Lähdekoodi sivulle Arvostusteoria. Ehdotus markkinatalouden aiheuttaman riippuvuuden hoitoon

{{luento | moderator=Jouni}}

Markkinatalouden perusidea: hyödykkeitä vaihdetaan rahaan siten, että myyja arvostaa ostosummaa enemmän kuin tuotetta, ja ostaja päinvastoin. Näin molemmat hyötyvät. Kun tätä toistetaan miljoonia kertoja, tuotteet kulkeutuvat yhteiskunnassa niille, jotka niistä hyötyvät, jolloin kaikki yhdessä hyötyvät järjestelmästä.

Markkinatalous toimii, jos muutamat perusehdot täyttyvät. Tässä käsittelen vain muutamaa, mutta niitä on muitakin.

Niukkuus ja hintajousto ovat keskeisiä mekanismeja. Kun jotain tuotetta on vähän, sen hinta nousee ja osa ostajista luopuu ostoaikeistaan, eli kysyntä laskee. Samalla korkeampi merkkinahinta houkuttelee lisää tuottajia markkinoille. 

Monopoli on tilanne, jossa yhdellä myyjällä on yksinoikeus myydä jotakin tuotetta. Monopoli voi perustua lakiin (patentti) tai markkinatilanteeseen. Monopoli on vakava ongelma, koska myyjä voi nostaa hintaa kohtuuttomasti, ja ostajan on pakko ostaa sillä hinnalla tai oltava kokonaan ilman. Monopoli poistaa myyjän tarpeen kehittää omaa tuotantoaan tehokkaammaksi ja kilpailukykyisemmäksi ja siten helpottaa hänen elämäänsä. Monopoli on siis myyjän etu -- ostajan ja lopulta koko yhteiskunnnan tappioksi.

Hintajousto toimii myös toisinpäin. Jos jotakin asiaa tulee markkinoille yllin kyllin, sen hinta laskee tai menee nollaan. Esimerkiksi vaikka hengitysilma on jokaiselle välttämätöntä ja sitä on saatava joka minuutti, sitä on jatkuvasti saatavilla niin paljon, ettei toimivia markkinoita ole syntynyt (huom. markkinatalouden kielellä puhuttaessa tilanne näyttäytyy ongelmana, koska markkinat toimivat tässä huonosti). Tiettävästi ainoastaan Japanissa on onnistuttu kauppaamaan ihmisille painepullosta puhdasta ilmaa saastuneen kaupunki-ilman korvikkeeksi. (On tietysti myös joitakin erityistilanteita, kuten esimerkiksi voidaan tehdä kannattavaa bisnestä sukeltajien ilmapullojen täyttämisessä.)

Tämä luento käsittelee erityisesti tietoon perustuvia aineettomia hyödykkeitä. Itse asiassa osoitan, että on harhaanjohtavaa puhua niistä hyödykkeinä. Niinpä tässä esityksessä tarkoitan hyödykkeellä jotain fyysistä tavaraa tai jonkin palvelun suorittamista, kun taas tietoon perustuvistä aineettomista hyödykkeistä käytän yksinkertaisesti nimeä tieto.

Tavaran ja tiedon ilmeinen ero on, että kun tavaran antaa pois, sitä ei enää ole itsellä. Tietoa sen sijaan voi jakaa, eikä se itseltä sen takia vähene. On hyvä huomata, että palvelut käyttäytyvät tässä suhteessa kuin tavarat: jos kannat mummon kauppakassit, hän saa tämän palvelun mutta sinun omat kauppakassisi jäävät tämän takia kantamatta. Tai jos parturi leikkaa tukkasi, ei tähän palveluun liittyvä aineeton tieto tai osaaminen mitenkään edesauta parturin oman tukan leikkautumista. Parturi ei siis myy sinulle hiustenleikkaustietoa vaan hyödykkeen, joka on leikattu tukka. (Runojaan lausuva runoilija on sekatyöläinen: kuulija voi oppia kuulemansa säkeet ulkoa ja saa siis monistuvaa tietoa, mutta useimmat ihmiset taitavat tulla kuuntelemaan runoilijaa elämyksen takia. Tässä hyödyke on kyllä aineeton, mutta se perustuu runoilijan aikaansaamaan läsnäoloon ja elämykseen, ei niinkään tilanteessa välittyvään monistettavaan tietoon. Raja kuitenkin on häilyvä, koska monet rytmisesti tehostetut eli rap-runoilijat lausuvat runojaan musiikkivideoilla, joiden avulla toivotun elämyksen aiheuttava tilanne voidaan muuttaa puhtaaksi informaatioksi ja levittää rajattomasti internetissä.)

Nyt päästään esityksen varsinaiseen ydinasiaan. Tieto on perustavalla tavalla eri laatua kuin hyödykkeet. Tiedon ympärille voidaan luoda markkinat vain, jos tiedon saatavuus on rajallinen. Muutenhan tieto olisi kuin hengitysilma: kukaan ei maksaisi siitä, koska se on aina yhden henkäyksen päässä. Internet-aikana tiedon levittämien bitteinä on niin helppoa ja halpaa, että tämä tiedon (markkinoiden kannalta) kiusallinen ominaisuus on korostunut. On kehittynyt kokonaisia teollisuudenaloja estämään tiedon vapaata leviämistä. Tästä on syytä antaa muutamia esimerkkejä.

Saatavuus

Musiikin levittämistä rajoitetaan monin tavoin. Nokia Music Phone -nimellä varustettuun puhelimeen saa ladata mainoksen mukaan rajattomasti musiikkia. Käytännössä ladattua musiikkia ei kuitenkaan voi siirtää puhelimesta toiseen kuin tiukkojen sääntöjen puitteissa, eli musiikin levittäminen kavereille tai edes omaan uuteen puhelimeen on tiukasti rajattua.

Tietokoneohjelmat tyypillisesti kysyvät jonkin tuotekoodin toimiakseen. Tuotekoodi myydään fyysisessä pakkauksessa ja sen levittäminen on kielletty.

Sanomalehdet rajaavat nettisivujensa lukuoikeutta siten, että vain maksavat asiakkaat näkevät kaiken sisällön.

Riippuvuus

Microsoftin ominaisuuksia: MS:n webmail toimii hienommin IE:llä kuin kilpailijoiden selaimilla. MS nettisivuohjelmat tekevät sellaisia nettisivuja, jotka eivät toimi kunnolla muilla selaimilla. MS Word ei tunnista yleisesti käytettyä ja avointa OpenOfficen tiedostomuotoa, jotta OpenOfficen käyttäjät (sellaiset, jotka jakavat tiedostojaan muille eli kaikki) törmäisivät jatkuvasti tiedostonmuunnosongelmiin ja luopuisivat paremmasta ohjelmastaan. MS jakaa Office-paketin ohjelmia ilmaiseksi kouluille, jotta opettajat opettaisivat niitä oppilailleen ja nämä tulisivat riippuvaisiksi jo lapsena. 

On tärkeää ymmärtää kolme asiaa. Ensinnäkin, kaikki tämä tiedon salaaminen ja riippuvuuksien luominen on työlästä ja kallista ja se johtaa palvelun huononemiseen. Se siis vaatii tiedon myyjältä ylimääräisiä ponnisteluja ja resursseja ja on siis pois varsinaisesta työstä eli musiikin, tietokoneohjelmien tai sanomalehtien tekemisestä. Riippuvuuden aiheuttamiseksi on joskus tingittävä paljonkin ohjelman todellisesta suorituskyvystä. Monista ohjelmistahan on olemassa ilmainen kevytversio, jonka tehtävä on tarjota riittävästi toiminnallisuuksia aiheuttaakseen riippuvuutta mutta ei liikaa, jotta asiakas ei tulisi tyytyväiseksi. Toiseksi, tämä on myyjän kannalta selvästi kannattavaa, koska sitä niin paljon tehdään. Se on itse asiassa elinehto saada edes jotain tuloa tiedontuotannostaan. Tiedon myyjän on pakko keinotekoisesti rajoittaa tiedon saatavuutta luodakseen sellaisen markkinan, jossa joku suostuu maksamaan edes jotain. Kolmanneksi, Tällainen järjestelmä on selkeästi kokonaisuuden eli yhteiskunnan kannalta tappio.

Kolmas kohta vaatii lisätarkasteluja. Nykyinen vallitseva ajattelu sanoo, että tietotyötä ei ole, ellei se tuota, ja niinpä tiedon rajoittaminen on välttämätöntä. Muusikko Tuomari Nurmio on kuvannut tämän osuvasti: "Jos musiikkia jaettaisiin vapaasti, sitä tekisivät pian pelkät amatöörit." Tämä kuulostaa vakuuttavalta, mutta mietitäänpä tarkemmin. Kuvitellaan maailma, jossa jokaisen tiedontuottajan henkilökohtainen etu on jakaa oma tietonsa heti kaikille vapaasti käytettäväksi. Kaikki musiikki olisi kaikkien kuunneltavissa ilmaiseksi. Sanomalehdet ja koulukirjat olisivat avoimena netissä. Tietokoneeseen voisi ladata mitä tahansa hyötyohjelmia. Tiedot huonoista asunnonvälittäjistä ja ketkuista autokauppiaista olisivat ihmisten käytössä - itse asiassa tiedot myytävistä asunnoista ja autoista olisivat suoraan ihmisten käytössä. Lakiesitykset perusteluineen olisivat alusta saakka kansalaisten nähtävillä. Jos uskotaan, että tämä voisi toimia, voidaanko perustellusti väittää, että tämä maailma olisi huonompi kuin nykyinen? Ainakin minusta on ilmiselvää, että se olisi paljon parempi.

Nyt kuitenkin tulee se vaikea kysymys. Tuomari Nurmio ja useimmat muut pitävät selviönä, että tiedon saatavuuden rajoittaminen on ainoa keino rahoittaa tiedontuotanto. Onko tämä totta? Se on totta vain, jos on mahdotonta rakentaa palkitsemisjärjestelmää ihmisille, jotka antavat oman tietonsa avoimeen käyttöön ilmaiseksi. Jos voidaan osoittaa yksikin järjestelmä, joka toimii tässä tehtävässä, koko tiedon panttaamisen ja tuoteriippuvuuden aiheuttamisen kulttuuri voidaan tunkea historian roskakoriin ja ruveta tekemään asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja hyödyllisiä.

Palataan hyödykkeen ja tiedon periaatteelliseen eroon, koska se on avain tähän kysymykseen. Raha toimii hyödykkeiden kanssa, koska molemmat vähenevät itseltä, kun niitä antaa pois. Vaihdanta on siis tasapainoista eikä ole lähtökohtaisesti epäreilu sen enempää myyjän kuin ostajankaan kannalta. Tieto ei itseltä vähene annettaessa. Niinpä tiedon vastaparina pitäisi olla rahan sijasta jotain, joka ei myöskään vähene. Jotain, jota voit oman harkintasi perusteella vapaasti antaa tiedon tuottajalle ilman, että antamisesta koituu sinulle kustannusta tai haittaa. Lisäksi, se voi olla jotain joka ei ole vastavuoroista. Jos sinä itse saat jotain tietoa, sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti antaa mitään sille, joka tiedon alunperin tuotti. Sen sijaan voit antaa kenelle tahansa tiedon tuottajalle jotain, vaikka et itse juuri sitä tietoa tarvitsisi. Näinkin on mahdollista saavuttaa järjestelmä, joka ei ole lähtökohtaisesti epäreilu antajan eikä saajan kannalta.

(Kannattaa huomata, että tiedon osalta nykyjärjestelmä on epäreilu sekä antajan että saajan kannalta. Antajan kannalta järjestelmään on sisäänrakennettuna mekanismi, joka tekee saajasta hänen vastustajansa. Saajan nimenomainen intressi on yrittää käyttää tuotetta antajan etujen vastaisesti (eli vapaasti), kun taas antajan intressi on estää saajaa käyttämästä tuotetta haluamallaan tavalla. Tämä pätee nimenomaan ja ainoastaan tietoon. Polkupyöräkauppiaalla ei ole mitään intresseja siihen, miten asiakas pyöräänsä käyttää, kunhan hän ostaessaan maksaa käyvän hinnan. Eikä ostajalla ole intressejä tehdä pyörällä mitään, mistä olisi kauppiaalle vahinkoa. Tästäkin voidaan ajatella se poikkeus, että kilpailija ostaisi polkupyörän vain nähdäkseen sen tekniset ratkaisut ja kopioidakseen ne omaan tuotantoonsa; mutta silloinhan kyse on taas kerran tiedosta polkupyöränvalmistuksessa, ei itse tuotteesta.)

Vastavuoroisuudesta luopuminen on itse asiassa merkittävä edistysaskel. Tiedon tuottaja voi saada tiedostaan jonkin palkkion vaikka tiedon käyttäjiä ei olisi lainkaan tunnistettu eli vaikkei perinteistä asiakkuussuhdetta olisi lainkaan syntynyt. Tämä helpottaa tiedontuottajaa ja auttaa häntä keskittymään varsinaiseen asiaan, koska markkinointiponnistelut ovat toissijaisia.

Mikä siis on sellainen asia, joka toimii tällä tavalla? Mielestäni se on arvostus.

==Katso myös==

* [[Arvostusteoria]]
* [[:op_en:Respect theory|Respect theory]]

==Avainsanat==

==Viitteet==

<references/>

==Aiheeseen liittyviä tiedostoja==

{{mfiles}}

{{julkaisu
| kirjoittajat  = Jouni T. Tuomisto
| selite        = Luento
| julkaisuvuosi = 2010
}}
[[Luokka:THL:n julkaisuja vuonna 2010]]