Lähdekoodi sivulle Komiteoita, tiedostoja ja muita entisajan keksintöjä

[[Luokka:Opasnet]]
{{luento|moderator=Jouni|stub=Yes}}

'''Komiteoita, tiedostoja ja muita entisajan keksintöjä''' on [[luento]], jossa kuvataan avoimen arvioinnin teoriaa ja käytäntöjä peilattuna kaikille tuttuihin nykykäytäntöihin ja niiden ominaispiirteisiin.

==Rajaus==

Miten pitäisi puhua [[avoin arviointi|avoimesta arvioinnista]] yleistajuisesti asiaa entuudestaan tuntemattomalle yleisölle siten, että
* yleisö saisi yleiskuvat avoimen arvioinnin keskeisistä periaatteista,
* yleisö oppisi huomaamaan, että monet nykyaikana itsestäänselvänä pidetyt asiat ovat itse asiassa vain aikanaan todelliseen tarpeeseen kehitettyjä käytäntöjä, jotka ovat nyt vanhentuneet parempien ideoiden takia,
* yleisö innostuisi itse edistämään [[avoin arviointi|avointa arviointia]] omassa lähiympäristössään,
* luento kestää kokonaisuudessaan alle 45 minuuttia?

==Perustelut==

Omakohtaisen pohdinnan tulosta. Innostuksen lähteenä on käytetty [[:en:Richard Feynman|Richard Feynmanin]] luentoja QED: The strange theory of light and matter. Sen perusteella on arveltu seuraavaa:
* Luennon pitää aina lähteä liikkeelle jostain tavallisesti, yleisölle tutusta aiheesta ja viitekehyksestä.
* Sitten nostetaan esille jokin olennainen aiheeseen (esim. toimintatapaan) liittyvä piirre, jonka tarkastelu on tärkeää tietotyön tekemisen ja soveltamisen eli [[avoin arviointi|avoimen arvioinnin]] kannalta.
* Kolmanneksi haastetaan tuttu käytäntö sen suhteen, että se olisi hyvä tapa toteuttaa tuota tietotyön asettamaa tarvetta.
* Neljänneksi esitetään uusi, [[avoin arviointi|avoimen arvioinnin]] mukainen tapa toteuttaa sama tavoite.

Perimmäisenä tavoitteena on avata kuulijan silmät näkemään lukuisat tutut organisaatiot ja ilmiöt perimmältään tietotyön ja tiedon soveltamisen välineinä ja haastaa pohtimaan, täyttävätkö ne tämän tehtävänsä parhaalla mahdollisella tavalla.

==Tulos==

Olette varmaan joskus olleet jossain isossa kokouksessa, jossa on paikalla vaikkapa viisikymmentä henkeä tai enemmän. Siellä on käsitelty jotain kaikkia koskevaa asiaa, ja keskustelu on vellonut kiivaana puolelta toiselle. Asiaan ei tunnu tulevan selvyyttä. Mitä tapahtuu? Melko varmaa on, että joku ehdottaa komitean perustamista tämän asian tarkemmaksi selvittämiseksi. Tätä asiaa kannatetaan heti usealta suunnalta, ja keskustelu asiasta muuttuu välittömästi keskusteluksi komitean jäsenistä, työtehtävistä tai siitä, kuka komitean asettaa.

Voiko tästä päätellä, että komitea on kaikkien mielestä paras mahdollinen tapa ratkaista vaikeat kysymykset? Tuskin. Komiteoita haukutaan yleisesti, niiden jäsenten puolueettomuutta, ahkeruutta ja asiantuntemusta epäillään, ja niiden työn tuloksista marmatetaan kahvipöydissä. Miksi ne siis saavat niin varauksettoman suosion?

Mietitäänpä vaihtoehtoa. Ellei joku ehdottaisi komiteaa, keskustelu isossa kokouksessa jatkuisi vaikka kuinka kauan. Ehkä viisi ihmistä puhuisi ja 45 miettisi, milloin täältä pääsee pois. Tuolle yhteisölle on kokonaisuutena parempi, että perustetaan komitea, vaikka komiteaan valittaisiin ne viisi suupalttia, joilla ei välttämättä ole paljoakaan ymmärrystä asiasta. Sama keskustelu ja lopputulos saadaan aikaan komitean avulla kymmenesosalla siitä työajasta minkä yleiskokous olisi vaatinut. Samalla keskusteluun tulee jotain ryhtiä, kun komitealta yleensä edellytetään jotain kirjallista raporttia keskusteluistaan ja päätelmistään. Isossa kokouksessa huomio menee keskustelun ohjailuun ylipäänsä, ja siitä saadaan aikaan hatarammat muistiinpanot.

On siis tärkeää huomata eräs komitean tärkeä tehtävä: '''se vapauttaa ison yhteisön resursseja''' siten, ettei kaikkien tarvitse miettiä jotakin tiettyä asiaa siinäkään tapauksessa, että se on kaikille tärkeä. 

Komitea toteuttaa tehokkaalla tavalla sitä periaatetta, jonka kaikki varmaan ovat kokeneet. Jos isossa ryhmässä jokainen sanoo vuorollaan oman näkemyksensä jostain tietystä asiasta, nähdään selkeästi näkemysten kyllästymisenä (enkä nyt tarkoita pitkästymistä): muutama ensimmäinen ihminen pystyy helposti sanomaan jotain uutta ja omaperäistä, mutta pian sen jälkeen on ihmisten entistä vaikeampaa todeta muuta kuin että on samaa mieltä kuin edelliset. (Nyt en puhu niistä, jotka pystyvät puhumaan sanomatta mitään tai jotka loppujen lopuksi toistavat jo sanottua omin sanoin.) Kun erilaisia näkökulmia on jo tuotu useita esille, on aina vain vaikeampaa keksiä jotain uutta sanottavaa. Erittäin harvoin käy niin, että kukaan pystyy pitkänkään pohdinnan jälkeen enää tuomaan esille 21. näkökulmaa mihinkään asiaan. Käytännössä useimpiin tilanteisiin riittää vallan mainiosti komitea, joka pystyy tuottamaan kymmenen eri näkökulmaa käsiteltävään asiaan ja tekemään niistä jonkinlaista paremmuusarviointia (itse asiassa useimmat komiteat eivät pystyne kymmeneenkään). Niinpä yleensä riittävä komitean koko onkin pikemminkin viisi kuin kaksikymmentä jäsentä. (C. Northcote Parkinson on tehnyt perusteellisempaa analyysiä komiteoiden sisäisestä dynamiikasta ja niiden taipumuksesta suurentua ajan kuluessa), mutta minä tarkastelen asiaa nyt pelkästään komitean roolista tietotuotannossa).

Ketkä sitten päätyvät komiteoihin? Joskus sinne päätyvät kaikki, jotka saadaan painostettua osallistumaan. Näin käy, jos komitean kautta asiaan vaikuttaminen ei ole ihmisten tärkeyslistalla korkealla (asia sinänsä saattaa siis olla ihmisille hyvinkin tärkeä, mutta se ei ole sama kuin komiteaan haluaminen). Joskus taas pyrkyä on niin paljon, että on kehitettävä menetelmiä halukkaiden karsimiseksi.

* Tieteen menetelmä:
** yhdessä keskustellaan.
** tieto avoimesti kaikkien käytössä
** kriittinen ja järjestelmällinen tarkastelu ja kestämättömien väitteiden hylkäys.

Miten komitea valitaan?
* Eri näkemysten tai eturyhmien edustavuus
* Riittävä asiantuntemus
** Kuitenkin suurin osa asiantuntemuksesta on aina komitean ulkopuolella.


Mitä on asiantuntemus?
Luottamusta siihen, ettei tarvitse joka kerran tarkistaa kaikkea mitä asiantuntija väittää.

Avoimessa arvioinnissa sallitut virkkeet:
* Luulen, että...
* Tunnen, että...

Komitean tehtävä on yleensä tuottaa raportti, jonka arvellaan olevan hyödyllinen yleiskokoukselle. Komitea asetettiin siinä toivossa, että raportissa on se tieto joka yleiskokoukselta puuttui ja että yleiskokous pystyy tiedon saatuaan tyytyväisenä päättämään asioista. Milloin siis yleiskokouksessa istuva jäsen on tyytyväinen?
* Jos jäsen löytää sieltä omien ennakkokäsitystensä mukaisia näkemyksiä.
* Jos jäsen näkee, että omien ennakkokäsitysten mukaiset näkemykset ovat saaneet huolellisen käsittelyn, vaikka päätelmät olisivat eri.
* Jos jäsen näkee, että työ on ollut ammattitaitoista ja siten uskottavaa.
* Jos jäsen uskoo, että komitean jäsenet ovat ammattitaitoisia ja ahkeria.
* Jos jäsen uskoo, että ei jokin toinen kokoonpano olisi saanut sen kummempaa tulosta.


Mikä on yleiskokous?

Se ei välttämättä ole mikään virallinen yleiskokous, vaan samanlainen dynamiikka toimii lukuisissa erilaisissa tilanteissa. Se näkyy yhdistyksissä, työpaikan palavereissa, perheiden lomasuunnitelmia tehtäessä.