuojelua omalla toimialueellaan.

Helsingin pienvesiohjelmassa selvitetään pienvesien nykytilaa sekä määritetään rakennusviraston hallinnassa olevien kaupunkipurojen kehittämistoimenpiteitä ja hoitotoimenpiteitä. Ohjelman tarkoituksena on määrittää ylläpidon ja kunnostuksen periaatteet ja suositukset, joiden avulla purot ja pienvedet saavuttavat mahdollisimman hyvän ekologisen tilan.

Pienvesiohjelmassa ei ole suoranaisesti mainittu ilmastonmuutosta, vaikka siinä tunnistetaan esimerkiksi rankkasateiden ja hulevesien huuhtoutumisen vaikutus pienvesien tilaan. Tiivis maankäyttö yhdistettynä ilmastonmuutokseen vaikutuksiin kuten talvisateiden lisääntymisen takia kasvava kiintoaineksen huuhtominen ja rankkasateiden aiheuttamat jätevesien ylivuodot ovat uhka pienvesille. Kesäaikainen kuivuus korostaa pohjaveden tilan ja runsauden suojelun tarvetta.

Tattarisuon, Vartiokylän, Vuosaaren ja Kallahden pohjavesialueille on vuonna 2003 laadittu pohjavesien suojelusuunnitelma. Suojelusuunnitelman päivitys on tarkoitus aloittaa vuonna 2012 Helsingin ympäristökeskuksen koordinoimana.

Viheralueet

Helsingin maapinta-alasta erilaisia viheralueita on yhteensä 36 %, josta 22 % on metsää. Viheralueisiin luetaan kuuluvaksi rakennetut puistot, kaupungin hallinnassa olevat metsät, luonnonsuojelualueet, pellot, niityt, viljelyspalstat, kartanoalueet, siirtolapuutarhat ja kesämaja-alueet. Metsiä hoidetaan virkistysalueina.

Rakennusviraston vaikutukset ilmastonmuutokseen sekä arvio yleisten alueiden rakentamisen ja ylläpidon sopeutumistoimista -esiselvitykseen on koottu puistojen ja metsien hoitoa koskevia ohjeistuksia ja ilmastonmuutoksen sopeutumisen tavoitteita. Luonnonmukaisten ja rakennettujen viheralueiden hoidossa esille nousivat haitallisten vieraslajien hallinta sekä muuttuvan lajiston haasteet. Suurimpia haasteita puistoissa ovat kesän kuivien jaksojen hallinta, myrskytuhojen minimointi sekä haitallisten vieraslajien ja kasvilajien torjunta. Myös kasvilajien geneettisestä monimuotoisuudesta on huolehdittava.

Maataloudessa keskeistä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen että hillitsemisen kannalta on edellä esitettyjen lajistoon liittyvien haasteiden hallitsemisen lisäksi viljelymaan hyvän ja terveen rakenteen ylläpitäminen, mikä auttaa hallitsemaan ravinnehuuhtoumia ja eroosiota.

Helsingin luonnonsuojeluohjelman tavoitteena on säilyttää Helsingin luonnon tyypillisiä ja harvinaisia piirteitä (lajeja ja luontotyyppejä) ja täydentää olemassa olevaa luonnonsuojelualueverkostoa. Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelmassa (Lumo) (Tavoitteet Khs 1.2.2010) on esitetty toimenpiteitä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Nämä toimet on tarkoitus ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa ja viheralueiden suunnittelussa ja hoidossa. Ohjelman toimenpiteiksi on esitetty mm. huleveden hyödyntämistä rakentamalla kosteikkoja ja tulvaniittyjen perustamista.

Lumo-ohjelmassa ei ole esitetty viheralueiden lajiston vaihtamista etukäteen ilmastomuutosta paremmin kestäväksi. Tarkoituksena on ensin ehkäistä ja hidastaa muutoksia ja katsoa kuinka hyvin luonto pystyy itse mukautumaan ilmastomuutoksen vaikutuksiin. Lumo-ohjelmassa esitetään, että pääkaupunkiseudun kunnat perustavat yhteistyöryhmän koordinoimaan ilmastomuutoksen luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamien haitallisten vaikutusten seurantaa ja ehkäisyä. Ilmastonmuutos vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös vieraslajien menestymiseen ja leviämiseen. Helsingin ympäristökeskus valmistelee parhaillaan vieraslajilinjausta yhteistyössä muiden virastojen kanssa.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on otettu huomioon Helsingin kaupungin luonnonhoidon linjauksessa (Tavoitteet Khs 8.2.2010, Ytlk 18.10.2011). Tarkemmin keinoja ohjeistetaan tavoitteiden mukaan tehtävissä työohjeissa. Tärkein keino on metsien elinvoimaisuuden ylläpito. Metsien puulajivalikoimaa pyritään monipuolistamaan, varsinkin kasvupaikoille sopimattomissa kuusikoissa. Muuttuvaan ilmastoon voidaan varautua istuttamalla enemmän lehtipuita kuten haapaa ja vaahteraa.

Helsingin kaupunkikasviopas panee toimeen luonnonhoidon linjauksia. Sen mukaan kotimaisten taimistojen uutuuksia ja ulkomaalaisia, etenkin pohjoismaissa tutkittuja puulajeja ja -lajikkeita kokeillaan suunnitelmallisesti. Esimerkiksi ruotsalaisista E-kasveista kokeillaan sekä Helsingin nykyilmastossa menestyviä lajeja ja lajikkeita sekä ilmastonmuutokseen varautumiseksi myös Etelä-Ruotsiin suositeltavia lajeja ja lajikkeita. Vaarallisten kasvintuhoojien ilmaantuminen ja leviäminen Suomeen on yhteydessä ilmastonmuutokseen. Pitkäikäisiä puuistutuksia suunniteltaessa eri lajien alttius kasvintuhoojille tulee tiedostaa puulajien valinnassa ja välttää riskialttiita puulajeja laajoina istutuksina.

Helsingin rakennettujen viheralueiden kasvien käytön linjauksessa (Ytlk 26.11.2009) painotetaan lajistollista monimuotoisuutta. Kasvien käytössä tulee ennakoida ilmastonmuutos, joka aiheuttaa ilmaston epävakautta, lumettoman ajan pitenemistä, tulvimisen lisääntymistä sekä kasvitautien ja -tuholaisten lisääntymistä ja uusien ilmaantumista. Toisaalta ilmastonmuutos voi luoda otolliset mahdollisuudet uusien kasvien kokeiluihin. Ilmastonmuutokseen tulee varautua mm. istuttamalla mahdollisimman monipuolista kasvilajistoa. Toistaiseksi ilmastonmuutos ei ole ohjannut kasvien käyttöä tai lajivalintoja. Vaaralliset kasvintuhoojat ovat aiheuttaneet laajoja tuhoja etenkin puistopuille mm. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Uusien kasvitautien ja tuholaisten leviäminen myös Suomeen pakottaa valitsemaan pitkäikäisiksi tarkoitetun kaupunkipuulajiston entistä harkitummin.

Merivesitulvan aikana ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat riskikohteet Helsingissä -selvityksen mukaan Helsingissä oli tulvavaara-alueella vuonna 2009 pilaantuneita maita ja vastaavia kohteita 12 kpl, vanhoja kaatopaikkoja 4 kpl, satamia ym. 27 kpl, jätehuoltokohteita 2 kpl, polttoaine- ja kemikaalivarastoja 20 kpl ja jätevesipumppaamojen (>1 000 m3) sekä Viikinmäen puhdistamon ja tulotunnelien ylivuotopaikkoja 14 kpl. Ympäristöriskiä aiheuttavia aineita ovat pääasiassa öljy, raskasmetallit, orgaaniset haitta-aineet, liuottimet, jätteet, ravinteet ja bakteerit. Tarkasteltu tulvakorkeus oli +2,0 m (MW2006). Vaaraa voivat aiheuttaa myös vesistötulvien kautta tulevat jätevesien ylivuodot.

Terveysvaikutukset ja turvallisuus

Terveyskeskus ja terveysvaikutukset

Ilmastonmuutos voi aiheuttaa lämpöaaltoja, liukkaudentorjuntaongelmia, pienhiukkasepisodeja ja erilaisten esimerkiksi punkkien aiheuttaminen tautien lisääntymistä.

Ilmastomuutoksen aiheuttamilla poikkeuksellisilla sääoloilla on kansanterveydelle tulevaisuudessa mahdollisesti suuri merkitys niiden kohdistuessa erityisesti ns. herkkiin väestöryhmiin eli lapsiin, vanhuksiin ja pitkäaikaissairaisiin. Epäsuoria vaikutuksia ovat mahdollisen ilmastoperäisen maahanmuuton lisääntymisestä johtuva tautikirjon lisääntyminen.

Ilmastonmuutoksen myötä hellejaksojen arvioidaan yleistyvän ja voimistuvan, mikä lisää maasto- ja metsäpalojen riskiä. Lähes vuosittain Suomeen kulkeutuu kaukokulkeumana lähialueilta pienhiukkasia, ja toisinaan jopa selvästi havaittavia savurintamia, jolloin pienhiukkaspitoisuudet voivat kohota äkillisesti. Pienhiukkaspitoisuuksien kohoamisen on todettu lisäävän sairastavuutta kuten astmaa, sydänkohtauksia ja pienten lasten oireita sekä kuolleisuutta. Ilmanlaadun äkillisen heikkenemisen varalle on laadittu pääkaupunkiseudun kuntien ja HSY:n yhteinen ilmanlaadun varautumissuunnitelma, joka valmistui vuonna 2010. Suunnitelmaan sisältyy viestintäsuunnitelma, jonka mukaisesti asukkaille annetaan tietoa ja toimintaohjeita tilanteissa, jolloin ilmanlaatu on pääkaupunkiseudulla äkillisesti heikentynyt.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Helsingin kaupungin terveystoimessa on pitkälti reaktiivista jo olemassa oleviin haittoihin vastaamista ja ääritilanteisiin varautumista. Terveyskeskusten toiminnassa on jo nyt jouduttu varautumaan erilaisiin ääriolosuhteiden aiheuttamiin häiriötilanteisiin. Terveyskeskuksella on valmiussuunnitelma, jonka avulla turvataan ydintoimintojen jatkuminen vakavien häiriöiden aikana. Tämän lisäksi terveyskeskuksen käytössä olevilla kiinteistöillä on turvallisuus- ja pelastussuunnitelmat, joissa varaudutaan normaaliolojen häiriötilanteisiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon avo- ja kotihoidossa sen sijaan poikkeustilanteet voivat aiheuttaa suurempia ongelmia.

Helsingin sosiaali- ja terveyshuollon vanhoissa rakennuksissa ei yleisesti ole jäähdytysjärjestelmiä, eikä niiden rakentamista harkita nykyisten linjausten mukaisesti. Laitosten tuulettaminen pitämällä ovia ja ikkunoita auki aiheuttaa paloturvallisuus-, kulunvalvonta- ja terveysongelmia.

Varautuminen ja pelastustoimi

Valmiuslain mukaan valtion viranomaisten, valtion liikelaitosten ja kuntien lakisääteinen velvollisuus on valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muin toimenpitein varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa. Kaupungin valmiussuunnitelmat ja muut varautumiseen liittyvät etukäteisvalmistelut laaditaan kaupunkikonsernin valmiusohjeen (Khs johtajisto 14.4.2010) mukaisesti. Suunnitelmissa ja etukäteisvalmisteluissa huomioidaan valmiuslain tarkoittamien poikkeusolojen lisäksi myös vakavat häiriöt, joita voivat olla myös ilmastonmuutoksesta aiheutuvat vaaratilanteet. Valmiussuunnitelmien tarkoituksena on taata kunkin organisaation toiminta niin pitkään kuin se ylipäänsä on mahdollista kaikissa mahdollisissa uhkatilanteissa.

Valmiussuunnittelun ohjaus on kaupunginjohtajan vastuulla, ja siitä huolehtii hallintokeskuksen turvallisuus- ja valmiusyksikkö.

Helsingin kaupungin turvallisuussuunnitelma 2011–2014 (Khs 19.12.2011) käsittelee toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan yleisen kaupunkitilan, joukkoliikenteen ja yritysten toimintaympäristön ja asioimisen turvallisuutta. Se ei käsittele juurikaan ympäristönmuutokseen tai ilmastonmuutokseen liittyviä asioita.

Pelastustointa hoidetaan Helsingin kaupungin pelastuspalvelun perussuunnitelman (Khs 2.5.2006) pohjalta. Suunnittelun tarkoituksena on järjestää ja varustaa Helsingin kaupungin pelastuspalvelun operatiivinen toimintavalmius siten, että viranomaisten ja yhteisöjen kesken saavutetaan tehokas valmius kaupungin alueella suuronnettomuuksien ja vaaratilanteiden varalta. Lisäksi jokainen osallistuva kaupungin virasto ja laitos vastaa itse operatiivisista suunnitelmista.

Pelastuslain tarkoittaman omatoimisen varautumisen velvoitteen mukaan rakennuksen omistaja ja haltija, teollisuus- ja liiketoiminnan harjoittaja, virasto, laitos ja muu yhteisö on asianomaisessa kohteessa ja muussa toiminnassaan velvollinen ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä ja varautumaan henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa sekä varautumaan sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät. Valtioneuvoston asetuksessa pelastustoimesta on määritelty ne kohteet, joilla on velvollisuus laatia pelastussuunnitelma. Asetuksen mukaan pelastussuunnitelmasta on ilmettävä miten pelastuslain mukainen omatoiminen varautuminen toteutetaan poikkeusoloissa.

Helsingin kaupungissa toimii kaupunginjohtajan johdolla pelastuspalveluneuvottelukunta. Sen tehtävänä on ohjata Helsingin kaupungin pelastuspalvelun toimeenpano-organisaatioon kuuluvien viranomaisten, laitosten ja vapaaehtoisten järjestöjen suuronnettomuuksien torjuntaa koskevaa suunnittelua ja yhteistoimintaa sekä tarvittaessa avustaa pelastustoimien johtajaa toimintatilanteessa.

Helsingin kaupungin tulvantorjuntasuunnitelmassa selvitetään tulvien torjunnan operatiivista toimintaa ja tulvavahinkojen estämistä. Suunnitelma koskee pääasiassa ns. suurtulvia eli meriveden pinnan noususta aiheutuvia tulvia sekä Vantaanjoen tulvia ja niihin varautumista.

Pelastuslaitoksen selvitys merivedenpinnan nousun vaikutuksista on vuodelta 1993, ja sitä ollaan päivittämässä. Selvityksessä määritellään toimenpiteet vedenkorkeuden tarkkailua, vahinkojen torjumista ja tiedottamista varten.

Katso myös

• Keinoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi Helsingin kaupungissa
• Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteitä ja -tarpeita Helsingissä
• Nykyiset ilmastonmuutokseen sopeutumisen hallintakeinot